Kuka vahtii mediavahtikoiraa?

Paikallinen media elää mennessä maailmassa Lounais-Hämeessä. Sen kolumnistit ovat demareista, keskustasta ja luonnollisesti kokoomuksesta. Mukana ei ole yhtään perussuomalaisten kolumnistia. Heitä haukutaan vapaasti ja kirjoitetaan ikään kuin 1970-luvun vennamolaisesta pienpuolueesta. Agraarin, tai vanhan teollisen yhdyskunnan maailma asenteineen, ei ole muuttunut poliittisesti miksikään. Päätoimittaja on saanut tyttärensä eduskuntaan ja sotekeskustelussa on sama linjaus kuin aina ennekin. Osa soutaa ja osa huopaa eikä vene kulje minnekään. Soutajat ja huopaajat löytyvät samasta puolueesta, hallitusvastuuta kantavasta. Hämäläisten kiireet tunnetaan Kiire olisi, mutta niin on ollut ennenkin, eikä se näy vuosikymmeniin missään. Jokiosissa sijaitseva valtion tutkimuskeskus elää sekin kuin 1970-luvun tunnelmissa ja pitää yllä omaa sulkeutunutta elämäänsä museorautatien päätepysäkkinä. Sen jatkaminen Forssaan on yhtä ajankohtainen kuin pendolinon rakentaminen Helsingistä Satakunnantietä seuraillen Poriin. Museorautatien toteuttaminen sujuisi helpommin. Etelä-Häme on Suomen suljetuin innovaatioympäristö ja palvelukeskuksena virkatien protokollan tuotanto-organisaatio menneiltä vuosisadoiltamme paperin pyörittäjineen. Näin alueen yrittäjät sen myös kuvaavat ja ovat pettyneitä. Poistuvat alueelta. Vanhastaan toki tiedetään, kuinka markkinoilta saa parempaa halvemmalla. Pääosa työllistäjistä on kuitenkin julkishallinnon sosiaali-, terveys-, opetus- ja vähäisiä kulttuuripalveluja jakavia. Jälkimmäisistä on helpoin aina tinkiä ja niin on myös tingitty. Kaikki on vuosien saatossa keskitetty Hämeenlinnaan. Julkishallinnossa työskentelevistä 80 % on naisia. Niin myös kuntapuolueen hoitajista. Naisten urakehityksen avaaminen sieltä ulos on ollut tuskaisan hidasta. Nainen on siinä nyt toisen naisen tiellä. Ei enää miehet. Valtion organisaatiokulttuurin kantajat Valtion byrokraattinen organisaatioarkkitehtuuri on pisimmällä Jokioisten kunnassa ja siellä myös jarrutetaan voimakkaimmin ikään kuin valtion käsikassarana toimien ymmärtämättä, kuinka myös siellä tsaarin Venäjän mallit ovat toki muuttumassa valtion laitoksia yhdistettäessä. Turhia virkoja vähennetään ja päät kolisevat yhteen. Valtion käsikassarana toimiva organisaatio on ollut koko ajan ristiriidassa kuntien elintärkeitten palvelujen uudistamisessa ja etenkin yhteisöpalvelujen järjestelyissä demokraattisella tavalla ja niitä myös valvoen. Sama virkamies toteuttajana ja valvojana on kehno malli Venäjältä. Niinpä vanhat nepotistiset rakenteet johtivat yhtenään konflikteihin ja agropolis strategiana oli yhteisen kivityksen kohteena kaksi vuosikymmentä. Rahojen jakaja oli Hämeenlinnassa josta hajotettiin ja hallittiin. Julkishallinnon virkamies tuottajana joutuu sopeutumaan myös Etelä-Hämeessä ja vallankäytön ja markkinoiden väliin on jäänyt sumeita alueita, jotka kunnat halusivat pitää itsellään ja maakuntakeskuksen ohjauksessa Hämeenlinnassa. Agropolis yhtiönä oli siihen sopimaton. Valtion organisaatioarkkitehtuuri siirrettiin myös agropolikseen ja tehtiin siitä toimimaton torso. Sama ongelma koskee nyt keskustalaista maakuntamallia ja sen rakentajia kun vastassa on maakuntarajat ylittävä sotealueen toteuttaminen. Piilossa lymyilleet