lauantai 27. syyskuuta 2014

Ministeriksi Lounais-Hämeestä

Lounais-Hämeen ministerilista sai jatkoa. Aiemmin virkaa ovat hoitaneet sosiaaliministerinä Miina Sillanpää vuosina 1926-1927, Eino Raunio valtiovarainministerinä vuodet 1968-1970, Lasse Äikäs puolustusministerinä vuodet 1979-1982 sekä maa- ja metsätalousministerinä Martti Pura vuodet 1991-1994 sekä Sirkka-Liisa Anttila vuodet 2007-2011. Nyt siis Sanni Garhn-Laasonen ympäristöministeriä aloittaen ja jatkaen seuraaviin kevään 2015 vaaleihin. Yksi vain Forssan Lehden luettelemasta joukosta puuttuu, ministeri Urpo Leppänen. Miina Sillanpään legenda Miina Sillanpää syntyi torpparin tyttäreksi Jokiosiin keskellä nälkävuosiamme vuonna 1866. Jokisoisten keskustassa on Miinalla muistokivi vanhan puretun synnynkodin paikalla. Tokoinrannassa Helsingissä Sillanpäätä on muistettu Aimo Tukiaisen Soihtu-muistomerkillä, jonka jalustassa Sillanpään kasvot ovat kohokuvana. Sosiaalidemokraattisen puolueen johtohahmoihin kuulunut Miina Sillanpää kävi kiertokoulun, tehtaankoulun, työskenteli pumpulienkelinä Forssan puuvillatehtaassa ja Joikoisten naulatehtaassa. Hän muutti varhain Porvooseen piiaksi ja vaihtoi samalla nimensä Vilhelmiina Rikitingista Miina Sillanpääksi. Ura jatkui Helsingin Taloustyöntekijäin Yhdistyksen Palvelijakodista Osuusliike Elannon ruokaloiden ja kahviloiden tarkastajaksi ja lopulta Sosiaalidemokraattisen työläisnaisliiton sihteeriksi. Miina Sillanpäätä ei voi pitää hyvällä tahdollakaan nousevan poliittisen liikkeen teoreetikkona. Hän on käytännön ihminen ja ajoi naisten asiaa ja ensikotitoimintaa pidetään hänen yhtenä saavutuksistaan, tosin hieman kiistellen. Puoluetoimikunnan jäsenenä sekä Naisliiton ja työläisnaisliiton aktiivina Miinalle avautui kuitenkin paikka kohti valtiopäiviä ja kansanedustajuus jatkui peräti 39 valtiopäivät. Miina on pitkäaikaisin naiskansanedustajamme ja ensimmäinen naisministerimme Väinö Tannerin hallituksessa toisena sosiaaliministerinä. Hertta Kuusinen olikin sitten seuraava Pekkalan hallituksen salkuttomana ministerinä. Aikaa ehti kulua yli 20 vuotta, uskokaa tai älkää. Niin sai Miina miehet pelästymään. Sillanpää oli luonteeltaan voimakas äitihahmo ja opettaja. Toimittajana hän oppi välineitä, joita soveltaa kasvatustehtävissä ja diplomatian elkein hän ohitti myös sisällissodan melskeet pitäen matalaa profiilia ja säilytti näin myös porvareitten arvostuksen, tai ainakin kunnioituksen, pelon. Näin hän vältti vangitsemisen toisin kuin monet intomieliset sisarensa. Sotavuosien pitkän parlamentin työn päätyttyä Sillanpää nimitettiin eduskunnan kunniapuhemieheksi. Se oli samalla kiitos kotirintaman naisille. Miinan Sillanpään elämä oli omistettu kokonaan yhteiskunnalle, hän oli legenda jo eläessään. Hän ei mennyt koskaan naimisiin ja se mahdollisti myös toimimisen vastaavana toimittaja. Hän ei ollut miehen holhouksen alainen. Uranuurtaja, naisikoni, Miina Sillanpää kuoli huhtikuussa, Helsingin olympiavuonna 1952 täytettyään edellisenä kesänä 85 vuotta juhlavin menoin ilman perhettä. Unohdettu Urpo Leppänen - perussuomalainen Eino Raunio syntyi Sääksmäellä vuonna 1909 ja kuoli Forssassa vuonna 1979. Ministereistä myös Urpo Leppänen on asunut Forssassa ja kuollut myös forssalaisena. Usein hänet unohdetaan paikallisessa mediassa. Niin nytkin Sanni Grahn-Laasosen nimityksen yhteydessä ja lueteltaessa paikallisia entisiä ministereitä. Siihen voi olla joku poliittinen syykin. Se on surullista ja olen siitä paikallista mediaa tuo tuosta huomauttanutkin, politikoinnista. Eino Raunio sivuutetaan Wikipediassa muutamalla rivillä, Urpo Leppäsestä asiaa löytyy useamman sivun verran. Ja syystäkin. Hän kun oli SMP:n näkyvimpiä hahmoja, sen toinen ministeri Pekka Vennamon ohella ja kansanedustajavuosiakin kertyi Kymen läänin vaalipiiristä maisteri Leppäselle kunnioitettavat 12 vuotta. Sen ohella hän ehti toimia Sorsan neljännen hallituksen työvoimaministerinä ja muistetaan tuosta tehtävästään hyvin. Työttömiä ei maassa saanut olla muutamaa kymmentätuhatta enempää. Leppänen aloitti koulunsa Hukkalan kyläkoulussa samana vuonna kuin synnyin 1951 ja ylioppilaaksi sekä maisteriksi hän valmistui ennätysajassa. Sekin tahtoo hänen kohdalla unohtua. Samoin työ Karjalaisessa osakunnassa, HYY:n edustajistossa ja hallituksessa. SMP:n kannattajaksi Leppänen siirtyi yliopiston palveluksesta ja hänen taustansa muistutti tuossa vaiheessa vielä omaani tai oli lähellä Mauno Koiviston urakaarta. Myös Koivistosta oli tulla yliopistomies Leppäsen tapaan. Leppänen jätti varman työn tutkijan uralla ja siirtyi SMP:n tiedotuspäälliköksi ja myöhemmin puoluesihteeriksi Veikko Vennamon pyynnöstä. Seppo Kääriäinen teki aikanaan samoin ja taustalla hääri demariprofessori Tampereelta ja keskustalainen ministeri hakien puolueelleen tutkimusjohtajaa. Joku muistaa vielä nimet Risto Sänkiaho ja Jouko Loikkanen. Leppänen nousi eduskuntaan huimalla äänimäärällä useaan otteeseen ja teki samalla vaalipiirinsä ääniennätyksen liki 17 000 äänellä. Hänen ministeriaikanaan laadittiin ns. Lex Leppänen, jonka mukaan kuntien tuli järjestää tietyn ajan työttömänä olleille työtä. Tästä laista luovuttiin laman alettua ja työttömyyden muututtua suurtyöttömyydeksi ja nykyiseksi massatyöttömyydeksi. Julkisen hallinnon työllistämisvelvoite olisi tullut säilyttää sitä kehittäen ajan henkeen sopivaksi. Edustajakautensa jälkeen Leppänen ryhtyi yrittäjäksi tietokonealalle ja kiinteistösijoittajana. Media-ajan alkaessa ja muuttuessa viihteelliseksi Leppäsestä tehtiin uutisia jotka liittyivät hänen yksityiselämäänsä. Leppänen oli perustamassa Perussuomalaista puoluetta keväällä 1995 ja toimi järjestön sihteerinä. Timo Soinin mukaan Leppänen oli liikkeen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti. Forssan kaupunginvaltuustossa Leppänen oli aluksi Keskustan listalta mutta siirtyi myöhemmin takaisin perustamaansa Perussuomalaiseen puolueeseen. Leppänen ehti olla myös Polvijärven, Luumäen ja Imatran valtuustoissa. Leppäsellä oli matkailuliiketoimintaa myös Kuubassa, jossa hän myös avioitui neljännen kerran. Hän kuoli Forssassa maaliskuussa vuonna 2010. Elämä koulun kasvatteja poliitikkoina Eino Raunio kuoli niin ikään Forssassa maaliskuussa 31 vuotta aikaisemmin. Suutarin poika kävi kansakoulun ja työväen akatemian. Hän teki maa- ja rakennustöitä ja toimi suutarina Sääksmäellä ja Hattulassa. Hänestä tuli sosiaalidemokraattisen liikkeen piirin luennoitsija sekä Hämeen Kansa -lehden toimistonhoitaja Forssassa. Tätä kautta avautui myös pitkäaikainen kansaedustajan ura vuosina 1939-1970 ja kaikki tämä palkittiin kauppalan ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuijalla Forssassa ja Rafael Paasion ensimmäisen hallituksen ministerin salkulla sekä uudelleen tätä seuranneessa Mauno Koiviston hallituksessa. Turku on Forssalle tärkeä kaupunki. Lasse Äikäs syntyi Kuolemanjärvellä vuonna 1932 ja kuoli Jokioisilla kesällä 1988. Hän toimi kansanedustajana ja ministerinä 1970- ja 1980-luvulla. Poliisin poika suoritti lainopin kandidaatin tutkinnon ja toimi nimismiehenä eri pitäjissä Hämeessä. Äikään asutushallituksen esittelijän tehtävät tuovat mieleen sotien jälkeisen asutustoiminnan ja etenkin Veikko Vennamon poliitikoista Johannes Virolaisen ohella. Itse muistan heidät molemmat setäni kautta lapsena ja evakkojen sekä rintamamiesten asuttamisesta valtion ja Enso Gutzeitin maille, jonka johdossa setäni tuolloin toimi. Tuolloin Vennamo ja Virolainen olivat nuoria miehiä, Sanni Grahn-Laasosta nuorempia, ja minä Veikko Vennamon polvella runoja lausuva alle 10 -vuotias lapsi. Sellainen lapsi muistaa ja ymmärtää paremmin kuin 60 -vuotias aikuinen. Hänen kuullen puhutaan sellaista, jota ei pitäisi puhua, jos puhuttu on tarkoitettu salattavaksi myöhemmin. Äikäs toimi nimismiehenä Hauholla, Lammilla ja lopuksi Jokioisilla. Hän oli kaksi kautta kansanedustajana ja puolustusministerinä Koiviston toisessa hallituksessa. Äikäs tunnettiin myös poliisiasian neuvottelukunnasta ja sen puheenjohtajuudesta. Etelä-Hämeessä ja Forssan talousalueella poliittinen johtajuus liittyy maatalouteen, käsityöläisyyteen ja nimismiehen tai poliisin tehtäviin, silloin kun kyseessä on mies. Oman aikamme luonnonvaraministerit Martti Puran lounaishämäläiset tunnistavat maanviljelijänä kotitilallaan Tammelan Portaassa mutta muualla Suomessa liikkuessaan hän on keskustalainen kansanedustaja ja maa- ja metsätalousministerinä Esko Ahon hallituksessa aikana, jolloin siirryimme kohti EU:n byrokratiaa ja sen maataloustukia. Pura siirtyi kunnanjohtajaksi Sodankylään ja myöhemmin vielä Hattulaan ja hetkeksi myös Tammelaan. Kansanedustajan Pura toimi vuodet 1992-1995. Tuota aikaa sain seurata läheltä Hämeessä ja MTT:n organisaatiossa, aiemmin Bysselissä ja useassakin yliopistossa työskennellen. Tuo murroskausi onnistui meiltä kiitettävästi eikä kaikki toki liity Nokiaan. Taustayöt tehtiin hyvin jo 1980-luvun alusta alkaen. Taustatyön tekevät ihmiset virastoissaan, akateemisten kohdalla yliopistoissa ja korkeakouluissamme. Siellä kasvatetaan johtajamme myös tänään. Keskusta muistetaan tohtoreistaan ja heidän kisailusta muualla, mutta ei Hämeessä. Sirkka-Liisa Anttila on ollut jo kauan Lounais-Hämeen näkyvin poliittinen vaikuttaja ja samalla myös naispoliitikoistamme lähinnä Miina Sillanpään jättämää huikeaa yhteiskunnallisen vaikuttajan uraa. Forssalainen hallintonotaari syntyi Marttilassa vuonna 1943 ja on siten 70 -vuotias seuraavissa eduskuntavaaleissa keväällä 2015. Anttila on toiminut pitkän kansanedustajauransa ohella Euroopan parlamentin jäsenenä vuosina 1996-1999 Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmässä. Maataloutta ja maaseutua käsittelevän valiokunnan rinnalla mukana olivat tuolloin talous- ja raha-asiat, teollisuuspolitiikka ja luonnollisesti naisten oikeuksien valiokunta. Maa- ja metsätalousministerinä Sirkka-Liisa Anttila toimi Matti Vanhasen toisessa hallituksessa ja jatkoi tehtäviä Kiviniemen hallituksessa. Maanviljelijöiden tukihakemusten monimutkaisuus askarrutti ministeriötä siinä missä Saimaan kalavedet norppineen, juuston vientituet, ruuan hinta ja veroalennukset mutta ennen muuta tasa-arvoa edistävät tehtävät. Anttila on toiminut Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajana, Keskustanaisten puheenjohtajana, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana. Silta Minnasta Sannaan Matka Miina Sillanpäästä Sirkka-Liisa Anttilan kautta Sanni Grahn-Laasoseen on johdonmukaista jatkoa pumpulikaupungin historialle, työväenliikkeen synnylle siellä rinnan naisaisaliikkeen kanssa. Samoin vihreän liikkeen synty Koijärvellä sivuaa läheltä niitä teemoja, joissa Sanni Grahn-Laasonen joutuu operoimaan toimien aiemmin sekä uuden mediayhteiskunnan toimitustyössä että nykyisen pääministerin avustajana. Hän on ehtinyt olla jo työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, valtiovarainvaliokunnan ja tulevaisuusvaliokunnan varajäsen sekä Kelan valtuutettu. Hämeen maakuntavaltuustossa ja Forssan kunnanvaltuustossa tapaamme toisemme tuon tuosta ja valtiotieteen maistereita olen kouluttanut siinä missä luonnontieteitten maistereita filosofian maistereiksi ja tohtoreiksi yli 40 vuotta. Tiedän millainen tausta näillä uusilla nuorilla poliitikoillamme on ja millaisen seulan läpi he näihin tehtäviin valikoituvat etenkin ympäristöministereinä ja pääministerin avainhenkilöinä. Maamme ensimmäinen ympäristöministeri oli Iijoen rannoilta syntynyt Matti Ahde ja itse olin silloin nuorena professorina vetämässä ensin yliopistotukijan ja myöhemmin Suomen Akatemian tutkijana niin Kemijoen, Iijoen kuin Ounasjoen tutkimukset, koskisotien selvitysmiehen tehtävät. Tuolloin syntyneet uudet lait, viimeisimpänä ja suurimpana koskisuojelulait, syntyivät nopeassa aikataulussa kaikki. Samalla joudumme pohtimaan Ahteen kanssa, kuinka kattava tuo ministerin tehtävä on yhdistäen ympäristöbiologia ja luonnonvarat ympäristötalouteen ja ympäristösosiologiaan, ympäristöpsykologiaan sekä ihmistieteitten ohella luonnollisesti ympäristöteknologiaan, ympäristölääketieteeseen ja -juridiikkaan, yhdyskuntarakenteisin ja lopulta luovuuteen, ihmisen innovoivaan luonteeseen ja kykyyn sopeutua toimimaan hyväksyen oman rajallisuutensa luonnon kanssa eläen osana luontoa myös yrittäjänä ja ympäristöteknologiaa kehittäen. Olemme tässä Euroopan johtava maa, jos vain niin tahdomme. Luonto ei ala käydä neuvottelua, sen me ymmärrämme pakkastalvina, luonto ei hyväksy kompromisseja, ei politikoi eikä luonnonlakeja voi ihminen omikseen operoida. Onnea matkaan ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasoselle. Presidentti Mauno Koiviston, Turun yliopiston yhteisen opinahjomme kasvatin sanoja lainaten “kyllä se siitä”.

