Ensimmäinen lumimyräkkä

Talven ensimmäinen lumituisku myrskyävänä myräkkänä on merkki syksyn päättymisestä. Lumi on suomalaisille vahvojen mielikuvien ja symboleitten sanomaa ja naamakirjassa parhaan lauseen poimin kirjoittajalta, joka kertoi henkeä salpaavan ja pään lähteneen tuulen mukana kadoten taikatalveen. Taikatalvi Taikatalvi on Tove Janssonin romaanista ja kuvaa H.C. Andersenin tapaan Lumikuningatarta kauniina ja ylevänä olentona, jolla on valta myös ottaa luontokappaleet hengiltä. Peter Höegin romaanissa “Lumen taju” liikutaan taas Grönlannissa ja haetaan täsmäosaamisena lumeen jääneitä jälkiä tulkiten niitä pohjoisen kansan kykynä selvittää myös rikosten mysteerit. Riekon jälki kun jättävi merkin, sitä jäljennä ei käsi herkin, tyylillä. Lumi kuuluu pohjoisten kansojen elämään niin itsestäänselvyytenä ettei sen kohdalla osaa aina edes pysähtyä. Itse törmäsin tähän omituisuuteen vasta yliopistossa luennoilla, jotka liittyivät lumi- ja jäätutkijoiden työsarkaan. Lumen muuttuminen napa-alueiden jääksi ja jäävirroiksi on ollut syynä jääkausien jättämiin moniin muotoihin luonnossamme. Geomorfologia on taas tiede, joka kuvaa näitä muotoja ja niiden syntyä luonnonmaantieteessä. Professorit Lavila ja Alestalo olivat Oulussa alansa ehdotonta kansainvälistä huippua. Globaalien kiertojen paineessa Aikamme suurin uutinen on jäiden sulaminen napa-alueilta ja viimeisimmät tiedot kertovat kuinka Jäämeri on menettänyt hetkessä pinta-alaltaan Yhdysvaltain kokoisen jääalueen ja meren pinta nousee samalla kun geosfääriset ilmiöt luonnossa muuttuvat niin merivirroissa kuin tuulten suunnassa ja koko globaalin kierron dynamiikassa. Sen esittely maailmankonferenssissa Espanjassa, Andalusian maailmannäyttelyalueella ja tiloissa oli sykähdyttävä kokemus omalla standilla pohjoisen luonnon postereita kadulta tuleville vieraille luentoa pitäen. Lumi vaikuttaa meillä elämäämme myös kielessämme ja käytämme käsitteitä jotka ovat muille kansoille vieraita. Sohjo, räntä, nuoska, viti, tykki, kohva, riite, tiira ja kymmenet muut lumeen ja sen olomuotoihin liittyvät käsitteet ovat vain omiamme ja muutaman promillen maailman väestöstä ymmärtämiä ilmiöitä. Inuiitit ja alkuperäiskansat käyttävät lumelle vielä rikkaampaa käsitteistöä kuvatessaan sen käyttäytymistä. Samalla lumi ja jää tulevat lähemmäs arjen elämää ja sen myös uskonnollista mytologiaa. Heille lumi ja jää eri muodissaan voivat ikään kuin puhua, tuntea, osoittaa elävän organismin tapaan sellaisia merkkejä, joiden lukeminen on joko opittua, sosiaalista pääomaa tai geneettisessä muistissa. Katoava luonnonvara Meille lumi on yhä kasvavassa määrin pelkkä rasite, taloudellinen taakka, joka on hoidettava pois niiltä väyliltä, joita päivittäin käytämme. Lumesta on tullut jään tapaan kirous ja tuiskut aiheuttavat ikäviä sähkökatkoksia puiden ja oksien taipuessa tai kaatuillessa sähkölinjoillemme. Lumen myönteinen taloudellinen merkitys mitataan lähinnä vain laskettelurinteillä ja tykkilumena, hiihtokeskusten ja valaistujen latujemme matkailu euroina ja virkistysarvona. Jäähotellin elämyksellinen arvo muistuttaa Antiikin Kreikan tapaa hyödyntää lunta ja jäätä erikoisuutena. Pääosa euroalueemme ihmisistä pitää lunta ja jäätä myös nykyisin erikoisuutena ja liittää sen Alppien