lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappublogi 2011

Kevään ja vapun suurin tapahtuma on sellainen, jota seuraa 2000 miljoonaan ihmistä. Prinssi William ja Kate Middleton vihittiin Westminster Abbeyn kirkossa Lontoossa. Kansa näki odotetun suudelman jopa kahteen kertaan. Omat sympatiani kulkivat morsiamen luovuttaneen isän suunnalla kirkon käytävää astellen morsiamen sydämen puolella. Olen itsekin ollut tuossa vastaavassa tehtävässä ja se on vihkisormuksen pujottamista jännittävämpi. Toinen jännitettävä oli 90-vuotiaan prinssin isoisän suoriutuminen tehtävästään seisoskellen ikinuoren 85-vuotiaan kuningattaren varjossa jo pian alkavaa seitsemättä vuosikymmentään. Sen rinnalla valtikkaansa kruununperillisenä odottavan Charlesin vanheneminen on ollut omituisen draaman ja tragedian täyteistä elämää. Tätä “viihdettä” kansakunnat ja imperiumi on saanut koko rahan edestä.

Kallista huvia

Kuningashovin ylläpito maksaa briteille hieman enemmän kuin vaikkapa kaikkien luonnonvarojamme tutkivien tutkimuslaitostemme yhteinen budjetti. Me karsimme niistä koko ajan ja kutsumme sitä valtion tuottavuusohjelman vaatimaksi välttämättömyydeksi. Sen tuloksena rapautuu niin maatalouden, kasviviljelyn, eläinten hoidon ja hyvinvoinnin, elintarvikkeiden, niin luomun kuin tehomaatalouden ja puutarhojemme kunto ja myös oma hyvinvointimme. Samoin käy metsille, metsien niin tehotaloudelle kuin moninaiskäytölle sekä riistalle, niin viljellylle kuin luonnonvaraiselle ympäristöllemme.

Kaikki on niin suhteellista rahan käytössä. Britit ovat valmiina maksamaan tyhjästä viihteestä, traditiosta ja sen ylläpidosta, kun taas suomalaisilla on vaikeuksia maksaa enää leivästään ja ympäristöstään, sen ylläpidosta ja jatkuvuudesta suuressa Euroopan maaseutumaisimmassa maassaan. Helsingissä supistuksia on hallinnossa helpoin hoitaa vähentäen menoja koko ajan maaseudulla. Kehä kolmosen ulkopuolella avautuva maa on rapautunut ja vuosikymmeniä. Maaseudulla sijaitsevat toiminnot ovat poissa silmistä ja mielestä.

Näpäytys vaaleissa

Vuosikymmeniä hallitusvastuussa ollut keskusta sai tästä vaaleissa näpäytyksen ja käy nyt tätä läpi huomaten, kuinka ihmisen mittaiset asiat unohtuivat ja vaaleissa esiteltiin vain kylmän ylimielisiä ja kansalle vieraita EU -maiden vaatimia uhrauksia vuosikymmenestä toiseen niitä toistellen. Maalaisliitto-keskusta löysi jyvän vasta vaalien jälkeen, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan (HS 30.4). Se vei liki 200 000 ääntä ja 16 kansanedustajaa. Pääministeri Kiviniemi kertoo itsekin olleensa ikään kuin väärässä roolissa ja vierastaneensa sen vetämistä. Samaa näyttäisi pahoittelevan myös vihreitten puheenjohtaja Anne Sinnemäki. Miten joku voi olla näin sokea ja unohtaa kulttuuriset juurensa ja identiteetin perustan, aatteet ja arvot?

Bonnier osti WSOY:n

Suomalainen kulttuuri rapautuu ja muuttuu ruotsalaiseksi, yleiseurooppalaiseksi ja globaaliksi mössöksi. Tästä kansa ei pidä suomalaisina, vaikkei meillä olekaan monarkkeja siitä huolehtimassa osana kansallista traditiotamme.

Kirjallisuutemme ja suomalaisen kansannousun yksi näkyvin kulmakivi WSOY myytiin lopulta pois Sanoma yhtiöltä ruotsalaiselle mediatalo Bonnierille. Bonnier omista jo MTV3:n ja Tammi-kustantamon, jolloin sen tulo Suomeen ei ole enää uutta vaan vanhan jatkoa ja kirjailijat, ne jotka ovat vielä jäljellä, toivottavat yli 200 vuotta kustannustyötä harjoittaneen Bonnierin tervetulleeksi Bulevardille.

Näin Väinö Linnan ja Mika Waltarin kustantaja on nyt sama kuin vaikkapa August Strinbergin ja Selma Lagerlöfin. Sanoma kertoo luopuneensa WSOY:stä päästäkseen omalla vahvuusalueellaan Ruotsiin. Itse odotan etenkin Bonnierin nettikirjakaupan Adlibriksen rantautumista Suomeen. Samoin näyttäisi tekevän WSOY:n jo vuonna 2006 jättänyt Touko Siltala (HS 30.4). Se on samalla rihkamakojuiksi muuttuneitten kirjakauppojemme loppu. Viimeisimmät kirjani “Sosiaalisen median talous” tai “Sosiaalinen media - talous ja strategia” saa nyt edullisesti kotiin kannettuna ja Saksassa painaen minkä tahansa nettikirjakaupan tai kustantajan toimittamana tuotteena. Niissä on vielä suomenkielinen laaja tiivistelmä.

Jonain päivänä sekin puuttuu. Syykin on ymmärrettävä. Ei ole ostajia, markkinat ovat erikoiskirjoille liian vaatimattomat. Näin katoavat suomalaiset tutkijat, blogistit, toimittajat ja kirjallisuus, taide ja kulttuuri. Kukaan ei heille maksanut, muuttuivat ryöstöviljeltäväksi joukoksi ja osa kansasta palasi impivaaraansa.

Ruotsalainen ei ole suomalainen

Ruotsalainen kustannusperinne ja tapa myydä kirjaa ei ole suomalainen. Hannu Tarmio näkee päivän sekä surun että suuren ilon päivänä. Siinä on hieman samaa kuin vaaleissamme. Nyt ei pidä kuunnella liikaa konsultteja vaan on tehtävä trendeistä riippumatonta omaa työtä. Jari Tervo on oikeassa todetessaan, kuinka Sanoma yhtiöllä ei ollut kokemusta kirjankustantamisesta. Nyt on mahdollisuus päästä irti pörssilainsäädännön mukaisesta lisätyöstä ja keskittyä itse kustantamiseen - kirjoihin ja kirjailijoihin. Ruotsin monarkit ovat ehkä valmiina ylläpitämään suomalaistakin kulttuuria, kirjallisuutta? Vaaleissa me kuitenkin protestoimme ja haimme muutosta.

Jonna Aatsalo oli se onneton toimittaja, joka uutisoi Lahden dopingskandaalin jälkeisessä STT:n kymmenen vuoden takaisessa dopinguutisessa. Nyt hän kertoo medioissamme ja käräjillä menettäneensä työpaikan, uran ja avioliiton. Hänen henkeään uhkailtiin ja työkaverit olivat lampaita, kiusaajia hekin.

Urheilutoimittaja liikkuu suurten tunteiden nuoralla ja se on vielä liukkaampi kuin poliittisen toimittajan tapa selviytyä kuivin jaloin silloin, kun kaikki ei mene hyvin ja suudelmat päädy vuosikymmeniä jatkuvaan kuninkaalliseen gloriaan.

Elämästä ja sen raadollisista aiheista kirjoittava ei ole suosittu oli hän sitten tutkija, kirjailija tai toimittaja. Kun nämä kaikki yhdistää samaan ammattiin, syntyy rikas elämä, jossa vaikeat asiat on pyrittävä esittämään vielä ymmärrettävällä tavalla ja ottaen niihin riittävän etäisyyden, kansaansa ja sen kulttuuria rakastaen.

Hassu maalaismies

Toimittaja Piia Elonen kirjoittaa kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta otsikolla: “Hassu maalaismies vai rasisti” (HS 30.4). Kirjoitin itse jo vuosia sitten kuinka maantiedon oppikirjamme vilisivät aikanaan - aina 1970-luvulle saakka - rasistisia kirjoituksia maista ja kansoista. Kun nämä hakkaraiset, hassut maalaismiehet, ovat koulutuksensa saaneet noina vuosina, ei ole mikään kummajainen, että käsitykset ovat Piia Elosen kuvaamia kansakunnista ja roduista, stereotyyppisiä ja rasistisia. Niihin puuttuminen on kahdensadan edustajamme joukossa vain oman kansamme kouluopetuksen tuotteen ja lähiyhteisön maailmankuvan seuraamista, jossa koulukirjat painetaan nyt ja tulevaisuudessa yhä varmemmin yhden kustantamon toimesta ja kansainvälisillä markkinoilla, jossa raha ratkaisee kuinka tulevat sodat voitetaan talouden rintamalla.

Raha on aseista kavalin

Raha on aseista kavalin ja myös tehokkain. Sillä voi heiluttaa ja kaataa hallituksia mutta myös kulttuureja ja niiden juuria, joista kirjallisuus ja puhuttu sekä kirjoitettu sana ovat sittenkin tärkein osa myös omaa kulttuuriamme. Kieli on se jolla me myös ajatellemme ja toimimme.

Tästä professori Markku Salomaa kirjoittaa Thaimaan Burapha-yliopistosta Helsingin Sanomien tämän vapunaaton yliön. Siinä viitataan moninapaiseen maailmaan, jossa Euroopan pirstaleisuus on sen suurin riski, ja jollainen kirjoitus olisi ollut mahdotonta ymmärtää vielä vain muutama vuosi takaperin suomalaisessa medioissa julkaistuna.

Tässä ympäristössä keskusta on puolueena palaamassa vallankamareista kotiin ja vanha vennamolainen puolue uutena puolueena ottamassa mahdollisesti kuusi ministerinsalkkua. Galluppien mukaan kolmen suuren hallitus on yliovimaisesti suosituin vaihtoehto ja siihen on hyvä sopeutua ajoissa niin perinteisissä medioissamme kuin sosiaalisen median taloudessa ja strategiassamme.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Uudet luudat lakaisevat

Kun vaaleista on runsas viikko ja pääsiäispyhät takana ensimmäiset kommentit jytkyvaalien merkityksestä ovat eri medioistamme luettavissa. Näistä tärkein on sosiaalinen yhteisömedia globaalina mielialojen analysoijana. Kun eduskunta on järjestäytynyt, valiokuntapaikat jaettu ja hallituskin näyttää muotoutuvan odotetulla tavalla heti äitienpäivän jälkeen, pohdinnoissa on menty normaaleja vaaleja syvemmälle. On selitysten paikka ja siihen näyttäisi osallistuvan ensimmäisenä tappion kokeneet puolueet. Purkautuminen alkoi heti vaaliyön jälkeen sosiaalisissa medioissamme.

Nopea toipuminen

Kun ensimmäisten päivien katkeruus on purettu käynnistyy järkevämpi pohdinta. Torjuntavoiton saaneilla, demareilla ja kokoomuksella, ei ole sellaiseen mitään erityistä syytä ja vaalien suurvoiton saaneet perussuomalaiset ovat nyt työllistettyjä muutenkin. Kun alat juhlia voittoasi, olet jo hävinnyt, on varmasti monelle tuttu kansanviisaus sekin. Anssi Joutsenlahti äänestettiin juuri puhemiehistöön ja keskusta jää myös siinä ilman mustan auton takapenkkiä. Joutsenlahti on jo kokenut emeritus rovasti ja kansanedustaja SMP:n ajoilta.

Kolmesta perussuomalaisten johtamasta valiokunnasta vaativin on toistaiseksi Timo Soinin harteilla. Siinä johtaja vaihtuu samalla kuin Soini saa ministerinsalkkunsa. Ennustan sen tapahtuvan pian äitienpäivän jälkeen ja hallituksen istuvan täyden istuntokauden. Samalla hallituskumppanit nivoutuvat yhteen ja perussuomalaiset vakiinnuttavat paikkansa suomaalisessa parlamentarismissa. Timo Soini pääsee viimeinkin vastaamaan ministerin paikalta sen sijaan että joutuu tekemään vuosikymmenet kysymyksiä oppositiosta. Tämä sama asetelma rikkoutuu myös muissa yhteyksissä maakunnissamme ja julkishallinnon laitoksissa.

Kahdet vaalit vieretysten

Sitä ennen ovat kuitenkin ensi vuoden presidentinvaalit ja kuntavaalit. Osa medioista on jo veikkaamassa Soinia presidentiksi ellei kokoomuksen Sauli Niinistö ole käytettävissä. Toisella kierroksella Soini on joka tapauksessa mukana. Näin poliittinen jännitysnäytelmä jatkuu ja politiikan toimittajilla riittää seurattavaa. Uuden laskentatavan mukaan, vuonna 2015 käyttöönotettavan, perussuomalaiset olisivat saaneet nyt 40 paikkaa ja asema olisi toinen heti kokoomuksen 42 paikan jälkeen. Keskustan paikkaluku olisi pudonnut peräti 31 kansanedustajaan. Siitä on lähdettävä petraamaan.

Jos perussuomalaiset olisi maan toiseksi suurin puolue ja pääministeri kokoomuksen Jyrki Katainen, Anssi Joutsenlahti olisi nyt tulevan eduskunnan puhemies. Kovin vähistä äänistä ja laskentatavasta ovat paikat kiinni kun kyseessä on marginaaliset erot puolueitten kannatuksessa. Se pitää puolueet ja niiden edusmiehet liikkeessä ja virkeinä. Politiikan pöydissä asiat eivät pääse nyt vanhenemaan ja virkamiehet ovat hekin työllistettyjä. Hyvä virkamies on kansakunnan pelastus ja heistä on pidettävä kiinni.

Suuret muutokset ja niiden syyt

Tyypillisimmät jytkyvaalien syyt haetaan edelleen menneen vaalikauden tyytymättömyydestä ja sen purkautumisesta taitavan populismin keinoin kanavoiden yhdelle puolueelle. Tyytymättömyyden syyt haetaan oman puolueen ulkopuolelta, globalisaatiosta, työpaikkojen katoamisesta halpatyövoiman maihin ja muista pahan olon tunteista kuten työttömyys, vanheneminen, kansan jakautuminen kahtia sekä yksittäisistä tapauksista, joista oman puolueen uskottavuus ja rötöstelyt on selityksen häntäpäässä.

Kun muutokset ovat historiaan jääviä, niiden tulkinta on tehtävä myöhemmin ja kunnolla. Yksi selitys ei riitä ja pienet selitykset ovat varmasti vääriä. Populismi selittäjänä on varmasti huonoin. Se käy vain syyksi, ei selittäjäksi lainkaan, ja siinäkin sen osuus on marginaalinen sosiaalisen median talouden, strategian ja markkinoiden maailmassa.

Keskusta oli puolueena mukana jarruttamassa sosiaalisen median välineitä ja niiden käyttöä aktiivisesti myös työpaikoilla, ei vain medioittemme sisällä. Se toki tunnettiin ja sitä paheksuttiin. Ilmiö liittyy samaan ongelmaan kuin takavuosina television kieltäminen maaseudun kehittämisessä. Uudet organisaatioinnovaatiot ja symbolirakenteet mursivat vanhaa suljettua kulttuuria, hierarkisia linjaorganisaatioita. Maaseudun suljetut yhteisöt heräsivät omaan kapinaansa ja konkreettisin se oli keskustan suurilla tukialueilla laestadiolaisilla seuduilla Pohjamaalla, Iijokilaaksossa ja Koillismaalla, Savossa ja Karjalassa. Suomi putosi puusta toistamiseen.

Taajamissa eri syyt kuin maaseudulla

Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein kuulu puukon kiertäminen avoimessa haavassa ellei puoluelaitos itse havaitse virheitään. Hyvänä mediat pitävät aktiviteetin nousua, kykyämme purkaa tyytymättömyys demokratian välinein lähtemättä kadulle kivittämään yhteistä omaisuuttamme.

Demokratia siis toimii myös pakoventtiilinä purkaa suuria tunteita ja pahaa oloa, ihmiset ovat tyytyväisiä voidessaan vaikuttaa äänestämällä ja se myös näkyy avaininstituutioissamme myöhemmin tekoina. Kansan mielialoja on syytä seurata tarkalla korvalla, kun siihen on nyt myös sosiaalisen median välineet ja voimme lukeutua tässä maailman kärkeen.

Toisaalla meiltä puuttuvat suurten metropolien ongelmat eikä niitä tule liittää harvaan asutun maaseudun ongelmiimme. Etelän media ennustikin tuloksen väärin ja arvioi sen kovin pääkaupunkikeskeisesti. Näin tulokseen tuli liki 3-5 prosenttiyksikön virhe ja syytkin esiteltiin pääosion virheellisesti. Ne on nyt analysoitava oikein ja erikseen syvän maaseudun ja kaupunkiemme lähiöiden kohdalla. Median uskottavuus meni galluppien myötä.

Historiasta ei ole nyt apua

Perinteisen median selittelyissä palataan vastaaviin tapahtumiimme aiemmin alkaen sodan jälkeisestä ajastamme ja kommunistisen puolueen toiminnan vapauttamisesta sekä jatkaen 1960-luvun radikalismiin, joka sekin purkautui hyvin monella eri tavalla ja meillä poliittisena aktiivisuutena ensin vasemmistoradikaaleihin liikkeisiin ja myöhemmin vennamolaiseen kansanliikkeeseen.

Näissä jälkimmäinen ei ollut niinkään akateemisen nuorison avustama kuten työväenliikkeen nousu ja tukeminen yhdessä kansainvälisen nuorisoliikkeen radikalisoitumisen kanssa suurten ikäluokkien Suomessa. Näin tämä perussuomalainen elämä on pysynyt kansallisena kummajaisena vanhoista medioistamme huolimatta. Maakunnalliset mediat sen vielä jotenkin tunnistavatkin. Se on olemassa vain uusissa medioissamme, sosiaalisen median elämässä.

Joku printtimedioissamme pelkää perussuomalaisten jakautuvan kommunistien tapaan maltilliseen enemmistösiipeen (SKDL) ja sen sisäiseen änkyräkommunisteihin (SKP). Tässäkin eletään vanhan maailman malleissa, ei uuden mediayhteiskunnan avointa reaaliaikaista prosessia tuntien. Tällainen kaksinapainen maailma ei ole mahdollista uuden mediayhteiskunnan sisällä. Ei edustuksellinen demokratia voi toimia ulkopuolella sosiaalisen median nettiyhteisön ja sen reaaliaikaisen talouden ja strategian sekä markkinoiden. Olen koonnut sen keskeisimmät pelisäännöt viimeisimmässä julkaisussani “Social media economy” . Kiintoisaa on, että prosessia on luettu ja seurattu vaaliemme aikana eniten Saksassa, kun aiemmin julkaisujani seurattiin eniten Yhdysvalloissa, Britanniassa ei toki ensimmäisenä Suomessa.

Väärä ensireaktio maailmalta

Maailmalla ensireaktiot liittivät Suomen ja perussuomalaiset äärioikeistolaisiin liikkeisiin suomalaisten itsensä avustamana. Tässä mielipiteet menivät ristiin ja vanhan vennamolaisen pientalonpoikien ja siirtokarjalaisten maalaisten liike Pohjois-Savosta ei oikein istunut metropoliliikkeiden päämääriin, joista osa vielä kanavoituu vihreän liikkeen kautta mm. Saksassa.

Liikkeen demonisointi tuohon suuntaan oli vaalien alla tapahtunut ylilyönti ja siitä on palattu takaisin Suomen oloihin Euroopan koilliskulmalla ja harvaanasutussa maassamme. Pienet maalaispitäjät saivat vuosien jälkeen taas edustajiaan Arkadianmäelle lähiöasukkaiden seuraksi. Perussuomalainen liike on todellakin nimensä näköinen ja oloinen ilmiö. Sellaisena siitä on syytä olla myös ylpeä. Suomalainen demokratia ja parlamentarismi ottaa sen käyttöön silloin, kun kaikki muut keinot on jo koeteltu. Muilla skandinaaveilla on syytä kadehtia tätä kansallista voimavaraamme, joka syntyi jo aikoja ennen irtautumistamme Ruotsista ja Venäjästä.

Askel vasempaan ja perusarvoihin

Vaalien tulos ja sen analysointi osoittaa kuinka perussuomalaiset näyttäisivät sijoittuvan nyt pikemminkin vasemmalle kuin oikealle ja olevan paremminkin konservatiiveja kuin liberaaleja. Tällöin radikaalius ja liberaali eivät ole samaa ulottuvuutta. Perussuomalaiseen mielenlaatuun kuuluu myös vaihtoehdot ja radikalismi, luova ja innovatiivinen tapa toimia. Tässä se poikkeaa keskustalaisesta konservatismista, hitaudesta. Keskusta on menettänyt tärkeimmän ydinosaajiensa joukon.

On odotettavissa melkoisen nopeasti valmistuva hallitusohjelma eikä kukaan kolmesta suuresta, kokoomus, demarit ja perussuomalaiset, tule menemään hallitukseen sitä hajottamaan. Valiokuntapaikat on nekin jo täytetty sopuisaan suomalaiseen tapaan ja perussuomalaiset ovat saaneet hoitaakseen niin maan ulkopolitiikkaa kuin vaikkapa tiedettä ja kulttuuria jopa valiokuntaa johtaen.

Integroituminen kansallisiin instituutioihimme tapahtuu nopeasti ja pelot maan siirtymisestä impivaaralaiseen kulttuuriin oli sittenkin vaalien luonteeseen liittynyt ilmiö, tapa käydä vaaleja pelotellen äänestäjiä.

Parlamentarismin oma korjausliike


Pitkän hallinnollisen ja demokraattisen kulttuurin hankkinut kansakunta kykenee integroimaan uudet tuulet ja myös syvän protestin nopeasti instituutioittensa sisälle sekä samalla myös puolueittensa ohjelmiin.

Korjausliike tehdään jo valiokuntapaikkoja jaettaessa ja hallitusta koottaessa, äänestäjät ovat saanet kaipaamansa muutoksen ja se näkyy myös opposition käyttäytymisessä. Sekin joutuu jatkossa hakemaan paikkansa uudessa sosiaalisten yhteisömedioitten paineissa ja kuunnellen kansan ääntä, sosiaalisen median taloutta ja strategiaa sekä sitä kautta valtuutuksensa hankkien ehkä jo vuoden 2015 vaaleissa. Näin politiikka tuli politiikan sisälle ja uudet välineet ovat sen käytössä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Suomea seurataan maailmalla

Ranskalaisia ei yleensä kiinnosta suomalaisten puuhastelut ja Sibeliuksen musiikkikin on vaikeasti aukeavaa. Vain Arto Paasilinnan hauskat romaanit saavat myös ranskalaisen nauramaan oikeassa paikassa. Nyt maahan ollaan rakentamassa suomalaismallista perusranskalaista nousua “Vrais Francais” liikkeenä. Marine Le Pen julistaa kuinka juuri hänen kauttaan puhuu kansa ja perusranskalainen nationalismi. Hollannissa ja Unkarissa saatiin niin ikään uutta intoa ja Jobbik -puolue kertoo kuinka “Unkari kuuluu unkarilaisille”.

Suuria eroja ja pieniä yhtäläisyyksiä

Tanskan perussuomalaiset (Dansk Folkparti) ovat ehkä lähempänä meitä kuin ruotaslainen vastine, jonka kohdalla korostuu ruotsalaisten ongelmat saada oikeistoradikaalinen liike ohjattua osaksi demokraattista parlamentarismia. Ruotsi ja Tanska eivät ole lopulta edes lähellä Suomea ja erot syntyvät niin poliittisissa järjestelmissä kuin maahanmuuttajien määrissä, sosiaalisessa epävakaudessa. Suomi kykenee ottamaan poliittisen muutoksen dynaamiseksi voimakseen. Näin Pohjoismaita ei voi vertailla toisiinsa tekemättä suuria virheitä.

Sen sijaan kiinnostavia nämä vertailut ovat ja etenkin kun kyseessä ovat uudet eurooppalaiset ja globaalit muutostuulet, Italiaan purkautuvat pakolaisvirrat Pohjois-Afrikasta ja näiden ohjailu kohti Ranskaa. Näin Suomen malli on mukana sellaisessa Internet -yhteisöjen ja sosiaalisen median taloudessa, joka poikkeaa oleellisesti takavuosien tavasta siirrellä suuria uusia aatteellisia ja arvomaailmaan liittyviä taloudellisia ja sosiaalisia prosesseja Euroopan sisällä ja ohi perinteisten elitististen vallankäyttövälineiden ja korporatiivisesti jäykän byrokratian. Kirjakauppoihin on tulossa uusin kirjani “Social media economy”, joka kuvaa tätä prosessia. Kirjassa on myös suomenkieliset käännökset.

Uuden aikakauden alku

Näin Suomen “jytky” -vaalit ja niiden tulos ei käynnistänyt vain uuden aikakauden alkua Suomessa vaan se siirtyi hetkessä yleiseurooppalaiseksi prosessiksi, uusien organisaatioinnovaatioiden toivossa myös politiikanteon välineinä. EU-politiikan blokkivaaleista tulikin yllättäen shokkivaalit, lainaten Ville Pernaan kirjoitusta Helsingin Sanomissa (HS 20.4).

Hallitusohjelma ei voi olla enää virtaviivaista takavuosien hallitusohjelmien toteutusta jossa keskeneräisistä asioista ei puhuta. Tulos on suomalaisessa parlamentarismissa sikälikin hätkähdyttävä, että meillä demokratiassa kansa ei voi olla väärässä. Vielä tänään amatööripohjainen kansanliike voi ottaa mittaa ammattimaisista politiikanteon laitoksista ja tuoda hallitusneuvotteluihin oman aiemmasta poikkeavan näkemyksensä, jossa jopa hallituspolitiikan määrämuotoisuus ja päätöksenteon teknisyys joutuvat koetukselle niin hyvässä kuin pahassakin.

Siinä “vaativat ja vaikeina pidetyt tekijät” opettavat kyllä tekijäänsä ja tarjoavat samalla paikkoja myös vanhoissa puolueissa uusille voimille. Tällaisia ovat vaikkapa SDP:n ääniharava Hanna Tainio Tampereelta ja toki jo kolmannen polven edustaja niin ikään SDP:n Heli Paasio sekä vaikkapa kokoomuksen Sofia Wikman ja toki forssalainen ja Aleksander Stubbin avustajana vuosia toiminut kokoomuksen Sanna Grahn-Laasonen. Näiden uusien kasvojen eteen on vain tehtävä yhteisesti töitä ja yli puoluerajojen.

Vasemmistokonservatiivinen hallitus

Vaalikoneen mukaan Katainen saisi vedettäväkseen pääministerinä vasemmistokonservatiivisen hallituksen (HS 20.4). Itse pidin melkoista osaa perussuomalaisten kannattajista ennen vaaleja blogissani pikemminkin radikaaliryhmään kuuluvina, mutta nyt edustajien kohdalla konservatiivisuus on näkyvämpää ja selvästi vasemmalle kallistuen.

Näissä arvioissa on ongelmallista se, miten laskelmallisesti edustajat ovat vaalikoneisiin aikanaan vastailleet. Toki sekin vaikuttaa millaista vastausta pidetään vaikkapa konservatiivisena ja millaista radikaalina tai liberaalina.

Moni tutkija varmaan tulkitsi konservatiivisena vastustaa EU:n konsensuspolitiikkaa oman vastaavan konsensuspolitiikkamme jatkona. Kaikki muu oli impivaaralaista ja nationalistista. Ajatus, että kyseessä oli rationaalinen kansantalous ja sen pohdinta, ei käynyt mielessä kun kyseessä oli sosiologi, ei taloustutkija. Puhuttiin niin ikään eurooppalaisesta oikeistopopulismista muodikkaasti, vaikkei siitä ollut kysymys ensinkään vaan hyvinkin vasemmalle kallistuvasta ja koko ajan paitsiossa olleesta puolueesta, sen arvoista ja aatemaailmasta. Sen aatemaailmalla ei Suomessa kannattanut vaaleihin edes vaivautua Kekkosen ajan hitaasti muuttuvassa syrjäisessä maanosamme kolkassa. Näillä ihmisillä ei ollut poliittista kotia ja elämä sujui paikkaillen muitten tekemiä virheitä, usein ilman palkkaa kirjoitellen, maalaten, tutkimuksia ja väitöskirjoja Suomessa puuhastellen maalaisliittolaisessa ympäristössä vanheten ja kiusaajiaan vältellen.

Liberaali ja konservatiivi talous ovat eri asia kuin kuviteltu konservatiivi ja radikaali yhteiskunnallinen käyttäytyminen ja politiikka, äänestystapamme. Kun mainostoimisto kertoo vastuullisesta ehdokkaasta, syntyy kuva konservatiivisesta mainoksesta. Suomessa euroon kriittisesti asennoituva oli ja on impivaaralainen ja päinvastoin, sen sokeasti hyväksyvä radikaali liberaali uudistaja. Suomessa liberaali oli ja on ihminen joka hyväksyy muualta tulleen diffuusisen jälkiomaksujan aatemaailman itsestään selvyyden.

Kokonaan uusi asia yhteiskunnallisena liikkeenä, sosiaalisena tai taloudellisena innovaationa, organisatorisena toimintana tai symbolirakenteena, oli jo on edelleen liki ranskalaisen maailman tapainen sosiaalinen rikos omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan. Näin meillä saattoi olla vain kolme “vanhaa” ja uudistumatonta puoluetta ja niiden varaan rakennettu “demokratia” joka ei mitenkään poikennut venäläisestä neuvostomallin yhden puolueen järjestelmästä.

Puolueestaan eksyneet puheenjohtajat

Liberaali ja radikaali eivät ole sama asia sen enempää kuin uskomus vasemmistolaisten arvojen kannattamisen vaativan samalla radikaaleja toimintatapoja. Oleellista on että puoluejohtajista Katainen, Kiviniemi ja Wallin ovat kuin samasta puusta veistettyjä ja onnistuneet vastaamaan juuri puolivälissä vasemmiston ja oikeiston akselin ja hieman liberaalille puolelle kallistuen tutkimusta lukien. He voisivat olla Rkp:n peruskannattajia vaalikoneen tulkinnan mukaan. Ehkä se selittää hieman vaalituloksestakin. Heistä vain Wallin on puolueensa mukana, kaksi muuta ovat täysin eksyksissä puolueensa arvoista ja aatemaailmasta.

Vastaavasti Soini, Räsänen, Arhinmäki ja Sinnemäki ovat aivan äärilaidoilla ja Sinnemäki melkoisen kaukana puolueestaan arvoliberaalina vasemmistolaisena Arhinmäen rinnalla. Eniten harhassa omasta puolueestaan näyttäisi olevan Jyrki Katainen. Kataisen olisi syytä nyt muuttaa kurssiaan uudessa hallituksessa. Pääministeri ei ole muutenkaan valtiovarainministeri ja puolueen johtaja voisi edustaa oman puolueensa arvoja ja aatemaailmaa, ei vihreitten tai Rkp:n.

Perussuomalaiset kaukana oikeistopopulisteista

Perussuomalaiset ovat kaukana äärioikeistolaisista eurooppalaisista populistipuolueista Tuoman Ylä-Anttilan tekemän tutkimuksen mukaan (HS 20.4) ja sopivat oikein hyvin demareitten aisapariksi hallitukseen. Molemmat ovat selvästi vasemmalla ja arvoissa voivat molemmat vähän tinkiäkin, kun Sdp ei näyttäisi siellä suunnalla löytävän yhtään sen läheisempää yhteistyökumppania muutenkaan.

Eniten maailmoja halailevia arvoja ja rajoja ylitteleviä edustajia löytyy odotetusti vihreitten, keskustan ja Rkp:n edustajien riveistä. Vastaavasti helpoimmin asiansa saavat hoidettua oman ryhmänsä sisällä Arhinmäen vasemmistolaiset, Sdp:n edustajat sekä Timo Soinin ryhmä. Soini itse on ryhmänsä konservatiivisin mutta kuitenkin ryhmänsä sisällä ja siten oikeassa puolueessa.

Päivi Räsänen voisi siirtyä perussuomalaisiin tai muuttaa hieman arvojaan liberaalimpaan suuntaan ja löytää oma puolueensa. Nyt hän näyttäisi olevan yksin Kataisen ja Kiviniemen sekä Sinnemäen tapaan harhaillen muusta puolueestaan erillään.

Puheenjohtajilla petrattavaa

Kokoomus näyttäisi tulevan hyvin toimeen perussuomalaisten kanssa sen jälkeen kun Jyrki Katainen hieman muuttaa arvojaan oman puolueensa suuntaan arvokonservatiiviseen oikeistoon nyt vihreitten ja Rkp:n yhteiselle laidalle eksyneenä.

Mari Kiviniemellä on pisin matka tavoittaa oma puolueensa, ja se saattaa selittää jotain menetetyistä äänistä. Nyt olisi mahdollisuus luopua Portugalin tukipaketista ja sen esittämisestä hallitukselle toimitusministeristön pääministerinä. Se ei voi mennä läpi sen jälkeen kun oma ministeristö menetti vaaleissa kaikkien yllätykseksi lavean enemmistönsä eduskunnassa. Se että Matti Vanhanen otti siitä täyden vastuun oli ja on kohtuutonta. Vanhasen maailmankuva, arvot ja toimitastrategia oli kyllä keskustalainen.

Näin Mari Kiviniemi toki kertoo tekevänsäkin ja tätä epäilin myös jo ennen vaaleja kirjoittamassani blogissa. Jytky voitto oli ennalta arvattavissa ja presidenttimmekin erehtyi lopulta vain muutaman paikan. Tanskan populisteilla on syytä iloita Timo Soinin voitosta vaikka puolue onkin aivan eri laidalla kuin mihin se sijoittuu Suomessa. Morten Messerschmidt ei tästä paljoa piittaa.

Kataisen uusi ilme

Jyrki Katainen vastaavasti voisi hankkia eurooppalaisten oikeistokonservatiivien arvotuksen kertomalla kuinka Portugalin, Irlannin ja Kreikan syyttäminen ja kiusaaminen on lopetettava ja maat hoidettava velkasaneerauksen kautta aivan kuten Yhdysvaltain huippuyliopiston professori Bengt Holmström on jo aikoja esittänytkin monen muun rinnalla.

Euromaat ovat jo kauan olleet mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne Kataisen tapaan pesivät vain omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella, kertoo Holmström aivan oikein asian kärjistäen (HS 20.4). Kriisin syntipukki ei voi olla myöskään arvopaperi tai näkymätön euron setelin arvo vakuutena. Koko rahan arvolla spekulointi perustuu tietämättömyyteen. Kukaan meistä ei oikeasti voi sitä tietää.

On täysin kohtuutonta, että kaikki vastuu siirrettään kriisivaltioille ja niiltä viedään kiusaamalla mahdollisuus talouskasvuun. Tällainen ei ole liberalismia, ei radikalismia vaan pelkkää typeryyttä. Ei ole mitään järkeä kiristää valtiota hengiltä näivettäen ne Kataisen kuvaamilla massiivisilla säästöillä. Se vain heikentää niiden maksuvalmiutta myös tulevaisuudessa. Hieman samaa menokuria ja leikkauksia esitettiin myös oman maamme kansalaisille vaaleissamme. Oma valuuttaa olisi kriisimaille paras ratkaisu kun se saisi kellua vapaana eurohirrestä ja devalvoituisi. Oman markkamme kohdalla sitä kannattaa harkita ajoissa. Pikemminkin etuajassa kuin myöhässä.

Euron ehdottomuuden hurmaa

Myös Suomessa euron ehdottomuuteen luotettiin liikaa ja nyt on aika osoittaa uutta suuntaa ja vaalit olivat siihen meillä onnellinen pelastus. Samalla se tarjoaa Jyrki Kataiselle mahdollisuuden esiintyä valistuneena eurooppalaisena pääministerinä ja hallitusohjelma ei sysää puoluetta ja häntä oppositioon Mari Kiviniemen ja keskustan tapaan. Se riski on nyt todellinen.

Meillehän saadaan toimiva enemmistöhallitus myös ilman Kokoomusta Sdp:n, vasemmiston ja kristillisten sekä Rkp:n avulla sekä kuunnellen äänestäjiä ja perussuomalaisia, jytky -voittoa. Sitä ei voi sivuuttaa viemättä pohjaa eurooppalaiselta demokratialta ja sen toivon siemeneltä todellisen talousongelman poistajana keskiluokan pelkona ja sosiaalisten levottomuuksien aiheuttajana. Suomi on nyt avainasemassa tämän suuren keväämme aikana. Toista vastaavaa jytkyä ei tule.

Pelon maantiedettä taloudessa

Kansantaloudessa, globaalina ilmiönä, tapahtuisi halvautuminen jos kaikki vain keräisivät voittoja ja säästöjä Saksan tapaan, jonkun on myös velkaannuttava. Kun kaikki ovat velkaantuneita ja säästävät, Euroopan talouskasvu on tulevaisuudessa varmaan heikkoa.

Kun vapaille markkinoille tulee valtavasti uutta työvoimaa Aasiasta, syntyy menetettyjen työpaikkojen kustannukset, jotka maksaa aina keskiluokka. Syntyvät sosiaaliset jännitteet näkyvät Euroopassa ja myös vaaleissa. Kehitysapu on taas vain keino lieventää omaa huonoa omaatuntoa, kun paras tapa auttaa on saada valtiot mukaan vapaaseen markkinatalouteen.

Oma hallituksemme voi auttaa helpottamalla Euroopan ja Aasian, Afrikan sekä Etelä-Amerikan yhteiskuntarauhaa ja olla myös esimerkkinä siinä, miten näitä sosiaalisia jännitteitä puretaan omassa maassa. Tässä meillä on historiallisia esimerkkejä 1970-luvun vennamolaisuudessa ja nyt uudessa, juuri saman liikkeen antamassa esimerkissä. Tämä puolue otetaan käyttöön silloin, kun kansantaloudella ja Euroopalla on selkä seinää vasten ja kaikki muut valheet on käytetty loppuun.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Sinipunaniska ja sen ohjelmapaperit

Suomalaisilla on vaikeaa hahmottaa sellaista tilannetta, jossa muu maailma pohtii mitä suomalaiset ajattelevat heistä eikä päin vastoin. Nyt näin on käynyt vaaliemme jälkeen Euroopassa. Sitä on käytettävä hyväksi ja oltava tiukkana eikä ihmeteltävä mitä meistä ajatellaan mallioppilaana.

Kun takan on pitkä alusmaan elämä idän ja lännen rajamaakuntana, ajatus siitä että alamme niskuroida muuta Eurooppaa vastaan päätöksissämme on mallioppilaalle vaikeaa. Suomalaisilla on niin ikään vaikeaa hyväksyä ajatusta, että uusi sinipunaniska hallitus olisikin muutakin kuin vain kelmeä analyysi menneen maailman kolmen suuren jatkolle, jossa nämä vanhat puolueet eivät matkalla uusiudu lainkaan. Myös vanhoja puolueita äänestävät kokonaan uudet ihmiset ja äänestäjät vaihtuvat puolueesta toiseen. Moni äänesti heitä nyt ensimmäisissä vaaleissaan ja tietämättä miksi näin teki.

Kaikki äänestäjät ovat liikkuvia

Vanhoja äänestäjiä voi olla kaikilla vain kourallinen monipuoluejärjestelmässämme. Aina 80 % äänensä antaneista toimii toisin kuin mitä itse olemme hyvänä pitäneet. Olemme suurimmankin puolueen jäseninä tai äänestäjinä selvässä vähemmistössä. Punainen niska voi hyvinkin tulla nyt juuri paikalleen ankkuroidusta omasta maailmankuvastamme, ei niinkään siitä maailmasta, joka muuttaa vanhaa poliittista asetelmaa perussuomalaisena ilmiönä. “Jytky” vaalin jälkeen on parempi nukkua toinenkin yö yli ennen kuin alamme tehdä tiliä uuden maailmankuvan kanssa.

Lukemalla medioita ja kuuntelemalla poliittisen radion keskustelua, sosiaalisen median raivoa, siellä analysoidaan tulevaa hallitusta ja mennyttä vaalia tavalla, joka olisi tullut tehdä jo edellisellä vaalikaudella ja menneen talven lumina, ei enää tämän hetken ja tulevan vaalikauden tapahtumana. Virheet olisi nähtävä jo etukäteen ja välttäen näin suuria muutoksia. Kun niistä oli niin paljon puhuttu. Onneksi Matti Vanhanen otti niistä itselleen täyden vastuun ja kertoen samalla mitä jatkossa tapahtuu. Mustien autojen takapenkit houkuttelevat ja ne eivät jää toki täyttämättä.

Pirstaloituva puoluekenttä

Jos ennusteet menivät täysin poskelleen keskustelijoilta ja gallupin tekijöiltä aiemmin, ne menevät sitä mitä todennäköisemmin vikaan myös tänään. Ne rakennetaan pitäen edelleen kiinni vanhasta rakennelmasta huomaamatta, kuinka meillä ei ole enää kolmea suurta vaan yhä pirstaleisempi poliittinen kenttä, jossa pienten puolueitten määrä kasvaa ja fragmentit lisääntyvät, kymmenen prosentin rajan ylittäminen käy kohta vaivalloiseksi kaikille. Monelle on vain yksi asia hoidettavana Piraattipuolueen tapaan. Suurin puolue on pääministeripuolue riippumatta rökäletappiosta ja puolueiden vanhat arvot ja yleispuolueen ohjelma muuttuu koko ajan sekin.

Kun vanha puoluekoneisto toteuttaa politiikkaa, jota sen äänestäjät eivät tahdo tai hyväksy, sen on joko uudistuttava tai jättäydyttävä oppositioon. Hallituksessa ei voi toteuttaa vain epämiellyttäviä asioita ja vastoin oman arvomaailman ja maailmankuvan tuomaa valtuutusta. Niitä on myös puolustettava eikä vetäydyttävä vastuusta kertomalla kuinka vastuun kantaminen on raskasta. Näin kävi keskustalle ja vihreille näissä vaaleissa. Omat eivät äänestä, koska siihen ei ole enää mitään syytä. Näin jokainen vaali on lopulta protestivaali ja seuraava “jytky” odottaa ottajaansa. Lea Mäkipäätä äänesti koko Kinnulan kunta saadakseen edes pienen toivon pysyä näin itsenäisenä kuntana ja muutenkin tuttuna entisenä vennamolaisena kansanedustajana.

Itsestäänselvyys on usein oikea selitys

Vasemmiston yhteinen kannatus on tänään Suomessa noin neljännes suomalaisista. Kukapa olisi voinut uskoa tällaiseen kehitykseen vielä muutama vuosi takaperin. Maalaisliitto-keskustan kannatus on pysynyt käsittämättömän korkealla vaikka sen politiikka onkin ollut “punaniskaista” aivan viime vuosiin saakka. Vasta kun tälle alettiin hakea vaihtoehtoja alkoivat todelliset ongelmat kuten 1970-luvun suuren rakennevuosikymmenen seurauksena. Nyt muutos on ollut vain vielä dramaattisempi.

Demareiden “pelastaja” ei ollut niinkään puheenjohtaja Urpilaisen kuviteltu onnistunut televisioesiintyminen kuin puoluesihteeri Mikael Jungnerin kyky havaita, missä tämän ajan äänestäjät liikkuvat ja kuinka heitä on kohdeltava myös arvostaen kilpailijana ja uuden mediasukupolven edustajina. Tässä häntä auttoi vuodet yleisradion johtajana ja politiikan suoraviivainen logiikka. Lisäksi häntä avusti Timo Soinin voiton arviointi ja sen analysointi oikein, Soinin kiittäminen ja onnittelu ajoissa.

Keskustan puoluesihteeri ja taustajoukot eivät tässä reagoineet lainkaan ja suurten linjavaalien kohdalla raja meni puolueen läpi, ylimielisyys ja ylpeys kostautui. Vihreitten kohdalla oikeistolainen hallituspolitiikka ja sen punaniskat olivat taas jyräämässä ja vasemmistoradikaali liberaali vihreä siirtyi suosiolla sivuun ja oppositioon, erosi puolueesta tai siirtyi Pietari Jääskeläisen tapaan nyt kansanedustajana perussuomalaisiin. Eniten taustatyötä perussuomaisille tekivät juuri vihreät työntämällä Soinin kelkkaa oikeaan suuntaan. Soininvaara sai lopulta itselleen puolueen, jossa on vain ydinvihreät hakemassa vauhtia oppositiosta. Maaseudulle tuon puolueen jalkauttaminen jatkossa on liki mahdoton tehtävä kunnallisvaaleissa.

Kaukana Euroopan populisteista

Perussuomalaisten kannatusjakauma Suomessa ei poikkea mitenkään keskustan takavuosien kannatuksesta kuntakarttaa analysoiden ellei puolue menestyisi myös taajamissamme. Perussuomalaisia äänesti maalla yli neljännes uurnilla käyneistä noin joka toisessa kunnassa ja liki puolet vaikkapa Pohjois-Karjalan pelimannipitäjässä Rääkkylässä, Pudasjärven suurkunnassa, Pirkanmaan ja Satakunnan pohjoisissa pienkunnissamme, Ouluun rajoittuvissa aiemmin keskustalaisissa syvän maaseudun reuna-alueilla. Niin myös siirryttäessä kohti itää joko koilliseen tai kaakkoon, Iisalmeen, Kajaaniin tai Iijoen latvoja seuraillen Koillismaan suuntaan.

Kun nämä alueet on käynyt läpi moneen kertaan talo talolta, niiden pitäminen Euroopan peripopulisteina oikeistopuolueita kannattavina, muukalaisvihamielisinä alueina on liki koominen ilmiö ja kertoo kuinka toimittaja Lisa Bjuwald (HS 19.4) ei tunne lainkaan Suomea ja sen poliittista karttaa tai talous- ja sosiaalimaantiedettä. Näillä jängillä kuin muukalaisen näkeminen on kovin harvinaista ja otetaan vastaan turistinakin vain läpikulkijana ja lämpimästi Kuusamossa palvellen. Nämä seudut ovat kärsineet maaltamuutosta jo kauan ja uusin aalto tyhjensi ne liki kokonaan. Jäljellä ovat vain vanhukset ja työttömät perussuomalaisilta eläkettä ja parempaa toimeentuloturvaa hakevat selkosten asukkaat tyhjenevissä kylissään ja syvässä epävarmuudessa eläen.

Bjuwald pitääkin omituisena että perussuomalaisten juuret ovat vennamolaisuudessa. On syytäkin jos heitä aletaan rinnastaa Ranskan, Unkarin, Tanskan ja muiden Keski-Euroopan valtioiden metropolien eläjiin. Se miltä maailma näyttäytyy kehä kolmosen sisäpuolella, ei ole avautunut enää aikoihin suomalaiselle “eliitin” käyttöön politiikan teossa ja sen analyyseissä, jossa tutkittavana on Euroopan perifeerisin ja maaseutumaisin harvaanasuttu maa ja sen pienet taajamat 1970-luvulla syntyneine betonibunkkereineen ja lähiöineen. Paavo Väyrynen evakkona pohjoisen kotimaakunnastaan jäi rannalle omasta aloitteestaan vieraantuneena Lapin nykyelämään. Ei tällaisia ministereitä suomalainen maaseutu voinut enää elättää.

Helsingin herroja ja rouvia

Kun suomalaiset suuret politiikan nimet ja kärkipoliitikot Savon ja Pohjanmaan sydänmailta, Kainuun korvesta siirtyivät äänestettäviksi nykyisten puoluejohtajiemme tapaan Uudellemaalle ja Helsinkiin, syntyi lopullinen vieraantuminen omasta äänestäjäjoukosta, jonka täydensi EU -politiikan kudelma ja harha sellaisesta unionin ihmelapsesta, jossa 99 % maan pinta-alasta ja liki 40 % sen väestöstä unohtui kokonaan joko syvän maaseudun pitäjissä tai hyvin lähellä sitä maakunta taajamiemme viher- ja työssäkäyntialueilla eläen. Ei heitä edes mainittu koko vaalikampanjan aikana.

Maaseutu, maatalous, luonnonvarat, kuntien kyky ylläpitää palveluja ja työpaikkansa oli kokonaan pois pyyhitty ja vierasta aluetta vaalikampanjassa. Punaniskojen maa jäi Timo Soinin vapaasti hoidettavaksi villiksi erämaaksi. Maakunnissa ja maaseudulla jouduttiin puolustamaan aivan omituista EU -politiikkaa ja se oli kaukana vanhojen maakuntalehtien keskustalaisten satraappien maailmasta. Muita vaihtoehtoja kuin perussuomalaiset ei enää edes jäänyt ja valinta oli lopulta myös strategisesti ainut keino hakea edes pientä korjausta metropolipoliitikoille rötöksineen.

Vanhoja vennamolaisia ja heidän lapsiaan

Kike Elomaa on hyvin tyypillinen perussuomalaisten ääniharava Turusta, jossa hänen isänsä Arvo Sainio oli jo 1970-luvun alussa SMP:n kansanedustajana. Samoin Lea Mäkipää ja Pentti Kettunen ovat tyypillisiä entisiä SMP:n kansanedustajia yhdessä pastori Anssi Joutsenlahden kanssa. Yli puolet Kinnulan pitäjästä äänesti Lea Mäkipäätä saadakseen jonkinlaista turvaa kuntataloudelleen aivan aiemmasta puoluetaustastaan riippumatta.

Kun suomalaista “populismia” ja “äärioikeistolaista” liikettä etsitään on pidettävä jalat maassa ja seurattava myös ketä eduskuntaan on valittu ja mistä, miksi äänet on näille henkilöille annettu. Kinnulan ja Pudasjärven kunnissa ei ole yhtään islaminuskoista ja jos on, he ovat siellä toivottu lisä ja väriläiskä siinä missä Rääkkylässä tai Rautavaaralla. Olen ne kunnat moneen kertaan kiertänyt talo talolta ja pyrkinyt löytämään keinoja suomalaisen maaseudun ongelmiin ja ohi perinteisen poliittisen kudelmamme kylätoiminnalla ja toivoen joskus myös apua vaikkapa vihreiltä poliitikoilta, turhaan.

Malla vihreä poliitikko ei poikkea keskustalaisesta. Poliitikko rakastuu mustan auton takapenkkiin ministerinä siinä missä kutistuneen vasemmiston edustajamme. Herrana on hyvä olla. Kyseessä ei ollut herraviha vaan herrojen tapa hoitaa asiansa.

Se mikä toteutuu suomalaisen autioituvan maaseudun aikamme ongelmissa kertautuu sitten maalta taajamiemme lähiöihin muuttaneiden asuinpaikoilla Vantaan Korsossa, Hakkilassa, Helsingin Mellumäellä, Myllypurolla, Hermannissa tai Uudenmaan Karkkilassa, Karjalohjalla, Nummipusulassa ja Hangossa. Kaikki ovat tyypillisiä vararikossa joko käyneitä tai sinne meneviä kuntia ja jossa perussuomalaisia on äänestetty rinnan kuihtuvan vasemmiston kanssa forssalaiseen tapaan.

Mustien autojen letka

Ei näillä alueilla poliittinen kartta suosi eurooppalaista oikeistolaista populismia vaan pelkkää kuntatalouden köyhyyttä ja huonosti hoidettua julkista talouttamme. Ihmiset ovat äänestäneet perussuomalaisia ihan vain asiapohjalta ja odottaen korjausta julkisen talouden omaan agendaansa, jossa virheet ovat toki syntyneet pitkässä juoksussa ja oma perinteinen puolue on pettänyt lupauksineen niin kuntapolitiikassa kuin sitä niin kovin lähellä olevassa valtion talouden budjetissamme. Kunnon tietä odotetaan Forssaan ja Karkkilaan, Satakuntaa kuin kuuta nousevaa vuosikymmenet, turhaan. Koko ajan työpaikat vähenevät ja väki vanhenee, valtiotyönantaja leikkaa ensimmäisenä maaseudulla menojaan ja tekee järkevän työnteon liki mahdottomaksi.

Ei kaikkeen pidä sotkea globalisaatiota, Euroopan unionia ja suuria tunteita, arvoja ja homokeskustelua. Oikeammin niiden tuominen mukaan poliittisena höttönä sai ihmiset raivostumaan silloin kun ongelmat, oikeat asiat, ovat omassa lähiympäristössä ja arjessa vuoren kokoisia niin työpaikoilla kuin arjen konkreettisessa kokemisessa. Poliittinen viihde ja teatteri nosti vain vihan pintaan Pasilasta tyrkytettynä puppuna. Erkki Tuomioja kertoi ettei hän itse ole seurannut sitä enää kahteen vuosikymmeneen. Ymmärrän häntä hyvin.

Kun samaan aikaan puolueita on kohta yhtä lukuisa määrä kuin parlamentissamme on istumapaikkoja ja suurimpana säilyvä saa luvan istua pääministerin paikalle tappioista huolimatta, lopulta alle kymmenen paikkaa riittää pääministeripuolueen tanssin käynnistämiseksi osana torjuntavoittoa ja aiempaa hallitusvastuuta rinnan samanlaisten “onnistujien” kanssa hakien taas kerran paikkaa mustien autojen takapenkiltä ja etsien itselle sopivaa poliittista sihteeriä ja valtiosihteeriä. Tästä se arki alkaa myös uuden hallituksen kohdalla, vastuunkanto puhuen puuta heinää ja seuraavana presidentinvaaleistamme uusimpana poliittisena viihteenä ennen kuntavaalejamme.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Jytky-voiton jälkeinen uusi aamu

Käsitteellä “jytky-voitto” Google avasi liki 30 000 havaintoa. Timo Soinin jytky-voitto on ulkomaisten medioitten luupin alla ja joukkotuhoase medioissamme. Se on paljon enemmän kuin “veret seisauttava voitto” tai “rökäletappio”. Keskusta on kokenut molemmat, joten sen kohdalla kaikki on mahdollista myös tulevaisuudessa. Puolue kun on mainettaan parempi. Ainakin jos on uskomista Antti Kaikkosen tapaan mainostaa itseään ja syrjäyttää samalla Paavo Väyrynen eduskunnasta pitkäaikaisimpana ministerinämme. Väyrynen ehti kuitenkin ilmoittautui aiemmin presidenttikisaan ja on edelleen käytettävissämme. Vaaleihin mahtui valtavasti yksityiskohtia, joista on iloa tuleville sukupolville suurten kertomusten rinnalla.

Ikimuistoinen jännitysnäytelmä

Suomalaiset vaalit saavat harvoin kansainvälistä huomiota. Kun näin käy, siihen täytyy olla myös pätevät syyt. Nyt tällaiset syyt liittyivät perussuomalaisiin ja Timo Soiniin vaaleissa, joiden merkitys oli ja on yleiseurooppalainen ja globaali, mutta myös paikallinen ja valtaisa järistys juuri sellaisena kokemuksena. Kun sen selvittää itselleen, ymmärtää myös voiton taustalla myöhemmin havaittavia yhteiskunnallisia vaikuttajia. Ne kun eivät ole pelkästään suomalaiskansallisia saati 1970-luvulta haettavia elämyksiä vennamolaisuuden syntyajoilta tai kommunistien saatua luvan osallistua vaaleihin vuonna 1945. Tarvitaan aikaa ja etäisyyttä, jotta tutkijat voivat selvittää, miksi nämä vaalit olivat niin poikkeukselliset ja merkittävät Suomelle ja Euroopalle sekä globaalina tapahtumana otsikoihin yltänyt historiallinen teko.

Ennen kuntavaalejamme kirjoitin blogissani, kuinka demokratiamme ja puoluelaitos on joutunut kriisiin ja vaalien jälkeen kuinka eduskuntavaaleissamme Timo Soini tulee saamaan jättivoiton ja edustajan jokaisesta vaalipiiristämme. Aikaa on jo yli kolme vuotta. Joillekin “jytky-voitosta” toipuminen vie aikaa, ellei siihen osannut varautua etukäteen. Nuo kirjoitukset ovat näkyvillä ja myös kirjassa, jossa on analysoitu internet-ajan ilmiöitä, yhteisöllisiä medioita ja niiden kansalaismedian käsitettä sosiaalisena mediana ja sen taloutena, strategiana ja uutena paradigmana. Toki Timo Soini ja perussuomalaiset ovat osanneet ne lukea. Puolue on täynnä netissä surffailevia ja sen ilmiöitä tutkivia ihmisiä ja nyt näitä Timo Soinin äänestäjiä oli liki miljoona Suomalaista. Mikael Jungner näki myös sosiaalisen median jo tuolloin olevan suurin yhteiskunnallinen muuttaja ja globaali ilmiö medioittemme sisällä, uuden mediayhteiskunnan tärkein seurattava. Tuolloin vielä yleisradion pääjohtajana ja myös tätä kautta yhteiskunnalliset liikkeet oivaltaen.

Demareitten torjuntavoitto


Samainen Mikael kirjoitti blogissaan 15.3.2011 kuinka ylpeys tulee kalliiksi. Hän lainasi suosittua tosi-TV sarjaa Amazing Race ja sen osaa, jossa jääräpäinen sisarusparven veli vei siskojaan harhaan ja eksyksiin. Härkäpäisesti jatkettiin pojan ohjaamana kohti siintäviä vuoria, vaikka retki alkoi muuttua koko ajan oudommaksi. Vasta kun ylimielisen pojan uho romahti, käännyttiin 180 astetta takaisin siskojen ohjaamana alas vuorilta. He pääsivät jopa jatkoon haettuaan oikean reitin ja uuden johtajan avustamana.

Jugnerin maailmankuvassa ihminen on rakennettu tavalla, jossa ylpeys teettää typeriä asioita. Kun kuvitelluista markkinoista, vaikeasti kesytettävistä, on tavoiteltu niskalenkkiä, mediat ovat hokeneet samaa totuutta viikosta toiseen, hallituksen eliitti on vakuutellut pakkoa ja välttämättömyyttä pää tiukasti puskassa, syntyy malli, joka on painajaismainen myös yleiseurooppalaisena ilmiönä ja globaalina kokemuksena netin sisällä, yhteisömedioissamme.

Ehkä pankkien ja sijoittajien on kannettava vastuunsa? Ehkä toisen reitin hakevat eivät olekaan epäisänmaallisia vaan ainoastaan vähemmän ylpeitä. Ylpeys ei ole vastuunkantoa vaan pelkästään ylimielisyyttä ja pakkomielle, joka muuttuu myöhemmin selittelyiksi ajopuusta. Suomi on näitä ajopuuteoreetikkoja opportunisteja kasvattava kulttuuri ja nyt näihin oppeihin ja pelotteluun alettiin kyllästyä ja hakea vaihtoehtoja.

Olen joutunut lukemattomia kertoja tilanteisiin, jossa opiskelijoita ohjataan pois umpitunneleista, jossa ei nähdä muuta kuin yksi vaihtoehto ja pakko. On panostettu liian paljon aikaa ja energiaa yhteen suuntaan, joka ei johda tulokseen. Se on tieteen teon yksi pahimmista harhoista, jossa selitystä haetaan vanhoista malleista tai jääräpäisestä tavasta ylläpitää vanhaa konventiota ja tuhlaten yhä enemmän aikaa ja varoja väärään reitinvalintaan, johon on jo niin vahvasti sitouduttu. Kun nyt kerran eksytään niin eksytään sitten kunnolla. Lauman osana ja joukon jatkona siihen syyllistyy paljon helpommin kuin yksin vastuuta kantaen ja kartan, kompassin kanssa liikkuen.

Oppimiseen liittyvä terve ilmiö

Kaiken tällaisen voi antaa anteeksi, jos se tulee kokemattomuudesta ja epävarmuudesta, mutta ei silloin kun se tulee ylimielisyydestä tai ylpeydestä, puhtaasta laiskuudesta ja saamattomuudesta. On uskallettava pysähtyä, nöyrryttävä kuunteleman myös muita ja aloittamalla puhtaalta pöydältä, uusin ajatuksin ja uusin ottein. Kaikkihan me haluamme ratkaista ongelmia, finanssikriisistä ympäristökriisiin ja ylläpitää vaurasta hyvinvointiyhteiskuntaamme. Silloin on vain varottava kuinka paljon aikaa ja energiaa tuhlaamme kulkien kokonaan vääriä reittejä ja väärien ihmisten ohjaamana.

Kriisiin ajautunut demokratia ja puoluelaitoksemme syntyi jo paljon ennen Portugalin ja Kreikan talousongelmia, Irlannin rahoittamista. Maaliskuussa 2001 Veikkauksen hallitus pyysi selvittämään toimitusjohtajansa Matti Ahteeseen kohdistuneita väitteitä seksuaalisesta ahdistelusta. Tehtävä annettiin apulaisoikeusasiamies Pirkko K. Koskiselle. Ahde kiisti epäilykset, mutta erotettiin myöhemmin tehtävästään, ja hän siirtyi takaisin politiikkaan. Politiikka voi antaa anteeksi, Veikkaus ja yrityselämä ei.

Oikeusasiamiehen ohjeet

Apulaisoikeusasiamies Koskinen oli haastateltavana nyt eläkeläisenä ja pyörätuolissa liikkuvana ikäihmisenä, jalkansa menettäneenä invalidina. Tomera pieni nainen kertoi kuinka eliitiltä odotetaan esimerkkiä. Se tulee näkyä myös oikeuskäytännössä ja koko kansakunnan sosiaalisen pääoman kuljettamassa tajunnassa. Moraalittomuus voi onnistua tuottamaan voittoja lyhyellä aikavälillä, mutta ei toimi enää pitkässä juoksussa eliitin elämäntapana. Raha ja valta turmelee mielen joka on ahne.

Parlamentarismi joutui jo vuosia takaperin kriisiin, jonka taustalla oli “maan tapa” ja sen monet rasitteet sekä myöhemmin rakennettu kolmen puolueen konsensus. Kun demokratia ei toimi ja valta keskitetään konsensuksen kautta eliitille, se ei enää havaitse moraalia, arvoja ja sellaisia normeja, joiden synty ja seuranta on eliitin omassa valvonnassa. Vasta kun media sai haastajan kansalaisista yhteisömediana alkoi “maan tapa” rakoilla “marinadina” ja media puuttui puolueittemme sisältä löytyvään rötöstelyyn, alkoi vuosia jatkunut medioiden myllytys.

Kaikki ei liity kaikkeen

Se että asiat esiintyvät yhdessä, samaan aikaan, ei tarkoita, että ne kuuluisivat yhteen ja olisivat aiheuttamassa yhteiskunnallisia suuria muutoksia kausaalisuhteessa toisiinsa. Näin kuitenkin media helposti yhdistää saman hetken tapahtumat toisiinsa ja syntyy vääriä tulkintoja siitä, miksi ihmisten poliittinen käyttäytyminen vaihtuu tai joku saa kansalta valtuuden kokeilla vuorostaan valtaa ja sen usein turmelevaa vaikutusta. Valtaan rakastuminen oli vihreitten taittuneen kasvun takana, kun oikein järkeilemme, ja sinne menivät aatteet ja äänestäjille tarkoitetut arvot. Mitä muuta poliitikko voisikaan myydä ja niin puolueen korpivaellus on valmiina?

Se, että tämä valta annettiin nyt Timo Soinille, ei ole sattuma. Aiempi valta ei ole Soinia turmellut eikä hän ole enää siinä iässä, jossa paljon koeteltu kansalaiskunto ei olisi äänestäjien tiedossa. Suuri voitto ja eduskuntaryhmä on hänelle sittenkin vain väline toteuttaa sellaista tehtävää, jossa normit, arvot ja moraali ovat lainlaatijalle äänestäjien mielestä kohdallaan ja oma viesti on osattu myös esittää ymmärrettävästi, aatteellisesti puoluerajojamme ylittävällä tavalla, pragmaattisella ja usein konservatiivisella tavalla. Muuta kun me emme tahdo edes ymmärtää oli puolueen paikka nelikenttien akselilla mikä tahansa. Olemme sekä hitusen radikaaleja että konservatiiveja, välillä vasemmalla ja välillä hieman oikealla, mutta parhaiten oivallamme traditiota ja pelkistetyn kertomuksen, aforismin.

Uuden ilmeen hallitus


Soinin viesti kansainväliselle medialle oli odotettu ja oikea sekin. Hän ei johda sellaista puoluetta, jonka äänestäjät tai edustajat olisivat äärimmäisyysihmisiä, kaukana siitä. Ounasteltu syntyvä hallituspohjakin on hyvin suomalaiskansallinen, pääministerinä toimii ensimmäisen kerran suurimman puolueen aseman saavuttanut Kokoomus mutta sekin aivan uudessa kokoonpanossa ja imagoaan muuttaen takavuosilta.

Uutta demariryhmää vetävät niin ikään tämän vuosituhannen ihmiset ja mukana on nyt myös runsaasti nuoria ja naisedustajia. Soinin omassa suuressa ryhmässä on mm. eduskunnan nuorin kuopus. Kun hallitusohjelmaa koottaessa vuosiksi eteenpäin Portugali ei saa olla siinä kantona kaskessa sen enempää kuin mikään muukaan väärällä puolen päiväntasaaja oleva kansakunta ongelmineen. Tässä merkityksessä vaalit ohjautuivat nekin europarlamentin omaisiksi ja kauas eduskuntavaaliemme luonteesta. Ei keskustan johtajalle sellainen ole viisasta Suomessa.

Suomella ja se hallituksella on riittävästi ongelmia omassa taloudessaan ja naapureissaan, kaupassa Kiinaan, Brasiliaan ja Yhdysvaltoihin, mutta myös Ruotsiin ja Venäjälle. Budjetin laadinta pienen kansakunnan kohdalla on tarkkaa puuhaa ja resurssit vähäisiä, velkaa on nyt tolkuttomasti liikaa ja jokainen elämä on tässä maassa laulun arvoinen.

Omia arvoja ei kuitenkaan saa myydä, eikä niissä saa tinkiä aatteellisuudestaan yhä enemmän arvoja ja yhteisöllisyyttä hakevassa sosiaalisen median globaalitaloudessa ja yhteisömedioittemme moniarvoiseksi muuttuneessa maailmassa. Vaalien aikana tehdyt “leimaamiset” on syytä unohtaa ja käynnistää hallitustunnustelut puhtaalta pöydältä ja keskittyen oman kansakuntamme haasteisiin.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Vaalikamppailun yhteenveto

On aika vetää yhteen historiallisten vaaliemme media-antia ennen sunnuntain ääntenlaskua. Arvio on tehty seuraten tiiviisti medioitamme. Se mitä kentällä ja maakunnissa tapahtui on vaikeammin seurattavissa. Oletan kuitenkin, että myös kenttätyö tehtiin näissä vaaleissa ehdokkaiden jalkautuessa toisin kuin parissa edellisissä mediavaaleissamme. Vaalibudjetteja oli mittavan kohun jälkeen karsittu ja perussuomalaisten gallupmenetys pakotti niin ikään perinteisempään vaalityöhön. Moni kiersi ovelta ovelle jakaen tietoa itsestään. Palattiin vanhaan hyvään käytäntöön ja se oli perussuomalaisten ansiota ja piste siitä heille. Politiikkaa tehtiin turuilla ja toreilla. Aiheena oli persujen menestys ja sen selittely. Tutuiksi tulivat käsitteet populismi, impivaara, eliitti, parasiitit ja epäihmiset, lippis, joka ei sovi joka päähän.

Eurovaalien luonne

Uuden mediayhteiskunnan ensimmäinen agenda oli vaalien luonteen muuttuminen muuksi kuin mihin ehkä alun perin edelliseltä vaalikaudella oletettiin ja varauduttiin. Uutta suurta asiaa tuli koko ajan agendalle ja kokonaan unohtui edellisen vaalikauden puhutuin tapahtuma, protestivaalien tärkein gallupeja ensimmäisenä heilutellut skandaali, kolme vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut mediamylläkkä vaaliemme rahoituksesta ja sen sotkut rötösherroineen ja -rouvineen.

Vanhat rötökset ikään kuin hukkuivat EU:n ongelmavaltioiden ja pankkien rahoituskriisiin, suomalaisen veronmaksajan rahojen käyttöön pelastamaan sellaisia pankkeja Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, joiden luototus Kreikan, Irlannin ja Portugalin suuntaan oli siirretty EU:n vastuunkannon kautta koko unionille ja lopulta osaksi euron kriisiä. Eurossa oli tunnettu valuvika. Tuon valuvian luonteesta ja sen korjaamisen tarpeista oltiinkin sitten eri mieltä.

Jakautuminen kahtia oppositioon ja hallitukseen oli lopulta odottamattoman jyrkkä ja pelasti vasemmiston ja demareiden alavireisen alun ja profiloi etenkin Jutta Urpilaisen myöhempää onnistumista. Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja keskustan pääministeri Mari Kiviniemen ottama rooli vastuunkantajina oli näiden vaalien leimallisin piirre. Vastuun kannolla tarkoitettiin rapakuntoon joutuneitten euromaiden rahoittamista, jossa mukana olivat Saksan, Ranskan ja Britanian pankit ja näiden luotonanto Kreikalle, Irlannnille ja viimevaiheessa Portugalille, jatkossa ehkä Espanjalle ja Italialle. Puhuttiin dominoilmiöstä kuten Pohjois-Afrikan arabi-islamilaisten valtioden kansannousuissa.

Haettiin torjuntavoittoa pysyen asiassa, joka ei ollut sittenkään kiistaton myös asiantuntijoiden kertomana. Poliittinen retoriikka muuttui vakuutteluksi vastuunkantajana sellaisesta, jossa oli sittenkin useampia totuuksia ja äänestäjälle jätettiin tulkinta, kenen totuus on oikea ja uskottava. Tällaista “vakuuttelua” ja “ennustamista” vaaleissamme ei ole ennen ilmennyt. Tämän vedejakajan toivat mukanaan impivaaralaiset perussuomalaiset. Se oli toinen merkittävä piste sinne suuntaan vaalien agendan rakentajana. Impivaaralainen osaaminen hämmästytti. Heitä näytti tukevan sosiaalisen median talous ja yhteisömedioitten paradigma. Oikeistoradikaalinen joukko vihaisia miehiä vastassaan konservatiivinen oikeisto. Jakolinja oli hyvin selvä, jotain aivan muuta kuin sanomayhtiön ja MTV3 esittämä.
Se oli kolmas agenda, johon myös demarit ja Heinäluoma tarttuivat. Se pelasti heidän vaalinsa ja Jutta Urpilainen alkoi parantaa esiintymisiään. Radikaali oikeisto ja vasemmisto olivat löytäneet toisensa. Se oli uutta Suomen poliittisessa historiassa.

Gallupdemokratiaa ja väsymistä

Loppuvaiheessa gallupdemokratiassa epäselväksi jäi lopullinen uhri. Oliko se totuus, jota ei voitu oikein sellaiseksi osoittaa? Erityisen kiinnostavia olivat väitteet, joiden mukaan suomalaisten eläkevarat ja työllisyys, asuntovelallisten korot, olivat suorassa yhteydessä Kreikan, Irlannin ja Portugalin holtittomaan elämään ja sen tukemiseen. Se oli liian suora latu radikaalioikesiton ja -vasemmiston nieltäväksi. Konservatiivit niin oikella kuin vasemmalla alkoivat itsekin epäillä sen uskottavuutta. Kesken vaalien ei kuitenkaan venettä voinut koskessa vaihtaa. Siitä tuli "pakko". Juuri "pakko", vaihtoehdottomuus, oli näiden vaalien hallituksen suosima konservatiivinen käsite. Se muistutti Neuvostoliiton ajoista ja YYA-sopimuksesta, Paasikiven-Kekkosen linjasta ja Olli Rehn muuttui komissaarista kenraalukuvernööriksi.

Radikaali oikeisto ja vasemmisto ei sulattanut tätä agendaa ja arvomailmaa "pakosta". "Pakkoruotsi" oli yksi näistä käsitteistä monen muun rinnalla. Suomen poliittinen kenttä alkoi jakautua terveelle perustalle ja neljään kenttään, oikeiston ja vasemmiston radikaaliin ja konsevatiiviseen siipeen. Tässä jaossa vihreät feministinaiset ajatuivat väärään nurkkaan, oikeistokonservatiiviseen osaan yhdessä vaalien provokaattoreiden kanssa. Näistä Osmo Soininvaara ja "parasiitit" sekä eliitti ja "sivistyneistö" Jörn Donnerin kasvoilla olivat surullisimmat kokemukset ja ylilyönnit. Perussuomalaisille haettiin jotain epämääräistä vastinetta Euroopasta ja siinä epäonnistuttiin.

Joidenkin mielestä euron apupaketti sinänsä on turhaa ja johtaa vain tolkuttomiin verorahojemme haaskaukseen ja nekin vielä velaksi muualta hankkien. Yli varojensa eläneitä ja ahneiden pankkien korkeita korkoja hyödyntäneitä odotti joka tapauksessa velkasaneeraus. Oli niitäkin mielipiteitä, joissa eurosta irtautuminen olisi ainut pelastuksemme ja se tulisi suorittaa mahdollisimman nopeasti professori J.P. Roosin kuvaamana (HS 14.4). Näitä väitteitä kukaan ei voinut osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Ne olivat sittenkin vain mielipiteitä. Niitä sitoi puolue jota tuki hallitus- tai oppositiopolitiikka. Se ei ole tietoa vaan vallan käyttöä ja manipulointia. Näin vastuu jäi kuulijalle, äänestäjälle. Ja niin kuulukin jäädä. Demokratiassa äänestäjä on oikeassa ja sen jälkeen pulinat pois. Sen vaihtoehdon mukaan on elettävä.

Todistettavat väitteet vähissä

Vain joitakin väitteitä äänestäjä kykeni varmistamaan juridisesti. Sellaisia olivat vaikkapa EU:n tapa rikkoa “no-bail-out” pelastusrengas sääntöään ja artiklaa 125. Saksassa sama päti myös heidän omaan perustuslakiin. Tässä väitteet ja vastaväitteet eivät ole aukottomia ja niitä pelin sääntöjä voidaan toki matkan varrella muuttaa. Avoimeksi jäi myös se, voiko vastuun siirtoa ja pankkien vastuita tilapäisessä ja pysyvässä vuoden 2013 talousvakausjärjestelmässä muuttaa puuttumatta Lissabonin sopimukseen. Lissabonin sopimuksen muuttelu veisi liikaa aikaa Portugalin pelastusoperaatiossa. Näin demareiden hakema “muutos” oli joko turha poliittinen manööveri tai Kiviniemen kertoma "pakko" oli sumutusta sekin. Selvin oli perussuomalaisten sanoma. Rahaa ei lapioida Portugaliin ja moolokin kitaan piste.

Toimitusministeristö tuonee tämän aikanaan uudelle eduskunnalle, jossa gallupien mukaan sillä on niukka enemmistö. Samoin Saksan hallituksella on harkintavaltaa, jonka puitteissa Kreikan tukipakettia voidaan mahduttaa perustuslakiin. Kaikki ei ole mustavalkoista etenkin, kun päätökset on jo tehty ja kansa on niellyt syötin, aluksi ilman moottoria kulkevan auton nimellä euro. Sellaisella alamäki sujuu vielä helposti, mutta ylämäessä alkaa ongelmat. Euron tarina ei ole menestystarina ja siihen olisi kuulunut varautua ajoissa. Ei kansaa petetty, se petti itse itseään ja maksaa siitä korkee hintaa kuten Impivaarassa kuuluukin. Tyhmyydestä ja tunteilusta rokotetaan. Vaaleissa voi aina korjata typeryyksiään. Kaikki tekevät virheitä valinnoissaan.

Pieni ihminen kateissa

Suomen historiallisista vaaleista ja niiden vaalitaistosta jäi vaikutelma, jossa pieni ihminen ongelmineen unohtui suurten asioiden alle ja niissä tehtiin mittakaavavirheitä asiavirheiden ohella. Aiemmin parlamenttivaalit olivat samalla lähiyhteisön ja maakuntien kuntavaalit, nyt ne olivat pikemmin europarlamenttivaalit, joissa Suomi näyttäytyi vedenjakajalla jopa kansainvälisenä vaikuttajana. Suomen linja alkoi olla kiinnostava ja etenkin uuden sosiaalisen median ja paradigman, sosiaalisen median talouden edelläkulkijana. Suomi on informaatioteknolgian ja osaamisen kärkimaita, sen ratkaisut politiikan teossa kiinnostavat toisella tavalla kuin arabi-islamilaisten maiden puuhastelut. Nämä vaalit Suomessa konservatiivit häviävät ja radikaali oikeisto voittaa. Radikaali vasemmisto heräsi liian myöhään, mutta parempi niinkin kuin ei koskaan ajatellen hallitusneuvotteluja.

Näistä suuren agendan vaikuttajista kiinnostavin oli luonnollisesti perussuomalaiset, joita maailmalla leimattiin medioissa tyypilliseen tapaan kärjistäen ja hakien esimerkkejä omista kansallisista puolueista ja poliittista rakenteista suomalaisten avustaessa. Suomessa oman pesän likaajat ovat ikävä ilmiö maailmalla. Sellaiset taas eivät oikein sovi suomalaiseen rauhalliseen mentaliteettiin, jossa suurin provokaatio on kettutyttöjen tapa tuhria suurella vaivalla pystytettyjä panderolleja. Me arvostamme isänmaallisia ihmisiä ja potkimme toisiamme oma peiton alla, ei sen ulkopuolella.

Pohjanmaalla hiihtäjälegenda Juha Miedon kuva oli vahingossa joutunut Piraattipuolueen ilmoituksen päälle. Oulun rotuaarilla viikonloppu oli normaalia rauhallisempi ja yksi tappelunnujakka, osuen vaalinaluspäivien yhteyteen, on tilastollisesti odotettu ja niitä kuuluisi olla Suomessa viikonloppuisin paljon enemmän kun mitä nyt kirjattiin.

Puheenjohtajan oloinen puolue

Poliisi oli valppaana ja vaaliavustajat pitivät omat torialueensa mustasukkaisesti puhtaana etenkin saman puolueen kilpailevilta mainostajilta. Kun yli sata parlamentaarikkoa tulevana sunnuntaina vaihtuu, kilpailu mainospaikoista kävi kiivaana. Ikäviä ylilyöntejä oli lopulta vähän ja politiikka oli tullut politiikan sisälle perussuomalaiseen tapaan, maltillisesti. Puolueet olivat puoluejohtajansa oloisia ja näköisiä. Pieni notkahdus gallupluvussa muutti esiintymistä välittömästi monta astetta suuntaan tai toiseen. Suuren maailman meno oli saapunut suomalaiseen vaalityöhön ja se jopa näytti paikoin toimivan. Sosiaalinen yhteisömedia oli rantautunut Impivaaraan kiitettävällä tavalla.

Aatteelliset erot kulkevat Suomessa pikemminkin puolueiden sisällä kuin niiden välillä, väitettiin. Se että nyt tällaista aatteen palon jälleen havaitsi, kiitos perussuomalaisten ilmestymisen poliittiseen tylsään elämäämme, oli tervetullut lisä ja politiikan toimittajat ympäri maailmaa olettivat suomalaisten heräävän maanantaina uuteen aikaan omassa tylsäksi usein luonnehditussa maassaan Belgian rinnalla. Kaukaa näkee paremmin ja runsas kansainvälinen media oli ja on oikeassa. Suomi herää maanantaina uuteen aikaan ja siitä kiitos perussuomalaisille ja Timo Soinille näiden vaalien agendan rakentajina. Siitä kaikki suomalaisetkin ovat toki yksimielisiä ja hyvilläään Timo Soinin kuvan levitessä sunnuntaiyönä maailman medioissa. Se on pienelle maalle tärkeä brändi, jota on osattava myös hyödyntää.

Perussuomalaiset paikan päällä nähtyinä eivät vaikuttaneetkaan kansainvälisen median kokemana kovin äärioikeistolaiselta joukolta vaan pikemminkin leppoisilta ja Timo Soini liiankin fiksulta ja rauhalliselta ollakseen vallankumouksellinen agitaattori.

Korporaatioita rakastava alusmaa

Hänessä vaikutti olevan hyvinkin diplomaattista ja sovittelevaa pääministeriainesta tähän suomalaisten tylsään poliittiseen ilmapiiriin. Siinä aggressiivisimmin esiintyvät politiikan toimittajat ja televisiokeskustelujen vetäjät, osa jopa hysteerisesti puoluettaan tukien. Se oli seurausta takavuosien tavasta ja rennompi ote tulee mukaan myöhemmin. Ja olihan mukana myös hyvin onnistuneitakin juontoja ja suurten linjojen tajuamista.

Timo Soinin oloinen rauhallinen puhuja rentoutti ilmapiiriä ja sai aikaan joskus jopa naurun remahduksia. Vihreiden ironia ja ilkeily toi mukanaan taas tutun kireän suomalaisen kiusaamisen ja naiset sen osaajina. Kiviniemen ja Urpilaisen välit olivat jäädyttää kotisohvalla tunnelman liiankin kotoisaksi. Tokaisu kuullun ymmärtämisestä oli toki Jutta Urpilaiselta opettajana Jyrki Kataiselle ihan oikein osunut napakka oikaisu. Katainen ei moiseen provosointiin reagoinut muuten kuin sydämessään ja muisteli lapsuutensa aikoja Pöljän koululla Siilinjärvellä.

