Kolme merkittävää uutista

Kaikki liittyy kaikkeen

Alkaneen viikon medioitten tuhansien otsikoiden joukosta paljastui kolme muita merkittävämpää uutista suomalaisen kokemana. Ensimmäinen niistä liittyi alkoholiin (etanoliin) ja sen hajoamistuotteen orgaanisesta kemiasta tuttuun aldehydiin. Aldehydejä valmistetaan alkoholeja hapettamalla ja hapettumisen jatkuessa syntyy karboksyylihappoa.

Ihmisen nauttima alkoholi (etanoli) muodostaa elimistössä aldehydejä, jotka aiheuttavat alkoholin käytön jälkeisen epämiellyttävän tuoksun uloshengitysilmaan vielä useita tunteja alkoholin käytön jälkeen. Kun puhallamme alkometriin ratsiassa, poliisin ei tarvitsisi tuolloin käyttää muita mittareita ja matka jatkuu verikokeisiin. Se miten siellä käyttäydymme, tai ennen sitä auton ratissa, on etanolin johdannaisten aiheuttamaa myrkytystilaa. Monellakaan kansakunnalla ei ole tuolle myrkytykselle ja sen jälkitilalle niin paljon nimityksiä kuin suomalaisilla.

Geneettinen ja peritty

Se miten ihminen reagoi aldehydeihin ja samalla etanoliin on geeneistä riippuva, ja jotkut kansat, etenkin Aasiassa asuvat, eivät oikein siedä koko myrkkyä. Samoin lääkkeillä voidaan estää aldehydien hajoaminen ja tutuin niistä on antabuksen sisältämä disulfiraami. Juuri asetaldehydin vaikutus aivoissa säätelee ihmisen alkoholin käyttöä ja kulutusta. Asetaldehydia saadaan alkoholijuomien ohella vaikkapa tupakansavusta tai käymistuotteena elintarvikkeista. Asetaldehydiä käytetään mm. säilöntäaineena tai lisättäessä elintarvikkeen aromeja. Luonnossa esiintyy eläinlajeja, joiden geenistö on sopeuttanut elimistön sietämään pieniä määriä etanolia ja sen hajoamistuotteita. Näistä tutuin on tilhi.

Maailman terveysjärjestön alainen syöväntutkimuslaitos IACR on luokitellut asetaldehydin ensimmäisen luokan syöpää aiheuttavaksi aineeksi yhdessä asbestin kanssa. Suomessa alan tutkijoista julkisuudessa ovat esiintyneet viime päivinä etenkin turkulainen professori Mikko Salapuro ja THL:n erikoistutkija Peter Erikson. Ymmärtääkseni juuri Erikson oli ensimmäinen suomalainen tutkija, joka toi esille juuri alkoholin vaikutuksen syöpäkuolemiimme ja Salapuron tutkimukset liittyvät myös laajemmin aldehydivaikutuksiin elintarvikkeissa. Viime päivinä esillä ovat olleet etenkin juuri käymistuotteisiin liittyvät elintarvikkeet.

Tutkimukset varmasti jatkuvat ja tieto lisää tässäkin tapauksessa myös turvallisuutta, ei vain tuskaa. Ihmisen metabolia ja elintarvikkeet, elinympäristö kokonaisuutena, on äärimmäisen mutkikas koneisto ja tieteelle jatkuva haaste, jossa säästöillä saavutetaan vain surua ja murhetta. Yhteiskunnan ei sovi säästää ruuassa, peruselintarvikkeittemme terveen ympäristön tuottamisessa ja sen tutkimuksessa. Se kun on ihmisenä olemisen ja samalla kehittymisen, humanismin, elinehto. Se ei saa olla tieteenä bisnesvetoista, liiketaloudellista etua ajavaa. Me emme saa vaarantaa sen ehdotonta riippumattomuutta, eettisyyttä ja puolueettomuutta.

Oma vastuumme etanolista

Etanoli on toki tiedetty myrkyksi aina, samoin kuin sen hajoamistuotteet. Se miten jatkossa seuraamme keskustelua elintarvikkeiden lisäaineista ja vaikkapa asetaldehydin aiheuttamista riskeistä, on selvästi uutinen, jota pidämme merkittävänä jo oman sekä lastemme terveyden seuraajina. Se tuskin riittää, että vähennämme hedelmäpohjaisten tai marjoista tehtyjen ylikäyneiden tisleiden käyttöä kulutuksessamme. Kohottaessamme maljojamme osoitamme jo jonkinasteista ironian tajua toivottaessamme terveyttä maljan tyhjentäjille. Kaksoiskuvia näkevä, oksenteleva ja tasapainonsa menettänyt, muistikatkoja kokeva ja puhekykynsäkin kadottava ihminen on luonnollisesti vaikeasti sairas.

Kiasman kriisi syvenee

Toinen merkittävä uutinen tuli Kiasman suunnalta, jossa moni meistä odotti vuoden päätapahtuman alkamista 10.9. 2010 Isaac Julien näyttelynä Helsingissä heti Ilja Glazunovin jälkeen. Isaac Julien on maalaus- ja taide-elokuvanteon mestari, kulttimaineeseen runollisilla teoksillaan noussut Cannesin elokuvajuhlien voittaja ja moninkertainen Turner-palkinnon ehdokas. Karlsruhenissa nykyisin kuvataideakatemiassa professorina toimiva lontoolainen Isaac Julien tekee dokumenttielokuvia yhdistäen elokuvaa, valokuvaa, musiikkia, teatteria, maalausta sekä kuvanveistoa visuaalisesti oman aikamme kerronnalliseen maailmaan. Teemat liittyvät taiteen ja kulttuurin historiaan, yhteiskuntaluokkiin, henkilökohtaisiin kokemuksiin mustasta homoidentiteetistä sekä globaalista siirtolaisuudesta.

Rahat loppuivat?

Isaac Julien installaatioita ei nähdä Kiasmassa tulevana syksynä. Syyksi on kerrottu rahan puute. Uutinen onkin siinä, miten Kiasman ympärillä vellova keskustelu on osa tätä suomalaisen taiteen mustaa yötä, jota vastaan protestoitiin vuosi takaperin kansallisteatterissamme. Ironia on taiteen lajina vaikeaa, kertoi myös Jari Tervo viimeisimmästä kirjastaan.

Helsingin Sanomat on molemmissa tapauksissa tehnyt parhaansa antaen foorumin näyttävästi taiteen tekijöitten ja yleisön käyttöön. Viimeiset kirjoitukset hakevat ikään kuin kolmatta linjaa, jossa uuden taiteen ja perinteisen klassisen esittämisen välillä ei nähdä maailmalla suuria jakolinjoja ja myös nykytaiteelta toivotaan pohtivampia toimintatapoja. Nämä näkemykset ovat totta ja korostuvat etenkin yhteisöllisten medioitten globaalissa tuotannossa ja mediataiteessa, klusteritaiteen holistisessa maailmassa taidekriitikko Heikki Kastemaan (HS 9.2) ja kuvataidekasvatuksen professori Helena Sederholmin (HS 7.2) kuvaamilla tavoilla.

Lunta vai ei

Kolmas uutinen liittyy lumeen ja sen puuttumiseen. Oma kokemuksemme lumesta on saanut meidät runollisiksi alkaen Forssan Lehden (9.2) yleensä liki inhorealistisesta luontotoimittaja Matti Torkkomäestä, ja alamme jopa nähdä lumisia maisemia ja huurteisen ympäristön, jossa luonto paljastaa muutakin kuin vain tavan tuottaa raaka-aineita ja energiaa. Alamme ymmärtää Yellowstonen kansallispuistosta tuotetut visuaaliset toimintakertomukset ja aikuisten sadut sekä National Geographican luontokuvat ja dokumentit ihmisen oivallettaviksi tarkoitettuina tarinoina yhdistäen Isaac Julien tapaista osaamista ja kertojan kykyä käyttää kaikkia aistejamme ja myös emotionaalista kykyämme oivaltaa - mentaaliälymme parhaita lahjoja. Tätä osaamista myös suomalainen luontokuvaaminen kaipaisi rutkasti enemmän, ja se tulisi oivaltaa taiteen vaativimpana muotona ja juuri Suomessa, vaihtuvien vuodenaikojen maassa.

Olympialaisten spektaakkeli ja ydinvoima

Kun olympialaiset käynnistyvät, meille keskeisin uutinen on juuri lumi ja sen puuttuminen Vancouverin idylliksi ajatellusta talvisesta urheilutapahtumasta. Se tuo mieleen vuoden 1964 Innsbruckin pienen kaupungin ja sen kisat, lumen rahtaamisen lähiseudulta olympiakylään. Se tuntui silloin koomiselta, mutta ei toki enää. Mennyt tammikuu ja talvi on ollut yksi historian lämpimimpiä maailmalla ja merien vesissä myös Kanadan pohjoiskolkilla ja Jäämeren rannoilla, lukuun ottamatta omaa vähäistä Euroopan niemeämme ja maatamme, jota on hyväilty Siperiasta ja Aasiasta tuleville mannertuulilla. Se pelasti meidän talvemme ja loi installaation, jollaista harvoin näemme ja koemme näin kauniina ja koskettavana, muistona menneiltä
vuosikymmeniltä. Tähän samaan kertomukseen kuuluu Helsingin Sanomien (HS 9.2) yliökirjoitus Olli Kivisen neljän kohdan ohjelmasta, jonka synteesinä on kolme ydinvoimalaa tämän spektaakkelin mahdollistajina esimerkkinä Korean niemimaa.