Maailman onnellisin maa

Uskottavuus lähtee argumenteista, ei asemasta. Jos näin on, miksi olemme niin monessa erimielisiä? Kun Björn Wahlroos kirjoittaa kirjan, miksi se jakaa mielipiteitä vaikka taustalla kuulusi olla vain argumentteja, ei kirjoittajien mielikuvia kirjoittajasta, miljonääristä. Miksi Suomen Kuvalehti otsikoi lehtensä aihetta käsittelevän kansisivun tyyliin: “Miljonääri haluaa enemmän markkinoita ja vähemmän kansanvaltaa”. Wahlroosin näköinen aika Björn Wahlroos sai Helsingin Sanomissa tyrmäävän kritiikin ja ensimmäisenä toimittajalta, joka oli laatimassa väitöskirjaansa talouden symboleista. Harakka kertoo kuinka Wahlroos on Chicagon koulukunnan taloustutkijoiden harhauttama ikuinen marxilainen. Suomen Kuvalehdessä (SK16/2012) Wahlroos kertoo kuinka Richard Posner ja nobelisti Paul Krugman ovat seonneet tai hörhöjä. Keynesiläisyyden puolestapuhujana Wahlroos ei ainakaan esiinny. Wahlroos ei luopuisi politiikan vuoksi yksityisyydestä marginaalisen vaikutusvallan takia, kertoo SK. Wahlroos ei halua itse asiassa vaikuttaa yhteiskuntaan juuri lainkaan. Mitä Wahlroos siis haluaa? Miksi hän halusi antaa kasvonsa omalle murroskulttuurin ajallemme? Miksi hän toimii toisin kuin saarnaa? Ministeri Aleksander Stubb tyrmää täysin Harakan kritiikin ja pitää sitä asenteellisena roskana. Hän pitää kirjaa loistavana hengentyönä Helsingin Sanomien nettiversiossa ja kertoo kuinka Björn Wahlroos on, paitsi nerokas pankinjohtaja, myös poikkeuksellisen taitava kirjoittaja ja analyytikko. Näin siitä huolimatta, että hän ei jakaisikaan kaikkia mielipiteitä Wahlroosin kanssa Euroopan Unionin kohtaloista. Wahlroos taas olisi halukas väittelemään aiheesta Olli Rehnin kanssa. Miljonäärien populistiksi heittäytynyt Wahlroos on oman aikamme kuva siinä missä köyhän kansan Timo Soini. Tai siihen hän ainakin pyrkii, ehkä huomaamattaan, vaatimattomasti. Kaikki me lopulta ajattelemme itseämme, lainaten hänen lausahdustaan vanhuksista verolle pantavina ja ilman ääntä jäävinä. Aina voi äänestää osakesalkullaan. Tapa on ikivanha ja lähti maaomaisuudesta, mandaateista. Siihen palaaminen ei ole askel uuteen vaan taantumaa sekin. Maan tapa ja osa rakenteellista korruptiota, mandaattivirkoja. Lasten lukumäärästä syntyvä mandaatti demokratiassa on samaa perua kaukaa menneestä, mutta omaan aikaamme siirrettynä Wahlroosin ajattelussa. Mediakritiikkiä Olen itse joutunut arvioimaan satojen opiskelijoiden hengentöitä ja opinnäytteitä, ohjaamaan niitä. Olen itse ollut lukuisia kertoja arvioitavana silloin, kun on täytetty vaikkapa professorin virkaa ja hakijoiden julkaisuista on pyydetty kolmen asiantuntijan antama lausunto ko. viran hoitajana. Pätevyyden saanti edellyttää kaikilta kolmelta joltistakin yksimielisyyttä oli lukija miltä suunnalta maailmaa tahansa. Ei vain Yhdysvalloista tai Chicagosta, Saksasta tai Ranskasta. Lausunnon poikkeavat toisistaan joskus hämmästyttävällä tavalla. Usein ne vaikuttavat kertovan enemmänkin lausunnon antajasta kuin lausunnon kohteesta. Se mitä lausunnon antaja kirjoittaa, voi olla puhtaasti otsikoista tehtyä ja asenteellista roskaa, kouluaikana “pärstäkertoimesta” syntynyttä numeroleikkiä, mutta myös loppuun saakka analysoitua ja pohdittua, suurella vaivalla tehtyä ja tästä huolimatta hyvin kauas toisistaan päätyvää lopputulosta, synteesiä. Näin etenkin jos hakijoita on kymmenittäin ja tuotanto on kirjavaa, viran täyttäjä ei ole riittävän täsmällisesti kirjannut ja rajannut professorin tehtävää. Osa tuotannosta voi sopia ko. virkaan, osa ei ollenkaan. Vastuu jää tulkitsijalle ja tämän tavalle hahmottaa virkaa omasta tieteellisestä viitekehyksestään käsin. Jos jonkun hakijan tuotanto sopii tuohon kehykseen, hän saa hyvän arvion. Luettavaksi tehty Ei ole epäilystä, etteikö Wahlroosin kirja olisi monen arvioima jo ennen julkaisemisista ja etteikö se olisi ilman sitäkin pohtivan ja analyyttisen kirjoittajan julkaisu, jonka tarkoituskin on ollut herättää keskustelua. Se ei ole selvästikään väitöskirjaksi tarkoitettu opinnäytetyö. Sen voi siis lukea kuka tahansa ja jokainen saa siitä jotakin. Kun Albert Einstein teki ensimmäistä väitöskirjaansa, lähinnä diplomityöksi tarkoitetun julkaisun, se hylättiin. Seuraava syntyi samana vuonna kuin suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria. Siis kolme julkaisua samana vuonna. Se oli omituinen vuosi tiedemiehelle ja maailmalle. Miksi väitöskirjana ei sitten esitelty kumpaakaan maailmanhistorian suurta teoriaa tai niiden ensimmäistä orastavaa alkua? Syy on varmaankin juuri tuossa vanhaa konventiota ravistelevassa julkaisujen luonteessa. Einstein ei halunnut ottaa riskiä joutua hylätyksi jo toistamiseen oppilaitoksessa, joka hyväksyi opettajaksi kyllä hänen vaimonsa, mutta ei juutalaista Einsteinia. Hänen oli keskityttävä elämään teorioittensa maailmassa samaan aikaan kun kunnon saksalaiset saivat keskittyä insinööreinä soveltavampaan ja paremman toimeentulon antavaan elämäntehtävään. Näin teoreettinen fysiikka jäi juutalaisille. Liian hyvä väitöskirjaksi Kovin teoreettinen ja käsittämätön kvanttiteoria ja suhteellisuusteorian ensimmäinen vedos eivät olisi olleet sopivia väitöskirjaksi laitoksessa, jonka konventio rakentui muuhun kuin vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärretyn teorian käytännön sovelluksiin. Niinpä ne julkaistiin erikseen ja hieman takaoven kautta julkaisuluvan saaneinakin. Sen sijaan väitöskirja, jota emme useinkaan tunne edes nimenä, meni läpi vanhan saksalaisen kaavan mukaan ja Einstein sai kaipaamansa oppiarvon. Jos julkaisu on konventioita rikkova, teoriat alkava sen toimesta muuttua tai jopa niitä merkittävämmät paradigmat vaihtua, tällainen julkaisu ei avaudu heti vaan vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua. Tällainen julkaisu Wahlroosin kirja ei ole. Se kun herättää täysin toisistaan poikkeavaa keskustelua ja näkemyksiä jo omana aikanaan, heti julkistamisen jälkeen, sekä avautuu liiankin helposti lukijoilleen. Suhteellisuusteoria ja kvanttiteoria eivät olisi niin tehneet. Niistä ei olisi medioissamme keskusteltu lainkaan. Media keskustelee aiheista, jotka ovat helppoja ja kenen tahansa ymmärrettäviä. Tähän vaaditaan mediakasvot ja 70 vuotta täyttävä jo valmiiksi myyvä kirjailija, bulkkia keväisin ja syksyisin massakulutukseen tuottava henkilö. Printtimedian on myytävä ilmoituksensa ja mainokset. Dikotominen jakolinja, vastakkainasettelu auttaa Mistä sitten medioissamme keskustellaan? Mikä jakaa mielipiteitämme ja kuinka ne meille esitellään? Kun kävimme presidentinvaalejamme suosittu tuleva presidentti ei antanut mahdollisuutta otsikoihin, jossa kahtia jakautuvaa dikotomista maailmamme olisi saatettu törmäyskurssille. Niinpä otsikot olikin tehtävä siitä, kuka on hyvä kakkonen, tyyliin Haavisto vai Väyrynen? Molemmat edustivat sopivasti kahta erilaista maailmankuvaa ja samalla tällä medioitten rakentamalla kilpailulla saatiin mukaan sellaista jännitettä, jota muuten tylsäksi kääntyvä vaali kaipasi. Tämän akselin ulkopuolelle jäivät monet merkittävät ehdokkaat huomaamattaan. He haastoivat väärää henkilöä, ylivertaista. Dikotominen maailmankuva purkautumassa Tänään (20.4) Helsingin Sanomien kulttuurisivut jakavat mielipidettämme otsikolla “Yksi syy ei selitä perhesurmaa”. Kertovatko perhesurmat liian kovasta menestymisen kulttuurista, siis Björn Wahlroosin rikkaan miehen kasvonsa antaneesta “enemmän markkinoita” elämästä, jätetään viidentoista idols-kulttuurin kasvojen arvioitavaksi. Mukana on luonnollisesti joku käyttäytymistieteistä pätevyytensä hankkinut asiantuntija professorina, tutkijana, kuvataiteilija, kirjailija, televisiokasvo, esseisti ja elokuvaohjaaja, päätoimittaja jne. Perinteinen selitys Kolmannes vastaajista katsoo hyvinvointipalvelujen purkautuneen, perheiden hajonneen, lapsista tulleen vain sijoituksia, välineitä heistäkin. Kaikkialla tungettu tuottavuus on rikkonut lämpimän sylin ja hellyyden. Lapsuuden arvoa ei tunnusteta eikä perheiden yhteiseen onneen panosteta, yhteisöt ovat hajonneet. Menestymisen kulttuuri ei siedä vastoinkäymisiä riitatilanteissa. Konflikteja ei osata käsitellä. Elämä ei suju kuten oma käsikirjoitus, narsistinen harha. Menestymisen pakko ja työnarkomania ei olekaan pelkkä klisee vaan materialistinen elämäntapa. Ihmissuhteet on esineellistetty aina jonkun olemattoman projektin ympärille. Näistä puuttuu aito välittäminen. Laiskojen tekosyitä Hieman yli kolmannes taas hakee syitä tukiverkkojen hajoamisesta, kunniamurhista. Raju maassamuutto ja raskas globaali kilpailu on rikkonut yhteisöjen historiallisen taustan. Tai että laiskat keksivät aina ahkerille epäilyttäviä motiiveja, jolla voivat hoitaa omaa saamattomuuttaan. Näin perhesurmat liittyvät lopulta ihmisten luonteenpiirteisiin, ahdistavaan elämäntilanteeseen. Kun yhteiskunta samalla väkivaltaistuu muutenkin, tai on ollut sitä Suomen tapauksessa aina, alkeellistenkin moraalikäsitysten katoaminen johtaa poikkeuksellisiin aggressioihin. Niinpä jos haluamme viihdyttää itseämme verisellä menolla ja melskeellä, haemme samalla koulusurmia, norjalaista massamurhaajaa, perhesurmia ja henkistä väkivaltaa kouluissa ja kotona, työpaikoilla. Kapea selitysmalli Vajaa kolmannes ei usko kenenkään tietävän, mikä perhesurmien taustalla todella vaikuttaa. Meillä on vain taipumusta liittää kaikki kokemamme suosikki maailmanselitykseemme ja tyrkytämme sitä joka yhteyteen. Mitä kapeampi maailmakuva ja selviytymismalli meillä on, sitä heikommat eväät hakea selityksiä symbolirakenteitten kautta surullisille aggressioillemme. Sama selittää myös tekoja silloin, kun maailmankuva kapeana romahtaa ankarienkin ponnistelujen jälkeen ympäriltämme ilman kenenkään tukea. Kun aggressiot ovat poikkeuksellisia, niistä on erityisen arveluttavaa vetää johtopäätöksiä yhteiskunnan tasolle. Jos menestymisen pakosta on puhuttava, silloin parempi käsite olisi häpeän välttäminen. Etenkin narsistiset persoonallisuushäiriöt ovat lisääntyneet ja näihin liittyy myös addiktio-ongelmia, kuvaavat kolmannen ryhmän asiantuntijat ilmiötä, jossa 90-luvun lama ja johdonmukainen uusliberalismi kohtasivat toisensa. Joidenkin selitysten mukaan kouluampumiset selittyivät väkivaltaviihteellä, toiset kertoivat syyn olevan kansan aggressiivisessa luonteessa ja historiallisessa sotaisassa taustassa, joku näki syynä internetin sekä aselain, tosi pitkälle viety pohdinta harhaisessa maailmassa toi esille Nietzschen ja Pentti Linkolan hengenlennon. Piilotettu totuus Kun samaan aikaan seuraa Ranskan lähestyviä vaaleja ja Yhdysvaltain vastaavia, jakolinjat ovat jotakuinkin samankaltaisia, dikotomiaa suosivia, jossa mukana on myös kolmas näkökulma, mutta vielä piilossa. Tämä uusi näkökulma on vasta orastamassa ja tekee murroskulttuurista monelle selittäjälle paradigmaisesti muuttuvana vaikean. Kun geneettisesti perityt ikonit ja symbolit, normisto ja sen moraali, eivät avaa ongelmana pidettyä, muutos on paradigmainen, vanhojen mallien ulkopuolinen. Käsittämättömänä pidetyn ja ulkopuolella perinteisen symbolirakennelman elämä alkaa avautua osalle sietämättömänä ja syntyy taantumaa kohti liki antiikin draamoja tai Shakespearen kuvaamia kokemuksiamme. Syntyy vaikutelma, jossa kaikki on kerrottu jo ennenkin.