Siloiteltua sanomaa

Asioilla on taipumusta mennä lopulta kohdalleen ja suomalaiset seuraavat tapahtumia ikään kuin sivusta ja kertovat, kuinka ovat niiden ytimessä. Se on ihmisluonteen harhapolkuja ja turhia kuvitelmia itsestään. Kun venäläiset tarvitsevat arktiselle alueelle jäänmurtajia, järkevintä on sivuuttaa suomalaisten kinastelut ja ostaa koko Helsingin telakka murtajien tekijäksi, eikä odotella pienen itänaapurin kiireitä. Sama koskee terveystaloa, joka on megaluokan kokoinen ja siirtää varansa Suomesta ja Ruotsista Jerseyn saarelle. Luxemburgiin varoja on siirretty niin ikään. Terveysyhtiön hyvä tulos sulaa Suomessa ja Ruotsissa lainojen maksuun (HS 29.10). Attendo kiistää kansalasijärjestön väitteet. Sekin kuuluu ajan henkeen. Veroparatiisi on aikamme syöpä myös terveydenhoidossa ja sen hoitajissa. On toimittava joskus radikaalisti ja välteltävä sellaista byrokratiaa ja sen verottajia, jotka tappavat toiminnan. Sama tauti kylissämme Tätä samaa kannattaa noudattaa vaikkapa suomalaisissa kunnissa ja sen 4000 kylässä. Kun mitään ei tapahdu, on itse hoidettava kylien verkottuminen ja haettava sopivat henkilöt huolehtimaan yrittäjinä ikääntyvien ihmisten hoitopalveluista. Vanhus vietynä laitoshoitoon pötkölleen käänneltäväksi maksaa 50 000 euroa ja sellainen on liian kallista ja turhaa kiusaamistakin, jos kotonakin voi vanhusta hoitaa. Se ei taas suju monen autoletkan paraatina, vaan kooten osaamista yhteen ja siihen taas saa koulutuksen, kun paikallinen korkeakoulu sen järjestää omille työttömilleen tai paluumuuttajille. Tässä Risto Kuisma on parempi asiantuntija kuin tuhat turhaa virkamiestä pyörittelemässä papereitaan. Jonkun on otettava vastuu ja toimittava radikaalisti, vaikka se loukkaisi valtion ja kuntien hidasta yhteistä organisaatioarkkitehtuuria. Se kun ruokkii vain itse itseään ja poliitikoilta ei voi odottaa mitään hyvää. Tarvitaan kyläpalvelukeskuksia, joissa on myös toimivia ihmisiä. Kuntien on siinä notkistuttava ja ammattiyhdistysten hyväksyttävä uuden ajan vaatimat toimenkuvat. Hoivayhdistykset on keino olla niissä jäsenenä. Maksuliikenne hoidetaan palvelusetelinä. Kunnat tarvitsevat arkijärkeä ja kyvyn hyväksyä ihmiset liikkumassa hitaan ja raskaan järjestelmän sijasta arkipäivän elämän omia teitään. Matti Apunen on löytänyt viimeinkin oikean asian mihin tarttua (HS 29.10). Uuskiusaajat työssään Suomalainen saamattomuus ja virkavaltaisuus on vanhaa perua ja sitä viljellään joka paikassa. Eilen esiteltiin ykköskanavallamme 140 000 työpaikkakiusatun tyyppitaisteluja, joissa aikaa ja paperia kuluu ja uusia vakansseja perustetaan niiden täyttäjiksi. Ne turvaavat vain kiusaajien oikeusturvaa, ei kisatun. Ne menevät vahvemman puolelle ja vahvistavat siten omaa asemaansa byrokratiassa. Kiusaajat tuntevat toki tämän ja käyttävät sitä hyväkseen. Suomi kun on kiusaajien yhteiskunta ja avun saanti, turvautuen uuteen valtionhallinnon kiusaajaan ja sen organisaatioarkkitehteihin, muuttaa vain kiusaamisen luonteen entistä tuskaisammaksi. Vanheta kun voi niin monella tavalla. Kiusatuille lohdullista kerrottavaa on se, kuinka kiusaajien vaihtamisella on virkistävä vaikutus silläkin. Vai olisiko joku voinut kuvitella takavuosien Isontalon Antin ja Rannanjärven asettuvan aloilleen kyläläisten paperisodan avulla? Eipä olisi Antti papereista paljon piitannut, tuskin osasi niitä edes lukea. Kuri tuli taloon kun sinne asettui ruma vallesmanni. Alkoi matka Siperiaan ja muutama vuosikymmen siellä teki miehestä hyvinkin yhteistyökelpoisen ja muiden sääntöihin ja oikeuksiin sopeutuvan yhteisöeläjän. Harhaluulojen vaivaama itsetunto Ihmisillä näyttäisi olevan omituisia luulotteluja, harhaluuloja, itsestään. Oletamme olevamme muita parempia auton kuljettajina, elämä on koulinut meistä muita etevämpiä jopa lottorivin täyttäjinä ja nämä harhat tuovat mukanaan arktisen alueen kokoisen egon, jolla esitellä itseään ja hengenlahjojaan netissä. Kun sitten netissä kohtaamme 2000 miljoonaa samanlaista, sijoitumme sinne puolivälin tuntumaan tai paljon alemmas ja edelle jää aina, oli laji mikä tahansa, satoja miljoonia meitä etevämpiä mistä valita kaverinsa. Sellainen koulii ja rauhoittaa tai sitten on vaihdettava puolisoa, kylää, kaupunkia, maata ja kansaa, puoluetta mutta netille ei voi globaalina mitään. Se on ja pysyy, vakoilee koko ajan ja vähät välittää siitä, mitä jossain sen moraalista mediat kirjoittelevat. Kun vastassa on vanha media tai sosiaalinen media ja robotit, siinä taistelussa vastassa on ei kukaan. Sitä taistelua ei voi voittaa. On siis sopeuduttava. Lou Reed ja villi puoli Mediaa ei pidä mielistellä eikä sitä kautta ketään. Tässä musiikkimaailman Ingmar Bergman, Lou Reed eli omaa ontuvaa elämäänsä, jossa levyjen aiheet olivat oikeita, traagisia naiskohtaloita, narkkareita, kapakkalaulajia ja äitejä joilta viedään lapset. Olen heitä tavannut, yrittänyt auttaakin. Lou Reed ei yrittänyt. Hän vain lauloi eikä yrittänytkään miellyttää ketään. Kun sanomassa on mukana melodia, joka on yhtä raaka kuin itse kerronta, siitä tulee mestarin kulkema tie. Kun kävelee näennäisesti väärällä puolella, ei välitä säännöistä, ei siloittele sanomaansa, jopa Kauko Röyhkä saa itselleen idolin, ainoan todellisen. Näin jopa Rock on taidetta, puhuttelevaa ja muistuttaa parasta lukemaamme kirjallisuutta tai kuvataiteitamme, elää vahvasti ja pitää hengissä. Salman Rushdie kuvasi Lou Reedin kävelevän juuri villillä puolella. Sellainen ihminen tekee itse omat sääntönsä ja joko kuolee nuorena tai elää satavuotiaaksi Christoffer Taxellin isän, professori Lars Erik Taxellin tapaan. Kun joku kuolee nuorena toinen elää vähän vanhemmaksi. Siinä on tuurin tynkää mukana. Vanha sotajermu Allan Rosas kuvaa satavuotiaan Taxellin (HS 29.10) nekrologissaan suurena isänmaan ystävänä, joka oli kokenut kapteenina sodan kaikki kauhut ja kauheudet. Vanhojen sotajermujen tapaan niistä vaiettiin, sotamuistoista ei kuulutettu turuilla ja toreilla. Ei varmaan muistakaan savutuksista oikeusvaltioita koskevien töiden onnistuessa ja suurten pohjoismaisten juristipalkintojen yhteydessä, yliopiston rehtorina ja myöhemmin kanslerina. Nekrologin kerronta on kuin omasta isästäni, joka oli sotajermu hänkin. Sellaiseen jermuun oppi luottamaan ja hakemaan myös jälkiä, jotka olivat villin puolen elämästä. Ei ole epäilystä, etteikö pitkään myös puoluettaan johtanut professori kulkenut reaalipoliitikkona Honkaliiton yhteydessä omia teitään siinä missä oikeustiede vakiintui maassamme ja vaati miehiä, jotka uskalsivat kulkea myös villillä puolella niin tuon ajan eliitin kuin rahvaan teitä varoen. Kun vaimo on samalla Hovioikeuden neuvos, miehellä ei ole oikein muuta mahdollisuuttakaan. Sellaisesta taustasta syntyy satavuotias huomattava oikeustieteilijä, yliopistomies ja poliittinen johtaja, eikä kaikki pääty liian varhain, kuten niin monella rock -muusikolla on ollut tapana. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Elämättömästä elämästä.

