Kaavoitettu enkeli

Vakavilla asioilla ei lasketa leikkiä, totesi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner. Samalla kansanedustajan eduskunta-avustajan musta huumori vei perussuomalaisten edustajan liki puoleksi vuodeksi ulos eduskuntaryhmästään. Edustaja ei valittanut päätöksestä, piti sitä oikeana. Ei alkanut puhua maan tavasta, siipien katoamisesta.

Varis nokki variksen silmät

Mauton musta huumori turkulaisessa Uudessa Suomessa esitettynä kolumnistina, Turun Sanomien toimittajan siitä älähtäessä, johti mediapeliin, jossa vastakkain olivat keskenään kilpailevat mediat ja toimittajat nokkimassa poikkeuksellisesti poliittisia pisteitä toistensa silmistä. Sopuli oli muuttunut varikseksi.

Mediayhteiskunnan neljäs vallankäyttäjä oli saanut pintaansa naarmuja, joita poliittinen vallankäyttö tuo aina mukanaan. Tutkimusten mukaan ihmisten usko mediaan on romahtanut ja usko jopa omiin poliitikkoihin on nyt paremmalla tolalla.

Nova -tuomiot

Turkulainen entinen ministeri ja kansanedustaja Ilkka Kanervan monenkirjava ura sai käräjäoikeudessa Nova-yhtiöiden laajassa lahjus- ja vaalirahavyyhdessä tuomion. Vuosi ja kolme kuukautta vankeutta ehdollisena on kova rangaistus, kun syynä on törkeä lahjoman otto ja virkavelvollisuuksien rikkominen maakuntahallinnossa.

Sitä ei voi verrata mitenkään eduskunta-avustajan toilailuihin turkulaisessa mediassa ironiaansa mustalla tavalla kolumnistina kirjoitellen. Tässä medioitten medialukutaito on nyt koetuksella. Kumpi saa suuremmat otsikot? Poliittinen moraali medioissamme on lukijan medianlukutaidosta kiinni sekin. Rakenteellisen korruption kohdalla Suomi on kaukana maailman kärjestä ja mediat ovat osa rakennetta, maan tapaa.

Lahjuksen antajat saivat uskomattoman pitkiä ehdottomia tuomioita. Toki syynä tuomioihin oli muutakin kuin pyrkimys vaikuttaa poliitikkoihin maankäytön järjestelyissä törkeällä lahjonnalla. Arto Merisalon tuomio on kuusi vuotta, Tapani Yli-Saunamäen 3,5 vuotta ehdottomina. Toivo Sukari selvisi alle vuoden tuomiolla ja Kyösti Kokon kohdalla äänestys antoi armahduksen. Kaikki luonnollisesti valittivat.

Vain kansa voi erottaa edustajansa

Kasanedustajaa ei voi erottaa virastaan. Se on mahdollista vasta kaikkien oikeusasteiden jälkeen ja silloinkin edustajatovereiden niin päättäessä. Sen sijaan puolue voi erottaa jäsenensä vikkelästikin, kuten perussuomalaiset ovat tehneet pelkästään asiattomaksi arvioiduista lausunnoista tai nuorten eduskunta-avustajien kirjoitellessa lehtiin kilpailevalle medialle sopimattomia kolumneja.

Nykyisiä medioita seuraileva puolue on tuuliajolla. Media haluaa aina päitä vadille, tyhjästäkin. Jos neljäs valtiomahti on liian mahtava, kansalaisten on pyrittävä ottamaan sille kuluva valta kansalaismedian kautta. Demokratiaa kaventavat kirjoitukset ovat viime vuosina lisääntyneet myös Suomessa.

On syntymässä uutta poliittista käytäntöä, jossa median aktiivisuus poliittisena toimijana on ollut näkyvää. Tämä on uutta ja syntynyt “jytkyn” vaalivoiton jälkeen. Neljäs valtiomahti on tarkkailemassa mitä sen sivuilla sanotaan ja minkä yhteiskunnallisen liikkeen edustajana sanoma viestitetään.

