Vellihousumainen pelokkuus

Paavin vaalissa konklaavin kahdestoista päivä on kriittinen. Jos paavin valinta alkaa vaikeutua ja jatkuu näin kauan, siirrytään äänestyksissä yksinkertaiseen enemmistöön (Universi Domini Gregis) ja kunnianhimoisempi tavoite laajan kannatuksen saavasta katolisen kirkon johtajasta saa väistyä. Tähän ei tarvita median apua ja hoputtamista. Tuhatvuotinen viisaus on opettanut kuinka edetä mahdottoman edessä, julkisuuden paineissa.

Akuutin stressin rajat

Ei ole sattuma että monet pitkäkestoiset tapahtumat on rajattu juuri vajaan kahden viikon mittaisiksi. Olympialaiset olivat aikanaan lyhyempi mittelö, joka muuttui lopulta nykyaikaiseen muotoonsa ja kestoksi tuli noin kaksi viikkoa. Samoin kiekkoleijonamme viettävät MM-kisoissa juuri tuon ajan siinä missä jalkapalloilijat omissa mittelöissään. Jos kisat jatkuvat yli tuon rajan on vaarassa, että tekemisen meininki repsahtaa ja tuloksen teko ei kiinnosta enää edes kisoja seuraavaa rahvasta.

Kaksitoista vuorokautta tarkoittaa ihmisen neurologiassa ja psykologiassa vaihetta, jolloin stressi alkaa ottaa ylivallan ja aiemmin kiivas tekeminen muuttuu tylsäksi rutiiniksi. Jos tätä päämäärää ei ole asetettu, annettu täsmällistä rajaa, koska neuvottelut loppuvat, syntyy ylikuntoon ajetun urheilijan oireita. Akuutissa stressitilanteessa keho ei tiedä, olisiko sen taisteltava vai paettava, ja se alkaa hakea korvaavia toimintoja. Akuutti stressi voi olla lyhytkestoinen, ei puoli vuotta kestävä vaalitaisto ja sitä seuraava viikkojen hallitusneuvottelu. Hallitusta koottaessa olisi ymmärrettävä ihmisen fysiologiaa, psykologiaa ja neurologiaa.

Neuvottelijoiden kestävyysvaje näkyvissä

Kun Jyrki Katainen käynnisti tänään kahdennentoista päivän hallitusneuvotteluissa, pitkittynyt stressi oli tuonut neuvottelijoiden aivoihin ja istumalihaksiin glukoosia ja happivaje alkaa vaivata etenkin sisäelimistöä, jossa toiminnat olivat samaan aikaan hidastuneet. Ilma oli sakeaa kuin painikilpailuissa Pohjanmaalla.

Alun perin sadan metrin spurtista siirryttiin varttimailiin ja tämän jälkeen täydestä mailista peninkulmaan. Katainen pysyi vaitonaisena medioille ja käynnisti joka aamu uudelleen puheensa kestävyysvajeesta matkalla, joka muuttui vähin erin maratoonarien elimistölle sopivaksi kuivankalpakoiden miesten menoksi. Kestävyysvaje alkoi näkyä neuvottelijoiden lasittuneista silmistä ja puutuneesta olosta. Edes ulkoministeri Stubb, maratonmestarimme, ei jaksanut enää hymyillä.

Masentuneet surutyön kantajat

Suomalaiset sairastuvat masennukseen ja palamisilmiöihin juuri tämän saman prosessin seurauksena. Maratoonarin keino edetä neuvotteluissa on kovin eritahtinen kuin pikamatkan tai varttimailereiden tapa suoriutua tehtävistään. Ihmisaivojen kyky suoriutua säätytalon neuvotteluista ei poikkea mitenkään normaalin väsymyksen ja tunnereaktioiden aiheuttamien häiriöiden luomasta virhekäyttäytymisestä. Helsingin sanomissa ongelman on havainnut toimittaja Jaakko Hautamäki (HS 31.5). Konklaavissa tämä tunnettiin jo vuosisadat sitten ja ongelmia myös osattiin hoitaa.

Herkimmin häiriintyvät otsalohkot ja niiden ohjauksessa abstrakti ajattelu, luova ja innovatiivinen ongelmanratkaisu, sekä mikä tärkeintä, kyky hallita monipuolisen informaation riippuvuuksia. Näin väsyneet aivot alkavat tehdä lopulta ratkaisuja, kuten takavuosien tupo-neuvotteluissa, välittämättä ristiriitaisen tiedon harhoista. Parhaiten neuvotteluissa pärjäsi kentälle vaihdettu uusi peluri, virkeissä aivoissa aineistoja työstävä ihminen. Umpisolmun avaajaksi kutsuttiinkin usein tätä varten palkattu sovittelija. Ratkaisu oli helppo ja odotettu, faktoissa pysyvä pragmaattinen yhtälö.

Väyrysen lääkkeet

Paavo Väyrynen on puuttunut lehdessä samaan ilmiöön toisesta näkökulmasta ( HS 31.5) käytyään itse läpi hallitusneuvotteluja neljän vuosikymmen aikana. Hän kokee Jyrki Kataisen vetämän konklaavin olevan hävinneiden muodostaman ryhmän, josta puuttuvat kokonaan kansan odottamat muutokset. Perussuomalaisten pelko ja heidän ohjelmansa toteutus kokoomuksen johtamana ei ole uskottavaa sisäpolitiikassamme.

Pelkkä halu hallita ja käyttää valtaa ei riitä silloin, kun juuri kokoomus ja sen edustama politiikka sai vihreitten ohella mittavan huomautuksen kansalta keskustan ohella. Sellainen stressi on vielä vaikeampi sietää kuin pelkkä surutyö ja sen läpivienti yhteisenä hävinneiden maratonmatkana vaalien jälkeisenä tyhjennysharjoituksena. Median olisi tullut tähän puuttua eikä viihdykkeenä hakkarais -ilmiöihin.

Media oli unohtanut mitä vaaleissamme oli tapahtunut ja kuinka suuri tuo muutos oli sisäpolitiikkamme hoidossa. Portugalin ja Kreikan riepottelu jatkuu Helsingin Sanomissa Olli Kivisen Impivaara seikkailuna (HS 31.5) vielä näinkin myöhään vaalien jälkeen. Syntyy vaikutelma harakasta tervatulla katolla.

Uudet luudat lakaisemaan

Väyrynen esittääkin neuvottelijoiden vaihtamista perussuomalaisiin ja demareihin perustellen näiden kohtuullisen läheisellä yhteisellä, jo ennen vaaleja esitellyllä ohjelmalla, sekä keskustan saamista mukaan näihin neuvotteluihin suuresta tappiosta huolimatta. Väyrynen pitää sitä kuitenkin mahdollisena.

Väyrysen pelisilmä on tallella ja näkökulma neljän vuosikymmenen mittainen. Samaan aikaan on huomattava kuinka kokoomuksen nuoret ovat jo samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa syrjintäkysymyksissä Wille Rydmanin (HS 31.5) johdolla ja Saksa teki päätöksen luopua kokonaan ydinvoimasta vuoteen 2020 mennessä.

Kun Sveitsi teki samaan aikaan vastaavan päätöksen, Suomen edellisen hallituksen asettamat paineet vihreitten ja kokoomuksen välillä alkavat käydä kestämättömiksi. Se mitä maailmalla tapahtuu nyt kaiken aikaa alkaen Kreikan velkakriisistä ja Saksan reaktioista osana Japanin tapahtumia, on osa koko uutisvuoden valtaisista puolueisiin kohdistuvista paineista.

Ne eivät ainakaan helpota Kataisen tuskaa ja kansa odottaa nyt tuttua pohjaa perussuomalaisilla tuettuna. Yhteisöllinen ja sosiaalinen ympäristö sekä sen turvallisuus on paljon enemmän kuin kuvitteellinen Portugalista ja Kreikasta vedetty EU solmu toimittaja Olli Kivisen tapaan hallitusta rustaten.

Tämä ongelma on kristillisdemokraattien Angela Merkelin Saksassa aivan toista luokkaa kuin nyt Suomessa. Saksan tapahtumat taas heijastuvat Suomeen aivan toisella tavalla kuin Portugalin tai Kreikan ja niihin on reagoitava. Sosiaalinen media ja sen talous sekä strategia on sama kuin kansalaismedia ja sen kulutus. Siinä ei haeta neljännen valtiomahdin tapaan valtaa vaan käytetään sitä suvereenisti.

Meriläisen tuska toimittajana

Uudessa mediayhteiskunnassa avoin tiedottaminen on kaiken lähtökohta. Kun Kataisen tiedottaminen on ollut paavin konklaavin kaltaista, sen seuraukset ovat yksin hänen kannettavissa. Niinpä kun muuta tiedotettavaa ei ole, toimittajan on itse tehtävä tikusta asiaa, jolloin otsikot syntyvät tyyliin “Hallitusneuvotteluihin on syytä saada vauhtia” (HS 31.5). Se ei ole informatiivinen, ei erityisen älyllinen, eikä se tuo uutta sähköisen median taustoittajana. Toimittaja Meriläinen tuskastuisi vellihousuisiin juttuihin ja kokoomuksen mielistelyyn puuhata maahan mahdotonta hallitusta.

Median kirjoitus ei saa Meriläisen (HS 31.5) mukaan jättää liian montaa kysymystä auki. Täytyy varoa triviaalia juttua ja viihteellisyyttä. On uskallettava huutaa kuinka keisarilla ei ole nyt vaatteita lainkaan.

Yksituumaisuudessa ei hyväksytä lainkaan kerettiläisiä ääniä, vaikka niin väitetäänkin, ja syntyy sopuli-ilmiöitä. Matti Vanhasen ja Ilkka Kanervan tapauksissa juttu olisi tullut selväksi pienemmälläkin volyymillä. Samoin omituinen Martti Ahtisaaren yhteinen vähättely, typeryyksien typeryys, joka ei perustunut mihinkään.

Meriläistä suututtavat toimituksessa pelkurit ja vellihousut. Sama pätee työhön kuin työhön. Kun mielipide perustuu faktaan, ei tunteeseen tai ennakkoluuloon, sopulilauman yhteiseen tapaan reagoida omaan tietämättömyyteen, syntyy juuri Meriläisen kuvaamaa sopulilauman hurskastelua. Sillä ei ole mitään tekemistä luovan ja innovatiivisen journalismin kanssa.

Lämmitettyä kaalikeittoa

Kun hallitusta ei synny kohtuullisessa ajassa, se on jo syntyessään eripurainen ja kyvytön, hävinneiden arvojen ja aatteiden maailmasta raavittu jatko edelliselle Matti Vanhasen hallitukselle. Silloin on tehtävä rohkeita johtopäätöksiä ja vihellettävä peli poikki neljännen valtiomahdin toimesta, olkoonkin että sen toiveissa siintää kokoomuslainen sinipuna vihreillä arvoilla tuettuna.

Suomi on pian ainoa eurooppalainen ydinvoimaa rakentava kansakunta. Kun Saksa luopuu ydinvoimasta, meillä ei oikein jää vaihtoehtoja, vaikka olettaisimmekin, että euro on ikuinen, Saksasta riippumaton meille pyhä asia, eikä kansalaismediaa, sosiaalista mediaa ja sen taloutta, internetiä, olisi keksitty.

Konklaavin varjossa

Herra Hakkaraisesta on tullut ongelma. Hän puhuu neekeriukoista, kun kotipaikkakunnan rahvas neuvoi käyttämään oman kylän poikaa vähemmän värikästä murretta sekä varoen akottelemasta tai ukottelemasta Helsingin herrasväkeä. Nyt paikallislehdessä Hakkaraisen sanomisia on oikaistu ja neekeriukko oli vaihtunut neekerihenkilöksi. Näin negridinen rotu jää kuvaamatta suomalaisittain loukkaavalla tavalla.

Kyseessä on oikeammin juuri rotuun liittyvä tapa ja sen vanhakantaiset luonnehdinnat, joita suomalainen, mutta myös muualla annettu kouluopetus, on ollut täynnä. Käsite “rotu” on siis loukkaava jo sinänsä, johtuen tästä stereotyyppisestä ja ikäviä piirteitä aikanaan saaneesta “rotuopista”. Rotuoppi sai surullisia piirteitä etenkin natsi-Saksan ihmiskäsityksissä ja sen kitkeminen näyttää olevan vaikeaa.

Hakkarais -syndrooma

Jos suomalaisen yrittäjän, duunarin kenet tahansa, oli hän sitten sahuri tai metsuri, lääkäri tai toimittaja, tapaa päihtyneenä paikallisessa lähiökapakassa aamuyöstä lauantaina, se ei ole uutinen. Tuskin se on oikeasti sellainen myöskään Helsingissä, herrojen ja narrien käyttämissä juottoloissa. Sen sijaan uutinen on jo se, jos samaiset henkilöt ovat siellä aamuyöstä selvin päin ja vailla naisseuraa, joka niin ikään kieltäytyy käyttämästä päihteitä, sitä heille tarjottaessa.

Mikä mediaa vaivaa tässä Hakkarais -syndroomassa? Onkohan sillä jotain yhtymäkohtia ennen vaaleja koettuun kielenkäyttöön, jossa perussuomalaiset leimattiin epä-älyllisiksi epäihmisiksi ja joku jopa parasiiteiksi “eliittipoliitikon” vihreiden lasien läpi maailmaa tuijotellen Soininvaaran tapaan? Eikö vaalien ajan ylilyönneistä ole päästy vielä irti, ja kuinka kauan hävinneet jatkavat surutyötään?

Konklaavi ja surutyön hallitus

Jytky -voitto toi mukanaan hallituspohjan, jossa mukana ovat hävinneet puolueet ja näiden tapa jatkaa medioilta suljettua kokoontumista säätytalolla muistuttaen paavin vaaleissa käytettyä ikivanhaa traditiota, konklaavia.

Konklaavissa ehdokkaat suljetaan joskus kuukausiksi tekemään päätöstä tulevasta uudesta Jumalan sijaisesta maan päällä, ja se vaatii määräenemmistöä onnistuakseen. Kappelin ovet suljetaan, ja vain savumerkein kerrotaan, koska katolinen maailma on saanut uuden johtajansa. Tumma savu kielii äänestysten epäonnistumisesta, vaalea lopulta konklaavin, kardinaalien kokouksen onnistumisesta.

Konklaavi tulee latinan cum clavi (“avaimen kanssa”) käsitteestä ja se viittaa valintaan suljettujen ovien takana. Timo Soini on ainut poliittisen eliittimme katolinen, mutta nyt ulkopuolelle tämän konklaaviin. Konklaavi koostuu kardinaalikollegion kardinaaleista, ja periaatteessa kuka tahansa kastettu katolinen mies voisi tulla valituksi. Käytännössä valinta kohdistuu kuitenkin konklaavin kardinaalijäseneen. Esteenä on vain ikä. Se ei saa olla yli 80 vuotta.

Alun perin toimituksen piti olla nopean, mutta myöhemmin juuri tämän ulkoisen painostuksen huomattiin hidastavan äänestystä. Nykyisin lopputulos voi olla mikä tahansa, vaikeasti ennustettava, ja usein kompromissiehdokas. Tapana onkin tokaista: “Se, joka menee konklaaviin paavina, tulee ulos kardinaalina” ja “Lihavan paavin jälkeen tulee aina laiha paavi”.

Näin meille on nyt odotettavissa kohtuullisen erilainen hallitus ja sen tapa toimia kuin edeltäjänsä. Tämän takaa sen kirjava poliittinen tausta ja opposition ärhäkkyys. Siitä saatiin eilen esimakua eduskunnasta, jossa mukana oli sama tunnelma kuin vaaleja edeltäneessä ajassa, ehkä jopa sitäkin tunteikkaampi.

