Nukkuneen rukous

Kun elämä on suorittamista seksi tippuu pois. Sitä ei voi suorittaa, kirjoittaa Anna-Sofia Berner (HS 27.10) ja osuu asian ytimeen. Kari Suomalainen, takavuosien “valerohveetta” ja pilapiirtäjä samasta lehdestä, tarttuisi tähän ja kertoisi, kuinka naiset nostavat asiasta suotta melua. Miehille kun seksi on sama asia kuin käynti vessassa. Kurjuusindeksi - stagflaatio Sellaista asiaa ei pidä ruotia puhki, joka on prostituutiona ammatti ja lajin lisääntymiseen liittyvä keino savuttaa sukukypsyyden kautta muutakin kuin viihdettä muun viihteen rinnalle. Kurjuuden mukana se tulee aina ja voi hyvin prostituutiona. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi kurjuusindeksiksi ja slummikulttuuriksi. Kaupunki alkaa elää vaivoistaan ja metropolin alkuperäiset suomalaiset alkavat jättää, segregaation seurauksena, slummiutuvat rauhattomat korttelinsa. Asuntojen hinta romahtaa ja slummiutuminen syvenee. Kun erotiikka tulee kaupallisena ulos joka tuutista, se menee lopulta yli ja ensimmäisenä reagoivat sellaiset kulttuurit, joiden kohdalla seksiasentoja on Aasiassa opiskeltu vuosituhansia, ja nyt sitä ei enää jakseta arvostaa Japanissa. Ikääntyvä kulttuuri ja sen lapset elävät syvässä psykososiaalisessa lamassa ja haluavat pois vuosikymmeniksi juuttuneesta stagnaatioista, taantumasta ja sen synnyn historiasta, kurjuusindeksistä. Meille kävi samoin, kun eurosta ja markasta tuli samanarvoinen valuutta kirpputorilla muuttaen vain markat suoraan euroiksi 600 % korjauksella, kapakassa portsariraha muuttui markasta pariksi euroksi taskunpohjalta 1200 %:n korjauksella ja viinan hinta laski sekin. Virosta sitä sai edullisesti aina ja raha riitti elämiseen, juomiseen. Kun ihminen juo, noin 20 % suomalaisista, tuhansia litroja vuodessa, rahan arvo on juodun viinan arvo ja siihen sidottua. Inflaatio hyppäsi 600 % ja samaan aikaan työttömyys nousi 350 000:n syrjäytyvään nuoreen ja päihderiippuvaan aikuiseen. Saksan markan perillinen välimerellä Kurjuusindeksiksi kutsuttu talousihmisten stagflaatio on inflaation ja työttömyyden samanaikainen ilmiö, jolle ei voi oikein mitään. Vielä vähemmän kun omaa valuuttaa ei ole. Varoitin tästä ennen euroon siirtymistä niin Suomessa kuin Portugalissa, Kreikassa ja Italiassa, välimereisessä maailmassa. Saksan markka kun turistirahana ei ole heidän omansa eurona, ja sama elintaso ei tule sen mukana kuin saksalaisten turistin tuoma Saksan markka aikanaan saksalaisille. Joku ymmärsi heti, toinen ei koskaan. Saksa kykeni oikaisemaan ongelman DDR:n taloudessa mutta ei nyt koko Euroopassa. Kun romanttinen rakkaus ohitti kaiken muun tavoiteltavan, siitäkin tuli kumppanuuden ja vanhemmuuden rinnalle huolenpidon ja seksin ohittava, täydellisyyttä tavoitteleva ohikiitävä hetki, ja rinnalle tuli ihastuksen kautta hankittava hulluttelu ja pöllyttely, jossa tanssitaan tähtien kanssa vaikka taidot olisivat Tami Tammisen, vanhenevan miehen koomisia elkeitä. Kyky pysyä