Kansallisvarallisuus

Olen aina kuvitellut suomalaisten varallisuuden olevan metsissä ja soissamme, luonnonvaroissamme. Jossain määrin toki myös kielessämme, kansallisessa taiteessa, osaamisessa, yhteisessä ja yksimielisessä demokratiassamme ja sen puolustajissamme, vapaassa maassa elää ja kertoa mielipiteemme. Hitunen myös pelloissamme ja muussa vaatimattomassa kulttuuriympäristössämme. Ei toki suurten ja vanhojen kulttuurien tapaan niinkään taiteessa tai uuden teknologian saavutuksissamme. Jotain toki myös infrastruktuurissamme, teissä ja kunnallistekniikassa, rakennuksissa.

Arvot uusiksi

Lukemalla itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomia, järkytyin. Metsissä ja luonnonvaroissa, kaikessa siinä, jota olen arvossa pitänyt, on vain runsas 10 % varallisuudestamme. Yli 50 % sen sijaan on kodeissamme, asumuksissamme ja niiden tonteissa, loput sitten muussa rakennuskannassa, varastoissa, tiellä liikkuvissa ajoneuvoissa.

Aloin epäillä omia arvojani. Onko niin, että maailman metsäisin ja järvisin, soisin ja saaristoisin, ikivanhan kallion pinnalle jääkausien jälkeen syntynyt biologinen luontomme, onkin vain silmänlumetta ja rakennukset kaikki kaikessa? Siis ne, jotka ovat iältään muutaman vuosikymmenen tai enintään vuosisadan?

Kun tällaista maailmankuvaa alkaa puolustaa, alkaa ymmärtää myös nykyistä Eurooppaa ja sen euron ympärillä käytävää draamaa. Keski-ikäistä saksalaista naista halailemassa samanikäistä ranskalaista miestä näiden kertoessa vuoropuhelun tapaan ja tandemina vuoroviikoin, kuinka heillä on ratkaisu ongelmillemme. Aikanaan Helmut Kohlin ja Francois Mitterandin ontuvaksi jättämä euro on nyt korjattu, valuvika kadonnut, paha maailma poissa.

Mihin katosi sivistyksemme?

En usko että eurooppalainen maailma on näin yksiselitteinen ja yhden ihmisen rakentaman rakennuksen mittainen totuus, eurolla mitattavissa ja korjattavissa vaatimalla uuden Merkozyn maailmankuvan mukaista politiikkaa. Oma maailmankuvani ei järky itsenäisyyspäivänämme siitä, että kaksi keski-ikäistä eurooppalaista halaa toisiaan, Helsingin Sanomat kertovat missä on sydämemme.

En suostu uskomaan, että maa on raivattu ja sodittu vapaaksi näiden arvojen vuoksi. Vai olisiko sittenkin?

Meillä on muitakin arvoja kuin euron keinunnan varaan rakennetut rakennukset tai niillä keinottelevat grynderit. Minulla on edelleen vankka usko sellaisiin arvoihin, jotka ovat muualla kuin Delorsin aikanaan kyhäämässä valuutassa. Näin pinnallinen maailmankuva ja näkemys kansakunnan varallisuudesta on ohi sen perustan, jossa on mukana muutakin kuin opportunistinen tapa venkoilla ja vääntää totuutta, joka käänteessä pienenä maana ajopuuna purjehtien ja olettaen, että preussilainen maa ja maailma, joka rakennettiin aikanaan armeijaa varten, olisi myös omamme ja euro aikanaan korvike Natolle.

Sellainen puhe ei olisi erityisen isänmaallinen, nationalistinen eikä myöskään patrioottinen. Sellaisen puhenparren pitäjää en kuuntelisi presidenttinämme, arvovaikuttajana. Pääministerinä toki, kun mukana on lisäksi opposition ääni ja kausi pääministerinä jää riittävän lyhyeksi.

Isänmaan arvot

Kun suomalaiset hiljentyvät tänään itsenäisyyspäivän viettoon ja käyvät sodissa kuolleitten nuorten poikien haudoilla, olen varma, ettei ensimmäinen mielessä viivähtävä vastaus kansalliselle varallisuudellemme kulje rakennetun ympäristön, rakennusten, kunnantalon, ja teitten ympärillä. Niin pinnallinen ja sokea tämä kansakunta ei ole että se kirjaisi oman kulttuurinsa kansallisvarallisuuden kohdalle budjettiin 0.2 % pääkaupunkiseudun mediaa seuraten.

Jos peltojemme arvo on muutaman prosentin luokkaa, syödään sitten vierasta leipää. Narratiivisen mediakerronnan tarjotessa meille kansallista varallisuutta sen leivän maksamiseksi. Sen leivän sisään on kivi leivottuna. Keskellä ilmastomuutosta, 7000 miljoonan joukossa ja yli 1000 miljoonan nähdessä kroonista ja pysyväksi jäänyttä nälkää.

Meille näyttäisi nyt riittävän se, että on tie mitä liikkua, auto alla ja asunto, jossa yöpyä, vakaa valuutta ja välineellinen arvomaailma, jossa ihminen on osa konetta ja välineellistetty hänkin, osa euroa. Ihmisen arvo tällaisessa yhteiskunnassa on varmaan vielä vaatimattomampaa kansallisvarallisuutta kuin hänen elinympäristönsä.

Jos vääristyneet arvot ja asenteet tulevat euron mukana, otettakoon silloin käyttöön mikä tahansa valuutta tai palattakoon mihin tahansa Impivaaraan mieluummin kuin uhraamalla ihminen ja hänen ympäristönsä tälle arvomaailmalle.

Kuka sellaista arvoa haluaa omalla verellään puolustaa rajoillamme, joita ei enää ole ja jotka ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja, opportunistin venkoilijan ankkuripaikat kokonaan muualla kuin kansallisessa olemassaolossamme.

Kai jonkun on ymmärrettävä puolustaa sitäkin, opportunistin juuria ja kulttuuria, eikä kirjattava niiden arvoksi 0.2 % kansallisvarallisuudestamme. Juuri tuo opportunismihan tämän kansakunnan on pitänyt hengissä, reaalipolitiikaksi kutsutun tavan kääntää takkia ja silloin myös sen vuoria ajopuuna elämäänsä seilaten.

Sellaisen ihmisen ja kansakunnan elämä tahtoo aina järjestyä, kun muut sen järjestävät. Sellaiseen kansalliseen itsenäisyyteen ei Suomessa ole kuitenkaan uskottu. Se koskee vain muutaman henkilön omaa henkilöhistoriaa, ei muuta. Ei toki koko kansakunnan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!