Korporaatiot ja sosiaalisen median paradigmat

Maailman muuttuvat talouden paradigmat

Yleistä

On aika vetää yhteen vuoden 2010 tapahtumat. Teen sen keskittymällä sosiaaliseen mediaan ja sen merkitykseen osana korporatiivista elämänmenoamme. Korporatiivinen valtio ei reagoi tapahtumiin samalla reaaliaikaisella vauhdilla kuin yksityiset kansalaiset ja nettiyhteisön sosiaalisen median vaikuttajat. Perinteinen mediat tiedon välittäjänä ja viihteellistäjänä joutuu sekin ottamaan huomioon kenelle viestinsä välittää ja miten asiakkaansa valikoi. Mutta ensin hieman taustaa nyt vähän laajemmalla yhteenvedolle vuodesta 2010.

Kiinalainen vuosisata syveni

Kiinan valuuttavarannot kohosivat menneenä vuonna yli 2500 miljardin dollarin ja ensi vuonna Kiinan valuuttareservit ovat lähes 20 -kertaiset Yhdysvaltoihin. Yhdessä Honkongin kanssa sen pörssi kerää uutta osakepääomaa Yhdysvaltoja jo selkeästi enemmän. Kiina oli maailman veturi vuonna 2010 ja siellä lama ei näkynyt kuten Euroopan reuna-alueilta alkanut Kreikan, Irlannin ja välimereisen alueen kriisi.

Samaan aikaan Yhdysvallat on velkaantunut ensin 1980 -luvun 1000 miljardin dollarin velasta yli viisinkertaiseksi 2000 -luvun alkuun tultaessa ja tästä lähes 15-kertaiseksi aloitettaessa vuotta 2011. Yhdysvallat ei parhaalla tahdollakaan ole nyt maailman talouden veturi ja yksinapainen maailma on takavuosien harhaa sekin.

Velan määrässä 15 000 taso miljardeissa mitaten on tähtitieteellinen ja Yhdysvallat velkaantui yhdestä biljoonasta yli 15 biljoonaan dollariin kolmen vuosikymmenen aikana, josta 70 % on syntynyt vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä. Eikä tässä kehityksessä näy edes minkäänlaista korjausliikettä. Käyrät kohoaa ylöspäin kuten maapallon väkiluku ja ilmastomuutosta pahentavat teollistuneen maailman päästöt. Vaikka Suomi ja Helsinki on juuri nyt lumisin paikka Suomessa, maapallon ja etenkin merien lämpötila nousi enemmän kuin koskaan kuluneen vuoden aikana.

Kiina teollisen tuotannon kärkeen

Kiinan ohitti vuonna 2010 Yhdysvallat maailman teollisuustuotannossa ja siellä on tänään liki 0.1-0.2 miljoonaa enemmän tutkijoita kuin Yhdysvalloissa. Japanin tutkijoiden määrän Kiina ohitti vuonna 2000 ja tänään Japanissa on tutkijoita vain vajaa puolet Kiinan määrästä, noin 0.6 miljoonaa alan ammattilaista. Japani ei pysy Kiinan vauhdissa innovaatiorakenteissaan.

Tieteen ja tutkimuksen panostuksessa Kiina, Yhdysvallat ja EU ovat kohtuullisen lähellä toisiaan, kaikilla on käytettävissä 1.3-1.5 miljoonaa tutkimuksen ja tieteen tekijää. Venäjä on jäänyt vajaan 0.4 miljoonan tasolle ja sen ohi ovat tulossa Brasilia, Intia, Indonesia, Etelä-Korea, Meksiko, Turkki. Intiaa suosii jatkossa etenkin väestörakenne, englannin kieli ja avoimempi kulttuuri kuin mitä Kiinassa ja Venäjällä on käytettävissä. Suomessa tutkimukseen osallistuu 80 000 ihmistä ja tutkijakoulutuksen heitä on saanut noin 13 %. Se on tyydyttävää eurooppalaista tasoa. Tieteiden välisyys, monitieteisyys, on seuraava suuri askel omassa tutkimuksessamme ja se innovaatioasteen kohottamisessa.

Aasialaiset valuuttavarannot

Valuuttavarannolla mitaten Aasia on tulossa Kiinan jälkeen useammankin valtion voimin ja suuriin talousmahteihin ovat kohonneet myös Brasilia, Intia, Meksiko ja Etelä-Korea. Käsite Bric-maat tarkoittaa Brasiliaa, Venäjää, Intiaa ja Kiinaa joista on kasvanut uusi globaali G 20 maiden voimatekijä.

Brick mailla on hyvin erilainen suhde Yhdysvaltoihin. Kiina ja Intia tuovat Yhdysvaltain markkinoille kulutustavaroita, Venäjä ja Brasilia raaka-aineita. Näistä Brasilia ottaa lähivuosina asemansa väkilukunsa mukaisesti viidentenä maailmantalouden kärkiviisikossa heti Yhdysvaltain, Kiinan, Japanin ja Saksan jälkeen. Samalla Saksan asema Euroopan veturina korostuu entisestään olkoonkin, että jo liki joka toinen saksalaisista olisi palaamassa takaisin euroajasta Saksan markkaan. Saksa toki hyötyy eurosta, eikä sillä ole mitään syytä luopua tästä edustaan.

Brasilia ja Kiina

Öljyntuotannossa Kiinan ja Brasilian yhteistyö toimii, mutta muuten kauppapolitiikka on erilaista. Brasilia on usein varoitellut valuuttasodasta, joka on käytännössä jo käynnissä. Brasilia real on vahvistunut jatkuvasti liki 10 % vuosivauhdilla ja myös Yhdysvallat syyttää Kiinaa keinotekoisen alhaisesta yuanin arvosta. Kiinan ongelma on Venäjän tapaan demokratiavaje ja etenkin varallisuuden epätasainen jakauma. Kolmasosa valtaisasta väestöstä alkaa olla jo läntisen maailman tasolla, mutta pääosa kiinalaisista elää edelleen köyhyysrajan väärällä puolella.

Brasilia haastaa Yhdysvallat myös ulkopolitiikassa yhdessä Venäjän kanssa. Brasilia pitää lämpimiä suhteita esim. Iraniin, Kuubaan ja Venezuelaan. Intian kohdalla ulkopolitiikkaa helpottaa englannin kieli, avoimuus ja taloutta omat kotimaan markkinat, vähäinen velkaantuminen. Talous kasvaa lähellä Kiinan vauhtia ja jatkossa se on mahdollista myös ohittaa edullisemman väestörakenteen vuoksi. Ennen vuotta 2050 Intia on noussut liki Kiinan tasolle talousmahtina.

Uuden vuosikymmenen aikana maailma muuttuu ja sen näkyvin ilmiö on yhteinen viestintämme ja sosiaalinen media sen välineenä. Sen käytöstä ja hallinnasta käydään kiivasta taistelua ja tätä kirjoittaessani kotisivuni lukeminen lisääntyi vuoden aikana lähes kymmenkertaiseksi.

Mukaan tulivat Yhdysvaltain ja perinteisten eurooppalaisten ohella Euroopasta etenkin Ukraina, Etelä-Amerikasta Brasilia ja vähin erin myös Meksiko. Sen sijaan Kiina ei ole sellainen jätti, kun sen kuuluisi olla. ja kulkee suljettuna kuten muutkin Aasian tulevat jätit kuvaten maan omalaatuista yksinvaltaista hallintoa. Tämä kiinalainen vuosisata tulee varmasti lähivuosina muuttumaan ja myös maailman miljoonien tutkijoiden tapa yhdistää voimiaan maailmantalouden globaalissa paradigmassa tulee näkymään entistä vahvempana.


Korporaatiot ja sosiaalisen median paradigma


Abstract

Matti Luostarinen 2011. MTT, Agrifood Research Finland. Corporations and Social Media Paradigm.

The paradigm of social media stands for the change in our view of the world brought about by all community media. This change is different from the more traditional scientific paradigm, by which we mean the change in "normal science" that is bigger than merely change in the theories or models. For social media, this change of paradigm also includes the acquisition and use of information, already an interactive real-time operation of thousands of millions in a way that includes our western view of the world, based on natural sciences, only as one option, but at the same importan part of corporations.

The research programme on the nature of social community media, its influence on traditional science and especially on the creation and diffusion of its innovations and on the change of organisation structures and institutions, as a part of corporations, was launched in 2005. The instigator at that time was my second thesis on ecological entrepreneurship, its clusters and their interaction with customer segments of the internet (English summary: Ecological cluster and innovation processes).

This article is near the summary of the fourth publicaton (English Summary: Social media paradigm) in the sequence and analyses the concepts of social media as a part of the concept analysis, symbol structures and the new social media paradigm, its relation to the rest of the evolving local, regional, national and globally vast change process. In the previous publications (English Summary: Web environment and innovation processes, 2007 English summary: New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy, 2009 and English Summary: New media society, 2010) the starting point was to follow the global phenomenon as a new organisatorial and network structure and to compare this change to earlier processes spatially and temporally bound as well as to innovation and diffusion processes.

The methods have been both empirical cross-disciplinary analyses, statistical factor and cluster analyses of large batches of data and dynamic simulation tasks required by the social construction, models where Delphi analytics have been used for the insides of social media.

Initially, the approach was macroeconomic, social scientific and at the same time geographically global. Now in the newest publication the analysis has been transferred to become interactive while monitoring the change microeconomically and socially in a grass-root follow-up study spanning several years.

The social media paradigm changes the traditional paradigm of science regarding data collection and processing and the real-time and placeless method of operating through new information and its innovations. Innovation is both social and cultural and its recipients differ markedly from the description and diffusion of traditional technical innovation, but also from the emerging cluster structures and networks. This also explains the vast spreading of information and the rapid leaps in the real-time development of its symbol structures.

Symbol innovations as well as concepts and organisatorial innovations are directing the process, whereas its recipients use information differently from what is presented in the more traditional classification of technical innovations and their diffuusion, also inside old corporations.

One of the reasons for this is the Einsteinian relativity and the phenomena of non-euclidic geometry in spatial structures and as a social or communal phenomenon. The main reasons are the users of social media, the quality of the recipients and the way of the near community to influence the shaping of the paradigm.

Social media is only at the beginning of the road as the builder of a new paradigm. Its changes are visible first in the new symbol structures and in the traditional methods, also in research as well as in our way of perceiving social, economic and spatial structures. The virtually described paradigm of social media is more true as a scientific view of the world than the image shared by the traditional community when comparing the changing view of the world and its paradigm to the earlier "it is as you see it" view of the world of the near community, but also in old corporations. The differences between the clusters of the main groups (typologies) of social media are great and they have both cultural and spatial differences.

The changes in the scientific paradigm are mostly focused on temporal and spatial sciences as well as social and economic sciences but also on many applications of natural sciences. The most urgent requirement for the future is method research, also into the study of science and into the introduction of new research equipment. On this sense, we are facing a paradigmic change also in the drafting of the theory of science, its multidisciplinary research, data collection and processing as well as its information theory.

Keywords: Social media, paradigm, corporation, innovation, networks, clusters, Facebook, blogs, blogosphere, media society


Yleistä

Paradigma ja sen muutos on käsitteenä laaja ja liitetään arkikielessä oikeana pidetyn ja yleisesti hyväksytyn maailmankuvan muutokseen. Tieteessä tämä tarkoittaa usein auktoriteettiasemassa olevan teorian tai muun viitekehyksen vaihtumista uuteen. Thomas Kuhn käytti teoksessaan “Tieteellisten vallankumousten rakenne” tiettyjä toiminnan tapoja kuvaamaan vakiintunutta käytäntöä läntisessä tieteessämme. Nämä suuret linjaukset liittyvät siihen mitä meidän tulisi tutkia ja tarkkailla, millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaan tutkimustilanteessa, kuinka nämä kysymykset olisi esitettävä ja miten saatuja tuloksia, niiden analyysiä ja menetelmiä, tulisi tulkita.

Tiede kuvataan usein ikään kuin tiiliseinänä, johon tutkijat tuovat omat tiilensä ja säännöt rakentamiseen ovat kohtuullisen tiukat, eikä uuden tiilen löytäminen ole aina helppoa. Kokonaan uusi tiili, uusi malli tai teoria, on harvinaista herkkua. Jos seinä alkaa olla vino ja uudet menetelmät oikeita, joudutaan tarkentamaan vanhempien rakenteiden paikkaa. Jos siellä on paljon virheitä tai likimääräisiä ratkaisuja, seinä on korjattava.

Marxismis-Leninismi ideologiana ja tieteen paradigmana, maailmankatsomuksellisena oppina, kaatui takavuosina ja samalla valtava määrä inhimillistä työtä ja pääomaa sen mukana.

Maailmankuvien ja ideologioiden korjaus on usein paradigmainen ilmiö, mutta ei välttämättä. Tällainen paradigmainen prosessi syntyy vaikkapa silloin, kun maailmakuvaa muuttavat teoriat, kuten kvantti- tai suhteellisuusteoria, darwinilainen evolutionarismi, alkavat muuttaa hitaasti koko maailmankuvaamme. Kuhnin mukaan tiede ei esiinnykään yksittäisten teorioiden ja tiilien tapaan seinää rakentaen vaan juuri paradigmaisina vaihdoksina.

Paradigman määrittelystä

Kuhnilaisessa ajattelussa paradigman on oltava selvä muutos hankkia tietoa. Usein hän käyttikin paradigman asemasta käsitettä “normaalitiede” välttääkseen käsitteelliset virheet. Tällaisessa tieteessä sen juuret olivat läntisen kulttuurin laboratorioissa, osien tutkimisessa ja aluksi sellaisen maailman tulkinnassa, jossa kysymykset syntyivät pienen yhteisön sisältä. Myöhemmin tämä yläluokan aatelin harrastama tiede institutionalisoitui yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Uusi vaihe tuli internetin ja tietokoneitten myötä sekä lopullisesti sosiaalisten yhteisömedioitten tuotteena.

Kun tuhannet miljoonat ihmiset alkoivat koota tietoa, jakaa sitä ja käsitellä yhdessä reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti piittaamatta vanhoista privilegioista, suurin osa heistä vailla läntistä tiedeuskovan maailmankuvaa, syntyi uusi paradigmainen tapa ottaa käyttöön myös einsteinilainen suhteellisuus sekä sen vaatima ajaton ja paikaton maailmankuva todellisena tietona ja arkielämän kokemuksena. Samalla alkoivat murtua perinteiset tekniset innovaatiot ja niiden diffuusiset paradigmat innovaatioprosessin kärjessä sekä korvautua sosiaalisilla, symbolisilla ja niitä parhaiten taitavien ihmisten kyvyllä operoida uudessa virtuaalisessa ympäristössään monikulttuurisesti uusia organisaatioita rakentaen.

Käytännössä webympäristö ja sen sivustot ottivat vastaan ja lähettivät informaatiota kolmen median kautta. Tutkimuksessa näitä kutsuttiin joko tiedon alueeksi tai tiedon intressiksi, joskus myös tiedon hankinnan järjestelmiksi ja menetelmiksi. Yhteisösivut kuten Facebook, Myspace ja suomalainen IRC-galleria sekä blogit olivat osa tätä laajenevaa, yhteisö- tai kansalaismediaksi kutsuttua kasvavaa prosessia. Tutkija ja toimittaja, mutta toki myös poliitikko tai yrittäjä, ovat sen sisällä toimivia agentteja ja tutkimusohjelmassa olikin syytä “jalkauttaa” oma työ osaksi tätä tutkittavaa ilmiötä noudattaen sosiologisen tutkimuksen parhaita perinteitä. Tässä oma työ saatetaan osaksi tutkittavaa ilmiötä, aineistot kerätään osana itse tutkittavaa prosessia, ei ulkopuolisena sitä tutkijan “norsunluutornista” tarkkaillen. Tässä professori Erkki Asp oli esimerkillinen opettaja.

Käsitteelliset ongelmat

Uusi paradigma sisältää kauan vahan erikoistapauksena olkoonkin, että uusi tapa hankkia ja levittää tietoa on oleellisesti aiempaa laajempi. Teoriatasolla kvanttimekaniikka sopii maailmankuvaamme nyt paremmin kuin klassinen mekaniikka, mutta paradigmainen tuo muutos ei sittenkään ole verrattaessa sitä internetin ja sosiaalisten medioitten tapaan muokata uutta ja levittää sitä (diffusion) ohittaen läntisen tieteen institutionaalinen asema käyttää myös valtaa ja vaikuttaa ajatteluumme tai vahvistaa juuri sen asemaa, mutta nyt uuden paradigman avulla.

Uudesta maailmankatsomuksesta tai teoriasta sen selittäjänä tulee paradigmainen vasta, kun sen merkitys alkaa näkyä tieteellisessä selityksessämme, sen tavassa muuttaa laajemmin koko kuvaamme arkielämässä ja sen ajattelussa, käytännön toteutuksessa myös symbolijärjestelmien muutoksen kautta. Poliittinen järjestelmä jossa lainsäädäntövaltaa käyttivät työnantajien ja työntekijöiden muodostamat ammattikunnat, puolueet tai korporaatiot, oli ongelmallinen uuden sosiaalisen paradigman mallissa. Näin Suomessa jopa käsitteet menivät vaikeasti ymmärrettäviksi ja suositeltiin siirtymistä “sosiaalisesta” mediasta “yhteisöllisen” median käyttöön. Sosiaalinen media koettiin jo käsitteenä joko monimerkityksellisenä tai uusi ilmiö, paradigma, pyrittiin “kesyttämään” osaksi vanhaa korporatiivista yhteiskunnallista hitaan ja pienten osittaisten muutosten maailmaa.

Vanhan paradigman verkostot

Tämä muutos, uuden paradigman, organisaatioiden ja instituutioiden sisäänmarssi, on vaikea vanhan paradigman sisällä toimiville organisaatiolle ja instituutiolle sekä taloudelliselle ja kulttuuriselle jo vakiintuneelle käytännölle. Vanhan paradigman kohdalla on aina mukana runsaasti yhteiskunnallista valtaa ja suhteita, verkostojen ja klustereiden pysyviä rakenteita, joiden olemassaolo on juuri tuon vanhan paradigman varassa.

Suomessa todellisuutta pyrittiin webkielessä avaamaan liki empiiristen lainalaisuuksien kautta ja pragmaattisesti. Näin abstrakti uusi käsitteistö jäi tiedon käsittelyssä, tulevaisuuden ennustamisessa, ulkopuolelle. Tämä koski niin politiikan tekijöitä, ekokatastrofia ilmastomuutoksena, sosiaalipolitiikkaa tai vaikkapa medikalisoitunutta lääketiedettämme ja ohjeitamme muille EU-valtioille talouskriisin globaalissa ja finanssi-innovaatioiden reaaliaikaisissa prosesseissa. Käsite mediayhteiskunnasta syntyi internetin, webympäristön ja sosiaalisen median tuotteena mutta erillisenä siitä. Mediayhteiskunta ja sen kriisiytyvät rakenteet pukeutuivat sosiaalisen median asuun ja pyrkivät tekemään siitä osan pragmaattista, utilitaristista korporaatiota, tavan tehdä taloudellista tulosta.

Muuttuvassa webympäristössä laajemman kulttuurin ohjaava oma viitejärjestelmä, uudet symboli-innovaatiot, antavat lopulta säännöt havaintojemme teolle sekä yksilöiden tekemille yleistäville teorioille ja niiden todentamiselle. Tieto kulkee läpi monia meille vieraita tiedon käsittelyn ja vastaanoton järjestelmiä, eikä avaa korporatiivisessa organisaatiossa alkuunkaan kaikkia webympäristön symboliikan miljoonia moniulotteisia edes avainkäsitteitä tai niiden tulkintaa “väärässä” viitekehyksessä. Tässä eri medioitten kilpailussa on suuria eroja siinä missä tietoja tuottavien ja kuluttavien ryhmienkin välillä. Ryhmien innovaatioasteessa voi olla suuria eroja ja etenkin symboli-innovaatioiden avaaminen on kokonaan erilainen prosessi kuin perinteisen teknisen innovaation yhteydessä tai sen diffuusiossa. Ongelman avain ei ollut nyt niinkään tieteen ja teknologian kuin sosiologian ja ihmistieteiden suunnalla olkoonkin, että kyseessä oli poikkitieteisesti lähestyttävä tutkimustehtävä.

Tiedon tulkinta ja strukturalismi

Kun agraari tai teollinen yhteiskunta muuttui osana uusia teollisia innovaatioita tai yhteiskunnallisia revoluutioita, niiden muutokset olivat osa tieteen ja teknologian vähittäisiä muutoksia. Sähkö ja raideliikenne muuttivat tapamme elää ja asettua maapallolle siinä missä teoria evoluutiosta, ihmisen tai maapallon asemasta maailmankaikkeudessa suhteessamme kirkkoon ja Jumalaan. Nämä muutokset olivat joko nopeita tai hitaita, mutta lopulta paradigmaisia ja näkyivät ihmisten arkielämän askareissa, tavassa muuttaa elämäänsä ja sen usein yhteisöllistä arkiajattelua, sitä miltä maailma näytti lähiympäristöstä sen kokien ja rajallisten aistien viestimänä.

Webympäristön blogien kohdalla esiintyvät uusmedioitten juuri näkyvimmät tiedon tulkinnan kulttuurien väliset erot. Juuri tämä tulkinta antaa uudelle sosiaalisen median digikielen ilmiöille merkityksen, joka taas mahdollistaa toiminnan suuntaamisen olettamamme yhteisen ymmärryksen pohjalta. Tämä ymmärrys ei ole niinkään kollektiivista muistia tai sosiaalista pääomaa tarkoittava, eikä siis viittaa perinteiseen yhteisöllisyyteen, vaan pikemminkin lähempänä eräänlaista “geneettistä” koodia ja oppimiseen liittyvää yhteistä osaamistamme, kulttuurien yhteistä sinfoniaa.

Tässä sosiaalisen median paradigma lähestyy modernin antropologian isän Claude Levi-Straussin päätelmiä strukturalismista globaalien ajatusmalliemme yhteisenä taustana. Puhekielen mukana menetämme tätä yhteistä taustaamme ja digikielen kohdalla lasten ja nuorten tapa ottaa viestejä vastaan poikkeaa oleellisesti heidän vanhemmistaan. Uudessa paradigmassa kuitenkin juuri nämä symboliset järjestelmät ohjaavat toimintaa aina kaupankäynnistä taiteen ja tieteen merkkiteoksiin sekä myyttisiin uskomusjärjestelmiimme ja tieteen saavutuksiin.

Ymmärtävä hermeneuttinen symboliikka

Sosiaaliset yhteisömediat muuttavat tuhansien miljoonien yksilöiden yhteisöelämää ja ovat einsteinilaista suhteellisuutta, ajan ja paikan uutta määrittelyä vanhan teorian pohjalta. Mutta samaan aikaan myös osa uutta reaaliaikaista taloutta, tiedettä ja taidetta, tapaamme ajatella virtuaalisesti ja myös geneettisesti uudella tavalla ympäristömme kokien. Muutos on tapahtunut muutaman vuoden aikana 2000-luvulla.

Ymmärtävä tiedonintressi liittyy omassa tieteessämme kielen ja symbolijärjestelmien tulkintaan ja on hermeneuttinen lähinnä sen Gadamerin kuvaamana prosessina. Martin Heideggeria lainaten kieli on ihmisen koti. Ihminen asuu tässä kodissa. Ajattelijat ja runoilijat ovat tämän asumisen vaalijoita. Professori Erkki Asp piti hyvää kirjallisuutta samalla parhaana sosiologiana.

Hermeneutiikan säännöt määrittävät ihmistieteellisten väittämien merkityksen ja vastaanottamisen myös digikielen uudessa sosiaalisen median paradigmassa. Se näkyy tavassamme tulkita webkielen symboliikkaa ja viestejä. Niinpä kun empiirisanalyyttiset tieteet ja niiden varassa toimivat taloudet, etenkin perinteinen korporatiivinen teknologiakulttuurimme, pyrkivät selittämään ihmisen toimintaa rationaalisista kausaalisuhteista käsin, geneettinen kielemme ymmärtää ihmisen toiminnan motiivit myös hänen varhaisemmista käsityksistään ja intentioistaan lähtevinä.

Prosessi on lähellä Sigmund Freudin ja etenkin hänen oppilaansa Jungin tulkintoja. Freud ja Jung eivät vain voineet tulkita dna-molekyylin ja genetiikan merkitystä kollektiivisen kokemuksen synnylle uuden tiedon käsittelyssä ja sen avaamisessa nyt jo tuhansien miljoonien yhteisessä, vuorovaikutteisessa ja reaaliaikaisessa sosiaalisen median uudessa paradigmassa.

Dopamiinista humaltuva tutkija

Perinteisessä korporatiivisessa rakenteessa uuden tiedon käsittely näyttäisi johtavan tulkinnoissa kontrolliin, varmaan tietoon ja samalla lamauttavan avainkoodiston käsittelyn skenaarioita tehtäessä. Se näkyy myös vanhoissa organisaatiorakenteissa ja niiden hierarkisissa tavoissa tulkita uudet verkostot ja klusterirakenteet väärin. Molemmat ilmiöt on kuvattu sekä biologiassa että Erik Allardt sosiologiassa esitellessään portaittain tapahtuvaa asenteiden vahvistumista ja symbolitekojen vaihtumista toiminnaksi, biologin tulkintana dopamiinin tapaan vaikuttaa vaikkapa ostopäätöksiimme niiden vahvistuessa alun empimisestä kohti ostotapahtumaa.

Webympäristön globaalit prosessit eivät sovi tällaiseen psykologisoivaan tai market-ympäristön yhteisölliseen maailmaan, vaan tuottavat liki päinvastaisia tuloksia ja toiminta syntyy reaaliaikaisesti, ei hitaan prosessin tai diffuusion, asteittain tapahtuvan kehityksen kautta. Lisäksi prosessit eivät ole psykologisia siinä merkityksessä kuin lähiyhteisöissä, eikä niitä ohjaa lähiyhteisön “miltä näyttää” -maailmankuva ja sen luomukset toiminnan ohjaajina.

Prosessin globaalia syntyä ja sen anatomiaa, ryhmien typologiaa ja liikkeitä on seurattu aksiomaattisena tulkintana ja delfianalytiikan avulla sekä tulkiten tuhansien ihmisten käyttäytymistä tutkijan sivustolla sinne “kätketyn” tiedon käyttäjinä (Luostarinen 2007, 2009, 2010a, 2010b). Viimeisimmässä julkaisussani seurataan sosiaalista mediaa juuri yksilön ja hänen tutkijan työnsä kautta sekä peilaten se aiemmin jo julkaistuihin globaaleihin prosesseihin, uusiin jo syntyneisiin paradigmaisiin tapoihin verkottua blogosfäärin suurtyypeiksi (typologiat), uusiksi klusterirakenteiksi sekä innovaation kohdalla uusiksi paikasta ja ajasta erkaantuviksi symboli- ja organisaatioinnovaattoreiksi.

Sosiaalisen median paradigma

Sosiaalinen media on käsitteenä jo sellaisenaan paradigmainen (Social media paradigm) muuttaen sekä tiedettä, taidetta, kulttuuria ja talouden toimintaympäristöjä, sosiaalisten ja yhteisöllisten rakenteiden tapaa toimia, ja olla osa perinteistä tiedettä ja sen tutkimusta. Erityisesti sosiaalisen median toimesta muuttuvat vanhat innovaation ja sen leviämisen käsitteet, aikaan ja paikkaan sidotut tieteet ja niiden tapa selittää talouden ja sosiaalisen elämämme avainilmiöitä. Korporatiivisen yhteiskunnan avaininstituutiot liittyvät usein juuri vanhoihin alueellisiin, regionaalisiin rakenteisiin ja niiden tapaan toimia myös uudessa sosiaalisen median paradigmassa.

Sosiaalisessa mediassa, mutta myös perinteisemmässä mediassa, näkee usein amerikanenglannista tehtyjä käännöksiä, jossa käsitteellä “corporation” on ymmärretty, kuten Yhdysvalloissa usein on tapana, mitä tahansa yritystä, yhdistystä tai kunnallishallintoa. Tässä merkityksessä korporaatio muuttuu, kuten monet muut symbolikäsitteet siirtyessään kulttuurista toiseen, ja samalla ne värittyvät uudella tavalla ja saavat uusia, mielestämme samalla vääriä merkityksiä. Näin tekstin avainkäsitteet, korporaatio, sosiaalinen, media ja myös innovaatio, avautuvat eri kulttuureissa hyvin eri tavalla ja ovat saman kulttuurinkin ja kielialueen sisällä monimerkityksisiä käsitteitä ja kuuluvat sosiologian tutkimuksen piiriin. Tässä merkityksessä sosiaalinen paradigma ei tuo mitään uutta ja vierasta, mutta toki määrättömän määrän ja reaaliaikaisesti sekä vuorovaikutteisesti. Tätä yhteiskunnallisella evoluutiolla tai sen diffuusiolla ei ole tarkoitettu.

Sosiaalisissa yhteisömedioissa länsimainen tiede ei ole kuin osa totuutta, tiedon kulkua ja leviämistä. Pääosa sen reaaliaikaisista sadoista miljoonista käyttäjistä ei edusta tieteellistä maailmankuvaa ja mukana voi olla luuloa, usko, myyttejä, skolastiikan ja empirismin alkeita, Spinozan kaltaista tietoluokittelua, tieteen pohjana olevaa intuitiota, suoraa tietoa luonnosta ja lähiyhteisön antamaa kuvaa siitä, “miltä maailma näyttää”.

Mutta samaan aikaan omilla sivustoillaan työskentelevät ja tietoa jakavat henkilöt, jotka käyttävät työssään kvanttimekaniikkaa, skaalaavia tietoverkkoja, jopa tiedettä tutkimuksen kohteena pohtien uuden paradigman syntyä, tieteellisen vallankumouksen viimeistä vaihetta analysoiden sitä käsiteanalyysein reaaliaikaisesti.

Symboli-innovaatioiden ja käsiteanalyysien luonne on sekin kehittynyt prosessin kestäessä, siinä missä monet simulointitekniikat, tiedonkeruun uudet järjestelmät osana uutta paradigmaa ja sen selittämistä. Tässä sosiologien tehtävä on erityisen merkittävä ja palvelee samaan aikaan useita tieteenaloja poikkitieteisenä lähestymistapana lisäämällä siihen riittävä määrä myös kvantitatiivista osaamista operoida reaaliaikaisesti satojen miljoonien aineistoilla. Tähän tiede tarjoaa tänään oivan mahdollisuuden siirtämällä luonnontieteitten suuria prosesseja tutkivia menetelmiä sosiologiseen tutkimustraditioon. Erityisen runsaasti tällaisia menetelmiä käytetään vaikkapa biologian yhteydessä.

Näin viimeisimmissä julkaisuissani on käytetty perinteisiä vaativia luonnontieteen ja biologian kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä, muta tehtävät ovat olleet yhteiskuntatieteisiä, sosiaalisia, sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa, mutta myös organisaatioita ja niiden taloutta ja käyttäytymistä selittäviä internetin sisäisiä ilmiöitä. Niiden tutkimuksen on mahdollistanut sosiaalisen median syntyminen ja netin sisäinen logiikkaa, analyyttisen työn avoimuuden toteutuminen ja sen mahdollistaminen sekä globaalisti että yksilö- ja yhteisötasoilla. Tässä paradigmainen muutos on ollut kaikkein dramaattisin niin yksilöiden, yhteisöjen kuin kulttuurienkin välillä.

Sosiaalisen median paradigman tutkimusohjelma

Sosiaalisen median tutkimusohjelma käynnistyi vuonna 2005 valmistuneen toisen väitöskirjani seurauksena, jossa professori Erkki Asp oli läheisesti mukana kuten myös ensimmäisen väitöskirjani toisena vastaväittäjänä (Matti Luostarinen: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka, English summary: Ecological cluster and innovation policy 2005, A Social geography of hydro-electric power Project in Northern Finland. Personal spatial identity in the face of environmental changes 1982).

Tuolloin tutkimus osoitti, kuinka vuorovaikutussuhteet yrittäjien ja näiden klusterirakenteiden välillä oli mahdollista rakentaa osaksi kuluttajasegmenttien vastaavia rakenteita. Puuttui enää vain globaali väline, jossa nämä operoisivat samaan aikaan ja yhteisöllisten (virtuaaliyhteisöllisten) rakenteiden sisällä reaaliaikaisesti. Tämä edellytti vanhojen verkostorakenteiden päivittämistä ja niiden kokoamista vastaamaan webympäristön vaatimuksia.

Tiedepuistot osaksi prosessia

Uusin vaihe käynnistyi blogien ja sosiaalisen median käsitteinä ja myöhemmin siihen tulivat mukaan monet muut yhteisömedian tuotteet, joista Facebook jo samana vuonna. Kun prosessi käynnistyi, hakukone Google löysi näistä vain muutaman havainnon, verrattuna siihen nyt löytyvään tuhansien miljoonien sivustojen määrään, johon uusi paradigmainen ilmiö laajeni tutkimusvuosien aikana noin viidessä vuodessa. Jo tämä on ilmiönä paradigmainen ja vaati selityksen.

Aiemmat julkaisut on mahdollista saada osin webympäristön kautta ja osin ne ovat digituotteina hankittavissa ilman perinteistä varastointiin liittyvää vaihetta. Kirjat kannetaan kuluttajalle kotiin ympäri maailmaa reaaliaikaisesti painaen ne heti tilauksen saapuessa kustantajalle internernetin verkkokirjakauppojen välittäminä. Näin massatuotteelle tyypillistä varastointia ei synny ja kirja on mahdollista saada myös siellä, minne pienet julkaisumäärät ja pienen kielialueen sisällä julkaistut kirjat eivät muuten voisi levitä, olisivat käytännössä tuntemattomia ja mahdottomia kenen tahansa hankittaviksi sähköisen tuotteen rinnalla myös perinteisenä kuvitettuna printtituotteena, klusteritaidekirjana. Käsite “cluster art” tuottaa sekin jo liki 20 miljoonaa havaintoa Goolgen haukkoneessa, kun käsitettä manifestin kautta luodessani sitä ei mainittu lainkaan, eikä vieläkään suomenkielisenä (klusteritaide) muuten kuin oman tutkimukseni tai taiteen yhteydessä.

Tässä suomalainen kulttuuri on äärimmäisen suljettu ja kulkee omassa mediaympäristössään pienten talousmaakuntien medioitten vuosisadan tradition suojassa alkaen pienen pääkaupunkiseudun henkisestä ilmapiiristä ja sen mediasta, käytännössä muutamasta henkilöstä 1900-luvun alun suljetun kulttuurivaihdon tapaan.

IASP (International Association of Science Parks) julkaisi Etelä-Afrikassa pidetyn maailmankonferenssin yhteydessä pidetyn juhlaesitelmäni monografiana, jollaisena se oli saatavilla 52 kielelle käännettynä IASP:n päämajasta Malagasta ( Global blogs, weblogs and blogosphere, innovation processes and web-environment - Global economy in relation to success of STPs ). Tällöin menetelmänä diffuusiossa käytettiin samaa kuin aiemmin ns. agropolis -strategian yhteydessä, joka sekin levisi juuri tiedepuistojen maailmanjärjestön jäsenten kautta globaaliksi 1990-luvun alussa (Luostarinen 1991, Agropolis Strategy). Suomessa ilmiötä ei tunnettu lukuun ottamatta kapeaa maataloustutkimuksen eliittiä ja Etelä-Hämettä, joka sulki sen tehokkaasti estäen strategian käytön edes kansallisena vuosina 1990-2000.

Erityisen hyvin strategia menestyi Etelä-Amerikassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, mutta myös Euroopassa ja etenkin maanosissa, jossa käsite “Agropolis” viittasi vanhan neuvostovallan aikaiseen käsitteistöön agrokaupungeista. Tällaisia löytyi runsaasti mm. Neuvostoliitosta irtautuneista alusmaista sekä Etelä- ja Väli-Amerikasta sekä Kiinasta. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa käsite tunnettiin myös mutta lähinnä ranskalaisena perinteisempänä tiedepuistotoimintana. Suomalainen malli ja strategia toi sille uuden webympäristöön rakennetun oleellisen korjauksen ja muistutti jo tuolloin sosiaalisen median tarjoamista mahdollisuuksista luonnonvarojen käytössä liitettynä klustereihin ja innovaatioympäristöihin sekä paikasta ja ajasta riippumattomiin kulutusympäristöihin ja tulevaan sosiaalisen median paradigmaan.

Näin vanhan korporatiivisen järjestelmän päivittäminen uuden internet -ajan vaatimuksia vastaavaksi toimi odotetusti juuri siellä, missä maaseutualueilla ja aluehallinnossa oli jo aiheeseen liittyviä symbolirakenteita. Kyse oli nyt niiden modernisoinnista, ei kokonaan uudesta käsitteistöstä, jonka vastaanottaminen olisi ollut joko mahdotonta tai sitä ei olisi edes havaittu tiedepuistomaailman akateemisen innovaatiojärjestelmän tuotteena globaaleilla, usein valtavan laajoilla keinokastelluilla maaseutualueilla. Liki poikkeuksetta näillä alueilla oli samalla runsaasti sosiaalisia, taloudellisia ja etenkin ympäristöongelmia.

Suomessa myöhään liikkeelle

Sosiaalinen media yleistyi Suomessa suhteellisen myöhään. Käsitteeseen liittyi vääriä tulkintoja ja monimerkityksisen paradigman rinnalle esitettiin mm. käsitteitä yhteisömedia, kansalaismedia, kommunikaatiomedia, vapausmedia jne. Samalla käsite haluttiin kansallistaa kuten Facebook Naamakirjaksi, Twitter ja tvittaus Sirkuttimeksi ja visertämiseksi, mutta samalla pyrittiin hakemaan myös etulinjaa uuden ilmiön evoluution kärjessä. Ilmiön laajuutta, paradigmaista luonnetta, Suomessa ei tuolloin oivallettu ja tiedeyhteisö jätti sen käsittelemättä ja määrittely tapahtui sekin Wikipedian ja sosiaalisen median sisällä, jonne se epäilemättä kuuluikin. Käsitteen ja sen organisaatioiden, prosessin tulkinnan ja kehittämisen kärjessä suomalaisuus oli rasite ja Suomi statisti. Kansallisen innovaation teknologinen luonne ja insinööritieteet olivat nekin nyt vain vahinkona siirryttäessä paradigmaisen sosiaalisen ja symbolisen median seuraavaan, dramaattisesti edellisestä poikkeavaan vaiheeseen.

Sosiaalisten ja yhteisöllisten medioitten myötä suomalaiset saivat mahdollisuuden pintaa syvempään tutustumiseen kanssaihmisiin, globaaliin sosiaaliseen ja kulttuuriseen ilmiöön, jonka taloudellisia ja institutionaalisia merkityksiä ei oikein ehditty edes pohtia. Tiede tuli taustalla ja monitieteisyys ei riittänyt silloin, kun pääosa käyttäjistä, noin viidessä vuodessa yli miljardi ihmistä, oli prosessin aktiivisia reaaliaikaisia kehittäjiä ja vain harva tieteellisen maailmankuvan hankkineita.

Alkuvaiheessa pääosassa oli tavarat, palvelut, tiedon ja uutisten hankinta ja vaihto, viihtyminen ja pelailu, ihmisten tapaaminen, globaali maailman yhteinen ilmoitustaulu. Käsite “amatööri” alkoi kuitenkin myös mediakielessä pian hämärtyä koulutuksen kasvaessa ja samalla innovaatio ja sen diffuusio erillisiä ilmiöinä hämärtyivät. Satojen miljoonien ihmisten arkielämä, työ ja vapaa-aika alkoivat muuttua, uusi paradigma muutti aluksi juuri ruohonjuuritason ajankäytön. Tiede tuli jälkijunassa ja moni koki median ja neljännen valtiomahdin olevan suurimman murroksen vastaanottajan. Miljardien ihmisten yhteinen monialainen yhteiskunnallisen paradigma muuttanut ilmiö liitettiin Suomessa mediatieteisiin. Syy oli sama kuin agrotiedepuistojen ja agropolis -strategian ajautumisessa vanhoihin sosialismin agrokaupunkeihin, käsitteessä oleva yhteinen nimittäjä agropolis. Suomessa tällainen käsite (agro) oli suljettu innovaatiotoiminnan ulkopuolelle menneen maailman edustajana. Näin mentaaliset mieliluvat, oma kapea suljettu kielialue ja media, johtivat virhekäyttäytymiseen samaan aikaan kun Kiina, Brasilia ja monet muut tästä mentaalisesta harhasta vapaat maat ja kulttuurit ottivat globaalit ohjat käsiinsä.

Tietotyöläiset eivät ainoita innovaattoreita

Tietotyöläisille ja tutkijoille sosiaalinen media vaati käsiteanalyysiä, tiedon keruuta ja jäsentelyä, uuden tiedon nopeaa reaaliaikaista omaksumista, kykyä työskennellä vuorovaikutteisesti ja reflektoiden, oman ammattitaidon välttämättömänä ylläpitona uudessa reaaliaikaisessa ympäristössä. Innovaatioaste, tekninen osaaminen, ei enää ratkaissut yksin uuden vastaanottamista. Tämä rinnalle vaadittiin sosiaalista mielenlaatua, verbaalista lahjakkuutta ja luovuutta, suurten massojen hallitsemia taitoja.

Perinteinen innovaatioaalto katosi reaaliaikaisesta ja ilman paikkaa ja aikaa prosessoivasta paradigmasta ja sitä alkoivat hallita uudet taloudelliset, sosiaaliset sekä vanhoja korporaatioita ravistelleet uudet säännöt ja lainalaisuudet. Oli hyväksyttävä vaikea neljäs ulottuvuus, einsteinilainen suhteellisuus ja riemannilainen geometria sekä hylättävä newtonilainen maailmankuva ja sen sovellukset tai analogiat.

Korporaatioita muuttaneen uuden paradigman takana eivät olleet niinkään internetin tarjoamat uudet mahdollisuudet, suuri joukko ihmisiä kommunikoimassa keskenään, holistinen kokonaisuus, kun eri osien yhdistäminen toisiinsa muuttaen samalla vakiintuneet toimintatavat ja ajattelu, niin perinteisten instituutioiden toiminnassa, kuin niitä ohjanneissa yksilöiden ja yhteisöjen arkielämän ja vapaa-ajan toimintakulttuureissa.

Tieteissä ja tutkimuksessa ensimmäisenä muutoksen tuuliin joutuivat aikaan ja paikkaan sidotut kronologiset ja korologiset, regionaaliset ja spatiaaliset tieteet ja niiden soveltajat, erityisesti media tiedon välittäjänä, heti insinööritieteitten ja niitä soveltavan yhteiskuntakoneiston rinnalla.

Perustieteitten ja niiden sovellusten rinnalla muuttuivat niiden korporaatiot, yhteiskunnan hallinto ja sen niin horisontaaliset kuin vertikaaliset järjestelmät. Kaikki tämä ei voinut tapahtua korporaation sisällä reaaliaikaisesti vaan asteittain ja paljon hitaamman prosessin kautta kuin mihin välineistö ja etenkin nuorten kokema virtuaalimaailma välineineen antoi mahdollisuuden tai jollaista korporatiiviselta yhteiskunnalta odotettiin ja petyttiin. Yhteiskunta jakautui useampaan kerrokseen, jossa tiedon reaaliaikaisuus oli keskeinen väline toimia niin talouden, ei vain uusien finanssi-innovaatioiden kohdalla, vaan myös aluehallinnon, sosiaalisten rakanteiden, jopa terveyden hoidon ja sen hankinnan yhteydessä.

Symboli-innovaatiot ja käsiteanalyysit

Tutkimusohjelmaa käynnistettäessä, globaaleja blogosfäärin miljoonia käyttäjiä luokiteltaessa, sekä seurattaessa uuden paradigman eroja perinteiseen verkottumiseen ja klusterirakenteisiin, korporaatioiden muutokseen, vuonna 2006 sosiaalisella medialla ymmärrettiin Suomessa liki yksinomaan mediatutkimusta tai sosiaalista tutkimusta.

Juuri median kriisi ja sen merkitys perinteisessä yhteiskunnallisessa vallankäytössä teki tutkimuksesta ongelmallisen. Kun uusi paradigma oli laajasti maailmankuvaa muuttavaa, sen vastustus oli ymmärrettävästi suurinta juuri itse median kentässä ja suurissa mediataloissa. Uusi paradigma koettiin uhkaksi ja ensimmäisenä perinteisen, kansallisesti arvokkaan printtimedian sisällä maailman metsäisimmässä maassa.

Kun tutkimus käynnistyi hakukone Google löysi vain muutaman sosiaalista mediaa tarkoittavan havainnon (social media), mutta jo elokuussa 2010 liki 250 miljoonaa ja tätä artikkelia kirjoitettaessa marraskuussa 2010 liki 700 miljoonaa hakutulosta.
Näin ilmiö levisi ja syveni muutamassa kuukaudessa muutamasta miljoonasta noin tuhanteen miljoonaan. Se oli koko ajan maailmankuvaa murtava prosessi muuttaen tutkimuksen aikana kaiken aikaa aiemmin jo opitun perusolemusta, täydensi tiedettä, itse itseään sekä tästä prosessista syntyvää käsitystä, maailmankuvaa.

Tietoverkosta paradigmaksi

Vanhassa paradigmassa internet oli edustanut tietoverkkoa, joka koostuu tuhansista pienemmistä kaupallisista tai ei kaupallisista verkostoista. Verkko viittaa kielessämme käsitejärjestelmän tekniseen osaan ja verkostolla tarkoitamme prosessin sosiaalisia tai organisatorisia rakenteita, jossa avaininnovaatio on uusi symboli, symbolijärjestelmä, kieli ja sanat.

Uusien symboli-innovaatioiden ja niiden luomien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden myötä vanhat käsitteet latistuivat ja myös niiden todellinen merkitys muuttui. Verkkoyhteisöpalvelujen kautta syntyi monitulkintainen sosiaalisten medioitten yhteinen yläkäsite, jota oli vaikea hahmottaa. Etenkin nuorisokulttuurissa uudet symboli-innovaatiot kuvasivat modernisaatiota, globaalia yhteisöä ja siihen kuulumista, luonnollisena pidettyä reaaliaikaista prosessia, ei niinkään aiemman paradigman aikaista tapaa huolehtia kielestä tai heidän vanhempiensa kyvystä ymmärtää tai olla ymmärtämättä. Syntyi kahden kerroksen väkeä ja välittäviä kerroksia, joista käytettiin kirjavia ja usein hyvinkin osuvia kielikuvia.

Aiemmin etäisyydellä oli ollut merkitystä ja mitä lähempänä alkuperäistä innovaattoria vastaanottaja oli, sitä helpompi hänen oli ottaa vastaan ja hyödyntää tai vastustaa uutta innovaatiota koko laajuudessaan. Tämä koski etenkin imitointia ja siihen liittyviä monia ongelmia etenkin mutkikkaiden sosiaalisten, kulttuuristen, organisatoristen sekä lopulta symboli-innovaatioiden omaksumisessa.

Sosiaalinen innovaatio yhteisömedioissa

Sosiaalisen median sisällä syntyneet klusterirakenteet ja niiden faktoripisteistä luokitellut typologiat olivat tutkimuksen empiiristä aineistoa. Näitä ryhmiä käytettiin delfityyppisen prosessin osana ja hakien avainhenkilöitä suurten ryhmien sisältä tulkittaessa organisaatioiden tai suurten sosiaalisten rakenteiden toimintaa ja systeemidynaamista simulointia. Samalla delfin jäsenet olivat osa prosessia ja sen tulkitsijoita vuorovaikutteisessa reaaliaikaisessa prosessissa.

Sosiaalisen median paradigmasta keskeisin on juuri tapa uusiutua. Paikattomassa ja ajattomassa ympäristössä innovaatio ja sen diffuusio ovat samaa asiaa. On lopulta yhdentekevää kuka valon sytyttää ja ketkä siinä työskentelevät ja miksi, mitä sieltä hakevat. Sosiaaliset ja symboliset, korporaatiota muuttavat organisatoriset innovaatiot eivät etene ajan funktiona tai hägestrandilaisena aaltona. Näin vanhan paradigman innovaation syntyyn ja leviämiseen, vastaanottamiseen tarkoitetut mallit, eivät päde uudessa paradigmassa, vuorovaikutteisessa mediassa. Samoin yhteiskunnalliset ilmiöt ja niiden kehitys, lineaarinen ja analogioihin perustuva ennustaminen, ovat nekin sosiaalisen median kohdalla väärästä paradigmasta haettuja malleja tai teorioita. Miltei mikä tahansa vanha paradigman mukana tullut käsite, kuten kansankoti, hyvinvointiyhteiskunta, hightech ja tietoyhteiskunta, innovaatioyliopisto ja osaamiskeskus olivat populistisia, ilman sisältöä kumisevia tyhjänpäiväisyyksiä.

Käsitteiden määrittely on kokonaan toinen asia kuin digitaalisen median tuotteet ja palvelut sekä näistä syntyvät teolliset tai taloudelliset prosessit, verkkopalvelu verkosto-organisaationa tai perinteisenä insinöörintyönä. Tutkimus ja sen teoria edellyttävät uuden paradigman yhteydessä uusia käsitejärjestelmiä, käsitteiden tunnistamista ja lähdeaineistoja sekä niiden kritiikkiä. Länsimainen tutkimus on yleensä heuristinen prosessi ja tapahtuu eri tieteen konventioissa oman käsitejärjestelmän sisällä, joskus hyvinkin koulukuntaisina ja kapeina valintoina.