Nukkuneen rukous

Kun elämä on suorittamista seksi tippuu pois. Sitä ei voi suorittaa, kirjoittaa Anna-Sofia Berner (HS 27.10) ja osuu asian ytimeen. Kari Suomalainen, takavuosien “valerohveetta” ja pilapiirtäjä samasta lehdestä, tarttuisi tähän ja kertoisi, kuinka naiset nostavat asiasta suotta melua. Miehille kun seksi on sama asia kuin käynti vessassa. Kurjuusindeksi - stagflaatio Sellaista asiaa ei pidä ruotia puhki, joka on prostituutiona ammatti ja lajin lisääntymiseen liittyvä keino savuttaa sukukypsyyden kautta muutakin kuin viihdettä muun viihteen rinnalle. Kurjuuden mukana se tulee aina ja voi hyvin prostituutiona. Sitä kutsutaan sosiaaliseksi kurjuusindeksiksi ja slummikulttuuriksi. Kaupunki alkaa elää vaivoistaan ja metropolin alkuperäiset suomalaiset alkavat jättää, segregaation seurauksena, slummiutuvat rauhattomat korttelinsa. Asuntojen hinta romahtaa ja slummiutuminen syvenee. Kun erotiikka tulee kaupallisena ulos joka tuutista, se menee lopulta yli ja ensimmäisenä reagoivat sellaiset kulttuurit, joiden kohdalla seksiasentoja on Aasiassa opiskeltu vuosituhansia, ja nyt sitä ei enää jakseta arvostaa Japanissa. Ikääntyvä kulttuuri ja sen lapset elävät syvässä psykososiaalisessa lamassa ja haluavat pois vuosikymmeniksi juuttuneesta stagnaatioista, taantumasta ja sen synnyn historiasta, kurjuusindeksistä. Meille kävi samoin, kun eurosta ja markasta tuli samanarvoinen valuutta kirpputorilla muuttaen vain markat suoraan euroiksi 600 % korjauksella, kapakassa portsariraha muuttui markasta pariksi euroksi taskunpohjalta 1200 %:n korjauksella ja viinan hinta laski sekin. Virosta sitä sai edullisesti aina ja raha riitti elämiseen, juomiseen. Kun ihminen juo, noin 20 % suomalaisista, tuhansia litroja vuodessa, rahan arvo on juodun viinan arvo ja siihen sidottua. Inflaatio hyppäsi 600 % ja samaan aikaan työttömyys nousi 350 000:n syrjäytyvään nuoreen ja päihderiippuvaan aikuiseen. Saksan markan perillinen välimerellä Kurjuusindeksiksi kutsuttu talousihmisten stagflaatio on inflaation ja työttömyyden samanaikainen ilmiö, jolle ei voi oikein mitään. Vielä vähemmän kun omaa valuuttaa ei ole. Varoitin tästä ennen euroon siirtymistä niin Suomessa kuin Portugalissa, Kreikassa ja Italiassa, välimereisessä maailmassa. Saksan markka kun turistirahana ei ole heidän omansa eurona, ja sama elintaso ei tule sen mukana kuin saksalaisten turistin tuoma Saksan markka aikanaan saksalaisille. Joku ymmärsi heti, toinen ei koskaan. Saksa kykeni oikaisemaan ongelman DDR:n taloudessa mutta ei nyt koko Euroopassa. Kun romanttinen rakkaus ohitti kaiken muun tavoiteltavan, siitäkin tuli kumppanuuden ja vanhemmuuden rinnalle huolenpidon ja seksin ohittava, täydellisyyttä tavoitteleva ohikiitävä hetki, ja rinnalle tuli ihastuksen kautta hankittava hulluttelu ja pöllyttely, jossa tanssitaan tähtien kanssa vaikka taidot olisivat Tami Tammisen, vanhenevan miehen koomisia elkeitä. Kyky pysyä pystyssä vaatisi sekin jo tukea. Ikääntyvä ihminen on sellainen. Meillä ovat vain noin 40 vuotiaan ihmisen geenit. Sitten ne lakkaavat vähin erin olemasta, toimimasta. Muu on huijausta. Kun tällaiselle ihmiselle yhteisesti nauretaan ja äänestetään tähtien tansseissa jatkoon, siitä on hauskuus kaukana ja masennus syvenee pilkanteon muuttuessa nuorempien ironiaksi, satiiriksi ja lopulta suomalaiseksi sarkasmiksi. Näin maailmalla pyörivä formaatti on saanut suomalaisen sisältönsä, jossa nuoren ihmisen ensiaskeliaan ottava fyysinen läheisyys ja arkuus korvautuu karkealla oppitunnilla ja ikääntyvän ihmisen pilkalla, jossa rahvaan tehtävänä on olla uusrahvaita ja äänestää aurinkokuningasta takavuosien Iltatuulen viestin tapaan Aikamiesten laulamana. Se pärjää, joka kulkee omia teitään, on oma itsensä Timo Soinin tapaan eläen. Syntyi Perussuomalainen puolue, uusrahvas elämän malli. Radikaali vastaan konservatiivi Kun Jorma Ollila ja Björn Wahlroos eivät saaneet toisistaan kunnon syliotetta opiskeluaikanaan, kiersivät toisensa myös akateemisen uran epäonnen hetkellä ja lopulta onnekkaasti saivat kutsun tehtäviin, joissa voivat toteuttaa radikaalin taistolaisen ja konservatiivisen pohjalaisen ihmisen narsistisia päämääriään, he ovat vältelleet toisiaan. Lopulta he kohtaavat toisensa, vuonna 1950 ja 1952 syntyneinä vanhuksina, kirjamarkkinoilla, kentällä jota eivät tunne lainkaan ja muistuttavat aurinkokuninkaan lentoa. Toimittaja Unto Hämäläinen on saanut aiheesta kolumnin aiheen (HS 27.10) ja toteaa kuinka Ollilan kustantamo Otava, jonka hallituksessa hän istuu, johtaa 30 000 painoksella opiskelijatyönä tehdyn Wahlroosin hengentyötä. Opiskelijoilla on ollut tukenaan vain pieni ja vähävarainen Into kustantamonaan, sopien toki radikaalille Wahlroosille. Kun neljäs painos syntyy, 20 000 raja ylittyy sielläkin, ja kilpailu on vielä avoin, ratkeamatta tähtien sodassa ja suurten kapitalistien oma aikamme saagana. Kumpikaan ei tietenkään itse työtään kirjoittanut vaan kokonaan muut, ammattilaiset, jolloin mukana ovat hiotun timantin kaltaiset kirjat, joiden kohdalla ratkaisevat markkinavoimat, kuten ostetussa seksissä kuluukin. Raha ja valta on eroottista ja siinä seksi nousee parhaaseen kukkaansa ja kauas rahvaan ulottumattomiin. Erotiikka ja seksi Ollilan ja Wahlroosin suorittamana on jumalallinen näytelmä, eikä sitä pidä lähteä kokeilemaan toimittajan, tutkijan tai kirjailijan elämänasenteella. Kirjoittaa siitä voi, ulkopuolisena. Aloittaa siis sitä, mihin muut lopettavat, orgasmiin. Se muistuttaa kyllä kaukaa katsoen masturbaatiolta, kirjailijan elämältä. Rahvas koekaniinina Ammattitutkijalle lääketieteessä ihminen on koekaniini ja professori Heikki Minn kertoo (Lounais-Suomen syöväntorjunta 2/2013) kuinka uudet lääkkeet ovat suuren työn takana, hirvittävän kalliita ja niiden kokeilua joudutaan jatkamaan ihmisillä vuosia. Jotkut todetaan vääriksi, syntyy uusia geenilöydöksiä, potilasaines kokeilussa on vaihdettava ja vahingoilta ei voi välttyä. Siinä eroottinen leikki saa kuoleman kumppanikseen ja sen syleily on yhtä kylmää kyytiä kuin halata narsistista johtajaa ja hänen miljooniaan. Molemmat on osattava kiertää kaukaa. Halvaantunut sotaveteraani Esko Rantanen on taistellut potilasvahinkonsa kansa jo yli kolme vuotta. Hoidon alkuvaiheessa tehty virhe johtaa kumuloituvaan virheeseen ja Valvirran lääkintöneuvos kertoo (HS 27.10) kuinka hoitovirheestä epäillään useita henkilöitä. Sodassa Rantanen osasi varoa ja onni oli myötä. Monimutkaisissa hoitotapahtumissa asiantuntijat alkavat antaa lausuntoja toisistaan ja erotiikka muuttaa lääkkeineen peliksi, jossa pelkkä anteeksipyyntö ei tule kysymykseen. Kun ihminen joutuu pyytämään partneriltaan anteeksi kömpelyyttään, silloin yksikään lääkäri ei ole koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään. Kun tehdään sepitteellisiä lausuntoja, riski jäädä kiinni kasvaa kansallisvaltion alkaessa muuttua liittovaltioksi. Silloin kuitenkin on kulunut jo kolme vuosikymmentä ja lääkärit kuolleet pois tanssimasta tähtien kanssa. Suomessa hoitovirheisiin kuolee tilastojen mukaa 1000-2000 ihmistä, kymmenkertainen määrä vammautuu, lääkevahinkojen kohdalla luvut ovat samaa luokkaa. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan lääkevahinkojen ja hoitovirheiden aiheuttamat kuolemantapaukset olivat sijaluvulla kolme ja viisi. Yhdessä ne olivat suurin yksittäinen syy viettää aikaansa sairaaloissa. Lääkintöneuvos Liisa Toppilan mukaan pääsääntönä on oltava virhearvion myöntäminen heti ja kertoen se potilaalle ääneen sekä pyrkien välttämään sen vuosikymmenisiä seuraamuksia. Tämä sama sopii myös seksiin ja sen parisuhteelle synnyttämään ihanteelliseen ja vuosien saatossa vaihtuvaan merkitykseen toistamatta kumuloituvia virheitä. Tanssi tähtien kanssa on kokonaan eri asia. He ovat ammattilaisia. Amatööri leikkimässä ammattilaisen kanssa on naurettavaa. Varikonpilttuun asiakkaat Oleellista on antaa itselleen ja aivoilleen lepoa. Kaikki tapahtuu kuitenkin joko hitaamman kemiallisen kierron tai nopeamman sähköisen järjestelmämme yhteisenä leikkinä ja siinä aivot ovat tärkein elimemme. Levon ja seksin aikana puhelin pois piippaamasta, sähköpostit suljetaan, naamakirjat pimeäksi, kukaan ei saa keskeyttää ihmistä, joka alkaa kuormittua Tami Tammisen, aurinkokuinkaan, tapaan kaikesta mahdollisesta kuonasta ja aivot eivät enää jaksa toimia normaalilla tavalla. Sellainen aurinkokuningas sairastuu ja alkaa kertoa kuinka hoitaa tätä sairautta uudessa kirjassaan nyt lääkärinä esiintyen. Suuria ideoita ja ajatuksia ei kuitenkaan synny tietämättömyydestä ja väsymyksestä, kaikki muuttuu harmaaksi massaksi ja jumalainen seksi katoaa sekin siinä missä tanssi tähtien kanssa muuttuu pelkäksi ironiaksi ja satiiriksi, suomalaiseen malliin eläen. Kun ihmiselle annetaan aikaa, myös parisuhde alkaa toimia, ja kohta taloutemme elpyy kiitos uusien suurten keksintöjemme. Kaikki ei ole pelkkää seksiä ja sen epätoivoista harjoittelua välillä piipahtaen varikon pilttuulla hakemassa ammatti-ihmiseltä uudet renkaat ja millisekunnilleen oikea-aikaisen tankkauksen, uutta myrkkyä lääkkeenä vanhan tilalle ja sen valuvikoja korjaillen. Siitä kun syntyy kierre, josta hyötyvät vain markkinat ja kapitalismin kriisi. Syntyy kirjoja, jotka ovat tyhjää paperia, tyhjiä sanoja ja jotka Suomen Kuvalehti kuvaa tänä syksynä, jälleen kerran kansisivullaan, vessapaperiksi. Niiden lukeminen ei anna ravintoa kenellekään. Ne eivät ole kirjoja, jotka pysyisivät hengissä vuosikymmeniä saati että ne pitäisivät sinut hengissä. Niiden kirjoittajat ovat idols-ihmisiä, yhden tarinan kertojia, muilta oppimaansa imitoivia ja nämä teokset valitaan suuresta läjästä uusrahvaan marssiessa kirjakauppaansa kuin rautakauppaan hakemaan aina samaa vasaraa naulojen hakkaamiseen sen laudan kylkeen, jossa sydänpuoli on säätä vasten. Vai voisiko joku kuvitella Uutisvuodossa esiintyvää ja vakavasti otettavaa kirjailijaa, Paavo Haavikkoa? Kun maa joutuu kiusalliseen henkiseen tylsyyden ja kiusanteon kierteeseen, sitä luonnehtivat ahneus, ennakkoluulot, itseensä käpertyminen, varovaisuus ja välinpitämättömyys. Seksi ei suju eikä maista. Suomi kaipaa nyt henkistä elvytystä kirjoittaa professori Ilkka Niiniluoto (HS 27.10) ja on oikeassa. Mediayhteiskunnassa neljäs valtiomahti ampuu alas jokaisen uuden idean ja poliitikot valvovat vain omia etujaan ja narsistit kirjoittavat kirjojaan itsestään, uusrahvas piruilee menolle ja tekee mitä sattuu. Paskanjauhajien maa Tämä paskanjauhaminen ja höliseminen mitä sattuu, on suomalainen oman aikamme ilmiö ja sen seuraaminen syö miestä ja naista. Näitä tyhjän hölisijöitä netti on täynnä ja aivot turvoksissa. Heillä ei ole muuta motiivia kuin huolehtia epäonnistumisesta ja lannistaa muutkin, kuten työpaikkakiusaamisen psykososiaalisen kulttuurin epäonnisimman yhteisön jäsenet nyt Suomessa tekevät. Sellaisen joukon ukkosenjohdattimeksi joutuminen tappaa kenet tahansa. Kun nimetöntä vihapuhetta ja “tykkäämistä” pidetään yllä robottimaisesti, seksi ei varmasti suju sen jälkeen sängyssäkään. Saalieläimenä aikanaan kömpelölle ihmiselle kuului huomata ensin kaikki henkeä uhkaavat negatiiviset piirteet ja netti on niitä tulvillaan ja ne otetaan vastaan geeneillämme reaaliaikaisesti, ymmärtämättä miksi. Näin kielteiset tunteet tuottavat ensin juuri kielteisiä tunteita ja kiusaaja osaa tämän geeneillään. Myönteiset tulevat paljon myöhemmin. Toinen on sähköinen ja tapahtuma ja toinen kemiallinen. Totta kai ne toimiva yhdessä mutta järjestys on tämä. Kaikki tämä lamauttaa luovuutta, uudistushalua, rohkeutta ja etenkin kykyä tehdä suuria päätöksi ja viedä ne päättäväisesti läpi harmaan kiven. Se on sosiaalinen ilmiö ja koskee koko stagnaatioon ajettua yhteiskuntaa. Ensi Japanissa ja nyt Suomessa. Toimi - älä psykologisoi Niiniluoto alkaa pyskologisoida ilmiötä ja lainaa Robert Solomonin teorioita, tuo esille ikivanhoja itsestään selvyyksiä. Totta kai ihmisen katkeruus kohdistuu syyllisten etsintään ja sosiaalisesti ylempiin, viha taas samassa asemassa oleviin sekä suomalaisille tyypillinen pilkka ja halveksunta heikompiin. Sitä kutustaan sarkasmiksi. Tami Tamminen on sopiva kohde ikääntyvänä miehenä sarkasmin lähteenä myös tanssia arvosteleville tuomareille ja hän kestää sen nostaen siitä palkkansa. Se on narrin elämää takavuosilta ja myös oman aikamme teattereissa ja kuningashoveissa. Kun itsetunto on poljettu alas sitä vahvistetaan luonnollisesti ylempien kritiikittömällä ihailulla, etenkin jos he ovat jo kuolleet, lähimmäisiin, omiin sukulaisiin ja kavereihin kohdistuu epäluulo sekä kateus, naapurikateus, heikompiin taas syrjiminen ja erilaisuuden pelko. Terveen ihmisen tunnusmerkkejä ovat johtajilla eettisyyden ja moraalin vaatimus, luottamus samanvertaisiin, ehdoton kunnioitus ja tasa-arvo sekä altruismi, halu auttaa heikompia. Näillä piirteillä on voitettu kaikki Nobelit. Tai liki kaikki. Aina ei mene kohdalleen ja ihanne katoaa myös akateemikoilta. Ja nyt se on kateissa myös sieltä. He ovat alkaneet pelätä mediayhteiskunnan voimaa ja 7000 miljoonan ihmisen omituista sähköistä maailmaa, aivoja ja tunnetta reaaliaikaisena. He eivät lue vaikka kirjat olisivat 2000 miljoonan kärjessä vuosikausia. He eivät ymmärrä lukemaansa. He kirjoittavat juttujaan kirjamessuille massojen luettavaksi. Jotta tämä voitaisiin sivuuttaa Niiniluoto hakee elitismin voimaa. Hän olettaa, että reaaliaikainen sähköinen maailma, jossa 2000 miljoonaan ihmistä saa ensin vastauksen ja vasta tämän jälkeen syntyy kysymys, kuinka 1800-luvun tapaan ja seuraten Sokrateen ja Platon esimerkkejä, Darwinin ja Freudin maailmaa, lordit alkavat elää taas empaattisesti, ylevästi, ylimysvalta ryhdistäytyy ja alkaa taistelle ahneutta, ennakkoluuloja, itseensä käpertymistä, varovaisuutta ja välinpitämättömyyttä vastaan. Se raitistuu ja lopettaa samalla tilinsä ja optionsa veroparatiiseissa, punavihreä nainen sietää Perussuomalaista Hakkaraista. Ei kai nyt sentään? Lääkkeeksi Ilkka Niiniluoto tarjoaa vanhoja rohtoja, koulutusta, innostavia kokeiluja osallistuvaa demokratiaa eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työnä (mikä se työ on), kulttuuria, tiedettä ja taidetta (eliitin tekemänä), eliitin heräämistä ikään kuin historiallisena uusnationalistisena unestaan (1800-luvun tapaan) ja halaten uusrahvasta 350 000 työttömän syrjäytyneen armeijana. Jos lääkkeet olisivat noin helppoja, niitä olisi jo käytetty ja kirjamessuilla kirjamme olisivat aivan muuta kuin vessapaperiksi havaittua hengen tuotetta ja sen oikeutettua kritiikin Suomen Kuvalehden kirjoittamana. Kun sana on kuollut, suola käynyt mauttomaksi, se on heitettävä pois. Henkinen elvytys ei lähde sieltä, missä se on kuollut. Missä se aikanaan tapettiin. Sama ei auta samaan lääketieteen keinona ja myrkkynä tässä ajassa ja yhteiskunnassa

Helvetin tulirotko vai Arktinen babylon?

Helvetin tulirotko vai Arktinen Babylon Kun samasta miehestä tehdään kymmenen kirjaa Suomessa, hänen on oltava urheilija ja mieluummin jääkiekossa jotain voittanut pelaajavalmentaja. Lisäksi hän on polttanut itsensä jo ennen eläkeikää ja kärsii masennuksesta sekä maanisista kausista vuorotellen. Hän muistuttaa Pertti Pasasen “Speden”, Ere Kokkosen ja Simo Salmisen koomisena pidettyä elokuvan sankaria vuodelta 1966. Elokuvan idea, pilleri poskeen oli kuin suomalaisen hiihtäjän tai juoksijan verenvaihto tai sota-ajalta tuttu ja rintamalla käytetty Pervitiini tabletti. Metamfetamiini hiihdätti miehiä tunnetusti läpi silloisen rintamalinjan aina Jäämerelle ja innokkaimmat jatkoivat taistelua Marokossa saakka tai Vietnamissa kaatuen. Nämä ovat tämän päivän kirjojamme ja niillä pyritään rahastamaan tehden kohu-uutisia. Media-ajan legendat Tämän päivän uutinen ovat kirjat, kirjamessut, kirjasyksyn tuotteet, joista sotakirja saa eniten huomiota ja sen rinnalla urheilijoiden valmentajat. Aurinkokuninkaan jokavuotinen kirja ei ole enää oikein uskottava miehen masennusten ja maanisten kausien jälkeen ja hiihtäjien valmentajien kirjoissa vilisee liikaa oikeuslaitosten eri asteita ja pykäläviidakkoa media-ajan uusimpana urheilusuorituksena. Toimittajalegenda kampitti siinä hiihtäjälegendat valmentajineen mennen tullen ja näin meni pari vuosikymmentä ja suomalaista hiihtosukupolvea tätä seuratessa. Samalla loppuivat myös yleisurheilun pitkän matkan juoksijat ja kansa alkoi seurata kokonaan uusia lajeja. Media-aika vaatii veronsa. Toimittajalegenda on pitkävihainen. Skotti Alex Fergusonin kirja haastaa markkinoilla Nokian Ollilan hengentuotteen vaikka jälkimäinen kulkeekin useamman henkivartijan saattelemana. Sir Alexander Chapman Ferguson valmensi runsaan kolmen vuosikymmenen aikana Skotlannin mestaruuksia ja cupvoittoja, liigacupeja yhteensä kahdeksan kertaa ja hopeita ei tällaisen miehen kohdalla lasketa. Englannin mestaruuksia ManU:n valmentaja voitti 13 kertaa, FA Cup pytyn viisi kertaa, liigacupin neljä kertaa ja Fa Charityn kymmenen kertaa. Näillä ansioilla aateloidaan, ja kun kirjan kirjoittaja on jo 70 vuotta täyttänyt, jutut eivät ole tähtien kansa tanssivan tarinointia joka vuosi ne uudelleen kertoen samoille lukijoille. Kalle Päätalo on kohta ohitettu ja Urho Kekkosen sekä Mannerheimin ansiot ovat siinä seuraavana edessä. Toki myös nobelisti Ahtisaaren maine Matti Nykäsen kanssa rinta rinnan edeten kohti uusia seikkailuja. Helvetin tulirotko Kun suomalaista elämää seuraa, on syytä aina peilata sitä maailman tasoon ja tapaan kokea meidät. Miltä me näytämme? On siis käytettävä maailman suurinta hakukonetta ja googletettava käsite “Finns are”. Ja vastauksena tulee “ racist, crazy, stupied, idiots, boring, shy, mongols, quiet, different” ja tietysti myös juoppoja ja muuta menninkäisten sukua ja outolintuja Luoteis-Venäjän nurkkauksessa. Ja kaikki tämä heti ensimmäisellä sivulla eikä mitään muuta, positiivista. “Forssa on helvetin tulirotko” herätti kauhistusta ja samalla ihastusta forssalaisissa. Kun kerran kaupungin maine on kehno, tehdään siitä näkyvä Juho Juntusen sarjakuvahahmon tapaan, perusteltiin ironiaa idean keksineitten toimesta. Juntunen on Oulussa syntynyt ja vuoden 1953 poikuetta heti suuren ikäluokan jälkeen. Sellainen voittaa Puupäähatun jutuillaan ja elantonsa bassoa soittaen sarjakuvien lomassa. Oulussa heitä tapasi tuon tuosta ja aina samassa kapakassa toimittajien kanssa nuokkuen ja muistuttaen tuosta Google havainnosta, kuinka suomalaiset valvovat yöt ymmyrkäiset ja juovat savuavassa luolassa itsensä hengiltä. Siinä nyt ei ole mitään uutta 1960- ja 1970-luvuille palaten, Juntusen maisemaan ja sosiaalisiin rakenteisiin, kulttuuriin, lapsuuteen. Sama parantaa saman Googlaten Forssa ja helvetti saivat tänään jo yli puoli miljoonaa mainintaa. Ensimmäisenä nousee näkyville Forssan seudun kehitysyhtiö, joka on samalla helvetin tulirotko sitä esittelevässä otsikossa. Ovatko myös kaikki ne yritykset, jotka katsoivat viisaaksi lähteä mukaan hankkeeseen, kertoen olevansa osa helvettiä? Helvetti on ikivanha käsite ja tunnetaan tavalla tai toisella liki kaikissa mahdollisissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Joillekin se on myytti, fiktio, satua ja toisille totta. Harva yhdyskunta tai talousalue on ajatellut esitellä itseään Danten helvettinä tai Ilmestyskirjan pedon viimeisenä sijaintipaikkana kaikkine sen kertomuksineen. Paikka, jossa kaikki kuolemansynnit kohtaavat, on jo liioiteltua vaikka idean isien ja äitien mukaan huono maine puhdistuu kai juuri tällä kainolla keinolla. Sama parantaa saman. Sen saat mitä pakenet. Miksei Nokia ja Kainuussa sijaitseva kaivosyhtiö Talvivaara käytä itsestään tätä nimeä ja käsitettä? Olisiko riski, että hallituksen johto ja johtaja saisi kenkää, valtion omistajapolitiikka muuttuisi Jäämerta kylmemmäksi, helvetti jäätyisi Arktiseksi Babyloniksi? Vai käyttikö Nokian kännyköiden ostaja juuri tätä keinoa kertoessaan heti Suomeen saapuessaan, kuinka Nokia on kuin palava öljynporauslautta, helvetin tulirotko? Elop oli täysipäinen myyrä, ei ollenkaan omituinen johtaja, ja niin Nokian osake vajosi saman tien ja Microsoft korjasi palavan lautan jäännökset ja jätti taakseen sen, minkä kuka tahansa voi googlaten suomalaisista lukea, pelastuslautoillaan Salossa ja Oulussa, Tampereella värjötellen tai meren armoilla eläen. Nokian johtajana Ollila oli rehellinen. Hän katui näitä tapahtumia eikä sitä kirjassaan mitenkään peittele. Oman pesän likaajat Vuosikymmeniä ja -satoja alueen imagoa pyrittää nostamaan ja varjellaan sen identiteettiä, alueellisia henkiä ja niiden symboleja. Nyt sitä on lähdetty jostakin syystä pilkkamaan, Suomessa suomalaisten toimesta, kertoi virkansa Suomessa jättänyt Yhdysvaltain suurikokoinen ja myös huumorintajuinen suurlähettiläs. Hän ymmärtää huumoria, mutta ei tällaista oman pesän likaamista ja kiusaamista. Tekisi mieli kirjoittaa tähän tekstiä, jota saan omaan kännykkääni ja luettavakseni koko ajan ja tuiki tuntemattomilta suomalaisilta. Osa niistä on niin ruokotonta tekstiä ettei sellaista voi tavat muualla kuin asuen Suomessa ja Helvetin tulirotkossa. Näin on toki ollut aina, mutta takavuosina meillä ei ollut vielä nettiä ja kännyköitä, kaikki eivät asuneet tulirotkoissa ja oli niitäkin, joita suojasi yhteisö ja sen elämänmuoto. Helvetti oli kirosana eikä sitä käyttäneet muut kuin papit. Heistäkin vain kömpelöimmät ja työläiskaupungin taustan hankkineina pakanoina seurakuntaansa ruoskien. Oli heitä toki myös agraarissa kulttuurissa mutta usein maallikkosaarnaajina. Synnin tuntoon saava saarnaaja oli vakavasti otettava aivan kuten oman aikamme poliitikko synkkiä aikoja povatessaan. Sota-ajan lapsia ja mustaa matkailua Toki sodat arpensa jättivät, mutta niitä myös hoidettiin ja ymmärrettiin eikä nostettu mainosten ja ilmoitusten kautta koko maailman luettavaksi netissä. Puhelimeen vastattiin nätisti ja rääväsuiset lapset saivat maistaa kuinka mäntysuopa suuhun laitettuna oli Jari Tervo kuvaus kevytlingosta. Se ei tapa, on kuin kevytjuustoa tai juomaa, mutta tekee kyllä tosi kipeää. Jos ei ole Jari Tervo, ei pidä edes yrittää matkia häntä. Hänellä kun on aivan eri lukijat kuin vaikkapa Westön kirjoilla. Suomi ei ole helvetin tulirotko vaan pikemminkin marraskuusta alkaen ja jatkuen kahdeksan kuukautta pelkkää Arktista Babylonia. Kun kirjoitin tällä otsikolla kirjaani 2000-luvun alussa se sai googlaten vaatimattomat kaksi mainintaa ja molemmat olivat vielä erikseen kirjoitettuja ja kaukana toisistaan. Tänään se saa yli 7 miljoonaa havaintoa ja sellainen menee jo Kimi Räikkösen ohi. Cluster Art, jossa kirjaa voi lukea ilmaiseksi hakematta Googlen avaamaa tekstiä, avaa tänään 70 miljoonaa havaintoa ja Social media economy ja strategy aamuyöstä noin 2000 miljoonaa. Silloin jenkit ovat palaamassa töistään ja Kaliforniassa on aktiivisin aika. Transilvanian maine Näihin lukuihin on Forssassakin pyrittävä, niiden kärkeen, myös yhdyskuntarakenteena ja Suomessa kansakuntana, mutta ei nyt vampyyritarinoilla. Romaniassa liikkuen, sen keskiosiin tutustuen, Transilvaniassa ei pidetä yhtään sellaisesta ilmiöstä kuin vampyyri. Sekin kun on globaali ja kansainvälinen, kaikilla mantereilla tavattava, eikä kukaan halua sitä itselleen rasitteeksi pyrkien mustan matkailun marginaalikohteeksi. Olen sitä joskus siellä kokeillut, kysellyt ihmisiltä ja saanut kohtelun, joka on kuin kevytjuustoa syöden, maistuu Jari Tervon kuvaamalta linoleumilta tai kevytsingon kosketukselta. Ovat selvästikin vastanneet aiheeseen ennekin, pidä siis suusi kiinni, älä ole se suomalainen, josta Google kertoo. Aihe on arka ja tylsä, ikävystyttävä ja sarkastinen aihe muutenkin matkailussa takavuosien mennyttä maailmaa eikä musta huumori ole tämän ajan idea enää ensinkään. Arka aluehengen aihe Forssa ja holjat löytyy googlaten 5000 kertaa. Forssa ja helvetti yli 500 000. Helvetti myy hyvin netissä ja etenkin käännettynä. Forssa ja hevonen saavat 5 miljoonaan mainintaa, odotetusti. Siitä meidät tunnetaan, jos yhtään mistään maailmalla. Forssalla ei ole maailmalla hyvää eikä huonoa mainetta. Forssaa ei osata sijoittaa kartalle. Jos työväenliike tai vihreät ovat siellä syntyneet, se ei kai tee siitä helvettiä? Välttelivätkö demarit juhliessaan Forssaa? Menivätkö Tampereelle Juntusen kotiseudulle? Hyväksyisikö Tampere Juntusen jutut? Entä Oulu? Ei kai sentään? Halloween on nykyisin jo monen kulttuurien yhteinen yhden päivän ilmiö ja sen vietto on alun perin anglosaksisena sekin uskonnollinen vainajien juhla. Se on eri asia kuin tietyn alueen, talousalueen tai kaupungin kotipaikka ja halloween koko ajan läsnä. Kaikella kun tahto olla myös globaalissa maailmassa dimensio alueelle, jossa ilmiö syntyy tai jossa sillä on juurensa. Mainonta on mielikuvilla leikkimistä ja hyvin erilaisten ihmisten, kulttuurien, intressiryhmien asuinpaikat, kunnat, maakunnat, valtiot jne. ovat erittäin suurta harkintaa vaativia niistä kerrottaessa. Siinä ollaan erityisen varovaisia ja kansallisten aluehenkien, symboleiden, maakuntahenkien loukkaaminen on pyhäinhäväistys. Spatiaalinen identiteetti on kolmen eri kerroksen varaa rakentuva mutkikas tapahtuma. Olen siitä paljon kirjoittanut ja myös aikanaan väitellyt ja tuonut nuo käsitteet myös kieleemme. Vihreä, ekologinen, lapsiystävällinen ovat positiivisia viestejä, siinä missä hevonen ja luonnonvarat, niiden järkevä kestävä käyttö sekä suvaitsevaiset ihmiset, ystävällisesti käyttäytyvät ja varoen liittämästä aluetalouteen ja sen yrittäjyyteen sekä palveluihin vääriä viestejä tai mielikuvia. Kirjat ja sadut, kertomukset, ovat fiktiivisenä elämänä eri asia ja helvetti on monen kulttuurin faktaa, ei fiktiota. Monelle todellista arkea joka päivä 7000 miljoonan ihmisen joukossa.

Uskonpuhdistuksen muistopäivä

Uskopuhdistuksen muistopäivä, 22. helluntain jälkeinen sunnuntai, tuo mieleen ensimmäisenä Martti Lutherin naulaamassa teesejään Wittenbergin kirkon oveen lokakuun viimeinen päivä vuonna 1517. Samana vuonna osmanien sulttaani valloitti niin Palestiinan kuin Egyptinkin. Aika oli rauhatonta, paljon tapahtui etenkin kolonialismin suunnalla espanjalaisten hävittäessä Etelä- ja Väli-Amerikan kansoja inkoista mayakansaan ja osmanien valtakunnan laajetessa Euroopassa. Juuri vuonna 1517 osmanit valtasivat Palestiinan ja Egyptin. Monen asian summa Uskonpuhdistus oli osa monen asian yhteistä tapahtumien ketjua myös Suomessa. Pieni jääkausi oli alkanut ja nälkävuodet vaivasivat ympäri Eurooppaa. Meksikon Inkavallan ryöstelyn myötä kullan määrä Euroopassa kasvoi. Suomessa talonpojat eivät pitäneet tuon ajan eliitistä ja käynnistyi nuijasota aatelistoa ja sotaväkeä vastaan. Uskonpuhdistus oli osa globaalia liikehdintää, johon kuului Ranskan uskonsodat, Englannin Henrik VIII tapa katkaista välit katoliseen kirkkoon ja muodostaa anglikaaninen kirkko, Speyerin valtiopäivät, jossa joukko ruhtinaita ja keisarillisia kaupunkeja vastustivat Wormsin ediktiä ja tukivat Lutheria. Jotain oli mennyt katolisessa maailmassa raiteiltaan. Trentossa katolista kirkkoa uudistettiin kuin Euroopan Unionia ja euroa tänään, tarkoituksena korjailla valuvirheitä vastineeksi uskonpuhdistukselle. Alankomaat kapinoivat Espanjaa vastaan eikä ole uutta Hollannin toiminta tänäänkään. Tuolloin kuitenkin metropolit olivat siellä vielä vaatimattomia ja bolwerkin, paalutetun tukkirakennelman ympäröimiä, josta tuli myöhemmin käsite Bulevardi kehäkatuna puistoineen. Meni kuitenkin vielä aikaa ennen kuin paaluaidat purettiin Pariisissa. Puola-Liettua muodostui ja suomalaiset ryhdistäytyivät Mikael Agricolan avustamana. Ruotsia ja samalla itäistä maakuntaa Suomea hallitsi Kustaa Vaasa. Venäjä sai Iivana Julmasta ensimmäisen tsaarinsa. Suurten nimien vuosisata Vuosisadan suuria nimiä olivat Thoma Moore, Herman Cortes, Miguel de Cervantes, William Shakespeare, Michelangelo, Oda Nobunaga jo edellä mainittujen ohella. Tietysti myös Espanjan vastauskonpuhdistuksen johtaja Filip II, Englannin kuningatar Elisabet I ja uskonsodat päättänyt Ranskan ja Navarran kuningas Henrik IV. Suleman Suuri oli osmanien merkkihenkilö ja uudistaja. Kovin usein me unohdamme kokonaan merentakaiset suurnimet ja tapahtumat Amerikassa, Pohjois-, Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa ja Afrikassa. Eivät he suinkaan osattomia olleet kolonialismin ajan Euroopan tapahtumissamme. Pohjois-Amerikassa alkuperäisheimoja ja kulttuureja tiedettiin olevan lähes 200 ja Keski-Amerikassa korkeakulttuureja niin ikään tusinan verran sekä vastaava määrä Etelä-Amerikassa. Niiden merkitys Eurooppaan oli kolonialismin aikana ja siirtolaisuuden alkaessa myös kirkkoihin ja maalliseen vallankäyttöön erittäin merkittävä. Tietoa siirtyi valtavat määrät ja sitä myös käsiteltiin, ei vain orjia tai harkoiksi valettuja korkeakulttuurien kultaa. Maissi, peruna, tomaatti ja suklaa tuotiin nekin Eurooppaan. Epäyhtenäinen protesti Kirkon virallista oppia vastaan hyökänneet ei sekään ollut yhtenäinen ja niin kirkon jakautuminen ei loppunut vain luterilaisuuteen vaan jatkui anglikaanisen ja reformoidun kirkon kautta lukusiin joukkoon vapaita suuntauksia. Keskeisiä henkilöitä olivat kuitenkin saksalaiset, sveitsiläiset ja ranskalaiset teologit, Lutherin rinnalla siis Ulrich Zwinglin, Philipp Melanchton ja Jean Calvin. Nämä vaikuttavat edelleen myös omassa ajassamme ja Euroopassa, mutta myös kolonialismin kautta syntyneissä kulttuureissamme globaalisti. Tämä tahtoo nykyisin unohtua. Taistelu oli pääosin valtataistelua kirkon ja maallisten ruhtinaitten välillä. Se ulottui toki myös merten taakse, jonne katolisen kirkon oli aina vain vaikeampi saada otetta omiin uskottuihinsa. Ruotsissa, ja samalla siis myös Suomessa, Kustaa Vaasa otti ohjat kokonaan omiin käsiinsä ja sai näin kirkon omaisuuden kruunulle. Henrik VIII toteutti taas aivan oman uskonpuhdistuksensa. Se oli laiha poliittinen uudistus eikä voinut kestää kuin hetken. Moraalinen rapautuminen Paavin vallan moraalinen turmeltuminen ei ollut vain valtapeliä maallisen vallan kanssa vaan ulottui myös kirkon sisäisiin skismoihin ja jälleen voimme hakea samoja kokemuksia omasta ajastamme ja sen kokouksista ja konsiileista, joita pyritään asettamaan jonkun toisen vallankäyttäjän ohjailijaksi. Samalla konkreettisia tuloksia ei oikein synny ja kansa kokee jäävänsä kokonaan rakenteiden ulkopuolelle ja on osallisena vain anekaupassa, verotuksessa, jota ei käytetty luvattuun köyhien hoitoon vaan vaikkapa Pietarinkirkon rakentamiseen. Lutherin oli siitä huomautettava. Arvostelu Paavia ja kirkkoa vastaan oli paljon muutakin kuin vain Raamatun arvovallan arvioimista suhteessa paavinvaltaan ja kirkolliskokoukseen. Lutherin kirjoittama “Kirkon Babylonin vankeus” ja “Kristityn vapaudesta” olivat kuitenkin vallankumouksellisia ja alku demokratialle, jossa ihminen oli vapaa ja riippumaton sekä ei kenenkään alamainen. Nyt olemme jälleen samassa pisteessä. Ei ole helppoa elää jonkun komennossa ja alamaisena, jos tämä on vielä koko ajan väärässä ja harhaoppinen, moraaliton peluri. Lutherin julistaminen pannaan ja valtakunnankiroukseen olivat jo osa kansainvälistä konfliktia mutta myös diplomatiaa. Wormsin valtiopäiville päästetty Luther oli Fredrik Viisaan ja Kaarle viidennen yhteistä sopimusta, jossa Kaarle V antoi Lutherille luvan kulkea maansa läpi turvallisesti. Jälleen yhtymäkohtia löytyy omasta ajastamme, jossa valtion päämies ottaa miehen suojelukseensa ja toinen antaa luvan kulkea maansa läpi joutumatta vangituksi kertoessaan jotain salattua tietoa tai julkaistessaan epäkohdista, salatuista. Nettiyhteisöt ovat näitä nyt kohta tulvillaan. Elämmekö uudelleen vuotta 1513? Maltillisesta ääriliikkeisiin Uudistusohjelma oli katoliselle kirkolle radikaali ja se alkoi laajeta ilman netin apuakin. Raamatun käännöstyöt käynnistyivät kansankielisinä nekin. Toki samalla avautui paljon muita sellaisia ovia, jotka muuttivat maailmankuvaa myös kaukana Ruotsin itäisessä maakunnassa, Suomessa. Sveitsin merkittävimmäksi papiksi oli kohonnut taas Ulrich Zwingli. Näin alkoivat poistua sellaiset tavat, joita ei voitu mitenkään perustella Raamatulla. Sotapapiksi myöhemmin muuttunut Zwingli oli ihmisenä malttamaton ja odotti uudistuksilta enemmän ja nopeammin kuin mihin se oli Euroopassa vielä mahdollista. Saksalais-roomalaisen keisarikunnan väestöstä talonpoikien osuus oli liki 70 % ja uskonpuhdistus muuttui siellä myös sosiaalisten olojen korjaavaksi kapinaksi. Talonpojat uskoivat taistelevansa tasa-arvoisen Jumalan valtakunnan puolesta ja se oli jo liikkaa oloissa, jotka muistuttivat maaorjuutta. Teloitettuja talonpoikia oli noin 100 000. Näin radikaalia toimintaa Lutherin oli vältettävä ja haettava tuon ajan verotukselle uudenlainen käytäntö ja kohteet, kuten oman aikamme köyhät, opettajat ja kirkon työntekijät. Matka hyvinvointivaltion oppeihin oli kuitenkin vielä pitkä. Moraali oli kuitenkin taas paikallaan. Retuperän oppineet Samalla kävi selville kuinka huonolla tolalla myös pappien omat opit olivat ja niin oli kirjoitettava opaskirjoja heitä varten Iso katekismuksena ja tavalliselle rahvaalle Vähä katekismuksena. Suomessa, Ruotsin itäisessä maakunnassa, näitä luettiin edelleen 1900-luvulla ja kai vielä tänäänkin joku uudistettu painos löytyy ja lukutaitohan Suomessa on säilynyt kansainvälisten tutkimusten mukaan hyvänä. Itse muistan lukeneeni katekismukseni ulkoa jo alle kouluikäisenä. Mikael Agricola oli hyvin maltillinen uskonpuhdistaja Suomessa. Hän kunnioitti vanhoja traditioita ja tärkein työ oli luonnollisesti suomen kirjakielen luominen Raamatunkäännöksen yhteydessä. Oleellista oli, että Ruotsissa uskonpuhdistus oli poliittinen ilmiö siinä missä Henrik VIII:n Englannissakin. Jotain samaa odotettiin myös EU:n kohdalla ja etenkin liityttäessä sen ytimeen. Pohjoismainen yhteistyö ei kuitenkaan tässä toteutunut ja se oli virhe poliittisen valuutan Pohjolassa ja sen traditiossa vastassa katolinen Eurooppa. Englannissa uudistus oli laadultaan kehnompi ja opinkappaleisiin se levisi vasta poliittisten uudistusten jälkeen. Katolisuus palasia ja työ oli aloitettava alusta. Pohjolassa, ja etenkin Suomessa, uskonkappaleet olivat lähellä kansan omaa uskomuksia ja onomatopoeettista, luontoa mukailevaa kieltämme. Pietistiset liikkeet syntyivät myöhemmin ja nekin saivat omat kansalliset ja maakunnalliset erityspiirteensä. Ne ovat säilyneet yllättävän muuttumattomina. Reformoitu ja riippumaton Valtioista riippumaton ja reformoitu liike sai alkunsa ankarasta Jean Calvinin työstä Zwinglin työ jatkajana. Syntyi ajattelua, jossa voitiin olla myös maallista esivaltaa vastaan, joka taas ei ollut lutherilainen näkemys. Ennaltamääräämisoppi syvensi tätä ajattelua. Jotkut pelastuu, toiset ei, ennalta määräten. Syntyi korkea työmoraali ja se näkyy tässä suuntauksessa myös tänään. Valtiolta ei odoteta apua ja uskonnollinen moraali, etenkin työmoraali, on korkea. Protestanttien oppikeskustelut jatkuivat kauan ja ovat myös osa omaa aikaamme. Seurasi sotilaallisia toimia ja uskonsotia. Katolinen vastauskonpuhdistus toi mukanaan hengellisiä seuroja, joista ehkä tunnetuin on Ignatius Loyolan perustama Jesuiittaveljeskunta. Ilman kiinteää luostarielämää heidän toiminta oli dynaamista ja liikkuvaa. Tutuksi on tullut käsite “tarkoitus pyhittä keinot.” Juuri jesuiittojen aktiivinen toimita esti omalta osaltaan protestantismin leviämisen Puolaan, Itävaltaan ja eteläiseen Saksaan. Vielä tänäänkin sen voi havaita kulkien näitä alueita ja vertaillen niiden taloudellisia ja kulttuurisia eroja viereisiin maakuntiin. Suomen vertailu Itävaltaan ei ole aina oikein onnistunutta. Olen tästä poliitikkoja ja talousoppineita joskus humauttanutkin. Paradigmainen muutos Uskonpuhdistuksella oli valtavat vaikutukset maailmankuvaamme ja sen muutoksiin. Se oli siis 1500-luvun alusta käynnistynyt paradigmainen prosessi, joka eteni loputa kaikille mantereille, myös Afrikkaan, Aasiaan ja etenkin Amerikkaan. Tässä se muistuttaa eniten omaa aikaamme, jossa muutos on vain nopeampi ja koskee 7000 miljoonaa ihmistä. Tuolloin vain vajaata kymmenettä osaa tästä. Nykyisin kristityistä katolisia on runsas miljardi, ortodokseja, reformoitujen kirkkojen jäseniä ja lutherilaisiin kirkkoihin kuuluvia, jokaisessa kolmessa uskontokunnassa vajaa sata miljoonaa. Pohjoismaat ja Saksa ovat tunnetusti lutherilaisuuden vankinta ydinaluetta. Ennen uskonpuhdistusta kristillinen kirkko oli jakautunut vain kahteen osaan, katolisuuteen tai ortodoksisuuteen. Suomen näkökulmasta syntyi vahva pohjoinen lutherilainen alue, jossa katolisuus oli jopa kuoleman rangaistuksen uhalla kiellettyä muilta kuin paavin läheteiltä. Syntyi Pohjola ja Perussi, joka näkyy ja tuntuu myös tänään, saati maailmansotiemme aikana. Tämä koski myös tiedettä ja taidetta, kulttuuriamme ja se suuntautumista osana Ruotsia. Protestanttien ja katolisten välille syntyi syvä kuilu, joka tuntuu ja näkyy vielä omana aikanammekin vaikka kirkko ja uskontomme onkin maallistunut. Jos viha ei voi purkautua pitkänä, vuosisatoja jatkuneena geneettisenä tai sosiaalisena pääomana näiden kirkkokuntien välille, se etsii tätä purkautumistietään jossain muualla. Jos aggressiivinen ihminen tai kulttuuri ei pääse purkamaan vihaansa muihin, hän purkaa sen lopulta itseensä. Uskonpuhdistuksen vaikutukset eivät olleet toki niinkään kirkollisia kuin maalliseen elämään ja sen kulttuuriin vaikuttavia, etenkin juuri Suomessa. Poliittiset liikkeet liittyivät moraalikäsityksiin ja ovat sitä tänäänkin. Samoin sosiaaliset uudistukset ja hyvinvointiyhteiskunnan synty ovat osa tätä samaa liikehdintää. Ilman normeja ja moraalia on vaikea perustella ja ymmärtää uutta lainsäädäntöämme sekä sen noudattamista. Reformoidut perustelivat kansanvaltaa usein Raamattuun ja omaan oppiinsa vedoten. Valtiollinen järjestys ja lakikirja, Raamattu sen vieressä, veivät kohti kolminaisuusoppia nekin. Työmoraali ja oman aikamme kapitalismi alkoi saada sekin muotonsa tästä uskonnollisesta reformista, josta myös tänään meille saarnataan. Pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Jumalanpalveluksissa käytetty musiikki ja kieli levisi sekin ja oli alkuna sille kulttuurille ja taiteelle, jonka keskiössä oli Suomessa luterilainen oppi. Virret ovat vanhoja gregoriaanisia kirkkolauluja tai maallisia laulujamme. Kalvinistit saivat käyttää vain suoraan Raamatusta lainattuja tekstejä virsissään. Tiede ja tutkimus, uutta hakeva ja luova henki, innovaatioiden etsintä myös symboleista, kielestä, nuotista, väreistä ja organisaatioista oli saanut sytykkeensä. Oli syntynyt jopa valuutta, joka oli liki Preussin ja Pohjolan sekä Hollannin yhdistävä ja yhteinen, mutta sitten tulivat tunarit ja pilasivat kaiken. Yhteinen historia yhdistää ja jakaa mutta luo myös rikkautta rajoja rohkeasti ylittäen.

