Unionin vaikeat vuodet

Eurooppa kriittisimmät valtio löytyvät, viimeisimmän parametrin mukaan Espanjan, Portugalin, Saksan, Ranskan, Britannian, Italian jne. suunilta. Liki jokaisessa näissä suurissa jäsenmaissa kriittisyys ylittää 70 %:n rajan kun Suomi kuuluu 56 %:n mittauksella siihen itäiseen vyöhykkeeseen, johon kuuluvat myös vaikkapa Romania ja Bulgaria. Jopa Ruotsissa 60 %:n raja rikotaan, vaikka euro ei ole ollut rasitteena. Kartta valehtelee Itseäni kiusasi, tuota Helsingin Sanomien esittelemää karttakuvaa katsoessani, sen esitystapa. Siinä yhdellä asialla, suhtautumisella unioniin, oli väritetty valtioiden pinta-aloja. Ikään kuin neliökilometrit ja valtion rajat olisivat kertomassa mielipiteitään tai äänestämässä. Maantieteilijöitä tämä esitystapa on jyrkästi kielletty. Se kun on hämäävä, tarkoitushakuinen, manipuloiva ja tuo mieleen kuinka kokonaiset kansakunnat, valtiot rajoineen, ovat jotain mieltä ja näin stereotyypit alkavat saada vahvistusta ja rajat syvenevät entisestään. Syntyy rasistisia asenteita. Suomessa tätä esitystapaa käytetään usein kuntakartoissamme, esitellen vaikkapa suurin puolue käyttäen väritettäessä kuntien rajoja ja pinta-aloja. Näin syntyy vaikutelma kuntapuolueesta, vaikka pinta-alat eivät äänestäkään. Pääosa ihmisistä kun asuu taajamissa ja siellä väri vaihtuu, mutta näyttäytyy vain pienenä pisteenä usein keskustan vihreällä karttapohjalla. Samalla keinotekoiset rajat korvessa saavat psykologisen merkityksen ja hahmon sekä kunta imagonsa. Kartan psykologia on aina vahva ja kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Elämme visuaalisessa kuvien maailmassa ja ne tulisi hyvässä journalismissa esittää oikein. Vaikkapa pallodiagrammina, jossa ympyrän koko ja sen sektorit kuvaavat miten ilmiö jakautuu Euroopassa ja Suomessa tai vaikkapa Lounais-Hämeen pohdinnoissa kansan ääntä kuunneltaessa. Forssan, Loimaan ja Someron pallot ovat sektoreineen toista luokkaa kuin pienten maalaiskuntien. Näin etenkin äyrejä ja työpaikkoja laskettaessa. Ja nehän meillä ovat tärkeitä, eivät pinta-alat. Ilmastokaan ei muutu rajoja korvessa yliteltäessä. Vastuu tulee vallan mukana Siellä missä on suuria palloja on myös suurta vastuuta. Organisaatiot muuttuvat nekin kohti asiaorganisaatiota, kun pienissä kylissä kyse on yhdessäolo-organisaatiosta, joka on samalla yhteisöllinen ja tunteisiin vetoava. Metropoliorganisaatiot, joiden kanssa neuvotella, ovat aivan erilaisia kuin yhteisöorganisaatiot, sukulaisuus ja tuttavuus, kyläyhteisön omaehtoinen talkootyö. Ne ovat arvokkaita yhteisöelämälle ja niitä on vahvistettava siellä. Sen sijaan asiaorganisaatio ei niitä käytä ja sen sisällä asioita ei piilotella. Kahta pääorganisaatiotyyppiä (Gemeinschaft/Gesellschaft) ei saisi sotkea toisiinsa tehtäessä suuria päätöksiä sellaisista organisaatioista, jotka palvelevat suuria ihmisjoukkoja ja heidän hyvin erilaisia intressejä. Suomen pinta-ala väritettynä on vaikuttava, mutta mitä tekemistä