Yhteisvastuun ja yhteisön rappio

Yhteisön ja yhteisvastuun rapauttajat


Takavuosina yhteiskuntavastuu tarkoitti puutavarayhtiötä, joka joutui kansainvälisessä kilpailussa vaikeuksiin ja yhteiskunta otti hoitaakseen sen velvoitteita ja patruuna sai joukkoineen keskittyä menestymään kansainvälisessä globaalissa kilpailussa. Metsäteollisuus ja sen raaka-aineiden sekä energian hankinta, työvoiman koulutus ja työläisten hyvinvointi muistutti pitkään jatkunutta avioliittoa. Pienet riidat eivät uhanneet tätä taloudellisten ja sosiaalisten tosiseikkojen sanelemaa liittoa. Kun yhteiskunta koulutti ja hoiti insinöörit ja heidän perheensä, puutavarayhtiö ei heitä lomauttanut saati erottanut laman kohdalla. Ennen yhteisvastuun aikaa patruunan oli itse koulutettava ja hoidettava työntekijänsä. Oleellista oli että ihmisistä oli pidettävä huolta ja ihmiset yhdessä huolehtivat yhteisöstään. Yhteisvatuun rapauttaja ja rikkoja oli kriminaali ihminen.


Kun amerikkalaiselta talonpojalta paloi navetta, yhteisö tuli apuun ja naapurit rakensivat yhteisesti uuden. Kristillisen Amish-yhteisön jäsenet eivät saanet olla osallisena vakuutuslaitoksissa. Se olisi rapauttanut tämän yhteisöllisyyden. Rahalla voi korvata vahinkoja mutta ei rakentaa yhteisöllisyyttä. Tänäänkin nämä Amish-yhteisön jäsenet ovat ilman vakuutuksia. Pankki ja vakuutus rahalaitoksina rapauttavat yhteisöllisyyden, yhteisvastuun, he väittävät.

Ylikansallinen rapauttaja

Ylikansallinen pääoma rapautti yhteiskuntasopimuksen. Suomalaisen metsäteollisuuden yhteisiä etuja valvoneet paperinviejät siirtyivät globaalin metsäjätin haltuun ja kartellit saivat uudet kasvot. Nokia ja Metso sanoivat Jyväskylässä irti yhteensä yli 500 insinööriä, aivotyöläisten kärkeä. Irti sanottiin väkeä, aivotyöläisiä, myös Helsingissä, Tampereella ja Salossa. Heidät on kouluttanut ja tuotekehitysyksiköt, lasitalot rakentanut suomalainen yhteiskunta, veronmaksajat. Kun omistajana taustalla ovat pankkijätit, vakuutuslaitokset ja pikavoiton tarve amerikkalaiselle eläkeläiselle, yhteisöllisyys rapautuu, yhteisöä ei ole enää turvana. Pankkiirista onkin tullut ihmisten silmissä sen ehdottomia konnia. Mikä tekee ihmisestä moraalittoman pelurin? Lainaa myönnetään kenelle tahansa, roskalainat kääritään arvopaperiksi ja myydään tavoitteena pikavoitto.

Postmoderni susien lauma

Puunjalostuksen rooli ei ole enää yhteisöllinen ja yhteiskuntavastuuta kantava turva pohjoisten havumetsien asukkaille. Kaupalliset suhteet ja markkinat ovat alkaneet rapauttaa yksilöiden välistä riippuvuutta. Postmodernista yhteiskunnasta on tullut susien lauma. Taloustieteilijät ovat vakuuttamassa toisilleen kuinka markkinat ovat ihmisille hyödyllisiä, välittämättä selvittää kuinka ne oikeasti nyt toimivat. Talous hyväksyy kiistämättöminä tosiseikkoina lähtökohtia, jotka tulisi nyt kyseenalaistaa.

Vapailla markkinoilla ihmiset eivät suinkaan tee vain järkeviä ja omaa elämäänsä kannattelevia päätöksiä. Entäpä jos ihmiset käyttäytyvätkin tuhoisasti ja ovat eksyksissä markkinaolosuhteissa, globaalissa webyhteisössään? Entäpä jos alamme käyttäytyä siellä itsetuhoisesti? Vai poikkeaako tuo uusi “yhteisö” täysin aiemmin oppimastamme ja sen oppiminen vie nyt aikaa. Onko meille annettu nyt riittävästi aikaa, vai onko itsetuhoinen vietti vienyt jo kuilun partaalle, oikeammin sen yli?

Ei kenenkään maa

Yhtyneitä Paperitehtaita alettiin kutsua muutama vuosi sitten nimellä “Köyhtyneet Jalkapallotehtaat”. Keskittymisen myötä yhtiöryppäistä muodostui rahalaitosten omistamia ei kenenkään rakenteita. KOP:n ja SYP:n finanssileirin hajottua valta jaettiin sielläkin uudelleen ja nyt nämä pörssiyhtiöt kelluvat globaalin rahan kärsimättömillä laineilla. Kukaan ei kykene paikantamaan eksyksissä olevan vanhan tehtaanpiipun suojissa vaikuttaneen patruunan vallan nykyistä paikkaa. Entäpä jos se onkin itsetuhoisesti käyttäytyvällä ihmisellä, todistelemassa kuinka markkinat ja kulutus ovat hyödyllisiä postmodernin ihmisen elämän sisällössä?