Surutyö tärkeä

Ennen konklaavia edeltäneen ja pois nukkuneen paavin jälkeinen surutyö kestää noin 15-20 vuorokautta. Kardinaaleille on annettu samalla aikaa totutella ajatukseen uutena paavina ja saapua samalla Roomaan, haistella sen vallantäyteistä ympäristöä ja arkielämää, totutella sen kotoisasta ympäristöstä poikkeaviin rituaaleihin. Vasta tämän jälkeen kardinaaleja alkaa ohjata Pyhä Henki päätöksissään. Käytännössä tämä aika käytetään junttakokouksiin. Meillä tämä aika jytkyn jälkeen jäi nyt liian lyhyeksi ja sitä painosti ulkopuolinen taho, kuten koko vaalejamme.

Jos surutyö on ollut heikosti hoidettu, paha henki ja katkeruus kalvaa kardinaaleja, kilpailu on ollut veristä vaaleja edeltäneinä aikoina edellisen paavin kuolemaa odoteltaessa. Näin vaali, konklaavi, voi periaatteessa kestää miten kauan tahansa.

Näin etenkin, jos Rooman ja Vatikaanin rauhaa on häiritty sen ulkopuolelta,ja sieltä kardinaalien elämää sen pyhimmässä unesta ravistellen, populismilla yksinkertaista rahvasta ja kansaa näin kiihottaen ja medialla sitä ruokkien. Näinhän vaalien alla saarnattiin ja luotiin perusta jytkylle.

Sosiaalinen media, kansalaismedia, otti valtaa vanhalta medialta, horjutti sitä ja sen liittoa poliittisen vallan kammareissa, puhuttiin maan tavasta ja marinadista, vanhoista puolueista ja poliittisen instituutiomme kriisistä puoluelaitoksena, demokratian kriisistä. Mikään ei ole enää entisensä sosiaalisen median taloudessa, strategiassa ja sen sanelemassa bisneksessä, politiikan teon arjessa.

Pisin tunnettu vaali suuren surutyön ja jytkyn jälkeen on ollut konklaavissa kolme vuotta. Kun moni kardinaaleista on jo vanhoja miehiä, helteisessä Roomassa konklaaviin suljettuna, nämä kärsivät fyysisestä rasituksesta, ja näin mukana on myös kaksi lääkäriä. Moni ehdolla ollut kardinaali ehtii kuolla vuosia kestävissä neuvotteluissa.

Ekstra omneas

Sikstuksen kappeli on rakennettu lattiaa myöten uudelleen vuonna 2005, jolloin samalla tiedon pääsy sieltä ulos voitiin estää tehokkaasti. Vakoilua ja mediaa estävä tekniikka on nyt kunnossa ja vain sosiaalisen median välineet voivat edelleen yllättää ja tieto vuotaa näin myös perinteisemmän median käyttöön.

Annettu komento “ekstra omneas” (ylimääräiset ulos) ei aina toteudu, jos kardinaalin kaavun alla on suuri määrä viimeisellä tekniikalla varustettua Mikrosoftin ja Nokian yhteistä materiaalia.

Äänestyksiä on aamuin ja illoin, kaikkiaan neljä päivässä. Äänestyspaperi on nelikulmion muotoinen ja siinä lukee “Eligio in Summum Pontificem” (Valitsen ylimmäksi pontifexiksi). Jokainen kardinaali kirjoittaa siihen ehdokkaansa, siirtävät kahteen kertaan taitetun äänestyslapun hopealautaselle, josta se siirretään siunaamisen jälkeen uurnaan.

Huonosti tehty surutyö

Jos surutyö on tehty huonosti, alussa ääniä saavat liki kaikki ehdokkaat ja syy on ymmärrettävä. Laput lävistetään eligio sanan kohdalta helminauhaksi naruun, ja jos näitä naruja alkaa kertyä 12 vuorokauden äänestysten jälkeen kohtuuton määrä, vaatimus kahden kolmasosan määräenemmistöstä muutetaan yksinkertaiseksi enemmistöksi (Universi Domini Gregis). Nyt kuuden puolueen konklaavi on käyttänyt tästä ajasta jo puolet ja vaaleista alkaa olla kuusi viikkoa. Se mitä Portugalissa, Kreikassa ja etenkin Espanjassa on nyt tapahtunut, ei ainakaan helpota konklaavin työtä. “Mitä minä sanoin”, kertoo meille kohta Timo Soini.

Äänestystä rytmitetään rukoustauoin ja keskusteluilla. Konklaavista ei kuitenkaan poistuta torille haukkaamaan raitista ilmaa, ostaman tuoreita kevään mansikoita tai saunomaan, kertomaan medialle kuinka ohjelmapaperi alkaisi lähestyä suurilta linjoiltaan yhteistä päämäärää talouden hoidossa säästeliäästi, köyhyyttä vähentäen ja taloutta kaikin puolin kestävästi kohentaen.

Ensimmäinen sessio konklaavissa kestää kolme päivää ja sitä seuraa maksimissaan vuorokauden mittainen tauko, jolloin kardinaalit eivät toki poistu Rooman yöhön saati viettäen siellä sopimaton elämää. Ei tunneta tapausta, jossa kardinaali olisi tavattu juoksemassa hotellikäytävissä kerrossiivojien perässä tai juopuneena lähiökapakassa, puhuen sopimattomia tummaihoisista ihmisistä. Sen sijaan tunnetaan tapauksia, jossa kardinaali on menehtynyt ja eräissä tapauskissa juuri valittu paavi on myrkytetty.

Habemus papam

Kun äänestystulos on saavutettu äänestysliput nauhoineen poltetaan ja ilmoille nousee valkoinen savu (futata bianca) rahvaan tiedoksi uudesta paavista. Silloin kun äänestys ei tuo tulosta, surutyö on huonosti suoritettu ja ohjelma liian monen mielestä sopimaton tai vaatisi hallituksessa jokaiselta erikseen kovin erilaista äänestämistä, omantunnon ja omien lupausten mukaan näin eläen, lippujen sekaan lisätään märkää heinää.

Tästä syntyy nyt meille jo tuttu musta savu, joka muistuttaa islantilaisten tulivuorien tavasta toimia ja sotkea eurooppalaista politiikkaa ja talouden hoitoa. Siinä on epävakautta, jonka juuret voivat olla alun perin Yhdysvalloissa, mutta yhtä hyvin myös muualla kapitalismin kriisissä.

Tumman pilven nähdessään rahvas alkaa käyttäytyä levottomasti, poistuu kaduille tai äänestää ymmärtämättömällä tavalla. Se ei ymmärrä omaa etuaan ja sitä sotkee vanhan ja uuden median epämääräiset viestit ja signaalit tulevasta. Syntyy uusia kardinaaleja ja yhteisymmärryksen konklaavit vaikeutuvat. Jopa vanha media joutuu haastetuksi ja sen valta kyseenalaistetuksi. Media vahtii muiden vallan rinnalla myös omaa valtaansa ja toimii vainoharhaisesti. Poliitikon ja median on hyvä muistaa omat arvonsa. Jos arvot on joskus menetetty, niiden ansaitseminen takaisin on vaikeaa.

Flirttailu kaunan ja vihan kanssa on muodikasta, ja sillä saa myös helposti huomiota. Ihminen kaipaa muutakin kuin vain materiaa ja tämän unohtaminen on paavin konklaavissa johtanut aina syvään kriisiin vuosisadasta toiseen.

Mihinkään sitoutumaton konklaavi ja sen kardinaalit ovat rahvaalle raskaan mielen antava kokemus, josta sivistys puuttuu. On kuunneltava niitäkin, jotka ovat hiljaa ja äänettömiä konklaavissa. Ihminen on muutakin kuin vain oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan tietoinen kuluttaja ja subjekti. Konklaavin olisi avattava uusia ovia, näytettävä uusia aarteita, avarampia maisemia, uutta sisältöä tyhjään elämään.

Vuodesta 1958 alkaen asiaa on pyritty korjaamaan hakien oikeaa väriä lisäämällä tuleen kemikaaleja. Vuonna 1978 juuri kemikaalit muuttivat savun harmaaksi ja sama toistui uudelleen myös vuonna 2005. Kun rahvas ei tiennyt mitä kardinaalit tarkoittivat, elämä muuttui epävarmaksi ja epävarmat ihmiset alkoivat antaa omissa vaatimattomissa vaaleissaan ääniä väärille tuleville kardinaaleille. Konklaavi hajosi, tuli kaksi kirkkoa ja useita paaveja.

Kääntymätön viitta

Kun päätös on lopulta tehty, valitulta kysytään hänen suostumustaan tähän vaativaan tehtävään. Samalla hän voi valita itselleen sopivan kutsumanimen, ei kuitenkaan mielellään Moosesta enää toistamiseen tai Pietaria, joka oli “ensimmäinen paavi“. Molempien pyhyyttä tulee kunnioittaa.

Paavi puetaan paavinviittaan, joita on kaiken varalta tehty useampaa kokoa. Juuri tähän tarkoitukseen tehty viittaa tiedetään hankalaksi pukea. Tämän viitan vuoret ja laskokset on tehty mahdottomaksi kääntää, kuten aiemmin on vielä voinut menetellä.

Erivapauksia tällaiseen on joskus annettu ja tästä on käyty kiihkeitä keskusteluja. Moni kardinaali on saanut kuulla tästä madonluvut ja jopa protestanttisessa etiikassa ja virsikirjassamme tunnetaan säkeitä tästä “matolaulu” -traditiosta.

“Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan”, kertoo sanoittaja virressämme menneiltä vuosisadoilta.

Sitä on kutsuttu myös Lapuan taisteluvirreksi 14.7. 1808. Virsi 622 on laulu elämän katovaisuudesta ja uuden toivosta. Mato ihmisen kuvaajana ei sellaisenaan kuitenkaan ole välttämättä erityisen kaunis, mutta kylläkin raamatullinen, ja sellaisenaan sopiva konklaavien virkojen täyttöön.

Uusi konklaavin jälkeinen paavi ilmoittaa Pietarinkirkon parvekkeelta odottavalle rahvaalle suuren ilon, “Annuntio vobis gaudium magnum”, meillä on uusi paavi. “Habemus Papam”.
Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra “ Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum”.
Seuraa parvekkeelta annetta rahvaan siunaus “Urbi et orbi”, kaupungille ja maailmalle, maaseudulle myös kehä kolmosen ulkopuolella. Tähän on nyt tyytyminen niin hävinneitten kuin voittajienkin, oli jytky miten mittava tahansa tai tappio karvas ja vaikea sietää.

Onneksi meillä on myös oppositio, josta käsin maata voi palvella tänään ehkä jopa tehokkaammin tulevia vaaleja ajatellen kuin riitaisan konklaavin kautta ja “avaimen kanssa” maata halliten.

Rinnalla on myös perinteinen ja sosiaalinen media, tutkijat, kouluttajat ja hallinto, yrittäjät ja kuluttajat, tavoitteena tasaisemmin jakautuvat edellytykset hyvään elämään. Varoen toisiaan kohtaamattomia ja ymmärtämättömiä joukkoja sekä julkisuuta, joka on typerää ääliöjulkisuutta. Vailla mitään tavoitetta tarjota ihmisille tekemisen vaikuttimia, taustoja ja myös keinoja saavuttaa päämääränsä.

Lämmin kiitos päätoimittaja Reetta Meriläiselle (HS 24.5) viimeisestä kolumnista “Kuin höyhen tuulessa, raskain mielin”, josta nuo viimeiset sanat on poimittu.

Lottovoittajien maa

Liu Tai Ling oli lähettänyt viikonloppuna tutun kirjeensä, jossa hän toivoo sähköpostinsa lukijan ottavan häneen yhteyttä ja kertovan samalla yhteystietonsa paremman elämän toivossa. Vastaavan, jo paljon lupaavamman, lähettää Yahoo Lottery, joka lupaa tuon lähettämäni osoitteen ja henkilötietojen jälkeen myös voittamani vähäpätöisen miljoona puntaa puhtaana käteen. “Lucky Winner” hehkuttaa Yahoo sähköpostini viestissä. On lottovoitto syntyä Suomeen, se hehkuttaa.

Lin Huang on onneton 19 miljoonan dollarin tapaus ja etsii nimikaimaani rahoilleen. Niitä netissä löytyy useita Lin Huang rahojen tallentajaksi, kuten myös pankkiiri Si Wan Park’in vähäiselle runsaan 15,5 dollarin sijoitusongelmille Hong Kongista. Hallitusneuvotteluja vetävä Jyrki Katainen kaipaisi pelkästään yli kuuden miljardin säästöjä kansakunnalta ja tyhjänä kumisevat kohta kuntien kassat. Valtiolla ja kunnilla on taipumusta käydä toistensa taskuilla, siirtää velvoitteita toisilleen.

Dr Paul Okafor on nähnyt vaivaa ja kirjoittaa oman ystävällisen kirjeensä maansa finanssiministeriön ja setlementtikomitean puolesta pahoitellen samalla myös YK:n ja ihmisoikeusjärjestön, Human rights organization, nimissä minun saamaa kehnoa kohtelua. Senaatin asettama komitea, Senate Committee on Foreign Debt Settlement, hoitaa sen saman tien, jahka saa vain tietää mihin rahansa lähettäisi.

Lottovoitto Forssaan

Tuorein kirje tulee nyt kuitenkin Lounais-Hämeestä, Forssasta, jossa maan lottohistorian suurimman voiton saanut uusi miljonääri kyselee sijoitusneuvoa ja hakee partneriutta jo tuttujen vanhojen ystävieni ohella. Kirjeessä on tutut kohteliaisuudet ja ylistykset sekä tarina, kuinka miljardöörit tahtovat äkkirikastuneina tutkimusten mukaan muuttua myöhemmin onnettomiksi ihmisiksi.

Mikä neuvoksi jotta tämä kohtalo ei toteutuisi Forssassa, Lounais-Hämeessä, missä elämä jatkuu tuttuja uomiaan 90 -vuotiaan Harold Campingin maailmalopun ennusteista piittaamatta?

Lottovoitto syntyä Suomeen

Neuvon häntä kirjeessäni hoitamaan lottomiljoonat kuten aiemminkin tilille tulevan palkan kanssa on menetelty. Ei pidä muuttaa vanhoja hyviä käytäntöjä lottomiljonäärin.

Tietty osa siitä kuuluisi kunnalle, sen palkollisille ja heidän palveluksilleen. Kun kyseessä on noinkin iso palkka kertaluontoisena, kunnan osuus voisi hyvinkin olla noin pari miljoonaa euroa etenkin, jos sattuu asumaan velkaisessa Urjalassa tai pelastettavissa on liki velkasaneeraukseen joutuva kuntatalous.

Kunnanisille ja -äideille tuollainen summa on iloinen yllätys ja menee varmasti hyvään tarkoitukseen. Niiden käytöllä lottomiljonäärin ei pidä päätään vaivata sen enempää kuin ennenkään. Toki vaaleissa voi käydä, jos sellainen on ollut tapana.

Valtio ottaa myös palkastamme oman osuutensa ja sinne voisi osoittaa nyt rahaa niin tulevalle uudelle kuuden puolueen hallitukselle mukavana pesämunana, kuin sen rinnalla vielä työtään jatkavalle vanhalle toimitusministeristöllekin. Hyvin on sekin työnsä hoitanut ja kaipaa pientä kiitosta kansalaisilta, lottomiljonääriltä. On lottovoitto syntyä Suomeen.

Perussuomalaisten saama jytky ei sellainen kiitos totta vie ollut ja kadutta varmaan äänestäjiä näin jälkikäteen. Sitä voisi vähän hyvittää ja voidella sekä osoittaa parlamenttimme nyt jatkavalle ylähuoneelle myös sen ansaitseman kiitoksen. Ei kuitenkaan puolueelle tai edustajille, jolloin se voitaisiin jo tulkita maan tavaksi ja lottomiljonääri joutuisi siitä suotta medioitten hampaisiin.

Takuuvarmoja sijoituksia ja takauksia

Kun summa on kohtuullisen suuri, kahdeksan miljoonaa, sosiaaliturvan, terveysmenojen ja eläkkeiden kanssa kamppaileva valtio kestävyysvajeineen odottaa varmaan jo malttamattomana omaa osuuttaan miljoonista.

