Oikea suunta

Sosiaaliset luokat, ihon väri, sukupuoli ja monet muut mukanamme kulkevat identiteettimme kulttuuriset tai sosioekonomiset taustat ovat muuttumattomia. Sen sijaan ikä on koko ajan meillä kaikilla muuttuva parametri, sen tutkiminen on kiintoisaa juuri sen jatkuvan kumuloitumisen, kasaantumisen seurauksena. Jokainen meistä kokee sen kohdallaan eikä pääse siltä karkuun, kohtaa ikääntymisen silmästä silmään.

Elastinen yhteiskunta

Ikä vie meidät historiaan tai tulevaan, aikaan ja sen vaikutukseen oman identiteettimme perustana. Se vaihtuu koko ajan, ei ole sama läpi elämän. Vielä hetki takaperin iän lisääminen oli myönteinen tavoite siinä missä teknologian kehittäminen ja ihmisen elämän helpottaminen. Kun sitten nämä tavoitteet savutettiin, iästä tulikin rasite, vanhuksia olikin liikaa ja vuosien varrella kumuloitunut tietovaranto ei ollutkaan enää arvossaan. Eläkeikää oli nostettava, vaikka moni oli aloittanut työelämänsä jo 15 -vuotiaana ja sen haluttiin nyt jatkuvan hamaan hautaan saakka. Ja lopulta tulee se juna, joka vie pahimmankin kyttyrän.

Päivittäin saa kuulla kuinka omalle ajallemme on annettu uusi nimi ja viimeisin kuulemani liittyi postmodernin ja sen jälkeisen ajan korvaamisella vaikkapa joustavalla tai muuten vain muovailtavalla ajalla. Ajasta ja sen etenemisestä, kronologisesta ikääntymisestä, on tullut haaste monelle tutkijalle. Vanheneva yhteiskunta onkin nyt ongelma, ei niinkään mahdollisuus ja päämäärä, johon olemme tietoisesti myös pyrkineet. Kun jotain saavutetaan yhteisesti, se ei enää tunnu miltään ja se mitätöidään. Siitä tulee ongelma, kuten teollistuneesta yhteiskunnasta ja sen monista jälkiteollisista ongelmistamme. Elämme elastisen yhteiskunnan ongelmakeskeistä aikaa.

Matka nuoruuteen

Kun on täyttänyt 60-vuotta saa vastattavakseen kysymyksiä, jotka eivät ole loppuun saakka pohdittuja. Kun tapaan yli 90 vuotiaan äitini, hän ei niitä minulle esitä.

Kuljemme äitini hoitokodista ajaen tuttua Iisalmesta Nurmekseen johtavaa ja monen sukupolven muokkaamaa, mutkittelevaa itäsuomalaista vaaramaisemaa. Vaarojen laet ovat nuoren taimikon tai järeän kuusikon peittämää, metsiä ei ole juurikaan hakattu sitten 1980-luvun. Muutama koivikko kertoo 1990-luvun lamasta. Metsiin ei ole ollut tarvis turvautua ja metsäteollisuuden rakennemuutos näkyy luonnossa. Matka Nurmeksesta kohti itärajaa ja sen yli veisi Uralille tapaamatta matkalla välttämättä yhtään ihmistä, vain rajan takana villinä roihuavia metsäpaloja.

Iisalmen kaupunki ja sen maalaiskunta viestittää 2000-luvun suomalaisesta vauraudesta ja piällysmies taidosta, verkostojen rakentajista. Savosta on esitetty tulevaksi presidentiksi Mikkelistä Euroopan ongelmia ratkovaa Olli Rehniä, Kuopiosta Martti Ahtisaaren löytänyttä savolaisten eläkkeellä olevaa meppiä ja toimittajakirjailija Lasse Lehtistä, Iisalmesta entistä ministeriä ja koulukaveriani keskustan vanhaisäntää Kirmanrannan Seppo Kääriäistä. Naapuripitäjästä Siilinjärveltä on lähtöisin pääministerimme Jyrki Katainen ja siinä välissä on vielä Pielaveden pitäjä ja presidentti Urho Kekkosen koti. Kun tänne rakensi aikanaan kaavoja, suunnittelukartastoja, kylätutkimuksia ja kehittämisohjelmia, Ylä-Savon Instituuttia, seutukunta oli paljon köyhempi ja ihmiset jurompia.

Toivasen maneerit

Luennoin matkalla äidilleni äänellä, joka toi mieleen hänelle juuri edesmennen ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen kulttuurikeskustelut ja yleisradion kirjeenvaihtajan unettavan aksentin vuosikymmenien ajalta Pariisista ja Lontoosta. Se on hänelle tuttu sadoista puheluistamme ja uskoin sen helpottavan alzheimeria sairastavan vanhuksen sopeutumista siirtyessämme kotitilallemme Hernejärvelle.

Alzheimeria sairastavan kohdalla aika käyttäytyy toisin kuin terveen tajunnassa. Sillä on tapana pysähtyä ja se muistuttaa paremmin omaa aikaamme, jossa kaikki on jo reaaliaikaista ja kumuloituva tieto, kronologisesti etenevä, ei vastaa sitä käytäntöä jossa nuoremmat elävät. Kumuloituva aika ja sen fysiologiset seuraukset tulevat esille vasta myöhemmin ja moni sairastuu huomaamattaan, ei ikinä saavuta 68 vuoden eläkeikää. Tutkijan mukaan omassa ajassamme työskentelevillä pätkätyöläisillä ei ole enää lainkaan vuosilomia.

En muista niitä olleen omassa nuoruudessanikaan. Kun ihminen välineellistetään syynä ei ole aika vaan toinen ihminen, patologisesti sairas ja sosiopaattina toista ihmistä ja tämän elämänkaarta ymmärtämätön psykopaatti. Väärässä ympäristössä tällainen tekee julmia tekoja, joiden syitä ja seurauksia hän ei kykene hahmottamaan millään tasolla. Kun jossain päin maailmaa tällainen patologisesti sairas iskee toinen vastaava käyttää tätä omassa ympäristössään poliittisena aseena ja syntyy ketjuuntuvia yhteiskunnallisia reaktioita. Ahdistus alkaa kumuloitua herkimmissä ihmisissä ensin ja lopulta koko vanhenevan yhteiskunnan yhteisessä traumassa. Suomessa, ja etenkin sen itärajoilla, näitä trauman aiheita on runsaasti. Tällä ymmärretään, kuinka aseet eivät ole vaarallisia, vaan niitä käyttävät ihmiset.

Äitini on kiinnostunut yksittäisestä hetkestä, pienestä muutoksesta maisemassa sekä sellaisista tunnelmallisista mentaalin maailman jo menneistä kokemuksista, joilla on konkreettinen kosketus tähän aikaan ja sen muutokseen osana ihmisen omaa identiteettiä ihmisenä, äitinä. Yhteisö ilman paikkaleimautumisen muistia, sosiaalista pääomaansa, ei ole yhteisö ensinkään. Psykopaatti rikkoo ensimmäisenä juuri yhteisönsä sosiaalisen pääoman ja sen yhteisöllisen muistin, paikkaidentiteetin mentaaliset rakenteet.

Republikaanien panttivangit

Kun sen ymmärrän, lopetan Erkki Toivasen roolini ja vaihdan kanavaa lapseksi minäkin enkä leiki eurosaurusta esikuvana Otto von Habsburg. Vanheneva yhteiskunta on muuttamassa maatamme ja maaseutua, mutta myös sen palvelukeskuksia. Se on hyväksyttävä ja rakennettava yhteiskunta siihen sopeutuen tai ahdistuttava ja sairastuttava sellaiseen tautiin, joka on yhteiskunnan omaa oireilua, ihmisen itsensä aiheuttamaa, ei ulkopuolista ensinkään.

Yhdysvaltain presidentti kertoo maansa ongelmien olevan Washingtonista syntyneitä ja media myötäilee tuota arvotonta peliä. Kongressin ja senaatin tavassa käyttäytyä on jotain samaa kuin vanhenevan Euroopan oireilussa, jossa Kreikan jälkeen odotamme Italian ja Espanjan käynnistävän oman flamengonsa, ja ne tipit, joita nyt haetaan eivät ole vähäisiä. Näistä tipeitä euroalue ei selviä yhtenäisenä, tahdoimme tai emme.

Kaapelin paljastaja

Maailman suuret uutiset ovat vieneet media-aikamme kokonaan ulos pienistä omista asioistamme. Suvi on ollut suomalaisen urheilukansan surullisinta aikaa vuosikymmeniin. Uimarimme eivät saaneet arvokisoissaan yhtään edustajaansa 20 parhaan joukkoon kisoissa, joissa MM-tuloksia ei nyt tehtailtu. Kokovartalopuvun poistuminen vei kauhojilta ajoista yllättävän paljon, ja vaikka suomalaiset uivat ennätyksiään, niillä ei ollut asiaa alkukilpailuja pidemmälle. Valmennusjohto katsoi suunnan olevan kuitenkin oikean, altaan päästä päähän edeten. Sievisen ja Kasvion menestyksestä vastannut valmentaja piti tällaista ajattelua virheellisenä.

Elokuun viimeisellä viikolla alkavat arvokisat yleisurheilijoillemme. Meillä on jo vuosia ollut yksi vakavasti otettava ehdokas paraatilajissamme mitaleille, mutta ei enää. Tero Pitkämäki ei ole kunnossa, häntä vaivaa salaperäinen voimat vienyt taudin aiheuttaja tai sen jälkitila. Suunta on kuitenkin myös keihäänheittäjillämme oikea ja kaatumiset karjaisuineen uskottavia.

Keihästä joskus heittäneenä tiedän, kuinka kipeää se tekee olka- ja kyynärvarren luissa ja ytimissä, tukijalan nilkka tai polvi on aina turvoksissa lingottaessa 800 gramman väline taivaalle, ja aina vähän väärässä asennossa. Kun suoritus alkaa jumittua, oli laji mikä tahansa, se ei avaudu väkisten vääntämällä. Tero Pitkämäki ei heitä tällä suvella ennätyksiä ja paluu huipulle olisi ylipäätään ihmeiden ihme.

Meillä ei ole lähettää kisoihin edes B-rajan ylittäviä urheilijoitamme kuin kourallinen ja ensimmäisen kerran kisajoukkueemme taitaa jäädä alle 20 aktiivin urheilijan. Heiltä yksi loppukilpailupaikka olisi ihan hyvä saavutus. Kävelijämme pääsevät toki loppukilpailuun 50 kilometriin matkalle ilman alkueriä. Matkan varrella oksentava suomalainen kävelijä on tehnyt parhaansa ja suunta on ollut oikea.

Vanhenevan yhteiskunnan on sopeuduttava tuloksiin, joissa ihailemme muuta kuin omaa nationalismiamme ja olemme tyytyväisiä loistaviin suorituksiin ja kisojen luomaan tunnelmaan hyväksyen formulatähtiemme tapaan 19. sijan olevan ihan nappisuorituksen ja vanhenevalta isältä tulevan puhelun saapuvan lopulta oikealle Heikki Kovalaiselle, kaivamalla kaapeli maasta matkaten läpi puolen maailman aavikot ja arot, tuulet ja tuiskut, metropolit ja merien ulapat, poikaansa hakiessa. Toki sosiaalisen median välineet olisivat ehkä auttaneet, mutta nyt eletäänkin vanhenevan yhteiskunnan kumuloituvan tiedon syvissä vesissä, jossa suunta on kuitenkin oikea, kaapelin osoittama.