Hybridiyhteiskunnan kouristelua

Hybridillä biologi ymmärtää kasvien ja eläinten risteymiä. Yleisimpiä ne ovat kasveilla ja jalostuksessa saadaan hyviä tuloksia. Ellei sitten tuloksena risteymästä ole turnipsin tai lantun, perunan rehevä lehvistö ja maassa odottaa risteyttäjää vaikka kurpitsan tai kurkun komea juurakko. Kun tarkoituksena oli tuottaa peruna- ja kurkkusato samalta pellolta.

Tekninen hybridi

Tekniikan ihmeet ja insinööritieteet tuottavat hybrideinä etenkin autoja. Niissä on kaksi toisiinsa kytkettyä energialähdettä ja mahdoton määrä muuta sellaista uutta teknologiaa, jossa hybridi on jo kuljettajan kokemaa aistimaailmaa laajentava ja viestit tulevat kaukaa ulkoavaruudesta. Tuhannet uudet innovaatiot ovat integroituneet ja matka hybridiympäristössä on samalla käyttäjäystävällistä.

Hybridiympäristöjä on jo kaikkialla ja niissä biologinen alkaa lähetyä teknologista ja päinvastoin. Pisimmillään evoluutio, darwinismin viimeisin vaihe, on sellaisessa ympäristössä, jossa yhteistyö sujuu ja yhteiskunta muistuttaa fysiikasta tunnettua asymptoottista vapautta. Siinä Nobelin palkinnon voittaneet kvanttimekaniikan nerot havaitsivat kuinka alkeishiukkaset ovat toisiaan lähestyessään aluksi puoliväliasetelmassa varautuneita ja kitka on ankara. Moni on kokenut tämä myös ihmissuhteissaan virtuaaliympäristössä seikkaillen ja palaten taas arkielämänsä askareisiin.

Asymptoottinen vapaus

Kun tämä ankaran kitkan vaihe ohitetaan, lähestymistä tapahtuu uudella tavalla, kitka vähenee ja katoaa lopulta kokonaan. Hiukkaset liikkuvat kuten täysin vapaat partikkelit mutta hyötyvät täysimääräisesti toistensa läsnäolosta, yhteistyöstä, luottamuksesta, vastuun kannosta.

Tein saman havainnon puoliväliasetelmaan jääneiden yitysverkostojen kohdalla. Varauksellinen tilanne lisäsi kitkaa ja korosti sen kielteisiä ominaisuuksia. Kun tästä edettiin oikein askelin, tutkijoitten avustamana, tapahtui lopulta hyppäys kohti täysin vapaata ja luottamuksellista yhteistyötä, asymptoottista vapautta. Yritykset hyötyivät verkostosta täysimääräisesti ja samalla toimivat vapaasti kuten täysin vapaat partikkelit fysiikassa. Raha pankkien välillä liikkui sekin.

Euroalueen kitka maksimissaan

Euroopan unioni elää tänään vaiheessa, jossa siirrytään sunnitelmasta seuraavaan ja mallista toiseen. Kreikan ja Italian ongelmat ovat jo sellaisia, että virkamieshallitukset hoitavat ja ulkopuolisten tahojen ohjaama elämä on unohtanut kokonaan demokratian olemassaolon. Saksan ja Ranskan noudattama darwinismi ja evoluutio-oppi ei kerro asymtoottisesta vapaudesta vaan vahvemman malliin pakottamisesta. Sellaista on kokeiltu Euroopassa vuosituhansia ja aina huonoin tuloksi. Belgia tulee toimeen ilman hallitusta jo kohta kolmatta vuottaan. Yhtä huonosti tai hyvin menee ilman hallitustakin.

Mediayhteiskunnasta siirryimme hybridiyhteiskuntaan uuskorporativismin vaiheen jälkeen. Tässä hybridissä vanhat ismit katosivat. Oikeammin puhdasta sosialismia, kapitalismia, liberalismia, kommunismia tai korporativismia ei ollut koskaan ollutkaan. Oli vain niiden moneen suuntaan rönsyileviä malleja tai dogmaattisia, uskontoa lähestyviä oppirakennelmia. Sellaisesta toimiva hybridirakennelma oli kaukana ja kitka hallitseva voima pelon ja sodan, darwinismin sairaassa yhteiskunnassa.

"Hybrid society" ei ole darwinistinen malli

Hybridiyhteiskunnan rakentelu darwinistisena mallina, vahvimman oikeudella, on ihmisen sisäinen rakennevirhe eikä sovi uutteen hybridiyhteiskunnan kehittelyyn. Arvostettu Nobelin talouspalkinnon saanut The New York Timesin kolmnisti Paul Krugman kirjoitti eilen kuinka suomalaiset ovat hävinneet ruotsalaisille korkomenoina veloilleen nyt jo yli 1,5 % hintana littymisestään euroon. Krugman oli tästä varoittanut ja käytti suomalaisia juuri esimerkkinä.

Ruotsi maksaa veloistaan korkoa noin 1.6 % kun suomalaiset maksavat reipasta 3 %:n korkoa ja luottolaitokset varoittelevat myös näitä darwinismin AAA -ihmelapsia koron noususta euroalueella. Luottoluokittaja uhkaa rangaista myös Suomea. Asymptoottinen vapaus ei toimi euroalueen sisällä, demokratia on kriisiytynyt ja sanelusta vastaa kaksi suurvaltaa, Saksa ja Ranska. Hybridiyhteiskunta on euroalueen sisällä kriisiytymässä mutta lisää vauhtiaan Aasiassa.

Muulimalli

Näin adventin aikaan on syytä muistaa kuinka Jeesus ratsasti aikanaan aasin tamman varsalla kohti Jerusalemia. Raamattu ei kerro, oliko kyseessä aasin ja hevosen risteymä, hybridi. Jos kyseessä oli hybridi, siis muuli, onko meillä aina vain yksi mahdollisuus edetä sen kanssa ja hyväksyä Euroopan keksupankki pelastajaksemme ja hoitaa ongelma tätä kautta luottaen vanhaan keinoon painaen lisää euroja markkinnoille.

Vai kuljemmekko jokainen valtio erikseen ja muulin lailla meitä kiskoen Kiinaan ja Aasiaan, kehittyvien talouksien suuntaan, hakemaan luottoa Yhdysvaltain tapaan sairaan kapitalismin tavoin Aasiasta ja ostaen näillä luotoilla Kiinalaisia tuotteita? Sellainen ikiliikkuja ei tee kahdesta kalasta ja kolmesta leivästä ikiliikkujaa. Nousuhdanteen aikana on maksettava laskusuhdanteen velkoja pois vanhaan keynesiläiseen tapaan, eikä uskottava ikiliikkujaan edes hybridiyhteiskunnan pelastajana. Muuli hybridinä ei lisäänny lainkaan.

Armon isku kapitalismille

Onko se uutinen, että suomalainen mieshiihtäjä jää kiinni dopingaineiden käytöstä vai se, että tämä vuodettiin hänen mielestään virheellisesti medioille? Onko se uutinen, että Suomessa on valelääkäreitä vai se, että meillä ei ole toimivaa kontrollia varmentamaan lääkäreiden muodollinen pätevyys? Onko se uutinen, että koira puree postimiestä jalkaan vai se, että postimies puree koiraa?


Rappiouutiset

Uutisen löytäminen medioista on erityisen hankalaa silloin, kun perinteiset normit, arvot, moraali ja etiikka rikotaan tuon tuosta ja siitä tulee maan tapa. Forssan Lehdessä (17.11) Ilkka Joenpalo ironisoi kokoomuslaisen kansanedustajan ja entisen ministerin Ilkka Kanervan omituista tapaa hoitaa maisterina maakuntahallinnon kaavoitusta tuntematta sitä lainkaan. Vastaavasti Apu-lehdessä (17.11) toimittaja Yrjö Rautio kirjoittaa kuinka “Kanervan tapauksessa merkitään maastoon myös maan tavan ja rikoksen rajaa. Oikeudenmukainen tuomio voisi olla se perinteinen: sakko vainajalle ja Santeri vapaaksi - maan tapa vankilaan ja Ike vapaaksi.”

Suomen Kuvalehti (11.11) on otsikoinut oman pääkirjoituksensa tyyliin “Rappion tiellä” ja todennut kuinka Euroopasta ei saa liittovaltiota, mutta sopimuksia on noudatettava. On syntynyt uudentyyppinen riippuvuus tuottajan ja kuluttajan välillä, velan antajan ja velan ottajan välillä. Siinä Kiinalaiset raatavat valtion pussiin rahaa, sitä lainataan amerikkalaisille, jotta nämä voivat osta kiinalaisten tekemiä tuotteita. Paljon puhuttujen europondien tarkoitus on pelasta velkaantuneita rahoittamalla niitä edelleen yhteisvoimin. Näin pelastettaisiin velanantajia, mutta moraaliton meno voi jatkua. Ja se mitä isot edellä, sitä pienet perässä suomalaisessa kuntapolitiikassa.

Universaali moraali

Moraali ja etiikka eivät ole sama asia eikä maan tapa. Moraali tulee latinasta ja sillä tarkoitetaan säännöstöjä, joiden avulla ihmiset voiva luotta toisiinsa. Etiikka taas tulee kreikasta ja tarkoittaa hyveitämme. Moraalin ja etiikan mukaisesta toiminnasta on saatava palkintoja, hyödyttävä, rikkomuksista taas on seurattava sanktio, rangaistuksia, ei päinvastoin. Muuten yhteiskunnan ja kapitalismin suola käy mauttomaksi, luottamus katoaa ja yhteistyö on mahdotonta, moraali rapautuu.

Perhe on yhteiskunnan pienin yksikkö. Parisuhteen ideana on luottamus. Luottamus tuo mukanaan turvallisuuden. Jos tuo luottamus petetään, parisuhteen moraali alkaa rakoilla. Toinen osapuoli voi antaa anteeksi ja armo käy silloin oikeudesta. Jos tätä jatkuu kauan, armo käy parisuhteessa tarpeettomaksi ja samalla myös moraali ja eettiset hyveet häviävät.

Lapset alkavat elää turvattomassa ja rakkaudettomassa parisuhteessa. Perhe alkaa voida pahoin ja ensimmäisenä oireilevat juuri lapset. Parisuhteen ja perheen elämään eivät sovi sinkkusuhteen säännöt. Sinkun elämä voi olla täysin egoistista, narsistista, muista piittaamatonta ja parisuhteen näkökulmasta vailla kenenkään luottamusta ja samalla vapaata ja vastuutonta. Kahta elämäntapaa ei voi liittää kuitenkaan toisiinsa kadottamatta samalla molempien etuja. Sama koske kaikkia yhteistoimintamalleja ja ihmisyhteisöjen verkostoja. Niissä on aina mukana universaali moraali ja luottamus.

Lutherin teesit ja keynesiläisyys

Kun Martti Luther naulasi 95 teesiään Wittenbergin kirkon oveen hän tuomitsi samalla sellaisen armon, joka on ostatettavissa aneilla tai sopimusluoteinen. Syntyi protestanttinen uskonto, jonka taustalla oli juristin näkökulma moraalin vaikutuksesta lainsäädäntöön. Luther kun oli nimenomaan lainoppinut, ei pappi. Samalla nämä protestanttiset liikkeet levisivät Saksassa ja myös meille Suomeen. Olemme tänään maailman lutherilaisen kansakunta, väitetään. Näin on ehkä joskus ollutkin, tuskin enää. Tänään olemme ehkä pikemminkin yksi maallistuneimmista kansakunnista ja etenkin eettiset hyveet ovat käyneet vieraiksi.

Postmodernissa kulttuurissa moraalista ja hyveistä on alettu lipsua ja EU:n sisällä kohti katolista suurkulttuuria. Moraalista on tehty kauppatavaraa ja sopimusluoteinen, luokkasidonnainen ja monikulttuurinen ilmiö. Moraali on kuitenkin universaali, ei maan tapa. Niinpä keynesiläisessä suhdannepolitiikassa moraali katosi, kun laskusuhdanteen elvytysvelkoja ei maksettu pois korkeasuhdanteessa, vaan jatkettiin uskoen talouden kasvun olevan ikiliikkujan. Tämä ei koske vain eteläisen Euroopan valtioita vaan yhtä hyvin omia kuntiamme, joiden talous pelastetaan aina, siinä missä elämänhallintansa menettäneet ihmiset tulivat osaksi samaa armollista uuskapitalismia. Siinä haetaan totuuden puhujasta syntipukkia ja ristiinnaulitaan tämä, jotta muiden ei tarvitsisi tehdä parannusta.

Paluu juurillemme

Edessä on paluu juurillemme, tunnollisuuden ja vastuullisuuden perinteiseen porvarilliseen menoon, jossa pankkien ja rahoituslaitosten uudet armon liitot puretaan. Suuruus, sen ekonomia ihailu, ei saa johtaa siihen harhaan, ettei tällainen voi myös kaatua. Vanhasta markkinafundamentalismista kasvaa jälleen yhteiskunnan moraalia ja eettisiä hyveitä ylläpitävä hyvän ja pahan tiedon puu, jossa köyhässä yhteiskunnassa armo on niukkaa. Valintojen ja vaikutusten välillä on nähtävä armottoman suora putki eikä armosta saa tulla ylenpalttisen yhteiskunnan sellaista sääntöä, joka rapauttaa saavutettuna etuna koko kapitalismin. Pohjaton armo kun vie kapitalismilta perustan.

Kun armon merkitys katosi, samalla katosi myös moraali, eikä lainsäätäjälläkään ollut enää merkitystä. Lait ja niiden noudattaminen kun perustuvat nekin normeihin, arvoihin ja moraaliin. Viimeisen tutkimuksen mukaan suomalaisten usko demokratiaan, puoleisiin sen toteuttajina, on romahtanut sekin noin puoleen kansasta ja EU:n kohdalla demokratiaan uskoo enää vain joka viides suomalainen. Siinä voi puhua jo myös demokratian kriisistä.

Kun alle puolet uskoo kansalliseen demokratiaan, sen toteutus tulee kyseenalaiseksi ja puolueet lainsäätäjinä ovat vailla mahdollisuutta ylläpitää demokratiaamme, lakia ja niiden noudattamista. EU:n kohdalla peräti 80 % kansasta pitää sitä epädemokraattisena yhteisönä. Muutos on tapahtunut yhden vuoden aikana. Tällaisen lainsäätäjän toiminta käy mahdottomaksi ja se voi rapauttaa samalla myös lähiyhteisön, kuntien ja kansallisvaltioiden oman demokratian.

Kun unionia aikanaan koottiin, tätä pelättiin ehkä enemmän kuin mahdollisen liitovaltion budjettia ja tulevan valuutta-alueen kykyä toimia uskottavana yhteisenä euroalueena. Porvarillinen markkinafundamentalismi kun ei sovi kaikkiin EU-maihin ja protestanttinen moraalimme, ja etenkin sen työhön sidottu etiikka hyveineen, ei ole sama Etelä-Euroopassa kuin Pohjolassa tai pääosassa Saksaa. Meilläkin se on koko ajan rapautumassa, ja usko työn palkitsevuuteen alkaa hiipua työnantajien siirtyessä maasta rapauttaen omalta osaltaan perinteistä työn palkitsevuuteen liittyvää moraalia.

Hyvää isäinpäivää

Isänpäivä tuli Suomen vähän salaa 1970-luvun alussa. Almanakkaan merkittiin silloin marraskuun toiselle sunnuntaille muiden Pohjoismaiden tapaan isäinpäivä. Meillä almanakka on annettu Helsingin yliopiston hoidettavaksi ja nyt siitä ei yliopistolle kerrottu. Näin päivä poistettiin sieltä myöhemmin.

Kulttuurisesti kirjava päivä

Isänpäivä palasi virallisesti yliopiston siunaamana takaisin almanakkaamme vuonna 1987. Toki päivää oli vietetty meillä ruotsalaisten kauppiaitten toimesta jo 1950-luvun puolella ja Yhdysvalloista oletettavasti tänne siirtyneenä. Siellä päivä tosin on kesäkuussa vietettävä, kuten pääosassa globaalia maailmaa. Meillä oli jo ruuhkaa vapusta, toukokuun toisesta sunnuntaista ja äitienpäivästä alkaen ja jatkuen juhannukseen. Uutta hukkumistapahtumien hyppäystä ei heinäkuulle isille kaivattu.

Isänpäivä ei ole vakiintunut tietyksi päiväksi maailmalla, mutta kaikkialla sitä silti vietetään ja sen menot ovat kirjavat syntytavasta ja viettopaikasta riippuen. Siinä on samoja kulttuurisia eroja kuin euroalueen tai eurooppalaisen yhteisön synnyssä ylipäätän. Ei olla oikein yksimielisiä, säännöt ovat kirjavia ja kaikki eivät niitä joko tunne, tunnusta tai ovat halukkaita niistä tinkimään. Tutuksi politiikan kieleen on tullut käsite EVVK, ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Joku ministereistämme käytti sitä Suomen Kuvalehden kertomana (SK 45) tyyliin “Voi vittu mitä paskaa! Ei voisi vähempää kiinnostaa” Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa laadittaessa siellä iltajuhlan buffetlistaa käyttäen “skandinaaviskaa“, suomalaista konferenssiruotsia. Samalla lehti (SK 45) kirjoittaa, kuinka “Armo söi moraalin kapitalismista” ja pääkirjoituksessaan eurosekoilustamme otsikkoa “Rappion tie”. On ymmärrettävää, että ulkoasioistamme vastaavilla ministereillä, maan isillä, on muutakin, ja tärkeämpää euroalueen ytimessä, kuin takavuosien neuvoston buffetlistat.

Jumaluus ja shamanismi

Miehiseen kulttuuriin ei kuulu samanlainen tradition ylläpito ja kuri kuin mitä äideillä on omana päivänään, buffetlistat. Miehet ovat enemmän metsästäjiä ja luolan pito kunnossa, yhteisön ja perheen ylläpito on jäänyt feminiiniseksi vähän kaikkialla globaalissa maailmassamme. Ei vähiten Etelä-Euroopan matriarkaalisessa katolisessa kulttuurissa. Siellä isän päivän vietto on vielä ongelmallisempi, niin ajan ja paikan haussa, kuin meillä. Isään ja isyyteen ei liity madonnamaista elämää, palvontaa ja kotihengettärenä elämistä. Kristus syntyi hänkin isättömänä, Jumalan poikana.

Miehinen jumaluus on toinen kulttuurinen ongelma saada aikaan yhteistä tapaa viettää luomakunnan kruunun sellaista päivää, joka täyttäisi kaikkien toiveet ja vaatimukset. Joulun läheisyys tuo kristityille mieleen sekä Isän, Pojan että samalla Pyhän Hengen. Isä meidän rukouksessa isä on asettunut abstraktiin paikkaan sielussamme ja siellä se oli myös palvoessamme herooista Ilmarista, jonka paikka oli jossain Pohjantähden suunnalla. Myöhemmin Ukko Ylijumala kavensi valtaa kaappaamalla itselleen toisen lautasen paikan, sähköiset ukkosmyrskyt. Nyt lautanen on palautettu takaisin Ilmarisen käyttöön ja parlamentarismia palvellen. Joku epäilee siihen liittyvän juonittelua ja salaliiton. Perustuslain muuttaminen mukaillen tulevia vaaleja on miehistä puuhaa ja isien työtä nyt äitien kanssa siitä sopien. Näin isänpäivän hohde koki taas uuden kolhun ja euroalueesta alkoi tulla vapaaehtoinen liitto, josta voi myös erota. Äidit pakkasivat tavaransa ja lapset mukaansa.

