Innovaatiojournalismi ja sosiaalinen piilaakso

Mediayhteiskunnan uusin ilmiö

Käsite innovaatiojournalismi on suhteellisen uusi, Suomessa oikeastaan vasta vuonna 2007 käyttöön otettu ja myös wikipediasta löytyvä ilmiö. Innovaatiojournalismi kertoo innovaatioista laajemmin kuin vain teknisenä tai taloudellisena ilmiönä ja se käynnistyi odotetusti Yhdysvaltain Stanford yliopiston ja sen piilaakson sisältä Kaliforniasta. Tampereen yliopistossa on toteutettu vuodesta 2005 alkaen ohjelmaa, jossa on yhdistetty talous-, teknologia- ja poliittinen journalismi innovaatiovetoisena ja myös kaupallistaen uusia teknologioita. Näin journalismi ei toimi vain vahtikoirana vaan edistää vahvasti analyyttistä tieteen, teknologian, talouden sekä julkishallinnon innovaatioprosesseja.

Ohjelmaa kritisoitu

Tampereen ohjelmaa on myös kritisoitu ja haluttu laajentaa käsitettä myös sosiaalisten ja kulttuuristen innovaatioiden suuntaan ja jopa taiteeseen. Lisäksi sen tulisi, tämän kritiikin mukaan, ottaa huomioon myös laaja sosiaalisen median innovaatiokenttä ja sellaiset prosessit, jotka tapahtuvat “virallisen” ja institutionaalisen (esim. yliopistot) innovaatiojärjestelmän ulkopuolella. Tällä on haluttu mukaan koko miljoonia ihmisiä käsittävä sosiaalisen tai yhteisöllisen median kenttä ja sen jo pelkästään omassa muutosprosessi vaadittavat tai koko ajan syntyvät innovaatiot.

Media muutakin kuin viestintää

Viestintä on ollut aina kriittistä, tieteen argumentteja lähestyvää, ja sisältää innovaation diffuusion vaatimuksen. Tällöin diffuusiolla tarkoitetaan innovaatioiden levittämistä ja leviämisen edistämistä. Ihmiset ovat saamassa eri medioitten kautta tietoa, josta osa on myös kokonaan uutta ja heillä on oikeus myös tähän tietoon. Medioiden tehtävänä ei ole tällaisen tiedon salaaminen.

Etenkin internetin sisällä tieto on aina reaaliaikaista ja ero innovaation syntymäpaikan ja -ajan sekä vastaanottajan välillä on huomaamaton. Kuka tahansa voi ottaa vastaan viestejä, joita voidaan muuttaa teolliseksi tai palveluja tarjoaviksi tuotteiksi, sosiaaliseksi tai yhteisölliseksi innovaatioksi. Etenkin laajat yhteiskunnalliset innovaatiot, jotka syntyvät prosesseina ja osana monen teknisen ja taloudellisen, kulttuurisen verkoston ja pienempien löydösten yhteisenä tuotteena, vaativat medioitten rakentamia “sosiaalisia piilaaksoja”, joiden ydin on juuri innovaatiojournalismissa.

Työpäivä medioille

Käytämme aikaa medioitten seurantaan liki normaalin työpäivän verran vuorokaudessa, josta internetin osuus on koko ajan kasvussa ja printtimedioitten vähenemässä. Melkoisen passiivinen television katselua vie media-ajastamme radion ohella valtaosan, lähes 80 %. Lukemiselle, aktiiviselle tapahtumalle päivä- tai aikakauslehden, kirjan parissa, aikaa jää vain runsas 10 %. Se on vähän, kun internetinkään osuus ei ole juuri tuota enempää sanomalehtien liiton selvityksen mukaan. Sen sijaan runsasta aktiviteettia vaativa sosiaalinen media ja sen yhteisölliset muodot ovat lisääntymässä valtavasti ja ovat uuden tiedon lähteenä ja kokoajana kokonaan uusi voimavara. Tämä aktiviteetti kohdistuu lisäksi usein innovaation tärkeimpään ja vaativimpaan tehtävään, sosiaaliseen ja organisatoriseen sekä symboleita rakentavaan luovuuteen, sekä usein myös klusteri- tai mediataiteeseen.

Hälyttävä suunta kehityksessä

Sanomalehtien lukumäärä oli meillä korkeimmillaan vuonna 1990 (252) ja sen jälkeen olemme tulleet alamäkeä ja lehtien määrä on nyt 1950 -luvun lopun tasolla. Sanomalehtien peittoprosentti on vielä kohtuullisen korkea yli 50 -vuotiaitten kohdalla ( 90 % ), mutta laskee sitten kohtuullisen jyrkästi, ja on enää alle 65 % alle 30 -vuotiaitten innovaatio- tai diffuusioympäristössä. Etenkin paikallisten innovaatioiden synnyn ja leviämisen kohdalla, jossa printtimedian osuus on erityisen keskeinen, tulos on hälyttävä. Suomessa tämä koskee etenkin maaseutua, jossa pienet paikallislehdet ovat katoamassa.

Paikallisuus ja yhteisöllisyys

Sanomalehdet poikkeavat muista medioista paikallisuutensa sekä samalla arvostuksen, hyödyllisyyden ja asiantuntemuksensa kautta. Lisäksi ne koetaan tutkimusten mukaan luotettavina, turvallisina ja vastuullisina medioina. Erot medioitten keskiarvoihin ovat tässä erittäin merkittäviä. Niillä on huomattava merkitys juuri uuden asian hyväksymiselle, innovaation diffuusion vastaanotolle ja käytölle. Tässä korostuu lehden innovaatiojournalistinen merkitys, vaikka itse tieto olisikin syntynyt alun perin muiden medioitten tuotteena tai jakamana.

Uudet mediayhteiskunnan sosiaaliset piilaaksot

Suomeen tulisi perustaa medioitten yhteisestä aloitteesta syntyviä ja yhteiskuntapolitiikkaan erikoistuvia sosiaalisia mediayhteiskunnan piilaaksoja. Ne voisivat olla maantieteellisesti rajattuja tai virtuaalisia kokeilualueita, yhteisöjournalismin ja median innovaatiopolitiikan toteuttajia. Ensimmäisiä tällaisia kokeilualueita on jo perusteilla ja niiden tuloksetkin ovat erittäin rohkaisevia. Seutukunnallinen yhden mediatalon selvästi dominoima alue voisi olla hyvinkin juuri tällainen rajattu maantieteellinen alue. Tällaisia alueita Suomessa on mahdollista löytää etenkin maaseutualueilta runsaasti ja Forssan seutukunta edustaa loistavaa esimerkkiä, paitsi mediatalojen maakunnallisena, myös kansallisena keskuksena sekä painotalojen osaamis- ja innovaatioympäristönä.