Tieteen popularisointi

Tieteen popularisointi ei ole tieteen populismia. Populismissa tyypillistä on pinnallisuus, kohdeyleisön valinta tuntien hyvin sen odotukset ja johtopäätösten teko kertomalla vain kiinnostavia yksityiskohtia. Populisti käyttää arkikieltä ja tuo esille vain kevyitä ja myyviä lauseita. Politiikan teon populismia ei pidä sotkea tutkimuksen ja tieteen teon popularisointiin. Parhaat tieteen teon popularisoijat ovat taatusti Nobelinsa ansainneet.

Tutkijan ja toimittajan kieli

Kun media muuttui viihteellisemmäksi ja kilpailu yleisöstä kasvoi, lisääntyi myös populistinen pulina ja gonzo-journalismi. Gonzo kiinnittää huomion asiasta ihmiseen ja tieteelle tyypillisestä kattavuudesta perusteluineen olemattomiin sivupolkuihin ja yksityiskohtiin. Hän on ikään kuin tutkija, joka koko ajan eksyy pääongelmasta sivupoluille, residuaalien tutkijaksi. Virhepoikkeamien tutkimus on erittäin arvokas osa innovaatiotutkimusta. Siitä kirjoittaminen on kuitenkin vaikeaa. Niinpä kun tutkija on varovainen, teoreettinen ja spekuloiva, uuden media-ajan toimittaja on käytännöllinen, konkreettinen ja omasta mielestään myös aina kiireinen.

Toimittaja osoittaa sormellaan tutkijaa kertoen tämän olevan joko kapea-alaisen, vaikeaselkoisen ja jahkailevan epäselvän. Hän ei toimittajan mielestä ymmärrä kuinka journalismia tehdään suurelle yleisölle, ei tutkijakollegalle, väittää Timo Paukku Helsingin Sanomissa (HS 23.4.2010). Paukun mukaan tutkija ei ymmärrä kuinka journalismin tehtävänä ei ole toki markkinoida tutkimusta ja sen tuloksia. Tutkijat eivät ymmärrä median kiireitä ja ovat kohtuuttoman varovaisia. Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti.

Narsistisia ihmisiä tuloksineen

Median ja tutkimuksen välillä on jatkuva ristiriita, jota olen joskus kuvannut myös politiikan teon ja tieteen välisenä kuiluna. Jotta tuo kuilu kaventuisi, tarvitaan joko medianlukutaitoa tai oikeammin tieteen teon ja sen menetelmien perusteiden tuntemusta.

Jos lukijan kohdalla jo pelkät perusteet matematiikasta, mistä tahansa perustieteen avainkäsitteistä puuttuvat, ovat kouluaikojen jälkeen unohtuneet, tutkijan on aivan mahdotonta tehdä tieteestä popularisoivaa ja kiinnostavaa. Lukijan kun on kiinnostuttava myös tutkijan työstä, ei vain hänen tuloksistaan, pohtii narsistinen tutkija siinä missä kuka tahansa työtään arvostava ihminen. Pelkkä tuloksen kirjaaminen ei riitä, on kiinnostuttava myös sen tekijästä. Politiikan tekijä ilman nimeä jäisi valitsematta ja nimetön tutkija ilman apurahojaan.

Monelle tieteen perusteet ovat avautuneet vasta yliopistossa. Jos yliopisto on jäänyt väliin, tieteen välittäminen nuorelle tutkijalle suuresta havainnosta kertomalla ensin sen perusteista, tieteen teon alkeista, on aina ongelmallista ja pääosin turhaa.

Pääosa tutkijoista kun on siirtynyt lukiosta yliopistoon ja ura tutkijana on jatkoa suoraan kouluelämän kokemuksille. Kyky hahmottaa arkielämää ja sen tarpeita oman tieteen ja tutkimuksen käyttäjänä on vieras. Tutkija on kuten poliitikko broilerina sellaiseksi kasvattaen, ja erona vain pidemmät työpäivät, hidas valmistuminen ammattiin väitöskirjoineen ja akateemisine omituisuuksineen ulkopuolisen tulkitsemana. Takavuosina se muistutti kirkollista yhteisöä tai vaikkapa luostarilaitosta, joka se monessa kulttuurissa on edelleenkin.

Pelko tulla nolatuksi tai eristetyksi

Uutisissa toimittaja ei voi kertoa tieteen pyhistä kivijaloista, tutkijan työn rutiineista. Tieteen menetelmät laboratorioissa, ihmistieteiden otannoissa ja sokkotesteissä, gallupeissa, deduktion tai induktion viidakoissa, eivät kiinnosta yhtään sen enempää kuin vertaisarvioinnit ja tieteen foorumeiden tapa julkaista tutkijan hengen tuotteita. Toki tieteessä kiistellään Timo Paukun kertomalla tavalla koko ajan, ja media kertoo joskus siitä sen pintavaahtona.

Kokematon tutkija pelkää mediaa ja uusmediaa, sen omituiset käänteet ovat kauhistus. Ne ovat sitä joskus jopa pitkän linjan journalistillekin. Kyky nähdä sen uudet muuttuva säännöt ja avoimuus, tapa oikaista itse itseään, ovat vielä kokemuksina vieraita.

Timo Paukku lainaa kirjoituksessaan professori Matti Wibergin ja mediatutkija Tuomo Mörän tekstejä kuvatessaan toimittajan ja tutkijan työn eroja, jossa media ja lukija ovat nykyisin ymmällään tieteen uhkien ja epävarmuuksien edessä. Syy ei ole niinkään tutkijan tai toimittajan kuin tulkitsijan. Uudessa mediayhteiskunnassa vaaditaan sellaisia taitoja, joita emme aiemmin tarvinneet ja selvisimme aivan hyvin arjen askareistamme. Nyt jäämme matkallamme halpalennolla helposti uusavuttomina muiden armoille, jos välineet ja niiden tulkinta ovat jääneet vieraiksi.

Mutkat suoriksi ja löysät pois

Kun tieteen tuloksia julkaistaan tänään, tutkijan pyhän työn tulokset ja niiden jossittelu otsikoissa varmasti muuttuvat, mutkat suoristuvat ja syntyy käsite, jossa geenitomaatit alkavat elää ihmisessä tai toisessa kasvissa, asteroidit iskeytyvät maahan ja rokotteet tappavat sikiöitä, tuhkapilvi tuo mukanaan maailmanlopun enteet, tulvat nousevat jäätiköiltä tulevana keväänä ja yksi pakkastalvi muuttaa kaiken.

Kun tutkija ehdollistaa sanomansa, yksi media ymmärtää sen, mutta jo seuraava jättää löysät pois ja tukija vetää herneen nenäänsä. Kollegat nauravat laboratorioissa hölösuiselle ja julkisuuden kipeälle mediapellelle, josta tulee tuon kokemuksen jälkeen medioita vihaava umpimielinen ihminen.

Suuren yleisön ymmärrys

Kokenut professori ei säikähdä median otsikkoja yhtään sen enempää kuin ammattipoliitikkokaan. Hän ymmärtää toimittajien kiireet, ongelmallisen tavan pyrkiä tiedottamaan myyvästi juttunsa suurelle yleisölle, josta pääosa ei ole abstraktiin ja teoreettiseen ajatteluun perehtyneitä munkkilatinan taitajia.

Vieraat sanat on karsittu pois, uhkien pohdinta ja rajaehdot, "toisaalta ja toisaalta" -kytkennät hävitetty, ja jäljelle on jäänyt tulos, käytännöllinen konkreettinen vastaus, ihmiselle tarkoitettu tarina, jossa mukana on myös kärsimättömän ihmisen “dead line” -aikataulu ja suuren yleisön ymmärrys toimittajan tulkintana.

Sanoma kiinnostaa, ei henkilö

Tieteen popularisointi on kultaisen keskitien kulkemista, jossa on hyväksyttävä myös virheet ja tulkinnalliset erimielisyydet. Tieteelle tyypillinen raskas teksti on vaihdettava lyhyisiin iskeviin lauseisiin. Perusteltu totuus ja vakuuttelu, argumentoitu teksti, ei saa pilata tekstin luettavuutta, mielenkiintoa ja kiinnostavuutta.

Moní lukija on toki kiinnostunut teoreettisesta ja sen voi kätkeä halutessaan viitteisiin ja kirjoissaan käsitteiden selvennyksiin. Etenkin monitieteisessä tai poikkitieteisessä kielessä käsitämme samoilla symboleilla eri asioita, ja kirjoittajan on syytä täsmentää, mitä hän on tekstissään etenkin sen avainkäsitteillä, usein vaikeilla ja vierasperäisillä symboleilla, tarkoittanut.