Sukupuolineutraali isä

Isän paikka on muuttumassa postmodernissa yhteiskunnassamme ja sen sukupulineutraalissa elämässä entistäkin epämääräisemmäksi. Samalla kun naisen asema ja äitiys näyttäisi vahvistuvan, miehen ja isän asema on horjumassa. Kännykkäisät ja kotipinnarina uraansa rakentavat vanhemmat eivät oikein löydä paikkaansa isänä. Syntyy ongelmia pohdittaessa, millaista traditiota tuohon päivään voisi liittää, kun samalla perheet ja yhteisöllisyys ovat nekin rapautumassa ja kovin kirjavia. Isänä olemisen identiteetti on kadoksissa. Suomessa se katosi jo pitkien sotavuosien aikana.

Presidentinvaaleissa on yleensä valittu maan isää, mutta nyt vallassa on maan äiti ja niin myös vanhat traditiot vallasta ja sen käytöstä miehisenä ja isään liittyvänä ovat katomassa siinä missä aiemmin kuvattu shamanismi. Tieteen teossa valtaosa on naisia ja niin alkaa olla myös kirkkovallan kohdalla ja vanhastaan näin on ollut hoitajien ja opettajien ammateissa. Kuntien virat ovat liki naisten “miehittämiä” ja kuntapuolueet ovat nekin naisvaltaisia. Korporatiivisen kunnan ja valtion on vaikea toimia ottamatta huomioon sukupuoliroolien merkitystä ja asemaa muuttuvassa maailmassa ja nyt jo rapautuvassa globaalissa markkinataloudessa, kapitalismissa. Kaikki vanhat ismit, kapitalismi, sosialismi, liberalismi, korpotativismi, ovat kriisissä.

Kirjasuositukset isänpäivälle

Isänpäivästä Wikipediassa on vain muutama rivi, ja siellä kerrotaan kuinka päivän perinteisiin kuuluu käydä vierailemassa isien luona, viedä joku lahja, ainakin niiden vanhimpien vielä elossa olevien. Voi olla, että aikanaan päivä muuttuukin vainajien päivän yhteyteen, jos samalla kaupallinen traditio ja kapitalismi kokee pysyviä kolhuja. Ei ole oikein mitä hankkia ja kenelle ennen joulun kulutushuumaa ja hurmosta, paniikkia.

Vielä tänään suosittelen isänpäivänkirjoiksi edellisessä mystisen 11.11. 11. päivän jo luettelemieni Kurt Vonnegutin ja venäläisten kertojien rinnalle, joista Dostojevskia pidän nyt sopivimpana valintana hänen humaanin ihmisnäkemyksensä vuoksi, uusien naiskirjailijoittemme sotakuvauksia. Finlandia ehdokkain heitä on useampia ja aiemmin “ketustuspäivää” kuvatessani esittelin jo lappialaisen nuoren Katja Ketun. Samalla isänpäivänä tutuksi tulee myös kätilönä toimiminen.

Oikein hyvää isänpäivää suomalaisille isille ja isoisille

Mystinen 11.11. 2011

Marraskuun 11. päivä on suuren mystiikan päivä. Jo pelkkä marraskuun yhdestoista on monessa kulttuurissa poikkeava. Tämä koskee sekä läntisen että itäisen kulttuuripiirin yhteydessä asuvia kansoja ja pienkulttuureja, yksittäisiä ihmisiä. Kun tähän lisätään maaginen numeroyhdistelmä 11.11. 2011 pelkästään Shanghaissa tuhannet nuoret odottavat vihillepääsyään.

Kirkollinen juhla

Suomessa ortodoksit viettävät marraskuun 11. päivää pyhien marttyyrien, Menaksen, Viktorin ja Vikentioksen sekä etenkin pyhän marttyyri Stefaniksen ja pyhittäjäisän ja tunnustajan Teodoros Studiteksen muistopäivänä. Samalla tämä päivä on kirjailija Fjodor Dostojevskin syntymäpäivä vuodelta 1821.

Marraskuun 11. päivä päättyi ensimmäinen maailmansota: Saksa sopi aselevon ympärysvaltojen kanssa vuonna 1918. Suomessa marraskuun 11. päivänä syntyi kirjailija Kalle Päätalo.

Juhlapäivää itsenäisenä valtiona viettävät Angola ja Puola ja Saksassa käynnistyi karnevaalikausi. Yhdysvallat viettävät veteraanien päivää ja katoliset Pyhän Martinuksen juhlaa. Suomessa juhliva nuoret naiset uusina sodasta kirjoittavina Finlandia -ehdokkaina.

Transsubstaatio-oppi

Marraskuun 11. päivänä vuonna 1215 kristityt hyväksyivät ns. tsanssubstaatio-opin, minkä mukaan ehtoollisessa leipä ja viini muuttuvat todella Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Marraskuun 11. päivänä vuonna 1889 Washington hyväksyttiin Yhdysvaltain osavaltioksi. Tänään moni sitä katuu. Joka viides Yhdysvaltain kansalainen asuu perheessä, jonka tulot jäävät alle 5000 euron rajan vuodessa henkeä kohden laskettuna. Velan osuus on tätä paljon suurempi ja se kasvaa tuloja nopeammin.
Kun koko kansantalouden bruttokansantulo jaetaan henkilöluvulla, saadaan virheellinen kuva kansakunnan todellisesta vauraudesta ja hyvinvoinnista.

Suomalainen marttyyripresidentti Risto Ryti haudattiin marraskuun 11. päivänä vuonna 1956. Marraskuun 11. päivänä PlayStation pelikonsoli julkaistiin Japanissa.

Marraskuun 11. päivänä syntyi Henrik IV vuonna 1050, samoin Alphonse, Ranskan kuninkaan Ludvig VIII Leijonan poika vuonna 1220. Italian kuningas Viktor Emanuel syntyi niin ikään marraskuun 11. päivänä yhdessä Nicaraguan Daniel Ortegan kanssa.

Kirjailijoiden päivä

Kirjailijoista Dostojevskin ja Päätalon ohella syntyi vaikkapa Kurt Vonnegut, kun taas itävaltalainen Peter Drucker kuoli. Päivä on etenkin kirkollisten suurten tapahtumien ja kirjailijoiden päivä. Suomessa Finlandia ehdokkaiksi nimettiin nyt pelkästään naiskirjailijoita ja Laila Hirvisaaren uurastus palkittiin sekin ehdokkuudella. Mukana on uuden sukupolven sotakirjailijoita ja kaksi esikoisteosta. Ne sopivat hyvin marraskuun 11. päivän teemaan. Leo Tolstoin “Sota ja rauha” käy hyvin haasteena uusille nuorille kirjailijoillemme.

Kun naisia palkitaan, samalla mieskirjailijoita jätettiin palkitsematta ja etenkin rangaistuksi tulivat näin Jari Tervo ja Tuomas Kyrö, kirjoittaa toimittaja Antti Majander (HS 11.11). Vähä kaikessa on tapahtumassa nyt sekä sukupolven, että samalla sukupuolen vaihdos. Mutta minne jäi naisista ja Lapin sodasta upeasti kirjoittava ja ketutuspäivän avainhenkilöni Katja Kettu? Hänen ketutusta kai haluttiin raadissa jatkaa? Suosittelen hänelle Dostojevskin “Sorrettuja ja solvattuja”.

Martas

Marraskuun latinankielinen nimi "november" tulee yhdeksää merkitsevästä sanasta "novem". Ennen Julius Caesarin kalenteriuudistusta marraskuu oli vuoden yhdeksäs kuukausi. Marraskuu oli roomalaisille kyntö- ja kylvötöiden aikaa, mutta liki puolet päivistä kului kuitenkin juhlintaan. Etelä-Euroopassa on osattu aina juhlia ja myös marraskuussa.

Kuukauden suomenkielinen nimi viittaa yöpakkasiin ja routaan. Tällöin viimeisetkin ruohovartiset kasvit kuolevat ja tulevat martaiksi. Sana merkitse lähinnä kuolemaa ja vainajaa, indoeurooppalaisena kantasanana on "martas". Suomalainen juhliminen on jäänyt yleensä vähemmälle ja valmistautuminen lamaan tapahtuu eilen nimikkopäiväänsä viettäneen Martti Lutherin opein. Pietistiset liikkeemme syntyvät nekin muualla kuin välimereisen Euroopan menossa.

Skorpionin tähtimerkki

Marraskuun aikana sademäärät Suomessa vähenevät ja samalla auringonpaistetta saadaan todella niukasti. Pohjoisessa ensilumi auttaa, mutta etelämpänä marraskuu on nimensä veroinen. Viimeisetkin muuttolinnut jättävät talveen valmistautuvan pohjoisen pesimispaikkansa. Marraskuisen maiseman ja kaamoksen kuva on kuin varjo ihmisten sisimmässä.

Marraskuussa syntyneillä on yleensä skorpioni horoskooppimerkkinä. Siihen kannattaa tutustua astrologien tietoja netistä selaillen ja muistaa, kuinka tähtimerkkimme ovat vaihtuneet vuosituhansien aikana maan häilyvän akselin seurauksena, ja hakea samalla itselleen oikea tähtimerkki myös skorpionien aiemmin niin eroottiseen elämään. Paluu arkeen ja oikeaan tähtimerkkiin on aluksi vaikeaa, mutta siihen kyllä oppii marraskuun ja tulevan kaamoksen sekä talven paukkupakkasissa.

Dostojevskia opiskellen

Tässä sopeutumisessa auttaa Dostojevskin tuotanto, joista suosittelen menneen erotiikan muistona “Vanhan ruhtinaan rakkautta“, tähtimerkkiä vaihtaessa “Kaksoisolentoa“, tulevaan syvään taantumaan valmistautuessa “Köyhää väkeä”, organisaatiomuutoksi seuraillessa “Narria kartanon valtiaana”, kiusatuille tulevan talven aikana ketutukseen “Sorrettuja ja solvattuja” sekä “Alistettuja ja loukattuja”.

Kun avioliitto ja sen onni, solmittuna 11.11. 2011, ei välttämättä johda pitkään liittoon suosittelen myös Dostojevskin aina ajankohtaisia tyhjenevän talouden “Kirjoituksia kellarista” tai “Muistelmia kuolleesta talosta”. Ne ovat molemmat dostojevskilaisella suurella sydämellä ja lämmöllä kirjoitettuja ja kiusattua ihmistä ymmärtäviä myös vaikkapa kuntaliitoksia pohdittaessa.

Myös lapsia ja lasten kärsimyksiä ymmärretään tämän kovia jo nuorena kokeneen ja poliittisesti valveutuneen ihmistuntijan kirjoissa. Mustavalkoisuus on kaukana ihmiskuvauksista ja paatuneinkin ihminen on lopulta vai ihminen ihmisten joukossa. Teemana katumus ja kärsimys on hyvin suomalainen ja sopii Kalle Päätalon kirjojen joukkoon siinä missä Laila Hirvisaarta lukien.

Jos olo tuntuu kaiken tuon lukunautinnon jälkeen entistä ahdistavammalta, suosittelen aina ajankohtaista rippikirjaa “Rikos ja rangaistus” sekä politiikasta itsensä löytäville kertaamaan taas karren Dostojevskin “Pelurin”, “Idiootin” sekä “Riivaajan”. Ennen tulevia kuntavaaleja on syytä kerrata kirja “Keskenkasvuinen” , “Rikos ja rangaistus” sekä aina ja joka paikassa “Karamazovin veljekset”. Viimeksi mainittu sopii myös presidentinvaaleihin valmistautuville.

Dostojevskin novelleista skorpioneille sopivat, uuteen tähtimerkkiin jo siirryttyä, vaikkapa “Emäntä”, “Heikko sydän” sekä aina ajankohtainen “Rehellinen varas”. Leo Tolstoin “Sotaa ja rauhaa” ei pidä lähteä lukemaan perheellisen ennen kuin Dostojevskin kirja “Ikuinen aviomies” on tullut tutuksi.

Euroopan velkakriisistä kiinnostuneet voivat tutustua valkoisen miehen rötöksistä sopivasti kertovaan “Rikokseen ja rangaistukseen” sen jälkeen kun kirjat “Idiootti” ja “Köyhää väkeä” sekä “Rehellinen varas” ovat tulleet luetuiksi.

Valta ja vallankäyttö

Valta Suomessa kuuluu kansalle. Kansa jakaa poliittista valtaa ainakin kunnille, valtiolle ja Euroopan unionille vaalien kautta. Kunnissa valtaa käyttävät virkamiehet, poliitikot, professionaaliset ryhmät (opettajat, hoitajat jne.), joskus ulkopuoliset painostajat. Poliittisen vallan lisäksi myös muilla toimijoilla on valtaa. Puhumme markkinavoimista, talouselämästä, mediasta ja mediakratiasta demokratian rinnalla.

Monet julkiset avainhenkilöt ja asiantuntijat vaikuttavat myös julkisen vallan käyttöön. Kasvava vaikutus on myös ns. kolmannen sektorin toimijoilla ja sen suurilla järjestöillä. Valtaa on monenlaista, mutta yleensä me keskitymme Suomessa julkiseen valtaan, kolmeen valtiomahtiin ja mediaan neljäntenä.

Vallan menetys tekee kipeää

Vallasta luopuminen tekee kipeää, toteaa entinen Rengon kunnanjohtaja Antti Leinikka Forssan lehdessä (FL 9.11). “Ei ole niin hohdokasta siirtyä kunnanjohtajasta muutosjohtajaksi tai kehittämispäälliköksi. Inhimillistä sekin on”, toteaa Leinikka.

Renko liitettiin Hämeenlinnaan ja saman koki myös moni muu maaseutupitäjä, ei vain Kanta-Hämeessä, vaan ympäri Suomea. Vallan menetys pelottaa ja komean tittelin katoaminen on myös sosiaalinen statusmenetys, toteavat entiset kunnanjohtajat.

Vielä enemmän kipeää tekee Italian ja Kreikan pääministereille luopua vallastaan ja varmaan se teki kipeää myös välimereisen alueen arabi-islamilaisille johtajille. Valta ja sen mukanaan tuoma asema ymmärretään kaikkialla tavoittelemisen arvoiseksi, vaikka loppu olisi Muammar Gaddafin kaltainen ja koskisi myös hänen perhettään.

Friedrich Nietzsche kehotti ihmisiä hakemaan valtaa peittelemättä, ja piti sitä tärkeimpänä viettinämme ohi lisääntymisvietin. Eläimet taistelevat johtajan paikasta ja lauman alfauros tai -naaras ovat pitämässä paikastaan kiinni viimeiseen saakka.

Murra, pakota, manipuloi ja hajota

Professorit Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg ovat pohtineet vallan ilmenemismuotoja toisesta näkökulmasta. Valtaan liittyy vastustuksen murtaminen, toimintavaihtoehtojen rajoittaminen, asenteiden muuttaminen sekä lopulta vallan muuttaminen oikeudeksi ja totteleminen velvollisuudeksi.

Paloheimon ja Wibergin mukaan vallan tavoitteena on saada toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla hänen vastustuksestaan huolimatta. Keinoja on paljon ja mediakratiassa mainitaan usein manipulointi.

Tällöin vaihtoehtoja voidaan esitellä rajatusti ja käytännössä lopulta vain yksi. Näin silloinkin, kun niitä olisi rajaton määrä. Korporatiivinen media on siinä osa muuta megakorporaatiota, Riikka Söyryngiä lainaten.

Äänestäjät voivat vaihtaa talousoligarkkien palvelijat, mutta oligarkkien politiikkaan sillä ei ole vaikutusta, kertoo Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Paul Craig Roberts. Näennäisdemokratian rakenne ei salli totalitarismia, joten instituutiosta tulee autoritaarinen Robert Abelen kirjoittamana. Autoritaarinen organisaatio ei ole luova eikä innovatiivinen. Siellä tehdään pelkkiä suoritteita, ei löydetä enää lainkaan uutta tai sellaista jopa kavahdetaan.

Rajoita tai paranna vaihtoehtoja

Toimintavaihtoehtojen rajoittamisessa vähennetään tai parannetaan vallanalaisen valintoja ja tällä tavalla saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Vanhassa keskusjärjestömallissa vastineeksi yhteistyöstä järjestöt voiva saada vaikkapa valtaa työmarkkinapolitiikassa ja hyvinvointipolitiikassa; eläkejärjestelmissä, koulutuksessa, tulonsiirroissa jne. Korporativismi suomalaisena mallina toimi etenkin 1960- ja 1980-luvuilla ja hyviä tuloksia saavutettiin myös vaikkapa Itävallassa ja Ruotsissa, kertoo väitöskirjassaan Olli Rehn vuodelta 1996.

Malli ei ole tänään enää oikein käytössä ja kritisoituja ovat myös porterismin klusterit. Kukin aika tuottaa omat rakenteensa käyttää valtaa, tai kanavoida sitä ihmisen mittoihin, ja välttäen innovaatiopolitiikassa autoritarsimin siemeniä.

Asenteet, arvot ja manipulointi

Asenteiden ja arvojen muuttamisessa pyritään vaikuttamaan vallanalaisen mieltymyksiin ja muuttamaan hänen asenteitaan tekoa tai vallankäyttäjää kohtaan. Vanhemmat, kouluttajat ja todistusten antajat pyrkivät vaikuttamaan juuri asenteiden ja arvojen muuttamisen kautta, sekä käyttämään valtaansa palkitsemalla tai rankaisemalla. Joskus mukaan tulee myös kouluille tyypillistä kiusaamista.

Toki media, mainonta jne. menettelee samoin poliitikkojen rinnalla. Yksilön tietoisuuden muuttaminen vallanpitäjälle suopeaksi on vanhimpia vallankäytön muotoja. Psykologia, ja sitä yhteiskunnallisesti lähestyvä sosiologia, erottelevat ihmisen ja hänen yhteisönsä toisistaan. Ihmiseen kohdistuva valta on eri asia kuin lauman sisäinen vallankäyttö ja sen biologiset tai sosiaaliset keinomme.

Nykyisin on tyypillistä leimata median keinoin markkinatalouden säätelyä vaativat antidemokraateiksi. Raskasta propagandakoneistoa käyttävä yhteiskunta liikkuu lähellä voimalla pakottamista juuri institutionaalisissa rakenteissaan, ja on aina autoritaarinen, sekä samalla kaukana luovasta ja innovatiivisesta yhteiskunnasta.

Autoritaarisesta kohti totalitaarista valtaa

Kun valta lopulta muuttuu jollekin oikeudeksi, tai hän sen sellaisena kokee autoritaarisena ja annettuna valtana, liki totalitarismina, ja vastaavasti muilla ihmisillä on velvollisuus totella, kyse on Wibergin ja Paloheimon luokituksessa sisäistetystä vallasta.

Tällöin vallanalainen ajattelee, että hänen on velvollisuus totella, ja vallankäyttäjä pitää valtaa oikeutenaan. Tällöin valta sokaisee, täydellinen valta täydellisesti. Autoritaarinen yhteiskunta ei ole kansalaisyhteiskunta, saati demokratia, jossa uutta luodaan kaiken aikaa. Organisaationa sellainen on kaiken aikaa tulehtunut ja kriisissä.

Italia ajautui tällaiseen korporativismiin 1930-luvun alussa fasismin kautta. Professori Timo Anderson on kirjoittanut ansiokkaan blogin korporativismista, liberalismista sekä fasismista osana valtiokorporativismia. Hän käsittelee mm. fasistisen Italian korporativismia erotellen sen oikein korporativismin varhaisemmista muodoista.

Samalla fasismi jakoi korporativismin kahteen koulukuntaan, jossa juuri valtiokorporativismi edusti alisteista korporativismia vastakohtanaan vapaa korporativismi tai yhteiskuntakorporativismi. Olli Rehn puolestaan väitteli korporativismin noususta ja laskusta.

Tietoisuus ja valta

Professori Timo Järvikoski on kirjoittanut artikkelissaan Paloheimon ja Wibergin viimeisestä vallan käytön luokasta, vallan sisäisestä kokemisesta. Järvikosken pohdinnassa lähtökohta on tiivistäen yksilön ja yhteisön, yksilön ja häntä ympäröivän maailman, kokemuksen eroista. Näin tietoisuus ja vallan pohdiskelu liittyy kahden järjestelmän teoriaan; yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen dualismiin.

Tässä ihminen yksilönä muodostaa yhden järjestelmän ja toinen järjestelmä syntyy muista ihmisistä. Ihminen koetaan psyykkisen toiminnan ja tietoisuuden kantajana, valta taas kuuluu vallanpitäjälle, joka käyttää sitä kuin mitä tahansa työkalua. Me koemme tämän helposti myös virtuaalisessa ympäristössä, jossa ulkopuolinen on ikään kuin vieras ja “epätosi”.

Tästä seuraa tietoisuuden haku ihmisen sisältä, lähinnä aivoista, ja vallankäyttö pyritään selittämään yksittäisten johtajien henkilökohtaisten ominaisuuksien ja päätösten kautta, vieraan ympäristön tuotteena ja ulkopuolisena. Näin tietoisuus ja valta ovat käsitteitä, joilla on lopulta hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa.

Eliitin valtaa

Vallanpitäjä, kirkkovalta, ylimysvalta, markkinavoimat, elitismi, mediavalta, ovat aina suhtautuneet kansaan itsensä ulkopuolisena objektina, manipuloinnin kohteena, johon he eivät itse lukeudu. Näin tekee myös vaikkapa valtiokorporativismi. Tämän vuoksi ihminen ja hänen sisäinen tietoisuus sekä ympäröivä maailma, kahden järjestelmän ideologia, on ollut aina johtava ja suosittu yhteiskunnan elitismin käyttämänä vallankäytön välineenä. Ilmiö on siis ikivanha, mutta ei välttämättä geneettinen.

Ongelmana edellisessä vallankäytössä on se, ettei opettaja voi kuitenkaan määrätä oppilasta ymmärtämään, muuttamaan asenteitaan tai arvojaan, Kreikan ja Italian tuleva pääministeri kansalaista muuttumaan saksalaiseksi. Yhteiskuntafilosofisesti mukana on individualismin ja pluralismin korporativismin jännitteitä.

Korporativismiin kuluu se näkemys, etteivät oikeudet ole yksilön vaan hänen asemansa funktio. Asema luo oikeuksia toisin kuin individualismi edellyttäisi. Korporativistille on vierasta ajatelle yksilön itse luovan oikeuksia itselleen. Yksilön oikeudet ja toisten ihmisten velvollisuudet häntä kohtaan ovat rinnakkaisia.

Lopputulos yksilön vastuulla

Järvikosken esittelemässä yksilön sisäisessä tietoisuudessa tämä ajattelu on virheellinen. Niinpä, jos alaiset eivät ole valmiita antamaan käskyä itselleen, heitä on turha käskeä. Tai jos näin tehdään, lopputulos on jotain aivan muuta kuin se, mihin käskijä tähtäsi. Kukaan meistä ei voi noudattaa toisen käskyä tai toteuttaa toisen esittämää teoriaa.

Tämä koskee myös moniäänistä mediaa, jossa uudet media kertovat koko ajan uusista asioista. Järvikosken mukaan nykyaikainen aivotutkimus olisi ongelmissa, jos sen olisi etsittävä yksilöltä erityistä tietoisuus alueita. Tämä olisi vähän samaa kuin pyrkiä hakemaan auton ohjausta pelkästään sen ohjauspyörästä. Moni vallankäyttäjä toimii kuitenkin tällaisen yhteiskuntafilosofian tai psykologian sisäistäneenä.

Jokainen todellinen johtaja vallankäyttäjänä jättää aina lopputuloksen avoimeksi. Käskyt muotoutuvat tuloksiksi ja organisaatio on tulosta tekeväksi luotu. Jokaisen jäsenen on oltava tietoinen toiminnan koko luonteesta ja todellisista tavoitteista.

Timo Järvikoskea lainaten tällainen tietoisuus voi syntyä vain, kun ihmiset ovat itse luomassa toiminnan tavoitteet ja etsiytymässä tuloksen tuottamisen kannalta olennaiseen organisaatioon. Ja kiitosta jaettaessa todellinen johtaja - toisin kuin poliitikot, jotka kiistelevät siitä, kuka mitäkin sai aikaan, astuu syrjään, ja ihmiset sanovat : “Me teimme sen itse.”

Mediayhteiskunnan vallankäyttäjät

Tässä prosessissa media on vahva vallankäyttäjä. Poliittinen elämä välittyy sen kautta ja värittyy samalla medioissa. Jopa agenda syntyy usein siellä. Päättäjille media on siten myös oivallinen, mutta samalla kasvoton syntipukki. Median vastuulla on säilyttää riippumattomuutensa. Kansanvallan haastava media on mediakratiaa. Demokratiassa valtiovalta ei puutu tiedotusvälineiden sisältöön. Demokratian portinvartijana media pakottaa päättäjät perustelemaan tekonsa.

Media vallankäyttäjänä vahvistaa mielikuvia, muokkaa tietoja ja asenteita. Se pureskelee valmiiksi monimutkaiset asiakysymykset selkeiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoilee ne kansalle. Perimmäisen olemassaolon tarkoitus alkaa hämärtyä vasta, kun tarkastelu kohdistuu megakorporaatioon, mediamoguleihin, mediakonserneihin tavoitteena tuottaa voittoa omistajilleen. Tällöin vallankäyttäjien intressit alkavat yhdentyä ja mukana on enää vain yksi valtaa käyttävä megakorporaatio esimerkkinä USA:n rautakolmio tapaan; Pentagon, kongressin valiokunta sekä aseteollisuus.

Hyvää pyhäinpäivää

Pyhäinpäivä on kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Päivää vietettiin alun perin marraskuun alussa, mutta myöhemmin se siirtyi ja on nyt aikaisintaan 31. lokakuuta tai viimeistään 6. marraskuuta ja aina lauantaina. Työmarkkinapolitiikka ja maallistunut elämämme ei pidä tärkeänä vainajien ja pyhäinmiesten päivää siinä merkityksessä kuin sitä vietetään vaikkapa Latinalaisessa Amerikassa Kuolleiden päivänä (Dia de Muertos) ja vainajien muistojuhlana 1-2 marraskuuta.

Kekristä Halloween juhlintaan

Juhla on erityisen merkittävä Meksikossa, Filippiineillä ja Brasiliassa, joissa päivä on myös vapaapäivä. Yhdysvalloissa Halloween liittyy pyhäinpäivän aattoon ja Venäjällä vastaava päivä on vanhempainpäivä, jolloin käydään haudoilla ja muistetaan myös ystäviä ja sukulaisia samalla. Kommunismi muutti päivän luonnetta.

Ennen reformaatiota Suomassakin vietettiin muun maailman malliin useitakin pyhimysten juhlapäiviä, ja monet niistä olivat samalla juhlapäiviä. Luterilaisuuden myötä päivät yhdistettiin kaikkien pyhien yhteiseksi päiväksi ja näin pyhäin miesten päivä säilyi ja yhdistyi samalla vainajien muistopäiväksi. Kun lähellä oli lisäksi vanha suomalainen kekri, agraarin ajan sadonkorjuun päättymisen juhla, pyhäinpäivä sai myös usein aluksi tuon kekri -nimityksen.

Nyt kekri ja Halloween alkavat olla samaa juhlaa, mutta jo postmodernin yhteiskunnan yhteistä kulttuuria, jossa myös kirkollinen juhla alkaa hämärtyä. Näin anglosaksinen Halloween jyrää kansallisen kekrimme ja palaamme huomaamatta vanhaa kelttiläiseen, syksyllä vietettyyn uuden vuoden juhlaan samhaimiin. Ensi vuonna tämä juhla on 3. marraskuuta ja vuonna 2015 juhla on jo lokakuun viimeinen päivä kuten myös vuonna 2020.

Karnevaaliaikaa

Itäisessä kristillisyydessä kaikkien pyhien sunnuntaita vietetään ensimmäisenä sunnuntaina helluntain jälkeen. Näin ortodoksiseen juhlakalenteriin marraskuinen pyhäinpäivä ei kuuluisi, mutta Suomen ortodoksien kirkko viettää tätä päivää Karjalan pyhittäjäisisien ja valistajien muistopäivinä. Suomen katolinen kirkko viettää samana lauantaina kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivää ja seuraava sunnuntai on pyhäinpäivä (kaikkien pyhien juhla). Latinalaisessa Amerikassa ja etenkin Meksikossa tämä aika on samalla liki karnevaaliaikaa ja riehakasta juhlintaa.

Synkästä juhlinnan aiheesta huolimatta kulttuureilla on taipumusta muuttaa juhlansa maallisiksi ja samalla riehakkaiksi. Näin on käynyt liki kaikille kirkollisille juhlillemme ja ei vähiten joululle ja juhannukselle. Samalla niihin on liittynyt monikulttuurisuutta ja pakana-aikaisia kansallisia menoja ja ei vähiten Suomessa.

Suomalainen kuolema

Helsingin Sanomat (HS 5.11) esittelee arkisesti pyhäinpäivän teeman, suomalaisen kuoleman. Lehti käyttää synkän tummaa ja mustaa grafiikka kertoen mihin suomalaiset kuolivat vuonna 2010. Sen pragmaattisemmin ei enää voi pyhäinpäivän juhlaa esitellä ja se tuo mieleen takavuosien Neuvostoliiton. Uskonto oli siellä oopiumia kansalle, vaikka se tahtoi hiljaisesti kapinoidakin, ja hautapaikat pysyivät yllättävän kristillisinä, kristillisiä juhlia vietettiin olkoonkin, että niitä pyrittiin maallistamaan.

Näin marxilaista opista alkoi tulla ikään kuin uskonnon korvike ja sellaisena siihen usein törmäsikin kommunististen maitten puhtaan yhteiskuntafilosofisen opin jäljittelyssä. Näin yhteiskunnalliset filosofiat ja vanhemmat traditiot, dogmit ja uskomukset tahtovat lopulta sulautua toisiinsa myös tänään ja etenkin internetin välityksellä. Intrenet on valtaisa kulttuurien sulautusuuni ja sitä on osattava hyödyntää tässä merkityksessä eikä vaikeuttaa uuden syntyä ja auringon nousua. Se kun nousee joka tapauksessa vaikka nukkuisimmekin joka aamu yli sen sarastuksen ja olisimme konservatiivisia ja hitaita jälkiomaksujia. Tästä tulee tuo kansamme viisaus, jossa varhainen lintu saa matonsa tai että talon pitää tapa, jossa ollaan aamun virkkuja, siis luovia ja innovatiivisia. Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää.

Vanhuuden höperyys kuolinsyynä

Helsingin Sanomien grafiikassa suomalaiset kuolevat tuhansiin sairauksiin ja myös vanhuuteen, jota ei sairaudeksi lueta. Sen sijaan Alzheimer ja dementia ovat kasvava tapa kuolla, kun vastaavasti verenkiertoelinten sairaudet ovat vähentyneet kuolinsyynä Suomessa. Yleisin syy ne ovat toki edelleen suomalaisena tapana joutua vainajien päivän juhlituksi sankariksi. Tällaisia sankareita syntyi vuonna 2010 49 904 suomalaista ja tämä määrä kasvaa nyt suurten ikäluokkien myötä. Se on hyväksyttävä ja järjestettävä asiat kuntoon ennen kuolemaa. Nukkuneen rukous on kaikkein turhinta maailmassa.

Kuolemansyynä verenkiertoelinten sairaudet ja kasvaimet edustat yhdessä liki 35 000 tapausta vuodessa. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin meitä kuolee vain runsas 2000 ihmistä ja ruunasulatuselinten sairaudet vievät kalmistoon 2500 vainajaa.

Tapaturmat ja väkivalta saavat suuria otsikkoja medioissamme vaikka kuolleiden määrä jää noin 4000 ihmiseen ja murhien ja tappojen osuus on vain noin sata tapausta vuodessa. Itsemurhia teemme kymmenkertaisen määrän ja liikenneturmissa meitä kuolee 300 ihmistä. Ne ovat kaikki turhia kuolemia, mutta samalla marginaalisia, ja enemmän meitä kuolee pelkästään aortan laajentumaan (564) tai vaikkapa Parkinsonin tautiin (448), niin marginaalisia kuolinsyitä kuin nämäkin ovat 50 000 kuolemantapauksen joukossa.

Marginaalisia pelkoja

Hermoston ja aistimien sairauksiin suomalaisia kuolee liki sama määrä kuin tapaturmiin ja väkivaltaan, runsas 4000 suomalaista. Yhteensäkään nämä eivät ole kuin runsas kolmannes verenkiertoelinten sairauksien kuolemansyistä. Vastaavasti virtsa- ja sukupuolielinsairauksiin suomalasia kuolee vain sama määrä kuin vaikkapa tartunta- ja loistauteihin. Monet paljon puhutut ja pelätyt sairaudet ovat kuolinsyynä marginaalisia ja synnytyksessä suomalasia kuoli vuonna 2010 yksi nainen, sikiökuolemia oli 25 kappaletta. Se luku lienee pienin maailmassa eikä synnytystä tule pelätä, ainakaan keski-ikäisenä miehenä sukupuolineutraalissa Suomessa.

Lehti esittelee myös suomalaisten päiväkohtaiset kuolemat ja jättää niiden tulkinnan lukijan omaan harkintaan. Se on viisas teko. Ihmisten on osattava myös itse hakea ja tulkita tilastoja, opiskella uusi medialukutaito, ja hyvää grafiikkaa ei ole syytä kertoa erikseen tekstissä.

Täydenkuun taika

Suomalaiset kuolevat täydenkuun aikaan aivan kuten kaikkina muinakin kuun kierron aikoina ja juhlapyhinä niin ikään ilman erityistä syytä juhlia itsensä hengiltä. Onnettomuudet, hukkumistapaukset, väkivallanteot jne. ovat niin marginaalisia kuolemantapaustilastoissamme, etteivät ne voi näkyä näinkin suuren kansan kohdalla piikkeinä kuolemansyitä seurattaessa. Sama koskee vuodenaikaista vaihtelua, eivätkä kesäiset hellepäivät ja -jaksot korostu mitenkään sen enempää kuin menneen talven lumet sekä paukkupakkaset tammikuun neljännellä viikolla ja helmikuun kahdeksannella viikolla.

Sen sijaan pitkä hellejakso heinäkuussa kyllä näkyy heinäkuun 28. viikon kuolemantapausten määrässä, olettaen rohkeasti, että kaksi asiaa liittyvät aina toisiinsa samaan aikaan esiintyen. Jostakin syystä viikko 29 on jo normaalin alapuolella vaikka helle kyllä jatkui edelleenkin.

Näin päivittäin ja viikoittain tapahtuvat pienet heilahtelut selittynevät muilla syillä kuin säällä ja sen vaihtelulla, jolloin erot myös menevät normaalin vaihtelun sisälle. Se on vähän samaa kuin pohdinta gallupdemokratiassa, jossa pari prosenttiyksikköä suuntaan tai toiseen menee tilastolliseen vaihteluun ja virheisiin, jolla ei ole merkitystä tuloksia tulkittaessa. Se ei poista tapaamme jännittää lottovoittoa eikä sitä pidä poistaa osana hankkia verotuloja hyvään tarkoitukseen niin nuorisotyössä kuin kulttuuriin ja urheilun tukemisessa, pitkän ja laadukkaan elämän tavoittelussamme.

Yleinen ketutuspäivä 4.11

Katja Kettu on kirjailija Lapista. Suomen Kuvalehden (28.10) artikkelin mukaan hän näyttää uneliaalta hipiltä. Hän on kirjoittanut kolmannen romaaninsa “Kätilö” (WSOY) Eeva Joenpellon kirjailijatalossa, Sammatissa. Kirja käsittelee Lapin sotaa ja sen siviiliväestöä. Katja Kettua kirjaimellisesti ketuttaa se, etteivät ihmiset tunnu muistavan tai tietävän mitä Lapissa oikeasti tapahtui vuosina 1944-45.
Jotta tämä ja monet muut ketuttavat asiat muistaisimme, olisi pyhäinpäivää (5.11) ja ruotsalaisuuden päivää (6.11) edeltävä 4.11 nimettävä yleiseksi ketutuspäiväksi, paastoksi ennen rauhoittumistamme pyhäinpäivän viettoon.

Nuoruuden ketutus

Lapin kairat tutkijana kiertäneenä ensimmäiset asiat, joihin törmäsin, olivat Lapin sotaan liittyviä kertomuksia, taruja ja myyttejä, ja etenkin monen Karjalan ja Sompion allasevakon muistelemina taruina. Niitä vertailtiin toisiinsa pyytämättäkin. Poltetusta talosta muutto on erilainen kokemus kuin hukutetusta.

Se ettei aihe ole enää ajankohtainen, johtuu yksinkertaisesti muistelijoiden siirtymisestä viimeiselle evakkomatkalleen, jotkut jo viidennelle. Toinen tehtiin talvisodan ja jatkosodan välillä palaten vanhoille kotisijoille. Se oli uskalias teko ja kertoi voitontahdosta, sotapropagandasta silloisissa medioissamme. Talvisodan aikana saavutimme niin huikeita voittoja että hävitty sota tuli monelle yllätyksenä rauhanehtoineen. Sellainen rauha ei ketuttanut vaan pisti vihaksi.

Kun lyhyestä tapahtumasta, Lapin sodasta, alkaa olla jo vuosisata, sen muistelijoita ei tahdo riittää monen sukupolven kerrottavaksi. Nuoren kirjailijan huoli siitä, etteivät muistelijat uskalla kertoa asiasta, ovat traumaattisia ja vammaisia, on väärä mutta muodikas.

Toive siitä että ketutus loppuisi ja pääsisivät jo viidennessä polvessa, hänen lapsensa Helsingissä ja Espoossa asuen, muistelemaan saksalaisten polttamia hirsimökkejään, on turha ja tarpeeton. Heillä on paljon tuoreempaakin muisteltavaa saksalaisten ja välimereisten kulttuurien suunnalta, Kreikassa on ketutusta kerrakseen.

Ammattina ketutus

Toimittaja Leif Salmenia ketuttaa aina (HS 4.11). Se on osa hänen sekä ammattia että persoonallisuutta ja aihe alkoholismiin aikanaan. Parhaat jutut syntyvät kertomalla ketutuksesta Katja Ketun tapaan. Moni toimittaja ja kirjailija on ketutuksen mestari ja saa siitä aiheensa, voimansa ja lopulta koko elämänsä sisällön. Ilman ketutusta ja sen provosointia ei synny mitään.

Päihteet ja etenkin laskuhumala ovat ketutuksen ja kurjuuden lähde sekä alku kohti mielisairaalaa. Ketutksen ärsyttäminen äärimmilleen on suomalaisen elämän suola ja suurten tulosten ja elämysten syvintä itseään.

Nyt Salmenia ketuttaa se, kuinka Euroopan johtavat poliitikot ja asiantuntijat olivat lapsellisia olettaessaan kuinka euro valuuttana johtaisi eri maiden talouksien lähestymiseen ja yhdentymiseen. Oikeammin tällainen europrojekti vain hajottaa Eurooppaa. Lontoon välit Berliiniin, Brysseliin ja Pariisiin ovat rasittuneet. Puola ja Ruotsi nurisevat euroryhmää vastaan. Saksa ja Ranska sietävät toisiaan vain pitkin hampain, tietää Salmen metropolien elämää kokeneena, maita ja kansoja kiertäen.

Globaali ketutus

Eniten ketuttaa kuitenkin Kreikan pääministeri Georgios Papandreouta, joka pyörsi pyhät sanansa ties monenneko kerran ja pelasi itsensä pussiin. Kolmannen polven pääminiterinä sellainen on nöyryyttävää etenkin, kun oma ura loppuu ylpeän helleenisen kulttuurin ajautuessa letkuissa roikkuen aivokuolemaan.

Pasok puolue on kääntämässä sekin peukalonsa alas ja uhka tulla heitetyksi yli laidan on poliittiselle pelurille nolo loppu, jonka Merkel ja Sarkozy toki odottivatkin tapahtuvan noin puolen miljardin eurooppalaisen ohella. Kun yhdestä miehestä tehdään 7000 miljoonan globaalin talouden syntipukkia, meno on maailman historiaan jäävä ja sitä tulisi osata myös käsitellä ja arvostaa sellaisena, globaalin tason ketutuksena.

Pohjoismainen ketutus

Asiansa ja itsensä hallitsevaa, sanansa valikoivaa Alexander Stubbia ketuttaa muodista jäänyt pohjoismainen yhteistyö ja sen turhuudet. Kööpenhaminassa lausutut totuudet, kirosanoin höystäen, olivat häneltä aivan normaalia suomalaista arkikieltä, jossa yön yli nukkuen oli mukana vain vääriä sanavalintoja ja muutenkin diplomatian kieli hukassa. Se löytyi jälleen ketutuksen jälkeen. Pohjoismainen yhteistyö oli ydin kaikelle mahdolliselle ja henkinen tuki myös monelle mahdottomalle niitä erikseen edes luettelematta.

Ketutuksen syyt ovat yleensä muualla kuin lähiympäritössä tai -yhteisössä ja kehon kieli voi syntyä kiroiluineen liiankin läheiseksi päässeestä ystävyydestä, iholle käyvästä.

Perussuomalainen ketutus

Timo Soini oli näyttävästi esillä Yhdysvalloissa kertoen suurella TV kanavalla kuinka pankista ei pidä leipoa valtiokorporatvismin jäänteitä tai uusia puolueita. On moraalitonta siirtää pankit pois pankkitoiminnasta ja ilman siihen liittyvää riskiä.

Kreikka on tätä kokeilemassa ja Salmen haluaisi pankit EKP:n hoidettaviksi. Tästä Soinin esiintyminen Suomen kansainvälisesti tunnetuimpana poliitikkona ketuttaa toimittaja Juha Akkasta (HS 4.11). Soini on Akkasen ketutuksen perussuomalainen kohde ties monenneko kerran.

Taas Soini pääsi riekkumaan ja hän on lainattu poliitikko myös muualla Euroopassa kuin vain Kreikassa ja Portugalissa, valittaa Akkanen ketutustaan. Soini on muutakin kuin Suomi tai päinvastoin, valittaa toimittaja perustautiaan ja sen kohdetta kuin mustalla jäällä liukastellen, mustan rakkauden pauloissa eläen.

Kulttuuriketutus

Taidealan koulutus ketuttaa kulttuurialan osaajia. Taidealan koulutusta tulisi karsia kovalla kädellä. Ylikoulutuksessa ei ole mitään järkeä, nuoria ei saa huiputtaa, koko systeemi tulee vaihtaa, aloituspaikkoja tulisi olla vähemmän, holtiton ylikoulutus on kulttuurialan väheksymistä, koulutustarpeet on arvioitu täysin väärin, taiteilijoita ei tulisi kouluttaa lainkaan, kulttuurikouluttaja, joka höpisee tulevasta työvoimapulasta on irvokas, sanailevat asiansa osaavat ja koulutuksesta kettuntuneet raadin jäsenet (HS 4.11).

Tästä puuttuvat enää kettutyttöjen kommentit.

Urheiluketutus

Nyrkkeilijä Robert Helenius on kettuuntunut sopivan vastustajan hakemiseen nuorattuun neliöön. Euroopan raskaan sarjan hallitseva mestari Alexander Dimitrenko potee samoja vaivoja kuin Kalle Palander tahollaan ja saattaa menettää tittelinsä ellei ilmesty ajoissa kehään Heleniuksen hanskojen ulottuville. Kalle ja Alexander kokevat ketutuksen raskaana ja siitä saivat alkunsa myös Matti Nykäsen kaltaiset purkaukset.

Helenius voisi kohdata silloin jonkun avoimeksi jäävän tittelin tavoittelijan. Helsingissä järjestettävä ammattinyrkkeilyilta 3.12 Hartwall Areenalla lähestyy ja joku kovemman luokan vastustaja olisi silloin löydettävä, maalailee Heleniuksen työnantaja Sauerland -tallin urheilutoimenjohtaja Hagen Doering. Dimitrenko tietää tämän.

Helenius on parhaillaan harjoittelemassa ja näkee Saksassa asuvana harvoin poikaansa, ottelujen alla kesällä ja jouluna. Salilta ei poistuta illaksi kotiin lenkkeilen kevyesti matkalla hölkäten, käsiä pyöritellen, tuttuja moikaten ja kirkon portaat matkalla juosten, kuten italialainen orhi, Sylvester Stallone meitä opasti Rockyn roolissaan hakaten vaimonsa veljen teurastamossa jäisiä härän ruhoja.

Kun Heleniuksen tallin tavoitteena on MM-titteliottelu Vladimir Klitskoa vastaan mahdollisesti jo vuoden, ehkä kahden sisällä, ketustus päättyy viimeistään tuohon kohtaamiseen. Hävinnytkin saa siinä noin pari miljoonaa taalaa eikä euron kursseja silloin lasketa. Tuon ottelun jälkeen Helenius on joka tapauksessa suomalaiseen urheiluhistoriaan jäävä näkyvin kamppailulajien edustaja kautta aikain.

Se helpottaa riippumatta Klitskon nyrkkien purevuudesta pahaankin ketutukseen, ulkopuolisena ja lajin saloja tuntemattomana tuota ottelua seuraten, mahdollisesti sen lopputulosta väärin tulkiten. Rahakehät ja kamppailu-urheilu ovat omituinen maailma ja siellä ketutus on tautina tuntematon tai ura ei etene MM-titteliotteluun. Kulisseissa lyödään paljon lujempaa kuin kehässä. Kehässä suutahtaminen johtaa taas aina tyrmäykseen.

Kouluketutus

Opettajia ja oppilaiden vanhempiakin ketuttaa (HS 4.11) koulujen kurittomuus ja opettajia etenkin keinojen vähyys kurin ylläpitämiseksi. Opettajan mahdollisuudet ovat tiukasti rajatut, vaikka oppilas käyttäytyisi Robert Heleniuksen tapaan nyrkkiensä kovuutta koetellen.

Ainut keino opettajalle on ottaa iskut vastaan tai määrätä häirikkö jälki-istuntoon. Kirjalliset varoitukset eivät paljoa paina ja luokasta poistaminen on vain viihdettä ja toivottu seuraus häirikölle. Näistäkin osa menee myöhemmin poliisitutkintaan vanhempien toimesta.

Suomessa opetus ei ole niin opettajavetoista kuin muualla Euroopassa. Autoritaarinen elämä ei kuulu kulttuuriimme enää. Tosin se oli oman lapsuuteni koulussa. Silloin Helenius sai Klitskon vastaansa ja voittajan veikkaaminen oli yleensä helppoa.

Kiusaajina opettajat olivat oppilaita taitavampia, sodan käyneitä miehiä ja heidän vaimojaan. Osa kiusatuista oppilaista olisi silloin kaivannut turvaluokkaa. Tätä työpaikkakiusaamista suomalaiset suuren ikäluokan edustajat harrastavat kai vieläkin olkoonkin, etteivät kiusatut sitä enää aina huomaa. Tyhjä lääppäisy ei kehäraakin kokemana tunnu miltään. Lyönnit ovat epäpuhtaita ja menevät varjonyrkkeilynä ketutuksen piikkiin. Takana on huonosti nukuttu yö Stubbin tapaan tai ajattelematon sanavalinta toimittajan kuultavaksi huonona uutispäivänä Mauri Pekkarisen ryntäilyssä. Vuorokausi- ja vuodenaikaisketutus sekä naisten hormonaaliset heilahtelut ovat kaikille tuttuja. Jos ketutus on pitkäkestoista, se voi liittyä kansantauttiimme, masennukseen. Lääkäri voi kertoa, onko kyseessä luonnehäiriö vaiko hoidettava ketutus. Kaikesta ei pidä tehdä medioihin lööppejä.

Nyrkkeilyssä juuri sparraajat ovat niitä, joita käytetään ennen kuin mennään mestarin kassa kehään. Kosto on taas ruokalaji, joka tarjoillaan aina kylmänä, eikä ihmistä pidä ikinä lyödä. Ja jos joudut lyömään, lyö silloin niin ettei kiusaaja nouse, kävivät tuon ajan ohjeet. Koulu tai työpaikka ei ole toki kamppailu-urheilun säännöillä toimiva ja sieltä haetut mallit, jääkiekosta alkaen, eivät ole aina kohdallaan koulussa tapahtuvaan opetustilanteeseen, jossa hälinä ei ole aina sitä, miltä se ulkopuolisesta ehkä saattaisi vaikuttaa, kertovat vähemmän kettuuntuneet järkevät opettajat.

Ulkosuomalainen ketutus

Toimittaja Atarah Linus on kettuuntunut suomalisiin toimittajiin (STT). Media kohtelee maahanmuuttajia yleistäen, jakaa ristiriitaista tietoa ja käyttää virheellisiä termejä. Toimittajilla kuuluisi olla enemmän taustatietoja maista ja kansoista, muuton syistä ja seurauksista. Toimittajan oma tausta vaikuttaa siihen mitä hän sattuu ulos kirjoittamaan, väittää Atarah Linus. Toimittajat eivät vaivaudu edes erottelemaan onko kyseessä työperäinen maahanmuutto, pakolaiset tai heidän puolisot, lapset. Pakolaisen sijasta olisi syytä puhua vaikkapa ensimmäisen polven suomalaisesta.

Kukaan ei suomalaisena halua olla ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen polven ulkopuolinen, valittaa Atarah ja on varmaan oikeassa. Hakkaraisten käyttämistä neekeri sanoista taiteilu ei ole oikeaa ja asiaan menevää vaan pelkkä gonzoa ja halvan jutun tavoittelua, pintavaahtoa, tyhjällä ärsyttämistä ja lukijoidenkin aliarviointia Mauri Pekkarisen “ryntäiden“ tapaan. Varjonyrkkeilyä, jossa asia on muualla kuin rasismissa.

Miksi ei kirjoiteta mitä nämä hakkaraiset oikeasti ajattelevat vaikkapa tämän hetken käännytyslaista, jolloin myös kansanedustajaa kohdeltaisiin arvonsa mukaisesti, ei koko ajan loukaten, ihmettelee Atarah Linus suomalaista tapaa kiusata toisiaan, varjonyrkkeilyä maalaispoikien tapaan uhoten toisilleen.

Siinä muukalaisuus on vain taustaa, kulissit, pelin väline. Atarah on huolissaan toimittajien tiedoista, yleissivistyksestä ja medioittemme tilasta. Sellainen ketutus ei poistu koskaan lähtemättä maasta. Tämä tilanne kun vain pahenee vuosi vuodelta oman ikääntymisen myötä ja ikäketutuksen alkaessa.

Hyvät ja huonot uutiset

Ensin hyvät uutiset. Medioitten mukaan tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ansaitsevat Suomessa hyvin, paremmin kuin sinä. Useimmat näistä tuhansista jopa tuhat kertaa sinua paremmin. Sellaisesta voit olla ylpeä ja iloita. On hyvä että laman ja kriisin aikana on ihmisiä, jotka voivat maksaa veroja ja ylläpitää yhteistä hyvää, hyvinvointivaltiota.

Hyvät uutiset ensin

On hyvä, että meillä on varakkaita hallintoihmisiä, varakkaita yrittäjiä ja kauppiaita jopa eläkeläisiä. On hyvä, että joku tienaa myös kulttuurilla ja urheilulla. Jos näin ei olisi koko harrastus ja siihen uhrattu aika olisi hukkaan heitettyä, hyvä hallinto ja johtajuus tumpeloiden hoidossa ja yrittäjyys riskinottoineen sietämätön tapa tulla kansakunnan suurtyöllistäjäksi.

Tulot ja verot kun eivät kerro sitä, mihin nuo varat käytetään. Toivottavasti sijoittaen järkevästi sekä ottaen riskejä myös jatkossa, uhraten siihen koko elämä, usein perhe ja ystävät, muutaman vararikon kautta vanhentuen.

Huonot uutiset

Sitten huonot uutiset. Kreikka sai aikaan yli vuoden kiusata koko muuta globaalia maailmaa ja panna asiansa kuntoon. Kreikan eteen muut euromaat johtajineen ja G 20 maat huippuosaajineen kokoontuivat tuon tuosta pelastamaan tuota onnetonta tunaria vararikosta. Suomi oli tässä mukana kiitettävällä tavalla ja vaalinsakin näin sotkien.

Kun lopulta paketti syntyi, velat annettiin puoliksi anteeksi ja lisää rahaa lapioidaan hakien sitä Kiinasta ja Intiasta, Venäjältä ja Japanista omien lähteitten ja veronmaksajiemme rinnalla, poliitikkojemme taiteillessa kansallisten parlamenttiensa kanssa, mitä tapahtuu?

Kreikan pääministeri Georgios Papandreou päättää pelastaa oman nahkansa ja vähät välittää maailman tuskasta. Ensin uutisoidaan, kuinka sotilasjohtoa on vaihdettu ikään kuin varmistaen, ettei kaappausta sieltä suunnittelevat ainakaan heti onnistu.

Sellaista kun on ollut ilmassa Välimeren Afrikan puoleisella rannalla ja kansa kapinoinut, tullut kadulle mellastamaan vaatien vanhan juntan uusiksi ja korruptoituneen hallinnon korjattavaksi.

Kreikan omasta juntasta on aikaa vain muutama hassu vuosikymmen. Vastaavat on koettu toki myös muissa välimereisen alueen kriisimaissa. Siellä kun pelataan eri säännöin kuin Pohjolassa. Kirjoitin siitä runsas vuosi takaperin ja kuvasin samalla saarten kulttuuria, tanssista alkaen. Nyt Papandreou tanssii tähtien kanssa eikä tälle tanssille ole nimeä, ei rytmiä. Vain taivutuksia ja hikistä otetta. Kukaan meistä ei nyt voi aavistaa mihin se johtaa.

Mistä kreikkalaiset äänestävät?

Ilmoittamatta eurooppalaisille kollegoilleen mitään Georgios Papandreou päättää järjestää kansanäänestyksen EU:n tukipaketista. Pitkäksi venyneet huippukokoukset saivat hetkessä jatkoa ja jo ratkaistuksi kuviteltu harmageddon, Euroopan pahin kriisi sotavuosiemme jälkeen onkin nyt pahempi kuin koskaan. Papandreou pani myös oman nimensä sopimukseen ja veti sitten maton muitten alta. Mitä hänen päässä mahtoi tuolloin liikkua?

Mitä kreikkalaiset voisivat mukamas äänestää? Epäilemättä he vastustavat säästötoimia ja korruptoitunutta hallintoaan niitä tekemässä. Kun äänet joskus tulevana talven lasketaan, presidentinvaaliemme aikoihin, lopputulos olisi katastrofi. Kreikka joutuisi eroamaan eurosta. Kuka sellaista jäisi Euroopassa odottamaan? Tämä tähtien kassa tanssiminen loppuu nyt Kreikassa lyhyeen tai uhkaa nyt myös toista tanssijaa Italiassa.

Yhteisvaluutan kohtalo on nyt kahden tanssijan sooloilua, joista Papandreou luottaa nyt kreikkalaisten jumalten yläpuolella olevaan kohtaloon. Nemensis päättäjänä on aina tyly ja sopii huonosti Pohjolan pragmaatikkojen päätöksentekoon. Saksalle ei jää montaa vaihtoehtoa sillekään kahdesta huonosta, jotka molemmat johtavat lopulta samaan lopputulokseen.

Markkinat syöksyivät jälleen

Ilmoitus kansanäänestyksestä vei jo se yksin markkinat syöksyyn ja Italian valtionlainojen korot nousuun jo ennestäänkin hurjista luvuista. Koko euroalue on jo yli vuoden tukenut epätoivoisesti Kreikkaa vaatien samalla tiukempaa talouden hoitoa, kuria ja järjestystä holtittomaan maahan ja sen velanottoon, vääristeltyihin tilastoihin tolkkua.

Papandreou on tyypillinen välimereinen poliitikko. Hän halusi pelastaa nyt vain oman nahkansa lupaamalla kansanäänestyksen hamassa tulevaisuudessa ja voittaen näin sekä aikaa että oman hallituksensa luottamuslauseäänestyksen tulevana perjantaina. Papandreou ei pohdi globaalia maailmaa saati suomalaisten veronmaksajien rahoja ja pieniä eläketalletuksia. Hän pohtii vain omaa egoaan, on narsistinen ihminen.

Valuutta on muutakin kuin taloutta

Yhteinen valuutta tällaisten kansojen ja kulttuurien kanssa on omituinen ratkaisu ja kertoo, ettemme huomaa tai tiedä, kuinka valuutta on muutakin kuin finansseja ja taloutta. Se on myös sosiaalista elämää, moraalia, eettisiä ratkaisuja, identiteettiä, valtaa, ahneutta, rikoksia, ideologioita ja mitä suuremmassa määrin psykologiaa.

Uusi hätäkokous euromaiden avainpäättäjien kanssa ei Kreikan pääministeriä häiritse. Siinä hän muistuttaa suomalaista äyrimiljardööriä. Ihmisen sisäinen elämä, vallan käyttö ja rahan ahneus, valta osana vaurautta, ovat samasta puusta vuoltuja. Kun sitä saa maistaa, sydän on myös siellä missä omaisuutesi.

Vallan ja ahneuden ympärillä alkaa muu maailma hämärtyä, suhteellisuudentaju pettää. Äyrimiljardööri katsoo ansainneensa tulonsa ja olevansa tuhat kertaa muita keskituloisia tarpeellisempi myös ihmisenä. Joskus jopa muita parempi, moraalisempi, hyveellinen ja hurskas, hyödyllinen antaessaan muille paljostaan. Tässä kristillinen etiikka osuu harvinaisen oikeaan kuvatessaan juuri vaurautta, rikkautta ja sen suhdetta ihmisen sielulle, sisimmälle syntyvää vahinkoa.

Dominovaikutus pelkona

Papandreoun peli voi tuhota euron ja johtaa samalla arvaamattomiin seuraamuksiin Kreikan ohella Italiassa ja Espanjassa, koko välimereisen alueen nyt pohjoispuoleisella rannalla. Dominovaikutus islamilaisen arabimaailman keskuudessa on siitä liiankin konkreettinen muistutus. Espanjassa joka toinen nuori on vailla työtä ja syrjäytyminen metropoleissa näkyvä ilmiö. Toki sama näkyy myös etenkin Etelä-Italian slummikortteleissa eikä niistä vapaa ole toki Ranska tai Saksa talouttaan tasapainottaessaan.

Sama koskee taloutta, jossa yhä harvempi meistä ansaitsee yhä enemmän ja esittelemme heidän saavutuksiaan medioissamme. Kun tuloerot eivät ole puolusteltavissa normaalin keskiluokan taloudella ja sen uhrautuvuudella, työllä ja sen määrällä tai laadulla, saati käyttömenoilla, syntyy katkeruutta.

Tätä eriarvoisuutta ruokkii vähäosaisuus, joka purkautuu kateuden lisäksi vihana ja poliittisina liikkeinä, islamilaisessa arabimaailmassa katumellakoina. Tuloksena on eräänlainen neokorporativismin paluu arvomaailmassa, moraalissa, jossa Libyan johtaja Muammar Gaddafi haetaan lopulta rikkauksiensa keskeltä, tai niiden alta, viemäriverkostosta. Ahneus on peli, joka voi tuhota koko planeettamme ja nyt sitä ruokkii kreikkalainen Georgios Papandreou.