Lainoja ja takauksiakin olisi valtiolla maksettavana monin verroin lottomiljonääriä enemmän ja monenlaiset ovat menot myös Portugaliin ja Kreikkaa, Irlantiin ja tulevaisuudessa ties vaikka Espanjaan sekä Italiaan. Pankit eivät ole kaikkialla kunnossa ja kyse olisi ikään kuin isänmaallisesta teosta samalla omaa talouttamme näin tukien globaalissa yhteisessä markkinataloudessa. Köyhän asialla siinä ollaan.

Valtiolle annetun osuuden voi ymmärtää myös ikään kuin lainana ja sijoituksena, josta maksetaan myöhemmin Kreikasta kunnon korvaus, kun helleenien valtio myy ensin omaisuutensa lottomiljonäärin käyttöön Suomessa. Sitä on siellä kuten takavuosina Rovaniemen markkinoilla kultaa. Jonka talteen otti lopuksi Rovaniemen pankki ja rallin sanoittajana toimi silloin Reino Helismaa. Eivät ajat siitä olet niin paljon muuttuneet lottomiljonäärinä eläen.

Kahden lautasen loukku

Tuo valtion saama osuus voisi olla hieman suurempi kuin kunnan saama äyrimäärä. Progressio on Suomessa miljonääreillä korkea, vaikka olisikin viime vuosina hieman elämistä lottovoittajille helpotettukin.

Jos voittaja ei ole entinen miljonääri, totuttelu uuteen elämään on aluksi vaikeaa. Uusi vasemmistolla tuettu hallitus tarkoittaisi ehkä sellaista kolmen tai neljän miljoonan panostusta velkaantuneelle valtiollemme, jolloin samalla sopeutuminen tapahtuu hyvin forssalaiseen tapaan eläen. Forssan kokous ja Wahrenin perintö, pumpulienkeleiden muisto, edellyttävät solidaarisuutta siinä missä Koijärviliikekin.

Tällöin on muistettava, että pääosa siitä on toki vain sijoitusta ja lainaa, jolle haetaan vakuuksia ja takauksia, kunhan uusi hallitus on taas koottu ja ylähuoneen edustajat jäävät eläkkeelle. Se voi viedä kyllä nyt aikaa ja alahuone voi olla noista takauksista ja vakuuksista riitaisa ja muutenkin sen yksimielisyys on tulevaisuudessa lottorahojen käytöstä koetuksella. Tästäkään lottovoittajan ei pidä olla huolissaan ja vaivata päätään aiempaa enempää. Vaaleissa voi käydä, jos sellainen on ollut tapana. Kunhan muistaa että Suomessa hallituksen muodostavat yleensä hävinneet.

Seurakunta ja hyväntekeväisyys

Seurakunta ja muut sekalaiset pienemmän rahan käyttäjät ottavat palkasta osuutensa ja nyt se voisi olla noinkin suuressa summassa hieman aiempaa anteliaampaa. Seurakuntaan on nyt syytä liittyä takaisin jos siitä aiemmin on kitsauttaan eronnut. Moni kansalainen olisi varmaan valmis antamaan lottovoittona saaduista rahoista hyvinkin noin kymmenen prosentin osuuden hyväntekeväisyyteen normaalin kirkollisveron lisäksi.

Eihän sellainen tavallisen palkansaajan elämässä näy mitenkään sen jälkeen, kun tilillä on kahdeksan miljoonan euron jättipotti. Huonoa omaatuntoa sellainen voitelee ja mieli on hyväntekijällä kevyt kun on osuutensa antanut normaalia kolehtia vähän komeammalla hyvityksellä maanosassamme ja maailman köyhiä näin muistaen.

Kirkkoon sitä ei pidä kantaa mukana ja kolehtihaaviin tunkea. Syntyisi vain turhaa puhetta ja suukopua, joku ahdasmielinen ja kade voisi pitää sopimattomana. Kolikkoina ja pieninä seteleinä köyhäin kymmenykset olisi lottomiljonäärillä kirkossa melkoinen kottikärryllinen kuljetettavaksi.

Forssalainen malli

Jos takana on jo vuosien työputki ja ura julkishallinnossa, työnantajaa on ollut tapana muistaa rahoittamalla sitä kautta aiemmat palkkatulot ja muut tälle aiheutetut kulungit ja menot moniportaisessa konsernissa tai hierarkisessa korporaatiossa.

Sen ylläpidoksi olisi syytä muistaa siirtää osa varoista, kuten aina ennenkin, ja nyt vähän avokätisemmin. Niistä työnantaja voisi siirtää lottomiljonäärin tilille palkkaa, joka olisi nyt ehkä vähän kitsaampi kuin ennen lottovoittoa saatu runsaskätisempi ansiotulo.

Se pitäisi lottovoittajan kapealla tiellä ja elämä jatkuisi turvallisena eikä turmeltuisi suotta sellaisesta rahasummasta, jota lottovoittaja ei kuitenkaan ymmärrä oikein käsitellä ja käyttää.

Työaikaa voisi ehkä hieman pidentää ja joustaa pääansioissa siten, että sivuansioihin sopiva lisätyö löytyisi pitämään lottovoittajan elämän siedettävällä tasolla myös sen jälkeen, kun lottovoitto on tilitetty sen oikeille käyttäjilleen, ja arki jatkuu lottovoittajalla hyvinvointivaltiossa sen ehdoilla eläen ja ymmärtäen, kuinka on ollut lottovoitto syntyä tähän maahan ja etenkin Forssaan.

Sellainen voidaan ottaa pois keinotekoisilla monilla uusilla lottovoitoilla, uusilla demokratiakokeiluilla, uusilla kansainvälisillä ja meille vierailla organisaatioilla, uusilla kaksikamarisilla hallituksilla, uusilla meille vierailla puolueilla, uusilla Hämeeseen vierailla innovaatioilla ja uudistuksilla, Forssalle ja Lounais-Hämeen elämämenolle vieraalla vauraudella ja kulttuurilla, oudoilla ihmisillä kaduillamme.

Petollinen punainen matoo

Tänään on Harold Campingin laskelmien mukaan maailmanhistorian viimeinen päivä, tuomiopäivä. Apokalyptisella kirjoittelulla on ollut aina merkittävä asema kirjallisuudessa ja etenkin eri uskontojen filosofiassa ja maailmankuvassamme. Toki sillä on osuutensa myös tieteissä, jossa maailmanloppu edellyttää vaikkapa universumin joko laajenemista mahdottomiin tai supistumista kasaan, tähtien sammumista tai sellaisia törmäyksiä, joiden tuoma tuho kiehtoo ihmismieltä. Hollywood tuotanto tulvii apokalyptista tuhon ja tulvien maailmaa ja se myy hyvin.

Kateissa oleva aika ja kartta

Kun globaali tiedotus ja seuranta on muuttanut netin avulla maailman kulttuureineen yhdeksi yhteiseksi maailmankyläksi, miljoonat ikivanhat kulttuurit ja uskomukset ovat vaihtuneet yhteiseksi geneettisen perimämme myös peloksi ja moni elää nytkin odottaen Uudesta Seelannista alkavaa Family Stations radioasemaverkon vetäjän, liki 90 vuotiaan vanhuksen viimeisimmän vedätyksen onnistumista, ennen hänen oman henkilökohtaisen maailmanloppunsa hiljaista hetkeä ja järjenvalon lopullista sammumista. Se ei voi olla enää kovin kaukana universumin äärettömyyksiin ulottuvan mittapuun mukaan arvioiden, jossa aika ja kartta katoavat. Mittakaava lopulta ratkaisee, onko maailman loppu lähellä vaiko kaukana ja moni tekee omalla kohdallaan mittakaavavirheitä.

Amazonin vielä kymmenien meiltä piiottelevan heimon joukosta tutkijat löysivät viimeisimmän, joka ei tunnistanut lainkaan aikaa. Käsitteistä puuttui tapa hahmottaa elämää menneeseen ja tulevaan. Se ei heitä kiinnosta, tapahtumat eivät ole aikaan sidottua ja hallituksessa heitä voisi samaan aikaan edustaa kaikki mahdolliset arvot ja suunnat vasemmalta oikealle ja radikaalista äärikonservatismiin. Tropiikissa, suljetussa muutaman ihmisen yhteisössä, kaikilla on samat selviämiseen vaadittavat tarpeet ja intressit.

Antropologit järkeilivät sen johtuvan teknologian puutteista, ei ollut kelloa eikä kalenteria. Ei ollut meilläkään vielä hetki takaperin sellaisia käsitteitä kuin vaikkapa vanhan kartan ja kompassin korvannut GPS satelliittipaikantajana tai sosiaalinen media, jytky voitto perussuomalaisten aiheuttamana politiikan teon ihmeenä.

Pää pensaaseen elämää

Kun suuria muutoksia osuu kohdalle, niihin on sopeuduttava tai jäätävä elämään ilman näitä muutoksia ja jatkettava sitä joko vanhojen karttaprojektioiden avulla suunnistaen tai uskoen jytkyn menevän ohi, pantava pää pensaaseen ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, vanha printtimediamme ja höyryradio ovat edelleen ainoita medioitamme ja demarit hoitavat valtiota Neuvostoliiton kupeessa kommunistien ja maalaisliiton rinnalla.

Näin kokee myös moni britti imperiuminsa lordina ylähuoneessa, jossa aurinko ei laske koskaan imperiumin yltä. Se vain tulee kansalaisille kalliiksi. Ruotsalaisetkin alkavat kyllästyä kuninkaaseen ja hänen toilailuihin tyhjän panttina.

Punaisten mattojen syndrooma

Pasi Nurminen, epäonninen jääkiekkojoukkueemme entinen maalivahti, kertoi kompuroineensa kaikkea muuta kuin kännipäissään ja jurrissa. Nurmen kengänkärki oli rikki ja pohja repsotti pelottavasti irvistäen takertuen punaiseen mattoon. Näin onneton tunari kaatui mattoon kompastuen ja ikävä tapahtumasarja alkoi tästä punaisesta matosta.

Jos tuota mattoa ei olisi ollut, ei olisi ollut myöskään maailmanmestaruutta, jonka vuoksi tuo matto oli hänelle rullattu portaiden juurelle. Jos taas mestaruus olisi mennyt muille kuin suomalaisille leijonille, myös juhlat olisivat jääneet juhlimatta ja juopottelua seuraava jurri olisi sekin jäänyt pienemmän joukon seuraamaksi viikonlopun vietoksi jääkiekkoilijan elämässä, perhepiirissä. Näin Nurmi on oikeassa. Punainen matto aiheutti hänen kaatumisensa ja maton rullaamista edeltäneet tapahtumat. Niitä ei olisi kuulunut tapahtua, pullo olisi kuulunut jättää korkkaamatta.

Punaiselta matolta pudotaan korkealta

Urho Kekkonen kompuroi niin ikään palattuaan Neuvostoliitosta. Sitä ei näytetty aikanaan kansalle, vaikka tapahtuma kyllä tiedettiin ja pantiin vanhenevan miehen luonnolliseksi tavaksi kaatua alzheimerin ja verenkiertohäiriöiden vaivatessa.

Kun ikää on riittävästi edes jurria ei tarvita ilman tukea liikkuvan vanhuksen kaatumiseen. Matto oli varmaan myös nyt syynä. Jos sitä ei olisi ollut, jos parlamentarismi ja Mauno Koivisto olisivat olleet jo aiemmin vaikuttamassa sen poistamiseen ikääntyneen päämiehemme matkan varrelta, hän ei olisi voinut siihen kompastua. Punaisista matoista on tulossa suomalaisten miesten ja naisten apokalyptika.

Punaiselta matolta suistuvat putoavat lopulta korkealta. Tätä voi kysyä vaikka ranskalaiselta IMF:n entiseltä pääjohtajalta Strauss-Kahnilta. Panta jalassa liikkuva pääjohtaja on aina arveluttava merkki myös aikamme kulttuurisista eroista ja niiden tuomista shokeista seuraten punaisen maton elämää.

Matotonta elämää

Keskustan terrieri ja oppositiopolitiikan takavuosien näkyvin hahmo Mauri Pekkarinen on omien sanojensa mukaan syrjäytetty ja hänet on korvattu värittömäksi kuvatulla uudella poliitikolla. Kun puolueen kannatus on laskenut gallupeissa jo 14 %:n tasolle on olemassa riski, jossa aiempaa suurta valtaa käyttävät eivät havaitse kuinka matto on viety alta, ja edessä on arki pienen puolueen politikoinnissa. Musta auto korvautuu arkisella bussilipulla sekin.

Kun johtava oppositiopuolue perussuomalaisina edustaa gallupeissa maan suurinta puoluetta, taistelu supistuvan puolueen sisällä vallasta muuttuu sisäiseksi kuohunnaksi ja lopulta hajaannukseksi, viimeisetkin jättävät hukkuvan laivan. Politiikassa matka punaiselta matolta lattialle on korkea vuosikymmenisen vallankäytön jälkeen.

Hallitusta muodostavat kuusi puoluetta ovat kiinni toisissaan kuin taiteillen punaisen maton laidoilla ja peläten sieltä putoamista tyhjyyteen, muistien aukkojen apokalyptiseen maailmaan.

Kuka tuuppaa ja kenet on vain hetken kysymys ja luottamus yli rajojen sirpalepuolueitten kohdalla koettelee oikean ja äärivasemman laidan hermoja. Portugal ja Kreikka, välimereisen Euroopan kriisit, eivät voi toimia kauan yhdistävänä liimana ja edessä ovat uudet vaalit viimeistään presidentinvaaleina ja kuntavaaleina.

Kunnissa omat eivät pidä lainkaan siitä pelistä, jota säätytalolla käydään kun hintana ovat heidän omat paikat niin kunnanvaltuustoissa, hallituksissa kuin lautakunnissakin.

Nämä kuntapuolueiden ihmiset tekevän kaiken kenttätyön nyt istuvien kansanedustajienkin eteen. Valta vanhassa järjestelmässä tahtoo olla hierarkista ja matka punaiselle matolle pitkä. Siitä tulisi kenttätyöläisille maksaa poliittisina virkoina ja sosiaalisena asemana omassa kunnassa ja kaupungissa. Nyt sitä uhkaa sellainen suomettuminen jossa hallitus on kuin trooppisen heimon kokoama lauma eri tavalla ajattelevia ja toimivia ihmisiä.

Oleellista näyttäisi olevankin se, että he edustavat mahdollisimman kattavasti eri maailmankuvia, arvoja ja alueita. Perinteinen parlamentarismi on korvattu suomalaisella kunnallishallinnolla. Kieliikö tämä samalla asemaamme EU:n sisällä ja muuttumista eurooppalaiseksi maakunnaksi ja lopulta kunnaksi? Myös vaaleissa keskityttiin liki yksinomaan EU:n ongelmiin.

Punaisen maton logiikka

Hallitusvastuuta ehtii tuskin edes juhlia Pasi Nurmisen tapaan, kun alla on jo tuo kaikkien nyt varoma punainen ja petollinen matto. Kun kuusi jalkaparia astuu sille samaan aikaan ja suurin puolue on odottamassa oppositiossa, nettikommentaattorit levittävät Suomessa tuomiopäivän sanomaansa.

Valtio ja sen omistama media ei voi hukuttaa Suomessa vastapuolen soraääniä, kun se ei onnistu enää edes Kiinassa tai Venäjällä. Kekkonen ja Nurminen kaatumassa punaiselle matolle on piilotajunnassa jyskyttävä takaraivon tuote ja tuskin oppositio ehtii edes mukaan tähän hallitustietä odottavaan vääjäämättömään punaisten mattojen painajaiseen.

Pikemminkin oppositiossa pyritään pitämään tätä hallitusta edes hetken pystyssä kesälomien ajaksi. Tuskin perussuomalaisilla nyt suurimmaksi kasvavana puolueena on mitään järkevää motiivia kaataa hallitusta ennen presidentin- ja kuntavaalejamme. Punainen matto on saatava tukevasti alle ja kansan sinne tuomana, ei itse se sinne tuuppien ja kuuden hävinneen puolueen oman hännän nostona. Siitä kansa ei varmasti pidä.

