Vanhaa lämmitettyä kaalikeittoa

Masokistinen Myllylä

Mika Myllylä kertoi uutisen, jonka tuoreus epäilyttää. Minkä vuoksi kertoa uutisena asia, josta hän ja koko Suomen hiihtomaajoukkue sai rangaistuksensa Lahden kisojen jälkeen? Eikö se häpeä ole jo kärsitty ja juttu on vanhentunut jopa norjalaisten lehdistä lukien? Täytyykö suossa tarpovan hiihtäjän jatkaa sitä läpi elämänsä?

Televisio esitti dokumentin Alpo Rusin painajaisesta. Toki aivan saman painajaisen voisi esittää Mika Myllylästä ja tehdä uutinen vuosikymmeniä kestävästä piinasta. Sen sijaan saman miehen hirttäminen jokaisen hiihdon arvokisan lähestyessä, ei ole medialle kunniaksi toistaen, kuinka on löytynyt “saunasopimus” ikään kuin Martti Vainion takavuosien tapa ottaa vastuu ja häpeä kansakunnan tilasta itselleen ja talonmiehelle. Alpo Rusi on Suomen ainut salainen agentti virallisesti eikä Tiitisen listaa voida hyväksyä.

Alpo Rusin Suomi

Alpo Rusin dokumentista syntyi vaikutelma, ettei hän tuntenut lainkaan korporatiivisen valtion tapaa toimia ja yksilön voimattomuutta totalitaarisen vallankäytön hampaissa, kun mukana on mediavalta. Jotta yksityinen ihminen voisi sellaisesta selvitä, hän tarvitsee auttajakseen EU -komissaarin ja tasavallan presidentin tuen. Lisäksi on oltava veli, joka kantaa oman vastuunsa, ottaa syyn harteilleen ennen kuolemaansa. Onneksi Alpo Rusilla oli kaikki nämä kolme vahvuutta sekä perhe, joka sieti isän ja aviopuolison kohdalle syntyneen onnettomuuden. Onnettomuus on sattuma, jossa jäät junan alle tahtomattasi ja ilman näkyvää syytä.

Oikeusmurha ja lynkkaus ovat tavallisia ilmiöitä. Jokainen koulukiusattu tai työpaikkasadismin kanssa taisteleva on kokenut sen siinä missä oikeutta hakeva yksin yhteiskuntakoneistoa vastaan kamppaileva pieni ihminen. Kun yksilön ja yhteiskunnan edut menevät ristiin, media haluaa omaa menestystään, yhteiskunnalla ja mediayhteiskunnalla on tapana voittaa. Tähän meidät on kasvatettu ja siihen perustuu hiearkinen vallankäyttö, autoritaarinen kasvatus ja lopulta myös emämaan valta alusmaan kansalaisista. Valta koetaan yksilön kohdalla aina samanlaisena, oli vallan käyttäjä kuka tai mikä tahansa, yksilön oikeusturvan unohtava instituutio. Media vallan instituutiona ja käyttäjänä on armoton väline.

Ala-arvoinen näytelmä

Suomen Kuvalehti kertoi jo viikko takaperin kuinka protestimieliala kansanedustajiemme kohdalla purkautuu tulevissa puhemiehen vaaleissa. Sen pohdintaan oli käytetty tilaa parin sivun verran. Mediayhteiskunnassa medialla on taipumusta tietää jo etukäteen, miksi edustajamme käyttäytyvät lapsekkaasti näpäyttäen Sauli Niinistöä. Niinistölle tämä tulee niin ikään suurena yllätyksenä ja tämän yllätyksen hän ottaa vastaan teatraalisin elkein ja toipuu siitä nopeasti. Uudessa sosiaalisen median yhteiskunnassa jokainen mediayhteiskunnan kasvatti osaa jo oman roolinsa.

Sosiaalisen median kyky ohjata tulevaa on sen tapa käyttää valtaa ja rakentaa ennustettavaa tulevaisuutta. Kun modernin taiteen Kiasmasta käynnistetään keskustelu, se etenee median ohjauksessa ja valiten siihen oikeat esiintyjät. Printtimedia valitsee sähköisen avustamana esiintyjät, jakaa puheenvuorot ja tietää lopputuloksen. Apurahataiteilijoilla kun ei voi olla muuta kuin kahta mielipidettä. Poleeminen keskustelu syntyy esittelemällä ne molemmat.

Viisas vallankäyttäjä

Rationaalinen viisas ihminen toimii yleensä odotetulla tavalla ja suuret ihmisjoukot manipulointia mukaillen. Jos näin ei olisi, ilmoittelu ja mainostaminen, markkinointi, olisi turhaa. Median toiminnasta pääosa tulee ilmoitus- ja mainostuloista, jossa kuluttajan osuus on paljon vaatimattomampi.

Pääministeri Vanhanen toimii kaiken aikaa tavalla, joka on yllättävä. Hänestä tulee pääministeri kenenkään tuntematta ja tahtomattaan, hän ei suostu eroamaan silloin kun kuuluisi ja eroaa vaiheessa, jolloin on vahvimmillaan. Kun näin tapahtuu, vallan käyttäjän on muutettava itse omaa käyttäytymistään ja annettava pääministerille ikään kuin oikeus erota ja katsottava sen johtuneen joka tapauksessa tavalla tai toisella vallankäyttäjän tahdosta.

Tässä uudessa, uusmedioiden ja sosiaalisen median mediayhteiskunnan maailmassa mediamylläkkä aiheutti lopulta sellaisia paineita, joiden summana oli pääministerin ero. Jokainen arvonsa tunteva kuningas, keisari, despootti tietää, milloin on aika antaa alamaisen erota ja poistua näyttämöltä menettämättä itse kasvojaan.

Media on antanut pääministerille luvan poistua ja jättänyt hänet rauhaan Intian matkalleen. Hänessä on hieman samaa kuin presidentti Ahtisaaressa, joka tuli ulkopuolelta valtaan, eikä suostunut ymmärtämään mikä ero on käsitteillä “politics” ja “policy“. Hänen mielestä mikään ei korvaa Alpo Rusille tehtyä vahinkoa, ja on siinä tietysti oikeassa. Ei hän toki turhaan Nobeliaan voittanut, kuten hänen jälkeensä Nobelin optiona saanut Barack Obama.

Uusi media ei ole printtimedia

Sauli Niinistön suhde mediaan on ollut mutkattomampi kuin vakkapa presidentti Mauno Koiviston tai Paavo Väyrysen. Median on tehtävä uutisensa joka päivä ja pyrittävä pitämään sitä yllä sopivien mediapersoonien kautta. Kun poliitikko, tai kuka tahansa julkisuuden henkilö, elää mediakontaktin kautta yleisöönsä, oleellista on tuntea ensin media ja vasta sen jälkeen teatraalinen ja aina hieman populistinen suuri massa. Suuren massan tarpeet ja tapa toimia ovat kokonaan toiset kuin pienen ydinjoukon, jota sosiaaliset mediat nykyisin manipuloivat ja joka muuttaa kaiken aikaa perinteisten medioitten sosiaalista kenttää poliitikon tai vallan käyttäjän toimia.

Kun toukokuussa seuraamme taas formuloita, koko sirkuksen tähti on uuden paluun tekevä saksalainen entinen mestari. Kaikki huomio kohdistuu häneen. Saman tallin saksalaissuomalainen toisen polven formulakuljettaja jää auttamatta statistiksi. Hänen voittonsakin olisi poissa vanhan tähden loistosta ja pettymys saksalaisille ja tuon lajin suurille faneille ympäri maailmaa. Lajissa, joka on pelkkää suurta sirkusta ja markkinoiden ehdoilla tapahtuvaa viihdettä, medioitten ehdoilla toimivaa, jokainen tietää jo etukäteen oman roolinsa ja elää sen mukaan siitä palkkansa saaden. Kimi Räikkönen joutui siinä rooliin, joka oli hänelle liian vaativa.

Harmaa tiistai

Esa Lilja kertoo lehdessään (HS 4.2), printtimediassa tapahtumia taustoittaen, kuinka tiistai oli historiallinen, suurten uutisten päivä. Esimerkkeinä hän tuo Sauli Niinistön, Mika Myllylän ja Extreme Duutsonit sopimuksineen Music Televisionin kanssa. Lopulta hänkin luovuttaa ja huomaa päivän olleen kovin arkisen. Pohjalaisjätkien kankkuun otetuilla polttomerkeillä ja rallienglannilla, Mika Myllylän liki ikuisesti jatkuvalla luisulla kohti alporusimaista mediakohtaloa ja eduskunnan jo etukäteen tiedetty farssi, eivät kohoa likimainkaan historian lehdille edes samana päivänä kirjaten. Kun vanhaa kaalikeittoa lämmitetään, sen tuloksena syntyy vain vanhaa lämmitettyä kaalikeittoa.