Number 44

Numerologia on yksi salatieteen haaroista samaan tapaan kuin moni tulkitsee astrologian, kiromantian (käsistä lukeminen) jne. Näistä salaisista tieteistä astrologia on laajimmin levinnyt ja vaikeimmin tulkittava. Oleellista on, että ihmisellä on tarve tuntea luonnon salaisuuksia kitkien ensin pois sisäiset epäilynsä ja itsekkyys, pahuuden rikkaruohot, sekä ruumiillisesti että sielullisesti ja astuttava salatieteitten tutkimusalueille. On oltava sitä joko täysin tai uskottava tieteelliseen maailmankuvaan. Puoliväliasetelma pahinta Puoliväliasetelma jommankumman puolella on hieman sitä ja vähän tätä. Se ei ole maailmankuva ensinkään ja myös tulokset ovat kehnoja. Jos uskoa on oikeaan edes sinapin siemenen verran se kyllä siirtää vuoria. Mutta jos sitä ei ole lainkaan, mitään ei tapahdu. Eksistentialismi vaatii täydellistä sitoutumista. Jos olet sosialisti, kapitalisti, liberalisti tai korporativisti sitä on oltava oikein eikä vähän kaikkea. Kaikki politiikkaa on kuitenkin populistista ja sitäkin on oltava joko kokonaan ja täydellisesti tai sitten vain kehno populismin imitoija. Imitoija on aitoa aina askeleen jäljessä ja plagiointi, kopiointi näkyy innovoinnissa. Aito innovaattori ja visionääri sekä hänen menetelmänsä ovat kokonaan toiset kuin jälkiomaksujan hitaat hedelmät. Kun tästä aiheesta väittelet, olet varmasti tutkijana sen sisällä ja tiedät yhä enemmän yhä vähemmästä. Tarkkuusnäkö kasvaa sekä lähelle että kauas ja käytät vuoroin kiikaria ja mikroskooppia. Piilotajuntasi työskentelee aiheen kimpussa vuosia, joskus vuosikymmeniä. Näet siitä unesikin, tietämättä. Kun olet mukana puoliväliasetelmassa puuhastellen ja harrastellen toimittajan tapaan vaihtaen yhtenään aihetta, tiedät yhä vähemmän yhä enemmästä ja enintään levität ideoiden siemeniä, mutta eteneminen itse tieteessä jää olemattomaksi. Näin syväanalyysi medioissamme on koko ajan vähentynyt ja se koskee myös koulutustamme mediayhteiskunnan tarpeisiin. Me saamme valtavasti tietoa ja pääosa siitä on pinnallista puppua, hattaratietoa tai viihdettä. Se miten sen valikoimme ja käytämme hyväksi, teemme valintamme, on omalla vastuullamme. Sitä kutsutaan individualismiksi ja se ei hyväksy yhteisöllisiä eettisiä ja moraalisia ratkaisuja. Elämme jälleen kahden mallin puoliväliasetelmassa, jolloin niillä ei ole elämän laatua korjaavaa merkitystä. Puoliväliasetelmissa syntyy eksyneen ihmisen ahdistusta ja väsymistä, kiusaamista ja sosiaalista häiriköintiä, syrjäytymistä. Sitä kutsutaan murroskulttuuriksi tai hybridiyhteiskunnaksi, jossa mukana on sekä vanhaa dieselmoottoria että uutta sähkömoottoria. Täydellinen sähkömoottori olisi aikanaan edellyttänyt myös toisenlaiset tiet ja auton muodon. Siirtymä hevoskieseistä ja -rattaista höyryveturin kautta häköpönttöihin ja öljyn tisleitten polttoon on ollut kallis tapa ja uhkaa nyt koko globaalia maailman taloutta ja sen ekologiaa, kestävää kehitystämme puoliväliasetelmissa eläen. Näistä on päästävä irti tai hyväksyttävä talouden kehnot näkymät ja elettävä imitoijan, jälkiomaksujan ehdoilla. Pakkomielle uskoa Numerologoa on salatieteistä loogisesti helpoin. Säännöt voi opiskella ilman erityistä koulutusta, kuten nykyisin on tapana, ja siinä sen salaisuus juuri piileekin. Se on kuin poliitikon maailma, jossa jokaisella on hieman erilainen käsitys maailmasta ja sen säännöistä. Jokaisen ääni kelpaa tuli se mistä tahansa suunnalta. Sen oppiminen ei tapahdu pänttäämällä päähänsä luonnonlakeja tai väljempiä stokastisia ihmistieteitten lainalaisuuksia. Riittää kun äänestää mutu -tuntumalla. Politics käsitteenä on kuitenkin hieman eri asia kuin policy, fyysisen, sosiaalisen ja taloudellisen ympäristömme kehittäminen. Jälkimmäiseen ihmisiä voidaan kouluttaa, edelliseen vähemmän, ellei sellaisena pidetä vaikkapa puhetaitoa, julkista esiintymistä, retoriikkaa, ja monia vaikkapa manipulatiivisia keinoja vaikuttaa ihmisiin, mainostamista ja markkinointia. Tänään medioitamme myydään ilmoitusten ja mainosten kautta, ei tiedon ja informaation. Jälkimmäinen on ilmaista, edellinen maksaa. Sitä kutsutaan riistotaloudeksi jossa tiedon tuottaja ei saa korvausta lainkaan, ainoastaan ilmoitusten ja mainosten myyjät sekä viihteen sekä kevyen hattaratiedon tuottajat. Tieteellisen tiedon tuottajat pitävät kuitenkin järjestelmää yllä. Innovaatio, analysoitu tieto, ei synny ilmoituksen ja hattaratiedon tuotteena. Numeroiden tieto periytyy muinaisesta kiinalaisesta, intialaisesta, babylonialaisesta, egyptiläisestä ja kreikkalaisesta puolitieteiden tuntijoista. Heillä oli hallussaan nimien, syntymän ja ihmiselämän mysteerioiden tuntemus alkaen Pythagoraan kaltaisista liki jumalhahmoista ja yhdistellen näitä jumalalliseksi numeroiden tieteeksi. Jumalilla ja numeroilla oli mystinen yhteys ja usein vielä astrologiaan, taivaalle tuijotellen. Sillä ei ole mitään tekemistä nykytieteen kanssa mutta viihteenä se myy hyvin. Jotkut ottavat sen tosissaan. Yhteiskunta alkaa taantua ja joutua samalla historiansa traumaattisiin solmukohtiin. Meillä Suomessa sotien ja veritekojen aikaan. Sosiaalinen muisti ja pääoma on siellä traumatisoitunutta. Numerot vievät aina sinne. Samoin yksilön omassa käyttäytymisessä, psykologiassa. Lopulta koko “virtapiiri” on kuin oikosulussa ja ylirasittunut jota päihteet pahentavat. Numeroiden maaginen merkillisyys periytyy omaan aikaamme. Lottoriviä täyttävistä 55 % luottaa onnennumeroihinsa ja “vain” 45 % koneen arpomaan riviin. Ihmisen taikausko ja hyväntahtoinen hulluus on mittaamaton. Ihmistä voidaan huijata lukemattomin keinoin ja aina syy on ihmisessä itsessään. Halussa tulla huijatuksi. Myös suomalaisten suurmiehiin Mikael Agricolasta Elias Lönnrotiin liitettiin elämänrytmin maagisia lukuja ja toki he käyttivät niitä itsekin omassa työssään. Maagiset luvut osoittavat kuinka Mikael Agricola olisi jälleensyntynyt Elias Lönnrot. Kun ihmisen työ on ollut kulttuurille suurimerkityksellistä, hänen maaginen työnsä pyritään siirtämään jopa numerologian keinoin yhteen ja niinpä Agricola kuoli samana päivänä huhtikuun 9. kun Lönnrot syntyi. Toki on muitakin todistuksia. Vakuuttavia. Number 23 Edellisissä kuntavaaleissa sain kannettavakseni ristinä numeron 23. Samaan aikaan elokuvateatterit täyttyivät Jim Carreyn elokuvaa seuraavista ihmisistä. Aiheena oli numeroiden riivaama, vakavaa roolia näytellyt mies Jim Carreyn tähdittämänä. Elokuvassa Jim Carrey sekoaa numerosta 23. Tuo numero hyppii hänen silmilleen katsoi hän mihin tahansa suuntaan tai laski numeroita yhteen, vähensi tai kertoi. Numeron helvetillinen, paholaiseen liittyvä kirous, oli saapunut Carreyn päähän perheenisänä kirjasta, jonka lukemisen hän olisi voinut jättää väliin. Laiskana lukijana muutenkin ja puoliväliasetelman ihmisenä. Sellaiselle mikä tahansa kirja on tiedettä. Oma aikamme on nyt täynnä kouluaikojen laiskoja lukijoita ja kirjoittajia, jotka ovat sosiaalisen median koukussa raskasta taakkaa ilman läppärin kyljessä olevaa alkolukkoa. Kun ammattitoimittajan työ on sekin muuttunut sisällöntuotannosta viihteeseen ja menetelmien opiskeluun, kaikkialla on nähtävissä pinnallisuutta, lyhytjänteisyyttä, hattarankeveää sanaserpentiinien saastetta. Kilpaile siinä sitten numerolla 23 henkimaailman mystisten rajatieteiden kanssa ja yritä puhua tulevista vaikeista vuosista ja talouslamasta. Hukkaan menivät ne vaalit Jim Carreyn kirousta ilveilijänä kantaen. Perinteinen media ei edes ole pyrkinyt panostamaan laatuun vaan nostanut kätensä ylös, kiihdyttänyt tason laskua. Pinnallinen sekametelisopan lukeminen on vienyt muutamassa vuodessa lukutaidon lisäksi myös kyvyn ajatella. On muistettava ettei sosiaalinen media ole faktaa. Samalla yksittäisen toimittajan vaikutusvalta on murentunut. Syvälle menevä taide, tutkimus ja tiedonvälitys on nyt vain voittoja osakkeenomistajille ja perinteinen media saa tulonsa ilmoituksista, mainoksista. Näin politiikka (politics) pinnallistui ja policy (kehittäminen) katosi kokonaan. Sananvapaus voitti Toki mielipiteensä esille haluavat ovat nyt voittajia. Intenet ja sosiaaliset mediat vapauttivat sanan lopullisesti. Ennen tätä aikaa sananvapaus oli pelkkää löysää puhetta niiden oikeuksista jotka median omistivat. Toki tämä sama suunta jatkuu sosiaalisten medioittenkin sisällä ja niiden tuotannossa. Toisaalta parhaimmillaan ne tuotavat tietoa, johon valtamedia ei toki pystynyt. Jatkossa mediayhteiskunnan herruudesta voittaa journalismi, joka muistuttaa yhä enemmän tukijan työtä. Ei riitä että tietää yhä vähemmän yhä enemmästä, on myös tiedettävä tieteen tekijän tapaan yhä enemmän yhä vähemmästä ja ymmärrettävä miten tämä kaikki tapahtuu nopeasti ja on integroitavissa yhteen, poikkitieteelliseen asuun. Se on rankkaa työtä. Erikoistuminen on myös median tehtävä ja toimittajan työtä. Poliittinen korrektiivisuus katoaa, kuten on Forssassa huomattu, konsensushenki on hävinnyt jo aikoja ja määrän valtava kasvu lisää luonnollisesti huuhaan osuutta informaatiossa. Hyvää on etenkin portinvartijoiden ja tiedotusmonopolien katoaminen. Mutta miten kertoa, että 23 ei ole niin paha numero kuin Jim Carrey leffassaan osoitti? Onneksi nyt on käytettävissä uusi numero, 44 :o) Numero 44 Koska takana on numeron 23 tuomat kakki inhimillisen elämän koetut kirot pyrin nyt osoittamaan miten numero 44 on kuin kääntöpuoli kaikelle tuolle koetulle helvetille. Teen sen 44 kertaa ja noudattaen nyt oikeaa matematiikkaa, en numerologian salatieteitä. Jokainen voi pohtia luettuaan, olenko onnistunut. 1) Forty-four (44) on ns. tribonacci numero, a happy number, onnen numero, octrahedral number, palindromic number, stormer number, Eulerin funktiosta johdettu jumalallinen ihme numeroiden joukossa. Voitte tarkistaa tämän Wikipediasta. Se ei valehtele. Englanninkielisenä sillä on liian paljon korjaavia lukijoita, tiedemiehiä mukana. 2) Myös astronomiassa 44 on saanut poikkeuksellisen paikan. Koska kuitenkin moni sotkee astrologian ja oikean tähtitieteen, en ala tätä kuvaamaan. Totean vain kuinka kyse on Saros numerosta ja se saa nyt riittää. Olen aiemmin kirjannut tämän tarkemmin romaanissani Arctic Babylon. Tänäänkin sen avasi koneeni muistista joka tunti ainakin yksi lukija ja alkoi uuvuttavan urakan. 3) NGC 44 viittaa Andromedaan, sen kaksoistähteen ja sen poikkeukselliseen tarinaan (www.ngcic.org/). Vastaavasti M44 takoitta ns. Beehive Cluster käsitettä. Cluster art on taas oma kotisivustoni ja olen tehnyt tutkimusta klustereiden kanssa yritys- ja aluetaloudessa, mediassa, jo vuosikymmenet. Myös ekologisessa klusterissa väitöskirjaan saakka (Ecological cluster). Jos nämä eivät liity toisiinsa, mikä sitten liittyisi? Numeron täytyy liittyä työhöni, syystä tai toisesta, tuskin koko ajan sattumasta. Kaikille tiedemiehille sattumaa ei ole olemassakaan, kuten Einsteinille. 4) Pidän musiikista, klassisesta ja bluesista. Suosikkini on “Forty-Four” tai “44 Blues”. Olen käynyt Lousianassa, tiedän missä Roosevelt Sykes popularisoi tämän lyyrisen laulun. Vuosikymmen oli 1920. On kulunut pian sata vuotta tuosta historiallisesta hetkestä. Well I walked all night long, with my hand (2x) Now I was looking for my woman, found her with another man Well I wore my .44 so long, Lord it made my shoulder sore (2x) After I do what I want to, ain’t gonna wear my .44 more Now I heard my baby say, she heard that 44 whistle Blom (2x) Lord I should like, ain’t gonna blow that whistle no more Now I got a little cabin, and it’s number 44 (2x) Lord I walk up every morning, the wolf be scratching on my door 5) Mikä yhdistää Hank Aaron, Willy McCoveyn, Reggy Jackson, Floyd Littlen (Denver Broncos), Pete Retzlalaffin (Phoenix Suns), Sam Laceyn (Sacramento Kings), George Gervin (San Antonio Spurs), Jim Brown, Ernie Davisin, Floyd Littlen, Rob Konradin (Syracuse University). Aivan, voittajien numero 44 joka on luonnollisesti yleisin jäädytetty numero samalla. Yhdysvalloissa kuka tahansa ei saa kantaakseen paidassaan numeroa 44. 6) Entäpä kun soitatte Englannin verkkoon, Britannian Imperiumin saarivaltion punnalla hyvin menestyviin ja eurokriisiämme sääliviin maihin, haette sieltä kumppania EU:n rakennerahastojen käyttöön, mihin suuntanumeroon soitatte? Aivan, 44 näpytetään kännykkään, olen tehnyt sen miljoonia kertoja hakiessani Lounais-Hämeeseen osaamis- tai innovaatiokeskusrahoja joko Agropolikseen, MTT:n tutkijoille ja aina erehtymättömälle hallinnolle, jokiprojekteihin Loimijokilaakson hankkeisiimme tai pellavan jalostukseen Somerolle, Ernie (European Rivers Network) ohjelmaan yleiseurooppalaisena järkivihreän Loimijoen nimissä jo 1990-luvun puolella ohjelmaa koordinoiden myös ranskalaisten, espanjalaisten ja ruotsalaisten puolesta. Rhonen laakso, Tweed joki, Emå, Kalix, joet Espanjassa ja Irlannissa tulivat tutuiksi, samoin jokilaaksojen talous ja elinkeinoelämä, kulttuuri ja suuntanumero 44 syöpyi mieliin. Myöhemmin samaa numeroa käytin brittien hallinnollista ja kärkiyliopistojen apua hakien matkalla Kiinaan (Susdev China) ja ajaen Yhdysvalloissa tietä kohti New Yorkista Massachusetsiin ja Texasista Missouriin. Britit ovat edelleen Yhdysvaltain Troijan puuhevonen matkalla Eurooppaan, lainaten Charles de Gaullea. Tiedepuistojen tukea haetaan aina Yhdysvalloista lähtien ja maailmanjärjestöjen (IASP, AURP) pyynnöstä ja verkottaen samalla mukaan hankkeisiimme, elintarviketeknologiaan ja biotieteisiin Jokiosissa. Kun pidetään juhlapuheita Brasiliassa ja Meksikossa, suurvaltioiden ja investointipankkien vuosijuhlissa, numero 44 on koko ajan käytössä. Pessylvania Route ja U.S. Route ovat tuttuja teitä monelle suomalaiselle ja samalla numero 44. Mihin suuntanumeroon silloin soitetaan tai mitä valtatietä ajetaan? Aivan, numero 44 ja sitten puntia ja taaloja kunnan ja valtion kassaan, Life ja Recite rahoja kuluttamaan talousalueen sisällä ja siellä toimivissa organisaatioissa ja yrityksissä, verottajan laarissa sote -palveluja tarjoten. Rahan jakajan käteen jää aina luu, uhkauksia ja kiusantekoa, pitkiä työpäiviä ilma korvausta. Tiede on innovoinnissa lajina tällainen. 