Haitin ainut mahdollisuus on kansainvälinen yhteisö

Sosiaalisten medioitten myrsky

Haitin avustamiseksi sataa viestejä sosiaalisten medioitten välittämänä. Olen itsekin saanut niitä runsaasti myös tänään mm. Espanjasta. Espanja ja Portugali ovat Latinalaisen Amerikan keskeiset maat Euroopassa imperialismimme synkiltä vuosisadoilta. Haitissa toki myös Ranska. Väli-Amerikan valtiot ovat aina olleet hyvin monen kulttuurin sulatusuuneja siinä missä seismisten onnettomuuksien tuhoisimmat alueet maailmalla muuallakin.

Kulttuurien kakofoniaa

Pienillä alueilla asuu valtavasti eri kulttuureja, ja ne muuttuvat kuten Galapagossaaren peippojen nokat muinaisen Silkkitien varrella Afganistanissa. Viime vuonna edesmennyt ranskalaisantropologi Claude Levi-Strauss olisi nyt puhumassa kulttuurisen kakofonian sijasta sinfoniasta, muutoksen kokonaisuudesta yksilön vaihteluista riippumatta, jolla haitilaisia olisi globaalisti avustettava jaloilleen ja demokratian portaille. Köyhiä ei pidä kurittaa imperialismille tyypilliseen tapaan hajottamalla heidät pieniin riiteleviin kuppikuntiin.

Kummilapset ja Twitter-viestit

Suomalaisilla on Haitissa vajaa tuhat kummilasta ja heidän kohtalostaan olemme kiinnostuneita. Kun maanjäristys alkoi Twitter -viestit kertoivat ympäri maailmaa kuinka ruumitta on kaikkialla. Twitterin ohella viestejä on tullut hätähuutona Facebookiin, Youtube-videoina, Flickr-kuvina aivan katastrofin ensiminuuteilta alkaen. TV-kanavat tekevät haastattelunsa Skype-nettipuhelimen kautta. Kun kaikki yhteydet ulkomaailmaan katkeavat, tsunami käy ylitse, sosiaalinen media on onneksi olemassa.

Vielä tsunami -onnettomuudessa vuonna 2004 sosiaaliset mediat eivät olleet mukana ja ensimmäiset uutiset saatiin kännyköiden viesteinä. Twitter tuli tutuksi lähinnä aluksi julkkisten tapana pitää yhteyttä ihailijoihinsa etenkin Yhdysvalloissa ja Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzeneggeria pidetään twiittamisen kärkinimenä poliitikkojen joukossa, jossa “tweetenatorilla” on liki pari miljoonaa lukijaa. Toki Yhdysvalloissa jokainen näkyvämpi poliitikko on myös sosiaalisten medioitten kärkikäyttäjiä, toisin kuin Suomessa. Suomi saa viestinsä ja välittää niitä printtimedioitten ja televisiokanaviensa kautta sekä iltapäivälehdissään kisaillen.

Näkyvin blogisti onkin iltapäivälehden kolumnisti tekemässä tarkoituksella ikävää juttuaan edesmenneestä nyrkkeily- ja huumehörhöstä, kansanedustajanakin esiintyneestä mediailmiöstä Tony Halmeesta. Kun jutusta tehdään tarkoituksella ylilyövä hazardi, syntyy tilattu nettikeskustelu, josta toimittaja saa kolumistina nimeä, arvelee Hesarin toimittaja Teemu Luukka (HS 15.1). Vastaavaa kilpailua käyvät myös MTV3 ja Nelosen toimittajat, josta "laadusta" maksavat kuluttajat. Oleellista on, ettei tätä suomalaista "blogaamista" tai "twiittamista" pidä sotkea kansainvälisiin käsitteisiin sosiaalisesta mediasta silloin, kun kyseessä on perinteisen printtimedian tai kahden televisiokanavan toimittajien taistelu kansan huomiosta johtajinaan iltapäivälehtien entiset päätoimittajat.

Kurjuuden näyteikkuna

Maailman yksi köyhimmistä valtioista, orjuuden, siirtomaavallan raakalaismaisen diktatuurin tuote, käy nyt kamppailua paitsi suuronnettomuuden ja kurjuuden näyteikkunana, myös kansainvälisen politiikan näyttämönä. Maanpaossa oleva Lavalas-kansanliikkeen johtaja Jean-Babtiste Aristide antaa omia lausuntojaan kilvan Haitin haurasta demokratiaa johtavan presidentti Rene Prevevalin kanssa. Paikallinen ja kansainvälinen mafia on huolissaan kokaiinikartellistaan ja sen kohtalosta. Jean-Babtiste muistuttaa hieman nimikaimaansa Patric Syskinden romaanissa “Parfyymi”, jossa ylivoimainen tuoksu toi Jean Babtistille ylivoimaisia ongelmia parfymöörinä.

Kokaiinikartelli

Latinalaisen Amerikan köyhäintalo on tullut parrasvaloihin mahdollisimman surullisella tavalla. Maan kaikesta varallisuudesta pääosaa hallitsee edelleen alkuperäisten siirtomaaherrojen ranskankielinen vajaa prosentti maan väestöstä. Toista osaa huume- ja rikollisjengit sekä Haitille niin kuuluisat kokaiinikartellit. Pääosa väestöstä on työttömänä ja suoranaiseen nälkään maa ajautui Yhdysvaltain elintarvikkeiden halpatuonnin vuosina, jolloin haitilainen riisinviljely ajautui umpikujaan. Tuskin mikään osa maapallollamme on niin vaikean historian ja väkivaltaisen läntisen kulttuurin sekä seismisen helvetin kourissa kuin nämä Latinalaisen Amerikan saaret. Tuskin missään tolkuton rikkaus ja pohjaton köyhyys lyövät kättä toisilleen niin suomalaiselle käsittämättömällä tavalla kuin juuri näillä Väli-Amerikan alueilla.

Kansainvälinen yhteisö ainut toivo

Haitia kuvaavat haisevat viemärit, slummikorttelit, väkivalta, rikollisuus ja sairaudet, olematon yhdyskuntatekniikka suomalaisen kokemana. Uuden sosiaalisen median viestimien miljoonat jäsenet on sen hauraan demokratian ainut toivo sen jälkeen, kun ruumiit on haudattu. Ensimmäisen kerran maan pitkässä ja julmassa historiassa kansainvälinen yhteisö on Haitin ja sen köyhien puolella. On mahdollista ja todennäköistä, että maa ajautuu nyt YK:n vakausjoukkojen ja samalla kansainvälisen yhteisön hoiviin. Tällöin tavoite tulee olla, ettei ylin sosiaalinen kerros pääse siirtämään maan vähäisiä rikkauksia rajojen ulkopuolelle, ja että maa pääsee suuren kansainvälisen yhteisön avustamana jaloilleen ja demokratian ensiaskelmia ylemmäs.

Kaikissa tapauksissa Haitin edessä on pitkä tie, jossa sosiaaliset mediat ja twitter-viestit, oma panoksemme, ovat paljon arvokkaampi lisä kuin olemattomista tuotteista saadut kansainvälisen kaupan rovot tai kehitysapumme, jonka senkin antamisessa maan levoton poliittinen tilanne on ollut vuosikaudet esteenä.