Pohjolan Voiman ongelmallinen kotijoki

Tekoaltaan varjossa – Kollaja kestää

Heti Kemijoen Vuotoksen altaan jälkeen nousi odotetusti keskustelu Iijoen Kollajasta ja samalla Siuruan altaasta. Vuotosta ajaa Kemijokiyhtiö ja Kollajaa Pohjolan Voima. Vesivoima ja säätöenergia ovat yhteydessä ydinvoimaan ja pohjoisen voimalaitokset kaipaavat lisää säännöstelytilavuutta. Aihe oli esillä ensimmäisen kerran jo 1900-luvun alussa ja tiedettiin ongelmalliseksi. Tätä säännöstelytilavuutta on haettu Pudasjärven Siuruan-Kollajan kylissä alkaen 1950-luvulta, jolloin ensimmäiset tiedot altaasta saapuivat Iijoen keskijuoksulle ja Siuruanjoen talouksiin. Suunnitelmaa kehitettiin aina vuoteen 1969, jolloin se kariutui valtioneuvoston kielteiseen rahoituspäätökseen.

Suunnitelma altaasta jäi kuitenkin elämään ja nousi uudelleen esille Iijoen jatkorakentamisen yhteydessä vuonna 1973. Tuolloin selvitettiin mm. rakentamisen vaikutukset ympäristöön sekä paikallisen väestön näkökannat heitä koskevissa asioissa. Suoritin itse heidän haastattelunsa. Siuruan kylä oli allaspeikon uhan alla kuihtunut 82 talouteen. Lähes 60 % tiloista oli autioitunut toisin kuin muualla Pudasjärvellä, jossa poismuutto oli oleellisesti vähäisempää. Altaan odotusajasta oli siirrytty jo toistamiseen poismuuton harkinta-aikaan ja vaihtoehtoja haettiin yhteisesti. Yliopistotutkijan kerrottiin olevan myöhässä.

Iijoen jatkorakentamisesta ei saavutettu kuitenkaan yksimielisyyttä kolme vuotta kestäneistä tiiviistä suunnittelu- ja valmistelutöistä huolimatta. Iijoen jatkorakentaminen hautautui hetkeksi ja huomio kiinnittyi uudelleen Kemijoen vesistöalueille ja etenkin Ounasjokeen sekä jälleen kerran myös Kemihaaran Vuotokseen.

Uusin vaihe Siuruan Kollajassa koettiin vuonna 1981, jolloin asetettiin työryhmä selvittämään Iijoen keski- ja yläjuoksun rakentamista. Syntyi puitesopimus, jossa teollisuus- ja kuntasektori luopuivat ajamasta Siuruan allasta siinä tapauksessa, että Iijoen keski- ja yläjuoksun uudet voimalaitokset säännöstelyaltaineen toteutettaisiin. Alajuoksu oli rakennettu jo vuodesta 1959 alkaen. Siuruan tekojärvi korvattaisiin kylän eteläpuolelle padottavalla pienemmällä Kollajan altaalla. Samantyyppinen prosessi käytiin Kemijoella, jossa Kemihaaran allasta pienennettiin Vuotoksen altaaksi. Iijoella vaihtoehtoisia altaita olivat lisäksi Pudasjärven kirkonkylästä pohjoiseen Livojoesta vetensä saava Kivari ja eteläpuolella Kollajaakin suurempi Jaalanka. Altaiksi olisivat muuttuneet myös Jongunjärvi, Jaurakkajärvi ja Suolijärvi. Rajusti Iijoen maisemat olisivat muuttuneet myös Kalle Päätalon maisemissa Taivalkoskella.

Kolmen vuosikymmenen aikana Siuruanjoen allasalueen lähes 200 taloutta katosivat lähes kaikki allaspeikon estäessä tilojen ja kylien kehittymisen. Samalla korvaukset jäivät Pudasjärvellä saamatta niistä vahingoista, joita altaiden rakentamisuhasta oli alueelle aiheutunut. Annettiin vain turhia ja katteettomia lupauksia. Vuotoksen kohdalla sen sijaan pyrittiin elvytystoimiin.

Kemi- ja Iijoen altaat ja niiden historia ovat suomalaisen energiataloudellisen suunnittelun surullisia muistomerkkejä. Sekä altaiden suunniteluissa ja toteutuksessa tehtiin suuria virheitä. Näiden virheiden oikaisu ja hyvitys on edelleen vailla korvaajaansa. Parhaiten tämä korvaaminen onnistuu keskittymällä alueiden nykyisten elinkeinojen kehittämiseen ja jokien osalta luonnontilan palauttamiseen ekologista matkailua ja yrittäjyyttä palvellen. Ii- ja Kemijoen tarjoamista mahdollisuuksista on hyödynnetty vain murto-osa ja rakennetuista voimalaitoksistakin osa alkaa olla jo museoitavia. Kemijoen ensimmäisen voimalaitoksen Isohaaran palo vain muutama kuukausi sitten kertoo energiarakentamisen riskeistä ilman ydinvoimaloiden pelkoakin. Vanhoja voimalaitoksia on aika uusia.

Matti Luostarinen fil.tri., val.tri, dosentti

Kirjoittaja oli vuosina 1973-1986 Iijoen ja Kemijoen päätutkija koskien vesistörakentamisen ympäristösosiologiaa ja -taloutta

Ps.
Pohjolan Voiman järjestämä tilaisuus Kollajassa sai äärimmäisen kylmän vastaanoton. Kemijokiyhtiön ja Pohjolan Voiman kotijoet (Kemi- ja Iijoki) ovat vuosikymmenten saatossa muodostuneet vaikeiksi yhtiöiden imagolle ja toiminnalle Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Olisiko sen eteen syytä tehdä viimeinkin jotain tälle vuosituhannelle sopivaa ja puolen Suomen vesitöalueiden imagoa kohottavaa? Toisilleen rakkaat viholliset voimayhtiöinä voisivat palkata siihen kunnon konsultin. Yhytiöiden ja niiiden edustaman yhteiskunnallisen tehtävän kohdalla imago ei voisi menä enää kehnommaksi ja tavalla, joka on niin kaukana Lapin matkailun taloudellisista arvoista ja ympäristöimagosta. Miten puhdasta energiaa tuottavat yhtiöt voivat epäonnistua noin pahoin? Maakuntaa ja maantiedettä ei voi vaihtaa. Olisiko vaihdettava jotain muuta?