vastustajat ja harmaan alueen vallankäyttäjät joutuvat tulemaan esille. Heitä löytyy jokaisesta vanhasta hämäläisestä puolueesta. Alueen vahvin poliittinen vallankäyttäjä Sirkka-Liisa Anttila osoittaa Forssan Lehdessä kokoomuslaista Jyrki Jokista. Hän ei ole toki ainut. Nyt ollaan vanhojen puolueitten harmaan alueen ytimessä, pelin politiikassa, jossa puhutaan yhtä ja tehdään toista. Vaikka puheet olisivat kuinka vakuuttavia. Politiikka ja valta on muuta kuin järkevä talouden hoito ja edulliset lähipalvelut. Vaihtoehtoja on paljon Markkinat voidaan toki myös segmentoida ja tarjota jokaiselle paketteja, joihin virkamies vastaa sopeutumalla hänkin asiakkaan vaatimuksiin, ei omaan virkamiehen tarpeeseen pitää kiinni vallasta ja työpaikastaan vanhan byrokraattisen valtion organisaatioarkkitehtuurin avustamana ja siihen tukeutuen papereitaan näin tuottaen. Harva hakeutuu vapaaehtoisesti vallankäytön kohteeksi, kiusattavaksi, ja jättää näin vanhan organisaatiokulttuurin vangiksi jääneen Lounais-Hämeen. Asiakkaalta on kysyttävä myös Jokioisissa, mitä he haluavat ja olisiko mahdollista parantaa byrokraatin tilaaja-tuottaja -sopimusta? Luonnonvara-alueella tämä lista on valtavan pitkä ja suuria mahdollisuuksia tarjoava, jos niin tahdotaan. Kunnat voivat taas lisätä palvelujen kysyntää vakkapa palveluseteleiden avulla. Kainuussa malli on toiminut hyvin. Etelä-Hämeessä, kartanossa majaillen, se edellyttäisi kulttuurin muutosta, poistumista kartanosta. Se on valtiotyönantajan tehtävä. Kartanolle löytyy käyttöä taidemuseona ja majapaikkana turisteille. Luonnonvara-alue on Suomen uusi ja vanha Nokia. Nokia oli vain lyhyt muutaman vuoden hyppäys pörssissä. Sen merkitystä ei pidä yliarvioida ja koko ajan liioitella. Huippu kesti pörssissä lopulta vain muutaman kuukauden. Notkahdus oli täysin odotettu ja muut vaihtoehdot mahdottomia. Päätoimittajan antamia neuvoja Forssan Lehden päätoimittaja antaa neuvoja kuinka Perussuomalaiset olisi puolueena parempi, jos se muistuttaisi enemmän vanhoja puolueita ja niiden käytäntöjä puoluekokouksissaan ja muutenkin toimisi toisin, kuten saman lehden Ilkka Kononen pakinassaan elämöi, tuttuun tyyliinsä, toivoen Timo Soinin muuttuvan katolisesta pakanaksi. Pakinan kirjoittaja on eri asemassa kuin vakavasti otettavaksi tarkoitettu lehden päätoimittaja. Päätoimittajan on seurattava koko maan ja kansakunnan tarinaa, ei vain oman talousalueen saati nepotististen rakenteiden vaatimaa täsmäkirjoitusta uutta poliittista vaikuttajaa potkiessaan. Globaali ja lokaali talous kun liittyvät tänään saumattomasti toisiinsa ja lehteä lukevat muutkin kuin yhden suunnan tai kuppikunnan edustajat. Sosiaalinen media tuli sekin jäädäkseen toisin kuin Jyrki Jokinen aikanaan lehden lukijoille vakuutti kirjoituksissaan minua kritisoidessaan. Sosiaalisen median talous ja strategia on nyt kokonaan muuta kuin Forssan lehden talous ja strategia. Se ei ole lehden talousalueelle viisasta. Kansalaismedia kun valitsee asuinpaikkamme, hakee tuotteet, joita hankimme, eikä ole enää kaukana edes hitaasta valtion organisaatiokulttuuristakaan. Me keskustelemme päivittäin siellä ja lehden antama palaute sosiaalisen median käyttäjille on muuta kuin tuottajan sopeutumista asiakkaan odotuksiin. Tätä varten ei ole tarvis matkustaa Helsinkiin kertomaan keitä me Forssassa olemme. Forssan Lehden sähköinen versio kertoo sen heille päivittäin. Mediakratian piilovaikuttamista Jos näin toimisimme, seuraisimme mediaa, Perussuomalaiset noudattaisivat Forssan Lehden ohjeita tai median toiveita, uusi puolue olisi vanha puolue ja Perussuomalaiset puolueena täsmälleen sama kuin nykyiset poliittiset liikkeemme. Onneksi näin ei kuitenkaan ole, vaan kyseessä on erilainen puolue ja sen kuuluukin toimia myös hallinnoltaan jatkossa toisin kuin vanhat puolueemme. Siihen ovat kaikki edellytykset olemassa. Nyt vanhan byrokratian työlästä poisoppimista ei vaadita uudessa nettiajassamme ja sosiaalisen median taloudessa sekä strategiassa. Raimo Rönkkö, Forssan Lehden vaikuttaja hänkin, taas odottaa että Timo Soini olisi myös henkilönä jotain muuta kuin Soini ja mieluiten Keskustan Juha Sipilän oloinen persoonallisuus. Oulun kasvattina ja saman yliopiston ja teknologiakeskuksen tuotteena, professorina heitä myös kouluttaneena, pidän ajatusta houkuttelevana. Tosin silloinkin jotain olisi jäänyt syntymättä ja sellainen on viimeisten vaalien jytky, joka odottaa jatkoa seuraavissa meppivaaleissamme ensi vuonna. Kuinka siihen tulisi valmistautua, toimittajat antavat ohjeitaan tämän päivän Helsingin Sanomissa (5.7). Samaan aikaan Perussuomalaisten oma toiminta ja sen kuvaaminen menee lehteen ostettuina ilmoituksina. Tämä on ilmiönä uusi historiassamme ja sitä käytetään epäilemättä kuvaamaan juuri oman aikamme mediakratiaa, sosiaalisen median kasvun lieveilmiötä perinteisen median kriisissä. Tätä aikaa luonnehditaan mahdollisesi hyvinkin synkin värein maalaillen. Toisiinsa luottavat suurvallat vakoilivat siinä toisiaan ja sen paljastaja joutui hakemaan turvapaikkaa jostain muualta kuin lännestä. Sekin kuvaa omaa aikaamme paljastavasti. Kukaan ei voi nyt luottaa kehenkään ja kaikki on luvallista kunhan siitä ei jää kiinni. Jos jää kiinni, takaa-ajetuksi joutuu ongelman paljastajat eivätkä sen aiheuttajat, rikolliset. Näin moraalikato etenee. Sen luonnetta 2010-luvun Suomessa on helpoin kuvata juuri poliittisen kenttämme muutoksen kautta. Tosin siihen menee vielä jokunen vuosikymmen. Samoin meni aikanaan työväenpuolueen synnyn ymmärtämisessä samaisessa Forssassa 110 vuotta takaperin. Forssan Lehti ei ollut sen kuvaajana, ja jos olisi ollut, tuskin olisi ymmärtänyt sen merkitystä sen enempää kuin Koijärviliikkeen myöhemmin. Hyvä kun kuvia sentään otettiin vihreän liikkeen synnystä. Jokisen eväät Kävimme ennen edellisiä vaaleja Jyrki Jokisen kanssa mielestäni hyödyllisen väittelyn siitä, onko Perussuomalaisten kohdalla kyseessä hetken huuma ja protestivaalit, vähäinen populistinen liike, vai ehkä sittenkin pysyvämpi ilmiö, jonka synty on paljon syvemmällä Suomen ja Euroopan menneiden vuosien kehityksessä kuin mihin Jyrki väitteissään vähättelevän asenteensa perusti. Jos olisin ollut väärässä Perussuomalaiset eivät nyt valmistautuisi myös mahdolliseen pääministeripuolueen vaatimaan tehtävään seuraavien vaalien jälkeen. Jopa Forssan Lehden päätoimittaja ei pidä tätä mahdottomana “huuhaana” kun gallupeissa edellä on enää toinen oppositiopuolue Keskusta. Kaksi vuotta piikkipaikalla on pitkä aika kangistumatta. Oulun teknologiakeskuksen kasvatti miljonäärinä ei