adventin aikaan kielikylvyssä

Kielen kanssa adventtiin - rakkauden monet kasvot


Kielitaistelun makua

Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta (Kotus) ollaan ajamassa alas siinä missä muitakin valtion tutkimuslaitoksia. Se on omituista kun samaan aikaan meiltä on kadonneet niin pankit, perusteollisuus ja kauppa, oma raha ja nyt siis oma identiteettimme, oma kielemme. Se on oma ”omituisuutemme” josta taistelimme alkaen Michael Agricolasta ja edeten suomalaisuusliikkeeseen ja Elias Lönnrotiin, suomalaiseen kirjallisuuteen ja sivistykseen. Nyt on noustava kansakunnan kapinaan.

Olen vapaa-aikanani kääntänyt Shakespearen alkuperäistekstejä ja selaillut kirjojen sanastoja sivumäärältään tuhatmäärin vanhaa kieltä. Nytkin ne ovat avoinna pöydällä ja osa levitettynä työhuoneen lattialle. Mieleen tulee Lenita Airiston moitteet suomalaisille miehille apinaenglannin käytöstä. Lukeekohan tämä Lenita kirjansa alkukielellä ja hakien alkuperäistekstit? Ampuuko hän vain vanhalta muistilta ja pysyäkseen kansakunnan muistissa?


Puhekieli katoamassa

Jos suomalainen mies tai nainen ei ole erityisen ilmaisuvalmis omalla äidinkielellään omassa isänmaassaan kuinka hän voisi olla sitä jollakin vieraalle kielellä ja kielialueella, käyttämättä apinaenglantia?

Kyse ei ole vain kielestä ja sen katoamisesta vaan puhetekniikan osaamisen katoamisesta. Mitä hyötyä on mielenkiintoisesta sisällöstä ja suuresta vaivannäöstä esitelmän, jopa teatterinäytännön tuottamisesta, jos koko esitystekniikka on täyttä mössöä, jossa yksittäiset vokaalit ja konsonantit sulavat toisiinsa. Edes salin puoliväliin ei saa mitään selvää lausekokonaisuuksista oli kieli mikä tahansa. Keskusteluyhteyskin näyttäisi syntyvän vain eturivin kuulijoihin. Syntyy täysin ulkopuolinen vaikutelma.

Esitys ei synny itsestään oli kieli mikä tahansa. Sen eteen on nähtävä vaivaa. Demostenes ymmärsi selkeän puhumisen merkityksen ja harjoitteli kiviä suussa puhuen meren rannalla. Lapsena kilpailimme runonlausunnassa ja kilvoittelu voitosta vaati jo maakuntasarjan voittaakseen ohjattua harjoittelua. Mihin nämä harjoitukset ovat kadonneet?

Tapahtuminen, kommunikointi salissa, on hoidettava sielullisella tasolla, ilmaisun on oltava oikea myös pienen pienien eleiden ja äänenpainojen osalta. Kieli yksin ei riitä, tarvitaan myös oikeaa puhetekniikka ja sen opettaminen jo varhain kouluissamme. On voitettava luontainen ujoutemme ja uskallettava esiintyä kunnioittaen kuulijoita ja hakien siihen oikea koulutus, tehden sen eteen töitä siinä missä oopperalaulajamme tai kapellimestarimme sen jo osaavat.

Strukturalismi kunniaan

Strukturalismin isä filosofi ja antropologi Levi-Strauss täytti juuri sata vuotta. Claude Levi-Strauss on epäilemättä yksi Ranskan Akatemian kuolemattomia hahmoja. Ennen filosofian ja sosiologian opintojaan hänen rakkautensa aiheita olivat geologia, antropologia mutta myös psykoanalyysi ja marxilaisuus. Ne opettivat hänelle kuinka todellisuus koostuu kerrostumista, joista päällimmäiseen ei kannattanut koskaan luottaa. Se ei ollut todellisin.

Olen kulkenut Brasiliassa samoja seutuja joissa Levi-Strauss tutustui yksittäisten alkuasukkaiden ja heimojen maailmaan. Hänelle alkoivat hahmottua tuolloin tärkeiksi malinowskilaiset ihmishengen ajattelun oleellisimmat välineet, käsin tehdyt struktuurit. Myöhemmin pakolaisena ja emigranttina hän joutui tutustumaan lingvisti Roman Jakobsonin työhön ja de Saussuren strukturaalikielitieteeseen. Vuonna 1962 syntyi hänen silloinen päätyönsä ”Villi ajattelu” (La pensee sauvage) ja se oli suunnattu Jean-Paul Sartren eksistentialistisen filosofian kritiikiksi.

Oliko Lenita strukturalisti 1960-luvulla?

Mitä Suomessa tapahtui tuolloin vuonna 1962? Eikö se ollut aikaa, jolloin samainen Lenita Airisto koulutti suomalasia miehiä käyttämään oikeita sukkia ja Hannu Taanila esiintyi hänen parinaan televisiossa. Mukana oli myös Vesa-Matti Loiri silloin vielä kaatuillen portaikoissa. Onko tästä ajasta edetty nyt apinaenglantiin? Onko tämän pohtimiseen syytä käyttää aikaa? Kuvaako tämä aika juuri länsimaista tiedettä ja sen kulttuurin tilaa, jossa kesy ajattelu on kesytetty tuottamaan voittoa? Onko pragmatismi ja amerikkalainen utilitarismi liikemiesmentaliteettina ainut ohjaava sofistikoitu tapa esiintyä ja odottaa globaalia ekokatastrofia? Kuuluuko siihen myös nietzscheläinen orjamoraali ja Heideggerin hankala eksistentialismi? Ovatko ne muuttuneet ”hälläväliä” nihilismiksi. Joka puolella on kireyttä ja eksistentiaalista ahdistusta, jatkuva periytynyt epäily ja halua nukkua enemmän ja nauraa hekottaa vanhoille tylsille tv-sarjoille, tuijottaa tylsistyneenä kaljatuoppiin, jolloin puhuminenkin alkaa ahdistaa ahdistuksen vapaata virtaa.

Onko peruskulttuuri infantiilia?

Meillä on omituinen tapa yhdistää alkukulttuurit omaamme ja kuvitella niiden liittyvän omaan infantiiliin lapsuuteemme ja yhdistellä näitä toisiinsa. Strukturalismi oli antihumanistinen oppi siirtäessään narsismiltaan häiriintyneen ihmisen pois keskiöstä ulkopuolelle periferiaan. Syntyi laajempi ympäristö- mutta myös ihmisnäkemys, jossa kaikki maailman kulttuuriset variaatiot olivat yhtä arvokkaita. Itse käytin kirjassani ”Arctic-Babylon” Väli-Amerikan ja Brasilian intiaanien jaguaarimyyttiä ja aiemmin maalauksissa ja veistoksissa Australian aboriginaalien taidetta. Se syntyi jo ennen kuin oma kielemme oli vanginnut meitä ja tätä Claude Levi-Strauss ei ollut ajatellut. Hän ei ollut vieraillut Australiassa ja tutustunut sen syvempään geneettiseen kieleen ja genetiikan yhtymäkohtia ”infantiilina” pitämäänsä pieneen lapseen. Nyt tämä sama lapsi on herännyt klusteritaiteen käyttäjäksi (cluster art). Hänen vanhempansa ei voi tätä edes hahmottaa. Geneettinen peruskielemme kun peittyy ”infantiilin” symbolikielemme alle.

Kun kielestä puuttuvat välineet, alamme sekoilla monikulttuurisessa maailmassamme. Se näkyy kiintoisalla tavalla etenkin reaaliaikaisessa blogosfäärissä ja blogikeskustelussa. Näin joulun alla ja adventtina hyväksi esimerkiksi käy käsite rakkaudesta.

Rakkauden symbolipuuroa mantelilla

Pelkästään Suomea tulkiten syntyy jo sellainen käsitteiden semanttinen puuro, jossa mahdollisuus ymmärtää ”rakkauden” symbolirakenteet muuttuu murrealueita vaihtaen. Itä-Suomessa ja etenkin Savossa suorasanaisuutta vältellään ja tulkinta ei vain siirry kuulijalle, vaan sitä tarkoituksella vältellään ja puhutaan väärän koivu kautta. Idän ja lännen välissä taiteillut heimo on joutunut vihamielisessä elinympäristössään tarkkailijaksi. Syntyy oivallus savolaisesta jatkuvasta ”läsnäolosta” ja tarkkailusta, jossa faktat on hyvä pitää ikään kuin ”vetosolmussa”. Näin uuden tilanteen syntyessä tällä diplomatian kielellä on kyetty nopeasti purkamaan ja muotoilemaan jo kerran kerrottu uudella tavalla. Vanhempi murteen aksentti sekoittaa tämän vielä vaikeammin tulkittavaksi.

Hämeessä ja Pohjanmaalla tällaista jatkuvaa silmät vilkkuvaa majakan valoa ei näe eikä tapahtumiin reagoida niin nopeasti kuin idässä. Toki taustalla voisi olla myös geneettisesti kovin erilaisiksi havaitut heimot sekä fyysisen ympäristön saaristoluonne Järvi-Suomessa. Verkostojen rakentaminen on ollut välttämätöntä, ei niinkään jokaisen tuhannen saaren linnoittaminen ja puolustaminen, kuten Varsinais-Suomessa ja Hämeessä on nähtävissä harvan vesistön jokivarsilla. Näin kieli on ikään kuin elinympäristön tuote ja tukee sitä. Se on ollut myös ainut tapa säilyä hengissä, mutta myös menestyä ja vaurastua.

Jumalan rakkaudesta eroottiseen rakkauteen

Kun Suomesta siirrytään kauemmas ongelmat vain kasvavat. Suomalainen käyttää koko ajan samaan ”rakkautta” niin ylimaallisena Jumalan rakkautena, äidin rakkautena ja eroottisena rakkautena kuin kuvatessaan ystävyyttä, kaverisuhteita ja jopa vihaansa ”mustana rakkautena” tai sellaisia tunteita, jotka eivät ole rakkautta lainkaan vaan pikemminkin uhrimieltä tai yleviä toimia tieteen ja taiteen, ties minkä sosiaalisen tai kulttuurisen prosessin tukemiseksi.

Niinpä kun suomalainen puhuu rakkaudesta, hän ei voi olla varma mitä elämyksellistä tai kokemuksellista puhuja tarkoittaa, onko hän tullut juuri kirkosta vai ehkä hän on menossa tapaamaan rakastettuaan. Äidin suhdetta lapsiin ja muita vielä abstraktimpia tunteita tai ystävyyttä suomalainen kuvaa niin ikään samalla niukalla kielellään, ja näin sama käsite saa kantaakseen kohtuuttoman painolastin, kokee inflaation tai jätetään pois käytöstä liian ”suurena” asiana toteutuakseen. Miten sama ylimaallinen rakkaus, jonka uskovainen kokee kirkollisen maailman jumalallisena lähteenä ja puhtautena, uhrina ja pelastuksena, voi toisaalta toimia maallisena liki syntinä ja eroottisina väristyksinä, intohimona. Miten voi ilmaista kahta vastakkaista asiaa samalla käsitejärjestelmällä hämmentymättä. Ristiriita on kohtuuton ja kasvaa kun se tulisi liittää myös ystävyyteen tai kaveruuteen.