Ruotsalaisten toimittajien tulkitsemana perussuomalaiset ovat erityisen suomalainen ilmiö ja kaipaavat takaisin ruotsalaisten tapaan turvalliseen “kansan kotiin” pois seikkailupolitiikasta välimereisten kulttuurien ja euromaiden kanssa kisailemasta pienen valtionbudjettinsa kanssa puuhastellen ja mahdottomia itsestään kuvitellen. Tällainen arvio on Suomesta saatu ja muutuu kyllä myöhemmmin itse tehtynä ja ruotsalaisen journalismin taidoilla. Ruotsalaiset ovat nyt kateellisia suomalaisille. Suomi ehti nyt heitä ennen sosiaalisen median paradigmasta kohti sen talouden toteutusta. He juuttuivat verkosto- ja klusteritalouteensa ilman nettinuortensa apua ja kansallisen identiteetin kokoajaa. Kuningasperheestäkään ei ole nyt apua.

Hoitakoot saksalaiset ja ranskalaiset pankit riskinsä, ei suomalaiset veronmaksajat, eläkeläiset ja pientuloiset ihmiset. Tai päinvastoin, me kannamme vastuun jopa muista välimereisistä kulttuureista, jos se vain on meidän hoidettavissa. Se on vastuunkantoa laivanvarustajista ja tyypillistä lakia ja valtiota, korporaatioita rakastavan, emävaltion alusmaan kansalaisen elämää. Jos se ei johda tulokseen, “so what”. Opportunismi nostaa päätään myös vaalitaistossa.

Poissa suuret avaukset

Television neljän kanavana kautta syntynyt kuva puoluejohtajistamme oli loppua kohden vaali-intoa liki latistava ja edes huolella valmisteltu ja pohdittu toimittajatyö ei tuonut odotettuja suuria avauksia. Kolme kuukautta gallupeja iski poliittisten vaikuttajien mielialoihin ja hapot tuntuivat pohkeissa. Kaikki oli opittu jo ulkoa. Uutta suurta avausta ei voinut enää syntyä. Poterot olivat liian syviä. Vaalit liian arvaamattomat pullistella hallituspohjalla. Kaikki on nyt auki ja äänestäjän käsissä.

Parhaat tekstit löytyivät netin sisältä, jossa tuhannet ihmiset kertoivat osaamisensa ja paikoin se näytti ylittävän poliitikkojen välittämän tiedon. Se ohitti tyhjän puhumisen ja tarjosi mielikuvien ja tunnelmien sijasta myös täyttä faktaa. Tässä merkityksessä nämä vaalit olivat myös Suomessa ensimmäiset oikeat nettivaalit ja sosiaalinen media oli niissä myös mukana ja varmasti keskeisenä vaikuttajana. Näin voidaan suurella syyllä olettaa vaalien äänestysaktiivisuuden nousevan paria aiempaa vaalia korkeammalle ja myös nuorten osallistuvan nyt vilkkaammin vaaleihin. Ennakkoäänistä vihaisten miesten ääniä oli nyt enemmän kiitos perussumalaisten ja Timo Soinin. Pisteet siitäkin hänelle.

Kaikki on vielä mahdollista

Kertoivat gallupit mitä tahansa, vaalien tulos on edelleen täysin auki. On hyvinkin mahdollista, että asiansa osaava nettinuoriso saa viime hetkellä liikkeelle sellaisen vyöryn, joka muuttaa vaalien suunnan kokonaan toiseksi kuin mihin viimeisimmät gallupit osoittavat. Televisioväittelyissä perussuomalaisten kannattajat, aggressiiviset nuoret miehet, osoittivat poikkeuksellista aktiivisuutta juuri Soinin äänestämisessä aina kärkeen väittelytaidoissaan.

Kun perussuomalaisten kannatus on lisäksi tasaista ympäri maan, äänet eivät mene hukkaan ja puolue hyötyy myös vaalijärjestelmästämme etelässä, jossa vaalit lopulta ratkaistaan. Suurin puolue on se, joka saa eniten edustajia, jolloin neljä suurinta liikkuu 36-44 edustajan välillä. Erot ovat näin muutaman kansanedustajan luokkaa, jolloin viimeiset paikat ratkaisevat lopulta, mikä puolueistamme on suurin.

Nettiäänestyksissä perussuomalaisten ero muihin puolueisiin oli suuri ja syntyi jo ennen kuin Soini oli ehtinyt sanoa yhtään mitään tai oikeammin hänelle oli annettu puheenvuoroja. Odotetusti “hitaimpia” olivat keskustan ja Kiviniemen äänestäjät.

Näin Soini sai oleellisesti enemmän nettikannatusta ja se oli havaittavissa myös sosiaalisissa medioissamme. Se kielisi yllätyksestä, jossa suomalaiset heräävät maanantaina todella uuteen ja erilaiseen Suomeen, ei niinkään impivaaralaiseen kuin "postmodernin" ajan jälkeiseen, aidosti verkostoituvaan, uuden median ja yhteisömedioitten yhteiskuntaan, sosiaalisen median talouteen. Tällöin maailman mediat kertovat Suomesta ja suurin otsikoin. Ensimmäisen kerran poliittisen elämämme historiassa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Loppusuoran rutistus

Vaalien läheisyys kuohuttaa kansalaisten mieliä ja osa äityy jopa väkivaltaiseksi. Vaalirauha rikkoontuu ja käyttäytyminen muuttuu muistuttaen viikonloppujen jonotusta kioskeille pikkutunneilla. Se siis kuuluu suomalaiseen arkeen siinä missä hävittää eteen osuvia panderolleja. Ei siis mikään uusi ilmiö, mutta aina yhtä epämiellyttävä eikä sitä tulisi hyväksyä, nollatoleranssi tälle häiriköinnille.

Gallupdemokratiaa

Gallupit alkoivat elää vaalien viimeisellä viikolla omaa elämäänsä ja villiintyivät aivan mahdottomiin tuloksiin tutkijan näkökulmasta. Kun tilaaja on kaupallinen ja gallupin tuottaja niin ikään toimeentulonsa tuosta puuhastelusta hankkiva, gallupin tekijät tunnetaan jo entuudestaan ja tiedetään niiden myös poliittiset intohimot. Näin gallupdemokratia muuttuu gallupmanipuloinniksi.

Kiintoisia gallupeja tulee loppusuoralla ja näistä Hämeen vaalipiriin osui omalaatuisin. Siinä Lahdessa ilmestyvä maakuntalehti tuotti ensin oman ennusteensa ja viikkoa myöhemmin Hämeenlinnassa julkaistava lehti omansa Etelä-Hämeen vaalipiirille. Erot olivat niin suuria, etteivät ne mahtuneet enää minkään maailman virhemarginaalien sisälle ja koskivat tietenkin perussuomalaisten menestystä. Edellinen lupaili noin 15 %:n kannatusta ja kahta edustajaa parlamenttiin, jälkimmäinen noin 25 %:n kannatusta ja neljää parlamentaarikkoa. Jälkimmäisen toteutuessa Sami Mattila voi pakata jo salkkujaan yhdessä Sirkka-Liisa Anttilan kanssa. Lounais-Häme saisi näin kaksi edustajaa ja määrä kasvaisi tuplautuen. Kokoomus ja demarit keskittivät äänensä talousalueellamme jo ehdokasasettelussa. Jos joku voittaa, jonkun on samalla hävittävä, mutta ei välttämättä lounaishämäläisten. Juuri nyt kasvoja on mahdollista vaihtaa myös puolueiden sisällä.

Molemmat gallupit ovat yhtä lähellä totuutta eikä se kiinnostakaan vaan selittely lehdissä omituisten tulosten tulkinnassa. Perussuomalaisten kohdalla kun virhemarginaali kulkee nyt noin 5 %:n tasolla suuntaan jos toiseenkin ja muitten puolueitten kohdalla osumatarkkuus on mukamas parempi ja perinteinen. Etenkin pienten puolueitten ja RKP:n kohdalla ennuste on ehdottoman oikea. Yleensä selittely on pienten kohdalla ollut päinvastainen. Ja perussuomalaiset nyt oli pieni puolue ennen näitä ensi viikonvaihteen vaalejamme.

Voitto ja torjuntavoitto

Askarruttamaan jäi miten 15-25 %:n kannatus yhden puolueen kohdalla ei vaikuta muiden puolueiden kannatuksen arviointiin? Miten muiden puolueiden kannatus jää virhemarginaalien sisälle, jos yksi puolue saakin 10 % enemmän ääniä kuin oli alarajalla ennustettu? Jos yhden puolueen kohdalla gallupit eivät ennusta luotettavaa tulosta, miten ne voisivat ennustaa sen muitten kohdalla? Mistä tämä uusi matematiikka on saanut alkunsa, ellei prosentteja nosteta yli sadan prosentin?

Gallupit ratkeavat sunnuntaina ja ennakkoäänet lupaavat mahdollisesti jopa yli 70 %:n otantaa tämän kevään vaaleissamme. Se on ihan hyvä ja kattava otanta kansan tahdosta. Näiden vaalien jälkeen meillä on neljä suurta puoluetta ja joukko pienempiä. Perussuomalaiset voittavat historialliset vaalit ja muut saavat torjuntavoittoja. Voisi jopa pohtia kuinka poliittinen kenttämme on lopultakin järjestäytymässä kohti nelikenttää, jossa mukana ovat omissa puolueissaan oikeiston ja vasemmiston radikaalit ja konservatiiviset äänestäjät mielipiteineen ja edustajineen, aatteellisuus toteutuu.

Keskustan kriisi

Itse olen aina laskenut vasemmistoliiton ja vihreät radikaaliin vasemmistoon, jossa vihreitten kohdalla korostuu Suomessa vielä hieman vanhakantaisia feministisiä arvoja ja niiden konservatiivisia ylilyöntejä. Ne näkyivät myös vaaleissa ja niitä edeltäneissä mm. kirkkoa koskeneissa mediakohuissa. Se karkottaa vasemmistoradikaaleista vihreistä valtaosan miehistä ja nämä joutuvat hakeutumaan oikeiston radikaalimpaan päähän. Siinä syy vihreitten vuotoon ja huonoon menestykseen. Saksassa on toimittu kaiken aikaa järkevästi, järkivihreällä tavalla.

Syntyi vihaisten radikaalimiesten puolue ja juuri radikaalina tapana kritisoida oikeiston konservatiivisen siiven EU politiikkaa ja markkinavoimien jumalaista mahtia. Vaihtoehtoja haetaan ja varmaan niitä tulevalla vaalikaudella myös löydetään.

Kari Suomalainen kuvasi suomalaiset porvarit kokoomuksesta maalaisliito-keskustaan konservatiiveiksi, kokoomuksen lihavaksi kypäräpäiseksi papiksi ja keskustan yhtä sankiaksi prihaksi maalaisliittolaisena isäntänä. EU:n liberaali ryhmä ei ole tätä äänestäjäjoukon maailmankuvaa ja aatemaailmaa muuksi muuttanut ja puolueen sisällä kuohuu, on kuohunut jo kauan. Saman puolueeseen ei mahdu keskelle neljänlaista aatetta ja niiden edustajaa. Joku on koko ajan paitsiossa ja etsii itselleen uutta poliittista kotia, jossa voi myös vaikuttaa.

EU -sokeat kansanjohtajat

Kokoomuksessa Jyrki Katainen ajaa valtiovarainministerinä vanhakantaista EU politiikkaa ja muistuttaa siinä demareiden Paavo Lipposta viemässä omaa puoluettaan EU:n ytimeen Mooseksena puolueensa tietä ohjaten ja koukaten oikealta ohi perinteiset porvariäänestäjämme. Näin meille syntyi konservatiivinen ja vailla visioivaa ideologiaa oleva työväenpuolue ilman työläisiään. Lipposen vauhtisokeus vei puolueen äänestäjien alta eikä Heinäluoma ja nykyinen puoluejohto tätä kykene hetkessä korjaamaan. Valtionjohtajaksi itsensä tuntenut liike ajautui väärälle kaistalle ja alkoi kuihtua höttöpolitiikan toteuttajana.

Takavuosina tutkimukset osoittivat vennamolaisten SMP:n kannattajien olevan radikaalein ryhmä yhdessä vasemmiston hajanaisten kommunistiryhmien kanssa. Perussuomalaiset tulivat täyttämään tätä oikeistoradikaalia miesten puolueen paikkaa olkoonkin, että vasemman laidan radikaalit feministit leimaavat sitä koko ajan Timo Soinin henkilön kautta ymmärtämättä, kuinka tuo paikka jäi heiltä hoitamatta. Puolueen kannatusta voi lisätä joko itse kelkkaa vetäen tai antaen kilpailijan työntää. Nyt työntäjiä on ollut jopa enemmän kuin vetäjiä.

Television vaalisirkuksessa Soinia on rumimmillaan pilkattu ulkonäkönsä ja aate- ja arvomaailmansa, uskontonsa kautta, ja syntyy kuva hyvin ahdasmielisestä ja kaikkea muuta kuin suomalaisesta sivistyneistöstä ja sofistikoidusta liikkeestä perussuomalaisten työntäjinä. Se on likaisin ja vastemielisin osa mennyttä vaalitaistelua, eikä siihen osallistu ajattelemattomat juopot kaduilla tai nuoret kettutytöt. Taustalla on hyvin järjestäytynyt medioitten oma liike ja se muistuttaa surullista SAK:n takavuosien mainostukea antaa vauhtia vasemmiston vaalityölle.

Aggressiivinen ja alatyylinen media

Alatyylinen leimaaminen sopii vielä television viihdeohjelmiin, mutta ei toki enää vaaleihin pilkaten samalla miljoonia ihmisiä tai vaikkapa katolisia ja tuhansia tuskaisen abortin läpikäyneitä naisia. Myös puoluejohtajilla voi olla pyhä arvomaailmansa, joka ei ohjaa heidän puolueensa ohjelmaa, ja siihen puuttuminen on yhtä “sofistikoitua” kuin aikanaan presidentti Martti Ahtisaaren imitointi.

Aggressiivisen ja alatyylisen huumorin raja kulkee aikuisviihteen kohdalla siirtäen se aamun tunneille ja sinne osa vaaliohjelmista olisi nyt kuulunut siirtää. Median tapa rohkaista nuoria käyttäytymään kunnioittamatta poliittisia mielipiteitä, arvoja ja tapakasvatusta on päämedioittemme tehtäviä.

Nyt siinä epäonnistuttiin pyrittäessä leimaamaan uusi radikaali oikeisto radikaalin vasemmiston toimesta impivaaraksi ja käyttäen ala-arvoisia keinoja. Konservatiivisen oikeiston ja vasemmiston tapa selvitä Timo Soinista haastajana oli perinteisempi ja nojasi heidän omituksessa olevaan mediaan sekä lopulta gallupeihin ja keskittyen samalla toistensa nälvimiseen.

Tässä Mari Kivniemen ja Jutta Urpilaisen kemiat ovat vaikeasti sovitettavia ja jo pelkkä kehon kieli viesti vastenmielisyydestä. Yhteistyön löytäminen vanhan punamulta-akselin suunnalta tulee olemaan hallituksessa vaikeaa vaikka asioista sovittaisiinkin Portugalin tukiohjelmasta alkaen. Väistämättä mieleen tulevat ajat Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen yhteenotosta.

Kokoomus vailla Niinistön apua

Kokoomuksen paikka perinteisessä konservatiivisessa kentässään ei ole Sauli Niinistön mieleen ja hänen oppositioasemansa selittyy juurit tällä radikaalisuusakselilla. Hän oli viemässä puoluettaan lähemmäs oikeistolaista työväenpuoluetta ja samalla hän on arvostellut Jyrki Kataisen EU -politiikkaa, viimeksi eilen eduskunnan ja vaalikauden päättäjäisjuhlallisuuksissa.

Niinistön mukaan suomalaisia tukia kriisiin ajautuneiden valtioiden auttamisessa ei tule maksimoida vaan minimoida ja samalla muistaen kansakuntamme koko ja kantokyky. Niinistön valtaisa suosio on perustunut juuri hänen radikaaliin ja visioivaan oikeistolaiseen arvomaailmaan, jossa näkökulma on toinen kuin nykyisellä vihreitten vasemmistoradikaaleilla, mutta myös oikeistokonservatiiveillamme.

Ei ole epäilystä, etteikö Niinistö tulisi toimeen myös uudessa eduskunnassa ja hallituksessa juuri syntyvän uuden perussuomalaisen puolueen kanssa, ellei hän näkisi siinä juuri kilpailijaa omalle puolueelleen. Jyrki Katainen ei tätä juuri edes havaitse ja tulkitsee poliittista kenttää lukien sen nyt väärin. Suomessa puoluejohto ja sen omat arvot, henkilökohtaiset piirteet ja persoonallisuus, tapa esiintyä ja pukeutua, ovat medioissa paljon keskeisemmässä merkityksessä kuin miljoonat ihmiset näiden aatemaailmojen taustalla ja pyrkien ymmärtämään myös omia medioitaan keskustellen niistä sosiaalisen median sisällä.

Suomalaisilla on tapana antaa anteeksi myös neljännelle valtiomahdilleen ja ymmärtää sen edesottamuksia. Näin etenkin alue- ja maakuntatasolla, jossa paikalliset mediat ovat osa vaaleja ja sekaantuvat niihin huomaamatta, missä kulkee moraalinen ja eettinen raja demokratiassa, vanhassa maan tavassa ja marinadissa.

Mediayhteiskunnassa neljännen valtiomahdin ei kuulu hankkia itselleen valtaa joka tuolilla istuen. Se alkaa muistuttaa pientä valtiotyönantajaa, joka on ottanut itselleen hoitaakseen kaikki korporatiivisen valtion tehtävät ja sulkeutuen samalla koko muulta maailmalta.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Jos jonkun on oltava rempallaan, olkoon se EU.

Takavuosina valtiolliset vaalit olivat Suomen sisäiset ja ulkopolitiikan osuus sivuutettiin television tenteissä toteamalla, kuinka puolueen johtaja ja sihteeri ovat Paasikiven ja Kekkosen linjalla. Vain SMP ja Vennamo teki poikkeuksen kertomalla kuinka he ovat Paasikiven linjalla ja Kekkosen nimen maininta siinä oli jo turhaa kuten muidenkaan Paasikiven jälkeen tuohon virkaan valittujen. Kekkonen taas toisteli kansalleen kuinka, jos kahdesta toisen on oltava retuperällä, se olkoon sisä- ei ulkopolitiikka. Näin ulkopolitiikkaan ei voinut koskea muut kuin hän ja sisäpolitiikka syntyi sen ehdoilla Venäjän kaupan kautta.

Penisula Iberica

Tänään valtiolliset vaalit käydään pääosin Välimeren rannikolla ja joko Saharan pohjoispuolella tai Iberian niemimaalla, helleenisen kulttuurin juurilla sekä ottomaanien tasavallassa, Rooman vallan aikaisessa liittotasavallassa ja unionissa, jota ei yhdistä hiili ja teräs vaan Penisula Iberica, Espanjan ja Portugalin ikimuistoinen kohtalonyhteys. Bysantin valtakunta ja Suleiman Suuri ovat mukana Suomen vaaleissa siinä missä Irlanti ja Brittein saaret, Saksan ja Ranskan pankit, maagiset kirjainyhdistelmät ERVV ja EVM.

Tällaisen prosessin seuranta käy vaalikansalle ongelmalliseksi, ellei tunne Euroopan historiaa ja sen käänteitä tuhannen vuoden ajalta. Päätöksiä Pyreneillä tehtäessä, ja Irlannissa pohdittaessa, mukana ovat sellaiset arvolataukset, joita suomalaiset tuntevat Ruotsia tai Norjaa kohtaan ja etenkin huudahtaessaan Venäjä, Venäjä, Venäjä. Jos niitä ei tunne, on parempi pitää Hornetit tukevasti kotimaan kamaralla ja varoa etteivät ne törmäile toisiinsa tai Lounais-Hämeessä odottaviin ilmaesteisiin. Riittää, että Ruotsi edustaa omaa suurvalta-aikaansa, ja sai matkaan kahdeksan JAS Gripeniään; Jakt, Attack och Spaningsplan hyökkäyskaluston, joka pakkosuomeksi käännettynä voisi olla Suomen Kuvalehteen luottaen “jahti-, hyökkäys- ja tiedustelulentokonelaivue”.

ERVV ja EVM

ERVV tarkoittaa Euroopan rahoitusvakausvälinettä ja EVM Euroopan vakausmekanismia. Edellisessä Suomen osuus olisi 7920 miljoonaan euroa ja jälkimmäisessä 11 140 miljoonaa euroa. Kaikki istuvat ministerimme eivät näyttäneet tietävän, mistä näissä kirjainyhdistelmissä oikein on kysymys. Miten sitten me tavalliset kansalaiset, äänestäjät?

Letkuihin joutunut Portugali odottaa uutta verta liki saman määrän kun aiemmin siellä käyneet Kreikka ja Irlanti. Muutaman kymmenen miljoonan marginaaleista ei pidä nyt välittää. Niin käsittämättömiä nämä luvut joka tapauksessa vaalikarjalle ovat.

Portugalin veripussissa olisi noin 75-85 miljardia euroa ja se on hyvinkin Suomen valtion velka tai vaikkapa koko budjettimme. Suomen osuus olisi “olematon” 1200 miljoonaa euroa ellei sitä alkaisi vertailla muihin menoihimme. Vihreille rakas ympäristöministeriö tulee toimeen hyvinkin puolella tästä summasta ja leikkauslistoja esitelleet ministerimme ovat näytelleet satoja miljoonia, ei toki tuhansia. Mari Kiviniemi on pitäytynyt leikkauslistojen näyttelystä. Mitä merkitystä niillä tai alvin nostolla on, kun uudet menot Iberiassa alkavat paljastua Kreikan ja Irlannin jälkeen.

Me rahoitamme puolenkymmentä ministeriötä sellaisella summalla, jota nyt käytämme ERVV:n takausvastuissa, puhumattakaan EVM:n Suomen korotusvaltuuksista ja takauksista. Kreikka on menossa monen arvioimana velkasaneeraukseen ja siellä meillä on jo rahaa sidottuna ja Irlannissa niin ikään ERVV:n takauksia 741 miljoonaa.

Ne ovat siis tuhansiin miljooniin nousevia summia joiden ymmärtäminen on tavalliselle kansanedustajalle, opettajalle, lääkärille, talonpojalle, toimittajalle, misseille ja urheilijoille mahdottomia lukuja. Ne ymmärtää vain budjettia laativa valtiovarainministeriön kymmeniä vuosia näitä lukuja pyöritellyt ammattilainen, ja on nyt sydän kylmänä seuraamassa tapahtumia ja keskustelua, joka on ala-arvoista silloin kun rinnakkain ovat miljoonat, sadat miljoonat ja miljardit. Haaveilemamme huikea lottovoitto on näistä summista sittenkin vain promille. Eikä kukaan takaa, että ne auttaisivat niitä onnettomia kansantalouksia, joissa osataan myös pelin politiikka ja mytomania, sairaalloinen valehtelu Kreikan tapaan.

Omituista jälkiviisautta

Euroopan velkakriisi ja sen rahoitus ovat omituinen tapa hoitaa emun ja euron kohtaloa jälkikäteen. Tähän kriisiin olisi tullut varautua jo etukäteen ja pohtia silloin olemmeko valmiita sijoittamaan Kreikan kaltaiseen valtioon ja sitä rahoittavaiin pankkeihin 1480 miljoonaa euroa.

Kansan täytyy ymmärtää, mistä pelissä on kyse, eikä se saa tulla puun takaa yllätyksenä ja tavalla, jossa ministerit eivät itsekään enää tiedä mistä on kysymys ja kuinka suurista takauksista ja pakkosijoituksista pieni pohjoinen kansakuntamme sitoutuisi vastaamaan.

Meidän on hoidettava omat lapsemme ja vanhuksemme, pidettävä talvella tiemme auki ja jäätiet meressä puhtaina nekin. Meillä on menoja, joita muut eivät osaa edes kuvitella luonnonvarojemme käytössä ja kiikuttamisessa jalostettuina tuotteina Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, Etelä-Amerikkaan ja kauas ohi Iberian, sekä samalla lapsemme kouluttaen näihin vaativiin tehtäviin. Siinä ei auta mytomania, patologinen itsensä tai muiden pettäminen vihreitä energialaskuja maksaessamme. Mikä meillä ei olisi kallistunut viimeisen vuoden aikana?

Emu ja euro, takaukset, unionin muuttuva luonne, olisi tullut tehdä kenen tahansa ymmärrettäväksi ja poistaa siitä tunne kuinka kysymys on avaruusfysiikasta. Näin demokratiassa äänestäjä olisi voinut ymmärtää edes likipitäen mihin olemme menossa ja nyt joutuneet. Turuilla ja toreilla puhuvat sairaanhoitajat, puusepät ja ihan tavallisen ammatillisen koulutuksen saaneet tulevat kansanedustajat. Eivät he joudu tekemisiin tällaisten takausten ja sijoitusten kanssa pelaten samalla oman kansantaloutensa äärirajoilla. Tunneperäinen vakuuttelu, tuli se mistä tahansa suunnasta, on nyt pelkkää vaalin loppusuoran pelottelua, ja jos joku näyttelee muita parempaa osaajaa, hän on mytomaanikko valehtelija.

Puurot ja vellit sekaisin

Maan sisäiset asiat, ministeriöittemme ylläpitämät palvelut ja niiden hoito, ovat jääneet kauas sen keskustelun taakse, jossa tavalliselle äänestäjälle käsittämättömästä pyritään tekemään käsitettävä. Se ei onnistu silloin, kun eduskuntaan pyrkivä vakuuttelija ei itsekään ymmärrä, mistä nyt on kysymys. Pakkoruotsista ja homoista voi keskustella, samoin verojen korotuspaineista ja niiden kohdistamisesta joko välillisiin tai välittömiin veroihin. Eläkeiästä ja onnellisesta, turvatusta vanhuudesta, voi niin ikään vaihtaa mielipiteitä, siinä missä vihreistä elämänarvoista ydinvoiman jatkeena. Mutta nekin ovat vain mielipiteitä, arvoja ja asenteita, ei muuta.

Sen sijaan kriisiin ajautunutta Eurooppaa, sen pankkeja Saksassa tai Iberian niemimaalla, ei pidä liittää vaalien kansalliseen takaus- ja sijoituskeskusteluun rinnan osallistumisestamme Lähi-Idän ja islamilaisarabimaailman konflikteihin. Niiden talous ja tuon alueen kriisit ovat osa tätä samaa välimereistä historiaa ja sellaista vuosisataista elämää, johon meillä ei ole mitään osuutta tai kosketusta.

Me voimme suhtautua niihin vain kansallisen pragmaattisesti, pyrkiä toimimaan itsekkäästi ja viileän sovittelevasti presidentti Martti Ahtisaaren tapaan tai kuunnellen tarvittaessa Björn Wahlroosin lyhyitä oppeja pankkimaailman menosta, joka on Pohjoismaissa hyvin hallinnassa ja hoidossa niin kauan, kun emme ala ohjailla sitä vieraalta ilmansuunnalta tulevien tuulten viemänä. Tässä on myös Timo Soinin sanoman ydin.

Lähinäkö pettää

Suurten asioitten alkaessa heiluttaa vaalejamme, media ei enää huomaa, kuinka omituista elämää oma laestadiolainen yhteisö on elänyt ja ripittäytyy nyt kertoen kymmenistä, ehkä sadoista insestin uhreista. Jotain on silloin syvästi vialla ja se on jatkunut vuosikymmeniä, ehkä sekin satoja. Oman näkyvimmän talouden takavuosien veturin Nokian luottoluokitus on jälleen laskenut ja Nokia on joutunut tarkkailuluokalle sekin, Microsoft kumppanina ei näytä nyt tyydyttävän, kuten moni ehti varoittaa.

Sivuun ja huomiotta on jäänyt myös vakava koulusurma Rio de Janeirossa, jossa kymmenen lasta ammuttiin hengiltä ja parikymmentä loukkaantui vakavasti. Koulusurmaaja on toveripiirin eristetty ja kiusattu. Suomen tiedeakatemian antaman raportin mukaan kyseessä on kosto, jossa mukana on suunnitelmallista teatraalisuutta, näyttämöllisyyttä. Työpaikoilla ja kouluissa tulisi päästä akatemian mukaan kiusaamisessa nollatoleranssiin. Nämä ovat asioita, jotka nyt tulisi ratkaista.

Vihan yhteiskunta

Surmien takana on aina monen syyn vyyhti, jossa kehityskulkua voidaan kuitenkin pyrkiä estämään. Ihmisten on saatava kuulua lapsesta saakka yhteisöön, vieraantuminen on estettävä ajoissa, ihmisten on saatava tuntea kokemus oikeudenmukaisuudesta ja vertaistensa tuesta.


Profiloinnille akatemia ei näytä vihreää valoa. Ei ole tyypillistä koulukiusattua tai surmaajaa, erot perhetaustassa ja koulumenestyksessä ovat suuria. Yhteistä on kuitenkin vihaa ja aggressiota lietsova lapsuus, nuori on kohdannut vihaa lietsovaa maailmankatsomuksellista ilmaisua ja myös malleja medioitten kautta.

Kun vihainen suomalainen toimittaja jankuttaa poliittiselle johtajalle aikooko tämä tulla joukkoineen hallitukseen ja millä eväin, syntyy vaikutelma aivan uudesta ilmiöstä, jossa viihteellinen politiikka käy läpi vihaisen toimittajan kautta aggressiivisesti rikollisen oloisia poliitikkojamme.

Nämä taas asetetaan vastakkain ja viihde syntyy tavasta väitellä argumentein, joita ei ohjaa enää puolue vaan toimittajan rakentama oma agenda. Siinä puheenjohtaja Timo Soini istuu tentattavana yksin jakkarallaan, kun hänen partnerinsa oli naisena sopimaton perussuomalaisten vaalitenttiin toimittajan tuomiona.

Toimittajat olivat valinneet sinne kaksi miestä, puheenjohtajan ja sihteerin. Puolue ei valitse, vain media valitsee ketä se haastattelee ja miten. Media on taas osa kansallista aggressiota, jolla puolueeseen sidottu vihainen toimittaja pyrkii vaikeuttamaan, suomalaiseen tapaan kiusaten, jonkun medialle sopimattoman kansanliikkeen tai puolueen menestymistä väittelyssä vaalihorneteista ja kapinoinnin tarve kotisohvalla kasvaa raivoon.

Poliittisen kiiman ja aggression nostattamista

Suomalainen aggressio, yhteiskunnallinen viha, näkyy parhaiten juuri vaalien alla ja omissa medioissamme. Ei se sen kummempaa akatemian raporttia vaadi. Riittää kun seuraa puolueitten gallupeja ja politiikan tekijöitten tapaa selvitä politiikan toimittajan tavasta päästä “toimittajalegendaksi” ja seuraavien vaalien mahdolliseksi ääniharavaksi.

Suomalaisen vihan yhteiskunta näyttäytyy juuri medioissamme puhtaimmillaan ja poliittisen kiiman hetkillä viikkoa ennen vaaleja.

Apu-lehden vaalihornetteja heittelevä toimittaja Yrjö Rautio on kohonnut “heittolaukauksillaan” presidentin linnan vastaanotolle saakka. Hän näkee vaalit tarpeena kapinoida silloin, kun tapahtuu muutoksia, ja hänen puolueensa ei menetys kuten oli ajateltu. Sama katkeruus leimaa myös Suomen Kuvalehteä.

Vaalien varmoja häviäjiä ovat Jyrki Katainen ja Timo Soini. Katainen joutuu muodostamaan hallituksen johon Soini tulee mukaan. Soini taas joutuu hallitukseen, jota Katainen johtaa. Kansaa ei voi vaihtaa, mutta voisiko jostain saada uuden, sadattelee Rautio.

Väärä diagnoosi

Runsaassa vuorokaudessa viikkolehden uutinen vanhenee. Vaalihornetit eivät naurata ja Portugalin joutuminen avustettavien joukkoon johti tilanteeseen, jossa enemmistöhallitus on mahdollista saada aikaan ehkä myös Soinin, Urpilaisen, Arhinmäen ja parin apupuolueen avulla. Kun Soinin julistamaa kansanäänestystä tuista käydään, syntyy tsunami, joka pelastaa niin demarit kuin vasemmistoliiton perussuomalaisten siivellä kuiville. Tilaisuuteen on osattava vai tarttua ja epätoivo tekee ihmisestä mestarin. Television mainoksessa keskustasta ja Mari Kiviniemestä tuli vennamolaisen asialinjan airut.

