Kuninkaat, keisarit, presidentit VIII

Rytistä Kekkoseen

Toista maailmansotaa edeltäneitä tapahtumia ja maailmaa niiden jälkeen on mahdotonta kuvata sellaisena historiallisena ja lineaarisena maailmankuvana kuin vielä ennen tieteen suuria löydöksiä, joista merkittävimpiä olivat Einsteinin suhteellisuusteoria, darwinismi ja DNA -molekyylin pirstominen osikseen, geneettisen perimämme ymmärtäminen, fyysisesti ajaton ja paikaton maailma sekä näiden löydösten tuottamat tekniset innovaatiot.

Kun ajan ja paikan suhteellisuus tuli arkielämään osana tietoyhteiskuntaa, mediayhteiskuntaa, hybridiyhteiskuntaa, ja lopulta ihmispopulaation määrän räjähtäminen kymmenkertaiseksi siitä, mihin kuninkaiden ja keisareiden ajassa päädyimme, historian käyttö lineaarisena jatkumona oman aikamme ymmärtämiseen ei ollut enää sellaisenaan mahdollista tekemättä tieteelle vääryyttä. Ihminen ja hänen organisaationsa, yhteiskunnallinen ja valtiollinen uudistuminen, kyky sopeutua muutoksiin, ei pysynyt mukana siinä teknisessä evoluutiossa, johon “big science” oli teknisinä innovaatioina johtanut. Tehtiin “kokeita“, joista Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommit olivat omalle ajallemme tyypillisiä julmuuksia.

Ihminen asettui maapallolle varsinaisesti vasta vaiheessa, jossa väkiluku kasvoi räjähdysmäisesti miljoonista miljardeiksi, tuhatkertaiseksi, ja käsitys tästä maailmasta alkoi avautua vasta, kun käytössämme olivat kämmeneen mahtuvat välineet tietokoneina, joilla tulkita reaaliaikaisesti eri kulttuurien toimintaa ja ajattelutapaa osana omaa historiaamme ja sen perittyjä tai hankittuja ominaisuuksiamme.

Lähiympäristön todellisuus, se miltä maailma näytti, omat rajalliset aistimme, olivat valehdelleet meille. Syntyi kulttuurievoluutio, yhteentörmäyksiä ja vaikeasti selitettäviä tai edes kuvattavia globaaleja tai paikallisia yhteiskunnallisia muutosprosesseja. Näihin kuninkaat ja keisarit eivät olleet koskaan matkoillaan tutustuneet, eikä niiden mittakaavaa voitu ymmärtää geeneillä, jotka olivat sopeutuneet täysin erilaiseen yhteisölliseen, yhteiskunnalliseen rakenteeseen ja muutosvauhtiin, diffuusioon.

Yhden ihmisiän aikana Neuvostoliitto syntyi ja hajosi, Saksan keisarivallasta siirryttiin Adolf Hitlerin kautta Euroopan Unioniin, saimme seurata ihmistä ensin lentäen Atlantin yli ja sen jälkeen kävellen kuun pinnalla, Kiinan ja Aasian nousua talousjäteiksi ohi Euroopan imperiumin, keisareiden armeijakuntia ja Normandian maihinnousua, IRA:n pommi-iskuja ja terroria New Yorkissa, Korean sotaa ja Kuuban kriisiä sekä islamilaisten Arabivaltioiden vallankumousta rinnan Japanin luonnonkatastrofin kanssa, suorina lähetyksinä paikan päältä ja siellä itse käyneenä. Berliinin muurin rakentamisen ja purkamisen välillä oli vain kolme vuosikymmentä. Bolsevikkien vallankumouksesta, ryysyläisarmeijasta Venäjällä, oli vajaa puoli vuosisataa Vietnamin sotaan ja napalmiin.

Viimeisimmät presidenttimme alkaen Risti Rytistä, pankkimiehestä, ja jatkuen Mauno Koivistoon, pankkimieheen, tai Nobelilla palkittuun Martti Ahtisaareen, diplomaattiin, kertovat kokonaan jo toisesta “planeetasta” kuin missä Suomi kansakuntana eli ennen toista maailmansotaa ja marsalkka Mannerheimin kaltaisten kansallisten symbolihahmojen eläessä ja johtaessa armeijakuntaa talvisodassa tai kansalaissodassamme.

Tässä maailmassa pankkimies Risto Ryti oli sijaiskärsijä ja marttyyri, täysin vailla osaa tai arpaa niille tapahtumille, jotka johtivat painajaismaisiin kansanmurhiin ja joissa kansakunnat olivat kaikki sidoksissa toisiinsa ymmärtämättä vielä ennen viimeistä talouskriisiämme, kuinka globalisaatiossa kaikki on toisiinsa sidoksissa; pankit, yksityinen ja julkinen talous, kansakunnat, eurooppalainen uusi valuuttaa ja sen hätäisesti tehdyt valuvirheet.

Nimet Hitler, Stalin, Truman, Eisenhower, de Gaulle, Adenauer, Mannerheim, Hirohito, Lenin, Stalin, Gandhi, Zedong, Ceasescu, Hussein, Roosevelt, Ahtisaari, Halonen, Jieshi, Kekkonen, Chuschill, Franco, Rasputin, Khomeni, Dalai-Lama, Mussolini, Castro, Gorbatsov, Reagan, Nixon, Kennedy, Putin, Thatcher, Clinton, Jeltsin, Kohl, Mitterand, Rehn, Delors, Hu Jintao, Obama ovat omalta ajaltamme ja kertovat symboliniminä, monet valtiosymboleina, valtavista muutoksista, jossa valtiokoneiston sopeutuminen vei aluksi vuosisatoja ja jossa nyt oli kyettävä reaaliaikaiseen prosessointiin.

Näin väärältä vuosisadalta haetut mallit, tai niissä elävät ihmiset, organisaatiot, valtiokoneisto, 1800-luvun tai 1100-luvulta hitaan evoluution kautta johdetut alueelliset mallit hallinnossa, hierarkiset linjajohdetut organisaatiot, olivat kaukana siitä todellisuudesta jossa nyt elämme. Niiden regionaalinen, kartalle piirrettävä tai spatiaalinen, ilman rajoja toimiva “alue” sekä siellä toimivat geologiset, biologiset, taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset tapahtumat, niiden historiallinen ja kulttuurinen luonne, ovat nyt täysin toisia kuin mitä aiemmin, ennen nykyistä tiedettä ja teknologiaamme, 7000 miljoonan ihmispopulaatiota.

Tämä sama koskee luonnollisesti myös tasavallan presidentin tehtäviä, instituutiota osana muuta valtiokoneistoa, ja sen aiempaa historiallista, vuosituhantista taustaa, osana valtion tai sitä edeltäneitten instituutioitten päämiehen hallinnollista, usein sodan johtamiseen liitettyä oletettua johtajuutta tai rituaalisen päällikön, uskonnollisen ja mytologisen hahmon roolia, kansallista symbolihahmoa, isähahmoa lapsilleen.

Tuohon samaan aikaa lukeutuivat sellaiset nimet kuin Dali, Picasso, Matisse, Chagall, Miro, Warhol, Polloc, Kahlo, Magritte, Malevitz, Ernst, Braque kertoen kuvakielen dramaattisesta muutoksesta tai Tolkien, Lewis, Grass, Hemingway, Hesse, Joyce, Mann, Woolf, Lindgren, Kafka, Orwell, Beckett, Pasternak, Rowling avaten kerrontateollisuutta kokonaan uuteen suuntaan sitäkin.

Vielä dramaattisemmin meihin vaikuttivat sellaiset nimet kuin Armstrong, Berry, Miller, Crosby, Davis, Martin, Hepburn, Williams, Harlow, Crawford, Astaire, Grant, Roger, Cooper, Wayne, Stewart, Chaplin, Marx, Monroe, Madonna, Presley, Sinatra, Beatles, Python, Hendrix, Zeppelin, Jackson, Queen jne. etunimistä piittaamatta sillä yhdistämme ne kaikki joka tapauksessa oikein ja aina viihteeseen.

Maailmanlaajuiset tietoverkot, internet, sosiaaliset mediat, osana matkapuhelinta ja tekovisiota sekä kaikki yhdessä ja integroituna hybridiyhteiskunnan välineelliseen osaamiseemme, tieteen sovelluksiin, satelliitteihin ja oman universumimme tutkimukseen ja toisessa ääripäässä nanoteknologiaamme.

Risto Ryti - sijaiskärsijä

Taloutta ja sen sääntöjä ymmärtävä, lakia ja sen perinteitä kunnioittava pankinjohtaja Risto Ryti tuli mukaan presidentiksi ilman omaa tahtoaan. Hän oli minkä tahansa mittapuun mukaan älykkö ja moralisti, jonka harkintakykyä tarvittiin vaiheessa, jolloin maa vaati ensin ammattinsa osaavaa pääministeriä ja myöhemmin mahdottomassa tilanteessa itsenäisesti ajattelevaa globaalin maailman toiminnan oikein arvioivaa uuden ajan modernia marttyyriä.

Ryti tuli mukaan valtiolliseen politiikkaamme ensin talvisodan pääministerinä, vastentahtoisesti, presidentti Kallion niin vaatiessa vedoten Rytin moraaliin ja velvollisuuteen sodan alkaessa, ja hän joutui jatkamaan tässä tehtävässä myöhemmin sodan jälkeen. Kun talvisodan jälkeen, presidentti Kallion kuoltua Mannerheimin käsivarsille, Neuvostoliitto ei kelpuuttanut presidentin tehtävään sen enempää Tanneria, Mannerheimia, Svinhufvudia kuin Kiviniemeäkään, muita vaihtoehtoja kuin istuva pääministeri ei käytännössä ollutkaan.

Ryti pystyi pitämään poliitikot ulkona talous- ja finanssipolitiikasta, johtamastaan Suomen pankista, mutta poliitikkona hän oli muiden armoilla. Vain sodan johto kuului nyt Mannerheimille ja sen Ryti varmaan presidenttinä hänelle soikin. Hänellä ei ollut harhakuvitelmia sodan kulusta talvisodan aikana. Rytillä ei ollut korkeaa käsitystä sen enempää luokkapolitiikasta kuin Maalaisliiton kyvystä toimia loogisesti myrskyn silmässä. Globaali suurvaltapolitiikan ajattelu ei kuulunut tuon ajan poliitikon vahvuuksiin Suomessa.

Kääntyminen Saksan suuntaan syntyi pakosta ja ajautumisen tuloksena. Ryti joutui argumentoimaan Suomen aseman myös länsivaltojen edustajille. Presidentin tehtävänsä hän hoiti kahdesta pääkaupungista Mikkelin ja Helsingin välillä. Mannerheim toimi esikuntineen Mikkelissä.

Merkittäviä linjaeroja tuskin syntyi Mannerheimin suuntaan ja sodan loppuvaiheessa Rytin solmima Ribbentrop -sopimus vei hänet myöhemmin yksin vastuuseen. Tässä merkityksessä juridinen päätös oli, professorin Castrenin antaman lausunnon mukaan, presidentin yksin hyväksymää sotilasliittosopimusta tulkiten, presidentin valtaoikeusiin liittyvänä mahdollinen. Ryti toimi loogisesti ja rationaalisesti ainoalla oikealla tavalla hakiessaan apua mahdottomassa tilanteessa, yksin. Suomen eduskunnan saaminen mukaan olisi ollut sula mahdottomuus strategisessa ja mahdollisimman salaisessa sopimuksessa.

Rytistä tuli kansallinen isähahmo vasta erottuaan. Kansan enemmistö alkoi nähdä hänen tekonsa Mannerheimin määrittelemällä tavalla, kansalaisurotekona. Aiemmin Rytin rahapolitiikkaa, menojen supistamista ja säästämistä, oli arvosteltu ankarastikin. Tässä oma aikamme ei eroa mitenkään sota-ajan lehtikirjoittelusta, jossa “hanhenkaula Risto” oli tyypillinen talonpokien antama nimi lama-ajan -pankinjohtajalle ja pääministerille. Häntä kunnioitettiin aiemmin lähinnä jopa pelätyn älyn ja kylmän, laskelmoivan luonteen vuoksi. Etenkin Kallion antama arvostus herätti Maalaisliitossa joskus jopa närkästystä. Rytin kohtaloa ovat pohtineet mm. Juhani Suomi “Kohtalona yksinäisyys”, Kyösti Skyttä “Ei muuta kunniaa” ja Martti Turtola “Elämä isänmaan puolesta”.

Carl Gustaf Emil Mannerheim - kansallinen symbolihahmo

Marsalkka Mannerheim oli aristokraatti, valtionhoitaja ja kuudes presidenttimme, kolmen sodan ylipäällikkö, Suomen itsenäisyyden ensimmäisen vuosikymmenen vaikuttavin hahmo, valkoinen kenraali, tsaarin upseeri, kansakunnan yhdistäjä, sotamarsalkka, vapaaherra, ylipäällikkö ja ennen kaikkea kansallinen symbolihahmo.

Asikaisten Louhisaaressa syntynyt Carl Gustaf Emil Mannerheim, kreivi Carl Robert Mannerheimin poika, kreivitär Helene Julinin yksi seitsemästä lapseta, oli vallaton lapsi ja erotettiin Haminan kadettikoulusta. Alkoi kasvun ja aikuistumisen vuodet poikkeuksellisen hienokäytöksiseksi maailmanmieheksi Suomen oloihin, mihin tahansa oloihin.

Mannerheimin nousu alkoi Helsingin yliopistosta ja jatkui Pietarissa, eteni arvostettuun kaartinrykmenttiin ja sieltä yleisesikuntaan “keisarin rykmenttiin”. Keisarin hovissa ja maailmaa kiertäen Aasiassa ja Euroopan-matkoilla sotilaasta alkoi kasvaa kosmopoliitti, geopolitiikan oivaltava ihminen. Sotakokemus karttui Venäjän-Japanin sodassa ja maailmankuva laajeni tiedustelumatkalla Kiinaan ja Itä-Turkestaniin.

Mannerheim oli kiinnostunut etnografiasta ja teki matkoillaan myös perusteellista tutkimustyötä, julkaisi aineistonsa jossa mukana oli myös maantieteellisiä ajalle tyypillisiä matkakuvauksia. Puolan suunnalla hän komensi ratsuväkidivisioonaa sekä Romanian rintamalla Karpaateilla suurta venäläis-romanialaista yhtymää. Hänestä tuli ratsuväkiarmeijakunnan komentaja.

Mannerheim joutui silmätysten jatkuvan totaalin väkivallan kanssa. Se ei voinut olla vaikuttamatta häneen. Hän joutui osallistumaan siihen myös itse ja selviytyi hengissä. Bolsevikkien kapinan jälkeen Mannerheim oli työtön tai siirtymässä eläkkeelle 50 vuoden iässä. Takana oli huikea ura.