Symboleiden väärinkäsityksiä ja niiden köyhyyttä

Tämä sama ongelma, tosin vähäisempänä, löytyy monessa muussakin kielemme puutteessa. Puhumme yhdestä ´”politiikasta” kun EU -kumppanimme puhuvat monesta (politics, policy) vaihtaen joustavasti käsitteitä, joita meillä ei ole. Samoin alueista puhuessamme meillä on vain yksi kartalle piirrettävä ”alue”, kun kieleltään rikkaammat puhuvat regionalismista, spatiaalisista ja mentaaleista alueista jne. Mistä me tiedämme edes omassa maassamme mistä kuntalaiset puhuvat kun vastustavat tai kannattavat vaikkapa kuntaliitoksia? Ehkä vastustavat koska tarkoittavat synnynpitäjää, juuriaan ja mentaalista sidostaan kirkonmäkeen ja kotiseutuun. Jos olisi oikea sana (mentalinen alue, spatiaalinen) ja sillä lapsuudessa hankittu emotionaalinen tunnesisältö, tämä virhe jäisi syntymättä. Siihen kun kuntaliitokselle ei kosketa. Siellä kun muutetaan vain regionaalista aluetta ja sen hallintorajoja kuntalaisten hyväksi, ei kiusaksi.

Mahdoton käsite jopa wikipedialle

Wikipediassa rakkautta oli pyritty käsittelemään, mutta jätetty kesken suomalaisittain mahdottomana. Yhden tutkijan luokitus sieltä löytyy, mutta jo seuraavassa vaiheessa kirjoittajien sormi oli mennyt suuhun ja sekoilu alkaa kohdassa, jossa olisi tullut kuvata jostakin syystä homojen ja lesbojen rakkautta. Syvemmälle suohon ei olisi voinut mennä ellei olisi suomalainen. Muilla kielialueilla wikipedia ei sekoile tällä kohden kuten Suomessa.

Väestöliitto pysyy paremmin asiassa ja kuvaa parisuhteen kohdalla rakkautta neljällä tavalla. Ensin siihen liitetään intiimiys, kykymme tuottaa läheisyyttä ja jakaa yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä. Toisena mainitaan intohimo, jossa väestöliitto kokee olevan fyysistä erotiikkaa ja seksuaalisuutta. Kolmantena rakkauteen näyttäisi Suomessa liittyvän sitoutuminen, omien tunteiden oivaltaminen ja sidos toiseen ihmiseen myötä- ja vastamäessä. Neljäntenä oivalluksena on mukana inhimillinen kasvu ja sen ruokkiminen parisuhteen ja sen rakkauden kautta.

Kaupallinen ilmiö – ihmissuhde- ja erotiikkamarkkinoita

Osan näistä kuvasi myös Platon aikanaan ja samat jaot löytyvät myös rakkautta psykologisoineiden tutkijoiden luokituksissa. Pääosa internetin tuottamasta aineistosta on kuitenkin runoihin, mietelauseisiin ja aforismeihin puettua. Suurin osa on kuitenkin puhtaasti ihmissuhde- ja erotiikan markkinoihin sekä seksibisnekseen liittyvää roinaa. Näin eroottinen ja seksuaalinen osa näyttäisi ohittavan kaikki muut rakkauden ilmenemismuodot ja siitä tulee puhtaasti kaupallinen ilmiö eikä sen syvempi pohdinta Suomessa ole edes mahdollista. Vaadittaisin kokonaan toinen filosofinen viitekehys ja kielellinen, myös emotionaalisen kielen sisältävä rikkaampi symbolirakennelma, jotta voisimme kilpailla tässä muiden kielialueiden ja kulttuurien kanssa tasapäisesti.

Parhaat itse kokemani aforismit ovat lopuksi seuraavat:

Onni ja rakkaus ei tule etsien vaan eläen
Työskentele kuin eläisit ikuisesti, rakasta kuin kuolisit huomenna
Tapa on rakkauden vaarallisin vihollinen
Älä valitse sitä, jonka kanssa pystyt elämään, valitse se, jota ilman et voi elää
Rakkaus ei ole tuijottamista toista silmiin vaan katsomista samaan suuntaan
Rakkaus on ainoa joka kasvaa kun sitä tuhlaa

Ilmastomuutoksen lyhyt oppimäärä

Kasvihuonekaasut

Joseph Fourier otti käyttöön käsitteen kasvihuoneilmiö vuonna 1824. Vuosisata on oikea. Ilmiö ei ole siis aivan uusi. Kasvihuoneilmiössä kasvihuonekaasut imevät itseensä maasta heijastuvaa infrapunasäteilyä eli lämpösäteilyä. Tällaisia kaasuja ovat hiilidioksidi (CO2) ja metaani (CH4), otsoni (O3) mutta toki ensisijaisesti kuitenkin vesihöyry (H2O). Vaaditaan vähintäänkin kolme atomia, kaksi ei vielä riitä. Näin typpi (N2) tai happi (O2) eivät ole kasvuhuonekaasuja.

Ilman näitä kasvihuonekaasuja maapallo olisi ankara paikka elää. Keskilämpötila, joka on nyt noin 14.4 astetta planeetallamme, jäisi noin -18 asteen tietämiin. Vesi ei siinä lämpötilassa höyrystyisi eikä juoksisi. Elämää ei tässä muodossa maapallolta löytyisi. Ei ehkä missään muodossa. Kasvihuonekaasut ovat siis alusta saakka olleet välttämätön edellytys elämälle ja sen synnylle maapallolla. Nyt onkin kyse niiden määrästä ja vaikutuksesta planeettamme lämpenemiseen.

Venus on planeetta jossa pääosa kaasukehästä on hiilidioksidia (96.5 %). Tästä johtuen sen lämpötila on sekä yöllä että päivällä liki sama ja riittävä lyijyn sulamiseen. Sen sijaan paljon aurinkoa lähempänä kiertävä Merkurius kokee välillä yöllä kylmiä hetkiä ja lämpötila vaihtelee 530 asteen välillä vuorokauden aikana. Merkuriuksella ei ole kaasukehää, ei kasvihuonekaasuja sitomaan lämpöä.

Vesihöyryn osuus maapallon kasvihuoneilmiöstä on välillä 26-70 %, hiilidioksidin 9-26 %, metaanin 4-9 % sekä otsonin 3-7 %. Lisäksi näitä kaasuja on vaikkapa typpioksiduuli (N2O) joka on syytä mainita etenkin Suomen kohdalla, koska se on meidän toiseksi tärkein päästömme kasvihuonekaasuna yhteiseen ilmakehäämme.


Millaisia muutoksia ja miksi


Viimeiset 55 miljoonaa vuotta hiilidioksidipitoisuus on ollut planeetallamme luontaisen vaihtelun rajoissa ja noin 200-300 ppm, ja viimeisimmän vuosituhannen aikana noin tasolla 280 ppm.
Esiteolliselta ajalta alkaen vuodesta 1750 CO2 pitoisuus on kohonnut ilmakehässä noin 30 % ja metaani 145 %. Arvot ovat merkittävästi korkeammat kuin vaikkapa vertailutiedot 650 000 vuotta aiemmilta ajoilta hankittuna. Kasvihuonekaasuihin on syntynyt selvä piikki aivan viime vuosina. Kun hiilijalanjälki oli suuri teollistumisen alkuvuosina vain muutaman miljoonan ihmisen tuottamana, nyt tämä jälki on kasvanut ja tallaajia on teollisuusmaissakin yli 2000 miljoonaa ja koko maapallolla yli 6 miljardia.

Toki arvot ovat joskus olleet korkeampiakin, 250 miljoona vuotta sitten astrobiologisten tutkimusten mukaan eläisimme nykyisin ikään kuin jääkautta, mutta tuolloin samalla lajit katosivat suurina massamenetyksinä. Peräti 95 % lajeista hävisi ja biodiversiteetin palautuminen vei aikaa 5-6 miljoonaa vuotta. Syytä massakatoon ja CO2 pitoisuuden kohoamiseen on arvailtu, ja yksi niistä on oletus vulkaanisesta toiminnasta nykyisen Siperian suunnalla.

Nykyisen tason nousun katsotaan syntyneen pääosin ihmisen aikaansaamana kaivamalla ylös fossiilisia polttoaineita ja polttamalla niitä, sekä maankäytön seurauksina. Edellisen osuus on arvioitu olevan noin kolme neljäsosaa ja jälkimmäisen noin neljänneksen verran.

Hallitusten välisen ilmastopaneelin (IPCC) mukaan eri mallit tuottavat vuosisadan loppuun CO2 pitoisuuden, joka on kolmen skenaarion mukaan 383 ppm, 541 ppm tai 970 ppm. Viimeisessä luvussa miltei kaikki fossiiliset polttoaineet olisi käytetty loppuun. Yksi keskeinen fysiikan laki, joka ilmiöön vaikuttaa jatkossa, on mustan kappaleen säteilylaki (Stefan-Blotzmannin säteilylaki). Lain mukaan täysin musta kappale ottaa vastaan energiaa ympäristöstään ja säteilee energiaa ympäristöönsä maksimiteholla. Toki meidän on muistettava ettei aine ja energia häviä ja ne voivat muuttua toisikseen, lopulta kuitenkin lämmöksi. Oli tapamme tuottaa energiaa mikä tahansa. Muodostamme suljetun systeemin pallollamme, jossa kiertävät niin energia kuin ravinteet, materiasta hitaimmin kivi.

Sisäiset ja ulkoiset vaikuttajat

Maapallo on kiertävä planeetta radallaan, ja sen toimintoihin vaikuttavat monet niin planetaariset sisäiset kuin ulkoiset voimat. Kasvihuonekaasujen merkitys ja synty on yhteydessä näihin maan liikkeistä ja säteilyoloista syntyviin ulkoisiin vaikutuksiin, että vaikkapa juuri ihmisen aiheuttamiin ilmakehämuutoksiin. Niinpä on oikeutettua sanoa ilmastomuutoksen olevan kaoottisen epälineaarista ja äärimmäisen dynaamista.

Me emme tunne kovin hyvin ilmakehän kemiaa ja sen fysikaalisia prosesseja. Me voimme mitata tiettyjä parametrejä ja tunnistaa muutoksia (keskilämpö, sadanta, aurinkoiset päivät, kaasukehän muutokset jne. ) verrata nykytilaa ja edeltävää tilaa (hysteraasi-ilmiö) sekä pyrkiä ymmärtämään merien valtaisa lämmöstä ja sen muutoksesta syntyvä uusi energiakapasiteetti (termohaliinikierto jne).

Jotkut ulkoiset mm. aurinkoon ja sen säteilyyn liittyvät sekä tätä kautta maan ja veden muutoksiin vaikuttavat pitkän aikavälin muuttujat ovat helpommin tunnistettavissa. Voidaan puhua vaikkapa säteilypakotteesta ja sen ennustettavuudesta ilmakehän ja veden muutoksiin. Perinteinen hiilen ja vaikkapa kiven kierto, silikaattien rapautuminen jne. ovat pitkän aikavälin muutoksia nekin ja ennustettavissa. Näissä muutokset ovat yleensä astrobiologisia ja hitaita.

