Nuoratun neliön ikääntyvät sankarit

“On hirveän nöyryyttävää, jos joku ei pysty puolustamaan itseään“, kertoo tuore nyrkkeilyn Euroopan mestarimme Eva Wahlström ennen titteliotteluaan (HS 31.3). Ottelun jälkeen mestari kuvasi vastustajaansa “hitaaksi lötköksi“. Itse hän kertoo murtaneensa kämmenensä luita, mutta olevansa valmis jo samana keväänä uuteen otteluun. “Vaivat kuuluvat urheiluun, en valita. Fyysisesti se ei tunnu miltään jos saa päin pläsiä.” Vastaavat murtumat Robert Heleniuksen kohdalla veivät vuoden tauolle ja lopettivat mahdollisesti koko uran.

Heleniuksen vastustaja saa aina tyrmättynäkin kiitosta ja ylistystä. Se kuuluu lajin luonteeseen äijäurheiluna. Sen luonteen muuttaminen karkottaa katsojat kehän reunalta. Suuri raha vaihtuu pienemmäksi. Hitaat ja lötköt vastustajat ovat kaikkea muuta kuin vaikeita voitettavia ja mestarin tittelin arvoisia.

Hakatut mestarit

Wahlströmillä ei ole vielä yhtään tappiota urallaan. Hän on yli 30 -vuotias, hänellä on perhe Loviisassa, 3-vuotias Leon-poika. Miehet kertovat harvemmin ottelun jälkeen perheestään, lapsistaan. Väkivaltaisimmat sylkevät suustaan hampaiden lisäksi vastustajansa korvan. Se kuuluu äijäurheilun lajin luonteeseen.

Taso naisten kohdalla nyrkkeilyssä on kirjava. Euroopan mestarin vastustaja kehässä voi olla hidas lötkö Agota Ilko Unkarista. Kun taso nousee, lyönnit lujenevat ja hitaat vastustajat vähenevät. Silloin tuleva myös ne ensimmäiset tappiot, luvunotot.

Joskus on aika vetäytyä kehistä ja oppia myös käsite kehäraakki. Kamppailu-urheilussa ruusuinen tulevaisuus ei kestä ikuisuuteen. Muhammed Ali, nyrkkeilijöistä suurin, ei puhu tänään nuoruutensa lennokkaita lauseita, runoja. Hänkin, ampiaisen nopeudella pistävä, vammautui lopulta vaikeasti jo nuorena miehenä ja muistamme hänen vapisevan olemuksensa olympialaisten avajaisista, tulen sytyttäjänä. Se näky herätti syviä tunteita, sääliä sairasta miestä kohtaan. Alia reippaasti vanhempi Paavo Nurmi sentään juoksi olympiatulen stadionille lennokkain askelin.

Tekoreippautta on mahdotonta näytellä edes lääkkeitten voimalla kun tauti on päässyt riittävän pahaksi. Urho Kekkonen loikki Mäntyniemen portaat vielä vaiheessa, jossa Alzheimer oli edennyt pitkälle ja kaatumiset peiteltiin kansalta. Suomessa alkoholismi oli tuohon aikaan tauti, joka alkoi vasta kun alkoholi ei maistunut lainkaan, ei pysynyt miehen sisällä.

Hidas mutta lötkö kouluttaja

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi kertoi vetäytyvänsä kehästä parin vuoden mittaisen johtajuuden jälkeen. Alkoi kiivas selittelyjen aika. Kun samassa kehässä ovat sekä miehet että naiset, painoluokkia ei ole, naisen asema ei voi olla sama kuin miehellä.

Poliittinen traditio ja sen kehät ovat rakennettuja alunalkujaan miehen mittoihin ja etenkin ikääntyvän kansakunnan satavuotisissa kansanliikkeissämme. Siellä voivat menestyä myös hitaat ja vanhat lötköt. Punaisen viivan vetäjän on ymmärrettävä vaaleissa mistä on kysymys. Sellainen edellyttää ikivanhoja traditioita ja välineenä on narussa roikkuva lyijykynä.

Politiikan nuorattuun neliöön on yhä vaikeampi löytää akateemisia nuoria naisia ja vielä vaikeampi tulevaisuudessa nuoria miehiä. Sellainen kehitys on uhka puolueinstituutiolle ja demokratiallemme, vanhoille kansanliikkeille.

Toki näitä uhkia tulee muualtakin, mutta suurin uhka tulee kuihtuvan puolueinstituution sisältä. Vanha instituutio syö itse itsensä. Se on aivan liian hidas ja jäykkä, muistuttaa valmentajana ja haasteena nuorille kyvyille hidasta ja lötköä, joka ei palkitse nopeita ja hyvin työnsä tekeviä. Se ei ole reilu sillä monikasvoisella tavalla, jolla nuoret maailmankuvansa nykyisin joulutuvat rakentamaan ja vihaavat auktoriteetteja, demokratian hidasta liikettä, hierarkiaa, kenttäväen hämärää puuhastelua ja ideologiaa, joka on sekin kadoksissa, hidasta ja lötköä liikettä.