Marskin ura ei päättynytkään tsaari Nikolai II mukana vaan se alkoi yllättäen maassa, jota hän tuskin ajatteli nuorempana sellaisena kolkkana Euroopassa, jossa voisi saavuttaa kunnianhimoisia päämääriä kun P.E. Svinhufvud kutsui hänet Suomen tasavallan armeijan ylipäälliköksi.

Vuoden 1918 sota oli Mannerheimille vapaussota. Hänelle kosmopoliittina Suomessa koettu kapina oli vain osa Venäjältä levinnyttä anarkiaa, joka uhkasi Suomen itsenäisyyttä. Valkoisen armeijan voitto kansalais- eli vapaussodassa, sisällissodassa, oli voitto venäläisestä miehitysarmeijasta sosialistista vallankaappausta vastaan. Tsaarin ajan upseeri odotti uusia tehtäviä ja mahdollisesti juuri Venäjältä.

Suomen sisäiset asiat olivat jääneet Mannerheimille etäisiksi ja vieraiksi. Häntä ei tunnettu maassa. Hän vaikutti etäiseltä ja vieraalta, aristokraatilta. Omalta itseltään.

Itsenäisyysaktivistien oli vaikea hyväksyä johtajakseen tsaarinkenraalia. Vielä vaikeampaa se oli punaisille, joille Mannerheim oli “lahtarikenraali”. Oppositio pyrkikin syrjäyttämään hänet ja hän erosikin ylipäällikön tehtävästä. Hän olisi halunnut lisäaikaa Suomen varustautumiseen ja siksi myönnytyksiä Venäjälle. Lisäksi Mannerheimin näkemykset Saksan vaikutuksen laajuudesta ja tulevasta suursodasta erosivat Suomen hallituksen näkemyksistä. Kun puna-armeija aloitti hyökkäyksensä, hän suostui kuitenkin samana päivänä 30.11. 1939 ryhtymään ylipäälliköksi.

Talvisota ja sen henki toi “marskin” uudesta näkökulmasta kansalliseen historiaamme. Hän oli nyt kansakunnan yhdistäjä, itsenäisyyden pelastaja ja samalla kansainvälistä mainetta saanut ylipäällikkö. Hän oli pysynyt puoluetaisteluista erossa, mikä helpotti kansallisen symbolin syntyä tai sen tietoista rakentamista. Sitä lisäsi Mannerheimin aristokraattinen etäisyys ja kunnioitusta herättävä poikkeuksellisen karismaattinen persoonallisuus. Kosmopoliitti maailmanmies ja sotilas, ylipäällikkö, oli käynnistänyt uuden vaiheen urallaan. Hänestä oli tulossa varteenotettava valtiomies ja lopulta kansallinen symboli.

Ennen talvisotaa ja sen aikana Mannerheimin ja hallituksen käsitykset siitä, millainen politiikka olisi paras, vaihtelivat suuresti. Mannerheim oli kosmopoliitti ja geopoliittisesti valveutunut ylipäällikkö, joka kykeni hahmottamaan suurvaltapolitiikkaa ja Suomen asemaa myös myöhemmin. Hän esitti Neuvostoliiton rauhanehtoihin suostumista. Mannerheimin valtuuttamat suomalaisupseerit neuvottelivat touko-kesäkuussa 1941 saksalaisten kanssa koordinaatiosuunnitelman Saksan ja Neuvostoliiton sodan varalta, kirjoittaa professori Ohto Manninen (2000) kirjassa “Suomen hallitsijat“. Suomen armeija valtasi joulukuuhun 1941 mennessä takaisin talvisodan rauhassa menetetyt alueet sekä suuren osan Itä-Karjalaa.

Mikkelistä tuli talvi- ja jatkosodan pääkaupunki. Mannerheim varoi antamasta hallitukselle poliittisia neuvoja. Hän katsoi että ulkopolitiikka oli hallituksen asia. Kun Saksan hyökkäys juuttui itärintamalla sodan kulkua jouduttiin arvioimaan uudelleen. Mannerheim kieltäytyi presidenttiehdokkuudesta ja presidentiksi valittiin Risto Ryti. Suomessa ruvettiin valmistelemaan uuden hallituksen muodostamista, jotta rauhaan olisi tilaisuuden tullen helpompi päästä.

Kun Ryti pyysi eroa, terveydellisiin syihin vedoten, eduskunta valitsi Mannerheimin presidentiksi 4.8.1944 alkaen. Hänen nauttima yleinen arvostus ja luottamus takasivat sen että neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa päästäisiin. Mannerheim sanoutui irti Rytin kesäkuussa 1944 allekirjoittamasta erillisrauhan estävästä Ribbentrop-sopimuksesta ja aselepo syntyi eduskunnan tuella. Talvisota ja jatkosota olivat todistaneet Neuvostoliitolle, että Suomessa ei ollut kannatusta neuvostomalliselle järjestelmälle. Stalin ei suostunut Suomen kommunistisen puolueen pyyntöihin Suomen miehittämisestä.

