Lupercalia juhlasta Valentinen päivään

Ystävänpäivä on monen muun juhlapäivän tapaan alunperin pakanallinen ja sillä on siis mytologinen tausta. Mytologia viittaa tarustoon ja uskomuksiin, jotka ovat osa monen kulttuurin yhteistä perintöämme ja saapuneet Suomeen kovin myöhään. Taustat löytyvät 2500 vuoden takaa ja saapuminen Suomeen tapahtui 1980-luvulla. Siinä on jotain samaa kuin EU-väittelyissämme. Välimereinen totuus ei edes kosketa sitä totuutta, jota Suomessa todistellaan totuutena. Ystävät ovat kuin tähdet. He ovat olemassa vaikkei heitä näe. Sama koskee ikivanhojen rajojen ja kuntarakenteiden uudistamista rinnan toiminnallisten (funktionaalisten) sosiaali- ja terveyspalveluiden saavutettavuuden kanssa. Faktat, argumentit, eivät ole yhteismitallisia, niissä on poimittu omintakeisia ja keksittyjä faktoja sekä uppiniskaisesti ajetaan jotain sellaista, joka palvelee tätä omintakeista omaa logiikkaa ja päämäärää. Asiantuntijoiden kuuleminen ja heidän aika menee hukkaan. Heitä kuunnellaan vain jos se palvelee omaa logiikkaa. Prosessin logiikka muistuttaa ikivanhaa Lupercalia juhlaa, josta ystävänpäivä syntyi. Vanha juhla, sen pakanalliset menot, vaihdettiin uusiin vaatteisiin, Valentinen päiväksi. Rajan osoittaminen aluetaloudessa, spatiaalisessa maailmana, on kulttuurien lomittuessa toisiinsa enemmän kuin veteen piirretty viiva. Se on koko tuo vesi ja joessa virtaava, koskeksi välillä vaihtuva kuohu, myöhemmin suvantoaltaaksi vaihtuva järvi, jokiuoman mutkat, juoluat, meanderit, jokisuun delta ennen mereen yhtymistään. Pyhä Valentinus - marttyyri Valentinus kristillisenä tarustona viittaa pyhimykseen, mahdollisesti useampaankin. Saman nimisiä pappeja ja piispoja kun tunnetaan useita ja heidän yhteys pakanalliseen Lupercalia -juhlaan on haettu mahdollisesti keinotekoisesti. Kristityt kun pyrkivät lopettamaan tämän juhlan ja sen pakanalliset menot sekä niiden taustalla olevat mm. Pan ja Faunus luonnonjumalten kristittyjen pirulle antamat tunnukset. Näihin tunnuksiin kuului myös ulvova susi, ihmissusi. Ei vain sarvet ja kaviot, karvainen Faunus tai Pan, paniikista tunnettu panhuilun soittaja. Valentinuksen päivän romanttiset uskomukset liitetään usein Yhdysvaltoihin. Oikeammin niidenkin juuret ovat Euroopassa, Ranskassa ja Englannissa. Brittien ja ranskalaisten rusettiluistelut sekä lemmenarpajaiset olivat ystävänpäivää edeltänyttä historiaa jo 1300-luvulta ja virallisemmin Englannissa juuri Valentinuksen päivänä 14. helmikuuta vuodesta 1537 alkaen. Yhdysvaltoihin Valentinuksen päivä siirtyi vasta 1800-luvun puolella. Samaan aikaan kun koko juhla oli Euroopassa liki unohtunut se muuttui Yhdysvalloissa kansanjuhlaksi. Perinteet haettiin pääosin Euroopasta, mutta toki niitä myös lisättiin amerikkalaiseen tapaan oman mantereen mytologialla. Siellä sitä edustivat monet paikalliset kansat ja niiden kirjavat riittimenot ja Eurooppaakin rikkaampi historia, tarusto, mytologia, mutta myös tiede ja taide. Luonnon ja seksuaalisuuden jumalat Rakkautta hehkuva punainen sydän ei viittaa kuitenkaan 200-luvulla eläneeseen ja marttyyrikuoleman kokeneeseen piispaan vaan pikemminkin nymfien kanssa rietastelleeseen Pan jumalaan, joka oli tunnettu kreikkalaisen mytologian metsän, laidunten, paimenten, karjan ja etenkin hedelmällisyyden symbolina ja jumalana. Vastaava jumala italiassa oli roomalaisten Faunus, jonka seuralaisina kulki satyyrien kaltaisia riettaita karvaisia, pukinsorkkaisia olentoja. Kristillisen taruston pirut ovat saneet vaikutteita juuri näistä kreikkalaisen ja roomalaisen taruston jumalhahmoista ja heidän seikkaluistaan. Etenkin Pan vaikutti voimakkaasti kristilliseen musiikkiin ja kuvataiteisiin sekä kirjallisuuteen. Saatanan pukinsorkat ja sarvet ovat osa tätä tarustoa ja sen liittymistä näiden hahmojen seksuaalisiin ominaisuuksiin ja pikkuriettaisiin kertomuksiin jo ennen kristillistä aikaamme. Kristillinen kirkko ja sen instituutiot eivät syntyneet hetkessä vaan ovat evoluution tulosta. Kahden kulttuurin saumakohta Valentinus piispana oli vihkimässä nuoria salaa pyrkien näin rakkaudella estämään nuoria miehiä vihkiytymästä sotaan ja huolehtimaan enemmän perheestään kuin Rooman vallan ylläpidosta kuolemaa uhmaavina sotilaina, gladiaattoreina. Tuolloin kun oletettiin, aivan oikein, että naimattomat miehet olivat sodassa urhoollisempia kuin perhettään ikävöivät ja naimisissa olevat isähahmot, joilla mielessä oli myös velvollisuuksien hoito isänä, puolisona. Sotapäälliköt eivät suosineet avioliittoja. Tarun mukaan avioliittoja suosinut piispa mestattiin tästä taipumuksesta 14. helmikuuta vuonna 269 roomalaisten sotapäällikköjen toimesta. Näin pyhästä Valentinuksesta tuli rakastavaisten ja kihlautuneitten suojelija. Rooman valta oli aggressiivinen ja siihen ei sopinut rakkauden jumalten tarustot. Hieman samaa on nyt havaittavissa EU:n eteläisessä vallankäytössä. Ihminen on unohtunut. Muinainen Lupercalia-juhla unohtui myös Pohjolassa. Sitä ei tunnettu. Kuitenkin juhlaa oli vietetty 15. helmikuuta ja sillä kunnioitettiin Junoa, roomalaisten naisten ja avioliiton jumalatarta. Sekä samalla Faunuksen, luonnon ja erotiikan, seksuaalisuuden jumalaa, Panin kollegaa. Sotien jumalat käyttivät totaalista valtaa. Luperci-papit Nuorilla miehillä oli tapana kokoontua Platinus-kukkulalle jo 500 ennen ajanlaskumme alkua. Kyseessä oli eräänlainen puhdistusrituaali, myöhemmin hedelmällisyysrituaali ja vielä myöhemmin pelkkä karnevaalijuhla. Joulu ja muut kristilliset juhlamme käyvät juuri nyt läpi tätä samaa evoluutiota, maallistumista. Samoin käy myös vaikkapa demokratialle, itsenäisyydelle, mille tahansa pyhänä pitämällemme, ellemme pidä sitä arvossa, normita sitä ja hoida moraaliamme osana tätä alkuperäistä traditiota. Jos sen ymmärtävät vain luperci-papit, niiden merkitys sosiaalisessa muistissamme ja pääomassa katoaa, politiikka häviää politiikan sisältä, Paavi jää väsyneenä eläkkeelle, Jumalan edustajana maan päällä. Luontoa ei hoida luonnon jumalat eikä rakkautta rakkauden jumalat. Syntyy markkinavetoinen rakkaus ja hyvinvointiyhteiskunta, sosiaali- ja terveyspalveluiden himmelit ja kuntarakenteen painajainen. Seremoniasta, Valentinan päivää edeltäneestä juhlasta, vastasivat luperci-papit uhraten Lupercal-luolassa vuohen. Verisen vuohen repimillään nahan suikaleilla riittipapit ruoskivat luolan läheisyyteen kokoontunutta kansaa. Luola oli sama, jossa susiemo imetti kaupungin perustajia, Romulusta ja Remusta. Niin arvokas tuo kertomus oli, että muistamme sen vielä vuosituhansien kuluttuakin. Rooma on ikuinen kaupunki. Moni muu suurempi metropoli ei sitä tule ikinä olemaan. Luperci-papit olivat arvostettuja nuoria miehiä. Vuotuinen riitti oli heidän ainoa tehtävänsä. Jos muita tehtäviä olisi annettu, heitä ei enää muistettaisi ja Valentinen päivä olisi sekin unohtunut. Sosiaaliseen pääoman ja muistiin kun kuluu joko jonkun asian täydellinen arvostaminen tai sen unohtaminen, halveksiminen. Eniten ja painavimmin tästä saarnasi tanskalainen pappi ja filosofi, eksistentialisti Sören Kirkegaard. Hän oli ankara ja vakava mies, uskottava. Nimensä luperci-papit olivat saaneet latinan kielen sanasta lupus, susi. Rituaalinsa papit suorittivat alastomina niin kauan kunnes siveyslait sen sallivat, noin keisari Augustuksen aikaan saakka. Hänen aikanaan Josef ja Maria pantiin verolle. Syntyi kristittyjen Jumalan poika ja rakkauden apostoli. Tämän jälkeen käytettiin lannevaatetta ja juhla jatkuin niin kauan kunnes kristityt sen lopettivat 400-luvun lopussa. Luterilainen kulttuuri imitoi laimeasti Suomeen Valentinuksen päivä tuli kovin myöhään, 1980-luvulla. Kalenteriin se merkittiin vasta vuonna 1987. Hetkessä siitä tuli maamme toiseksi suosituin korttipäivä. Punaisen sydämen omi Suomessa ensimmäisenä Tampereen Sydänyhdistys. Se huomasi liittää ikivanha tarun markkinointikampanjaansa. Hieman myöhemmin sen otti käyttöön Punainen Risti, joka painatti ensimmäiset suomalaiset ystävänpäiväkortit. Imitoiva luterilainen kulttuuri on pragmaattinen ja vaatii Valentinan päivän sydämelle käytännön sovellusta. Muuten se olisi Suomessa turha, tarpeeton. Joulu oli käynyt tarpeettomaksi sekin sen alkuperäisessä merkityksessään. Suomessa ystävänpäivään ei liity sellaisia ikivanhoja taruhahmoja ja mytologiaa kuin mihin se maailmalla liitetään. Se ei ole myöskään niinkään rakastavaisten juhla, kuten pääosassa Eurooppaa ja läntistä maailmaa, vaan yleisimmin ystävien muistamista ja mahdollisimman laimealla tavalla siitä suoriutuen. Faunit, Pan -jumalat, sudet, kaviojalkaiset riettaat nymfien metsästäjät, marttyyrina nuorten rakastavaisten puolesta kuolleet marttyyripapit ja luolissa lymyävät luperci-riittipapit ovat Suomessa unohtuneet. Ei niitä kukaan koskaan opiskellutkaan. Koulu ei ollut niistä ikinä edes kuullut. Mihin niistä olisi tarvittu? Ei tarvittu enää Messiastakaan. Paavi erosi virastaan hänkin ensimmäisen kerran 600 vuoteen. Virtuaaliajan ystävät ja rakkaat Rakkaitten ja salarakkaitten sijaan suomalaiset lähettävät Lupercalia ja Valentinen päivänä arkisen tekstiviestin, jossa he toivottavat hyvää ystävänpäivää tai vaivautuvat sentään etsimään koneeltaan sähköisen, valmiiksi riimitetyn kortin. Se on ihan hyvä ja riittävä tapa palauttaa mieleen muinaisitalialainen tai kreikkalainen kultti ja hymähtää jenkkien tavalle tehdä tällä bisnestä. Ovat niin pinnallisia. Meillä on sentään toimittajanaisia, jotka tekevät tarpeensa bussissa matkalla Turkuun ja jäävät siitä historiaan. Eduskunta oli muuttanut tapansa ja lisäsi jännitteitä järjestämällä Timo Soinin ja pääministeri Jyrki Kataisen välille väittelyn, jota muut kuuntelivat, ja hyvä niin. Sitä voi jatkaa ja vielä kehittää lisää. Sen on oltava yhtä kiehtovan kuin naisten matkat bussissa, Pohjois-Korean ydinräjäytys, Barack Obaman öinen puhe ja meteoriitin sivuuttaminen planeettamme vain muutaman peninkulman etäisyydeltä, painijoittemme sulkeminen pois olympialaisista ikuisiksi ajoiksi ja ilman omaa kehnouttaan, kuten muuten olisi tapahtunut. Me emme saa jatkossa mitaleja, koska paraatilajiemme harrastus on muualla maailmassa lopetettu ja niissä ei enää järjestetä kilpailuja. Tuotteitamme ei enää osteta koska laivoja ei enää tehdä kannattavasti, meille vakuutetaan rautakourina. Me panostamme teknologiaan ja tuotteisiin joita ei ole vielä edes keksitty, eikä tulla keksimäänkään, jos se on meistä kiinni ja hallituksesta, jonka veroista historia ei tunne. Se on syntynyt pelosta ja vihasta pitää yllä valtaa vastoin demokraattista käytäntöä tai puolueitten omaa ikivanhaa arvomaailmaa arvioiden. Oikein hyvää ystävänpäivää