sillä on sen pinta-alan kanssa, jota edustavat Britannia, Ranska, Saksa, Espanja ja Italia. Suomen pallonhan kuuluisi olla kartalla ympyränä vain nuppineulan kokoinen näiden suurten päättäjien rinnalla. Kun se edustaa sitä oikeasti maailmallakin 7000 miljardin joukossa promillen osana. Itäinen provinssi Miksi Suomi sijoittua koko ajan asennekartoituksessa enemmän itään kuin länteen? Onko unionilla meille erilainen merkitys kuin suurille jäsenmaille. Liittyykö se edelleen geopoliittiseen asemaamme ja EU:n rauhan projektiin sekä vanhaan sosiaaliseen pääomaamme ja sen muistiin? Onko sitä samaa pienissä kyläyhteisöissä, emotionaalista pohdintaa sekä tunnetta ja väheneekö se siirryttäessä suurempiin taajamiin ja väritettäessä muutakin kuin autioituvia kuntia, metsiä ja jänkiä asennekuvauksissamme? Onko tällä virheellisellä kartografian käytöllä sellaisia tarkoitusperiä, joita käytettiin mm. sota-ajan kartoissamme? Kartan psykologia kun ulottuu myös vaikkapa kirjaintyyppiin, värien valintaan, symbolivalintoihin jne. Kuvissa, kuten maalauksissa, käytetään aggressiivisia ja hyökkääviä symboleja ja värejä, mutta myös lämpimiä tai vähätteleviä merkkejämme. Jotakin voidaan unohtaa kokonaan ja nyt tuolla kartalla ei ollut lainkaan empivät ja vastaamatta jättäneet, neutraalit luvut ja EU -myönteiset, joita ei voinut olla suurimmissa kansakunnissa juuri kymmenettä osaa enempää. Sen esittäminen oikein kartalla saisi meidät pohtimaan, millä eväin EU pysyy pystyssä, jos kukaan ei oikein näyttäisi siitä välittävän aivan itäisimmän Euroopan ulkopuolella. Se on Baabelin tornina pysynyt etäisenä ja vieraana samalla demokratiaa rapauttaen myös kansakuntien ja myös yhteisöjen sisällä. Ja samaan aikaan maailmalle levisi internet, sosiaalinen media (some) tai kansalaismediat ja niiden reaaliaikaiset välineet. Sosiaalisen kanssa (“sosiaalitantta“) niillä ei ole mitään tekemistä. Vielä vähemmän “sosialismin”, johon ne Suomessa koko ajan sotketaan. Mutta yhteiskuntien globaalin ja lokaalin paradigman ne muuttivat hetkessä ja täydellisesti siinä missä talouden ja vanhan median tiedotuksen, tiedon leviämisen hierarkkisen diffuusion. SE katosi ja sen mukana hierarkkiset organisaatiot. Jos niitä vielä jostain löytyy, ne on purettava. Kevään suuret linjavaalit Miten sitten vaaleissa käy keväällä? Saavatko EU -kriittiset liki sata paikkaa ja jakautuuko se kolmeen eri ryhmään? Ovatko suomalaiset tässä Perussuomalaisina ikään kuin sillanrakentajia, jolloin tästä ryhmästä on tulossa vaalien jälkeen unionin kolmanneksi suurin ryhmä? Siis heti Euroopan kansanpuolueen EPP:n ja sosialistien jälkeen. Vai olisiko kysymys sittenkin esitettävä siten, mitä tehdä jos koko EU alkaa jäädä suurissa, jo nyt liittovaltioissa, kuten Saksa, toissijaiseksi eikä sitä kansa kuuntele, etääntyy siitä ja alkaa jäädä pois myös kansallisista vaaleistaan. Pitäisikö meidän nyt olla pikemminkin huolestuneita oman maamme ja sen pienyhteisöjen sekä kansakunnan tilasta, kuin pohtia sellaista, joka on arktisen babylonin tapaan luhistumassa ja taistelee olemassaolostaan Talvivaaran kaivoksen kanssa kilpaa vedenpinnan koko ajan kohotessa ja hukuttaen jo ensimmäiset Tyynenmeren atollisaaret ja aiheuttaen tuhoa Filippiinien tapaan raivokkaina ilmastomuutoksen merkkeinä. Onneksi Suomi on maltillisten ihmisten maa, ja tulemme toimeen myös silloin, kun lama on syvimmillään. Suomessa ongelmana on lähinnä se, mitä tapahtuu jos oikeisto hylkää konservatismin ja vasemmisto työläiset. Tätä näkee jo Euroopassa paljon ja Suomi kulkee yleensä hieman jälkijunassa. Me emme edes tahdo ymmärtää kuinka konservatiivi voi olla toki innovatiivinen ja luova. Usein sitä onkin ja jopa tavalla jossa liberaali jää toiseksi. Eikö vasen ja oikea ole sama kuin hyvä ja paha sekään. Hyvään ne molemmat pyrkivät, mutta kuka kertoisi, mikä on kaikille hyväksi ja millaisin keinovalikoimin sinne päästään. Itsekkyys ja ahneus eivät ainakaan sellaisia voi olla, mutta suvaitsevaisuus ja eettiset päämäärät hyväksyy moni, vaikkei aina noudattaisikaan. Titanicin kannella Kun Titanicin kansirakennelmaa rakennetaan, sen on edustettava sitä osaamista, jota Tammela edustaa parhaimmillaan toteuttaessaan kesäistä Hakkapeliitta tapahtumaansa. Se on uskottava ja aito. Titanic taas edusti inhimillistä osaamista ja jäävuori sen nöyryyttäjää, Guggenheim miestä, joka hukkui Titanicin myötä. Kun Arctinen Babylon ja sen uusin strategia rakenneltiin ja rakennetaan, se ei voi olla sama kuin 1990-luvulla tuotettu informaatioajan tuote Espanjassa tai Kaliforniassa kirjoittaen Manuell Castellsin työnä oppilaanaan Pekka Himanen. Siitä tulee vanhaa toistava pamfletti. Ei sellainen kelpaa 2030-luvulle kannattelijaksi. On tehtävä uusi, jossa robottien sijoittelu Yhdysvaltain tapaan ympäri maailmaa ei muuta sitä julmaa tosiasiaa, jossa Shanghaissa ihmiset nousevat aamulla auringon mukana ja Kaliforniassa sama aurinko nousee vasta vuorokauden viiveellä. Edes jenkit itse eivät Tyynenmeren rannalla asuvien äänistä välitä vaaleissaan. Ne on ratkaistu kun äänet idässä ja Atlantin rannikolla on laskettu. Elämme maailmassa, joka muuttui paradigmaisesti vuosien 2011-2012 aikana ja tässä Mayakansan kalenteri ei erehtynyt. Toivottavasti liberaalieliitti ymmärtää missä konservatiivit ja heidän luova innovaatio kulkee prosessina nyt myös Euroopassa, ei vain Aasiassa. Oppositioon, sen kasvuun Euroopassa, ei saa suhtautua vain vihamielisesti uuden paradigman tuotteena. Se vie liberalismin tuuliajolle eikä kukaan sellaista halua. Suomalainen kirjallisuus voi sittenkin hyvin, toisin kuin Suomen Kuvalehti väitti. Olemme kirjallisuuden suurvalta mutta ongelmiakin on. Timantteja ei jakseta hioa vuosikymmeniä eikä tasapaksusta tahdo tulla irtiottoja. Riittävän hyviä on kuitenkin riittävästi ja se näkyy maanantaina Forssan elämässä ja jatkuu läpi koko joulukauden kiitos tekevien käsien ja forssalaisen rohkeuden, kulttuurin kirjon rikkauden.