torstai 18. syyskuuta 2014

Indonesian verta tankissa ja lautasella (HS 18.9) vaiko viisi kalaa ja kaksi leipää (Luukas 9. luku)

Yliopistoelämään kuuluu jatkuva vertailu. Huippuyliopistot ovat oma eliittinsä ja niiden sisällä ovat vielä omat huippuyksikkönsä. Se, että tässä kilpailussa yksilö on epävarma itsestään, on taas luonnollinen ilmiö ja huippuyksikön johtajana erityisen haavoittuva. Helsingin Sanomat (18.9) kirjoittaa, kuinka tarpeellista on kilpailuttaa yliopistoja ja pitää niiden taso kansainvälisesti korkeana. Niin myös Suomessa, jossa halutaan hakea ainakin yhtä nimekkäitä yliopistoja kuin Skotlannin Edinburghin kolme nimekästä yliopistoa. Metropolit kilpailevat osaamisellaan, luovuudella ja innovoinnilla sekä niiden tuomalla imagolla, Helsinki nyt myös Guggenheim kilpailullaan, joka sai liki 2000 vastausta. Otsikko on taas Helsingin Sanomista ja indonesialaisen kyläpäällikön kysymys suomalasille ja eurooppalaisille: “Haluatteko maistaa meidän vertamme.” Kyse on palmuöljystä ja tapaus on kovin tuttu yksityiskohtiaan myöten. Yskivien metropolitalouksien maailma Miten Edinburgh menestyy jos Skotlanti päättää irtautua Britanniasta? Miten tällainen alueiden Euroopan ilmapiiri alkaisi vaikuttaa Espanjassa, Kataloniassa? Entäpä jos pohjoinen kalotti päättäisi itsenäistyä ja jättää Helsingin metropolialueen ilman sieltä nyt saatavaa sähköä, turistien olisi haettavat viisumi päästäkseen näkemään Lapin ruska. Onko EU ajautumassa uuteen aaltoon, jossa suuruuden ja keskittämisen, metropolien Euroopasta, onkin tulossa pirstaleinen yhteisöjen Eurooppa? Olen liikkunut konsultoiden mm. Brasiliassa ja siellä talous yskii. Kasvava keskiluokka pääsi luottojen ja ostosmahdollisuuksien makuun, lanseeraamani agropolis-strategia levisi jo 1990-luvulla jokaiseen maan kolkkaan. Sitä pidettiin vallankumouksellisena ja se korvasi vanhan sosialismin aikaisen luokkayhteiskunnan mallit. Sitä pidettiin samalla Suomen mallina ja mukana olikin hitunen osuustoiminnallista ajatusta yhdistettynä uuden internetajan elämään ja sosiaalisen median talouteen sekä strategiaan. Verkostotaloutta ja klustereita oli kehitettävä edelleen ja ohi perinteisen informaatioyhteiskunnan tuolloin muodikkaita mutta vaikeasti konkretisoitavia teesejä keskellä brasilialaista köyhyyttä slummeissa ja maaseudun kurjuudessa, liki feodaaliajan maailmaan sopiviksi. Ole oma ahne itsesi - älä teeskentele Diagnoosi Euroopasta ja Suomen tilasta Tiina Rosenbergin kirjoittamana ei tuo esille uutta (HS 18.9). Se toistaa teemat uusliberalismista, populististen puolueiden suosion kasvusta niiden rinnalla, luokkapuolueiden ajautumisesta kohti keskustaa. Niiden välillä ei voi enää tehdä eroa ja vasemmisto joutui valitsemaan “kolmannen tien” jolloin vahvan valtion perusta hylättiin. Matka Euroopan ytimeen alkoi eurokriiseineen. Kun toistaa teemoja uusliberalismi, populismi, fasismi, rasismi syntyy historiallinen jatkumo ja palataan vanhaan. Näin siitä huolimatta, että jo pohjoismaissa uusien puolueiden suhtautuminen maahanmuuttoon ja valtion rooliin vaihtelee merkittävästi. Osa jakautuu kahtia ja muistuttaa Skotlannin tapaa taiteilla itsenäistymisensä kynnyksellä. Sillä on paljon yhteisiä kokemuksia suomalaisten kanssa, historiassa. Ei niinkään välttämättä tässä ajassa ja sen vaatimuksissa. Jos Skotlanti itsenäistyy, sen on viisasta pysyä kaukana eurosta. Väkivaltaiset mielenilmaisut ovat osa ajan mediayhteiskunnan ilmapiiriä. Suomen, Norjan ja Tanskan tapa reagoida muuttuvaan ilmapiiriin on toinen kuin Ruotsissa. Maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen retoriikka kumpuaa historiasta ja sama pätee Brasilian tapaan soveltaa agropolis-strategiaa oman taloutensa ja kulttuurinsa, sosiaalisten tarpeiden vaatimuksiin ja jo 1950-luvun sosialismin aikaisiin agrokaupunkeihin, agropoleihin. Niiden mallit saatiin Neuvostoliitosta. Kommunismia ympäröivää globaalia maailmaa ei saa unohtaa. Jos yksi sulkee kisailussa ilmatilansa muilta, kenen ilmatila lopulta jää turvalliseksi maailmassa, jossa vanha Babylon, Irak ja Syyria, Isisi yhtäällä ja uusi Arktinen Babylon ovat synnyltään ja toimintatavaltaan samaa sodan ja terrorin sääntöjä toteuttavia. Kun niistä kirjoitin 1990-luvun alussa, kaikki tämä nyt kokemamme oli jo ennustettavissa. Kun tilan otti pelkkä kasvoton kilpailu ja voitontavoittelu, fasismi toimintatapana liittyi uusliberaaliseen politiikkaan. Yltiönationalistinen korvasi vanhan internationaalin ja synteesinä oli odotettu arvokonservatismi ikääntyvän kansakunnan mukana. Syntyi pelko ja muukalaisiin kohdistuva viha, jonka juuria ei kukaan edes halunnut hakea ja tunnistaa. Vahingosta viisastuneet nettipotilaat Sotia käyneet valtiot olivat kidutuksen jäljiltä vereslihahalla ja niin myös Suomessa. Psyykkiset vammat periytyvät jopa epigeneettisesti ja niiden kohtaaminen on äärimmäisen vaikeaa. Näin jo vammaisen näkeminen, sairaala, sodan kokemus uudelleen esiteltyinä, Karjalassa käynti, aiheutti traumaattisille ihmisille vaikeita oireita. Olin niitä seuraamassa Karjalassa 1980-luvun lopulla. Moni oksensi ne kohdattuaan kotimökkinsä kaivon kiveyksillä. Eihän sitä enää ollut, vain villiintyneitä kedon kukkia. Moni pelkää vielä tänäänkin lääkäriä ja sairaala ahdistaa. Kun ahdistus iskee mahdottomaksi, kun sitä ruokitaan tahallaan psykososiaalisessa kiusaamiskulttuurissa, kuka tahansa meistä voi tehdä