Loppusuoran rutistus

Vaalien läheisyys kuohuttaa kansalaisten mieliä ja osa äityy jopa väkivaltaiseksi. Vaalirauha rikkoontuu ja käyttäytyminen muuttuu muistuttaen viikonloppujen jonotusta kioskeille pikkutunneilla. Se siis kuuluu suomalaiseen arkeen siinä missä hävittää eteen osuvia panderolleja. Ei siis mikään uusi ilmiö, mutta aina yhtä epämiellyttävä eikä sitä tulisi hyväksyä, nollatoleranssi tälle häiriköinnille.

Gallupdemokratiaa

Gallupit alkoivat elää vaalien viimeisellä viikolla omaa elämäänsä ja villiintyivät aivan mahdottomiin tuloksiin tutkijan näkökulmasta. Kun tilaaja on kaupallinen ja gallupin tuottaja niin ikään toimeentulonsa tuosta puuhastelusta hankkiva, gallupin tekijät tunnetaan jo entuudestaan ja tiedetään niiden myös poliittiset intohimot. Näin gallupdemokratia muuttuu gallupmanipuloinniksi.

Kiintoisia gallupeja tulee loppusuoralla ja näistä Hämeen vaalipiriin osui omalaatuisin. Siinä Lahdessa ilmestyvä maakuntalehti tuotti ensin oman ennusteensa ja viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa julkaistava lehti omansa Etelä-Hämeen vaalipiirille. Erot olivat niin suuria, etteivät ne mahtuneet enää minkään maailman virhemarginaalien sisälle ja koskivat tietenkin perussuomalaisten menestystä. Edellinen lupaili noin 15 %:n kannatusta ja kahta edustajaa parlamenttiin, jälkimmäinen noin 25 %:n kannatusta ja neljää parlamentaarikkoa. Jälkimmäisen toteutuessa Sami Mattila voi pakata jo salkkujaan yhdessä Sirkka-Liisa Anttilan kanssa. Lounais-Häme saisi näin kaksi edustajaa ja määrä kasvaisi tuplautuen. Kokoomus ja demarit keskittivät äänensä talousalueellamme jo ehdokasasettelussa. Jos joku voittaa, jonkun on samalla hävittävä, mutta ei välttämättä lounaishämäläisten. Juuri nyt kasvoja on mahdollista vaihtaa myös puolueiden sisällä.

Molemmat gallupit ovat yhtä lähellä totuutta eikä se kiinnostakaan vaan selittely lehdissä omituisten tulosten tulkinnassa. Perussuomalaisten kohdalla kun virhemarginaali kulkee nyt noin 5 %:n tasolla suuntaan jos toiseenkin ja muitten puolueitten kohdalla osumatarkkuus on mukamas parempi ja perinteinen. Etenkin pienten puolueitten ja RKP:n kohdalla ennuste on ehdottoman oikea. Yleensä selittely on pienten kohdalla ollut päinvastainen. Ja perussuomalaiset nyt oli pieni puolue ennen näitä ensi viikonvaihteen vaalejamme.

Voitto ja torjuntavoitto

Askarruttamaan jäi miten 15-25 %:n kannatus yhden puolueen kohdalla ei vaikuta muiden puolueiden kannatuksen arviointiin? Miten muiden puolueiden kannatus jää virhemarginaalien sisälle, jos yksi puolue saakin 10 % enemmän ääniä kuin oli alarajalla ennustettu? Jos yhden puolueen kohdalla gallupit eivät ennusta luotettavaa tulosta, miten ne voisivat ennustaa sen muitten kohdalla? Mistä tämä uusi matematiikka on saanut alkunsa, ellei prosentteja nosteta yli sadan prosentin?

Gallupit ratkeavat sunnuntaina ja ennakkoäänet lupaavat mahdollisesti jopa yli 70 %:n otantaa tämän kevään vaaleissamme. Se on ihan hyvä ja kattava otanta kansan tahdosta. Näiden vaalien jälkeen meillä on neljä suurta puoluetta ja joukko pienempiä. Perussuomalaiset voittavat historialliset vaalit ja muut saavat torjuntavoittoja. Voisi jopa pohtia kuinka poliittinen kenttämme on lopultakin järjestäytymässä kohti nelikenttää, jossa mukana ovat omissa puolueissaan oikeiston ja vasemmiston radikaalit ja konservatiiviset äänestäjät mielipiteineen ja edustajineen, aatteellisuus toteutuu.

Keskustan kriisi

Itse olen aina laskenut vasemmistoliiton ja vihreät radikaaliin vasemmistoon, jossa vihreitten kohdalla korostuu Suomessa vielä hieman vanhakantaisia feministisiä arvoja ja niiden konservatiivisia ylilyöntejä. Ne näkyivät myös vaaleissa ja niitä edeltäneissä mm. kirkkoa koskeneissa mediakohuissa. Se karkottaa vasemmistoradikaaleista vihreistä valtaosan miehistä ja nämä joutuvat hakeutumaan oikeiston radikaalimpaan päähän. Siinä syy vihreitten vuotoon ja huonoon menestykseen. Saksassa on toimittu kaiken aikaa järkevästi, järkivihreällä tavalla.

Syntyi vihaisten radikaalimiesten puolue ja juuri radikaalina tapana kritisoida oikeiston konservatiivisen siiven EU politiikkaa ja markkinavoimien jumalaista mahtia. Vaihtoehtoja haetaan ja varmaan niitä tulevalla vaalikaudella myös löydetään.

Kari Suomalainen kuvasi suomalaiset porvarit kokoomuksesta maalaisliito-keskustaan konservatiiveiksi, kokoomuksen lihavaksi kypäräpäiseksi papiksi ja keskustan yhtä sankiaksi prihaksi maalaisliittolaisena isäntänä. EU:n liberaali ryhmä ei ole tätä äänestäjäjoukon maailmankuvaa ja aatemaailmaa muuksi muuttanut ja puolueen sisällä kuohuu, on kuohunut jo kauan. Saman puolueeseen ei mahdu keskelle neljänlaista aatetta ja niiden edustajaa. Joku on koko ajan paitsiossa ja etsii itselleen uutta poliittista kotia, jossa voi myös vaikuttaa.

EU -sokeat kansanjohtajat

Kokoomuksessa Jyrki Katainen ajaa valtiovarainministerinä vanhakantaista EU politiikkaa ja muistuttaa siinä demareiden Paavo Lipposta viemässä omaa puoluettaan EU:n ytimeen Mooseksena puolueensa tietä ohjaten ja koukaten oikealta ohi perinteiset porvariäänestäjämme. Näin meille syntyi konservatiivinen ja vailla visioivaa ideologiaa oleva työväenpuolue ilman työläisiään. Lipposen vauhtisokeus vei puolueen äänestäjien alta eikä Heinäluoma ja nykyinen puoluejohto tätä kykene hetkessä korjaamaan. Valtionjohtajaksi itsensä tuntenut liike ajautui väärälle kaistalle ja alkoi kuihtua höttöpolitiikan toteuttajana.

Takavuosina tutkimukset osoittivat vennamolaisten SMP:n kannattajien olevan radikaalein ryhmä yhdessä vasemmiston hajanaisten kommunistiryhmien kanssa. Perussuomalaiset tulivat täyttämään tätä oikeistoradikaalia miesten puolueen paikkaa olkoonkin, että vasemman laidan radikaalit feministit leimaavat sitä koko ajan Timo Soinin henkilön kautta ymmärtämättä, kuinka tuo paikka jäi heiltä hoitamatta. Puolueen kannatusta voi lisätä joko itse kelkkaa vetäen tai antaen kilpailijan työntää. Nyt työntäjiä on ollut jopa enemmän kuin vetäjiä.

Television vaalisirkuksessa Soinia on rumimmillaan pilkattu ulkonäkönsä ja aate- ja arvomaailmansa, uskontonsa kautta, ja syntyy kuva hyvin ahdasmielisestä ja kaikkea muuta kuin suomalaisesta sivistyneistöstä ja sofistikoidusta liikkeestä perussuomalaisten työntäjinä. Se on likaisin ja vastemielisin osa mennyttä vaalitaistelua, eikä siihen osallistu ajattelemattomat juopot kaduilla tai nuoret kettutytöt. Taustalla on hyvin järjestäytynyt medioitten oma liike ja se muistuttaa surullista SAK:n takavuosien mainostukea antaa vauhtia vasemmiston vaalityölle.

