lauantai 28. kesäkuuta 2014

Karpin maailma

Kesän 2014 tärkein uutinen on vielä kokematta. Ei ole epäilystä, mihin se liittyy ja kuka sitä ohjaa. Kaikki muu on liitettävä siihen tai sitä ei ole olemassakaan. Heinäkuun kolmastoista ratkaistaan, kumpi maanosa vie ja kumpi vikisee Brasiliassa. Alku ei ole ollut vanhalle mantereelle mairitteleva. Ensin kompuroi edellinen mestari, sitten mestareitten mestari ja lopulta kuolemanlohkosta tuli kaikkien painajaisten äiti. Brittien kiukuttelu yltyi ja tappio tuli myös komission nimityskiistassa. Loanheiton mestarit Loanheitto kuuluu aikamme elämään ja Juncker on saanut sietää sitä siinä, missä epäonninen jalkapalloilija, joutuessaan karanteeniin kolmannen kerran purtuaan vastustajaansa. Pian 60 vuotta täyttävä Juncker tunnetaan pitkistä kokouksistaan, kuivasta huumorista ja kosteasta elämästä. Kriitikot epäilevät, ettei Junckerin unioni kykene uudistumaan ja Juncker syyttää brittimediaa hänen kotinsa piirittämisestä. Juncker ei voi purra vastustajaansa, kuten Suarez tekee tuon tuosta tiukan paikan tullen ja raivatessaan tietään läpi slummien kohtia kansainvälistä tähteyttä. Juncker saa kuulla suosivansa veroparatiiseja ja veronkierron suitseminen on sellaiselle, muuten kokeneelle veteraanille ja EU-koneiston tuntijalle, vaikeita puremisjälkiä. David Cameron on joukkoineen ulkona MM-kisojen huippuhetkien vasta alkaessa mutta niin ovat myös espanjalaiset, italialaiset ja venäläisetkin. Liian moni on ulkona, jotta unioni kehittyisi Junckerin haluamaan suuntaan, liittovaltioksi. Se, että Cameron on nyt perussuomalaisten kaveri, saman puolueen kärkihahmo, kiusaa Kokoomusta. Kun ei tiedä, hyökätäkö tai puolustaa, kanat alkavat kuopia maata ja etsiä ikään kuin syötävää asfaltiltakin. Ei sitä sieltä nyt löydy viiden kuukauden aikana uudelle hallituksellemme. Bollywood -tiimi Ukrainan kriisi varjostaa nyt kaikkea ja suomalainen Karita Mattila panee oman lusikkansa soppaan, joka ei ole hänelle mieluinen poliitikkona. Mattila kieltäytyy esiintymästä kapellimestari Valeri Gergijevin kanssa. Mattila oli työntämässä kuulaa, kun Helsingissä avattiin urheilutapahtuma, mutta siellä ei pelattu jalkapalloa, ei tanssittu sambaa. Mattila syyttää Putinia tukevaa miestä ja viittaa, kuinkas muuten, homolakiin ja Ukrainan kriisiin. Mattilalla ei ole käsitystä Ukrainasta, väittää taas kapellimestari. Viisas ihminen vaikenee nyt muusta. Suomalaiset haluavat osallistua peleihin, joita suomalaiset eivät osaa pelata. Suomessa voi kuvata intialainen ohjaaja ja Bollywood-tiimi, mutta se on eri asia kuin pelata Brasiliassa niiden joukossa, jossa mukana on maanosien parhaat ja Hollywood osaajat näyttelijöinä. Suomalaisessa taiteessa tulisi nyt pohtia sitä, mikä myy, ja mesenaatteja tarvitaan silloin, kun julkinen raha loppuu. Se, miltä taide näyttää, on ollut aina ylemmän luokan asia eikä sitä pidä ihmetellä puremalla vastustajaa tai puskemalla häntä päällä silloin, kun palloa ei ole ulottuvilla. Ruokkivan käden pureminen ei ole täysipäisen puuhaa sekään. Paavin puutarha Päätä ja hampaita ei käytetä enää kuten silloin, kun elimme luolien pimennossa. On avattava ovet, myös puutarhaansa, kuten Paavi Franciscus on tehnyt kesälomapaikkansa kohdalla Castel Gandolfossa. Jos haluat olla suosittu Paavi, elä kuten media elää, seuraa sitä mitä ihmiset tahtovat ja tarjoa heille muutakin kuin sikstusta. Tee kännykästä tavaratalo ja opi Juncerista ja Suarezista oleellinen, virheet. Muuten saamme kuulla vain historiaa ja vuosisatoja niiden seurauksia. Takavuosina meillä oli vielä perässähiihtäjän takapajuisuusetu. Siis hitaan jälkiomaksujan saama hyöty hitaudestaan. Sitä ei ole ollut enää vuosiin edes Hämeessä. Kallista aikaa ei kannata tuhlata turhuuksiin ja viemällä suuret asiat sivuraiteille Karita Mattilan tapaan huomiotaloudessa itselleen paikkaa hakien. Vielä vaarallisempaa on kopioida muiden malleja huomaamatta sen tuomaa riskiä, isolaatiomekanismeja ja ajan puristamisen epäekonomiaa. Kun kirjoitin tästä ekologisen klusterin ja innovaatiopolitiikan yhteydessä vuonna 2005, se vielä ymmärrettiin. Narsismi lähteenä on vaarallinen. Se tarjoaa vain näkyvän foorumin, jossa Mikkelin musiikkijuhlille saapuva kapellimestari saa maan päämediassa, Helsingin Sanomissa, suurimmat otsikot ja kuvansa kulttuurisivujen kansiin. Siinä Karita Mattilaa suositellaan tekemään jotain sellaista, jonka hän ehkä parhaiten osaa ja taitaa: laulaa ja näyttelee. Kun yksi aikamme arvostetuimmista kapellimestareista puhuu kolmen sivun verran Helsingin Sanomissa, se on varmaan täyttä asiaa ja syytä lukea. Karita Mattila sai aikaan sen, mitä kukaan muu meistä ei olisi osannut, julkisuuden Mikkelin kulttuuritapahtumalle. Viemärin virassa Lounais-Hämeessä vesistöt ovat vähissä ja eniten niitä on Tammelassa. Pitkulainen järven rempula, Kaukjärvi, ulottuu Tammelasta kuusi kilometriä aina Forssan puolelle vetensä työntäen. Harjuinen ranta ja maatalous ovat huolehtineet sen ravinnekuormasta ja ruhjeinen syntytapa syvyydestä. Niin syvä on kuin pitkäkin. Tammelassa järveen on istutettu jo aikoja kaloja, mutta nykyisin myös Forssassa. Kalastus on vain vähäistä Forssassa ja Loimijoki jäi jo aikoja viemärin virkaa hoitamaan. Vedin takavuosina Loimijokiohjelmaa yhdessä jokilaakson kuntien ja MTT:n kanssa tarkoituksena korjata surkeaa tilannetta. Saimme paikallisen väen ja etenkin maatalouden mukaan ja lopulta jokilaakson osaksi eurooppalaista suurten jokien yhteistä verkostoa. Mukana olivat myös britit, saksalaiset, ranskalaiset, espanjalaiset, irlantilaiset ja skotit, ruotsalaiset jne. Suomalaisten saaminen mukaan Helsingissä oli vaikeaa. Meidät jopa palkittiin Brysselissä ja kansainvälinen raha helpotti uusien projektien käynnistämistä aina tiedepuistoa ja teknologiakeskusta myöten. Se ärsytti Helsingissä. Ongelmana oli myös kuntien yhteistyö ja välistävedot, ikävä tapa antaa kehno kuva kansainväliselle yhteisölle. Se oli vieras ja vieraaksi jäikin. Nyt on sitten pakko hakea ratkaisuja yhdessä ja palveluja samalla keskittäen. Selkä seinää vasten tehdyt ratkaisut ovat typeriä ja siinä demokratia ajautui kriisiin sekin. Agropolista rakennetaan nyt uudelleen kunnanjohtajien eläketöinä, konsultteina. Näkyvin muisto tuosta ajasta on elonkierron nimellä kulkeva puisto, jossa tapahtumia riittää tällekin kesälle. Varmin tapa siirtää tietoa on mahdollisimman konkreettinen keino näyttää käytännössä ja rautalankamallilla, kuinka prosessit luonnossa etenevät kiertäen pelloilta ja puutarhoista, luonnonvarojen tutkimuksesta ja tieteestä kohti kuluttajan pöytää ja takaisin kohti suljettuja systeemejä, oli systeemi sitten pienempi tai suurempi. Tässä metropoliasutus on vienyt meitä yhä kauemmas juuriltamme ja ymmärrykseen tahtoo tulla yllättäviäkin katkoksia. Tiedeyhteisö on sekin pirstaloitunut ja yhteisen kokonaisuuden hahmottaminen tahtoo jäädä taivaan linnuille. Nämä reagoivatkin pääsääntöisesti ihmistä paljon aikaisemmin. Cyprinus caprio Kun Kaukjärvessä ei Forssan puolella juurikaan ole kalastettu, sen syvänteet ovat saaneet olla rauhassa paikallaan pysyvien kalojen kasvaa ja ikääntyä jättiläismittoihin. Muutaman kesän aikana olen saanut parilla verkolla tai vaatimattomilla ongilla kaloja, joiden koko on kansallista kärkeä. Yli metrin mittaiset hauet saivat paikkansa kanteleen synnyssä kalevalaiseen tapaan ja kuhat ovat nekin olleet suurta joulukinkkua reippaasti suurempia. Eilen syvänteestä nousi karppi (Cyprinus caprio) jollaista en ole ennen nähnyt. Ei tosin kukaan muukaan Suomessa. Paino kun oli pari kiloa yli aiemmin maassamme ennätykseksi kirjattua ja Onkiluodosta vuonna 1994 saatua karppia komeampi. Kun kalan pituus on metriluokkaa ja vyötärö ylipainoisen miehen samaa kokoa, sellaisen nostaminen vedestä vaatii onkijalta erikoislahjoja. Karppi onkin halutuimpia urheilukalastajien narrattavia Keski-Euroopassa ja tuttu pyydystettävä myös Mustan- ja Kaspianmeren suunnalla aina Kiinaan ja Japaniin sakka. Suomeen ensimmäinen karppi tuotiin teollistumisemme tärkeimmän vuosikymmenen 1860-luvun aikoihin Lindön kartanon maille. Sittemmin särkikalojen sukuun kuuluvaa herkkua alettiin istuttaa 1950-luvulla reheviin vesitöihimme ja se selvisi vähähappisestakin vedestä haukkaamalla happea hypähtäen pintaan ja nostattaen komeitakin kuohuja. Kutukalojen pyytäjät En itse ole suosimassa suurten kutukalojen pyyntiä pienten sinttien sijasta. Siitä on kuitenkin tullut istutusten myötä sääntö, ei poikkeus, ja minkäs teet kun luontaista kiertoa ei suosita enää missään. Kun kierrot käännetään päälaelleen, parhaan pupputarinan kertova on lopulta se, jota seurataan. Tämän kertomuksen on oltava sellaisen, jota massat tahtovat kuulla ja on jäljessä hiihtävien hyväksyttävissä. Jalkapallo on massaviihteenä konservatiivisin pelimme olmeekkikulttuurin ja kumikansan ajoilta. Eniten sitä on uudistanut viimeisen vuosisadan aikana venäläinen maalivahti Lev Jasin, joka alkoi liikkua maalinsa edustalla laajemmin ja ohjailla peliä hieman muita aggressiivisemmin. Se ei ole paljoa se. Jostakin syystä koripalloilijat osuvat paljon vaatimattomampaan maaliin minuutin välein. Kun kaikki käännetään päälaelleen ja tätä koulukuntaa edustavat pököpäiset ja itseään ammattilaisena pitävät ihmiset, tuloksena on vanhan mantereen surulliset johtajat ja johtajien vielä kehnommat seuraajat. Kun kuunnellaan oopperalaulajia ja noudatetaan sellaisia elämänohjeita, joiden tuloksena on toisiaan potkivat ja purevat miljardöörit, veroparatiiseista tunnetut rakenteet EU:n huipulla, pohjaeliöt, kotilot ja simpukat tahtovat kadota karppien maailmasta, eikä niitä edes torilla tunnisteta. Eihän niitä osa kukaan enää edes pyytää. Kun lohen normaali kierto luonnossa ei toimi vielä tänäänkään, koskisodat käytiin lopulta suotta, eikä niistä opittu mitään. Siinä talveton joulu ja juhannus ovat nekin vaihtaneet paikkaa ja uusi hallituksemme tekee ohjelmaa viideksi vuodeksi viiden kuukauden ponnisteluilleen. Kun mitään ei syntynyt kolmen vuoden aikana, nyt on mahdollisuus pyrkiä ainakin vaalibudjettiin. Syödään siinä ne vähät säästöt, jotka kutukalojen kuului tuoda nostamaan taloutemme lamasta ja syötäköön silakoita joulukaloinamme. Joulukinkusta tuli juhannuskinkku siitäkin ja Johanneksen päivää vietettiin pakanallisen juhlan merkeissä väärään aikaan mittumaarina.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Pakanamaan kartat ja mittumaari

Suomensukuiset kansat sikisivät aikanaan Uralin pihlajan alla ja kaukana Ob-joen suistossa ja sen keskijuoksulla, Sasvan ja Surgutin, Kazym suunnalla. Siellä elivät mansit, hantit, komit, udmurtit, mordvalaiset ja marit. Seikkailin näillä seuduilla kertoessani arktisen babylonin synnystä ennen perussuomalaisten puoluetta. Isäni aikanaan perustamaa siementä pienviljelijöiden tapana vastata sille sorrolle, johon maaseudun vähäväkiset joutuivat manttaali-isäntien alkaessa syödä talonpojan toisensa jälkeen ja autioittaa sodan jälkeinen uudelleen rakennettu maamme. Veikko Vennamo saarnasi talonpojan tappolinjasta. Lapsena, alle kymenvuotiaana, tupailloissa runoja lausuen, se kaikki vaikutti sammakkoperspektiivistä seuraten hyvinkin asialinjaan sopivalta. Kansalainen Klazomenaista Osa suomalaisista juurista seikkaili myöhemmin Volgan varsilla lauttureina eläen. Saransk ja Izvesk ovat näitä seutuja Moskovasta itään. Vepsäläiset ja tveriläiset olivat jo ehtineen Moskovan seuduilta seuraten puoliväliin Pietarista ja karjalaiset, virolaiset, liiviläiset olivat jo liki rajoillamme. Unkarilaiset eksyivät matkoillaan aivan väärään ilmansuuntaan ja lappilaiset vetäytyivät kattaen koko napa-alueen aina siihen paikkaan, josta tarinani kerronta alkoi. Klazomenain kylästä, jonka juuret ovat Turkissa ja läntisen filosofian juurilla. Kansalainen Klazomenaista oli valmis käsikirjoituksena jo 1970-luvun lopulla mutta jäi julkaisematta oululaisen kirjapainon ja kustantajan konkurssin seurauksena. Kertomus alkoi kuitenkin Perusta, ei rynnäten suoraan helleenisen kulttuurin juurille ja antiikin Kreikkaan, suurten filosofien isän Anaxagoraksen maisemiin Turkissa, Klazomenaissa. Sieltä saivat oppinsa myöhemmin tuntemamme filosofit. Sieltä, siis Turkista, sai alkunsa myös luostarilaitos, joka päätyi niin Obin kuin Volgan kautta lopulta myös Pietarin seuduille ja Laatokan saarelle. Oma asukunimeni syntyi Laatokan Karjalassa ja myöhemmällä keskiajalla viljelivät maitaan kalastellen ja kauppaa käyden, metsää polttaen ja raivaten Savossa lähellä nykyistä Kuopiota Kallavedeltä itään noin 5000 hehtaarin mittaisella alueella. Tuon ajan ihmiset työskentelivät yhteisöissä ja Savossa vedet yhdistivät saaria, elämä oli paljolti liikkumista vesillä ja suuret veneet oli purjekunnittain hoidettuja. Hämeessä elettiin toisin, vesien varret, vähäiset, linnoitettiin ja suomalaisten pelottava kuningas tuossa ilmansuunnassa oli Tavast, josta myös Häme sai myöhemmin nimensä. Idässä ja pohjoisessa oli oma kuninkaansa, olkoonkin ettei tätä nimitystä käytetty. Onomatopoeettinen, luontoa matkiva kielemme ei käyttänyt nykyisiä käsitteitä juuri lainkaan. Kateissa oleva historiamme Pelottavia olivat suomalaisten esi-isät vuosituhannen alussa ja keskiajallamme. Viikinkiajalla tiedettiin tämä totuus, eivätkä nämä raivopäiset miehet ikinä uskaltautuneet Suomen suuntaan ryöstelemään. Vastassa kun oli verenhimoisia miehiä matkaten tänne Volgan ja Objoen suistoista toisensa tavaten. Siinä käteltiin miekalla ja se miekka oli painava. Uuden kirkon myötä maailma muuttui ja veneitä käytettiin myös kirkkoveneinä. Joku omisti ja maksoi veronsa nuhteettomasti, sai airon tai jopa pari käyttöönsä. Toinen oli köyhempi ja maksoi paikkansa veneessä soutamalla tai muilla taidoillaan se korvaten. Matkat olivat pitkiä ja miehet hurjia matkoillaan. Silloinkin, kun matkattiin Savosta kohti Valamoa ja Pietaria, virolaisten ja liiviläisten asuinsijoja ja Hansan kauppiaita. Pohjoisessa liikuttiin toisin. Napa-alueet yhdisti jäät ja pitkiä matkoja jatkettiin niin koillis- kun luoteisväylän suunnalla eläen luonnon antamilla ankarilla ehdoilla ja edeten aina vieraan mantereen puolelle. Sieltä matkat jatkuivat vaeltaen vuoristoissa ja päätyen aina Perun rannikolle ja kansoihin, joiden kulttuuri oli hyvinkin tutun oloista. Joku eksyi niinkin syvälle ja kauas vaelluksillaan, etteikö vastaan tullut olmeekkikansa ja kumikansan kulttuuri, taito tehdä kumista palloja ja niin sai alkunsa pallopelit. Nyt ne valvottavat Brasiliassa sen eri puolilla kisaillen puolta maailmaa. Harva siinä muistaa Volgan lauttureita tai Anaxagoraksen oppeja, kansalaista Klazomenain kaupungista. Sosiaalinen pääoma ja kulttuuri, geenien pitkä historia, ei kuitenkaan unohda eikä jätä rauhaan. Juhannuspäivän surun hetki Juhannuspäivänä luostarilaitoksen ylläpitäjien ja veronmaksajien veneet kuitenkin hukkuivat vuonna 1850 Kallaveden myrskyihin ja kymmeniä miehiä, naisia ja lapsia meni tällä kirkkomatkalla hyiseen hautaansa. Pelastuneitten joukossa olivat he, jotka kiersivät järven kaukaa jalkaisin taivaltaen lohduttoman pitkää matkaa kohti maita, jotka P. R. Fabritius oli nimellään vahvistanut isoisäni isoisän ja hänen isänsä Haapamäen ja Leppävirran maatilaksi. Sen karttakuvat ovat naamakirjassani siis Facebook -sivustolla. Moni siellä asuva ne tunteekin etenkin luostaritien verralta kohti Heinävettä ajaen. Tila, jos sitä nimeä voi käyttää, ei ollut mikään torppa vaan liki 5000 hehtaari käsittävä alue, jossa asui luonnollisesti kymmeniä, ellei satoja perheitä, kukin omalla tavallaan ja taidoillaan leipänsä tienaten. Kauppa ja teollinen työ alkoi sekin jo siirtyä juhannusjuhlijoiden tietoisuuteen. Se näkyi kyllä Suomessa jo edellisen vuosituhannen puolella ja Kannaksella ovat maailman vanhimmat merkit taidosta kalastaa ja tehdä työkaluja, koruja. Eivät Suomea mitkään tumpelot asustaneet, päinvastoin. Kun historia kirjoitetaan lännestä ja ruotsalaisina, se unohtaa idän ja lopulta koko kansan. Se on kirjoitettava nyt meidän, ei muiden. Neljä oravaa vaakunassa Aina kaikki ei mennyt kuten verottajat odottivat ja kun hauholaiset eivät verojaan Mauno Eerikinpojalle nurkumatta maksaneet, joka suvulta piti takavarikoida neljä oravannahkaa, toki mittavampaakin, ja paavi julisti hauholaiset vuonna 1329 pannaan. Miesten parrat kasvoivat ruokkoamattomiksi, niitä kun ei saanut leikata eikä kyläläiset saaneet edes tervehtiä toisiaan. Alkoi suomalainen kiusaamiskulttuuri, jossa kaikki olivat taitavasti mukana ja lopulta rosvo ei ollut se, joka varasti vaan se, joka varasti rosvolta. Kieroudesta ja ilkeydestä kasvoi osa aggressiivista elämää. Usein tämä kieroilija oli juuri verottaja, myöhemmin rahalaitokset ja poliittiset instituutiomme, sisällissotaan johtaneet tapahtumat, jossa kaikki liittyy lopulta kaikkeen. Tänäänkin entisen Hauhon pitäjän vaakunaa koristavat nämä neljä oravaa. Kiusaaja muistetaan kauan eikä hevin anneta anteeksi. Näin toki meneteltiin myös Klazomenan kylässä ja Volgan sekä Obin maisemissa. Aggressio alistajaa kohtaan kasvoi ja keräytyi sukupolvelta seuraavalle. Italiaan syntyivät mafiasuvut. Idän ja lännen liitto Olli Luostarinen, kymmenvuotias pojannaskali, pelastui hyiseltä ja hautaan johtaneelta sukuni traumaattiselta kirkkomatkalta juhannussaarnaa kuulemaan. Ei tullut nuhteita, ei pantu kaakinpuuhun, vietiin hautaan. Olli nai itseään nuoremman naisen, Maanigan kautta Lapinlahdelle joutuneen tytönhupakon, joka oli taustaltaan lännestä piispaksi kaavaillun pyhien kielien ja kaunopuheisuuden professorin Isak Pihlmanin sekä myöhemmin, seuraavassa polvessa, myös Ståhlbergin, pappissukua sekin, jälkeläisiä. Maaningan hovissa hänen äitinsä synnytti tytön aviottomana kapteenille, Viipurista vierailleelle Tvastille, joka myöhemmin tunnustin tapauksen. Sellaista ei kuitenkaan tuohon aikaan annettu anteeksi. Marista tuli tätä kautta määrätietoinen ja sukunsa tunteva ihminen, jota ei kiusattu. Kun kirkko naista nuhteli, synnytyksen jälkeen saastaisena, hän ei niistä välittänyt pietistisenä perimältään. Oli oman aikamme punavihreitä naisia paljon ärhäkkäämpi ja aikaansaavempi, koulutti poikansa Helsingin herroiksi vaatettamalla lapinlahtelaiset tuon ajan keskiluokan perheet. Olli oli viinaan taipuvainen, tuon ajan mukaan, ja suri hukkuneita sukulaisiaan, perhettään. Menestyi toki toimissaan, yrittäjänä. Kun miehet tulevat Siperiasta ja naiset Kreikasta syntyy suomalainen kulttuuri. Ne ovat kyllä olleet yhtä jo aiemminkin, mutta kukas siitä jaksaisi lukua pitää. Niinpä kun Juhannusta tänään vietetään, se ei ole enää Johannes Kastajan päivänä tiistaina vaan on muuttunut pakanamaan mittumaariksi ja viikonlopuksi. Kristillinen sanoma katoaa ja alkaa korvautua vanhemmalla ja asetelmat alkavat kääntyä päälaelleen. Roolit vaihtuneet Hämeessä Vaalien alla otin kuvia toimittajista tekemässä työtään ja haastatellen forssalaisia kuntavaaliehdokkaita. Pääsin lopulta myös itse ehdokkaaksi Urpo Leppäsen kokoamaan, kolmen ihmisen ylläpitämään tiimiin ja näin sisään isäni aikanaan perustamaan puolueeseen, salaa torilla siihen liittyen. Monta kertaa väitelleiden professoreiden on vaikea päästä ehdokkaaksi puolueeseen jossa on kirkon viinat ja hopeat varastaneita kansanedustajia, hakkaraisia, ja muita pystyyn nostettuja piisameja, lainaten puolueen puheenjohtajan Timo Soinin kirjaa ja kirjoitusta Apu Lehdestä. Vasta kun Suomessa väittelee tohtoriksi lapsilleen ja lastenlapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen, voi hyvinkin tulla kelpuutetuksi johonkin näistä oudoista suomalaisista poliittisista kansanliikkeistä. Siinä on kyllä oltava myös onnea mukana ja kyky tehdä professorina juttuja toimittajista. Riski joutua hukutetuksi tai myrkytetyksi matkalla on hirveän suuri ja vaatii mukaansa enemmän kuin onnea. Suomalainen viha ja aggressio, udmurtilainen meno ja komilainen tapa myrkyttää ihmisiä sieniä ja lääkkeitä käyttäen, on hyvin syvälle juuttunutta kansanperinnettä. Mansit ja hantit kertoivat kuinka sitä käytetään vastustajan taltuttamiseen, kun muita keinoja ei uskalla käyttää peläten heimovihoja. Forssan valtuustossa päätettiin, kuinka pienkoulujamme säilytetään silloinkin, kun niissä on yli 200 lasta keskellä kaupunkia ja poliittinen johto rehtorina ja lehtoreina. Samat ihmiset ovat kuntapuolueessa kiusaamassa toisiaan, poliiseina toreilla ja kirjoittavat lehteään tukien omia poikiaan ja tyttäriään. Komit ja marit tekivät näin myös mutta erityisen tyypillistä tämä oli, ja on edelleen, vepsäläisten ja tverien kulttuurissa. Kun puurot ja velli menevät kaikessa sekaisin, lopulta vaalin ratkaisee poliitikko, joka äänestää tyhjää. Hän säikähtää virhettään ja kieltää tämän Maradonan Jumalan käden kosketuksen sormeensa, joka ei saisi koskea mihin vain. Näin maaseudun koulut säilyvät kun keskustalinen äänestää vahingossa väärin tai ei äänestä lainkaan. Liiviläisillä on tähän paljon kansansatuja. Löytyy joki virolaisiltakin. Kun kaikki kääntyy pääalelleen, vakuutus ja rahalaitos ovat vaikein kiusaaja, silloin kun sinulle tehdään tahallista vahinkoa ja hävitetään elämätyösi sekä pyritään hätyyttelemään ulos kaupungista, kyse on juuri liiviläisestä sosiaalisesta pääomastamme. Sitä johtava juuri ne henkilöt, jotka toimivat yhtiön juristeina, lääkäreinä ja lopulta ovat aiheuttaneet myös vahingon, tahallaan. Moskovasta itään Näin kävi myös koskisotien yhteydessä, jolloin niiden lopettaminen oli hoidettava 1970-luvun Suomessa uhmaten tätä suomalaista Volgan mutkan ja Obin laaksosta hankittua udmurtilaista ja mordvalaista kansanperinnettä. Tutustuin siihen Hanty-Mansijskin ja Kudmynkarin sekä Syktyvkarin suunnilla takavuosina ja vuosikymmeninä kierrellen maantieteen tohtorina ja nuorena professorina. Koskisotien lopettaminen edellytti suomalaisen kulttuurin syväjuurien hyvää tuntemista etenkin Moskovan itäpuoleisilla alueilla. Tänään siis vietetään mittumaaria, joka on pakanjuhla, ei lainkaan kristillinen Messiaan kastetilaisuuteen liittyvä juhla ja Johannes Kastajan päivä. Siihen on vielä muutama vuorokausi ja se on maltettava, seuraten olmeekkien pelien tapahtumia Brasiliassa. Siellä pienet maat panevat kampoihin suuremmille ja läntinen kulttuuri on eurooppalaisena tiukoilla. Aiemmin toki tiedetään niiden menestyneen, kiitos tuomariston, jossa erikoistilanteita syntyi 80 vuoden aikana enemmän juuri suurille länsimaille. Jalkapallossa yksi rankkari ylimääräisenä on paljon. Nyt, kun tekniikka seuraa tapahtumia, tuomarin lahjominen on usein turhaa touhua. Mittumaarin perinneruuat Uuteen mittumaariin kuuluu juhannuskinkku, juhannustortut ja juhannusmämmi sekä monet muut sellaiset perinneruuat, joita on opittu syömään myös muina vuodenaikoina pohtimatta tai tietämättä, mihin traditioon tai kristilliseen perintöön nämä voisivat ehkä kuulua. Kun ne yhdistää toisiinsa, ylensyöty ja juotu juhannussima on tuttu näky mittumaarina, pakanajuhlana, mutta Johannes Kastajan päivä tiistaina on jo hyvinkin rauhallinen ja hillitty juhla. Pakanamaan kartta on kuitenkin ja pysyy, jolloin uuden hallituksen on syytä pitää Päiviö Hetemäen poika Martti Hetemäki myös jatkossa oikean kartan ja kompassin lukijana. Näin silloinkin, kun hallituksen ikä on vain kahdeksan vaivaista kuukautta. Jonkun on osattava tunnistaa myös pakanamaan karttaa ja siellä käytettävää kompassia. Hallitus lyhyt, Hetemäki pitkä, lainaten kirjailija Arto Paasilinnan hengentyötä ja sen otsikkoa elämästä ja Rytkösestä. Hänen tapa jättää kertomatta, mistä ideat syntyivät ja oliko mukana ehkä hieman kopioituakin, oli kuin remestelyä WSOY:n oman aikamme kirjailijoiden puutarhassa. Tänään kirjani Arctic Babylon avainhenkilöt seikkailevat ympäri maailmaa mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Jos samaa hengentuotetta kuvataan ja otetaan kopiota, googlataan 2000 miljoonaa kertaa, syntyy melkoisen paljon imitoitua kulttuuria ja uutta luovuuttakin. Sitä sitten kauheasti ihmettelee vitriini-ikäisenä miehenä. Suomessa taas on vain taannuttu ja palattu juurille, sen traumaattisiin solmukohtiimme ja elämme nurinkurista aikaa, jossa lattia muuttuu katoksi ja katto lattiamatoksi. Siinä Klazomenai katoaa ja vauhtia on haettava aivan alusta, Anaxagoraan filosofiasta vuosilta 499-428 ennen Kristuksen syntymää.

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tilityksistä tillitykseen

Tämän aamu mediat ovat tulvillaan tilityksiä. Tilitys on ihan hyvä ilmiönä ellei se muutu tillitykseksi. Kun maito on kaatunut maahan sen perään ai auta itkeä vaan ottaa tyhjä maitohinkki kiltisti käteen ja jatkaa matkaa. Tillitys on sukua nillitykselle mutta ei toki samaa tarkoittava sana. Suomen kieli on rikas, onomatopoeettinen ja luontoa matkiva sanastoltaan. Tiedekielenä kuitenkin ns. kyökkikieli. Karalahden tillitys Tervehenkinen tilittäjä on kiekkoilija Jere Karalahti, joka käy läpi tutun päihteitten täyttämän suomalaisen elämänsä ja sen seuraukset sekä palaa tähän päivään elämänsä kunnossa. Toiveissa on lisää lapsia ja rakkauselämäkin näyttää oleva samalla mallilla kuin liikkeet kaukalossa. Sen ovat huomanneet myös Karalahden duunikaverit. Miehen sisäinen ontuminen ja tillitys ovat mennyttä elämää. Syvällä luolastossa, ihmisen alkujuurilla, on vaarallista ja vahingon sattuessa tillitys on myöhässä. Luola on ahdas ja vesikylmää suomalaisten luolasukeltajien tilittäessä menneen talven tapahtumia ja yli sadan metrin syvyyteen hukkuneitten ystäviensä kohtaloa Hesarin kuukausiliitteessä. Plurajoen luolasto oli aiemmin sukellettu vain kerran päästä päähän ja siitä saatu kokemus olematonta. Vesi oli sukeltajien kokemana ihmeellisen kirkasta ja jään reuna houkutteli turkoosin väreissään kohtalokkaalle sukellukselle kuudes helmikuuta. Murphyn lait ja tillitys Kuudes helmikuuta oli Saamelaisten kansallispäivä ja Elisabet II tuli silloin valtaistuimilleen. Lapin kuvaaja ja tekoaltaistaan tunnetun Sompion vaeltaja Samuli Paulaharju kuoli tuona päivänä, kuten myös Anteron Rokan esikuva Viljam Pylkäs. Molemmat tulivat minulle kovin tutuiksi myöhemmin. Marttyyri, pyhimys Dorothea Caesarealainen koki hänkin viimeisen hetkensä tuona kohtalokkaana päivänä. Murphyn laki oli voimissaan ja kun jokin alkoi mennä pieleen se myös meni. William P. Murphy sai Nobelinsa juuri tuona päivänä ja Apollo 14 laskeutui kuuhun. Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen tulivat kansakunnan presidenteiksi ja kunnallishallinto käynnistyi virallisesti Suomessa. Tuona päivänä Ronald Regan syntyi siinä missä Hitlerin puoliso Eva Braun. Tuo päiväys muistetaan myös toisen maailmansodan Helsingin pommitusten ensimmäisenä yönä. Luolaan juuttunut Huotarinen huusi apua ja sukeltajat olivat silloin 111 metrin syvyydessä. Känkäsen oli päätettävä nopeasti kääntyäkö takaisin. Grönqvist näki alapuolellaan valoa, se oli Rantanen. Rannassa näky auton valot. Paljon ylempänä. Korkeasti koulutetut ja taitavat työntekijät tarvitsevat uutta johtajuutta, jonka osaavat jo monet nuoret yrittäjät, tilittää Suomen Kuvalehden päätoimittaja. Palkitsemisjärjestelmien on oltava tasapuolisia ja luovia henkilöitä tarvitaan koko ajan lisää. Tasa-arvoinen palkitseminen on tillityksenä myöhässä jos poliitikot puhuvat puppua ja eivätkä pidä lupauksiaan. Ei voi pitää kahta eriarvoista maailmaa, joissa linjaukset ja kokonaisnäkemys eivät mene