ole Timo Soini. Rehellisempi hän ehkä on kuin edeltäjänsä. Perussuomalaisten jytky ja soinismit Aikanaan historia kertoo, kuinka tämä aika muistetaan Soinista ja yhteiskunnallisen murroksemme syvästä kriisistä, jossa Eurooppa on nyt yhteinen ongelma koko muulle globaalille maailmalle, ei toki Perussuomalaiset ja Timo Soini. Tämä liike nyt vain kulkee Suomessa hieman muuta Eurooppaa edellä ja antaa mahdollisuuksia sellaiseen, johon vanhat puolueemme eivät olisi voineet kannatustaan perustaa ja maata pelastaa. On dramaattista, kun vasemmiston yhteinen kannatus alkaa lähestyä kahtakymmentä prosenttia ja Kokoomus on menettänyt muutamassa kuukaudessa kannatuksestaan yli viidenneksen ja putoaa gallupeissa kuin kivi. Samaan aikaan oppositio, sen suurin puolue Perussuomalaiset sekä Keskusta alkavat lähestyä 50 prosentin rajaa. Lainaan Alpo Suhosen osuvaa havaintoa Kartanonkadusta (FL 3.7), jonka muuttuminen hitaaksi, puistoiseksi kaduksi lienee parasta, mitä tässä kaupungissa on aikoihin tapahtunut. Olen Alpon kanssa samaa mieltä ja toivon samalla pitkän linjan vaikuttajamme Sirkka-Liisa Anttilan tapaan Jyrki Jokisen tulevan muiden lounaishämäläisten tapaan pelastamaan lähipalvelumme ja samalla myös sairaalamme niin Forssassa kuin Loimaallakin. Itse esitin tätä jo 1990-luvun laman alkaessa, mutta silloin elettiin vielä liian väljissä vesissä ja itseriittoisesti Loimijokilaaksossamme. Selkä seinää vasten innovointia Nyt olemme seinää vasten niin Hämeessä kuin koko Euroopassa ja parasta mitä maamme poliittisessa elämässä, sen liikkumattomissa ja jo löyhkänneissä vesissä oli tapahtunut vuosikymmeniin on Perussuomalainen puolue ja sen kokenut vetäjä Timo Soini joukkoineen. Paikallisesti taas kävimme keskustelua kesällä 2010 siitä, mitä tarkoittaa Bulevardi ja mitä Avenue. Bulevardi hollantilaisena “Bolwerk” tukkirakennelmana ja sen ranskalaisena kaupunkimuurien kopiona “Boulevardt”. Kirjoitukset tiedoksi myös Keijo Wäärille, jolle asia oli Forssan Lehdessä (4.7) uusi ja hän pohti sitä, jakaen meille tieoja googlagten netistä. En luottaisi googlauksen antamiin tietoihin vaan etsisin niitä jostain muualta. Sen verran ikään ja oppia on kertynyt olematta kuitenkaan “huippu”, jonka lehden omistaja omassa kolumnissaan valaisevasti torjuu oman aikamme muiden hullutusten rinnalla. Toimittajalegenda on niistä koomisin. Kirjotukseni oli tuon kesän luetuimpia ja johtuen juuri hollantilaisten kiinnostuksesta aiheeseen. Kirjoitus löytyy kotisivuni www.clusterart.org ohella tuon kesän muistoista Bulevardista (www.Bulevardi.fi) ja kirjastani “Hybridiyhteiskunnan kouristelua” sivuilta 222-230. Siellä se on liitetty metropolikulttuurin tuhatvuotiseen historiaan ja sen muutoksiin osana myös juuri nyt koettavaa uusinta murroskulttuurimme vaihetta. Siihen eivät kuulu Suomessa sen enempää bulevardit kuin avenuetkaan. Kaukana siitä. Sen sijaan luonnonvarat ja maaseutu kuuluvat sekä hyvin myöhäinen kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen ja siihen liittyvät lieveilmiöt, mm. heikko itsetuntomme ja eurooppalaisuus muoti-ilmiönä, ei taloudellisena pohdintana kuten Ruotsissa ja Tanskassa. Tähän nousevan keskiluokan muoti-ilmiöön Perussuomalaiset ovat puuttuneet ja saaneet vastaansa nousukasmaista keskiluokkaista kirjoittelua.