Viestin sisällöstä vastaa puolueen puheenjohtaja tai eduskuntaryhmän vetäjä. Kiinassa Kiinan keisari. Keisarivallan aikana tällainen ei ollut Suomessa tarpeen. Kiinassa keisaria palvelevat pääsivät ulos linnastaan vain kuoleman kautta. Suomessa virkamiehetkin olisi pian suljettava keisarin hoviin.

Yksittäisen median ja toimittajan käsitys matalasta hierarkiasta on todella matala. Siinä on vain keisari ja hänen alamaisensa. Muita ei tarvita. Tällainen maailmankuva on naiivi ja sitä ruokki vaalien televisiokeskustelut, jossa keskustelussa oli mukana sosiaalisen median kysymyksiä, koko kansa. Tälle “kansalle” tulevaisuudessa hymyillään. Toviottavasti hyväntahtoisesti.

Innovaatiojärjestelmän ydin uhattuna

Poliittisella kansanliikkeellä ei kuuluisi olla luonnollisesti näiden kirjoitusten kanssa mitään tekemistä. Ihmisillä on mielipiteitä ja jokainen toimittajan kolumni ei tahdo olla aina ironiassaan tai satiirissaan osunutta. Niitä kirjoitetaan joka päivä tuhansittain.

Vähiten ne kiinnostavat silloin, kun niissä kysytään kilpailevan poliittisen median tai toimittajan kirjoittamaa hengenlentoa. Näin median kriisi ja sisäinen kilpailu on siirtynyt yhteiskunnallisena ilmiönä poliittisten liikkeittemme sisälle ja osaksi niiden edustuksellista tehtävää. Ne vaikuttavat näiden liikkeiden symboliseen sisällöntuotantoon. Tätä kautta myös kaikkeen siihen luovuuteen, mitä demokraattinen koneistomme voi tuottaa tai uudistaa, olematta äärikonservatiivinen ja suvaitsematon.

Symboli-innovaatiot, niiden kymmenet luokitukset, ovat koko luovan innovaatiojärjestelmämme ydintä. Niiden kahlitseminen, virheiden etsintä, on poikkeavan symbolirakenteen välitöntä tuomitsemista ja vaaraksi koko yhteiskunnan uudistumiselle. Näin sananvapaus on välttämätön edellytys yhteiskunnan uudistumiselle. Se sisältää myös kokonaan uusien symbolirakenteiden tuottamisen ja kilpailun, jossa sosiaaliset mediat ja internet ovat monikulttuurisina ylivertaisia. Miljardit ihmiset ovat niiden jäseniä ja symbolirakenteet vaikeasti avattavia.

Suurten lukujen harhaa

Kun puolueiden äänestäjiä ja edusmiehiä tai naisia kentällä, sosiaalisten kansalaismedioittemme käyttäjinä, on miljoonia, tuhansia miljoonia, kaikkien sanomiset eivät tahdo osua kohdalleen. Kaikki eivät pyri myöskään verbaaliseen lentoon ja sellaiseen symboliseen rikkauteen, jonka takana olisi pyrkimys “huippuosaamiseen”.

Jonkun sanoma menee pahasti yli, musta huumori on jonkun kokemana mautonta. Sen kanavan voi jättää pimeäksi. Tarjolla on miljoona muuta.

Keskiverto osaaminen, mahdollisimman laajasti se ymmärtäen, on hyväksi ja huipun tavoittelu riski jo sinänsä silloin, kun se rajautuu kovin kapeaan osaamiseen, symbolirakenteeseen. Etenkin tiede ja taide ovat aina tällaisia riskejä täynnä. Huipputaide, huipputiede, huippujohtaja ovat sama asia kuin lottovoitto. Niitä ei pidä tavoitella kuten kuuta nousevaa. Ne tulevat niiden kohdalle, johon salama osuu tai lottopallot menevät arvontakoneessa oikeaan järjestykseen. Moniosaaminen on paljon arvokkaampaa nyt ja tulevaisuudessa, ei keskittyminen yhteen huippuun pitkän elämän hallintaa pohdittaessa.

Kun huippu-urheilija tai huippujohtaja tekee itsemurhan, syynä on usein liian kapea elämisen malli. Symbolirakenteiden omaksuminen yhdeltä suunnalta ja sen suunnan pettäminen, yhden konvention kieltäminen liki rikoksena yhden ajan yhteiskunnallisena suuntauksena, yhden asian liikkeenä Suomessa.