Jos Einstein olisi sen tehnyt aikanaan ihmistieteitä näin lähestyen, hän olisi samalla havainnut teorioittensa käytännön sovelluksia ja ehkä jopa kauhistunut ydinenergian mittavia voimia. Einstein oli vain kielellisesti lahjaton ja hänen tulkitsijansa tulivat muualta hieman samaan tapaan kuin änkyttävän Darwinin kohdalla. Näin tieteen populariointi avaa tekstin uuden näkökulman myös tutkijalle itsellen ja syntyy uusi julkaisu. Toimittajan tekemänä sellainen loukkaa.

Ylämummoon tehtyä tiedettä

Tutkija ei ole useinkaan kiinnostava sen enempää kuin kirjailija tai kuvataiteilija. Vain heidän sanomansa ehkä kiinnostavat. Tieteilijä, kirjailija tai taiteilija, joka on tullut mukaan politiikkaan tai ammatti-ihmisten professionaaliseen maailmaan henkilökulttinsa ja narsismin kautta mediakasvona, ei ole sanomansa kautta välttämättä kovin kiinnostava.

Urheilijat ja uutisten lukijat, mediakasvot missikisoista, idols -ihmiset ja -aika, eivät välttämättä kiinnosta kirjailijoina tai tieteen tekijöinä. Meillä on tuhansia professoreja, mutta tuskin tunnemme heistä ketään kysyttäessä. Suomen tai maailman nimekkäimmät sosiologit, ydinfyysikot, geeniteknologian tutkijat jäävät nimeämättä.

Jääkiekkoilijat sen sijaan tunnemme ja tiedämme mitä tarkoittaa kiekkokielen slangi tai politiikan teon arki ja henkilöt. Näin taustalla ei ole niinkään tutkijan kieli vaan oma tapamme kiinnostua muusta kuin vaikkapa taiteesta, kulttuurista tai tieteestä ylipäätään. Ylämummoon tehty maali tieteessä on harvinainen tapaus.

Tutkijan menetelmä ja löydösten merkitykset on syytä myös liittää jopa numeroiden tuloksiin ja niiden arkielämän mahdolliseen kiinnostavuuteen. Kokenut tieteen popularisoija uskaltaa jopa olla hauska liittämällä mukaan vaikkapa spekuloivia yksityiskohtia sekä asiat ja niiden logiikan ihmisen mittaisen tarinan kertojana. Ihminen on hamsteri, jota kiinnostavat myös numerot.

Tutkijan uutisvainu

Kun aika on otollinen, jutulla on sosiaalista tilausta, sitä on hyödynnettävä syventäen näin ajassa muuten liikkuvaa kovin pinnallista keskustelua. Juuri tutkijan tehtävä on ottaa osaa keskusteluun uudessa mediakulttuurissamme tuoden siihen uusia näkökulmia, avauksia, jotka ovat perusteltuja, argumentoituja ja tuovat muille sosiaalisen median käyttäjille abstraktin käsitteenmuodostuksen ja ajattelun tutuksi.
Alkavat jalkapallon MM-kisat tarjoavat uskomattoman paljon aihetta kirjoittaa peliteoreetisesti ja sosiaalisesti kiinnostavista aiheista tai Afrikan mantereen menneisyydestä, mistä tahansa geopolitiikan aiheesta.

Useimmat meistä rakastavat konkretiaa, käytännöllisyyttä, suoria vastauksia ja spekulatiivista kerrontaa, lyhyitä lauseita ja johtopäätöksiä, kevyttä arkikieltä, jossa ratkaisevaa on puhujan asema, asiantuntemus tutkijana sosiaalisissa medioissa.

Sosiaalisen median globaalit erot

Sosiaalisessa mediassa tutkija ja tiede edustaa juuri tuota jälkimmäistä, professionaalista asiantuntijan rooliaan. Mediassa, sosiaalisessa mediassa, tutkija ei puhu kollegalleen vaan suurelle yleisölle.

Suomessa tieteen lukutaito, jopa tieteellinen maailmankuva, on maailman kärkikastia. Se on ymmärrettävä, kun samaa yrittää globaalissa viestinnässä, jolloin vastaanotto ei olekaan enää niin helppoa kuin Suomessa ja suomen kielellä. Olkoonkin että sadoista miljoonista lukijoista omaa tutkijan viestiä valikoituvat lukemaan lopulta vain harvat ja valitut, tieteen kielen ymmärtävät, ja joskus popularisointi siellä on turhaa. Suurissa luvuissa sosiaaliset kentät ja mediat rakentuvat toisin kuin kansallisessa mediassamme, uudessa mediayhteiskunnassamme.