Kohti sosiaalisen median taloutta ja demokratiaa

Ingvar S. Melin kuoli liki työhuoneekseen muuttuneessa Rkp:n ryhmähuoneessa Eduskuntatalossa 78 vuoden iässä. Hän ehti toimia kansanedustajana kolme eri kertaa ja presidentin valitsijamiehenä neljä kertaa. Puolustusministerinä Melin toimi Martti Miettusen (kesk) hallituksessa marraskuun lopusta 1975 syyskuun loppupuolella seuraavana vuonna. Edeltäjä oli ollut Erkki Huurtamo ja seuraaja Seppo Westerlund. Paljon ei muutosta päässyt tapahtumaan vaikka hallitukset tuolloin olivat lyhytaikaisia ja kielivät kriisistä.

Ylähuoneen moitteeton Rkp:n virkamies

Samaan aikaan Melin oli Rkp:n puheenjohtajana. Virkamiesurana hänellä oli taustalla STK:n kansainvälisten asioiden johtajan vakanssi ja pariksi vuodeksi hän matkusti Kansainvälisen työjärjestön (ILO) Euroopan aluejohtajaksi Geneveen vuosina 1984-1986. Poliittinen mandaatti ja virkamiesura kulkivat tuolloin Suomessa käsi kädessä.

Olin itse samaan aikaan kahdenkin yliopiston tukijana ja professorina sekä Suomen Akatemian tutkijana. Mandaattivirkoja nekin olivat ja niihin kohdistui poliittisia odotuksia. Jos tulokset eivät poliitikkoja tyydyttäneet niitä oli muutettava tai poistuttava mandaattivirasta. Joskus odotukset olivat ristiriitaisia, kuten nytkin olisivat kuuden puolueen kohdalla. Vihreillä ja vasemmistolla on virkamiehiltä erilaisia odotuksia kuin porvareilla. Joku odottaa tutkijalta vihreää valoa ja toinen punaista. Sama koskee koko virkamieskoneistoa ja opposition mandaatilta valittu painaa siinä jarrua. Taitava diplomaatti ja virkamies kykenee sukkuloimaan kaikissa hallituksissa ja sitoutumaton on monen ongelman pelastaja, painonsa arvosta kultaa.

Melin on helppo muistaa noilta ajoilta moitteettomana herrasmiehenä, jolle poliitikon ja virkamiehen ura sopi hyvin ikään kuin ylähuoneen lordina Suomessa esiintyen. Sellaisena hänet tunnettiin myös Eduskuntatalon lehtereiltä. Hän seurasi päivittäin Eduskuntatalolla käyden kansainvälistä mediaa, printtimediaa. Entisillä kansanedustajille on sinne vapaa pääsy ja Melinille Rkp:n ryhmähuone oli Helsingin Sanomien nekrologin kuvaamana liki kodin veroinen oleskelupaikka.

Talon virkailija kertoo (HS 11.6) kuinka hänen tietojen mukaan talosta ei ole ennen löydetty kuollutta ruumista mutta varma hän ei ollut. Sen sijaan puolitehoisia organisaatioita ja virkamiestyötä Suomi on nyt tulvillaan hallituskriisinsä seurauksena, väitetään.

Värikäs lööppihistoria

Melin tunnettiin julkisuudessa diplomiekonomi Lenita Airiston puolisona kymmenen vuoden ajalta ja tuo aika oli Meliniltä omassa lapsuudessani ja nuoruudessa suomalaisen juorujulkisuuden suurien lööppien aikaa. Moni muistaa hänet noista ajoista ja myöhemmin avioliitosta yrittäjä Maria Melinin kanssa. Noina vuosina Rkp sai Melinin kasvot ja Lenita Airiston karisman. Nyt siitä on jäljellä vain muisto.

Melinin kuolema tuli uutisena kesken Jyrki Kataisen hallitustunnustelujen viimeisimmän vaiheen. Katainen siirtyi konklaavissaan sen alkuun ja nyt kuusi puoluetta on ristitty kotoisasti sixpackiksi kun Melinin aikaiset nimitykset ovat jäämässä vanhahtavina historiaan.

Parlamentarismin kriisi

Sixpack viittaa suomalaisittain pienempään olutkantamukseen, mutta toki sille löytyy myös vaikkapa bodaajien kielenkäytössä vatsalihaksiin osoittava symboliikkaa. Perussuomalaisilla on yksi tällainen edustaja entisenä kehonrakentajana Turusta.

Jos olutmäärää olisi tuosta vielä lisätty keskustan ja perussuomalaisten suuntaan, hallituksen malli olisi ollut mäyräkoiramainen, ja vaikeammin taluteltavissa. Sixpack muistuttaa vielä hyvinkin hallittavaa sylikoiraa, mäyräkoira kunnallishallinnon tapaa täyttää hallituksensa. Elämme selvästi myös parlamentarismin syvää kriisiä, jossa mediakratia on niin ikään osa vallankäyttöä uudessa mediayhteiskunnassamme.

Hallituksen kokoamisesta on tullut medioissamme pilailun kohde ja farssilta se epäilemättä vaikuttaakin. Iäkkäämmät, Melinin kaltaiset poliitikot ja toimittajat, kokevat vanhan konsensuksen kadonneen. Keskusta on kiukkuinen perussuomalaisten katkaistessa sen hallitustien Mari Kiviniemen katkeralla tilityksellä.

Perussuomalaisten Timo Soinin jättämien pois hallituksesta selittyy Melinin aikalaisille Johannes Virolaisen “yleisillä syillä” ja Soinin vaatimuksella saada omaa ohjelmaa mukaan EU-politiikan muuttamiseen. Tämän näkökulman ymmärtää, kun kyseessä oli tähän tehtävään kansalta saatu mandaatti. Katainen asennoitui tähän mandaattiin kuten Kekkonen takavuosina kokoomukseen Kremlille soppimatomaan ohjelmaan. Sisäpolitiikkaa tehdään ulkopolitiikan avulla ja vain valtaa hamuten. Siinä demarit uskovat menestyvänsä paremmin kokoomuksen kelkassa kuin joutuen perinteiseen punamultaan. Vasemmiston äärilaidalla valinta on epäilyttävä ja perussuomalaisten pelko on nyt viisauden alku. Vihreällä puolueella on taas riski muuttua ruskeaksi puolueeksi.

Saranayhteiskunta rakoilee

Melinin ajan ja tämän päivän väliin mahtuu paljon sellaista, joka ei mahdu politiikan tutkimuksen perienteiseen konventioon ja sen selityksiin. Kun kaikkialla vanhat koneistot yskivät ja ajautuvat omituisiin valtaleikkeihinsä, se muuttuu liki käsittämättömäksi siinä maailmassa, jollaisena laskevan auringon edustuksellisen demokratian ja puolueinstituutioiden kriisi näyttäytyy sosiaalisen median keväässä. Kansalaismedia on valtamediaa ja välitöntä toimintaa, välitöntä demokratiaa.

Facebook ihmiset ja twitter sirkuttajat päivittävät koko ajan omia reaaliaikaisia analyysejään, antavat uusia selityksiä ja viimeisintä tietoa kansainvälisestä mediasta kapuamatta Eduskunnan portaat Rkp:n ryhmähuoneeseen Ingvar S. Melinin tapaan vanhoja ystäviään ja kaveriporukkaa tervehtimään. Tällainen demokratia ei ole ylipäätään enää relevanttia siinä maailmassa, jossa twitter -vallankumoukset elävät ja wikivuodot raottavat maailmaa menneeseen näennäisdemokratian pölyttyneisiin arkistoihin.

Globalisaation lokaali ongelma

Ongelma ei näytä olevan suomalainen vaan koskee nyt kaikkia samalla tavalla ja tyytymättömyys kasvaa. Politiikan ovet on nyt saatava auki, ja jos välttämättä tarvitaan vielä kovin välillisiä “demokratian” vartijoita oman edun tai pienen ryhmäedun valvojiksi, se on hoidettava kaksikamarisella järjestelmällä, jossa vanhan ylähuoneen lordit voivat kokoontua osana muuttuvaa murroskulttuuria ja koskien myös medioitamme. Kriisi kun ei ole vain politiikan tekijöiden ja hallinnon vaan yhtä lailla myös perinteisen mediamme ja sen marinadin. Molempia on ymmärrettävä rinnakkain sosiaalisen median käyttäjinä.

Kyse on nyt pikemminkin sosiaalisesta pääomasta, traditiosta, kuin demokratiasta ja sen tulkinnasta. Historian tutkija ja humanisti käyttää konventiossaan eri välineitä kuin vaikkapa yhteiskunta- tai valtiotieteilijä. Luonnontieteen perinteiseen traditioon, empiirisen ja rationaaliseen tutkimukseen, tämän prosessin tulkinta ei sovi lainkaan.

Väärin toimivat ihmiset

Kun tietokone pieneni käteen mahtuvaksi, kännykkä tuli osaksi sen toimintaa. Nuoret olivat valmiina sen omaksumaan ja kehitys jatkuu tässä tavalla, jonka kuvaaminen kulttuurien yhteentörmäykseksi on osoittautunut vääräksi. Nokian kaltaisia yrityksiä ei ole myöskään syytä enää tukea perinteisen politiikan välinein. Ne vain vaikeuttavat normaalin evoluution kulkua ja innovaatioprosesseja. Tässä yritysten ja talouden tiet menevät omia polkujaan ja poliitikkojen yhteiskunnallinen tehtävä omiaan.

Muutokset myös globaalissa maailmassa sujuvat twitterissä visertäen ja islamilainen maailma sopeutuu muuhun globaaliin kulttuuriin siinä missä Osama bin Ladenin kaltaiset terroristit jäävät ennustuksineen kulttuurien dramaattisista törmäyksistä historian osoittamiksi virhearvioiksi. Tässä lokaali toimita ja globaali työnjako ovat Suomen mahdollisuus, jossa yritykset joutuvat nyt vuorostaan ottamaan sen yhteiskuntavastuun, jonka poliitikkomme ovat jo kadottamassa ja jääneet kiinni väärään yhteiskuntavaiheeseen.

Suomen hallituksen kokoaminen paavin konklaavina ja sen peliteoreettinen rakennelma on tästä kouriintuntuva ja koominen osoitus. Kun ihmiset äänestävät väärin, hallitusta ei enää voi koota puolueinstituutin ja eliitin edellyttämällä tavalla ja sen tarpeita näin tukien. Väärin äänestävät ihmiset ovat Suomessa demokratian uhka ja vaara parlamentarismille ja puolueinstituutiollemme, kirjoittavat vanhat mediamme.