Kunnallispolitiikan kiemurat

Kun suomalaista kuntapolitikointia seuraa kaukaa, se on joskus koomista. Läheltä katsottuna se muuttuu pelottavaksi. Seuraavat esimerkit ovat Suomen Kuvalehdestä, toimittaja Leena Sharman tekstistä (SK42). Osa niistä on hyvinkin tuttuja, joku on ihan uusikin osoitus, kuinka mikään inhimillinen ei ole vierasta, kun kuntapäättäjät riitelevät ja rötöstelevät keskenään. Kirjoitus on tehty ennen kunnallisvaalejamme. Ristiretkeläiset Ensimmäisen ryhmän muodostavat valtuustojen ammattinsa ristiretkeläiset. Heitä Sharma on ottanut esimerkkeinä mukaan Jouko Kärnän, Hannu Suhosen ja Urpo Airaksisen. Airaksinen on heistä tyyppiesimerkki, jota vastassa on koko Liperin kunnan poliittinen eliitti. Evp. majuri haluaa paljastaa nettisivustoillaan valtaeliitin suhmuroinnit, korruption ja palvelee kansalaisia kielellä, joka on kärjekästä, ilkeää ja räikeää, monen mielestä varmaan vähintäänkin loukkaavaa. Mutta kansalla on hauskaa ja kunnan herrat ja rouvat saavat kyytiä karjalaiseen tapaan ryydittäen. Hämeessä tuollainen kieli olisi vieraampaa ja usein kyseessä onkin juuri kielellinen lahjakkuus kuin sellaiset rötökset, jotka vaatisivat poliisi ja oikeuslaitoksen apua. Aina näin ei tietenkään ole. Käräjäoikeuden mielestä kyseessä on koko ajan tärkeästä yhteiskunnallisesta keskustelusta. Liperin poliittinen eliitti ei ole yhtä mieltä käräjäoikeuden kanssa vaan hakee lupaa saada valittaa myös korkeimmassa oikeudessa. Harva pääsee näin pitkälle ristiretkeläisenä. Kärnä on kansallisesti maineitta kerännyt ihminen. Forssassa vastaavat kirjoitukset hoidetaan oma median kautta ja useankin lempeän kolumnistin toimesta. Näin vakava yhteiskunnallinen keskustelu on käyty läpi ironian tai satiirin keinoin, harvemmin yrittäen sarkasmia. Suomalainen ei oikein ymmärrä sarkasmia. Kaikesta voi myös riidellä Toiseen ryhmään lukeutuvat kertomukset, joissa kunnan yhteiset asiat ovat niin kimurantit, ettei edes syventävät opinnot psykologiassa, valtio-opissa ja taloustieteissä auttaisi niiden avaamisessa. Tässä merkityksessä Pyhäjärvi, se ainut oikea kuntana, on tuotu Suomen Kuvalehdessä pramille Suomen riitaisimpana kuntana. Pyhäjärvellä on riidelty aina ja muistan ajan, jolloin erehdyin osallistumaan “Pyhäjärvi pinnalle” ideakilpailuun ja sain siitä lahjaksi kunnan viirin ja kunniakirjan. Tuolloin Pyhäjärvellä riideltiin Helena Takalosta ja hänen alastonpatsaastaan. Sittemmin tärkein aihe on ollut neliapilakuntaliitos Haapajärven, Kärsämäen ja Reisjärven kanssa. Jokaista näistä kunnasta luonnehtii kyky riidellä. Usein sen taustalla on vuosia, vuosikymmeniä, jatkunut supistuva kehitys ja köyhyys. Pyhäjärvellä on luonnollisesti oma Pro Pyhäjärvi liike. Se taistelee itsenäisyyden puolesta ja nimesi ykkösvastustajakseen kunnanhallituksen puheenjohtajan, neliapilaa eli kuntaliitosta kannattavan majurin. Armeija on kouluttanut lukuisia johtajia myös pieniin maalaiskuntiimme. Monelle luottamusjohtajalle armeija on käytännössä ainut kouluttaja. Suomalaisten maaseutukuntien riidat ovat pääosin emotionaalisia ja niitä ruokitaan keskiaikaisten aristokraattisten arvojen mukaan, mutta nyrkit savessa eläen ja maanläheisesti. Niinpä riidan kylväjä korostaa moralismia, erityisesti jalojen aatteiden ja yhteiskunnan korkeimpien arvojen aineksia ja julistaa itsensä näiden edustajaksi. Pyhäjärvellä Suomen armeijan majuria verrattiin kunnanhallituksen puheenjohtajana lennokkaasti kansallissosialistisen Saksan miehittämän Norjan nukkehallituksen johtajaan. Näin kaukaa haettu historiallinen havainto olisi Forssassa jäänyt kolumnisteiltakin tekemättä. Sitä ei olisi ymmärretty. Pragmaattinen työläiskaupunki Forssassa kunta on paikallishallinnon julkishallinnollinen yksikkö, jolla on omat tehtävänsä ja rajatut alueensa sekä väestö, jota palvella. Forssa olisi aivan liian pragmaattinen työläiskaupunkina kyetäkseen Lounais-Hämeen keskustana, keskustaajaman eli kaupunkina, erottumaan muusta ympäröivästä maaseudustaan muuten kuin palveluja tarjoavana julkishallinnon työllistäjänä, jonka äyrihinta on emäpitäjää Tammelaa korkeampi. Se miksi näin on, riittää enintään yhdeksi lyhyeksi pakinan aiheeksi ja se jälkeen jokainen pohtikoon tykönään, onko asiat kuten kuuluisi olla. Kun rautateitä tai lentokenttää ei ole, ei synny edes toista taajamaa, asemanseutua, josta voisi vääntää kättä ja pohtia riidan aiheita. Forssassa vaaleilla valittu kunnanvaltuusto muuttaa poliittisia kasvojaan Mika Penttilän valintojen mukaan. Penttilä taas ei ole ärhäkkä Suomen armeijan majuri vaan lempeähenkinen ja epäpoliittinen poliisi, josta on opittu pitämään joskus juopotteluun taipuvaisessa työläiskaupungissa. Hyvä poliitikko elää keskellä kaupunkinsa ongelmallisinta ydintä ja ratkoo sen arjen ongelmia ymmärtävänä poliisina. Siinä puolueella ei ole mitään merkitystä. Inhimilliset heikkoudet - aristokraatin moralismi Forssassa kunnan hallinto, velvollisuudet ja laatu määräytyvät hyvän pohjoismaisen käytännön mukaan eikä nauhakaupungiksi historian myötä Loimijokilaaksoon syntyneestä idyllistä kuulu juurikaan soraääniä muuten kuin hakemalla hakien pahanilkeiden kolumnistien ja pakinoitsijoiden ammattikuntaa ruokkivalla ironialla. Ironian ainekset ovat vaatimattomia ja näitä riitoja hellitään suurella sydämellä. Tosin kuin uutta keskiaikaa elävän Pyhäjärven, Kärsämäen, Reisjärven ja Haapajärven riidoissa, Forssassa löytyy myös ikivanhaa “ranskalaista moralismia”, jossa satiiri kohdistetaan hyvin tarkasti rajattuihin ja luvallisiin “inhimillisiin heikkouksiin”, ei toki valtasuhteisiin ja niiden käyttöön, laillisuuteen. Forssalaiset kun ovat laillisuuden ystäviä kuten myös nauhakaupungin maaseutu. Inhimilliset heikkoudet ovat kokonaan eri asia. Niistä voi kirjoittaa ja niistä tullee kirjoittaa. Työläiskaupungista puuttuu kokonaan itsensä muiden yläpuolelle asettama yläluokka tai eliitti. Sellainen on ehkä elänyt Forssassa ja Tammelassa, Jokioisilla, ennen kartanokauden katoamista ja teollisia patruunoita. Näin myös puuttuu sellainen salaliiton kohde tai itseään moraalisena esimerkkinä pitävä ja sellaiseksi kohottava rahvaan yläpuolella elävä yläluokka. Näin vahvempi ei pääse sortamaan aristokraattisella moraalillaan heikompaa eikä moralismista tule Forssassa esteettistä nautintoa tai sen riitoja aiheuttavaa vaikutusta aristokratian elämänkäytäntöön. Forssassa valtasuhteet eivät ole hierarkisia vaan liittyvät “inhimillisin heikkouksiin” ja niille on helpompi nauraa ironiassa kuin ihmisluonnon elämänkäytännön oikeille rötöksille. Näin valtuuston tehtävä on puuttua heikkouksiin ja elää itse niiden sisällä pilan kohteena, ei niinkään rakenteellisiin oikeisiin puutteisiin. Niitä ei edes tunnisteta silloinkaan kun ne erikseen esitellään ja haetaan ratkaisua ongelmalle ironian tai satiirin keinoin. Kärsämäen eliitti ja työilmapiiritutkimus Kärsämäellä aristokratian pinnan alla piilevät riidat puhkesivat täyteen kukkaan kun kunnassa teetettiin työilmapiiritutkimus. Se hävitettiin saman tien ja sen teettäjä joutui myöhemmin tilintarkastajana ongelmiin, joiden taustalla kyti myös sellaisia henkilötietoja ja intimiteettisuojan “rikkomuksia“, joita kunnan eliitti halusi, Suomen Kuvalahden kirjoitusta mukaillen, mahdollisesti suojella tai peitellä. On ymmärrettävää, ettei Kärsämäki halunnut liittyä majurin johtamaan kuntaan ja samaa käytäntöä palveli myös naapurikunnan päätös. Näin Pyhäjärvi jäi yksin neliapilansa kanssa. Tausta oli kuitenkin muualla kuin majurissa tai hänen kunnassaan. Kun kuntia liitetään yhteen paljastuu myös inhimillisiä heikkouksia ja vanhoja valtasuhteita, joita ei kuuluisi olla olemassakaan. Kolmas tapa osoittaa pahoinvointiaan on riidellä kunnanjohtajan kanssa ja esittää erotettavaksi joko hänet tai hänen ohella muita virkamiehiä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Näitä tapauksia Suomessa on yhtenään ja joskus mukana on koko kunnanhallitus. Kaustisista Kemijärvelle ja Vantaalta Turkuun Suomen Kuvalehti esittelee tuoreimmat tapaukset Kaustisilta ja Kemijärveltä, mutta yhtä hyvin ne voisivat olla vaikkapa Forssan naapurikunnista, mutta ei kuitenkaan Forssasta, jossa kunnanjohtajan erottamisesta tai eroamisesta tehtävästään on jo useita vuosia eikä tuon viran täyttöön ole liittynyt juurikaan polemiikkia. Tässäkin Forssa eroaa edukseen muusta Suomesta ja kunta käsitteenä on ikään kuin etymologiassa sukukielistämme syntynyt käsite ihmistä, valtakuntaa tai sotajoukkoa, ei niinkään kirkkokuntaa, maakuntaa, kansakuntaa, eläinkuntaa, eduskuntaa tai kymmenkuntaa. Pyrin esittelemään tätä vaaleissa käsitteillä regionaalinen ja spatiaalinen alue. Se on suomalaisille muita kansakuntia vaikeampaa pragmaattisena kansakuntana. Riiteleminen, uhkailu ja taloussotkut ovat etenkin vähän suurempien kuntien osaamista silloin, kun kyse on etenkin yhden puolueen kauan johtaman kaupungin erityispiirteestä tai taudista. Suomen Kuvalehti tarttuu esimerkeissään Guggenheimiin ja koston kierre elää myös