perjantai 15. huhtikuuta 2011

Vaalikamppailun yhteenveto

On aika vetää yhteen historiallisten vaaliemme media-antia ennen sunnuntain ääntenlaskua. Arvio on tehty seuraten tiiviisti medioitamme. Se mitä kentällä ja maakunnissa tapahtui on vaikeammin seurattavissa. Oletan kuitenkin, että myös kenttätyö tehtiin näissä vaaleissa ehdokkaiden jalkautuessa toisin kuin parissa edellisissä mediavaaleissamme. Vaalibudjetteja oli mittavan kohun jälkeen karsittu ja perussuomalaisten gallupmenetys pakotti niin ikään perinteisempään vaalityöhön. Moni kiersi ovelta ovelle jakaen tietoa itsestään. Palattiin vanhaan hyvään käytäntöön ja se oli perussuomalaisten ansiota ja piste siitä heille. Politiikkaa tehtiin turuilla ja toreilla. Aiheena oli persujen menestys ja sen selittely. Tutuiksi tulivat käsitteet populismi, impivaara, eliitti, parasiitit ja epäihmiset, lippis, joka ei sovi joka päähän.

Eurovaalien luonne

Uuden mediayhteiskunnan ensimmäinen agenda oli vaalien luonteen muuttuminen muuksi kuin mihin ehkä alun perin edelliseltä vaalikaudella oletettiin ja varauduttiin. Uutta suurta asiaa tuli koko ajan agendalle ja kokonaan unohtui edellisen vaalikauden puhutuin tapahtuma, protestivaalien tärkein gallupeja ensimmäisenä heilutellut skandaali, kolme vuotta yhtäjaksoisesti jatkunut mediamylläkkä vaaliemme rahoituksesta ja sen sotkut rötösherroineen ja -rouvineen.

Vanhat rötökset ikään kuin hukkuivat EU:n ongelmavaltioiden ja pankkien rahoituskriisiin, suomalaisen veronmaksajan rahojen käyttöön pelastamaan sellaisia pankkeja Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, joiden luototus Kreikan, Irlannin ja Portugalin suuntaan oli siirretty EU:n vastuunkannon kautta koko unionille ja lopulta osaksi euron kriisiä. Eurossa oli tunnettu valuvika. Tuon valuvian luonteesta ja sen korjaamisen tarpeista oltiinkin sitten eri mieltä.

Jakautuminen kahtia oppositioon ja hallitukseen oli lopulta odottamattoman jyrkkä ja pelasti vasemmiston ja demareiden alavireisen alun ja profiloi etenkin Jutta Urpilaisen myöhempää onnistumista. Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja keskustan pääministeri Mari Kiviniemen ottama rooli vastuunkantajina oli näiden vaalien leimallisin piirre. Vastuun kannolla tarkoitettiin rapakuntoon joutuneitten euromaiden rahoittamista, jossa mukana olivat Saksan, Ranskan ja Britanian pankit ja näiden luotonanto Kreikalle, Irlannnille ja viimevaiheessa Portugalille, jatkossa ehkä Espanjalle ja Italialle. Puhuttiin dominoilmiöstä kuten Pohjois-Afrikan arabi-islamilaisten valtioden kansannousuissa.

Haettiin torjuntavoittoa pysyen asiassa, joka ei ollut sittenkään kiistaton myös asiantuntijoiden kertomana. Poliittinen retoriikka muuttui vakuutteluksi vastuunkantajana sellaisesta, jossa oli sittenkin useampia totuuksia ja äänestäjälle jätettiin tulkinta, kenen totuus on oikea ja uskottava. Tällaista “vakuuttelua” ja “ennustamista” vaaleissamme ei ole ennen ilmennyt. Tämän vedejakajan toivat mukanaan impivaaralaiset perussuomalaiset. Se oli toinen merkittävä piste sinne suuntaan vaalien agendan rakentajana. Impivaaralainen osaaminen hämmästytti. Heitä näytti tukevan sosiaalisen median talous ja yhteisömedioitten paradigma. Oikeistoradikaalinen joukko vihaisia miehiä vastassaan konservatiivinen oikeisto. Jakolinja oli hyvin selvä, jotain aivan muuta kuin sanomayhtiön ja MTV3 esittämä.
Se oli kolmas agenda, johon myös demarit ja Heinäluoma tarttuivat. Se pelasti heidän vaalinsa ja Jutta Urpilainen alkoi parantaa esiintymisiään. Radikaali oikeisto ja vasemmisto olivat löytäneet toisensa. Se oli uutta Suomen poliittisessa historiassa.

Gallupdemokratiaa ja väsymistä

Loppuvaiheessa gallupdemokratiassa epäselväksi jäi lopullinen uhri. Oliko se totuus, jota ei voitu oikein sellaiseksi osoittaa? Erityisen kiinnostavia olivat väitteet, joiden mukaan suomalaisten eläkevarat ja työllisyys, asuntovelallisten korot, olivat suorassa yhteydessä Kreikan, Irlannin ja Portugalin holtittomaan elämään ja sen tukemiseen. Se oli liian suora latu radikaalioikesiton ja -vasemmiston nieltäväksi. Konservatiivit niin oikella kuin vasemmalla alkoivat itsekin epäillä sen uskottavuutta. Kesken vaalien ei kuitenkaan venettä voinut koskessa vaihtaa. Siitä tuli "pakko". Juuri "pakko", vaihtoehdottomuus, oli näiden vaalien hallituksen suosima konservatiivinen käsite. Se muistutti Neuvostoliiton ajoista ja YYA-sopimuksesta, Paasikiven-Kekkosen linjasta ja Olli Rehn muuttui komissaarista kenraalukuvernööriksi.

Radikaali oikeisto ja vasemmisto ei sulattanut tätä agendaa ja arvomailmaa "pakosta". "Pakkoruotsi" oli yksi näistä käsitteistä monen muun rinnalla. Suomen poliittinen kenttä alkoi jakautua terveelle perustalle ja neljään kenttään, oikeiston ja vasemmiston radikaaliin ja konsevatiiviseen siipeen. Tässä jaossa vihreät feministinaiset ajatuivat väärään nurkkaan, oikeistokonservatiiviseen osaan yhdessä vaalien provokaattoreiden kanssa. Näistä Osmo Soininvaara ja "parasiitit" sekä eliitti ja "sivistyneistö" Jörn Donnerin kasvoilla olivat surullisimmat kokemukset ja ylilyönnit. Perussuomalaisille haettiin jotain epämääräistä vastinetta Euroopasta ja siinä epäonnistuttiin.

Joidenkin mielestä euron apupaketti sinänsä on turhaa ja johtaa vain tolkuttomiin verorahojemme haaskaukseen ja nekin vielä velaksi muualta hankkien. Yli varojensa eläneitä ja ahneiden pankkien korkeita korkoja hyödyntäneitä odotti joka tapauksessa velkasaneeraus. Oli niitäkin mielipiteitä, joissa eurosta irtautuminen olisi ainut pelastuksemme ja se tulisi suorittaa mahdollisimman nopeasti professori J.P. Roosin kuvaamana (HS 14.4). Näitä väitteitä kukaan ei voinut osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Ne olivat sittenkin vain mielipiteitä. Niitä sitoi puolue jota tuki hallitus- tai oppositiopolitiikka. Se ei ole tietoa vaan vallan käyttöä ja manipulointia. Näin vastuu jäi kuulijalle, äänestäjälle. Ja niin kuulukin jäädä. Demokratiassa äänestäjä on oikeassa ja sen jälkeen pulinat pois. Sen vaihtoehdon mukaan on elettävä.

Todistettavat väitteet vähissä

Vain joitakin väitteitä äänestäjä kykeni varmistamaan juridisesti. Sellaisia olivat vaikkapa EU:n tapa rikkoa “no-bail-out” pelastusrengas sääntöään ja artiklaa 125. Saksassa sama päti myös heidän omaan perustuslakiin. Tässä väitteet ja vastaväitteet eivät ole aukottomia ja niitä pelin sääntöjä voidaan toki matkan varrella muuttaa. Avoimeksi jäi myös se, voiko vastuun siirtoa ja pankkien vastuita tilapäisessä ja pysyvässä vuoden 2013 talousvakausjärjestelmässä muuttaa puuttumatta Lissabonin sopimukseen. Lissabonin sopimuksen muuttelu veisi liikaa aikaa Portugalin pelastusoperaatiossa. Näin demareiden hakema “muutos” oli joko turha poliittinen manööveri tai Kiviniemen kertoma "pakko" oli sumutusta sekin. Selvin oli perussuomalaisten sanoma. Rahaa ei lapioida Portugaliin ja moolokin kitaan piste.

Toimitusministeristö tuonee tämän aikanaan uudelle eduskunnalle, jossa gallupien mukaan sillä on niukka enemmistö. Samoin Saksan hallituksella on harkintavaltaa, jonka puitteissa Kreikan tukipakettia voidaan mahduttaa perustuslakiin. Kaikki ei ole mustavalkoista etenkin, kun päätökset on jo tehty ja kansa on niellyt syötin, aluksi ilman moottoria kulkevan auton nimellä euro. Sellaisella alamäki sujuu vielä helposti, mutta ylämäessä alkaa ongelmat. Euron tarina ei ole menestystarina ja siihen olisi kuulunut varautua ajoissa. Ei kansaa petetty, se petti itse itseään ja maksaa siitä korkee hintaa kuten Impivaarassa kuuluukin. Tyhmyydestä ja tunteilusta rokotetaan. Vaaleissa voi aina korjata typeryyksiään. Kaikki tekevät virheitä valinnoissaan.

Pieni ihminen kateissa

Suomen historiallisista vaaleista ja niiden vaalitaistosta jäi vaikutelma, jossa pieni ihminen ongelmineen unohtui suurten asioiden alle ja niissä tehtiin mittakaavavirheitä asiavirheiden ohella. Aiemmin parlamenttivaalit olivat samalla lähiyhteisön ja maakuntien kuntavaalit, nyt ne olivat pikemmin europarlamenttivaalit, joissa Suomi näyttäytyi vedenjakajalla jopa kansainvälisenä vaikuttajana. Suomen linja alkoi olla kiinnostava ja etenkin uuden sosiaalisen median ja paradigman, sosiaalisen median talouden edelläkulkijana. Suomi on informaatioteknolgian ja osaamisen kärkimaita, sen ratkaisut politiikan teossa kiinnostavat toisella tavalla kuin arabi-islamilaisten maiden puuhastelut. Nämä vaalit Suomessa konservatiivit häviävät ja radikaali oikeisto voittaa. Radikaali vasemmisto heräsi liian myöhään, mutta parempi niinkin kuin ei koskaan ajatellen hallitusneuvotteluja.

Näistä suuren agendan vaikuttajista kiinnostavin oli luonnollisesti perussuomalaiset, joita maailmalla leimattiin medioissa tyypilliseen tapaan kärjistäen ja hakien esimerkkejä omista kansallisista puolueista ja poliittista rakenteista suomalaisten avustaessa. Suomessa oman pesän likaajat ovat ikävä ilmiö maailmalla. Sellaiset taas eivät oikein sovi suomalaiseen rauhalliseen mentaliteettiin, jossa suurin provokaatio on kettutyttöjen tapa tuhria suurella vaivalla pystytettyjä panderolleja. Me arvostamme isänmaallisia ihmisiä ja potkimme toisiamme oma peiton alla, ei sen ulkopuolella.

Pohjanmaalla hiihtäjälegenda Juha Miedon kuva oli vahingossa joutunut Piraattipuolueen ilmoituksen päälle. Oulun rotuaarilla viikonloppu oli normaalia rauhallisempi ja yksi tappelunnujakka, osuen vaalinaluspäivien yhteyteen, on tilastollisesti odotettu ja niitä kuuluisi olla Suomessa viikonloppuisin paljon enemmän kun mitä nyt kirjattiin.

Puheenjohtajan oloinen puolue

Poliisi oli valppaana ja vaaliavustajat pitivät omat torialueensa mustasukkaisesti puhtaana etenkin saman puolueen kilpailevilta mainostajilta. Kun yli sata parlamentaarikkoa tulevana sunnuntaina vaihtuu, kilpailu mainospaikoista kävi kiivaana. Ikäviä ylilyöntejä oli lopulta vähän ja politiikka oli tullut politiikan sisälle perussuomalaiseen tapaan, maltillisesti. Puolueet olivat puoluejohtajansa oloisia ja näköisiä. Pieni notkahdus gallupluvussa muutti esiintymistä välittömästi monta astetta suuntaan tai toiseen. Suuren maailman meno oli saapunut suomalaiseen vaalityöhön ja se jopa näytti paikoin toimivan. Sosiaalinen yhteisömedia oli rantautunut Impivaaraan kiitettävällä tavalla.

Aatteelliset erot kulkevat Suomessa pikemminkin puolueiden sisällä kuin niiden välillä, väitettiin. Se että nyt tällaista aatteen palon jälleen havaitsi, kiitos perussuomalaisten ilmestymisen poliittiseen tylsään elämäämme, oli tervetullut lisä ja politiikan toimittajat ympäri maailmaa olettivat suomalaisten heräävän maanantaina uuteen aikaan omassa tylsäksi usein luonnehditussa maassaan Belgian rinnalla. Kaukaa näkee paremmin ja runsas kansainvälinen media oli ja on oikeassa. Suomi herää maanantaina uuteen aikaan ja siitä kiitos perussuomalaisille ja Timo Soinille näiden vaalien agendan rakentajina. Siitä kaikki suomalaisetkin ovat toki yksimielisiä ja hyvilläään Timo Soinin kuvan levitessä sunnuntaiyönä maailman medioissa. Se on pienelle maalle tärkeä brändi, jota on osattava myös hyödyntää.

Perussuomalaiset paikan päällä nähtyinä eivät vaikuttaneetkaan kansainvälisen median kokemana kovin äärioikeistolaiselta joukolta vaan pikemminkin leppoisilta ja Timo Soini liiankin fiksulta ja rauhalliselta ollakseen vallankumouksellinen agitaattori.

Korporaatioita rakastava alusmaa

Hänessä vaikutti olevan hyvinkin diplomaattista ja sovittelevaa pääministeriainesta tähän suomalaisten tylsään poliittiseen ilmapiiriin. Siinä aggressiivisimmin esiintyvät politiikan toimittajat ja televisiokeskustelujen vetäjät, osa jopa hysteerisesti puoluettaan tukien. Se oli seurausta takavuosien tavasta ja rennompi ote tulee mukaan myöhemmin. Ja olihan mukana myös hyvin onnistuneitakin juontoja ja suurten linjojen tajuamista.

Timo Soinin oloinen rauhallinen puhuja rentoutti ilmapiiriä ja sai aikaan joskus jopa naurun remahduksia. Vihreiden ironia ja ilkeily toi mukanaan taas tutun kireän suomalaisen kiusaamisen ja naiset sen osaajina. Kiviniemen ja Urpilaisen välit olivat jäädyttää kotisohvalla tunnelman liiankin kotoisaksi. Tokaisu kuullun ymmärtämisestä oli toki Jutta Urpilaiselta opettajana Jyrki Kataiselle ihan oikein osunut napakka oikaisu. Katainen ei moiseen provosointiin reagoinut muuten kuin sydämessään ja muisteli lapsuutensa aikoja Pöljän koululla Siilinjärvellä.

Ruotsalaisten toimittajien tulkitsemana perussuomalaiset ovat erityisen suomalainen ilmiö ja kaipaavat takaisin ruotsalaisten tapaan turvalliseen “kansan kotiin” pois seikkailupolitiikasta välimereisten kulttuurien ja euromaiden kanssa kisailemasta pienen valtionbudjettinsa kanssa puuhastellen ja mahdottomia itsestään kuvitellen. Tällainen arvio on Suomesta saatu ja muutuu kyllä myöhemmmin itse tehtynä ja ruotsalaisen journalismin taidoilla. Ruotsalaiset ovat nyt kateellisia suomalaisille. Suomi ehti nyt heitä ennen sosiaalisen median paradigmasta kohti sen talouden toteutusta. He juuttuivat verkosto- ja klusteritalouteensa ilman nettinuortensa apua ja kansallisen identiteetin kokoajaa. Kuningasperheestäkään ei ole nyt apua.

Hoitakoot saksalaiset ja ranskalaiset pankit riskinsä, ei suomalaiset veronmaksajat, eläkeläiset ja pientuloiset ihmiset. Tai päinvastoin, me kannamme vastuun jopa muista välimereisistä kulttuureista, jos se vain on meidän hoidettavissa. Se on vastuunkantoa laivanvarustajista ja tyypillistä lakia ja valtiota, korporaatioita rakastavan, emävaltion alusmaan kansalaisen elämää. Jos se ei johda tulokseen, “so what”. Opportunismi nostaa päätään myös vaalitaistossa.

Poissa suuret avaukset

Television neljän kanavana kautta syntynyt kuva puoluejohtajistamme oli loppua kohden vaali-intoa liki latistava ja edes huolella valmisteltu ja pohdittu toimittajatyö ei tuonut odotettuja suuria avauksia. Kolme kuukautta gallupeja iski poliittisten vaikuttajien mielialoihin ja hapot tuntuivat pohkeissa. Kaikki oli opittu jo ulkoa. Uutta suurta avausta ei voinut enää syntyä. Poterot olivat liian syviä. Vaalit liian arvaamattomat pullistella hallituspohjalla. Kaikki on nyt auki ja äänestäjän käsissä.

Parhaat tekstit löytyivät netin sisältä, jossa tuhannet ihmiset kertoivat osaamisensa ja paikoin se näytti ylittävän poliitikkojen välittämän tiedon. Se ohitti tyhjän puhumisen ja tarjosi mielikuvien ja tunnelmien sijasta myös täyttä faktaa. Tässä merkityksessä nämä vaalit olivat myös Suomessa ensimmäiset oikeat nettivaalit ja sosiaalinen media oli niissä myös mukana ja varmasti keskeisenä vaikuttajana. Näin voidaan suurella syyllä olettaa vaalien äänestysaktiivisuuden nousevan paria aiempaa vaalia korkeammalle ja myös nuorten osallistuvan nyt vilkkaammin vaaleihin. Ennakkoäänistä vihaisten miesten ääniä oli nyt enemmän kiitos perussumalaisten ja Timo Soinin. Pisteet siitäkin hänelle.

Kaikki on vielä mahdollista

Kertoivat gallupit mitä tahansa, vaalien tulos on edelleen täysin auki. On hyvinkin mahdollista, että asiansa osaava nettinuoriso saa viime hetkellä liikkeelle sellaisen vyöryn, joka muuttaa vaalien suunnan kokonaan toiseksi kuin mihin viimeisimmät gallupit osoittavat. Televisioväittelyissä perussuomalaisten kannattajat, aggressiiviset nuoret miehet, osoittivat poikkeuksellista aktiivisuutta juuri Soinin äänestämisessä aina kärkeen väittelytaidoissaan.

Kun perussuomalaisten kannatus on lisäksi tasaista ympäri maan, äänet eivät mene hukkaan ja puolue hyötyy myös vaalijärjestelmästämme etelässä, jossa vaalit lopulta ratkaistaan. Suurin puolue on se, joka saa eniten edustajia, jolloin neljä suurinta liikkuu 36-44 edustajan välillä. Erot ovat näin muutaman kansanedustajan luokkaa, jolloin viimeiset paikat ratkaisevat lopulta, mikä puolueistamme on suurin.

Nettiäänestyksissä perussuomalaisten ero muihin puolueisiin oli suuri ja syntyi jo ennen kuin Soini oli ehtinyt sanoa yhtään mitään tai oikeammin hänelle oli annettu puheenvuoroja. Odotetusti “hitaimpia” olivat keskustan ja Kiviniemen äänestäjät.

Näin Soini sai oleellisesti enemmän nettikannatusta ja se oli havaittavissa myös sosiaalisissa medioissamme. Se kielisi yllätyksestä, jossa suomalaiset heräävät maanantaina todella uuteen ja erilaiseen Suomeen, ei niinkään impivaaralaiseen kuin "postmodernin" ajan jälkeiseen, aidosti verkostoituvaan, uuden median ja yhteisömedioitten yhteiskuntaan, sosiaalisen median talouteen. Tällöin maailman mediat kertovat Suomesta ja suurin otsikoin. Ensimmäisen kerran poliittisen elämämme historiassa.

Ei kommentteja: