Mies joka tiesi liikkaa

Helsingin Sanomat antoi lukijoilleen haasteen pohtia, miltä markka näyttäisi tänään? Tehtävä oli vapaa olkoonkin, että pragmaatikko suomalainen ymmärsi sen alkaen pohtia seteleiden kuvitusta sen jälkeen, kun toimittaja oli antanut hänelle lapsekkaan lisäyksen henkilöistä, jotka ovat ansainneet kuvansa omana aikanamme uuden setelistömme kuvittajiksi. Syntyi tahatonta ironiaa ja harkittua pilkkaa, jossa babu, bosa, bugi, bööna, denari, dinero, djengi, dollari, dyne, fiuna, fyffe, fyge, fygu, fynde, fyrkka, fyrkkis, fyrna jne. alkoi elää suomalaiseen tapaan kovin pragmaattisena haasteena ja symbolikuvina. Vaihdon väline ja arvon mitta Raha on vaihdon väline, arvon mitta, ominaisuuden muoto ja valuutta mutta samalla myös paljon muuta ja erityisesti silloin abstraktia, ei symboleilla kuvattavaa ensinkään. Oman aikamme raha on kovin kapea ja liitetään hyödykkeisiin, palveluihin ja tavaroihin. Raha on kalvakka yhteiseen sopimukseen perustuva arvon säilyttäjä ja kirjanpidollinen yksikkö kiusata ihmisiä tai helpottaa heidän elämäänsä, kuinka vaan. Luontaistalous on talousjärjestelmä, jossa ei käytetä rahaa ja rahatalous toi mukanaan sopimuksenvaraisen tavan mitata maailman tuotanto noin 47 000 miljardin dollarin arvoiseksi. Etymologiassa latinan “moneta” on Juno-jumalattaren lisänimi. Sen voi johtaa käsitteestä “monere”, varoittaa, ja se on hyvä lähtökohta myös suomalaisen markan abstraktille pohdinnalle, virtuaalisetelin maalaamiselle. Rooman tasavallan ensimmäinen rahapaja sijaitsi Juno Monetan temppelissä, mistä kytkös rahaan tuli myös jäädäkseen. Monessa kielessä raha sai kuitenkin symbolisen merkityksensä painetusta metallista, siis hopeasta tai kullasta. Heprean “kesepph” on sekä hopea että raha. Sammon ryöstö Suomalaisessa Sammon ryöstössä ja rauta-ajassa Ilmarinen seppänä takoi rahaa hänkin jalometalliin ja kertoi sen olevan väärennöksen. Se oli järkevä havainto. Siinä oli samaa harhaa kuin myöhemmässä Rooman hopeisessa deneriuksessa, joka vastasi neljää sestertiusta. Kun Jeesus kavallettiin, se tapahtui hopearahoissa. Kristuksen puheessa keisarin kuvalla varustettu raha kuului verotuksessa keisarille: “Anna keisarille se, mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu.” Kultalpootuista siirryttiin setelikantaan ja keskuspankkeihin. Aluksi ne sitoutuivat lunastamaan setelit tietyllä määrällä hopeaa tai kultaa. Siirryttiin kultakantaan. Maailmansodat ravistelivat rahajärjestelmää ja pahiten Saksassa. Hyperinflaatio vei rahan lopulta arvottomaksi. Suomi liittyi Pohjoismaiden mukana puntaklubiin. Englannin punnasta tuli näin merkittävä vaikuttaja myös jatkossa suomalaiseen talouteen, markkaan. John Maynardt Keynesin teorioiden ja Yhdysvaltain New Deal -politiikan sekä ruotsalaisen “kansankodin” kautta länsimaat saivat kilpailijakseen Stalinin suunnitelmatalouden, jota myös Hitler keskusjohtoisessa mallissa seuraili. Yhdysvaltain dollari ja kiinteät valuutat, joita voitiin myös tarpeen tulen järjestellä, oli seuraava vaihe Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) synnyn myötä (Bretton Woods). Euroopan valuuttajärjestelmä Kun tämä järjestelmä romahti, pääosin Yhdysvaltain talouden kautta, EY-maat sopivat keskinäisestä valuuttayhteistyöstä. Saksan markka tuli nyt dynamoksi ja Euroopan valuuttajärjestelmä (EMS) perustettiin. Näin yhteiselle rahalle, eurolle ja Maastrichtin sopimukselle, valmisteltiin maaperää. Syntyi vain valuvirheitä, joista on paljon käyty polemiikkia. Se sopisi yhdeksi uuden markan abstraktiksi aiheeksi. Mukana tuossa prosessissa oli poliittista köydenvetoa, josta vastasivat Ranka ja Saksa. Yhteistä valuuttaa oli toki suunniteltu jo 1970-luvulta saakka. EY:n asettama ns. Delorsin komitea ehdotti talous- ja rahaliiton toteuttamista. Suunnitelma oli kolmivaiheinen, johon kuului mm. pääomien liikkeiden vapauttaminen ja keskuspankkien itsenäisyys. Syntyi EKP Euroopan keskuspankki ja yhtenäinen rahapolitiikka alkoi vuonna 1999. Rahaliittoon liittyi 11 valtiota. Tässä saattaisi olla toinen aihe abstraktin markan lanseeraukselle ja hyläten symbolikuvat vanhan koulukunnan kujeina. Jäsenvaltioiden rahayksiköt lukittiin peruuttamattomilla muuttokursseilla yhteiseen rahayksikköön, euroon. Vuoden 2002 alusta eurosta tuli myös käteisraha ja virallinen maksuväline kaikissa euroalueen maissa. Virtuaaliraha Raha oli edelleen kaupankäynnin väline. Se on hyvä arvon säilyttäjänä, ettei inflaatio vie varallisuutta. Se kilpailee paikasta kiinteistöjen ja vaikkapa taiteen kanssa. Raha on menestymässä kohtuullisesti myös sähköisenä välineenä uudessa aikaan ja paikkaan sitoutumattomassa virtuaalitodellisuudessa. Raha ja hintamekanismi ovat edelleen keskeisiä talouden suunnannäyttäjiä, jonka ohjaamina vapaat markkinat säätelevät tuotteiden ja palveluiden, sekä myös itse rahan, kysyntää ja tarjontaa. Suunnitelmataloudessa rahan merkitys oli oleellisesti vaatimattomampi kuin markkinataloudessa. Tästä voisi saada kolmannen abstraktin kuvan setelille, jossa Suomi on joutunut taivuttelemaan talouttaan ja valuuttaansa kahden järjestelmän rajamailla. Tätä on pohdittu kovin vähän ja jos on pohdittu, lähinnä vain puhuen idän ja lännen välisestä kylmän sodan aikaisesta asetelmasta ja Natosta. Ei rahataloudesta juuri ensinkään. Oma rahaa on pidetty Suomessa kansallisen valtion luomisen perustana ja se näkyi vanhoissa markoissamme ja niiden symbolisessa kuvituksessa. Suomessa oma rahayksikkö otettiin käyttöön jo 1860-luvulla autonomisessa suuriruhtinaskunnassa ja voimakkaan nationalismin hengessä, liki uskonnollisessa hurmoksessa. Nyt sellainen symboliikka ei oikein enää sovellu ja sähköinen raha ei siitä juuri mitään ymmärtäisikään. Myyttinen raha Uskonnoissa ja suurissa maailmankatsomuksissa, omassa kristinuskossamme, ihminen ei voi palvella samaan aikaan sekä Jumalaa että mammonaa. Tämä dualistinen maailmankuva on ollut yleinen viime päiviin saakka. Paavalin mukaan rahahimo on kaiken pahan alku ja juuri. Seitsemästä kuolemasynnistä ahneus oli viides ja ikääntyvän ihmisen viimeinen pahe. Kaikki muukin nähtiin vanhakristillisessä ajattelussa osana tätä samaa mammonaa ja sen palvontaa. Oli kyse sitten ylpeydestä, kateudesta, vihasta, laiskuudesta, mässäilystä tai himosta. Protestanttisista suuntauksista kuitenkin monet, etenkin kalvinismi, liitetään juurin kapitalismin syntyyn. Juutalaiset ovat menestyneet liikemiehinä ja Max Weber on pohtinut asiaa monen muun filosofin tapaan. Hyve-etiikka ja kristillinen teologia ovat koko ajan mukana siinä pohdinnassa, jossa aneet, korruptio ja monet muut koronkiskontaan liittyvät ahneuden synnit pesivät. Protestanttisessa Suomessa ahneuden ja paheiden pohdinta saattaisi olla neljäs aihe virtuaalimarkkojen suunnittelijalle niin paikallisena (lokaalisena) kuin globaalina maksuvälineenämme. Cameorooli Rahalla on elämässämme joko päärooli tai sitten odottamaton eräänlainen cameo-rooli. Cameorooli on kuvattu usein eräänlaiseksi näyttäytymisrooliksi. Alfred Hitchcock käytti tätä runsaasti elokuvissaan. Yhtäällä hän oli kirjoittamassa