Nuoret oppivat saamaan nykyisin palautetta nopeasti ja sen kuuluisi olla myös reilua. Jos reiluus katoaa, gallupit ovat mitä sattuu ja kenttä ei seuraa johtajiensa ponnisteluja, on kiinni menneen talven lumissa, sellainen kehä kierretään kaukaa. Ei ole kiva kuunnella ilkeyksiä, kerätä pinnoja, jotka muut sitten hyödyntävät ja ottaa vastaan iskuja, joista ei seuraa muuta kuin hitaan lötkön maine mestarinakin, puheenjohtajana.

Nuori idealismi kadoksissa

Presidentinvaaleissa kehään nousi vain vanhoja miehiä, kehäraakkeja. Heillä oli ja on edelleen tiedossa, kuinka puolueitten edustajat piireissä ja kuntapuolueissamme ovat vanhojen miesten ja heidän tukijoittensa hallussa, oli puolue mikä tahansa. Se ei oikein suosi nuorta intoa, luovaa ja uuteen pyrkivää idealismia. Menestymiseen vaaditaan myös varallisuutta, Yhdysvalloissa miljardööriä. Vähenevästä vallasta maksettu raha on poissa muualta ja etenkin siihen käytetty aika.

Uudessa mediayhteiskunnassa politiikka palkitsee tavalla, joka ei ole aina reilun pelin mukaista. Politiikan “idols” ei ole sylkykuppia kummempi. Kun kehänurkkauksen vastapuolella on lisäksi vanhan kaartin ja maailman edustajia suurin joukoin, isoisän ikäisiä, kuka tahansa lapsiaan kasvattava nuori nainen ymmärtää vetäytyä suosiolla kehästä. Vanhusten lyömisestä ei pisteitä heru.

Syntyy vaikutelma väärästä sarjasta, väärästä sosiaalisesta sidosryhmästä kasvattaa lapsensa ja vanheta samalla myös itse. Miltei kaikki nuoret naiset politiikassa ovat vanhempien ja isovanhempien peruja perineet poliittisen kiinnostuksensa. Vastaavan kohtalon siirtäminen omille lapsille sylkykuppina arveluttaa.

Kehässä seisominen alkaa olla ahdingoksi itselle ja perheelle, omalle terveydelle ja sisäiselle oman elämän eheydelle. Miksi akateemisen, viehättävän lahjakkaan naisen olisi oltava kaikkien hakattavana, pilkattavana, jos helpommallakin voi leipänsä ansaita?

Menneen maailman kuvajainen

Menneinä vuosikymmeninä uranaisena politiikassa ja urheilussa menestyneet olivat poikkeuksellisia yksilöitä ja elivätkin ankaran elämän. Politiikkaan liittyi sosiaalinen status ja monelle se oli ainut mahdollisuus vaikuttaa ja päästä ylös yhteiskunnallista portaikkoa. Tämä portaikko oli rakennettu niin agraarissa kuin vanhassa teollisessa yhdyskunnassa miehen kuljettavaksi.

Kun keskustalainen puheenjohtaja ja pääministeri, ensimmäinen Suomessa, joutui äijäjyrän alle, kokemus on jäänyt kansakunnan muistiin liki odotettuna tapahtumana ja se hyväksyttiin toisin kuin jos kyseessä olisi ollut mies. Keskustalainen kenttä tuki Matti Vanhasta ja Esko Ahoa, Paavo Väyrystä toisin, kuin Mari Kiviniemeä puheenjohtajana.

Eurooppalainen käytäntö

Kun Levillä järjestettiin äijäporukalla eurooppalaisen mallin mukainen poliittinen tapaaminen, demarinainen valtiovarainministerinä jäi kutsumatta. Vanha poliittinen kulttuuri on katolisessa Euroopassa vielä Suomeakin vaikeampi ympäristö naisille.

Yhteisten asioitten hoito vaatii kovia nyrkkejä ja sellaista selkärankaa, jonka voi tarvittaessa korvata kovalla nahkalla. Sellaiseksi kasvaminen ei ole kaikkien lapsiaan kasvattavien äitien mieleen, jolloin tuloksen mittaaminen perheen ja muuttuneen puolueinstituution välillä jää pohdittavaksi myöhemmin Mari Kiviniemen tapaan.

