Islamilainen munkki pohti katolisen virkaveljensä kanssa kuinka on selitettävissä outo ristiriita, johon hän törmää katolisissa maissa. Papit puhuvat siellä koko ajan seksistä ja prostituoidut jumalasta. Vastaavasti rakkaudesta ja onnesta puhuvat näyttäisivät olevan sitä vailla ja pallo hukassa. Tavoiteltu näyttäisi katoavan koko ajan horisonti taa. Ihmisen biologinen perusta ja sen tapa toimia näyttäisi olevan meille vieras asia jopa perusasioissa. Sama pätee psykologian alkeita. Haparoimme kyllä freudilaisuudessa tuskin kuitenkaan yhtään hänen julkaisuaan oikeasti lukien. Yhdysvalloissa 80 % perheistä ei ole lukenut yhtään kirjaa kuluvun vuosituhannen aikana. Heillä on kuitenkin vahva käsitys siitä kuinka kirjallisuus on heille tärkeä osa elämää. Itse kuljetan aina mukana Shakespearen oppeja. Ei riitä että omistat kirjan, täytyy myös lukea. Kirjan omistajista vai 20 % lukee kirjansa. Ei riitä että luet kirjan, täytyy myös muistaa. Kirjoitetusta tekstistä vain 10 % jää muistiin. Ei riitä että muistat lukemasi, täytyy myös toimia. Toimimalla kirjan opista jää muistiin jo yli puolet. Eikä tämäkään kaikki viellä riitä. Tärkeintä on tämän jälkeen tehdä oikeat valinnat. Siinä muiden opit auttavat. Yrityksen ja erehdyksen kautta tehdyt valinnat ovat hitaita ja käyvät kalliiksi. Oivaltaminen on taas harvojen herkkua. Siihen ei pidä luottaa.
Islaminuskoa tulkitaan nykyisin jo uusiksi. Kaikki ei ole enää niin muuttumatonta kuin munkin näkökulma vieraaseen kulttuuriin takavuosina. Kiistely raiskauksiin ja aviorikoksiin liittyvästä Hudood –opista on jäämässä naista alistavana historiaan. Enää mies ei selviä raiskauksesta jos miespuolisia silminnäkijöitä ei ole riittävää määrää. Jopa pakistanilaiset muslimipapit ovat myöntämässä, että Hudood-lait eivät ole jumalaista alkuperää. Yhä useammat pakistanilaiset ymmärtävät, että lait ovat ihmisten tekemiä ja tunnustavat, että lakien uudelleenarviointi on heidän velvollisuutensa, ei Jumalan.
Kaikkiin islamilaisiin uudistushankkeisiin sisältyy kaksi pääasiaa: naisten oikeuksien parantaminen ja länsimaissa asuvien muslimien halukkuus käyttää omantunnonvapauttaan. Se on moniarvoisen holistisen maailman elinehto, johon on sopeuduttava. Muhammed-pilakuvat julkaissut Flemming Rose kertoi islamilaistutkijan Irshad Manjin (HS 10.8) mukaan, ettei hän ole saanut missään kohteliaampaa vastaanottoa kuin muslimijohtajilta. Rose oli ylättynyt kuinka läntiset humanistit ottivat hänet kylmemmin vastaan. Tanskalainen Flemming Rose ei tuntenut tanskalasta Sören Kirkegaardia ja tämän kirjoja.
Eurooppalainen humanismi ja tiede kärjistyi menneen kesän lopulla huippulahjakkaaseen matemaatikkoon, joka ei ota vastaan hänelle myönnettyjä kunnianosoituksia eikä suostu julkaisemaan artikkeleitaan tieteellisissä julkaisuissa. Hän ei ole ainut luova innovaattori, jonka työt on jälkipolville kerätty pöytälaatikoista tai löytyvät tänään nettipäiväkirjoista. Jopa oman pragmatismimme taustalla vaikuttava amerikkalainen Price oli yliopistosta pois potkittu pöytälaatikkokirjoittelija. Näitä löytyy tieteen historiasta uskomattoman paljon silloin kun kyseessä on ollut huippulahjakkuus ja -löydös. Luova innovaattori ei voi työskennellä vallitsevan konvention kahleissa, mikäli tavoite on löytää ratkaisu ongelmalle, joka on sen ulkopuolinen eikä Hudood -opin vankina elävä dogmi jumalaiseen kulttuuriin sidottuna sosiaalisena oppirakennelmana.