Keskustassa talonpoikainen johto on nyt varpaillaan ja Kiviniemen syöttämä myrkky voi hyvinkin käydä liian kalliiksi ja kohtalo voi olla sama kuin Anneli Jäätteenmäellä aikanaan. Johtajan vaihdos tapahtuu hallitusta muodostettaessa, ja myrkyn keittäjä saa mennä sen jälkeen, kun toimitusministeriöstö on saanut työnsä valmiiksi.

Hallitukseen on päästävä, ja vihreät tekivät Sinnemäen johdolla poliittisen itsemurhan toisin kuin vihreät Saksassa ja jäivät tsunamin alle odotetusti. Ehkä toimittaja Yrjö Raution heittolaukaukset eivät menneet nyt sinne päinkään kuin poliittiselta toimijalta olisi odottanut?

Vaalien jännittävyys joka tapauksessa on nyt poikkeuksellinen ja pelin poliitikot ovat jo valmiina kaikkiin mahdollisiin yhdistelmiin, joita vaalien tulos tuo mukanaan. Hävinnyt osapuoli voi oppositiossa joutua lopulliseen hallitsemattomaan syöksyyn jossa Libyan vaalipiirin ilmatila oli horneteille liian etäinen valinta menestyä sillä loppusuoralla, johon blogissani ounastelin alkuvuodesta ehtivän ensimmäisinä juuri Soinin ja Kiviniemen. Ja tässä järjestyksessä.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Mediayhteiskunnan protestivaalitko?

Jyrki Jokinen kertoo (FL 6.4) aiempaan kirjoitukseeni viitaten, kuinka olemme keskellä protestivaaleja, joiden ennakkoäänestys alkoi tänään. Olen samaa mieltä Jyrkin kanssa. Vaaleista on tulossa poikkeuksellisen vilkkaat ja ihmiset puhuvat politiikkaa pitkästä aikaa. Ei niinkään puoluejohtajien television vaaliväittelyissä kuin turuilla ja toreilla. Siellä taas puhutaan eri asioista kuin poliittinen johto.

Missä Soini, siellä kuohuu

Kun Timo Soini vieraili forssalaisessa marketissa hänellä oli satoja kuulijoita ja miehen ääni kaikui ilman vahvistimia huutaen kuin vastatuuleen takavuosien tapaan. Tuolloin poliittisten johtajien puheen aksentti syntyi tuosta huutamisesta. Soinin julistuksessa oli kaikua 1970-luvun poliittisen julistamisen hengestä ja toimittaja Ami Laaksonen kirjoittaa kuinka, “missä Soini siellä kuohuu” ( FL 6.6). Soini taas ei enää kertonut kevyitä heittoja tyyliin, “missä EU siellä ongelma” vaan turvautui päivän politiikkaan.

Soini on suomalainen pragmaatikko ja kanta “Lipyan liikkeeseen” on sama kuin hallituksella ja presidentti Ahtisaarella. Samoin EU -tuet nähdään kuten “Nalle” Wahlroos ne näytti kokevan ja käytti samoja lääkkeitä. Luotan itse presidentti ja nobelisti Martti Ahtisaareen sekä Sammon ja Nordean pankkeja hoitavaan pankinjohtajaani enemmän kuin EU:n byrokratiaan tai saksalaisiin pankkeihin ja niiden pelastajiin osana heidän sijoituksiaan. Kyse on pelkästä käytännön maalaisjärjestä, pragmatismista.

Missä Ahtisaari, siellä rauha

Me voimme lähettää Libyaan joukkoja turvaamaan siviilejä ja myöhemmin presidentti Martti Ahtisaaren hoitamaan rauhan sisällissodaksi äityvässä kansannousussa. Se on juuri maamme kansallisen brändin mukaista toimintaa ja siinä taas luotan enemmän Nokiaa ja Shelliä luotsaavaan Jorma Ollilaan kuin mainostoimistoihimme. Viime vaaleissa ne veivät yhden työväenpuoleen kohti pysyvää luisua historian kirjoihin. Se mainos vei Vilppulassa syntyneen näyttelijä, dramaturgi Oiva Lohtanderin historiaan toisin kuin hänen Venla palkinnot ja sadat upeat roolisuorituksensa. Politiikka on arvaamaton laji niin sitä tukeville yritysjohtajille kuin näyttelijöille, kuvataiteilijoille, virkamiehille, tutkimuksen ja tieteen eliitille, kenelle tahansa siihen hurahtavalle urheilijalle ja missille.

David vastaan Goljat

Soini puolestaan kertoo tekevänsä kovaa duunia ja lehti kuvaa sen liki epäinhimilliseksi ponnisteluksi. Syntyy mielikuva Davidista Goljatteja vastaan tai sen kymmenistä, sadoista, Hollywood -kertomuksista, jossa Sylvester Stallonen tapaan rispaantunut kehäraakki tai ratsastava cowboy saa vastaansa Rocky Balboana markkinatalouden viimeisimmän tuotteen kukkoilevana mestarina, elitisminä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Jörn Donner esittäytyy sen vastavoimana, elitismin edustajana. Se ei vakuuta nyt suomalaista sivistyneistöä. Ilmiö on kaikkineen epämiellyttävä ja Donner käyttää jotain sellaista, johon häntä ei ole kukaan oikein kutsunut. Mustavalkoinen kuva korostaa tätä haamujen yön sankaria. Siinä on jotain samaa kuin Paavo Väyrysen ilmoittautumisessa presidenttikilpaan. Sekin koetaan vain piikkinä lihassa ja mauttomana tapana vanhentua valtiomiehenä.

Tällaisessa Hollywood -kertomuksessa mestarilla on tapana vaihtua ja syntyy historiaa, itse kirjaamiamme legendoja, taruhahmoja. Takana on Soinin kuvaama vuosikymmeniä jatkunut “kova duuni”, Hard Rock Hallelujah -meininki ainoan euroviisuvoittajamme tapaan Rovaniemeltä.

Nimikirjoituksiakin Soini jakeli Forssassa kuten rocktähti ikään. Kukapa poliitikko sellaista ei kadehtisi? Takana on kuitenkin puolue ja sen johtaminen jo yli kolmen vuosikymmenen ajalta. Ei tällainen ilmiö tyhjästä protestista synny, kuten Jokinen väittää ja yrittää todistaa minun olevan väärässä koska media on oikeassa, joku kirjoitus edellisen päivän Hesarissa tukenaan. Mikä on vanhempi kuin eilisen päivän lehti?

Aiemmin hän toivoi minun suhtautuvan mediaan kriittisemmin. Joillekin ihmisille mikään ei vaan tahdo kelpaavan. Vasta vaalit herättävät ja niiden jälkeen tehtävä vakavasti otettava tutkimus. Nyt tehdään politiikkaa tutkimuksen nimissä, joista kevyintä ovat luonnollisesti kaupalliset gallupit.

Viimeisenä uusiutuu puoluelaitos

Soinin duuni on pannut liikkeelle myös “vanhat puolueet” ja myöhemmin tutkijat selvittämään, mistä tämä historian lehdille jäävä liike syntyi. Sillä liikehän se on, ellei jää pysyväksi kannatukseksi ja puoluerakenne alkaa uudistua, kuten omassa kirjoituksessani ennakoin. Ihmisten on tiedettävä, kenelle äänensä antavat, ja puolueet eivät voi toteuttaa täysin vastakkaisia arvomaailmoja sisällään joutumatta kriisiin.

Kun kaikki muu on jo uudistunut, mediayhteiskunnan tuotetta, puoluelaitoksemme jäi paikalleen ja elää nyt suurta murrostaan. Jalkautuminen nyt kentälle on perussuomalaisten ansiota sekin ja kertoo miten syvälle tämä liike vaikuttaa politiikan teon arjessa. Se olikin ehtinyt etääntyä ihmisistä omituiseksi omaksi lajikseen. Vaalitkin olivat pelkkä mainostoimistojen suorittama rituaali omituisten yritysjohtajien ja säätiöiden, vasemmiston taustayhteisöjen rahoittamana.

Globaali pragmatismin liike

Yhdysvalloissa Obama edustaa niin ikään vallalla olevaa paradigmaa, mediayhteiskunnan synnyttämää pragmatismin aaltoa. Siinä kaikki hyödyllinen ja toimiva ovat hyväksyttäviä ja suosittavia, mutta eivät toki välttämättä totta. Filosofiset ongelmat nähdään pragmatismissa käytäntöön kietoutuvina ja etenkin sosiaalisissa medioissamme ihmiset toimivat käytännöllisten näkökohtien ohjaamina.

Todellisuus hahmottuu mutkikkaasta maailmasta myös globaalina käytännön näkökohtien ja tavoitteiden kautta. Tämä käytäntö säätelee miten uusi todellisuus lopulta hahmottuu. Samalla se kyseenalaistaa vanhan teorian tai dogmin sekä käytännön välisen rajan. Ei ole enää “eliittiä” joka voisi kertoa mikä on ehdoton totuus siirrettynä käytäntöön. Tämä kiusaa vanhaa eliittiä ja vallan käyttäjää silloin kun se on sidottu poliittiseen valtaan, marinadiin ja maan tapaan, konsensukseen ja opportunismiin. Se oli pysäyttänyt koko innovaatiorakenteen uudessa mediayhteiskunnan aallossa ja syntyi pelottelu “impivaarasta”.

Olen kirjoittanut vuosien verralla runsaasti juuri pragmatismista. Yhdysvaltain presidentin vaalien yhteydessä otin sen esille jo ennen Barack Obaman valintaa presidenttiehdokkaaksi ja korostin hänen taustaansa juuri Chicagon koulukunnan pragmaatikkojen jälkeläisenä. Suomalaiset koulut ovat aina edustaneet William Jamesin, John Deweyn ja Charles Peircen kirjojen pragmaattista tapaa rakentaa oppimistapahtumia. Väitöskirjassani pragmatismi on kuvattu etenkin osana klustereita ja verkostoja sekä innovaatiopolitiikkaa. Uudessa mediayhteiskunnassa, sosiaalisen median taloudessa, pragmatismi on johtava filosofinen oppirakennelma, mutta nyt mutkikkaampana kuin perinteisessä klusterissa tai verkostossa.

Toki muutakin on, etenkin uusklassista ja uuspragmaattista logiikkaa, etiikkaa ja estetiikkaa, uskonnonfilosofiaa, mutta sävy on opettajainvalmistuslaitoksissamme ollut aina pragmaattinen, käytännönläheinen. Tämä sivuaa myös innovaatioiden syntyä, levittämistä ja politiikan rakenteitamme. Yhdysvalloissa vastakkain näyttäisi vuonna 2012 olevan demokraattinen pragmatismi ja republikaanien kovin hajanainen idealismi. Ei ole epäilystä kumpi näistä suuntauksista tulee voittamaan epävarmoina aikoina.

Kasainvälinen, globaali liike

Jos Suomen vaaleissa kyseessä olisi puhdas protesti, kuten Jyrki Jokinen haluaa tulkita, miksi sitä ei syntynyt 1990-luvun todella syvän laman aikana ja sen jälkeen? Miksi protesti osui juuri pieneen perussuomalaisten ryhmään, ei johtavaan oppositiopuolueeseen? Kyllä oppositiossa populistisia puheita viljellään ja suurilla puolueilla on käytettävissä resursseja niiden levittämiseen, joskus jopa lyöden yli, kuten viime vaaleissa kävi. Yksi kehno mainos voi pilata kaiken uudessa mediayhteiskunnassamme.

Silloin kun muutos on dramaattinen, sen selitykset eivät voi löytyä vanhoista selityksistä. Itse pidän keskeisimpänä selittäjänä tätä käsillä olevaa välinettä, mediaa. Vielä 1990-luvulla meillä ei ollut käytettävissä internetin ja sähköisen median niitä välineitä, joita nyt käyttää päivittäin 2000 miljoonaa ihmistä ja vielä aktiivisesti sosiaalisten kansalaismedioitten ja yhteisömedioitten lukijoina ja toimijoina.

Joku omistaa myös printtimedian, mutta ei enää internetiä. Siellä mustamaalaajan on myös pystyttävä puolustamaan argumenttejaan. Gallupit ovat nekin kaupallisten toimijoiden tekemiä ja niitä ei auta nyt enää seurata, kun äänestys on jo alkanut ja demokratia ei ole medioitten gallupdemokratiaa. On hienoa tuntea voivansa vaikuttaa omalla äänellään. Sitä kutsutaan demokratiaksi ja sen pelkoa viisauden aluksi.

Vielä hetki takaperin ääni ei vaikuttanut olevan väline mihinkään. Välineellinen demokratia oli menettämässä uskottavuutensa pragmaatikon maailmankuvassa. Timo Soini tarttui juuri tähän ilmiöön ja alkoi antaa uskoa demokratian toimivuuteen vanhan yhteisöllisen kansanliikkeen tapaan ja alkiolaisena oppirakenteena. Se osui vanhan puoluerakenteemme arimpaan ytimeen.

Vaalipiirijaon epäkohdat

Kun me äänestämme tänään omia ehdokkaitamme Lounais-Hämeessä, valituksi tullee äänillämme hyvin mahdollisesti hämeenlinnalainen tai lahtelainen edustaja. Jos tämä edustaja olisi edes Loimaalta, Somerolta, Karkkilasta, olisin itse tyytyväinen lopputulokseen. Hän asuisi silloin samalla talousalueella, vaikka onkin nyt väärässä vaalipiirissä. Äänen antaminen väärälle talousalueella on virhe oli puolue mikä tahansa.

Se onko ehdokas edistyksellinen ja liberaali, vaiko konservatiivi, ei vaikuta Suomessa niinkään dramaattisesti virkamiesvaltaisessa byrokratiassamme ja mediayhteiskunnassa, korporatiivisessa valtiossamme, jossa alueellinen edustavuus ja siltarumpupolitiikka ovat palkitsevia.

Pragmaattisessa yhteiskunnassa virkemiehet hoitavat infrastruktuurin ja palvelurakenteet, yritykset yhteiskunnan toimintaedellytykset joka tapauksessa korostaen rationaalista, jolloin tähän empiiriseen ajatteluun liberaali tai uudistusmielinen idealismi ei voi vaikuttaa juuri sen enempää kuin konservatiivinenkaan, ellei ala “pelata” ja vaikeuttaa näin vaikkapa Satakuntaan rakennettavan tien peruskorjausta juuri paikallisena poliitikkona Lahdessa tai Hämeenlinnassa.

Näin kakkostie olisi kunnossa ellei poliitikot olisi sitä pelillään viivyttäneet jne. Sama koskee eläkkeitä, maamme jakautumista terveydenhuollon ja sosiaalisten palveluiden kahteenkymmeneen “kuntaan”. Pragmatismin tapa hakea rationaalisia toimintamalleja on sen “hyveitä” mutta ilman poliittisia esteitä ja peliä rajojen kanssa.

Libyan liike ja oma eläke

Tätä minä tarkoitin, kun kerroin kuinka puolueet ovat irtautuneet johtajineen omille teilleen halaten koko maailmaa “libyan liikkeissään” eivätkä välitä edes huolehtia talousmaakuntansa rajoista poliittisena äänestysalueena kakkostien ja Loimijoen suuntaan. Jos puheet ovat vielä käsittämätöntä helsinkiläisen median rakentamaa “agendaa”, kuka sellaisista puolueista voi tietää, ovatko ne milloin hallituksessa ja milloin oppositiossa. Pragmatismi on juuri käytännön arkea ja sen seuraamista omassa arjen toteutumisessa myös uudessa mediayhteiskunnassamme.

Vain joka kolmas suomalainen tiesi mitkä puolueet meillä nyt ovat vallan kahvassa. Tämän puolustajana Jyrki Jokinen on ottanut tehtäväkseen todella “kovan duunin” ja edustaa mielestäni tyypillistä konservatismia, vanhenevaa yhteiskuntaa arvoineen. Sillä ei pärjätä globaalissa kilpailussa ja myös kokoomuksessa arvoliberaalit ovat paitsiossa silloin kun kyseessä ovat omat maamme sisäiset asiat ja niihin puuttuminen, ei puuhastelu maamme rajojen takana “libyan liikkeessä“ ja korjaten globaaleja vääryyksiä väärällä puolen päiväntasaajaa.