Rentun ruusuja

Helsingin Sanomissa (18.4) oli tänään upeita rinnastuksia. Urheilusivuilla oli upeasti kuvattu nekrologi Aulis Rytkösen, “Monsieur Magic”, matkasta Kuopion Työväen Urheilijoista sekä Kuopion Palloseurasta (KuPS), “naatiskelevasta” jalkapallon taituruudesta kohti ensimmäisen suomalaisen jalkapalloilijan ammattilaissopimusta Toulouse Football Clubin (TFC) riveissä Euroopan kentillä. Pohjoisen miehestä, hauraaksi ja heiveröiseksi tiedetystä, hoikkajäsenisestä mutta monella tapaa sisukkuuden ja lahjakkuuden neroudesta, oli nousemassa legenda. Hän tanssi jalkapallon kanssa ja peippaili vastustajansa eksyksiin brasilialaisen Garrinchan tapaan nauttien poikkeuksellisista taidostaan. Yhteistä tähän “karitsaan” oli myös fyysiset heikkoudet, pieni koko ja vammautumisalttius, riisitautisen olemus. Eroina taas olivat Rytkösen poikkeuksellinen herrasmiesmäisyys, kun brasilialainen alkoholisoitui ja eli hyvinkin epäsosiaalisen elämän uransa jälkeen. Rytkönen eli pitkän ja rikkaan elämän, kiitos Apu-lehden avustuksen ja sosiaalisen luonteensa, opettajan taitojensa pysyä kiinni elämässä myös valmentajana. Ristin tarina Jalkapallokenttien karitsat lehti nivoo yhteen pitkänperjantain artikkelillaan Jeesuksen historiallisella kärsimystiellä ja sen tulkinnalla tutkijoiden antamana arviona. Siinä pyritään pitäytymään todennäköisimmässä historiallisessa totuudessa, mutta ei toki oteta kantaa ylösnousemuksen aamuun. Jeesus oli historiallinen henkilö, luonnollisesti. Etenkin Markuksen evankeliumia tulkitsevat tutkijat päätyvät karsimaan siitä pois ne kohdat, jotka ovat epäuskottavia. Tällainen kohta on mm. viimeinen ehtoollinen. Sen paikkakin on vähän epäuskottava kun miehet yöpyivätkin taivasalla Öljymäellä. Keskustelut ristillä vaikuttavat nekin epäuskottavilta, kertovat tutkijat olkoonkin, että moni virui ristillä hengissä parikin vuorokautta ja Jeesuksen piina päättyi lopulta muutaman tunnin jälkeen. Hyvinkin saattoi muutaman sanan sanoa. Viereinen sivu esittelee snookerin elävän legendan Ronni O’Sullivanin ensimmäistä tulevaa MM-ottelua ja vastassaan suomalainen Robin Hull. Britit ovat hehkuttaneet Hullia miehenä, joka nousi liki kuoleman voittaneena takaisin pelipöydän ääreen ja voitti viimeisessä karsintaottelussaan takavuosien mestarin Peter Ebtonin. Hull kokee huomion kiusallisena ja tarinan lyönti ei ole hänen makuunsa. Hän ei ole oikein media-ajan uusi Messias O’Sullivanin ja rockyn kaatajana. Tästä ei tule suurta näytöstä Suomessa, jossa Aulis Rytköstä ei esitelty aikanaan ammattilaisten taidoilla mediassa, jotta jalkapallosta olisi tullut suuri laji Suomessa. Toimittaja nyt ei osaa Suomessa työtään, ei ole osannut koskaan. Hymyilevä Bäckman Donetskissa marssitaan ja samaan aikaan Genevessä tapahtuu yllätyskäänne. Pääsiäinen tuo t-paitakelin ja lähipalvelut tuovat onnen, kirjoittaa HS (18.4). Bäckman on hänkin pysyvä ilmiö uutta mediajulkisuuttamme ja poliisihallituksen on luovutettava Helsingin Sanomille tiedot Bäckmanin tekemien rikosilmoitusten ja tutkimuspyyntöjen lukumäärästä. Bäckman on toimittajien kiinnostuksen kohde ristillä ja muistuttaa ketä tahansa mediapelin kohteeksi joutuvaa tai sitä hyödyntävää mediayhteiskunnan “karitsaa”, jonka lihan kysyntä on lehden mukaan noussut nyt moninkertaiseksi. Bäckman on piikki vasemmistotoimittajan lihassa eikä häntä siedä natohaukatkaan. Putinin puhe oli liian pitkä ja perusteellinen, uskottava. Putin vei juopolta toimittajalta viimeisenkin uskottavuuden Suomessa asuen ja vaatien häntä tilille. EU-vaalien tulosta sillä ei kuitenkaan voi vielä ennakoida sillä Ukraina koettelee ulkopolitiikan päätöksiä ja Suomessa ei vielä tunneta riittävästi, mitä tarkoittaa nationalisti tai federalisti ihan oikealla EU-slangilla ymmärrettynä. Sekin aika tulee vielä ja voittaja tulee ulos joukosta tavalla tai toisella myös ilman Timo Soinin edellisten vaalien karsimaa. EU:n kolminaisuusoppi Sampo Terho ja Sirpa Pietikäinen valaisevat meille, mitä on olla EU:n meppinä sen kahdella äärilaidalla eläen ja pohtien miten kolminaisuusoppi toteutuu Brysselissä ja Strasbougissa vuoroin matkalaukkuaan kärräten. Toinen ehdokkaista haluaa enemmän painoarvoa kansalliselle päättäjälle, toinen taas vie maata lähemmäs liittovaltiokehitystä. Kun komissaarit päättävät asioistamme, se on kauempana demokratiasta kuin jos siinä ovat mukana kunkin maat omat ministerit ja parlamenttikin on valittu toisi kuin komissaarimme. Kun parlamentaarikot alkavat päättää liikaa ja vähän kaikesta, koko homma alkaa demokratiana vesittyä ja kiusata kansalaista niin etelässä kuin pohjan perukoilla eläen. Liika on liikaa myös mepeillekin ja nämä alkavat olla ulkona kartalta kaikesta mahdollisesta päättäessään. Kun ei tiedä mikä vaikuttaa ja mihin, syntyy turhaa byrokratiaa, karsittavaa. Se muistuttaa suomalaista sääntelyämme ja sen tunkkaista elämää. Kansalle on siis kerrottava, mistä he tekevät valintansa ja kumman puolen valitsevat kolminaisuusopin painottajista. Federalisti vähentää kansallista valtaa, pyrkii lisäämään komissaarien valtaa, joihin Jyrki Katainen nyt pyrkii hänkin, nationalistit haluavat siirtää valtaa takaisin kansallisille päättäjillemme. Ei tämä valinta nyt niin vaikeaa ole. Kapeaa mutta lyhyttä pätkätietoa netistä Tietoa tarvittaisiin, mutta se alkaa olla tietokirjana kuihtumassa ja sivistys katoaa sen mukana, pohtii dosentti Harri Kalho (HS 18.4) mielipidesivulla ja odottaa laatutietoisuutta edistävää valistusta ja markkinointia. Kirjoitus on Helsingin Sanomille vaaraton ja siksi julkaistukin. Vaarallista tietoa ja tutkimusta lehti ei julkaise. Vain vaaratonta ja harmitonta, turhaa tutkimusta. Maassa sinnittelevät kirjoittajat osaavat myös taidekirjan teon, jos sitä vakavasti kysyttäisiin, ja joku osaa yhdistää jopa faktaa ja fiktiota, kirjoittaa persoonallista tekstiä ja jopa esseistiikkaa. Sen myynti ja julkaisu vain kaipaisivat valtion tukea ja julkaisutoiminta tahtoo pysähtyä näyttelyihin. Jostakin syystä kentälle ei ilmesty omaa Monsieur Magic Aulis Rytköstä, joka ohittaisi taidoissaan oman kulttuurinsa 1950-luvun lapset. Tai jos ilmestyy, sellaista ei tunnisteta ja hänen on muutettava Ranskaan. Robin Hull käy voittamassa kuusinkertaisen maailmanmestarin snookerissa sydän syrjällään ja päässä heittäen, mutta eihän sitä Suomessa kukaan noteeraa. Saarnaaja teloitetaan ihan vain kiusalla ristille ja kukaan ei vaivaudu kehä kolmosen sisäpuolelta häntä sieltä haastattelemaan, tuskin hän on siellä enää tajuissaankaan. Suurta juhlaa on vain pitkitetty turhaan, kertoo lehti saarnaajan kuolemasta (HS 18.4). Jeesus on kehno