rikoksen, kun psyykkiset selviytymiskeinot loppuvat, kertoo Tapio Halla Helsingin Sanomissa Kari Kalliopään ansiokkaassa artikkelissa (18.9). Olin läheltä seuraamassa tällaista tapahtumasarjaa Lapin koskisotien tutkijana ja myöhemmin Pohjois-Karjalassa ja Lounais-Hämeessä, jossa niin ikään syntyi surullisia tragedioita. Niitä oli tutkittu jo etukäteen ja haettu keinoja selviytyä ilman että trauma laukaisee kiusattuna murhenäytelmiä. Käytännön elämässä vaikeat asiat vaativat ammattinsa osaavia ihmisiä tuekseen. On saatava aikaan luottamus ja vasta tämän jälkeen haetaan turvallista ympäristöä. Kun jatkuva kipu muistuttaa pakkomuuttajien, traumoja kokeneiden kohdalla, jatkuvaa kidutusta, ihmisen oma keho muuttuu viholliseksi. Fysioterapia ja kehoharjoitukset tuovat esiin traumoja mutta myös purkavat niitä. Suomalainen viranomaisjärjestelmä on sotaa käyneen maan tyly ja jäykkä järjestelmä. Pankkien, työvoimatoimistojen, vakuutuslaitosten, sosiaalistoimistojen palvelut ovat siirtyneet internetiin. Kun niiden tulisi myydä ja tarjota turvallisuutta, netti tarjoaa vain turvattomuutta robotteineen. Osaamattomuuden viimeinen taso saavutettu Kun muutos on liian raju, mukana olevat auttajat ovat hekin avuttomia ja kokevat tyypillisen huijaussyndrooman työssään. Myös tästä on päivän lehdessä valaiseva artikkeli (HS 18.) Jokainen yliopistossa vuosikymmeniä työskennellyt aistii nuoren ihmisen avuttomuuden. Huijaussyndroomassa on kyse todellisen minän ja koetun minän ristiriidasta. Pätevää huippuyliopiston kasvattia vaivaa pelko paljastua ja häpeä tulla osoitetuksi tavalliseksi tumpeloksi auttajana, ammattinsa osaavana ihmisen. Opettajana näihin kaikkien kokemiin ongelmiin puututtiin kädestä pitäen, auttaen nuoria kohtaamaan asiakkaita arjen elämässä, ei vain teoriassa ja kirjoista niitä lukien. Jokaisella meillä ovat nämä arvottomuuden tunteet ja ne ovat usein lapsuuden aikaisia ja koulussa hankittuja osamaattomuuden ja kyvyttömyyden tunteita, vanhempien ja opettajien odotuksia ja niiden täyttämistä. Suomessa yleisin syy huijaussyndrooman laukeamiseen on kuitenkin koulukiusaamisen pitkät jäljet ja traumaattisina niiden hoitaminen on työlästä. Heikot ystävyyssuhteet, tunne ulkopuolisuudesta ja hyljeksitty asema omien ikäisten joukossa on hyvin suomalainen työpaikkakiusaamisen tuote ja sitä siirretään nyt traumaattisesti vaikeisiin pakolaisiin. Helsingissä tätä työtä on tehnyt eniten kokoustava ihminen, kaupunginjohtaja Pekka Sauri, tunnettu radiopsykiatrimme. Byrokraatin työssä tappava rutiini korvasi Saurin nuoruuden ajan suuret elämykset, kertoo Sauri esikoiskirjassaan “Parempaa kuin seksi”. Hyvyyden vallankumousta hakeva Pekka Sauri löytää persoonia, joissa yhdistyy hänen oma sankarin ja narrin samanaikainen liitto. Kun yhdistelee Timo Harakkaa, Esa Saarista, Jari Sarasvuota ja Teppo Turkkia, päätyy vielä koomisempiin hahmoihin suomalaisessa mediakulttuurissamme. Vastenmielisimmät hyypiöt ja heidän muutoksensa nuoruuden idealismista toimittaja Antti Majander löytää Osmo Soininvaaran ja Eero Paloheimon kaltaisissa vihreissä persoonallisuuksissa. Aikatasojen välille on vaikea lopulta vetää sellaista siltaa, joka antaisi oikeutta hahmottomalle romaanille, kotikutoiselle törpölle möhkäleelle. Toki kiinnostavalle, lämminhenkiselle ja hauskalle, Antti Majanderia lainaten. Piilotettu vihreä ironia Onhan tuo hahmoton möhkäle luettava huomatakseen, kuinka Pekka Haavisto sai muut vihreät typertymään ehdotuksillaan, jotka olivat jo valmiita toisin kuin Heidi Hautalalla, joka onnistui myötäilemään kaikkia näkemyksiä sitoutumatta kuitenkaan edistämään niitä käytännössä. Näin hän ei koskaan jäänyt kiinni suoranaisesta lupausten pettämisestä. Sen sijaan hän vaikuttaa henkilöltä, jolla on vankka Guggenheimin kaltaista persoonallista työtä hakeva sielu. Siinä on vain taustalla vihreille naisille usein niin tyypillinen pelko jäädä kiinni keskellä mediamylläkkää huijaussyndrooman aiemmin peittäneestä traumaattisen kidutuksen jälkeisestä vanhojen traumojen kohtaamisesta silmätysten. Tänään se taas kohdataan poistuen hallituksesta. Sama vanha tarina ja trauma uusiutuu vastuunkantajana. Muut ovat suomettuneet, kaikki neljä RKP mukaan lukien, kerrotaan syyksi erolle. Massatyöttömyyden Suomessa tällainen hallitus ei ole uskottava ja vaalit on syytä järjestää jo talvella. Uusi, toimintakykyinen hallitus vasta juhannuksena, on liian myöhäinen ajankohta. Kun näin on, diagnoosi Euroopan ja Suomen tilasta on tapana toistaa punavihreässä käsitteistössä toistellen onomatopoeettiselle kielelle vieraita sanoja arvolatautuminen, fasismi, rasismi ja populismi sekä hämmennystä siitä, miksi kaikki eivät voi elää yhdessä ja onnellisesti. Asiaa ei helpota juurikaan feministinen sukupuolipolitiikka ja sen esittely diagnoosina maailmalle, jossa ilmastomuutoksen uhastakin kasvaa romanttinen vihreä tarina ja sen lapsekkaat äidin kasvot, Pekka Haaviston piilotettu ironia. Siihen taitaa olla vihreän liikkeen sisällä uskottavat syynsäkin. Kristillisten kohdalla puolueen molemmat edelliset puheenjohtajat ovat tehneet johtopäätöksensä ja siirtyneet muihin puolueisiin, toinen Kokoomukseen ja toinen Perussuomalaisiin. Tämä puolue pitää nyt johtajansa äänillä Stubbin hallitusta pystyssä. Ps. Kuvan Pumpulienkeli kantaa viittä kalaa ja kahta leipää. Luukkaan evankeliumin 9 luku (Clusterart.org, Taide Art, Bulevardi.fi).