Huolellinen käsitteiden määrittely on kuulunut länsimaisen tieteen hyveisiin ja on mahdollista myös sosiaalisen median avainryhmissä, delfityyppisissä organisaatioissa. Sen sijaan koko sosiaalisen median kentässä tällaiset hyveet eivät ole enemmistönä, tieteellinen maailmankuva on pääosin vieras ja symboli-innovaatiot jo luonteensa puolesta uusiutuvia, innovaatioprosessia näin ylläpitäen ja kiihdyttäen sitä evolutionaarisesti uutta diversiteettiä, moninaisuutta mistä valita, näin tuottaen.

Evoluutiosta revoluutioksi

Innovaatio ja sen diffuusio liikkui aiemmin kulttuurien, ammatin harjoittajien ja alueiden välillä, ei sattumanvaraisesti ja kaikki rajat ylittäen. Fyysinen etäisyys, ajan ja paikan katoaminen, ei ole niin oleellinen rajojen rikkoja internetin yhteydessä kuin sosiaalisen median tapa muuttaa slummikulttuurin ja eliittiyliopiston kampusalueen rajat. Ainut erottava tai yhdistävä tekijä on enää digikieli ja sen käyttö, kielen symbolirakenteiden soveltuvuus yhteisömedioitten käyttöön.

Suomessa suurin ongelma liittyi sosiaalisen median kytkökseen Nokiaan ja insinööritieteisiin sekä pragmatismiin, utilitaristiseen taloudelliseen ajatteluun. Kun sosiaaliselle medialle ei näyttänyt löytyvät sopiva teknisiä ja taloudellisia sovelluksia, koko prosessi pysähtyi hetkeksi, jolloin samalla yleistyivät teknisesti käyttökelpoiset juuri sosiaalisen median avainryhmille tarkoitetut älypuhelimet Applen tuotteina.

Postmodernin ihmisen ikivanha antropologinen strukturalismi syntyy digotomisesta on ja off -kielestä oli kyse kaupankäynnistä, tieteestä tai taiteesta, alkuasukkaiden myyteistä, paradigmaisista uskomusjärjestelmistä ja kielen rakenteista. Tässä sosiaalinen media, sen monet faktoripisteistä kalusterodut typologiset suuret globaalit pääryhmät, päätyvät samoihin ratkaisuihin. Sama suurryhmän ratkaisu ja reaaliaikainen vastaanotto tuo mukanaan kehitykseen valtaisan samanaikaisen loikan. Sosiaalinen media toi lineaarisesta poikkeavan kehityksen, joka eteni suurina hyppäyksinä.

Sosiaalinen media ei romuta tiedettä ja sen objektiivista luonnetta olkoonkin, ettei tieteen saavutukset ole jatkossakaan ihmisestä riippumaton ja autonominen tapahtuma. Kulttuurien holismi lisää tieteen relativismia. Sosiaalisessa mediassa ihminen on näkyvästi itse mukana tieteen sosiologisessa prosessissa, osa tutkimustaan ja välineellistä “laboratoriota” on mahdoton piilottaa ja palataan ikään kuin aikaan, jolloin tiedettä tehtiin brittiläisten herrasmiesten kodeissa ja paikallisen yhteisön sitä uteliaana seuratessa. Erona on vain se, että uteliaat katsojat toivat siihen mukanaan oman aktiivisen työpanoksensa ja paheksuivat jokaista elettä, jolla sitä pyrittiin rajoittamaan tai kahlitsemaan korporatiivisen valvonnan ja kontrollin kautta.

Suuri palvelus tieteelle

Sosiaalinen media ja sen tutkijat ovat tehneet ehkä huomaamattaan suuren palveluksen niin tieteelle kuin ihmiskunnalle pohtimalla, mikä on tieteen asema yhteiskunnassa muuttuvan paradigman yhteydessä. Ilman tätä pohdintaa etenkin luonnontieteiden ja teknisten tieteiden uusia sovelluksia ja monia ihmistieteiden nykyisiä saavutuksia ei olisi voitu edes havaita. Samoin käsitteet sosiaalisista ja symbolisista innovaatiosta tulivat tutuiksi vasta, kun ne liitettiin yhteisömedioissa asiayhteyteensä. Syntyi kriittistä keskustelua ja suhteellisuuden tajua, jossa vanhat paradigmat ja niiden mallit ovat toki mahdollisia ja käyttökelpoisia, mutta eivät enää koko totuus ja rajoittuvat usein vain tietyn osatotuuden selittämiseen.

Sosiaalisen median ryhmille, klustereille, todellisuus on usein koettujen ilmiöiden, kokemusten ja havaintojen yhteistä kokonaisuutta, johon yksilö ja hänen sidosryhmänsä, yhteisöt uskovat. Sosiaalisen median suurryhmien sisällä uskolla ja luottamuksella on vähintäänkin yhtä suuri merkitys kuin puhtaalla tiedolla, jota perinteinen tiedeuskovainen edustaa. Näin riippumatta siitä, kuuluuko ryhmä fleneeraajiin, telecity-blogaajiin, postmodernin ajan nomadeihin ja kulkureihin, pelureihin, market -maaliman turisteihin ja surffailijoihin tai johonkin muuhun suureen pääryhmään tai niiden välittäviin pienempiin klustereihin.

Tutkijan näkökulmasta oleellista on, että reaaliaikaista prosessia on voitava seurata reaaliaikaisena ja itse siihen osallistuen. Tämä koskee sekä mikro- että makrotason tutkimusta ja näiden rinnakkaista käyttöä samaan aikaan. Makrotason vaihtelut vaikuttavat välittömästi mikrotasolla ja päinvastoin, vuorovaikutteisesti.

Samalla kun tutkimuskohteen analogiat muuttuvat, vaihtuvat myös tiedon hankinnan ja tiedon intressin järjestelmät, jolloin tilastollis-empiirisiä menetelmiä on vaihdettava joustavasti simuloiviksi, intuitiivisiksi, laadullis-rakenteellisiksi jne. Lineaarinen, historiallinen ennustaminen, ei ole mahdollista reaaliaikaisessa prosessissa ja tutkijat joutuvat koko ajan arvioimaan, mikä analytiikka prosessin tulkinnalle olisi tuloksellisin. Usein tämä merkitsee luopumista empirismistä ja siirtymistä konstruktiivisiin tiedon hankinnan järjestelmiin. Kun yksistään Kiinassa on yli 15 miljoonaan tutkijaa, tämä kieli on heille varmasti tuttu siinä missä Yhdysvaltain 14 miljoonalle tutkijalle. Oma yhteiskuntamme ja kulttuuri on tässä statisti ja Eurooppa jäänyt jättiläisistä jälkeen.

Teknisestä sosiaaliseen ja symboliseen innovointiin

Sosiaalisen median kärjessä eivät kulje insinöörityön “Pelle Pelottomat” vaan sosiaalisesti aktiivisin ja osaavin ihmispopulaatio. Käytännössä tämä “mentaaliälyinen ” tai “tunneälyinen” ja samalla sosiaalinen väestöryhmä on suurin ja selittää juuri näiden ryhmien menestymisen sosiaalisen median kaikilla osa-alueilla. Juuri tätä kautta sosiaalisen median välineet leviävät reaaliaikaisena räjähdysmäisen nopeasti toisin kuin sosiaalisesti rajoittuneemman, teknisesti älykkään innovaatioprosessin hitaammassa, demojen tuotantoa alkuvaiheessa edustuvassa diffuusioaallossa. Suuret tutkijoiden kulttuurit ovat monitieteisiä ja myös sosiaalisesti taitavia, eivät vain teknisesti orientoituneita. Niiden menestys perustuu juuri tähän laajaan poikkitieteiseen aitoon panostukseen ja osaamiseen myös tutkintoina tiedekuntien rajoja ylittäen.

Oikea-aikainen ei ole sosiaalisessa mediassa reaaliaikainen. Tämä liittyy läheisesti korporatiivisen yhteiskunnan niihin hierarkisiin rakenteisiin, joissa hägestradilainen diffuusioaalto on ollut prosesseja ohjaavana ja osa vallan rakenteita ylläpitävää käytäntöä. Tässä rakenteessa tieto on todella ollut valtaa. Hierakiset diffuusiot ja vaikutusalueet eivät toimi reaaliaikaisessa, vuorovaikutteisessa einsteinilaisessa maailmankuvassa ja ne ovat vain vanhan paradigman erikoistapauksia arkiajattelussamme. On parempi olla kokonaan toimimatta kuin toimia arkiajattelun virheitä yhteisölleen tuottaen. Niiden korjaaminen on aina hitaampaa ja kalliimpaa kuin kokonaan uuden luominen.

Tähän samaan kategoriaan lukeutuvat monet massaan ja niiden yhteiseen vaikutukseen perustuvat mallit newtonilaisina sovelluksina, Emile Durkheimin tai Ferdinad Tönniesin tapa luokitella yhteisöjä ja niiden kehitystä sekä näiden tulkintoja osana alueen tai kulttuurin kehityksestä ja sen edistyksellisyydestä. Ne palvelevat yhteisö- tai organisaatiokuvauksina vain oman aikansa paradigman tuotteina, ei enää niissä yhteisöissä, joissa reaaliaikaiset prosessit rakentavat virtuaalitodellisuutta. Tämä todellisuus on paljon lähempänä tieteellistä maailmankuvaa, kuin perinteinen lähiyhteisön “miltä maailma näyttää” -todellisuus. On helpompi korjata 180 asteen virheitä kuin “lähes oikein” ratkaisuja, joissa tarvitaan myöhemmin niin kompassia kuin karttaakin, ei vain 180 asteen käännöstä oikeaan suuntaan.

Kun kyseessä on miljoonien sijasta miljardien yhteisöt ja niiden luokittelu, erot ääripäiden välillä ovat suuria. Nämä ääripäätkin kohtaavat toisensa paikassa, jossa perinteinen paradigma ei heitä olisi yhdistänyt. Sosiaalinen matka suljetusta kylä- tai slummikortelista Aasiassa tai Afrikassa metropolialueen elitistisiin liikekortteleihin on taloudellisesti ja kulttuurisesti pitkä.

Yhteisöllisen median kohdalla sosiaalinen matka katoaa, ja tämä on oleellisesti paradigmaa vielä enemmän muuttava prosessi kuin aikamatka Einsteinin suhteellisuudessa ja Riemannin geometriassa, jossa tasokartan hylkääminen ja vaihtaminen pallokartan kautta mentaalikarttaan on sekin monelle mahdoton tehtävä osana ympäristöpsykologiaa ja geneettistä aistiemme harhaa.




Lähteet

Matti Luostarinen 1991. Agropolis Strartegy. Agrifood Research Finland, MTT, 118 p.

Matti Luostarinen 2005. Ekoloinen klusteri ja innovaatiopolitiikka. English summary: Ecological cluster and innovation policy. Maa- ja elintarviketalous 70. Agrifood Research Finland, MTT. Jokioinen, 288 p.
www.mtt.fi/met/pdf/met70.pdf

Matti Luostarinen 2007: Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit, Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena, English summary: Blogs and innovation processes in the web environment, Agrifood Research Finland, MTT, Jokioinen, 558 p.
www.mtt.fi/met/pdf/met102.pdf

Matti Luostarinen 2009. Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa. English summary: New and social media as a producion of cluster and network economy in innovation policy. BoD, Norderstedt, Germany 503, p.

Matti Luostarinen 2010a. Uusi mediayhteiskunta. Blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa. English summary: New Media Society, Blogs and social media in the change of innovation society, BoD, Norderstedt, Germany. 336 p.

Matti Luostarinen 2010b. Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma.
English summary: Social media paradigm. BoD, Norderstedt, Germany, 384 p.


Vuoden 2010 aikana julkaistut kirjani ovat runsaasti kuvitettuja ja sopivat myös alan ammattilaisille ja harrastajille lahjakirjoiksi

Vuoden 2010 mediapalkinnot

Perinteinen vuoden mediapalkinto 2010 jaetaan tänä vuonna hieman toisin kuin muutamana aikaisempana. Syy tähän on yksiselitteinen ja ymmärrettävä. Olemme siirtyneet uuteen mediayhteiskuntaan, jossa kuluvan vuoden aikana sosiaaliset mediat tekivät täydellisen läpimurtonsa ja syntyi samalla uusi paradigmainen, maailmankuvia muuttava prosessi. Moni suomalainen alkoi tutusta vasta vuoden 2010 aikana internetin tarjoamiin sosiaalisen median mahdollisuuksiin ja tutustui samalla usein ensimmäisen kerran täysin vieraisiin osiin omassa maassaan ja maansa ulkopuolella olematta turisti. Ihmisten sosiaalinen kanssakäynti lisääntyi hetkessä valtavasti ja sai taloudellisia, kaupallisia, kulttuurisia ja etenkin sosiopsykologisia uusia muotoja.

Sosiaalisen median paradigma

Olen kirjoittanut aiheesta runsaasti ja koonnut runsaasta analysoidusta sosiaalisen median aineistosta kaksi ainakin sivumäärältään ja laajuudeltaan mittavaa kirjaa sekä ankkuroinut ne blogien, vuoden keskeisten tapahtumien kautta ja niitä analysoiden omaan aikaansa, vuosikymmenen 2010 loppuun ja uuden alkuun. Kaksi edellistä kirjaani ja Arctic Babylon, vuosi 2011 sen nimessä, kertoi sekin historian lehtien havinasta ja taitteesta, saranayhteiskunnan narisevista ovista ja uuden ajan alusta, jossa obamania alkaa jo väljähtyä ja korvautua Kiinan ja Aasian jättien sekä Etelä-Amerikan ja etenkin Brasilian ihmeellä. Vanha manner natisee liitoksissaan reuna-alueittensa syvässä kriisissä. Jälleen kerran Suomea voidaan perustellusti luonnehtia ajopuuksi ajan virrassa ja seuraillen tuttuun tapaan Euroopassa Saksan tekemiä ratkaisuja.

Kun yli 1000 miljoonaa ihmistä operoi keskenään ja vaihtaa mielipiteitään reaaliaikaisesti ja kasvu on satoja miljoonia kuukausittain, ilmiö on meille historiasta vieras ja kokematon. Koko maapallolla kun ei vielä runsas sata vuotta takaperin edes ollut niin paljon väkeä vaihtamaan mielipiteitään, kulttuurit olivat kovin pieniä ja sulkeutuneita omaan aikaamme suhteutettuna. Vielä hetki takaperin meitä ei kiinnostanut Kreikan tai Irlannin, Portugalin talouden hoito ja niiden kaoottiset vaiheet. Tuon ajan globalisaatio olisi ollut nykyisessä aasialaisessa mittakaavassa vain muutaman kiinalaisen tai intialaisen Shanghain tai Delhin talousalueen mittaista yhteistä puuhastelua, jos sitäkään. Oma maailmamme oli eurosentrinen ja kovin kansallinen, nationalistinen ja monin tavoin ahdas arvoiltaan ja aatteiltaan.

Kaksi aikaa kohtasivat toisensa

Näin suurin mediamuutos onkin tapahtunut aikaan ja paikkaan, kulttuureihin ja niiden sosiaalisiin rakenteisiin, kieleen ja symboleiden avaamiseen liittyvään määrälliseen ja laadulliseen suhteuttamiseen vanhaan historialliseen aikaamme verrattuna. Kun paradigma muuttui, muurit murenivat, aika ja paikka katosivat, myös kykymme hahmottaa maailmaa osana ikivanhaa historiaamme oli pohdittava uudesta näkökulmasta ja suhteellistettava se “ei mihinkään“. Meillä ei ollut vertailukohtaa, ajallista ja etenevää, suhteellista tai absoluuttista tapaa tehdä sellaista tiedettä tai tutkimusta, jossa ei olisi tapahtunut liian suuria mittakaavavirheitä. Monet yhteiskuntateoriat ja talouden ennusteet olivat vanhoja, lineaarisia, ja niissä käytettiin newtonilaista maailmankuvaa. Kumpikin oli ollut jo yli vuosisadan ajan virheellinen.

Uusi aika ja arkiajattelun törmäys

Suurimmat virheet syntyivät vanhan tieteen, newtonilaisen maailmankuvan ja uuden einsteinilaisen maailmankuvamme välillä. Arkiajattelumme kulki edelleen vanhassa maailmassa, mutta jo oma tietotekniikkamme kokonaan uudessa. Tämä sama koski toki myös kulttuurien välistä vuoropuhelua ja niiden lomittumista toisiinsa. Osa eli läntisessä tiedemaailmassa ja oli usein pragmaattista, pääosa kuitenkin kokonaan muualla ja tämä oli luonteeltaan usein mystistä, jopa mytologista, uskontojen ja monen väristen maailmankuvien kirjomaa totuutta, jossa maailma oli sitä miltä se lähiyhteisössä koettuna näytti. Lähiyhteisön totuus otti mittaa globaalista totuudesta ja printtimedia virtuaaliviestinnästä.

