Holhoukseen kyllästyneet kansalaiset

Helteisen kesän mediauutiset ovat median omaa tilaa ruotivia. Aikakauslehtien osuus mainoskakusta on pudonnut alle kymmeneen prosenttiin. Se kertoo rakennemuutoksesta ja muistuttaa demareitten alamäkeä politiikassa. Niillä on paljon yhteistäkin. Joku huomaa sen heti, toinen ei koskaan. Kivanhan tukemista tuetaan Ensin alkoivat kadota printtimediamme ja pian sen jälkeen kaatuvat liki kaikki sähköiset sanomalahtemme. Ei niillä ole maksullisina mitään käyttöä ja mainostuloja ei riitä. Kotisivuani luetaan enemmän kuin kaikkia tieteellisiä aikakauslehtiämme yhteensä. Ero on vielä moninkertainen. Kuitenkin valtio tukee näitä medioita, joita kukaan ei enää lue. Miksi? Jos kirjoittaja ei osaa ammattiaan, tieteen popularisointia, miksi tällaista ammattitaidotonta joukkoa olisi tuettava ammattitaitosten kustannuksella? Jos poliitikko ei osaa politiikkaa (politics) ja sen substanssia, visioivaa kehittämistyötä (policy) miksi sellaista puoluetta olisi tuettava? Vanhojen rakenteiden tukeminen tukemisen ilosta vie kaikki varamme maailman vanhimpaan kulttuurin Välimerellä. Kreikkaa vanhempaa tuettavaa ei löydy. Instituutiot alkavat rapautua Jaakko Rauramo on viimeinen mediamogulimme. Hänen tilityksensä Suomen Kuvalehdessä (SK 23) on liki oikeaan osuvaa. Mikael Pentikäinen, “pikku-Rauramoksi” aikoinaan haukuttu, meni pesuveden mukana. Demarilehden päätoimittajia kulkee ulos talosta jonossa mustelmiaan kirjoitellen. Niiden kertomus on tuttu ja kaikille kansalisille saman kokemuksen antava. Vain pienet näkökulmaerot ja nyanssit muuttavat lyhyen elämänkaaren tuottamaa kokemusta. Olli Rehn jatkaa omalla linjallaan. Nyt hän haukkuu kansainvälisen valuuttarahaston (HS 6.6. 2013) käsienpesusta ja pesuveden heittämisestä hänen silmilleen. Aiemmin hän haukkui amerikkalaiset nobelistit. Pyrkimys päästä marttyyriksi on viimeinen keino ennen lopullista ymmärrystä omista virhearvioista. Kun joka neljäs kreikkalainen on työtön ja pääosa nuorista, välimereinen alue on joutunut pysyvään talouden stagnaatioon, pysähtyneisyyden tilaan ja stagflaatioon. Varoitin tästä jo vuosia takaperin. Ei eteläsavolainen mies pohjoissavolaista kuuntele. Olli Rehn alkoi rapauttaa ikivanhoja instituutiotamme. Se on savolaisen jalkapalloilijan perusvirhe. Pitää palloa itsellään ja naatiskella. Jalkapallo on joukkuepeli ja lentopallo sellaisena nopea ja vielä älykkäiden ihmisten ammatti. Olli Rehn ei ole lentopalloilija ensinkään. Hän on kolmannen luokan potkupalloilija. IMF toimi instituutiona tapojen mukaan Oikeammin IMF toimi tapojensa mukaan ja analysoi toimiaan, totesi niiden mammuttimaiset virheet ja kumarsi katumusharjoittelussaan Euroopan köyhien suuntaan pyytäen anteeksi. Savolainen, Mikkelistä syntynyt jalkapallovirtuoosi, ei katumusharjoitteluja suorita vaan nousee kreikkalaisten jumalten joukkoon. Hän elää väärässä ajassa eikä seuraa sitä mediaa, jota kansa seuraa ja itse ylläpitää, keskustelee. Olli Rehn ei keskustele. Hän pitää samaa luentoa vuodesta toiseen reaaliaikaisessa taloudessa ja sen strategiassa. Hän on kuin pysähtynyt kello. Hän on täsmälleen oikeassa kaksi kertaa vuorokaudessa. Ja sitä hetkeä juhlitaan. Holhous kyllästyttää myös Turkissa, Rehnin edellisessä työpaikassa. Eurouskovaiset ovat kadonneet. Sananvapautta loukataan kaiken aikaa ja pääministeri on vallantäyteinen ihminen. Ihminen sortuu toteuttamaan pimeimpiä puoliaan myös sivistysvaltioissa. Olemme taantumassa 1930-luvulle. Poliittiset johtajat lietsovat vihaa valtaansa pönkittäessään ympäri Eurooppaa. Suomessa keskeiset instituutiomme alkoivat rapautua jo vuosia sitten pyrkiessämme muuttamaan niitä välimereiseen stagnaatioon, pysähtyneeseen aikaan. Koko innovaatiopolitiikkamme ja imitoiva kulttuurimme alkoi kouristella. Syntyi kirjani hybridiyhteiskunnan kouristelusta. Arabikevät jatkuu Turkissa on menossa sama kehitys kuin Euroopassa, arvojen muutos. Arabikevät jatkuu ja sen ymmärtäminen on Euroopassa ongelmallista. Tärkein arvo kansalaisille on demokratia, oikeus valita ja vaihtaa johtajiaan. Tämä on usein kyseenalaistettu Suomen naapurivaltiossa ja etenkin Venäjällä. Omat mallimme ja sosiaalinen pääoma on imitoitu joka idästä tai lännestä. Kutsumme sitä joko ajopuuksi tai opportunismiksi. Uudessa reaaliaikaisessa taloudessa ja strategiassa tällainen malli on hidas ja jahkaileva. Samalla vallan legitimiteetti rapautuu ja sen uskottavuus katoaa mutta pysyy kuitenkin siedettävänä. Kun Jäämeren rannalle imitoidaan Välimereltä hallintoa ja taloutta, maatalouden rakenteita ja luonnonvarojen käyttöä, ollaan hakoteillä. Oikeusvaltio pyrkii perustamaan instituutiota, jotka ovat vahvempia kuin sen yksittäiset johtajat. Media on ollut tällainen instituutio. Sen rapautuminen on viemässä kohti pysähtyneisyyttä, stagnaatiota, joka sotaan siirrettynä muistuttaa paikalleen juuttunutta Syyrian sotaa. Arvovaltataitelut instituutioiden herruudesta, poliitikkojen toimiessa johtajina, jatkaa kansan kärsimyksiä oli kyseessä Kreikka, Turkki, Syyria tai pohjoinen maa Venäjän luoteisnurkassa.