Runebergin päivänä 2008

Sieppari ruispellossa

Hyvää Runebergin päivää ja laskiaistiistaita

Sain tehtäväkseni vertailla kahta J.D.Sallingerin takavuosien menestysteoksen ”Sieppari ruispellossa” suomalaisista käännöksistä. Kirja ilmestyi alkuperäisteoksena syntymävuotenani vuonna 1951 ja Pentti Saarikoski käänsi sen suomeksi kymmenen vuotta myöhemmin. Uusi suomennos vuodelta 2004 on Arto Schroderuksen kynästä.

Molemmat kääntäjät ovat noudatelleet kohtuullisen tiukasti alkuperäistekstiä. Saarikosken käännös on kirjailijalle tyypillistä ja värikkäämpää, Schroderus pitäytyy ”kliinisessä” kielessä. Käännös on aina tekijänsä näköinen silloinkin, kun teksti on kohtuullisen helppoa, kaukana Shakespearen lyriikasta tai tieteen joskus koukeroisesta ilmaisusta, EU-byrokratian kapulakielestä tai tahallisesta munkkilatinasta, puppusanageneraattoreista. EU-slangi tai jargonia on tuonut oman kielensä, jossa mukana on runsaasti omituisia kirjainyhdistelmiä ja kieltä, joka kertoo huonosti valmistelluista asioista. Nykyinen kielemme alkaa olla kännyköiden tekstarikieltä. Lehdissä se näkyy lyhyinä epätäydellisinä lauseina. Mainosten ja ilmoitusten, suurten ja värikkäiden kuvien väliin ei tahdo mahtua muuta. Muutos on ollut huikea muutaman vuoden aikana. Kirjat ovat joulumyyntiin, kevätsesonkiin tarkoitettuja tai lanseerattu jo valmiiksi kilpailuun. Kirja on kuitenkin edelleen sellainen tuote, joka taistelee internet vallankumosta vastaan menestyksekkäästi. Uskon digikirjan mahdollisuuteen ja globaaliin myyntiin verkostokaupan kautta. Sen sijaan perinteiseen kustannustoimintaan en jaksa uskoa ja se onkin jo korvautunut liki puhtaalla kirjapainotyöllä. Kustantamoja ei juurikaan enää ole sen perinteisessä merkityksessä. Kirjailijan työn kuva on muuttunut ja muuttuu radikaalisti. Sama toki koskee myös muuta luovaa työtä ja kulttuurin työläisiä. Tiede näistä muuttui ensimmäisenä Suomessa ja sai selkeän tehtävän innovaatioprosessin tärkeimpänä moottorina. Joillekin sopeutuminen tähän prosessiin näyttää olevan vaikeaa. Ilmiö muistutta uusmediaa ja sen sisäänajoa tai internet -demokratiaa. Kulttuurin ja yhteiskunnan innovaatiot ovat suuria, mutta samalla hidasliikkeisempiä kuin teknologian omat innovaatiot. Saimme tänään kiinalaisen maailmanpankin pääjohtajan ja samalla voimme ostaa Yhdysvalloista 3000 euron neliöhintaan aurinkorantojen uusia osakkeita. Se kertoo missä tunnelmissa Yhdysvalloissa käydään esivaaleja mustaihoisen miehen ja valkoisen naisen välillä. Valkoisen naisen mies oli jo presidenttinä. Nykyisen isä niin ikään. Kennedyn klaani oli täynnä tulevia presidenttejä. Omituista miten Yhdysvalloissa on vaikea löytää presidenttiä muutaman suvun ulkopuolelta tai valta tahtoo demokratiassa keskittyä. Rahalla on taipumusta tehdä samoin. Ilmiön syntyä on toki tutkittu. Sattuman osuus on yllättävän suuri. Me suosimme ratkaisuja, joissa keskittymisestä tulee geneettisen perimämme tuottama odotettu lopputulos, mutta kohtuuttoman mittava sen alkuperäisestä asuinpaikastaan luolan suulla syntyneenä tai klaaniyhteisöissä. Emme hallitse geenejämme ja lopputulos on kohtuuton miljoonien ihmisten mittakaavassa. Demokratia ja talous ei siinä toimi enää alkuperäisen ideansa toteuttaen. Mitä enemmän väkeä, sitä harvempi siinä päättää. Tolkuton vauraus ei ole tarkoituksenmukaista sekään.

Itse käytin aikanaan Oulussa asuessani englanninkielen filologian laitoksen professorin apua silloin, kun käännöksen tuli osua oikeaan. Yhteistyö sujui meiltä hyvin. Molemmat käyttivät pitkiä, polveilevia virkkeitä ja syntyperäinen britti oivalsi kuinka teksti otetaan vastaan akateemisessa maailmassa Englannissa. Lukijan kunnioittaminen oli aina pääasia. Kohderyhmä oli tunnettava hyvin.. Levikin määrä ei ratkaissut vaan laatu. Mitä laajempi levikki, sitä niukempi sanavarasto ja jälkiomaksujien lauma.

Suomen kieli poikkeaa melkoisesti suurista pääkielistä. Viimeisimmissä teksteissäni olen käyttänyt sitä hyväksi. Uusi tietotekniikka antaa kielemme rakenteelle sellaisia mahdollisuuksia, joka etenkin indoeurooppalaisille on vaikeampaa. Kielen koukerot selittävät paljon suomalaista luonnetta ja kulttuuria, joskus myös käytöstämme. Jos vaikkapa ”mustasukkaisuus” olisi käännetty alunalkujaan oikein (mustankipeys tai -sairaus) moni nuori poika olisi tuon sairauden korjannut jo varhain, eikä päässyt siitä vain sukkia vaihtamalla ja myöhemmin puolisonsa hakaten. Joku epäili vielä hetki sitten suomea sopimattomaksi kaunokirjallisuuden kieleksi. Joku arvioi kielemme johtavan jopa rallikuskiemme menestykseen tai jääkiekkoilijoiden tapaan pelata, näyttelijöiden sijoittumiseen omalla estradillaan sekä kapellimestareittemme menestykseen.

On löydettävä oman kielen vahvuudet ja edettävä kirjallisuudessa niiden ehdoilla kansainvälisesti. Toki bulkki on sielläkin suuren enemmistön ravintoa. Toisaalta laadukkaampi tai vaativampi työ löytää helpommin lukijansa netin kautta ja monikulttuurisesti. Portinvartijana toimivat hyvin monet omasta kulttuuristamme poikkeavat ilmiöt. Oman kulttuurimme tuottamat portinvartijat ovat aina pahimpia. Se mikä menestyy Suomessa ei menesty oikein muualla. Tämän me opimme jo toki eusoviisuistamme. Tiedettä on myytävä kansainvälisesti, ja se on lohdullinen tieto monelle nuorelle lahjakkaalle tutkijalle.

Kielen tulkitsijasta johtuen syntyy käännöksiä, jotka alkavat poiketa toisistaan, ja ne ovat ikään kuin eri tekstistä laadittuja. Tällöin oleellista on esim. se, käyttääkö kääntäjä koko kirjaa ja sen viestiä monikerroksisesti vai eteneekö kappale kappaleelta välittämättä kirjan sanomasta tuon taivaallista. Näin näyttäisi käyvän moniulotteisemman "Arctic Babylon 2011" kohdalla. Byrokratian kielessä tämä näkyy vielä ikävämmin. Lisäksi jokainen kirja on lukijansa mittainen ja monesti persoonallisuus- tai älykkyystesti, kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Opettajana saa havaita kuinka eri tavalla myös yliopisto-opiskelijat oivaltavat joskus vaikeaa tieteellistä tekstiä tenttikirjoina. Kypsyystesti on usein kielellinen, mutta ei pelkästään sitä. Pääsääntöisesti ihminen on kuitenkin puhuva ja matkiva eläin.

Yliopistossa tarkoitus on tuotaa laadukasta tutkijajoukkoa koko laajuudelta eikä pelkästään huippuja, Oulun yliopisto rehtori Lauri Lajusta (HS 3.2) lainaten. Se on järkevä valinta ja tukee menestystämme peruskoulussa. Ei sielläkään mitata huippuja vaan koko tason laajuutta. Ei sellainen maa voi menestyä huippujen kohdalla, jonka koko vuosittainen ikäkohortti (60 000 lasta) ei edusta kuin vajaan vuorokauden syntyvyyttä todella väkirikkaissa valtioissa. Tason laajuus on toki nobeleita oleellisesti tärkeäpää ja sen kasvattamiseen on saatava lisää resursseja.

Alueet ja yhdyskuntarakenteet eivät toimi kuten yksittäiset ihmiset. Loimijoki laskee luonnonlakeja noudattaen Kokemäenjokeen ja Turku sekä Helsinki ovat kauppapaikkoina meren rannalla joen suistoissa tyystin erilaisia kuin vaikkapa Hämeenlinna byrokraattien kotipaikkana. Turun kautta siirtyi jopa kielemme Mikael Agricolan käyttäessä aluksi pääosin Turun murretta Raamatunkäännöksessä. Luther teki saman työn muutamassa kuukaudessa, Agricolalta työ vei aikaa liki kymmenen vuotta.

Agricolan aapinen on täynnä sellaisia virheitä, jotka ovat vaikuttaneet tunnekieleen etenkin Hämeessä. Tunnekieli syntyy lapsena, jolloin liitämme sanat emotionaaliseen yhteyteensä. Samoin syntyy paikkaleimautuminen ja juuret. Usein ne ovat yksi ja sama asia.

Idässä oma tunnekieli murteineen sai säilyä ja se näkyy vieläkin ihmisten vilkkaudessa, mielikuvituksessa. Topelius havaitsi heimojen erot ja kirjasi ne Maamme -kirjassa. Hämäläiset kuvattiin kivenpyörittäjinä ja karkeina puheessaan, karjalaiset ilakoivina ja sananpyörittäjinä. Karjalaiset saivat tehdä laulumaillaan avoimempaa tunnekielensä työtä ja sitä tapaa vieläkin Itä-Karjalassa. Samalla sidos ympäristöön oli vahva. Sen havaitsee vielä tänäänkin siirtokarjalaisissa vanhuksissa, mutta toki myös heidän lapsissaankin.

Agricolan työtä Topelius ei huomannut osasyylliseksi tai ei halunnut mainita heimojen luonteen eroissa. Lainasanat eivät oikein sopineet tunnekielen välineeksi ja etenkin ruotsinkielisten oli vaikea oivaltaa kielen rakenne muutenkin. Suomalaisuusmiehenä Topelius oli viisaasti hiljaa. Nyt Runebergin päivänä ja laskiaistiistaina asia on syytä mainita. Aikaa on jo riittävästi Topeliuksen ja Runebergin riidoista. Snellman ei Topeliusta kiusaa. Toisaalta olettaisin Runebergin ja Topeliuksen löytävän toisensa aikamme monista globaalin kritiikin kohteista. Harmi etten huomannut ottaa heitä yhdeksi kasoisplaneetan jututettavaksi Pikku Prinsessan matkoilla läpi historian arktisessa babyloniassa.

Tunnekielenä köyhempi monikulttuurinen nuorten käyttämä nettikieli näkyy ja kuuluu käyttäytymisessä nykyisin. Ehkä Sieppari ruispellossa olisi kuulunut kääntää nyt tuolle kielelle. Itse olisin sitä kääntäjänä suosinut. Salingerin kirjaa ei oikeammin olisi tarvinnut enää kääntää lainkaan. Se kun on auttamatta vanhahtava eikä parane edes uudesti kielen avulla synnyttämällä. Pentti Saarikosken väitetty ”viinan tuoksu” ei mielestäni kirjasta nenääni välity. Myöhemmissä töissä se kyllä haiskahtaa, eikä hän ole ainut kääntäjä tai kirjailija, joka pilaa työnsä väärällä tavalla luovan prosessin avaten. Tätä työtä - luovan innovaatioprosessin avaamista - tulisi opettaa kouluissa nuorille paljon enemmän. Se on lopulta koko elämän perusta, onnen avaimet ja rikkaus. Tämän viestin välittäjänä Eino Leino oli Runebergia oivaltavampi ja lähempänä Pentti Saarikoskea. Niin hyvässä kuin pahassakin.

Ihminen kykenee samaan aikaan hahmottamaan geneettisesti vain muutaman tapahtuman tai henkilön. Tämä on tiedetty toki vuosisadat ja sen seurauksena armeijat toimivat ja meillä on tiimejä, joissa on määräjoukko osallistujia, sydänystäviä vain muutama kappale. Kuusi kantajaa arkulle riittääkin. Monelle se on hyvä saavutus ja pitäisin onnen mittana. Hautajaiset ovat muutenkin viikonvaihteen eniten väkeä keräävä tapahtuma sadoilla hautausmailla, enkä ymmmärrä väitettä kuoleman etäisyydestä. Usein tosiasiat ovat täysin päinvastoin kuin yleinen väite. Ehkä hautajaiset olisi hoidettava kuten jäkiekko-ottelut mekastaen, jolloin media ne havaitsisi. Media ei siedä hiljaisuutta, julkisuudelta piilossa hoidettavaa. Kaikki olisi läpivalaistava ja siten pilattava. Mediakeskeisyys on luonut julkisuudenkipeän ihmisen, narsistisen harhan. Vain aniharva ihminen tai ammatti kaipaa suurta julkisuutta. Julkisuus ilman narsistista häiriötä tai taloudellista hyötyä on valtava rasite.

Tutkijana tyypittelen yrittäjät ja kuluttajat, alueet ihmisen mittaiseksi ja havaittavaksi stereotyypiksi. Verkostossa (klusterissa) näitä päätyyppejä ei saa olla yli kymmenen. Puhdasta tyyppiä ei luonnollisesti ole olemassakaan, vaan ne vaihettuvat toki toisikseen. Luonnossa ei näy selvää kartalle piirrettyä heinäsavannin ja pensassavannin rajaa, mutta ei myöskään telecity-blogaajan ja fundamentalisti -pelurin puhdasta typpiä. Innovaattorit sen sijaan löytyvät aina ja todella puhtaina silloin, kun kyseessä ovat yrittäjätyypit. Toki nämä löytyvät myös kirjailijoista tai kuvataiteilijoista. Näiden nerojen "valmistamiseen" yliopistoja ei pidä kuitenkaan valjastaa. Se kävisi pääosalle opiskelijoista kovin ahdistavaksi. Tuskainen ja ahdistettu ihminen ei ole luovuuden lähde. Luovuus lähtee sen helppoudesta. Luovuus ja innovatiivisuus eivät ole sama asia. Luovuus on ihmisen lahja, innovatiivisuus yksi persoonallisuuden tyypeistä.

Meillä ei voi olla satoja saati tuhansia nettiystäviä tai verkostokumppaneita, mutta yhä enemmän näiden facebook -koukkujen kanssa kamppailevia huijattuja asiakkaita. Me emme hahmota tällaista uutta tietovirtaa tai ihmismäärää vaikka toisin joskus väitämme. Luovassa työssä illuusiot ja harhat ovat usein harmillinen este. Moni pitää sitä luovuuden mittana ja se vie kohti päihteitä. Etanolirotta ei ole luova eikä innovatiivinen.

