Demokratian kriisi

Demokratian pelko on demokratian alku

Amerikkalainen Freerdom House kuvaa tuoreessa raportissaan kuinka voimakkaat valtiot ovat yhtäällä tyrannian kannattajia ja toisaalla jarruttavat tai rapauttavat demokratian kehittymistä ja säilymistä myös lähialueillaan. Raportissa mainitaan erityisesti Kiina, Venäjä, Pakistan, Iran ja Venezuela. Vapauden asia on taantunut noin joka viidennessä maailman paristasadasta valtiosta. Alle puolet maailman väestöstä asuu vapaissa valtioissa. Erityisesti kehitystä ovat taannuttaneet eräät markkinahenkiset autoritaariset valtiot käyttäen sorron menetelmiä. Vallanpitäjä voi luonnonvaroillaan ylläpitää harvainvaltaa ja ostaa tukijansa. Ei ole syntynyt keskiluokkaa, joka ylläpitäisi itselleen kuuluvaa poliittista valtaa. Autoritaarisen vallan käyttäjä ei luovu vallasta hyvällä. Keskiluokka varoo kapinaa ja taantuu, jolloin demokratian ystävät vähenevät tai menettävät välineensä.

Suomessa demokratia toteutuu puoluelaitoksen välityksellä. Puolueiden yhteinen jäsenmäärä on vain runsas 5 % kansakunnasta. Se vanhenee joka vuosi vuodella. Uusia nuoria ei tule mukaan. Ei oikeasti edes haluta! Puolueiden johdon valitsee joukko, joka pelkää menettävänsä valtaansa puolueiden iäkkäille jäsenille, 5 %:lle kansakuntaa. Missä ovat ne 95 %? Eliitti ei tahdo suostua jäsenäänestyksiin edes puolueensa johdosta ja sen sisällä. Se on oma etuluokkansa, joka valitsee itse itsensä eikä oikeasti enää voikaan uusiutua. Puolueet eivät halua uusia jäseniä koska se on riski demokratialle, ne sanovat. Tässä demokratian pelko on sen orastava demokratian alku. Uusdemokratia toteutuu toisin kuin edeltäjänsä. Puoluelaitos on tullut tiensä päähän. Se ei voi uusiutua. Sen korporatiivinen rakenne ei ole tehty sellaisen vallan käyttöön, jossa aito demokratia toteutusi. Se elää omaa elämäänsä eikä se sivua enää sen kansakunnan elämää, jossa elävät 1980-luvulla ja sen jälkeen syntyneet. Ylimielisyys syntyi jo varhain eikä arvomaailma muutu vaikka muu maailma muuttuisikin. Geenit toimivat niin ja se on hyväksyttävä kun ne ovat sulkeutuneet lopullisesti.

Demokratia on aina riski. Kaikki ei aina toteudukaan kuten puoluejohto on laskelmoinut. Puolue-eliitiltä demokratia edellyttäisi rohkeutta, demareilla edes häivähdys punaista Hella Wuolijoen ja hänen sisarensa tapaan sekä Erkki Tuomiojan muistiinmerkitsemänä. Erkki Tuomiojan kuuluttama jäsenäänestys tullee myöhässä, mutta on merkki puoluelaitoksen syvästä kriisistä myös Suomessa. Se ei kulje innovaatioprosessin yhteiskunnallisena uudistajana vaan jälkiomaksujien jarrukenkänä. Miten sellainen voisi nuoria kiinnostaa? Joillekin vanhuksille Venäjän malli rappionakin on edelleen myös Suomen malli. Takaraivossa oleva ei pyyhkiydy mihinkään.

Ylimielisyys ja pelko demokratiasta näkyy nyt joka paikassa. Kun vastaan haraavat alkavat olla enemmistönä kaikessa, eläkeläistynyt puolue on sosiaalisten ja kulttuuristen innovaatioiden pahin este erityisesti maassa, jossa kaikki huomio alkaa kohdistua ikääntyvän väestönosan toimentuloon. Demokratian pelko tuo siihen nöyryyttä tai viimeinenkin jäsen katoaa harmaantuneiden herrojen jäsenkokouksista. Tyhjästä ei voi nyhjäistä. Uusmedioita on mahdoton ohjailla eikä Nokia voi menetellä Saksassa samoin kuin Stora Enso Suomessa. Paperia on tuotettava kuitenkin edelleen Suomessa ja se edellyttää moraalia. Pois potkitut alkavat osoittaa mieltään rajummin, kun muuttuva maailma ei olekaan demokratiamme mallin mukainen myötäillen vanhaa kollektiivista pääomaamme. Sen rapauttajia vaaditaan tilille. Se on omituinen ilmiö herrakansan johtajille. Herran pelko ei olekaan enää herran alku.

Demokratiasta vieraantunut ei ymmärrä, kuinka ihmiset kokevat asiat silloin kun heitä kohdellaan asiattomasti kaltoin. Kun työ on tehty hyvin ja tehdas menestyy, demokratia ja sen hyveet ovat omiamme eivätkä globaalin rappion tuotteita ei-demokraattisista valtioista. Hyvinvointivaltio ja sen luterilainen oppi sisältää hyvin tehdyn työn ja siitä palkitsemisen. Ei väärästä kulttuurista lainattuja ja ylimielisten keski-ikäisten miesten vakuutteluja, kuinka kyseessä on pakko. Se syö demokraattisestakin maasta demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan yhdessä rakennetun perustan. Nyt tarvitaan hienotunteisuutta entistäkin enemmän, ei ylimielistä öykkäröintiä, herrakansan henkeä. Toisin toimien katoaa myös kapitalismi ja sen perusta, demokratia korvautuu meille vierailla arvoilla, joissa potkut saa sellainen, joka on tehnyt työnsä hyvin ja tulosta syntyy. Kun potkun antaja on entisen korpi- tai teollisuuskommunistin lapsi, talonpojan jälkeläinen, se alkaa syödä kulttuurin arvokkainta osaa. Saksalainen patruuna ei ollut näin sokea Reetta.