Akateemikko Olavi Granö kuollut

Akateemikko ja maantieteilijä Olvi Granö, akateemikko ja maantieteilijä J.G. Granön poika ja toisen polven maantieteilijä kuoli Turussa 19. huhtikuuta 87 vuoden iässä. Hänen mukanaan hautaan meni 110 vuotta suomalaista huippumaantiedettä. J.G. Granö oli tunnettu tutkimusmatkailija ja luonnonmaantieteilijä, geomorfologi ja maantieteen teorian kehittäjä, filosofi. Olavi Granö taas tunnettiin aluksi etenkin Porvoo seudun tutkijana ja maisemamaantieteilijänä sekä vaihettumista seuraten. Luonto ja ympäristö ihmisen toiminnan perustana etenkin talousmaantieteessä oli Olavi Granön tutkimusaiheita. Tiedepoliitikko Parhaiten Granö nuorempi tunnettiin tiedepoliitikkona ja nykymuotoisen Akatemian perustajana. Hän oli mm. Akatemian keskustoimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja. Hän pyrki vaikuttamaan keskusteluun tieteestä ja sen asemasta kirjoittamalla. Nuorena maantieteilijänä sain olla seuraamassa hänen sujuvaa puhettaan mutta myös pedagogin taitoja. Maantieteen historia ja metodiikka tuli tuolloin erityisen läheiseksi ja hän oli oma isänsä työn paras tuntija. Tuohon aikaan, 1960-luvun Suomessa, myös maantiede eli voimakasta muutoksen aikaa. Kriittinen maantiede tuli yliopistoihin. Yliopisto uudistui seuraavalla vuosikymmenellä. Elettiin vaihetta, jolloin tietokoneet tulivat yliopistojen päivittäiseen käyttöön ja GIS maantieteen välineeksi. Niiden sovelluksiin oli saatava mukaan maantieteen pitkä ja vaativa filosofia ja kehitettävä uutta, aiemmin kokematonta informaatioyhteiskunnan metodiikkaa. Oli oltava muita edellä, innovoitava. Käsite innovaatiosta muuttui maantieteessä sen diffuusioksi, dynaamiseksi maantieteeksi. Sen opit oli kyettävä levittämään ympäröivään yhteiskuntaan. Itse matkustin liki päivittäin Turun ja Oulun väliä. Helsinkiin matkat veivät lähinnä hallinnollisista sysitä. Maailmalle matkat veivät opiskelijoita kouluttaen ja uusia malleja yliopistolle etsien. Oulu teknopolis syntyi ensimmäisenä tiedepuistona Suomeen jo 1970-luvun alussa. Tiedepuistojen maailmanjärjestöt tulivat tuolloin tutuiksi maantieteilijälle. Suomi eli suurta yhdyskuntarakenteiden murrostaan. Olvi Granö oli sopiva kouluttaja. Maantieteilijät olivat samaa suurta perhettä. Kaupungistuminen ja kaupunkilaistuminen alkoi Molemmat Granöt olivat poikkeuksellisen kansainvälisesti suuntautuneita tutkijoita. Tämä auttoi meitä nuorempia kansainvälisyyteen. Olavi Granö piti yhteyttä etenkin Ruotsiin ja Viroon sekä näiden akatemioihin. Molemmat olivat tieteellisten seurojen kunniajäseniä ja useamman yliopiston kunniatohtoreita, loistavia esikuvia. Opiskelijat oli saatava joka kevät Euroopan turneelle tai kohti Aasiaa. Se oli monelle ensimmäinen ulkomaan matka ja kesti viikkoja. Olavi Granö oli erittäin lämminhenkinen humanisti ja suhde ihmisiin oli aina ehdottoman tasa-arvoinen. Hän voitti kanssaihmisten kunnioituksen ja oli siinä ylivertainen oman aikansa akateemisen väen joukossa. Tässä hän muistutti maantieteen traditiota Suomessa. Väinö Auer, Ilmari Hustich ja Sakari Topelius sekä oululainen, runoilijana paremmin tunnettu Aaro Hellaakoski, ovat tuota samaa humanismin suomalaisten maantieteilijöitten koulukuntaa. Suuret ikäluokat pitivät omaa äänekästä elämäänsä samalla kun välisukupolvi käynnisti uudet tutkimus. ja opetussuunnitelmat. Nyt olisi jo kokonaan uuden paradigman aika. Ajaton ja paikaton maantiede Tänään maantiedettä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Niin paikkatieteenä kuin globaalina synteesien rakentajana lokalistien ja globalistien välillä sekä yhdistäen luonnonmaantieteen tutkimuksen ihmistieteisiin, talous- ja sosiaalimaantieteeseen. Informaatiotulva ja pirstaleinen tiede vaatii synteesien rakentajia mutta myös suunnittelumaantieteen tapaan suunnan näyttäjiä ja rohkeita tutkimusmatkailijoita. Oman aikamme pirstaleinen tieto tekee meistä ehkä tietäviä mutta ei välttämättä viisaita. Älystä ei ole puutetta mutta viisaudesta on. Pelkkä tiedon leviäminen ja helppo saatavuus ei vielä riitä. On pantava myös toimeksi ja tehtävä oikeat valinnata. Ja siinä maantiede auttaa eniten tieteistämme. Maantiede elää samaa kriisiä kuin yhteiskuntamme yleensäkin. Sen on vaikea havaita paikkaansa sinä myllerryksessä, jonka keskiöön se on itsekin nyt joutunut. Ajaton ja paikatko tiedon tulva hukuttaa käyttäjänsä elleivät välineet ole kunnossa ja filosofia oikeaa, valinnat tehty täsmälleen oikean teorian avulla. Huutava puute synteesistä Tänään maantiedettä tarvitaan kylissä, kunnissa, kansallisesti, EU:n sisällä, globaalisti sekä luonnonmaantieteenä luonnonvarojen käytössä, Jäämeren tutkimuksessa ja vanhan tradition mukaan niin Kiinassa, Intiassa kuin Afrikassakin. GIS ei ole sekään vain insinöörien keksintö ja peltipoliiseista varoittava laite autoissamme vaan ensisijaisesti tapa etsiä optimaaliset sijaintiehdot yrityksille, palveluille ja kunnillemme omaan aikaamme sopivat palvelurakenteet. Sote sotkut ja kuntien rakennemuutokset ovat osaamattomuuden tuotteita. Tietoa on mutta ep taitoa sen käyttöön. Mediakratia on pahin kaikesta, viihteellinen mediayhteiskunnan turhuus ja sen seuranta. Se on aina poissa jostakin. Luonto ei anna meille virheitämme anteeksi ja kriisit, jossa demokratia on uhattuna niin pienkunnissamme kuin Italian kaltaisissa valtioissa, ovat valtavia haasteita, joihin Granön kaltaisten maantieteilijöiden työtä tänään vaaditaan. Erityisesti nyt tarvitaan rohkeutta tarttua sellaisiin epäkohtiin, joihin aggressiiviseksi muuttuva ympäristö tuo mukanaan uusia uhkakuvia ja joita ei saisi nyt tutkijana ja sen soveltajana pelätä. Pelko on oman aikamme pelon maantiedettä ja suurin uhka teimme nyt mitä tahansa valintaa.