elokuvasankari, kirjoittaa toimittaja Teemu Luukko. Miten tehdä sankaria tyypistä, joka ei miekkaile eikä pussaa? Mies tuodaankin näyttämölle media-aikanamme yleensä vasta vaiheessa, jolloin konfliktit alkavat viedä mukanaan ja veri virrata näyttelijänä, ja mieluummin vielä ohjaajanakin, alan osaajista runsasverisin action-sankari Mel Gibson Messiaana esiintyen. Rentun ruusut Kun renttu ryhtyy töihin, syntyy kirjailijasta sankari. Asko Sahlberg on julkaissut muutamassa kuukaudessa 1300 sivua jyhkeää proosaa ja polttaa Malboroa sivun täyttävässä kuvassa kahden vuorokauden parransänki naamallaan. Hienoa on se, että tyytyy osaansa, kertoo mies elämäasenteensa ja kirjoja näyttää julkaisevan nyt useampikin kustantaja. “Onko se mikään uutinen miltä kustantajalta kirjailija julkaisee”, kertoo Ruotsissa vieraileva länsirannikon, kuinkas muuten, pienlehtien toimittajaneromme. Toimittajalla on oltava ryyppykaveri, josta tehdä juttunsa. Kahta kirjaa WSOY ei erehdy julkaisemaan ryyppykavereiltakaan. Rinnastuksena kulkee nyt Kerstin Ekmanin romaani, jossa mukana on huijaamista, lainaamista sekä pitkänperjantain lehteen sopivaa ahdistusta ja itsepetostakin. Kun kirjailija ikääntyy hän alkaa olla myös rehellinen. Näin myös Ekman. Ruotsista voi odottaa nykyisin jotain tällaista ja mukana on tietysti puolue, joka ei saa esiintyä muiden tapaan kouluissa ja demokratiavaje alkaa näkyä läntisen rajamme aina niin avoimessa kansankodissa. Se, mihin suuntaan alusmaan kansalaiset nyt katsovat, on kuin Keijo Rosbergin pojan elämä. Kun kansalaisuus ja juuret ovat kateissa ei oikein jaksa innostua lipuista ja kansallishymneistä. Syntyy monikansallinen ja juureton herrasmies, Aulis Rytkösen oloinen ihminen. Väärin ymmärretty kertomus Nuorempi Rosberg kertoo olevansa samaan aikaan sekä suomalainen että saksalainen mutta asuvansa lapsesta saakka Monacossa. Hän johtaa nyt Ferrarilla farssiksi menevää alkukautta formulasirkuksessa ja voi tehdä sen minkä vain Hillin suvun isä ja poika ovat tehneet. Ferrarin vastaava tallipäällikkö ymmärtää erota ajoissa. Helsingin Sanomat luonnehtii mittavassa artikkelissaan jo sirkuksen vakiokalustoon kauan kuulutta Nico Rosbergia liiankin kiltiksi ja herrasmiesmäiseksi ollakseen medioiden silmässä karismaattinen ja oikea mies mestariksi. Pitäisi olla ripaus Aulis Rytkösen suomalaista metsien miehen tarinaa kohti ranskalaista kulttuuria ja henkisestikin ramman Carrinchan taustoja lähtöisin Brasilian slummeista. Edetä rentun kaltaiseen sankaruuteen ja särmällä, jossa kuitenkin henki säilyy ja auto pysyy myös 300 kilometrin vauhdissa joutumatta koko ajan sivuluisuun ja päätyen Arton Sennan tapaan suoraan seinään. Rallikansan ryyppääminen olisi ihan hyvä tausta Suomenselän suomailla syntyen, mutta ei nukahtaminen snooker -pöydälle ja pelin keskeyttäminen hermoja raatelevassa finaalissa. Suotavaa sellainen toki olisi, mutta ei koko ajan ja siinä ainoassa pelissä, jolloin on mahdollisuus voittaakin joku mestaruus. Muuten on riski jäädä ristille roikkumaan ja päätyä joukkohautaan ja unohduksiin, kuten tutkijat olivat olettaneet Jeesukselle käyneen Helsingin Sanomien pitkäperjantain uutisenaan. Se, ettei hän jäänyt unohduksiin, jää sitten tutkijoilta selittämättä. Jotkut kun aloittavat vasta siitä mihin tavallinen renttu toimittajana lopettaa.