Rehellisen voittajan matto

Harri Kirvesniemi kävi takavuosina punaisella matolla hiihtäjänä. Tänään hänet oli kutsuttu todistajaksi käräjille samalla matolla kävelleitten kollegojen edesottamuksia hatarasti ja happamasti muistellen.

Karpaasihiihtäjät astuivat matolle, jolle heidän ei olisi kuulunut astua. Harri Kirvesniemi kieltäytyi muistamasta tuon matkan vaikeimpia hetkiä. Sen sijaan hän kertoi lehdissä muistelleensa nyt kuljettavan matkan vaiheita paluumatkallaan pohjoiseen, kohti Rovaniemeä. Se matka oli hänelle varmasti pitkä.

Punainen matto on tarkoitettu rehellisille voittajille, ei voittajaksi itsensä korottaneille ja hävinneille. Koskahan suomalainen poliitikko tai urheilija erottaa tämän rajan? Politiikassa tuolle matolle astelevat vain ne, jotka kansa on sinne valtuuttanut. Sitä kutsutaan demokratiaksi, kansanvallaksi ja mediassa sitä edustaa nyt sosiaalinen kansalaismedia, ei toki vanha puolueitten omistama mediakratia.

Demokratiassa äänestäjillä on oltava kuluttajasuoja, jossa puolueet edustavat tiettyä arvomaailmaa ja omia äänestäjiään etenkin hallitusvastuussa. Ne eivät voi mennä laidasta laitaan, vasemmalta oikealle ja radikaalista konservatiiviin, kuten nyt Suomessa kokeillaan ensimmäisenä ihmeenä maailmassa. Siihen riittäisi nyt yksi puolue, jollaista sosialismissa on joskus kokeiltukin ja tästä vanhasta instituutiosta Suomella on vaikeuksia irtautua Neuvostoliiton ja Ruotsin naapurina, alusmaana .

Sirpaleet eivät tuo onnea

Kun suomalaiset puoluejohtajat kokoavat kuuden puolueen hallitusta hävinneistä sirpalepuolueistamme, ensimmäisenä olisi ratkaistava säätytalolla kuinka kestävyysvaje ja leikkaukset hoidetaan. Palkkavero ja arvolisävero kuuluvat näihin siinä missä osinkoverotuskin. Eläkeikä, vaalijärjestelmä, ydinvoima ja ympäristökysymykset sekä kuntaliitokset, alue- ja maaseutu sekä maatalouspolitiikan kuviot ovat pienempiä soviteltavia. Vai ovatko sittenkään?

Virolaisen sirpalepuolueet

Käsitteen “sirpalepuolueet” toi julkisuuteen keskustan pitkäaikainen vaikuttaja Johannes Virolainen. Hänen tavoite oli silloin päästä niistä irti nostamalla kynnystä eduskuntaan niin korkealle, että nykyisistä puolueista sen ylittävät hädin tuskin keskusta viimeisen gallupin lukuihin uskoen. Siinä perussuomalaiset ovat nyt maan selvästi suurin puolue ja keskustan kannatus noin 14 %:n tietämissä.

Perussuomalaisten nousuun on nyt löydyttävä jokin muu syy kuin keskustan hallitusvastuu. Siihen ei oikein sovi myöskään Portugalille tehty tukipaketti ja Kreikan kaikki kehnot käytettävissä olevat vaihtoehdot. Olisiko syy nyt jossain sirpalepuolueissamme ja kansan vaaleissa osoittaman tahdon jyräämisessä? Seuraako vanha media uutta mediaa ja sosiaalisen kansalaismedian viimeisiä uutisia? Ruotsin velkaantuminen on nyt tasolla, jossa se on ollut näin hyvä viimeksi liki 40 vuotta sitten. Jossakin on tunaroitu Pohjanlahden itäpuolella.

Missä EU siellä sirpaleita

Vielä vaaleissa painopiste kulki EU-politiikassa, Portugalissa, Kreikassa ja taloudessaan ontuvien euromaiden kunnossa, maahamme muuttavissa vierastyöläisissä ja lukuisissa arvomaailman ongelmissa, joista etenkin perussuomalaiset saivat liki kaikki kysymyksensä vastattavakseen. Timo Soini opittiin tuntemaan niin katolisena kuin aborttia vastustavana kasvavan äijäpuolueen voimahahmona. Vaaleissa puhuttiin vähän, jos ollenkaan aiheista, jotka koskivat ihmisten arkielämää maakunnissamme ja työelämässä. Kun julkishallinnon taloutta on hoidettu huonosti, ylimieleisesti, se näkyy vaaleissa. Olisiko selitys näin yksinkertainen? Voiko näistä onnettomista tunareista koota toimivan hallituksen, kysyisi nyt Kekkonen, jolle olisi kelvannut vahvana presidenttinä myös vähemmistöhallitus.

Hallitusneuvotteluissa arkielämän ja lähiyhteisön ongelmat tulevat eittämättä esille. Ja silloin kokoomuksen kannattajat ja vasemmistoliiton kannattajat eivät ole samassa pöydässä syömässä, kun Helsingin Sanomien (19.5) mukaan tavallisen palkansaajan keskitulot ovat vain vajaa kahdeskymmenes osa heidän johtajiensa palkoista. Työttömän ja pätkätyöläisen, köyhimmän viidenneksen ja rikkaimman viidenneksen edut ja intressit eivät mene yksiin nyt kaavaillussa hallituksessa.

Reaalimaailma kun ei ole sirpalepuolueitten unelmahöttöä vasemmistoliitolle, jota Paavo Arhinmäen nyt kuuluisi edustaa yksin puskurina unohdetun Suomen ja köyhimmän kansanosan suuntaan.

Näin tämä unohdettu kansa jatkaa vaalejaan ja perussuomalaisten oppositiopolitiikka on ankaraa peruskunnissamme kuntavaalien aattona. Kuusi puoluetta, jotka eroavat kuin yö ja päivä toisistaan, eivät voi rakentaa sellaista konsensusta, jolla selviäisi kuivin jaloin mustien autojen takapenkiltä nyt ministeriön saunaan ja eduskunnan lauteilla. Puolueilla kun on myös suuri määrä vakavasti otettavia äänestäjiä, jotka eroavat toisistaan toisin kuin puoluejohtajat.

Asiat ja jopa arvot sirpaleina maailmalla

Yhteen eivät mene vihreitten arvot ja kristillisten arvot ja ongelmia taitaa tulla soviteltaessa pakkoruotisia Tohmajärven koulujen ohjelmiin Keski-Karjalassa Rkp:n ikuisena ohjelmapaperina. Kun työt Kesälahden kunnan kylätoimikunnalta viedään siirtäen ne vantaalaiselle palveluyritykselle ja puututaan näin maaseudun pyhimpiin arvoihin, opposition ääni alkaa kuulua taivaisiin liki missä tahansa kunta- ja aluetalouden ohjelmissa, joita hallitus yrittää koota yhteisinä kompromisseinaan ennen kuntavaalejamme. Maatalous ja maaseutu, luonnonvarat, ovat helsinkiläisen ministerin ohjelmissa outoja asioita silloinkin, kun kyseessä ovat maan tärkeimmät kulttuuriset rakenteet ja niiden sosiaaliset ja taloudelliset ohjelmat. Ne ovat kaikki nyt opposition osaamisen varassa kun sirpaleista kuuluisi koota holistinen kokonaisuus.

Kun hävinneet puolueet tekevät ohjelmaansa ja vastassa on vaalien jytkyvoittaja oppositiossa, sen kannatus alkoi kääntyä uuteen nousuun heti ohjelmaa tehtäessä ja perussuomalaiset on jo nyt reilusti maan suurin puolue noin 23 %:n kannatuksellaan ja yli 50 edustajallaan. Näin koko ajan hallituksen niskaan hengittää puolue, joka on vaalien suurvoittaja ja vaalit tullaan muistamaan historiasta juuri tästä jytkyvoitosta. Ei näitä ihmisiä ja heidän voittoaan voi pyyhkiä pois ja mitätöidä sirpalepuolueilla vaalien tulosta.

Maan suurinta puoluetta ei voi käsitellä vanhan sosiaalisen muistin avulla ja pitää sitä ikään kuin apupuolueena tai ulkona hallitusvastuusta, kuten Katainen käytti ja neuvotteli demareitten kanssa ajattelematta yli seuraavien vaalien tai Kreikan ja Portugalin tukipakettien. Se oli ajattelematon teko, jota Erkki Tuomioja on pyrkinyt paikkamaan omalla tavallaan, ylimielisellä. Demarit selvisi kuville vain hyvällä onnella ja Soinin avustuksella. Sen kohtalo olisi voinut olla myös sama kuin keskustalla nyt. Koko vasemmiston yhteinen kannatus on juuri ja juuri enemmän kuin perussuomalaisille mitattu viimeinen galluptulos ja nämä äänestäjät ovat Suomen kansalaisia, viimeisen päälle vielä perussuomalaisina. Vaalien kuului olla tapa pitää ihmiset poissa kaduilta, demokratian keino vaikuttaa omaan asemaan, tulla kuulluksi.

Sirpalepuolueitten järkevyys askarruttaa

Jytkyvoitto käynnisti ilmiön, jossa sirpalepuolueitten järkevyys politiikan hoidossa tuli ajankohtaiseksi ja puolueinstituutiomme alkaa fuusioitua suuremmiksi. Yhtyneen vasemmiston yhteinen kannatus kun alkaa lähestyä juuri nyt perussuomalaisten gallupkannatusta ja keskustan toimiminen maaseudulla sirpalepuolueena ei tuo onnea luonnonvarojemme hoitajille pienkunnissamme.

Myös siellä (ja etenkin siellä) ajatellaan järkevästi ja moni kunta keskittää äänensä yhdelle ehdokkaalle ja samalla puolueelle. Julkishallinnossa ja sen palveluissa kuntalaisten edut ovat vahvasti saman työssäkäyntialueen sisällä ja tämä ajattelu on yleistynyt, samalla kun palvelujen saatavuus on haluttu säilyttää siedettävän etäisyyden päässä, ja usein juuri yksityistämälle niitä samalla Rääkkylän kunnan tapaan Keski-Karjalassa.

Rationaalisella ja pragmaattisella ajattelulla ei ole mitään tekemistä nykyisten Helsinki -keskeisten puolueittemme kassa ja vielä etäämpänä niistä ovat EU:n meppien edustamat arvot ja niiden seuraaminen. Juuri vieraantuminen vanhoista puolueista synnytti perussuomalaisen liikkeen ja se jatkuu voimistuvana myös kuntavaaleissamme.

Maaseudun sirpaleet katoavat ensin

Nyt syntynyttä ilmiötä vahvistaa riitaisa, pienistä sirpalepuolueista kootun hallituksen taiteilu ensin presidentinvaalien alla ja heti perään kuntavaalien muutosta kauhistellen. Jos perussuomalaiset on kuntavaalien jälkeen suurin puolueemme, se näkyy maan asioiden hoidossa vielä dramaattisemmin kuin eduskuntavaalien jytky.

Maaseudun kunnissa toimitaan joustavasti ja puolueiden kannattajat kykenevät yhdistämään voimansa pelastaakseen taloutensa. Eniten tätä tulee tapahtumaan perussuomalaisten ja keskustan kannattajien välillä, mutta toki myös vasemmiston kannattajat eivät voi pitää järkevänä sirpalepuolueittensa ylläpitoa. Maaseudun tulevaisuus edellyttää voimien yhdistämistä ja sirpaleisuus jää lopulta pääkaupunkiseudun ilmiöksi. Sinne fragmentoitunut kulttuuri myös sopii maaseutu paremmin. Näiden “city” -puolueiden ylläpito on maaseudulle kallista ja turhaa. Maaseudun ongelmat ja epäkohdat ovat kokonaan muualla kuin city-alueilla ja vaativat poliittisten voimien yhdistämistä.

Hallituspaikoista ei maalla taistella

Kunnissa hallitukset ja lautakunnat kootaan kunnioittaen kunkin puolueen saamaa äänimäärää, jolloin meillä on kohta suuri joukko pelkästään perussuomalaisia kuntia. Kun valta vaihtuu, se myös maistuu, eikä uusia kuntaliitoksia ole odotettavissa. Presidentinvaalit ovat siinä vain välipala, jossa Soini on nyt selvä toisen kierroksen toinen osapuoli ja hallituspuolueilta on vaikea löytää Soinin ohittajaa maakunnissa saati vielä riitaisemmin kuntavaaleihin valmistautuvissa taajamissamme ja suur-Helsingin alueella.

Syksyllä ja talvella mediat ovat täynnä gallupeja puolueitten menestyksestä ja presidenttikilvasta. Tässä kilvassa maaseudulla on lopulta vain yksi varteenotettava ehdokas, jolla on kannatusta myös metropolialueellamme Helsingissä. Hän sai siellä eniten ääniä ja ohitti kokoomuksen äänimäärältään nyt suosituimman poliitikon hänen kotikentällään. Hän taas ei ohita Soinia tämän kotikentällä Pohjois- ja Itä-Suomessa, ei missään maaseudullamme tai kaupunkiemme lähiöissä vaalien toisella kierroksella.

Sosiaalisen median talous ja strategia

Mediayhteiskunnassa pelisäännöt sanelee sosiaalinen media ja sen talous ja strategia. Kun kiekkoleijonat ja lätkäjätkät palasivat oman jytkyvoittonsa jälkeen Suomeen heidän edesottamuksiaan ja törmäilyjä oli mahdotonta piilottaa takavuosien tapaan juhlahumuun kuuluvaksi suomalaiseksi juopotteluksi. Juuri kansalaismediasta sai alkunsa nettiin siirretty kisakoosta kompuroivista mestareistamme.

Näissä uuden median koosteissa leijonat hävisivät neljännen erän ja jatkossa sanotaan irti sellaisia johtajia, joille alkoholi on ongelmana, eikä sitä voi peittää muiden johtajien ja ammattilaisten tapaan edes yhteisen kansalaisjuhlan ajaksi. Leijonien sponsorit ja lasten äidit eivät syö selityksiä suuresta voitosta ja maan tavasta hoitaa tämä universaali tapahtuma muutaman kansakunnan harrastamassa lajissa. Tuollaista maan tapaa kun ei ole sosiaalisen median kanavilla.

Ikivanha sosiaalinen muisti ei ole sama kuin nyt käsillä oleva ja elettävä uusmedian aikamme ja sosiaalisen median reaaliaikainen globaali käytäntö ja muisti. Leijoniakin parempi esimerkki on ranskalaisen median hämminki ja muuttuminen hitaasti osaksi muuta globaalia mediaa käsiteltäessä heidän poliitikkojen yksityiselämää ja Yhdysvalloissa vangittua sosialistipuolueen presidenttiehdokasta ja IMF johtajaa Strauss-Kahnia. Perinteinen kansallinen media voi hyvinkin kauan säilyttää oman kulttuurinsa, mutta sen kyky seurata sosiaalisen median tapahtumia käy entistä vaikeammaksi ja se on havaittu Ranskassa jo useamman vuoden ajan. Ranska ei voi sulkeutua muulta maailmalta ja Strauss-Kahnin ero on heille hämmentävä tapahtuma. Takavuosina erotettiin häntä kritisoineet toimittajat.

Kun “poika” hajosi matkalla ja joutui leijonien kahvattavaksi saunotettaessa sitä ja kaaduttaessa sen päälle heti Hornet saattueen jätettyä heidät yksin, tämä tukisaattue oli taatusti viimeinen tälle miehistölle, ja näistä kisoista muistetaan juuri pajalle joutunut poika ilman kahvoja ja kuhmuisena taklauksista, Venäjän television lähettämä kuva kahvatusta ja taklatusta “pojasta“ presidentti Halosen käsivarsilla.

Taantuma sosiaalisten medioitten kilvassa

Suomi on taantunut juuri sosiaalisen median armottomassa kilpailussa ja kännykkää käytetään meillä jo kokonaan toisin kuin muualla maailmassa. Yhdysvalloissa käyttö on kohta monikertaista ja niin myös Venäjällä, jossa tärkeimmät kännykän asiakkaat ovat nyt Google, Facebook, Wikipedia, Yahoo ja Amazon. Viimeisintä kirjaani myy eniten juuri heille Amazon ja se myös avautuu kännykän kautta Googlen toimesta.

Kun kyseessä on tiede, “Social media economy”, sen tärkein markkinoija on Yhdysvalloissa nimekkäin yliopisto ja sen painotalo, Harvard University Press, ja briteillä Stratford Books. Molemmat luokittelevat samalla tuotteensa käyttäen samoja tähtimerkkejä kuin Hollywood -tuotannossa.

Jos pääset yli yhden tai kahden merkin, olet medioissa jo vakavasti otettava, ja neljän tai viiden tähden kohdalla Oscar -ehdokas. Saat lukijasi noiden merkkien ja tähtien määrää seuraten, reaaliaikaisesti ja kännykän avatessa Googlen, Facebookin ja Amazonin sekä Harvardin tuotteet. Noita tuotteita näillä avainsanoilla (social, media, economy) oli hetki takaperin yli 200 miljoonaa. Jos olet kärjessä, sinulla on paljon lukijoita noin 2000 miljoonan joukossa. Ehkä joku heistä suosittelee sinua seuraavaksi nobelistiksi. Jos olet suomalainen kiekkokahvaaja, ruotsalaiset eivät siitä pidä.

Jos tähtiä tulee tieteilijälle neljä tai viisi, se ei johda kuitenkaan hillittömään juhlintaan ja juopotteluun kadulla ja kapakoissa. Tiimi ja yliopisto ei hullaannu torilla. Kukaan ei siitä edes mainitse Suomessa, jossa kiekko on kaikki kaikessa siinä missä mikä tahansa sellainen kulttuuri, jonka välittäjänä Antreo Mertaranta tuntee hyvin asiakkaansa ja puhuu levottomia, on hauska ja ylittää sellaisia rajoja tai kömmähdyksiä, jotka ovat sallittuja vain lätkäjätkiä palveleville “neroille“. Jos äidit ovat tällaisista kansallisista idoleista huolissaan, se ei ole olleenkaan liioiteltua, päinvastoin. Lapsia on syytä ohjata tieteen ja kulttuurin poluille, kiekko ei ole kovin tärkeä asia maailmalla. Olen itse sitä pelannut ja puhun kokemuksesta.

Ei Mertarantaa rakkaampaa

Keskiverto selostajan kohdalla Mertarannan mökellys olisi kehnoa suomea, sanailut huonoa huumoria ja tuloksena olisi lopulta potkut työpaikalta. Mertarannan nerous on mahdollista yleisradiossa, mutta jatkuuko se vielä kun selostus siirtyy MTV:n maksullisille kanaville, vai käykö meille kuten formulakisojen seuraajille?

Lajin kiinnostus alkaa hiipua ja poika kannetaan kotiin ilman Hornet -saattuetta ja sen kuhmuiset pinnat jäävät jatkossa vieraiksi myös keskieurooppalaisille ja venäläisille kiekkofaneille. Mertarannan ääni ja sen ylivertainen nerous katoaa pois kansankulttuuristamme siinä missä takavuosina myös kieltä varjelleen ja huolitellun Paavo Noposen sinivalkoinen ääni. Sen “nerous” perustui traditioon ja kansallishenkeen, nationalismiin ja ehdollistettuihin refleksein, ei toki Helsingin Sanomien kuvaamaan roomalaiseen puhetaitoon. Kun ammutaan yli se täytyy tehdä sitten kunnolla ja ilman kritiikin häivää.

Neljäs erä hävittiin

Hillitön juopottelu kadotti meiltä myös Anssi Kukkosen selostukset televisiostamme. Alkoholin kohtuuton käyttö on Suomessa aina liitetty huippu-urheiluun ja näiden voittojen ja etenkin tappioiden juhlintaan. Sillä sitä valmentaja Jalonen ja monet muut puolusteli myös nyt, kun olisi ollut syytä pyytää nöyrästi anteeksi Kummolan tapaan. Forssalainen Alpo Suhonen sentään totesi miten nyt läikkyi yli ja pahasti. Neljäs erä hävittiin kuusi nolla. Jos pojan kanssa kaatuillut entinen maalivahtimme muuttaa nyt perhostyylinsä rukoilijasirkaksi, hän voisi saada jotain pelastetuksikin.

Kiekkoa on sopivaa seurata silloin, kun television lupamaksut ovat tolkuttomat ja muutakaan tuolta kanavalta ei viikkojen aikana ole tarjolla. Meillä on toki maksullisia urheilukanavia sitä seuraaville.

Aina osa suomalaisista on juovuksissa ja kaatuilee kantamuksineen, joiden seuraaminen on rasittavaa niille lapsiperheille, joiden kohdalla alkoholi ei ole ongelma alkuunkaan, eikä sitä kanneta yli rajojen peläten sen loppuvan kisojen päätyttyä.

Onneksi uusia jytkyjuhlia on tulossa ja hallitukset vaihtumassa, lajit vaihtuvat kesäisempiin ja käräjät edellisten kisojen voitoista on nekin vielä kesken ja voitot jakamatta juristien kanssa kilvoitellen.

Käytännön filosofiaa

Helsingin yliopiston käytännön filosofian professori Airaksinen puuttuu Helsingin Sanomissa (17.5) sensuuriin. Erityisesti häntä askarruttaa tiede ja sen sensurointi. Tiedettä on sensuroitu aina ja uuden paradigman, tai edes teorian, sisään ajava tutkija tai koulukunta saa vastaansa vanhan vallanpitäjän. Aiemmin tällaisia olivat vaikkapa kirkkovalta, ylimysvalta ja nyt pelkkä suvaitsemattomuus sekä media. Rohkeasti Airaksinen uskaltaa ottaa esille myös jo ikääntyneen virkaveljensä professori Tatu Vanhasen tutkimukset. Entisen pääministeri Matti Vanhasen isä joutui ryöpytykseen väittäessään, tutkimuksiinsa perustuen, kuinka kansakunnat ja rodut menestyvät älykkyystesteissä hieman toisistaan poiketen. Tätä tulosta pidettiin rasistisena. Olkoonkin että sille löytyi paljon perusteluja niin ravitsemuksesta kuin kulttuurisista, köyhyyteen ja koulutukseen liittyvistä sosiaalisista oloista. Kun jokin asia tieteessä sensuroidaan ja kielletään sitä ei lähdetä korjaamaan.

Vanhuus ei ole muodissa

Euroopan ongelmat ovat vanhuudessa ja ikään liittyvissä väistämättömissä oireissa. Kun avaa päivän lehden, oli se oman maakunnan lehti tai valtakunnallinen printtimedia, kuvissa esiintyy vanhoja ihmisiä. Kuvissa nämä pyrkivät peittelemän vanhuuttaan. Naiset miehiä enemmän siihen varojaan uhraten. Ulkonäkö on keskeinen osa ihmisen identiteettiä ja vanhuus ei ole muodissa. Ei näin ole aina ollut. Ikärasismi on aikamme tauti.

Suomessa vanhanevan yhteiskunnan kehitys kulkee muita edellä ja taantuva seutukunta Lounais-Hämeessä on niin ikään menettänyt parhaat voimansa kasvualueelle pääkaupunkiseudulle. Se näkyy käytännön elämässä ja työssä, arjen rutiineissa, mutta myös vapaa-ajassa ja tavassamme peitellä arjen filosofian raadollista totuutta. Jos sitä ei pyrittäisi tekoreippaina peittelemään, elämä saataisi olla helpompaa. Vanhukselle rakennettu elämä voisi olla nuorellekin helpompi ja armollisempi ympäristönä, yhteisönä ja kulttuurinamme.

Kuusikymmentä viiva kuolema

Paikallisessa maakuntalehdessä kunnanjohtajat antavat eväitä uudelle kansanedustajalleen. Kansanedustaja ei edusta vain äänestäjiään vaan pikemminkin kulttuurista aluetta maakuntaa, jossa kunnat pitävät yhteyttä terävän kärkensä kautta uuteen nuoreen edustajaansa. Jos ongelmia syntyy, se ei ole uudessa nuoressa edustajassa, vaan pikemminkin vanhenevissa kunnissa ja niiden virkamiehissä.

Harmaat miehet parransänkineen kertovat demografian, väestötieteen, viimeisestä ikäkohortista 60 viiva kuolema. Siinä iässä ei olla enää samassa iskussa kuin uskotellaan. Tekoreippaat elinkeinojen kehittäjät ja aluepolitiikan hoitajat unohtelevat asioita, paikkoja kolottaa ja vessassa on käytävät kesken kokousten. Harmaantunut parta jää ajamatta, kun kiinnostus omasta pöhöttyvästä ulkonäöstä alkaa vähetä sekin. Unelias ilme ei ole tahatonta komiikkaa vaan ikääntyvän ihmisen dementoituvaa elämää ja lasittunutta katsetta. Jos työ on ollut rutiinien toistoa, se sujuu myös vanhempana eikä siihen haluta muutoksia. Syntyy ali-innovatiivinen ja uutta välttelevä yhteiskunta ja maakunta alkaa taantua, on kärttyinen ja hidas. Jos näin on ollut aina, muutosta ei edes havaitse.

Geenit vastaan politiikka

Työiän pidentäminen väittäen, että elämme vanhemmiksi ja olisimme jotenkin paremmassa vedossa kuin aiemmat sukupolvet, on vastoin biologian ja fysiologian lakeja, geenejämme. Geenimme on luotu vain 30-40 vuotiaan ihmisen tarpeita ajatellen. Geneettinen koodi ei tässä muutu hetkessä sanoivat poliitikot mitä tahansa. Käytännön filosofiassa on parempi kuunnella tiedettä kuin poliitikkoa. Elämä on rakennettava ihmisen ehdoilla, ei poliitikon tai median.

Solut eivät uusiudu kuten nuorena ja geenit unohtavat, sulkeutuvat, vanheneminen on väistämätön tosiasia. Kun me synnymme, saamme samalla kuolemantuomin ja vanheneminen alkaa siitä hetkestä. Sitä ei voi edes siirtää silloin, kun kansakunta käyttää tolkuttomasti aikaa vaikkapa alkoholista toipumiseen. Alkoholin käyttö lisääntyi jälleen 0.3 litraa absoluuttiseksi etanoliksi muutettuna ja se ei auta torjumaan neurologista menetystä, kuolleita harmaita aivosolujamme.

Käytännön filosofiassa vanheneminen on otettava vastaan osana yhteiskuntamme hoitoa ja sen kanssa on elettävä järkevästi. Työssä viihtyvä vanhus vaatii aivan oman politiikkansa. Se on työlle uhraus sellaiselta ihmiseltä, joka jo tuntee elämänsä rajat ja rajallisuuden. Viimeiset vuodet voi viettää muutenkin kuin työelämässä tai kroonikkona vanhainkodissa. Forssan Lehdessä (17.5) vanheneva kansliapäällikkö kertoo selvinneensä juuri ja juuri hengissä seikkaillessaan Tammelassa heikoilla jäillä. Se on osa vanhenevan ihmisen ajattelemattomuutta.

Väärin ymmärretty vanhus

Pääkaupunkiseudun media kertoo kuvineen EU-kokouksen osanottajista. Heistä IMF:n pääjohtaja on väsyneen näköinen ja suljettu selliinsä Yhdysvalloissa. Hän on iältään vanhus ja raiskauksen yritys kohdistui noin 30 -vuotiaaseen afrikkalaissyntyiseen siivoojaan. Myös ranskalainen kirjailija, niin ikään noin 30 -vuotias Tristane Banon väittää Strauss-Kahnin yrittäneen raiskata hänet. Sekin on vanhenevan ihmisen ajattelemattomuutta, liki dementoituneen ihmisen toilailuja. Nyt jokainen huomiota haluava ranskatar käyttää häntä hyväkseen.

Tekoreippaat vanhukset

Helsingin Sanomat esittelee muitakin skandaaleissa ryvettyneitä miehiä. Yhteistä heille on, poliittisen vallan ohella, liian korkea ikä vaativan tehtävän hoitamiseen modernissa yhteiskunnasamme. Tuomittu Israelin presidentti Moshe Katsav, syytetty Italian pääministeri Silvio Berlusconi ovat jo yli 70 -vuotiaita miehiä ja aivan nuoria eivät ole lehden esittelemät Yhdysvaltain entinen presidentti Bill Clinton, virastaan eronnut ulkoministeri Ilkka Kanerva tai Paraguayn presidentti Fernando Lukon. Britannian sotaministeri John Profumo oli aikanaan seksiskandaalin kohde ja suhde syntyi nuoreen puhelintyttöön hänelläkin jo iäkkäänä poliitikkona.

Lehdessä lainataan tutkijaa, joka kertoo kuinka osa vanhan polven edustajista ei ymmärrä käyttäytymisensä rajoja. Ei se näin ole. Moraali oli aikanaan toki ankarampi, mutta ikä vie mukanaan myös sellaista harkintaa, johon nuorempana oli vielä mahdollisuus sopeutua. Lisäksi tilaisuus tekee varkaan ja ikääntymiseen liittyy tarve osoittaa tekoreippauttaan. Näin etenkin poliittisesti vaativassa virassa. Italian Berlusconi on näkyvin tämän taudin uhri ja Urho Kekkonen juoksi ja loikki vielä dementoituneena vanhuksena perässähiihtäjät uuvuksiin. Venäjän keisari Putin vaikuttaa medioissa juuri tällaiselta hahmolta.

Kokonaisuuksien hahmottaminen hämärtyy

Vanhenevien johtajien ongelmat eivät koske vain seksiä ja moraalia vaan vielä enemmän kykyä ohjata suuria yksikköjä ja organisaatioita oivaltamalla uusia asioita sekä hahmottamalla kokonaisuuksia. Uusi teknologia on vaativaa ja yksityiskohdat olisi erotettava kokonaisuudesta juuttumatta kuitenkaan niihin.

Urho Kekkonen erosi kun oli pakko ja vaiheessa, jossa alzheimer oli edennyt mahdottomaksi peitellä. Vanhenevan ihmisen vainoharhaiset kokemukset ja kyvyttömyys pysyä uusiutuvan teknologian mukana korvataan sellaisella arvovallalla, jossa lopulta käytännön asioiden hoito siirtyy perässähiihtäjille.

Näin työpaikan yhteisö alkaa voida pahoin vanhuksen ympärille syntyvän sairaan rakenteen seurauksena. Joillakin vanhuus alkaa jo ennen 50 vuoden ikää, toisella se voi siirtyä hyvinkin kauas, mutta kaikkia vanheneminen koskettaa tavalla tai toisella.

Vanheneminen on hyväksyttävä ja sitä ei saa peitellä. Kun päätöksiä tekevät EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa puheenjohtajana Jean-Claude Juncker ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet, Olli Rehn on tekemisissä hänen isänsä ikäisten miesten kanssa. Eikä Olli Rehn ole nuori enää hänkään vaikka tuossa seurassa 50-60 vuotta on nuoren pojan ikä.

Hallituksen harmaat herrat ja rouvat

Kun suomeen kootaan hallitusta kuvassa vilahtaa ensimmäisenä Erkki Tuomioja. Tuomioja on vaatimassa punamultaa tai kansanrintamaa 40 vuoden muistilta. Hän ei seuraa enää poliittisia väittelyjä medioissa, itse näin kertoen ylimielisenä ihmisenä, vanhuksena.

Tuomioja oli nuori kapinallinen ja radikaali 1960-luvulla, mutta ei enää 2020-luvulla. Siinä on 50-60 vuotta välillä. Keskustan presidentiksi on hakemassa ikinuori Paavo Väyrynen, jonka isä täytti 101 vuotta. Molempien puolueitten, niin demareiden kuin keskustan jäsenkannattajat ovat yli 60 -vuotiaita vanhuksia.

Tämä on otettava huomioon kaikessa toiminnassa, kun kyseessä ovat suomalaiset puolueet ja niiden politiikka. Se on hidasliikkeistä ja jäykkää jo yksinomaan jäsenten biologisesta iästä johtuen. Medianlukutaito on sekin hidastunut ja sosiaaliset mediat vieraita.

