Hyvää isäinpäivää

Isänpäivä tuli Suomen vähän salaa 1970-luvun alussa. Almanakkaan merkittiin silloin marraskuun toiselle sunnuntaille muiden Pohjoismaiden tapaan isäinpäivä. Meillä almanakka on annettu Helsingin yliopiston hoidettavaksi ja nyt siitä ei yliopistolle kerrottu. Näin päivä poistettiin sieltä myöhemmin.

Kulttuurisesti kirjava päivä

Isänpäivä palasi virallisesti yliopiston siunaamana takaisin almanakkaamme vuonna 1987. Toki päivää oli vietetty meillä ruotsalaisten kauppiaitten toimesta jo 1950-luvun puolella ja Yhdysvalloista oletettavasti tänne siirtyneenä. Siellä päivä tosin on kesäkuussa vietettävä, kuten pääosassa globaalia maailmaa. Meillä oli jo ruuhkaa vapusta, toukokuun toisesta sunnuntaista ja äitienpäivästä alkaen ja jatkuen juhannukseen. Uutta hukkumistapahtumien hyppäystä ei heinäkuulle isille kaivattu.

Isänpäivä ei ole vakiintunut tietyksi päiväksi maailmalla, mutta kaikkialla sitä silti vietetään ja sen menot ovat kirjavat syntytavasta ja viettopaikasta riippuen. Siinä on samoja kulttuurisia eroja kuin euroalueen tai eurooppalaisen yhteisön synnyssä ylipäätän. Ei olla oikein yksimielisiä, säännöt ovat kirjavia ja kaikki eivät niitä joko tunne, tunnusta tai ovat halukkaita niistä tinkimään. Tutuksi politiikan kieleen on tullut käsite EVVK, ei voisi vähemmän kiinnostaa.

Joku ministereistämme käytti sitä Suomen Kuvalehden kertomana (SK 45) tyyliin “Voi vittu mitä paskaa! Ei voisi vähempää kiinnostaa” Pohjoismaiden Neuvoston kokouksessa laadittaessa siellä iltajuhlan buffetlistaa käyttäen “skandinaaviskaa“, suomalaista konferenssiruotsia. Samalla lehti (SK 45) kirjoittaa, kuinka “Armo söi moraalin kapitalismista” ja pääkirjoituksessaan eurosekoilustamme otsikkoa “Rappion tie”. On ymmärrettävää, että ulkoasioistamme vastaavilla ministereillä, maan isillä, on muutakin, ja tärkeämpää euroalueen ytimessä, kuin takavuosien neuvoston buffetlistat.

Jumaluus ja shamanismi

Miehiseen kulttuuriin ei kuulu samanlainen tradition ylläpito ja kuri kuin mitä äideillä on omana päivänään, buffetlistat. Miehet ovat enemmän metsästäjiä ja luolan pito kunnossa, yhteisön ja perheen ylläpito on jäänyt feminiiniseksi vähän kaikkialla globaalissa maailmassamme. Ei vähiten Etelä-Euroopan matriarkaalisessa katolisessa kulttuurissa. Siellä isän päivän vietto on vielä ongelmallisempi, niin ajan ja paikan haussa, kuin meillä. Isään ja isyyteen ei liity madonnamaista elämää, palvontaa ja kotihengettärenä elämistä. Kristus syntyi hänkin isättömänä, Jumalan poikana.

Miehinen jumaluus on toinen kulttuurinen ongelma saada aikaan yhteistä tapaa viettää luomakunnan kruunun sellaista päivää, joka täyttäisi kaikkien toiveet ja vaatimukset. Joulun läheisyys tuo kristityille mieleen sekä Isän, Pojan että samalla Pyhän Hengen. Isä meidän rukouksessa isä on asettunut abstraktiin paikkaan sielussamme ja siellä se oli myös palvoessamme herooista Ilmarista, jonka paikka oli jossain Pohjantähden suunnalla. Myöhemmin Ukko Ylijumala kavensi valtaa kaappaamalla itselleen toisen lautasen paikan, sähköiset ukkosmyrskyt. Nyt lautanen on palautettu takaisin Ilmarisen käyttöön ja parlamentarismia palvellen. Joku epäilee siihen liittyvän juonittelua ja salaliiton. Perustuslain muuttaminen mukaillen tulevia vaaleja on miehistä puuhaa ja isien työtä nyt äitien kanssa siitä sopien. Näin isänpäivän hohde koki taas uuden kolhun ja euroalueesta alkoi tulla vapaaehtoinen liitto, josta voi myös erota. Äidit pakkasivat tavaransa ja lapset mukaansa.

Sukupuolineutraali isä

Isän paikka on muuttumassa postmodernissa yhteiskunnassamme ja sen sukupulineutraalissa elämässä entistäkin epämääräisemmäksi. Samalla kun naisen asema ja äitiys näyttäisi vahvistuvan, miehen ja isän asema on horjumassa. Kännykkäisät ja kotipinnarina uraansa rakentavat vanhemmat eivät oikein löydä paikkaansa isänä. Syntyy ongelmia pohdittaessa, millaista traditiota tuohon päivään voisi liittää, kun samalla perheet ja yhteisöllisyys ovat nekin rapautumassa ja kovin kirjavia. Isänä olemisen identiteetti on kadoksissa. Suomessa se katosi jo pitkien sotavuosien aikana.

Presidentinvaaleissa on yleensä valittu maan isää, mutta nyt vallassa on maan äiti ja niin myös vanhat traditiot vallasta ja sen käytöstä miehisenä ja isään liittyvänä ovat katomassa siinä missä aiemmin kuvattu shamanismi. Tieteen teossa valtaosa on naisia ja niin alkaa olla myös kirkkovallan kohdalla ja vanhastaan näin on ollut hoitajien ja opettajien ammateissa. Kuntien virat ovat liki naisten “miehittämiä” ja kuntapuolueet ovat nekin naisvaltaisia. Korporatiivisen kunnan ja valtion on vaikea toimia ottamatta huomioon sukupuoliroolien merkitystä ja asemaa muuttuvassa maailmassa ja nyt jo rapautuvassa globaalissa markkinataloudessa, kapitalismissa. Kaikki vanhat ismit, kapitalismi, sosialismi, liberalismi, korpotativismi, ovat kriisissä.

Kirjasuositukset isänpäivälle

Isänpäivästä Wikipediassa on vain muutama rivi, ja siellä kerrotaan kuinka päivän perinteisiin kuuluu käydä vierailemassa isien luona, viedä joku lahja, ainakin niiden vanhimpien vielä elossa olevien. Voi olla, että aikanaan päivä muuttuukin vainajien päivän yhteyteen, jos samalla kaupallinen traditio ja kapitalismi kokee pysyviä kolhuja. Ei ole oikein mitä hankkia ja kenelle ennen joulun kulutushuumaa ja hurmosta, paniikkia.

Vielä tänään suosittelen isänpäivänkirjoiksi edellisessä mystisen 11.11. 11. päivän jo luettelemieni Kurt Vonnegutin ja venäläisten kertojien rinnalle, joista Dostojevskia pidän nyt sopivimpana valintana hänen humaanin ihmisnäkemyksensä vuoksi, uusien naiskirjailijoittemme sotakuvauksia. Finlandia ehdokkain heitä on useampia ja aiemmin “ketustuspäivää” kuvatessani esittelin jo lappialaisen nuoren Katja Ketun. Samalla isänpäivänä tutuksi tulee myös kätilönä toimiminen.

Oikein hyvää isänpäivää suomalaisille isille ja isoisille