7) Gaius Julius Caesar oli epäilemättä nimekkäin Rooman valtion keisareista. Hänen imperiuminsa ulottui sulkien palomuurillaan nykyisen euroalueen eteläisimmät valtiot mukaan lukien myös pääosan Turkkia ja Afrikan pohjoisen rannikon. Se että kuljetamme mukana eurossa juuri näitä valtiota selittyy Ranskan pitkällä suhteella tähän suuntaan Eurooppaa. Oma suuntamme on globaalilla pallokartalla Jäämeri, luoteis- ja koillisväylät sekä niiden rikkaudet. Pumpulitieksi kutsuttu ensimmäinen Jäämerentie rakennettiin vuonna 1916, jotta pumpulienkeleillä olisi töitä. Tiesivätkö nämä noista uhrauksista silloinkaan tuon taivaallista. Eivät. Ei kukaan odottanutkaan. Caesar kuoli tai surmattiin vuonna 44 ennen Kristusta, 15. huhtikuuta. Odotetusti luotetuin ja läheisin iski hänkin tikarinsa Caesarin rintaan, Brutus. Historia ja maantiede on hyvä kuljettaa mukana, kun teemme omaa joko kunnallista tai kansallista politiikkamme. On hyvä ajatella globaalista mutta toimia lokaalisti. Ei toki päin vastoin. 8) Puola on pilkottu ja kadotettu rajoineen välillä Euroopan kartalta kokonaan. Sen kohtalo muistuttaa idän ja lännen välissä Suomen kohtaloita. Puolan omassa kansalliseepoksessa (Dziady) on Kalevalaa vastaava runo kertoen kansakunnan vapauttajasta näin: ”Born from a foreign mother, his blood of ancient heroes. And his name will be forty and four.” Ei siis mikään paholaisen merkki 666 vaan sen kääntöpuoli 44 myös Puolassa. 9) Elämme Yhdysvaltain vaalien alla ja sen kuumimpia hetkiä seuraten. Barack Obama piti loistavan puheen YK:n yleistunnossa hieman ennen omaa presidenttiämme. Hän on Yhdysvaltain 44. presidentti. Uskon ja toivon että tämä luku säilyy myös vaalien jälkeen. 10) “Man in Black”, Saint James the Great, Agrippa I Judea, Claudia Julia ja Wu Han, Han Dynastian keisari, kuolivat kaikki samana vuonna 44 jälkeen Kristuksen. Oikeat ihmiset ymmärtävät kuolla ja syntyä oikeana vuonna. 11) Suomi irtautui toisesta maailmansodasta vuonna 1944. Se oli Suomelle merkittävä vuosi ja samalla sitä myös Marsalkka Mannerheimille, josta nyt on tehty heikkotasoiseksi kuvattuja yhden tähden elokuvia. Mannerheimin suurin merkitys korostui juuri vuonna 1944. Ei tätä historiaa toki elokuvat miksikään muuta. Mitä paremmin historiaa tuntee, sitä enemmän Mannerheimia arvostaa myös ihmisenä. 12) Sodastaan suomalaiset muistavat Neuvostoliiton 44. divisioonan. Se oli alun perin Ukrainassa koottu jalkaväkidivisioona. Parhaiten tuo divisioona muistetaan Raatteentien taisteluista talvisodassamme. Se on myös muisto omasta isästäni. Hän säilyi noissa taisteluissa, divisioona ei. Ei sen kohtalo kuitenkaan niin synkkä ollut kuin mitä elokuvat antavat ymmärtää. Monelle matka Ukrainasta Suomeen oli merkittävä etappi ja käännekohta elämässä. 13) Suomalainen lentolaivue 44 oli legendaarinen perustamisestaan alkaen. Se oli kaukotoimintalentolaivue ja muistutti siinä myös isääni, tosin hän liikkuen Mannerheimin ratsastavassa rykmentissä linjojen takana. Tänään näistä rintamalinjoja ylittäneistä miehistä on puhuttu ymmärtäen, kuinka näiden miesten oli selvittävä sellaisissa oloissa, joissa valvottiin monta vuorokautta ympäri ja joltakin meni raajoja vihollisen tulituksessa tai miinaan astuessa. Siinä vaadittiin lääkitystä. Ikää isälläni oli 22 vuotta. Hän poistui viimeisten miesten mukana rajaa Värtsilässä suljettaessa ja olin itse sitä ensimmäisten joukossa avaamassa vuonna 1989 samassa paikassa. Opiskelimme kuntayhteyttä ja vedin ohjelmaa kaksi vuotta ja myös Sortavalan talousalueella. Tänään Värtsilä on liittynyt Tohmajärveen ja Kesälahti Keski-Karjalassa Kiteeseen. Rääkkylä ja Tohmajärvi yksityistivät kuntansa sote-palvelut. Olin sitä lähetä seuraamassa. Rääkkylä on sisämaan saaristokunta. He kiittelevät ratkaisuaan. Kesälahtelaiset omaansa. Sitä kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi. Kun yhdessä tehdään valinnat, ne on syytä hyväksyä myöhemmin ja muutettava asennetta myönteisempään suuntaan kun jos päätökset sanellaan muualta, ylhäältä. Kuntarakenneuudistajien olisi syytä noudattaa edes peruspsykologiaa. 14) T44 on suomalaisille tuttu Neuvostoliitossa valmistettu panssarivaunu. Se on eniten valmistettu panssarivaunu samalla. Se, millaiseksi Venäjän olot muuttuvat Putinin jälkeen, on suuria suomalaisia kysymyksiä. 15) Bussilinja 44 Larkhillista Enniskerryn suuntaan ja takaisin tuli tutuksi Dublinissa seuratessamme toistemme ohjelmien toteutusta niin Irlannissa, Skotlannissa, Ruotsissa, Ranskassa kuin Espanjassakin. Itse pidin miellyttävimpänä Skottien Tweedjoen maisemia ja Edinburgh on paikka, jossa käyn edelleen myös yliopistossa Lontoon yliopistojen rinnalla. Geenitutkijoille Edinburgh on merkittävä paikka. 16) Kantatie 44 Sastamalasta Kauhajoelle on kehittynyt vuosien varrella pitäjäteistä ja tuli tutuksi niin Kokemäenjoen ohjelman kautta kuin vieraillen tyttäreni kotona Vammalassa. Nykyisin he asuvat Raaseporissa. Satakuntalainen ihminen poikkeaa melkoisesti etenkin ruotsinkielisestä saaristoalueesta. Kun on asunut liki kaikissa maakunnissamme, suurimmat erot ihmisten tavoissa ja murteessa syntyvät juuri ajaen tätä tietä Kokemäenjokilaaksosta kohti Pohjanmaata ja Kurikkaa 150 kilometriä. On hyvä tuntea Suomea ja maantiedettä kun Suomea suunnittele aluelääkärinä, ei tuomarina. 17) Bulevardi 44 muistuttaa punatiilitaloineen Forssaa. Bulevardi mediaympäristönä Helsingissä ja Forssassa ovat tulleet tutuiksi ja muutokset ovat suuria. Lehtitaloja läheltä seuranneena ja niissä myös työskennelleenä sekä tutkijana että osana mediamylläkkää, pitäisin nykyistä murrosvaihetta pelkästään positiivisena asiana. Mediaväki joutuu sopuetumaan, mutta samalla myös toimimaan ensimmäisen kerran selkeästi tien näyttäjinä innovaatiomedian kautta. Tutkimukseni sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta tulivat hyvään aikaan ja toivottavasti ovat palvelleet bulevardin lukijoita ainakin blogeina, joita taitaa olla jo liki tuhat kappaletta. Ne saattavat muistuttaa aika tavalla yläsavolaisen Juhani Ahon lehtimiesaikanaan tekemiä lastuja. Pituus on ainakin liki sama ja poikkeaa bloggaajana reippaasti lyhyistä muutaman kappaleen kertojista. Aho olisi ilman muuta ahkera blogisti, jos eläisi tätä aikaa. Ahoa tuntevat muistavat miten luku 44 oli hänelle tärkeä. 18) Muumimaa osa 44 kertoo isoisän roolista ja se on isän tehtävää vieläkin merkittävämpi. Toivon hartaasti, etteivät äidit ja isoäidit unohda miehiä ja isoisiä siitä tehtävästä, joka on yhteisön sisällä tärkein. Jos presidentin on siitä kerrottava isällisesti, siinä ei ole kyllä mielestäni mitään pahaa. Lapsiystävällinen Forssa voisi olla myös ikääntyvän ihmisen ehdoilla kulkeva ja siinä pumpulienkeleillä on paljon pohdittavaa. Isoisät mukaan näkyvämmin. Parempi huonokin isä kuin ei isää ollenkaan sanottiin Savossa. 19) HICSS-44 viittaa lähelle varsinaista työtäni ja arkiminää. Käsitteet “Knowledge system”, “Organizational system”, “Software techonology”, “Internet and Digital economy”, “Information technology in Helth care”, “Electronic Governement”, “Digital media”, “Decision techonology”, “Collaboration Systems” ovat tyypillisiä HICSS-44 konferenssin aiheita. Ympäristön ja elintarvikkeiden tai tiedepuistotoiminnan kohdalla aiheet ovat luonnollisesti kokonaan muita mutta aina nämä uuden teknologian aiheet tulevat mukaan poikkitieteisessä pohdinnassa . 20) Mooseksen kirjan 44. luku liittyy aiheeseen, jolla on ollut merkitystä normistomme synnylle ja samalla eettisten ja moraalisten ratkaisujen taustaan. Protestanttisen maan normisto on toki edelleenkin vahvasti Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin nojaavaa siinä missä vaikkapa juhlapyhämme ja niiden vietto, häät ja hautajaiset. Tällä kohden korostetaan oikeutta, kohtuutta mutta myös suvaitsevaisuutta ja se sopii hyvin numeroon 44. 21) Hallitus on esittänyt eduskunnalle vuonna 2011 HE44, jossa on esitys takuueläkkeestä annetun lain, asumistuesta annetun lain ja vammaisetuuksista annetun lain muuttamisesta. Ikääntyminen on keskeinen aihe kuntavaaleissa. Eteneminen tavalla, jossa ikääntyvien ja vammaisten ongelmat ovat etusijalla sekä yhteiskunta toimii nyt näiden ehdoilla, on kestävä ratkaisu ja hyväksyy tosiasiat. 22) Vuonna 1944 syntyivät Urpo Leppänen ja Pekka Vennamo, mutta myös vaikkapa Leif Segerstam, Timothy Dalton, Gerhard Schröder, George Lucas, Mary Robinson, Ban Ki-moon, Juhani Palmu, Aulikki Oksanen, Markku Envall, Seppo Ahti (Bisquit), Rajiv Gandhi, Antti Tuuri, Michael Douglas, Timo K. Mukka jne. miljoonia uusia upeita kansalaisia. Tänään he ovat nuoria eläkeikäisiä tai nukkuneet jo pois. Viimeisimmät kuitenkin vasta lähellä vuotta 2050. Silloin meitä on lähes 10 miljardia ja Jäämeri on vapaa jäästä, ilmastomuutos edennyt ja huomattava osa etenkin viljelymaastamme joko veden alla tai turmeltu. Tähän on varauduttava ja oltava valmiina jo vuonna 2044. Saman vuonna kuoli mm. Edvard Munch, Pier Mondrian, Samuli Paulaharju, Pehr Edvin Svinhufvud, Antoine de Saint-Exuperry, Aino Achte, Edvin Rommel, Lauri Haarla, Wilho Sjöstöm, Klaus Holma ja Erkki Kaila. Olen kirjoittanut heistä jokaisesta jotakin ja jostakin tehnyt myös maalauksen tai veistoksen. Antoine de Sain-Exuperry vaikutti minuun vahvasti jo lapsena Samuli Paulaharjun jalanjälkiä liikuin Lapissa. 23) Vuonna 2044 Winston Churchill ja Josif Stalin aloittivat konferenssin Euroopan tulevaisuudesta Moskovassa. Suomen ja Neuvostoliiton sotakorvausneuvottelut alkoivat. Veikko Vennamo nimettiin ASO:n osastopäälliköksi ja karjalaisten evakkojen asutus alkoi. Saksalaiset vetäytyivät hävittämältään Rovaniemeltä. Vuosi oli Suomen ja maailman historian ehkä vaiherikkain vuosi. Moni asia kulkee edelleen tuon vuoden ehdoilla ja niiden tunnoissa, jotka tuolloin elivät. Se on syytä muistaa. 24) Magnum 44 ja Clint Eastwood debytoivat Dirty Harryna vuonna 1971 tuon aseen kanssa. Aseet, päihteet, huumeet, väkivalta jne. ovat olleet ongelma, joka on seurausta tuosta vuodesta ja sitä edeltäneistä tapahtumista. 25) Strumgewehr 44, rynnäkkökivääri, tuli korvaamaan jalkaväen kiväärin, konepistoolin ja pikakiväärin Saksassa maailmansodan lopulla. Onneksi kuitenkin riittävän myöhään. Aseesta tehtiin mitä erilaisempia muunnoksia. Aseteollisuudesta tuli merkittävä teollisuuden ala. Aseet on syytä takoa auroiksi. 26) Aleksanterinkatu 44 Kluuvissa säästyi pommituksissa. Gesellius, Lindgren ja Saarinen olivat tämän antilooppikorttelin arkkitehteja. Se on Helsingin yksi kauneimpia kohteita. Näitä kohteita on vähän ja ne on suojeltava. 27) Kirkoissamme veisattiin sotien jälkeen runsaasti psalmia 44. Englanniksi psalmi alkaa “We have heard it with out ears, O God; out ancestors have told us what you did in their days, in days long ago. With your hand you drove out the nation and planted out ancestors; you crushed the people and made out ancestors flourish. It was not by their sword that they won the land, nor did their arm bring them victory; it was your right hand, your arm, and the light of your face, for you loved them. 28) Lauritsalan paperiliiton osasto on tuplanelonen, 44. Ja toiminta on myös kuten tuplaneloselle kuuluukin. Terveisiä Lauritsalaan. Paperimiehistä ja sellunkeittäjistä joku varmaan vielä muistaa isosetäni Ilmarin. Enson navetasta saatiin Ayrshirekarja Imatralta Iisalmeen. Se teki Ylä-Savosta vauraan maakunnan. Metsien rinnalla. Luonnonvarojemme käyttöön on nyt paneuduttava uudelta pohjalta ja perustalta. 29) Jean Sibeliuksen “Valse triste”, Op 44 no 1 on kauneinta suomalaista maailmalle vietyä kulttuuriamme. Hugo Simbergin tapaan sekin kesyttää kuolemaa. Pelko on suomalaisten vaikein perustauti. 30) Kokkolan JHL 44 on tuplanelonen sekin. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto on kuntavaaleja ajatellen avainliittoja. Se on vastaus kapealle ajattelulle ja edunvalvonnalle sekä myös työelämän kehittämiselle. Kokkola ja Antti Chydeniuksen aatteet ovat hyvä paikka sille. Molemmat ovat vaalien ykkösteemoja omissa arvoissani. Suosittelen Chydeniuksen kertausta ja etenkin hänen rohkeutensa ymmärtämistä omaan aikaansa siirrettynä. Jopa Ruotsin kuningas hämmästeli sitä ja olisi suonut sellaista myös itselleen. 31) Ylen areenassa lentävät lääkärit 44 minuuttia. Draamasarja kuvaa värikästä elämää Australian maaseudulla. Olen siellä käynyt ja tavannut tiedepuistojen maailmankonferenssissa mm. Bill Gatesin. Jo paljon enne kuin Nokia meni hänen syliinsä. Keskustelimme Afrikan lasten auttamisesta. Cluster art sai siellä käsitteenä vahvistuksen tavatessamme aboriginaaleja ja tutustuessamme heidän taiteeseen. Lapset ottavat vastaan sellaista, josta emme aikuisena voi edes uneksia. Tästä on pidettävä kiinni ja lapsiystävällinen Forssa on myös sitä luovalla ja innovatiivisella tavalla. 32) Kulttuuriareena Kuopio 44. Entinen nuorisokeskus on pessyt Kallaveden kaupungissa kasvonsa ja se tanssii, soi, liikkuu, maalaa, veistää sekä estää nuoria syrjäytymästä luovan elämän iloista. Juuri tätä on numero 44. 33) “44 minutes” on autenttinen ohjaus kahden pankkiryöstäjän todellisuuspohjaisesta draamasta ohjaajana Simeneau ja pääosassa Michael Medsen. 44 minuuttia kuvaa ajallemme tyypillistä väkivaltapläjäystä, jossa Kalifornian auringon alla nähdään yksi verisimmistä poliisien ja kahden ryöstäjän välisestä yhteenotosta. Kukaan sivullinen tai poliiseista ei kuollut, uskomatonta. Vain Mel Gibson saa aikaan vielä verisempiä kuvia. 34) Suomen rikoslain 44 luku koskee terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia rikoksia. Niihin on nyt tartuttava. Torjunta-aineet, tuoteturvallisuus, kemikaalit, terveydensuojalain valvonta, elintarvikelain valvonta, elintarvikehygienia ovat jatkossa elintärkeitä. Itse lisään tähän vielä työhygienian, työturvallisuuden ja siellä erityisesti epämiellyttävän työpaikkakiusaamisen. Terveydenhuoltorikkomuksiin on nyt puututtava kovalla kädellä. Tämä koskee myös lääkerikoksia, dopingrikoksia, päihteisiin liittyviä rikoksia. Pääsimme tupakasta irti kun siirsimme uhriksi tupakoimattomat ihmiset. Päihteiden ja kiusaamisen kohdalla kärsivät kolmannet ihmiset, pääsääntöisesti täysin ulkopuoliset lapset, mutta myös vanhukset. Ei vain avuton kiusattu ja työyhteisön hyvinvointi. Verkottuneet kiusaamistapaukset ja nepotismin tukemat valtarakenteet on murrettava. 35) Studia 44 Oulussa on monipuolista pienyrittäjyyttä laadukkaimmillaan. Perinteiseen kuosiin ja palveluammattiin voidaan saada aivan uusi oululainen imago ja innovatiivinen ilme. Se on sitä 44 tekemistä. Onnea. 36) 44 tattoo & gallery on tuplanelosten taidetta ja viihdettä. Siinä missä Richard Borgin Memoir 44:ssä elegantin taistelupelin ideaa. Itse viihdyn shakin ja kouluaikana jätkänshakin parissa. Olen ylpeä Iisalmen lyseon mestaruudestani. Onkohan toinen finalisti toipunut vieläkään? 37) 44-Minutes on Megabethin näkemys Kalifornian pohjoisen Hollywoodin laukauksista. Teema 44 minuuttia toistuu kovin monessa aiheessa ja myös urheilussa, synnytyksessä, liki kaikilla elämän osa-alueilla. Tuplanelosia tarjotaan tuutin täydeltä silloinkin kun niiden paikka ei ole tässä listassa tai ne eivät nyt tähän mahdu. 38) Brodmann alue 44 tarkoittaa aivoissa ns. BA6 tai BA9 aluetta. Se liittyy mm. semanttisiin merkityksiin ja mielikuviin, merkkien symboliikkaan. Semiotiikka on tiede, joka tutkii näitä merkityksiä. Innovaatioista tärkein on symboli-innovaatio ja sen synty on mutkikas tapahtuma. Tätä prosessia tutkivat myös neurologit. Uuden mediayhteiskunnan sisällä juuri psykiatrian ja neurologian osuus on alkanut kasvaa. Samalla yhteistyö tiedeyhteisön sisällä on muuttunut ja alkaa olla lähellä hybridiyhteiskunnan tapaa prosessoida aivojamme ja aistejamme. En pelottele tällä enempää. Se on 44 aluetta. 39) Firebrake 44 on paisuva yksikomponenttinen polyuretaanieristys- ja tiivistysvaahto. Sitä voi käyttää saumojen täyttöön, mutta toki myös moneen muuhun tarkoitukseen. Se kulkee kämmenessä. Tällaiset uudet innovaatiot ovat 44 aluetta. Innovaatiopolitiikka ja poikkitieteisyys on kasvavaa osaamistamme myös kuntien palveluhallinnossa ja -tuotannossa. Siis kakkosnelosta. 40) Politico 44 aloittaa aamulla ja esittelee presidentti Barack Obaman kampanjaa. Edellinen kampanja kuvattiin globaaliksi ja ensimmäiseksi internet -vaaliksi. Onko kuntavaalimme internet -vaali? Koska pääsemme politiikka 44 vaaleihin? Miksi olemme niin kaukana jäljessä Yhdysvalloista ja jopa Virosta? 41) Rutenium 44 (lat. ruthenium, Venäjä) on harvinainen siirtymämetalleihin kuuluva alkuaine. Sen järjestysluku on 44. Pieni määrä ruteniumia katalyyttinä käytettynä lisää platinan ja palladiumin kovuutta. Luonnossa tätä metallia tavataan vähän platinamalmissa. Se on väriltään hopeisen valkea. Ruteniumia ei tarvita kuin prosentin osia ja haluttu muutos on saatu aikaan. Innovaattoreita populaation jäsenistä on vain prosentin osia ja se riittääkin. Jos tämä henkilö katoaa, koko rakennelma hajoaa. Jos organisaatio halutaan ajaa alas, silloin innovaattorit pyritäänkin ajamaan ulos jälkiomaksujan ja saneeraavan johtajan aggressiolla. Hän toimii näin eläimen vaistolla, tietämättään. Suomeen innovaation diffuusio levisi pääosin Pietarista. 42) Navigon Europe 44 on laite, jolla löydät äänestyspaikalla. Kellonkin voit hankkia matkaa varten. Breitling Superocean 44 lähtee jopa alle 3000 euron. Olisiko kuori valmistettu ruteniumista palladiumia ja platinaa käyttäen? 43) Forssan kaupunginvaltuustossa istuu 43 päättäjää. Toki mukana on myös kunnanjohtaja ja joukko muuta väkeä ja rahvasta lehtereillä. Tilannetta ei kaunista edes se, että mukana olisi ylimääräinen kirjuri tai neuvonantaja, kuten Forssan Lehden toimittaja oli ystävällisesti hauskassa pakinassaan esittänyt varjohallitusta kootessaan. Olisi oltava 44 päättäjää, jotta tuo onnen luku ja Saros numero olisi koossa. Tästäkö johtuvat nämä ongelmat, jossa koko ajan on taustalla tunnelma ikään kuin lasten leikissä, yksi tuoli on liian vähän? Se tuoli on hankittava ja täytettävä. 44) Suomalaiset käytävät medioittensa lukemiseen keskimäärin 44 minuuttia. Siis näitten vanhojen printtimedioittensa. Se on onnellisen lukijan ja median luku. Media neljäntenä valtiomahtina ja media-ajan portinvartijana saakoon tämän Forssan valtuuston viimeisen paikan. Ilman mediaa ei olisi vallan vahtikoiraa tai uutta luovuutta, innovointia vaativaa kritiikkiä, kulttuurin ja taiteen ystäviä taloutta tukemassa. Lämmin kiitos lukijalle.

Mies joka tiesi liikkaa

Helsingin Sanomat antoi lukijoilleen haasteen pohtia, miltä markka näyttäisi tänään? Tehtävä oli vapaa olkoonkin, että pragmaatikko suomalainen ymmärsi sen alkaen pohtia seteleiden kuvitusta sen jälkeen, kun toimittaja oli antanut hänelle lapsekkaan lisäyksen henkilöistä, jotka ovat ansainneet kuvansa omana aikanamme uuden setelistömme kuvittajiksi. Syntyi tahatonta ironiaa ja harkittua pilkkaa, jossa babu, bosa, bugi, bööna, denari, dinero, djengi, dollari, dyne, fiuna, fyffe, fyge, fygu, fynde, fyrkka, fyrkkis, fyrna jne. alkoi elää suomalaiseen tapaan kovin pragmaattisena haasteena ja symbolikuvina. Vaihdon väline ja arvon mitta Raha on vaihdon väline, arvon mitta, ominaisuuden muoto ja valuutta mutta samalla myös paljon muuta ja erityisesti silloin abstraktia, ei symboleilla kuvattavaa ensinkään. Oman aikamme raha on kovin kapea ja liitetään hyödykkeisiin, palveluihin ja tavaroihin. Raha on kalvakka yhteiseen sopimukseen perustuva arvon säilyttäjä ja kirjanpidollinen yksikkö kiusata ihmisiä tai helpottaa heidän elämäänsä, kuinka vaan. Luontaistalous on talousjärjestelmä, jossa ei käytetä rahaa ja rahatalous toi mukanaan sopimuksenvaraisen tavan mitata maailman tuotanto noin 47 000 miljardin dollarin arvoiseksi. Etymologiassa latinan “moneta” on Juno-jumalattaren lisänimi. Sen voi johtaa käsitteestä “monere”, varoittaa, ja se on hyvä lähtökohta myös suomalaisen markan abstraktille pohdinnalle, virtuaalisetelin maalaamiselle. Rooman tasavallan ensimmäinen rahapaja sijaitsi Juno Monetan temppelissä, mistä kytkös rahaan tuli myös jäädäkseen. Monessa kielessä raha sai kuitenkin symbolisen merkityksensä painetusta metallista, siis hopeasta tai kullasta. Heprean “kesepph” on sekä hopea että raha. Sammon ryöstö Suomalaisessa Sammon ryöstössä ja rauta-ajassa Ilmarinen seppänä takoi rahaa hänkin jalometalliin ja kertoi sen olevan väärennöksen. Se oli järkevä havainto. Siinä oli samaa harhaa kuin myöhemmässä Rooman hopeisessa deneriuksessa, joka vastasi neljää sestertiusta. Kun Jeesus kavallettiin, se tapahtui hopearahoissa. Kristuksen puheessa keisarin kuvalla varustettu raha kuului verotuksessa keisarille: “Anna keisarille se, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu.” Kultalpootuista siirryttiin setelikantaan ja keskuspankkeihin. Aluksi ne sitoutuivat lunastamaan setelit tietyllä määrällä hopeaa tai kultaa. Siirryttiin kultakantaan. Maailmansodat ravistelivat rahajärjestelmää ja pahiten Saksassa. Hyperinflaatio vei rahan lopulta arvottomaksi. Suomi liittyi Pohjoismaiden mukana puntaklubiin. Englannin punnasta tuli näin merkittävä vaikuttaja myös jatkossa suomalaiseen talouteen, markkaan. John Maynardt Keynesin teorioiden ja Yhdysvaltain New Deal -politiikan sekä ruotsalaisen “kansankodin” kautta länsimaat saivat kilpailijakseen Stalinin suunnitelmatalouden, jota myös Hitler keskusjohtoisessa mallissa seuraili. Yhdysvaltain dollari ja kiinteät valuutat, joita voitiin myös tarpeen tulen järjestellä, oli seuraava vaihe Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) synnyn myötä (Bretton Woods). Euroopan valuuttajärjestelmä Kun tämä järjestelmä romahti, pääosin Yhdysvaltain talouden kautta, EY-maat sopivat keskinäisestä valuuttayhteistyöstä. Saksan markka tuli nyt dynamoksi ja Euroopan valuuttajärjestelmä (EMS) perustettiin. Näin yhteiselle rahalle, eurolle ja Maastrichtin sopimukselle, valmisteltiin maaperää. Syntyi vain valuvirheitä, joista on paljon käyty polemiikkia. Se sopisi yhdeksi uuden markan abstraktiksi aiheeksi. Mukana tuossa prosessissa oli poliittista köydenvetoa, josta vastasivat Ranka ja Saksa. Yhteistä valuuttaa oli toki suunniteltu jo 1970-luvulta saakka. EY:n asettama ns. Delorsin komitea ehdotti talous- ja rahaliiton toteuttamista. Suunnitelma oli kolmivaiheinen, johon kuului mm. pääomien liikkeiden vapauttaminen ja keskuspankkien itsenäisyys. Syntyi EKP Euroopan keskuspankki ja yhtenäinen rahapolitiikka alkoi vuonna 1999. Rahaliittoon liittyi 11 valtiota. Tässä saattaisi olla toinen aihe abstraktin markan lanseeraukselle ja hyläten symbolikuvat vanhan koulukunnan kujeina. Jäsenvaltioiden rahayksiköt lukittiin peruuttamattomilla muuttokursseilla yhteiseen rahayksikköön, euroon. Vuoden 2002 alusta eurosta tuli myös käteisraha ja virallinen maksuväline kaikissa euroalueen maissa. Virtuaaliraha Raha oli edelleen kaupankäynnin väline. Se on hyvä arvon säilyttäjänä, ettei inflaatio vie varallisuutta. Se kilpailee paikasta kiinteistöjen ja vaikkapa taiteen kanssa. Raha on menestymässä kohtuullisesti myös sähköisenä välineenä uudessa aikaan ja paikkaan sitoutumattomassa virtuaalitodellisuudessa. Raha ja hintamekanismi ovat edelleen keskeisiä talouden suunnannäyttäjiä, jonka ohjaamina vapaat markkinat säätelevät tuotteiden ja palveluiden, sekä myös itse rahan, kysyntää ja tarjontaa. Suunnitelmataloudessa rahan merkitys oli oleellisesti vaatimattomampi kuin markkinataloudessa. Tästä voisi saada kolmannen abstraktin kuvan setelille, jossa Suomi on joutunut taivuttelemaan talouttaan ja valuuttaansa kahden järjestelmän rajamailla. Tätä on pohdittu kovin vähän ja jos on pohdittu, lähinnä vain puhuen idän ja lännen välisestä kylmän sodan aikaisesta asetelmasta ja Natosta. Ei rahataloudesta juuri ensinkään. Oma rahaa on pidetty Suomessa kansallisen valtion luomisen perustana ja se näkyi vanhoissa markoissamme ja niiden symbolisessa kuvituksessa. Suomessa oma rahayksikkö otettiin käyttöön jo 1860-luvulla autonomisessa suuriruhtinaskunnassa ja voimakkaan nationalismin hengessä, liki uskonnollisessa hurmoksessa. Nyt sellainen symboliikka ei oikein enää sovellu ja sähköinen raha ei siitä juuri mitään ymmärtäisikään. Myyttinen raha Uskonnoissa ja suurissa maailmankatsomuksissa, omassa kristinuskossamme, ihminen ei voi palvella samaan aikaan sekä Jumalaa että mammonaa. Tämä dualistinen maailmankuva on ollut yleinen viime päiviin saakka. Paavalin mukaan rahahimo on kaiken pahan alku ja juuri. Seitsemästä kuolemasynnistä ahneus oli viides ja ikääntyvän ihmisen viimeinen pahe. Kaikki muukin nähtiin vanhakristillisessä ajattelussa osana tätä samaa mammonaa ja sen palvontaa. Oli kyse sitten ylpeydestä, kateudesta, vihasta, laiskuudesta, mässäilystä tai himosta. Protestanttisista suuntauksista kuitenkin monet, etenkin kalvinismi, liitetään juurin kapitalismin syntyyn. Juutalaiset ovat menestyneet liikemiehinä ja Max Weber on pohtinut asiaa monen muun filosofin tapaan. Hyve-etiikka ja kristillinen teologia ovat koko ajan mukana siinä pohdinnassa, jossa aneet, korruptio ja monet muut koronkiskontaan liittyvät ahneuden