Mikä ihmeen bruttokansantuote?

Takavuosina, jolloin meillä oli oma valuutta, kuten muillakin kilpailijoillamme Pohjolassa, laman aikana devalvoimme valuuttamme ja paperimme hinta maailmalla laski. Kohta perään näin teki Ruotsi mutta maltillisemmin. Suomessa inflaatio laukkasi mutta söi samalla velkojamme. Nousukausi tuli ja vaihtokauppa Venäjälle teki öljykriisistä ohimenevän ongelman, jos ongelmaa lainkaan. Bkt käsitteenä jäi vieraaksi. Sisäinen kuppaus - oman aikamme devalvointi Tänään devalvointi suoritetaan toisin. Alamme velkaantumisen uhatessa ohittaa vuositasolla bruttokansantuotteemme, pelästyä siitä ja tehdä leikkauksen palkoissamme, eläkkeissä. Tällainen devalvaatio on samalla tulonsiirto ja kutsumme sen tekijöitä viisaiksi ja olemme kriisiämme ymmärtävä kansakunta. Synkkiä puhuva ennustaja on asiantuntija ja mediamme arvostaa synkkenevästä puhuvaa paatosta vuosikymmenestä toiseen. Mauno Koivisto oli tyypillinen synkkien aikojen ennustaja ja harvoin suomalaiset ovat äänestäneet presidentikseen tai politiikan eliittiin positiivisesti ajattelevia kansalaisiaan. Harvoin siellä tapaa älykköjä, päinvastoin. Kansan mollisävytteinen ja itsemurhiin taipuvainen luonne ei siedä muuta kuin pelkistettyä ajattelua ja kamreerin kieltä sekä devalvoinnin keinona selvitä lamasta. Jos sellainen onni meitä kohtaa, bkt:n kasvu ymmärtämättämme miksi, se on kuin liian aikainen kevät tai kesä, joka on liian hyvä ollakseen totta. Se on kuin korkean suhdanne, matalan selänteen siirtymä, sykloneiden liike, paikallaan pysyvä lämmin aalto ja kaikki on taas kohdallaan pohtimatta, miksi näin kävi. Meteorologi on suomalaisen talosopin tärkein taustoittajamme sykloneineen. Sama pää kesät talvet Jos jokin asia suomalaiselle on liian hyvä ollakseen totta, se ei totta olekaan. Ihmisen rakenteeseen kun kuuluu varotoimet ja ennustukset, jossa negatiivinen on aina positiivista varmempi tapa varautua luonnossa eläen ja saaliseläimenä heikot ominaisuudet hankkineena savanneilla kulkeneena kaksijalkaisena geeninsä hankkien. Pohjolassa luonto oli ankara ja “mies se tuli räkänokastakin mutta ei tyhjän naurajasta.” Talvi oli ankara ja karsi pois sellaiset kokeilut, joissa mukana oli muutakin kuin ikivanhat tapamme sopeutua ankaraan luontoon. Kristillinen oppi ja muut tuontitavarat eivät sivuuttaneet helposti omia luontojumaliamme ja henkiä, joista tärkein oli onomatopoeettinen kielemme. Se sopeutti meidät myös ajatusten ja unien tasolla luontoon ja sen kiertoon. Näin myös musiikkimme ja kuvamme alkoivat muistuttaa luonnosta ja syntyi viereisistä kulttuureista täysin poikkeava geenistömmekin, umpimielinen suomalainen. Pähkinäsaaren rauhan raja jakoi itäisen Ruotsin alueen vielä vuosisadoiksi kahtia ja tämä kulttuuriantropologinen ihme tunnetaan vielä tänäänkin, jolloin sen luonnonmaantieteellinen merkitys on jo vedenjakaja-alueena kadonnut eikä se törmäytä itää ja länttä Suomenselän suomailla toisiinsa vuosisataisella verisellä tavallaan. Keihäänheittäjiä, painijoita, pitkän matkan juoksijoita ja rallikuskeja, poliitikkoja ja kirjailijoita tulee muualtakin kuin tältä vyöhykkeeltämme. Oma kulttuuri ei kiinnosta, sitä jopa inhotaan Me tutkimme suurella innolla välimereistä kulttuuria ja tunnemme jopa Etelä-Amerikan inkat ja mayakansan ennusteet mutta emme juurikaan oman kansamme vuosituhantista historiaa. Google luokittelee omassa jaottelussaan kansamme “omituiseksi” eikä oikein löydä muuta kiitos omalaatuisen kulttuurimme, taloutemme ja etenkin kielemme. Se mikä kauhistuttaa on pakkoruotsia, pakkomatematiikka, pakkohistoriaa ja pakkosivistystä. Kaikki puhukoot suomea ja muu oppi on kantapään kautta hankittua yritystä ja erehdystä, hidasta ja kallista elämää bkt:n laskennassa. Näin bkt alkoi laskea maassamme. Aloimme taantua ja samalla turhautua, palata ikäviin menneen maailman solmukohtiimme. Kaikki uusi vaatii opiskelua ja siinä tahtoo olla pakon makua. Toisaalta pelkästään velaksi ei voi eläkään ja jonkun on bkt saatava aikaan uusilla symboleillaan, paksuilla kirjoillaan. Bkt voi syntyä myös siirtämällä osaamistaan muille kansakunnille. Silloin kun oma kansakunta, organisaatio tai maakunta, yhteisö, perhe jne. ei sitä kykene käyttämään, myymään ja markkinoimaan. Kun avuttomuus on näin konkreettista, Suomessa pragmaattista, se alkaa muuttua kiusaamiseksi, psykososiaaliseksi pahanteoksi niin kouluissa kuin työpaikoillamme. Bkt:n kasvattajat katoavat niin maasta kuin maakunnastakin. Saman koulukunnan opit ongelmana Kun poliittinen eliittimme ja sen valitsemat asiantuntijat, poliitikkoja hekin edusmiehineen ja palkansaajia edustaen, kokoontuvat konsensushengessään yhteen etsien keinoa selvitä kriisistä, mukana ei ole yhtään vakavasti otettavaa kulttuurin, tieteen ja taiteen, kirjallisuuden edustajaa. Ehkä heitä ei maassa olekaan? Vielä Urho Kekkosen aikana heitäkin eli ja jopa suojeltiin sekä siedettiin. Syntyy vaikutelma, jossa vaihtoehtoja on vain yksi tai muutama ja ne on ajateltu jo moneen kertaan ja kohdattu kuin keväinen räntäsade vappua ja juhannusta tervehtien. Kaikki ovat synkkäilmeisiä ja kriisitietoisia sisäisen devalvaation keinoista ja kuppaamisen tarpeesta taudin korjaajana. Toinen keino on viina ja sauna tai ehkä vielä ankarampi rohto mutta vielä löytämätön tapa kiusata syntistä ihmistä, bkt:n rakentajaa ja kuluttajaa. Siinä ajattelussa uusi kuluttajasuoja suojelee kuluttajaa kulutukselta. Jopa iästä on tullut ongelma vaikka aiemmin se lisäsi ihmisen viisautta ja vainaja ei vienyt mukanaan senttiäkään käärinliinoissaan. Kun joka vuosi yli 50 000 suomalaista ylittää viimeisen rajan, siitä on tullut säästökeino, ei menetys. Sen sanominen äänen on vain niin vaikeaa vaikka takavuosina vainajan pääsy pois maallisista vaivoistaan oli suuri helpotus hänelle ja hänen hoitajilleen, kanssaeläjilleen. Itkijänaiset oli koulutettava opportunistiseen ammattiinsa. Aggressiivinen kulttuuri käytti bkt:n rakenteluun aggressiivisia keinoja. Nyt ne vaan eivät enää toimi. Itkeminen haudoilla, jotka oli itse aiheutettu, ei ollut uskottavaa muualta meitä seuraten. Ja meitä alettiin pitää todella omituisina itkijöinäkin. Bkt:n kasvattajat ja pelurit On myös toinen tapa suhtautua elämään ja sen rajallisuuteen. Jotkut alueet ja ihmiset vaurastuvat tolkuttomasti ja vievät varansa Luxemburgin ja muiden veroparatiisien kautta talteen muilta suomalaisilta, joilta ovat varat keränneet, varastaneet