Kuninkaat, keisarit, presidentit V

Valloittajakuninkaasta keisareitten aikaan

1500-luku oli maailmalla suurten tapahtumien aikaa. Euroopassa oli alkanut pieni jääkausi ja se johti nälänhätiin. Osmanien valtakunta saavutti huippunsa ja turkkilaiset piirittivät Wieniä. Eurooppalainen kolonialismi laajeni ja konkistadorit hävittivät Atsteekkivaltakunnan ja -kulttuurin Meksikossa, Inkavaltakunnan Etelä-Amerikassa. Kullan määrä kasvoi voimakkaasti. Kullasta tehty korvaamaton taide valettiin harkoiksi. Sillä maksettiin merimiesten ja sotilaiden palkat. Mayakansan kultainen kaupunki hävitettiin ja Euroopasta tuodut taudit levisivät merimiesten mukana. Alkoi hillitön kilpailu uusien merentakaisten alueiden hallinnasta ja orjakauppa. Tässä kilpailussa menetys sai hullunkin näyttämään viisaalta.

Uskonpuhdistus levisi Euroopassa ja joukko ruhtinaita sekä keisarillisia kaupunkeja vastustivat Wormsin ediktiä ja tukivat Lutheria. Kustaa Vaasa voimapoliitikkona katkaisi välit Roomaan ja myöhemmin Kustaa II Aadolf jatkoi suurvaltapolitiikan tiellä. Myös Englannin Henrik VIII katkaisi välinsä katoliseen kirkkoon ja muodosti anglikaanisen kirkon. Ranskassa uskonsodat olivat katolisten ja hugenottien välisiä. Ruotsi kohosi eurooppalaisten suurvaltojen joukkoon ja taisteli Itämeren herruudesta. Tässä jaossa oli vain kaksi luokkaa, ensimmäinen ja luokaton.

Trenton kirkolliskokous uudisti katolista kirkkoa vastineeksi uskonpuhdistukselle.
Espanja yhdentyi ja Alankomaiden provinssit kapinoivat Espanjaa vastaan. Puola-Liettua muodostettiin. Katolinen maailma otti käyttöön gregoriaanisen kalanterin. Mikael Agricolan Abc-kirja toi suomenkielen kansallisen identiteetin nostajaksi ja luterilainen kansa sai suomenkielisen raamatunkäännöksensä ja talonpojat kävivät Nuijasotansa Pohjanmaalla ja Savossa vanhaa katolista valtaa ja samalla alistajaansa vastaan. Valtapolitiikassa pienet miehet voivat olla yhtä uupuneita kuin suuretkin.

Vuosisadan merkittäviä henkilöitä olivat Englannin Henrik VIII, Ranskan Frans I, Osmanien Suleiman Suuri, Espanjan Kaarle V, Ruotsin Kustaa Vaasa, Espanjan Filip II, Ranskan ja Navarran Henrik IV, Venäjän Iivana Julma.

Eurooppa eli murroksen keskellä ja muutokset järisyttivät koko globaalia maailmaa. Näitä muutosten nimiä olivat Thomas Moore, Martti Luther, Mikael Agricola, Miguel de Cerventes, William Shakespeare, Bebevenuto Cellini, Michelangelo, Albert Durere, Oda Nobunaga, Toyotomi Hideyoshi ja lukuisat Amerikan ja Etelä-Amerikan Euroopalle tuntemattomat nimet kymmenissä, sadoissa sivilisaatioissa.

Elämää helpottivat uudet innovaatiot, tuontielintarvikkeet ja viljelykasvit, kuten maissi ja peruna sekä monet vihannekset esim. tomaatti. Globaali maailma koettiin vielä kauan Eurooppakeskeisenä jolloin uudet mantereet ja kulttuurit “löydettiin“. Oikeammin monet kulttuurit löysivät silloin Euroopan ja sen aggressiivisen sekä ekspansiivisen kulttuuriin.

Suomessa oli viisi kaupunkia Turku, Viipuri, Ulvila, Rauma ja Naantali. Helsinki sai perustansa. Kalmari unioni hajosi ja Kustaa Vaasasta tuli valtion ja kirkon pää samaan aikaan. Papit ja maallikot olivat lain edessä yhdenvertaisia, kristinuskon perustaksi hyväksyttiin kansankielelle käännetty Raamattu.

Mikael Agricolan työ alkoi ja suomenkieli tuli käyttöön vähin erin aapisen ja Raamatun käännöksen myötä. Maata asutettiin etenkin ekspansiivisten savolaisten toimesta ja kuninkaan niin vaatiessa. Kustaa Vaasan pojat kävivät omat sotansa ja Juhana Herttua piti hoviaan Turussa. Pori korvasi Ulvilan maan kohoamisen seurauksena satamapaikkana. Euroopassa tutuksi tulivat hakkapeliitat ja vuosisadan päätti Täyssinän rauha ja Nuijasota, taistelu kruunusta jatkui. Sinä pelissä menestyi parhaiten, jos kykeni vakuuttamaan, kuinka massojen menestys on kuninkaan menetyksestä riippuva.

Kristiinan serkusta, reservistä kuinkaan virkaan, kruunattiin naimattoman kuningattaren luovuttua kruunustaan uusi valtionhoitaja. Näin Suomi sai jo 34. hallitsijansa, valloittajakuninkaan.

Kaarle X Kustaa - valloittajakuningas

Uuden kuninkaan myötä monarkia sai samalla uuden dynastian ja Pfalz -suvun valtionhoitajaksi. Ranskan hovissa kasvanut Kaarle oli tunnollinen ja voimakastahtoinen hallitsija. Takana oli pitkä sotilasura 30 -vuotisen sodan melskeissä ja siten sopiva juuri uuteen tehtävään huolehtimaan Ruotisin suurvalta- asemasta Kristiinan jälkeen.

Kaarle kuvitteli olevansa Kristiinan kihlattu, kunnes hänelle tehtiin selväksi, ettei näin ollut. Rukkaset saanut sulhanen joutui odottelemaan läänityksillään nimitystään ja varoen ailahtelevan kuningattaren mielialojen heilahteluja lähinnä Öölannissa asuen.

Lopulta Kaarle X Kustaa solmi avioliiton Holsteun-Gottorpin prinsessan Hedvig Eleonooran kanssa. Tämä iäkkääksi elänyt järkevä nainen oli parasta mitä valtakunnalle saattoi Kristiinan kauden jälkeen tapahtua. Hän hallitsi kaikkien kolmen Kaarlen aikana ja vaikutti sodasta sotaan ajautuneen maan kohtaloihin sen minkä Tanska -vihaltaan kykeni. Sodasta oli tullut itse itseään ruokkiva prosessi.

Sodat johtivat suurisuuntaiseen tavoitteeseen saada Tanska täysin Ruotsista riippuvaiseksi. Itämeren herruus oli jo pitkälti saavutettu ja mm. Brandenburgin vaaliruhtinas hyväksyi Ruotsin Itä-Preussin lääniherraksi Puolan asemasta.

Kuningas kuitenkin sairastui rauhanneuvottelujen yhteydessä ja hakiessaan samalla lisävarusteita säädyiltä sotiensa hoitamiseen. Kokousmatka päättyi kuumetautiin ja kuolemaan 38 -vuotiaana ja edessä oli rauhanehtojen rakentelu niin Tanskan, Venäjän kuin Puolankin suuntaan. Suurvalta oli saavuttanut lakikorkeutensa ja edessä oli jatkossa vain supistuva kehitys. Kun on kasvanut riittävän suureksi kaatuu raskaammin.

Kuninkaana Kaarle oli ollut uupumaton, aloitekykyinen, ahkera ja täynnä visioita kun viikatemies katkaisi jälleen kerran suunnitelmat. Tanska oli ollut sinnikäs ja Euroopan tasapainoa valvovat voimat toimivat jälleen omalla painollaan valtion ruumiillistuessa yhteen henkilöön. Etelä-Ruotsin maakuntien pysyvä valtaus kuitenkin muutti Ruotsin
kokonaan toiseksi valtioksi kuin mihin muuten olisi ohjauduttu.


Kaarle XI - itsevaltias kamreeri ja kameralisti

Kuningas tai keisari kuvattiin maalauksissa ja veistoksissa hevosen selässä, kun haluttiin luonnehtia hänen itsevaltiaan mahtiasemaa. Kaarle XI oli tällainen hevosen selässä usein maalattu ja ikuistettu vallankäyttäjä. Kaarle oli lapsikuningas ja holhoojahallitus oli ollut vallassa 12 vuotta kun hänet kruunattiin 17 -vuotiaana kuninkaaksi.

Ruotsi oli vararikon partaalla ja kävi tuskastuttavan tappiollisia taisteluja niin merellä kuin maalla Tanskaan vastaan. Vasta Lundin taistelun jälkeen Kaarlesta syntyi myytti sotilaskuninkaana. Oikeammin hän käytti aina vain enemmän aikaa seuraten maan taloutta ja teki sen kamreerin tarkkuudella. Nuoren miehen tuhlaava hovielämä oli vaihtunut virkamieselämäksi. Kaarle oppi nuorena, kuinka politiikassa on hetkiä, jolloin on oltava oikeassa ja hävittävä.

Etenkin Öölannin taistelu oli ollut historian verisimpiä Pohjolan merihistoriassa ja muutti Kaarlen persoonallisuutta. Tanskalais-hollantilaiset löivät siinä Ruotsin laivaston ja mukana oli myös suomalainen amiraali Lorentz Creutz vanhempi lippulaivallaan “Stora Kronan”. Laiva räjähti ja amiraali sekä hänen 800 miestään tuhoutuivat.

Kuningas päätti pysyä jatkossa rauhan tiellä ja rakentaa puolustavaa armeijaa jota huollettaisiin kotimaassa. Strategia oli kokonaan uusi. Syntyi ruotujakolaitos, jossa valtakunta jaettiin ruotualueisiin. Nämä ylläpitivät yhtä torpassaan asuvaa nihtiä tai laivamiestä. Upseereille perustettiin kruunun virkataloja eli puustelleja. Tämä käytäntö tunnettiin Suomessa hyvin myöhään tukien oman maan ja maaseudun maatalousvaltaista agraaria yhteiskuntaa ja sulautuen osaksi sitä. Upseereita koulutettiin ulkomailla myös Suomessa ja kouluttajana oli erityisesti Saksa.

Puhuttiin talonpoikien vapaudesta, valtiontalouden vakaudesta, itsenäisistä säädyistä riippumattomasta virkamieskunnasta. Vain vaalit puuttuivat enää. Aatelille luovutetut tilukset otettiin takaisin valtiolle tai luovutettiin uusille haltijoille. Talous ja hallinto pantiin tiukkaan seurantaan. Reduktion seurauksena vanha aateli menetti mahtinsa ja syntyi uusi eliitti, jota kuningas rakensi yhtenäisen tulevan kansallisvaltion perustaksi.

Maatalouden ohella toteutettiin uudistuksia merkantilismin hengessä kauppa- ja vuorikollegiossa, valtionkonttorissa. Manufaktuureja alettiin kehittää ja käsityötä seurata ammattitaitoa valvoen. Kirkollinen kansanopetus käynnistyi Juhana Gezeliuksen toimesta. Syntyi kiertokoulu ja pitäjänkoulut, kinkerit, jossa lukutaitoa seurattiin. Ripiltä pääseminen, lukutaito, oli avioliittoon pääsemisen ehtona. Tämä säilyi Suomessa runkona sata vuotta vielä sen jälkeen kun maa oli irtautunut Ruotsista autonomiseksi osaksi Venäjän keisarivaltaa.

Kaarle toteutti ns. kameralistista ajatussuuntaa, jossa valtion oli tultava vahvaksi, jotta kansa tulisi rikkaaksi ja hyvinvoivaksi, ei päinvastoin. Väestön piti kasvaa, tuotannon lisääntyä ja kaupan kukoistaa valtion silmälläpidon alaisena. Ruotsalainen ja pohjoismainen keskushallinnon ohjaama yhteiskuntamalli oli valmis. Maailmankuva oli holistinen siten, että jokainen ammattiryhmä oli kansakunnan elimessä tärkeä kokonaisuudelle, jossa jokaisella ihmisellä oli oma paikkansa. Suomi irtautui tästä myöhemmin ja haki oman tasavaltaisen yhteiskuntamallinsa, jossa korporativismi toimi hyvin etenkin 1900-luvun loppupuolella. Maailmansodat eivät tätä perusrakennetta miksikään muuttaneet. Venäjän keisareitten aikana siihen toki otettiin hieman uutta sisältöä idästä.

Nuoruuden loistokas hovielämä vaihtui Kaarle kuninkaalla vaatimattomaan maaseudun rauhaan Kungsörin linnassa Närkessä. Tanskan prinsessa Ulriika Eleonoora synnytti seitsemän lasta, joista kuitenkin vain kaksi tytärtä ja vanhin poika Kaarle elivät aikuisiksi. Poikaansa Kaarle kuningas kasvatti työhönsä perehdyttäen ja ottaen mukaan metsästysretkilleen, sotaväen katselmuksiin. Kuningas kuoli vatsasyöpään 41 vuoden iässä jolloin vasta 15 -vuotias Kaarle XII sai vastuun kannettavakseen. Oli aika opiskella elämistä imagonsa mukaisesti ja katkenneiden ihmissuhteitten kautta.

Viisas leskikuningatar Hedvig Eleonooran rakennuttama Drottningholm on tämän Ruotsin suurvalta-ajan komeimpia linnoja. Se sijaitsee Mälarenin saaressa Lovönissä lähellä Tukholmaa. Ruotsin kuningasperhe on asunut tässä ranskalaista barokkia edustavassa linnassa vuodesta 1982 alkaen.

Kaarle XII - suurvalta-aseman menettäjä

Kaarle XI oli luonteeltaan syvästi uskonnollinen ja vakuuttunut taidoistaan ja erehtymättömyydestään. Hän ei käyttänyt isänsä tapaan neuvonantajia. Nuori mies uskoi saaneensa valtansa Paavin tapaan Jumalalta. Hän ihaili Voltairen filosofiaa ja 1800-luvun romantikot tekivät hänestä miesihanteensa. Suomalaiset pragmaatikot ja itäisen naapurinsa tuntevat ovat kuitenkin ymmärtäneet hänen aliarvioineen juuri idästä tulevan uhan.

Kaarle sai varhain parhaan mahdollisen kasvatuksen ja hän oli varhaiskypsä lapsi. Hän oli tietoinen kyvyistään ja kykeni ilmaisemaan itsensä loogisesti. Hän onnistui sotaretkillään aluksi hyvin ja kuninkaan tähti oli korkeimmillaan Puolan sotaretken jälkeen. Hämmästyttävä menestys ylivoimaista vastustajaa vastaan toi liki messiaanisia odotuksia Euroopan protestanttien joukossa. Ongelmana oli se, että hänen pieniä paheita alettiin pitää nyt hyveinä.

Onnettomuudekseen nuori kuningas joutui uuden isänsä laatiman hidasliikkeisen armeijansa kanssa uuvuttavaan jättiläissotaan, jossa valtio ei ollut enää armeijaa varten vaan päinvastoin. Uuvuttavaa sotaa Tanskaa, Venäjää ja Saksia vastaan härkäpäinen hallitsija kävi yli 20 vuotta ja sotilaallinen katastrofi tapahtui Pultavan taistelussa vuonna 1709. Kaarlen kaatuessa Norjassa 1718 Suomi oli Venäjän miehittämä. Suomen tuleva kohtalo alkoi jo näkyä taivaanrannassa.

Kuninkaan hurja Venäjän retki alkoi poikkeuksellisesti suorinta tietä Saksista syksyllä 1707 33 000 sotilaan kanssa ja tavalla, jossa toinen armeijakunta lähti pääosin suomalaisjoukkoina noin 12 000 miehen voimin tarkoituksena kohdata Kaarlen pääjoukko Valko-Venäjällä. Suunnitelma oli mieletön niillä resursseilla ja varusteilla jotka tuolloin oli käytettävissä Siperian pakkasissa. Siinä oli samaa hulluutta kuin Napoleonin ja Hitlerin retkissä.

Venäläiset ja tsaari Pietari ensimmäinen pääsi kuitenkin armeijakunnan väliin ja talvi 1708-1709 oli venäläisen tavan mukaan ankara. Huolto ei toiminut Kaarlen joukoilla ja raskaat tappiot vähensivät sen 24 000 väsyneeseen mieheen hellekesän 1709 alkaessa. Pultavan kaupungissa tapahtunut yhteenotto oli verinen ja jo aiemmin jalkaan haavoittunut Kaarle seurasi teurastusta paareilla kannettuna. Joukon rippeet pakenivat Turkin puolelle, jossa kuningas oleskeli viisi vuotta sairastuen välillä malariaan ja syvään depressioon.