Molemmissa kun ei voi tehdä uskottavaa tulosta ja gallupit kertovat juuri tuloksesta, jossa sitä olisi tuotettava myös silloin, kun kenttä ei enää tuekaan johtajaansa, kuten takavuosina, eikä gallupeihin vastaajat tiedä edes sitä ketkä ovat oppositiossa ja ketkä hallituksessa. Näin suvun perintönä tullut poliittinen valinta ja ura joutuvat aikuisiässä pohdittavaksi uudesta näkökulmasta, objektiivisesta.

Poliitikko on ammatissaan kiinni myös vapaa-ajallaan ja puolueen johtaja kaiken aikaa. Matti Vanhanen uhrasi siihen koko perheensä. Miehenä hänelle sellainen mahdollisuus suotiin toisin kuin naiselle.

Äijäliikkeen heräämisen aikaa

Puoluelaitoksemme on ollut jo kauan kriisissä. Sitä repii yhteiskunnallisen osallistumisen kilpailevat uudet ja paremmin palkitsevat tehtävät, kansainvälistyminen sekä ajan käytön ekonomia. Aikaa ei jää enää päätoimeksi muuttuville poliittisille tehtäville ja sitoutuminen yhteen maailmankuvaan on sekin kärsinyt inflaation. Idealismi ja aatteet eivät kannattele enää raskasta työtä.

Suhdanteet vaihtuvat hetkessä ja puolueiden profiilit ovat nekin poliittisen viihteen ja marketin yhteisessä kentässä pitkäjänteisestä työstä heikosti, jos lainkaan, palkitsevia. Mediayhteiskunta haluaa kunnon otteluja ja politiikan toimittaja ei tee eroa vanhoissa sukupuolirooleissamme.

Eduskuntavaaleissamme perussuomalaisten liikettä pidettiin äijäliikkeenä. Suomen Kuvalehden kannessa (23.3) “kiva persu“, Pirkko Ruohonen Lerner, opettaa puoluetovereitaan tavoille.

Kirjoitus viittaa puolueimagoon, joka on äijämäisen kova ja karhea, tavat äijäkulttuurin tuotetta. Sitä tulisi korjata, tehdä edustuskelpoinen, kesyttää hampaattomaksi porvarilliseksi pienpuolueeksi, kivan persun oloiseksi. Miten sellainen puolue poikkeaa muista vahoista puolueistamme?

Varjonyrkkeilyä ja tekoreippautta

Vihreät vaihtoivat vaalien jälkeen hekin naiset johdostaan ja linja jatkui myös presidentinvaaleissamme. Poliittinen ilmapiirimme on muuttumassa ikääntyvän kansakunnan mukana takaisin 1970-luvun äijäkulttuuriin, jossa vanhan valtaaminen on korvattu konservatiivisella näennäisellä kovuudella, vanhusten tekoreippaudella.

Käytännössä se syntyy kehässä lyönneistä, jotka ovat nyt ikään kuin varjonyrkkeilyä, jossa jatkuvat tappiolliset vaalit ja gallupit supistavat sitä valtaa, jota traditionaalinen poliittinen instituutio on aiemmin äijäkulttuurille tarjonnut. Vanhusten kohdalla tällä kehityksellä ei ole merkitystä silloin kun mukana olaan ikään kuin brittien lordeina ylähuoneessa istuen.

Tuosta äijäkulttuurista ovat lainausta vaikkapa naisvaltaisten työpaikkojen jatkuvat kiusaamistapaukset. Lasten mukana nämä siirtyvät myös jatkuvasti kouluihin. Rauhattomuus juuri kouluissamme on hyvin suomalainen ilmiö sekin.

Jo pelkkä aseen kantaminen luo tutkimusten mukaan mielikuvan aseesta myös muiden kantamana, ventovieraitten kädessään vaikkapa jäätelötikkua. Poliittinen kenttämme on täynnä kuvitteellisia uhkia, joita mediat levittävät ympäristöömme ja syntyy mielikuva jännitteistä, joita ei ole olemassakaan. Näin vanhusten varjonyrkkeilystä tulee jopa uskottavaa olkoonkin, että ase vanhuksen kädessä onkin vain harmiton jäätelöannos.

Näin yllättävät vetäytymiset kehästä ovat rationaalisia ja ymmärrettäviä, jolloin vanhaa rakennelmaa pitävät yllä enää kehään unohtuneet veteraanit. Kun valta ja varallisuus, poliittisen vallan käyttö, ovat siirtyneet pois puolueinstituutiolta, myös sen kyky hakea uskottavia johtajia ja ehdokkaita vaaleihin, etenkin kuntavaaleihin, alkaa olla todellinen ongelma ja puheenjohtajia haetaan vuosikymmenien takaisista johtajistamme, varjonyrkkeilijöistä ja kehäraakeista.