synnit pesivät. Protestanttisessa Suomessa ahneuden ja paheiden pohdinta saattaisi olla neljäs aihe virtuaalimarkkojen suunnittelijalle niin paikallisena (lokaalisena) kuin globaalina maksuvälineenämme. Cameorooli Rahalla on elämässämme joko päärooli tai sitten odottamaton eräänlainen cameo-rooli. Cameorooli on kuvattu usein eräänlaiseksi näyttäytymisrooliksi. Alfred Hitchcock käytti tätä runsaasti elokuvissaan. Yhtäällä hän oli kirjoittamassa koko elokuvan käsikirjoituksen, huolehti tarkoin sen jokaisen kuvakulman ja leikkasi työnsä itse. Ja jostain oudosta syystä ilmestyi myös itse tällaisen “Notorios - kohtalon avain” -elokuvan pieneen rooliin, teki cameon omassa elokuvassaan. Raha on pääsääntöisesti usein pääroolissa, mutta tekee sen ohella myös pieniä piipahduksia ikään kuin osoittaen olevansa muuallakin kuin vain kameroiden takana ja taustavaikuttajana elämämme kulkuun. Juuri nyt elämme poikkeuksellisen materiaalista aikaa. Veniaalisynniksi laskettava Niinpä on kulttuurisidonnaista miten suhtaudumme vaikkapa ostettuun seksiin. Jossakin kulttuureissa raha osana hyödykettä tai vaihdantaa muuttaa sen arvon kokonaan. Ilmiö ei ole itsestään selvä vaan rahaan sidottu ja normeistamme syntyä moraalinen ja eettinen, myös juridinen, joko pääpaheen tai vähäisemmän veniaalisynnin muoto. Tästä normistomme ja moraalin kaksijakoisuudesta voisi saada viidennen aiheen suomalaiseen uuteen virtuaalimarkkaan. Tämän päivän (25.9) Helsingin Sanomissa herkullisimmat aiheet liittyvät 1970-luvun hiihtäjiemme tapaan taistella kunniansa ja maineen puolesta silloin, kun hävittävänä on tuhannesosasekunnin tappiot joskus neljä vuosikymmentä takaperin. Ketä ne jaksavat kiinnostaa, on eri asia. Suomalaisessa kaksinaismoralismissa ja opportunismissa symboliikka seteleille syntyisi sauvoihinsa nojaavista, liki ristiinnaulitun oloisista messiaanisista hahmoista suomaisemassa tai parrakkaista pitkistä miehistä selittämässä muiden puheita ja tekoja niin ikään suomalaisen sankaritaruston hyllyvällä perustalla. Kuvaksi riittää jo iän rapauttama röntgenkuva selkärangasta, joka on joskus palvellut paksun nahkan tukemana aina senaattoriksi saakka. Kalevalainen tausta Herooinen suomalainen on saanut kiven leipäänsä ja kiroaa siinä julmaa kohtaloaan. Kuolemansynnit eivät ole minkään maan yksinoikeus sen enempää kuin ihmisoikeudet ja niistä saa helposti abstraktein värein sommiteltuja kauniita töitä. Samalla niiden tulkinta jää katsojalle, siinä missä savolaisen sanarieskan puhutun ymmärtämisessä. Näin seteli on aina saajansa mittainen ja jokainen saa ansionsa mukaan. Työmies on palkkansa ansainnut. Yhdelle ahneelle paljokaan ei ole optioineen kylliksi ja joku taas tulee onnelliseksi vaatimattomammasta taideteoksesta. Tutkimuksen mukaan johtajat eivät tunnista tuoksuja alkuunkaan niin hyvin kuin alaisensa ja ongelmia on myös muun otsalohkon käytössä päätöksiä tehtäessä. Niinpä kun raha ei haise muutenkaan, sen määrä on oltava johtajilla kokonaan toinen kuin johdettavilla, jotta edes jonkinlainen häivähdys tuoksusta saattaisi syntyä. Johtaja ei ole ihminen, jonka nenä olisi varustettu sellaisilla reseptoreilla kuin Patric Syskinden romaanin “Parfyymi” päähenkilön tarkka vainu rakennella täydellistä tuoksua ja sen tuomaa rahaa ja valtaa sekä lopulta täydellistä kadotusta ihailijoittensa ateriana. Sen pidemmälle sankari ei voi enää päästä kuin palvojiensa vatsoihin. Aleksi Kiven lähisukulaisen Kaarlo Stenvallin hieno käsikirjoitus julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Kuka meistä tuntee tämän kirjailijan? Elikö hän paremman elämän kuin Alakesi Kivi-Stenvall? Suojeleeko jumalat ihmistä mediakoirien puremilta ja onko taustalla eilen lainaamani meksikolaisen “sugar man” Sixton Rodrigiezin onni välttää kirottu mammona ja mediajulkisuus, idols-ihmisten kuolemansynnit ja juuri Suomessa syntyen? Olisiko tämä kuudes tapa hake värejä abstraktin maalauksen aiheeksi setelille, joka siirtyy virtuaalimaailman turuille ja toreille kertomaan Suomesta, jossa modernin ja abstraktin taiteen historia on kirjoitettu ja kuvitettu kirjalle, jonka paksuus ei lukijaa järkytä. Tyko Sallisen “Jytkyt” On sentään yksi maalaiskansaan mennyt ja kaupunkien lähiöt tavoittanut, Tyko Sallisen Jytkyt. Olisiko tämä se kuudes aihe ja myös helposti hyväksyttävä siinä maailmassa, jossa raha ja kreikkalainen valuutta muistuttaa yhä enemmän kädestä pois kaikkoavaa, vaikeasti saavutettavaa, puhtaan sileänä pinnaltaan säilynyttä kuin vauvan peppua. Tai suomalaiseen pumpulienkelten kaupunkiin ja tyykikylään, sellunkeittäjien maisemaan tuoden imukykyinen kuin norsun kärsä ja vaipalle tuoksuvakin, arkinen ja kansalaistaidoistamme enemmän kertova tarina? Niinpä tämä kirjoitus, ilmaiseksi tuotettuna ja ilman palkkaa, on kokonaan eri asia kuin tuotettuna vaikkapa toimittajana tai kirjailijana lehden painetuille tai sähköisille sivuille. Se palkitsee, olkoonkin ettei kirjoitus ole ollut enää vuosikymmeniin rahaksi muutettavaa ja sielun pilaavaa puurtamista, jonka vuoksi olisi jäätävä lakkoon, marssittava ulos toimituksesta. Sähköinen viesti ja internet purki sidoksen rahaan. Se pieni ero Palkaton kirjoittaja ei koe olevansa prostituoitu vaan vapaa kirjailija tai sitoutumaton toimittaja sekä ulkona mediamaailman rahan pilaamasta, moraalittomaksi tuomitusta menosta. Siis vaikkapa viihteestä tai tavasta kirjoittaa sitä mitä ko. lehden tai median seuraajat tekstiltä odottavat, jotta se olisi kohderyhmänsä tavoittava ja samalla myös sen mukana leviävät ilmoitukset ja mainokset saisivat kurikkalaisen ilmeen, joka luottaa pitkän Jussin muistiin ja epäilee Kaarlo Kangasniemen muistia. Tai päin vastoin, riippuen siitä kenelle kirjoitat tai kirjoittamatta jätät, vaikenet. Kun on itse ollut Immo Kuutsan valmennettavana Iisalmen lyseossa 1960-luvulla, sen lopulla ja 1970-luvun alussa, aikana jolloin hän toimi lukiossa luokanvalvojanani, on parempi vaieta tuon ajan suomalaisista hiihtovalmennuksen menetelmistä ja uskottava niihin, jotka medioissamme tietävät kaikesta kaiken ja muistuttavat miestä, joka Alfred Hitchcockin elokuvassa “The man who knew too much” vuodelta 1956 (alkuperäinen 1934) tiesivät liikaa ja ovat valmiina tarrautumaan mihin tahansa köyteen taantuman levitessä Suomeen. Parasta tuossa elokuvassa oli sittenkin “Que Sera Sera” kappale ja musiikki Doris Dayn laulamana. Syntyy kaksi totuutta, jossa kunnat saavat valtionosuuksia lisää 180 miljoonaa mutta joilta samaan aikaan leikattiin jo kuluvana kautena 631 miljoonaa. Koko hallituskauden lopussa kunnilla on 1,1 miljardia vähemmän valtionosuuksia, mutta vastuu peruspalvelujen järjestämisestä on jälleen kerran kasvanut. Näin valtio ja hallitus siirtää virheensä ja vastuut kunnille. Olisiko tämä abstraktin taiteen arvoinen setelin kuvituksessa? Onko tämän kertominen populismia ja miten se liittyy viimeisimpään euroa tukevaan “vivutukseen” tai Nato -keskusteluun toimittaja Olli Kivisen (HS 25.9) tutuilla poluilla liikkuen olisi ehkä viimeisin vihje seteliin, jonka väri olisi paljon muutakin kuin vain sinivalkoinen tai Olli Kivisen kuvaama oman saunan polttaminen juosten alastomina Kiven seitsemän jukuripään tapaan kohti pakkasyötä, jossa toimittaja Mikko Junkkarin mukaan osataan myös pyytää anteeksi. Onhan se hienoa, että pyydetään anteeksi, kun on ensin nukuttu yön yli. Se mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä suurimmat lööpit. Se mistä olisi puhuttava, siitä on vaiettava. Sellainen seteli on hyvin suomalainen väreiltään vuonna 2012.

Keisarin vanhat vaatteet

Aikamme hakee mediayhteiskuntana sankaritekoja. Valtakunnan päämediassa Helsingin Sanomissa (24.9) on kaksi sankaritarinaa. Toinen kertoo Ulkopolitiikan Instituutin ohjelmajohtajan Arkadi Moseksen yliöjuttuna venäläisestä keisari Putinista ja hänen suosionsa hitaasta rapautumisesta tavallisten kuolevien joukkoon ja toinen lapsuuteni ajan tähdestä Ilkka Lipsasesta, Isosta Dannysta, josta on tullut nyt 70 -vuotias ikuinen kiintotähti, jolle johtajakurkena lentäminen ei ole vierasta. Sugar Man On kolmaskin kertomus. Se on toimittaja Jarkko Jokelaisen kuvaama ruotsalaisdokumentista “Searching for Sugar Man”. Tämä mies oli ja on meksikolaissyntyinen Sixton Rodrigiez. Hän teki 1970-luvun alussa kaksi albumia ja oli suositumpi kuin The Rollig Stones. Muistan miehen ja hänen mysteerinsä, Bob Dylanin ja Neil Youngin tapaisen suosionsa alun, mutta väärällä mantereella. Hän teki raskasta työtä rakennustyömailla. Hän ei tiennyt suosiostaan tuon taivaallista. Kukaan kun ei kertonut meksikolaiselle kuinka Yhdysvalloissa epäonnistuminen ei tarkoita etteikö voisi menestyä Etelä-Afrikassa. Tämä mysteeri on herätetty uudelleen henkiin. Se tavallinen tarina Hän muistutti suomalaista kirjailijaa, muusikkoa, sanoittajaa, sovittajaa, toimittajaa, bloggaajaa, tiedemiestä, urheilijaa, ketä tahansa hiljaista puurtajaa, jonka siivellä elää kokonainen teollisuuden ala sekä sen raadolliset hyväksikäyttäjät. Se on pikemminkin pääsääntö, ei poikkeus, sankaruutta metsästettäessä. Sankaruudella ei elä mutta moni on kuollut se povellaan - sankaruuden tuliseen halaukseen. Rodriguez, toisi kuin Danny ja Putin, ei oikein pitänyt julkisuudesta ja hän katosi kenenkään tietämättä miksi ja minne. Epäiltiin hänen tehneen itsemurhan. Suomi on tällaisten tapausten luvattu maa ja sankaruuteen liitetäänkin päihteet ja surullinen loppu, mustanpuhuvat tangomme. Sankaruuteen eivät riitä lähiyhteisön kansalaistaidot vaan on otettava käyttöön globaalin maailman tuskat, navigoitava läpi välimereisen velkataakan, ilmastomuutoksen sulavat mannerjäät sekä sukellettava muinaismuistoja Mustastamerestä ja sen rantalietteestä. This is true Dokumentin tekijät ja toimittaja uskovat tarinan olevan totta. He kun tekevät nämä tarinat tai jättivät takavuosina tekemättä. Rodriguez muutti detroitilaiseen pieneen nuhjuiseen lähiöön ja on nyt 70 -vuotias pirteä ikääntyvä vanhus. Hän elää pienellä eläkkeellä saamatta edes niitä rojalteja, joita liki puoli miljoonaa hänen levyään tuottavat. Lauluntekijän lunnaat eivät vieneet miestä menneessään kiintotähtien loppumattomaan virtaan ja niiden mediasirkuksen murhenäytelmiin. David Lettermanin show’ssa ihmiset näkivät hänet neljän vuosikymmenen jälkeen ja järkyttyivät. Hän oli noussut kuolleista. Hän osasi laulaa ja soittaa edelleen kuten 1970-luvulla, ilman ylipainoa ja viskibassoa. Ei mikään Uuno Turhapuron ilmestys. Viimeinkin hän sai myös itse tunnustusta ja hyväksyntää. Hän voi lopultakin nähdä kuinka ihmiset iloitsevat ja huutavat hänen konserteissaan, jossa hänellä on terve rusketus kasvoillaan. Ehkä ei olisi, jos olisi valinnut Bob Dylenin tien, suomalaisen tangolaulajan taipaleen? Sankaruudella kun on myös toinen puolensa, inhimillinen tekijä. Sortopolitiikan paluu Kuinka kaunis tarina. Hän ei joutunut mielisairaalaan suomalaisten kirjailijoiden ja muusikkojen, tieteen tekijöiden tapaan katkaisuhoitoon. Kukaan Venäjällä tai Suomessa ei jäänyt hänen jalkoihinsa armiaavikoiden kohtalon jakaen. Tänään venäläiset toivovat muutosta, mutta eivät sentään ehkä sellaista, jonka kokivat sata vuotta takaperin. Nykyistä hallintomallia Moses kuvaa Politbyroo 2.0:ksi. Putin on ollut vallassa liian kauan ja todellinen valta on siirtynyt klaaneille ja ryhmittymille. Putinin rooli on kaventunut suppeammaksi kuin yleisesti luullaan. Venäläinen sortopolitiikka on palannut ja valtaeliitti viittaa kintaalla oppositioliikkeille, kertoo Moses, Ulkopolitiikan instituutin ohjelmajohtaja. Surullisia laulujen lunnaat Tämä kertomus, suomalaisen median tuotteena, ei ole niin kaunis kuin kadonneen tähden loppunäytös. Länsi valitsi Venäjällä demokratiaan edistävien tekojen sijasta myös suomalasille niin tyypillisen korulauseiden ja pragmatismin intressit. Nyt elämme sen panttivankeina ja saamme Putinin jälkeen kokea sellaisen maan naapuruuden, joka ei ole niin miellyttävä kuin Putinin Venäjä. Sankariteot, sellaiset kuin Ison Dannyn, edellyttävät aina liioittelua. Meillä kuitenkin nolostutaan, jos kerrotaan Mannerheimin lennelleen lintuparvien kärjessä. Olkoonkin, että emme pidä välttämättä ihon väriltään väärästä marsalkastamme. Siinä vääristellään historiaa mielestämme liikaa. Urho Kekkonen sen sijaan sai kiivetä palmuun, mutta Paavo Väyrysen tapa nousta ratsaille Aasiassa oli jo nuorelta mieheltä mautonta. Voittaakseen, Niinistön olisi rullaluisteltava pingviinit Etelämantereelta pohjoisnavalle, järkeilee Jukka Ukkola Suomen Kuvalehdessä. Forssassa taas poliitikot tekevät itse ironiasta ja satiirista niin hulppeaa, ettei kolumnisteille jää oikein muuta kuin kilpailla keskenään Keisarin uusista vaatteista. Kuka on johtava poliittinen ilkeilijä Forssassa satiirin ja sarkasmin keinoin, tahtoo jäädä omien poliitikkojemme työnäytteitten varjoon. Kun kunnanjohtajan virka on nyt täytetty myös Keisarin virka alkaa olla jaossa ja näyttöjä odotetaan. Keisarin uudet vaatteet ovat toimittajille ja kolumnisteille vaativan näytön paikka. Millainen jytky sieltä meitä mahtaakaan odottaa?

Pumpulitiestä Jääämerentieksi

Arctic Basbylonista kirjoittaessani Jäämerentiestä tuli sen keskeinen teema. Rovaniemellä liikkuessa Jäämerentie tulee tutuksi, kun tuijottelee Pohjan Hovin ikkunasta Ounasjoen vastarannalle. Valtakadun suuntainen tie on saanut kantaakseen tuon maineikkaan nimen. Sitä pitkin pääsee joko Kemijoen ylittäen Saarenkylän kautta Kuusamontielle tai päinvastaiseen suuntaan Sodankylään johtavalle nelostielle. Jorma Etton tie Jäämerentielle Rovaniemellä johtaa Jorma Etton tie. Parhaiten hänet tunnetaan runokokoelmasta “Ajastaikaa“, jota presidentti Kekkonen siteerasi uudenvuodenpuheessaan. Runo alkaa sanoilla: “Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään..” Muita Etton töitä muistan runokokoelmina “Elämä on”, “Kalenterin lehtiä”, “Madonnan kuva avaruudessa“, “Talvirunot” ja “Aika on tunne”. Näytelmistä muistuu mieleeni “Läskikapina“, “Valtias“, “Bändi“, “Itaran juustoista“, “Hyvä iltaa - henki menee“, “Oksat ja omenat” sekä “Helvetin 16“. “Isännät ja isäntien varjot” kertoo talonpojan sortumisesta ja tuo mieleen Pentti Haanpään romaanin ja ajan, jolloin istuin Veikko Vennamon polvella lausumassa runoja kun talonpojat perustivat oman Pientalonpoikain puolueensa Pieksämäellä. Olin silloin 6 -vuotias ja seurasin Vennamon tapaa saada kansa haltioihinsa ja hurmata heidät jumalallisella lahjallaan puhua tuntitolkulla takeltelematta ja tavalla, jota seuratessa uni ei tullut silmään lapsellekaan. Tänään tällaisia poliittisia puhuja ei enää ole ja se on suuri vahinko. Kymikarjalainen toimittaja Seppo Tikka tätä pahoittelikin: “Kuinka kauan maalla on varaa vain kahteen poliitikkoon, Kekkoseen ja Vennamoon.” Se oli hyvin sanottu tuosta ajastamme. Evakkotaival ja maanpaossa Etton tuotteita olivat myös “Evakkotaival“, “Jätkä” joka kuvasi metsien miehiä ja heidän töitään, “Rovaniemi“, “Pohjoinen taikapiiri“, joka kertoi Lapin evakkojen maailmasta ja joihin törmäsin myöhemmin koskisotien tutkijana moneen kertaan Kemi- ja Iijoella. Kun yhtään savua ei saanut jättää väliin, mukaan mahtui kaikki maan ja taivaan väliltä puolen Suomen alueelta. Lappi kun tuottaa yli kolmanneksen koskienergiastamme, 13 % metsiemme kasvusta, puolet marjasadostamme, joka viidennen ulkomaisen hotelliyöpymisen ja mahdottoman määrän poroja ja sääksiä. Itsenäisenä valtiona kalottialue olisi vaurain Euroopassa öljyineen ja satamineen Jäämerellä. Se olisi myös geopoliittisesti tärkein alue ja sieltä löytyisi valtaosa puhtaasta vedestämme, tosin nyt vielä jäässä. Koskettavin kuulemani evakkomatka alkoi Vienan-Karjasta talvisodan aikoihin, palasi takaisin sinne jatkosodan menestyksen vuosina ja johti myöhemmin juuri rakennetun kodin polttamiseen, omin käsin, sekä matkaan evakkoreessä Sodankylään. Jossa taas saksalaiset polttivat Sompion evakkojen kylät ja pakomatka metsiin oli henkeä salpaavan hurjaa kuultavaa. Kun sinne taas rohjettiin palata, miinoitetussa metsässä, jokilaaksossa odottivat pelkät savuavat rauniot ja kaikki oli taas karren aloitettava alusta Korvasen ja Rieston, Madetkosken kylissä. “Merkkitulia” ja “Rakkauden oppi“, “Elämä on” ovat myös Etton tuotantoa siinä missä “Väärää rahaa“ ja “Joulupukin päiväkirja“. Aloin itse kirjoittaa tuossa vaiheessa Arctista Babylonia rinnan ensimmäisen väitöskirjani kanssa. Oma evakkotaipaleeni, piilottelu oman maan rajojen sisällä, oli alkamassa. Venäjällä kutsuivat Leninin näköiseksi mieheksi. Oletan, että siinä oli myös jotain slaavilaista symboliikkaa ja sitä samaa sai kuulla myös Brasiliassa ja Kiinassa. Argentiinassa ja Chilessä, Afrikassa, käsitteet menivät sekaisin. Australiassa niitä ei edes tunnettu. Kemijoen virheistä paljon opittavaa Lopuksi Sompion Korvasen kylässä suomalaiset Kemijokiyhtiön herrat hukuttivat ikuisen evakon kodin ja allasaluelaki evakkojen asuttamiseksi valmistui kuusi vuotta altaan rakentamisen jälkeen. Se on hyvin suomalainen ja hyvästä hallinnosta kertovat tapamme. Ei se ole tuosta miksikään muuttunut, päinvastoin. Virolaiset auttakoot meitä nettiyhteyksien rakenteluissa sairaaloissamme. Lohet eivät vieläkään ole oppineet käyttämään Kemijoen lohihissiä. Oulussa Hellaakosken hauki sentään oppi laulamaan havupuun oksalla käpyjä syöden. Se oli Iin Haminasta juuri sopiva lahja suomalaisen musiikin kehtoon Helsinkiin. Kun epikriisit ovat kateissa tulee myrkytyksiä ja hoitovirheitä, joista omalla kohdalla selvisin sentään hengissä. Joka neljäs kuolemantapaus kun on joko hoitovirhe tai lääkkeiden aiheuttama myrkytys. Lääke, joka on hyväksytty, saa aiheuttaakin myrkytyksen, joskus jopa monta samalla lääkkeellä toistaen. Niihin viranomainen ei hyvässä hallinnossamme puutu. Oli hoitaja vaikka kuinka juovuksissa ja jurrissa 1980-luvun Suomessa ja kuoli myöhemmin omiin rohtoihinsa. Sompion tutkana Sompion tutkaksi kutsuttu Kemijokiyhtiön edusmies kulki kairassa talosta toiseen ja tilojen hinta saattoi muuttua moninkertaiseksi matkan varrella jakamattomista osuuksista perikuntien sisarten kanssa erikseen neuvoteltaessa. Neuvottelutaidossa Lapissa auttoi aina viina ja kateus. Kun raha oli harvinaista, sitä kannatti kantaa salkussa mukana. Pääosa Sompion evakoista jäi asumaan tiloilta saamiensa rahojen turvin tilalle ja inflaatio söi rahat niiden vuosien aikana. Altaan rannalla odotti jalasmökki. Taakse altaan alle jäi satojen hehtaarien koskematonta järeää männikköä, jota myöhemmin sahattiin altaan jäiltä. Kun allas oli alarajallaan, ne olivat miehen mittaisia kantoja ja turvelautat peittivät myöhemmin altaat. Altailla liikkuminen muuttui hengenvaaralliseksi. Jossakin sen aaltojen alla olivat uudistarkennukset ja raivatut pellot, mutkittelevat Sompion jokilaaksot. Niitä etsittiin verkkojen paikoiksi. Kukaan ei niitä huomannut merkitä altaita rakennettaessa. Eton tuotantoa ovat myös “Paikkoja”, “Pieni kansa sai kaiken kestää”, “Elämää metsässä”, “Välitila” ja “Ihmisen aikaa”. Moni suomalainen jää tänäänkin evakkotaipaleellaan välitilaan ja elämä on hänen parasta aikaansa, Matti Nykästä lainaten. Suomessa tapaa paljon välitilaan jääneitä, evakkomatkalla olevia ihmisiä. Puuvillatie pumpulienkeleille Jäämerentie on Rovaniemen ja Petsamonvuonon länsirannalla sijainneen Liinahamarin sataman yhdistänyt, vuonna 1931 kokonaisuudessaan valmistunut suomalaisen työn komea saavutus, 531 kilometriä pitkä ja viisi metriä leveä uhmakas tulos. Myöhemmin siitä oli tuleva valtatie neljän jatke, kunnes se jäi lopulta vuonna 1944 luovutetulle alueelle ja valtatie neljä johtaa nyt Utsjoelle, Saamen sillalle. Se silta ei johda minnekään verrattaessa sitä Jäämeren tien satamaan ja matkaa kohti niin koillis- kuin luoteisväylääkin. Forssa tunnetaan pumpulienkeleistään ja raakapuuvillasta. Koko kaupunki syntyi tämän pumpulin varaan. Kun tämän raaka-aineen saanti miltei kokonaan tyrehtyi ensimmäisen maailmansodan aikoihin, sotatarvikkeiden kuljetusten sitoessa harvat tuontiväylät, Lapin olojen tuntijat pantiin töihin. Niin olisi pantava nytkin ja jätettävä Välimeren tuntijat työttömiksi, kiusattava heitä ja heidän liittolaisiaan politiikassa ja taloudessa, maan köyhdyttäjinä. Ei toki Jäämerentien tuntijoita. Heitä tarvitaan. Lennart Hallenin urakka Vuonna 1915 työ annettiin puutavaraliikkeen johtaja Lennart Hallenin tehtäväksi. Hän raivautti hetkessä tien Ivalosta pohjoiseen jänkien ja kairojen halki pitkin Paatsjokilaaksoa Norjan Kirkkoniemeen. Olen sen kulkenut jalkaisin ja pohtinut Hallenin ratkaisujen motiiveja vanhoja karttoja maantieteen professorina ihmetellen. Hän on ollut epäilemättä huumorintajuinen mies ja tuntenut lappilaisten luonnetta. Siinä fatalismi ja taikausko ovat yhtä tärkeitä kuin tapa etsiä sopiva paikka ylittää jänkäkurppien perimäpaikat. Kaikki tapahtui niin nopeasti etteivät norjalaiset byrokraatit ehtineet edes hidastamaan Lennart Hallenin työtä Norjan metsissä. Vasta myöhemmin sovittiin kauttakulku alueelle kansainvälisin sopimuksin “vanhaa tehtyä tietä myöten”. Harvasta tiestä tulee niin ikivanha, museotie, ja niin nopeasti. Hallenilla ovat olleet Veikko Huovisen ajatukset tietä tehdessään. Samalla tavalla rakennettiin Kemijoki ostamalla sodan aikana koskisuudet kuin kuolleet sielut ja Kuusamossa tätä taktiikkaa kokeilivat kilvan puutavarayhtiöiden omistama Pohjolan Voima ja valtion omistama Kemijoki Oy. Kosket ostettiin jopa moneen kertaan ja rahaa kuljetettiin helikoptereilla. Puhuttiin Lapin markasta. Näillä etelän herroilla oli mielessä vain ahneus. Se ei riitä jokien rakentamiseksi Kuusamossa, Koillismaalla. Siinä venäläisilläkin oli jo sanansa sanottavana ja etelän bulvaanit maan rajojen takaa olivat hekin mukana saalistamassa jalokalan kutupaikoilla. Pumpulitalvi Lennart Hallenin vuotta 1916 kutsuttiin Lapissa pumpulitalveksi. Tuolloin 520 kilometriä pitkän tien varteen rakennettiin miehistökämppiä ja hevostalleja, myöhemmin majataloja ja sotilasparakkeja. Hevosia oli puuvillan ajossa 800, poroja yli tuhat ja miehiä 1200 henkilöä yötä päivää ajaen. Hevoskuormassa oli 2-3 paalia, porokuormassa yksi. Paalin paino oli keskimäärin 230 kiloa. Matka kohti Forssaa oli pitkä, mutta vei aikaa lopulta vain muutaman vuorokauden. Kaikkiaan matkaan lähti yli 5000 paalia tammikuusta 1916 huhtikuuhun 1916. Oli kiire. Ajat olivat levottomia, kerrottiin Kajaanista ja Tampereelta. Hallenin oli saatava urakkansa loppuun ennen myrskyn alkua. Tämä ihme sai aikaan sen että jo vuonna 1918 valtiopäivillä esitettiin Jäämeren rautatien rakentamista ympärivuotisen vienti- ja tuontikuljetuksen hoitamiseksi Rovaniemeltä Petsamonvuonolle tai Norjan Neideniin. Mihin nämä asiat ovat unohtuneet suomalasilta tänään? Tekniikka on sentään toinen nyt, sata vuotta myöhemmin ja Jäämeri jäästä vapaa, öljy ja muut rikkaudet odottamassa pitkin Nordenskiöldin osoittamaa väylää kohti Aasiaa ja Venäjän rikkauksia sekä suurten jokien suistoja. Millaisia ovat nämä oman aikamme pumpulienkelten jälkeläiset ja Lapin tuntijat? Missä ovat oman aikamme Lennart Halleenit? Nyt ei uhkaa suursota eikä sisällissota. Ainut vaarallinen mies on Timo Soini. Kokoomuslaisen helsinkiläisen poliitikon bongaaminen Taivalkoskella, Pelkosenniemellä ja jopa kairassa lähellä Neideniä on tänään mahdollista ajaen maastoautolla majapaikalle. Nikolai toisen määräys - Petsamontiestä Jäämerentieksi Lopulta Suomessa olevat venäläiset sotilasviranomaisetkin alkoivat kiinnostua maantiestä Ivalosta Petsamoon. Kesäkuussa esiteltiin keisari Nikolai toiselle Jäämerentien toteuttamista ja keisari siirsi sen Suomen valtiolle hieman ennen teloitustaan. Ei hän sitä voinut aavistaa. Samana vuonna Suomen tie- ja vesirakennushallitus alkoikin rakentaa maanteitä Lappiin sekä samalla lennätin- ja puhelinjohtoa sekä majataloja. Lennätin vedettiin ensin Rovaniemen ja Ivalon kautta Petsamoon, josta venäläiset saivat merikaapelia pitkin yhteyden Britteinsaarille ja syntyi ns. Pietari-Lontoo linja numero 509. Suomi oli mukana suurvaltapolitiikassa Jäämerentien kautta tietämättään. Saksalaiset laivat eivät olleet eikä koko muu maailma. Lapissa tuon ajan tiet olivat vaatimattomia myös Rovaniemen ja Ivalon välillä. Paikoin tiet olivat liki raivaamattomia ja majataloja puuttui. Ilman erikoisvalmisteluja Rovaniemeltä saattoi lähettää Petsamoon vain noin 50 miehen ryhmiä tai retkikuntia. Rajalta eteenpäin tie oli viitoitettua, mutta enintään parin metrin levyinen ja vaikeasti liikennöitävä. Tien varrella oli 18 sotilasparakkia, joihin mahtui joukkueen verran miehiä. Kaksitoista majataloa olivat noin päivämarssin päässä toisistaan. Ne oli tarkoitettu pääosin sotilaallisiin tehtäviin Virtaniemessä, Nautsissa, Höyhenjärvellä, Pitkäjärvellä, Salmijärvellä, Töllevissä, Petsamossa, Vuorenemissa ja Trifonassa. Talvella Ivalosta kulki tie Virtaniemeen (53 km) ja sieltä kapea Petsamontien (160 km) vaatimattomia hevoskuormia varten tai pororaitoja käyttäen. Se oli vaatimatonta aikaa ja kesäisin kuljetukset järjestettiin veneillä Ivalosta Virtaniemeen, Salmijärvelle (100 km) ja täältä Kuvernöörinkoskelle. Loppumatka kuljettiin tunturin yli kuormia kantaen (35 km). Nämä puuttuvat tieosuudet rakennettiin vasta vuoteen 1931 mennessä. Samalla Liinahamari alkoi korvata Trifonan Petsamonvuonon satamana. Petsamontie muuttui Jäämerentieksi. Luonnonvarat käyttöön Kolosjoen kaivoksen ja Kaulatunturin nikkelikaivoksen rakentaminen muutti Rovaniemen ja Liinahamarin liikenteen Posti- ja lennätinlaitoksen sekä yksityisen Petsamon Sekajunat -autoyhtiön ajasta kohti Lapin ja Pohjoiskalotin ”kansainvälistä” liikennettä. Yhteydet alkoivat olla päivittäisiä ja suuntautuivat myös Norjaan. Suuri muutos tapahtui välirauhan puristuksessa. Rovaniemestä oli muodostunut vilkas välitysasema. Se toimi henkireikänä Liinahammarin kautta valtameren takaisiin maihin. Se vastasi Alaskan tien tai Keski-Afrikan tien kaltaisesta sota- ajan liikenteestä ja oli Talibantien tapainen Kabulin henkireikä tänään Pakistaniin. 