Kotimaasta Ruotsista tuli jatkuvasti tappiosanomia sieltäkin. Viipuri, Riika, Pärnu ja Tallinna oli menetetty venäläisille. Ylipäällikkö Carl Gustaf Armfelt kärsi ratkaisevan tappion venäläisille helmikuussa 1714 Napuen taistelussa. Koko Suomi oli miehitetty ja Venäjän kaleerit uhkasivat jo Tukholmaa.

Kuningas ratsasti Turkista Unkarin ja Saksan kautta kotimaahansa 15 poissaolovuoden jälkeen. Siinä oli jotain samaa kuin Mannerheimin matkoissa. Hän oli muuttunut entistäkin ilottomammaksi ja harvapuheisemmaksi. Viimeisen taistelunsa Kaarle kävi Norjassa, jossa luoti lävisti hänen ohimonsa. Myöhemmin huhuttiin luodin lähteneen omilta linjoilta, ei norjalaisten linnoituksesta. Kaikki Kaarlea seuranneet karoliinit eivät häntä sietäneet. Kuninkaansa tunteneet tiesivät kuinka menestyminen ei ollut mahdollista ilman pieniä petoksia ja pitkiä marssimatkoja.

Tieto Kuinkaan kuolemasta kantautui Norjassa myös inkeriläisen Armfeltin tietoon joka johti Trondheimissa suomalaisia karoliineja. Paluu noin 10 000 väsyneen miehen kanssa ankarassa pakkasessa oli sotahistoriamme surullisimpia. Armeijakunta oli menehtyä paluumatkalla ja tunturimarssin aikana yli 3000 miestä jäi hangille ja metsiin osallistumatta lainkaan itse sotatoimiin. Tällainen armeija maksoi kansakunnalle vähiten.

Kaarle XII jälkimaine on ollut omituisella tavalla joko lähes kritiikitöntä ihailua tai täydellisesti hänet tuomitsevaa poliittisista konjunktuureista riippuen. Hän on jäänyt psykologiseksi arvoitukseksi. Hän oli yhtäällä itsekurin, päättäväisyyden ja rohkeuden ruumiillistuma, mutta samalla joustamaton ja vailla todellisuudentajua. Hän kävi samantapaista toivotonta viimeiseen mieheen taistelua kuin toisen maailmansodan diktaattorit ja uhrasi miehiä kuin Normandian maihinnousussa. Lisäksi hän asetti itsensä ja henkensä alttiiksi samoille vaaroille kuin rivisotilaat. Tämä asenne tuhosi lopulta suurvallan, yhden miehen varaan rakentuneet maailmankuvat.

Ulriika Eleonoora - ylimenovaiheen kuningatar

Kaarle XII:n sisar menetti lähes kaiken valtansa valtaneuvoskunnalle ja säädyille. Tärkein teko oli lopulta siirtää kruunu monarkian keulakuvana miehelleen Hessen-Kasselin Fredrikille. Ulriika Eleonoora ei käytännössä ehtinyt hallita Suomea lainkaan. Suomi oli Venäjän miehittämä.

Fredrik I - saksalainen maakreivi kuninkaana

Hattujen ja myssyjen kiistely piti yllä vielä horjuvaa monarkiaa. Käytännössä kyse oli kumileimasimesta eikä saksalainen Fredrik onnistunut ponnisteluistaan huolimatta estämään kuninkaan vallan alamäen jatkumista. Ikääntyessä hänestä tuli jopa naiivin välinpitämätön valtansa murenemisesta.

Historiaan on jäänyt valtiopäivien lausunto, jossa Fredrik toteaa “Donnewetter! Haben Wir alles dies gethan?”(Hyvä Jumala! Olenko todella tehnyt kaiken tuon?”). Tämä huudahdus sen jälkeen, kun valtiopäivillä oli luettu, taas kerran, pitkä kertomus siitä mitä valtakunnan hallituksessa oli tapahtunut ja jossa kaikessa Kuninkaallinen Majesteetti toimi mukamas mukana. Tätä luettaessa Fredrik oli nukahtanut.

Samaan aikaan Suomessa toimi Venäjä miehistysvalta. Se sovelsi isovihan ja pikkuvihan aikana ruotsalaisesta laista poikkeavia omia käsityksiään. Käytännössä koko maa poltettiin ja maassa käytiin uuvuttavaa sissisotaa. Suomen lääninhallitukset, hovioikeus, yliopisto, tuomikapituli ja ylempi papisto vietti maanpaossa varjoelämää rauhaan saakka.

Miehitysvuodet päättyivät Uudenkaupungin rauhaan. Pikkuvihan aikana venäläinen valloittaja käyttäytyi toisi kuin isovihan vuosina. Tosin tuolloinkin huomattava osa maan väestöstä oli maanpaossa ja palasi vasta Turun rauhan jälkeen rannikkokaupunkeihinsa.

Adolf Fredrik - marionettikuningas

Hallisijan valta oli pohjalukemissa Venäjän nostaessa hattujen vaikutuksesta kruununperijäksi Aadolf Fredrikin. Käytännössä kuninkaan toimet olivat pakon sanelemia ja näyteltyjä. Hyväntahtoinen ja hyvätuulinen kuningas koki valtiolliset tehtävänsä ikäviksi velvollisuuksiksi ja kulutti aikaansa harrastuksilleen, käsityölle ja tutkien matematiikkaa ja astronomiaa. Puolueet olivat nyt vallankahvassa.

Vuosisadan loppu oli Suomen linnoittamisen käynnistämistä uudelleen. Viapori oli etenkin suuri ponnistus. Työhön käytettiin tuttua ruotulaitosta ja vankeja. Uusi rakennustekniikka levisi sieltä myös muualle talonpoikaisrakentamiseen, Viapori kehittyi omaksi maailmakseen ja sen väkiluku ohitti Helsingin väkiluvun.

Kuningas vieraili Viaporissa ja jatkoi sieltä Porvooseen ja Degelbyhyn, jonne perustetulle kaupungille hän antoi puolisonsa nimen Loviisa. Täältä kuninkaan seurue jatkoi Ahvenkoskelle, Uuteenkylään ja Hämeenlinnan sekä Turun kautta rantatietä Tornioon. Kuninkaan vastaanotto oli kaikkialla loistokas. Pormestari, raati ja papisto olivat vastaanottamassa ja taloja oli kohennettu, maalattu, kunniaportteja rakennettu, merkkihenkilöt pitivät lämminhenkisiä puheita. Runoja lausuttiin ruotsiksi ja lainaksi. Sulavakäytöksiselle kuninkaalle toimitettiin valituskirjelmiä, vaikka toki tiedettiin, ettei kuninkaalla ollut valtaa niihin puuttua. Kuninkaan vierailu muistutti jo omaa aikaamme tai presidentin maakuntavierailuja.

Kustaa III - valistunut itsevaltias

Kustaa III sai lapsena poliittisen kasteensa kun ns. hovipuolueen kumousyrityksessä, johon hänen äitinsä erityisesti osallistui, kaappausyrityksen johtajat teloitettiin ja nuoren tulevan kruununperijän kasvattajat samalla vaihdettiin.

Kustaa oli teatterin ystävä, rakasti taiteita ja kirjallisuutta, vietti hovielämää yömyöhään. Hän puhui ranskaa ruotsia paremmin, hallitsi valtiotieteitä ja historiaa, teeskenteli tottelevaista ja kiinnostunutta. Latina ja teologia eivät kiinnostaneet.

Kustaa suoritti onnekkaan vallankaappauksen suomalaisen eversti Sprengtportenin kehittelemänä. Ajatuksena oli aloittaa kapina Viaporissa ja tuoda joukot tämän jälkeen Tukholmaan. Myssyjen johtama valtaneuvosto sai vihiä suunnitelmasta ennen kuin vihaiseen vastatuuleen marssivat suomalaiset ehtivät Tukholmaan. Rahattomina ja nälkäisinä he olivat normaalia kohteliaampia.

Tuon ajan karvalakkilähetystöä ei tarvittukaan, sillä Kuningas tarttui itse suomalaisia odotellessaan miekkaan, piti tulisieluisen puheen kansalleen linnan pihalla ja sai ratsuineen, valkoinen nauha käsivarrellaan, hurraavan vastaanoton sättiessään vihattavaa säätyvaltaa. Vallankumous oli veretön.

Kuningas vetosi puheessaan kansakunnan kunniakkaaseen historiaan ja maalasi populistisia kuvia vapaudenajan kauhuista, poliittisesta kaaoksesta ja ulkopoliittisesta alennustilasta. Se otettiin vastaan hurraten ja alkoi hallinnonuudistus valistusajan ja Voltairen hengessä. Maassa tuli olla uskonnonvapaus ja sen tui sallia juutalaisten asettuminen maahan. Kuninkaan ja hallituksen arvostelu tuon ajan medioissa kiellettiin. Näin päädyttiin valistuneeseen itsevaltiuteen.

Kustaa III kiinnitti huomiota Suomeen vapaudenajan hallitsijoita enemmän. Uusina lääneinä perustettiin Oulun ja Kuopion läänit. Vaasaan perustettiin toinen hovioikeus. Tampereen, Kuopion ja Kaskisten kaupungit syntyivät kustavilaiseen tyyliin. Uusia teitä rakennettiin Pohjanmaalta syvälle sisämaahan. Agraaripoliittisista teoista merkittävin oli isojako. Tilojen takamaille nousi tuhansia torppia ja vainiopakko hävisi, tilanpito tehostui kun se ei ollut enää naapurin kiireistä tai niiden puuttumisesta kiinni sarkajaon ajoilta.

Savossa jatkettiin toki edelleen myös kaskeamista ja kaskenpolttajat levittäytyivät yhä kauemmas ydinalueeltaan huuhtakuninkaittensa johdolla ja vesiteitä käyttäen. Koivikot lisääntyivät niin Karjalassa kuin Kainuussa ja Keski-Suomessa. Osuustoiminnallinen ajattelu ja yhteisöllinen idea, verkostoituminen, sai perustansa.

Taloutta kohennettiin, rahan arvo puolitettiin, riikintaalari otettiin käyttöön, siirryttiin hopeakantaan. Viinan poltosta tehtiin valtion monopoli, valtio perusti 63 kallista viinanpolttimoa. Alkoholipolitiikasta tuli ehkä puhutuin aihe kotipolttoa harrastaneiden talonpoikien keskuudessa, juomingeissa. Kuninkaan ratkaisua ei pidetty hyvänä. Autiomaassa helmet olivat tarpeettomia mutta viina oli aina hintansa väärti.

Kustaa III jäi historiaan kuitenkin kulttuurin suosijana. Kuningas valvoi tarkkaan valtakunnan rakennustaiteen suuntauksia. Hämeenlinnaan rakennettu ympyräkirkko on yksi hänen makunsa kustavilaisia ilmauksia. Kustavilainen sisustus- ja koristetaide, hopeasepäntyöt ja muoti oli tyylikkään suoraviivaista ja pelkistettyä. Ruotsin akatemia perustettiin Ranskan akatemian mallisena. Toki myös Kuvataideakatemia ja Musikaalinen Akatemia. Ruotsin kirjallisuus nousi kukoistukseensa.

Kustaa III muistetaan Suomessa tasapainottomana hurmurikuninkaana ja homoseksuaalisista piirteistään, alkoholismista ja masennuskohtauksistaan. Häntä ei otettu vakavasti. Toisaalla hänet muistetaan Anjalan liitosta, jossa kuninkaan oppositio ei ollut erityisen innostunut hyökkäyksestä väärään vuoden aikaan Kymijoen yli kohti Haminaa ja Viaporia.

Venäjän Katariina II saikin suomalaisilta kirjeen, jossa toivottiin pikaista rauhaa. Katariina II ei oikein ymmärtänyt rauhan opposition aikeita. Katariinan tavoite oli erottaa Suomi Ruotsista ja tämä oli vielä vieras ajatus useimmille Anjalan liiton miehille. Tutkijat ovat pohtineet sitä, oliko Anjalan liitto merkki vakavammasta tavoitteesta päästä itsenäiseen Suomeen. On mahdollista, jopa välttämätöntä, että osa upseereista pohtivat jo kauan Suomen asemaa siinä tapauksessa, että siitä tulisi osa Venäjää. Tiedettiin jo kuinka köyhä joutuu maksamaan kaikesta täyden hinnan.

Kuninkaan opposition isku tuli salaliittolaisten toimesta pian Kustaan sodan loppuvaiheessa, jolloin molemmat osapuolet olivat väsyneet sodankäyntiin. Taustalla oli kuitenkin Ranskan suuri vallankumous, joka heilutti kaikkia Euroopan valtaistuimia. Oopperatalon naamiaisissa tehty salamurha ei täysin onnistunut ja kuningas ehti järjestää monarkian jatkumisen. Salamurhaajat saivat tuomionsa.

Kustaa IV Aadolf - Suomen viimeinen kuningas

Suomen viimeisen kuninkaan “slogan” olisi presidentinvaaleissa tänään “Jumala ja kansa”. Kustaa IV Adolf oli itsevaltias Jumalan armosta ja vain Jumalalle ja kansalle vastuussa. Hän vihasi isänsä suosikkilaitosta, oikkuja ja improvisoituja ratkaisuja sekä rakensi itse ennenäkemättömän byrokratian - vietti itse aikansa matkoilla, etenkin Pommerissa ja Skoonessa.

Suomen viimeinen kuningas oli ujo ja yksinäinen, surumielinen lapsi. Hänestä kasvoi sentimentaalinen ja hurskas aikuinen. Kuningas hermostui vähästä, jäsenet nykivät, kasvattajat olivat huolissaan mielenterveydestä, eivätkä suotta ja ensimmäistä kertaa kuninkaittemme kohdalla.

Ruotsista oli tullut jo ennen Kustaa IV Aadolfin valtaannousua, sijaishallitsijan aikana, liki poliisivaltio ja aika oli kaikin puolin Kustaa IV Aadolfia vastaan.

Kustaan kohtalona oli hänen patologinen vihansa Napoleonia kohtaan. Kun Ranskan ja Venäjän keisarit sopivat Tilsitissä, hieman samaan tapaan kuin Stalin ja Hitler toisen maailmansodan aattona Euroopan etupiirijaosta, Venäjä sai vapaat kädet Ruotsin ja samalla Suomen suuntaan. Mikäli Ruotsi ei suostuisi mannermaasulkeumukseen Isoa-Britanniaa vastaan Venäjä saisi vapaat kädet Suomessa. Ruotsi taas tarvitsi kauppaansa Britanniaan ja Napoleon oli Kustaa IV Aadolfille sama kuin Ilmestyskirjan peto.

Valtakunta oli välikädessä, jossa Napoleonin voittamaton armeija oli yhtäällä ja Venäjä keisarin armeija toisaalla. Aiemmin heittelehtivää ulkopolitiikka olivat hiertäneet suhteet Isoon-Britanniaan ja sen vastustaminen merellä. Raha ja valta ovat ikuisia, vain taskut ja vallan käyttäjät vaihtuvat.

Kustaa IV Adolf oli Suomen suosija ja se näkyi etenkin Suomen puolustuksen paranemisena sekä suosimalla suomalaisia korkeissa tehtävissä myös Tukholmassa. Kun tappiot Suomessa alkoivat ja Viapori oli menetetty, joukot perääntyivät, ylhäisaatelissa upseeristo teki oman kapinansa Värmlannissa. Kuningasperhe siirrettiin vangittuna Gripsholmin linnaan ja säädyt sanoivat irti uskollisuudenvalansa.

Kuningasperheen matka kohti Sveitsiä alkoi maanpakolaisina ja loppuelämänsä kuningas vietti mieleltään harhailevana “Eversti Gustafssonina” matkaten ympäri Eurooppaa. Hän kuoli myös perheensä hylkäämänä St. Gallenissa vuonna 1837. Pojalleen vahvistama Suomen suuriruhtinaan vaakuna jäi ilman käyttäjäänsä.

Kustaa IV Aadolfin erottaminen Ruotsissa teki helpoksi Suomen säädyille hyväksyä Aleksanteri I:n Suomen hallisijaksi valtiopäivillä vuonna 1809. Tätä hetkeä voitaisiin täydellä syyllä pitää myös autonomiseksi julistautuneen Suomen itsenäistymisen hetkenä. Se päivä kuitenkin siirtyi seuraavalle vuosisadalle ja edessä oli autonomian aika 1809-1917 sekä uudet hallisijamme, Venäjän keisarit.