Antti Kalliomäki ei hyppää enää seivästä kuuden metrin korkeuksissa vaan loukkasi itsensä yrittäessään innoissaan ylittää kaksi porrasta yhden asemesta. Kun ikää on yli 60 vuotta, ajatus sellaisesta vauhdista lasikuituseiväs kädessä, jossa tämä taipuisi ja linkoaisi vanhuksen kohti korkeuksia, on hengenvaarallista. Jo pelkän seipään kanssa juokseminen tuottaa tuskaa ja ajatus kimmoisista lihaksista on taakse jäänyttä elämää.

Matti Nykänen hyppäämässä 50-vuotiaana mäkeä 30-40 metriä on oma ilmiönsä kuten hän oli jo nuorena poikana. Ero nuoruuden saavutuksiin on kuitenkin liki sata metriä ja sen kuuluisi toki näkyä myös muussa elämässä. Ei ole mitään järkeä juoksuttaa hengiltä 50-70 -vuotiaita vaareja ja mummoja, kun työttömänä on samaan aikaan nuoria ihmisiä tai he hoitavat “akateemikkoina” humanisteina olemattomia pätkätöitään. Tämä on arkipäivän filosofiaa. Vaarit ja mummot tekevät joka tapauksessa täyden työpäivän myös eläkkeelle siirryttyään ja siihen heitä on opastettava, kolmanteen elämään ja sen hallintaan kaikkine vaivoineen.

Vanhenevan yhteiskunnan oireita

Skandaalit, velkajärjestelyt, epävarmuus ja uuden omaksumisen hitaus, suomalaiset vaalit järjestettyä Portugalissa, ovat seurausta vanhenevan yhteiskunnan oireista ja niitä tulisi lähestyä hoitaen vanhuutta oikein, hyväksyä se ja sen tuomat oireet, antaa ikääntyville miehille ja naisille oikeus arvokkaaseen elämään kiusaamatta heitä.

Helsingin Sanomien viikkoliitteen kannessa on kuva tenori Placido Domingosta, joka on tulossa mielellään Suomeen, jos vain aikataulu antaa siihen mahdollisuuden.

Tenorin kollegat ovat kuolleet jo aikoja ja hänen matkantekoaan viivästyttää ikä ja fyysiset vaivat siinä missä ketä tahansa rasittavan elämänkaaren viettänyttä vanhusta.

Suomalainen jääkiekkoleijona kaatui kannuineen lentokoneesta laskeutuessaan sen viimeisellä portaalla päistikkaa naamalleen. Jos se olisi sattunut Domingolle Suomen vierailullaan, hänet olisi leimattu alkoholistiksi. Tekoreippaat vanhukset eivät voi valvoa öitään, juosta kerrossiivoojien perässä, kun se on melkoisen rasittavaa jo koko ajan fysiikkansa hoitaville nuorille leijonillekin.

Heille on järjestettävä helpompi elämä ja tapa osoittaa miehuutensa tai naisena olemisen ihanuus joutumatta vankilan pahnoille sviitistään Yhdysvalloissa vieraillessaan. Ranskalaisella miljardöörillä olisi varmaan varaa nuoreen naiseen ja vanhusten nöyryyttäminen jenkkien kiusantekona on sekin kulttuurisidottu ja epämiellyttävä ilmiönä.

Ruotsalaisia voi nöyryyttää kaukalossa, nuorten miesten leikeissä, mutta siinä se raja kulkeekin. Ranskalainen ja kreikkalainen kulttuuri on suomalaisille vieras ja vaalit on järjestettävä Suomessa suomalaisille, omalle vanhenevalle väestöllemme ja ymmärtäen vielä valtavat alueelliset eromme. Siinäkin auttaa käytännön arjen filosofia.

Draama, tragedia ja komedia

Suomen leijonamiehistö saapuu illansuussa juhlittuina sankareina jytky -voittonsa jälkeen Ruotsin maajoukkueesta. Ennen tätä voittoa oli kaadettu Venäjän karhu kahteenkin kertaan ja kolme joukkuetta rangaistuslaukauksilla. Takaa tultiin ja mentiin lopulta ohi, Ruotsista sitten jättäen läntinen naapuri nuolemaan historiansa suurinta rökäletappiota arvokisojen finaalissa. Joukkueen nuorin sankari, ilmaveivimaalin tehnyt Mikael Granlund, oli edellisen maailmanmestaruutemme aikoihin kolmevuotias. Kullan huuhdonta ei ole ollut leijonille jokakeväistä herkkua. “Ihanaa leijonat ihanaa” on kansakunnan yhteinen mielialaa nostava keväinen karjunta vuonna 2011 ja kertoo terveestä nationalismista ja karnevaalitunnelmasta.

Vapauden kukka

Vastaava rieha koettiin Neuvostoliiton miehittäessä Tsekkoslovakia vuonna 1968 Prahan kevään alkaessa. Silloin tsekit voittivat kisoissa punakoneen ja panssarit. Jytky -voittoa kuvattiin silloin niin ikään terveen nationalismin riemuvoittona totalitarismista. Ehkä onnistunein piirros tuosta ajasta maailman lehdistössä kuvasi vapauden kukkaa, joka nousi Tsekkoslovakiasta ennakoiden tulevaa idän ja lännen kylmän sodan aikaisen muurin rakoilua. Sen lopulliseen toteutumiseen vaadittiin vielä kuitenkin muutama lisävuosi. Urheilun ja politiikan yhteinen draama, tragedia ja joskus komedia yhdistyy kaiken aikaan kansalliseen ja kansainväliseen mediaan, usein onnistuneeseen pilakuvaan.

Suomessa samaan aikaan nousi vennamolainen kansanliike ja Kari Suomalainen kuvasi sen vapauden kukkana, jossa Vennamon pää nousi katulaatoituksesta, jota Kekkonen vartioi kontillaan Aleksei Gosyginin tapaan tsekkien vapaudenkaipuuta sementoiden, ja kysyi hämmästyneenä, voisiko tuo pää olla se paljon puhuttu vapauden kukka. Perussuomalaisten historia syntyy juuri tuosta “vapauden kukasta” ja kaipuusta, jossa vastakkain on usein juuri pieni yhteisöllinen elämä ja sen kääntöpuolena totalitaarinen valta ja kahtia jaettu kansakunnan varallisuus sekä hyvinvointiyhteiskunnan moraalinen rappio.

Nuttu nurinpäin käännettynä

Samaan aikaan kun suomalaiset leijonat saivat jytky -voittonsa Suomen hallitustunnustelut ovat kimuranteimmillaan ja vanha vennamolainen kansanliike on noussut uuteen kukkaan, jossa Moskovan kortti on korvautunut nyt Brysselillä. Timo Soinia moitittiin aluksi, jytky -vaalien jälkeen, takinkääntäjänä ja nyt oppositioon jäävänä kyvyttömänä ottamaan vastuuta Portugalin ja Kreikan talousongelmista yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa.

Teki Soini mitä tahansa, aina hän näyttäisi toimivan väärin ja olevan median välittämänä jollain tapaa epäilyttävä ihminen vanhavennamolaisen liikkeensä kanssa. Teet niin tai näin, aina väärin päin, Sven Duffan tapaan ymmärtämättä, missä on oikea ja missä vasen. Ehkä niitä ei enää olekaan, vain nuttu nurinpäin käännettynä ja sama asia.

Häivähdys punaista

Erkki Tuomioja on vaatimassa vasemmistoliiton mukaan hallitukseen ikään kuin hallitukseen ja rauhaan pakottamalla. Takavuosina Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla, keskustan ja maalaisliiton ydinalueilla ja korpikommunistisilla seuduilla oli tapana tokaista, kuinka yhteistyöhön kokoomus ja maalaisliitto kelpuutti kyllä kommunistit, olivat he enemmistöläisiä tai vähemmistöläisiä, mutta ei missään tapauksessa vennamolaisia. Nykyisin kokoomus ja demarit ovat liki sama asia.

Laestadiolaisilla seuduilla yhteistyö vennamolaisten kanssa oli kuolemansynniksi laskettu teko. Vapauden kukka ei niillä roudan mailla ja kivikkoisilla pelloilla kukkinut vielä 1970-luvun alussa ja vaikeaa se taitaa olla edelleen suuren ikäluokan ikinuorille poliitikoillemme. Kyse ei ole enää vapaudesta vaan sen pelosta. Näillä alueilla kun oli myös sellaista salattavaa, jota yhteinen puolue piilotteli. Toki samaa löytyy kaikista maakunnistamme ja sen etsiminen edellyttää talo talolta tapahtuvaa tutkijan työtä. Yhteiset synnit yhdistävät.

Puoluehajaannus oli kipeä paikka ja moni karjalan evakko vennamolaisena oli piikkinä manttaalinomistajien lihassa. Vennamo oli taas karjalaisten asutustoiminnasta vastannut pääjohtaja, siirtokarjalaisten jumaloima loistava puhuja. Valta ja vapaus kulkevat käsi kädessä ja kaikille sitä ei tulisi suoda samaa määrää. Varallisuus toi valtaa ja valta ilman toisen orjuuttamista oli turhaa siinä missä vaivalla hankittu tai peritty vauraus. Näin seurakunnasta, kunnasta ja kuntapuolueesta tuli usein sama asia.

Pankit torpparit

Torpparilaista ja Lex Kalliosta ei tuolloin niin kauan ollut, sisällissodan arvet peittyivät vain käydyn talvi- ja jatkosodan haavojen alle. Jääkiekkoa pelattiin kylien poikajoukoissa, mutta itse auratuilla ja jäädytetyillä avojään selillä. Ne peittyivät tuiskussa ensimmäisenä kinoksiin ja avattiin ennen peliä uskollisesti kevätsuliin saakka.

Elettiin suurten ikäluokkien aikaa ja sen muuttoa pääosin Ruotsiin. Oma kansallistunne oli siellä maahan poljettu ja häväisty. “Finne igen” oli turkkilaisen siirtotyövoiman kanssa alinta sosiaaliluokkaa ja palasi juhannuksena kotiseudulleen käytetyllä Volvollaan tai Saabilla vaurastumisensa osoittaen. Elettiin 1970-luvun loppua ja ensimmäisiä lämmitettyjä jääkiekkohalleja saatiin Turkuun, Tampereelle ja Helsinkiin. Ruotsissa niitä oli pilvin pimein ja heitä kadehdittiin.

Maailmanmestaruudesta kampaili vain yksi joukkue, Neuvostoliiton punakone; Mihailov, Harlamov, Petrov ja maalilla Tretjak. Suomi sijoittui yleensä kuudenneksi mutta ei lähellekään suuria; Kanadaa, Yhdysvaltoja, Tsekkoslovakiaa, Ruotsia ja Neuvostoliittoa. Muutos tapahtui vasta runsas pari vuosikymmentä sitten seurauksena halleistamme, kiekkoa harrastavien määrän kasvusta sekä ammattimaisesta osaamisesta. Tästä tärkein oli NHL ja kanadalaiset siirtotyöläisemme sekä oma liigamme ja sitä hoitavat alan uskoutuneet fanit sekä pienten poikien vanhemmat.

Muutoksen vuosikymmenet

Runsas pari vuosikymmentä muutti kaiken. Tänään Portugali-paketti on tulossa hyväksyttäväksi ja Olli Rehn savolaisena, köyhän Etelä-Savon kasvattina, on esittelemässä myös Suomen läsnäoloa tuossa yhteisessä eurooppalaisessa pelastusoperaatiossamme Kreikan mahdollisen ja jo todennäköisen velkasaneerauksen varjostaessa kokousta. Suomesta mukana on myös Siilinjärvellä Pohjois-Savossa syntynyt hieman nuorempi valtiovarainministerimme Jyrki Katainen. Hän on voinut pelata kiekkoa jo omassa kunnassaan lämmitetyissä tiloissa.

Se on auttanut jo kummasti tuloksen teossa ja tiimityön hedelmät yhteisen kentän avaamisessa ja ylläpitämisessä ovat jääneet vähemmälle. Jonkun oli oltava 1960-luvulla myös poikajoukon johtaja ja organisoida työt myös kesäisin. Lapsia oli paljon ja vanhempien aika meni sodan jälkeiseen uudelleenrakentamiseen ja raivaustöihin, lisäansioiden hankkimiseen metsistä.

IMF:n pääjohtaja poliisisaattueessa

Eu:n huippukokoukseen odotettaan myös Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n varajohtajaa. Sen sijaan pääjohtaja, ranskalainen Dominique Strauss-Kahn, on televisiokuvissa poliisisaattueessa, kuten yleensäkin turvallisuutensa vuoksi, mutta tällä kertaa hän oli kuvissa itse raudoissa.

Edellisenä aamuna pääjohtaja oli kaapannut hotellinsa 3000 taalan sviittiin alastomana käytävässä liikkuen kerrossiivoojan, yrittänyt tämän raiskausta ja paennut myöhemmin tekoaan lentokentälle ja Air France koneeseen, josta poliisi hänet vangitsivat siivoojan ilmiannon perusteella. Pääjohtaja Strauss-Kahn on Ranskan näkyvimpiä poliitikkoja ja vahvin ehdokas seuraavaksi presidentiksi. Hänen tuli tavata Saksan liittokansleri Angela Merkel mutta nyt tapaaminen siirtyi.

Kyrsimysnäytelmän jatko-osa

Jyrki Katainen sen sijaan voi liikkua vapaasti vaikka edustaakin vain suomalaista toimintaministeristöä. Paikka pääministeriksi on avoin olkoonkin, ettei Eurooppaan ja etenkin sen unioniin skeptisesti suhtautuva Timo Soini puolueineen ole siinä jytky -voittoineen enää mukana. Raumalaisena hänestä on kasvanut vakaumuksellinen kristitty ja katolinen ihminen, ei takinkääntäjä. Jos hän olisi pidätettynä New Yorkissa epäiltynä raiskauksen yrityksestä ja vapauden riistosta, pitäisimme sitä mahdottomana. Toki sama koskisi myös ketä tahansa suomalaista huippupoliitikkoamme. Sen sijaan jos kyseessä olisi italialainen huippupoliitikko, pidätys tuntuisi jopa luonnolliselta ja odotetulta.

Kun näin on, Jyrki Kataisen kyrsiymysnäytelmä, joka alkoi aikanaan turkulaisen suomalaisen poliitikon tekstiviesteistä pääsiäisen aikoihin, näyttäisi jatkuvan, vaikka turkulainen huippupoliitikko onkin sittemmin kihlannut vuosikymmenisen elämänkumppaninsa. Kataisella on sen sijaan sellaista kokemusta nyt mukanaan, jota hän voi välittää suomalaisena osaamisena EU:n valtiovarainministereiden yhteiseen kokoukseen ja välitettäväksi sieltä myös Yhdysvaltoihin olkoonkin, että heillä on siellä myös alan omaa osaamista yllin kyllin.

Selitystä suomalaiselle jytky -voitolle ja sen liittymistä keväiseen kiekkojuhlaamme ja sen traditioon, Ruotsin varjossa eläneen kansakunnan vapauden tahdolle karhun syleilyssä, ei ole syytä liioitella ja tuoda julki arvokkaassa ympäristössä, Euroopan poliittisen eliitin kokoontuessa huippukokouksiinsa. Pääasia on, että IMF:n pääjohtaja on poliisin suojissa ja myös nuoret naiset voivat tuntea olonsa turvalliseksi. Tässä seurassa perussuomalaisen yrittäjän vinossa oleva solmio on kohtuullisen ymmärrettävä rike.