Itsepetos on ihmisen tapa edetä virheitään toistellen. Yhteiskuntatieteissä tai käyttäytymistieteissä on hyvä ottaa luonnontieteet ja geenit aina perustaksi. Näin vältytään aivan vääriltä ja tolkuttomilta tulkinnoilta. Deduktio on tieteen keinona verraton ja viimeisimmän kirjani (Arctic Babylon 2011) lukijoista monet ovat sen idean oivaltaneet. Kiitos runsaasta palautteesta ja kauniista sanoista. Lupaan kirjoittaa lisää. Kun lukee romaania, jossa on liki kuuden romaanin tekstimäärä, urakka on melkoinen. Arvostan lukijaa sellaisen urakan hoitaneena. Kirjoittaminen on aina pienempi vaiva. Maraton juostuna on vielä mahdollista, mutta sen seuraaminen sivusta liian tylsä tapahtumana. On liian paljon mielekkämpää ajan vietettä, kilpalevaa seurattavaa. Voisiko romaanin esittää abstraktina tai tehdä siitä posterin? Tiivistelmä ainakin loppun kiireiselle lukijalle. "Luin kirjan jossa vanha mies meni kalaan. Oli epäonnekas ja palasi pelkkää ruotoa laahaten".

Kun kielemme on kovin myöhäsyntyinen ja geenimme sekä sosiaalinen muistimme, sen kollektiivinen tapa toimia paljon vanhempaa perua, meidän on syytä tuntea paremmin yhteisöjen ja yhdyskuntien tapa oivaltaa geneettisesti. Myös silloin kun kyseessä ovat eettiset ja moraaliset normit toisin kuin kielellinen osaamisemme väittäisi. Ihminen on tunnetusti valehteleva eläin kielensä vankina. Väitteeni nelikerroksisesta ihmisestä kirjassani on taatusti omani, mutta todennäköisesti yhtä lähellä totta kuin hindujen portaikko. Samoin tyypitykset ovat suoraan toisesta väitöskirjastani, mutta nyt popularisoiden astrologien tapaan. Itse luotan kuitenkin tietokoneeni luokituksiin enemmän kuin tähtien kertomaan. "Arctic Babylon 2011" -romaanin kertomasta kaikki on dokumentoitavissa. Lukuun ottamatta tietysti henkilöitä ja heidän tarinaansa. Totuus on tarua ihmeelliempi tässäkin kertomuksessa.

Tämän päivän uutisia olivat valtiopäivien ajavaiset ja seksuaalinen häirintä, karvalakkilähetystö Kemijärveltä, Turun Sanomien erotettu päätoimittaja ja alkoholismi, jääkiekkoilija ja huumeet, hiihtäjä ja doping. Forssan uutinen on aina sama, lausuntoja Yhtiönkadun jatkeesta. Sitä voisi pitää jo kanonisoituna valheena yhdyskunnan tasolla tulkiten. Yksilö ei tuollaista toistoa jaksaisi tai suljettaisiin toki laitokseen. Miten kävisi yksilölle, joka yrittäisi ylioppilaaksi 50 -vuotta yhtäjaksoisesti joka kevät ja syksy huolimatta kaikkien viranomaisten ja opettajien kielteisistä lausunnoista? Se ei ole enää tahtotilaa vaan sairautta, sanottaisiin. Voiko yhdyskunta sairastua ja mistä? Olisiko 50 -vuotta samaa Vuotoksen allasta rakentava kansakunnan edustaja hoitoon ohjattava? Missä kulkee kiusanteon raja ja koska se muuttuu sadismiksi?

Kun Forssan talousalueelta tavaravirrat kulkevat kohti konttisatamia, ne menevät kakkostietä myöten ja Loimaa talousalueineen on Loimijoen sekä samaisen kakkostien varressa. Hämeenlinna on taas kolmostien varressa ja Lahti nelostien. Tämä on oivallettava kun aluetaloutta rakennetaan ja maakuntien rajoja hahmotellaan. Parin poliitikon valinta ja äänestysalueen raja ei merkitse sen rinnalla yhtään mitään.

Kun Hämeenlinna rakentaa suurkunnan, jossa raja kulkee lännessä Tammelan kohdalla, rajan merkitys on nyt kokonaan toinen kuin aiemmin. Suurkunta kerää rajan sisältä veronsa ja palvelut jaetaan tuon rajan sisällä kaupunkilaisille. Se on regionalismia. Kansakunnan on ymmärrettävä sanansa ja oltava sen jälkeen niiden mittainen. Yksityinen poliitikko, ihminen, voi olla pienempi. Ei pidä luottaa pienen ihmisen sanaan vaan karttaan ja kompassiin. Ne edustavat toiminnallisia alueita, spatiaalista todellisuutta. Mentaalikartat eivät ohjaa logistisia rakenteitamme edes internetissä saati konttiliikenteen satamiin. Kuntien kartat tahtovat olla usein mentaalisia. Seurakuntien aina.

Tammelan ja Forssan ei pidä nyt enää pettää oman aluetaloutensa rajallisia resursseja uskotellen olemattomia tehden lisää kanonisoituja valheita. Agropolis -alue Hämeenlinnan kaupungissa on kanonisoitu valhe, ja vielä oudompi kuin kirkon ohi kulkeva läpikulkuliikenne vastoin kakkia yhdyskuntarakenteen modernisaation oppeja kaikki asiantuntijat lausuntoineen ohittaen. Suomen maatalouden ja maaseudun ydin on länteen Tammelasta, ei itään. Loimijoki laskee länteen ja kakkostie kulkee Satakunnnasta Forssan läpi Helsinkiin. Tämän alueen läpi kulkee miljoonien autojen virta jatkuvasti ja sen pysäyttäminen on oman taloutemme elinehto.

Suomen kielestä puuttuvat käsitteet regionaalinen ja spatiaalinen, mutta myös politiikka kahtena käsitteenä (politics, policy) sekä mentaaliset alueet (juuret). Näin meillä tahtovat mennä puurot ja vellit sekaisin ja päättäjämme ovat kuin siepparit ruispellossa. Joku on aina uintiretkellä kadoksissa, kuten sadussa hölmöläisistä, ja lukumäärä saadaan työntämällä nokka saveen. Se on käypä keino edelleen niin kauan kuin nokka ei ole vielä niskassa. Riitely on ulkopuolisten tapa hajoittaa talousalueemme voimavarat. Ennen sisällissotaa sen tekivät Helsingistä Tammelaan tulleet vainolaiset surmaten 20 Mustialan opiskelijaa matkalla Riihimäelle. Forssaa ja sen talousalueen rikkautta kadehdittiin. Talousalueesta tehtiin sodan verisin näyttämö. Öljyn päällä kelluvat alueet ovat sellaisia vielä tänä päivänä. Yhteistyötä hakevat varakkaat talousalueet pyritään aina hajoittamaan ulkopuolelta.

Forssalaiset voivat jatkaa sisämaan suuntaan kokoustamista aina Lahteen saakka ylittäen sellaisia suurkaupungin rajoja, jotka avautuvat nyt railona. Sen sijaan talousaluetta ja luonnonlakeja näillä kokoustamisilla ei voi pettää. Tavaravirrat ja palvelurakenteet ihmisineen eivät paljon poikkea luonnonlakien jumalallisesta voimasta. Jos niin tekevät, luonto panee kyllä järjestykseen. Ihmisiä ei pidä huijata Helsingistä luvaten matkakustannuksiin tukea. Ykistyinen ihminen voi huijata. Ei yhdyskunta, yhteisö, kansakunta ja sen edustajat, kuntien päättäjät. On oltava sanansa mittainen, kunhan on ensin selvittänyt itselleen, mitä on tarkoittanut. Palvelurakenneuudistus (Paras -hanke) on käsitteenä monelle yksityiselle kunnan päättäjälle aivan liian vaikea. Se on monelle alan ammattilaiselle hyvin vaikea käsite toteutettavaksi monen eri kunnalliskulttuurin hankkineen yhdyskunnan ja maaseudun kylien, taajamien välillä.

Forssassa kuuluisi olla nyt takavuosien ennusteiden mukaan 30 000 asukasta, mutta onkin tästä vain runsas puolet. Forssalaisia on petetty. Talousalue on toiminut vastoin talousmaantieteen armottomia lakeja välittämättä tieto- ja tavaravirtojen kulusta, satamapaikoista ja konttiliikenteen olemassaolosta, logistiikasta. Edes Loimijoen tapa laskea länteen ei ole rajojen rakentajia herättänyt. Logistiikkakeskukset eivät synny kokoustamalla tai puhumalla ja vielä väärässä paikassa. Yksityinen kuntalainen, veronmaksaja, palveluiden käyttäjä, eläkeläinen ja lapsi ei ole vastuussa näistä virheistä. Useimmat virheiden tekijät eivät ole enää kunnan päättäjiä, eivät edes kuntalaisia. Yhdyskuntarakenteiden murroksessa ja muutoksissa syyllisten osoittelu on turhaa puuhaa kuntatalouden mittakaavassa. Paras -hanke ei ole Forssan käynnistämä. Lounais-Häme sen sijaan joutuu vastaamaan siihen, mitä ympäristössä on jo tapahtunut, ja kuinka toiminta olisi aluetalouden näkökulmasta järkevintä hoitaa.

Aluetalous ei ole sama kuin kuntatalous. Kunnat kieltäytyivät tällaisen selvityksen teettämisestä. Siis jotkut yksittäiset henkilöt kunnissa. Eivät regionaalisen yksikön sisällä olevat veronmaksajat, vanhukset tai lapset, yrittäjät ja heidän järjestönsä jne. Monelle kunta regionaalisena tai spatiaalisena yksikkönä on vieras ja siihen tutustutaan vain hallinnollisena yksikkönä, jonkun tietyn palvelun tarjoajana, joskus vain verottajana. Monen kunnan yhteinen aluetalous on tätäkin oleellisesti mutkikkaampi käsite. Sen järkevä suunnittelu ja kehitys ei suju ilman ammatttilaisten työtä ja ohjausta.

Sisämaa ei ole koskaan talousalueena innovatiivisin ydin. Sen kielikin on aina jäljessä satamapaikkojen kulttuurista. Ihmisistä yli 90 % asuu näillä jokisuistojen delta- alueilla, ei sisämaan saarekkeilla. Verkostojen rakentaja ei saa unohtaa talousmaantiedettä, luonnon lakeja, yhdyskuntien luonnollista tapaa rakentaa reittinsä ja huolehtia sosiaalisen pääomansa juurista. On ajateltava globaalisti ja toimittava paikallisesti. Ei päinvastoin lähtemällä itään päästäkseen länteen. Kolumbuksen retki oli pelkkä vahinko eikä sovi yhdyskuntasuunnittelijan strategiaksi.

Meillä on aivan liian vähän aluetaloutta ymmärtäviä kansalaisia. Siihen ei anneta minkäänlaista koulutusta. Kuntatalouden tai yritystalouden koulutus, juridinen tausta eivät sovi kovinkaan hyvin koko aluatalouden käsitteistön hahmottamiseen. Kunnallishallinnossa yli neläjännes hoitaa vain oman kuntasektorinsa asiaa, ja on kunnan palvelussa toimiva agentti (HS 5.2). Aiheesta juuri valmistunut väitöskirja on erinomaisen paljastava.

Hämeenlinnan tavaravirtoja ja kolmostien kehitysvyöhykkeitä ei voi forssalainen huijata. Kolmostielle on helpompi eksyä Helsingistä kuin kakkostielle. Talousalueen imago on lopulta logistiikkansa ja ympäristönsä oloinen, ja sen eteen on tehtävä töitä koko kulttuurin voimin. Kulttuuri erittäin laajasti ymärrettynä. Lottovoitot ovat yksittäisiä ihmisiä varten ja harvinaisia. Yhdyskunta ei ole yksilö eikä toimi kuten perhe ja sukulaiset, kaverit harrastusten parissa ja työpaikalla. Jos kunnallinen päättäjä tuntee vain tämän elämän, hän on päättäjänä ja vallan käyttäjänä väärässä paikassa. Jos kunta on hänen työnantajansa, hänet tulisi jäävätä koko ajan ja etenkin oman hallinnonalansa asioista päätettäessä. Nyt on kuitenkin päinvastoin. Professionaalinen tai intressikonfliktinen vallankäyttö ovat kuntien tärkeimmät vallankäytön muodot.

Kun innovaatiot eivät oikein kulje vastavirtaan jälkiomaksujilta innovaattoreille, vielä vähemmän luonnonvarojen jalostettu tavaraliikenne ja palvelut, rekkojen jonot ja konttiliikenteen katkeamaton tavaravirta. Jos toisin olisi Lahti olisi perustanut jo 1700-luvulla yliopiston ja 1970-luvulla tiedepuiston sekä teknologiakeskuksen, keräisi nobeleja kilpaa Hämeenlinnan yliopiston ja teknologiakeskuksen kanssa. Mikael Agricola ja Lönnrot, Topelius isänsä kanssa olisivat näiden alueiden tuotetta. Jostakin syystä nämä "alueet" löytyvät kuitenkin Turusta, Helsingistä ja Oulusta.

Jostakin omituisesta syystä innovaatiokeskukset, talouden muuttajat, tieteen ja kielen kulttuuriset kehittäjät, ovat syntyisin aina ja kaikkialla satamakaupungeista ja monialaisista kulttuurien solmukohdista, nodaaleista. Niihin on syytä pitää yhteyttä oli kyse tavaranvaihdosta, tietovirroista, koulutuksesta ja palvelujen hankinnasta, innovaatiosta ja luovuudesta, globaalista verkottumisesta ja omasta paikallisesta hyvinvoinnistamme.


Pienten maaseutupaikkakuntien kohdalla tämä yhteydenpito paranee, jos omat verkostot ovat kunnossa, talouden ja teknologian sekä kulttuurin painoarvo muita näkyvämpi ja yhteistyössä sellaiseksi rakennettu. Yhdyskuntarakenteissa ei lasketa yhteen ja vähennetä eikä pelata kasinotaloutta. Kansantalous ei toimi valtion taloudessa kuten pörssimeklari. Karvalakkilähetystöt Lapista kertovat aina huonosti hoidetusta politiikasta (policy, kehitys) vaikka politiikka (politics) olisikin ehkä kunnossa.

Tiede on Lomijokilaakson ylivoimaisesti merkittävin ja muista "maaseutualueista" poikkeava voimavara, jota yrittäjien ja aluetalouden on yhteisesti nyt hyödynnettävä palvelurakenneuudistusta järjestelmällisesti koottaessa. Vajaan parin vuosikymmenen kuluttua meistä vain runsas kolmannes on työikäisiä, ja ilman riittävän vahvaa aluetaloutta meidän on mahdotonta tarjota nyt vielä syntymättömille tai 5-10 -vuotiaiden ikäluokille sellainen kasvuympäristö, jossa terve aluetalous voisi toimia myös vielä silloin, kun itse olemme vanhuksia, yli 80 -vuotiaita avun tarvitsijoita.

Hämeenlinna ja Lahti ei meidän apua kysele eikä tuolloin tarvitse. He ovat asiansa hoitaneet nyt ja moitteettomasti. Mehän elämme nyt valtiossa, joka pelaa kuin 1980-luvun kasinpeluri. Muistaako joku sellaiset kasinopelurit kuin KOP ja SYP? Markkinatalouden suomalaiset sinivalkoiset pääomamme lippulaivat? Forssan talousahdingon 1990-luvun alussa? Onko jotain opittu? Jäikö jotain aluetaloudesta vastaavaan sosiaaliseen pääomaan? Jos mitään ei opittu, siitä kärsii entiten ympäröivä maaseutu, mutta tuskin uuden Hämenlinnan suojissa. Raja avautuu siinä nyt railona.