Suomen Turussa. Niinpä kun maassa järjestetään kunnallisvaalit, niitä järjestetään kaikkiaan yli 300 kappaletta ja kaikki ne eroavat juuri tässä toisistaan. Monessa kunnassa eliitti orientoituu muuhun rahvaaseen aristokraattien keskiaikaisella “ranskalaisella moraalilla”. Se korostaa inhimillisiä heikkouksia ja markkinoi itseään juuri tästä näkökulmasta sekä unohtaa valtasuhteet kokonaan. On taannuttu feodaaliajan malliin ja maailmaan, luokkayhteiskuntaan. Sääntöesteettinen elämä Kun liikutaan Kainuussa ja sen kaivosalueilla sekä siirrytään vain muutama kymmenen kilometriä joko koilliseen tai etelään, Koillismaalle tai Savoon, tunteet tuota kaivospaikkakuntaa sekä sen rakentajia kohtaan ovat kokonaan erilaiset. Syy ei ole niinkään Sotkamossa tai Kainuun joen kansalaissa kuin Taivalkosken ja Kuusamon kuntakulttuureissa, jotka poikkeava melkoisesti Ylä-Savon vastaavasta tavasta hoitaa vaikkapa kirjallisuuden muoto ja sisältö, jotta se on lojaali joko esivallalle tai taideinstituutio palvelee esteettiset normit täyttävää “sääntöestetiikkaa”. Forssassa tämä on kokonaan toiset muodot vaativaa ja savolaisen tai kuusamolaisen on turha pyrkiä sisään sen esteettiseen, inhimillisiä heikkouksia heikosti sietävään vanhaan kartanokulttuuriin. Näin taide ja kulttuuri jäi Forssassa kartanolaitoksen jalojen aatelisten ja yhteiskunnan korkeimman tason asiaksi kun Savossa ja Koillismaalla se edusti kansan kieltä ja kulttuuria. Kainuu Oulujoen maakuntana eli omaa elämäänsä ja loi tervaporvareitten kulttuuria Ouluun, Pohjanmaalle, jonne savolaiset myöhemmin matkasivat kuninkaan käskystä. Kaivosyhdyskunnan rakentaminen Sotkamoon on aivan eri asia kuin matkailualueen Levi -tunturille miljoonalle ihmiselle Kittilään Ounasjokilaaksoon. Valitustehdas Loputon valitustehtailija on suomalaisen kunnallispolitiikan tunnetuin ja omalaatuisin piirre. Valittajien koulukunta tunnetaan ja heihin suhtaudutaan arvostavasti. Yleensä sitkeinkin sissi väsyy vaihdettuaan asuinpaikkaa ja puolueita kyllin ahkerasti. Näiden ihmisten mukana kulkee myös vanhaa kansanperinteestä tuttua maaseutuyhteisöjen tapaa liioitella virkamiesten aikaa haaskaavien saavutuksista. Nämä “Nätti-Jussi” tarinat ovat tuttuja joka kunnasta. Taustalla on aina annos tuttua suomalaiskansallista herravihaa ja sen ruokkimista, josta siitäkin Forssa on melkoisen vapaamatkustajan maineessa kiitos historiastaan, jossa herrat ovat olleet samoja narreja kuin kuka tahansa monen maakunnan risteyspaikalla asuva ja tyykikylään jäävä matkaaja. Forssassa herrojen “huaveet”, visiot ja missiot, eivät juurikaan poikkea työläiskulttuurin niistä lähtökohdista, jossa vahvempi sortaa aina heikompaa ja lähtökohtana on ollut “ihmisluonnosta” syntyvä laki, ei niinkään moraalinen oppi tai sen surumielinen hyväksyntä yläluokan tapaan se näin sivuuttaen. Tähän forssalaiset eivät suostu, oli puolue mikä tahansa ja aristokratian elämänkäytäntö kuinka ylevä ja Keski-Euroopassa toistuviin sotiin johtanut mielettömyys.