koko elokuvan käsikirjoituksen, huolehti tarkoin sen jokaisen kuvakulman ja leikkasi työnsä itse. Ja jostain oudosta syystä ilmestyi myös itse tällaisen “Notorios - kohtalon avain” -elokuvan pieneen rooliin, teki cameon omassa elokuvassaan. Raha on pääsääntöisesti usein pääroolissa, mutta tekee sen ohella myös pieniä piipahduksia ikään kuin osoittaen olevansa muuallakin kuin vain kameroiden takana ja taustavaikuttajana elämämme kulkuun. Juuri nyt elämme poikkeuksellisen materiaalista aikaa. Veniaalisynniksi laskettava Niinpä on kulttuurisidonnaista miten suhtaudumme vaikkapa ostettuun seksiin. Jossakin kulttuureissa raha osana hyödykettä tai vaihdantaa muuttaa sen arvon kokonaan. Ilmiö ei ole itsestään selvä vaan rahaan sidottu ja normeistamme syntyä moraalinen ja eettinen, myös juridinen, joko pääpaheen tai vähäisemmän veniaalisynnin muoto. Tästä normistomme ja moraalin kaksijakoisuudesta voisi saada viidennen aiheen suomalaiseen uuteen virtuaalimarkkaan. Tämän päivän (25.9) Helsingin Sanomissa herkullisimmat aiheet liittyvät 1970-luvun hiihtäjiemme tapaan taistella kunniansa ja maineen puolesta silloin, kun hävittävänä on tuhannesosasekunnin tappiot joskus neljä vuosikymmentä takaperin. Ketä ne jaksavat kiinnostaa, on eri asia. Suomalaisessa kaksinaismoralismissa ja opportunismissa symboliikka seteleille syntyisi sauvoihinsa nojaavista, liki ristiinnaulitun oloisista messiaanisista hahmoista suomaisemassa tai parrakkaista pitkistä miehistä selittämässä muiden puheita ja tekoja niin ikään suomalaisen sankaritaruston hyllyvällä perustalla. Kuvaksi riittää jo iän rapauttama röntgenkuva selkärangasta, joka on joskus palvellut paksun nahkan tukemana aina senaattoriksi saakka. Kalevalainen tausta Herooinen suomalainen on saanut kiven leipäänsä ja kiroaa siinä julmaa kohtaloaan. Kuolemansynnit eivät ole minkään maan yksinoikeus sen enempää kuin ihmisoikeudet ja niistä saa helposti abstraktein värein sommiteltuja kauniita töitä. Samalla niiden tulkinta jää katsojalle, siinä missä savolaisen sanarieskan puhutun ymmärtämisessä. Näin seteli on aina saajansa mittainen ja jokainen saa ansionsa mukaan. Työmies on palkkansa ansainnut. Yhdelle ahneelle paljokaan ei ole optioineen kylliksi ja joku taas tulee onnelliseksi vaatimattomammasta taideteoksesta. Tutkimuksen mukaan johtajat eivät tunnista tuoksuja alkuunkaan niin hyvin kuin alaisensa ja ongelmia on myös muun otsalohkon käytössä päätöksiä tehtäessä. Niinpä kun raha ei haise muutenkaan, sen määrä on oltava johtajilla kokonaan toinen kuin johdettavilla, jotta edes jonkinlainen häivähdys tuoksusta saattaisi syntyä. Johtaja ei ole ihminen, jonka nenä olisi varustettu sellaisilla reseptoreilla kuin Patric Syskinden romaanin “Parfyymi” päähenkilön tarkka vainu rakennella täydellistä tuoksua ja sen tuomaa rahaa ja valtaa sekä lopulta täydellistä kadotusta ihailijoittensa ateriana. Sen pidemmälle sankari ei voi enää päästä kuin palvojiensa vatsoihin. Aleksi Kiven lähisukulaisen Kaarlo Stenvallin hieno käsikirjoitus julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Kuka meistä tuntee tämän kirjailijan? Elikö hän paremman elämän kuin Alakesi Kivi-Stenvall? Suojeleeko jumalat ihmistä mediakoirien puremilta ja onko taustalla eilen lainaamani meksikolaisen “sugar man” Sixton Rodrigiezin onni välttää kirottu mammona ja mediajulkisuus, idols-ihmisten kuolemansynnit ja juuri Suomessa syntyen? Olisiko tämä kuudes tapa hake värejä abstraktin maalauksen aiheeksi setelille, joka siirtyy virtuaalimaailman turuille ja toreille kertomaan Suomesta, jossa modernin ja abstraktin taiteen historia on kirjoitettu ja kuvitettu kirjalle, jonka paksuus ei lukijaa järkytä. Tyko Sallisen “Jytkyt” On sentään yksi maalaiskansaan mennyt ja kaupunkien lähiöt tavoittanut, Tyko Sallisen Jytkyt. Olisiko tämä se kuudes aihe ja myös helposti hyväksyttävä siinä maailmassa, jossa raha ja kreikkalainen valuutta muistuttaa yhä enemmän kädestä pois kaikkoavaa, vaikeasti saavutettavaa, puhtaan sileänä pinnaltaan säilynyttä kuin vauvan peppua. Tai suomalaiseen pumpulienkelten kaupunkiin ja tyykikylään, sellunkeittäjien maisemaan tuoden imukykyinen kuin norsun kärsä ja vaipalle tuoksuvakin, arkinen ja kansalaistaidoistamme enemmän kertova tarina? Niinpä tämä kirjoitus, ilmaiseksi tuotettuna ja ilman palkkaa, on kokonaan eri asia kuin tuotettuna vaikkapa toimittajana tai kirjailijana lehden painetuille tai sähköisille sivuille. Se palkitsee, olkoonkin ettei kirjoitus ole ollut enää vuosikymmeniin rahaksi muutettavaa ja sielun pilaavaa puurtamista, jonka vuoksi olisi jäätävä lakkoon, marssittava ulos toimituksesta. Sähköinen viesti ja internet purki sidoksen rahaan. Se pieni ero Palkaton kirjoittaja ei koe olevansa prostituoitu vaan vapaa kirjailija tai sitoutumaton toimittaja sekä ulkona mediamaailman rahan pilaamasta, moraalittomaksi tuomitusta menosta. Siis vaikkapa viihteestä tai tavasta kirjoittaa sitä mitä ko. lehden tai median seuraajat tekstiltä odottavat, jotta se olisi kohderyhmänsä tavoittava ja samalla myös sen mukana leviävät ilmoitukset ja mainokset saisivat kurikkalaisen ilmeen, joka luottaa pitkän Jussin muistiin ja epäilee Kaarlo Kangasniemen muistia. Tai päin vastoin, riippuen siitä kenelle kirjoitat tai kirjoittamatta jätät, vaikenet. Kun on itse ollut Immo Kuutsan valmennettavana Iisalmen lyseossa 1960-luvulla, sen lopulla ja 1970-luvun alussa, aikana jolloin hän toimi lukiossa luokanvalvojanani, on parempi vaieta tuon ajan suomalaisista hiihtovalmennuksen menetelmistä ja uskottava niihin, jotka medioissamme tietävät kaikesta kaiken ja muistuttavat miestä, joka Alfred Hitchcockin elokuvassa “The man who knew too much” vuodelta 1956 (alkuperäinen 1934) tiesivät liikaa ja ovat valmiina tarrautumaan mihin tahansa köyteen taantuman levitessä Suomeen. Parasta tuossa elokuvassa oli sittenkin “Que Sera Sera” kappale ja musiikki Doris Dayn laulamana. Syntyy kaksi totuutta, jossa kunnat saavat valtionosuuksia lisää 180 miljoonaa mutta joilta samaan aikaan leikattiin jo kuluvana kautena 631 miljoonaa. Koko hallituskauden lopussa kunnilla on 1,1 miljardia vähemmän valtionosuuksia, mutta vastuu peruspalvelujen järjestämisestä on jälleen kerran kasvanut. Näin valtio ja hallitus siirtää virheensä ja vastuut kunnille. Olisiko tämä abstraktin taiteen arvoinen setelin kuvituksessa? Onko tämän kertominen populismia ja miten se liittyy viimeisimpään euroa tukevaan “vivutukseen” tai Nato -keskusteluun toimittaja Olli Kivisen (HS 25.9) tutuilla poluilla liikkuen olisi ehkä viimeisin vihje seteliin, jonka väri olisi paljon muutakin kuin vain sinivalkoinen tai Olli Kivisen kuvaama oman saunan polttaminen juosten alastomina Kiven seitsemän jukuripään tapaan kohti pakkasyötä, jossa toimittaja Mikko Junkkarin mukaan osataan myös pyytää anteeksi. Onhan se hienoa, että pyydetään anteeksi, kun on ensin nukuttu yön yli. Se mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä suurimmat lööpit. Se mistä olisi puhuttava, siitä on vaiettava. Sellainen seteli on hyvin suomalainen väreiltään vuonna 2012.