1940-luvun alussa vajaan vuoden aikana Pohjolan liikenne OY kuljetti tällä 531 kilometrin matkalla 330 000 tonnia tuontitavaraa, elintarvikkeita, raaka-aineita jne. sekä vei vientitavarana liki saman määrän pääosin puunjalostusteollisuutemme valmisteita. Vilkkaimmillaan liikenteessä oli yli 1500 autoa ja noin 3000 liikenne-, varasto- ja vartiomiestä. Mukana oli tietä hoitamassa lähes 1500 miestä sekä yhtiön omat poliisivoimat, noin 35 miestä. On muistettava, kuinka kyseessä oli lyhyt välirauhan aikainen levoton hetki joukkuekuljetuksineen ja varustauduttiin sotaan. Ruotsalaiset liikennöivät Jäämeren tiellä 1940-luvun alussa noin 400 autolla ja kaikkiaan Lillehammerin liikene työllisti noin 10 000 ihmistä välirauhan aikana. Mukana oli myös sotilaitten lomailukuljetuksia Saksan ja Suomen sopiman kauttakuljetussopimuksen mukaisesti. Välirauhan solmimisen jälkeen saksalaiset hoitivat nämä kuljetukset omin välinein. Näin suomalaisen kaluston rinnalle tuli mukaan saksalaisia kuljetuksia ja Lappi alkoi muuttua myös tässä merkityksessä lähemmäs kansainvälistä ympäristöä sotilaineen. Se että käytiin maailmansotaa tai että valmistauduttiin myös suursotaan, sisällissotaan, ei välttämättä käynyt mielessä tuon ajan paikallishallinnon pohdinnoissa. Lapin geopoliittinen merkitys ei oikein avautunut vielä tuolloin suomalaiseen maailmankuvaan. Helsingistä tutkaillen Lappi oli eksoottinen maakunta ja on sitä vieläkin. Suomi itsenäisenä valtiona oli sekin ajatuksena pohjoisessa vieras ja uutena se tuli esille myös Helsingissä. Siitä jopa äänestettiin. Pelon ja toivon vuosi Jäämerentien alku pumpulitienä vuonna 1916 ajoittui hetkeen, jolloin Suomi oli itsenäistymässä. Työoloja ja työaikalakia kehitettiin, oppivelvollisuutta ja sosiaalisia oloja kohotettiin, sanan- ja painovapauden ajasta puhuttiin ja kunnallinen demokratia otettiin esille. Kunnallislaki hyväksyttiin 16.3. 1917. Pelon ja toivon pumpulivuotta seurasi itsenäisyysjulistus 6.12. 1917. Se ei ollut toki pitkän ja suunnitelmallisen kehityksen tulosta ja siitä oli jopa äänestettävä. Edellisen vuosisadan liki uskonnollinen nationalismi ei tuohon hetkeen huipentunut ja moni oli hakemassa lähinnä vain laajennuksia autonomialle tai mahdollista liittymistä Saksan tai Ruotsin ruhtinaskuntaa. Osa toki näki pelastuksen myös Venäjän suunnalta ja rintamalinjat syntyivät unohtaen samalla Petsamon ja Jäämerentien merkityksen. Kun seuraavana vuonna päädyttiin sisällissotaan ja myöhemmin sen terroriin, sen jäljet näkyivät kauas 1960-luvulle ja aina 1970-luvun nuoriin. Vuoden 1918 tapahtumat jättivät syvät haavat ja rankan perinnön tuleville sukupolville. Kun tänään palataan vaaleissa ja politiikassamme usein vuosiin 1960 ja 1970, sillä ei tarkoiteta niinkään pelkästään tuon ajan yhdyskuntarakenteiden murrosta kuin vuoden 1918 raskasta perintöämme. Tämä perintö peittää alleen vuoden 1916 suuret tavoitteet. Kuntien raskas taakka Se mikä valtiollisessa elämässämme on jo sivuutettu ei ole ohi paikallishallinnon pitkässä sosiaalisen pääoman muistissamme. Etenkin Forssassa, pumpulitien ja Jäämerentien toisessa päässä, nämä muistot ovat raskaampia kuin muualla Suomessa. Se mikä katosi hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen myötä ja osana vakiintuvaa Eurooppaa säilyi kauan talvi- ja jatkosodan sekä etenkin vuoden 1918 muistona juuri ruohonjuuritason elämässä. Jytky toi mieleen muistot, jotka liittyivät 1960-luvun ja 1970-luvun Suomeen, suuriin ikäluokkiin ja etenkin vuoden 1918 muistoon. Sen sijaan meillä unohdettiin suuren toivon ja positiivisen muutoksen vuosi 1916 ja sitä edeltäneet tapahtumat sekä 1800-luvun hurmoksellinen nationalismimme. Mentaalinen taakka ja sen juuret ovat Suomessa paikallisia ja kunnat edustavat hyvin kirjavaa kuntakulttuuria. Niiden voimavarat ovat juuri tässä kirjavassa hallinnossa, joka ei suinkaan ole regionaalinen ja kartalle piirrettävä karttaharjoitelma vaan spatiaalinen, luova ja syvältä menneisyydestä kumpuava innovaatioiden yhteisöllinen lähde. Sen loukkaaminen kuntarakenneuudistuksen yhteydessä, ylhäältä alas annettuna määräyksenä, vei pohjan pois kansalliselta identiteetiltämme, jossa kuntauudistuksen keskiössä on ollut aina ihminen, kuntalainen. Suomen kunnissa ei kehitetä rajoja eikä kuntakorporaatioita vaan ikivanhaa kansalaisyhteiskunnan puheoikeutta. Se on suomalaisen pumpulivuoden 1916 tärkein sanoma ja suurin voimavaramme. Pumpulitie Jäämerentienä on suomalainen tie tänään vielä enemmän kuin takavuosina. Sen symboliikka on tärkeämpää kuin avautuva kauppa läpi luoteis- ja koillisväylän aina Aasiaan ja Tyynelle valtamerelle kahta suunta kulkien. Suomalaisten on vaikea ymmärtää pallokarttaa tasoprojektioina niitä tuijotelleena kouluissamme. Napa-alue on äärettömän suuri, mittakaavavirheet äärettömät, kun kyseessä on pelkkä piste. Toinen jytky tulossa Kunnissa synty jo varhain Ruotsin ja Venäjän tsaristisen vallan aikana hyvin vahva erilaisuutta korostava innovatiivinen elementti, jonka rikkoi vuoden 1918 ikävät tapahtumat. Tässä nykyiset hyvinvointipalvelut, terveyspalvelun eri muodot ja sosiaalisesti oikeudenmukainen aluerakenne ovat eri asia kuin kuntarakenne. Tässä puurot ja vellit eivät saa mennä sekaisin ja lääninhallinnon muutoksessa näin ei toki voinut tapahtuakaan. Siinä ei puututtu yhteisöllisen kansan henkiseen pääomaan, mentaaliseen elämään ja sen yksityiskohtiin. Valtio sai tehdä lääninhallinnolleen mitä lystäsi. Kuntarakenneuudistus ei pelasta julkista onnetonta talouttamme ja sen seikkailua euronsa kanssa historian lehdillä, Saksan sekä Ranskan sopimissa traumoissamme. Meitä on käytetty vaihtorahana jo kaksi eri kertaa ja kolmatta kertaa suomalaiset eivät sitä siedä kohdallaan. Siinä on jytkyn synnyn suomalainen ydin. Kun yksi jytky ei riittänyt, seuraa toinen ja koskien ruohojurritason peliämme. Ennen suuren odotuksen vuotta 1916, pumpulitien vuoden syntyä, me sovimme jo kuinka opetuksesta ei tingitä ja maassa ikääntyminen on taivaan lahja eikä ongelma. Kuntia ei perustettu sirkushuveja varten. Kunnat tekivät tiivistä yhteistyötä, rajat olivat näkymättömiä ja sitä ei pidä nyt kriminalisoida. Alusmaan herraviha Ylhäältä alas kuntiin valuneita ohjeita pelättiin ja vihattiin jo keskiajalla puhumattakaan 1800-luvun loppua ja vuotta 1916. Kun tie rakennettiin Jäämerelle, se tehtiin heti ja varkain, ettei norjalainen tai venäläinen sitä edes ehdi huomata. Myöhemmin tie vakiintui kaikkien yhteiseen käyttöön ja yhdistää yhteiseen satamaan. Se oli kuin Wahrenin ja Willebrandin tapa toimia pumpulitien toisessa päässä Lounais-Hämeessä. Kaikki tehtiin vikkelästi ja salaa, vakiinnutettiin myöhemmin. Ensi tehdään ja sitten hallinto siunaa jo vakiintuneen käytännön. EU on täynnä tätä ajattelua. Miten muuten voi tehdä, jos se mitä tehdään on kokonaan uutta ja innovatiivista? Miten sen selität hallinnolle, oli se miten hyvää tahansa, jos se koskee sen uudistumista ja innovointia samalla? Kun se tehdään vielä pienissä kunnissa, maaseudulla, vastaanotto on metropoleissa pelkästään ylimielinen ja halveksiva. Näin suomalaiset oppivat käytännön, joka oli opportunistinen ja herroja pilkkaava. Poliittiset virkanimitykset levisivät Suomeen pääosin Ruotsista, mutta toki myös Venäjältä ja ovat säilyneet maan rakenteellisen korruption ytimessä vaikka se on maailmalla tuomittu ja kielletty rikoksena. Rakenteellinen nepotismi levisi meillä kuntien ja vanhan hallinnon kautta myös valtion tuomana lahjana hyvä veli verkostoihimme. Tuo nepotismi salli myös kahtia jaetun kansan ja kiusaamisen sen kulttuurina. Sillä voitiin aina tarvittaessa hajottaa ja hallita alusmaan pieniä kuntia käyttäen apuna valtiollista läänitystä. Luojan kiitos se on nyt mandaattivirkojen ylläpitäjänä hävitetty. Jokaisella vanhalle puolueelle ei riitä enää virkoja, kun suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle ja pienten ikäluokkien oli heidät korvattava. Lähiyhteisön maailmankuva Lähiyhteisö on se, mikä näyttäytyy lapsille ja aikuisille todellisena, miltä maailma näyttää -yhteisönä. Näin myös uuden virtuaalielämämme ja -yhteisön aikana. Juuri kunnissa opittiin lähiyhteisön taidot mentaalisten alueiden sisällä, ei regionaalisina karttaharjoitteluina. Tällaiset kartat ovat regionaalisina ja kehitettävinä spatiaalisina alueina, sairaanhoito- tai työssäkäyntialueina, tuttuja vain alan ammattilaisille yhdyskunta- ja aluesuunnittelussa tietokonemalleineen. Niiden esittely koskien palvelujen sijoittelua suurelle yleisölle on mahdotonta. Ne kun liittyvät toimintojen sijaintiehtoihin, lokalisaatioteorioihin ja optimaalisiin rajojen rakenteluun tieteellekin vaativana tehtävänä. Niillä ei ole mitään tekemistä perinteisen kuntaorganisaation ja niiden kulttuurin kanssa lähidemokratiassamme. Kirurgi ei kysy neuvoja lautakunnaltaan, miten työnsä suorittaa omassa ammatissaan, eikä ala sitä lautakunnalleen selvitellä maallikkojäseninä. Kunnissa opitaan lähiyhteisön taidot ja sen on tuettava kylien ja kaupunginosien omaehtoisen arkielämän toteutumista. Lähiyhteisön taidot, käyttäytyminen ja pelisäännöt ovat ainut keino korjata syrjäytymistä ja ikäihmisten pitämistä aktiivisina myös osana työyhteisön elämää ja koko lähiyhteisön sosiaalista kulttuuriamme. Tätä pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideologiaa on vahvistettava, ei rapautettava. Se kun on koko toimivan yrityselämämme ydin ja moraalinen jatke myös palvelujen tarjonnassa oli nämä palvelut mitä tahansa. Kansalaistaidot kunniaan Kaikkea ei ratkaista politiikalla. Kunnan on siirrettävä yksilölle sitä vastuuta, joka on nyt hämärtynyt ja siirretty jopa arkijärjen käytössä yhteiskunnalle. Syrjäytyminen syntyy käytännöstä, jossa et osa enää lukea ja vanhemmilta opit päihteitten käytön. Jos ne ovat uusia kansalaistaitojamme, syntyy slummikulttuuria. Vanhat kansalaistaitomme on nostettava kunniaan ja tehtävä niistä pumpulitien päässä hyve. Tämä ei maksa mitään mutta muuttaa kaiken. Kun vanhat puolueet jäivät kiinni vanhaan konventioon, takiaispuolueena viimeisimpänä esimerkkinä kristillisdemokraatit jatkavat vanhaa käytäntöä, jossa sisäministeriön kansliapäällikkö on ministerin oma kaveri, ei alan pätevin virkamies, silloin rikotaan yleiseurooppalaista lakia, normeja ja eettisiä, moraalisia ohjeitamme. Rakenteellinen korruptio kuriin Suomen Kuvalehden (SK 37) artikkelissa Jacob Södermanin mukaan oikeuskansleri ei tee työtään, on nostanut kätensä ylös. Valtuudet kyllä olisivat toimia toisinkin. Kun kyseessä on maan tapa, rakenteellinen korruptio, kuten takavuosien vaalirahoituksessamme, median on se myllytettävä ulos maastamme. Kun löperö laki antoi mahdollisuuden rötöstellä, kepulainen eduskuntaryhmänsä vetäjä kieltäytyi ilmoittamasta tukijoitaan ja perusteli sitä löperöllä lailla, jossa ei ollut lainkaan sanktioita. Löperö laki oli poistettava ja otettava yksi ja vähän useampikin esimerkki siitä, mikä on oikea ja terve maan tapa ja laki, jota normit myös moraalisesti ja eettisesti tukevat. Parhaat on saatava virkoihin, ei sopivimpia hyvä veli verkostoista hakien ja itse niitä pienessä piirissä täytellen. Tämä koskee Suomessa niin julkista hallintoa kuin yksityisiä yrityksiämme ja niiden toimintakulttuuria. Puolue on kansanliikkeenä vastuussa myös moraalisesta ja eettisestä auttamisesta. Se ei ole vain tapa hankkia julkimoille hyviä ammatteja tai etuuksia joista Forssan tapaan riidellään kunnanjohtajan sairasloman aikana. Jokaisella on vastuu kasanliikkeessä ihmisenä ja jokainen elämä on pyhä, ainakin perussuomalaisille. Toki jokainen voi tehdä jotakin - vasemmalta oikealle. Demokratian rappio lopetettava Perussuomalaiset keräävät jäsenensä ja äänestäjänsä tasaisimmin kaikista ikä- ja sosiaaliluokistamme. Tosin nuoria on hieman muita enemmän ja potentiaalinen lasitaivas korkeammalla kuin muilla. Niitä, jotka voisivat äänestää puoluetta, on enemmän kuin muiden puolueittemme kohdalla, noin joka kolmas suomalainen. Monipuolinen ammattijakauma ja poliittinen näkemys on sekin monipuolinen ja kattava noin 600 000 suomalaisen joukossa. Kuntavaaleissa heitä on tulossa lisää. Se antaa monelle elämässä mielekkyyttä puolueesta riippumatta. Politiikassa luottamus omaan elämään ja tulevaisuuteen on palautettava. Demokratian ja puoluelaitoksen kriisi on hoidettava yhdessä. Jokainen ajamassa omaa etuaan ei voi olla perussuomalainen arvo. Eikä epäonnistuminen voi olla kaiken loppu. Nuorille on annettava anteeksi ja mahdollisuus myös oppia yrityksen ja erehdyksen kautta. Niin ovat tehneet kaikki muutkin ikäluokat ja vuonna 1918 kaikkein surullisimmalla tavalla epäonnistuen. Sitä taakkaa kanamme vieläkin pumpulitien toisessa päässä. Kunta on ystävyyttä, suvaitsevaisuutta, työtä ja palveluja yhdessä toimien.