Karnevaaliaikaa ja veivikiekkoja

Kun näyttelijä Leslie Nilsen esittää miestä ja alastonta asetta perjantain 13.5 television maksullisella kanavalla, samaan aikaan käynnistyy ottelu Suomen ja Venäjän välillä panoksena paikka MM-kisojen loppuotteluun. Koomikko Leslie Nielsenin osa ei ole kiitollinen kilpailtaessa katsojaluvuista. Raina on moneen kertaa nähty, mutta Suomen peli pitää sisällään edelleen suuren draaman ainekset kävi pelissä kuinka tahansa. Kansa rakastaa draamaa, sinisristilippuja ja nationalismista värisevää Antero Mertarannan ääntä “Ihanaa, Leijonat, ihanaa”. Jos sitä ei ymmärrä, ei pidä lähteä poliitikoksi. Poliitikon on ymmärrettävä myös draaman ainekset ja vaaleissa kansa antoi mandaatin perussuomalaisille ja Timo Soinille. Ajatuskin viedä näytelmän pääosa häneltä on nyt kuolleena syntynyt vanhan koulukunnan ja konsensuksen tapa kokeilla peliteoreetikon lahjoja lajissa, jossa Soini on mestari.

Ilmaveivimaali

Kun voitto moninkertaisista maailmanmestareista ja miljoonan dollarin kiekkoilijoista, suomalaisille tutusta ja meitä niin usein nöyryyttäneestä punakoneesta, onnistuu samoissa kisoissa toistamiseen, sen tärkein elementti oli nuoren Mikael Granlundin ilmaveivimaali. Se tarkoittaa vanhanaikaista tehtynä uudella tavalla, aiempaa paljon vaikeammalla, nostaen kiekko mailan lavan päälle ja heittäen se maalin takaa veivaten hölmistyneen maalivahdin taakse. Näin syntyy uusi legenda, nuori pelaaja ja oskari, joka muistetaan vielä vuosikymmenten jälkeen tästä maalistaan. Näin huolimatta siitä, voittaako Suomi sunnuntaina Ruotsin. Tällaista maalia vanhan koulukunnan poliitikon ei pidä yrittää. Kiekko ei käänny mailan lavalle ja maila sohii vain maalivahdin kasvoja, syntyy turha jäähy, jota kansa poheksuu.

Kansa kaipaa elämyksiä, nuoria ja uusia ylivertaisia sankareita ja messiaita, islamilaisessa maailmassa jopa marttyyrejä. Jos Paradise Oskar tekee tälle jatkoa euroviisuissa, suomalainen kevään jytky -vaalien antama huuma jatkuu myöhään syksyyn. Kun äänet annetaan kuitenkin tutuille kansakunnille, naapureille, Kreikka ja Portugal, Espanja ja Italia eivät meitä tue. Kaukainen Bakun öljykaupunki odottaa rannat öljystä mustina ensi kevään oskareitamme. Se että media kertoo meidän voittaneen, on mediavoitto ja vailla arvoa. Medianlukutaito on poliitikolle välttämätön asia mediakratiassakin. Muuten media vie ja poliitikko vikisee edustuksellisessa demokratiassa uusmedian ja sosiaalisten medioitten taloudessa.

Olemme oppineet arvostamaan voittajia, idols -ihmisiä ja ihmeitä, voittajien tekemiä elämyksiä, emme hävinneiden hallitusta ja näiden sopuilua ilman ansioita ja jytky -voittoa. Jytky -voitto on meidän yhteinen voittomme puolueesta riippumatta. Siinä kulkuri Oskari on matkalla paratiisiin ja odotukset ovat suuria, oma elämämme on projisoitu osaksi tätä kulkurin matkaa ja odotamme leijonilta ihmettä. Nationalismi on voimavarana myös EU:n näkyvintä antia ja euroviisut, jääkiekon MM-kisat imee siitä olemassaolonsa oikeutuksen.

Hävinneitten hallitusko?

Kun Jyrki Katainen kokoaa hallitusta, jota mediat nimittävät jo hävinneitten hallitukseksi, siinä on samaa kuin miehessä ja alastomassa aseessa. Päätoimittaja Mikael Pentikäinen (HS 15.4) äityy jopa raamatulliseksi kuvatessaan Soinin kiusauksia ja demareitten tulevaa kiirastulta vahvan opposition välissä taiteillen puolustaen porvareitten vetämää hallitustaan.

Moni muistaa kuinka kaikki alkoi Lipposen kiusauksista ja sokeasta Reetasta, keskustalle osoitetusta nahkurin orsista. Nyt orsille olisi vietävä vielä vasemmistoliitto ja perussuomalaiset keskustan lisäksi. Se ei taida sentään onnistua edes Mooseksen opeilla ja maata aletaan ohjata oppositiosta käsin. Kiusaus vaihtaa pääministeriehdokas ja hakea sopua vasemmiston ja perussuomalaisten suunnalta on ollut alusta saakka olemassa ja kohta Katainen on työnsä tehnyt, Katainen saa mennä. Jos meillä on poliittinen hallitus juhannuksena, se on ihan hyvä saavutus. Jos se istuu vielä jouluna, se on vielä parempi saavutus ennen presidentin vaaleja ja kunnallisvaalejamme.

Jytky -vaalien suuri draama päättyi Timo Soinin ilmoitettua puolueen jäämisestä oppositioon ja nyt vaaleista on kulunut jo kuukausi. Kaikki oli ennalta nähtävissä heti vaalituloksen selvittyä. Pelin politiikka on tuttua pragmaatikkojen pelaamana ja sen vaiheet helposti nähtävissä ilman median sumutusta tehtävänään draaman kaaren pitkittäminen politiikan toimittajina. Kiinnostus peliin on säilytettävä myös alkupelien ajan urheilutoimittajan tapaan.

Homeroksen draama, tragedia ja komedia

Tai niinhän se ainakin näyttäisi, ellei ymmärrä draaman rakentelua kohti tragediaa Homeroksen tapaan. Hyvä hallitusyhteistyö perustuu luottamukseen ja mistä sellaisen voisi hankkia Soinin jättäessä Sdp:n yksin.

Surutyötä tekevä puolue tai kiekkojoukkue ei ole voittaja-ainesta ja edessä odottavat niin presidentinvaalit kuin kunnallisvaalit. Oppositioissa huohottaa puolueita, joille kokoomuksen vetämä porvarihallitus on perusdemarin näkökulmasta lohduton ja sitä tullaan iskemään niin oikealta kuin vasemmalta, eikä vähiten omien leiristä. On muistettava että surutyön jälkeen on tapana käydä läpi omien kesken myös tappioon johtaneet syyt ja sisäiset erimielisyydet, pestävä likapyykki. Nyt sitä ei ole vielä ehditty edes ajatella saati viedä kentän puitavaksi. Oli muita EU -kiireitä ja vanha hallitus jäi jatkamaan rökäletappionkin jälkeen ja jatkaa edelleen.

Kokoomuksen ja Sdp:n linjariita eurosovussa luotiin luonnollisesti ministeriössä virkamiestyönä ja se ei paljon lohduta puolueen peruskannattajia. Kun Timo Soini laati strategiansa puolueelleen, siinä oli toimittaja Unto Hämäläisen (14.5) aivan oikein näkemä tuplailmaveivi, jossa kulkuri Oskari osaa asiansa koulutettaessa vain muutama viikko sitten syntyneen suurpuolueen edustajia ja sen tukiryhmiä kunnissa ja maakunnissa tulevan valtionhoitajapuolueen tukiryhmiksi verkostotaloudessa. Kun tätä seurataan unohtuu kokonaan, mitä vanhat puolueet tekevät kentällä ja kuinka saavat joukkonsa kasaan sen siirryttyä paikoin liki kokonaan perussuomalaisten leiriin.

Verkostomeklarin arkea

Kokenut Soini näki kuinka puolue ei toki voinut olla tässä vaiheessa valmis hallitusvastuuseen, ja vuosi sinne tai tänne ei nyt merkitse mitään jytky -voiton jälkeen. Surutyötään tekevät vanhat puolueet eivät ole likimainkaan sellaisessa iskussa kuin voittaja ja sen kenttäväki kohdatakseen seuraavat vaalit ja vastustajat. Kun kenttä on yhtenäinen, puolue on iskussa ja pysyy varmasti kasassa. Politiikassa oleellista on kuunnella kentän ääntä.

Peliä ja sen tasoa kun on kyettävä myös nostamaan ja pitämään koossa, kaikkien ketjujen on oltava kunnossa niin Euroopassa kuin peruskunnissamme, ympäri maata ja maakuntiamme. Yksi voitto ja ilmaveivimaali ei kesää tee jos tavoitteet ovat samat kuin takavuosien punakoneella, demareilla valtionhoitajina vuosikymmenien ajan.

Politiikka on pitkäjänteistä työtä

Ennen draaman kaaren uutta vaihetta Timo Soini oli saanut maan historian suurimman vaalivoiton ja valmistautui ohjelmansa toteutukseen hallituksessa. Toki siihen kuului muutakin kuin suomalaiset “vaalit” Portugalissa tai Kreikassa. Nämä valtiot eivät ole sateentekijöitä Suomessa. Sieltä ei euroviisuissa heru meille pisteitä toisin kuin Norjasta ja Ruotsista. Ei Eurooppa ole miksikään muuttunut. Tämä arkiajattelu oli vain jätetty ulkopuolelle median toimesta, joka elää kädestä suuhun päivälehtinä ja printtimedioina ja kuvaa Portugalin kansallisena kohtalonkysymyksenämme.

Nationalismiin rakennettu median oma draaman kaari päättyisi tänään hallitukseen, jota johtaisi nyt koottavan vaihtoehdon mukaan Katainen pääministerinä ja Jutta Urpilainen hänen aisaparinaan mahdollisesti valtiovarainministerinä. Siis Kataisen-Urpilaisen hallitukseen, joka hankki historiansa kehnoimman vaalituloksen. Ei sellaiselle pelillä menestystä jääkiekkokansan pragmaattisessa maailmankuvassa. Ei sellaiseen peliin saa ketään edes katsomoon. Ei sellaisella pelillä myydä yhtään printtimedian tuotetta tulevina viikkoina, kuukausina ja vuosina.

Timo Soini puolestaan haluaa enemmän kuin aikanaan malttamaton Veikko Vennamo. Paraatiovi ei avaudu saranapuolelta, kuten Unto Hämäläinen aivan oikein kirjoituksessaan (HS 14.5) tulkitsee. Tässä Pekka Vennamo oli aikanaan maltillisempi ja hallituskausi jatku liki vuosikymmenen. Ei Soini tee samoja virheitä kuin hänen opettajansa ja nyt hän seuraa raveja ja lataa akkujaan.

Sirpaleet eivät tuo onnea

Lisäksi mukana on kolme yhden, enintään kaksi, ministerin salkun hankkivaa sirpalepuoluetta, joista vihreät oli suurin häviäjä suhteellisesti tappioita vertailtaessa. Vain Rkp vaikuttaisi saaneen puhtaat paperit äänestäjiltään.

Hallituksessa puhutaan siis pakkosuomea savolaisten sitä kuvaillessa. Se tarkoittaa Helsingin seudun hallitusta, joka edustaa meitä Välimerellä. Tällainen Eurooppa -politiikka ei kansaa kiinnosta maakunnissa ja paine hankkia hallituksessa omille kansallisille tavoitteille riihikuivaa rahaa kasvaa pienpuolueissa kohtuuttomaksi ja jopa kokoomuksen omissa riveissä yrittäjien alkaessa hiillostaa. Puheet yritystukien leikkaamisesta unohtuvat. Alkaa uusi rakennepolitiikan kausi, johon Suomenkin olisi osallistuttava maatalouden, maaseudun ja maakuntien Suomessa. Edustajat vain istuvat tiukasti oppositiossa ja heitä johtaa Timo Soini. Vihreitten vaatimukset ja ruotsalaisten kotimaakunnat ovat kaukana tästä rakennepolitiikasta Savossa, Karjalassa, Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Koillismaalla.

Hallitus jauhautuu vanhan susirajan tai Pähkinäsaaren rajan sille vieraalla puolella ja omia rakennerahastoja ja maatalouden, maaseudun tukemiseen haettavia päätöksiä tehtäessä. Toki tämä paine näkyy myös etelässä, jossa sinipunan sisäinen kilpa on ahdistavin. Näin se ei saa rauhaa edes omiltaan kehä kolmosen sisäpuolella, jossa vihreiden vaatimukset avaavat ovet jopa keskustalle vasemmiston ja perussuomalaisten painostuksesta nyt puhumattakaan. Vanhan valtiohoitajapuolueen asema on tällaisessa hallituksessa maan asioiden hoitajana jopa kehnompi kuin aikanaan oppositiossa. Toki Erkki Tuomiojan kaltainen kokenut kettu on tämän oivaltanut. Nyt etsitään uutta demaritunnustelijaa kimurantissa tilanteessa.

Etelän taantuvilla paikkakunnilla ilmaveivimaaleja ei tarvita. Riittää pelkkä peruspeli ja sen demarit tietävät pohtiessaan nyt käynnissä olevan hallituspohjan riskejä. Helsingin Sanomien pääkirjoitusta (HS 14.5) lainaten nyt odotetaan vain Kataisen epäonnistumista, jolloin vuoro siirtyy Urpilaiselle.

Mediayhteiskunnan hallitus

Etelän medioissa uuden mediayhteiskunnan vanhempi siipi purkaa tuntojaan ikään kuin jääkiekon MM-kisoissa, jossa oma maa on kokenut äkkikuoleman ja pudonnut leikistä, jossa panokset olivat ensimmäisen kerran kansainvälistä mediaa kiehtovia.

Tällaista näytelmää maalaisliitto-keskusta tai demarit eivät olleet koskaan aiemmin saaneet aikaan edes talvisodan aattona. Koko poliittinen rakennelma on muuttunut ja sitä ohjaa perussuomalaisten tuoma sosiaalisista medioista tuttu linjaus.

Sen viivästyminen Suomessa johtui vain keski-ikäisen väestön hitaasta tavasta reagoida uuden välineen käyttöön. Nuoremmat taas eivät sitä politiikassa edes ymmärtäneet soveltaa. Politiikka ei heitä kiinnosta ja netti oli kauan pelkkä viihteellinen väline ilman sen nyt koettava yhteiskunnallista ulottuvuuttaan, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa.

Puolueiden uudistuminen käynnistymässä

Vanhoja puolueitamme ei maailmalla tunnettu, eivätkä ne vaikuttaneet syrjäisen Euroopan kolkassa muun maailman menoon. Wall Street Journal ei ollut kiinnostunut Johannes Virolaisen tai Rafael Paasion mielipiteistä. Kreikka ja Portugali eivät pidätelleet henkeään ja espanjalaisille Suomen vaalien tulos oli yhdentekevä. Suomea ei aina edes osatta hahmottaa Euroopan kartalle. Suomalaiset liikkuvat maailmalla eniten eurooppalaisista ja portugalilainen on vieras näky Suomessa. Me tapaamme toisemme vain euroviisuissa.

Tänään Suomi on Euroopan kartalla ja vielä hetki sitten meillä oli myös ensimmäisen kerran liikkumavaraa ja meitä kuunneltiin tarkalla korvalla. Komissaari Olli Rehn edustaa keskustaliberaalista puoluetta, jollaista suomalainen maalaisliitto-keskusta ei kansallisessa politiikassaan tunnista lainkaan. Komissaarin virka on maksamassa keskustalle kallista hintaa, koko puolueen. Suomeen ei mahdu liberaalioikeistoa saati radikaalia ja välimereistä maailmaa tukevaa maakuntien Suomea. Sen markkinointi maksoi perussuomalaisen liikkeen synnyn eikä se muutu muutamatta omaa linjaa jälleen äänestäjille uskottavaksi.

Kolmikko Soini, Pekkarinen ja Arhinmäki on alkaneen vaalikauden Suomen politiikan seuratuin ykkösketju ja se tulisi saada jotenkin hajalleen hallitusta muodostettaessa. Tuomiojan tavoite on saada se omaan hallitukseensa siinä missä myös Soinin ennen keskustan liian rankkaa tappiota. Tämän Jyrki Katainen tietää.

Sen sijaan perussuomalainen puolue tunnetaan kentällä taatusti omana ja sen ohjelma ei ole vieras. Oppositiossa perussuomalaiset ovat nyt kuin kotonaan ja keskusta komissaareineen edelleen eksyksissä. Lahjakkaana poliitikkona Timo Soini teki välttämättömyydestä hyveen siirtyessään juuri oppositioon, kuten Unto Hämäläinen (HS 14.5) tulkitsee.