laillisesti. Sellainen ajattelu on positiivista ja vähemmän alturistista tai kohtalon uskoon perustuvaa fatalismia. Peluria ei ahdista eettisten ja moraalisten vaivojen tuskat ja helvetin tulet hänen edetessään urallaan ja kyynärpäät edellä eläen. Taantuman aikana hän rikastuu siinä missä sotien raivotessa maassamme ja maailmalla. Suomalainen on luonteeltaan pääsääntöisesti laskelmallinen, hyväksyy poliittisen opportunismin ja kokee sen myös arvoiltaan siedettävänä silloinkin, kun siinä ei ole moraalin häivääkään talousoppina. Näin bkt alkaa laskea takavuosien talosoppien mukaan joista jaettiin useita Nobeleja. Suomalaisille ne eivät osuneet. Kuppauksen rinnalla voimme myös kartuttaa kansallista varallisuuttamme ja bruttokansantuotetta. Siinä ajattelu ja maailmankuva on lähellä kamreeriajattelua mutta kääntäen se päälaelleen. Raha ja vauraus ei siinä katoa vaan muuttaa vain muotoaan ja varakas ihminen tai alue ei köyhdy koskaan. Bkt on innovatiivinen ilmiö Bruttokansantuote on varakkaan kulttuurin omaa keksintöä ja mielikuvituksen tuotetta siinä missä mikä tahansa muukin talouden, sosiaalisen elämän tai kulttuurin tuotteemme. Voimme itse ne mitoittaa ja mittaajana ovat muut kulttuurit ja niiden kyky tai kyvyttömyys niiden hankintaan. Kun meitä on yli 7000 miljoonaa, hankkijoista ei taatusti tule olemaan puutetta. Mutta jotain on sentään tuotettava. Tässä innovaatioiden prosessissa rajana on vain taivas ja tyyppiesimerkkeinä ovat kuluttamamme musiikki, kuvataiteet tai korut, arvoesineemme, kulta, harvinaiset metallit ja tuotteet, mikä tahansa inhimillinen innovaatio, luovuus ja palvelut, peruselintarvikkeet ja jalostetut luonnonvaramme mutta myös organisaatiot ja symbolit, filosofia jolla maailmaa muutamme, ekologinen elämämme. Jos emme arvosta omaa työtämme, tiedettä, taidetta, luovuutta, poikkeavia lahjoja ja niiden kehittämistä ja kuluttamista tuotteina, ihmisen ikää sen tuottajana, yliopistojamme ja kouluttajiamme, opettajiamme tai talonpoikaa lähiruuan tuottajana, emme ymmärrä talouden perustaa ja bruttokansantuotteen syntytapaa uudessa innovaatioiden yhteiskunnassa ja sen globaalissa luonteessa, reaaliaikaisuudessa, paikattomuudessa. Itse aiheutettu köyhyys Se, että bruttokansantuotteemme ei nouse, on oma vikamme. Ei toki muiden aiheuttamaa kiusaa maailmassa, jossa viimeiset vuodet kulutus on kasvanut suurilla mantereilla ja ihmismassojen kohdalla satojen prosenttien vauhdilla. Jos talousalue alkaa köyhtyä, se on seurausta sen kyvyttömyydestä ymmärtää bruttokansantuotteen syntytapa ja kyky vaikuttaa siihen sekä tapa kupata omaa verta olettaen pahan veren aiheuttavan suomalaisen taantuman. Taantuma taas johtaa turhaumaan ja takaumiin takavuosilta, ikäviin kokemuksiimme ja niiden toistamiseen. Kateus vie kalat vedestä, tarkoittaa bruttokansantuotteen laskua tavalla, jossa oma alue ja yhteisö, yhdyskunta, maakunta tai kansakunta, ei kykene lisäämän bruttokansantuotettaan. Sampo on väline, jolla bkt:n määrää lisätään kuppaamatta oman talousalueen verta kamreeri ajattelulla ja antautuen muiden ehdoilla eläjäksi. Vielä kalevalaisessa mytologiassa tämä kaikki tapahtui varkain ja sotien tuloksena. Sampo oli varastettava. Illuusiotalouden hybridi Nykyisin ilmiö elää virtuaalitodellisuudessa, illuusiotaloudessa ja sitä kutsutaan hybridiyhteiskunnaksi, josta elää jo 500 miljoonaa googlen asiakasta. Itse käytän käsitettä “cluster art” ja sen mukana elää jo yli 100 miljoonaa ihmistä, yhteisöä, organisaatiota. Sosiaalisen median talous ja strategia (Social media - Enonomy and strategy) taas kulkee googalten tasolla 1000 miljoonaa kuluttajaa ja ohittaa reippaasti Nokian tason. Kun on sen kärjessä tuotteineen, ilmiö on bkt:llä laskien huimaava. Kun tuot tuotteesi Forssan kirjastoon, kirjakauppaan tai kunnantalolle, se kätketään tai hävitetään roviolla. MTT sentään haluaisi sen kanteen lisää nimiä, omia tekijöitään, agronomeja. Se kuuluu ikivanhaan Gemeinschaft -tyyppisen yhdessäolo-organisaation käyttäytymiseen ja on uuden luomiselle kiusallista, käytännössä mahdotonta jatkuvine varkauksineen. Aikanaan lanseeraamani “agropolis stragy” on noussut nyt tasolle 2-5 miljoonaa ohittaen vaikkapa Jean Sibeliuksen mennen tullen tuotteena ja tuotemerkkinä, bruttokansantuotteen lisäarvona maailmalla. Google on tässä armoton tuotteistaja ja bändin arvon mittaajana. Tuokaan summa ei jää Suomeen vaan siirtyy muualle. Bkt ja sen synty oli MTT:n ja Lounais-Hämeen yhteisille strategian yhtiöittäjille vieras ilmiönä. Ei hindulaisuutta tai kristinoppia, filosofiaa, musiikkia tai kuvataidetta voi yhtiöittää. Käsite “Ecological cluster”, joka syntyi toisen väitöskirjani otsikosta, on googlaten sekin 10-20 miljoonan tasolla ja ohittaa reilusti Kimi Räikkösen tuotemerkkinä. Sekin sopii monelle kansakunnalle ja maakunnalle bruttokansantuotteen tärkeimmäksi alkulähteeksi. Miten mahtaa olla Lounais-Hämeen kohdalla ja MTT:n opeissa? Sen sijaan “Holjat markkinat” saa vain 2000 bruttokansantuotteen pistettä kun sen sijaan intialaisten ja hindujen “Holi festival” on tasolla 10 miljoonaa ja kilpailee Kimi Räikkösen edustaman kulttuurin kanssa sen myös ohittaen. Holjat markkinoija ei tätä asiaa ymmärtänyt. Omituista? Rakennemuutos on Bkt:n lisäämistä Joku ymmärtää tämän kaiken heti, toinen ei koskaan. MTT Jokioisilla ei kuulu toki sen ymmärtäjiin ja taustalla on tuo suomalainen kamreeriajattelu ja saneeraus, valtion tuottavuusohjelma johtajineen, kuppaaminen ja bruttokansantuotteen ymmärtäminen vain syötäväksi kelpaavana rukihisena leipänä ja ojankaivuuna mitaten, salaojaputkien kulutuksena laskien. Kellokortti ei ole luovuuden ja tuottavuuden saati bkt:n mitta. Sen sijaan kirjoitetut ja luetut sivut tieteessä ja sen sovelluksissa taatusti ovat. Suomalainen työläiskulttuuri ja agraari vanha talonpoikaiskulttuuri eivät vaivaudu avaamaan googlea ja laskemaan, mistä bruttokansantuotteen pisteet tänään syntyvät. Kuinka moni mainitsi Heurekassa käsitteen “Social media economy” tai “Hybrid Society”. Ei kukaan. Bruttokansantuotteen nousevimmat tähdet olivat heille ventovieraita jopa käsitteinä. Miksi näin? Odotellaan siis josko Himasen ja Sokrateen opit yhdistettynä Manuel Castellsin informaatioyhteiskuntaan mainitsisi jotain myös jo 2000-luvun alun uusista käsitteistämme? Aikooko hän kuvittaa myös kirjansa käsitteellä, joka nostaa suomalaista bkt:n tasoa? Voisiko se olla vaikkapa joku design tuotteemme? Julkaiseeko Microsoft hänen tuotteensa ja onko se jo lanseerattu valmiiksi 500 miljoonan tai tuhannen miljoonan luettavaksi? Jos ei ole, miksi ei ole? Sen sijaan sairaalareissuni nosti “Cluster art” käsitteenä tunnin aikana monituhatkertaiseksi sairaalan avatessa Hämeenlinnassa potilaskertomukseni. Joku sentään ymmärtää mistä bkt syntyy maakunnassamme robottien kielenä ja klustereina niitä analysoiden ja levittäen samalla liki 200 valtion käyttöön. Kun mainitsin siitä medioillemme, kukaan ei sitä uutisoinut. Eikö ihmisen identiteetti potilastiedoissa enää edes kiinnosta kansalaistemme yksityisyyden varjelijoita? Pitääkö kaikki maailmaa kiinnostava julkaista Moskovassa? Lounais-Hämeessä eivät saa syntyä uusimmat bkt:n tuotteemme syrjäyttäen vanhan kansan tapaa elää ja kärsiä, kiusata ja kurittaa oman bkt:n nousevia kärkihankkeita metropoleissamme. Tätä kutsutaan metropolipolitiikaksi ja sitä suosivaa ihmistä nykyisen hallituksemme edunsaajaksi. Kun se on kovin kapea ja aatteeton, sillä ei ole yhtään todellista kannattajaa häpeämättä sen saavutuksia tai niiden puutteita, puuttumista. Taustalla ovat kehnot geenit ja niiden tapa tehdä kiusaa, jossa huonon pään takia koko ruumis kärsii. Vai kuvitteleeko joku formularataa Forssaan tai Loimaalle? Ei kai? Keinot ovat toisaalla ja ne on vain ymmärrettävä oman aikamme tuotteina ja luovuttava vanhasta alkamatta puhua löysiä rakennemuutoksista, joita kukaan ei selitä eikä etsi keinoja niiden oikaisemiseen bkt:n kasvua samalla lisäten.

Kiripuussa - yhden asian ilmiöt ja onnettomuudet

Suomeen ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan. Ilmiö syntyi jo vuosikymmeniä, ehkä satoja, takaperin ja sillä on vankka tapa periytyä sukupolvelta toiselle. Kun puhuimme YYA -sopimuksesta ja Paasikiven-Kekkosen linjasta muistimme vain yhden asian. Vaikenemisen. Samoin meillä on yksi keihäänheittäjä joka tuo kaikki mitalimme ja kohta yksi keski-ikäinen mäkimies. Samaa murhamysteeriä selvitetään vuosikymmenestä toiseen ja konsensus ei ota muuttuakseen sekään. Yhden asian kulttuurissa talvi on pitkä ja pimeä, lumi peittää peltojen ja järvien muualla maailmalla niin näkyvät rajat. Environmentalismissa luonto tekee ihmisestä ja yhteisöstä, taloudesta ja kulttuurista, sosiaalisista rakenteista näköisiään ja determinismi betonoi tätä suomalaista elämänmenoa sukupolvelta seuraavalle. Silloinkin, kun se ei ole tarkoituksenmukaista ja aiheuttaa pelkkää vahinkoa sekä kääntää asiat päälaelleen. Vaihtoehdoton elämä Suomalaiselle medialle on tyypillistä vaieta vaihtoehdoista ja poliitikko puhuu aina varoen rikkomasta mediakratian luomaa vanhaa maailmankuvaamme. Suomalainen sosiaalinen mediakin on omalaatuisensa ja sitä käytetään pääsääntöisesti ohjaten ihmisiä käyttäytymään sen säännöillä. Jos se ei sovi, naamakirja ei ole enää tapa tavata ystäviä tai viestittää kavereillesi. Jopa kuvien valinnassa näkyy suomalainen enovironmentalistinen ahdistus tai juoppohullun päiväkirjan sivut. Hollantilaiset kirjoittivat tästä jälleen kerran elämänmenoamme ihmetellen. Suomi on omituinen maa vieraalle. Suomessa on yksi totuus jota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Meillä on yksi monoteistinen jumalkäsite, ei sen kolmea ulottuvuutta, yksi aurinko, kuu ja taivas. Yksi totuus, jota kaikkien on kumarrettava. Olemme pakanamaa muiden rinnalla ja kielemme onomatopoeettinen, luontoa matkiva ja maailmankuvaa tukeva, sisäänpäin kääntyvä pitkine päätteineen. Sen riimittely on hankalaa. Suomalainen ei voi ymmärtää dualistista maailmaa saati moniulotteisempaa, jolloin elämä muuttuu yhdellä pyörällä taiteiluksi. Kun kirjoitetaan Kataisen Suomesta tarkoitetaan tätä. Samoin oli Kekkosen aikana ja samoin on myös tulevaisuudessa. Kataisen ja Kekkosen Suomi ovat korvien välissä olevaa lunta, joka peittää kaiken muun näkyvän alleen ja syntyy tylsämielinen mykkyys. Illuusio ja sen puolustus Illuusioyhteiskunta on tapamme kertoa, kuinka meillä on presidentti ja muilla kuningas, meillä on johtaja ja hierarkinen elämämme, joka ei ymmärrä hybridiyhteiskunnasta mitään, vaikka Google paljastaa sen 500 miljoonalla tavalla. Jos joku ei tätä hyväksy häntä aletaan yhteisesti kouluttaa tähän samaan muottiin. Siihen on kuulunut sadistisen kurin ja kiusaamisen rinnalla päihteet ja peltipoliisit. Päihteitten kanssa suomalainen voi olla myös muuta kuin ryhmäkurin ja yhden maailmankuvan edustaja. Päihteitä käyttävä ei pelkää edes poliisia ja on vaarana liikenteessä meille on opetettu. Se on suomalaista koirakoulua ja sakot ehdollistettua refleksiä oppia tämän koulun yksinkertaiset opit. Silti meillä on lakeja yli 40 hyllymetriä josta emme ole lukeneet senttiäkään. Kunnilla on tehtäviä yli tuhannen asetuksen ja lain verran, joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan valtuustoissamme tai lautakunnissa. Opportunimissa tekopyhyys on syvälle juuttunut tapa selvitä moraalisista ristiriidoista. Kun ei tee mitään ei tee myöskään virheitä ja mykkänä ei paljasta typeryyttään tai tietämättömyyttään. Näin syntyy hämäläistä kulttuuria ja museaalista maisemaa. Demokratiassa enemmistö on oikeassa ja sen tiedot ja taidot ovat niskalenkki vähemmistöjen oikeuksiin. Pääsääntöisesti enemmistö on väärässä uuden ilmiön innovaatioyhteiskunnassa mutta illuusioyhteiskunnassa kuka tahansa voi olla oikeassa. Demokratia muistuttaa suomalaisena opportunistista tapaa pysyä pienenä joukkona turvatussa taloudellisessa asemassa luottaen massojen mieltymyksiin keskiluokkaisena poliittisena viihteenä. Hallituksessa voivat olla edustettuina kaikki maailman suuret poliittisia rajoja asettavat ja maailmankuvia rakentavat puolueet. Perässähiihtäjien letka Sosiaalinen media ei lisännyt Suomessa vapautta vaan vähensi sitä, toisin kuin muualla maailmassa. Se kielsi itsenäisen ajattelun ja jopa lauseet, joissa on enemmän kuin kolme sanaa ja yksi uskottava itsenäinen ajatuskin. Kansalaismediaksi muuttunut tapa olla ajattelematta sopi hyvin suomalaiseen mediakulttuuriin, jossa ajattelu oli ulkoistettu toimittajalle ja muu työ linjainjohdossa esimiehille ja edelleen metsissämme hyville ja pahoille hengille, onomatopoeettiselle kielellemme. Hangessa hitaasti etenevä environmentalisti suomalainen puhuu ladusta kun tarkoittaa innovaatiota ja uuden avaamista. Perässähiihtäjät ovat innovaation omaksujia, opportunisteja Kekkosen ajan ladun vuorineuvoksiamme ja ministereitä. Vaihtokauppa Neuvostoliiton kanssa oli helppoa ja uuden oppiminen ei sujunut ilman EU:n apua ja yhteisvaluuttaa. Suomelta puuttuu Ruotsin ja Tanskan sekä Norjan itsenäisyys sekä kyky hoitaa asiansa joutumatta historiamme opettamaksi alusmaan ajopuuksi. Pakanakansan uskonto Jopa kristinopissamme suomalainen jumaluus muuttui kolminaisuudesta lopulta yhdeksi ja samaksi, tai jokaisen itse keksimäksi, jota edusti narsistinen isä hahmo sekä ankara kotikasvatus. Suomalainen kulttuuri pysyi, toisin kuin muissa länsimaissa, edelleen yhden asian ilmiönä ja aggressiivisena. Itsemurhat ja väkivalta olivat edelleen suomalaisia tuotteita ja vaihtoehdottoman elämän tuloksia agraarissa talvisessa maisemassamme. Se oli Eino Leinon kuvaamaa syvintä itseämme ja sielun maisemaa. Suomalainen pääsee vaihtoehdottomaan ja yhden asian ilmiöön lopulta vain kiertämällä muut vaihtoehdot itseltään ja muilta sekä valehtelemalla. Kun suomalaiselle medialle kertoo ilmiöstä, joka sisältää poikkeuksen säännöstä, se ei sitä julkaise. Tiedän tämän yli 40 vuoden kokemuksesta ja se on rankka kokemus kirjoittajalle. Juhani Aho ja Aleksi Kivi olivat murtua sen alla ennen aikojaan. Mika Waltari haki apua Yhdysvalloista. Kaikki kuitenkin samalla mielisairaalasta. Opportunistin sielunmaisema Opportunismi on hyvin suomalainen ilmiö ja liittyy taiteiluun kahdella lautasella idän ja lännen välissä sekä väkivallan hyväksymiseen. Meillä ei muuta maailmankuvaa olekaan kuin aggressiivinen ja ahdistava. Opportunismilla tarkoitetaan mukautumista kulloiseenkin tilanteeseen, tietyn hetken mahdollisuuksien hyväksikäyttöä, valikoivaa näkökulmaa ja myötäilyä, pelaajan ja turistin maailmaa. Kuvasin nämä aikanaan myös toisessa väitöskirjassani. Meiltä puuttuvat kuusi muuta merkittävää persoonallisuuspiirrettä liki kokonaan. Tässä suomalaisessa opportunismissa ei ole mukana moraalisia ja eettisiä saati aatteisiin tai arvoihin liittyviä näkökulmia lainkaan. Suomalaista filosofiaa ei ole olemassakaan. Se hyväksyy narsismin sellaisenaan ja on täysin pohtimaton tapa elää myös kielemme kantimissa, onomatopoeettisessa ja luontoa matkivassa elämänmenossa. Suomessa opportunismi liittyy lisäksi pragmaattiseen maailmankuvaan, jossa päällimmäisenä on joko omat ja narsistiset edut tai pienen ryhmän yhteiset edut sekä tavoite, jonka arvomaailma on lähellä utilitaristista bisnesmies ja pelurin mentaliteettia. Jos nämä ehdot toteutuvat, elämä alkaa ohjautua juuri yhden asian liikkeeksi ja ahdistus muuttuu suomalaiseksi helvetiksi. Kiripuussa suoristumassa Kun suomalainen talonpoika hyväksyy konservatiivina liberaalin kaupunkiyhteisön maailmankuvan hän muuttuu samalla yhden asian opportuniksi, jossa tavoite on taata oma talous ja maataloustuet. Hallituksessa työväenliikkeen ääripää ja sosialisti alkaa hyväksyä porvarillisen elämänkatsomuksen ja on jopa sen näkyvin edustaja. Maataloutta tutkiva laitos todistaa, kuinka suomalainen luonto ja ruoka on puhdasta ja kotimainen kaiken alku ja juuri. Se on suomalaista objektiivista tiedettä mielestämme ja sitä on tehtävä vielä perheittäin ja nepotismia tukien, kiripuussa eläen tai sieltä poistuen. Tiede todistaa, ei epäile ja on maailmankuvana dogmi. Näin suomalaista maataloustiedettä ei ole olemassakaan. Lopulta päädytään Kataisen Suomeen Kekkosen Suomen kautta ja yhden asian liikkeenä opportunistisesti eläen. Kaikki maailmankuvat ovat mukana samassa hallituksessamme mutta myös keskustalaisessa maailmankuvassamme liberaaleina Olli Rehnin puolueena ja konservatiiveina Paavo Väyrysen kanssa samaan aikaan eläen. Sellainen puolue on hyvin suomalainen puolue, opportunistinen. Siinä ovat sulassa sovussa niin kommunistit kuin kristityt, sosialistit ja kapitalistit, konservatiivit ja liberaalit, republikaanit ja demokraatit. Se on market vailla maailmankuvaa, arvoja, normeja ja moraalia. Snowdenin Etelä-Carolina Tätä tekstiä lukee tänään 21.8, Soinin ja Veinin päivänä, muutama tuhat lukijaa, joista muutama kymmenen prosentti myös Aasiassa ja Afrikassa. He edustavat erilaista maailmankuvaa ja pohtivat onko heidän maailmankuva jotenkin erikoinen ja uskottavampi. Näin myös silloin, kun heille on jaettu läntisen maailman oppeja, maailmakuvaa ja koulutusta kovimman kautta. Edward Snowden syntyi vuonna 1983 Etelä-Carolinnassa Atlantin rannikolla. Etelä-Caroliina muistetaan alkuperäiskansoistaan, cherokee ja catabwat väestöstään, mutta ennen muuta osavaltiona, josta alkoi taistelu irtautumisesta imperialismista. Se oli verinen ja viidesosa osavaltion nuorista menehtyi taistellessaan itsenäisyydestään. Britit eivät pidä Etelä-Carolinasta lainkaan. Se on yksi ja ensimmäinen näistä 17 osavaltiosta. Snowden tunnetaan tänään henkilönä, joka paljasti entisten työnantajiensa vilpillisyyden. Se, että Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA ja kansallinen turvallisuuspalvelu NSA pelaavat vilunkia, ei ole uutinen. Kun on seurannut jo vuosikymmeniä niitä rakenteita, joilla internet ja nettimaailma operoi, on kirjoineen hakukone Googlen mukaan luetuin 1000 miljoonan joukossa, on vain luonnollista, että tietoa hakevat ja käyttävät sekä kasaavat laitteet robotteina palvelevat myös tavalla, joka on moraalitonta ja siinä on mukana ihmiskunnan ikävimmät ilmiöt myös osana perinteistä normistoamme. Sikäli kun sellaista yhteisenä voisi olla strukturalismin kultaisia periaatteita noudattaen. Suomalainen opportunistina ymmärtää tätä muita paremmin ja pyrkii siitä hyötymään maksimaalisesti. Kansakunnan normisto ja moraali on kuitenkin sen talouden perusta ja tätä on mahdotonta sivuuttaa. Se on suomalaisten heikkous tänään lama-aikanamme ja olemme koko ajan vaarassa tippua hyiseen veteen Titanicin kannelta. Potilastiedot maailman turuilla Olen kirjoittanut aiheesta jo vuosikymmeniä ja minulla on paljon lukijoita jokaisessa Yhdysvaltain osavaltiossa mutta myös Etelä-Carolinassa. Tiedän missä Yhdysvalloissa tietoa kasataan eikä sitä edes peitellä. Kun olin vierailemassa forssalaisessa sairaalassa hetkellä, jolloin suomalaiset keihäänheittäjät aloittivat urakkansa Moskovassa, potilastietojani haettiin hämeenlinnalaisesta sairaalasta. Keskustelu jatkui runsaan tunnin myös kotiin palattuani Hämeenlinnan suuntaan ja sinä aikana tämän nyt auki olevan sivustoni lukeminen liki tuhatkertaistui ympäri maalimaa ja myös sellaisissa kolkissa, jossa sitä ei ollut tapahtunut tutkimusteni aikana yhtään kertaa. Lähes 200 valtiota seurasi potilastietojani ja EU oli vasta sijaluvulla 30. Suomi sijoittuu tässä pelissä vielä kehnommin kuin jalkapalloilijansa. Olemme tässä pelissä lapsekkaan naiiveja ja osaamattomia tumpeloita. Paras tapa opportunistille lisätä lukijoitaan ja robottien kiinnostusta kotisivullaan, ei toki ole kirjoittaa suomalaisiin medioihin, käyttää mainostoimistoja tai matkustaa Snowdenin tapaan Moskovaan, vaan vierailla suomalaisessa sairaalassa. Jos olet googlaten kärjessä yli tuhannen miljoonan ylittävässä käsitteessä ja sen Googlen osoittamassa käytetyimmässä käsiteparissa “social media”, sen taloudessa tai strategiassa tai omalla sivustollasi “cluster art” sen profiloijana ja laatijana, saavutat suuremman näkyvyyden kuin yhden mijoonan Jean Sibelius tai kymmenen miljoonan Kimi Räikkönen. Tuhat miljoonaa on haukkoneella käsittämätön luku ja sen kärjessä olet jumalten joukossa ja yksin. Nokiakin kun jää alle tuhannen miljoonan rajan. Potilastietosi leviävät ja rajana on vain ihmisten kyky avata tietokoneensa tai älypulimensa. Olen ollut näin avoin kirjoineni jo useita vuosia ja samalla nyt yhdessä potilastietojeni kanssa. Lämmin kiitos suomalaisille osaajille rakenneltaessa sairaaloittemme tietoverkkoja. Tunne teidät ja tapanne, osaamisenne, jo pitkältä aikaa. Olen teitä yrittänyt joskus kouluttaakin myös suomalaisissa yliopistoissamme. Kehnolla menetyksellä. Se että suomalaiset potilastiedot ja epikriisit leviävät sairaaloista maailman jokaiseen valtioon on ehkä kiusallista mutta ymmärrettävää. Niitä avataan jatkuvasti ja lähetetään netin kautta käytännössä välineillä, joiden keräämiseen CIA:n tai NSA:n kaltaiset tietojen hamuajat on tehty ja näitä tietoja yhdistellään tavalla, joka on sekin tieteen huippua maailmalla. Siinä ei kysytä ihmisen yksityisyyden perään. Se, että tämä verkosto on globaali, ei ole yllätys sekään maantiedettä opiskelleelle ja tutkineelle professorille. Yleisin kuolinsyy Sairaaloiden tapa peitellä kömmähdyksiään on sekin opportunistinen ilmiö ja monelle tuttu. Yleisin tapa joutua sairaalaan on hoitovirhe tai lääkemyrkytys. Joka kolmas vuodepotilas on sairaalassa hoitovirheen tai lääkemyrkytyksen seurauksena. Omat hoitopäiväni sairaalassa ovat olleet kaikki juuri tällaisia vahinkoja. Niitä ei korvata juuri lainkaan ja niiden peittely oli takavuosina viety omaksi taiteekseen. Olen itse sen kokenut ja kokeillut sen kestävyyttä aina viimeiseen seinään saakka oikeusasiamiehen toimistossa. Opportunististen valheiden seinä pitää Suomessa ja tarvittaessa otetaan käyttöön asiakirjoja, joita ei ole olemassakaan tai käytetään narratiivista kerrontaa ja todistajia, “asiantuntijoita“, jotka ovat osa suomalaista pragmatismia liitettynä opportunismiin tienata hieman päästessään kirjoittamaan eläkeläisenä lausuntojaan asiakirjoista, joita ei ole olemassakaan. Jos taustalla on vielä vaikea alkoholismi, kuten Suomessa pääsääntöisesti on, valehtelu muuttuu mytomaaniseksi, sairaalloiseksi haluksi tuottaa virheellistä tietoa narratiivisen kerronnan välineenä. Kun mukana on vielä potilastiedot kähmineet vakuutusyhtiöt ja näiden välinen riita fuusiosta, haluttomuus jakaa anastamiaan tietoja sairaalasta kilpailijalleen, pieni ihminen jää myrkytyksineen suomalaisten jumalten armoille. Näin myrkytys on mahdollista toistaa jopa useita keroja samalla lääkkeellä potilastietojen kadotessa sairaaloista vakuutusyhtiöiden käyttöön. Nämä taas hakevat korvausta potilaalta eikä päinvastoin. Se on hyvin suomalainen käytäntö, jossa hyökkäys on aina paras puolustus. Jos väsynyt potilas voittaa tämän kisan, hän on käynyt varmaan monet koskisodat ja takana on monen tiedekunnan tohtorin pätevyys. Agraari yhteisö opetettiin hyökkäämään silloin, kun sen opportunistinen puolue oli jäämässä alakynteen. Siitä tuli maaseudulle ja sen pieniin kaupunkilähiöihimme ehdollistettu refleksi. Vennamolainen kansanliike oli tällainen yhteisen aggression kohde takavuosina ja perussuomalainen liike tänään. Työläiskulttuurimme tuntevat myös tämän aggression siinä missä afrikkalaiset ja eteläamerikkalaiset sekä aasilasiset siirtomaavaltiot osana takavuosien ja vuosisatojen imperialismia. Maan sisäinen imperialismi on aina ilmiönä verisin kuten tänään Egyptissä. Institutionaalista ryhmäkäyttäytymistä Joissakin yhteisöissä narratiivinen kerronta ja mytomaaninen tiedon tuottaminen ovat osa ryhmäkäyttäytymistä ja siihen on saatu myös koulutusta. Kun kyseessä on armeijan kaltainen kouluttaja tai yhtä maailmankuvaa avaava tutkimuslaitos, syntyy tietoa, jossa totuuden sijasta aletaan puolustaa tai vakuuttaa jotakin sellaista, jota kutsutaan dogmiksi, maanpuolustustaidoksi, sepiteellisiksi aluehengiksi, yhdyskuntarakenteiden vastakkainasetteluksi, sokeaksi tavaksi osoittaa kuinka miehet ovat erilaisia kuin naiset, maaseutu tai kaupunki sekä kulttuuriset rajat, heimot, ihon väri jne. poikkeavaa käyttäytymistä aiheuttavia. Kun lopulta kaikki keinot ovat luvallisia, lääketeollisuus tuskin näkee ensimmäiseksi tehtäväkseen etsiä korjauksia vahingoilleen kuin kehittää uusia, aiempia vahinkoja korvaavia ja korjaavia lääkkeitä. Syntyy kierre, joka on taloudellisesti edullinen. Näin sotateollisuuskaan ei tunnista niinkään aseiden aiheuttamia vammoja vaan pyrkii pikemminkin lisäämään näiden tuottamaa tuskaa ja hätää sodissa, jotka ovat omana aikanamme etenkin siviilien henkiä vaativia toisin kuin takavuosina. Otamme samalla riskejä, joista Fukusima on julmin omana aikanamme tänään Soinin ja Veinin päivänä. Elämme maailmassa, jossa on nyt 7000 miljoonaa ihmistä ja olemme jo vuoden puolivälissä käyttäneet sen ekologisen tuotannon koron, jolla ruokimme näitä ihmisiä. Mahdollisuutemme selvitä on sama kuin nollasummapelissä. Opportunisti poliitikko tai vallankäyttäjä tietää mistä narusta vetää myös nollasummapelissä. Oleellista onkin olemmeko vetämässä vai työntämässä tällaisen opportunistin rattaita. Joskus on parempi vetäytyä sivuun kuin uskoa sellaista tietoa oikeaksi, joka on tarkoitettu puhtaasti kaupalliseen tarkoitukseen sekä sulkea sellaisia laitoksia, joissa Snowdenin kaltaisten ihmisten elämä tehdään sietämättömäksi. Kun on syntynyt Etelä-Carolinassa, on cherokeen ja catabwatan geenejä hankkinut entinen eurooppalainen, ei voi sietää sellaista maailmaa, jossa valtaa käyttää opportunistinen suomalainen alkoholisti tai mytomaaninen valehtelija, itseään pettävä ihminen ja sisäinen julmuri.

Tutkimus- ja kehittämisvälineet päivitettävä

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan erot maakuntiemme välillä ovat kasvamassa yhdyskuntiemme ylläpidossa. Vielä suurempia erot näyttäisivät olevan kaupunkiemme sisällä mm. kansalaistemme terveydessä. Erot ovat jopa dramaattisia. On tapahtunut sellaista segregaatiota, joka lisää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja vähäosaisuutta sekä kasaa rikkautta ja hyväosaisuutta juuri tietyille alueille epätoivottavalla tavalla. Aluesuunnittelu laiminlyöty Sosiaalimaantiede, terveysmaantiede sen osana, on toki tiennyt tämän ongelman olemassaolon olkoonkin, ettei sen harrastus ole ollut hyvinvointiyhteiskunnassa erityisen vahvaa. On syntynyt käsite hyvinkin homogeenisista kaupungeista ja maaseutukunnistamme. Oletamme, että ongelmia ei ole tai niihin ei kyetä puuttumaan. Näin ei ole kuitenkaan ole ollut koskaan ja erot myös maaseutukylien välillä ovat suuria. Etenkin kylätutkimuksen kultaisina vuosina 1970-luvulla näitä eroja tutkittiin paljon ja niitä myös kyettiin korjaamaan aktiivisella yhdyskuntatyöllä ja kyläsuunnittelulla. Saimme niistä kansainvälistä tunnustusta, jopa ns. pikku Nobelin. Oulu oli edelläkävijänä Oulun yliopistossa otimme käyttöön tuolloin Sveitsistä lainatun suunnittelukartaston, jota edelleen kehitimme pohjaksi myös laajemmalle GIS -pohjaiselle suunnittelukäytännölle ja tulokset olivat rohkaisevia. Olimme vuosikymmeniä edellä muuta maatamme. Oulun teknopolis tarjosi meille apua, jota muualla ei ollut käytettävissä vielä 1970-luvulla. Insinöörityö ja maantiede, aluesuunnittelun poikkitieteiset ongelmat, kyettiin yhdistämään käytännön suunnitteluvälineistöksi. Tutkimusta tehtiin etenkin suurten jokilaaksojen tutkimusten yhteydessä, Rovaniemen maalaiskunnassa, Pudasjärvellä, Ylä-Savossa ja rajun muutoksen kokeneissa kaupunkikunnissa, joissa sosiaaliset ongelmat olivat jo kansallisista tilastoistammekin havaittavia. Tällaisia olivat mm. Raahe ja Tornio suuren sisäänmuuttonsa jälkeen Raahe Rautaruukin takapihana. Tutkimuksemme saivat tuolloin myös runsasta kansainvälistä huomiota. Oulun yliopisto tunnettiin yhdyskunta- ja aluesuunnittelun kansainvälisenä huippuyksikkönä. Olkoonkin, ettei näitä nimityksiä tuolloin vielä käytetty. Loimijokiohjelmasta maailmalle Loimijokiohjelman yhteydessä esitin vastaavien selvitysten ja kehittämisohjelmien käynnistämistä myös Lounais-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan savialueille yhteistyössä alueen tuolloin perusteilla olleen ammattikorkeakoulun, MTT:n ja yliopistojen yhteistyönä 1990-luvun alussa. Rahoitus ohjelmaan olisi hankittu EU-kauden alkaessa kansanvälisenä rahana, kuten Susagri (Sustainable agriculture), ERNIE (European Rivers Network) tai Susdev (Susdainable Development) China. Tällä työllä olisi voitu välttää hallitsematon yhdyskuntarakenteiden rapautuminen tulevan metropolipolitiikan tuloksena sekä seurata talouksittain kehitystä myös koko laajan talousalueen sisällä. Osana kansainvälisiä ohjelmia talouden vakauttaminen olisi onnistunut yhteistyössä mm. yrittäjien ja alueen kouluttajien kanssa. Tuolloin, 1990-luvun alussa, ohjelma kuitenkin vielä tyrmättiin heikon kansainvälistymisen seurauksena ja 1960-luvun hengessä eläen. Agropolis käynnistyi sekin nilkuttaen projektina. Kuntien johto ei ollut likimainkaan Oulun talousalueen tasolla. Vielä 1990-luvulle tultaessa Suomessa aluetalouden erot olivat suuria ja suunnitteluvälineet vaihtelivat valtavasti. Erot eivät ole syntyneet 2000-luvulla vaan paljon aikaisemmin. Innovaatiotutkimuksissa erot eivät syntyneet kuitenkaan esim. kuntakoon seurauksena Risto Harisalon väitöskirjaa lukien. Sen sijaan esim. yliopiston läsnäolo varmasti vaikutti Oulun talousalueella. Yliopistoon oli opittu luottamaan. Reaaliaikaiseen mediatalouteen Uudella tutkimus- ja kehitysvälineistöllä oli Oululle dramaattista etua. Muutosten tulkinta oli tullut reaaliaikaiseksi, poliittinen päätöksenteko tukeutui “salattuun” tietoon. Alueen taloudelliset, sosiaaliset ja myös kulttuuriset erot ja niiden syyt sekä kyennyt ennakoitiin siinä missä toimenpiteiden vaikutukset myös maaseudulla. Loimijokiohjelmassa pyrittiin samaan, toimimaan pilot -alueena sekä kansallisille että myös kansainvälisille alue- ja yhdyskuntasuunnittelun ohjelmille ja niiden nopeasti kehittyville sähköisille välineille. Tämä olisi tuonut talousalueelle sen nyt kaipaamaa kansainvälistä näkyvyyttä. Osin siinä onnistuttiinkin. Ongelmana oli hidas reagointikyky ja epäluuloisuus kuntien välillä, osaamattomuus. Vielä tuolloin 1990-luvulla aihe koettiin hämäläisissä kunnissa vieraaksi, jolloin tutkimus- ja kehitysohjelma jäi toteuttamatta koko laajuudessaan. Samalla kunnat irtautuivat kokonaan ohjelmasta, sen kansainvälisestä osasta, jolla hoidettiin alueelle EU:n ensimmäiset suomalaiset Life -rahaston tutkimus- ja kehittämisvarat sekä Recite rahoitus. Niillä toteutettiin tuolloin mm. nykyinen MTT:n yhteyteen rakennettu Elonkierto opastaen ihmisiä ymmärtämään laajemmin luontosuhteemme kytkentöjä. Tärkein oppi oli kuitenkin välineissä ja infrastruktuurin nopea kohoaminen myös uusille tutkimusalueille. Seuraavan vuosikymmenen aikana tämä kuitenkin menetettiin. Kaksi vuosikymmentä etuajassa Tänään, seurattaessa vaikkapa kansallisia tutkimusohjelmiamme tai Forssan työpaikkamenetyksiä, sotesotkuja ja kuntien avuttomuutta yhteistyönsä järjestelyissä, tuon ohjelman toteutus olisi ollut varmasti paikallaan etuajassa ja tuntien myös ne tarpeet, joita vaikkapa Koijärven koulun ympärillä on käyty ilman yhteisöllisesti kaikkien tuntemaa maaseutukyliemme yhteistä kehittämisohjelmaa. Ongelmien kohtaaminen odottamatta, päätösten teko vailla kunnon sitoutumista ja aluesuunnittelun välineistöä, niiden tuntemusta, on pahinta mitä Koijärvellä saattoi tapahtua yhteisöjä lujitettaessa ja tuettaessa lasten ja koulun sekä kodin välistä yhteistyötä. Olin itse kokenut tämän saman epävarmuuden lapsena Iisalmessa, jossa kylälle luvattu koulu ei koskaan valmistunut. Se, että sain rakentaa maaseudun runkokylille myöhemmin puoliväkisten, Oulun yliopiston tukemana, suunnittelukartaston ja yleiskaavan oli sisäinen tarve ja pakko korjata jatkuvat yhdyskuntasuunnittelun virheet Iisalmessa yhdessä ideoimani Ylä-Savon Instituutin kassa. Poliitikot vaihtuvat, päätöksiä tehdään lyhyen aikavälin poukkoiluna ja alamme muistuttaa myös kansallisesti jojoa, jonka kohdalla pitkäjänteinen sosiaalinen pääoma ja muisti eivät ole sidottuna sellaiseen tutkimus- ja suunnitteluvälineistöön, jota oman aikamme epävarmuus ja etenkin nuorten vieraantuminen ja monet psykososiaaliset ongelmat hoitaakseen meiltä edellyttäisivät. Näiden välineiden sisäänajoa ei tulisi ainakaan enää tietoisesti vaikeuttaa.

Nyt on pakko elvyttää

Olen pääministeri Kataisen kanssa samaa mieltä (HS 6.8). Suomi on alisuorittaja ja tarvitaan luottamusta, yhteistyötä ja nälviminen sekä oman edun tavoittelu on lopetettava. Suomi on ollut alisuorittaja jo kauan ja se näkyy maakuntiemme kilpailukyvyssä. Kun panokset on suunnattu organisaatioihin, raha on mennyt Molokin kitaan perinteisillä kehitysalueillamme mutta myös Forssan seudulla. Suuntana on ollut Hämeenlinna ja Lahti. Päijät-Häme kulkee maakuntiemme joukossa häntäpäässä ja Kanta-Häme puolivälissä. Kun rinnalla ovat maakutien kolmen kärki, tulos on huonoakin kehnompi. Oppositio mukaan talkoisiin Mitään merkittävää ei ole tapahtunut EU kautemme aikana. Ainostaan uusia köyhiä on tullut mukaan jakamaan onnettomuutta. Näistä Lounais-Suomen savialueen maaseutu on tyyppiesimerkki yhdessä aiemmin niin ikään vauraan Kymenlaakson kanssa. Se on pudonnut sijaluvulta kuusi kymmenen pykälää ja sen takana on enää Mikkelin ja Kainuun korpimaat. Nyt on oppositio saatava mukaan maaseutumme elvyttämiseen. Sitä edellyttävät myös sotesotkut ja kuntakeitokset. Kataiselta odotetaan muutakin kuivain tyhjiä puheita. Kuningas Joosia hävitti aikanaan pakanallisen Molok-kultin jonne uhrattiin niin lapsia kuin ristiinnaulittuja aikuisia. Baabelin pakkovankeuden aikana se muuttui kaatopaikaksi. Jotain tällaista tulevaisuutta kaavailin itsekin kirjoittaessani vuosia sitten arktisesta Baabelista ja sen tulevaisuudesta Suomessa. Nyt olisi kaikkien epäonnisten hankkeittemme jälkeen pakko elvyttää ja se koske myös Lounais-Hämettä ja Forssaa, Loimaan ja Someron talousaluetta. Molok-kulttia palvelevat hankkeet on syytä siirtää kaatopaikalle. Suomen alisuoriutuminen näkyy nyt kaikessa. Koulumme ovat homeessa, laboratoriot tyhjinä, lapsille ei tahdo löytyä enää kouluja lainkaan, uuden koulun rakentaminen Koijärvelle on kivijalan purkua vaille valmis. Urheilijoita Moskovan Luzinkiin lähtee yhden taksin verran. Mitaleja tulee, mutta vasta takautuvasti dopingkäryjen jälkeen. Postuumisti saatu mitali ei ole minkään arvoinen. Suomi on matkalla historiansa pahimpaan taantumaan. EU vaaleja hallitus ei kestä rökäletappioineen. Kunnallinen tuluskukkaro Kerran päätettyjä koulun rakennusohjelmia vedetään takaisin ja samalla maksetaan sellaisesta, joka ei koskaan valmistunutkaan. Kun summat alkavat olla neljännesmiljoonan suuruisia, se panee miettimään, kuka vastaa laskuista? Syntyi kansansadun tapaan takista tuloskukkaro, jonka senkin veronmaksaja maksaa eikä yhtään työpaikkaa, saati ekokoulua, nähty muuten kuin paperilla ja veronmaksajille tulevina laskuina. Tämä käärmekeitto on uuden valtuuston syötävänä. Suomea on nyt elvytettävä vaikka siihen ei olisi varaakaan. Ensimmäisenä tämä koskee juuri sellaisia talousalueita kuin oma savialueemme, Kymenlaakso, Etelä-Savo, Kainuu ja Lappi. On toki paljon muitakin. Sen sijaan Uusimaa on kirkas ykkönen ja sen metropolipolitiikkaa on verrattava vain muuhun Euroopan metropolialueiden vauhtiin. Ei toki kuihtuvan maaseutumme ja maakuntien kanssa kilpaillen kuihtuvista elvytysvaroistamme. Tämä Molokin-kita on suljettava. Ei paluuta tempputyöllistämiseen Me joudumme joka tapauksessa valtiona lainanottoon ja se on kohdistettava nyt jo käynnissä oleviin elvytysohjelmiimme myös Forssassa. Tässä on kansaedustajille työsarkaa. Vaaleja kun tulee ja menee, hallitukset vaihtuvat, mutta savialue pysyy. Agropolis, osaamiskeskus ja MTT olivat edellisen laman suuria kohteitamme myös EU rahoituksen kanavointiin maakuntaamme. Se kortti on nyt pelattu taitamattomalla hallinnoinnilla ja saneerausohjelmalla nousukauden aikana. Organisaatio oli jälleen kerran Molokin kitana ja vei yksityiselle tutkijalle ja kehittäjälle sekä yrittäjälle ohjattavat varat. Sama tauti on vaivannut Kainuuta ja koko Savoa ja Karjalaa EU kautemme aikana ja sinne haaskatut varat eivät tuoneet uutta työtä ja varallisuutta. Tästä politiikasta on nyt luovuttava yhteistyössä Loimaan ja Someron talousalueiden kanssa. Omat sairaalamme on pelastettava siinä missä taloutemme elvyttäminen uuden kaupunginjohtajan ja kehittämiskeskuksen johtajan aloittaessa työnsä tapellen suuria maakunnallisia organisaatioita ja -yhtymiä vastaan. Tunnen sen taistelun vuosikymmenten ajalta ja toivotan onnea uusille vahvojen verkostojen ymmärtäjille ja kuntien edunvalvojille.

Holjaa menoa

Pepe Willberg laulamassa Kristian Myrmanin “Kun silmäni mä auki saan” voisi saada toisenkin sanoituksen, kun sitä hyräilee sinisilmäisen suomalaisen silmin ja palaa 1990-luvun aikoihin ennen EU -kautemme alkua. Kun joku tahtoo olla vain hiljaa käy joku toinen taskuilla ja kun joku tahtoo vain myötäillä, on toinen jo vienyt viimeisenkin euron. Aamu Lyrics Kun tahtoo olla vain, talousalueet alkavat muuttua kansakuntien tapaan kovin eriarvoisiksi ja niin on käynyt myös Suomen kohdalla tilastojen valossa. Kahden vuosikymmenen aikana suuria voittajia ovat olleet Uusimaa, jota ei edes tulisi vertailla muihin maakuntiimme vaan metropolialueisiin muualla Euroopassa. Se menee aivan omaa tahtiaan ja sitä seurailevat vanhat talousalueemme Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla Oulussa ja uutena tulokkaan myös Vaasassa. Kaksi vuosikymmentä ei ole muuttanut maailmaa valoisammaksi Itä- ja Pohjois-Suomessa vaikka panostukset ovat olleet suuria. Satakunta on toipumassa rakennemuutoksestaan mutta Kymenlaakso on metsäteollisuutensa kanssa valunut niin alas ettei Lappeenrannan seutua kehnompaa löydy enää muualta kuin Kainuusta ja Mikkelistä, Etelä-Savosta. Olli Rehn on sieltä syntyisin. Miksei hän varoittanut Eurooppaa Aasian kasvusta? Miksei hän kuiskannut kotimaakuntansa päättäjille, kuinka he ovat kahden vuosikymmenen jälkeen Kainuun kanssa pohjamudissa? Syttyikö hän päiväänsä päin hiljalleen? Katsoiko väärään ilmansuuntaan? Aurinko kun laskee länteen. Olko hän Turkissa kun kuului olla Shanghaissa? Loimijoki laskee länteen Kanta-Häme on taantunut puolivälin kehnommalle puolella, vaikka sen ympärillä ovat maan vauraimmat maakunnat ja Lounais-Häme savialueineen on tasolla, joka lähestyy maamme köyhimpiä maakuntia. Kaksi vuosikymmentä on kulunut tyyliin “siihen mä jään, mä tahdon olla vain” Myrmanin aamun lyriikkaa lainaten. Miksi jotkut talousalueet menestyvät ja toiset ovat häviäjiä? Miksei Uudenmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen menestys siirtynyt Forssan talousalueelle? Olisiko syynä se että on tuijoteltu väärään ilmansuuntaan Hämeenlinnaan ja Lahteen, joka on maan kehnoimpia talousalueita sekä panostetaan ihmisen sijasta organisaatioon, sen pohjattomaan nieluun, on syntynyt kehnoa jälkeä jo kahden vuosikymmenen ajan. Alkavatko poliitikot puhua sammakoita Räsäsen ja Risikon tapaan saadakseen puolueelleen huomiota palaten kauas menneisyyteen? Onko tarkoituksena nostattaa keskustelua sivupoluista gonzo -journalistin tapaan ja kokeilla tätä ikivanhaa keinoa saada edes marginaaliasioilla äänet itselleen? Isot asiat kun ovat liian suuria korjattaviksi vähäisin voimavaroin. Siis juopottelu ja päihteet, kiusaamiskulttuurimme, organisaatiohierarkiat ja niiden pönkittäminen rakennejutuilla sotesotkuina ja kuntasoppana? Onko substanssi liian arka aihe puhuttavaksi ja korjattavaksi, vieraantuminen ja syrjiminen, syrjäytyminen ja maakuntien talousalueiden rapautuminen kahden vuosikymmenen aikana. Vain Uusimaa porskuttaa omia teitään osana Keski-Euroopan muita metropoleja. Kohta muuta ei olekaan. Eikö tästä voi keskustella? Kun silmäni mä auki saan, sinut nään vierelläin Katainen ei aio harkita eroaan vaikka omatkin sitä vaativat ja muutosta ei ole näkyvissä vieläkään. Rakennemuutos on sama kuin organisaatio ja kuntien rajat, sotesotkut ja kuntakeitot. Suuret ongelmat ovat oikeasti taas päihteet, kiusaamiskulttuuri, syrjäytyminen ja eristäminen, organisaatioiden palvonta ja niiden rahoittaminen. Se raha, rötöstelyn palkitseminen, on mennyt kaksi vuosikymmentä Kankkulan kaivoon. Siltä sen nyt tilastojen valossa näyttää. Jotain uutta olisi keksittävä, kertovat Helsingin Sanomien haastatteleman viisaat tietäjämme. Kun tietoa ei ole tullut kahden vuosikymmenen aikana, miten sitten jatkossa? Kun eurooppalaiset johtajat kokoontuivat vuonna 2000 Portugaliin Lissaboniin tekemään Euroopasta maailman kilpailukykyisintä maanosaa, Kiinaa ei edes mainittu. Kun sokeus on näin täydellinen, silloin tehdään kansakuntien ja maanosien pahimmat virheet. Vuoden 2000 jälkeen maailmankauppa kasvoi räjähdysmäiset liki 200 prosenttia ja siitä Aasian osuus oli valtaosa. Pelkästään Aasian sisäinen muutos oli vuosikymmenen aikana liki 1000 prosenttia ja kauppa Afrikkaan kasvoi yli 2000 prosenttia. Toki muutos Euroopastakin Aasiaan oli liki 500 prosenttia. Jos kaikki tämä olisi tiedetty, tulevan suhteen ei olisi oltu aivan sokeita. Silloin olisi toimittu toisin niin Lissabonissa kuin Kuopiossa, Mikkelissä, Joensuussa, Lappeenrannassa Forssasta puhumattakaan. Vai olisiko sittenkään? Ei olisi toimittu toisin. Vain Helsingissä, Espoossa ja Vaasassa, Oulussa olisi reagoitu heti ja muutettu rakenteita vastaamaan uuteen tilanteeseen. Forssan kaltaisessa kaupungissa olisi odotettu, jahka kasvu valuisi myös sinne muunakin kuin poismuuttona. Organisaatioille kylvetty raha olisi mennyt edelleen hukkaan ja harakoille. Kehotin 2000-luvun alussa Holjat -markkinoiden pitäjiä muuttamaan nimen intialaiseksi Holi -markkinaksi ja kiinnostumaan maailman suurimman talousalueen kasvusta ja markkinahumusta Aasiassa. Ei mennyt perille. Vaikka nimikin oli sama ja juuret juopottelussa ja torialueen sekä puiston roskaamisessa. “Ja mä myötäilen kun sä hiljalleen tuot käden taskuillein, odotan vaan, siihen mä jään, mä näin tahdon olla vain.” Laskun maksavat veronmaksajat.