Kun tiedemies puhuu hirarkiasta ja sen purkamisesta, hän muistuttaa katolista munkkia puhumassa seksistä. Hän on ensimmäisenä pönkittämässä hierarkiaa omilla dogmeillaan, teorioilla ja viroilla, joiden perusta on Hudood -lainsäädössä. Peitetyssä traditiossa, jossa oppiarvo - vuosikymmeniä sitten hankittunakin - on narsistinen tapa hallita, alistaa, nöyryyttä ja siirtää oppeja, joiden arvo ja oikeutus on jo aikoja kyseenalaistettu tai sitä ei ole enää lainkaan muualla kuin narssitisen tiedemiehen omassa normistossa ja arvomaailmassa. Tieteen keskiöön on tunkeutunut jotain muuta kuin tiede instituutiona ja idässä tämä on huomattu heikkoudeksemme. Taiteessa tämä tapahtui jo paljon aikaisemmin.
Tiedeyhteisön oppirakennelmat ja hierarkia tappaa luovuuden. Konventionaaliset rakenteet ja niiden kulttuuriset sidokset tekevät näin aina. Tämä kulttuurisidonnainen ilmapiiri näkyy kohta kaikissa työyhteisöissä, joita ei enää ole. Työpaikkojen ilmapiiri ja työolot ovat kaiken aikaa koventuneet Juha Siltasen kirjan ”Työelämän huonontumisen lyhyt historia” mukaan. Professori Kari Uusikylä toteaa saman (HS 7.8) kasvatustieteilijänä ja luovuustutkijana. Työpaikoille rakennettu keskinäinen kilpailu ja palkitsemisjärjestelmät ovat omiaan tappamaan luovuutta ja lahjoja, jotka parhaimmillaan voivat johtaa innovaatioihin, keksintöihin, jotka mullistavat tuotteita ja totuttuja toimintatapojamme.
Vastuunalainen kulttuuri kopio maailmanlaajuisessa kilpailussa myös solidaarisuutta. Siinä ainut mitattava ei saa olla mielikuva saalistajien viidakosta, jossa vastuu työntekijöistä ei ole enää vakavasti otettava arvo. On valtava riski asettaa vastakkain yritysjohtajien nopeasti nousevat palkat sekä saneeraukset ja investoinnit halpatuotantomaihin. Vielä suurempi riski on valjastaaa tiede ja sen nuoret opiskelijat tämän veturiksi. Se vie heiltä moraalin ja sielun. Kun omistajan, palkkajohtajan ja työntekijän intressit eivät mene mielikuvissamme yksiin, syntyy Hudood -opin mukainen kudelma, jossa politiikka liehakoi vanhaa tehdasyhdyskunnan tai agraariyhteisön sosiaalista pääomaa ja muistia. Tästä syntyy konventiota ylläpitävä hännystelijöiden joukko, joka ei ole sama kuin ”huomispäivän muslimijohtajan” islaminuskon uustulkinta. Tässä islamin uustulkinassa eurooppalainen humanismi ja tiede näyttää jäävän sekä hindulaisuuden että islamilaisen maailman jalkoihin.
Flemming Rose Muhammed -pilakuvineen julkaisi huomaamattaan sen, mitä hän tanskalaisena reformaattorina pakeni, ja josta niin ikään tanskalainen filosofi Kirkegaard oli heitä jo yli vuosisata sitten varoittanut.
23.08.2006
Matti Luostarinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti