Muinaisen Suomen muistolle
Nietzschen mukaan kammottavin tapa mykistää ihmisen persoonallisuus on oppikirjamainen pykäläviidakko (Friedrich Nietzsche 2006). Nietzsche tarkoitti tällä eräänlaista sosiaalista pääomaa tai muistia, jossa opimme luetteloimalla mahdollisimman monia säilyneitä oppilauseita. Suomalaiset rakastavat tyhjiä oppilauseita, ritirampsuja, opinkappaleita ilman sisältöä. Alusmaan talonpojille näitä luettiin joko virkemiesten tai munkkilatinan hallitsevan papiston toimesta. Tämän päivän papisto on Brysselissä.
Oikeasti suomalaiset rakastavat EU:n byrokratiaa ja ovat sen mallioppilaita myös maaseudulla. Vain talonpojat joutuivat myllyyn, jossa mikään ei ole enää entisensä. Tapahtui luonnovarojen uusjako, jossa torppari on jälleen vuokraviljeilijänä ja eniten häviävät globaalissa kilpailussa kehtisymaiden WTO -neuvottelijat. Heitä ei edes päästetä neuvotelupöytään. EU:n ja Yhdysvaltain tuet ja tullit ovat muuri, joka ei heiltä ylity.
Kreikkalaista kulttuuria luonnehti leppymätön halu kilvoitella ja tästä syntynyt kilpailun luoma kateus ja kunnianhimo. Vielä nykyisinkin kreikkalainen urheilu on osa omaa kulttuuriamme ja korostuu sen ”puhtautta” palvovassa ideologiassa. Talouden ja markkinoita palvelevan viihteen sekä massoja käyttävän huippu-urheilun puhtauden symbolit korostuvat kreikkalaisessa Olympia -liikkeessä ja saavat siellä paradoksaalisia ja yhteiskuntakokonaisuudesta vieraantuneita ilmiöitä. Yhteiskunnassa oleva koston ja armo ristiriita on yhtä oleellinen Nietzschen nykykäsityksessä kuin hänen tapansa nähdä puhdas kilpailu osana kaupallista viihdettä ja kunniaa ilman siihen liittyvää narsistista itseironiaa. Köyhät ovat aina joukossamme.
Nietzsche ei rakastanut päivän mietelauseita mutta ihaili kyllä ihmisjumalaksi nostamiaan vanhoja filosofeja. Tosin oman aikansa filosofit hän koki vihamieliseen ympäristöön eksyneinä satunnaisina vaeltajina tai erakkoina, joiden epäkohdat ja luovuus olivat kuin erämaakylät Loka tekoaltaassa. Yhteiskunta tiesi niiden olemassaolon, vääryyden ja sen julman luonteen, muttei siihen puuttunut edes silloin kun siitä aikanaan medialle kerrottiin, filosofit puhuivat ja kirjoittivat. Korvaus tulee sitten kun yhteiskunta ei metropoleissaan, kaupunkivaltiossaan, enää sen energiaa tarvitse. Jalomielisyys luonnolle ja ihmiselle on lahja, johon tartutaan vasta kun siihen on varaa kenenkään taatusti kaupunkivaltiossa köyhtymättä. Se on esisokratealaisen ihmisen turhamaista luonnetta ja pohjatonta typeryyttä.
Filosofia on ja pysyy harmittomana, vanhusten ja oppineitten jaaritteluna, yksityisenä salaisuutena ja yksittäisen sunnuntaikävelijän monologina. Lokan altaan rakentajien ei tarvinnut panna itseään alttiiksi, olla miehekkään luotettavia, elää filosofiansa mukaisesti. Rikosta ei seurannut rangaistus. Elämä tuhoutuu huomaamattamme eikä media kritisoi siinä itseään. Mikä tahansa mediaa itseään koskeva vie toimittajan katseet nolosti alaviistoon. Korppi ei noki korpin silmiä. Media poliitikkoineen, valtio, hukutti Lokan altaan taloudet ja jätti sen perheet heitteille 1970-luvun Suomessa vaille suojaa, mutta näytti samaan aikaan kuvia Vietnamista joka ikinen päivä. Globaalissa valtiossa näin tekevät kaikki.
Nietzschen yhteiskunta hallitsee kilpailunsa korostaen valtion ja alueen sisäistä identiteettiä. Alueellinen leimautuminen valtioon, kotiseutuun ja juuriin tekee kilpailusta jalon. Se poistaa siitä narsistien harhan, tarpeen turvautua rikkeisiin ja voitto on yhteinen, kollektiivisen valtion ja kotiseudun yhteisöllinen tuote. EU ja Yhdysvallat pelaavat siinä omaa jalkapalloaan kumpikin omalla tahollaan. Kolmas maailma saa sihen osallistua, mutta vain katsomossa istuen.
Kun nuorukainen heitti kiekkoa tai keihästä, hän ajatteli kotikaupunkinsa parasta. He olivat omien juuriensa ja yhteisönsä työkaluja ja sen menestyksen välikappaleita, eivät narsistisia häirikköjä saati Kallion kaupunginosassa sen kirkkoa reunustavilla nurmikoilla lojuvia ryyppyraatoja. Vielä hetki sitten heidän ohitseen saattoi ajaa rautatientorilla ilman että pelkäsit jonkun heittäytyvän autosi eteen. Tai jonkun työntävän juopuneen ruuhkassa kiskoille. Kaikkia roskia ei heitetty suoraan virtsalle haisevaan maisemaan. Metropolin maisema on nyt korpikylän suomalaisen sielunmaisemaa, slummin elämää.
Itsekkyys rajoittui paikkaleimautumiseen, juuriin ja yhteisön sisäiseen kollektiiviseen henkeen ja yhteisön toiminnan logiikkaan. Lokan alle jätetyt kylät oli osoitus valtiosta, jolta puuttui kollektiivinen vastuu, ihmiset joutuivat rappiolle ja muutot olivat aina pakkomuuttoja. Ahnein oli se joka omisti valtion. Valtio ei ollut Lokan kylässä. Koska valtiosta tuli yksilön vihollinen? Kuinka moni suonmalainen talonpoika, maaseudun ihminen, äänestäisi tänään EU -Suomen puolesta? Miksi suomalaiset vieraantuivat EU:sta ensimmäisenä ja niin täydellisesti? Puuttuiko meiltä vahva identiteetti, kaupunkivaltio ja esisokratealainen Suomi? Kuinka suomalaiset voisivat kiinnostua esisokratealaisesta Euroopasta? Emme me sitä tunne tai tunnista omaksemme maaseutukyliemme sosiaalisen muistin ja pääoman kautta. Ja nyt ne on hävitetty yhteisöllisinä, Nietzschen kuvaamina välttämättöminä valtion välineinä.
Nietzschen mukaan politiikan ja valtion uhka oli ja on rahatalous, koditon raha. Kansainväliset ja kodittomat rahaerakot eivät omista juuria. Eivät ymmärrä Lokan altaan tragediaa. Rahaerakoilta puuttuu yhteisön ja kollektiivin luoma valtiovaisto ja paikalliset juuret. He ovat oppineet käyttämään pörssi-instrumenttia ja yhteiskuntaa pelkkänä ahneuden rahasampona ja narsismin häiriöiden hoitajana. Nietzschen mukaan ainut lääke näitä vastaan on sota ja vain sota. Nykyisin se sota on siirtymässä verkkoihin. Useimmat eivät siitä mitään tiedä tai ymmärrä. Eivät välitä tietää. Suomalaiset eivät välitä tietää mitä heille tapahtuu. Kaupunkivaltiossaan suomalaiset ovat kääntäneet selkänsä valtiolleen, jota ei enää ole.
Liallinen menestys, narsismin nostama inhimillinen harha, oli mahdollista pitää kurissa vain valtaakin tärkeämmän yhteisön kilpailun ja sen luoman pelin keinoin. Itse kilpailu, yhteisön luoma peli, oli ja on osa kilvoittelua, jossa rajat tulivat vastaan yhteisön kautta sen omana suojana. Hierarkia ja yksinvaltiaat pidettiin kurissa säännöillä ja rajoituksilla, synnyinkaupungin yhteisellä parhaalla. Suomi ei elänyt tällaista valtiota. Meillä oli vallalla yksinvaltias.
Kreikkalaiset onnistuivat oikeuttamaan filosofian ja vapauttamaan luovuuden, innovaation tärkeimmät lähteet. Kaikkien oli pantava itsensä alttiiksi eikä filosofi ollut harmiton monologinsa uhri, akateeminen pilkattava vanhus, privaattia yksipuhelua median vaietessa. Lokan ihmiset jätettiin 1970-luvulla kohtalonsa armoille, kuten ihmiset tänään yleensäkin. Ne palat ja ihmiset, jotka eivät oikein sovi kokonaiskuvaan, laitetaan syrjään. Samat 1970-luvun ihmiset, jotka valmistuivat tuolloin yliopistoista, ovat nyt hukuttaneet koko maan ja sen yhteisölliset arvot. Muinainen Kreikka ei herää henkiin maassa, jolla ei ole muinaista Suomea juurillaan. On vain hylättyä allaspohjaa ja ryyppyraatojen yhteinen kohtalo.
8.8.06
Matti Luostarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti