Erkki Toivasen Eurooppa

Erkki Toivanen, Suomessa Euroopalle kasvonsa antanut toimittajalegenda, kuoli samaan aikaan kun eurooppalainen yhteisö kamppaili hätäkokouksessaan kreikkalaisen eurooppalaisuuden puolesta. Hän menehtyi Lontoossa median takavuosien tunnetuimpana ulkomaankirjeenvaihtajana toimipaikkanaan Lontoo, samaan aikaan kun australialainen mediamoguli oli siellä puolustamassa oman imperiuminsa rötöksiä Britanniassa. Toivanen oli eurooppalainen jo ennen kuin se oli Suomessa muotia tai edes hyväksyttyä, kertoo Yrjö Länsipuro (HS 22.7)

Savolainen Toivanen

Erkki Toivanen antoi suomalaisille Euroopasta sen tunnetuimmat kasvot. Niihin kuului kristallin kirkkaat lauseet, pitkälle pohdittu analyysi ja verbaalin ylivertaisuus. Helsingin Sanomien viiden palstan nekrologissa tuo sanallinen taito on esitetty jopa arroganttina naljailuna ja ylimielisyytenä, jollaisena Toivanen itse kuvasi ranskalaisen kulttuurin kielellisenä kilpailuna. Siinä on jotain yhteistä Toivasen kuopiolaiseen taustaan ja savolaisuuteen. Katu-uskottavuus oli hankittava jo lapsena kielellisellä ylivertaisuudella ja säilyttäen samalla kasvonsa, jossa ironia ja satiiri olivat vain pieni osa kolumnistin tai pakinoitsijan ehdotonta osaamista.

Ranskalaisen arrogantin asemesta pitäisin Toivasta eleganttina ihmisenä, jonka kyky käyttää kieltä oli poikkeuksellinen myös ääntäessään sitä ja aksentti korosti monikielisyyden mukanaan tuomaa poikkeavuutta. Toivanen oli pedantti ja varmaan lahjakkaana monialaisena osaajana, muistihirmuna, pystyi hurmamaan kuulijansa. Hän kykeni keskusteluissaan antamaan ystävistään aina uskomattoman positiivisen ja ylivertaisen osaajan kuvauksen, jossa mukana oli muutakin kuin rohkaisevia sanoja. Juuri televisio oli Toivasen kaltaisen toimittajan työvälineenä ja mediana oikea. Varmaan hän olisi menestynyt myös diplomaattina ja saanut niin ritarinmerkkinsä kuin muut palkintonsa myös tuon uravalinnan kautta. Suomalainen eurooppalaisuus olisi vain jäänyt tulkitsijaansa vaille.

Täällä Erkki Toivanen Lontoo

Se että Lontoo ja Pariisi saivat Toivasen tasoisen kirjeenvaihtajan epäilemättä vaikuttivat siihen kuvaan, joka suomalaisille vuosien myötä muotoutui koko läntisestä Euroopasta ja sen kulttuurisesta ja taloudellisesta, geopoliittisesta asemasta. Televisio mediana oli ylivertainen ja monelle ainut lähde saada tietoa Euroopasta. Samalla hieman elitistinen Toivanen antoi Euroopasta liian kauniin, kiiltokuvamaisen vaikutelman mentaalina alueena. Sen tulevat kriisipesäkkeet jäivät vieraammiksi.

Lämmin, lojaali ja läheinen ihminen välittää sanomaa, jota on mahdoton vastustaa silloin, kun se on loppuun saakka pohdittua ja näkökulma on haettu huolella. Näin ahkera, huoliteltu ja menevä journalisti avasi jäyhille ja ujoille suomalaisille sellaisen Euroopan, joka tänään ei kaikilta osin ole totta. Mediassa toimittaja joutuu aina kärjistämään, liioittelemaan.

