Sen saat mitä pakenet

Kansainvälisen median ankara Suomi kuva

Ilkka Joenpalo kirjoittaa (FL25.9) kuinka Kauhajoen surulliset tapahtumat ovat muuta kuin hallituksen toimien aiheuttamia, eikä maan hallitusta tulisi niistä syyllistää. Mutta toisaalla hän jatkaa kuinka hallitusta tulisi kritisoida sekä katsoa mihin kilpailuttaminen voi pahimmillaan johtaa. Kirjoituksessa puhutaan poliittisista valinnoista, jotka ovat johtaneet traagiseen massamurhien sarjaan nuorten koululaisten joukossa. Ilkka Joenpalon arvio on kohtuuton.

Ulkomaisissa medioissa Suomea on arvioitu kokonaan toisin. Kun maatamme katsoo kauempaa, syntyy todennäköisesti oikeampi Suomi kuva. Ainakin se on sellainen jonka nyt sinne välitämme ja jonka kanssa joudumme elämään maailmalla.

Eniten Suomesta on nostettu esille yleinen väkivaltamme sekä alkoholin kulutuksemme. Toisena kohoaa otsikoihin suomalainen tapa käyttää päihteitä lääkkeinä mielenterveyden ongelmiimme. Vasta näiden jälkeen tulevat aseet ja niiden helppo saatavuus. Toistuneita murhenäytelmiä pidetään suomalaisina ja maallemme toivotaan menestystä näiden ongelmiemme hoidossa tulevaisuudessa. Ongelmiimme suhtaudutaan myötätunnolla ja ne suhteutetaan oikeisiin raameihin paisuttelematta väärin.

On hyvin suomalaista tuomita joku, kun tapahtuu yksittäinen psykoottiseksi luonnehdittava teko. Sen sijaan kun ne alkavat toteutua vajaan vuoden välein ja suruliputuksesta alkaa tulla kansallinen traditio kertoen lasten ja nuorten pahoinvoinnista, on syytä katsoa kansakunnan omaan peiliin.

Sama koskee niitä tulkintoja, jossa ulkomaisten toimittajien käsitystä Suomesta on aiemmin moitittu kovin virheelliseksi ja toimittajien tai medioitten huomiontavoitteluksi.
Oleellista on ettei Kauhajoen murhenäytelmää voitu uutisoida pienestä Suomesta yhdistämättä sitä samalla Myyrmannin ja Jokelan tapauksiin. Maailmalla on vaikeaa käsittää, miksi niin moni nuori Suomessa päättyy niin tuhoisiin ratkaisuihin.

On syytä hyväksyä tosiasiat ja pohdittava miten sotasukupolvien lapset ja alkoholismimme liittyvät yhteen kasvatuksessamme ja miten kykenemme hoitamaan tulevaisuutemme yhdessä valoisammalla tavalla ja pienyhteisöjä rakentaen. Tuhoisinta olisi, että alkaisimme osoitella toisiamme ja etsiä poliittisia pisteitä.

Suomen tauti ei ole nyt syntynyt vaan paljon vanhempaa perua ja osa kansakunnan synkkää historiaa, jossa väkivalta on ollut osa selviytymistarinaamme. Sen ihannointi on vain kyettävä lopettamaan, lisäämään lasten ja nuorten turvallisuutta sekä sellaista yhteisöllisyyttä, jossa ei anneta enää mahdollisuutta sellaisten ryhmien synnylle, jotka ovat valinneet tuhoisia keinoja sairaalloiseksi menneen huomion metsästelyssä tai työ- ja opiskeluyhteisön kiusanteossa.

Synkkämielisten kiusaajien yhteiskunnaksi nyt leimattu maa voi toki myös pestä kasvonsa. Pahinta olisi sellainen jatko, jossa eläisimme eteläafrikkalaisten tapaan monien aitojen ja vartioiden kahlitsemassa kodissamme eristettynä ja peläten. Se kuva jonka ulkomaiset mediat meistä nyt ovat tehneet, on pääasiassa totuudenmukainen ja sen kanssa joudumme elämään oli oma luulottelumme mitä tahansa.

Matti Luostarinen fil.tri, val,tri, dosentti