pystyssä vaatisi sekin jo tukea. Ikääntyvä ihminen on sellainen. Meillä ovat vain noin 40 vuotiaan ihmisen geenit. Sitten ne lakkaavat vähin erin olemasta, toimimasta. Muu on huijausta. Kun tällaiselle ihmiselle yhteisesti nauretaan ja äänestetään tähtien tansseissa jatkoon, siitä on hauskuus kaukana ja masennus syvenee pilkanteon muuttuessa nuorempien ironiaksi, satiiriksi ja lopulta suomalaiseksi sarkasmiksi. Näin maailmalla pyörivä formaatti on saanut suomalaisen sisältönsä, jossa nuoren ihmisen ensiaskeliaan ottava fyysinen läheisyys ja arkuus korvautuu karkealla oppitunnilla ja ikääntyvän ihmisen pilkalla, jossa rahvaan tehtävänä on olla uusrahvaita ja äänestää aurinkokuningasta takavuosien Iltatuulen viestin tapaan Aikamiesten laulamana. Se pärjää, joka kulkee omia teitään, on oma itsensä Timo Soinin tapaan eläen. Syntyi Perussuomalainen puolue, uusrahvas elämän malli. Radikaali vastaan konservatiivi Kun Jorma Ollila ja Björn Wahlroos eivät saaneet toisistaan kunnon syliotetta opiskeluaikanaan, kiersivät toisensa myös akateemisen uran epäonnen hetkellä ja lopulta onnekkaasti saivat kutsun tehtäviin, joissa voivat toteuttaa radikaalin taistolaisen ja konservatiivisen pohjalaisen ihmisen narsistisia päämääriään, he ovat vältelleet toisiaan. Lopulta he kohtaavat toisensa, vuonna 1950 ja 1952 syntyneinä vanhuksina, kirjamarkkinoilla, kentällä jota eivät tunne lainkaan ja muistuttavat aurinkokuninkaan lentoa. Toimittaja Unto Hämäläinen on saanut aiheesta kolumnin aiheen (HS 27.10) ja toteaa kuinka Ollilan kustantamo Otava, jonka hallituksessa hän istuu, johtaa 30 000 painoksella opiskelijatyönä tehdyn Wahlroosin hengentyötä. Opiskelijoilla on ollut tukenaan vain pieni ja vähävarainen Into kustantamonaan, sopien toki radikaalille Wahlroosille. Kun neljäs painos syntyy, 20 000 raja ylittyy sielläkin, ja kilpailu on vielä avoin, ratkeamatta tähtien sodassa ja suurten kapitalistien oma aikamme saagana. Kumpikaan ei tietenkään itse työtään kirjoittanut vaan kokonaan muut, ammattilaiset, jolloin mukana ovat hiotun timantin kaltaiset kirjat, joiden kohdalla ratkaisevat markkinavoimat, kuten ostetussa seksissä kuluukin. Raha ja valta on eroottista ja siinä seksi nousee parhaaseen kukkaansa ja kauas rahvaan ulottumattomiin. Erotiikka ja seksi Ollilan ja Wahlroosin suorittamana on jumalallinen näytelmä, eikä sitä pidä lähteä kokeilemaan toimittajan, tutkijan tai kirjailijan elämänasenteella. Kirjoittaa siitä voi, ulkopuolisena. Aloittaa siis sitä, mihin muut lopettavat, orgasmiin. Se muistuttaa kyllä kaukaa katsoen masturbaatiolta, kirjailijan elämältä. Rahvas koekaniinina Ammattitutkijalle lääketieteessä ihminen on koekaniini ja professori Heikki Minn kertoo (Lounais-Suomen syöväntorjunta 2/2013) kuinka uudet lääkkeet ovat suuren työn takana, hirvittävän kalliita ja niiden kokeilua joudutaan jatkamaan ihmisillä vuosia. Jotkut todetaan vääriksi, syntyy uusia geenilöydöksiä, potilasaines kokeilussa on vaihdettava ja vahingoilta ei voi välttyä. Siinä eroottinen leikki saa kuoleman kumppanikseen ja sen syleily on yhtä kylmää kyytiä kuin halata narsistista johtajaa ja hänen miljooniaan. Molemmat on osattava kiertää kaukaa. Halvaantunut sotaveteraani Esko Rantanen on taistellut potilasvahinkonsa kansa jo yli kolme vuotta. Hoidon alkuvaiheessa tehty virhe johtaa kumuloituvaan virheeseen ja Valvirran lääkintöneuvos kertoo (HS 27.10) kuinka hoitovirheestä epäillään useita henkilöitä. Sodassa Rantanen osasi varoa ja onni oli myötä. Monimutkaisissa hoitotapahtumissa asiantuntijat alkavat antaa lausuntoja toisistaan ja erotiikka muuttaa lääkkeineen peliksi, jossa pelkkä anteeksipyyntö ei tule kysymykseen. Kun ihminen joutuu pyytämään partneriltaan anteeksi kömpelyyttään, silloin yksikään lääkäri ei ole koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään. Kun tehdään sepitteellisiä lausuntoja, riski jäädä kiinni kasvaa kansallisvaltion alkaessa muuttua liittovaltioksi. Silloin kuitenkin on kulunut jo kolme vuosikymmentä ja lääkärit kuolleet pois tanssimasta tähtien kanssa. Suomessa hoitovirheisiin kuolee tilastojen mukaa 1000-2000 ihmistä, kymmenkertainen määrä vammautuu, lääkevahinkojen kohdalla luvut ovat samaa luokkaa. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lääkevahinkojen ja hoitovirheiden aiheuttamat kuolemantapaukset olivat sijaluvulla kolme ja viisi. Yhdessä ne olivat suurin yksittäinen syy viettää aikaansa sairaaloissa. Lääkintöneuvos Liisa Toppilan mukaan pääsääntönä on oltava virhearvion myöntäminen heti ja kertoen se potilaalle ääneen sekä pyrkien välttämään sen vuosikymmenisiä seuraamuksia. Tämä sama sopii myös seksiin ja sen parisuhteelle synnyttämään ihanteelliseen ja vuosien saatossa vaihtuvaan merkitykseen toistamatta kumuloituvia virheitä. Tanssi tähtien kanssa on kokonaan eri asia. He ovat ammattilaisia. Amatööri leikkimässä ammattilaisen kanssa on naurettavaa. Varikonpilttuun asiakkaat Oleellista on antaa itselleen ja aivoilleen lepoa. Kaikki tapahtuu kuitenkin joko hitaamman kemiallisen kierron tai nopeamman sähköisen järjestelmämme yhteisenä leikkinä ja siinä aivot ovat tärkein elimemme. Levon ja seksin aikana puhelin pois piippaamasta, sähköpostit suljetaan, naamakirjat pimeäksi, kukaan ei saa keskeyttää ihmistä, joka alkaa kuormittua Tami Tammisen, aurinkokuinkaan, tapaan kaikesta mahdollisesta kuonasta ja aivot eivät enää jaksa toimia normaalilla tavalla. Sellainen aurinkokuningas sairastuu ja alkaa kertoa kuinka hoitaa tätä sairautta uudessa kirjassaan nyt lääkärinä esiintyen. Suuria ideoita ja ajatuksia ei kuitenkaan synny tietämättömyydestä ja väsymyksestä, kaikki muuttuu harmaaksi massaksi ja jumalainen seksi katoaa sekin siinä missä tanssi tähtien kanssa muuttuu pelkäksi ironiaksi ja satiiriksi, suomalaiseen malliin eläen. Kun ihmiselle annetaan aikaa, myös parisuhde alkaa toimia, ja kohta taloutemme elpyy kiitos uusien suurten keksintöjemme. Kaikki ei ole pelkkää seksiä ja sen epätoivoista harjoittelua välillä piipahtaen varikon pilttuulla hakemassa ammatti-ihmiseltä uudet renkaat ja millisekunnilleen oikea-aikaisen tankkauksen, uutta myrkkyä lääkkeenä vanhan tilalle ja sen valuvikoja korjaillen. Siitä kun syntyy kierre, josta hyötyvät vain markkinat ja kapitalismin kriisi. Syntyy kirjoja, jotka ovat tyhjää paperia, tyhjiä sanoja ja jotka Suomen Kuvalehti kuvaa tänä syksynä, jälleen kerran kansisivullaan, vessapaperiksi. Niiden lukeminen ei anna ravintoa kenellekään. Ne eivät ole kirjoja, jotka pysyisivät hengissä vuosikymmeniä saati että ne pitäisivät sinut hengissä. Niiden kirjoittajat ovat idols-ihmisiä, yhden tarinan kertojia, muilta oppimaansa imitoivia ja nämä teokset valitaan suuresta läjästä uusrahvaan marssiessa kirjakauppaansa kuin rautakauppaan hakemaan aina samaa vasaraa naulojen hakkaamiseen sen laudan kylkeen, jossa sydänpuoli on säätä vasten. Vai voisiko joku kuvitella Uutisvuodossa esiintyvää ja vakavasti otettavaa kirjailijaa, Paavo Haavikkoa? Kun maa joutuu kiusalliseen henkiseen tylsyyden ja kiusanteon kierteeseen, sitä luonnehtivat ahneus, ennakkoluulot, itseensä käpertyminen, varovaisuus ja välinpitämättömyys. Seksi ei suju eikä maista. Suomi kaipaa nyt henkistä elvytystä kirjoittaa professori Ilkka Niiniluoto (HS 27.10) ja on oikeassa. Mediayhteiskunnassa neljäs valtiomahti ampuu alas jokaisen uuden idean ja poliitikot valvovat vain omia etujaan ja narsistit kirjoittavat kirjojaan itsestään, uusrahvas piruilee menolle ja tekee mitä sattuu. Paskanjauhajien maa Tämä paskanjauhaminen ja höliseminen mitä sattuu, on suomalainen oman aikamme ilmiö ja sen seuraaminen syö miestä ja naista. Näitä tyhjän hölisijöitä netti on täynnä ja aivot turvoksissa. Heillä ei ole muuta motiivia kuin huolehtia epäonnistumisesta ja lannistaa muutkin, kuten työpaikkakiusaamisen psykososiaalisen kulttuurin epäonnisimman yhteisön jäsenet nyt Suomessa tekevät. Sellaisen joukon ukkosenjohdattimeksi joutuminen tappaa kenet tahansa. Kun nimetöntä vihapuhetta ja “tykkäämistä” pidetään yllä robottimaisesti, seksi ei varmasti suju sen jälkeen sängyssäkään. Saalieläimenä aikanaan kömpelölle ihmiselle kuului huomata ensin kaikki henkeä uhkaavat negatiiviset piirteet ja netti on niitä tulvillaan ja ne otetaan vastaan geeneillämme reaaliaikaisesti, ymmärtämättä miksi. Näin kielteiset tunteet tuottavat ensin juuri kielteisiä tunteita ja kiusaaja osaa tämän geeneillään. Myönteiset tulevat paljon myöhemmin. Toinen on sähköinen ja tapahtuma ja toinen kemiallinen. Totta kai ne toimiva yhdessä mutta järjestys on tämä. Kaikki tämä lamauttaa luovuutta, uudistushalua, rohkeutta ja etenkin kykyä tehdä suuria päätöksi ja viedä ne päättäväisesti läpi harmaan kiven. Se on sosiaalinen ilmiö ja koskee koko stagnaatioon ajettua yhteiskuntaa. Ensi Japanissa ja nyt Suomessa. Toimi - älä psykologisoi Niiniluoto alkaa pyskologisoida ilmiötä ja lainaa Robert Solomonin