yksiin. Jos yhteisen johtamisen linja puuttuu, joku jää lopulta loukkuun syvälle luolastoon. Keskinäinen kunnioitus pakotti suomalaiset palaamaan ja hakemaan hukkuneet ystävänsä henkeään ja Norjan lakia uhmaten. Tillitys loppui siihen. Menneen maailman tillitystä Vanhakantainen tillitys ja vastakkainasettelu toimivat huonosti luokkataistelun hengessä maailmassa, jossa taistellaan kokonaan uutta ja itseään suurempaa luovassa tiedeyhteisössä. Jos kivenhakkaaja ymmärtää rakentavansa katedraalia, työ sujuu toisella tavalla kuin yhteisössä, jossa yhteinen visio on kokonaan kadoksissa ja vain paniikki ja pelko ohjaavat luolassa liikkujan ratkaisuja. Käskytysjohtaminen ei ole toiminut koskaan ellei käskyttäjä ole ihminen itse ja omalle hermoradalleen sitä ohjaillen. Luovaa ajattelua ei ole koskaan liikaa ja sen pahin tappaja on rutiineja ruokkiva näivetystauti. Johtaja ei saa hänkään kasvaa itseään ja ihmistä suuremmaksi ja leikkiä erehtymätöntä muiden työn omassa pienuudessaan ja narsismin liekeissä unohtaen. Tillittävän ihmisen tilinauha ei saa olla johtajana tuhatkertainen ihka taviksena hyiseen luolastoon joutuessaan. Miksi luolassa taluteltavaa johtajaa olisi palkittava muita paremmalla palkalla? Menneen tilittäminen ja tillittäminen on totuuden kiertämistä. Kun kaikki jo tietävät totuuden sen voi ja täytyy myös uskaltaa sanoa ääneen, kulkea sitä kohti ja hakea ulos luolastosta. Pieni joukko ihmisiä, yksi ihminen nerona, kykenee tekemään työpaikkoja tuhansille, miljoonille ihmisille. Kun tällaiset ihmiset siirretään sivuun tavisten tieltä, syntyy myöhempää tillitystä ja matka luolaston läpi jää sekin kesken. Myöhempi selittely hautapaikoilla on vain surutyötä. Slaavilainen kulttuuri osaa itkeä aidosti haudoilla, jotka se on itse aiheuttanut. Tillittävät johtajat On aivan turhaa tillittää totuuksia muille, jos ei itse tee kuten muita neuvoo. Oppiminen on imitointia lapsesta hautaan ja parhaat osaavat plagioida suuria kokonaisuuksia, strategia muuttuu missioksi. Tieteessä he aloittavat aina sieltä mihin muut lopettavat. Samoin missä tahansa kulttuurissa toimien. Sellaisessa kulttuurissa ei ole tarvis tillittää jälkikäteen. Mahdollisuus vaikuttaa motivoi ihmisiä enemmän kuin raha tai valta. Tämän ymmärtäminen ei pitäisi olla kovin ylivoimaista, ellei johtaja ole parantumaton psykopaatti narsismissaan. Tillittäminen on johtajien tauti. Huonojen johtajien. Siinä opiskellaan johtamista oppimatta kuitenkaan muuta kuin yhä laiskemmaksi omassa luovuudessa ja kyvyssä uudistua. Kimi Räikkönen ei näytä käynnistävän vielä tillitystä vaan jatkaa taistelua Ferrarinsa kanssa ja sellainen asenne tekee hänestä voittajan. Helsingin Sanomat havaitsee saman pääkirjoituksessaan kirjoittaessaan 6. kesäkuuta kuinka palomies ei voi olla samaan aikaan pyromaani. Kuvaus on tilityksestä, jossa tilinpäätöstä tehdään idän ja lännen selkkauksesta Ukrainan kriisissä. Molemmat osapuolet ovat nyt tavanneet toisensa Puolassa. Menneitä on tillitetty myös toisen maailmansodan dramaattisimmassa paikassa Normandian maihinnousun muistojuhlassa. Ukraina ei voi tillittää mennyttä ja odottaa muita apuun silloin, kun talous naapurimaissa on elpynyt heitä vikkelämmin. Idän ja lännen intressit ovat aina itsekkäitä nekin. Se on hyvä muistaa ja toistella Kekkosen ja Paasikiven oppeja Suomessa. Poliittisen tillittämisen kulttuuri Kun Kokoomus liittyi eurooppalaiseen patakonservatiiviseen ryhmään ja Keskusta sen liberaaleihin, syntyi outo tillittämisen kulttuuri ja selittelyn paikka. Toinen selittelee abortinvastaisuuttaan, homoliittojen kieltämistä, toinen maataloustukien lopettamista omassa liberaalipuolueessaan. Molemmat jäivät samalla ulos brittien konservatiivien näkyvästä ja vaikutusvaltaisesta ryhmästä ja sen verkostoista koko imperiumin sisällä. Kun Perussuomalaiset liittyivät tähän brittien johtamaan ryhmittymään syntyi tillitys, joka ulottuu suomalaiseen siihen mediaan, jonka kohdalla Perussuomalaiset kansanliikkeenä on tillittäjien mukaan sopimaton tähän tehtävään. Näin kuitenkin kävi yhdessä Tanskassa suurvoiton saavuttaneen kansanpuolueen kanssa. Epäilemättä brittien pääministeri David Cameron on tyytyväinen. Tässä Helsingin Sanomien toimittajan suhteellisuudentaju pettää. Mikään ei ole Suomelle niin merkittävää kuin kansanliike, joka on mukana samassa puolueessa brittien johtavien konservatiivien kanssa niin EU:n sisällä, omassa maassamme kuin globaalisti. Se on sitä taloudellisesti, kulttuurisesti ja myös geopoliittisesti ajassa, jolloin brittien läsnäolo on välillä Suomessa unohdettu kokonaan, vaikka Natosta ja Yhdysvalloista vaahdotaan päivittäin ja juuri Kokoomuksen toimesta ja Hesarin sivuilla. Kokoomus käy omaa tilitystään ja tillitys liittyy puolueen puheenjohtajan ja samalla pääministerin vaaliin. Nyt olisi nähtävä yhteiskunnan kokonaisetu ja unohtaa kovin ahtaat paikalliset nurkat, verovähennysoikeudet ja ymmärtää, eletäänkö vielä lintukodossa vaiko ehkä globaalissa todellisuudessa. Kun vähän pintaa raaputtaa, alkavat erot näkyä ja kokoomuslaisten kohdalla ne ovat jyrkempiä kuin yleensä on arveltu. Mukana kun ovat arvoliberaalit, patamustat arvot sekä keskustaoikeistolaisten ajattelutapa. Jos kaksi viidestä kannattaa Stubbia ketä kannattavat toisella kierroksella kolme viidestä? Tillittämisen mestaruus jaossa Tillittämisen Suomen ennätys on pian Aarnion huumerikosepäilyn paisuessa päivä päivältä. Varmaan huumepoliisi on tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa ja se liittyy heidän työhönsä, mutta niin ovat lääkäritkin ja tuomarit, opettajat, papit, hoitajat, kaikki palveluammatin harjoittajat ja etenkin yrittäjät ja poliitikot. Siitä huolimatta heitä ei epäillä 26 rikoksesta. Pitäisikö vähän epäilläkin? Ilmari Tapiovaara oli aikanaan yksinäinen susi ja juuri nämä “sudet” kehittävät ensimmäiset luovan työn innovaatiot. Oikeastaan tuo käsite “yksinäinen susi” tulee juuri tuosta roolista olla innovaattori ja samalla luova ihminen sekä tehdä omin käsin tuotteita, organisaatioita, symboli-innovaatiota ja ties mitä sellaista, joita ensimmäisen vaiheen innovaattorit heidän asiakkainaan sitten demoina itselleen hankkivat. Pääsääntöisesti nämä ihmiset löytyvät Suomen rajojen takaa ja sinne ne on myytäväkin. Suomeen ne tulevat paljon myöhemmin jos koskaan. Media kun pitää siitä huolen. Se kun on hyvin konservatiivista. Muuten kaikki eivät sitä oikein ymmärtäisi ensinkään. Tillittäminen siitä, ettemme saa Suomessa mainetta ja kunniaa tai kotikylän huomiota, vasta kun saamme sitä maailmalla, olematta perinteisen keihäänheiton tai hikihiihdon mestareita, on turhaa. Pieni maa kun on hankalan kyökkikielensä kanssa yksin ja suljettu. Ilmari Tapiovaaran kokeminen viimein tänään Hesarissa muotoilun ammattilaisena olisi ollut aikanaan vallankumous Suomessa. Mikä se sellainen ammatti olisi ollut tuon ajan agraarissa yhteiskunnassa tai työläiskulttuurissa? All night long Mika Terho erehtyi kirjoittamaan hoitokodin asukkaista heidän omilla nimillään kirjassaan “Niittyvilla-Pattaya All night long” ja sai osakseen sensuurin ja poliisitutkinnan. Ratkaisu on ollut epäilemättä omalaatuinen ja se tuo mieleen oman kotikyläni kirjailijan lapsuudenaikaiset seikkailut romaanillaan Lehtori Liljebergista. Kirjan julkaisi Tammi ja se tuli luettavaksi vuonna 1969. Oli silloin 17 -vuotias ja muistan kuinka koulumme lehtorit löysivät Säisän romaanista tuttuja hahmoja. Kaunokirjallinen teos tahtoo fiktiivisenäkin olla osa kirjailijan omaa elämää ja kokemuskenttää. Edellä mainitsin jo Antti Rokan esikuvan Viljam Pylkäksen ja kyllä itsekin käytän kirjoittaessani oman elämäni kokemuksia ja taustatapahtumia sekä ihmisiä joko tietoisesti tai piilotajuisesti. Oikeastaan muuta mahdollisuutta ei olekaan. Aivan kokonaan avaruudellisesta todellisuudesta ja kielestä tehty kirja on mahdoton lukea. Kun kirjoitan symboli-innovaatioista, en tarkoita aivan näin vaikeasti avattavaa hengenlentoa. Tästä aiheesta tillittäminen on runsaasti plagioivan ja imitoivan kulttuurin kohdalla tavallista. Syy kun on alusmaan kansalaisilla hyvin ymmärrettävä. Emämaan elämää ja alusmaan tillitystä Emämaa kun tuottaa uudet jutut ja alusmaa tulee sitten kaukana takana. Ruotsia on hyvä seuraille ja Venäjälle vilkuilla, katsoa brittien töitä ja saksalaisten saavutuksia. Ranskalaiset ovat omaa luokkaansa siinä missä brassit kohta jalkapallokentällään ja illitys alkaa vasta kun tulee turpiin. Orjakansa taas ei ole saanut edes lupaa muuhun kuin madella muiden teitä. Toinen käytäntö vei heiltä hengen. Omaa nimeäni käyttää kymmenkunta muuta nimikaimaa ja toivon heille pelkkää hyvää palgioidessaan sitä ja nimeeni mainittuja tekojani. Pyrin pysymään kaidalla tiellä tuottamatta kohtuutonta häpeää saman nimi-identiteetin saaneille kamoilleni. Illittäminen ei siinäkään vie yhtään mihinkään. Jos mukaan pääsee vilunkipelillä ja muita matkien, se on oppimisen tavallisin tapa ja myös yleisin keino aloitta yrittäminen. Uusia innovaattoreita yrittäjien joukossa on vain muutaman prosentin tai promillen verran. Siihen eliittiin ei kannata heti pyrkiä.