Olin 23 -vuotias nuori maisteri laatiessani Ylikiimingin kunnalle maan ensimmäisen kuntasuunnitelman. Se piti sisällään myös maankäytön suunnittelun talous- ja toimintasuunnitelmien ohella, liki 500 sivua tekstiä kunnan talouden taustaksi perusselvityksineen.
Kunta oli Suomen köyhin. Sovimme ettei palveluista karsita ja toimeentuloa korjataan tehostamalla luonnonvarojen käyttöä. Suot kuivattiin tulevan Oulun turvevoimalan tarpeisiin ennen muiden heräämistä, kaavoitimme maita oululaisten tervaporvareitten asua kauempanakin Kiiminkijokivarressa, varauduimme verkostotalouteen, käynnistimme kylätoiminnan ja aloimme uskoa positiiviseen kasvuun.
Kunnassa oli parikymmentä kylää kouluineen ja pinta-ala hyvinkin Lounais-Hämettä vastaava. Sivistyshallinnon suunnalta esitettiin kuuden koulun lakkauttamista. Yhtään ei lakkautettu vaan käynnistettiin aktiivinen kylätoiminta ja elinkeinopolitiikan rakenteellinen muutos. Rakennetta ei muutettu lopettamalla kylien viimeinenkin ja ainut palvelu, kyläkoulu. Se olisi vienyt tulevaisuudelta perustan kunnan liittyessä myöhemmin osaksi Oulua ja on nyt kartalla Suomen nopeimmin kasvavia talousalueita.
Kolme kesäistä uutista
Kaikessa muussa voi tinkiä mutta ei lasten kasvatuksessa, lähikoulussa yhteisön rakentajana ja pienen lapsen suojana ala-asteella.
Eilen ja tänään luimme kolmesta kuoleman tapauksesta jotka on syytä kirjata. Niistä ilman muuta tärkein on Jokioisten kunnan kaikkien kyläkoulujen lakkautuspäätös. Kunta aikoo säästää tulevina vuosina 400 000 lopettamalla kylät kouluineen Kiipun, Kuuman, Kalakosken ja Vaulammen nimekkäissä kyläyhteisöissä. Sellainen uutinen on järkyttävä keskellä suvea ja Etelä-Hämeen vaurainta maaseutua maaseutututkijan ja -kehittäjän luettavaksi. Onko kaikki työ mennyt aivan hukkaan ja kuuroille korville? Tuo säästöhän on pelkkää matematiikkaa eikä sillä ole mitään tekemistä todellisen elämän kanssa yhteisöjä ja yhdyskuntarakenteita muutettaessa ja kehitettäessä tai hävitettäessä ne kokonaan.
Ne kaksi vähäisempää uutista kertoivat popin kuninkaan Michael Jacksonin ja näyttelijä “Charlien enkeli” ja seksisymboli Farrah Fawcetten kuolemasta. Näillä ikävillä uutisilla on jotain yhteistä. Tässä tapauksessa se on lapsuus ja sen kasvuympäristö.
Ahdistava lapsuus
Michael Joseph Jackson syntyi elokuussa 1958 Indianassa Joseph ja Katherina Jacksonin seitsemäntenä lapsena. Kaikkiaan lapsia oli tässä jehovalaisen äidin perheessä yhdeksän. Isä oli äärimmäisen ankara ja myös väkivaltainen kasvattaja. Lapsilta puuttui kokonaan yhteisön tuki ja tausta. Heiltä kiellettiin ulkopuoliset kontaktit ja lapsena myöhemmin monella tavalla traumaattinen Michael sai leikkiä vain omien sisartensa kanssa. Viisi heistä perusti oman yhtyeen, jossa ankara isä ohjasi heitä kohti menestystä hillittömällä uurastuksella ja väkivaltaisesti.
Popin kuninkaan helvetti alkoi jo viisi -vuotiaana ja jatkui katkeamatta saavuttaen “korkean” 50 vuoden iän. Rockin kuningas Elvis Presley koki samanlaisen kohtalon. Popin kuningas luonnehti omalaatuista lapsuuttaan syyksi moniin ongelmiinsa. Ilman lapsuuden leikkejä ja yhteisöä hän päätyi lääkkeisiin, päihteisiin, haki korvikkeita lapsuudelleen perustamalla tunnetun “Heal the World Foundation” hyväntekeväisyysjärjestön ja huvipuiston vammaisille lapsille maatilalleen Neverland Ranchelle, Pater-Pan -anarkiaa sairastavan lapsen mikä-mikä-maahan.
Maailman myydyin ja kysytyin artisti eli kaiken aikaa ahdistettuna alkaen lapsuudestaan ja päätyen pedofiilisyytteisiin ja epäonnisiin ihmissuhteisiin. Avioliitot kestivät vain pari vuotta ja lasten ihonväri viitasi muuhun kuin Jacksonin isyyteen. Oma ulkonäkö oli muutettava paineiden kasvaessa ja lasten kasvot peitettävä julkisuudelta.
Menestys loi uusia painajaisia
Thriller -albumin huikean menestyksen myötä paineet alkoivat ohittaa sietokyvyn. Albumia oli myyty eniten maailmassa (104 milj.) ja se valmistui samana vuonna, jona itse väittelin ensimmäisen kerran aiheena Lapin koskisodat, ihmisten juuret ja paikkaleimautuminen, kotiseudun yhteisöllinen merkitys suurten ympäristömuutosten yhteydessä. Tuolloin ihmiset alkoivat kiinnostua mentaalisista alueista ja omista juuristaan, sukututkimuksesta. Aktiivinen kylätoiminta alkoi korvata vanhan ja katoavan yhteisöllisyyden. Yliopistot oppivat osallistuvan tutkimuksen merkityksen ja tutkijat jalkautuivat ainakin hetkeksi kentälle. Ryan O’Neal seikkaili televisiossa osana Hollywood -tyyppistä yhteisökuvausta pienessä kaupungissa, jossa todella tapahtui koko ajan. Sellainen kaupunkilaisuus alkoi viehättää myös maaseudulla.
Thrillerin albumissa oli tuolloin nähtävissä uskonnollisen yhteisön painostus. Siinä oli kirjattuna “disclaimer” -teksti, jossa kerrottiin kuinka Jacksonin esiintyminen albumilla oli ristiriidassa hänen vakaumuksensa kanssa ja kuinka myöhemmin hän antoi lausunnon, jossa kertoi kieltäytyvänsä tekemästä ennä moista videota tulevaisuudessa. Uhkaus ja pelottelu, jatkuva ahdistelu, on luovuuden pahinta myrkkyä ja Jackson joutui kriisiin. Sen ymmärtää jokainen yhteisön vähäisinkin vätys kiusaajana esiintyessään.
Albumeita tuli kuitenkin lisää eikä ulkoinen painostus auttanut. Sen sijaan sisäinen paine kävi sietämättömäksi pedofiliasyytösten aikoihin ja samana vuonna kun Agropolis aloitti Jokioisissa hän keskeytti kiertueena sairastuttuaan Meksikossa. Myöhemmin tuli kuitenkin suurin menestyskiertue “HIStory World Tour” joka suuntautui kaikkiaan viiteen maanosaan, 35 maahan ja sisälsi 82 konserttia. Näistä kaksi pidettiin Helsingissä Olympiastadionilla keräten 87 000 fania. Kaikkiaan kiertue kokosi 4.5 miljoonaa kuulijaa ja varat menivät hyväntekeväisyyteen Heal the World Foundationille. Säätiö joutui kuitenkin hetkeksi vararikkoon Jacksonin vaikeimpien vuosien aikana.
Lopullinen vapaus vuonna 2009
Jackson vapautettiin kaikista pedofilia syytteistä kesäkuussa 2005. Samaan aikaan kun itse sain julkaistua toisen väitöskirjani ja näyttelijä Farrah Fawcett tiedon sairastamastaan peräsuolen syövästä. Fawcettin lapsuus ei juurikaan poikennut Jacksonin saamasta yhteisön ulkopuolisesta ahdistelusta ja sitä lisäsi myöhemmin epäonnistunut avioliitto ja omituinen suhde ennen kuolemaa Ryan O’Nealin kansa. Kihlaus tapahtui hieman ennen kuolemaa, kosinta kaksi päivää aikaisemmin. Yhteinen lapsi oli estynyt saapumasta äidin kuolinvuoteelle.
Poika Redmond O’Neal kärsi huumetuomiotaan vankilassa ja oli hänkin yhteisön ulkopuolella eläneen Hollywood -elämän tuote. Se elämä on dynaamista ja siinä tapahtuu koko ajan. Se muistuttaa lehtiotsikkoja suomalaisesta juhannusjuhlasta ja päihteitten väärinkäyttäjien omituisesta elämästä yhteisön ulkopuolella. Ei ole enää edes mallia kuinka elää pienen lapsen kanssa ja uutiset kertovat vauvojen heitteillejätöistä vanhempien istuessa terassilla huurteisilla.
Suomalainen maaseutu vastaan Hollywood -elämä
Olimme Ylä-Savossa, Lapissa ja Karjalassa perustamassa kuntien yhteistä Instituuttia ja kyläyhteisöjä rakentavia verkostoja kesäisin 1978-82 kun Sunburn ja Cannoball Run, Saturn 3 levisivät leffoina maailmalla ja Farrah Fawcett alkoi olla tähti. Taustalla soi Michaelin albumi “Off the Wall” ja saimme aikaan päätöksen Ounasjoen suojelusta ja koskiensuojelulaista, käynnistimme kaavoitustyöt koko jokilaaksossa ja yleiskaavan sekä entisen Iisalmen maalaiskunnan että Rovaniemen maalaiskunnan kylissä. Sirkan synkkä ja alkoholisoitunut allaskylä tyhjän Levitunturin juurella sai niin ikään tulevan matkailukaupungin maankäytön suunnitelmansa.
Tuohon aikaan noille Lapin matkailua valmistelleille ponnisteluille naurettiin ja varmasti vastustettiinkin jokaisen vähänkin joki- tai koskiosuuksia omistaneen toimesta jo rakennetuilla Kemijoen ja Iijoen alueilla. Yhteisöllistä yhtenäisyyttä koeteltiin ja sitä rikkoi kahden yhtiön erilainen omistuspohja. Pohjolan Voiman omisti yksityinen pääoma ja Kemijokiyhtiön valtio. Kuusamossa puhuttiin Lapin markasta ja elettiin jenkkityyliin ostettaessa kilpaa jokiosuuksia helikopterilla rahaa lennättäen. Samat jokiosuudet myytiin moneen kertaan.
" This is it "
Indianassa syntynyt Michael Jackson oli voittanut 13 grammy palkintoa, esiintyi hänkin myös filmeissä ja hyväntekeväisyyskappale “We are the World” Liones Richien kanssa soi samaan aikaan kun ulkonäkö alkoi muuttua rockimpaan suuntaan. Popin kuninkaalla oli valkopälvi tauti, kerrottiin ja hänellä oli luonnollisesti oma tähti Hollywoodin Walk of Flamella Farrah Fawcettin tapaan.
Suomalaisen maaseudun kertomus lähestyi EU-kauden alkua ja sitä oli opiskeltava Brysselissä. Leader -rahat tukivat yhteisöllisyyttä ja sen luovaa osaamista, innovaatioita. Life rahat ympäristöä ja aluerahat oli saatava maksimaaliseen käyttöön verkottaen mukaan myös yrittäjiä ja tutkijoita, kouluttajia ja hallintoa. Jokioinen oli maaseudun tähtikunta tässä merkityksessä. MTT ja Agropolis olivat ylpeyden aihe kunnanisille.
Kun ihminen on yli 100 miljoonan silmien edessä jo 5-vuotiaasta, hänestä ei voi kasvaa tavallista kansalaista, vakuutti Jackson medioitten ahdistaessa ja hänen paetessa Bahrainiin vuonna 2005. Uusi nousu oli kuitenkin jo alkamassa ja vuosille 2009-2010 oli laadittu jo uusin kiertue “This is it” ja se oli ennätyksellisen myyty. Sitä oli moneen otteeseen laajennettava.
Ihminen tuotantolaitoksena
Jackson ja Fawcett eivät olleet ihmisiä vaan tuotantolaitoksia. Pohjolan Voima ja Kemijokiyhtiö eivät ole likimainkaan samaa tasoa ja osaamista kansainvälisillä markkinoilla kuin nämä ihmiskoneet, lasten ja nuorten idolit. Niiden tapa toimia yhteisön etujen ymmärtäjänä ei voinut aikanaan olla sama kuin Jokioisten kunnan, ei likimainkaan sitä tasoa, jota edustivat kunnanvaltuustot ja kylätoimikunnat pohjoisten jokikylien varsilla lopetettaessa yhteisesti yhtiöiden rakentamat koskisodat ja yhteisöjen tahallinen kiusaaminen. Koulu on kyläyhteisön tärkein henkireikä tässä nyt globaalissa viestinnässä ja sen tulkinnassa lapselle. Vanhemmat eivät siihen nyt kykene.
Kyläkoulu ja turvallinen kasvuympäristö
Yhteisön tehtävänä on rakentaa turvallinen kasvuympäristö. Sen taustalla on kyky rakentaa sellainen ihmiskuva, jossa luovuus muuttuu uhasta ja pelosta, tiukasta kontrollista ja pakkokilpailusta, ulkoisten palkkioiden jakamisesta ja laadun varmistuksesta kohti elämän tarjoamien mahdollisuuksien maksimointia, joustavuutta ja ennakkoluulottomuutta, vapauden etsimistä, rajojen rikkomista ja riskin ottoa, vastuullisuutta ja itsekuria, omaperäisyyttä ja ilmaisukykyä, estetiikan tajua verbaalin sujuvuuden tukena, kykyä käsitellä uusia asioita ja löytää järjestys kaaoksessa.
Kaikki tämä liittyy kyläkouluun, ihmisenä elämiseen pienen ryhmän jäsenenä, ihmisenä elämiseen omavastuullisena olentona, yksilön tyytymättömyyden korvautumiseen mahdollisimman ehjällä sisäisellä maailmalla, mielihyvällä voitettaessa pelot ja ahdistavat rajoitukset, vaatimukset ja niiden tuottamat pettymykset. Vain pieni kyläkoulu voi tarjota vapauden halujen ylivallasta ja palvella sellaista emootiota, jossa yksilön tavoitteena on sisäinen eheys, ei Michael Jacksonin miljoonat tai Farrah Fawcetten kuusi Golden Globe palkintoa ja lyhyt avioliitto Lee Majorsin kanssa eläen samalla superilmiöinä, kokien kauhujen maailmat.
perjantai 26. kesäkuuta 2009
torstai 18. kesäkuuta 2009
Hyvää mittumaaria
Oodi Juhannukselle
Usva hiljaa järvellä nyt kajastaa.
Kultaa aurinko, lyö laine rantaan hajoaa
Leivon, rastaan laulu käkenä nyt vaikenee
Uinuu lapsi, tuoksu herneen, kehto paimenen
On hetki, aika tullut olla hiljaa
Ottaa leilist siivu Luojan armoviljaa
Roihuu kokkotuli, herää noitavalkee
Avaa sontikkansa, juo juhlakansa pontikkansa
Mittumaari, auki sepalus ja kaari
Taivas tummuu, täyttyy talonpojan laari
Aukee tunela ja portti Herran
On Juhannus meil' vuodessa vain kerran!
Oikein Hyvää Juhannusta ja mittumaaria
Matti
Usva hiljaa järvellä nyt kajastaa.
Kultaa aurinko, lyö laine rantaan hajoaa
Leivon, rastaan laulu käkenä nyt vaikenee
Uinuu lapsi, tuoksu herneen, kehto paimenen
On hetki, aika tullut olla hiljaa
Ottaa leilist siivu Luojan armoviljaa
Roihuu kokkotuli, herää noitavalkee
Avaa sontikkansa, juo juhlakansa pontikkansa
Mittumaari, auki sepalus ja kaari
Taivas tummuu, täyttyy talonpojan laari
Aukee tunela ja portti Herran
On Juhannus meil' vuodessa vain kerran!
Oikein Hyvää Juhannusta ja mittumaaria
Matti
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Megatrendit ja digiaika
Sain käsikirjoituksen valmiiksi kirjani toiseen osaan koskien webympäristöä, internetin käyttöä osana verkosto- ja klusteritaloutta sekä innovaatioprosesseja. Tutkimusta tehdessäni seurasin miten kotisivujani käyttävät toimivat eri tilanteissa ja kuinka tieto leviää vaikeista asioista globaalisti ja kansallisesti.
Digiaivot tutuiksi
Digiaivot käyttävät maailmalla tietoa toisin kuin tavallinen surffailija. Suuria tuhansien sivujen aineistoja käydään läpi konemaisesti ja niiden oleelliset kohdat oman ongelman ratkaisussa löytyvät ja tarvittaessa myös kätketyt tiedot haetaan ja avataan helposti. Ammatikseen tiedettä taltioivat ja sitä digikielelle muuttavat ovat oma ryhmänsä ja muodostaa arvostetun eliitin, jossa työnantajana on usein suuri kansainvälinen konserni. Google kertoo päivittäin kunkin tällaisen käyttäjän kohdalla kymmeniä eri tietoja ja niiden yhteenvedot vielä kuukausittain. Kokeneelle tutkijalle ja uusille tietokoneille kyseessä ei ole erityisen suuri salapoliisitehtävä hakea avainosaajat maailmalta ja heidän motiivinsa. Nämä henkilöt ja heidän verkostonsa muodostavat tärkeimmän globaalin innovaatioprosessin diffuusiokentän myös online -tilassa ja reaaliaikaisesti. Tällöin oleellista on tietää ketkä heistä ovat innovaattoreita ja ketkä vasta ensimmäisen vaiheen tiedon vastaanottajia prosessissa, jossa erot ovat sekunnin osia. On eri asia kantaa virusta ja eri asia ottaa se vastaan aivastuksen jälkeen. Tätä nämä henkilöt eivät itse voi tietää. Ei myöskään organisaatio joka on heidät palkannut. Kovin usein Nobel on mennyt väärille henkilöille tai organisaatioille olettaen, että tarkoitus on palkita juuri "valon sytyttäjä" eikä niinkään siinä tehokkaasti työskentelevä.
Joku sytyttää valot myös online tilassa
Innovaatiotutkimuksessa kiintoisaa on tietää, kuka oli ensimmäisenä asialla, sytytti valon, jossa muut sitten työskentelivät online-tilassa ja kukin oman palapelinsä palan kanssa uutta rakennetta kooten. Kun edellisessä kirjassani aineistona oli globaali blogosfääri ja sen tapa toimia, nyt näkökulma oli ruohonjuuritasoinen ja seurasi markkinoimattoman kotisivuston käyttöä ja pienen paikallisen sähköisen median blogien lukutottumuksia. Eniten kuitenkin vieraita kiinnostivat julkaisuni, joskus jo kohtuullisen iäkkäät, sekä klusteritaide (cluster art). Yli 95 % tuli suoraan sivustolleni eikä käyttäen googlea hakukoneena (http://www.clusterart.org/). Näin tiedon hakijan on etukäteen tiedettävä keneltä hakea. Nokia löydetään pääsääntöisesti googlen hakusanojen avulla. Sama koske liki mitä tahansa sivustoa ja sen löytämistä. Tätä pyritään käyttämään hyväksi markkinoitaessa omaa sivustoa. Oman sivustoni käytössä hakusanojen pohdinnalla ei olisi ollut mitään esim. kaupallista merkitystä. Ajankohtaiseksi se tulee silloin kun haluan markkinoida sivustoani etenkin suurille massoille. Nyt siihen ei ole ollut mitään tarvetta, pikemminkin päinvastoin. Tutkijan työtä helpottaa, jos prosessissa ovat mukana vain innovaatioprosessin avainhenkilöt ja sen kansainvälinen kapea kärki.
Viime kuussa kävijöitä oli runsas 20 000 joista pääosa Suomen ulkopuolelta. Määrän voi olettaa kasvavan intrenetin yleistymisen myötä, ei niinkään innovaation leviäisen ja sen diffuusion tuloksena. Tiedeyhteisössä operoivia uusia innovaattoreita ei synny määrättömästi ja kiinnostus sivustostani ei kasva ellei siihen lisää tarkoituksella sellaisia elementtejä, jotka ovat tiedeyhteisön ulkopuolisia. Innovaation diffuusion nykyvaiheessa sellainen lisäisi kysyntää räjähdysmäisesti. Ei ole sattuma että kotisivuani sponsoroi Skandinavian suurin verkostomyyjä ja globaali kirjoja sekä informaatiota välittävä organisaatio.
Syksy oli suuren murroksen aikaa
Viime syksynä vieraiden määrä yli kolminkertaistui johtuen lähinnä suomalaisten aktiviteetin kasvusta internetin käyttäjinä. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla julkaisujani luki todennäköisesti vain ne muutamat kollegat, joille paperiversio vaikkapa väitöskirjasta välittyi. Siis muutama sata lukijaa. Onhan se melkoinen muutos tutkijan kammiossa ja tiedon levityksessä (diffuusio) ja sen käytössä. Toki sen on huomannutkin. Pääosa ajasta alkaa mennä vastatessa kysymyksiin, joita tulee yllättäviltä ja aiemmin vierailta tahoilta. Oman ajankäytön malli on muuttunut ja työpäivä jatkuu kolmessa vuorossa ilman taukoja.
Online ajankäytön malli
Eniten se käy vanhenevan miehen olkavarsille ja hartioille. Se on sama työperäinen tauti kuin rock -muusikon näiden kannatellessa soitintaan luonnottomassa asennossa tuntikausia. Rasittavuudelta työ vastaa ojankaivamista, pulssi käy yli 140. Tietokoneen ruutuun tuijottaminen keskittyneesti ja kirjoittaen, surffaillen ja imuroiden tietoja, on tätäkin paljon stressaavampaa ja edellyttäisi jatkuvia ja säännöllisiä taukoja, jumppaliikuntaa. Harva työhönsä uppotunnut siihen kykenee. Seurauksena on väsymys, unettomuus, monet masennukselle tyypilliset oireet. Takavuosien kirjailijat kokivat nämä oireet yhtenään ja niin nerouden yhtenä merkkinä pidettiin masennusta oireineen maratonkirjoittamisen jälkeen.
Nettiin tietoa tuottavaa tutkijaa seurataan tuhansien yritysten, tutkijoiden, hallinnon ja aivan tavallisten surffailijoiden toimesta joka hetki. Osa vieraista on pitkäaikaisia ja pysyviä, hyvin pitkiä päiviä aineistojensa kanssa tekeviä kollegoita. Osa on taas kokonaan toisesta ääripäästä ja vain hetken piipahtaen ja kadoten taas turhuuksien markkinoille aikaansa näin kuluttaen kuin turisti marketissa.
Kaikkiaan näitä suurryhmiä on kymmenkunta. Laadin heistä edelliseen väitöskirjaani tyypitykset ja verkotin ne yhteen yrittäjäryppäiden (klustereiden) kanssa. Nyt tätä mallia kopioidaan jokaiseen sosiaalisen kentän ihmissuhdeverkkoon. Usein ne ovat koomisia ja huiputusta. Älä anna huiputtaa itseäsi.
Sitten ovat nämä digiajan aivot ja tutkijalle kansainvälisessä käytössä vain ammattikielellä merkityt tietyt professionaaliset ryhmät ja asiantuntijat, joille kelpaa vain syvätiede ja sen tuoma lisä oman organisaation käyttöön. Näiltä tieto ei leviä ja vain aivan huiput avaavat moniulotteisen tekstin, kuvien ja digikielen piilotetut viestit. Einsteinin ei tarvinnut pelätä teoriansa varkauksia vuosikymmeniin. Nyt näitä einsteineja on paljon ja he tunnistavat toisensa helposti suuristakin internet -yhteisöistä. Koulu- ja työpaikkakiusaaminekaan ei oikein onnistu kun kavereita löytyy vaativaankin menoon. Omasta sosiaalisesta verkostosta löytyvä tukiryhmä on monelle kultaakin kalliimpi virtuaaliyhteisö.
Painettu lehti hiipuva luonnonvara
Suuri yleisö ei käytä tulevaisuudessa lainkaan painettua lehteä, toteaa mediamoguli Ted Turner HS:n erikoishaastattelussa 14.6.2009. Painettu sana on hiipuva luonnonvara ainakin laajojen massojen joukkotiedotusvälineenä. Olemme jo siirtyneet pois perinteisen paperimedian ajasta vaikka lehtiä edelleen painetaankin.
CNN:n perustaja ja Time Turnerin suuromistaja on hankkinut itselleen useita oppiarvoja yliopistoissa. Kun hän sanoo sanomalehden toimittamisen, kuljettamisen ja jakelun palvelevan sellaista maailmaa ja sellaisia lukijoita, joita ei enää ole, hän on varmaan oikeassa. Jokainen talousmalli ja organisaatio elää vielä kauan sen jälkeen kun sen käyttö on lakannut ja muuttunut tarpeettomaksi.
Online -maailman virhetoiminto
Turnerin mukaan on syytä erottaa toisistaan sanomalehden asema muuttuvassa mediakentässä ja sanomalehden kustantaminen liiketoimintana. Painettu lehti ja sana on vanhakantainen tapa hankkia tietoa koko ajan päivittyvässä online -maailmassa. Nuoret ovat jo kauan eläneet yksinomaan nettimaailmassa eikä tätä prosessia sovi edes lähteä jarruttamaan takaperoiseksi. Siinä tehdään vain vahinkoa sille talousalueelle, kansakunnalle tai organisaatiolle, jota kyseinen toiminta koskettaa. Ihmisten liikkuminen on muuttanut mediatoimintaa pysyvästi.
Ted Turner ei ostaisi enää sanomalehteä kustantavaa yritystä mistään hinnasta. Tänä vuonna menivät nurin The Rockey Mountain News ja Seattle Post-Intelligencer ja nurin ovat menossa Los Angeles Times, Chicago Tribune, Chichago Sun-Times, Philadelphia Inquirer, Minneapolis Star-Tribune ja Philadelphia Daily News. Kaikki nämä nimekkäät lehdet ovat jo teknisesti konkurssissa, mutta jatkavat toistaiseksi ilmestymistä. Perinteikäs Boston Globe on lopettamassa sekin.
Suomalaista sumutusta ja toimittajan ironiaa
Elina Lappalainen on toimittajana kirjannut loppuun kuusi syytä, miksi Suomessa lehtitalot selviytyvät toisin kuin muualla maailmassa. Ne perustuvat illuusioon suomalaisesta tavasta lukea ja saada koulutusta lehtien lukuun kuten edellisinä vuosikymmeninä, jakelujärjestelmien ainutlaatuisuuteen ja luulotteluun, jossa demokratia tarvitsee printtilehteä. Toki niillä on ollut kohtalonyhteys, jonka kyllä internet on jo katkaissut. Obama oli ensimmäinen internet -ajan presidentti ja nettidemokratia on online -demokratiaa, ei offline aikaa ja sen ylläpitämistä. Sanomalehti on kuin puhelinkioski tai maitolaituri, niitä voi jäädä joitakin pystyyn pelkästään muistona menneiltä ajoilta.
Köyhien offline -maailma
Digitaalinen kuilu on erottamassa köyhiä ja rikkaita. Taustalla on kyky verkottua ja innovoida, ottaa innovaatioita vastaan. Usein valon sytyttäjä ei elä sellaisessa kulttuurissa, joka hyötyisi siitä. Se siirtyy online -tilassa seuraavaan ja siellä se on vastaus kysymykseen, jota ei edes ollut ennen vastauksen saapumista. Tämä on tärkeä havainto intrenet -ajan maailmasta ja sen toiminnasta. Kysymys syntyy pääsääntöisesti vasta vastauksen tultua ja sitä ei havainnoija itse tajua. Vain ulkopuolinen tarkkailija joka seuraa tietovirtojen liikkeitä ja prosessien todellisia rakenteita online -tilassa. Jos poistut siitä, olet auttamatta ulkona. Niinpä valvonta jatkuu läpi koko vuorokauden ja vain henkilöt vaihtuvat. Aika on suhteellinen, kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja välillä pysähtyy, sanoisi fyysikko.
Euroopan Unionissa internetin käyttäjiä on “vain” runsas 60 % kun Suomessa osuus on noin 83 % ja Yhdysvalloissa 76 %. Kiinassa käyttäjiä on vasta 22 % ja samoja osuuksia edustavat pääosa Väli-Amerikkaa, monet väkirikkaat alueet Aasiassa ja vaikkapa Argentiina Etelä-Amerikassa. Afrikka on pääosin kokonaan ilman internet yhteyksiä tai jää alle prosentin. Kasvu on kuitenkin ollut huimaa kuluvan vuosikymmenen aikana kuten koko Aasiassa ja myös Kiinassa yli 1000 prosenttia. Suomessakin toki yli 100 % yhdessä Yhdysvaltain kanssa. Olemme siis vajaassa vuosikymmenessä yli kaksinkertaistaneet käyttömme kuten pääosa läntistä maailmaa.
Kaikkiaan internet -käyttäjiä on vuosikymmenen vaihtuessa noin 1600 miljoonaa. Tässäkin prosessissa ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa olkoonkin että kaapeliyhteyksien jälkeen myös Afrikka tulee nopeasti mukaan digiaikaan.
Digitaaliseen yhteiseloon köyhimmillä mailla ei ole kuitenkaan varaa vielä vuosiin. Eroja on toki myös Euroopan sisällä ja Portugali tai Kreikka tulevat Pohjoismaita reippaasti jäljessä. Vain noin puolet välimereisen Euroopan asukkaista on mukana yhteisissä uusmedioissamme. Köyhimmissä maissa ongelmana on koulutuksen ja tietotaidon puute sekä puuttuvat valokaapelit, jotka oleellisesti nopeuttavat ja halventavat hintoja. Tavallinen kansa Afrikassa istuu nettikahviloissa käyttäen hitaita ja kalliita satelliittiyhteyksiä.
Agronet ja megatrendit
Kun tänään runsas viidennes maailmasta käyttää nettiyhteyksiä, vielä viime vuosikymmenen puolivälissä vastaava osuus oli vain 16 miljoonaa eli noin 0.4 %. Rakentaessamme Jokisilla agronet-verkostoa vuonna 1990, olimme ensimmäisiä maailmassa osana tuolloin käynnistettyä agropolis -strategiaa. Visio siitä megatrendistä, jossa nyt elämme oli jo tuolloin rakennettu.
Toki joillekin prosesseille oli vaikea löytää termejä, symboli-innovaatiota. Sama koskee tänään kun pyrimme arvioimaan missä ja millaisin rakentein maailmaa eletään vuonna 2030. Epäilemättä ne ratkaisut, jotka pyrkivät luonnonvaroja säästävään käytäntöön ovat vallitsevia ja monet vielä tänään hyväksymämme kulutustottumukset tuomitaan jyrkästi ympäristörikoksina.
Hitaasti kääntyvät rakenteet
Näistä ympäristörikoksista säilytän kirjastoni hyllyillä muutamaa kappaletta kutakin julkaisuani. Onneksi niistä pääosa on ollut jo vuodesta 2003 alkaen digiversioita ja sähköisiä kirjoja sekä oma tapani tiedottaa blogeina alkoi hyvissä ajoin ja samalla uusmediaa ja sen toimintatapaa tutkien vaiheessa, jolloin vasta runsas 5 % maailman väestöstä oli osa globaalia internet-aikaa ja nyt yhteistä digimaailmaamme. Siltä osin tuntoni on puhdas olkoonkin etteivät kaikki veistokseni ole luonnossa hajoavaa pellavakomposiittia tai käytän vielä liikkuessani kulkuvälinettä, joka on kuin suoraan hevoskärryistä tehty hullunkurinen muunnelma liikkua neljällä pyörällä ja polttaen uusiutumatonta orgaanista hiiliyhdistettä lisäten näin hiilidioksidipäästöjä.
Jos tuota hevospeliä ei olisi aikanaan käytetty, polttomoottoria keksitty, uskon että olisimme liikkumassa nyt liki pallomaisissa sähkömagneettisen kentän ohjaamissa turvallisissa kapseleissa. Ihminen kun on tiukasti sidottu yhteen rakenteeseen ja sen tuomiin vaihtoehtoihin joko kiskoilla tai teillä liikkuen. Se on äärimmäistä rajoittuneisuutta ja tapa takertua yhteen talousmalliin ja sen tuomiin joskus myös tuhoisiin ratkaisuihin ympäristölle.
Ps.
Arvomaailma muuttuu yleensä laman aikana konservatiiviseen ja osin myös turvallisuutta hakevaan suuntaan. Samalla tiedetään kuinka yhteisöllisyys korjaantuu ja muutenkin muutokset ovat ihmissuhteissa parempaan päin menossa. Ihmisten pyrkimykset ovat vähemmän egoistisia ja narsistisia, itsekeskeisiä kuin nousukauden huipulla, jossa samalla pahanolon tunne ja masennus kasvavat.
Meppien uskonnollinen arvomaailma
Suomen vaaleissa meppien arvomaailma on liki puolella valituista julkisesti hyvin uskonnollinen ja samalla vakaumuksellinen. Eija-Riitta Korhola edusti aikanaan Helsinki Missiota ja ensimmäisen kerran hänet valittiinkin juuri Kristillisen liiton tai demokraattien ehdokkaana. Korholan taustajoukoissa on runsaasti uskovaisia evankelisluterilaisen kirkon jäseniä.
Sari Essayah käveli takavuosina suomalaisten sydämiin helluntailaisena syvästi uskonnollisena ihmisenä Lapinlahdelta. Yläsavolaisena itsekin tiedän mitä se merkitsee siellä. Helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 60 000 ihmistä ja kristilliset osaavat puolueessaan vaaliliitossa keskittää äänet.
Oulussa yli 20 vuotta asuneena ja kaikki taloudet moneen kertaan haastatelleena pohjoisten jokien varsilla puoli Suomea kiertäen tiedän mitä merkitsee laestadiolaisuus. Hannu Takkula aloittaa ja lopettaa vaalitilaisuutensa vanhoillislaestadiolaiseen tapaan. Hänellä on yli 100 000 aktiivia kannattajaa ja hän on jopa ajanut puoluettaan ulos liberaaliryhmästä.
Timo Soini sai nuorena miehenä vahvan uskonnollisen herätyksen ja sitä hän ei ole salannut sen enempää kuin Korhola tai Takkula omaansa. Kääntyminen katoliseen kirkkoon merkitsi Suomessa siirtymistä pieneen noin 8000 jäsenen yhteisöön. Sen sijaan parlamentissa Soinilla on runsaasti katolisia uskonveljiä, reilusti yli puolet valituista.
Soini edustaa arvomaailmaltaan parlamentissa sen suurinta ryhmää ja se saattaa kertoa enemmänkin kuin vain median toitottama yksisilmäinen ja kritiikitön väite protestista tai populismista. Ainut populisti näissä vaaleissa oli perinteinen media, joka elää kuin 1970-lukua uudelleen mutta nyt hidastettuna.
Mitro Repo edustaa pappina toista kirkkokuntaa kuin Soini. Ei hänkään jää yksin parlamentissa. Kuin katolinen maailma hajosi kahteen kirkkokuntaan nämä kohtasivat maapallon kierrettyään Suomessa aiheuttaen monet veriset yhteenotot rajoillamme. Samalla syntyi rikas idän ja lännen välinen vuoropuhelu, josta Suomi haluaisi tulla tunnetuksi vielä tänäänkin parlamentissa. Se on väärä valinta tässä ajassa.
Täysin aatteettomia ihmisiä eivät ole muutkaan valitut, kuten vihreät tai oululainen Liisa Jaakonsaari. Jostakin syystä me äänestimme parlamenttiin nyt vahvasti aatteellisia ja myös moraaliltaan nuhteettomia uskonveljiä ja -sisaria. Siihen täytyy olla jokin selvä syy, joka ei ole puoluepoliittinen.
Hengen voitto materiasta ja kolmen E:n malli
Osasyy tähän voi olla näiden ryhmien tapa keskittää äänensä valtakunnallisissa vaaleissa. Jos näin on miksi sitten valitsematta jäivät vaikkapa SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen tai Rakennusliiton puheenjohtaja Kyösti Suokas tai akavalainen Heikki Kauppi, MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja elinkeinoelämän näkyvästi markkinoima herrojen Evan johtaja Risto E.J. Penttilä? Jokaisella olisi kuulunut olla takanaan rahaa ja jäseniä, taloudellista ja materiaalista tukea yllin kyllin.
Onko niin että henki voitti näissä vaaleissa viimeinkin materian?
Elämme globaalia maailmaa jossa yhteinen arvomaailma liittyy kolmeen E-kirjaimeen: ekologinen, eettinen ja esteettinen. Se on megatrendi joka säilyy vielä kauan ja johon on syytä rakentaa myös alueellisia ja paikallisia internet -verkostoja ja digiyhteyksiä. Suomi intrenet -käytön kärkimaiden joukossa kulkee tämän megatrendin, jos ei vallan keskiössä, niin kuitenkin laidoilla ja lähellä sen ydintä. Siitä on osattava ottaa irti kaikki sen antamat mahdollisuudet myös omalla talousalueellamme tai kansallisesti.
Digiaivot tutuiksi
Digiaivot käyttävät maailmalla tietoa toisin kuin tavallinen surffailija. Suuria tuhansien sivujen aineistoja käydään läpi konemaisesti ja niiden oleelliset kohdat oman ongelman ratkaisussa löytyvät ja tarvittaessa myös kätketyt tiedot haetaan ja avataan helposti. Ammatikseen tiedettä taltioivat ja sitä digikielelle muuttavat ovat oma ryhmänsä ja muodostaa arvostetun eliitin, jossa työnantajana on usein suuri kansainvälinen konserni. Google kertoo päivittäin kunkin tällaisen käyttäjän kohdalla kymmeniä eri tietoja ja niiden yhteenvedot vielä kuukausittain. Kokeneelle tutkijalle ja uusille tietokoneille kyseessä ei ole erityisen suuri salapoliisitehtävä hakea avainosaajat maailmalta ja heidän motiivinsa. Nämä henkilöt ja heidän verkostonsa muodostavat tärkeimmän globaalin innovaatioprosessin diffuusiokentän myös online -tilassa ja reaaliaikaisesti. Tällöin oleellista on tietää ketkä heistä ovat innovaattoreita ja ketkä vasta ensimmäisen vaiheen tiedon vastaanottajia prosessissa, jossa erot ovat sekunnin osia. On eri asia kantaa virusta ja eri asia ottaa se vastaan aivastuksen jälkeen. Tätä nämä henkilöt eivät itse voi tietää. Ei myöskään organisaatio joka on heidät palkannut. Kovin usein Nobel on mennyt väärille henkilöille tai organisaatioille olettaen, että tarkoitus on palkita juuri "valon sytyttäjä" eikä niinkään siinä tehokkaasti työskentelevä.
Joku sytyttää valot myös online tilassa
Innovaatiotutkimuksessa kiintoisaa on tietää, kuka oli ensimmäisenä asialla, sytytti valon, jossa muut sitten työskentelivät online-tilassa ja kukin oman palapelinsä palan kanssa uutta rakennetta kooten. Kun edellisessä kirjassani aineistona oli globaali blogosfääri ja sen tapa toimia, nyt näkökulma oli ruohonjuuritasoinen ja seurasi markkinoimattoman kotisivuston käyttöä ja pienen paikallisen sähköisen median blogien lukutottumuksia. Eniten kuitenkin vieraita kiinnostivat julkaisuni, joskus jo kohtuullisen iäkkäät, sekä klusteritaide (cluster art). Yli 95 % tuli suoraan sivustolleni eikä käyttäen googlea hakukoneena (http://www.clusterart.org/). Näin tiedon hakijan on etukäteen tiedettävä keneltä hakea. Nokia löydetään pääsääntöisesti googlen hakusanojen avulla. Sama koske liki mitä tahansa sivustoa ja sen löytämistä. Tätä pyritään käyttämään hyväksi markkinoitaessa omaa sivustoa. Oman sivustoni käytössä hakusanojen pohdinnalla ei olisi ollut mitään esim. kaupallista merkitystä. Ajankohtaiseksi se tulee silloin kun haluan markkinoida sivustoani etenkin suurille massoille. Nyt siihen ei ole ollut mitään tarvetta, pikemminkin päinvastoin. Tutkijan työtä helpottaa, jos prosessissa ovat mukana vain innovaatioprosessin avainhenkilöt ja sen kansainvälinen kapea kärki.
Viime kuussa kävijöitä oli runsas 20 000 joista pääosa Suomen ulkopuolelta. Määrän voi olettaa kasvavan intrenetin yleistymisen myötä, ei niinkään innovaation leviäisen ja sen diffuusion tuloksena. Tiedeyhteisössä operoivia uusia innovaattoreita ei synny määrättömästi ja kiinnostus sivustostani ei kasva ellei siihen lisää tarkoituksella sellaisia elementtejä, jotka ovat tiedeyhteisön ulkopuolisia. Innovaation diffuusion nykyvaiheessa sellainen lisäisi kysyntää räjähdysmäisesti. Ei ole sattuma että kotisivuani sponsoroi Skandinavian suurin verkostomyyjä ja globaali kirjoja sekä informaatiota välittävä organisaatio.
Syksy oli suuren murroksen aikaa
Viime syksynä vieraiden määrä yli kolminkertaistui johtuen lähinnä suomalaisten aktiviteetin kasvusta internetin käyttäjinä. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla julkaisujani luki todennäköisesti vain ne muutamat kollegat, joille paperiversio vaikkapa väitöskirjasta välittyi. Siis muutama sata lukijaa. Onhan se melkoinen muutos tutkijan kammiossa ja tiedon levityksessä (diffuusio) ja sen käytössä. Toki sen on huomannutkin. Pääosa ajasta alkaa mennä vastatessa kysymyksiin, joita tulee yllättäviltä ja aiemmin vierailta tahoilta. Oman ajankäytön malli on muuttunut ja työpäivä jatkuu kolmessa vuorossa ilman taukoja.
Online ajankäytön malli
Eniten se käy vanhenevan miehen olkavarsille ja hartioille. Se on sama työperäinen tauti kuin rock -muusikon näiden kannatellessa soitintaan luonnottomassa asennossa tuntikausia. Rasittavuudelta työ vastaa ojankaivamista, pulssi käy yli 140. Tietokoneen ruutuun tuijottaminen keskittyneesti ja kirjoittaen, surffaillen ja imuroiden tietoja, on tätäkin paljon stressaavampaa ja edellyttäisi jatkuvia ja säännöllisiä taukoja, jumppaliikuntaa. Harva työhönsä uppotunnut siihen kykenee. Seurauksena on väsymys, unettomuus, monet masennukselle tyypilliset oireet. Takavuosien kirjailijat kokivat nämä oireet yhtenään ja niin nerouden yhtenä merkkinä pidettiin masennusta oireineen maratonkirjoittamisen jälkeen.
Nettiin tietoa tuottavaa tutkijaa seurataan tuhansien yritysten, tutkijoiden, hallinnon ja aivan tavallisten surffailijoiden toimesta joka hetki. Osa vieraista on pitkäaikaisia ja pysyviä, hyvin pitkiä päiviä aineistojensa kanssa tekeviä kollegoita. Osa on taas kokonaan toisesta ääripäästä ja vain hetken piipahtaen ja kadoten taas turhuuksien markkinoille aikaansa näin kuluttaen kuin turisti marketissa.
Kaikkiaan näitä suurryhmiä on kymmenkunta. Laadin heistä edelliseen väitöskirjaani tyypitykset ja verkotin ne yhteen yrittäjäryppäiden (klustereiden) kanssa. Nyt tätä mallia kopioidaan jokaiseen sosiaalisen kentän ihmissuhdeverkkoon. Usein ne ovat koomisia ja huiputusta. Älä anna huiputtaa itseäsi.
Sitten ovat nämä digiajan aivot ja tutkijalle kansainvälisessä käytössä vain ammattikielellä merkityt tietyt professionaaliset ryhmät ja asiantuntijat, joille kelpaa vain syvätiede ja sen tuoma lisä oman organisaation käyttöön. Näiltä tieto ei leviä ja vain aivan huiput avaavat moniulotteisen tekstin, kuvien ja digikielen piilotetut viestit. Einsteinin ei tarvinnut pelätä teoriansa varkauksia vuosikymmeniin. Nyt näitä einsteineja on paljon ja he tunnistavat toisensa helposti suuristakin internet -yhteisöistä. Koulu- ja työpaikkakiusaaminekaan ei oikein onnistu kun kavereita löytyy vaativaankin menoon. Omasta sosiaalisesta verkostosta löytyvä tukiryhmä on monelle kultaakin kalliimpi virtuaaliyhteisö.
Painettu lehti hiipuva luonnonvara
Suuri yleisö ei käytä tulevaisuudessa lainkaan painettua lehteä, toteaa mediamoguli Ted Turner HS:n erikoishaastattelussa 14.6.2009. Painettu sana on hiipuva luonnonvara ainakin laajojen massojen joukkotiedotusvälineenä. Olemme jo siirtyneet pois perinteisen paperimedian ajasta vaikka lehtiä edelleen painetaankin.
CNN:n perustaja ja Time Turnerin suuromistaja on hankkinut itselleen useita oppiarvoja yliopistoissa. Kun hän sanoo sanomalehden toimittamisen, kuljettamisen ja jakelun palvelevan sellaista maailmaa ja sellaisia lukijoita, joita ei enää ole, hän on varmaan oikeassa. Jokainen talousmalli ja organisaatio elää vielä kauan sen jälkeen kun sen käyttö on lakannut ja muuttunut tarpeettomaksi.
Online -maailman virhetoiminto
Turnerin mukaan on syytä erottaa toisistaan sanomalehden asema muuttuvassa mediakentässä ja sanomalehden kustantaminen liiketoimintana. Painettu lehti ja sana on vanhakantainen tapa hankkia tietoa koko ajan päivittyvässä online -maailmassa. Nuoret ovat jo kauan eläneet yksinomaan nettimaailmassa eikä tätä prosessia sovi edes lähteä jarruttamaan takaperoiseksi. Siinä tehdään vain vahinkoa sille talousalueelle, kansakunnalle tai organisaatiolle, jota kyseinen toiminta koskettaa. Ihmisten liikkuminen on muuttanut mediatoimintaa pysyvästi.
Ted Turner ei ostaisi enää sanomalehteä kustantavaa yritystä mistään hinnasta. Tänä vuonna menivät nurin The Rockey Mountain News ja Seattle Post-Intelligencer ja nurin ovat menossa Los Angeles Times, Chicago Tribune, Chichago Sun-Times, Philadelphia Inquirer, Minneapolis Star-Tribune ja Philadelphia Daily News. Kaikki nämä nimekkäät lehdet ovat jo teknisesti konkurssissa, mutta jatkavat toistaiseksi ilmestymistä. Perinteikäs Boston Globe on lopettamassa sekin.
Suomalaista sumutusta ja toimittajan ironiaa
Elina Lappalainen on toimittajana kirjannut loppuun kuusi syytä, miksi Suomessa lehtitalot selviytyvät toisin kuin muualla maailmassa. Ne perustuvat illuusioon suomalaisesta tavasta lukea ja saada koulutusta lehtien lukuun kuten edellisinä vuosikymmeninä, jakelujärjestelmien ainutlaatuisuuteen ja luulotteluun, jossa demokratia tarvitsee printtilehteä. Toki niillä on ollut kohtalonyhteys, jonka kyllä internet on jo katkaissut. Obama oli ensimmäinen internet -ajan presidentti ja nettidemokratia on online -demokratiaa, ei offline aikaa ja sen ylläpitämistä. Sanomalehti on kuin puhelinkioski tai maitolaituri, niitä voi jäädä joitakin pystyyn pelkästään muistona menneiltä ajoilta.
Köyhien offline -maailma
Digitaalinen kuilu on erottamassa köyhiä ja rikkaita. Taustalla on kyky verkottua ja innovoida, ottaa innovaatioita vastaan. Usein valon sytyttäjä ei elä sellaisessa kulttuurissa, joka hyötyisi siitä. Se siirtyy online -tilassa seuraavaan ja siellä se on vastaus kysymykseen, jota ei edes ollut ennen vastauksen saapumista. Tämä on tärkeä havainto intrenet -ajan maailmasta ja sen toiminnasta. Kysymys syntyy pääsääntöisesti vasta vastauksen tultua ja sitä ei havainnoija itse tajua. Vain ulkopuolinen tarkkailija joka seuraa tietovirtojen liikkeitä ja prosessien todellisia rakenteita online -tilassa. Jos poistut siitä, olet auttamatta ulkona. Niinpä valvonta jatkuu läpi koko vuorokauden ja vain henkilöt vaihtuvat. Aika on suhteellinen, kulkee molempiin suuntiin, hidastuu ja välillä pysähtyy, sanoisi fyysikko.
Euroopan Unionissa internetin käyttäjiä on “vain” runsas 60 % kun Suomessa osuus on noin 83 % ja Yhdysvalloissa 76 %. Kiinassa käyttäjiä on vasta 22 % ja samoja osuuksia edustavat pääosa Väli-Amerikkaa, monet väkirikkaat alueet Aasiassa ja vaikkapa Argentiina Etelä-Amerikassa. Afrikka on pääosin kokonaan ilman internet yhteyksiä tai jää alle prosentin. Kasvu on kuitenkin ollut huimaa kuluvan vuosikymmenen aikana kuten koko Aasiassa ja myös Kiinassa yli 1000 prosenttia. Suomessakin toki yli 100 % yhdessä Yhdysvaltain kanssa. Olemme siis vajaassa vuosikymmenessä yli kaksinkertaistaneet käyttömme kuten pääosa läntistä maailmaa.
Kaikkiaan internet -käyttäjiä on vuosikymmenen vaihtuessa noin 1600 miljoonaa. Tässäkin prosessissa ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa olkoonkin että kaapeliyhteyksien jälkeen myös Afrikka tulee nopeasti mukaan digiaikaan.
Digitaaliseen yhteiseloon köyhimmillä mailla ei ole kuitenkaan varaa vielä vuosiin. Eroja on toki myös Euroopan sisällä ja Portugali tai Kreikka tulevat Pohjoismaita reippaasti jäljessä. Vain noin puolet välimereisen Euroopan asukkaista on mukana yhteisissä uusmedioissamme. Köyhimmissä maissa ongelmana on koulutuksen ja tietotaidon puute sekä puuttuvat valokaapelit, jotka oleellisesti nopeuttavat ja halventavat hintoja. Tavallinen kansa Afrikassa istuu nettikahviloissa käyttäen hitaita ja kalliita satelliittiyhteyksiä.
Agronet ja megatrendit
Kun tänään runsas viidennes maailmasta käyttää nettiyhteyksiä, vielä viime vuosikymmenen puolivälissä vastaava osuus oli vain 16 miljoonaa eli noin 0.4 %. Rakentaessamme Jokisilla agronet-verkostoa vuonna 1990, olimme ensimmäisiä maailmassa osana tuolloin käynnistettyä agropolis -strategiaa. Visio siitä megatrendistä, jossa nyt elämme oli jo tuolloin rakennettu.
Toki joillekin prosesseille oli vaikea löytää termejä, symboli-innovaatiota. Sama koskee tänään kun pyrimme arvioimaan missä ja millaisin rakentein maailmaa eletään vuonna 2030. Epäilemättä ne ratkaisut, jotka pyrkivät luonnonvaroja säästävään käytäntöön ovat vallitsevia ja monet vielä tänään hyväksymämme kulutustottumukset tuomitaan jyrkästi ympäristörikoksina.
Hitaasti kääntyvät rakenteet
Näistä ympäristörikoksista säilytän kirjastoni hyllyillä muutamaa kappaletta kutakin julkaisuani. Onneksi niistä pääosa on ollut jo vuodesta 2003 alkaen digiversioita ja sähköisiä kirjoja sekä oma tapani tiedottaa blogeina alkoi hyvissä ajoin ja samalla uusmediaa ja sen toimintatapaa tutkien vaiheessa, jolloin vasta runsas 5 % maailman väestöstä oli osa globaalia internet-aikaa ja nyt yhteistä digimaailmaamme. Siltä osin tuntoni on puhdas olkoonkin etteivät kaikki veistokseni ole luonnossa hajoavaa pellavakomposiittia tai käytän vielä liikkuessani kulkuvälinettä, joka on kuin suoraan hevoskärryistä tehty hullunkurinen muunnelma liikkua neljällä pyörällä ja polttaen uusiutumatonta orgaanista hiiliyhdistettä lisäten näin hiilidioksidipäästöjä.
Jos tuota hevospeliä ei olisi aikanaan käytetty, polttomoottoria keksitty, uskon että olisimme liikkumassa nyt liki pallomaisissa sähkömagneettisen kentän ohjaamissa turvallisissa kapseleissa. Ihminen kun on tiukasti sidottu yhteen rakenteeseen ja sen tuomiin vaihtoehtoihin joko kiskoilla tai teillä liikkuen. Se on äärimmäistä rajoittuneisuutta ja tapa takertua yhteen talousmalliin ja sen tuomiin joskus myös tuhoisiin ratkaisuihin ympäristölle.
Ps.
Arvomaailma muuttuu yleensä laman aikana konservatiiviseen ja osin myös turvallisuutta hakevaan suuntaan. Samalla tiedetään kuinka yhteisöllisyys korjaantuu ja muutenkin muutokset ovat ihmissuhteissa parempaan päin menossa. Ihmisten pyrkimykset ovat vähemmän egoistisia ja narsistisia, itsekeskeisiä kuin nousukauden huipulla, jossa samalla pahanolon tunne ja masennus kasvavat.
Meppien uskonnollinen arvomaailma
Suomen vaaleissa meppien arvomaailma on liki puolella valituista julkisesti hyvin uskonnollinen ja samalla vakaumuksellinen. Eija-Riitta Korhola edusti aikanaan Helsinki Missiota ja ensimmäisen kerran hänet valittiinkin juuri Kristillisen liiton tai demokraattien ehdokkaana. Korholan taustajoukoissa on runsaasti uskovaisia evankelisluterilaisen kirkon jäseniä.
Sari Essayah käveli takavuosina suomalaisten sydämiin helluntailaisena syvästi uskonnollisena ihmisenä Lapinlahdelta. Yläsavolaisena itsekin tiedän mitä se merkitsee siellä. Helluntaiseurakuntiin kuuluu noin 60 000 ihmistä ja kristilliset osaavat puolueessaan vaaliliitossa keskittää äänet.
Oulussa yli 20 vuotta asuneena ja kaikki taloudet moneen kertaan haastatelleena pohjoisten jokien varsilla puoli Suomea kiertäen tiedän mitä merkitsee laestadiolaisuus. Hannu Takkula aloittaa ja lopettaa vaalitilaisuutensa vanhoillislaestadiolaiseen tapaan. Hänellä on yli 100 000 aktiivia kannattajaa ja hän on jopa ajanut puoluettaan ulos liberaaliryhmästä.
Timo Soini sai nuorena miehenä vahvan uskonnollisen herätyksen ja sitä hän ei ole salannut sen enempää kuin Korhola tai Takkula omaansa. Kääntyminen katoliseen kirkkoon merkitsi Suomessa siirtymistä pieneen noin 8000 jäsenen yhteisöön. Sen sijaan parlamentissa Soinilla on runsaasti katolisia uskonveljiä, reilusti yli puolet valituista.
Soini edustaa arvomaailmaltaan parlamentissa sen suurinta ryhmää ja se saattaa kertoa enemmänkin kuin vain median toitottama yksisilmäinen ja kritiikitön väite protestista tai populismista. Ainut populisti näissä vaaleissa oli perinteinen media, joka elää kuin 1970-lukua uudelleen mutta nyt hidastettuna.
Mitro Repo edustaa pappina toista kirkkokuntaa kuin Soini. Ei hänkään jää yksin parlamentissa. Kuin katolinen maailma hajosi kahteen kirkkokuntaan nämä kohtasivat maapallon kierrettyään Suomessa aiheuttaen monet veriset yhteenotot rajoillamme. Samalla syntyi rikas idän ja lännen välinen vuoropuhelu, josta Suomi haluaisi tulla tunnetuksi vielä tänäänkin parlamentissa. Se on väärä valinta tässä ajassa.
Täysin aatteettomia ihmisiä eivät ole muutkaan valitut, kuten vihreät tai oululainen Liisa Jaakonsaari. Jostakin syystä me äänestimme parlamenttiin nyt vahvasti aatteellisia ja myös moraaliltaan nuhteettomia uskonveljiä ja -sisaria. Siihen täytyy olla jokin selvä syy, joka ei ole puoluepoliittinen.
Hengen voitto materiasta ja kolmen E:n malli
Osasyy tähän voi olla näiden ryhmien tapa keskittää äänensä valtakunnallisissa vaaleissa. Jos näin on miksi sitten valitsematta jäivät vaikkapa SAK:n järjestöpäällikkö Reijo Paananen tai Rakennusliiton puheenjohtaja Kyösti Suokas tai akavalainen Heikki Kauppi, MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja elinkeinoelämän näkyvästi markkinoima herrojen Evan johtaja Risto E.J. Penttilä? Jokaisella olisi kuulunut olla takanaan rahaa ja jäseniä, taloudellista ja materiaalista tukea yllin kyllin.
Onko niin että henki voitti näissä vaaleissa viimeinkin materian?
Elämme globaalia maailmaa jossa yhteinen arvomaailma liittyy kolmeen E-kirjaimeen: ekologinen, eettinen ja esteettinen. Se on megatrendi joka säilyy vielä kauan ja johon on syytä rakentaa myös alueellisia ja paikallisia internet -verkostoja ja digiyhteyksiä. Suomi intrenet -käytön kärkimaiden joukossa kulkee tämän megatrendin, jos ei vallan keskiössä, niin kuitenkin laidoilla ja lähellä sen ydintä. Siitä on osattava ottaa irti kaikki sen antamat mahdollisuudet myös omalla talousalueellamme tai kansallisesti.
maanantai 8. kesäkuuta 2009
Kyllä kansa tietää
Jo kerran koettu kokemus
Suomen yhdyskuntarakenteen murroksen vuosina 1970-luvulla järjestettiin presidentinvaalit ja niitä seuranneet eduskuntavaalit. Näissä Veikko Vennamo ja SMP keräsivät huikeat 10 % äänistä ja kokoomus menestyi siinä rinnalla. Tappion koki äärivasemmisto ja toki myös silloinen nimensä Keskustapuolueeksi muuttanut Maalaisliitto. Kun joku voittaa maanvyöryn tavoin kaikkien muiden on hävittävä. Kun näin tapahtuu siihen on olemassa selvät syyt joihin on heti puututtava.
Myöhemmin Kekkonen hajotti eduskunnan ja uudet vaalit eivät tulosta muuttaneet. Sen sijaan SMP hajosi “seteliselkärankaisiin”. Puoluetukea ja sen jakoperusteita muutettiin ja näin puolueesta eronneet saivat tukirahat itselleen ja Kekkonen vaadittavat äänet poikkeuslakiin uudelleenvalinnalleen. Vielä tänäänkin sitä pidetään kansallisena häpeänä. Ne jotka tuolloin hakivat muutosta äänestämällä, eivät anna anteeksi. Kokoomuksen tulisi muistaa tuo aika muita paremmin. Vaalin jälkitunnelmissa Stubb ei vaikuttanut erityisen nöyrältä. Matti Vanhanen sen sijaan piti viileän tyylinsä. Juuri nämä pienet eleet vaikuttavat. Televisio paljastaa ja vaaleja seuraavat aina uudet vaalit. Keskustan Anneli Jäätteenmäki kadotti puolet äänistään, Stubb olisi nyt kadottanut enemmän.
Muutos ei ole aina protesti
Vaikka juuri päättyneissä EU -vaaleissa oli 1970-luvun tunnelmaa, nämä eivät olleet Kekkosta ja hänen hallintoaan vastustaneet protestivaalit. Timo Soinin saamat äänet eivät olleet myöskään muualla Euroopassa koettu äärioikeiston liikehdintä tai oikeistopopulistinen liike. Ei sinne päinkään. Miten kommunisteja tai kepua aiemmin äänestäneestä tulisi yllättäen äärioikeistolainen Soinia äänestäessään? Ei pidä halveksia äänestäjiään suorassa lähetyksessä. Seuraa vain uudet tappiolliset vaalit ja lopulta niiden ketju.
Näissä vaaleissa koko vasemmisto sai läpi vain oululaisen Liisa Jaakonsaaren (sdp). Ortodoksipappi Mitro Repo ei ole perinteinen vasemmiston ehdokas. Tämä oli näiden vaalien megatrendi numero yksi. Ei se että äänestysprosentti jäi alhaiseksi ja 60 % jätti äänestämättä. Se oli odotettu ja ajan ilmiönä tunnettu, siihen oli varauduttukin.
Toinen megantrendi oli hallituksen selviäminen kuivin jaloin. Muualla Euroopassa näin ei oikein käynyt. Keskusta sai pääministeripuolueena läpi 3 meppiä siinä missä kokoomuskin. Ero puolueiden välillä oli lopulta odotettua pienempi olkoonkin, että Matti Vanhasen hävittyjen vaalien ketju ei ota loppuakseen. Tästä huolimatta pääministeri nukkuu yönsä paremmin kuin valtiovarainministeri Katainen. Vihreät voittivat sen minkä muut hävisivät ja tärkeintä oli demareiden alamäki.
Kokoomuksen kasvu näyttää taittuneen ja eduskuntavaaleissa kaikki on taas mahdollista. Kaikkien yhteinen ongelma näyttäisi olevan perussuomalaisten saama äänimäärä ja vihreiden jatkuva kasvu. Se on kuitenkin vasta megatrendi numero kolme ja johtuu edellisistä, yhteiskunnallisen tuulen suunnan muutoksesta. Suomi reagoi siihen aina nopeammin kuin muut ja siksi sitä ei tahdota aina tunnistaa.
Niinpä pääministeri Vanhanen puhuikin vaalien tulkinnassaan vääristä asioista, yleiseurooppalaisesta ilmapiiristä. Vanhanen ei ole visionääri ja se on puolueen tappioiden selittäjä numero kaksi. Ei kolmannen tien kulkijoiden runsaus keskustassa. Heitä on aina ollut pääosa ihmisistä. Sen sijaan Vanhaselta puuttuvat visionäääriset avustajat puoluejohtajana. Mainostoimisto ei voi sellaista korvata kenttätyössä eikä mainostamiseen uhrattu raha.
Timo Soini saa äänensä ympäri Suomea ja poliittisena liikkeenä sellainen on vaikeasti tunnistettavissa. Äänestäjiä löytyy niin maaseudulla kuin kaupungeissa, kaikissa sosiaaliluokissa. Tässä liike muistuttaa takavuosien protestiliikettä Kekkosta ja hänen hallintoaan vastaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan sama ilmiö ja Soini voi hallita puoluettaan Veikko Vennamoa mallikkaammin. Soini ei ole Vennamo.
Vennamon tapaan Soinin puolue yhdistää innovaatioaallon kärjen ensimmäisiä toimijoita. Jälkiaalto tulee vasta tämän jälkeen ja sen kanavointi on nyt yhteiskunnallisesti tärkein tehtävä. Soinin puolueessa on keskustan ja demareiden sekä kommunistien kärki-innovaattoreita sekä kokonaan uusia toimijoita. Kyse ei ole pelkästään perinteisestä populistisesta liikkeestä eikä aihetta käsittelevästä gradusta ole nyt apua Soinille.
Väärä kysymys
Mitä Timo Soinin äänestäjät vastustavat tai protestoivat? Yhtä hyvin sama kysymys voidaan esittää vihreiden äänestäjien kohdalla, jossa niin ikään oli alun perin juuri luovia innovaattoreita.
Vihreiden kohdalla tällaista kysymystä ei ole esitetty. Kysymys onkin väärin asetettu. Se ettei liikkuva äänestäjä äänestä kommunisteja ei ole välttämättä protesti. Miksi sellaiseen protestiin ryhtyisi nuori, joka ei ole koskaan äänestänyt ketään tai mitään poliittista liikettä? Kysymys joka esitetään kun vastaus on jo saatu, siis vaalien jälkeen, on väärä ja kertoo vain sepitteellisestä selittelystä. Korhonen pulueensa johdossa on lopettanut sepitteelliset selittelyt. Puolue on menettänyt kärki-innovaattorinsa sekä vihreille että nyt Timo Soinille. Sillä ei ole lainkaan edustusta Euroopassa. Suurten oululaisten aika suomalaisessa politiikassa näyttäisi päättyvän Jaakonsaareen ja Korhoseen, jälkikasvua ei ole näkyvissä.
Vanha puolue takana
Perussuomalaisten ydinjoukon muodostavat takavuosien vennamolaiset sekä liikkuvat äänestäjät, joita tänään on oleellisesti enemmän kuin 1970-luvulla. Puolue joka saa heidät liikkeelle, voittaa vaalit. Demareiden kohdalla isä Mitro keräsi ääniä yli kaksi kertaa enemmän kuin Liisa Jaakonsaari ja Timo Soini liki kaksi kertaa enemmän kuin isä Mitro. Soinille haluttiin antaa valtaa ja vastuuta enemmän kuin näille muille ehdokkaille EU-vaaleissa. Muut tulkinnat ovat spekulatiivisia eikä sellaiseen ole syytä ryhtyä. Spekuloivat poliitikot ja toimittajat ovat epämiellyttävä ilmiö dynaamisessa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa, innovaatiopolitiikassa.
Puolueuskollisuus kadonnut
Me emme ole enää puolueuskollisia. Puoluelaitoksesta on tullut marketlaitosta muistuttava ja mainostoistojen ylläpitämä ilmiö. Niissä käynti edellyttää tarjontaa, joka on houkuttelevaa ja ajankohtaista, ihmiskasvoista ihmisen kieltä. Jos puoluejohto ei saa väkeään liikkeelle, on syytä hakea henkilöitä, joilla on kyky puhua äänestäjien mentaalisella suulla ja tuntea heidän arkinen maailmansa. Jos sitä ei tunnista pääministeri kulkee tappio niskassaan vaaleista toiseen tavoittamatta lainkaan sanomallaan ihmisiä.
Byrokraattinen sanoma ei ole sanoma lainkaan, talouden liturgia ja teknokraatin kieli ei ole ihmisen kieltä ensinkään. Jos EU alkaa edustaa ihmiselle vierasta, sellaista ei halutakaan tuntea. Miksi sellaista tulisi tuntea ja olla kiinnostunut, käydä äänestämässä?
Me äänestämme ihmisiä, emme puolueita tai puoluelaitoksia, marketteja. Marketit ovat vain osa näitä ihmisiä ja heidän näköisiään, mainostoimistojen sellaisiksi tekemiä instituutioita. Nyt julkkisehdokkaista erottui erityisesti demareiden ainut ihmisten kieltä ja elämää tuntenut keski-ikäinen pappi. Muita varteenotettavia ehdokkaita heillä ei ollut tarjota Liisa Jaakonsaaren ohella. Euroopassa koko suomalaista vasemmistoa edustaa nyt vain isä Mitro ja äiti Liisa. Vihreät saivat yhtä monta edustajaansa.
Kansa on puhut ja pulinat pois. Mitro Revon saamaa valtakirjaa on arvostettava siinä missä Soinin tai vihreiden, kenen tahansa suuren äänimäärän saaneen mepin. Turmiollisinta olisi kertoa kuinka heitä äänestävät olisivat toisen luokan kansalaisia. Eikö sellaisia ole pikemminkin äänestämättä jättänet nukkuvat?
Liikkuva äänestäjä on aina aktiivinen yhteiskunnan menoa seuraava ihminen ja demokratian arvokkain jäsen. Vanhassa pitäytyvä on aina konservatiivinen säilyttäjä. Elämme siis uutta aikaa, jossa pysyvyys ei ole demokratian takuu vaan liikkuvuus ja dynaamisuus. Sitä ei pidä jäädä ihmettelemään vaan toimittava silloin kun valta on annettu. Se on joka tapauksessa aina vain lanassa.
Pitkät listat eivät sovi Suomeen
Pitkillä listoilla me äänestämme instituutioita, puoluelaitosta, näitä marketteja joissa voi näpelöidä niiden tarjouksia. Laman aikana se on olematonta ja monelle kylmää kyytiä, globaalia menoa johon ei voi vaikuttaa. Näinhän meille väitetään ja miksi silloin olisi äänestettävä ja ketä?
Pitkiin puolueiden laatimiin listoihin suomalaiset eivät ole suostumassa ja niiden käyttöönotto romahduttaisi äänestysaktiivisuuden nykyistäkin alemmas. Jo nyt vähemmistö näyttäisi demokratiassamme päättävän enemmistön asioista. Sellainen ilmiö on vaarallinen ja kertoo demokratiamme ja puoluelaitoksen jatkuvasta ja syvenevästä kriisistä. Se ei houkuttele nuoria eikä lahjakkaita, hyvin koulutettuja uusia sukupolvia puoluelaitosten palveluun, virkapaikkojen hakuun sitä kautta takavuosien malliin. Se koettiin rumaksi peliksi jossa koulutus, lahjat ja luovuus eivät ratkaisseet vaan puolueiden sisäinen peli ja vallankäyttö. Puolueihmisistä alkoi tulla halveksittuja ja politiikasta likaista. Luova, visioiva innovatiivisuus katosivat.
Internet ja verkostot
Korjausta tilanteeseen on haettava verkostodemokratian ja nuorten oman webyhteisön sisältä ja siellä operoiden. Jos se epäonnistuu perinteinen demokratia jää vai muistoksi menneestä siinä missä printtimedia ja sen ylläpitämät vanhat hallinnolliset laitoksemme. Sehän elää jo nyt kertoen vaaleista, joissa käy vain jälkiomaksujia ja traditiota ylläpitäviä punaisen viivan vetäjiä. Sellaiseen välilliseen demokratiaan, jota ohjaillaan Brysselistä, suomalainen ei suostu. Meillä on siitä ikäviä muistoja siinä missä puolalaisilla ja romanialaisilla. Heistä alle 20 % kävi vaaleissa.
EU-vaalit ovat rapauttamassa myös oman hallinnollisen ja demokraattisen koneistomme. Kun osassa EU -valtioita äänestysaktiivisuus jää alle 20 prosentin, kyseessä on jo pelkkä ilveily. Kuinka kauan meillä on sellaiseen ilveilyyn varaa?
Eduskuntavaalien esivaalit
Nämä vaalit olivat Suomessa esivaalit seuraaville eduskuntavaaleille. Niiden voittajia tulevat olemaan perussuomalaiset ja vihreät. Jos niiden äänimäärä on edes lähellä nyt saatua noin 20-25 prosenttia, runsas neljännes kansanedustajista on näiden ryhmien edustajia, liki 50-60 edustajaa. Samaan aikaan vasemmiston koko edustajien lukumäärä putoaisi näitä ryhmiä pienemmäksi. Tämä on nyt aivan realistinen vaihtoehto.
Tällainen muutos näkyisi koko yhteiskuntamme rakenteissa eikä vähiten työmarkkinapolitiikassa, ympäristön ja luonnonvarojen käytössä, sosiaali- ja terveydenhuollossa, aluepolitiikan tulevaisuudessa ja maankäytön säätelyssämme. Tällaisen talouspolitiikan linjan muutokseen on syytä varautua ajoissa eikä olettaa urhouden muuttavan seteliselkärankaisia, johtavan uusiin vaaleihin ja poikkeusoloihin. Sosiaalisen pääoman ja muistin varassa elävät sukupolvet tahtovat muistella ainakin piilotajuisesti sellaista, joka ei voi tapahtua enää tässä ajassa ja Internet -maailmassa, globaalissa taloudessa.
Kohti yhtä lautasta
Kahden lautasen politiikassa presidentti Halosen (sdp) on yhä vaikeampi vedota Jaakonsaaren (sdp) saamaan äänimäärään vääntäessään kättä pääministeri Vanhasen kanssa yhteisen Euroopan asioista päätettäessä suomalaisittain. Hänellä on vain yksi meppi takanaan, pääministerillä monikertainen määrä.
Tämä on vain yksi esimerkki vaaleista, jotka vaikuttavat ja välittömästi toteutettuun politiikkaan, vedoten Soinin sekä vihreiden saamaan kannatukseen, hallituksen vahvaan tukeen äänestäjiltä. Vaalithan toivat meppejä heille enemmän kuin kokoomuksen saama äänimäärä ja tuplasti enemmän kuin koko vasemmiston meppimäärä isä Mitro mukaan luettuna.
Soinin ja vihreiden koko kavoi välittömästi ja hallitus käyttää sitä mandaattia, jonka EU sille antaa. Soinin ryhmävalinta on jo seuraavaa hallitusta pohtiva. Vihreiden ja Soinin keräämien meppien määrä oli suurempi kuin kokoomuksen ja yhtä suuri kuin kokoomuksen ja demareiden yhteensä ilman isä Mitron tukea. Päätökset tehdään Brysselissä ja Strasbourgissa, ei Suomen maakunnissa ja Helsingissä. Matti Vanhanen voi nukka yönsä rauhassa.
Kansa on puhunut ja pulinat pois. Nämä vaalit tullaan muistamaan Suomessa kauan kuten aina tapahtuma, joka käänsi tuulen suunnan yhteiskunnallisena prosessina tai kertoen sen olemassaolosta oloissamme harvinaisen vahvoin värein.
Suomen yhdyskuntarakenteen murroksen vuosina 1970-luvulla järjestettiin presidentinvaalit ja niitä seuranneet eduskuntavaalit. Näissä Veikko Vennamo ja SMP keräsivät huikeat 10 % äänistä ja kokoomus menestyi siinä rinnalla. Tappion koki äärivasemmisto ja toki myös silloinen nimensä Keskustapuolueeksi muuttanut Maalaisliitto. Kun joku voittaa maanvyöryn tavoin kaikkien muiden on hävittävä. Kun näin tapahtuu siihen on olemassa selvät syyt joihin on heti puututtava.
Myöhemmin Kekkonen hajotti eduskunnan ja uudet vaalit eivät tulosta muuttaneet. Sen sijaan SMP hajosi “seteliselkärankaisiin”. Puoluetukea ja sen jakoperusteita muutettiin ja näin puolueesta eronneet saivat tukirahat itselleen ja Kekkonen vaadittavat äänet poikkeuslakiin uudelleenvalinnalleen. Vielä tänäänkin sitä pidetään kansallisena häpeänä. Ne jotka tuolloin hakivat muutosta äänestämällä, eivät anna anteeksi. Kokoomuksen tulisi muistaa tuo aika muita paremmin. Vaalin jälkitunnelmissa Stubb ei vaikuttanut erityisen nöyrältä. Matti Vanhanen sen sijaan piti viileän tyylinsä. Juuri nämä pienet eleet vaikuttavat. Televisio paljastaa ja vaaleja seuraavat aina uudet vaalit. Keskustan Anneli Jäätteenmäki kadotti puolet äänistään, Stubb olisi nyt kadottanut enemmän.
Muutos ei ole aina protesti
Vaikka juuri päättyneissä EU -vaaleissa oli 1970-luvun tunnelmaa, nämä eivät olleet Kekkosta ja hänen hallintoaan vastustaneet protestivaalit. Timo Soinin saamat äänet eivät olleet myöskään muualla Euroopassa koettu äärioikeiston liikehdintä tai oikeistopopulistinen liike. Ei sinne päinkään. Miten kommunisteja tai kepua aiemmin äänestäneestä tulisi yllättäen äärioikeistolainen Soinia äänestäessään? Ei pidä halveksia äänestäjiään suorassa lähetyksessä. Seuraa vain uudet tappiolliset vaalit ja lopulta niiden ketju.
Näissä vaaleissa koko vasemmisto sai läpi vain oululaisen Liisa Jaakonsaaren (sdp). Ortodoksipappi Mitro Repo ei ole perinteinen vasemmiston ehdokas. Tämä oli näiden vaalien megatrendi numero yksi. Ei se että äänestysprosentti jäi alhaiseksi ja 60 % jätti äänestämättä. Se oli odotettu ja ajan ilmiönä tunnettu, siihen oli varauduttukin.
Toinen megantrendi oli hallituksen selviäminen kuivin jaloin. Muualla Euroopassa näin ei oikein käynyt. Keskusta sai pääministeripuolueena läpi 3 meppiä siinä missä kokoomuskin. Ero puolueiden välillä oli lopulta odotettua pienempi olkoonkin, että Matti Vanhasen hävittyjen vaalien ketju ei ota loppuakseen. Tästä huolimatta pääministeri nukkuu yönsä paremmin kuin valtiovarainministeri Katainen. Vihreät voittivat sen minkä muut hävisivät ja tärkeintä oli demareiden alamäki.
Kokoomuksen kasvu näyttää taittuneen ja eduskuntavaaleissa kaikki on taas mahdollista. Kaikkien yhteinen ongelma näyttäisi olevan perussuomalaisten saama äänimäärä ja vihreiden jatkuva kasvu. Se on kuitenkin vasta megatrendi numero kolme ja johtuu edellisistä, yhteiskunnallisen tuulen suunnan muutoksesta. Suomi reagoi siihen aina nopeammin kuin muut ja siksi sitä ei tahdota aina tunnistaa.
Niinpä pääministeri Vanhanen puhuikin vaalien tulkinnassaan vääristä asioista, yleiseurooppalaisesta ilmapiiristä. Vanhanen ei ole visionääri ja se on puolueen tappioiden selittäjä numero kaksi. Ei kolmannen tien kulkijoiden runsaus keskustassa. Heitä on aina ollut pääosa ihmisistä. Sen sijaan Vanhaselta puuttuvat visionäääriset avustajat puoluejohtajana. Mainostoimisto ei voi sellaista korvata kenttätyössä eikä mainostamiseen uhrattu raha.
Timo Soini saa äänensä ympäri Suomea ja poliittisena liikkeenä sellainen on vaikeasti tunnistettavissa. Äänestäjiä löytyy niin maaseudulla kuin kaupungeissa, kaikissa sosiaaliluokissa. Tässä liike muistuttaa takavuosien protestiliikettä Kekkosta ja hänen hallintoaan vastaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan sama ilmiö ja Soini voi hallita puoluettaan Veikko Vennamoa mallikkaammin. Soini ei ole Vennamo.
Vennamon tapaan Soinin puolue yhdistää innovaatioaallon kärjen ensimmäisiä toimijoita. Jälkiaalto tulee vasta tämän jälkeen ja sen kanavointi on nyt yhteiskunnallisesti tärkein tehtävä. Soinin puolueessa on keskustan ja demareiden sekä kommunistien kärki-innovaattoreita sekä kokonaan uusia toimijoita. Kyse ei ole pelkästään perinteisestä populistisesta liikkeestä eikä aihetta käsittelevästä gradusta ole nyt apua Soinille.
Väärä kysymys
Mitä Timo Soinin äänestäjät vastustavat tai protestoivat? Yhtä hyvin sama kysymys voidaan esittää vihreiden äänestäjien kohdalla, jossa niin ikään oli alun perin juuri luovia innovaattoreita.
Vihreiden kohdalla tällaista kysymystä ei ole esitetty. Kysymys onkin väärin asetettu. Se ettei liikkuva äänestäjä äänestä kommunisteja ei ole välttämättä protesti. Miksi sellaiseen protestiin ryhtyisi nuori, joka ei ole koskaan äänestänyt ketään tai mitään poliittista liikettä? Kysymys joka esitetään kun vastaus on jo saatu, siis vaalien jälkeen, on väärä ja kertoo vain sepitteellisestä selittelystä. Korhonen pulueensa johdossa on lopettanut sepitteelliset selittelyt. Puolue on menettänyt kärki-innovaattorinsa sekä vihreille että nyt Timo Soinille. Sillä ei ole lainkaan edustusta Euroopassa. Suurten oululaisten aika suomalaisessa politiikassa näyttäisi päättyvän Jaakonsaareen ja Korhoseen, jälkikasvua ei ole näkyvissä.
Vanha puolue takana
Perussuomalaisten ydinjoukon muodostavat takavuosien vennamolaiset sekä liikkuvat äänestäjät, joita tänään on oleellisesti enemmän kuin 1970-luvulla. Puolue joka saa heidät liikkeelle, voittaa vaalit. Demareiden kohdalla isä Mitro keräsi ääniä yli kaksi kertaa enemmän kuin Liisa Jaakonsaari ja Timo Soini liki kaksi kertaa enemmän kuin isä Mitro. Soinille haluttiin antaa valtaa ja vastuuta enemmän kuin näille muille ehdokkaille EU-vaaleissa. Muut tulkinnat ovat spekulatiivisia eikä sellaiseen ole syytä ryhtyä. Spekuloivat poliitikot ja toimittajat ovat epämiellyttävä ilmiö dynaamisessa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa, innovaatiopolitiikassa.
Puolueuskollisuus kadonnut
Me emme ole enää puolueuskollisia. Puoluelaitoksesta on tullut marketlaitosta muistuttava ja mainostoistojen ylläpitämä ilmiö. Niissä käynti edellyttää tarjontaa, joka on houkuttelevaa ja ajankohtaista, ihmiskasvoista ihmisen kieltä. Jos puoluejohto ei saa väkeään liikkeelle, on syytä hakea henkilöitä, joilla on kyky puhua äänestäjien mentaalisella suulla ja tuntea heidän arkinen maailmansa. Jos sitä ei tunnista pääministeri kulkee tappio niskassaan vaaleista toiseen tavoittamatta lainkaan sanomallaan ihmisiä.
Byrokraattinen sanoma ei ole sanoma lainkaan, talouden liturgia ja teknokraatin kieli ei ole ihmisen kieltä ensinkään. Jos EU alkaa edustaa ihmiselle vierasta, sellaista ei halutakaan tuntea. Miksi sellaista tulisi tuntea ja olla kiinnostunut, käydä äänestämässä?
Me äänestämme ihmisiä, emme puolueita tai puoluelaitoksia, marketteja. Marketit ovat vain osa näitä ihmisiä ja heidän näköisiään, mainostoimistojen sellaisiksi tekemiä instituutioita. Nyt julkkisehdokkaista erottui erityisesti demareiden ainut ihmisten kieltä ja elämää tuntenut keski-ikäinen pappi. Muita varteenotettavia ehdokkaita heillä ei ollut tarjota Liisa Jaakonsaaren ohella. Euroopassa koko suomalaista vasemmistoa edustaa nyt vain isä Mitro ja äiti Liisa. Vihreät saivat yhtä monta edustajaansa.
Kansa on puhut ja pulinat pois. Mitro Revon saamaa valtakirjaa on arvostettava siinä missä Soinin tai vihreiden, kenen tahansa suuren äänimäärän saaneen mepin. Turmiollisinta olisi kertoa kuinka heitä äänestävät olisivat toisen luokan kansalaisia. Eikö sellaisia ole pikemminkin äänestämättä jättänet nukkuvat?
Liikkuva äänestäjä on aina aktiivinen yhteiskunnan menoa seuraava ihminen ja demokratian arvokkain jäsen. Vanhassa pitäytyvä on aina konservatiivinen säilyttäjä. Elämme siis uutta aikaa, jossa pysyvyys ei ole demokratian takuu vaan liikkuvuus ja dynaamisuus. Sitä ei pidä jäädä ihmettelemään vaan toimittava silloin kun valta on annettu. Se on joka tapauksessa aina vain lanassa.
Pitkät listat eivät sovi Suomeen
Pitkillä listoilla me äänestämme instituutioita, puoluelaitosta, näitä marketteja joissa voi näpelöidä niiden tarjouksia. Laman aikana se on olematonta ja monelle kylmää kyytiä, globaalia menoa johon ei voi vaikuttaa. Näinhän meille väitetään ja miksi silloin olisi äänestettävä ja ketä?
Pitkiin puolueiden laatimiin listoihin suomalaiset eivät ole suostumassa ja niiden käyttöönotto romahduttaisi äänestysaktiivisuuden nykyistäkin alemmas. Jo nyt vähemmistö näyttäisi demokratiassamme päättävän enemmistön asioista. Sellainen ilmiö on vaarallinen ja kertoo demokratiamme ja puoluelaitoksen jatkuvasta ja syvenevästä kriisistä. Se ei houkuttele nuoria eikä lahjakkaita, hyvin koulutettuja uusia sukupolvia puoluelaitosten palveluun, virkapaikkojen hakuun sitä kautta takavuosien malliin. Se koettiin rumaksi peliksi jossa koulutus, lahjat ja luovuus eivät ratkaisseet vaan puolueiden sisäinen peli ja vallankäyttö. Puolueihmisistä alkoi tulla halveksittuja ja politiikasta likaista. Luova, visioiva innovatiivisuus katosivat.
Internet ja verkostot
Korjausta tilanteeseen on haettava verkostodemokratian ja nuorten oman webyhteisön sisältä ja siellä operoiden. Jos se epäonnistuu perinteinen demokratia jää vai muistoksi menneestä siinä missä printtimedia ja sen ylläpitämät vanhat hallinnolliset laitoksemme. Sehän elää jo nyt kertoen vaaleista, joissa käy vain jälkiomaksujia ja traditiota ylläpitäviä punaisen viivan vetäjiä. Sellaiseen välilliseen demokratiaan, jota ohjaillaan Brysselistä, suomalainen ei suostu. Meillä on siitä ikäviä muistoja siinä missä puolalaisilla ja romanialaisilla. Heistä alle 20 % kävi vaaleissa.
EU-vaalit ovat rapauttamassa myös oman hallinnollisen ja demokraattisen koneistomme. Kun osassa EU -valtioita äänestysaktiivisuus jää alle 20 prosentin, kyseessä on jo pelkkä ilveily. Kuinka kauan meillä on sellaiseen ilveilyyn varaa?
Eduskuntavaalien esivaalit
Nämä vaalit olivat Suomessa esivaalit seuraaville eduskuntavaaleille. Niiden voittajia tulevat olemaan perussuomalaiset ja vihreät. Jos niiden äänimäärä on edes lähellä nyt saatua noin 20-25 prosenttia, runsas neljännes kansanedustajista on näiden ryhmien edustajia, liki 50-60 edustajaa. Samaan aikaan vasemmiston koko edustajien lukumäärä putoaisi näitä ryhmiä pienemmäksi. Tämä on nyt aivan realistinen vaihtoehto.
Tällainen muutos näkyisi koko yhteiskuntamme rakenteissa eikä vähiten työmarkkinapolitiikassa, ympäristön ja luonnonvarojen käytössä, sosiaali- ja terveydenhuollossa, aluepolitiikan tulevaisuudessa ja maankäytön säätelyssämme. Tällaisen talouspolitiikan linjan muutokseen on syytä varautua ajoissa eikä olettaa urhouden muuttavan seteliselkärankaisia, johtavan uusiin vaaleihin ja poikkeusoloihin. Sosiaalisen pääoman ja muistin varassa elävät sukupolvet tahtovat muistella ainakin piilotajuisesti sellaista, joka ei voi tapahtua enää tässä ajassa ja Internet -maailmassa, globaalissa taloudessa.
Kohti yhtä lautasta
Kahden lautasen politiikassa presidentti Halosen (sdp) on yhä vaikeampi vedota Jaakonsaaren (sdp) saamaan äänimäärään vääntäessään kättä pääministeri Vanhasen kanssa yhteisen Euroopan asioista päätettäessä suomalaisittain. Hänellä on vain yksi meppi takanaan, pääministerillä monikertainen määrä.
Tämä on vain yksi esimerkki vaaleista, jotka vaikuttavat ja välittömästi toteutettuun politiikkaan, vedoten Soinin sekä vihreiden saamaan kannatukseen, hallituksen vahvaan tukeen äänestäjiltä. Vaalithan toivat meppejä heille enemmän kuin kokoomuksen saama äänimäärä ja tuplasti enemmän kuin koko vasemmiston meppimäärä isä Mitro mukaan luettuna.
Soinin ja vihreiden koko kavoi välittömästi ja hallitus käyttää sitä mandaattia, jonka EU sille antaa. Soinin ryhmävalinta on jo seuraavaa hallitusta pohtiva. Vihreiden ja Soinin keräämien meppien määrä oli suurempi kuin kokoomuksen ja yhtä suuri kuin kokoomuksen ja demareiden yhteensä ilman isä Mitron tukea. Päätökset tehdään Brysselissä ja Strasbourgissa, ei Suomen maakunnissa ja Helsingissä. Matti Vanhanen voi nukka yönsä rauhassa.
Kansa on puhunut ja pulinat pois. Nämä vaalit tullaan muistamaan Suomessa kauan kuten aina tapahtuma, joka käänsi tuulen suunnan yhteiskunnallisena prosessina tai kertoen sen olemassaolosta oloissamme harvinaisen vahvoin värein.
perjantai 5. kesäkuuta 2009
Maailma muuttu Eskoseni
Putin vieraili Suomessa.
Venäjän pääministerin kanssa keskusteltiin aiheista, jotka hän oli kuullut matkallaan Suomeen lentokoneessa. Näistä uutisista hän nuhteli näkyvästi suomalaisia isäntiään. Ensimmäisen kerran hän kertoi mediassa kuulleensa myös suomalaisten halusta ostaa tontti Itä-Karjalasta, Kannakselta. Hetki takaperin, Venäjän presidentin vieraillessa Suomessa, toimittajat utelivat asiaa Medvedeviltä ja presidentti Halonen tukki toimittajien suut. Putin lupasi pohtia asiaa ainakin vuokraamisen osalta. Aihe ei ole suuri asia Venäjällä, siitä ei ole keskusteltu.
Halonen ja toimittajat elävät eri maailmassa. Medvedev on taas Obaman aikalainen ja lähempänä tätä päivää suurvaltion johtajana. Suomen paikka maailman kartalla alkaa hämärtyä. Se ei näyttäisi olevan enää portinavaaja idän ja lännen välissä. Portinvartijana on turha pyrkiä toimimaan. Omat pienet asiat olisi kuitenkin hoidettava. Kaasuputki rakennetaan Eurooppaan ja Moskova on osa Eurooppaa. Jokainen saattoi nähdä ja kokea sen Euroviisuissa. Se mitä tapahtuu puunjalostuksellemme, on osa suurempaa megatrendiä. Paikkamme EU:n sisällä on se minkä väkiluku edellyttääkin. Putin oli läpikulkumatkalla ja huolia on muustakin kuin Suomen esittelemistä. Niiden mittasuhteet ovat valtaisat.
Me käymme EU-vaaleissa hieman kuin puolalaiset. Siellä pääosa kansalaisista ei tiedä vaaleista mitään. Äänestysprosestti jää alle 20 kun meillä sentään päästään yli 30 %. Jos kaksi viidestä äänestää, se on jo hyvää tasoa. Demokratiassa ei tietenkään vähemmistö voi päätää enemmistön asioista. Sitä kutsutaan demokratian kriisiksi. Ei EU elä kriisissä jos Suomi elääkin. Yhdysvalloissa on pieniä osavaltioita, joissa vaaleja ei ratkaista ja jotka ovat syrjäisiä ja sivussa kaikesta. Lopulta on yhdentekevää mennäänkö vaaleihin vai jäädäänkö kotiin.
Putin otti odotetusti esille vanhat asiat. Niissä ei varsinaisesti edistytty. Kaasuputken vetäminen on asia joka toteutuu ja Venäjä toimittaa Suomelle myös jatkossa sen kaipaaman energian. Putin huomautti kuinka Venäjän kaasuputkea tarvitsee koko Eurooppa. Energian kulutus vain vähenee ja se koskee myös kaasuturbiinilla tai koskivoimalla tuotettua kallista säätöenegiaa huippujen tasaamiseksi. Nyt ei ole aika puhua huippuenergiasta, Kollajasta tai Vuotoksesta keskustapuolueessakaan. Puolueen on uudistuttava ja radikaalisti. Ympäristö on otettava vakavasti agendalle, samoin metropolien asema ja siirtolaiset. Alue- ja maatalouspolitiikka ovat muuttumassa EU:ssa nekin ja niistä kuuluisi päättää jatkossa hallituksessa. Oppositioon jääminen on nyt pelottava vaihtoehto.
Keskusta on Euroopan Unioissa liberaalien ryhmässä. Konservatiivien ryhmässä on nuorsuomalaisten ehdokas Risto E.J. Penttilä. Se on omituista. MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä on liberaalien ehdokas. Vastaavasti isä Mitro, nykyisin pelkä Repo, on vasemmiston ehdokas parlamenttiin, jossa isä Camillon kylän papit ovat pääosin katolisia munkkia ja nunnia ja kaukana vasemmistosta. Suomen ilmeisesti ainut katolinen ehdokas on perussuomalaisten Timo Soini, näin laskien eurooppalaisittain uskottavin konservatiivi ehdokas.
Lamavaalit vai lumevaalit
Lama jatkuu ja syvenee povaavat nyt myös muut kuin valtiovarainministeri Katainen. Kataisen mukaan se voi jopa äityä ennustettuakin pahemmaksi. Opposition käynnistämä keskustelu aiheesta on ollut hampaatonta. Globaaliin lamaan on vaikea puuttua uskottavasti. Keinot ovat vähissä lainavaroilla elettäessä. Kunnille ei lainaa heru kohta muilta kuin omalta järjestöltä. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään kunnajohtajan. Monen kunnan toiminta on loppumassa harakiriin.
Maaseudun Tulevaisuus julkaisi gallupin, jonka mukaan keskusta saisi EU -vaaleissa läpi vain kaksi edustajaa. Siis saman verran kuin vihreät tai perussuomalaisten ja kristillisten vaaliliitto näyttäisivät saavan. Sellainen tulos olisi katastrofi pääministeripuolueelle eikä kukaan sellaiseen vielä usko. Jos sellainen tulos syntyisi, alkaisi päähallituspuolueessa loiskiehunta. Pääministerin aseman myötä hallituksen toiminta olisi lamassa. Vihreät hengittävät niskaan kaupungeissa, perussuomalaiset muualla. Vihreät asettivat tavoitteekseen 30 kansanedustajaa ja perussuomalaiset maltillisemmin puolet siitä. Jos vaalit olisivat nyt ja äänestysaktiivisuus 60 % luokkaa, poliittinen kentämme olisi turbulenssissa.
Eurovaalit kertova millaiset virtaukset maassa ovat menossa. Tulevalla vaalikaudella EU:n koko maatalous- ja aluepolitiikka tullaan uusimaan. Kun kirjoitin siitä viime keväänä yhdessä alkavan laman kanssa, siihen tuskin reagoitiin missään. Lamasta alettiin puhua vasta kuntavaalien jälkeen. Vähiten aiheesta puhuivat kuntavaaleihin osallistuneet Lounais-Hämeessä. Häme ja Forssan seutukunta ovat huonoja mittareita kansallisen ja kansainvälisen poliittisen ja yhteiskunnallisen muutoksen mittaamiseen. Muutokset tulevat jälkijunassa ja niihin ei reagoida ajoissa vaikka aikaa olisikin. Aika hoitaa hämäläisten kiireet.
Kuntien kyky pitää yllä edes siedettävää palveluvarustustaan on käytännössä pienimmissä yksiköissä mahdotonta. Sisäministeriön Paras-hanke epäonnistui liki täysin. Sisäministeriön on aika uudistaa oma aluepolitiikkansa välittömästi kuten vuosi sitten keväällä esitin. Nyt kaikki on lakaistu vain maton alle. Sieltä ne löytyvät ja jonkun ne on hoidettava saman aikaan EU:n laajemman poliittisen muutoksen kanssa.
Kun EU muuttaa maatalous- ja aluepolitiikkansa äänestäjät joutuvat kysymään, onko mahdollista ja tarpeen pitää koko maa asuttuna verovaroin, jotka alkavat supistua uhkaavasti pienkunnissa. Se minkä valtio kykenee lamassa elvyttämään, sen kunnat leikkaavat taatusti pois köyhtyessään nyt romahdusmaisesti. Lounais-Hämeen kunnat ovat kriiseineen sentään vielä vauraammasta päästä esimerkkeinä maaseudun köyhtymisestä ja eriarvoisuuden kasvusta. Äyrihintaa nostetaan kerralla roimasti, palveluja vähennetään vastaten kolminkertaista äyrihinnan nostoa ja koulut loppuvat, vanhukset hakevat palvelunsa kaupungeista Jokioisten kunnan malliin. Kun palvelut alkavat olla olemattomia ja kunta vie neljänneksen tuloista, kuka sellaisessa kunnassa kykenee asumaan? Sellainen joka on kunnan palveluksessa, yleensä vielä kunnan valtuustossa tai omistaa kiinteistöjä, maatilan kunnan alueella.
Jos keskustan kauhuskenaario toteutuu tulevissa vaaleissa, sen on välittömästi käynnistettävä puolueen uudistaminen. Se koskee sekä maataloutta, maaseutu- että metropolipolitiikkaa. Mistä ne puolueen uudistajat mahtavat löytyä? Alkaa pyykinpesu, jossa aitovarsien kansa ei pidä uusliberaaleista citykepulaisista ensinkään. Edut kun eivät mene yksiin, arvot ovat toissijainen ongelma. Siinä tarvitaan nyt enemmän kun Urhoa ja mainostoimiston apua.
Auto kertoo mihin maailmalla matkataan
Yhdysvalloissa demokraattipresidentin aikana sosialisoidaan maan tärkein kapitalismin airut, autoteollisuus. Se ei tietenkään ole liberaalin presidentti Barack Obaman tarkoitus. Rahaa nyt sattuu sielläkin olemaan enää vain valtiolla. Kirjoitin näistä Obaman huolistakin jo viime keväänä sekä hänen luonteestaan toimia ongelmissa. Siis paljon ennen presidentinvaaleja. Samalla kysyin kuka on Suomen Barack Obama?
Autokauppa heijastelee koko vanhan myyttisen maailmamme hajoamista. Haemme jatkossa autoa, joka ei ole omistajalleen status muussa merkityksessä kuin energian kulutuksessa. Hevosvoimien sijaan haemme ekologisuutta, sanoi Ari Vatanen mitä tahansa suomalaisen korven kasvattina ja ranskalaisena maanviljelijänä. Ekologisen hiilijalanjäljen sijasta hän voisi puhua vaikkapa ranskalaisista koroista tai jäljistä, joita jättää puhumalla pehmoisia. Pehmojalanjälki, rakkausjalanjälki, valheen jäljet jne. ovat muita vaihtoehtoja meppivaalien loppusuoralla kenen tahansa käytettäväksi.
Määritelmä siitä, mikä on hyvä auto, asunto, tapamme elää ja kuluttaa, muuttuu radikaalisti. Maailma valmistautuu Kööpenhaminan ilmastokokokseen. Vuosi sitten kirjoitin ilmastomuutoksen “lyhyen oppimäärän” korostaen jo silloin, mitä maailmanlaajuinen talouskriisi merkitsee yhdessä ilmastomuutoksen kanssa. Nyt ei ole aika tunteiluun Vatasen tapaan vaan on edettävä järjen äänellä. Auton ympärillä syntyvä rasitus mitataan jatkossa ymmärtäen maailmanlaajuinen kriisi. Siinä auto on edelleen ihmisen apuväline, Intian tapaan parin tonnin hintainen takavuosien “kansanauto” tehdastyöläisen halvan Fordin ja saksalaisten kuplavolkkarin aikoja muistellen. Ihmisille ei saa luoda illuusiota harhaisesta laman jälkeisestä maailmasta. Vastuuton haihattelu on lopetettava ja se koskee myös ruokaa ja sen varmuusvarastoja. Ruokakriisi ei ole kadonnut minnekään laman aikana, päinvastoin.
Rajattoman halvan polttoaineen aika on päättynyt, ilmasto on muuttunut ja joudumme sopeutumaan uuteen maailmaan myös omassa kulutuksessamme ja poliittisten järjestelmiemme toiminnassa. Ei Suomen Keskusta ole tässä kehityksessä ainut uudistumista hakeva poliittinen liike. Ruotsissa joka kolmas alle 30 -vuotias on äänestämässä nettinuorten ehdokkaita, joiden yhden asian liike ajaa vain mahdollisimman avointa Internetiä ja sen käyttötottumuksia. Heidän mielestään se on paljon tärkeämpää yhteiskunnallisesti kuin puolustaa joidenkin tahojen kapeita oman edun tai ammatin tarpeita. Se aika on ohi ja näkyy tavassamme toimia demokraattisissa verkottuvissa, jäykissä puolue-elimissämmekin. Ne korvautuvat joko uusilla tai uusiutuvat itse.
Venäjän pääministerin kanssa keskusteltiin aiheista, jotka hän oli kuullut matkallaan Suomeen lentokoneessa. Näistä uutisista hän nuhteli näkyvästi suomalaisia isäntiään. Ensimmäisen kerran hän kertoi mediassa kuulleensa myös suomalaisten halusta ostaa tontti Itä-Karjalasta, Kannakselta. Hetki takaperin, Venäjän presidentin vieraillessa Suomessa, toimittajat utelivat asiaa Medvedeviltä ja presidentti Halonen tukki toimittajien suut. Putin lupasi pohtia asiaa ainakin vuokraamisen osalta. Aihe ei ole suuri asia Venäjällä, siitä ei ole keskusteltu.
Halonen ja toimittajat elävät eri maailmassa. Medvedev on taas Obaman aikalainen ja lähempänä tätä päivää suurvaltion johtajana. Suomen paikka maailman kartalla alkaa hämärtyä. Se ei näyttäisi olevan enää portinavaaja idän ja lännen välissä. Portinvartijana on turha pyrkiä toimimaan. Omat pienet asiat olisi kuitenkin hoidettava. Kaasuputki rakennetaan Eurooppaan ja Moskova on osa Eurooppaa. Jokainen saattoi nähdä ja kokea sen Euroviisuissa. Se mitä tapahtuu puunjalostuksellemme, on osa suurempaa megatrendiä. Paikkamme EU:n sisällä on se minkä väkiluku edellyttääkin. Putin oli läpikulkumatkalla ja huolia on muustakin kuin Suomen esittelemistä. Niiden mittasuhteet ovat valtaisat.
Me käymme EU-vaaleissa hieman kuin puolalaiset. Siellä pääosa kansalaisista ei tiedä vaaleista mitään. Äänestysprosestti jää alle 20 kun meillä sentään päästään yli 30 %. Jos kaksi viidestä äänestää, se on jo hyvää tasoa. Demokratiassa ei tietenkään vähemmistö voi päätää enemmistön asioista. Sitä kutsutaan demokratian kriisiksi. Ei EU elä kriisissä jos Suomi elääkin. Yhdysvalloissa on pieniä osavaltioita, joissa vaaleja ei ratkaista ja jotka ovat syrjäisiä ja sivussa kaikesta. Lopulta on yhdentekevää mennäänkö vaaleihin vai jäädäänkö kotiin.
Putin otti odotetusti esille vanhat asiat. Niissä ei varsinaisesti edistytty. Kaasuputken vetäminen on asia joka toteutuu ja Venäjä toimittaa Suomelle myös jatkossa sen kaipaaman energian. Putin huomautti kuinka Venäjän kaasuputkea tarvitsee koko Eurooppa. Energian kulutus vain vähenee ja se koskee myös kaasuturbiinilla tai koskivoimalla tuotettua kallista säätöenegiaa huippujen tasaamiseksi. Nyt ei ole aika puhua huippuenergiasta, Kollajasta tai Vuotoksesta keskustapuolueessakaan. Puolueen on uudistuttava ja radikaalisti. Ympäristö on otettava vakavasti agendalle, samoin metropolien asema ja siirtolaiset. Alue- ja maatalouspolitiikka ovat muuttumassa EU:ssa nekin ja niistä kuuluisi päättää jatkossa hallituksessa. Oppositioon jääminen on nyt pelottava vaihtoehto.
Keskusta on Euroopan Unioissa liberaalien ryhmässä. Konservatiivien ryhmässä on nuorsuomalaisten ehdokas Risto E.J. Penttilä. Se on omituista. MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä on liberaalien ehdokas. Vastaavasti isä Mitro, nykyisin pelkä Repo, on vasemmiston ehdokas parlamenttiin, jossa isä Camillon kylän papit ovat pääosin katolisia munkkia ja nunnia ja kaukana vasemmistosta. Suomen ilmeisesti ainut katolinen ehdokas on perussuomalaisten Timo Soini, näin laskien eurooppalaisittain uskottavin konservatiivi ehdokas.
Lamavaalit vai lumevaalit
Lama jatkuu ja syvenee povaavat nyt myös muut kuin valtiovarainministeri Katainen. Kataisen mukaan se voi jopa äityä ennustettuakin pahemmaksi. Opposition käynnistämä keskustelu aiheesta on ollut hampaatonta. Globaaliin lamaan on vaikea puuttua uskottavasti. Keinot ovat vähissä lainavaroilla elettäessä. Kunnille ei lainaa heru kohta muilta kuin omalta järjestöltä. Pankinjohtaja pelästyy nähdessään kunnajohtajan. Monen kunnan toiminta on loppumassa harakiriin.
Maaseudun Tulevaisuus julkaisi gallupin, jonka mukaan keskusta saisi EU -vaaleissa läpi vain kaksi edustajaa. Siis saman verran kuin vihreät tai perussuomalaisten ja kristillisten vaaliliitto näyttäisivät saavan. Sellainen tulos olisi katastrofi pääministeripuolueelle eikä kukaan sellaiseen vielä usko. Jos sellainen tulos syntyisi, alkaisi päähallituspuolueessa loiskiehunta. Pääministerin aseman myötä hallituksen toiminta olisi lamassa. Vihreät hengittävät niskaan kaupungeissa, perussuomalaiset muualla. Vihreät asettivat tavoitteekseen 30 kansanedustajaa ja perussuomalaiset maltillisemmin puolet siitä. Jos vaalit olisivat nyt ja äänestysaktiivisuus 60 % luokkaa, poliittinen kentämme olisi turbulenssissa.
Eurovaalit kertova millaiset virtaukset maassa ovat menossa. Tulevalla vaalikaudella EU:n koko maatalous- ja aluepolitiikka tullaan uusimaan. Kun kirjoitin siitä viime keväänä yhdessä alkavan laman kanssa, siihen tuskin reagoitiin missään. Lamasta alettiin puhua vasta kuntavaalien jälkeen. Vähiten aiheesta puhuivat kuntavaaleihin osallistuneet Lounais-Hämeessä. Häme ja Forssan seutukunta ovat huonoja mittareita kansallisen ja kansainvälisen poliittisen ja yhteiskunnallisen muutoksen mittaamiseen. Muutokset tulevat jälkijunassa ja niihin ei reagoida ajoissa vaikka aikaa olisikin. Aika hoitaa hämäläisten kiireet.
Kuntien kyky pitää yllä edes siedettävää palveluvarustustaan on käytännössä pienimmissä yksiköissä mahdotonta. Sisäministeriön Paras-hanke epäonnistui liki täysin. Sisäministeriön on aika uudistaa oma aluepolitiikkansa välittömästi kuten vuosi sitten keväällä esitin. Nyt kaikki on lakaistu vain maton alle. Sieltä ne löytyvät ja jonkun ne on hoidettava saman aikaan EU:n laajemman poliittisen muutoksen kanssa.
Kun EU muuttaa maatalous- ja aluepolitiikkansa äänestäjät joutuvat kysymään, onko mahdollista ja tarpeen pitää koko maa asuttuna verovaroin, jotka alkavat supistua uhkaavasti pienkunnissa. Se minkä valtio kykenee lamassa elvyttämään, sen kunnat leikkaavat taatusti pois köyhtyessään nyt romahdusmaisesti. Lounais-Hämeen kunnat ovat kriiseineen sentään vielä vauraammasta päästä esimerkkeinä maaseudun köyhtymisestä ja eriarvoisuuden kasvusta. Äyrihintaa nostetaan kerralla roimasti, palveluja vähennetään vastaten kolminkertaista äyrihinnan nostoa ja koulut loppuvat, vanhukset hakevat palvelunsa kaupungeista Jokioisten kunnan malliin. Kun palvelut alkavat olla olemattomia ja kunta vie neljänneksen tuloista, kuka sellaisessa kunnassa kykenee asumaan? Sellainen joka on kunnan palveluksessa, yleensä vielä kunnan valtuustossa tai omistaa kiinteistöjä, maatilan kunnan alueella.
Jos keskustan kauhuskenaario toteutuu tulevissa vaaleissa, sen on välittömästi käynnistettävä puolueen uudistaminen. Se koskee sekä maataloutta, maaseutu- että metropolipolitiikkaa. Mistä ne puolueen uudistajat mahtavat löytyä? Alkaa pyykinpesu, jossa aitovarsien kansa ei pidä uusliberaaleista citykepulaisista ensinkään. Edut kun eivät mene yksiin, arvot ovat toissijainen ongelma. Siinä tarvitaan nyt enemmän kun Urhoa ja mainostoimiston apua.
Auto kertoo mihin maailmalla matkataan
Yhdysvalloissa demokraattipresidentin aikana sosialisoidaan maan tärkein kapitalismin airut, autoteollisuus. Se ei tietenkään ole liberaalin presidentti Barack Obaman tarkoitus. Rahaa nyt sattuu sielläkin olemaan enää vain valtiolla. Kirjoitin näistä Obaman huolistakin jo viime keväänä sekä hänen luonteestaan toimia ongelmissa. Siis paljon ennen presidentinvaaleja. Samalla kysyin kuka on Suomen Barack Obama?
Autokauppa heijastelee koko vanhan myyttisen maailmamme hajoamista. Haemme jatkossa autoa, joka ei ole omistajalleen status muussa merkityksessä kuin energian kulutuksessa. Hevosvoimien sijaan haemme ekologisuutta, sanoi Ari Vatanen mitä tahansa suomalaisen korven kasvattina ja ranskalaisena maanviljelijänä. Ekologisen hiilijalanjäljen sijasta hän voisi puhua vaikkapa ranskalaisista koroista tai jäljistä, joita jättää puhumalla pehmoisia. Pehmojalanjälki, rakkausjalanjälki, valheen jäljet jne. ovat muita vaihtoehtoja meppivaalien loppusuoralla kenen tahansa käytettäväksi.
Määritelmä siitä, mikä on hyvä auto, asunto, tapamme elää ja kuluttaa, muuttuu radikaalisti. Maailma valmistautuu Kööpenhaminan ilmastokokokseen. Vuosi sitten kirjoitin ilmastomuutoksen “lyhyen oppimäärän” korostaen jo silloin, mitä maailmanlaajuinen talouskriisi merkitsee yhdessä ilmastomuutoksen kanssa. Nyt ei ole aika tunteiluun Vatasen tapaan vaan on edettävä järjen äänellä. Auton ympärillä syntyvä rasitus mitataan jatkossa ymmärtäen maailmanlaajuinen kriisi. Siinä auto on edelleen ihmisen apuväline, Intian tapaan parin tonnin hintainen takavuosien “kansanauto” tehdastyöläisen halvan Fordin ja saksalaisten kuplavolkkarin aikoja muistellen. Ihmisille ei saa luoda illuusiota harhaisesta laman jälkeisestä maailmasta. Vastuuton haihattelu on lopetettava ja se koskee myös ruokaa ja sen varmuusvarastoja. Ruokakriisi ei ole kadonnut minnekään laman aikana, päinvastoin.
Rajattoman halvan polttoaineen aika on päättynyt, ilmasto on muuttunut ja joudumme sopeutumaan uuteen maailmaan myös omassa kulutuksessamme ja poliittisten järjestelmiemme toiminnassa. Ei Suomen Keskusta ole tässä kehityksessä ainut uudistumista hakeva poliittinen liike. Ruotsissa joka kolmas alle 30 -vuotias on äänestämässä nettinuorten ehdokkaita, joiden yhden asian liike ajaa vain mahdollisimman avointa Internetiä ja sen käyttötottumuksia. Heidän mielestään se on paljon tärkeämpää yhteiskunnallisesti kuin puolustaa joidenkin tahojen kapeita oman edun tai ammatin tarpeita. Se aika on ohi ja näkyy tavassamme toimia demokraattisissa verkottuvissa, jäykissä puolue-elimissämmekin. Ne korvautuvat joko uusilla tai uusiutuvat itse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)