Hyvä kertomus vai tylsä totuus?

Aiemmin sama lehti oli tulkinnut asian päinvastoin. Samoin Unto Hämäläisen kiittelemä Pekka Vennamo, joka oletti perussuomalaisten menestyvän nyt hallituksesta käsin paremmin kuin hänen aikanaan, jolloin pitkän oppositiotaipaleen jälkeen oli ongelmia oppia vallan välineet ja niiden käyttö.

Näin kaikki selitykset ovat yhtä hyviä, kun ne tehdään jälkikäteen ja poliitikkojen tai heidän tekojaan tulkitsevien toimittajien työnä. Sama pätee toki urheiluun. Hetkessä syntyneet tilanteet ovat ilmaveivimaalin tekijälle sattumia, mutta niiden syntyä kyllä auttaa lahjakkaat kädet ja tuhansia kertoja toistetut rutiinit.

Oikea arkinen selitys on usein tylsempi kuin kunnon tarina ja sen riittävän rikas draama, tragedia ja lopuksi keventävä komedia. Toimittaja Unto Hämäläinen on lahjakas tarinankertoja politiikan usein tylsässä maailmassa ja lehdelleen korvaamaton jutuntekijä loistavan taustoituksensa kautta lukijaa saatellen.

Tällaisia kirjoittajia syntyy vain toistamalla samaa asiaa tuhansia kertoja ja tuntien taustat paremmin kuin politiikan tekijät itse ne tuntevat uusina edustajinamme. He saavat taustat juuri median kautta ja Unto Hämäläisen kaltaisen kertojan avustamana. Näin myös vaikkapa nuori urheilija Matti Nykänen oppi aikanaan tuntemaan itsensä ja oudot tekonsa mediaa ja lööppejä seuraten sekä niitä ruokkien. Poliitikon arki ei mediamaailmassa poikkea mitenkään muiden julkisten toimijoittemme arjesta.

Syy kansainvälistyvään puoluelaitokseemme oli ja on perussuomalainen liike, jota Tarja Cronberg kuvasi Helsigin Sanomissa (11.5) suureksi mahdollisuudeksi entisenä vihreitten puheenjohtajana ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtajana. Tällaiset moneen kertaan väitelleet kosmopoliitit eivät vihreille kelvanneet olkoonkin, että juuri Erkki Tuomiojan kaltaiset demarit ovat vaaleissa lopulta uskottavia ehdokkaita eivätkä koko ajan median vietävissä sen haluamaan suuntaan.

Maakuntajohtajan ikkunasta nähtynä

Cronberg ymmärsi miten uuden ohjelmakauden ja rakennerahastojen ovet avautuvat ja kuinka Suomella olisi nyt ollut mahdollisuus tehdä maaleja. Ei vain huomata, kuinka vaihe menee maalin edustalla reaaliaikaisessa taloudessa hetkessä ohi. Ja jäljelle jää Leslie Nielsen ja alaston ase. Koominen ilmiö ja tapa kertoa, kuinka reunamaakunta Euroopassa on aina alusmaa ja ajopuu, jossa draamasta ja tragediasta ajaudutaan lopulta komediaan.

Vanhaa mediaa, untohämäläisten kaltaista sinänsä loistavaa kerrontaa seuraavat poliitikot, elävät aina eilispäivän unessa reaalitaloudessamme, sosiaalisen median strategiassa ja taloudessa. Suuria kansanliikkeitä ja puolueita, suuria organisaatioita, ei voi ohjata kuten ilmaveivimaalin tekevää yhden nuoren lahjakkuuden liikehdintää kiekkokaukalossa. Yksittäisten ilmiöiden kuvaaminen vie politiikan lähelle gonzo-journalismia, ja siinä se menee aina hakoteille, kun kyseessä ovat kuitenkin aina hitaat ja jäykät korporaatiot ja niiden toiminta. Ne toimivat meillä kyllä ilman hallitustakin kuten Belgiassa kohta vuoden ajan.

Suomalainen poliittinen kerrontakulttuuri syntyi Kekkosen aikana ja paljon ennen sosiaalisen median aikaamme, jolloin kansa seurasi johtajiensa liikkeitä tai propagandakoneistoja, jossa oli aina mukana hierarkinen ja totalitaarinen näkemys sekä Suomessa pragmaatikon maailmankuva. Nykyisin tällainen maailmankuva ja sen kaupittelu vie auttamatta organisaation tai kansanliikkeen, poliittisen toiminnan, korporatiivisen rakenteen, vararikkoon.

Kreikassa näin on jo käynyt ja Portugali on tulossa kilvan mukana ilman omaa kunnon hallinollista ja demokraattista traditiotaan. Kreikka laitetaan kuntoon pian samoin menetelmin kuin Itä-Saksa aikanaan lännen toimesta.

Kiinnostus kristillisten salkusta kasvaa

Vanhan rainan käynnistäminen suomalaisena hallitusohjelman kokoamisena vie kiinnostuksen jopa vihreitten viimeisiltä keski-ikäisiltä naisilta puolueen uskollisimpina kannattajina ja vain ruotsalaisen kansanpuolueen ja kristillisten äänestäjät ovat tyytyväisiä yhteen ministerin salkkuunsa. Rkp elää siinä kuin kotonaan ankkalammikossa vuosikymmenet viihtyneenä, osana traditiota ja sen jatkuvuutta.

Arvomaailmaltaan uusin hallitus, nyt vielä epävarma, näyttäisi edustavan yhtäällä äärikonservatiiveja kristillisdemokraattien äänestäjiä sekä toisessa ääripäässä vihreitten arvomaailmaa, jossa niin lähiyhteisön kuin globaalin maailman näkökulma ei ole kirkon ikkunasta katsottua. Näin vaikutti ainakin ennen vaaleja homokeskustelussamme.

Valta sokaisee

Valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Kuka arvoista kyselee, kun tarjolla on mustien autojen letkat ja väite, kuinka hallituksesta saa enemmän aikaan kuin oppositiosta eläen opportunistin elämää arvonsa ja moraalinsa näin myyden.

Tässä perussuomalaisten tapa käyttäytyä oli Suomessa uutta poliittista kulttuuria sekin ja vaati peliteoreetikolta tarinan kertojalta uutta selitystä. Kun kansan ääni ei kiinnosta niin tehkää oma hallituksenne, joka sai kyllä kansan tuomion historiallisissa vaaleissamme, vastasi Soini. Oli se sitten protesti tai mikä tahansa medioitten kuvaama sopimaton tapa äänestää vaaleissa populisteja köyhän kansan edustajia kahtia jaetussa Suomessa, jossa leipäjonojamme ei enää edes hävetä, Soinin ja perussuomalaisten ohjeet on otettava vakavasti.

Pelureita vain viidennes kansasta

Vain runsas viidennes suomalaisista on moraaliltaan arveluttavia peliteoreetikkoja. Heidän varaan ei voi yksin hallitusta rakentaa, vaikka toimittaja itse olisikin kyyninen peluri maailmankuvaltaan ja olettaisi kaikkien olevan opportunisteja pelaajia.

Yhteen eivät oikein hitsaudu demareitten ja kokoomuksenkaan äänestäjien edut suuren vaalitappion ja surutyön jälkeen sekä odottaen näytelmää, jossa kahtia jakautuneen kansan oppositio käynnistää oman perussuomalaisten johtaman nationalistisen oppositiopolitiikkansa.

Siinä on mukana niin oikean työväenpuolueen edustajia ja heidän tukijoitaan kuin maaseudun kuntien ja maakuntien miehiä ja naisia aitovarsilta. Siis aitoja perussuomalaisia ihmisiä ja heidän vaatimuksiaan.

Näin perussuomalaiset saavat oppositiossa aikaan enemmän kuin nykyisen kokoomuksen vetämässä hallituksessa, jonka yksi tavoite olisi ollut tukahduttaa perussuomalainen ääni mustien autojen letkaan ja suomalaiseen tylsään konsensukseen.

Tässä Suomen Kuvalehti ja Jörn Donner ovat oikeassa. Väärässä nämä ovat aliarvioidessaan edelleen perussuolaisen liikkeen voimahahmojen kyvyn toimia osana sosiaalisen median taloutta ja strategiaa sekä ymmärtää kuinka tärkeää on seurata kansan ääntä kentällä. Perussuomalaisen liikkeen tärkein anti on juuri demokratian paluu arkeen yksityisen kansalaisen kautta ja kansanliikkeenä. Tässä Mikael Pentikäinen (HS 15.4) on oikeassa olettaessaan Soinin toimivan vakaumuksensa mukaisesti.

Kahtia jaettu Suomi

Pääkaupunkiseudun hallitus saa vastaansa maaseudun äänen, mutta nyt myös perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kautta lähiöittemme protestin. Näin tämä yleiseurooppalaiseksi luonnehdittu kansanliike ei sammunut kuviteltuun hallitusvastuuseen vaan sai lisää tuulta purjeisiinsa Leslie Nielsenin kaltaisessa rainassa, jota toteuttaa vanhan median kömpelöksi käynyt kyky ohjata sosiaalisen median aiheuttamaa muutosta ja sen strategiaa.

Sosiaalinen media ja sen talous, strategia, kasvavat vyöryn tapaan ja ruokkivat ilmiöitä, joita on ärsytetty kuin nukkuvaa karhua jo useamman vuoden ajan kahtia jakautuneen kansan tuskana. Jos demokratia ei ole siihen vastaus ja keino, siitä tulee osa ongelmaa ja se osa on koko Euroopan ja Unionin ongelma samalla. Näin perussuomalaista liikettä ja Suomea seurataan edelleen tarkalla korvalla ja EU muistaa toki Timo Soinin oman ryhmänsä näkyvimpänä hahmona myös meppinä.

Tulkinta blokkivaaleista väärä

Sosiaalisen median sisällä ei voi käydä blokkivaaleja, ei rakentaa vanhojen puolueiden fossiilisia konsensusliittoja, saati olettaa puolueinstituution kriisin korjautuvan sulkemalla ulkopuolelle jotain sellaista, joka ei ole henkilöitynyt toki postmodernissa Suomessa yksin Timo Soiniin, vaan muuttuneeseen uuden mediayhteiskunnan tapaan toimia ja odottaa tuloksia reaaliajassa. Jos poliittisten instituutioitten kyky reagoida muutokseen vie kuukausia, se ajaa itse itsensä lopulliseen umpikujaan. Nokialla yrityksenä sellaiseen ei ollut varaa ja silti sen brändi laskee, hitaasta reagoinnista johtuen, maailmalla kaiken aikaa.

Tässä prosessissa vanhan median, suurten mediatalojemme, tapa analysoida reaaliaikaista ja vuorovaikutteista on täynnä vanhan maaliman rasitteita. Demokratian kriisi ei laukea heittäytymällä pohjoisessa oppimestariksi medioittemme tapaan. Se lisää ja syventää vain median omaa kriisiä ja sen esittelemää maailmankuvaa, jossa jopa hallitus voisi olla mahdollista koota niistä murusista, joita “kuvitteellisen” suurimman puolueen “kuvitteelliselle” linjajohtajalle vanhassa hierarkisessa maailmassa jää käteen sen jälkeen, kun hän on saanut ohjelmineen rukkaset niin vaaleissa kuin vaalien jälkeisissä hallitustunnusteluissa.

Juristin aivot

Kun kyseessä on uusi innovaatioaalto ja sen tapa edetä, sen tulkinta juristin aivoilla johtaa virheisiin, jossa vanhat äänet ja äänestäjät ovat yhtä arvokkaita kuin tulevat ja uudet äänet ja innovaatiot sekä niiden usein vähäiset merkit. Nyt tämä merkki oli kyllä tsunamin kaltainen omassa poliittisessa historiassamme. Se lamautti vanhan konsensuspolitiikkamme ja sen edustajat kokonaan.

Sen juridisessa ja peliteoreettisessa aatteellisen ja arvomaailman kriisissä kaikki kelpaisi hallitukseen, kunhan sille vain saataisiin näin eduskunnan “kuviteltu” enemmistö taakse unohtaen kuinka kansa ei allekirjoita tätä sopimusta individualistiseksi muuttuneessa mediataloudessamme, sosiaalisen median taloudessa.

Tuskin edes Leslie Nielsen ajatteli toimia näin alastomana Euroopan ja oman kansakuntansa edessä siinä arvottomassa näytelmässä, joka on muuttunut suuresta draamasta kohti tragedian kautta rakenneltavaa suomalaista komediaa Homeroksen tapaan sitä ohjaten.

Kreikkalaista demokratiaa

Hallituksen kokoaminen on ollut suomalaisittain vielä surkeampaa kuin vaaleihin valmistutuminen. Nettiyhteisö näkee sen alastomana ja sosiaalinen media paljastaa avuttomuuden, täydellisen kaaoksen, joka syntyy muualta kuin omasta taloudestamme, nationalismistamme.

Jostakin syystä suomalaiset eivät urheilukisoissa liputa Kreikalle ja Portugalille eivätkä he meille. Heidän demokratiansa on syntynyt vain hetki takaperin ja Espanja eli diktaattorin johtamana sekin vuosikymmenet. Onko meidän imitoitava siinäkin välimereisen maailman oppeja? Eikö yhteinen euro ja sen kriisit riitä? Kreikan talous voidaan panna toki kuntoon, mutta se tapahtuu samoilla keinoilla kuin takavuosina Itä-Saksassa. Sen varallisuus oli käypää tavaraa lainojen vakuuksiksi lännessä.

Euroopan reuna-alueet kärsivät nyt kriisistä, joka käynnistyi välimereisenä ja levisi Kreikasta, Portugalista mutta myös Ranskasta, Espanjasta ja Italiasta sekä aiemmin Yhdysvalloista kohti Saharan pohjoispuoleisia islamilaisia perhedynastioiden avulla hallittuja öljyvaltioita. Pragmaattiselle suomalaiselle on hirveän vaikeaa perustella miksi meidän olisi tuettava tällaista talousmallia kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa ja mukana voi olla myös vakaumus ja arvot, moraali.

Ajopuu teoria taas käytössä

Suomen merkitys kuvataan aikanaan emun ja euron synnyssä ajopuuna ja sen pelastusoperaatio kansakunnan jakaneena, jossa perussuomalaisten osuus on koko Euroopan kehitystä kuvaava vaihe. Ei sen enempää eikä vähempää.

Perinteisen median tapa reagoida tähän uuden median ja sosiaalisen median talouteen sekä strategiaan kuvataan taas Suomessa konservatiivisena ja liki sokeana pisteenä hakea sellaista, jossa reaalitalous ja sen sosiaaliset ja kulttuuristen muutokset on unohdettu kokonaan tai niistä ei edes haluttu kiinnostua mediakratian tuoman vallan sokaisemana ja sosiaalisten yhteisömedioitten aiheuttamien taloudellisten paineitten seurauksena.

Perinteinen media hyötyy niin tyhjästä draamasta, tragediasta kuin sen synnyttämästä usein tahattomasta komediasta ja suosii niiden rakentelua oman mediataloutensa mallina. Se poikkeaa sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta, jossa mukana ovat myös ihmisten arvot, moraali ja vakaumus, sosiaalisen median paradigma muuttuvana maailmankuvana.

Näin media ei ole ollut enää aikoihin ratkaisu ongelmiimme vaan osa ongelmaa, jossa ensimmäisenä alkoivat oireilla juuri Euroopan reuna-alueiden valtiot. Alueiden Eurooppa ja sen kirjava kulttuurinen tausta alkoi oirehtia ja oireisiin haettiin lääkkeitä pohtimatta lainkaan, mistä ne olivat alun perin syntyneet ja paransivatko nyt samat myrkyt ne oireet, joka olivat sairauden alun perin aiheuttaneet.

Tuskin omat sisäiset ongelmamme siihen katoa että vaihdamme Moskovan mukanaan tuoman paineen Brysselin aiheuttamaan alusmaan eksistentiaaliseen traumaamme.