Antropogeeninen ilmastomuutos

Sen sijaan uutena un tullut mukaan antrogeeninen ilmastonmuutos, ihmisen aiheuttamana ja tavattoman nopeasti etenevänä ilmiönä. Sen seuraukset näyttäisivät olevan vaikeasti arvioitavissa, mutta yhä todennäköisempää on muutos, jossa kyseessä ei ole lineaarinen tapahtuma vaan tietyn kriittisen rajan ylitettyään hyvin nopeasti etenevä prosessi.

Ilmiöön näyttäisi liittyvän lukisian ns. positiivisia pakotteita. Nämä pakotteet toimivat ikään kuin lumivyöryn tai -pallon tavoin tukien prosessin kiihtyvää etenemistä ja ne lopulta aiheuttavat kriittisen rajan ylittymisen sekä tätä kautta arvaamattomia seurauksia. Tämän noidankehän katkaiseminen näyttäisi miltei mahdottomalta.

Tällaisia ”positiivisia” prosessia nopeuttavia ja tukevia pakotteita ovat vaikkapa Jäämeren jään jatkuva sulaminen. Jo nyt ympärivuotisesta jäästä on sulanut noin puolet ja Jäämeri olisi ennusteiden mukaan kokonaan vapaa jo vuonna 2040. Jään kiihtyvää sulamista edesauttaa meriveden tumman pinnan tapa sitoa säteilyä toisin kuin jään sekä samalla lämpenevän veden heikompi kyky ottaa vastaan hiilidioksidia.

Hiilidioksidista noin 50 kertaa suurempi osa on sitoutunut meriin kuin ilmakehään. On mahdollista että tästä hiilivarannosta osa alkaa vapautua ilmakehään ja aiemmin hiilen nieluna toiminut varasto toimiikin toisin kuin aiemmin. Jo nyt on oletettu tällaista tapahtuvan.

Maapallo menettää hiilidioksidinielunsa ja siitä tuleekin hiilidioksidilähde, ehkä jopa pahin. Tällöin on ylitetty kriittinen raja ja muutos on jatkossa räjähdysmäinen. Samalla lämpenevä merivesi tuottaa yhä enemmän höyryä ja prosessi kiihtyy myös tätä kautta. Näitä vaikeasti ennakoitavia toinen toistaan ruokkivia ilmiöitä on runsaasti ja kaikki eivät ole vain prosessia kiihdyttäviä.

Edelleen ikiroudan alueilla Siperiassa ja Alaskassa käynnistyy metaanin vapautuminen liki satakertaisista lähteistä verrattuna ihmisen omiin kaatopaikkoihin. Merenpohjan metaanihydraatti alkaa kuplia ulos ja saamme seurata sellaisia uutisia jo nyt niin Siperian suomailta ja järviltä kuin Jäämeren rannikoilta raportoituina. Metaanin määrä on vuoden aikana oleellisesti lisääntynyt ilmakehässä. Metaani on 20 kertaa vaikeampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi, emmekä kykene mitenkään poistamaan sitä saati vaikuttamaan sen vapautumiseen ikiroudasta. Kasvit käyttävät hiilidioksidia mutta eivät metaania.

Lisää painajaisia

Samalla kun merivesi lämpenee se myös laajenee. Veden pinta nousee sekä jäiden sulamisen seurauksena että veden lämpenemisenä noin 3000 metriin saakka valtamerissä. Merenpinnan nousu aiheuttaa kasvavaa tulivuoritoimintaa ja lisää metaani ja hiilidioksidipäästöjä vulkaaniselle toiminnalle aroilla alueilla. Tämä vyöhyke kulkee katkeamattomana läpi planeettamme. Kun veden lämpö kohoaa meressä yli 27 asteen alkavat hirmumyrkyt ja tuhot kasautuvat pääosin samoille alueille. Näiden tuhojen määrä on jo nyt lisääntynyt ja myrskyjen rajuus kasvanut veden keskilämmön kohottua noin puolen asteen verran.

Trooppisilla kuivuvilla kosteikoilla ja savannien kuvilla alueilla yleistyvät palot ja samalla jälleen hiilen määrä ilmakehässä kasvaa.

Meriveden ja ilmakehän keskinäinen virtaus ja niiden globaalit kierrot alkavat häiriintyä. Tätä mekanismia emme voi mitenkään ennustaa. Ilmiöt eivät etene enää lineaarisesti ja tasaisesti vaan odotettavissa on kriittisten kynnysten hyppäyksellinen prosessi, jossa ennustaminen on mahdotonta.

Seuraukset ovat arvaamattomia

Kun meriveden lämpötila on kohonnut yli 27 asteen alkavat äärimmäiset sääilmiöt. Hirmumyrskyjen synnyn raja on juuri tuo meriveden kohdalla. Entäpä kun se kohoaa kaksi tai neljä astetta korkeammalle ja meristä hiilinieluina on tullut hiiltä ja metaani oksentavia kaatopaikkoja.

Ekosysteemin muutokset tulisivat olemaan rajuja jo 1.5-2.5 asteen lämpötilan muutoksessa. IPCC:n raportin mukaan jo tuossa vaiheessa planeettamme kasvi- ja eläinlajeista tuho uhkaisi 20-30 %:a ja ensimmäisenä etenkin merien äärimmäisen aroilla korallialueilla, joiden rikkaus muistuttaa tropiikin metsiä. Merien happamoituminen vaikuttaisi ensimmäisenä juuri kuorellisiin organismeihin.

Jäämereltä jäiden sulettua katoaisi plankton ja samalla koko ekosysteemi muuttuisi tai oikeammin se häviäisi kokonaan.

Euroopassa muutokset koettaisiin näkyvimmin Välimeren ilmaston kuivuvilla alueilla ja Alpeilla, jossa alkaisivat ensin jokien tulvimiset ja myöhemmin niiden kuivuminen. Noin kuudesosa maapallon väestöstä asuu tällaisilla vuoristoisilla alueilla ja niiden laaksoissa. Aluksi kaikki vaikuttaa hyvältä olosuhteiden kohotessa korkeilla leveyksillä ja vuoristoissa. Kokemus on kuitenkin lyhytkestoinen ja siten myös petollinen.

Jo kymmenen sentin nousu merenpinnassa hukuttaisi 80 % Nigerian taloudesta ja 50 cm 90 % Guyanan asutuista alueista. Koko maapalon väestöstä yli 50 % asuu jokien ranta-alangoilla ja muutaman metrin veden pinna nousu hukuttaisi pääosan pelloistamme. Edellisen vuosisadan aikana vedenpinnan nousu merissä oli 12-22 cm ja tällä vuosisadalla ennusteet liikkuvat 59 cm ja muutaman metrin välillä. Ennusteiden väljyys johtuu pitkälle juuri prosessin luonteesta ja sen syvyydestä, monista takaisinkytkentämekanismeista. On kuitenkin toimittava tavalla, jossa pahin on otettu huomioon.

Puhtaasta vedestä puute ja nälänhätä

IPCC:n ennusteen mukaan yhden asteen nousu lämpötilassa aiheuttaisi puhtaan veden kadon ja nälänhädän 75-250 miljoonalle ihmiselle
Kahden asteen nousu toisi näitä ihmisiä lisää 350-600 miljoonaa ilmastomuutospakolaisina
Kolmen asteen nousu lisäsi luvin 1.8 miljardiin. Pahimmissa ennusteissa on puhuttu jopa kuuden asteen noususta.

Samalla alkaisivat levitä malaria, unitauti, changasian tauti, lavantauti ja monet muut tuberkuloosin kaltaiset ja lääkkeille jo immuunit muodot niistä

Talousennusteiden mukaan BKT alkaisi laskea joka vuosi noin 5 % ja vaikutus näkyisi ensimmäisenä vakuutus- ja pankkikriiseinä, maataloudessa ja liikenteessä. Infrastruktuuri ei toimisi ja ruokaa olisi vain osalle väestöä.

Viimeisetkin jäähyllyt arktisilta vesialueilta sulaisivat ja samalla meriveden virtaussuunnista olisi mahdotonta ennustaa mitään varmaa edes Golfvirran kohdalta.

Jälleen IPCC:n raportteja lukien 1,5-2,5 astetta lisää maapallon keskilämpöön hävittäisi lajeistamme 20-30 %, 3.5 astetta 40-70 % ja jos etenemme 7 % lukuihin merissä sulfaatteja sulfideiksi muuttavat bakteerit alkaisivat toimintansa ja sieltä alkaisi kuplia rikkivetyä.

Suomi ei ole saareke

Suomen kohdalla muutokset kulkisivat maltillisemmin, mutta jo kuuden asteen muutos toisi toki meillekin napa-alueen lämpenemisen myötä noin 10 astetta lisää keskilämpöön. Jo nyt muuttolinnut saapuvat meille aiemmin, keväiset versot puhkeavat nekin aikaistaen biologista rytmiään, uudet pesijät ja lajit alkavat kotiutua maahamme, mutta myös erilaiset tuholaiset pelloillemme. Joudumme hakemaan lajikkeita, jotka eivät toki ole samanlaisia kuin briteillä tai saksalaisilla, joilla päivän pituus on keväällä ja kesällä kokonaan toinen, vaikka lämpötila ja terminen kasvukausi olisikin nyt sama.

Kasvihuoneilmiö ei muuta säteilyoloja millään tavalla, ja se näkyy myös ihmisen ja luonnon tavassa pyrkiä sopeutumaan pohjoisessa uuteen kasvihuoneessa elämiseen. Uutta ovat myös sateiset syksyt ja talvet sekä kuivat keväät ja myös kesät. Ja kaikki tämä ohikiitävän hetken olettaen, että ilmiö etenee ja aiheuttaa valtaisia globaaleja muutoksia ympäri maailmaa. Emme voi olla saareke globaalissa katastrofissa, johon jo nyt olemme alkaneet varautua ja varustautua. Aikaa on vähän, useimpien ennusteiden mukaan vähemmän kuin oletamme tietyn kynnysarvon ylitettyämme.


Kuinka Kioton sopimusta on noudatettu

Eri maiden päättäjät ovat reagoineet Kioton sopimukseen eri tavalla. Kuuden vuoden jatkuvan päästökasvun jälkeen teollisuusmaiden tilastoihin on tullut pieni tasanne. Päästöjä on vähennetty noin 0.1 prosenttia. Tutkijoiden mukaan tätä ei selitä niinkään tietoinen ilmastopolitiikka vaan pikemminkin öljynhinta ja talven 2005-2006 lämpimyys. Koko kaudelta 2000-2006 voidaan todeta pikemminkin päästöjen kasvun jatkuneen niillä 40 teollisuusmaalla, jotka ovat mukana sopimuksessa. Yhdysvallat toimittaa myös sihteeristölle tietonsa, vaikkei sopimusta allekirjoittanutkaan. Päästöt vähenivät heilläkin hiukkasen, mutta koko kaudella kasvu on ollut 14 prosenttia.

Vuoden 1990-tasosta teollisuusmaiden päästöt näyttäisivät vähentyneen 4.7 prosenttia, mutta se selittyy lähinnä entisten kommunistimaiden erittäin paljon kasvihuonekaasuja tuottanen vanhan teollisuuden hävittämisellä. Nyt päästöt ovat taas kasvamassa kohisten ja eniten Puolan, Tsekin, Unkarin, Romanian ja myös Baltian maiden suunnalla.

Länsimaista hännille jää Kanada ja heikkoja tuloksia esittävät myös Espanja, Portugali, Australia, Japani ja Suomi. Britanniassa tilastoja kaunistaa Pohjanmeren kaasu ja myös Ruotsi on vähentänyt selvästi päästöjään. Kanadassa hallituksen vaikeudet tehdä päätöksiä näkyvät ja pahenevat kun Albertan öljyhiekkavarannot otetaan käyttöön. Sen sijaan Japani ja EU kokonaisuutena menestyvä tyydyttävästi.

Uudet tilastot kuvaavat vain Kioton sopimukseen sitoutuneita teollisuusmaita ja sieltä puuttuvat kokonaan Intian ja Kiinan teollisuuden päästöt, joiden kehitysmaina ei tarvitse ilmoittaa päästöjään lainkaan. Ja ne ovat suuria. Australia, Valko-Venäjä ja Kroatia eivät ole toimittaneet tietojaan lainkaan sihteeristölle toisin kuin esim. Yhdysvallat, joka ei edes sitoutunut sopimukseen.

Ilmastomuutosneuvottelut jatkuvat ensi kuun alussa Puolan Poznanissa. Mukana on silloin ainakin 190 maata ja tavoite on saada Kioton sopimusta korvaava myös kehitysmaita sitova päätöslauselma. Talouskriisi helpottaa päästöjen vähentämistä, mutta useimpien asiantuntijoiden mukaan ei lähellekään tarvittavaa tasoa. YK:n ilmastosihteeri Yvo de Boer kuvasi tilannetta Bonnissa 23.11 kriittiseksi ellei tehdä hyvin radikaaleja päätöksiä. Ilmastomuutoksen vaikutukset alkavat muodostua maapallolla jo lyhyellä aikavälillä sietämättömiksi sihteeristön mukaan.

Betoniraudoittajan Nobel Suomeen

Hulluille puuroa


Bertol Brecht kuvasi suomalaiset kansakunnaksi, joka vaikenee kahdella kielellä teoksessaan ”Suomalainen maisema” (Finnische Landschaft) vuonna 1940. Brech kuvasi suomalaisten suhdetta Neuvostovaltaan ja sen tärvelemistä tekemättä ensin tilejä selväksi kansalaissotaan. Tämä tokaisu siirtyi kuitenkin kansanluonteeseen ja suomalaiseen mykän ja pimeän mielen kuvaamiseen. Siinä on samaa kuin saksalaisessa tavassa hahmottaa maailmansa mustavalkoisesti. Löytyy sitä toki Itävallasta ja Sveitsistäkin. Aurinko käy ylhäällä Alppilaaksossa vain heteken näyttäytyen ja varjot ovat tummia. Puuttu ilta- ja aamuauringon pitkät varjot, harmaan monet vivahteet ja värien kirjo taivaanrannassa. Kun vivahteita ei oikein havaita ja herkkyys puuttuu, johonkin asiaan kiinnitetään huomiota tolkuttomasti ja pöyristellen tai sitten sitä ei havaita lainkaan. Omien lastensa kanssa lisääntyvä isä saa elää kaikessa rauhassa kyläpahassa tai Hitler kasvaa samanlaisessa fasismiaan rakennelleen.

Mustavalkeassa maailmassa syntyy suomalaisia yhden asian ilmiöitä ja kokonaan meidät ohittavia suuria globaaleja prosesseja. Tästä ovat ammentaneet vaikuttimensa monet anekdootit, kansansadut ja kirjallisuus, mutta myös musiikki. Suomessa Topelius kertoi saman asian etenkin hämäläisten kuvauksessa, mutta oivalsi hyvin myös kansakunnan mielenlaadun.

Olemmehan ihania, olemmehan ?


Kun kansakunnalla on lisäksi huono itsetunto, syntyy tarve mielistellä ulkopuolisia ja kilpailuttaa omia, yrittää urkkia mitä mieltä ovat meistä suomalaisista. Tässä kulttuurissa ihmiset hakevat paikkaansa massan puolivälistä, jotteivät joutuisi huonon itsetunnon hankkineiden ihmisten ahdisteltavaksi. Syntyy epäterveitä kilpailuasetelmia, joita vanhemmat siirtävät lapsiinsa. Lapsiin tarttuvat kiireisten vanhempien suorituspaineet. Saksassa ja Itävallassa vanhemmat ovat huolissaan huonoista Pisa-tuloksista. Pisa on teollistuneitten OECD -maiden tapa vertailla pienten koululaisten oppimistuloksia ja piiskata opettajia suorituksiin. Suomi on aina menestynyt tässä hyvin ja pönkittänyt tälläkin vähällä itsetuntoaan kuten takavuosina kestävyysjuoksijoiden suorituksilla.

Lapset ovat nousseet tätä menoa vastaan ja mielenilmaisuja on järjestetty ympäri maailmaa. Hampurissa ja Berliinissä kokoontui tuhansia lapsia, jossa vaadittiin enemmän opettajia ja vähemmän vaativia kokeita. Vastustettiin vaatimusta aikuistua liian varhain. Uravalmennus loukkaa lasten oikeuksia kasvaa leikkien kautta eikä valmentaen aikuisuuteen ja työelämään heitä kilpailuttaen ja vieden näin mielenterveys. Miksi itsestäänselvyydet ovat meille niin vaikeita ja haemme syitä ongelmiimme internetistä, maailman turuilta?

Halolla päähän ja oksapuolella


Mitä iloa on saada aikaan lahjakas, muita etevämpi lapsi aikuisuuden helvettiin, kysyvät taas sosiologit. Toimittajat Suomessa taas kysyivät maailmalta Suomeen kongressiinsa saapuneilta sosiologeilta, kuka teistä on suurin ja mahtavin. Kuka voittaa seuraavan sosiologian Nobelin? Eivät nämä ymmärtäneet suomalaisten toimittajanerojen ja -legendojen kysymyksiä. Toimittajat palkitaan kyllä aikanaan omilla "kuka kukin on" palkinnoillaan.

Kun Mika Waltari, Aleksis Kivi tai kuka tahansa pyöräytti hetkessä suuren määrän tuotantoa, tuloksena oli tasapäistetyn yhteiskunnan ja heikon itsetunnon hankkineiden käynnistämä tuttu ajojahti, yhteisöstä erottaminen ja mielisairaalakierre. Kun Panu Rajala kirjoitti tästä ansiokkaan julkaisun, hänet suljettiin kilpailusta, jossa tasapäistetään ja haetaan yhteiseen rintamaan sopivia ehdokkaita pitämällä heidät samalla jatkuvassa taloudellisessa ahdingossa. Nämä panurajalat ja mikawaltarit tekivät ja tekevät liikaa, eivät pysy lestissään, viihtyvät julkisuudessa, osaavat myydä tuotteensa, naurattavat naisia. Sellainen ei sovi kulttuurin, joka on suomalainen tai arjalainen, hämäläisen hidas ja juro, kateudesta kaiken imevä ja uuden osaamista vieroksuva, ali-innovatiivinen ja lahjaton, puoliluova heikon itsetunnon kulttuuri. Pääkulttuurin biologinen tehtävä on pysyä sellaisena nujertamalla luova ja innovatiivinen, uutta tietä osoittava.



Hidas mutta pelkistetty, kirveellä veistetty ja kallioon räjäytetty


Suomessa arvostetun taiteilijan tai tieteen tekijän on oltava hidas, persoonaton ja vailla karismaa, hänen on pysyteltävä lestissään ja omassa tyylilajissaan, hän ei saa herättää laajempaa huomiota ellei sitten ole virkamiesmäinen eikä herätä miesten kateutta tai mustasukkaista vihaa. Julkisuus tärvelee Suomessa ja Saksassa kulttuurityöläisen ja tieteen tekijä täysin karismaattisena ja tuotteliaana, toisin kuin Ranskassa tai Englannissa.

Miksi mielenkiintoiset kirjat ja kirjailijat sekä kuvataiteilijat, tieteen tekijät sivuutetaan ja nostetaan esille tuntemattomia ja vetäytyviä, umpimielisiä, kaiken tasapäistäviä hahmoja, mutta samalla vaaditaan pisa-menestystä? Miksi menestymme pisa-kisoissamme, mutta emme enää lukiossa ja yliopistoissa? Olisiko syy tässä kansakunnan tavassa käsitellä lapsia kuin koneita, kasvattaa heitä kohti aikuisuutta luovuutta tukahduttaen, käynnistäen samalla aikuisuuden kynnyksellä tolkuton mustavalkea ahdistelu.

”Kukahan tuokin luulee olevansa” -henki elää ja voi hyvin Suomessa ja kateus kaataa aina parhaat ehdokkaamme. Mika Waltari jopa esiintyi kaiken aikaa väärillä nimillä ja julkaisi muualla kuin Suomessa. Eikä sekään auttanut ahdingossa.


Betoniraudoittajan Nobel Suomeen


Entäpä jos jättäisimme pois kaikki nämä kilpailut ja seuraisimme miten ihmiset menestyvät ilman valtion tukea ja apua, turhia ja omituisia kilpailuja. Vai laajentaisimmeko sittenkin tyhmyyskilpailut myös vaikkapa rakennusalalle, metsäteollisuuteen ja maatalouteen? Etsisimme parhaan betoniraudoittajan ja palkitsimme hänet Nobelilla Ruotsin kuninkaan hovissa. Tekisimme heistä työn sankareita takavuosien Neuvostoliiton malliin. Se ei taida oikein sopia rautahanskojen liittojen työhön vaan on näiden komeljanttareiden juttuja, jossa leipä kirjailijaliiton jäsenillä näyttäsi olevan 2000 euron arvoinen vuodessa, ei kuukaudessa. Palkita sellaisia täytyy ja pitää kurissa ja herran nuhteessa.

Suomen Kuvalehden profiili

Väkisten tehty uutinen


Uutinen ei ole itsestään selvä asia. Se on tehtävä ja etenkin, kun kyseessä ovat päivälehdet ja vielä enemmän kun uutinen on saatava iltalehtien lööpiksi. Mutta miten tekevät uutisensa aikakausilehdet. Viikoittain ilmestyvät, joiden tilausmaksut uusiutuvat ja saat puheluja viikoittain hyvän asiakkaan tarjouksina.

Itse luen näitä lehtiä paljon sekä netistä että itse tilaten. Olen siis hyvä asiakas ja minun on vaikea sanoa ei naismyyjän minut kiittelevälle lämminhenkiselle äänelle. Minua kun yksinäisenä miehenä kiitellään niin harvoin. Kiusattu pienestä saakka monen muun miehen tapaa. Päivälehtiä tulee niitäkin kolme ja työpaikalleni lisäksi kaksi selattavaa. Muita ammattilehtiä määrätön määrä. Netistä ne löytyvät ja paljon muuta kansallista ja kansainvälistä sähköistä lehteä muuta mediaa unohtamatta.

Kuvalehti vai Kuivalehti

Avataan niistä yksi. Suomen Kuvalehti on ikävällä tavalla leimattu ”Suomen Kuivalehdeksi”. Ehkä ilman syytä ja väärin perustein? Katsotaan mitä viimeisin maksamani Suomen Kuvalehti tarjoaa lukijalle. Tehdään selvitys viimeisimmästä numerosta SK 47.

Kuvalehdessä on 72 sivua, joista minua lukijana kiinnostavat tekstisivut ja niissä arvostetun lehden kunnon reportaasit ja uutisten taustoittaminen syvällisellä analyysillä. On siis poistettava ne sivut, joissa on sivun mittaisia mainoksia, kuvia tai ilmoituksia, sarjakuvia. Tällaisia poistettavia löydän tästä numerosta 25 sivua. Minähän olen lehden lukija, en katsoja. Katsottavaa mediat tarjoavat yllin kyllin muutenkin. En kaipaa sitä enää lehdeltä, olkoonkin että lehden nimi viittaa kuvaan.

Runsas 20 sivua tekstiä toimittajalle

Jäljelle jää vielä 47 sivua, joista edelleen pienempiä ilmoituksia, mainoksia ja kuvapintaa on vajaa 15 sivua. Toimittajille jää töitä lopulta 25 sivua viikon urakaksi. Näistä tosin kolumnistit vievät kaksi sivua ja mukana on lisäksi Paavo Väyrysen ja Paavo Lipposen kirjoitukset. Lipposen kolumneja kuukausittain. Ne luen siinä missä lehden omat kolumnit. On pakko kun on ne kerran maksanutkin. Tämä blogi ei maksa mitään. Tätä ei ole pakko lukea.

En niistä viisastu, ellei sellaisena pidetä Paavo Väyrysen pohdintaa, miten syntyi käsite puolueeton vaiko liittoutumaton ja miten Paavo Lipponen päättyy taas kerran haukkumaan vihreät ja vaatii obamaniaa sairastunutta maailmaa maan pinnalle. Globaalit kysymykset ovat nyt vasta alkamassa, toteaa Lipponen lopuksi. EU hylätköön ylimielisen asenteensa, on sanoman ydin. Kaunainen Eurooppa on pantava järjestykseen. Väyrysen teksti on taas liian akateeminen sellaiseen maailmaan, jossa ulkoministerimme ei puhu kummallakaan käsitteellä vaan kertoo Suomen olevan sitoutunut EU:n ajamaan yhteiseen tahtoon. Väyrynen kertoo usein olevansa tahtoihminen.

Jää siis toimittajien täytettäväksi 21 sivua ja ne minä luen kolmen vartin aikana. Kirjoitan päivittäin viisi liuskaa vähintäin ja tuon määrän täytän varmasti joka viikko myös silloin, kun olen flunssassa, olkapäitä pakottaa. Viime vuonna täyteen tuli kaksi 560 sivuista kirjaa, toinen kuvitettuna omilla taideteoksilla, veistoksilla. Lisäksi artikkeleita lehtiin ja blogeina kirjoitin toistasataa. Lehtijuttuina typistettynä nykyisin pakollisen olemattomaan vajaaseen liuskaan. Ilmoitusten väliin ei enää tahdo mahtua tekstiä. Jos mahtuu se on viihdettä ja tukee ilmoituksen tekstiä, helpottaa sen havaitsemista. Taustoittaa sitä, ei uutista.

Blogikirjoitukset ovat jo tekstiltään väjempiä ja enemmän itse asiaa taustoittavia sekä samalla reaaliaikaisia. Niihin on myös vastattava ja syntyy keskustelua aiheesta, jonka lukija tuntee yleensä hyvin. Muuten hän ei kommentoisi ja odottaisi samalla heti vastausta. Blogiartikkeli ja lehden kolumni, pakina, ovat kaukana toisistaan. Hyvästäkään kolumnistista ei tule välttämättä hyvää blogistia.

Tieteellisiä artikkeleita ja konferenssijulkaisuja syntyi vuoden aikana kahden Suomen Kuvalehden tekstimäärä ilman kuvia. Ne ovat tiivistä ja vaikeaa ulkopuolisen lukea ilman taustatietoja aiheesta. Tiede uutena ja aiemmin tuntemattomana, uutta tuottavana, uusiutuu nykyisin nopeasti ja muutokset on mahdollista seurata reaaliaikaisena prosessina. Mukana on myös maallikkoja, joille on syytä kertoa populaarimpaa tekstiä, ja usein se on välttämätöntä myös innovaatiotoiminnan siinä osassa, jossa mukana on yrittäjiä ja elinkeinoelämää, toki kuluttajiakin. Innovaatiotutkijana on itse elettävä mukana prosessissa ja nykyisin se on webympäristö ja internet. Tiede on nykyisin reaaliaikainen prosessi ja tutkimus internet ympäristössä operoiva. Tutkijan ja toimittajan työ ei poikkea paljoa toisistaan silloin, kun tukijan työ on poikkitieteistä, rajat ylittävää ja yhteiskuntaan sidottua, sen toimintaa ymmärtämään pyrkivää.

Katsotaan läpi ne 21 sivua ja jutut niiden takana.

Pääkirjoitussivu on jo menneen talven lumia. Talous heikkenee ja uhka pakottaa valtiot yhteistyöhön, vakuuttaa Suomen Kuvalehti. Sen lukeminen on hyödyllistä siinä missä tieto presidentin vaihtumisesta Yhdysvalloissa ja mahdollisesta protektionismista, G-20 maiden kokouksesta. Ne on nähty jo moneen kertaan ja kaiken lisäksi lehti toistaa ne ikinuoren kolumnistinsa Jaakko Iloniemen kertomana tyyliin ”Bushin perintö hirvittävä”. Obamalla on haasteita niin kotimaassaan kuin kansainvälisesti, tietää Iloniemi. Hyvä kun on Suomen Kuvalehti, joka sen kertoo.

Toinen kolumnisti, VTT:n johtaja, taas tarinoi kuinka osaamista on hyödynnettävä paremmin ja että innovaatiot tapahtuvat elinkeinoelämässä, eivät yliopistossa. Innovaatiotutkijana tämä tieto ilahduttaa ja ihmetyttää samaan aikaan. Vuorovaikutuksen on oltava kuitenkin läheistä, toteaa Erkki Leppävuori. Tiedepuistoissa ja teknologiakeskuksissa, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kampusalueilla tämä on sykähdyttävä uusi uutinen. Toki vastaavan uutisen olisi voinut lukea myös edellisen vuosisadan alussa. Aina uutinen ei vanhene hetkessä ja joitakin on viisasta toistaa. Kuten yliopistojen riippumattomuutta. Tämän kertoo Suomen Kuvalehti.

Kuvitettua ay-estetiikkaa

Lehden pääteema, yhdeksän sivua, käsittelee ay-politiikkaa henkiöiden esittelyn kautta. Ensin tulee artikkeli siitä, kuinka uuden insinööriliiton uusi pomo Pertti Porokari on Akavan kimpussa. Tätä seuraa EK:n uuden työmarkkinajohtaja Eeva Liisa Inkeroisen henkilökuva, jossa ”edetään pienin asekelin”. Kotipakka Inkeroisella on Vantaa ja hän harrastaa golfia ja metsästystä. Hän ei aja asioita omapäisesti saati yksin, lakko-oikeus on turvattava jos neuvotteluosaaminen loppuu, vakuuttaa haastateltu, jolle pärstäkerroin ei merkitse paljoa. Politisoitumista Inkeroinen pelkää ja haluaa poliitikot ruotuun ay-politiikassa. Omituinen vaatimus ay-poliitikolta.

Kolmas juttu kertoo STTK:n Leila Kostiaisesta. Kostiainen ottaa kuvassa kiinni palloa tai olisiko sittenkin heittämässä. Inkeroisen koko aukeaman täyttävistä käsistä pallo kuitenkin lähtee. Upea oivallus. Naiset siinä pallottelevat selvästikin ja mukana on lämmin kertomus henkilöiden kautta kuten tuntemissamme naistenlehdissä ikään. Kostiainen vakuuttaa kuinka sopu antaa sijaa, ostovoimaa on saatava kaikille ja erityisesti naisille. Tämän kertoo Suomen Kuvalehti.

Metaani löytyi kasvihuonekaasuna

Välillä on väkisten väännetty uutinen metaanista kasvihuonekaasuna. Se on poimittu Independent lehdestä ja paljon sitä enemmän saa tietoa avaamalla vaikkapa Googlesta minkä tahansa kasvihuonekaasuja käsittelevän tekstin. Wikipedia on jo ylellisyyttä. Jukka Ukkola on höystänyt tarinan sauvabakteerilla, joka on oikea ennätyserakko. Ukkola on erikoistunut juuri pieniin yksityiskohtiin toimittajana. Hänen pakinat ovat lehden ilman muuta aina parasta antia. Nyt aiheena on lamajoulun parodiointi opiskelemalla nuorten ja lasten uusien lelujen nimiä. Siinä vaarilla on ollut askaroimista. Selvästi eniten vaivaa vaatinut juttu tässä Kuvalehden numerossa.

Viipurin taidepamaus

Viipurin taidepamaus kertoo kuudella sivulla ja kahden aukeaman kuvituksella kuinka hyvät valot ja hyvä korkeus ovat taidemaailman avaavia jutussa, jossa päähenkilönä on taitelija Marika Mäkelä. Aukeaman peittämä kuva kertoo taiteilijakodin erkkeristä avautuvasta näkymästä, jonka lukija voi mielessään kuvitella, jos on käynyt joskus Viipurissa. Kuva kun on väärään suuntaan, pois kaupungista kohti tiiliseinää ja erkkeriä. Mutta tokihan me kaupungin tunnemme, jokainen Pietarissa käynyt taiteen ystävä. Tarina on ”kutsuja ja hymyä, lupauksia ja odotuksia” lainaten suoraan lehden väliotsikkoja. Juuri tämän halusin tietää Suomen Kuvalehdestä tällä viikolla.

KRP:n julma rikos

Jälleen seuraa väkisten väännetty juttu KRP:n salaisesta ja vanhasta operaatiosta, jossa ei ole mitään tolkkua. Juttu pitää sisällään kolme sivua, mutta vain vajaan A4-arkin tekstiä. Tuskin tuosta jutusta olisi muuta voinut saadakaan. Aivan kuten Hesarin juttu vinossa olevista liikennemerkeistä ja tutkivaa journalismia harjoittavan toimittajan tekemästä työstä laskien kuinka paljon niitä voisi olla koko kaupungissa yhteensä. Laskien ne todennäköisesti palatessaan kapakasta toimistoon aamuyöllä tai ehkä sittenkin kotimatkalla. Niin paljon vinoja merkkejä Helsingistä löytyi.

Toisen polven sotakokemuksia 1960-luvulla syntyen

Viisi sivua toisen polven sotaa on tarina kolmen suomalaisen, ilmeisesti toimittajan tuttujen, tunneperinnöstä sota-aikana syntyneenä. Jokainen haastateltu on kuvaksessa minua 5-12 vuotta nuorempia, enkä minä sodan aikana syntynyt vaan Helsingin Olympialaisten aikoihin eikä silloin tullut mieleenkään paeta pommikoneita. Nämä haastatellut ovat olleet kouluiässä vasta 1960-luvun jälkipuoliskolla tai oikeammin vasta 1970-luvulla. Siitä huolimatta ”vaiettu paha olo” on siirtynyt sotalasten piilotajuntaan ja ahdistus on hirvittävä. Lapsista tuli kuitenkin ahkeria, mutta syvällä sisimmässä kytivät suuret masennukseen vievät tunteet, kertoo lehti. Tämän jutun minä luin tarkkaan ja pohdin, miten minä en muista sodasta yhtään mitään. Olenko minä dementoitunut?

Aasia, Aasia puuttuu vain asia

Kiasman näyttely ”aasialaisesta keveydestä” ja tietoa siitä kuinka taidemaailman virtauksen suunta on muuttunut kohti itää. Se on alan harrastajalle, vuosikymmenet maalanneelle ja veistäneelle hyvä uutinen. Aasia Aasia toistuu siinä kuten takavuosien ministerillä Venäjä, Venäjä ja taas yhden henkilön ja taiteiljan kautta kertoen tämä suuri viisaus. Pihvi vain puuttuu kuten edellisestä jutusta sodan vuosien muistamattomuus. Vaikeita asioita, mutta toki ymmärrettäviä nuorelle toimittajalle. Ei nämä pienet puuteet lehden arvoa laske, päinvastoin. Aika on suhteellinen, kulkee kahteen suuntaan ja pysähtyykin, tietävät fyysikot. Sotaorpoja on voinut syntyä hyvinkin vielä 1960-luvulla. Joskus raskaus kestää naisilla uskomattoman kauan. Siinä isyys joutuu sotapojalla koetukselle.

Leena Mörttisen henkilökuva, jollaisia lehden kaikki jutut lopulta ovat, kertoo kuinka ylisäätely voi viedä maailman turmioon. Naapuripitäjässäni Kärkölässä asuva ekonomisti ja entisen kansanedustajan tytär liikkuu metsikössä ja on havainnut kuinka luoto on järjestänyt asiat parhain päin. Mutta onnellisia loppuja on vain elokuvissa. Hän kertoo Obamasta sen minkä Pasi Rutanen vaaliyön jälkeisenä varhaisaamuna. Se oli ahdistavaa seurattavaa jo silloin BBC:n suoran lähetyksen katsoneille. Niin monta kertaa toistettiin käsitteet sofistikoitu ja pragmatismi.

Siinä se sitten oli, Suomen Kuvalehti numero 47 ja hinta irtonumerona 5.50 euroa. Kansikuvatyttönä työnantajan pelinrakentaja Eeva-Liisa Inkeroinen ja tietysti mukana vielä Tuomo Lappisen pakollinen ilveily Hys-juttuna Liisa Hyssälästä sekä Esko Seppäsen potretti, jossa Korhonen olisi pantava kierrätykseen. Se oli uutta. Lisäksi uutisviikon tiivistelmät on hyvä muistaa kuten Valittujen Palojen sutkaukset.

Discussio

Mitä tästä pitäisi sanoa? Mikä on loppulause ja yhteenveto, discussio koetusta. Tuliko tietoa ja sainko lehden kautta valaisua maailman tapahtumiin? Miksi minä luen tätä lehteä ja maksan siitä vielä vapaaehtoisesti? Haluanko kokea jonkun vanhan ja jo oivalletun uudelleen vai vihastua, nähdä suuria kuvapintoja, komeita ilmoituksia ja värikkäitä mainoksia? Useimmat jutut ovat aivan liian lyhyitä edes luettavaksi. Vai oletetaanko että olen lukijana lukutaidoton, minulta puuttuu kritiikki ja lähdetiedot, olen imbesilli, lapsenmielinen olento? Selailen täysin hupsuja juttuja ja ilman mitään tolkkua tehtyjä sota-ajan sankareita 1960-luvulla syntyneinä, naisten tarinoita ay-politiikasta kuten kudintaan rakentava Penelope, vuoroin kutoen ja vuoroin sen purkaen tai verkkoa paikkaava, sitä vihaten ja vieroksuen, katsoen kuvia joista puuttuu teksti. Siinä lukija etsii, etsii mutta soisi löytävänsä, täysin toisin kuin verkonpaikkaaja. Blogiartikkeleja lukeva saa lisää tietoja halutessaan koko ajan, lehtijutun kanssa lukija jää yksin ja vastuu tulkinnasta jää hänelle suurta kuvapintaa ja olematonta uutista, huonosti valmisteltua tekstiä tuijottaen.

Takavuosien Kuvalehden päätoimittaja Pekka Hyvärinen, nykyinen mediapoliisi, kertoi kuinka lehden tehtävä on antaa vakuuttavaa ja oikeaa tietoa sekä helpottaa lukijaa hahmottamaan maailmaansa. Ja että netissä on valtavasti roskaa, jota painettu media ei voisi edes ajatella julkaisevansa. Jopa lasten kirjoittamana.

Näin varmaan onkin. Mutta on myös asiansa osaavien ammatti-ihmisten miljoonia ja taas miljoonia artikkeleja, koko ajan uusiutuvia ja jotkut jopa niin vaikeita, että ne eivät mahdu Suomen Kuvalehden toimittajan tajuntaan. Nettiinkin kun kirjoittavat myös vaikkapa tiedemiehet, promille maapallon väkiluvusta, joita neroja maailmaan mahtuu miljoonia. On mistä valita ja on myös kanavia, joissa julkaista. Kuuluuko jokainen Suomessa tuotettu viikkolehti tähän uusmediaan? Kumpaa tulisi suositella lapsille vai olisiko niin, etteivät he sitä edes kysy, jos ovat riittävän viisaita?

Tämä lehti ei ole oikein omani. Se on aivan liian viihteellinen, sisältää uutta asiaa miltei nollan arvosta eikä näytä seuraavan aikaansa, jutut tehdään vasemmalla kädellä huitaisten ja kertoen sopulien tavasta toistaa toistensa juttuja, lukea blogeja. Kai se on tarkoitettu keski-ikäisille, huonosti nettiä lukeville vanhuksille, viimeisille konservatiivisille jälkiomaksujille, vanhemmille kuin nuo esitellyt ahdistuneet ja sodan runtelemat 1950- ja 1960-luvun vanhukset. Mutta hehän olivat minua nuorempia.

Hiilestä olet sinä syntynyt.

Ruokakriisi on hiilijalanjälkesi tuote

Kun ihminen tuhkataan ja tuhka siirrettään uurnasta kovaan paineeseen ja kuumuuteen, syntyy vaaleansininen timantti. Timantti on tummempi jos ihminen on eläessään saanut sädehoitoa. Etanoli tuo alkoholin ystävän väriin punertavaa rubiinin hohdetta. Ehkä tämä on kauneinta mitä meistä lopulta jää jäljelle ja joku kerää näitä loistavia hiilen tuotteitamme ikivanhan tulivuorikraatterin kuluneelta juurelta, meren rannalta hiekalle huuhtoutuneena.

Viimeiset kiusaukset

G-20 maat sopivat elvytyksestä ja samalla markkinoiden valvonnan lisäämisestä. Sitä on pidetty aikamme suurimpana taloudellisena haasteena. Yhdysvallat Obaman suulla kertoi kuinka nyt vaaditaan kansainvälisesti koordinoituja ratkaisuja. Saksan liittokansleri Angela Merkel puhui viidestäkymmenestä keinosta kevääseen tultaessa. Japanin pääministeri Taro Aso katsoi mielipide-erojen pysyneen samoina ja päätösasiakirja Washingtonissa oli lopulta yleisluonteinen. Mitään järisyttävää ja uutta Washingtonissa ei siis saatu aikaan eikä kai kukaan oikein odottanutkaan. Yhdysvalloissa presidentti on vaihtumassa ja se merkitsee G-20 maitten kokoontumiselle paljon kriisin pesäkkeessä. Odotetaan Obaman astumista virkaan.


Paljon pahempaa kuin 30-luvulla


Me elämme nyt maailmanhistorian pelottavinta vaihetta. Sitä johtaa sääntely ja kokemus vapaan talouskasvun ympärille syntyneestä uusrikollisesta pankkitoiminnasta. Virkansa jättävä George W. Bush piti viimeisimmissä kannanotoissaan varmimpana tienä talouskasvuun vapaita ihmisiä ja vapaita markkinoita. Hän jättää perinnökseen Obamalle historian surullisimman talousrikoksen ja kaaoksen, vararikkoon ajetun Yhdysvaltain talouden.

Jatkossa kriisiä syventää ruoka ja sen riittämättömyys tai oikeammin sen tuotannon sijoittuminen väärin maailman nälkäisten ruokkimiseksi. Bushin kuvaama ”vapaa ihminen” lisää jatkossa elintapojen muutosten kautta lihan ja maidon kulutustaan. Se nostaa rehuviljan tuotantoa ja tekee siitä kannattavaa bisnestä etenkin soijan tuotannossa Brasiliassa, Argentiinassa ja Yhdysvalloissa. Riisikuppi Kiinassa ja Intiassa vaihtuu liharuokaan. Käytännössä eurooppalainen sianliha ja siipikarjan tuotanto on täysin riippuvainen tuontirehusta ja soijasta. Eurooppa tuottaa soijastaan vain pari prosenttia itse. Hiilijalanjälkemme vapaina ihmisinä ja kuluttajina kasvaa huimasti koko ajan. Kun kiinalaiset kuluttavat 70 kiloa lihaa vuodessa, rehuntuotanto maailmalla kaksinkertaistuu ja se on poissa riisikupista ja leipäviljasadosta. Pellon teho energian tuotannossa vapaalle ihmiselle on muuttunut murto-osaksi, mutta hiilijalanjälki on kasvanut huimasti. Ei tällaista yhtälöä Obama kykene ratkaisemaan.

Kaksi maailmaa


Kallistuva ruoka on hyvä rehuntuottajalle, mutta ei köyhän maailman kuluttajalle. Maatalouden tuotantorakenne on muuttumassa heille epäedullisemmaksi kun köyhänkin pellot tuottavat muuta kuin leipäviljaa. Samaan aikaan ilmastomuutos syventää kriisiä ja etenkin kaikkein köyhimmillä alueilla Afrikassa mutta myös Aasissa. Vaaravyöhykkeeseen ovat ajautumassa ensimmäisten joukossa Välimeren alueet Euroopassa. Vedestä, jota maatalous käyttää valtaisat määrät, on tulossa suurin ongelma. Sitä ei kohta ole siellä missä sitä tarvittaisiin ja jossakin sataa jo nyt koko ajan mutta ei oikeaan aikaan, sanoisi suomalainen viljelijä marraskuussa ja uudelleen toukokuussa.

Maailma on jakautumassa kahtia, jossa köyhät maat joutuvat entistä vaikeampaan asemaan rikkaiden rikastuessa mutta vain hetken. Sekin alkaa olla jo nyt ohi ja vain oireet uudesta noususta kohentavat hetkeksi mielialaa. Ei Obamakaan tätä voi kieltää ja kiistää saati ratkaista mahdotonta yhtälöä, joka toki tunnettiin jo 1970-luvulla mutta siitä ei piitattu. Se oli rikos vain ihmisyyttä vaan koko luomakuntaa kohtaan.


Kukaan ei tingi kasvusta, hiilijalanjälki vain kasvaa

Ruokakriisi, ilmastomuutos, kasvava hiilijalanjälkemme ja vararikot finanssimaailman omana tuotteena ovat alkua yksittäisten maitten kohta asettamille kaupan esteille. Ongelmat ovat kasvaneet liian suuriksi hallita ne yhteisesti ja Obamanin julistus ei voi tuoda uutta aasialaisessa elintapojen muutoksessa. Ruuan hinnannousu tulisi kyetä kanavoimaan teknologioiden kehittämiseen, mutta sen esteenä ovat syntyvät suojamuurit ja itsekkyys. Kukaan ei ole valmis tinkimään kasvavasta hiilijalanjäljestään ja syntyy noidankehä, joka lähivuosina vain syvenee. Valkuaisaine rehusta tulee kaupan tärkein markkinoita ohjaava globaali voima kun Euroopassakin tuotamme vain pari prosentti soijarehustamme. Suomi ei voi olla tämän kehityksen ulkopuolinen seuraaja. Ruokakriisi ja hiilijalanjäljen paino näkyy kohta myös meillä todellisena. Rajat eivät voi meitä suojata eikä kukaan sellaista nyt enää edes kuvittele. Kun kriisi syvenee avuttomuudeksi, me passivoidumme ja syntyy levottomuutta. Se näkyy jo nyt populistisena liikehdintänä.

Energia joudutaan tuottamaan yhä enemmän pelloilta ja kilpailukykyisenä sekin poistaa sieltä viimeisiä leipäviljan- ja kohta jopa hedelmäntuottajia tuotantoalueiden kuivuessa. Ilmastomuutos pakottaa rehuntuotantoon sekin ja siitä saadaan parempi tulos myös Aasian kasvavilla markkinoilla. Jatkossa niin nälkä kuin lukutaidottomuus ovat vahvoja liittolaisia juuri niillä alueilla Afrikassa ja Intiassa, jossa ilmastonmuutos on rajuin ja ruokakriisi koettelee pahimmin.

Kaikki alkoi hiilijalanjäljestä ja ahneudestamme

Aina kun käytät vapaana ihmisenä autoa, syöt liharuokaasi, ostat vaatteesi, avaat tietokoneesi tai lämmität taloasi, jätät väistämättä hiilijalanjäljen, joka useimmilla meitä on sietämättömän suuri eikä 2040-luvun liki 9 miljardin ihmisen kansoittama maailma sitä enää kestä. Oma jälkemme syntyy liki samansuuruisena asumisesta, liikkumisesta, syömisestä ja muusta kulutuksestamme, elintavoista joista emme ole valmiita tinkimään. Jälkemme on maailman suurimpia ja se kasvaa koko ajan sekä muuttuu yhä näkyvämmin vauraan ihmisen jalanjäljeksi myös tuloerojen kasvaessa, alkukesien muuttuessa kuivemmiksi ja sateiden tullessa aikaan, joka huuhtoo ravinteet pelloilta ja metsistä meriin.

Meitä fiksummat apinat

Yhteisön geneettinen rappio

Mikään toinen laji ei kykene sellaiseen sosiaaliseen ja tekniseen verkottumiseen kuin ihminen. Olemme toisiimme yhteydessä ja autamme koko ajan niin sukulaisia, tuttavia, tiimityöhön osallistuvia kuin tuiki tuntemattomia. Taustalla on vuosimiljoonainen geenistö ja se toimii samoin myös internet verkostoissa tietämättämme. Virtuaaliyhteisö ei kuitenkaan ole fyysinen yhteisö, jossa tunnistamme yleensä vain noin 200 ihmistä samaan aikaan maksimissaan. Virtuaaliyhteisöissämme saattaa olla miljoonia jäseniä reaaliaikaisesti läsnä. Sen tajuaminen ei ole meille geneettisesti mahdollista.

Innovaattorit sekä huijarit ja lintsaajat


Kaikki sujuisi kuitenkin kohtuullisen hyvin, jos hyväksyisimme koko ajan verkostoissamme uudet ideat, innovaatiot ja niiden leviämisen sekä tunnistaisimme toisaalta huijarit ja lintsaajat. Edellisiä, luovien innovaattoreiden painajaisia, kutsutaan hitaiksi jarrumiehiksi ja jälkiomaksujiksi, jälkimmäisiä vapaamatkustajiksi, lusmuileviksi pinnareiksi. Jos edellinen hitaan älyn geeni leviäisi populaatioon nopeasti, yhteiskunta pysähtyisi ja taantuisi. Samoin kävisi jos vapaamatkustajien lusmugeeni leviäisi ja tuhoaisi yhteistyön hedelmät.


Sadismi yhteisöissä on peliteorioiden mukaista vehkeilyä

Koulu- ja työpaikkakiusaaminen, sadismi yhteisössä, on osa tätä kahden ilmiön olemassaoloa. Yhtäällä osa haluaa jarruttaa poikkeavien yksilöiden ja innovaattoreiden toimintaa jarruttamalla ja hidastamalla uudistuksia kiusaamalla ja eristämällä ja toisaalla lusmuilevat vapaamatkustajat pyrkivät pitämään yhteisön muuttumattomana ja hajottavat sitä vapaamatkustajina sisältä käsin. Syntyy ryhmiä, joka ovat pysyvän staattisia ja hakevat muuttuvassa maailmassa paikkaansa juuri kiusaamisen kautta ja korostaen näin oman asemansa säilymisen välttämättömyyttä. Koemme ne konventionaalisina hierarkkisina valtarakenteina ja nokkimisjärjestyksenä. Monikulttuurisessa globaalissa maailmassa tällaiset yhteisöt tai instituutiot ovat suurissa ongelmissa kuten kirkko, puoluelaitos ja tänään myös monet kunnat ja valtion laitokset. Ne tunnetaan myös kiusaamisestaan ja veriteoistaan jopa lasten suorittamina Suomessa.

Geneettinen huijaripaljastin

Ihmisen aivot on varustettu huijaripaljastimella. Me suutumme kun törmäämme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden rikkojaan ja haluamme velvollisuuksistaan luistavalle rangaistuksen. Jos tässä järjestelmässä alkaa syntyä virhekäyttäytymistä ja se hyväksytään myös sosiaalisen ryhmäpaineen sisällä, yhteiskunta alkaa muuttua ja usein se rappeutuu nopeasti. Syntyy slummeja ja yhdyskuntien vararikkoja, omituista virhekäyttäytymistä varhaisnuorten keskuudessa, mutta myös lasten pahoinvointia. Lusmugeeni on ottanut vallan eikä yhteisöllinen yhteistyö enää suju. Normeja aletaan rikkoa ja moraalinen selkäranka murtuu. Päihtyneet ihmiset kourivat toisiaan elitismin järjestämissä pidoissa, poliitikoksi valitaan sosiaalisia pinnareita ja pyrkyreitä, jopa rikollisia, juopottelu ja sen seuraukset, etanolimyrkytykset humalatilana, ovat jopa sosiaalinen välttämättömyys, ei paheksuttava teko. Raittiit ja myrkytystilaa välttelevät ihmiset nähdään sosiaalisen rakenteen häirikköinä ja heitä rangaistaan. Lapsista kasvaa vanhempiensa kaltaisia etanolirottia ja puoluelaitos joutuu hyväksymään 600 000 koko ajan myrkytystilassa olevaa aikuista.
Se on reilusti enemmän kuin pääministeripuolueen koko äänimäärä.


Geneettisen virheen passiiviset hyväksyjät

Ihmisen ja kädellisten yhteisöissä tyypillistä on rangaista myös niitä, jotka passiivisesti hyväksyvät lusmuilun tai kiusaamisen vääryyden. Yhteisötutkijat kutsuvat tätä käyttäytymistä yhteisölliseksi rankaisemiseksi. Kyse ei ole kollektiivisesta muistista vaan geneettisestä perimästä ja löytyy kaikista sosiaalisesti käyttäytyvistä lajitovereistamme. Laji katoaisi hetkessä jos tätä geeniä ei olisi olemassa tai se olisi vaihtunut lusmugeeniin.


Ihana rankaisu

Tiedetään myös kuinka rangaistusta suunnittelevien kohdalla aivojen tyvitumakkeissa alkaa vilkas toiminta ja siihen liittyy tietoisuus tulevasta palkkiosta. Näin rangaistuksen antaminen tuntuu palkitsevalta, vaikka rankaisun antaja ei hyötyisikään teostaan. Hänelle riittää pelkkä geneettisen koodin seuraaminen ja siitä saatu ikivanha hyvänolon tunne. Joskus tässä virhekäyttäytymisessä johtajasta miltei kenen tahansa rankaisu voi tuntua hyvältä ja usein kohteeksi joutuu juuri innovaattori, hajoavan lusmuyhteisön yhteinen kiusattava. Näin myös lauman johtajasta tulee osa sadistista kiusaajien joukkoa ja lusmugeeni saa edetä ja sitä jopa palkitaan. Usein taustalla on itsekkyys, jolla lauman johto pyrkii hakemaan omia etujaan ohi muun yhteisön käyttäytymisen ja aiheuttaa yhteisön rappion, Yhdysvaltain pankkikriisin tapaisia uusirikollisia tekoja.


Reesusapinat fiksumpia

Reesusapinoilla tällaisen havaitsemisen tiedetään johtavan lauman huipulla majailevien johtajien välistävedon välittömään rankaisemiseen. Yhteisöllisessä toiminnassa kaikkien on päästävä tasavertaisesti hyötymään eikä ryhmän jäseniä jätetä yksin tai ilman osinkoja. Jos joku löytää hyvän ruoka-apajan hän on velvollinen ilmoittamaan siitä heti kaikille. Ryhmä hajoaa jos ongelmista pyritään selviämään siirtämällä osa sen jäsenistä ulos laman alkaessa. Toisin menetellen yhteisöllinen geneettinen koodi ryhmäkäyttäytymisessä hämärtyy ja sitä seuraa virhekäyttäytymistä myös kouluissa, kirkoissa, missä tahansa vanhoissa instituutioissa ja myös puoluelaitoksessa. Sitä ei enää äänestetä geneettisen koodin ja ryhmäsidoksen puolueeseen kadotessa. Ihminen ei voi tunnistaa sitä enää omakseen ja turvalliseksi yhteisöksi äänestää. Kirkkoon mennään vain jouluna ja osana traditiota, mutta ei geneettisen muistin ohjaamana yhteisöllisenä välttämättömyytenä.

Barack Obama

Ensimmäinen musta mies Yhdysvaltain presidenttinä


Jos Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä tulisi kuvata muutamalla sanalla valitsisin käsitteet monikulttuurinen, pragmaattinen, sovitteleva ja rajat ylittävä rohkea visionääri. Lisäksi mukaan tulee loistavat puhujan lahjat ja kyky kirjoittaa, ahkeruus ja nopea älyllinen karisma. Barack Obama kykenee voittamaan puolelleen tukijoita ja ylittämään perinteisiä rajoja, vakuuttamaan myös vastustajansa ja hän toimii hyvin modernin verkostoyhteiskunnan nuoren älykön sosiaalisilla taidoilla, mutta myös eläen ristiriitojen kautta ja ne myöhemmin ymmärtäen ja epäkohtia poistaen.

Tämän päivän nuoren lapsuus

Lapsuutensa tuleva Yhdysvaltain presidentti vietti Honolulussa Havaijilla. Hänen isänsä oli pikimusta kenialainen ja äiti maidonvalkea kansasilainen. Vanhemmat olivat tavanneet opiskelupaikkakunnalla ja erosivat pian, eikä Obamalle jäänyt muita muistoja isästään kuin kuvat ja kerrotut tarinat. Äiti solmi uuden avioliiton ja lopulta kasvattajina toimivat äidin vanhemmat. Isovanhemmat ja isoäiti olivatkin tärkeitä myös vaalikampanjassa. Samoin lapsena koettu monikulttuurinen kasvuympäristö sekä sen monet uskonnot. Hän suhtautuu uskontoonkin hieman samaan tapaan kuin yhdysvaltalaiset prgmatismin isät Peirce, James tai Dewey. Jälkimmäinen jopa saman chicagolaisen pragmatismin koulukunnan perustaja, joka levisi oppikirjojen kautta myös Suomeen. Harvardin opettaja ja kasvatti Peice sekä monet valtiotieteilijät näkyvät juristin ajattelussa. Jamesin "tajunnanvirta" ja Peircen tapa ajatella kuinka "semantiikka rakentuu pragmatismin varaan" on Obamalle tyypillistä kirjoittajana mutta myös puhujana. Suomalaisen on häntä helppo ymmärtää ja hyväksyä. Yhteiskunnallinen sosiaalidarwinismi korvaa siinä myös talousteoriana perinteisemmän ja edellisen hallituksen käyttämän ja mukaan saatta tulla nyt ripaus ajattelua, jossa Jamesille tuttu kausaliteetti ei enää ohjaa ihmismielen ulkopuolista maailmaa. Innovaatioprosessit saavat siten keskeisen osan Yhdysvaltain talouden ja tieteellisteknisen kehityksen hoitoa ja edellisen hallituksen "aatteellinen" osa kevenee. Kyse olisi näin hyvin chicagolais-harvardilaisesta koulukunnasta ja sen traditiosta eikä toki niinkään Barack Obaman ihonväristä tai lapsuudesta. Niillä voi olla vain symbolinen merkitys ja saatta olla hyvinkin tärkeä tässä merkityksessä myös esim. Afrikassa ja värillisen väestön keskuudessa (Pragmatismista innovaatioprosesseissa ks. esim Luostarinen 2005 "Ekologinen klusterit ja innovaatioprosessit" 69-77 www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf )

Obama kirjoitti isästään menestysromaanin. Sen toinen painos palkittiin Grammylla ja seuraava romaani käsitteli jo enteellisesti Yhdysvaltain unelmaa. Ne lukemalla syntyy kuva tarkoituksella tehdystä symboliikasta, jolla haetaan yhtymäkohtia mahdollisimman moneen lukijaan ja näiden kulttuurisiin kokemuksiin tai juuriin. Erityisesti tämä koskee syvempiä kokemuksia ja uskonnollisia tuntemuksia ja niiden merkitystä symbolijärjestelmissämme. Sekä James että Dewey ovat laatineet aiheesta myös oppikirjoja (Lähteet ks. Luostarinen 2005). Barack on kirjoittajana erityisen lahjakas yhdistäessään monikulttuurisia aineksia huomaamatta ja lukijaa ”koukuttaen”.

Median lemmikki

Sama ilmiö syntyy seuratessa Barack Obaman tapaa käyttää mediaa ja olla osa sen sekä tuotetta että toimittajana. Se on ollut turvallinen tapa edetä joutumatta loanheiton kohteeksi. Hänestä syntyy helposti kuva hyvin neutraalina hahmona ja jokamiehen samaistumiskohteena. Tämä prosessi näyttäisi alkavan jo Chicagossa opiskeluvuosina ja Obaman toimiessa arvostetun yliopistolehden ensimmäisenä mustana johtajana (Harvard Low Review). Se oli hänen uransa ensimmäinen ylitetty kynnys Harvardissa ja sitä seurasi pian valinta politiikalle ja siellä matka kohti Illinoisin senaattorin virkaa. Apuna toimi alusta saakka median noste (Washigton Post, Chicago Tribune ja Sun Time), mutta myös brittilehdet ja uusi media sekä sen hyödyntäminen. Odotukset vuosisadan miehestä ja samalla kilpailijoiden kömmähdykset henkilökohtaisessa elämässään helpottivat nostetta, samoin kuin republikaanien ”sisällissota” puolueensa sisällä ja heikko presidentti Bush. Uusi poliittinen ajattelu etenkin nuorten kohdalla on tuonut mukanaan ”vakavamman” arvoyhteisön, sosiaalisen ajattelun ja keskiluokan ”kriisin”, poliittisen ajattelun muutoshakuisuuden, jota Obama oikealla tavalla edustaa psykologisena mutta myös symbolisena sillanrakentajana. Symbolinen sillanrakentaja on ehkä sittenkin vahvempi.

Naisten lemmikki

Teini-ikäinen Obama kokeili päihteitä, alkoholia, marihuanaa ja kokaiinia. Hän kuvaa sen kirjassaan ongelmien tuotteena ja tapana selvitä mustana kulttuurissa, jossa kasvattajat ja ympäristö olivat häntä ihonvärillään provosoimassa. Miehet eivät tätä sankaria kadehdi mustankipeänä eivätkä naiset pidä epämiellyttävänä. Se on ehdoton edellytys suureen suosioon. Valtio-oppia ja myöhemmin lakia opiskellut Obama oli sekä opiskelussaan että myöhemmin työssään tekemisissä sosiaalisten ongelmien kanssa ja vähäosaisten asioiden hoitajana. Hänellä oli erinomainen kyky yhdistää kahden puolueen välisiä ristiriitoja ja hakea sekä median että poliittisen eliitin tuki työlleen, jota voi luonnehtia "poikkitieteiseksi". Vuonna 2005 hän oli viides Yhdysvaltain mustaihoinen senaattori. Häntä tukivat vaaleissa nyt mm. John Kerry, Colin Powell, Al Gore, Gery Hart, koko Kennedy klaani, Jesse Jackson ja lopulta myös Hillary Clinton miehineen. Loanheitto loppui. Kulttuuri- ja viihdemaailman tuki oli jo hieman ylitsevuotavaa, mutta ei toki aivan sokeaa ylistystä sekään.

Senaattorina hän valitsi lautakunnat, joissa selkeästi valmisteltiin jo tehtävää presidenttinä. Tällaisia olivat ulkopoliittiset ja kansallista turvallisuutta vaativat tehtävät mutta myös koulutus, terveys ja työllisyyden hoito sekä hallinto kokonaisuutena. Obama oli äärimmäisen huolellinen ja suunnitelmallinen uransa rakentajana. Pragmatismi näkyy siinäkin ja ehkä juuri siinä on hänen heikkoutensa ja tietty kärsimättömyys, ylimielisyys.


Millainen mies on Barack Obama


Millainen mies on Barack Obama, mustan kenialaisen miehen poika. Valkoisten isovanhempien kasvattama keskiluokkainen ensimmäinen Yhdysvaltain musta presidentti, jolla on paremmat eväät kuin yhdelläkään hänen 43 edeltäjällään, ottamatta huomioon hänen kokemattomuuttaan.

Taloudessa Obama edustaa samaan aikaan liberalismia, mutta ymmärtää konservatismin idean. Hän puhuu kirjoissaan vapaasta tilasta, laajasta taloudellisesta turvallisuudesta ja yhtiöiden innovaatioprosesseista, mutta myös modernista webympäristöstä, jota hän vaaleissa hyödynsi muita paljon paremmin (ks. Luostarinen 2007 " Webympäristön blogi ja innovaatioprosessi" www.mtt.fi/met/pdf102.pdf 448-483). Verkostoituminen ja monenkeskinen yhteistyö korostuu toisin kun Bushin yksin jääneessä hallinnossa ja klusterit ymmärretän nyt jo oikein ja toisin kuin porterismissa. Hän voisi olla hyvinkin suomalainen oman yliopistomme tuote ja lainaakin myös suomalaisia tiedemiehiä ja tutkijoita. Hänen kanssaan on helppo kommunikoida webympäristön luonteesta. Tosin tänään sitä myös kritisoiden ja juuri tältä porterismin virhetulkinnalta. Älykkönä hän oivaltaa heti mistä on kysymys. Se helpottaa talouden pidossa toisin kuin edeltäjän tapa ottaa vastaan vaikeita innovaatiokentän viestejä. Presidentti ei voi olla täysin "ulkona" esikuntansa innovaatioympäristöstä edes sen vaativimmissa prosesseissa. Ydinfyysikko hänen ei toki tavitse olla eikä klusterirakenteiden hallitsija käytännön sovelluksissa. Mutta suuret valinnat ja linjaukset hän joutuu hyväksymään ja silloin on ymmärrettävä mihin visionäärinen näkemys todella perustuu pragmatismissa.

Obaman mukaan kaikki sellainen toimii, joka on kokemuksellisesti tai tieteellisesti sellaiseksi todettu ja johon on ihmisiä rohkaistu. Hän on idealismin kautta pragmaatikoksi kasvanut realisti. Tällaisia Yhdysvalloissa on nykyisin runsaasti, mutta löytyy myös suomalaisen koululaitoksen tuotteena. Heillä kaikilla on hyvin samankaltainen pragmaattinen koulutus ja joskus hieman kyyninen maailmankuva. Näitä yliopistojen oppikirjoja löytyy vielä tänäänkin myös Suomesta ja älykkönä Barack Obama osaa käyttää oikein asiantuntemusta. Obama ei kärsi itsetunto-ongelmista ja se tulee näkymään hänen taustaryhmissään. Ne ovat varmasti kansainvälistä huippua.

Sosiaalidarwinismia

Toinen keskeinen osa Obaman ajattelua on lähellä sosiaalidarwinismia ja hän lainaa mielellään Franklin Rooseweltia ja harkitusti myös neekeriorjat vapauttanutta ja ammuttua kollegaansa. Pelon olemassaoloa hän ei voi poistaa Yhdysvalloista. Energiasta puhuessaan hän ymmärtää toki uusiutuvan energian välttämättömyyden ja innovaatioprosessit webympäristössä, mutta on suomalaisten tapaan valmis käyttämään myös ydinvoimaa. Kun hän kirjoittaa, tekstiin on helppo tutustua ja siihen on myös helppo samaistua aivan kuten Obamaan itseensäkin. Hän käyttää taitavasti etnistä taustaansa ja sen keinoja monikulttuurisessa kielessään. Visionäärinen mutta yllättävällä tavalla myös innovatiivinen presidentti on lamakauden ja kriisin tuote ja nyt välttämätön tilaus Yhdysvaltain taloudelle, myöhemmin myös Euroopalle ja maailmantaloudelle.

Presidentti Barack Obama ylittää rajoja käyttäen modernisti vaalityösään internetin mahdollisuuksia, on verkostojen rakentaja ja tukee vapaata nettiä ja sen käyttöä nykynuorten tapaan, jotka häntä myös tukevat. Obama ylittää puoluerajat ja yhdistää kansakunnan, mutta puhuu myös sodasta tavalla, joka tulee ymmärretyksi hieman samaan tapaan kuin Suomessa nobelistimme presidentti Martti Ahtisaari. Totuutta ei paeta ja vastaväitteet ovat vaikeita tai ne on argumentoitava oikein. Tässä näkyy hänen kykynsä operoida webympäristön innovatiivisimman kärjen kansa. Amerikkalainen unelma on saanut juuri tähän aikaan ja paikkaa sopivan edustajan, joka epäilemättä onnistuu myös työssään paremmin kuin edeltäjänsä. Se ei tosin nyt paljon vaadi kuralle soditun kansakunnan kohdalla.

.