Aggressiivinen ja alatyylinen media

Alatyylinen leimaaminen sopii vielä television viihdeohjelmiin, mutta ei toki enää vaaleihin pilkaten samalla miljoonia ihmisiä tai vaikkapa katolisia ja tuhansia tuskaisen abortin läpikäyneitä naisia. Myös puoluejohtajilla voi olla pyhä arvomaailmansa, joka ei ohjaa heidän puolueensa ohjelmaa, ja siihen puuttuminen on yhtä “sofistikoitua” kuin aikanaan presidentti Martti Ahtisaaren imitointi.

Aggressiivisen ja alatyylisen huumorin raja kulkee aikuisviihteen kohdalla siirtäen se aamun tunneille ja sinne osa vaaliohjelmista olisi nyt kuulunut siirtää. Median tapa rohkaista nuoria käyttäytymään kunnioittamatta poliittisia mielipiteitä, arvoja ja tapakasvatusta on päämedioittemme tehtäviä.

Nyt siinä epäonnistuttiin pyrittäessä leimaamaan uusi radikaali oikeisto radikaalin vasemmiston toimesta impivaaraksi ja käyttäen ala-arvoisia keinoja. Konservatiivisen oikeiston ja vasemmiston tapa selvitä Timo Soinista haastajana oli perinteisempi ja nojasi heidän omituksessa olevaan mediaan sekä lopulta gallupeihin ja keskittyen samalla toistensa nälvimiseen.

Tässä Mari Kivniemen ja Jutta Urpilaisen kemiat ovat vaikeasti sovitettavia ja jo pelkkä kehon kieli viesti vastenmielisyydestä. Yhteistyön löytäminen vanhan punamulta-akselin suunnalta tulee olemaan hallituksessa vaikeaa vaikka asioista sovittaisiinkin Portugalin tukiohjelmasta alkaen. Väistämättä mieleen tulevat ajat Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen yhteenotosta.

Kokoomus vailla Niinistön apua

Kokoomuksen paikka perinteisessä konservatiivisessa kentässään ei ole Sauli Niinistön mieleen ja hänen oppositioasemansa selittyy juurit tällä radikaalisuusakselilla. Hän oli viemässä puoluettaan lähemmäs oikeistolaista työväenpuoluetta ja samalla hän on arvostellut Jyrki Kataisen EU -politiikkaa, viimeksi eilen eduskunnan ja vaalikauden päättäjäisjuhlallisuuksissa.

Niinistön mukaan suomalaisia tukia kriisiin ajautuneiden valtioiden auttamisessa ei tule maksimoida vaan minimoida ja samalla muistaen kansakuntamme koko ja kantokyky. Niinistön valtaisa suosio on perustunut juuri hänen radikaaliin ja visioivaan oikeistolaiseen arvomaailmaan, jossa näkökulma on toinen kuin nykyisellä vihreitten vasemmistoradikaaleilla, mutta myös oikeistokonservatiiveillamme.

Ei ole epäilystä, etteikö Niinistö tulisi toimeen myös uudessa eduskunnassa ja hallituksessa juuri syntyvän uuden perussuomalaisen puolueen kanssa, ellei hän näkisi siinä juuri kilpailijaa omalle puolueelleen. Jyrki Katainen ei tätä juuri edes havaitse ja tulkitsee poliittista kenttää lukien sen nyt väärin. Suomessa puoluejohto ja sen omat arvot, henkilökohtaiset piirteet ja persoonallisuus, tapa esiintyä ja pukeutua, ovat medioissa paljon keskeisemmässä merkityksessä kuin miljoonat ihmiset näiden aatemaailmojen taustalla ja pyrkien ymmärtämään myös omia medioitaan keskustellen niistä sosiaalisen median sisällä.

Suomalaisilla on tapana antaa anteeksi myös neljännelle valtiomahdilleen ja ymmärtää sen edesottamuksia. Näin etenkin alue- ja maakuntatasolla, jossa paikalliset mediat ovat osa vaaleja ja sekaantuvat niihin huomaamatta, missä kulkee moraalinen ja eettinen raja demokratiassa, vanhassa maan tavassa ja marinadissa.

Mediayhteiskunnassa neljännen valtiomahdin ei kuulu hankkia itselleen valtaa joka tuolilla istuen. Se alkaa muistuttaa pientä valtiotyönantajaa, joka on ottanut itselleen hoitaakseen kaikki korporatiivisen valtion tehtävät ja sulkeutuen samalla koko muulta maailmalta.