maanantai 15. syyskuuta 2014

Rajan kirot kartoillamme

Forssan Lehdessä (15.9) on kiinnostava artikkeli koskien ISIS äärijärjestön vastaisten toimien järjestelyjä parinkymmenen maan toimesta. Isisi hallitsee laajoja alueita Syyriassa ja Irakissa. Pariisissa pohditaan yhteisten ilmaiskujen mahdollisuutta Syyrian alueella mm. ilman maan hallituksen lupaa. Yhdysvallat ei lupaa tarvitse, muut empivät. Artikkeli kuvineen on STT-AFP-Reuters tuotetta ja kartan Isisisin hallinnoimista alueista, tukialueista sekä hyökkäysalueista AFP on hankkinut lähteeltä nimeltä “Institute for the Study of War.” Kartta valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa Jos vastaava kartta olisi tehty Suomessa, se olisi rajattu hallinnollisiin rajoihimme ja väritetty noudattaen kuntarajoja. Kunnat olisi väritetty mustilla ja punaisilla väreillä riippuen äärijärjestön toiminnan laadusta. Näinhän meillä menetellään myös vaikkapa esiteltäessä poliittisten puolueittemme menestystä ja Suomen kartta on pääosin keskustan vihreää ja joukossa on pinta-alaltaan pieniä kaupunkikeskuksia joissa väri vaihtuu. Kartoilla ja kuvilla esiteltäessä dramatiikka ja värien valinta sekä pinnat edustavat symboleina tapaamme kokea alueet ja siellä esiintyvät ilmiöt mahdollisimman helppolukuisesti ja informatiivisesti, musta synkkänä ja punainen agressiivisena. Samalla ne luonnollisesti vääristyvät ja mukaan tulee valintoja, jotka eivät ole todellisia. Pinta-aloiltaan suuret kunnat Lapissa ovat liki asumattomia, jolloin poliittisina karttoina ja kuntia väritellen ne korostavat suomalaista regionalistista ja rajoihin rakentunutta maailmankuvaamme virheellisesti etenkin hallinnossa ja vallankäytössä, talousmaantieteessä, sosiaalimaantieteessä mutta myös luonnon- ja kulttuurimaantieteessä. Tästä traditiosta on vaikea päästä irti. Toki tätä aihetta on tieteen sisällä, maantieteessä, pohdittu iät ajat ja korjauksetkin ovat yliopistoissa hoidettu ajan tasalle. Jostakin syystä ne eivät vain näytä siirtyvän oman aikamme mediaan. Keski-Euroopassa suunnittelukartat ovat kyllä ajantasaisia ja niitä käytetään reaaliaikaisesti, mutta Suomessa jokin mättää. Regionalismi ja rajat ovat tulleet meille jäädäkseen, meillä on vain yksi “alue”, kartalle rajoineen piirrettävä, niistä ei kyetä luopumaan edes silloin, kun suunnittelu- ja viestintävälineet vaatisivat koko maailmankuvan muuttamista digiajan vaatimuksia palveleviksi. Kylmä sotakin näyttää palanneen vanhoja rajoja miekalla puolustaen. Geopolitiikka on sekin koipussista nostettu sotien aikainen tuote. Rajat palvelevat kahden kerroksen väkeä Kun Suomessa rajat ja regionalismi, rajojen kirot, ovat politiikkaa ja päätöksentekoa ohjaavia, ne näkyvät myös aluesuunnittelussa, jossa rajat avautuvat railoina vaikka pinta-alat eivät äänestäisikään eikä ihmisten toiminta olisi niihin mitenkään sidottua. Vielä vähemmän luonnonilmiöiden käyttäytyminen. Niinpä “Institute for the Study of War” ei käytä tällaisia ikivanhoja regionaalisia hallintorajoja peläten leimaavansa Irakin tai Syyrian hallinnollisia alueita ja kuvaa ISISin hallinnassa olevat “alueet” lähinnä noudatellen asutuksen sijoittumista teitten varsille sekä hyökkäysalueet tämän ohella satelliittikuvista saatavilla täsmällisillä tiedoilla ja strategisilla kohteilla. Tukialueet ovat laajempia ja amebamaisesti merkittyjä, jollaisia ne luonnossakin esiintyvät Irakin ja Syyrian usein kuivilla aavikkoseuduilla. Vastaavat rajat esitellään Suomessa kirjoitellen medioissa, kuina kunnat ja maakunnat ovat eriarvoistuneet ja saman aikaan esitetään jopa kaupunginosia, joita toisia vaivaavat kaikki mahdolliset kuolemaan johtavat taudit ja vastaavasti löytyy näiden slummien vastapainona paratiisialueita. Aivan pokkana ja vakavasti puolustaen näitä karttoja ja jopa selitellen syitä niiden synnylle. Varmaan syy on laiskoissa tai ahkerissa ihmisissä, fiksuissa ja vähemmän fiksuissa “alueissa“. Kartalle piirretty rasismi on uusin yhteiskunnallinen mediailmiömme kuvineen, regionaalisine karttoineen. Alue aiheuttaa sairautta, syöpää, verisuonitauteja, ruttoa. Varo näitä alueita. Alueella on satunaisine rajoineen myös imago, persokoonalisuus, kyky selvitä tai taantua, pärjätä urheilussa ja kulttuurissa tai olla tumpelo, helvetin tulirotko. Tässä imagonrakentelussa alue on viety mytologisena taruhahmona naurettavuuksiin. Takavuosina kouluopetuksessa maat ja kansat esiteltiin tällaisina stereotyyppeinä mutta se lopetettiin rasistisena heti sotien jälkeen. Sotien aikana ja ennen niitä se liittyi sotapropagandaan. Nyt on taannuttu takaisin samaan ilmiöön. Ei sosiaalinen epämediamme on tartuttanut tuon taudin myös perinteisen median tiedottamiseen. Kartta on vaikea asia, maantiede tieteistä mutkikkain, sitä ei pidä käyttää koko ajan väärin ja virheellisesti manipuloiden. Uuden koulukunnan kartat Vastaava aluesuunnitteluun ja -kehittämiseen suuntautunut käytäntö on toki vallalla myös EU:n sisällä esiteltäessä kaupunki-. ja maaseuturakenteen todellisia strategisia linjauksia ja niiden esittelyä visoineen. Ne noudattavat täsmäkarttoina dynaamisina jo vallitsevaa toiminnallista alueellista kuvaa vaikkapa Lounais-Hämeestä osana Turun, Tampereen ja pääkaupunkiseudun vaikutusalueita, ei hallinnollisia kuntia väritellen. Suomeen tämä käytäntö on rantautunut kovin hitaasti ja niinpä meillä käytettiin sote -alueiden esittelyssä karttaharjoitelmia, jotka järkyttivät kuntapoliitikkoja ja antoivat väärää informaatiota alueiden strategisesta luonteesta oman aikamme GIS suunnittelussa ja maankäytön toiminnallisessa ohjauksessa sekä palveluiden sijoittelussa. Lounais-Hämeessä tämä kävi esille vaikkapa elinkeinopoliittisessa suunnittelussa, kehittämispolitiikassa, jossa kuntien nimet ja rajat ovat olleet koko ajan ohjaavia silloinkin, kun funktionaalinen, toiminnallinen, aluerakenne ja sen esittely edellyttäisi kokonaan toisenlaista esitystapaa. Tällöin mukana ovat rajat ylittävät talouden ja liikenteen, tiedon jne. virtaukset, ihmisten tosiasialliset asuinpaikat ja ajankäyttö, kartalle siirrettyinä, sekä yritysten tapa operoida maaseudulla ja metropolialueellamme kokonaan toisin, kuin mihin kuntarajojen käyttö esityksissä tahtoo aina viedä joko tahallisesti tai tahtomatta juuri vuosisataisia rajoja esitellen. Jos Suomen armeija käyttäisi vastaavaa logiikkaa, sota hävittäisiin varmasti siinä missä mikä tahansa nopeasti muuttuva ja karttojen analytiikkaa edellyttävä strateginen toiminta nykyisin satelliittikarttoineen edellyttää etenkin suurten liikennevirtojen solmukohdissa, jollainen Forssakin on koko ajan ja päivittäisessä asioinnissamme.

torstai 11. syyskuuta 2014

Olen huolissani

Olen huolissani, kuinka Jokereiden narripaidat onnistuvat viidessä lennossaan ja neljässä ottelussaan Togliattissa, Tseljabinskissa, Hanti-Mansijskissa ja Niznekamskissa, jos ilmatila Venäjälle suljetaan eikä edes Erkki Tuomioja saa pidettyä meitä erossa tästä kiusanteon kasvavasta kierteestä. Hän lupasi huolehtia siitä, ettei bensaa heitetä enää lisää liekkeihin. Sodan ja rauhan miehet eivät tee tällaisia historiaan jääviä tekoja yksin kansallisista tarpeistamme tai änkyröiden ohi muun poliittisen johtomme ja yksimielisen eurooppalaisen yhteisön. Kolmen A:n tutkijat Olen huolissani siitä, miten väestö ikääntyy ja rapautuu, julkinen talous velkaantuu eikä sote synny sekään ajoissa, ennen kylmän sodan muuttumista kuumaksi sodaksi. Velkamme on iso ja integroitumista ei tapahdu kuten kuuluisi, kuntien palveluita on aivan liikaa ja ensi vuonna kuusi miljardia lisävelkaa ei näytä hyvältä Standard & Poor’sin asiantuntijoiden aloittaessa haastattelukierroksensa Suomen metsäisiä maisemia ihaillen. Onneksi keli on heille suotuisa, näyttää parhaat puolensa kolmen A:n valtion kipupisteiden tutkijoille. Pihlajat notkuvat punaisista, polyfenoleita sisältävistä marjoista, sieniä on kuten syksyllä kuuluukin olla tutkijoiden laskettavaksi. Pihlajan uskottiin suojelevan kotia ja peltoja, se oli suomalaisten pyhä puu jota pirukin pelkäsi. Runsas marjasato ennusti sateista syksyä, helteistä jo mennyttä kesää, lumista talvea, myrskyistä tuttuja metsätuhoja ja tietenkin sotaa. Jos kaiken tämän tutkijat huomaavat, voi hyvinkin yksi A luokituksestamme pudota ja olemme sitten vain kahden A:n pihlajanmarjan karvaasta tanniinista tunnettu kansakunta. Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Marja-aronia tuottaa polyfenoleita monin verroin enemmän kuin pihlaja, joka sijoittuu vain puoliväliin parinkymmenen syötäviä marjoja tuottavien luonnonkasviemme joukossa. Varmaan tämä on jo tutkijoille kerrottukin ja he ovat jo ehkä tutustuneetkin rikkaaseen kansanrunousarkistoomme. He voisivat lukea Aale Tynniä tai hänen miestään Martti Haaviota, P. Mustapäätä runoilijana, heidän kahta tytärtään runoilijoina ja sosiologian professorina, nyt Santerin ja Aleksanterin päivänä Santeri Alkion kirjoituksia. Tutustuin niihin lapsena ja lausuin Maalaisliiton tupailloissa Veikko Vennamon polvella Ylä-Savoa kiertäen. Eron ihanuus ja kurjuus Olen huolissani ihmisten pariterapiaan saamasta avusta ja sen kuihtumisesta laman mukana. Ihmiset jättävät kavereitaan ja ystäviään netissä oppimallaan vikkelämmällä tavalla ja tasa-arvosta taistelevat muitakin reippaammalla vauhdilla. Mallia on saatu Ruotsista, joka johtaa maaottelua tasa-arvon kymmenottelussa Helsingin Sanomista (11.9) se lukien. Ilmiön ympärille syntynyt huuma on kuitenkin haihtumassa feministien pienpuolueen ympärillä, kun sen sijaan Ruotsi demokraatit ovat vain lisänneet löylyä ja vaikeahan sellaista puoluetta on ohittaa, joka on kohta puolen kansan puolue. Nationalismi nostaa päätään ympäri Eurooppaa ja myös sen ulkopuolella. Se on syytä ottaa vakavasti. Olen huolissani eurooppalaisen johtajuuden tilasta. Ranska ja Britannia rypevät omissa ongelmissaan, Puola ja Italia ovat kaukana johtajuudesta, vain Saksa ja liittokansleri Angela Merkel kykenee hoitamaan eurooppalaista johtajuutta uskottavasti ja Putin voi häntä kuunnellakin, joskaan ei siitä miksikään muutu, toteaa Jan Bond Helsingin Sanomien artikkelissaan. Ilmiö muistuttaa hämäläisiä kuntia, joissa yhteistyö ja johtajuus on ollut jo kauan ongelmana kehityksestä vastaavassa yhtiössä ja joka nyt saa kohta luvan loppua, jos se on kiinni Forssan kaupungin virkamiesjohdosta. Mieluummin kerta rutina kuin ainainen vikinä. Erojen ja kehnon johtajuuden syyt ovat toisiinsa kytkeytyvät lokaali ja globaali ajan ilmiö. Onneton suhde tahtoo rassata terveyttä, sepelvaltimotaudit moninkertaistuvat kehnosta johtamisesta ja huonosta psykososiaalisesta työilmapiiristä. Ero voi katastrofin sijasta olla elämänlaatua kohentava, kertoo Jouko Kiisken väitöstutkimus. Euroopan kohdalla esitettiin vielä 2000-luvun alussa lupauksia ties mistä taivastiestä unionin kansalaisena ja yhteisvaluutan käyttäjinä. Ja sitten edessä oli kriisi toisensa jälkeen, massatyöttömyys ja nyt todellinen sodan uhka. Onnellinen ero Eron on huomattu lisäävän etenkin naisten onnellisuutta. Sen ymmärtää hyvin kun on mieheksi syntynyt. Eroa ei tarvitse enää myöskään hävetä, päinvastoin. Skotit ovat eroamassa Britanniasta ja vievät luonnonvarat mukanaan. Miettiä sopii, mitä Helsingissä sanottaisiin, jos puoli Suomea ja koko kalotti olisi lähtemässä omille teilleen. Muuttuisiko ääni kellossa, jos sähkön tuonti loppuisi Lapista, matkailijaa odottaisi tuntuvat tullimuodollisuudet ja poroja olisi paimennettava Uudellamaalla, hillasatoa haettava Espoon metsistä. Omaa valuuttaa kehotan kuitenkin käyttämään niin Skotlannissa kuin kalottialueen valtiossa ja öljystä sekä merestä ja sen antimista on oltava tarkkana. Sotilastukikohdat on nekin otettava omaan valvontaan ja oma kieli käyttöön. Itseään ei pidä tyrkyttää suurvaltojen välikappaleeksi ja pelinappulaksi, Natoon ei pidä mennä mistään hinnasta. Ero helpottaa lasten tuskaa, hyvin hoidettuna parantaa myös koko yhteisön elämää, kertoo väitöstutkimus. Väkivaltaisesta liitosta on syytä lähteä heti ja muutenkin itsetuntoa koettelevista ja omaa ajattelua rajoittavista esteitä on syytä päästä irti viivyttelemättä, neuvoo väitöskirja. Demokratiavaje vie mukanaan myös normit ja moraalin. Olen huolissani Jyrki Kataisen salkusta joka jäi saamatta. Nyt EU-komissioon tulee ikivanha monen kerroksen hierarkia ja se tarkoitta Kataiselle tyhjää kuorta, lainaten yhtä hänen vaikutusvaltaista komissaariaan kahdeksan paimennettavan joukosta. Heitä kun ei paimenna kukaan eikä kukaan kehtaa kuunnellakaan ranskalaissosialistin Pierre Moscovicin mongerrusta. Se lisää vain suomalaisen heikon itsetunnon aiheuttamaa syyllisyyttä, heikentää parisuhteen toimivuutta ja kohta edessä ovat päihteet, Frans Timmermansin puhuttelut Jean-Claude Junckerin oikeana kätenä. Parempi tyhjä kuori, kunnon palkka sen täytteenä, kuin sydänvaivat ja äkkikuolema. Reaalipolitiikan aika En ole huolissani siitä, että EU:n perusvoima on vaihtanut suuntaansa yltiöoptimistien kokemana. Realisti ei tätä koskaan edes havainnut ja nyt koettavana on juuri se odotettu urakka, jossa komission on aloitettava jällenrakennustyö aina alusta ja koko ajan uudelleen. Suomi on siinä omalta osaltaan edistämässä rauhaa ja palaamassa siihen aikaan, jolloin Paasikivi koulutti kansaansa geopolitiikan ja maantieteen perusteisiin sekä reaalipolitiikan saloihin. Eurooppalainen perhe on aina ollut riitainen, alueiden Eurooppa ei ole valtioiden Eurooppa ensinkään ja Venäjän kanssa on tultava toimeen. Sen uhkailu on vaarallista peliä ja tyhmää kiihkoilua. EU- ja eurokriittisten koko ajan kasvanut voima ajaa väkistenkin poliittisia ja taloudellisia voimia aiempaa kansallisempaan ajatteluun ja itsekkääseen suuntaan. Kyse ei ole alistumisesta, kuten toimittaja Paavo Rautio kirjoittaa, vaan terveestä järjestä, jossa hiiret eivät hypi kermasaaviin potkimaan sitä voiksi. Sadut ovat satuja ja reaalipolitiikka tosiasioiden ymmärtämistä, kerman kuorimisesta muuhun käyttöön kuin sammakoiden uimiseen toimittajana kurnuttaen, kirjoittaen porvarin taskussa istuen.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Menestys ja elämä on intohimon tulos - ei tarpeen

Mamu Suomesta kertoo kuinka Suomi oli kuin sumopainijan maa verrattuna Hollantiin. Kertojana on toimittaja Lari Malmberg ja jutun kuvittajana Jussi Puikkonen. Julkaisija on Helsingin Sanomien kuukasiliite numero yhdeksän. Mamu on taas suomalaista rasismia pakoileva israelilais-palestiinalais-suomalainen jokipaikan touhottaja Umayya Abu-Hanna, joka ehti Suomessa käydessään saada mittavan kansallisen maineen ja fanilauman aina edustukellista demokratiaamme myöten käyttäen ponnahduslaitana suomalaista rasismia. Rasismi siis myy hyvin. Suomi ei ole enää yhden asian liike Monikulttuurinen Hollanti poikkea Suomesta sellaisena, kun Suomi eli vielä yhden median ja yhden televisiokanavan aikana. Tänään on jo toisin kun ei ala sekoilla Abu.Hannan tapaan hämäläisen osakunnan sisällä. Olisihan siellä ollut valita muitakin osakuntia, Helsingissä? Kieli on toki sama onomatopoeettinen ja luontoa matkiva tänäänkin, eikä sen rakennekaan ole uudistunut. Sellainen vie väkistenkin, hermeneutiikan ja strukturalismin filosofiaan uskoen, hyvin erilaiseen maailmankuvaan ja normit sekä lait ovat nekin syvässä kielen kantimissamme. Se miten vauhdikkaasti toimittaja juttunsa väsää Abu-Hannasta ei vaikuta tähän vähääkään. Perinteiset Hesaria lukevat printtimedian harvinaisuudet ottavat viestin vastaan tavalla, jota lehti on pyrkinyt jäljittämään sunnuntaipainoksessaan saadakseen ilmoituksensa kaupaksi. Helsingin Sanomat on kuin äitiemo, joka huonona hoitajana kehuun omia keinojaan ja hulluna vielä näitä vihreitä lapsiaan. “Kehno kehhuu keinojaan, hullu äiti lapsiaan.” Printtimedian lukijoiden perustyypit Anna-Stina Nykäsen kirjoittama laaja lehden tutkimus (HS 7.9.2014) kertoo, kuinka tyypillisin suomalainen on Ville Valtavirta, Lauri Lavatanssi ja Kikka Kovakatu. Kovakatu lukee 7 päivää lehtaä, rakastaa Renny Harlinia ja Clint Eastwoodia, televisiosta Big Brother on suosikki ja ruokana sitä seuratessa pikaruoka. Kirjoja tämä leidi ei lue lainkaan Ville Valtavirran tapaan odottaen matkaa Tallinnaan. Tiedän sen myös kokemuksesta enkä lähetä hänelle pitkiä tekstiviestejä saati 500 sivuista kirjaa ellei se ole samalla kuvitettu. Kuvat hän saattaa selatakin yksinäisinä hetkinään punkkupulloaan tyhjentäen. Kauri Lavtanssi taas lukee Apua ja Seuraa, rakastaa Spede Pasasta, Uuno Turhapuroa, Salkkareita ja syö vaimon valmistamaa kotiruokaa oluella huuhtoen. Kirjallisuutena on periaatteessa Laila Hirvisaari ja Kalle Päätalo, joskin voisi olla myös ikivanhat sotakirjamme tai sarjakuvista tutut hahmomme. Lehden toimittajan mukaan työväki ei edes tavoittele yläluokan tapoja ja on ylpeä ulkomuodostaan, eleistään, käytöstavastaan ja puheen parrestaan. Venäläinen nainen kutsuu näitä naisia traktoreiksi. Suomea yhdistää kulttuurisesti enää yksi yhteinen omaisuutemme, James Bond, makujen hierarkiaa tutkittaessa. Jutun mukaan maa jakautuu yhä vahvasti perinteiseen ja korkeakulttuuriin kun sitä seuraa printtimedian lukijana. Heille on tehtävä erilaista mediaa kuin sähköisen medianyhteiskunnan nuoremmille tai printin sivuuttaville ihmisille. Heitä on kohta valtaosa väestöstämme. Siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan kohta myös ihmisiä. Kirjallisuus on uutinen joka pysyy aina sellaisena Kirjojen aseman muuttumisesta huolimatta suomalaista valtaosa arvostaa korkeakulttuuria ja etenkin lukemista. Moittivat itseään laiskoina lukijoina ja vielä laiskempina kirjoittajina. Häpeilevät lukemiaan dekkareita viihderomaaneja. Kuitenkin juuri niitä luetaan koska niitä myös markkinoidaan ja myydään, välitetään kirjastoissamme rinnan polkupyörien, sähköporien, musiikin ja videoiden kanssa kilpaillen, kirjoittaa Suomen Kuvalehden elokuun 34. numero ja jo kannessaan sen kertoen. Kulttuuri on siis tämän kesän uutisista tärkeänä koettu sinä missä sota Ukrainassa, Ilkka Kanerva vaihteeksi rauhanturvaajana ja Laura Rädyn kommellukset ministerinä. Maailman pelätyin terroristijärjestä on nyt ISIS ja sen verta sekä öljyä sekoittava Yhdysvaltain tuote Irakin sodan pääarkkitehtina. Matkat pesäkkeestä toiseen tekevät maailmanpoliisista sokean ja se näkyy nyt Ukrainassa. Ukrainan sotaa Yhdysvallat ei ymmärrä lainkaan. Sen demokratia ja osavaltiot ovat takavuosien Neuvostoliitoakin omituisemmat. Hiio Hipsteri vaiko Lauri Lavatanssi On Suomessa myös korkeakulttuurin harrastajia, joita Helsingin Sanomat kuvaa käsitteillä Hiio Hipsteri ja Kaarina Klassikko. Ne voisi kääntää myös päälaelleen ja vaihtaa rooleja mutta hyvä näinkin. Korkeakulttuurissa lehdistä valitaan joko Image tai Suomen Kuvalehti, ohjaajista Pedro Almodovat tai Ingvar Bergman, televisiossa menee Mad Men tai Downton Abbey nauttien samalla etnistä ruokaa tai chateaubriandia. Kirjailijoista lehti mainitsee Karl Ove Knausgårdin ja Gustave Flaubertin sekä tietysti Fjodor Dostojevskin. Koskahan venäläiset klassikot on luettu loppuun muittenkin kuin Paavo Väyrysen iltapuhteina? Oleellista ei ole se, mitä katsoo tai lukee, vaan kuinka ja missä, kenen seurassa ja onko se sopivassa elämäntyylin muihin valintoihin, vaatteita myöten. Raja on kuitenkin kohtuullisen vapaa ja vain täysin sopimaton on kiellettyä. Kyse ei siis olekaan pelkästä mausta vaan estetiikasta. Suomalainen estetiikka on nousussa. Valinnanvapaus on Suomessa aika niukkaa. Arkena juodaan lehmän maitoa tai vettä, viiniä vain harvat mutta he sitäkin enemmän. Maku kuitenkin luokittelee ihmiset ja tyyli on tapa