rinteille. Jos meitä ei aina ymmärretä tai kuunnella eurooppalaisessa keskustelussa, se voi johtua tästä tavasta mieltää meidät korkeiden leveyksien ja alppikansan heimoon. Igluissa asuva kansa routaisilla maillaan on aina vähän omituinen pääosalle maapallomme väestöä. Sellainen kansa on luonnonkansa, pragmaattinen ja käyttää onomatopoeettista kieltä. Onomatopoeettinen viittaa sanoihin joissa matkitaan luonnon ääniä liristen, loristen, siristen, suristen ja mäkättäen. Eristävä elämän lähde Lumi muodostaa maan pinnalle valkoisen, eristävän peitteen, joka voi säilyä kuukausia ja kulkeutua tuulen mukana kinostaen yleensä samoille paikoille lumivallejaan ja muodostaen näin lumi-ilmastoon sopeutuneen ekologisen lokeronsa, jossa eläimet ja kasvit sekä mikrofauna voivat menestyä myös paukkupakkasilla. Lumi on loistava eriste ja muutamakin sentti muuttaa kovankin pakkasen lähelle keväistä nollarajaa myös vaikkapa pienten jyrsijöiden elinympäristöksi. Rannikolla lunta on vähemmän ja sen määrä kasvaa meillä kohti sisämaata ja se näkyy toki myös eläimistössämme ja sen levinneisyydessä. Jos pienjyrsijät eivät menesty talvella lumenpuutteen vuoksi, katoavat myös niitä ravintonaan käyttävät petoeläimet jne. Toki sama ilmiö näkyy mikroskooppisen pienen eliöstön kohdalla ja kasvillisuudessamme, ihmisten tavassa elää osana tätä luontoa. Näin luonnonmaantieteelliset alueet ovat aina seuranneet rajoineen kulttuurimaantieteellisiä rajojamme. Vanhat historialliset maakuntamme, mutta toki myös osa kunnistamme noudattelevat näitä rajoja. Lumi teki enkelin eteiseen Lumikiteet syntyvät myös tropiikissa sadepilvissä, jossa lämpötila on 12-40 pakkasastetta. Näistä kiteistä kasvaa hiutaleita, jotka joko sulavat alemmissa ilmakerroksissa tai ne alkavat kiteytyä matkalla maan pinnalle. Se millaisia muotoja kiteet saavat riippuu kosteudesta ja lämpötilasta. Lähellä nollaa syntyy levyjä, 3-12 pakkasasteessa pilareita ja tätä hieman kylmemmässä jälleen erilaisia levyjä. Kovimmissa pakkasissa muoto on jällen levymäinen ja komeimmat, monihaaraisimmat ja tähtimäisimmät hiutaleet vaativat enemmän kosteutta. Suuret hiutaleet syntyvät kiteiden tarttuessa toisiinsa. Lapsena niitä pyrittiin noukkimaan ilmasta suoraan suuhun. Lumihiutaleet on myös luokiteltu, joten väite ettei synny kahta samanlaista hiutaletta, on lähinnä runollinen ilmaus. Toisaalta jos lumihiutaleella tarkoitetaan useampien kiteiden muodostamaa yhteistä kokonaisuutta, vaihtoehtoja hiutaleen rakenteelle on määrätön määrä eikä kahta samanlaista varmaankaan pääse syntymään. Jääsumun kehittämä lumikide syntyy hieman eri tavalla kuten myös vaikkapa ikkunan peittävä jääkuura. Huurtuminen on tyypillistä etenkin avointen vesin läheisyydessä sekä tuntureilla ja vuoristoissa. Näin lumipeitteen syntytapa vaihtelee ja siellä on myös erilainen merkitys eristeenä tai vaikkapa suksen luistoa pohdittaessa. Timanttipölyksi kutsuttu härmistyminen on taas kovan pakkasen aiheuttamaa kiteytymistä ilman pilvipisaravaihettakin. Näitä timantin tapaan kimaltelevia pieniä kiteitä näkee usein keskitalvella hangen pinnassa ja ne taittavat valoa muuttaen usein muuten kohvaisen pinnan maalauksellisen pehmeäksi. Sen jäljittely maalaukseen on mahdollista hakemalla samaa kidemassaa vaikkapa kimberliittipölystä tai muusta metallihohteesta. Tekniikan kehittely vaatii hieman vaivannäköä ja siitä saa useita muunnelmia myös veistosten pinnaksi. Lumen metamorfoosi Maassa oleva lumi on pääsääntöisesti jääkiteiden, veden ja kosteanilman seosta. Kiteiden muoto ja sidokset muuttuvat jolloin tämä metamorfoosi on joko hajottavaa tai uutta rakentavaa. Kun vanhan lumen päälle härmistyy kosteaa kuuraa, vanhat jääkiteet peittyvät ja lumen pinta saa perinteisimmän katteensa. Tuulen vaikutuksesta se muuttaa muotoaan ja taigalumi tarttuu myös puiden oksiin alkaen taivuttaa niitä tykkylumeksi. Lumitutkijat puhuva usein tundralumesta, taigalumesta, vuoristolumesta tai alppilumesta sekä preeria-, meri- ja efemeraalilumesta. Kyse on tällöin lähinnä lumen fysikaalisista ominaisuuksista, tiheydestä, paksuudesta, kyvystä johtaa lämpöä, kerrosten lukumäärästä sekä nestemäisen veden osuudesta lumessa. Merilumi jäätyy ja sulaa useita kertoja kun taas puuterilumi ei ole ehtinyt metamorfoitua lainkaan. Taigalumi on usein pelkkää syväkuuraa, tundralumi kylmempää ja ohuempaa, tuulen kiteitä tiivistämää ja lähellä preerialunta, jota sitäkin tuuli kinostaa helposti. Syväkuuraa siinä on vähemmän kun taigalumessa. Lumen albedo vähenemässä Noin puolet pohjoisen pallonpuoliskon mantereista on keskitalvella lumen peitossa. Lumi heijastaa säteilystä noin 90 % kun lumeton maa vain 10 %. Lumipeitteinen pinta-ala on kaiken aika vähenemässä ja näin myös albedo pienenee ja maanpinnan lämpeneminen vauhdittuu entisestään. Suomessa lumipeite vähenee etenkin alku- ja lopputalvesta mutta keskitalvella sen muutos on ollut vähäisempää. On arvioitu että vuonna 2050 lumen määrä olisi Suomessa noin 70 % vuosituhannen alun lumimäärästä. Samalla lumen määrän oletetaan lisääntyvän Alaskassa ja Siperiassa. Riekko ja kanalinnut, monet talvehtivat pikkulintumme, kuten hömötiainen, urpiainen ja lapintiainen, yöpyvät kuulaina pakkasöinä lumen sisällä kiepeissä, jossa lämpötila voi olla kymmeniä asteita korkeampi kuin maan pinnalla. Jos silloin lumen pinta on jäätävän sateen jäljiltä kohvan peitossa, seurauksena on nääntyminen pakkaseen. Samoin monet kasvit säilyttävät maa rajassa, lumen suojissa, jopa vihreät lehtiruusukkeet. Ahmalla ja lumikenkäjäniksellä liikkuminen hangen pinnalla sujuu leveiden anturoiden ja jäykkien karvojen levittämillä lumikengillä. Poroilla on niin ikään leveät kaviot, lumeen tottuneella metsäporolla tunturiporoa komeammat. Porojen vaellukset seuraavat lumen käyttäytymistä ja siirtyminen soilta kohti tuntureita tapahtuu jäkälän alkaessa paljastua tunturin rinteillä. Talviliikkuminen on ongelmallista myös ihmiselle. Vuosittain liukastuu kaduilla ja teillä tapaturmaisesti noin 50 000 suomalaista joista 10-20 johtaa kuolemaan. Yhteiskunnalliset menetykset näistä tapaturmista on arvioitu noin puolen miljardin suuruiseksi. Se miten varaudumme talveen ja lumeen, lumen tuloon myös rakenteittemme kohdalla, nostaa luonnollisesti yhdyskuntien rakennuskustannuksia routivan maan rinnalla. Tässä on melkoisia eroja myös Suomessa maan eri osien välillä ja usein sitä ei huomata. Se näkyy myös yhdyskuntatekniikassa ja rakennuskulttuurissa siirryttäessä maan luoteisosista kohti pohjoista ja itää, jossa lunta ja pakkasta on kokonaan eri tavalla kuin mihin etelässä on totuttu.