Mediavarkaat

Miksi suomalaiset suuttuvat aina, kun Päivi Räsänen puhuu uskosta, kysyy Suomen Kuvalehti kannessaan ja vastaa siihen itse sisäsivuillaan. Uutinen on tehtävä tänään aroista asioista, herätettävä ihmisiä unestaan, ravisteltava. Uskonto on sellainen arka aihe ja siitä saa uutisen, ainakin yhden Suomessakin. Kun kansanlähetys kertoo, miten ihmisen olisi elettävä se ärsyttää, kertoo sama lehti ja on varmaan oikeassa. Pilattu mediaviihde Päivi Räsänen ei ole suostunut toimittajan haastateltavaksi. Sen sijaan Greenpeace tekee juttunsa tarttumalla marginaalissa olevaan ministeriin ja toimittajaan, huonosti mediansa taitavaan valtion virkamieheen, Timoseen. Vihreä liike sai aikanaan huomiota tempauksillaan, jotka olivat vastaan suuren enemmistön valtavirtaa. Tänään pääosa kansasta ja sen puolueista hyväksyy, totta kai, ympäristön ja luonnonhoidon sekä hakee luonnonvaroilleen kestävää käyttöä. Vihreä liike ei ole enää Suomessa asiansa kanssa marginaalissa ja sen vanhat vallankäyttäjät ovat yleispuolueen vallankäyttäjinä, kuten takavuosien vallankumouksellinen vasemmisto ja demareitten vähemmistösiipi. He eivät poikkea enää mitenkään kansan valtavirrasta ja Greenpeace ei saa huomiota enää edes Jäämerellä, kun ministeri kutsuu murtajan miehistön kahville ja samalla pilaa pitkään valmistellun mediatapahtuman Jäämerellä. Sellainen oli virhe mediayhteiskunnassa. Osmo Soininvaara ei edusta hänkään enää sitä joukko, joka on taipuvaista tekemään mediaviihdettä feministeinä yleispolitiikasta mitään ymmärtämättä, lohen noususta Kemijokeen nyt puhumattakaan. Mediatapahtuma on järjestettävä uudella tavalla ja niin vihreitten ikoniksi kohonnut puolueen näkyvin naishahmo saa mennä. Sama näyttää odottavan pian Päivi Räsästä ellei hän löydä huomiotalouden ja vanhan median suunnalta itselleen sellaista roolia joka olisi tähän aikaan sopiva. Enää muitten moittiminen tai itsensä korottaminen, vihreitten tai uskovien tapaan muita paremmiksi, ei toimi. Paluuta 1970-luvun mediajulkisuuteen ei ole ja renttuilulla suosionsa saaneet ovat liian suuri riski, kun koko kansa renttuilee jo eikä siitä saa pisteitä, se on valtavirran elämää mattinykästen maailmassa ja juoppohullun päiväkirjassa. Kahta samanlaista kirjaa ei tarvita. Hullun kiilto silmissä Poliittisissa liikkeissä ja uskonnoissa on aina mukana suuria massoja mutta myös fanaatikkoja flegmaatikon kokemana. Asiansa kanssa kiihkoilevia ja karismaattiseksi kutsuttuja henkilöitä, silmät loimuten hurmiosta. Osa heistä on poikkeuksellisen älykkäitä ja tulevat toimeen muilla elämänalueilla mutta eivät enää kiihkoalueellaan, kirjoittaa Apu lehden aina heittolaukauksissaan lähellä totuutta osuva toimittaja Yrjö Rautio. Virhe on vain 180 astetta. Näillä ihmisillä, fiksuilla fanaatikoilla, jokin asia menee raiteiltaan, kun tuo sielun arka alue lähestyy ja jo lapsena sen oppi tunnistamaan ainakin Savossa eläen, ihmisiä silmiin tuijottaen ja heitä kuunnellen, seuraten, runoja lausuen. Kun sanoilla leikitään, pelataan shakkia, vastapuoli on saatava raivoon, hullun kiilto silmiin, viemällä häntä heikoille jäille, kohti fanaatikon kiihkoaluetta tai täydellistä tietämättömyyttä Sokrateen tapaan eläen. Stefan Sweigin shakkitarinassa vanhan mestarin voittaminen sujui juuri tuolla uuden mestarin tavalla tunnistaa vastustajansa heikkous, hulluuden lähde. Aina tämän fanaattisuuden takana ei ole mielenterveysongelma ja fiksut fanaatikot ovat ääriliikkeineen vaarallisimpia, tietää myös Yrjö Rautio ja elättäen itsensä perhelehden ja konservatiivisen elämän ehdoilla sinne juttunsa kirjoittaen. Sama pätee jokaista Suomen Kuvalehden kirjoitusta ja etenkin sen pääjuttua ja artikkelia, joka on tarkoitettu juuri tuon lehden lukijalle, keskiluokan konservatiivin pohdittavaksi. Nälän filosofiaa Kovat rasvat ja pehmeät arvot ja asenteet pilaavat nyt kansakunnan kunnon ja ihmisen terveyden. Kun punaista lihaa ei saa enää syödä on syötävä vihreää, sinistä ja violettia lihaa. Kun ruokasuositukset vaihtuvat viikoittain, siinä missä poliittiset puolueemme gallupeineen sekä sitä kautta arvomaailmamme, ainut uskottava ravintosuositus on nälkä, jonka hoitaa saatavilla oleva ravinto, mitä se nyt lähivuosina sitten onkin oman maataloutemme vähetessä tai loppuessa kokonaan. Kun muuta tapaa erottua huomiotaloudessa ei enää ole, on haettava sen vastakohtia ja edettävä median tavoittelussa kuten Hegelin spiraalissa sen seuraavalle tasolle kavuten. Näin Hirvisaari kohosi osaamisensa seuraavalle portaalle ja Rautio kuvaa sen tapahtuvan myös uutena symbolivalintana, jossa rasismi kuvataan nuivana elämänä. Rautio pelkää toimittajana uuden innovaation rakentajia ja näkee heidät älykköinä joita ei voi oikein ymmärtää, koska eivät ole oikein hulluiksikaan luokiteltavia, itseään tarkoittaen. Fasismissa ja natsismissa näitä fiksuja oli siinä missä Stalinin joukoissa ja suomalaisessa taistolaisuudessa. Äärimmäinen sadistisuus on yhtä pelottava kuin äärimmäisyyteen viety messiaaninen uhrautuminen ja altruismi hedonismin rinnalla. Terävä havainto on löytää miljoonien joukosta erilaisia ihmisiä, myös lahjakkaita. Toimittajan pohdintoja Aikamme toimittajien näkyvintä työtä on pyrkiä analysoimaan ja usein juuri ihmistä tai yhteisöä, kokonaisia kansakuntia ja valtiota tai valtioliittoja. Se on ainut keino saada asiansa jäsenneltyä ja ymmärretyksi vaikka onkin tehtävänä mahdoton. Miten kertoa miljoonien kulttuurien edustavan tiettyä yhtä piirrettä, kun siihen ei kykene edes oman itsensä tai puolisonsa, lastensa kohdalla, saati määritellessään paria ihmistä kansanedustajina. Toimittajan hulluus on laadultaan harmittominta, kun mukana on medialukutaito eikä toimittajien juttuja lue muussa merkityksessä kuin etsien ajan henkeä ja syytä ihmisten pahaan oloon tuon päivän medioitaan seuraten. Se on hajonnut jäsentymättömäksi ja oma kyky sen rakentamiseen on rajallinen. Toimittajalla on sentään viikko aikaa tehdä juttunsa viikonlehtiin ja joskus ne ovat vain muutaman kappaleen mittaisia ja puristettu liki aforismin muotoon ilmoitusten ja mainosten lomaan ja niiltä tilaa viemättä. Aforismitkin ovat tuttuja, tuhansia kertoja kirjoitettuja ja moneen muotoon väänneltyjä, samoja. Helpoin tehtävä on urheilutoimittajalla, jonka on vain kyettävä pohtimaan, onko Kimi Räikkönen tulevalla kaudella Ferrarin ykköskuski vai ehkä sittenkin Fernando Alonso. Sitä voi kysyä tuon päivän alan ammattilaisilta tai vastata itse kertoen, kuinka Kimi ei tiedä vaan saa vastauksen vasta kun kisat on kisailtu. Räikkösessä ei ole mediapellen tai fanaatikon hullua kiiltoa silmissä eikä häntä kannata edes haastatella. Hän lähtee viidennestä rivistä ja tulee järkevien rengasvaihtojen sekä kahteen turva-autoon luottaen toisena maaliin. Sebastian Vettelille hän ei voi mitään, mutta ei voi kukaan muukaan tällä tähdellä ja Reb Bullin ohjaimissa. Sellaiseen Kimi ei nyt erehtynyt, tallikaveriksi ylivoimaiselle haasteelle. Kulttuuritoimittajan essee Kulttuuritoimittajan työssä silmissä on välähdettävä myös joskus älykkään ihmisen tuiketta ja tänään 12.10 Helsingin Sanomissa hurjimman haasteen on ottanut itselleen toimittaja Juhani Karila. Hän on käynyt läpi määrättömän määrän maailman huippujen nerokkaiksi väitettyjä töitä niin kirjallisuudessa, kuvataiteissa, kuunnellut musiikkia ja lukenut lennokkaita alan kriitikkoja. Tästä valtavasta työstä huolimatta taide ei ole toimittajaa muuksi muuttanut, elämys on jäänyt ohueksi. Mistään ei löydy niin turhantärkeää, pätemisherkkää ja kateellista porukkaa kuin taidepiireistä, kiteyttää Karila monen jo aiemmin löytämän suuren havainnon ja palaa tätä kautta Yrjö Raution jo havaitsemaan hulluuden juurille, omilleen. Toimittaja Karila vertaa lauantaiesseessään kokemustaan tyhjistä tauluista ja taiteen kokemuksesta luurangoksi, joka jää käteen suurenkin taistelun jälkeen. Ernest Hemingwayn jo vähän kulunut tarina “Vanhuksesta ja merestä“ vuodelta 1952, suuresta kalasta ja sen ruodosta, saa taas kerran käyttöä ja siinä on kerrottu kaikki se, minkä suomalainen mies voi saada evääkseen taiteesta ja sen tekijöistä suurenkin ponnistelun jälkeen taidekriitikkona eläen Hesarissa sekä hakien uutta keskustelua, provosoiden tai ehkä sittenkin ihan vakavissaan. Eroottinen elämys Siinä on samaa hulluutta kuin Jari Kimmo Johannes Sarasvuon tavassa tuijotella edessään istuvan kirjailija Sofi-Elina Oksasen polvia ja muistuttaen hetkestä ennen hiihtolegenda Virpi Kuitusen tapaamisesta. Ihmisen silmissä elävä hulluus ja fanaattisuus ei sammu edes televisiokameroitten edessä, kun vieressä on pyydystettävä paljaspolvinen nainen. Narsistinen julkimo hänkin, samalle tuoksahtava, Patrick Syskinden parfymöörin taitoja käyttävä tuoksuton Jean-Baptiste Grenouville. Siinä samalla vastataan siihen ikuiseen kysymykseen, jonka Suomen Kuvalehti heittää omassa kansitekstissään. Miksi kansa suuttuu aina, kun joku alkaa tulkita heidän tuntojaan ja kertoa, mitä heidän tulisi kokea tai jättää kokematta jumaluudessa, uskossa ja elämänsä lahjassa ylipäätään. Ihmisten välillä kun on keihästä heittäen kovin suuria eroja ja sama koskee älykkyyttä, lahjoja, persoonallisuutta, ahkeruutta, motiiveja, emootioita, tunne-elämän rikkautta tai vaikkapa kykyä pitää itsensä hoikkana tai taipumuksena on pyöristyä muiden Pohjolan ja napa-alueiden eläjien tapaan ja etenkin ennen talvea. Jokaisella ihmisellä on itsestään ja muista omat illuusionsa ja harhansa, eikä niiden yhdistely kansakunnittain ole yhtään sen ylevämpää, kuin epäonnistua yhden ihmisen, itsensä, tuntemisessa ja kuvauksessa silloin, kun kyseessä on eroottinen elämys ja sen esittely, suvun jatkamisen jalo taito.

Huomenta sinne Alaskaan

Uusi teknologia ja tekstiviestit ovat syöneet jo ties monenneko suomalaisen poliitikon uskottavuuden. Turkulainen tekstarien mestari hankkiutui aiheesta koulutukseen tai terapiaan ja nyt Heidi Hautala joutui palauttamaan mieleensä lähettämäänsä viestin Alaskaan. Aiemmin viestin viejä oli joku ministeriön korkea virkamies. Ei ollut enää testiviestin tultua julkisuuteen. Mytomania Olen aiemmin kirjoittanut useammankin artikkelin patologisesta valehtelusta, mytomaanikon elämästä. Se on ongelmana lähellä narsismia ja sen häiriöitä sekä tunnevammaisuutta. Moni on katsonut leffan, jossa Jim Carrey vääntelee naamaansa komediassa “Valehtelija valehtelija”. Hänellä on ongelmia pysyä totuudessa edes yhtä vaivaista vuorokautta menettämättä työpaikkaansa ja perhettään. Olisiko mahdollista että elämme tällaista yhteiskunnallista vaihetta? Miksi suomalaisen on niin vaikea pysyä kaidalla tiellä poliitikkona silloin, kun kyse on rehellisyydestä? Jos Heidi Hautala olisi muistanut asian oikein heti alussa, hän olisi ministeri vielä tänäänkin. Häntä moitittaisiin enintään huonosta hallinnosta mutta kahvikupin ääreen kutsuttu valtion omistaman yhtiön istuva johto on jo hyvinkin laillista ja avustaahan Suomi omia aktivistejaan myös Murmanskissa. Tekikö Hautala toistamiseen saman virheen, alkoi muistaa koko ajan aiemmin unohtamaansa? Tosiasiallinen syy Heidi Hautalan eroon oli luottamuspula ja väärä informaatio sekä piiloutuminen aluksi virkamiehen selän taakse. Se vei pääministeri Kataisen tuen sen jälkeen, kun tuo tekstiviesti “Huomenta sinne Alaskaan” oli vuotanut julkisuuteen. Nobelin arvoinen moraali Olen kirjoittanut runsaasti aiheesta, joka liittyy demokratiaan, poliittisiin instituutioihin, vallan kolmijakoon, jossa mukana on nyt myös mediayhteiskunnan vahvin vallankäyttäjä, neljäs valtiomahti, sekä viidentenä sosiaalinen media ja sen kasvava valta kansalasimediana. Vielä enemmän olen kirjoittanut taloudesta ja psykososiaalisista rakenteista, kiusaamisesta ja nepotismista, joissa vaikuttajana on normisto ja moraali, arvot sekä puolueille aatteellisuus. Politiikkaan kun vaikuttaa järjen ja arvojen rinnalla tunteet, emotionaalinen ilmapiiri ja luottamus. Jos moraali alkaa rapautua, syntyy ongelmia myös taloudessa ja kansallisvaltion taloudenpidossa. Taloustieteilijät ovat hankkineet moraalifilosofeina useitakin Nobeleja. Näin Nobelien jaon aikaan on syytä muistaa, kuinka pääosa valituista on tavalla tai toisella ollut osallisena juuri eettisten ja moraalisten pohdintojen parissa etenkin taloustutkijoina. Toki nämä arvot korostuvat myös lääketieteessä ja perustutkimuksessa, kemiassa ja fysiikassa. Peli on sielläkin kovaa, mutta jossakin kulkevat rajat ja nyt palkinnot jaettiin jälleen kerran korostaen eettisiä ja moraalisia valintoja niin kirjallisuudessa, jossa palkinnon sai tuttu nimi ja reaalimaailman novelleja kirjoitellut Kanadan “Anton Tsehov” Alice Munroe sekä rauhanpalkinnon parhaillaankin aseita purkava kemiallisten aseiden kieltojärjestö. Viisaita valintoja molemmat. Ei pidä palkita ihmistä, jonka ikä ei ole sopiva, ja palkinto voisi vaikuttaa myöhempään tuotantoon. Kovin kaukana eivät ole moraalisista, ja etenkin eettisistä kysymyksistä, fysiikan hiukkastutkijat ja kemian sekä lääketieteen Nobelin voittaneet joutuvat pohtimaan näitä asioita koko ajan työssään. Hiukkasista palkintonsa voittaneiden teoriat olivat 50 vuoden takaa, eikä heillä ollut hajuakaan kuinka aihetta myöhemmin tutkitaan hiukkaskiihdyttimissä vuonna 2012. Kun Einstein kehitteli omia teorioitaan alle 30 vuoden iässä, hän ei tiennyt niiden merkityksestä ydinenergiaan. Perusteoria ja käytäntö ovat eri asiaa ja Einstein oli perustutkija. Juutalaisille sellainen suotiin kun saksalaiset keskittyivät arvostetumpaan soveltavaan insinöörityöhön. Hän käytti loppuelämänsä jopa tutkimukseen, jossa hän oli kumoamassa löydöksiään uusien löydöksien tieltä. Narsismin harhat Kovin usein työstä on syytä luopua tai vaieta, jos sen tulokset tai niiden käyttö on vaaraksi vaikkapa ympäristölle tai ihminen sen soveltajana ei välttämättä käytä tuloksia eettiselle ja moraalisesti hyväksyttävällä tavalla. Palkituksi tuleminen tai oman asian edistäminen, hintaan mihin hyvänsä, eivät ole aina tutkimuksen ja tieteen tärkeimpiä motiiveja. Vielä vähemmän oman asian todistaminen oikeaksi tai totuuden etsiminen ja sillä vakuuttaminen. Totuus tulee jos on tullakseen ja aina sitä tullaan muuksi muuttamaan, lopullista totuutta ei ole. Narsistiset häiriöt tieteessä johtavat vain oman totuuden ikuiseen esittelyyn, pönkittämiseen ja samojen luiden, itse piilotettujen, uudelleen löytämiseen. Poliitikon tehtävä on vakuuttaa ihmisiä totuudella tai sellaisella maailmankuvalla, jossa oma dogmi ja opit, arvot ja asenteet, ovat usein puhdasoppisia ja ortodoksisia. Ne sopivat huonosti sellaiseen yhteiskuntaan, jossa muutos on ainut pysyvä ja uuden etsiminen ja löytäminen innovaatioyhteiskunnan talouden ainut todellinen perusta. Tämä koskee myös ympäristöongelmia ja niiden ratkaisua, tai ainakin näiden ratkaisujen hakemista. Käytännössä yhteiskunta on kompromissi ja sen tekijät diplomaatteja. Itsetarkoituksellinen huomion herättäminen ei oikein enää toimi oman aikamme reaaliaikaisen yhteiskunnan monikulttuurisessa maailmassa. Se on ohimenevä ilmiö kiitos internetin nuoruudesta ja sosiaalisen median alkuvaiheista. Suomalaisen kirjallisuuden päivä Alice Munron kirjoja on suomennettu ahkerasti ja uusin on tulossa joulumyyntiin. Kerronta on niissä todella tsehovmaisen eleetöntä, mutta ei toki niin kuivakasta. Tyyli on lisäksi tasaisempaa eikä niin epämääräistä kuin Tsehovin tuotannossa tahtoo olla. Päinvastoin, mukana on hienosti virittyvää pohdintaa ja vietynä tavallisen ihmisen psykologiseksi realismiksi. Siis sellaista, jonka oivaltamiseen ei tarvita muuta kuin omaa elämänkokemusta ja lähiympäristön seurantaa, tavallisen ihmisen tavallista elämää ymmärtäen. Syntyen heinäkuun kymmenes päivä ja ravun merkeissä, päivälleen kaksi vuosikymmentä aikaisemmin kuin oma napanuorani katkaistiin siihen geneettiseen siltaan, jonka ikä on tuhansia vuosia ja jossa kohdussa koemme liki kaikki pitkän evoluutiomme vaiheet kiduskaarineen ja karvapeitteineen. Olemme uskomattoman iäkkäitä otuksia syntyessämme. Alice Munroe sai tiedon palkinnostaan Aleksis Kiven päivänä, suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Kirjoitin tuona hetkenä myös kiitossanani seuraavaan julkaistavaan kirjaani ja se jatkoi samalla matkaansa kustantajalle. Se oli jo kolmas kirja tämän vuoden aikana ja samalla ylivoimaisesti työläin, useita vuosia vaatinut. Suosittelen Heidi Hautalalle kertausta Alice Munroen kirjoista. Ainakin Tammen Keltaisen kirjaston keräilijöiden painokset “Julkisia salaisuuksia”, “Sanansaattaja” ja “Kerjäläistyttö” voisivat olla nyt kohdallaan kun ministerin kiireet helpottavat.

Vanhustenpäivän puhe

Mitä nämä ovat: Enemmän laatu elämään, yhdessä eteenpäin, välittäminen on elämäntapa, työ vaatii tekijänsä, turvallisesti kotona, kuntoutuminen kunniaan, meitä on moneksi, vapaaehtoisuus voimana, yhdessä vahvempia. Oikein. Nämä ovat 2000-luvun vanhustenpäivän ja -viikon teemoja. Siitä puuttuu vielä teemat: Naapurina vanhus, ikääntyminen arvoonsa, osallistuva vanhus, oikeus hyvää vanhuuteen ja viisas vanhuus. Loistavia teemoja. Luin ne nyt ensimmäisen kerran. Ovatkohan omat vanhempani näistä tienneet? Vanhustenpäivä Vanhustenpäivää ja -viikkoa alettiin viettää vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Nyt alkava viikko on teemalla: Hyviä vuosia - Goda år. Valtakunnallinen pääjuhla pidetään Porvoossa Taidetehtaalla. Aleksanterinkadulla. Vuonna 2000 pääjuhla oli Oulussa ja muistan sen hyvin. Juhlapuheen piti silloin ministeri Maija Perho ja teemana oli enemmän laatua elämään. Muina tämän vuosituhannen pääpuhujina ovat olleet Tellervo Koivisto, John Vikström, Tapani Ruokanen, Liisa Hyssälä kahteenkin kertaan, Riitta Uosukainen, Eino Ketola, Timo Airaksinen, Reijo Tilvis, Sirpa Pietikäinen, Riitta Myller ja Tarja Halonen. Tänä vuonna pääpuhujana on arkkiatri Risto Pelkonen. Hänen meriittinsä tunnetaan ja niistä viimeisin on viime vuodelta 2012, jolloin hänet valittiin vuoden isoisäksi. Pipa ja Mama Lapsenlapset kutsuvat isovanhempiaan “Pipaksi” ja “Mamaksi“. Kaikesta huomaa että isovanhemmilla ja lapsilla ovat lämpimät ja arvostavat välit, kertoo toimittaja Kari Uittomäki tekstissään lehdessä, jota ylläpitää Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto. Arkkiatrin vaikuttaa perinteiseltä isoisältä, jolla on tapana viettää aikaa lastenlastensa kanssa aina kun siihen tulee sopiva hetki, kuten juhlapyhät ja muut merkittävät tilaisuudet. Tapaamiset tahtovat vähetä lasten iän myötä, mutta välit ovat rakkaat ja lämpimät, mukana on tukea ja turvaa, viisauttakin. Arkkiatrin kanssa murrosikään ehtineet tyttäret vaihtavat mielipiteitä päivän politiikasta, vaihdetaan näkökulmia, keskustelut ovat avartavia. Tosin Arkkiatrin mielipiteet tahtovat olla hieman erilaisia kuin lastenlapsilla. Arkkiatri toivoo, ettei häntä pidetä aivan kalkkiksena, ikää kun on jo yli 80 vuotta ja kaikkia heidän ideoita ja uusia käsitteitä ei aina oivalla ensi kuulemalta. Nuoret katsova maailmaa melkoisen eri kulmalta kuin ennen sotia syntyneet isovanhempansa. Maailma on muuttunut heidän nuoruudestaan ja Suomi muutoksen mukana. Tavallinen Arkkiatri “Pipa” on sama pipa myös arkkiatrina ja se on hyvä asia. Menestyksestä ei puhuta, vain kohtuullisesta elämästä ja toimeentulosta, ystävistä joita rakastaa ja kyvystä tuntea itsensä, saada sitä kautta itsevarmuutta. Se riittää, pohtii Pipa, Arkkiatri. On tärkeää tietää, että on isovanhemmat, jotka välittävät vaikka matkaa olisi niin fyysisesti kuin joskus henkisestikin. Isovanhemmat eivät ole koko ajan, jos juuri koskaan, puuttumassa heidän elämäänsä. Jonkun verran voi välittää elämän kokemuksiaan ja kertoa asioista, jotka voisi tehdä ehkä toisinkin. Koululaiset voisivat vierailla enemmän vanhustentaloissa, pohtii arkkiatri ja on siinä oikeassa. Vanhuuteen liittyviä asenteita olisi syytä lähteä korjaamaan ja lukea vaikkapa Markku Saviniemen kaunis nekrologi tämän päivän Forssan Lehdestä. Se kertoo juuri poismenneestä Parman pitkäaikaisesta suojelupäälliköstä ja monen alan puuhamiehestä Taisto Teräksestä. Tuskin olisi parempaa hetkeä kirjoittaa Taiston nekrologia kuin juuri vanhustenpäivän sunnuntaina. Vanhuspäivän nekrologi Tapasin Taiston ensimmäisen kerran vaihtaessamme mielipiteitä vanhusten hoidosta puhelimitse jo vuosia takaperin. Olimme kovin samanmielisiä eikä kunnon debattia syntynyt. Taisto oli huomauttanut minua lehdessä isällisistä kirjoituksistani ja minulla on tapana vastata yleensä mieluummin viisaaksi kokemilleni kirjoittajille keskustellen aiheesta kasvotusten tai puhelimessa, kuin käyden turhia turpakäräjiä julkisuudessa savolaisten kanssa heidän toivomuksiinsa eläytyen kolumnisteina, pakinoitsijoina. Taisto kuului niihin ihmisiin, joihin Arkkiatrikin. Hän otti asian omakseen, ryhtyi siihen koko sydämestään ja oli humaani ja lämpöinen ihminen. Tietämys oli haettu kirjoista ja lukien myös rivien välit ja taulukot kunnolla ja argumentoida samalla asiasta, ei sen vierestä. Tutkijana sellaista arvostaa ja ihmisenä pitää merkittävänä, vakaumuksellisena ja asiaosaajana uskottavana. Asiapitoisuus on aina hyväksi. Asiasta puhuva ihminen on lopulta aina itse oman elämänsä herra ja tuntee myös itsensä, on itsevarma. Mielikuvitus on tietoa tärkeämpi Kovia kokeneet ihmiset saavat helposti hoidettavakseen enemmän asioita kuin jaksavat ja muistan Oulun yliopiston rehtorin sanat itselleni, jolloin hän kertoi kuinka jakaa tehtäviä tiedekunnissa siten, että kiireiset ja vaativat tehtävät hän antaa sellaiselle, jolla on jo muutenkin kädet täynnä töitä. Ja sen kyllä huomasi. Joskus isovanhempien viisaudella on kuitenkin hyvä säästää lapsiaan ja lastenlapsiaan. On osattava myös luottaa nuorempiin ja antaa heille myös oikeus ja mahdollisuus tehdä omat virheensä itse. Arkkiatri isoisänä saattaa olla myös ongelma jos rima asettuu samalla tasolle Paavin kanssa kilpaillen ja aikana, jolloin nepotismi tuli kielletyksi juuri Paavin kirkossa jo 1600-luvulla. Virheetön elämä ja ihminen ei ole oikein uskottava isovanhemmaksi, Pipaksi saati Arkkiatriksi. Juhlapuhujien joukossa näyttää vuosien varrella olleen pääosin tavallisia kansalaisia, ministereitä, professoreita ja päätoimittajaksi ehtineitä pappeja ja piispoja. Tavallisia pieniä ihmisiä, presidenttejä ja heidän rouviaan. Harkinta ei ole pettänyt kertaakaan.

Valion päivä ja Brucke Oreckin Suomi

Bruce Oreck, Yhdysvaltain suurlähettiläs Suomessa, on jättämässä meidät. Se on menetys meille suomalaisille. Oreck oppi tuntemaan suomalaisen kansanluonteen ja kuvasikin sitä hyvin. Hän parodio sitä mm. joulukorteissa ja medioitten palstoilla esiintyen paita revittynä uunoturhapuromaisesti, Kippari Kallen ilme kasvoilla ja vahva käsivarsi nyrkkiin koukistettuna, uhoten pelkkää suomalaista sisua. Oreck rakasti myös suomalaista kesää ja etenkin upeaa talvea, uhkasi mojauttaa naamaan sellaista suomalaista, joka vähättelisi tai voivottelisi talveamme. Muutenkin hän oli näkevinään meissä saamattomuutta, hitautta ja omituisella tavalla juopotteluun taipuvaista heikkouttakin. Vain suomalaiset itse vähättelevät ja haukkuvat maataan, päivitteli Oreck. Kukaan muu ei siihen rohkenisikaan, se on suomalaisen oma etuoikeus korostaa maan ja kansan erinomaisuutta. Rehellinen suomalainen Oreck otti esimerkin suomalaisesta luonteesta odotetusti saunan penkillä kärvistellen ja häviten välillä hyiseen mereen vilvoittelemaan. Omituisena hän piti kohtausta, jossa paikalla saunan edustalla laiturilla oli ambulanssi ja paareilla makasi pötköllään kuollut mies. Sydän oli pysähtynyt tässä leikissä mutta se ei mitenkään häirinnyt muita saunojia jatkamasta oluthuuruista saunomistaan. Oli tultu saunomaan ja kuolleet haudatkoot kuolleensa. Saunominen on pyhä asia ja kuoleman kohtaaminen sen ohella on vähäisempi asia etenkin, kun saunassa kuuluukin sekä kuolla että syntyä. Yhdysvalloissa vastaava tilanne olisi johtanut uimapaikan ja laiturin tyhjenemiseen, hiljaiseen rukoukseen ja jokainen olisi lopulta juossut karkuun peläten joutumasta tekemisiin poliisin kanssa vainajan kuolemaa selviteltäessä. Jokaisella kun on siinä maassa jotain sopimatonta tunnollaan ja hämärät kuolemantapaukset johtavat näiden penkomiseen. Tänään Yhdysvalloissa rahat ovat lopussa ja valtion virkailijat palkattomalla vapaalla. Republikaanien äärioikeisto pitää maltillisia vankinaan ja demokraattien on tyydyttävä Obaman johdolla odottamaan kriisin laukeamista. Jenkeillä on tapana viedä kiusaaminen joskus äärimmilleen ja uhata sillä jopa orastavaa talouden nousuaan. Suomessa tällaista pelkoa ei ole. Etenkin Forssassa yllätystä herättää teollisuuslaitostemme lukumäärä. Vaikka liki viikoittain paikallinen media kertoo jonkun tehtaan yt -neuvotteluista ja alasajosta, niitä vain näyttää riittävän moneksi vuodeksi, liki vuosikymmeneksi. Tutut 141 ja CAP -paketit Toinen päivä lokakuuta on Valion päivä ja se tarkoittaa maatalousneuvotteluja EU:n tukipaketeista ja uutisointia, jossa kerrotaan 141 -tuista ja suomalaisille jo tutuksi tulleesta uutisesta Etelä-Suomen maatalouden vähittäisestä alasajosta. Siipieläinten ja sikojen kohdalla tilanne alkaa olla jo toiviton ja märehtiviä lypsäviä näyttää odottavan sama kohtalo. Maitoraja siirtyy koko ajan yhä pohjoisemmas ja lähiruoka sen mukana. Kun tuki maksetaan pääluvun eikä tuotoksen mukaan sekään ei rohkaise nostamaan karjan tuotantoa ja myös alan tutkimus ja jalostus kärsivät. Yhtään valoisampaa kerrottavaa ei löydy puutarhasta tai lasinalaisviljelmiltämmekään. CAP on mahdollisesti nyt hieman pidemmälle ajalle sovittava ja se on sentään hyvä asia. Kun tutkija kysyy kuluttajan asenteista ja arvoista, kotimainen elintarvike näyttäisi ruokakorin täyttävän ja lähiruoka olevan jopa luomuna sitä mitä suositaan, mutta tosipaikassa marketissa ratkaisee kuitenkin ruuan hinta ja pula-ajan markkinat. Olemme koko ajan menettämässä omavaraisuuttamme ja jo yli kolmannes ruokakorista on jotain muuta kuin suomalaista eikä siitä lopustakaan oikein ota selvää. Talous ratkaisee meillä ja Murmanskissa Ilmiö on vakava, mutta niin on myös moni muu asia Suomessa, jolloin pudotuspeli maataloudessa ei jaksa kiinnostaa muulloin kuin Valion päivänä, jos silloinkaan. Luonnonvaroilla elävä talonpoika ja jalostava ketju ei ole sellainen poliittinen vaikuttaja kuin takavuosina ja sen kuuleminen on nyt enemmän oman ymmärryksemme varassa. Tämä ymmärrys on taas valtion budjetissa ja veronmaksaja tahtoo olla sama kuin marketin asiakas. Suomalainen uusin vankidraama jatkuu kuukausia Murmanskissa ja sen yhteydet merirosvoukseen tutkitaan. Kun tehdään kiusaa sitä tehdään molemmin puolin ja silloin Jäämerellä öljyä poraava Venäjä on yhtä vahvoilla kuin suomalainen omalla tontillaan silloin, kun sinne pyrkii vieraan valtion edustajat lippulaivoineen. Kun haetaan puhtaasti huomiotaloutta ja mediajulkisuutta, tähän luonnollisesti on päästy ja sen merkitystä voi joka vähätellä tai liioitella. Oleellista on, että Jäämeri on sulamassa ja myös suomalaiset alkavat hitaasti kiinnostua sen hyödyntämisestä kaupallisiin tarkoituksiin. Itse asiaan ja sen vakavuuteen suhtaudutaan edelleen ikään kuin sitä ei olisikaan. Tapahtuko luoteinen liikenne Venäjän vai Norjan kautta voi olla hyvinkin merkittävä tekijä pohdittaessa Venäjän rikkauksia ja etenkin Suomessa Itä-Lapin luonnonvarojen käyttöä ja kuljetusta. Tämän kortin varaan Greenpeach on luonnollisesti laskenut ja odottaa kohtuullisen nopeita ratkaisuja oikeudelta, joihin myös Putin voi puuttua armahtaen merirosvot kaupallisista syistä. Odotettu turpakäräjä Windfall vero ja ydinvoiman lisärakentaminen ovat aiheuttaneet keskustelua, jossa asetelma ei ole pelkästään oppositio vastaan hallitus vaan myös hallituksen rivit näyttävät rakoilevan. Ilmiö oli odotettu jo hankkeiden alkuvaiheessa ja eritysti Mauri Pekkarinen tuntee molemmat ja on perehtynyt asiaan. Keskustan puheenjohtaja taas tuntee uudet innovaatiot ja on kehittelemässä sähköistä kärryä, jolla viinaralli Virosta sujuisi nykyistä joustavammin suoraan laivan ruumasta ja joutumatta käyttämään omia voimiaan ja trukkeja siirreltäessä tonnin painoisia juominkeja yhä suurempien maastureiden ja rekkojen peräkonttiin. Pääministeri toivoikin, ettei laivoilta rahdattaisi viinoja paljon yli sen minkä oma nielu vetää. Ja sehän on suurkuluttajilla oluena noin parisataa litraa ja risteily. Nämä ovat niitä suomalaisia erikoisuuksia, joihin Yhdysvaltain lähettiläs oli maassamme tutustunut ja ymmärtää, miksi suomalaisten on niin vaikea karsia tehtäviään juuri nyt sosiaali- ja terveydenhuollon menoissa laskematta samalla viinan hintaa. Ainut missä ehkä voisi karsia ovat ehkä potilastietojen arkistointi, vieraiden uskontojen opetus sekä maakuntakirjastot. Mikä on vahva peruskunta ja mikä sopiva sote-alue ovat edelleen avoinna.