Mark Zuckenberg ja Harvard

Tästä omalaatuisen ilmiön paljastamisesta ja ymmärryksemme lisäämisestä ensimmäinen mediapalkinto menee ilmiölle, jonka käynnisti Mark Zuckenberg Harvardin yliopistossa, kuinkas muuten, yhdessä Advardo Saverinin, Dustin Moskovitzin ja Christ Hughesin kanssa. Kertomukseen Facebookin synnystä liittyy draamaa, tragediaa ja komediaa, varastettuja koodeja ja jopa romantiikkaa, kun sen kokoaa huomiotaloutta rakastavaan ja kosiskelevaan fiktiiviseen leffaan. Oikeammin kyseessä oli tieteellinen, pragmaattinen läpimurto, suuri historiallinen teko.

Facebook levisi kuten sosiaalisen median välineen tuleekin, reaaliaikaisesti ja räjähdysmäisesti maailman suosituimmaksi sivustoksi ja sen käyttäjät edustavat tyypillistä sosiaalisen median aluksi aktiivista, rohkeinta ja sosiaalisesti valppainta käyttäjäjoukkoa. Näin sivuutettiin se vaihe innovaatiossa ja sen diffuusiossa, jossa kärkeä pitivät hallussaan teknisesti valppaimmat ja demoja ensin haalivat insinööritaidon nörtit. Innovaatio koki tätä kautta inflaation ja sitä syötettiin jokaiseen tekoon ja insinööritieteet taistelivat paikastaan sen kärjessä. Vallan ottivat käsiinsä sosiaalisesti ja symbolirakenteiltaan vikkelimmät, mentaaliälyiset ja välineelle vähemmän kiinnostustaan osoittavat ihmiset ja etenkin kielellisesti lahjakkaat naiset.

Toisin kuin Zuchenberg itse, joka on kuvattu epäsosiaaliseksi, sulkeutuneeksi ja perinteisemmäksi vanhan maailman tekniseksi innovaattoriksi, liki tunnerajoitteiseksi mieheksi, hänen työnsä käynnisti paradoksaalisesti juuri käänteisen symboli-innovaatioiden rajun lisääntymisen.

Tämä on paradoksi, joka iski sormille suomalaista Nokiaa ja jonka Apple ymmärsi ja oli lukenut jo vuonna 2006 tuotetut julkaisut oikein. Miksi Nokia oli lukenut vääriä oppaita, vääriä visioita, on omituista ja kertoo Suomen kapeasta korkeakouluopetuksen painolastista 1980-luvun valintanamme. Näin jopa omassa maabändissämme hautasimme kokonaan vanhan hightech -käsitteemme siinä missä sisun ja saunan. Se oli hyvä maabrändi, mutta vain runsaan kymmenen vuotta myöhässä. Jorma Ollila tuli sen laatijaksi liian myöhään, ja oletan, että hän itsekin tiesi mistä nyt on kyse. Parempi myöhään kun ei milloinkaan, ajattelusta.

Wikileaks räjäytti pankin

Kun media muuttui meidän kaikkien yhteiseksi välineeksi, ja aloimme itse tuottaa sinne omia tuotteitamme, se muuttui myös käsitteenä. Näin vanhat symbolit, tutut sanamme ja kuvamme, ikonit kansallisissa tunnuksissamme, ja koko ajan maailmalta meille tunkevat uudet käsitteet alkoivat muovata mieltämme uudella tavalla. Niistä syntyi mediamaailman toinen uusi ulottuvuus, symboli-innovaatioiden runsaus. Siinä vanhat symbolit, tunnesanat ja käsitteet, haalistuivat uusien tieltä ja moni suuren ikäluokan edustaja muuttui joko jarrumieheksi, inhorealistiksi tai kyynistyi liki nihilistiksi huomaamatta, mistä oli kysymys. Medioissa tämä alkoi syödä toimittajaa.

Kun Wikileaks räjäytti pankin ja alkoi tuottaa uutta tietoa kilpaa vanhojen ja suljettujen järjestelmien kautta, maailma sai kosketuksen uuden symbolikielen rikkauteen silloin, kun sitä ei lainkaan sensuroida. Diplomaattien kankea ja virallinen kieli muuttui värikkääksi, presidentit ja ministerit alkoivat muuttua ihmisen kokoisiksi ja näköisiksi olennoiksi. Vanhat sarjakuvahahmot saivat eloa myös sellaisessa maailmassa, jota pidettiin vain lasten tai lastenmieleisten maailmana. Sellainen hämmensi aluksi etenkin mediamaailman ulkopuolisia ihmisiä.

Kepeän kielen kepeät netin surffailijat

Siinä ei ole mitään uutta että suurvalta käyttäytyy töykeästi, on brutaali ja pyrkii nöyryyttämään, alistamaan ja painostamaan. Sen sijaan uutta oli siinä kepeässä verbaalissa otteessa, jolla kansoja hallitaan ja josta suuret johtajamme poimivat keskeiset tietonsa globaalin maailman vaikuttajista. Jos Wikileaksia tai Facebookia ei olisi, ne olisi tullut keksiä joka tapauksessa, ja niiden aika vain sattui rinnakkain ja saman vuosikymmenen lopun ja uuden paradigman alun aikaan. Pitkiä ja syvällisiä kirjoituksia ei siinä lueta ja oppimisprosessi jää kokonaan kokematta.

Uuden maailman uusin uutinen oli pirstaleinen ja osoittava, esimerkin kautta maailmaa ojentava ja karttakepillä niskuroijaa sormille näpäyttäen. Samoin palkinto ja porkkana jaettiin nyt näyttävästi, kuten Chilen Copiapon kaivosmiesten pelastusoperaatiossa, jossa henkeä pidätellen seurasimme miesten nostamista hissikulusta vaijerilla sukkulassaan vetäen kuin takavuosien avaruusseikkaluja ikään. Näpäytyksen sai myös Kiina norjalaisten rauha Nobelista ja se muuttui lopulta farssiksi. Syntyi vaikutelma lapsekkaasta maailmasta ja sen johtajista. Uudessa media-ajassa mielikuvat ja vaikutelmat olivat merkittävämpiä kuin pitkät analysoivat pohdinnat ja kaiken ilveilyn taustalla piilevä ikävä totuus.

Talousmedian suuri palkinto

Näyttävimmät näpäytykset uusi media taas antoi Euroopassa Kreikalle ja Irlannille samalla kun omaa näpäytystään odottavat Portugal, Espanja ja Italia. Tuo näpäytys tuli moraalisaarnan ja sormien heristelyn, yhteisen kansakuntien paheksunnan ja liki häpeäpuun kaltaisena nöyryytyksenä. Se oli luonteeltaan vallan muuta kuin luonnonkatastrofin kanssa aiemmin kamppailleen Haitin kohtalo ja halumme auttaa tätä huumeitten ja monien surullisten demokratiakokeilujensa kautta köyhyyttään esitelleen valtion kohdalla.

Kreikan ja Irlannin hotellit ja rakennukset ovat sentään ihan hyvää työtä, kansa nuhteetonta ja katolisuus moraalioppina vallan muuta kuin oma luterilaisen kirkkomme homokeskustelut ja arvojen haku täysin pakanamaaksi muuttuneessa menossa. Jopa kristilliset lapsille tarkoitetut iloiset jouluevankeliumin näytelmät ja virretkin alettiin tuomita ja varoa ettemme loukkaa vähemmistökulttuurien uskonnollisia tunteita tai täysin uskonnottomien sielunrauhaa.

Kielletty joulumieli ja populismi

Kun oma identiteetti on heikko, sitä tulisi ainakin pyrkiä pönkittämään ja hakea sellaista välinettä, jossa yhteisöllisyys on ollut omaa heikkoa itsetuntoamme kohentavaa synkimmän kaamoksen keskellä. Ei näitä keinoja Suomessa kovin montaa mahdu Joulun traditioiden lisäksi, jolla hieman nostamme ankeaa ja hapanta mielialaamme. Kristillisiähän niistä ei ole monikaan, jos sitä välttämättä pelkäämme. Pikemminkin tapakulttuuriimme kuuluvia lainauksia ties mistä sosiaalisen pääomamme ikivanhoilta laduilta ja pakana-ajoilta.

Näin kolmas palkinto meni lopulta jaettuna maabrändimme rakentajille, joiden innostunut tapa tehdä suomalasille sopivia tehtäviä oli kuin takavuosien lukkarin koulusta ja muistutti globaalin maailman tuskasta eurooppalaisen euron seikkaillessa sellaisessa kurimuksessa, jonka ymmärtäminen oli mahdollista vain vanhojen kansasatujen, myyttien ja uskomusten kautta talousennusteita rakennellen.

Kriisi yhdisti unionin

Euroopan ja euron tarina vuonna 2010 jatkuu vielä pitkälle tulevaisuuteen ja osoitti kuinka kriisi yhdistää, hakee uhrinsa ja syntipukkinsa, on elämää suurempi tarina ja mahdotonta oivaltaa perussuomalaisena populismina. Samalla populismista tuli kielemme yleisin käytetty haukkumasana, ja sillä tarkoitettiin kaikkea sitä kivaa, jossa ihmisille haetaan parempaa tulevaisuutta, mutta ilman uskottavaa toivoa sen saavuttamiseksi suuren ikäluokan toivottoman vanhaksi eläneenä vallankumouksellisena.

Näin toivonsa menettänyt, alituista synkkyyttä ja velkakierrettä kiroava, synkkiä aikoja povaava sosiaalimenojen leikkaaja oli jälleen kerran uskottavin kansallinen isähahmomme, ja on sitä vielä kauan tulevaisuuteen.

Runoilijoiden kuolema

Lohdutuspalkinto on lopuksi osoitettava niille poisnukkuneille, joiden kohdalla etenkin runous menetti enemmän kuin ehkä koskaan, lyyrinen kieli koki tappion ja paljon hyvää hävisi myös iskelmätaivaan tähtikartaltamme. Niistä tiedotettiin nyt näyttävästi ja oivaltaen niiden merkitys pintaa syvemmältä. Tiede menetti suurmiehiä siinä missä myös hyvä hallinto ja tutuksi tulivat käsitteet bulevardi ja hybridi sellaisessa yhteydessä, joissa niitä on harvemmin käytetty. Ihmisen mielenlaatua ja ajan kuvia pohdittiin liki 150 laajan blogin ja kahden kuvitetun kirjan voimalla. Kiitän lämpimästi niiden lukijoita ja toivon hyvää Joulua, menestystä tulevalle vuodelle. Mayakansan mukaan se olisi samalla viimeinen joulumme ja Arctic Babylon opastaa, minkä vuoksi kaikki tämä kohu ja hämmentävä meitä kohtaa.
Ps.

Korporatiivinen valtio kosketti nyt läheltä muuttuvaa paradigmaa ja sen yhteyteen liittyvä laajempi kirjoitus tulee myöhemmin vielä liitteenä. Se on samalla kiitos lukijoilleni avaten pari kappaletta kirjaani “Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma.” Englanninkielisiä lukijoitani varten mukana on myös heille tarkoitettu tiivistelmä (abstract). Lupaan saada sen valmiiksi enne vuoden vaihdetta.

Jos ette ole vielä tutustuneet siihen, mitä vuonna 2011 tai 2012 tapahtuu, maykansan jumalat ja myöhemmin myös temppeliherran ritarikunta ja vapaamuurarit, apokryfiset ennusteet ovat luvanneet, lukekaa myös Arctic Babylon 2011. Se alkaa avautua tänään jo paljon helpommin kuin ehkä vielä kirjoittaessani sen vuonna 2006. Silloin kun ei ollut vielä Facebookia, ei Wikipediaa eikä paljon muutakaan nyt jo havaittavaa ja helposti ymmärrettävää kirjan avainkappaletta ja sanomaa arvailtaessa. Nyt siihen ei tarvita enää mielikuvitusta eikä turhaa tinan valamista. Asiat nyt vain näyttävät vyöryvän siihen suuntaan, johon kirjan kappaleet osoittavat, paradigma muuttuu.

1667 sanaa

Toimittaja Olli Siren on kuukauden kirjailija. Hän otti vastaan Jörn Donnerin avustamana maratonhaasteen, jossa romaani kirjoitetaan yhden kuukauden aikana. Täsmällisemmin 50 000 kirjoitettua sanaa marraskuun aikana on jo perinteinen NaNoWriMo -kirjoitushaaste. Se siis muistuttaa tuttuja massamaraton kilpailuja. Tuollainen kirja on noin parisataasivuinen hengen tuote ja vaatii siis 1667 sanaa päivässä 30 vuorokauden aikana. Lyhenne tulee sanoista National Novel Wrigting Month.

Harrastelijan maraton

Sirenin ohella maratonhaasteen otti vastaan 167 150 kirjoittamisesta humaltuvaa ympäri maailmaa ja maaliin pääsi 19 % tulevaa kirjallisuuden nobelistia tai oikeammin Kalle Päätalon ja Mika Waltarin työn jatkajaa. Molemmat kun tunnetaan ahkerina tekstin tuottajina, ja romaani syntyi hyvinkin vajaan kuukauden aikana, vasemmalla kädellä kirjoituskonetta ohjaillen ja Minervan siunatessa matkaa.

Oikeammin todelliset kirjoitustyöläiset kirjoittavat hyvinkin tuon vaaditun vajaa viisi liuskaa päivässä ja usein vielä moneen kertaan. Ei vain marraskuun aikana vaan joka ikinen kuukausi ja istumalla vain aamulla koneen ääreen sekä pysyen siinä muutaman tauon pitäen yömyöhään. Parin tunnin aikana saa ihmeitä aikaan, mutta ammattilainen tekee kyllä täysiä työpäiviä. Kirjoittamiseen ei liity mitään salaperäistä.

Tällaisia kirjoitustyöläisiä ovat vaikkapa useimmat toimittajat, kirjailijat, käsikirjoittajat, tutkijat, kielen kääntäjät ja käsittelijät miljoonien ammattikuntana ympäri maailmaa. Nykyisin sosiaaliset mediat, tai oikeammin sähköinen media, ovat lisänneet tuotetun tekstin määrää tuplasti takavuosista.

Sama teksti on tuotettava moneen kertaan sekä reaaliaikaisena, blogaten, nettiin siirtäen ja vastaten uteliaille, väittelyhaluisille riidankylväjille tai ihan oikeasti tietoa hakeville, tutkimusta ja tiedettä hyväksi käyttäville aikamme valistuneille aikuisille.

Media ja tiedotus vaativat toisenlaisen tavan lähestyä lukijaa kuin tiede tai fiktio. Mediassa ja kirjallisuudessa on hyvin erilaisia kohderyhmiä, joita varten teksti on tuotettava aina uudelleen ja erot ovat suuria. Tyylin vaihdos muistuttaa liki kymmenottelua.

Kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla

Takavuosina lehteen kirjoittava tutkija, kolumnisti, tieteen popularisoija tai yliöiden avustaja, freelancer maineen toimittajana saanut kirjoittaja, saattoi saman päivän aikana tehdä kymmenkunta juttua sekä lähetellä niitä postissa ja faksissa päätoimittajien luettavaksi ja lehden täytteeksi. Niistä maksettiin, jos muistettiin, sen jälkeen kun ne oli julkaistu.

Samat kirjoittajat kirjoittivat nimimerkillä myös pääosan parhaista lehtien mielipidekirjoituksista ja Mika Waltarin tapaan myös miesten- ja naistenlehtien rasvaiset tai pikkuilkeät sekä murrosikäisten tyttöjen romanttiset kertomukset. Niiden kirjoittaminen hävetti mutta opiskelurahat oli jostakin hankittava.

Regina ja Jallu olivat hyvin erityyppisiä julkaisuja siinä missä Hymylehti tai Suomen Kuvalehti. Maakuntalehdet päivälehtinä poikkesivat nekin toisistaan ja samat kirjoittajat tekivät kansan mielipiteestä lopulta hyvin samankaltaisen eikä pieneen maahan koskaan mahtunut näin kuin yksi ajatus kerrallaan. Jos se oli kovin uusi ja poikkeava, sitä ei kannattanut esittää ensimmäisenä. Ensimmäisenä asian esittänyt teilattiin joukolla. Innovaatio on eri asia kuin innovaation diffuusio.

Nimetön vaikuttajien joukko

Kuulun itse tuohon kirjoittajien omituiseen sukuun. Oman aikamme salattuun ritarikuntaan, joka käytti ja käyttää edelleen aseenaan sanaa ja viestintää, sen viimeisimpiä välineitä samalla tutkien. Ilman innovaatiota ja sen diffuusiota ei kannata tehdä tiedettä ja pyrkiä helpottamaan ihmisten elämää.

Kun kaikki siirtyi lopulta sosiaaliseen mediaan, virtuaaliseen todellisuuteen, paradigma muuttui ja se tuli tuntea myös maataloudessa ja maaseudulla, ei vain luonnonvaroja käyttävässä taloudessa ja sen sosiaalisissa rakenteissa. Uusi asia oli geenien kaltainen meemi, sosiaalinen, kulttuurinen, organisatorinen, aatteellinen ja joskus symbolinen levitettävä.

Tässä työssä 1500 sanaa päivässä on alkulämmittelyä ja vielä eläkeikää lähestyvänä kuusikymppisenä noin viisisivuisia blogi -kirjoituksia tulee vuosittain noin 200-300 kappaletta alkusoittona kirjoille, joita tänä vuonna tuli kaksi noin 500 sivuista. Analysoiden samalla sosiaalisen median menoa ja kehitystä sekä yhteiskunnan muutosta niin yrittäjän, tutkijan, hallinnon, politiikan tekijän kuin ihka tavallisen kansalaisen näkökulmasta.

Kirjana ne voi ostaa nyt myös kuvitettuna. Verkkokirjakaupat esittelevät niiden kansilehden. Kustantaja ei avaa kirjoja Googlen kautta. Google ei omista kaikkea. Se mainostaakin vain omia tuotteitaan ja asiakkaitaan. Sellainen on turmiollista ja sitä on medioissamme kavahdettava. Google käyttää väärin omaa asemaansa markkinoilla.

Alussa ei ole sanaakaan

Sosiaalinen media on synnyttänyt lukuisia uusia ammattinimikkeitä ja kouluttajia, konsultteja, yrittäjiä ja täydentänyt sellaista osaa kirjoittajan työssä, jossa printtimedia alkoi kangerrella, kustantajat kohdella arvokkainta työntekijäänsä kuin halpaa orjakansaa, jättää laskunsa maksamatta. Kun kapitalisti alkoi käyttää kirjoittajia pelkkänä ilmaisena aputyövoimana hankkiessaan sijoittajalle tuottoa, verkkolehdelle ilmoituksia, mainoksia, se lopulta poltti sillat takanaan ja se vei komeaan konkurssin.

Alussa ei ole sanaakaan. Jonkun on kerrottava miten juttu syntyy ja miksi se on syytä lukea. Jokainen juttu ja uutinen on jonkun tehtävä. Tieteen, uskonnon, vihan ja rakkauden, kaiken ymmärryksemme taustalla on aina sanat. Ranskassa näitä sanoja on alettu pelätä.

The Guardian mukaan koululaiset ovat Galliassa jääneet pelon valtaan, eivät uskalla viitata tunnilla. Sama tauti on levinnyt myös yliopistoihin. Kukan ei uskalla puhua, aloittaa väittelyä professorin kanssa, esittää mielipiteitään. Kokeet ovat traumaattisia, surkeiden ranskalaisten nuorten ja lasten kulttuuria kuvaa kokonaan pois revitty itsetunto. Kirjoitukset The Guardian lehdessä ovat kuin takavuosien suomalaisten kolumnistien tekemiä omasta maastaan.

Samaan aikaan suomalaiset hakevat oman maansa brändiä ja kaatavat koulu-uudistuksen opetusministeri Virkkusen uuden oppiaineen järkyttäminä. Draama oppiaineena on omituinen suomalaiseen symbolijärjestelmään ja se olisi tullut muuttaa. Draama vaatiikin poliitikoilta ja OAJ:n luutuneilta aivoilta draaman tajua.

Keskustan motiiviksi kaataa uudistus kerrotaan vaalien läheisyyttä ja kustannuspaineita koulujen suunnalta. Tuohon eivät pitkän linjan kirjoittajat kuitenkaan usko tuntien suomalaista politiikkaa ja sen logiikkaa. Kun uusi asia, meemi, esitetään byrokratiassa, sen esittäjä ei ole koskaan sellainen taho, joka ei koostu ritarikunnan kasvottomista jäsenistä.

Paluu 1970-luvulle

Keskustan tapa vieroksua taito- ja taideaineita on kuin paluuta siihen 1960- ja 1970-luvun Suomeen, josta takavuosien oululainen vaikuttaja Tytti Isohookana-Asunmaa varoittaa puoluettaan. Hän luettelee kuinka puolue on kenttätyössä rapautunut, ei ole kiinnostunut aidosti arjen elämästä osallistumalla kenttätyöhön, on menettänyt otteensa aatteestaan ja arvoistaan ja antaa tilaa puoluehajaannukselle kuten Veikko Vennamolle tuolloin. Vennamon esiintymistä seurattiin televisiosta kuin parasta viihdettä ikään. Nyt vain paikan otti Vennamon oppipoika Timo Soini.

Tytti Isohookana-Asunmaa valmistui maisteriksi Oulusta humanistisesta tiedekunnasta samana vuonna 1971 kun itse aloitin opiskeluni luonnontieteisessä, silloin filosofisessa, tiedekunnassa ja hän jatkoi Turussa samaan aikaan vuonna 1976 kun itsekin aloitin siellä sekä tutkijana että yhteiskunta- ja valtiotieteissä kulkien kahden yliopiston väliä. Tytti asui lisäksi kotitilallaan ja samassa Haukiputaan kunnassa, olimme naapureita. Noina vuosina oululaiset valitsivat useita väitelleitä eduskuntaan ja Tytin ura eteni Ahon hallituksen opetusministeriksi.

Kokoomuksen värikäs karjalainen takavuosien puhenaisemme ja presidenttiehdokas Riitta Uosukainen kuvasi kollegaansa kirjassaan kalkkarokäärmeeksi. Käärmeet ovat notkeita, nopeita, aistit ovat pitkälle kehittyneitä, valppaita ja iskut ikäviä. Käärmeeseen liitetään eri kulttuureissa niin pyhää kuin pahaakin, enkä käy arvailemaan mitä kirjoittaja on hakenut symbolivertauksellaan. Karjalassa, Savossa, Pohjanmaalla ja Hämeessä symboleja käytetään eri merkityksissä ja naiset eri tavalla painottaen kuin miehet.

Miehille sanat ja puhe on tapa käyttää valtaa, ei niinkään kertoa luennoimatta olevansa osa sosiaalista verkostoa ja tiedottavansa. Matala ja möreä ääni on lisäksi korkeaa ja piipittävää ääntä pelottavampi siinä missä suuret leuat ja luisu otsa. Opiskelu on viisaampi aloittaa biologialla ja luonnontieteillä sekä jatkaa vasta tästä kohti ihmistieteitä ja humanismia. Matka on pitkä, mutta niin ovat sanatkin vaikeita ja avautuvat eri tavalla eri kulttuureissa.

Vaikeat taideaineet

Kun taideaineisiin hakeutuu myös korkeakouluissa suuri joukko nuoria, sijoittuminen myöhemmin arkielämän työhön on vaikeaa. Pelkkä lahjat ja luovuus eivät riitä, ei yliopistojen tapa myydä itseään uusien brändien ja mielikuvien kautta nuoria harhauttaen. Muutama menestyvä hahmo ja huomiotalous antavat vaikutelman gloriasta, jossa tuhannet koulutettavat kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin vuosittain ovat lahjakkaille nuorille riski uravalinta.

Lääkäriksi ja hoitajaksi meillä sen sijaan tarvitaan väkeä enemmän kuin vaikkapa maatalouteen ja metsätalouteen. Myöhemmin voi opiskella myös sellaista, jossa tarvitaan taideaineita. Yhteiskunnassamme pelaa sääntö, jossa ensin hankitaan oppi ja vasta sitten oikut.

Vain suuret ikäluokat saattoivat oikutella sodan aikana syntyneinä ja ilman isää eläneinä, tehdä vallankumoustaan ja tuoda se nyt eläkkeelle jäätyään Isohookana-Asumaan tapaan 2010-luvun Suomeen. Sillä tavalla myydään lehteä, jota lukevat 1940-luvulla syntyneet hanakasti ja nyökyttelevät sitä lukiessaan.

Me emme todellakaan elä nyt uudelleen vuosikymmentä 1970. Se on vain historiaa opiskelleen ja siitä väitelleen humanistin kokemaa harhaa, jossa historia mukamas toistaa itseään. Elämme kokonaan uuden paradigman aikaa, jossa ei ole muuta yhteistä 50-vuotta sitten tapahtuneeseen kuin ruotsalaisten käyttämä kruunu ja venäläisten rupla. Se on heidän valintansa siinä missä kuningas, joka ei haluaisi olla monarkki.

Huomiotalouden mielikuvamarkkinat

Kun itse väittelin ensimmäisen kerran, samana vuonna väitteli myös Isohookana-Asunmaa, ja silloin meitä oli runsas sata koko maassa, joista puolet lääkäreitä. Tänään tuo määrä on liki parituhatta ja väitöskirjatkin alkavat olla googlaten ja Wikipediasta koottuja, muualta lainattuja fantasiatuotteita, jossa kentälle ei ole ehditty mennä ihmisten pariin ihmistutkijana tai luontoon ympäristö- ja biotieteitä opiskelevana.

Kun maantieteilijä ei käy allasalueella, ei tutustu alueelta tehtyihin tutkimuksiin, jäljitä evakkoja tutkiessaan, syntyy vain kohuotsikkoja. Huomiotaloudessa syntyy hurjia otsikkoja helposti aikamme median tuntien. Maantieteilijän tulisi toimia kuten Antoine de Saint-Equperyn hellyttävässä aikuisten sadussa Pikku Prinssistä, jossa maantieteilijä varmisti, omalla asteroidillaan eläen, ettei tutkimusmatkailija, maantieteilijän apulainen, ollut alkoholismiin taipuvainen ja hän kirjasi tutkimusmatkailijan näytteen vain, jos mukana oli luotettava dokumentti, jo jonkun tekemä väitöskirja kiertäen talo talolta evakot ja mieluummin vielä moneen kertaan. Silloin saattoi käyttää parempaa paperia ja mustekynää, muuten vain heikompaa paperilaatua ja lyijykynää.

Onneksi tätä puutetta korjaillaan ja kandidaatit joutuvat ennen maisteritutkintoaan tekemään tiedeyliopistoissakin työrupeaman oikeassa elämässä, eikä vain virtuaalimaailmaan tutustuen yliopiston kampusalueen kapeassa sosiaalisessa kentässä. Pääosa yliopistojenkin viestijöistä on nykyisin markkinoinnista koulutuksensa yrityselämässä hankkineita ihmisiä. Kirjoittaessa ei riitä pelkkä fantasia, luovuus ja fiktiot vaan myös dokumentit, lähteet ja kriittisyys. Tutkimusta ja tiedettä eivät tee viestinnän ammattilaiset, mainostoimistot, viikkolehtien toimittajat.

JSN:n uudet ohjeet

Kun kirjoittajia alkaa olla joka lähtöön, 1667 sanaa yhdistyvät lauseiksi liian helposti, ja kaikki eivät ole monessa tiedekunnassa väitöskirjaansa ja osaamistaan varmistaneita ja miekkojaan kantavia ritareja, syntyy huoli journalismin ja tutkimuksen, tieteen teon ja sen julkaisemisen laadusta.

Niinpä JSN ( Julkisen sanan neuvosto ) laati kokonaan uudet ohjeet, jossa journalistinen prosessi tehdään myös suurelle yleisölle avoimemmaksi. Tätä epäilemättä Suomessa kiirehti tuppilautasekoilu vuosi sitten ja globaalisti nolot vuodot Wikileaksin tuotteena. Jatkossa tällainen avoin tiedon tuotanto ohi perinteisten lähteitten lisääntyy ja tuppivallankumoukset tulevat tutuksi mediayhteiskunnan virhetoimintoina. Kiire, huomiotalous, kritiikittömyys ja moraalivaje ovat aikamme ilmiöitä.

Lukijan on tiedettävä, miten jutut on tehty, mistä aineistot 1667 sanaan ovat peräisin ja voidaanko niihin luottaa enää lainkaan. Miten kielteiseen julkisuuteen johtavat nimettömät lähteet ja niiden luotettavuus on varmistettu ja kuinka pystymme jatkossa välttämään lautaskohujen synnyttämät kriisit tulevaisuudessa. Toimittajan on korjattava virheensä heti ja verkostojulkaisun kautta, neuvoo JSN toimittajaa. Totuudenmukaisuuteen ei vain pyritä vaan se on myös ehdoton velvollisuus, julistaa oululainen Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen, Pekka Hyvärisen työn jatkaja.

Uutisoinnin hienotunteisuus ja journalismin uskottavuus edellyttävät myös toimittajilta hienotunteisuutta juttuja hankittaessa. Tämä korostui Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien yhteydessä ja liittyy toimittajakunnan etiikkaan. Se on korkea silloin, kun tuotetaan 1667 sanaa päivässä väkeä irtisanottaessa, sitä varttuneinta ja hiljaiseen ritarikuntaan kuuluvaa.

Kriisi yhdistää unioninkin

Kun syntyy kriisi, se sitoo yleensä kriisiin osallisia yhteen. Näin kävi sotien aikana kansakunnallemme ja näin näyttää käyvän myös euron kanssa kamppaileville euromaille. Menoja jäädytetään ja Suomi seurailee Saksan valitsemaa linjaa.

Vielä hetki sitten Ruotsin kruunuja sai eurolla liki kaksitoista, nyt enää alle yhdeksän. Sijoittajat ovat Ruotsin taloudesta mielissään, mutta varmaan myös suomalainen Ruotsin kanssa kilpaileva vientiteollisuutemme. Kolmen euron verran devalvoitunut valuutta on melkoinen etu kilpailussa.

Sen sijaan luottoluokituksen heikkeneminen kriisivaltioissa johtaa varmaan mielenosoituksiin ja näemme Euroopan, joka jakautuu yhä selvemmin sekin kolmen kerroksen väkeen, kuten oma maamme on jo tehnyt useamman vuoden ajan. Olemme saavuttaneet köyhyydessä 1970-luvun tason, väittävät mediat ja jälleen tutkimukseen nojautuen. Toki tällöin puhutaan suhteellisesta köyhyydestä. 1970-luvun varallisuutta ei toki pidä verrata oman aikamme varallisuuteen. Vuonna 1970 ei heitetty roskiin ruokaa liki koko maataloustulomme verran joka vuosi.

Sen saat mitä pakenet

Kun maassamme tarvitaan hallintoon liittyviä uudistuksia, kuntia on yhdistettävä ja rakenteita muutettava, sisäministeriksi valitaan keskustalainen kunnanjohtaja. Kun työläisiä odottavat ikävät markkinatalouden ehdot ja maata uhkaa velkasaneeraus, duunarin on aika kiristää vyötään, silloin valtaan on saatava vasemmisto. Kun talonpojan ja maaseudun asema heikkenee, tulopohja laskee yli 10 % vuodessa ja koko maataloustulo on enää vain roskiin heitetyn ruuan arvo, vallassa on oltava keskustalainen hallitus ministereineen.

Kun vihreistä arvoista on tingittävä, tehtävä ikäviä ympäristöpäätöksiä ja investoitava tulevaisuudessa useampaan ydinvoimalaan, silloin hallituksessa päättävät vihreät. Tämä omituinen laki, sen saat mitä pakenet, on toki tiedetty aina, mutta mitä tapahtuu silloin, kun hallitukseen tulevat perussuomalaiset, sitä kysymystä kukaan ei ole vielä esittänyt maassa, jossa suuri osa vanhuksista ja lapsiperheistä, nuorista työikäistä on ajautunut köyhyyteen ja työttömyys johtanut syrjäytymiseen.

Olisiko mahdollista että elämme kohta 1970-luvun sijasta 1960-luvun aikoja, jossa lupauksilla ei ollut niin suurta merkitystä ja vain nopealiikkeinen raha osoittaa, miten suuret ikäluokat selviytyvät järjestämässään viimeisessä vallankumouksessa. Voisiko ikääntymiseen liittyvää ja viimeistä jäljellä olevaa kuolemasyntiä, ahneutta, hieman hellittää ja luopua lastemme hyväksi.



Kaiken päivää turvapaikka askelteni alla
Vaimennut juhlat lihan irtoillessa
Päästäessä luvatta ja pelotta ilmaa
Juostu on järjen ja hölynpölyn kujanjuoksu
Eivätkä madot sitä muuksi luule


Samuel Beckett

Roskaruokaa

Suomalaiset heittävät roskiin ruokaansa liki puolen miljardin edestä, kertoo tiimini ja MTT:n tuorein tutkimus. Kertooko se varallisuudesta ja sen kasvusta vai onko näin ollut aina? Oma muistikuvani nuoruudestani ei tue käsitystä, jossa ruokaa olisi käytetty tuhlaten. Roskaruokaa ei tunnettu. Oikeammin ruoka oli pyhä asia mitä kauemmas historiassamme menemme.

Kolmen kerroksen väkeä

Köyhyys näyttäisi jakavan kansan kahtia tai oikeammin kolmen kerroksen väkeen kertoo puolestaan THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tuorein tutkimus. On ihmisiä, joilla on varaa heittää ruokansa roskiin ja sitten niitä, jotka keräävät ruokansa roskista tuon tutkimuksen mukaan ruokajonoissa palellen. On ihmisiä, jotka eivät ole koskaan nähneet suomalaista köyhyyttä.

Tuloerot ovat kasvaneet etenkin aivan viime vuosina sekä aiemmin 1990-luvun kriisivuosiemme jälkeen. Välillä tapahtui pientä tasaantumista. Jatkossa odotamme erojen jälleen lisääntyvän. Olemme palanneet nyt 1970-luvun tasolle, jossa noin 15 % ihmisistä oli köyhiä. Suhteellinen köyhyys on kaksinkertaistunut 15 vuoden aikana. Tuolloin, 1970-luvulla, köyhyys kuitenkin kohdattiin silmätysten, kun se nyt on etääntynyt ja piilottelee työttömien nuorten ja työkyvyttömyyseläkkeen tai toimeentuloturvan varaan jääneiden elämänlaadun kurjistumisena. Etenkin lapsiperheiden köyhyys on Suomessa korkeampaa kuin EU:ssa keskimäärin.

Kasautuva huono-osaisuus

Suuri joukko näytti vieraantuneen jo 1990-luvun laman vuosina ja tämä trendi näyttäisi tänään jatkuvan. Arkkiatri Risto Pelkosen (HS 16.12) mukaan näillä nuorilla ei ole myöhemmin voimia hoitaa edes terveyttään ja vaatii suorastaan urbaania oveluutta hankkia tarvitsemaansa oikeaa hoitoa nykyisessä sekavassa terveydenhuollon saaristossa. Kuntien paras -hanke ja terveydenhuollon rakenteet eivät ole onnistuneet ja niille on nyt tehtävä jotain pikaisesti.

Nuorten aikuisten syrjäytymisellä ja rikollisuudella, sosiaalisilla ongelmilla, on selvä yhteys myös vähäiseen kolutukseen ja syrjäytymiseen lopullisesti työelämästä, kertoo oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tukija Mikko Aaltonen (HS 16.12). Huono-osaisuuteen liittyy rikollisuuden ohella vakava vaara joutua väkivallan uhriksi. Sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat kulkevat aina käsi kädessä ja lisäävät rikollisuutta, turvattomuutta ja huono-osaisuutta. Nämä voidaan ehkäistä myös ennakolta ja säästää yhteisiä varojamme sekä estää inhimillistä tuskaa ja kärsimystä.

Uusia alakulttuureja

Erojen syntyessä syntyy myös uusia kulttuureja, joissa ihmiset eivät puhu enää edes samaa kieltä. Parhaiten sen huomaa sosiaalisten medioittemme sisällä. Siellä on mahdollista ennakoida sosiaalisten ongelmien ja menestystarinoiden suuntaa. Tätä osaamista ja tutkimusta tulisi lisätä nyt rajusti, samalla kun tuota välinettä voidaan käyttää moniin ennalta ehkäiseviin korjaustoimenpiteisiin etenkin nuorten keskuudessa.

Sosiaaliturvassa leikkaaminen kostautuu aina muutaman vuoden viiveellä ja johtaa ikäviin toinen toistaan tukeviin noidankehämäisiin kierteisiin. Toistaiseksi alueelliset erot ovat pieniä, mutta nekin ovat kasvussa ja voivat viedä slummiutuviin yhdyskuntiin. Maaseudulla voidaan nyt huonommin kuin suurimmissa taajamissamme. Tässäkin kehitys muistuttaa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun elämästä. Silloin meillä ei ollut käytettävissä sosiaalisia medioitamme niiden hoidossa ja tulkinnassa, tutkimuksessa.

Kolmannes ulkopuolella

Vuonna 2010 jouluun valmistaudutaan yhteiskunnassa, jossa lähes kolmannes, 29 %, ei pääse osalliseksi koko kansan hyvinvoinnista. Vastaavasti sama määrä (27 %) elää jatkuvasti hyvää elämää ja korkea tämä elämänlaatu on liki puolella (44 %) väestöstä. Heikoilla Suomessa ovat työttömät nuoret ja yli 80 -vuotiaat, fyysisesti ja psyykkisesti pahoinvoivat vanhukset.

Uusia sellaisia leikkauksia, joihin syyllistyimme 1990-luvulla, ei saisi nyt syntyä. Etenkin nuorten syrjäytymistä on kaikin keinoin nyt vältettävä. Meillä ei ole varaa sellaisiin kadotettuihin syrjäytyneisiin nuoriin, joihin jouduimme sodan kestäessä ja sen jälkeen, 1970-luvun suuren murroksen vuosina ja jälleen 1990-luvun aikana. Tällaiselle vuosikymmenestä toiseen toistuvalle kierteelle on pantava yhteisesti sulku siinä missä tuloerojen jatkuvalle kasvulle.

Vuosikymmenen välein toistuvat virheet, vähäosaisuuden ja eriarvoisuuden säilyminen, ovat kansallinen suuri projektimme. On keinotekoista hakea syitä eurosta, Euroopan köyhistä maista, globalisaatiosta ja markkinataloudesta silloin, kun kansakunta on rikkaampi kuin koskaan. Hyödymme jopa nyt alhaisista koroista ja eurosta, sen devalvoitumisesta vientiämme tukien. Tulevalta vuodelta odotetaan kasvun vuotta ja ennusteitaan korjaavat kaikki laitoksemme, pankit, nousevaan suuntaan.

Oikeudenmukainen yhteiskunta

Takavuosien Suomelle tyypillistä olivat sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja pienet tuloerot. Nyt nämä hyveet näyttävät kadonneen aivan viime vuosina ja tuloerojemme kasvu on ollut voimakkainta OECD maiden sisällä. Sellainen vähentää käsitystämme oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Suomi on aivan liian pieni ja harvaan asuttu maa ettemmekö voisi kaikki pahoin silloin, kun näemme ympärillämme sietämätöntä pahoinvointia.

Pahasti jälkeenjäänyttä perusturvaamme tulisi nyt nostaa köyhyyttä poistavaksi. Kaikilla lapsilla tulee olla mahdollisuus kuulua porukkaan, harrastaa samoja yhteisiä suomalaisia harrastuksiamme ja saada samaa kansainvälisesti hyväksi koettua opetusta. Meillä ei ole mitään syytä hankkia nyt historian tuomiota kansakuntana, jolla oli varaa heitellä ruokaansa roskiin samaan aikaan kun köyhyys ja hyväosaisuus oli jakanut kansakunnan kahtia.

Paradigmasta parastigmaan

Järjestelin Keski-Karjalan kuntien yhteistyötä 1990-luvun alussa kaksi vuosikymmentä takaperin laman alkaessa ja Neuvostoliiton hajotessa. Sovimme Kiteen, Tohmajärven, Kesälahden, Rääkkylän ja Värtsilän kanssa tiiviistä yhteistyömallista ja levitimme sitä myös vanhan rajan Laatokan Karjalan puoleiselle Sortavalan talousalueelle. Tähän verkottuneeseen malliin kuului talouden tasapainottaminen ja palveluiden tarjonta yhdessä. Tähän malliin sitoutuivat niin virkamiehet kuin kuntien poliittinen johto. Innostus rajan takaisen maailman kehittämiseen oli kova. Omat asiat olivat rempallaan.

Karjalainen moraalivaje

Kun pari vuotta kestänyt kokeilumme päättyi, kunnat luopuivat sen toteuttamisesta ja Värtsilä ajautui Tohmajärven kunnan syleilyyn. Aiemmin vauraana pidetty Kitee alkoi taantua ja lopulta myös Kesälahti ja Rääkkylä muuttuivat kriisikunniksi, kuten oli jo tuolloin ennustettu ilman sovitun mallin tiukkaa talouskuria ja toteutusta lakkauttamalla samalla turhat rekrytoinnit. Luonnollisen poistuman kautta vajaatyöllistettyä väkeä oli mahdollista siirtää koko talousalueen käyttöön.

Tänään konkurssiin ajautunut Rääkkylä kokeilee Paras-lain rajoja ulkoistamalla, yksityistämällä, keskeisimmän osan kuntapalvelujaan. Näin kunta katoaa, mutta uudella ja odottamattomalla tavalla. Se yksityistetään ja siirrettään sellaisten yritysten hoitoon, jotka ovat velvollisia raportoimaan osakkeenomistajilleen, ei Rääkkylän kunnan veronmaksajille.

Näin kunnasta tuli renki ja isäntä asuu jossain muualla jonne veroeurot kerätään. Siellä myös päätetään miten niitä käytetään. Ensimmäisenä investoitaessa ei käy mielessä suomalainen syrjäkylä ja saaristokunta Pohjois-Karjalassa. Kenen etua Rääkkylän kunnanvaltuusto ajoi päätöstä tehdessään?

Potku kohti Kiteetä

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestöt ovat hämillään, samoin naapurikunnat, joiden tuli toteuttaa jo aikoja yhdessä sosiaali- ja terveysalan yhteistoimintahanke. Elleivät kunnat vapaaehtoisesti suostu näihin yhteistoiminta-alueisiin tai valmistele kuntaliitoksia, valtioneuvosto voi pakottaa yhteistoimintaan tai kuntaliitokseen vuoden 2013 jälkeen.

Rääkkylä päätti kokeilla viimeistä keinoaan kiusanteossa Kiteen suuntaan ja pysyäkseen itsenäisenä vielä kaksi vuotta. Rääkkylän mallilla ei ole hyvää ennustetta, mutta se toi koko tautimme viimeinkin konkreettisesti esille, kirjoittaa Helsingin Sanomat (15.12) pääkirjoituksessaan. Toki tämä tauti on tiedetty aina ja lääkkeetkin olivat jo jonkin aikaa käytössä, liki kaksi vuotta 1990-luvun alussa.

Suomalaisilla on vain taipumusta uskoa mahdottomiin ja luopua lääkkeistään heti, kun lääkärit katoavat hoitamasta potilastaan. Sellainen johtaa huonoon ennusteeseen ja Rääkkylän tauti leviää myös Kiteelle ja Tohmajärvelle. Kuten Irlannin, Kreikan ja Portugalin taudit koko Eurooppaan. Ensin kuitenkin heikoimpiin talouksiin Värtsilään ja Kesälahteen. Kesälahti oli kriisikunnistamme menneen vuoden näkyvin Hangon ohella.

Talouskriisit leviävät talousalueen koosta riippumatta samalla mallilla ja mikrotalous toteutuu makrotalouden tapaan uuden paradigman maailmassa. Karjalassa paradigmasta vain tahtoo rajojen paineessa tulla parastigma, jossa talouden ja sosiaalisen elämän ohella kohtaavat myös uskonnot, protestanttinen ja ortodoksinen maailma toisensa ja rajan kirojen maailmassa. Näistä avoimista haavoista syntyy parastigmainen näytelmä.


Koko maahan levinnyt parastigma

Meillä on noin sata Rääkkylän kaltaista pienkuntaa, joiden on mahdotonta järjestää peruspalvelujaan, mutta samaan aikaan omituinen halu sooloilla yhteistyöalueen sisällä ja vaikeuttaen sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun hoitoa edelleen peruskunnissa.

Yksittäisen pienen kunnan ajaminen pääomasijoittajien omistamien yhtiöiden hoitoon on koko kuntajärjestelmämme toiminnan halvaannuttamista ja muutenkin vaikeuksissa toimivien kuntien yhteistyöalueiden romuttamista. Sellainen kertoo itsekkäästä moraalivajeesta. Rääkkylän kunnan edustajat on kutsuttava Helsinkiin puhutteluun. Tämä tauti kun on jatkunut jo vuosikymmenet eikä se saa levitä koko maahan. Kuntia ei voi lähteä yksityistämään pelkkänä kiusantekona naapureille. Rääkkylä on sisämaan saaristokunta ja sellaisena myös sosiaalisesti eristätynyt saareke. Se ei kelpaa malliksi muille kriisiin ajautuneille pienkunnillemme.

Sosiaali- ja terveysministeriön on jatkossa annettava pienille kunnillemme konkreettista apua velvoitteiden täyttämiseksi. Näillä ei ole sellaista osaamista hoito- ja hoiva-alan, sosiaalipalvelujen järjestelyissä, joihin yritykset alihankkijoineen kykenevät ja välittäessään lääkäripalveluja.

Nämä keskenään kilpailua käyvät yritykset ovat lisääntyneet ja niiden tapa hoitaa palveluja vaatii myös kunnissa kilpailuttamista. Näin Rääkkylän kohdalla ei tapahtunut ja alkaa valituskierre, joka ei ole sekään keino pitää pienen kunnan peruspalvelut toimivina. Urjalan kunnan käräjöinti kertoo millaiseksi palvelujen jako voi pahimmillaan mennä pienessä, syrjäisessä hämäläispitäjässä, ja Hanko on esimerkki eristäytyneestä kriisikunnasta etäällä kaikesta, myös Raaseporin yhteisestä hallinnosta. Siellä kaikki tehdään ja osataan yksin ja itsenäisesti, ollaan epäluuloisia.

Hätätilahallituksen paikka

Meillä on valtion hallinnossa yli 10 miljardin vaje, suurimmat kuntamme velkaantuvat ensi vuonna valtiotakin enemmän ja Suomi on alkanut ontua tehokkuudessaan. Kilpailukykymme on rapistumassa. Maailmanluokan innovaatiotalouden katoaminen on kohtalokasta myös julkistaloudelle. Suuria investointeja ei ole näköpiirissä ydinvoimaloittemme rinnalla. Jostakin syystä yrittäjämme ovat alkaneet karsastaa innovointia ja uuden tuotannon varaan rakentuvaa taloutta, vientiä ja kilpailukykyä.

Me syöksymme kohti Irlannin ja Portugalin kohtaloa. Julkisen talouden kriisi vie kohti finanssikriisiä, markkinoiden kalvavaa epäluottamusta, joka nosta korkoja, tappaa kulutuksen ja kasvun ja johtaa rajuihin säästötoimiin.

Ontto ideologinen populismi ei auta nyt järjestöjohtajien ja poliitikkojen puheissa, uusilta edustajiltamme vaaditaan näyttöjä vaalien lähestyessä tai Suomi hyytyy palvellessamme vain suurten ikäluokkien eläkeläisiä, toisiamme. Väitteet siitä, kuinka tätä kautta syntyisi meille uutta kasvua, on pelkkää silmänlumetta.

Suuri leijonasydän

Se mistä ei voi kertoa siitä on vaiettava, kertovat ne, joilla on jotain salattavaa. Tai oikeammin, se mistä ei voi kertoa, siitä on tehtävä lööpit ja otsikot, väittävät uuden media-ajan tiedottajat, sosiaaliset mediat ensimmäisenä kansalaismedioinamme.

Tämä erottaa samalla suljetun diplomatian ja salailun oman aikamme mediayhteiskunnasta ja sen tavasta puuttua heti sellaiseen, jonka myös kunnollinen oppinut maailmanmies piti omana tietonaan vielä hetki takaperin. Keskiajalla 1600-luvulla tiedemiehen hyveet olivat kuitenkin toiset, aivan kuten suoraan tämän ajan sosiaalisen median sivuilta dosentti Sari Kivistöä lainaten Helsingin Sanomista (12.12) tai Wikileaksin nolojen paljastusten viikosta oppia ottaen (HS 4.12).

Sotaveteraaneista setaveteraaneihin

Lehden ulkomaantoimituksen esimiehen Heikki Aittokosken Alexander Stubbille osoittama avoin kirje (HS 11.12) oli piste suomalaisen keskustelun päälle ja kertoi kuinka pöljyys on maailmaa hallitseva tauti ja sen määrä on edelleen vakio.

Wikileaksin asiakirjat kun kertovat maailman pöljyydestä liki reaaliajassa vielä vuosikymmenten kuluttua ja jäävät historiaan toisin kuin oman ulkoministeriömme tapa rakentaa Suomen Berliinin suurlähetystöön saunaa kesällä 1944. Silloin jossain etäällä puna-armeija käynnisti suurhyökkäyksensä Kannaksella ja vielä etäämpänä länsiliittouma nousi maihin Normandiassa. Ne olivat rikkoa ministeriön virkamiesten työrauhaa.

Tänään pommit räjähtelevät Tukholmassa, ja kun runsas vuosi sitten kirjoitin Afganistanista ja varoitin maantieteilijänä, valtiotieteilijänä, tuosta maasta, se ei toki mene sellaiseen ihmiseen, josta Suomen Kuvalehti kuvaa kuinka presidentinlinnassa kokoontuu sotaveteraanien sijasta setaveteraanit.

Taas kerran kirjaimen ero muuttaa ja kertoo ajastamme ja sen tahtotilasta, normeista, maailmankuvasta, näkyy yhdestä viikkolehden ottamasta kuvasta. Tuo sota ei ole meidän sotamme ja Ruotsin valitsema oppi ei ole omamme. Me olemme omat sotamme sotineet ja sankaruus syntyy nyt muuta tietä. Sofistikoitu kansa ei sankareita kaipaa eikä seta yhtä miestä kaipaa.

Hyvän hallinnon halveksuntaa

Keskiajalla paheena pidettiin oppineiden tapaa varastaa toisilta, plagioida ja piilotella lähteitään, salata tukijoitaan ja rahan kiertoa, poimia opinnäytteet ja julkaisunsa googlaten, leikaten ja liimaten. Myöhemmin tämä tapa rapautui ja tietoa alettiin pantata, piilotella. Samaan aikaan samainen lehti (HS 12.12) kertoo kuinka valta ja raha ovat valuneet järjestöille, laitoksille ja konsulteille tällä kertaa sähköisten potilaskertomusten käyttöönotossa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto havaitsee törkeitä virheitä ja lehti puhuu myös perustuslain 12 &:n oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten rikkomuksista toimintavalmiuksia ja kelpoisuusehtoja ruotiessaan.

Toimittaja Matti Huuskosen (12.12) kokoamassa valtionapujen jaon järjestelyjen seurannassa raha liikkui ministeriöstä sen yhdistyksen jäsenille vuosien 2003-2009 aikana VTT:n toimesta ja rahaa paloi 500 miljoonaa euroa. Sillä summalla olisi pidetty hengissä suuria valtion tutkimuslaitoksia vuosikausia ja varmaan joku yliopisto sen rinnalla. Näin valtion säätöohjelmat valuivat hukkaan ja tehokkuus korvautui korporatiivisen valtion vanhoilla keinoilla välttää kilpailutus.


Salaileva yhteiskunta

Kun valvonta ja kilpailutus puuttuu tehtävät siirtyvät väärille, osaamattomille ja tumpeloille käsille. Niiden myöhempi korjailua näiden samojen tahojen toimesta on kuin EU:n sisäistä kirjanpitoa siitä, kuinka pelastaa sellaista, jota ei voi pelastaa vääristellyn kirjanpidon seurauksena Kreikan malliin tai eläen hurlumhei -tyyliin Irlannin esimerkissä. Maalispojat ja -tytöt Portugalissa eivät tätä voi paljon auttaa. Suomi tunnollisena puurtajana on tässä pelissä kuin kiusattu koulutyttö letistä vetäen.

Vastaavaa käytäntöä löytyy omissa kunnissamme, joissa koulut, terveydenhuolto ja vanhuspalvelut rahoitetaan jatkossa lisälainoilla ja vanhanaikaisella kirjanpidolla miljardien eurojen alijäämät salaten. Riitta Vainio toimittajana (HS 12.12) kuvaa tämän, monelle kuntatutkijalle tutun ilmiön, nyt kenen tahansa ymmärrettävällä tavalla kuntaliiton Timo Kietäväisen välittämänä viisautena.

Kietäväinen on entinen kansanedustaja, keskustalainen virkamies. Kaikki virkemiehemme Helsingissä ja maakunnissamme ovat poliittisia virkamiehiä ja edustavat jotain kolmesta suuresta puolueestamme, ovat saaneet virkansa mandaattivirkoina. Silmien avautuminen nyt perussuomalaisten pelottamana tulee omituisen myöhään.

Kevään vaaleissa voidaan vaihtaa toki edustajia ja Timo Soini jopa pääministeriksi. Sen sijaan kansliapäälliköt ja johtavat virkamiehet säilyvät. Aivan riippumatta siitä ketä me äänestämme, virkoja hoitavat edelleen korporatiivisen valtion samat virkamiehet ja kiitollisena sille mandaatille, joka on heidät aikanaan viralla palkinnut.

Kun on johtajana osaamisalueensa ylärajoilla, syntyy omituisia, omaa virkaa tukevia verkostoja. Jos toimittaja ja media on osa tätä verkostoa, otsikkoja ei synny. Näin syntyi suomalainen maan tapa ja marinadi. Miten maan tapa sillä muuttuisi, että kättelijät linnan juhlissa hieman vaihtuisivatkin?

Korporaation konsultit ja politrukit

Toisin kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, vaalit eivät vaikuta ja vaihda Suomessa virkamiehiä. Näin myös nämä saunan rakentajat ulkoministeriön eri puolille maailmaa sijaitseviin lähetystöihimme tekevät samaa pöljän työtään, vaikka omat nurkat Karjalan kannaksella palaisivat, tai maailmalla olisi menossa sen suurin liittoutumien tekemä maihinnousu Normandiassa.

Edes Kannaksen murtuminen puna-armeijan suurhyökkäyksenä ei pysäyttänyt saunatehtävään Saksaan lähetettyjä rakennusmestareita Vihtori Saarta ja Lauri Anttilaa sekä puuseppä Reino Sauniota. Se kertoo paljon korporaatioiden luonteesta Suomessa.

Me olemme eläneet korporatiivisessa yhteiskunnassamme eri maailmoissa jopa sodan aikana. Mikään mahti maailmassa ei muuta korporatiivisen valtion tai kuntapuolueiden tapaa toimia riippumatta siitä, missä kuvittelemamme maailman myöhempi historiallinen painopiste on liikkunut. Moni korporatiivisen yhteiskunnan virkamies ei sodasta paljon tiennyt. Ruumiita tekevät ja pesevät eri henkilöt.

Eliitti ministeriöissään voi elää aivan eri totuutta kuin rintamalla rypevät sotilaat tai vanhukset ja koululaiset tänään omassa yhteisössään. Tammelan tapaus ja yhden yhteisön kuvaus, Tapani Koivuniemen tapa hoitaa yhteisöään ja yritystään forssalaisen pastori Ilkka Wiioon (FL 12.12) kuvaamana, on vain yksi tuhansista Suomessa.

Voisin itse luetella ja kuvata yhteisötutkijana niitä suuren määrän. Globaaliyhteisö ja Wikipedia toimivat hieman toisin, mutta yhteisötasolla niiden viestit otetaan vastaan kuten Koivuniemen perheen ja yrityksen kohdalla tai missä tahansa työyhteisössä.

Meillä ei ole kahta samanlaista tiimiä, yhteisöä tai kultajuhliaan juhlivaa salibandyjoukkuetta. Ilkka Wiion kuvaama “ryömimisopetus” on hyvin suomalainen ilmiö ja siitä nouseminen on ollut rohkea tapa poistua “hengissä“, mutta ei ilman vammoja. Wiio kuvaa Koivuniemen erittäin älykkääksi ja laskelmoivaksi henkilöksi ja hänen tapansa kuvata yhteisöönsä liittyviä prosesseja uskottaviksi, jossa muut olivat väärässä tai harhaoppisia. Tällaisessa yhteisössä on mahdoton luoda uutta, tehdä tiedettä tai tutkmusta, mutta toki kopioida vanhaa ja siirtää dogmia, johtajan ja isä aurinkoisen palvontaa vuosisadasta toiseen. Pöljyys on yhteisön oma tauti, josta voi toki parantuakin.

Nuttu nurinpäin käännettynä

Alexander Stubb voi olla pahoillaan ja loukkaantunut, kekkosmaisen kärttyisä Wikileaksin ja internetin maailmassa, Paavo Väyrynen rakentaa omalle tontilleen Keminmaalla yrittäjänä omia hyödylliseksi kokemiaan hankkeita, omalta tontiltaan niitä ohjaillen. Samaan aikaan kun hänen yhteistyökumppaniaan jo kuulusteltiin ja kaikki oli liiankin läpinäkyvää etenkin Keminmaalla se kokien. Kuntajakoselvitykset ovat sielläkin meneillään, oma ministeri Helsingin seudulla asuen vahva vaikuttaja takavuosilta ja lähiyhteisö palvoo häntä omana Koivuniemenään. Rtakaisevaa ei ole alueen koko vaan pöljyyden vakio ja syvyys.

Tällaisia vastaavia seutukuntia maa on täynnä ja osa selvitystilassa, ihailtavat koivuniemet kertomassa kuinka vuosikymmeniä haettu tienpätkä on viimein rakentumassa, kun kaikki muut valtatiet on jo maassa moottoriliikenneteinä. Mitä suljetumpi, yhden median kautta hallittu seutukunta on, sitä varmemmin siellä on myös runsaasti sosiaalisia ja taloudellisia, toistuvia konflikteja.

Ministeri, kuka tahansa isä aurinkoinen, voi toki kokea elävänsä uuden mediayhteiskunnan ylä- ja ulkopuolella silloinkin, kun hän on osa avointa yhteiskuntaa ja sen yksi eläjä muiden samanlaisten joukossa kansalaisenmedioitten maailmassa, jatkaa keisarina muiden koivuniemien tapaan. Muutos on tapahtunut vasta muutaman vuoden aikana, eniten aivan viime kuukausina, eikä vanhan maailman median kokeneet voi sitä enää sisäistää. Syntyy surullisia ja myötähäpeään vieviä ilmiöitä.

Pardigman muuttuessa keskustalainen pääministeri tekee turhaa työtä puolueensa veijareitten takavuosien synnit taakkanaan. Ilmiö on täsmälleen sama kuin vasemmiston ongelma. Vaikeimmat tapaukset ja persoonallisuushäiriöiset änkyrät eivät voi enää pitää kansanliikettä oman elämänsä kellukkeena narsisminsa hoidossa ja kansan sitä seuratessa medioittensa kautta. Sellainen johtaa vain myötähäpeään.

Tällainen jatkuva myötähäpeä vie paradigmaiseen siirtymään ja siinä Timo Soini tarjoaa Suomessa ainoan uskottavan vaihtoehdon, olematta vanha populistinen “maalaisliitto“ tai aikoja kuopattu sosialistinen työväenpuolue, kokoomus pääoman edustajana ja vaikea hyväksyttävänä “ihmisten puolueena“. Vanhojen puolueiden historia on näin väärän paradigman aikana syntynyt ja mahdoton hyväksyttävä uudessa paradigmassa ja sen uuden median arvoja edustavassa maailmassa.

Gonzo -journalismi 1970-luvun ilmiö

Yksittäisen ministerin tai ministeriön seuraaminen, yhden kunnan toimintojen kuvaaminen, ei kerro paljoakaan, ellei media itse ole gonzo -jouranalismista irtautuva ja kokonaisuuden hallitseva myös esimerkkiensä kautta. Toisaalta konsensushenkinen media on aivan tarpeeton ja turhaa luettavaa, ellei otsikot synny niistä asioista, joista korporaatiot vaikenevat. Juuri näin syntyi päätös jakaa rauhanpalkinto kiinalaiselle toisinajattelijalle norjalaisena järkeilynä ja tietoisena Kiinan painostuksesta.

Mutta miksi kiinalaiset eivät jakaneet varjopalkintoaan ruotsalaisten vangitsemalle Wikileaksin rakentajalle? Miksi he eivät vaatineet tämän vapauttamista ja tuomista Kiinaan palkittavaksi? Nuttu nurinpäin käännettynä ei tee siitä yhtään sen kauniimpaa katsoi sitä Pekingistä tai Washingtonin näkökulmasta. Pelkkä pelleily ei johda muuhun kuin globaaliin kehnoon sarkasmiin eikä se sovi suuren kansakunnan maineelle. Vai sopiiko sittenkin?

Olisimmeko paheksuneet Wikileaksin johdon pidätystä Kiinaan toisin kuin vangitsemista Ruotsissa? Miten Ruotsin kuninkaallisia on vartioitu ja suojeltu heidän omalaatuisissa orgioissaan mafian kanssa ja Wikileaksin johdon kohdalla menetellään nyt toisin? Vai menetelläänkö? Missä Yhdysvallat toimii puhtaammin kuin Kiina? Wikileaksin paljastusten valossa ei missään. Ei kai sellaista kukaan odotakkaan?

Suurten residuaalien aikaa

Tieteessä nämä aiheet löytyvät päävirtojen ulkopuolelta. Sieltä, missä on selittämätön ja mallista poikkeava virhe, residuaali. Niiden käyttäytymisen seuraaminen paljastaa myös mallin tai teorian toimimattomuuden sekä mahdollisen tulevan päävirran, jossa syntyvät uudet myös sosiaaliset innovaatiot, sosiaalisten taitojen suuret ideat ja niiden käsitteelliset uudet symbolit. Täällä piileksivät myös uudet paradigmat, teoriaa ja mallia suuremmat muuttajat ja maailmankuvien valtaisat muutokset.

Kun muutos on paradigmainen, ei populistinen, syntyy myös sellaisia voimia, joiden kohdalla perussuomalaisten saama kannatus ei ole korporatiivisessa yhteiskunnassa tyhjän päällä vaalien jälkeenkään. Vaaleihin osallistuvat ihmiset kun edustavat kansaa ja korporaatio ei voi toimia vastoin sellaista logiikkaa, jossa kansalaiset unohtuisivat ja paradigmaiset muutokset jäisivät vaille “hyvän hallinnon” tapaa toimia uuden mediayhteiskunnan säännöillä, reaaliaikaisesti ja varoen joutumasta kansallisten etujen kanssa kohtuuttomaan hankaukseen edes EU:n sisällä.

Näin näyttää nyt käyneen VTT:n ja sen jakamien yhteisten verorahojemme osalta ja koskien jälleen kerran sosiaali- ja terveyshallintoamme. Se mitä kunnissa tai kuntaliitossa tapahtuu, kertoo sekin muuttuvan paradigman hitaasta oivalluksesta ja toiminnasta kirjanpidossa avoimella ja rehellisemmällä tavalla ja paljastaen ikävän, epämiellyttävän totuuden.

Helsingin Sanomat (12.12) leikkii ajatuksella, jossa valkokaulus pärjää ilman työpistettä ja Suomi eroaa euroalueesta. Näistä edellinen on jo toteutunut ja edes Koivuniemen kaltaiset eivät kykene vaikuttamaan heidän lastensa elämään muuttumatta samalla aggressiivisiksi. Toimittaja Katri Kalliopään sepite on liian lähellä totuutta. Sen sepitteellisyyttä ei olisi ollut edes tarpeen mainita. Ruotsin tie on ollut oma tiemme jo liiankin kauan.

Leijonasydän

Kuka tunnisti runsas viikko takaperin nimet Henri Johansson, Mikael Järvi, Rickie Hyvärinen, Mika Kohonen, Henri Toivoniemi, tai Petteri Nykky? He ovat maailman parhaita salibandymiehiä ja heidän valmentajansa.

He pelastivat urheiluvuoden 2010 sankaruuden ja ovat ilman muuta vuoden joukkue ja samalla vuoden urheilutekonsa kautta vuoden urheilijoita. Samalla he ovat sellaisia urheilijoita, joiden tapa juhlia voittoaan pukuhuoneessa ei ole kopio jääkiekkoilijoiden aloittamasta ryyppyputkesta eikä ketään tarvitse palauttaa kisoista kesken kotiin mäkimiestemme tapaan, dopingskandaalia ei tarvitse pelätä jälkikäteen.

Salibandymiehet ovat herrasmiehiä kuten insinöörien ja tulevien lääkäreitten on oltavakin. Peli kun on älykköjen ja hyväkuntoisten miesten siinä missä lentopallo, nopeatempoinen ja tapahtumarikas joukkuepeli. Suomi oli lisäksi häikäisevän hyvä ja kotiyleisön edessä otettu voitto, itsevarmuus ja taisteluhenki, pelaajien paidan alle sidotut sykemittarit, kertoivat millainen tämä tiimi on ja millainen on todellinen leijonasydän vuonna 2010.

Salibandy on nuori laji. Tämä voitto, jo toinen perättäinen Ruotsin voittojen jälkeen, teki siitä oman aikamme legendan, suuren tapahtuman myös vuosikymmenten jälkeen. Mestaruus pelattiin nyt 16 joukkueen voimin, joista neljä oli muita edellä.

Takavuosina näin pelattiin myös jääkiekkoa, oikeammin pelataan vielä tänäänkin. Joukossa oli yksi ylivoimainen, Neuvostoliitto, ja sitten oli muutama haastaja, joista Suomi se ikuinen kauas mitaleista jäänyt amatööri. Suomi on saanut nyt uuden lajin ja uudet sankarit, pohdinnan siitä, mitä meistä nyt maailmalla mahdetaankaan ajatella.