Äärisuuntaukset tahtovat kieltää monikulttuurisen symbolirakenteen ja tässä merkityksessä norjalainen oikeudenkäytäntö joukkosurmassa on ollut oikea. On hyvä ymmärtää, mitä yhden kapean maailmankuvan omaksuminen tarkoittaa. Suomessa Nova oikeudenkäynti oli suljettu. Se on suomalainen malli ja Suomi on ollut suljettu yhteiskunta alusmaana liki vuosituhannen ajan. Norja on yhteiskuntana avoimempi.

Leikatut siivet

Suomen malli oli täsmälleen sama kuin 1930-luvulla ja yhtä suljettu kuin 1970-luvulla. Syytetyn maailmankuva, symbolirakenteet, esitellään nekin jälkikäteen ja kertoen miehestä, jonka siivet on leikattu. Kuinka saman miehen siivet voi leikata niin monta kertaa? Onko sellaisia enkeleitä, joiden siivet uusiutuvat aina uudelleen? Ovatko enkelit sukua liskoille, joiden pyrstö uusiutuu? Linnut ovat toki liskoista syntyneitä. Onko poliitikko evoluution tuotteena äänestäjiään vikkelämpi?

Suomessa edellinen kirjoitus tulkitaan ironiana, mutta ei välttämättä enää kaikin paikoin Yhdysvalloissa, jossa vakavasti pohditaan luomiskertomuksen ja evoluution rinnakkaista symboliikkaa, jossa Peircen pragmaattinen filosofia palvelee nyt kahta päämäärää, kolmatta tietä.

Olisiko mahdollista, että maassa on olemassa jo kolmas tie, jonka parhaat symbolien rakentajat ovat poliitikkoina jo löytäneet? Pääministerinä Matti Vanhanen otti usein esille tämän kolmannen tien tarkoittamatta kuitenkaan vielä kokonaan poikkeavaa symbolirakennetta. Vai tarkoittiko sittenkin?

Kuntien kaavamonopoli

Kun kunnilla on käytössään kaavamonopoli, maakunnilla maakunnallinen, kuntien rajat säätelevät eniten maan hintaa. Tämä oli se kiusaus, johon Nova meni mukaan ja jossa maakuntahallinnon poliitikko virkamiehenä sai tuomionsa. Ei siinä enkelin siivet kadonneet vaan maan tapa joutui puntariin. Enkeli ei ole aina sama kuin tietyn maakunnan tai kaupungin, kunnan, omaksuma symbolirakenne ja “kuntakulttuuri“, Turun tauti. Se mikä Turussa on ollut mahdollista, ei enää toimikaan kaikkialla globaalissa maailmassa.

Rajojen poistaminen muuttaisi kysyntäpaineita ja optimaalisina malleina veisi pois mahdollisuuden rakenteelliselta korruptioltamme. Yksityinen ja julkinen raha sijoittuisivat sinne, missä saavutettavuusluvut, aikaetäisyys ja ekologinen kestävyys, lokalisaatioteoriat, ovat optimaalisia. Sellainen tieto ei vaadi korruptiota ja poliittinen rakennelma maan tapana katoaisi. Sen oivaltaminen ei vie yhdenkään poliittisen liikkeen tai kansanliikkeen varoja tai valtaa, päinvastoin. Jos tietokone ohjaa junia ja autojamme, lentokoneita, se ohjaa kyllä oikein myös maankäytön säätelyä, kaavoja.

Perinteinen media ei seuraa uusia rajojamme, rajatonta maailmaamme. Vanhan maailman sijoittaminen ajattomaan ja rajattomaan maailmaan on ongelmallista myös Alma medialle. Se jos mikä edustaa lukuisten maakuntalehtien rajoja, symbolirakenteitamme. Sen irtisanomiset koskevat muutakin kuin vain tapaa puolustaa maakuntahenkiä, pitäjähenkiä tai muuta kuvitteellista sisäsyntyistä tai opittua, ulkopuolelta kerrottua aluehenkien maailmaa ja rakenteellista korruptiotamme, maan tapaa. Aluehenkemme ovat puhdasta puppua ja todellinen henki kulkee maankäytön hinnassa, kaavoituksessa.

Kaavoitettu enkeli

Turun suunnalla ja Varsinais-Suomessa nämä symbolirakenteet ovat varmasti muita vanhempia ja törmäyttävät nyt niin kokoomuksen, keskustan kuin perussuomalaistenkin kansanliikkeitä ympäri maata. Mikään ei näyttäisi tätä maan kolkkaa järkyttävän niin tuhdisti kuin maan hinnan vaihtelut ja rajat.

Ei edes vasemman siiven liki katoaminen poliittiselta enkeliltämme muutaman vuoden aikana. “Haavoitettu enkeli” oli aikanaan juuri vasemman puolen kulkijoille, köyhän kansan varattomille, tarkoitettu symboli, ja sen maalaajana Hugo Simberg oli suoranainen nero. Sen eksyminen kirkkoon herätti aluksi pahennusta.

Tuon ajan seuraaminen alkaa muistuttaa ilmiötä, jossa väärän puolueen sidokset ja jäsenyys alkaa olla vaaraksi kirjoittajalleen Turussa ja muistuttaa taannoista Lapin Kansan päätoimittajan ajojahtia laestadiolaisessa maankolkassa. Silloinkin takana oli helsinkiläinen omistus, mutta taustalla oli lappilainen, sen suljetun laestadiolaisen maailmankuvan symbolirakenne, vanhatestamentillinen ja synkän tuomitseva maailmankuva.

Kahden lautasen symboliikka

Suomessa kahden lautasen politiikkaa on harrastettu iät ajat ja se on osa kansallista menneen ajan sosiaalista pääomaamme ja maan tapaa. Se kuuluu myös oman kielemme ja poliittisen kulttuurin symbolijärjestelmiin, ikoneihin ja yhdysvaltalaisen Peircen kuvaamiin indekseihin. Vastakkain asetetut miekat ja kaksipäiset kotkat ovat sitä samaa symboliikka. Kolmas silmä otsassa kertoo jo kokonaan muusta symboliikasta ja kolmas tie on jo Suomessa liki ikonin asemassa.

Kirjoitin symboleista, ikoneista ja indekseistä Peircen hengessä ja alustuksena edellisessä kolumnissani, jossa tavoite oli seurata samalla kahta oikeudenkäyntiä; norjalaista, odotetusti poliittiseksi äityvää ja omituisella tavalla terroristioikeudenkäynniksi muuttuvaa ilmiötä, sekä omaamme, jossa taustalla on maan tapa, rakenteellisen korruption aikaiset lahjukset ja niiden symbolirakenteita käyttävä mediaviestintämme vuonna 2012.

Se ei poikkea nyt juurikaan 1970-luvun kielestä ja seuraa liki puolen vuosisadan takaa hankittuja mediakielemme rakenteita. Se on jopa etääntynyt Hugo Simbergin jo aikanaan oivaltamasta symboliikastamme. Syy selittyy juuri Peircen tavasta käyttää symboliikkaa, joka siirtyi Yhdysvalloista kouluopetuksemme kautta pragmaattisen kielemme sisältöön. Opettajiemme käyttämät, Yhdysvalloissa tuotetut oppikirjat kun ovat liki kokonaan tämän koulukunnan tuotteita, joista tunnetuimpia nimiä olivat William James ja John Dewey, Suomessa vaikkapa Ilkka Niiniluoto, Oiva Ketonen, Jaakko Hintikka ja Eino Kaila. Schoppenhauer ja evolutionarismi olivat niin ikään keskeisiä vaikuttajia juuri tässä ikonien, indeksien ja symboleiden maailmassa.

Tätä nykyistä vaihetta voisi pitää jopa taantumana. Ajassamme on mukana juuri sellaista kirjallissuutta, jonka ydin on demokratian kritiikissä, hierarkisen komentotalouden ihannoinnissa sekä sellaisten symboli-innovaatioiden käyttöä, jotka ovat syntyneet 1980-luvulla tai ennen sitä. Suomessa julkisuutta on saanut viimeisimpänä Björn Wahlroosin kirja, mutta se ei ole toki ainut aikamme kuvajainen, monen ihailemana.