Happamattoman leivän juhla

Pääsiäiskokemus toi Jeesuksen opetuslapsille rohkeuden ja ilon. Ihmisyyttä, inhimillisyyttä ja rajallisuutta ei pidä uhrata eikä kuolettaa, kirjoittaa Jaakko Heinimäki, pastori ja kirjailija Helsingin Sanomissa (HS 7.4) lainaten Heikki Räsäsen ansiokasta kirjaa “Mitä varhaiset kristityt uskoivat”.

Hurskaan kuuluu kärsiä

Jeesuksen kuolema oli monelle Jumalan suunnittelema välttämättömyys. Hurskaiden ja hyvien ihmisten nyt kuuluikin kärsiä ja siitä tosi profeetta tunnettiinkin. Agraari yhteisö tunsi profeettansa kiusattuna ihmisenä ja kiusaajana oli usein nainen. Noidaksi mielletty ja muun yhteisön ulkopuolella usein elänyt ja vielä tänäänkin sellaiseksi puettu lapsi virpomassa palmusunnuntaina kevään ja elämän voiton symboleilla odottaen palkaksi vaikkapa hedelmällisyyden ja onnen symboleja, suklaamunia.

Toki oli niitäkin, jotka ymmärsivät Jeesuksen kuolleen syntiemme puolesta ja se on tulkintana hyvin vanha. Tämä tulkinta löytyy vanhoista ehtoollisliturgioista ja Paavalin lainaamista uskontunnustuksista. Nämä Paavalin kirjeet ovat Uuden Testamentin vanhinta aineistoa, selvästi evankeliumejamme vanhempia.

Jeesuksen kuoleman pohdinta pelastustapahtumaksi ei toki tapahtunut heti pääsiäiskokemuksen jälkeen. Sen sijaan käsite uhrista tuli tutuksi varhain ja se liittyi ikivanhoihin uskonnollisiin kerrostumiin eläinuhreista, oli uskonto mikä tahansa. Ihminen uhrina ei ollut sekään aivan uusi kokemus.

Jumalan luonteen kuvaus

Käsite sijaisuhrista ei sopinut kuitenkaan oikein yhteen ylösnousemuksen kanssa ja se jäikin myöhemmin kristittyjen pääsiäisen sanomasta sivummalle ja syntyi käsite armosta, ihmisenä olemisen ruumiillisesta rajallisuudesta. Syntiin langennut ihminen sai ikään kuin mahdollisuuden, joka tuli Jumalan oman sovitustyön kautta. Uhri, joka nousee ylös kuolleista, ei voinut olla perinteinen käsitys uhrista. Sen sijaan perisynnin sovitus tuntui sopivalta.

Fransiskaaneille tämä ei kuitenkaan riittänyt. Kolminaisuuden toinen persoona olisi syntynyt joka tapauksessa ilman Adamin syntiäkin ja ikään kuin manifestina Jumalan luonteesta, Luojan ja luodun välisestä kolmannesta tiestä, puuttuvasta renkaasta heidän välillään.

Jeesuksen avuttomuus pitkänä perjantaina sai täyttymyksen uuden elämän rohkeudessa, jossa joulu ja pääsäinen ovat samaa asiaa ja löytyvät toki myös Paavalin kirjeistä. Tässä teologiassa olemme juuri ihmisyydessämme kosketuksessa jumaluuteen eikä rajallisuuttamme tulekaan uhrata eikä kuolettaa, tulkitsee Heinimäki Räisäsen kirjaa ja lähestyy kristinopin suuren juhlan ydintä. Kristinopin sanoma on kaikessa koruttomuudessaan joskus mutkikas. Paavo Ruotsalainen koki sen omalla tavallaan ja pitkän etsinnän jälkeen.


Paastosta vapautumisen päivä

Suomalainen pääsiäinen sai nimensä Mikael Agricolan käännöksestä. Pääsiäinen oli paastosta vapautumista tai “pääsemistä” ja tarkoitti neljänkymmenen paastopäivän päättymistä. Monissa kulttuureissa pääsiäinen on johdettu hepreankielisestä käsitteestä “Pesah”, josta tulevat mm. armenian ja venäjän “pasha”, kreikan “paskha” ja ruotsin “påsk”.

Easter viittaa taas ikivanhaan anglosaksiseen kevään ja aamunnousun jumalattareen “Eostreen” tai “Ostaraan”. Lähellä tätä ovat myös muinaiskreikan käsite “Eos” ja latinan “Aurora”, jotka nekin liittyvät aamuruskon jumalattareen ja mahdollisesti omassa kielessämme käsitteeseen “itä”, itämiseen, kevääseen ja luonnon heräämiseen.

Kristillinen pääsiäinen on lähellä juutalaista pääsiäistä, jota vietettiin Egyptin orjuuden päättymisen muistoksi. Ohjeet löytyvät toisen Mooseksen kirjan 12. luvusta.
Hapan leipä ja veriset pihtipielet, karitsan verellä maalatut, olivat tuon juhlan tunnusmerkkejä. Näin myös ristiinnaulitun kohdalla kärsimysnäytelmä maalataan usein verellä ja pääsiäisjuhlassa punainen väri kilpailee keltaisen kanssa rinnakkain.

Ajankohta vaihdellut

Pääsiäistä ei ole laskettu niinkään tähtitieteen avulla kuin kirkollisten ohjeiden perustalta ja hakien usein uutta päivää. Näin pääsiäinen kevättasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina on ollut vai viitteellinen.

Jeesuksen kuoleman ajankohtaa ei voida varmuudella selvittää, mutta todennäköisimmät päivät ovat joko 7. huhtikuuta vuonna 30 tai 3. huhtikuuta vuonna 33. Jeesus oli viettänyt edellisen päivän iltana 12 oppilaansa kanssa pääsiäisateriaa ja teloitettiin ristillä seuraavana päivänä, joka oli sapatin valmistumispäivä eli perjantai. Tosin Johanneksen evankeliumin mukaan ristiinnaulitseminen tapahtui jo pääsiäisen valmistumispäivänä, jolloin pääsiäislammas teurastettiin Jerusalemin temppelissä. Usein väärinkäsitykset syntyivät juutalaisuuden pyhien päivien ja tapojen tuntemuksestamme, virhetulkinnoista, tai Raamatun virheellisistä käännöksistä.

Ajanlaskun uudistukset ovat pääsiäistä hieman muutelleet ja ortodoksinen kirkko käyttää edelleen juliaanista kalenteria. Oma ortodoksinen kirkkomme viettää toki pääsisäistä samaan aikaan kuin koko muu protestanttinen kirkkomme. Seuraava pääsiäissunnuntai on maaliskuun viimeinen päivä.

Pyhän viikon päivät

Hiljainen viikko, suuri viikko ja piinaviikko ovat pyhän viikon nimiämme. Jokaiselle päivälle on oma nimensä ja traditiot poikkeavat hieman ja niihin liittyy pakanallisia menoja kokkoineen ja trulleineen. Palmusunnuntai on virpomissunnuntai, malkamaanantaita ja tikkutiistaita seuraa kellokeskiviikko ennen kiirastorstaista alkavaa “triduum sacrumia”, pyhän kolmen päivän aikaa, ristin ja ylösnousemuksen muistelua, joka jatkuu pääsiäispäivän iltaan.

Pitkäperjantain jälkeen seuraa hiljainen lankalauantai ja sukkasunnuntaina surun ja mustan värin juhla vaihtuu kirkoissa valkoiseksi pääsiäissunnuntaiksi, sukkasunnuntain jälkeiseen ylösnousemuksen juhlaan kolmantena päivänä Jeesuksen ristinkuolemasta.

Pääsiäisen vieton näytelmät, ruoat ja pahan karkottamisen noitaperinteet kertovat pakana-ajan kulttuuristamme. Virvonta liittyy Jeesuksen matkaan ja palmunlehvätervehdykseen, mutta se voidaan tulkita myös pahantahtoisten voimien ja ihmisten karkottamiseksi.

Pahojen henkien aikaa

Pitkänperjantain ja lankalauantain välisenä iltana kaikki olivat alttiita pahoille hengille ja voimille. Tuolloin harjoitettiin myös uskomusta vahvistavia menoja leikkaamalla eläimistä karvoja ja nahanpaloja. Tämä perinne jatkui maaseudulla hyvin kauan omaan aikaamme saakka.

Trulleina toimivat yleensä yhteisön syrjäytyneet naiset. Kateus ja kiusaamisen traditio oli etenkin agraarin yhteisön ylläpitämää perintöä ja Jeesuksen kuoleman jälkeen Jumalan suojeleva vaikutus oli pienimmillään, kisaajat liikkeellä, noidat lensivät luutineen Kyöpelinvuoren pimennoista mellastamaan maailmassa.

Pahan karkottamiseksi tehtiin taikoja ja poltettiin kokkoja, kesiajalla noitia kokoissa. Näin pääsiäiskokemus levisi myöhemmin osana muuta kevään tulon ja odotuksen juhlaa ja muuttui nykyiseen lasten pääsiäisnoitaleikkiin. Pohjanmaalla kokkoja poltetaan toki edelleenkin ja oman aikamme mediat ovat täynnä pääsiäisen ratoksi annettuja “viisaita” elämänohjeita.

Kevään tulo ja onnen symbolit

Virvatulta jahtaava ihminen on parhaimmillaan luopuessaan tuosta lohduttomasta tavoitteesta ja itsensä vertailusta muihin, ikäviä ihmisiä voi aina vältellä ja itseruoskinnan sijasta lohduttaa myös itseään, hyväksyä itsensä sellaisena kun nyt sattuu olemaan ja pyrkimällä kohtuullisiin väleihin itsensä kanssa.

Kuviteltu huonous ei saa estää asioiden toteuttamista, suuttua täytyy oikeille henkilöille, kiittää kun on kiittämisen aika. On tehtävä sitä mitä haluaa, mentävä välillä ulos, lakattava syömästä, kun siihen ei ole enää biologista tarvetta sekä uskottava kuinka karkit ja herkut henkisenä ravintona näivettävät, eikä televisiosta tule muuta kuin vanhoja leffoja. Niitä katsellen vanhenee vailla suurempaa elämisen kokemusta. Näillä ohjeilla pääseekin jo melkoisen pitkälle.

Narsissi on kukkana sittenkin onnen symboli ja vie talven, tuo kevään eikä narsismi ole aina niin kamala ilmiö, lievänä itsensä ehostuksena, sanoi kotipsykologit mitä tahansa. Suomi on suhteellisen onnellinen paikka, kansainvälisessä vertailussa maailman kakkonen. Joskus näihin vertailuihin on syytä uskoa.