Vaarallisia ilmiöitä

Kimi Räikkönen on Autosport nettisivuston mukaan vaarallinen mies. Ferrarin tallipäällikkö Stefano Domenicali kertoo tienneensä aina, kuinka suomalaisella on omituinen taito hiipiä hiljaa kohti kärkeä ja iskeä lopuksi mahdottomalta näyttävässä tilanteessa itsenä mestariksi. Näin kävi Kimin ajaessa mestaruutensa punaisella Ferrarilla. Kimi sai mennä rallipoluille, mutta palasi Lotuksella vaiheessa, jolloin oli lupa siirtyä takaisin kiusaamaan muita. Räikkönen osaa ajamisen ja taktiset kuviot. Jäämies ajaa heti mestaruudesta ja tietää kuinka kausi on pitkä ja joka kisassa olisi saatava sopiva määrä pisteitä, ei romutettava autoa. Yksi kisan voitto ei kesää tee mutta keskeytykset vievät mestaruuden. Rallipoluilla säännöt ovat samat. Vaarallisia miehiä Timo Soini on medioitten mukaan maailman vaarallisimpien miesten joukossa hänkin heti Barack Obaman jälkeen. Hänelläkin on taipumusta hiipiä hiljaa ja kertoilla, kuinka kaislikossa suhisee, jotain salaperäistä on taas tapahtumassa, jytky odottamassa. Jytkyn saavuttaminen politiikassa vain edellyttää vielä pitempää jäämiehen taitoa ja malttia. Matka on ultramaratonia vastaava ja vaatii välillä pikataipaleilla nuoruuden radikalismia ja liberaaleja aatteita, jotka varmasti tulevat matkan varrella koetelluiksi. Jytkyn tekijä on varmasti vaarallinen mies, kun takana on vuosikymmenien koulittu taito ja talli, joka osaa sekä voittaa että hävitä, olla sekä oppositiossa, kadota kokonaan ja tulla takaisin, olla hallitusvastuussa. Barack Obama taas tuli ehdokkaaksi hiljaa kiiruhtaen akateemisesta maailmasta ja pohjustaen messiaanisen ehdokkuutensa huolella. Sittemmin messiaanisesta ihmisestä tuli byrokraattinen hallintomies ja vaarallisen miehen maine sen kun kasvoi. Sotien sankarit ja aggressiiviset paimentolaiskulttuurin edustajat eivät olleet tsingiskaaneina vaarallisia, vaan heidät kesyttäneet kaupunkikulttuurin byrokraatit, hyvä hallinto ja sen normit, moraali ja laki, paikalleen asettuneet talonpojat, kauppa ja hyvin hoidettu logistiikka, tieteet ja taiteet, järjestäytynyt moderni talousmalli. Sen uhka on vain demokratian rappio ja sen korvautuminen vanhalla nepotismilla lieveilmiöineen. Kuka näitä demokratian rappion siemeniä levittää? Vaarallisia naisia Vaarallisten miesten rinnalle tuli vaarallisia naisia. Tänään julkishallinnon kuntapuolueesta valtaosa on naisia ja edustaa oman virkansa professionaalista vallankäyttöä. Se ei ole enää demokratiaa. Demokratia kun tarkoittaa hyvää juridista hallintoa ja sen edustajia sekä poliittista valtaa. Professionaalinen valta sotkee nämä toisiinsa ja syntyy intressikonfliktisia ryhmiä. Intressikonfliktiset ryhmät ajavat kunnan tai maakunnan rajojen sisällä omia etujaan. Nepotistiset ryhmät tai veljeskunnat, etnisen nepotismin valtaryhmät, hyvä-veli verkostot, ovat näistä ikivanhoja muistoja, mutta elävät vahvaa nousua omassa ajassamme. Miksi nepotismi ja intressikonfliktiset ryhmät alkoivat uhata demokratiaa? Mikä ajassamme rapauttaa demokratian? Mistä taantuma johtuu? Kun seuraa paikallista mediaa, Forssan Lehteä, syntyy vaikutelma juuri vaarallisista naisista. Kun kunnanjohtaja on hetken sairaslomalla, valta on siirtynyt suvereenisti maakunnan vahvoille naisille, jotka kutsuvat itseään voikukan kaltaiseksi muuntautumiskykyiseksi aluskasvustoksi. Oikeammin kyseessä ovat intressikonfliktiset ryhmät, joita nämä naiset ovat hyödyntäneet ottaakseen vallan tavoitteena rappeuttaa demokratian hyveet. Tällainen valta syö myöhemmin vaikeiden päätösten oikeutusta, jossa mukana ovat muut kuin kuntapuolueen palvelut ja edut. Se vieraannuttaa ihmiset demokraattisesta päätöksenteosta, jossa vähemmistö tekee päätöksiämme, hoitaa enemmistön asioita niistä mitään tietämättä tai niistä kuulematta, välittämättä. Virta kohti tuntematonta Seuraavat kuntavaalit pidetään 47 päivän kuluttua. Viime kunnallisvaaleissa kävi 61,3 uurnilla, nyt odotetaan kaikkien aikoja pohjanoteerausta. Syynä on vaaliväsymys, täydellinen tietämättömyys kuntapalvelujen sisällöstä ja koko kuntarakenteemme tulevaisuudesta, puolueiden vaikeudella saada täysipäisiä päättäjiä sellaisiin poliittisiin ryhmiin, jotka ovat syvässä kriisissä ja demokratia rapautunut. Valtakunnan tason poliitikkoja haetaan edustajiksi, jotta ainakin naama olisi tuttu olkoonkin, etteivät nämä kuntapolitiikkaan osallistuisikaan. Kuka kunnissa päättää ja mistä, on jäänyt epäselväksi. Vielä epäselvempää on se, missä kuntien rajat jatkossa kulkevat ja mitä mieltä ehdokkaat ovat aiheesta, joka on heillekin vieras ja tuntematon. Olisi hyvä tietää, mitä muuta kunta jatkossa tarjoaa kuin vaalikahvit torilla ja lain määräämät minimipalvelut? Olisi hyvä tietää sekin, mistä nämä minimipalvelut tarjotaan ja kuinka paljon niistä maksetaan? Selitykseksi ei riitä nyt Euroopan talouskriisi eikä emujäsenyys. Meppivaalit tulevat myöhemmin ja eduskuntavaaleihin on aikaa liki kolme vuotta. Nyt mennään kuntavaaleihin ja jos palvelut heikkenevät, onko syy ehkä jo neljä vuotta takaperin tehdyissä virheissä ja väärässä ihmisessä kunnanvaltuustossa? Jos säästetään, missä säästetään ja nostetaanko ehkä veroprosenttia? Loogisesti oikein mutta 180 astetta väärin Lounais-Hämeessä, toisin kuin muualla Suomessa, poliittinen virta ei vie vaarallisia miehiä kohti perussuomalaisia vaan kokoomusta. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Lounais-Häme toimii kaikessa loogisesti oikein, mutta 180 astetta toisin kuin muu Suomi. Mediamaailmassa paikallinen maakuntalehti kertoo, miltä maailma näyttä, ja Lounais-Hämeessä se on nurinkurinen. Jos aluetta uhkaisi tsunami, pako kohdistuisi ikivanhoja kauppareittejä kohti rannikkoa, kun muut pyrkisivät kohti pohjoista ja itää, maanpinnan muotoja seuraten ja turvaa korkeilta paikoilta hakien. Lounais-Hämeen korkein paikka kuuluisi olla Forssassa, ei Humppilassa eikä Ypäjällä. Kun nepotismista puhutaan, Jokioisissa on syytä katsoa peiliin ja pohtia, mitä tehdä intressikonfliktisille ryhmille. Tammelan tapa elää saarekkeena Hämeenlinnan ja Forssan välimaatossa sekä Someron naapurina on yhdyskuntarakenteellinen kummajainen. Urjalan tapaan voi vain ihmetellä, mistä valtuutetut siellä oikein päättävät? Lista, mistä valtuutettujen tulisi päättää, on pitkä ja neljäksi vuodeksi lohduton. Kaari Utrio,Väinö Linna vaiko Sofi Oksanen? Miesten vallankäyttöön on liittynyt Lounais-Hämeessä Kaari Utrion kuvaamia naissuvun historian kauhukuvia, mutta myös telavisiosarjojen laatuviihdettä viimeisimpänä renessanssiajan Borgian suursuvun Paavin kirkosta esittämää nepotismia. Nepotismi aiheuttama rappio ja korruptio, julmuudet, oli kirkkovallan aikaan Euroopassa pahimmillaan paaviksi ponkaisseen Rodrigo Borgian aikaan. Historia on kuvannut hänen vaimonsa Lucrezian kavalaksi, vaaralliseksi naiseksi. Kun käytäväjuonittelu ja raakuudet menivät liian pitkälle, vatikaani joutui puhdistautumaan 180 asteen virheestään ja laadittiin bulla, jossa nepotismi ja Paavin “veljenpojat” ja -“tyttäret” kiellettiin. Suomeen tällainen ei oikein alusmaana koskaan kotiutunut ja nepotismia, rakenteiden sisään syntynyttä korruptiota, väkivaltaa, pidettiin jopa hyveenä. Kylien väliset tappelut ja sisällissodan kauhut saatiin poikki sotien vielä julmemmalla kauhulla. Se alkoi kilpailla demokratian kanssa ja sivuuttaa hyvän hallinnon. Tänään demokratian rappio ja puolueinstituutiomme passiivisuus iskee niiden omaan nilkkaan. Sitä saa mitä tilaa. Nyt pääosa kansasta ei enää tiedä, mistä valtuutetut päättävät? Kumpi on kuvannut suomalaista yhteiskuntaa paremmin, todellisemmin Hämeessä asuen; Kaari Utrio vai Väinö Linna? Molemmat eivät ole nyt historiakuvauksissaan oikeassa. Kirjoittaako Sofi Oksanen historiaa uskottavammin? Mikä tekee Sofi Oksasesta vaarallisen naisen, maailmanmaineeseen nousevan? Miksi hän haukkui WSOY:n ja sai potkut? Oliko Sofi Oksanen oikeassa, vaarallinen nainen? Mario Puzo ja Vito Corleone Mari Puzon romaanissa “Kummisetä” hän kertoo kuvaavansa kotiseutuaan, juuriaan ja yhteisön rakkauttaan, muistojaan Corleonesta, sukutarinasta, ei niinkään mafista. Se on lopulta hyvin lähellä Borgiat suvun kertomusta ja kardinaalien tapaa verkottua nepotistisesti sukuina yhteen ja käyttää valtaa, jossa Mario Puzin romaani liittyykin myöhemmin yhteen katolisen kirkon paavihistorian kanssa. Syntyi nepotistisia rakennelmia, jossa myöhemmin myös eurooppalainen kuningasvalta, ylimysvalta, haki maan ja taivaan valtiutta. Olen kirjoittanut tästä vaiheesta ennenkin, kuningasvallan ensimmäisestä merkittävimmästä henkilöstä. Kun ihmiset hakevat demokratiassa valtaa, tietämättä tai kertomatta, mihin sitä käyttävät, heitä ei pidä äänestää. Kuntavaaleissa tämän kertominen on mahdollista hyvin konkreettisesti ja ymmärrettävästi. Suomessa kirkko ja kunnat ovat liittyneet aina läheisesti yhteen sekä osaksi pienten yhteisöjen, sukujen, valtaa ja tänään tutkimusten mukaan noin joka toinen ei usko äänensä merkitykseen kuntapolitiikassa. Ymmärrän heitä hyvin. Oikeammin pääkaupunkiseudulla kuntapolitiikan merkitykseen ei uskota juuri lainkaan, eivätkä suuret joukot tiedä, mistä kunnissa ylipäätään päätetään. Vantaalla viime vaaleissa vain 54 % äänioikeutetuista antoi äänensä ja tänään Vantaa on velkainen kaupunki. Vantaan kaupunginjohtaja on oppilaitani 1970-luvun Oulun yliopistosta. Hän oli myös Oulun kaupunginjohtaja ja HUS:n johtaja. Nämä johdettavina olivat kovin erilaisia ja 1980- ja 1990-luku eri asia kuin 2010-luku. Demokratian ja puolueinstituution rappio osuu päällekkäin ja vaikeuttaa vaikeitten päätösten oikeutusta entisestään. Kunnissa, jossa vähemmistö päättää pelin politiikassaan enemmistön asioista, ei ole eduksi kenellekään, vähiten Vantaalla. Jos äänestysprosentti olisi siellä noussut viime vaaleissa 80 %:iin, päätökset olisivat taatusti olleet muuta kuin nyt menneellä vaalikaudella, pohtii Helsingin Sanomien kaupunkitoimituksen esimies Minttu Mikkonen (HS 11.9), ja on varmasti oikeassa. Hälyttävää on tieto, että lähes joka kymmenes suomalainen 15 -vuotias nuori ei ole tänään edes lukutaitoinen.

Satakieli laulaa

Mennyt kesä oli vähäluminen, kertoo Ilmatieteen laitoksen tiedote. Hellepäiviä oli vähemmän kuin miesmuistiin olkoonkin, että loppukesä hieman pelasti suomalaisten vuoden 2012 lomasäitä. Tässäkin oli suuria alueellisia eroja. Tohmajärven Kemienmäellä vettä tuli kesäkuukausina 424 milliä ja Hailuodossa samaan aikaan vain runsaat 100 milliä. Kun molemmat paikat ovat kovin tuttuja ja olen muutaman vuoden noilla paikkakunnilla asunutkin, puolivälissä näitä olisi elämä ollut aivan normaalia lähellä Savon sydänmaita, synnyinseuduillani. Säiden armoilla Keskiarvot valehtelevat tilastoissa aina eniten. Pohjoi-Savossa ja Lapissa kuitenkin tänä kesänä salamoi vähiten ja ukkospäiviä oli vähän myös Etelä-Hämeessä. Rajut ukkoset salamoivat parina heinäkuun viimeisenä päivänä ja etenkin Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Sadekesän tuntu olisi ollut aivan toista asuen Ruotsin puolella olkoonkin, että sateistahan mennyt kesä muistetaan. Pitkäaikaiset keskiarvot koko maasta kertovat vain toista ja elokuu oli normaali suomalainen elokuu. Takavuosina suomalaiset eivät juuri muusta puhuneetkaan kuin säistä. Sää oli agraarin maailman ilmiöistä kysytyin ja pelätyin. Pienen jääkauden aikana suomalaisia kuoli nälkään, vuosina 1695-1697 noin kolmasosa väestöstämme. Samalla monena kesänä satoi paljon, jolloin leipä, puuro- ja viljatuotteet jäivät vähäisiksi. Keskiaikainen suomalainen ruokavalio koostui riistan lihasta, kalasta ja maitotuotteista sekä viljatuotteista. Vihannekset, juurekset ja hedelmät olivat kuivatun lihan ja kalan tapaan kovaa syötävää ja suomalaisten leukaluut suuria. Sellaisena suomalainen leuka säilyi aina 1800-luvulle ja sen loppupuolelle saakka. Johtajalla oli oltava komea leuka, kyvykäs puremaan luun ytimen näkyviin. Suomalaiset häpesivät kasvojaan vielä 1900-luvun puolella ja ruotaslaiset olivat näkeviään niissä, suuren leukaluun ohella, mongolipoimun. Vasta Armi Kuusela poisti tuon poimun ja aloimme kävellä selkä suorana ja maailman kauneimpana kansakuntana. Johtaja oli kuitenkin edelleen komean leuan haltija ja harteikas mies. Sellaiseen saattoi luottaa luolan suulla eläen ja tulta valvoen, ulvahdellen. Sotien tuoma peruna Perunan ilmestyminen ruokavalioon poisti keripukkia ja proteiinin saanti helpottui, samalla kun karjanhoito yleistyi. Kehno hygienia ja karja lisäsi uusia tauteja, influenssa yleistyi ja moni kuoli rajuun nuhakuumeeseen, johon viina ja terva eivät auttaneet, kuppaus oli turhaa, saunassa sai lopullisen keuhkokuumeen. Keräilystä ja kalastuksesta, metsästyksestä siirtyminen hitaasti maatalouteen lisäsi ruokaturvallisuuttamme energian tarpeen tyydyttäjänä, mutta samalla ravinto myös yksipuolistui. Ruoka pilaantui helposti, eläimistä ja pilaantuneesta ruuasta lähteneet taudit olivat arkipäivää. Noin puolet suomalaisista kuoli täyttämättä 20 vuotta vielä 1800-luvun loppupuolella. Keuhkotauti oli pelottava vitsaus. Kun maatalous alkoi Tanskassa yleistyä jo 4000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, Suomessa vastaava kehitys käynnistyi vasta 2000 vuotta myöhemmin. Tällöin ruokavaliomme yksipuolistui ja ihmiset potivat kivuliaista rakko- ja munuaiskivistä syntyvää tuskaisaa oloaan. Ruokavarastot hupenivat paljon ennen kevättä ja keripukki vaivasi. Kun ihmiset kerääntyivät kaupunkeihin lähemmäs toisiin, lisääntyivät myös kulkutaudit. Taloja eristettiin puistoilla pyrkien estämään toistuvia tulipaloja. Kansantaudit Suomalaisten elimistö ei ole vielä tänäänkään sopeutunut kunnolla tehomaatalouden ruokaan. Oululainen arkeologian tutkija Markku Niskanen (HS 4.9) arvelee jopa diabeteksemme syntyvän kyvyttömyydestämme käyttää liian runsasta viljaravintoamme. Rasva taas tukki suonemme ja syntyivät tutut kansantautimme. Nykyisin viljatuotteiden osuus ravinnostamme on noin neljännes, kun se 1800-luvun lopulla oli liki puolet. Keskiajan kala- ja keräilytalouden tuotteet katosivat liki kokonaan 1800-luvulla ja korvautuivat nykyisillä sokerilla ja alkoholilla, joiden osuus on ravinnostamme nyt noin viidennes. Joillakin liki puolet. Alkoholia pidettiin kauan lääkkeenä ja rintamalta tulleilla huumeilla hoidettiin mummon ja lasten yskää. Siirtyminen pehmeän ruuan puolelle näkyy suomalaisten hampaissa, alkoholi liki kaikissa vaivoissamme ja purentahäiriöt lapsilla hammasraudoissa. Pienen jääkauden lopulta aina 1970-luvulle suomalaisten ravinnon suurin ongelma on ollut D-vitamiini saanti. Kala ja sienet katosivat ruokavaliostamme dramaattisesti sitten kivi-, rauta- ja keskiajan. Riisitauti oli Suomessa yleinen vielä 1800-luvun lopulla ja toki ennen sotiammekin, raudasta oli puutetta lihan niukkuuden vuoksi ja maitoa ei riittänyt kalsiumin tarpeisiin. Viljaa syötiin runsas sata vuotta takaperin noin parisensataa kiloa vuodessa ja nykyisin kuutisenkymmentä kiloa. Uusi sokeripitoinen ruokavalio lisäsi hammasmätää ja vasta parempi hammashygienia poisti sen 1960-luvulla. Sen sijaan suolistosyövät lisääntyivät ja erilaiset allergiset taudit, joiden taustalla olivat mm. hygienian lisääntyminen siten, että normaalitkin ruoka-aineet alkoivat aiheuttaa immuunijärjestelmän virheellistä toimintaa, kirjoittaa professori Mikael Fogelholm HS 4.9). Nälästä ylensyöntiin ja juontiin Nykyisin me syömme tai juomme liikaa. Olemme keskimäärin 5-10 kiloa ylipainoisia ja ongelmana on alkoholi sekä ruoka-allergiat. Samalla on kuitenkin huomattava kuinka kivikauden ihminen eli arviolta vain noin 20 vuoden ikään, kun tänään syntyvän lapsen odotettu elinikä on liki 100 vuotta. Geenejämme ei ole tarkoitettu noin pitkään elinkaareen, jolloin myös tapamme syödä oikealla tavalla ja oikeassa iässä on oma tieteenalansa. Tässä on luonnonvarojemme hoidolle ja tutkimukselle, elintarviketeollisuudellemme, kokonaan uuden näkökulman ja pohdinnan paikka. Kun katsoo takavuosille ja vuosisadoille siirrettyjä elokuviamme, omia tai Hollywood tuotteita, niissä on aina yksi erityisen merkittävä puute. Niitä ohjaa ja näyttelee oman aikamme sofistikoitu joukko näyttelijöitä. Heiltä puuttuu suomalaisina vaikka riisitaudin runtelema olemus tai suuri leuka, pieni koko ja suuri vatsa sekä ennen muuta kyvyttömyys abstraktiin ajatteluun. Tyhmänlännät esivanhempamme? Kun seuraa liki vuosisadan suoritettuja älykkyystestejä, 1950-luvun alussa eläneet nuoret Hollannissa edustaisivat tänään liki 20 pistettä vähäisempää älykkyyttä vastaavaan ikäluokkaan verrattuna. Toki sama ero on saatu myös seuraten suomalaisten älykkyyden kasvua etenkin nuorilla armeijamme alokkaille tehtyjä testejä seuraten. Tänään älykkyydeltään keskiverto suomalainen olisi ollut vanhempiensa aikana liki Mensan jäseneksi yltävä nero. Ero Mensan jäsenyyteen on vain 20 pistettä kun vanhemmillamme se on ollut noin 50 pistettä. Lapsemme ovat siis meitä oleellisesti älykkäämpiä. Lastenlapsemme menevät ohi jo niin reippaasti, ettei vertailua kannata edes tehdä. Omassa lapsuudessa ei toki tehty sellaisia koulutehtäviä kuin mitä tänään lapsilta vaaditaan etenkin abstraktin ja loogisen ajattelun suunnalla. Ulkoluku on kadonnut, viimeinkin. Älykkyyttä on mitattu 1900-luvun alusta ja kaikkialla tulokset ovat samansuuntaisia. Ihmisten älykkyys kasvaa noin viiden pinnan verran vuosikymmenessä ja joillakin alueilla jopa paljon enemmän. Tämä ei selity yksin teollisella vallankumouksella ja parantuneella ravinnolla. Tuskin myöskään geneettisellä perimällä ja sen korjautumisella. En sijaan tätä ilmiötä selittää koulutus, sen tapa opettaa lapsiamme luovaan ongelmanratkaisuun ja loogiseen ajatteluun, jolla menestyy juuri älykkyystesteissä. Mentaalista älykkyyttä se ei toki mittaa. Ei myöskään isovanhempiemme tapaa rakentaa talonsa, viljellä peltonsa, kaataa karhu, saalistaa öiseen aikaan jäämättä karhun kynsiin. On niin monenlaista älykkyyttä. Älykäs kulttuuri Oma älykkyytemme liittyy älykkäänä pitämäämme kulttuuriin. Käytämme koko ajan enemmän älyä vaativia koneita, kaipaamme älyllistä viihdettä ja rasitamme itseämme lisäämällä juuri aivojamme kuormittavaa työtä tai harrastuksia. Lapsia ei synny enää kymmenittäin savupirttiin russakoiden keskelle vaan älylliseen ympäristöön ja yleensä yksin kappalein kiinalaiseen tapaan. Otamme heidät toisella tavalla koulutukseen heti syntymästä, kiinnitämme heihin huomiota ja syntyy moderni lapsuus. Jo vuosisadat, teollisen vallankumouksen jälkeen, maailmaan alkoi syntyä fiksumpia työntekijöitä, jotka osasivat lukea, laskea, ajatella abstraktisti. Onko raja jossain tulossa vastaan vai olemmeko koko ajan aina vain älykkäämpiä? Vai onko kyseessä myös tietynasteinen harha? Jos meidät siirrettäisiin menneeseen maailmaan, vuosisatoja aikakoneella ylittäen, tapasimmeko idiootteja, jotka eivät kykenisi juuri lainkaan abstraktiin ajatteluun? Ei tarvitse matkustaa omaa aikaamme kauemmas. Riittää kun avaat Helsingin Sanomien etusivun 6.9. 2012. Pääkirjoitussivulla toimittaja kirjoittaa, kuinka kansa on abstraktiin ajatteluun kykenemätöntä ja kansalaisaloitteet mahdottomia. Parhaiten tällaiset kansalle tarkoitetut aloitteet sopivat arvokysymyksiin. Abstrakti ajattelu ei ole kansalasia varten tarkoitettua ensinkään. Se sopii yläluokalle, eliitille, poliitikoillemme ja heitä paimentavalle medialle. Helsinki ja sen media on puhut ja pulinat pois. Luisuotsaisuus alkaa kasvaa heti kehä kolmosen ulkopuolelle siirtyen ja suoraan etäisyyden neliönä kaupunkiemme lähiöistä tai mediataloista, kunnantalosta. Toimittaja Elina Grundström puolestaan kirjoittaa saman lehden yliön kolumnissaan kuinka uudet oikeistoälykkömme kirjoittavat kirjoissaan taantuvaan Suomeen sopivaa ideologiaa, jossa toivotaan, että asiat pysyvät entisellään eivätkä edisty. Ilmastokriisi ja pitkittyvä eurokriisi, luonnonvoiman tapaan, on vienyt oikeistoälyköiltä uusliberaaleille tutun voimantunnon ja abstraktin kasvavan älyn, he ovat muuttuneet liberaaleista libertaristeiksi, ja tietysti Yhdysvaltain mallin mukaan. Timo Hännikäinen, Tommi Melander ja Tuomas Enbuske saavat kirjoineen huutia siitä miten he ruokkivat vanhoja luokkaeroja, sukupuolirooleja ja kapitalismia. Mieleen tulevat ajat 1960-luvun vuosiltamme. Toimittaja ihmettelee, miten tällaiset “älyköt” voivat saada Suomessa vielä vastakaikuakin. Kun niputtaa koko joukon, ei tarvitse perustella kirjoja erikseen. Kirjaroviot olivat takavuosien tapa hoitaa tämä printtimedian saaste pois sähköisten medioittemme kehityksen tieltä. Tosin eivät nekään tunnu miellyttävän, jolloin on kirjoitettava itse, tai luettava vain oman koulukunnan hengenlentoa. Abstrakti ajattelu ja looginen pohdinta ei kuitenkaan lisäänny uskottelemalla arvojen ja mentaalin älyn olevan keino päästä Mensan jäseneksi. On siis kiellettävä älykkyystestit ja Mensa. Oikeaa puhetta avajaisissa Oulussa Oulun yliopiston avajaisissa puhunut opetusministeri Jukka Gustafsson on sen sijaan oikealla asialla. Hän on havainnut, kuinka noin 40 % yliopisto-opiskelijoistamme on lähtöisin perheistä, jossa isän tulot kuuluvat korkeimpaan kymmenen prosentin tulokymmenykseen. Vastaavasti alimman tulotason perheistä lapsia on kaksikymmentä kertaa vähemmän yliopistoissamme. Tämä ei voi selittyä siellä, että ylimmän kymmenyksen lapset olisivat 20 kertaa lahjakkaampi kuin alimman. Gustafsson on oikeassa. Älykkyyteen ja sen osamäärään vaikuttaa myös ympäristö, jossa taustalla on lahjakkuuden arvostus ja kehittäminen. Ne ovat osa yhteiskuntamme jakautumista vähäosaisiin ja menestyviin, jossa mukana on älykkään kulttuurin ja modernin lapsuuden vaatimus kouluttautua ja jatkaa sitä läpi koko elämänkaaren ajan. Meillä ei ole varaa haaskata lahjakkuuksia vain siksi, että luovan luokan kulttuuri ja sen psykososiaaliset vaatimukset eivät kohdistu kaikkiin lapsiimme samalla tavalla. On varottava, etteivät yhdyskuntien vararikot ja alueellinen eriytyminen pääse massamme lisääntymään ja osa lapsistamme jää ulos siitä lumipalloefektistä, jonka tuloksena ovat yliopisto-opinnot, koko elämänkaaren jatkuva ongelmanratkaisu ja monimutkaisten älyllisten, luovien tehtävien hoito väheksymättä mitään ammattia tai lahjakkuuden muotoa sekä sen kehittämistä. Kaikki me olemme neroja, jos huolehdimme, ettei kiduksilla hengittävää kalaa vaadita nousemaan puuhun laulamaan, käpyä siellä purren. Aaro Hellaakosken runoista “Hauen laulua” paremmin musiikkitalon edustalle olisi mieltäni sopinut hänen “Satakielen laulu”: Tuli kaikkien ääni takaa yhä ihme ja ihme uus ja viimeisimpänä vakaa tuli hiljaisuus. Sen lävitse purosen voin vain aavistaa solinoin Vesi viileä on, ja puu yli sen kuvastuu Puro solise lehvien alla vesi onnellinen Vie kuplaa, kannattamalla varovasti kuultoa sen Sivu sammalen kasteisen Ali puun, yli maan, yli kelloa kilkkavan haan Olen onnellinen Olen kupla, muuta en, Olen tyhjä, muuta en. Vain kuvastajana olen, kuuntelijana Vain kupla pysyi, kesti ja ylisti ikuisesti Aaro Hellaakoski: Satakieli laulaa