teorioita, tuo esille ikivanhoja itsestään selvyyksiä. Totta kai ihmisen katkeruus kohdistuu syyllisten etsintään ja sosiaalisesti ylempiin, viha taas samassa asemassa oleviin sekä suomalaisille tyypillinen pilkka ja halveksunta heikompiin. Sitä kutustaan sarkasmiksi. Tami Tamminen on sopiva kohde ikääntyvänä miehenä sarkasmin lähteenä myös tanssia arvosteleville tuomareille ja hän kestää sen nostaen siitä palkkansa. Se on narrin elämää takavuosilta ja myös oman aikamme teattereissa ja kuningashoveissa. Kun itsetunto on poljettu alas sitä vahvistetaan luonnollisesti ylempien kritiikittömällä ihailulla, etenkin jos he ovat jo kuolleet, lähimmäisiin, omiin sukulaisiin ja kavereihin kohdistuu epäluulo sekä kateus, naapurikateus, heikompiin taas syrjiminen ja erilaisuuden pelko. Terveen ihmisen tunnusmerkkejä ovat johtajilla eettisyyden ja moraalin vaatimus, luottamus samanvertaisiin, ehdoton kunnioitus ja tasa-arvo sekä altruismi, halu auttaa heikompia. Näillä piirteillä on voitettu kaikki Nobelit. Tai liki kaikki. Aina ei mene kohdalleen ja ihanne katoaa myös akateemikoilta. Ja nyt se on kateissa myös sieltä. He ovat alkaneet pelätä mediayhteiskunnan voimaa ja 7000 miljoonan ihmisen omituista sähköistä maailmaa, aivoja ja tunnetta reaaliaikaisena. He eivät lue vaikka kirjat olisivat 2000 miljoonan kärjessä vuosikausia. He eivät ymmärrä lukemaansa. He kirjoittavat juttujaan kirjamessuille massojen luettavaksi. Jotta tämä voitaisiin sivuuttaa Niiniluoto hakee elitismin voimaa. Hän olettaa, että reaaliaikainen sähköinen maailma, jossa 2000 miljoonaan ihmistä saa ensin vastauksen ja vasta tämän jälkeen syntyy kysymys, kuinka 1800-luvun tapaan ja seuraten Sokrateen ja Platon esimerkkejä, Darwinin ja Freudin maailmaa, lordit alkavat elää taas empaattisesti, ylevästi, ylimysvalta ryhdistäytyy ja alkaa taistelle ahneutta, ennakkoluuloja, itseensä käpertymistä, varovaisuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan. Se raitistuu ja lopettaa samalla tilinsä ja optionsa veroparatiiseissa, punavihreä nainen sietää Perussuomalaista Hakkaraista. Ei kai nyt sentään? Lääkkeeksi Ilkka Niiniluoto tarjoaa vanhoja rohtoja, koulutusta, innostavia kokeiluja osallistuvaa demokratiaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työnä (mikä se työ on), kulttuuria, tiedettä ja taidetta (eliitin tekemänä), eliitin heräämistä ikään kuin historiallisena uusnationalistisena unestaan (1800-luvun tapaan) ja halaten uusrahvasta 350 000 työttömän syrjäytyneen armeijana. Jos lääkkeet olisivat noin helppoja, niitä olisi jo käytetty ja kirjamessuilla kirjamme olisivat aivan muuta kuin vessapaperiksi havaittua hengen tuotetta ja sen oikeutettua kritiikin Suomen Kuvalehden kirjoittamana. Kun sana on kuollut, suola käynyt mauttomaksi, se on heitettävä pois. Henkinen elvytys ei lähde sieltä, missä se on kuollut. Missä se aikanaan tapettiin. Sama ei auta samaan lääketieteen keinona ja myrkkynä tässä ajassa ja yhteiskunnassa