säilyttää imagonsa mutta myös jäädä sosiaalisen nousun akanvirtaan. Perussuomalainen kulttuuriministerinä Kulttuuriministeri pitää kissatauluista eikä ole likimainkaan samalla tasolla edustamiensa taiteilijoitten kanssa. Turha minun on hänelle mennä tyrkyttämään käsitettä Cluster Art yhdessä Krystal Art ilmiöiden kanssa globaalina viestinä taloutemme uusista mahdollisuuksistamme. Politiikassa vasemmistoa ja oikeistoa ei enää erota toisin kuin takavuosina. Kylmän sodan aikaan porvarit tunnista duunareista jo vilkaisten, nyt lähinnä vain arvokonservatiivit ja liberaalit kahtena ääripäänämme. Persut tietysti inhoavat kaikkea performanssia ja tekotaidetta, modernia maailmaa, tietää vihreän langan lukija toimittajana. Perussuomalainen kulttuuriministeri olisi ihan hyvä vaihtoehto yhteiseksi syntipukiksi, sylkykupiksi ja samalla riittävän utelias ottamaan selvää, mistä on kysymys ja mitä Hiio Hipisterille tai Kaarina Klassikolle tänään kuuluu. Tuskin kovin kummaa, ellei nyt ala inhota oopperaa pelkän tavan vuoksi ja seikkaillen juovuksissa kiekkoleijonien mukana Paavo Arhinmäen tapaan kulttuuria edistäen. Kulttuuriton mies Naisten ja miesten välillä on Suomessa valtavia kulttuurisia eroja. Tämä on syytä tuntea ja tietää myös kulttuuriministerin. Miesten välillä erot ovat vaatimattomia mutta naisten kohdalla jo psykososiaalisiin yhteenottoihin johtavia. Naiset hallitsevat kulttuurimaailmaa ja ´miehet ovat imitoijia. Miehen ymmärtäminen vaatii kulttuuriministeriltä syvää psykososiaalista osaamista ja aiheen tuntemista muunakin kuin pintavaahtona. Elämme pelon yhteiskunnassa ja kutsumme sitä takavuosien tapaan kylmän sodan paluuksi. Helsingin Sanomat pyrkii oikomaan väärää historiallista siirtymää ja kertoo, kuinka kylmän sodan aikana maailma oli oikeasti jakautunut kahtia mutta samalla myös ennustettavissa. Siinä se erehtyy. Mennyttä maailmaa ja historiaa on helppo lähestyä kuvaten sen ennustettavuus mutta kyllä Kuuban kriisi ja Korea olivat aivan todellisia maailmanpalon hetkiä. Kennedyjen murhat tulvat heille taatusti yllätyksenä nekin ja Vietnamin sota oli kaikkea muuta kuin ennakoitavissa loppunäytöksineen. Taiteilimme tuon kauden yli kusi sukassa, kuvaten sen tuon ajan kenraalien näkökulmasta ja maailmassa, jossa oli poikkeuslakeja, Kekkosen seuraajaksi aiottu alkoholisoitunut Ahti Karjalainen. Karjalaiselle taas mikään ei ollut niin vaikeaa kuin ennustaminen, etenkin tulevaisuuden. Hänen lahjakkuutensa jäi median luoman imagon pilaamaksi ja näin Kekkonen piti yllä omaa kulttiaan tankeronsa ja mediansa avustamana, kekkospuolueen tukemana ja perässähiihtäjät taatusti takana. Väärää propagandaa Ei tilanne ole nyt yhtään sen arvaamattomampi kuin aikana, jolloin Eurooppa oli Yhdysvalloille tärkeä kumppani ja Neuvostoliitto pelätty kommunismin kauhukuvia tuottava ideologinen pelote. Kauhun tasapaino oli koko ajan horjuva ja jakautunut Saksa sekä Neuvostoliiton satelliitti- ja miehitysvaltiot muodostivat alituisen uhan. Yhteiskuntajärjestelmien horjuminen aiheutti koko ajan jännitteitä kapitalismin ja sosialismin rajapinnoilla ympäri globaalia maailmaa. Media kärjistää ja hakee tapauksia, jotka ovat pelkkiä sattumuksia. Sellainen oli lehden esittelemä suomalaisen matkustajakoneen ja sitä lähelle joutuneen ohjuksen räjähtäminen jouluna 1987. Kysymys, miksi tästä kerrotaan vasta nyt, on ymmärrettävää. Liki kolmen vuosikymmenen aikana joka minuutti maailmalla lentää tuhatmäärin matkustajakoneita mutta myös ohjuskokeita muuallakin kuin Jäämeren yläpuolella. Läheltä pitää tapahtumia sattuu muillekin kuin pienelle Finnairille ja sen lennolle Huippuvuorten yli Japanista Helsinkiin, Vantaalle. Miksi niistä tulisi puhua ja levittää lentokauha ja nykyisen fobian lisäksi? Fanien esittelyä stereotyyppien tueksi Fanit ovat medialle yhtä tärkeitä kuin pelon maailman esittely, kauhuskenaariot. Nyt fanitetaan aitoja ja ihania suomalaisia, joilla on universaali vetovoima esitellen Nokian entinen pomo ja hänen kirjansa muiden tuttujen naamojen rinnalla. Kun kyseessä on nainen johtajana, kirjan voi lukeakin. Nimi Blanca Juti mieleen ja tilaamaan netistä markkinointijohtajan hengentuote. Blogien pitäjät kokoavat niistä upeita kirjoja ja tämä on niistä esimerkki. Omani on koottu kirjoina myös keräilijöille joita Suomesta löytyy kulttuurimaana heitäkin kiitettävä määrä. Tänään toki tätäkin juttua saksalaiset lukevat paljon suomalaisia ahkerammin. Eilen taas jenkit. Kohta useampi miljoona lataus vuosittain. Se on ihan rohkaiseva määrä jatkaa kirjallista uraansa. Kun kirjoitat ilmaiseksi, se vie pohjaa koko kirjallisen maailman kielellisiltä lahjakkuuksilta. Se on surullista. Kauneinta mitä ihminen voi tuottaa on se, mitä hulluus synnyttää ja järki kirjoittaa. Pallopelien kulttuuri ja estetiikka jää kuvaamatta Lehden pakollinen lentopallokuva on otettu passaristamme Tervaportista. Itse olisin valinnut toisin ja pannut lukijani arvailemaan onko kyseessä Mikko vai Matti. Oivasen kaksoisveljet ovat kuin kaksi marjaa ja heidät erottaa vain pelityylistä. Pallopelien kulttuuri ei oikein kuulu muuta kulttuuria seuraavien toimittajien osaamiseen ja se on sääli. Se on yhtä paha puute kuin puhua globaalista politiikasta tuntematta lainkaan maantiedettä ja uskontojen syvintä olemusta eri kulttuurien erottajana ja yhdistäjänä. Siinä mahalaskussa on jotain samaa kuin paikallisessa Forssan Lehdessä, Hämeenlinnassa painetussa, ja sen päätoimittajassa esittelemässä omaa tytärtään kansanedustajana. Sama lehti esittelee viikonlopun numerossaan suurten mahdollisuuksien Ypäjää hevospitäjänä. Sirkka-Liisa Anttila esittelee kolmessa eri artikkelissa visioitaan Forssan ja Lounais-Hämeen talouden ja kulttuurin vahvuuksista. On esitellyt kohta puoli vuosisataa. Ja aina ne samat. Kun samaan aikaan yhteisen kehitysyhtiön johtaja eroaa, on vedetty moneen kertaan kölin alta, eikö tämä vahvuus synny juuri rajoista, aggressiosta, nepotismista, väärän valtatien varressa asuvien tavasta viedä seutukuntaa kuin litran mittaa, kaupunginhallituksen puheenjohtajan tuskailua lainaten. Eikö siitä opita ikinä? Jos Forssassa alkaa kilpailla paikallisten kanssa edes ehdokkuudesta Eduskuntaan on haettava tuki Helsingistä, Lahdesta, Hämeenlinnasta ja viimeiseksi vasta Lounais-Hämeen omilta verkostoilta, nepotistiselta medialta. Kun väki vähenee, pidot eivät parane Lounais-Hämeessä ja elämä on nyt Lounais-Hämeessä vieras kieli, jota kaikki ääntävät väärin.