Toivanen tunsi välineensä ja osasi käyttää sitä oikein olematta silti oppimestari. Hänen kirjat ja lukuisat palkinnot kertovat juuri syvästä osaamisesta ja oman aikansa hengen oivalluksesta. Ei pidä puhua siitä, miltä asiat näyttävät, vaan siitä, miksi ne siltä näyttävät. Erkki Toivanen oli visioiva näkijä suomalaisille ja tässä tehtävässä korvaamaton muuttaja oikeaan suuntaan ja etuajassa.

Stefan Zweigin Shakkitarina

Samana vuonna kun Erkki Toivanen syntyi, kirjailija Stefan Zweig muutti Itävallasta Lontoon kautta Brasiliaan ja kuoli Petropolissa sodan vielä kestäessä. Hän kuoli masentuneena siitä, että hänen rakastamansa Eurooppa oli vajonnut Maailmansodan myötä henkiseen pimeyteen ja päätti tehdä vaimonsa kanssa itsemurhan.

Stefan Zweig muistutti monessa Erkki Toivasta. Hän opiskeli filosofiaa, kieliä, kirjallisuustutkimusta, ei kuitenkaan valtiotieteitä kuten Toivanen. Varakkaaseen juutalaisperheeseen syntynyt Stefan oli vakaumuksellinen pasifisti ja kärsi suunnattomasti militarismin noususta ja kansalliskiihkosta sekä lopulta Kansallissosialistien rotuopeista. Hän käänsi kirjallisuutta Ranskan ja Saksan kulttuurien välillä pyrkien lähentämään näitä epätoivoisesti toisiinsa. Erityisen läheisiä kirjailijoita hänelle olivat Honore de Balzac ja venäläinen Fjodor Dostojevski.

Zweigin tuotannosta suomennettiin 1930-luvulla lukuisia elämänkertoja (Maria Stuart, Marie Antoinette, Maghellanes). Ei ole epäilystä, etteikö Erkki Toivanen ollut lukenut näitä jo kouluaikoinaan siinä missä kirjat “Ihmiskunnan tähtihetket“, “Malttamaton sydän“, “Eilispäivän maailma” ja “Hairahduksen hetket“.

Sointuvalla äänellä artikuloiva suomalainen tunsi Stefan Zweigin “Shakkitarinan“, “Kirjeen tuntemattomalta naiselta” ja Hannu Lemisen ohjaaman “Valkoiset ruusut”.
Varmaan tuttuja olivat myös vuosi sitten liki satavuotiaana kuolleen ranskalaisen Claude Levi-Straussin ihmismielen globaali sinfonia ja neliosainen kirjasarja “Mythologies” sekä strukturaalisen antropologian idea.

Illuusio eurooppalaisuudesta

Toivanen haki eurooppalaisuutta strukturalistina ikään kuin yhteisen nimittäjän kautta, suurena ideana, jossa mentaaliset ja kulttuuriset löydökset yhdistyvät lopulta korkeakulttuurissa tieteellisen tutkimuksen kautta ja avulla. On olemassa yhteiset nimittäjät ja niiden kautta syntyvät niin taiteen merkkiteokset kuin normien ja lain ulkopuoliset uskomusjärjestelmämmekin.

Nämä uskomusjärjestelmät jopa ohittavat normimme ja yhteiset lakimme. Tämä on yhteisen eurooppalaisuuden ydin, ei toki yhteiset direktiivimme, joita jopa joskus vihaamme. Suomessa tämä on näkynyt koko EU kautemme ajan ja Kreikassa, Portugalissa tämä johtaa jo väkivaltaisiin mielenilmaisuihin. Ei Erkki Toivasen eurooppalaisuus tällaista tarkoittanut.

Illuusio eurooppalaisesta yhteisestä taloudesta, poliittisesta liitosta ja euromaiden kamppailusta liittyy läheisesti ranskalaiseen strukturalismiin, mutta myös Stefan Sweigin kuvaamaan shakkitarinaan. Kertomuksessa on vahva freudilainen tausta ja shakkimestari, jonka voittamaton taito on hankittu suljettuna vankeuteen seuranaan vain opas shakkimestareiden kirjana, heidän pelejään esitellen. Pelilautana Zweig esittelee kaltereista heijastuvat ruudut vankikopin lattiakiveykseen ja pelinappulat tuleva mestari on muokannut leivän muruista.