Suomen sotilasjohto ja hallitus tekivät välttämättömästä hyveen. Sopimuksen lähtökohtana oli lopullisessa yya-sopimuksessa esitetyt rauhanehdot eikä tiiviimpää liittosopimusta syntynyt. Sairauden uuvuttamana marsalkka erosi presidentinvirasta maaliskuussa 1946. Loppuelämänsä Mannerheim vietti etupäässä ulkomailla terveyttään hoitaen, viimeiseksi Val-Montissa Sveitsissä. Suomen marsalkka Mannerheim kuoli tammikuussa 1951 Lausannessa, Sveitsissä. Hänen kuolemansa herätti voimakkaan kansallisen manifestaation. Tuhannet suomalaiset seurasivat paikan päällä tai radion välityksellä marsalkan viimeistä matkaa Suurkirkosta Hietaniemen hautausmaalle.

Kun suomalaiset äänestivät vuosituhannen vaihtuessa historiamme suurimpia henkilöitä, Marsalkka Mannerheim kohosi odotetusti ensimmäiseksi ennen presidenttejä Ryti ja Kekkonen. Se kertoo, paitsi ko. henkilöihin kohdistuvat suuresta arvostuksesta, myös presidentin vallan luonteesta Suomessa ja sen liittymisestä aiempien kuninkaiden ja keisariajan valtaan, yksinvaltiuden käsitteeseen, rajattoman vallan käyttöön niin sisä- kuin ulkopolitiikassa, sotaväen päällikkönä Mannerheimin tapaan sotavuosinamme ja Kekkosen ajan pitkään neljännesvuosisadan kestäneeseen valtaan oikeutenaan myös vaikuttaa hallituksen ja eduskunnan hajottamiseen sekä istuvan hallituksen kokoonpanoon.

Juho Kusti Paasikivi - linjan vetäjä

Paasikivi oli reaalipoliitikko ja pitkän linjan puurtaja sekä valtiollisissa tehtävissä että talouselämän johdossa. Luonteeltaan hän oli riittävän kova ja sovitteleva Stalinin kaltaisen vastapuolen kanssa ja hänen auktoriteettinsa oli tarpeen etenkin pääministerin ja presidentin tehtävissä jälleenrakentamisen vuosina 1944-56.

Rauhanehdot olivat sodan jälkeen Suomelle kovat, siirtolaiset oli asutettava ja sotakorvaukset maksettava, nostettava hävitetty maa jaloilleen.

Hämeen lääni Koskella syntyneen Paasikiven vanhemmat kuolivat varhain ja poika jäi Lahdessa asuvan tätinsä Katarina Hagmanin hoiviin. Paasikivi ei ollut ensimmäinen presidenttimme, eikä myöskään viimeinen, jonka lapsuus oli ollut rikkonainen, joskus jopa hauraan oloinen ja traumaattinen. Kasvatusvastuu lapsesta oli jäänyt muille kuin vanhemmille. Sekään ei ole poikkeavaa, että kasvattaja oli ollut uhrautuva ja lapsi oli saanut hyvän kasvupohjan, oli menestynyt Passikiven tapaan koulussa loistavin arvosanoin tai viimeistään yliopistossa hoitanut aikuistumisensa mallikkaasti.

Paasikiven väitöskirja käsitteli lainkäytön kehittymistä veronkanto- ja finanssikontrolliasioissa. Suomalaiset presidentit ovat pääsääntöisesti akateemisia, vaatimattomista oloista lähteneitä ja uteliaita tutkijapersoonallisuuksia, väitelleitä tohtoreita. Jopa Mannerheimilla oli taipumusta tutkijantyöhön matkoillaan Aasiassa. Tämä perinne jatkui myös Kekkosen, Koiviston ja erityisesti diplomaattina toimineen Ahtisaaren kohdalla. Suomessa päädyttään hallitsijaa haettaessa “tietäjä iän ikuiseen“, shamaaniin ja Väinämöiseen, ei niinkään sodanjumaliin. Lisäksi mukana on protestanttinen työnarkomania, korkea moraali, kyky ilmaista itseään kirjallisesti ja toimia päättäväisesti sekä samaan aikaan neuvotellen ja sovittelevasti. Suomalaiset presidentit ovat aina olleet, ilman poikkeusta, arvojohtajia, mutta osa myös kohtuullisia visionäärejä, joilla on myös selkeä missio kansakunnan tulevasta tiestä.

Paasikivi kirjoitti väitöskirjan jälkeen tutkielmia ja artikkeleja politiikasta sekä taloudesta ja yliopistoura vaikutti todennäköiseltä hieman Mauno Koiviston tapaan. Hänellä oli lisäksi näyttöä käytännön kokemuksesta, kun hän vuonna 1902 sai hoidettavakseen hallinto-oikeuden apulaisprofessorin viran. Näköpirissä oli lisäksi avautuva uusi professuuri valtio-oikeudesta ja oikeushistoriasta.

Paasikivellä oli hiven pragmaattinen hegeliläis-snellmanilainen näkemys kielen ja kansallisuuden roolista historian kulussa. Hän rakenteli siltoja vanhasuomalaiseen puolueeseen ja varoi polttamasta siltoja sen johtoon, etenkin Yrjö-Koskiseen. Kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov tuki hänen valintaa valtiokonttorin ylitirehtööriksi ja sieltä jäi aikaa myös kirjoittamiselle sekä politikoida myöhemmin eduskunnassa ja toimia valtiovarainministerinä sekä suomalaisen puolueen keskusvaltuuskunnan jäsenenä.

Kansalli-Osake-Pankin pääjohtajuus vei Paasikiven moniin talouselämän luottamustehtäviin. Hän osallistui itsenäisen Suomen hallitusmuodon rakenteluun ja hänelle maan itsenäisyys oli ikään kuin olosuhteiden tulosta, ei niinkään voimakkaan aktivismin seurausta. Siis lähinnä ajopuu maailmanpolitiikan virrassa ja itsenäisyys “taivaan lahja”, kirjoittaa dosentti Hannu Heikkilä.

Riippumatta ketkä Venäjää hallitsevat, valtaavat he heikkouden hetkellä minkä tahansa kansakunnan, ja silloin suureen naapuriin on syytä pitää ainakin siedettävät suhteet. Geopolitiikalle, maantieteelle emme mahda mitään, hän usein totesi. On olemassa aksioomia, joista johdetut synteesit tahtovat toteutua, hyvä teoria johti hyvään käytäntöön.

Paasikivi osallistui niin kotimaassa kuin Tukholmassa ja Moskovassakin niihin moninaisiin neuvotteluihin, jolla Suomea pyrittiin saamaan irti sodasta. Suhteet Mannerheimiin olivat vaikeat ja myös Ryti piti Paasikiveä ulkona niin kauan kun hallituksen muodostaminen ilman häntä oli mahdotonta. Neuvostoliitto luotti Paasikiveen.

Suomen etujen mukaista oli luoda hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon. Ulkopolitiikka kulki sisäpolitiikan edellä. Yya-sopimus lopullisesti ankkuroi Suomen. Suomi pysyisi suurvaltaselkkausten ulkopuolella ja estäisi suurvaltasodan syttyessä alueensa käytön ja Neuvostoliittoon hyökkäyksen. Sopimus vakiinnutti Suomen aseman aina kylmän sodan päättymiseen asti.

Paasikiven toisen kauden lopussa vallitsi jo kansainvälisen politiikan suojasää. Sen sijaan sodan jälkeen elettiin ns. “vaaran vuosia” joita luonnehti levottomuudet työmarkkinoilla ja kovaa vauhtia laukannut inflaatio. Sisäpoliittiset kädenväännöt olivat ajalle tyypillisiä.

Tammikuussa 1956 pidetyissä presidentin valitsijamiesvaaleissa Paasikivi ei ollut enää virallisena ehdokkaana. Kun valitsijamiespaikat jakautuivat tasaisesti ehdokkaiden kesken, Paasikiven nimi nousi vielä kerran kompromissiehdokkaana, mustana hevosena. “Musta hevonen” oli valitsijamiesvaalien aikaan vaalien puhutuin ehdokas. Paasikivi sai kuitenkin nöyryyttävän pienen määrän valitsijamiehiä. Hän loukkaantui ja piti sopimattomana nimensä käyttöä toisella kierroksella.

Presidentinvaaleja seuranneet hallitusneuvottelut huipentuivat dramaattisesti juuri maalikuun alkuun, jolloin Paasikiven kymmenen vuotta kestänyt presidenttikausi päättyi ja Urho Kekkonen astui virkaan jota jatkuikin seuraavat 25 vuotta. SAK:n julistama yleislakko alkoi samana aamuna. Äkkipikainen isäntä vetäytyi vaimonsa Allin kanssa lukemisen ja muistelmiensa kirjoittamisen pariin.

Koleerinen ja myös lapsiaan “piiskajaisissa” kurittanut isä oli tuohduksissaan kun häntä paljon paremmista lähtökohdista ponnistavat lapset eivät yltäneet hänen saavutuksiin. Koleerinen Paasikivi oli hankkinut kohtuullisen varallisuuden mm. Keravalta ostetun Jukolan tilan. Tässä hän oli esim. Mannerheimia onnekkaampi joka joutui odottamaan kansan keräämää kolehtia.

Ympäristön paineiden alle Paasikiven aggressiot johtivat lopulta hänen toimittamiseen KOP:n vuosinaan lääkärin, professori Gösta Beckmanin hoitoon. Tämä katsoi Paasikiven hillittömän käyttäytymisen johtuvan pikemminkin luonteesta ja kasvatuksesta kuin hermoviasta. Näin hänen hoitonsa tai hermoja lepuuttavat ulkomaan matkat eivät paljon auttaisi. Näin myöhemmin kävikin ja Paasikivestä liikkui paljon kertomuksia liittyen juuri hänen äkkipikaiseen tapaan reagoida etenkin paineen alla työskennellessään. Rauhaan palaavan maan suurin rauhan rakentaja oli siten itse hyvin rauhaton ihminen.

Urho Kaleva Kekkonen - voimakas vallankäyttäjä

Pielaveden Lepikon torpassa syntynyt Urho Kekkonen (UKK) on oma lukunsa suomalaisten presidenttien joukossa. Puhumme edelleen Kekkosen ajasta ja suuret ikäluokat viettivät nuoruutensa ja työikänsä Kekkosen Suomessa, monelle “Kekkoslovakiassa”. Yhdyskuntarakenteet murtuivat, maaltapako alkoi, maa kaupungistui ja kaupunkilaistui samalla. Radikaalit nuorisoliikkeet kiinnostivat sekä presidenttiä että tämän kirjailija rouvaa.

Kekkosta itseäänkin luonnehti kapinallinen poikamaisuus, poikkeuksellinen äly ja lahjat, urheilullisuus, taisteleva persoonallisuus ja taitava sanankäyttö. Kekkosen pitkä kausi presidenttinä ei selity niinkään hänen lahjoillaan ja pelaajan taidoillaan kuin muiden heikkouksilla, perässähiihtäjiksi kutsuttujen taitamattomuudella. Toisaalta Kekkonen oli itsekin suurmies suurine heikkouksineen, hänen vannoutuneen kilpailijan Veikko Vennamon sanoja siteeraten.

Kenestäkään Suomen presidenteistä ei ole kirjoitettu niin paljon kuin juuri Kekkosesta eikä kukaan presidenteistämme kirjoittanut likimainkaan niin paljon kuin myllykirjeitään suoltanut UKK. Valta oli lopulta niin keskittynyt ja UKK:n valvonnassa ettei maakuntalehden vähäisin toimittajakaan uskaltanut lausua poikkipuoleista sanaa saamatta myllykirjettä. Helsingin Sanomien pilapiirtäjälle Kari Suomalaiselle UKK oli ehtymätön luovuuden lähde ja aarreaitta. Toisaalla juuri hänen kaltaiset konservatiiviset median edustajat pitivät yllä Kekkosesta kasvanutta myyttiä.

Presidentin valta oli Suomessa käytännössä liki rajatonta, jos presidentti niin tahtoi ja sellaista valtaa itselleen halusi. Tässä Suomen valtiomuoto oli mennyt aikanaan omituiseen suuntaan ja pohtimatta niitä persoonallisuuksia, jotka valtaa tulisivat myöhemmin käyttämään.

Malli oli hankittu 1700-luvun kuninkaiden Suomesta ja myöhemmin tsaristisen keisareitten Venäjän alla alusmaana eläen ja nöyristellen. Vapaa kansalaisyhteiskunta haki raivokkaan ja koleerisen Paasikiven lasten tapaan itselleen uutta isähahmoa, kuningasta tai keisaria. Syntyi Paasikiven-Kekkosen linja, poliittisesti kiveen hakattu Yya-sopimus ja bilateraalinen kauppa Neuvostoliittoon. Yöpakkashallitukset, noottikriisit ja pelon ilmapiiri, presidentin hallitukset.

UKK vakiinnutti oman asemansa juuri tässä sotien jälkeisessä kylmän sodan ilmastossa sekä hyödyntäen kansakunnan opportunistisia heikkouksia, heikkoa omanarvontuntoa, itsetunnon puutteesta syntyviä valuvikoja autonomian ajan Suomen siirtyessä tasavallaksi kuningasvallan välinein ja hengessä oivaltamatta sotien aiheuttaman ylimenokauden jatkuvan Suomessa traumoineen yli kahden sukupolven ajan ja perintönä 1100-luvulta alkaneista hallitsijoistamme, joista osa oli vaikeasti mieleltään sairaita.

Vasta kylmän sodan päätyttyä, ja pääministeri Mauno Koiviston kieltäytyessä eroamasta tehtävästään, Kekkosen voimat uupuivat ja hänen vanhenemistaan sekä alzheimerin taudin etenemistä seurattiin yhtäällä hämmentyneinä ja toisaalla helpottuneena, surullisina.

Kekkonen oli perheensä esikoispoika. Se näkyi hänen käytöksessään. Hän kävi lukionsa Kajaanissa ja suoritti oikeustutkinnon sekä väitöskirjansa “Kunnallinen vaalioikeus Suomen lain mukaan” kohtuuajassa 36 -vuotiaana. Samana vuonna hänestä tuli Maalaisliiton kansanedustaja ja vain kolme vuotta myöhemmin oikeusministeri, myöhemmin ulkoministeri, moninkertainen pääministeri ja ensimmäisen kerran hän oli ehdolla presidentiksi vuonna 1950 tulematta valituksi.

Seuraavissa vaaleissa vuonna 1956 hän sai yhden äänen enemmän kuin Fagerholm ja tuosta äänestä käytiin keskustelua kauan. Se olisi kuulunut tulla Fagerholmille mutta joutui uurnaan Kekkosen ylimääräisen valitsijamiehen avustamana. Vuonna 1962 vaalit olivat liki normaalit noottivaalit, mutta sen jälkeen ne muuttuivat ja viimeiset valinnat suoritettiin poikkeuslailla tai poikkeusoloiksi tulkituissa vaaleissa, joissa presidentit olivat Kekkosia.

Kekkonen havitteli ensin yliopistouraa, mutta käänsi myöhemmin tavoitteet urheilutaustan ja Maalaisliiton avulla urheilupolitiikkaan sekä päästyään toisella yrittämällä eduskuntaan Cajanderin “punamultahallituksen” ministeriksi. Talvisodan aikana Kekkonen nimitettiin siirtoväen huollon keskuksen johtoon. Pekka Peitsenä hän valoi uskoa Saksan aseiden menetykseen.

Kun sodan tuulten suunta oivallettiin Suomessa oikein, myös Pekka Peitsi kääntyi tuulien mukaan ja alkoi puhua geopolitiikasta, jossa pienen maan oli sopeuduttava realiteetteihin. Tämä sama politiikka ohjasi häntä myös sodan jälkeen. Paasikivi ymmärsi Kekkosen arvon ja otti hänet oikeusministeriksi

Kekkosen tarkoitus oli laatia ulkopolitiikka, joka vahvistaisi hänen sisäpoliittista asemaansa. Kekkosen toistuvia hallituksia ei katsottu hyvällä, kun tiedettiin hänen pyrkivä presidentiksi. Talous- ja valtapoliittinen jakolinja kulki SDP:n ja Maalaisliiton välillä. Kuningastien esteenä oli SDP:n ja oikeiston ennennäkemätön mustamaalauskampanja Paasikiven hakiessa itselleen manttelinperijää juuri Kekkosesta.

Kirjoitettiin ja puhuttiin viinasta, naisista, tappeluista, moraaliltaan ala-arvoisesta ihmisestä. Kaunat jatkuivat läpi koko Kekkosen ensimmäisen presidenttikauden, joka tarjosi myös Neuvostoliitolle mahdollisuuden puuttua Suomen sisäisiin asioihin.

Yleislakko ei ollut kuitenkaan protesti Kekkosen valinnalle vaan heijasteli ajan syviä taloudellisia ja poliittisia eturistiriitoja. Jatkossa Kekkonen joutuikin turvautumaan usein toimitusministeriöihin ja Maalaisliiton K-linjaan, lähimpiin kannattajiinsa. Samalla Neuvostoliitto antoi tukensa Kekkoselle ja talouselämän “punaiset” vuorineuvokset ymmärsivät Kekkosen vaikutusvallan mahdollisuudet. Syntyi kahden maan johtavien poliitikkojen välinen vuoropuhelu, luottamuksellinen kanssakäynti.

Yöpakkashallituksen aikana kävi selväksi ettei hallitus, joka nautti eduskunnan luottamusta voisi menestyä nauttimatta samalla presidentin luottamusta. Lisäksi oman puolueen tuli olla lojaali presidentilleen ja tämän ulkopoliittisille pyrkimyksille.

Varovainen integroituminen länteen oli alkamassa. Puunjalostusteollisuus piti Finneftaa välttämättömänä ja Kekkonen uudelleenvalintansa varmistusta. Syntyi noottikriisi, jolla oli sekä sisä- että ulkopoliittinen tehtävä. Suomi oli pidettävä Neuvostoliiton vaikutuspiirissä ja samalla varmistettava Kekkosen uudelleenvalinta.

Kekkonen hankki pelivaraa lännessä ja sai vuonna 1961 puolueettomuustunnustukset.
Toisen presidenttikauden alkaessa Kekkosen ulkopoliittinen johtajuus oli jo kiistaton.
Jää alkoi sulaa SDP:n suuntaan ja syntyi kansanrintama.

Energinen Kekkonen vei valtansa puolueiden ja järjestöjen henkilövalintoihin. Valtansa huipulla Neuvostojohto viljeli koko ajan käsitettä “luottamus”. Etykin profiloima Kekkonen oli valtansa huipulla. Ajan merkkejä ei vielä nähty - Kekkonen poti muistihäiriöitä. Puoluejohtajien omat etulaskelmat sokaisivat.

Kekkosen kuoltua hänen pitkä valtakautensa joutui suurennuslasin alle. Osa porautui hänen persoonaansa, osa vallankäyttöön. Osa näki hänet itsevaltiaana keisarina, parlamentarismista piittaamattomana häikäilemättömänä pelurina, osa taas isähahmona, joka aina ajatteli kansakuntansa parasta. Neuvostoliiton arkistojen avauduttua molemmat näkemykset ovat saaneet tukea. Eniten puhuttiin kuitenkin suomettumisesta, jolla tarkoitettiin Kekkosen aikaa. Kun koko kansan kalamiehestä ja metsästäjästä, hänen ajastaan ja kirjeistään Sylville on kulunut riittävän kauan, myös viileämpi analyyttinen tulkinta lisääntyy ja mustavalkoiset käsitykset vähenevät.
.