Eurooppa elää murrosta, jossa uusi mestari järkyttää vanhan mestarin pelitaitoja oppimalla ne Kiinan, Intian ja Pakistanin tapaan suoraan internetin sivuilta ja sosiaalisen median taitoina, taloutena ja paradigmana. Näin tekevät myös nuoret Afrikassa, Etelä-Amerikassa, Indonesiassa, Vietnamissa, minne ikinä menemmekin.

Valkoisen miehen syndrooma

Valkoisen miehen tapa oppia mestariksi on ollut työläs ja muistuttaa vankilassa vietettyjä vuosia, oppikirjaa, jonka taidot ovat yhden kirjan oppeja ja irtautuen strukturalismin suuresta sinfoniasta, antropologian opeista, yhteisestä filosofiastamme.

Claude Levi-Straussin oli mahdoton ymmärtää sellaista oppia, jossa Eurooppa olisi saareke vailla globaalin talouden reaaliaikaista läsnäoloa ja internetin luoma uusi sosiaalinen media väline, jonka voisi omistaa mediamoguli Murdoch ja hänen verkostonsa.

Murdoch poistui Lontoosta yksityiskoneessaan eurooppalaisena hylkiönä. Microsoftin Bill Gates sai saman kohtelun ja kermakakun vain runsas vuosikymmen takaperin. Kermakakku naamalle kyllä riittää ja me ymmärrämme mistä on kysymys.

Illuusiosta mediatalouteen

Erkki Toivanen oli väsymätön humanisti siinä missä Levi-Strauss eikä voinut varmaan katsoa hyvällä sitä kehitystä, jossa britit ajautuvat skandaalista toiseen ja Murdoch edusti medioillaan syvän sivistyksen huippua. Se mitä ihailimme vielä 1970-luvulla ei toiminut enää 2000-luvulla. Se mikä oli eleganttia vielä tuolloin, ei ollut sitä reaalitaloudessa ja sen paradigmassa, jossa globaali sinfonia oli jo reaalitaloutta ja strategiaa, ei enää kuvitteellinen ja haettu illuusio.

Kun Kreikan talousapu hyväksyttiin ja kriisiä siirrettiin ainakin hetkeksi tuonnemmas, suomalaiset saivat vaatimuksensa läpi olkoonkin, että kyse oli vain symboliteosta eikä sitä voida mitenkään realisoida.

Syntyi valkoisen miehen illuusio taloudesta, jossa shakkipeli on päättymässä, velkoja on annettava anteeksi, ehkä ei heti kaikkea ja konkurssi julistaen, vaan vähin erin ja silmät velallisille ummistaen.

Tai on jatkettava Stefan Zweigin tapaan peli päättäen täydelliseen vanhan mestarin luhistumiseen, hänen jumaloimansa Euroopan täydelliseen kaaokseen, tai muuttaen pelin sääntöjä, kirjoittaen lohduton kirja sen viimeisestä luvusta alkaen uudelleen.

Näin visioiva Toivanen olisi uutisensa rakentanut, Claude Levi-Strauss kriisin kohdannut ja Suomessa symboliteot ovat hyväksyttyjä tekoja, etenkin Savossa liki ainoita näkemiäni suurmiesten hengentöitä. Hämeessä ne havaitaan vain hieman myöhemmin, jolloin unioni on jo askeleen lähempänä taloudellista ja poliittista liittovaltiota ja tapaa hyväksyä osavaltioiden maksuhäiriöt, Yhdysvaltain tapaan toimien ja tehden vararikon liittovaltiona. Neuvostoliiton kohdalla tällainen vararikko syntyi ilman verisiä yhteenottoja.