Mykkien miesten maa
Tämä päivä oli innovaatiotutkijalle loistava mediapäivä. Mediaympäristö ratkaisee miten innovaatiot ja ideat, ihmisen luova osaaminen leviää ja otetaan vastaan. Eniten media vaikuttaa sosiaalisiin ja kulttuurisiin innovaatioihin, politiikan päätöksiin, mutta myös teknisiin uudistuksiin. Media on itse innovaatioiden sisällä ja niiden armoilla, mutta se luo myös sen ympäristön, jossa innovaatiot syntyvät ja leviävät. Näin sen elämä on hieman harakan kaltaista tervatulla katolla. Tällöin erityisen tärkeää on huolehtia ettei synny medioita tai alueita, organisaatioita tai kulttuureja, jossa sekä nokka että pyrstö ovat samaan aikaan kiinni tervassa.
Ehdoton ykkösuutinen oli Suomen Akatemian rahoittaman ”Media, kansalaisuus ja vallan piirit” yhden tutkimusosan valmistuminen. Suomalaiset uskovat medioiden vallan kasvaneen, se huolettaa mutta toistaiseksi mediaa pidetään vielä kohtuullisen luotettavana. Luotettavin on tutkimuksen mukaan televisio (85%), Helsingin sanomat (65 %) ja vähiten luotetaan iltalehtiin (15 %). Olen pyöristänyt prosentteja. Keskiarvona mediat saavat uutisoinnistaan tyydyttävän 7.5 arvosanan. Se on laskenut rajusti takavuosien luvuista. Kansalaisten kriittisyys medioihin on voimakkaassa kasvussa ja etenkin iäkkäämpien kohdalla. Se voisi heijastella iän mukanaan tuomaa kokemusta, asenteita mutta myös kyvyttömyyttä seurata muutosta uuden median suunnalla. Uudet innovaatiot ja kyky elää niiden ehdoilla tuottaa vaikeuksia ikäihmisille. Vanhat mediat ovat muuttuneet seuraten uusia ja tämä on pettymys ikäihmisille. Uutinen ja ”totuus” ei olekaan aivan sitä mihin on aiemmin opittu. Media ei voi sitä välittää ikään kuin Jumalan sanana uudessa globaalissa ympäristössä, jossa totuutta ei ennä ole.
Kriittisimmin uutisointiin suhtautuvat siis vanhimmat ikäluokat, jotka samalla katsovat medialla olevan aivan liikaa valtaa. Nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Kun ei luoteta ei saisi olla valtakaan. Kun luku ylittää 60 % yli 60-vuotiailla, median on syytä olla varpaillaan. Jälkiomaksujat ja paperimedian lukijat eivät siedä valittua linjaa. Nuorten kohdalla taustalla pienempään kritiikkiin on todennäköisesti kyky käyttää uusmedioita ja internetin tarjoamia palveluja. Kun kritiikki kohdistuu vanhemman ikäpolven käyttämään lehdistöön, sen hömppäkulttuurina koettu lisä ei ole ollut onnistunut valinta. Viihde ei ole sama asia kuin kasvava uusi intrenet -ympäristö mediana. Toki webympäristössä on valtavasti myös viihdettä, mutta se ei ole sama asia kuin vakava media ja uutisointi uusmediassa. Kyllä nuoret oivaltavat mikä on viihdettä ja mikä uutisointia netissä. Vanhemmat ikäluokat odottavat edelleen uutisilta ”totuutta” ja ”asiallisuutta” kun taas nuoremmat tietävät jo ettei totuutta ole olemassakaan. Globaali netympäristö ja maailman fiksuin koululaitos ovat tehneet siinä tehtävänsä. Tietoa haetaan monelta suunnalta ja sitä yhdistellään ja vertaillaan kriittisesti. Ei sellaista tietoa voi kritisoida. Vain omaa laiskuuttaan valtavan tietovirran käyttäjänä ja omaksujana. Suuria ikäluokkia uutisten käyttäjinä ja tuottajina vaivaa selvä laiskuus. Kolme vuosikymmentä sitten suoritetuilla tutkinnoilla ei ole tämän päivän maailmassa muuta merkitystä kuin painolastin. Vanhan poisoppiminen on paljon työläämpää kuin uuden oppiminen.
Kaikissa ikäluokissa tärkein media on edelleenkin televisio. Toki erot ovat kasvamassa ja vanhemmat ikäluokat ovat tiukemmin kiinni perinteisessä sanomalehdessä. Kun internet yleistyy myös television käyttöön, muuta mediaa ei sen jälkeen juurikaan löydy. Sanomalehti hakee aggressiivisesti paikkaansa tässä samassa ympäristössä ja tyypillinen piirre tästä on kilpailu. Kun sähköinen media on vuorovaikutteista kuluttajan kohdalla, etenkin nuoremmat kuluttajat hyötyvät tiedon tuoton laadun kasvusta ja tätä tietoa on vaikeampi keskittää mediayhtiöiden omistajille, mainostajille ja suuryrityksille. Samalla medialukutaito ja itse tuotettu media nostavat vaatimusten tasoa oleellisesti perinteisestä paperimedian ja höyryradion aikakaudesta, televisiosta viihteen välineenä. Ehkä television useimmat kanavat sellaiseksi lopulta valikoituvatkin ja tieto haetaan pääsääntöisesti netistä. Tällöin digitelevisio olisi ollut virhe, ellei sellaisena pidetä juuri tietoista tapaa säilyttää kansalliset TV -kanavat ja niiden tarjonta lupamaksuin. Ratkaisuna se on varmasti väliaikainen.
Perinteisessä mediassa juuri kukaan ei näyttäisi uskovan kuluttajan vaikutusvaltaan tai sen kasvuun. Tämä on hälyttävä merkki ja kokonaan muuta kuin takavuosina, jolloin kuviteltiin kuluttajan olevan kuninkaan. Vaikutusvallan oletetaan kasvavan mediayhtiöiden omistajille, suuriyrityksille ja mainostajille. Toisaalla kuitenkin oletetaan (70%) ettei valtaa luovuteta toimitusten ulkopuolelle. Tämä on omituisen ristiriitainen oletus. Tätä vakuuttaa myös Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen. Virkkusen mukaan lehden omistaja ei käytä valtaansa juuri lainkaan toimitukseen. Tämä on luonnollisesti pääsääntö suomalaisissa medioissa vielä tänään. Omistaja ei ole sanelemassa toimituksessa mitä kirjoitetaan ja kenen toimesta. Sellainen olisi omituista valtakunnallisen päämedian ja lehden näkökulmasta. Tai ainakin tunnustaa sellaista. Lehden omistaja päätoimittajana ja toimitusjohtajana tuo mieleen 1700-luvun toimittajalegendan perustamassa omaa lehteä Yhdysvaltain preerioilla korvaten kynällä lännen nopeimman vetäjän. Tällaisessa kulttuurissa harakan sekä nokka että pyrstö ovat tiukasti tervatussa katossa.
Forssalaiset jatkavat omassa mediassaan kertomusta kuinka kaupungin surkea imago on syntynyt takavuosina. Nyt kun väki on vähentynyt oleellisesti, ilmapiiri on kohentunut. Taisto Teräs kertoo haastatelleensa helsinkiläisiä muuttajia, jotka kiittelevät torin ympäristöä. Tämä tieto ja tutkimus on luotettava yhdessä Forssan Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Jouni Hautalan antaman todistuksen kanssa. Omat käsityksemme muuttavat ja muokkaavat ympäristöämme, psykologisoi pankkimies. Nyt tarvitaan enää säätä haisteleva sammakkomies ja luonnontutkija lisäksi. Missä viipyvät tammikuun paukkupakkaset ja luvatut hiihtokelit? Pilkkivälineet ja luistimet vaihtuivat jälleen uistimeen. Menneen talven lumia kätketään varastoihin tulevaa vielä lumettomampaa talvea laduten. Takavuosina sellaiselle puuhastelulle olisi naurettu. Nyt naurussa on jo vähän itkunsekainen lopun alun tunnelma, Arctic Babylon ennusteiden toteutuminen ennenaikaisesti. Vuoteen 2011 piti sentään Maya-kansan ennusteiden mukaan selvitä.
Kun ”tutkimukset” ovat yksittäisten ihmisten lausuntoja ja puheenvuoroja, niistä puuttuu kokonaan uskottava kriittisyys. Lausunnon antajat elävät omassa sosiaalisessa ympäristössään, heille annetaan kohteliaita vastauksia ja niistä puuttuu tuhansien ihmisten vastausten jakaumat ja hajonnat, tutkijoiden tapa käsitellä vastaukset omilla menetelmillään. Ne menetelmät ovat vuosikymmenten saatossa muuttuneet. Syntyy jälleen väärää ja värittynyttä perustietoa, jossa harakan nokka ja pyrstö ovat tiukasti katossa. Näin media ei voi avustaa innovaatioympäristöä ja tyytymättömyys kasvaa ellei käytettävissä olisi sähköinen uusmedia. Ne eivät haastattele julkimoita saadakseen tietoa miltä maailma näyttää. Media ei voi olla vain ajankulua ja sen tutkiva journalismi luottamuspulaa kuluttajaan kasvattava ilmiönä. Kuluttaja haluaa tietoa nopeasti ilman jatkuvaa hömppää, jossa tieto suodatetaan haastatellen julkimoita. Syntyy iltalehdistön 15 % luottamustaso,. jolla pilataan hyvinkin tehtyä journalismia. Ero iltalehtien ja Helsingin Sanomien välillä ei voi olla noin suuri oikeasti. Iltalehtiä kulutetaan sittenkin uutislehtinä. Iltalehdet ovat jääneet imagonsa vangiksi.
Mitä kurjemmissa oloissa ihminen elää ja mitä heikommin menee, mitä vähemmän hänellä on koulutusta, mitä syrjäisempi on asuinpaikka, sitä tyytyväisempi hän on ympäristöönsä ja asuinviihtyvyyteen. Kylätutkimuksissa kaikkein syrjäisimmät korpiloukot ilman mitään palvelua ovat tyytyväisimpien ihmisten asuinsijoja. Kun oman elinympäristön kohdalla ei voi odottaa syntyvän korjauksia, kun niitä ei voi edes toivoa, on muutettava omia tavoitteita ja odotuksia, asennetta ja arvomaailmaa. Tätä psykologista ilmiötä kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi tai kansanviisaudeksi, jossa kettu totesi pihlajanmarjat happamiksi. Festinger esitti nämä ihmismielen dissonanssi-balanssi -teoriansa jo 1800-luvulla. Niiden rinnalla kulkee tätä lähellä oleva oheistoiminta. Kun kanalintu ei tiedä pitäisikö sen hyökätä vaiko paeta, se alkaakin kaapia maata ikään kuin ruokaa hakien. Ihmisellä näitä sinänsä epäloogisia toimintoja on määrätön määrä ja ne lisääntyvät kun maailmasta tulee ärsykkeineen yhä vaikeampi. Nuorten oudot väkivaltarikokset ovat eräs osa tätä ilmiötä. Lisäksi opittuja tai ehdollistettuja refleksejä löytyy joka lähtöön. Ei niiden varaan luovaa toimintaa ja innovaatioita voi rakentaa.
Ehdollistettu refleksi on ilmiö, jossa ihminen liittää monta asiaa yhteen ja lopulta yhdenkin niistä toteutuessa kaikkien muidenkin oletetaan olevan läsnä. Venäläinen Pavlov teki koirakokeita, jossa soittamalla nälkäiselle koiralle kelloa ja yhdistämällä tähän ruokailuun, lopulta pelkkä kellon soitto sai koiran kuolaamaan. Ihminen toimii samoin. Kunnat, organisaatiot, perheet, ihmissuhteemme ovat täynnä ehdollistettuja refleksejä. Niitä käytetään kaiken aikaa hyväksi tietämättämme. Ahdistumme tai koemme hyvän olon tunteita ymmärtämättä miksi näin tapahtuu usein juuri yhden ehdollistetun osan toteutuessa. Se voi olla tuoksu, haju, maku, metsä, järvi, tuulen ääni, mikä tahansa jonka yhteyteen on liittynyt ahdistavia tai miellyttäviä kokemuksia. Moni saa näistä ehdollistetuista reflekseistä vaikeita taudin oireita. Toinen hyödyntää niitä nukahtaakseen.
Ei tällaiseen pidä tyytyä Forssassa saati Lounais-Hämeessä. Kaikki kehitys pysähtyy jos media on väärin rakennettu, instituutiot ovat byrokraattisia ja innovaatioita suorastaan kavahdetaan. Kiitellään kun menee näinkin mukavasti verrattuna pulavuosiin ja 1990-luvun täydelliseen kaaokseen. Suomen hännänhuipuksi jäänyt yhdyskunta on hoidettu kehnosti ja siihen on puututtava. Varmasti löytyy aikoja, jolloin on mennyt vieläkin kehnommin. Luonnon kohdalla sellaista aikaa ei kyllä löydy lähivuosituhansilta. Helsingin Sanomista löytyy puheenvuoro, jossa tällainenkin aika on löydetty. Tosin silloin kyse on jo kymmenistä vuosituhansista ja hyvin hitaista muutoksista. Samassa lehdessä löytyy puheenvuoroja pääministerin isän älykkyystestien puolesta. Kun näitä seuraa, syntyy epäily testien tekijöiden omasta älykkyydestä. Kun malli ei enää toimi kuten tosiasiat, sitä pahempi asia tosiasioille, väittävät kuntapuolueiden mallittajat ja älykkyyden mittaajat.
Erkki Virtanen, innovaatioministeriön vetäjä, kertoo Forssan lehdessä ennustamisen vaikeudesta. Kukaan meistä ei osannut ennustaa Neuvostoliiton hajoamista. Aikanaan suuret keksinnöt olivat naurettavia, ja nyt ne ovat elämämme tärkeimmän sisällön tarjoavia arkipäivän välineitä, kertoo Virtanen innovaatioministeriön kärkinimenä. Yksi asia mainiolta superministeriön kansliapäälliköltä jää kuitenkin huomaamatta. Joulukuussa Ivalossa mitattiin liki 10 asteen lämpötiloja. Edessä on aika jolloin ”Inarinjärvessä jäitä ei näkynyt oo milloinkaan”. Unohtikohan Virtanen tämän tärkeimmän vaikeasti ennustettavan muutoksen tahallisesti? Sehän kerrottiin kyllä Helsingissäkin herroille jo 1970-luvulla ja uudelleen 1980-luvulla ja 1990-luvulla. Olisikohan niin että jotkut ennusteet halutaan aktiivisesti unohtaa? Ehkä näin on kakkien suurten mullistusten edellä tapahtuvien ennusteiden tarkoitus? Ratkaisevaa ei olekaan innovaatio ja sen oikeutus, nopea toteutus, vaan se kuka sen kulloinkin on esittänyt.
Suomi on täynnä väärin sammutettuja tulipaloja. On siis sytytettävä uusi palo, keksittävä ruuti uudelleen. Politiikka on harvoin jos koskaan innovaatiopolitiikkaa. Organisaatio voi edistää innovaation leviämistä, yhdistelyä ja vastaanottamista, luovuuttakin, mutta tuskin innovaatioiden syntyä. Innovaatiot ovat yksilöiden ja tietyn tyyppisten persoonallisuuksien luomuksia ja psykologinen ilmiö, ei niinkään sosiaalinen tai kulttuurinen prosessi. Medioiden merkitys on silloin lähinnä leviämistä edesauttava tai hidastava. Tässä prosessissa internet ja globaali reaaliaikainen ympäristö on aivan omaa luokkaansa ja oma maailmansa. Tähän keskusteluun perinteinen media tuo vain jälkiomaksujien prosesseja hidastavan lisänsä. Innovaattorit eivät niitä taatusti seuraa saati hyödy tästä tiedosta.
Saksalaisen kulttuurilehden (Kulturaustaush) mukaan Pohjoismaiden menestystarina perustuu koulutukseen, kansainväliseen kilpailukykyyn, tasa-arvoon. Kotona odottavat suomalaisten viisaat lapset ja norjalaisten rikkaudet, ruotsalaisten kyky kokeilla uusia ideoita. Taloudellinen kasvu ei perustukaan luonnonvaroihin tai teollisuuteen vaan tietovaroihin, innovaatiokykyyn ja sen leviämiseen. Tieto ja henkinen luovuus ovat kansakunnan ja aluetalouden tärkein ja kohta ainut pääoma. Byrokratian korvaavat verkostot ja tasa-arvo on arvo sinänsä. Saksalaiset kadehtivat meitä omassa kulttuurilehtensä Pohjola -numerossa.
Suomalaisten kohdalla saksalainen kulttuurilehti puhuu edelleenkin ”vaiteliaista metsäläisistä”. Kerrotaan kulttuurista, jossa luodaan vähän sanoja (Wening Worte Machen, Outi Tuomi-Nikulan essee). Tämä suomalainen kommunikaatiomalli on hyvin hämäläinen, eivätkä suomalaiset miehet protestoi sitä vastaan. Leena Becker ja Outi Tuomi-Nikula pohtivat mistä se voisi syntyä? Vastausta ei anneta silloin, kun se on liian helppo ja lähellä nähtäväksi.
Suomalaiset miehet viettivät liki kymmenen vuotta korsuissa ja juoksuhaudoissa henkeään pidätellen. Tupakan sytyttäminen tai ääneen pieraisukin oli hengenvaarallista. Se tuli mukana rintamalta ja suuret ikäluokkien pojat oppivat mykän isän opit ja yölliset painajaiset. Räkänokastakin tuli mies, mutta ei tyhjän naurajasta.
Nykyisin tätä suomalaisen miehen mykkyyttä ylläpidetään tarkoituksella. Erityisesti siihen osallistuvat naiset alkaen koulukiusaamisesta. Psykologisen kiusaamisen naiset osaavat miehiä paremmin. Mies selviää siitä työpaikallakin olemalla hiljaa ja vähemmän vaivan periaatteella. Toki samaan aikaan kirjoittaen joka vuosi yli 1500 sivua painokelpoista ja monikielistä tekstiä. Käyttäen kuitenkin Suomessa kirjoissaan naisen nimeä kertojana. Se on turvallinen valinta ja ainut keino saada kielellisesti rikkaampi kirja Suomessa edes joltiseenkin levitykseen. Pienimmän vaivan periaate Väinö Linnan Koskelaa lainaten tai ehdollistettu refleksi psykologiaa ymmärtäen. Kimi Räikkönen tekee niin kansainvälisen median edessä. Antaa naisten puhua ja esiintyy jäämiehenä. Miesten porukoissa puhe kyllä luistaa joskus liiankin hyvin. Suomessa kieli on feminiininen ilmiö, naisten käyttämä ja miehet ovat siihen alistuneet. Verbaalisesti lahjakas mies oli akkamainen ja sai poikakoulussa toistuvia rangaistuksia. Syntyy ehdollistettu refleksi, jossa jo kielen käyttö alkaa ahdistaa, tulee syntinen olo. Sellainen eristettäköön työympäristössä.
Olisi aika hävittää tämä suomalaisen miehen viimeinenkin omalaatuinen myytti ja myydä Nokian kännykkää suomalaisena eikä japanilaisen tuotteena. Ottaa valta kustannustoimittajilta tuottaa pelkistettyjä lauseita, ja puhua kuten koululaiset Pisa-kokeissa ja high-tech tiimeissä Nokian ja VTT:n laboratorioissa. Hävittää Topeliuksen sadut hämäläisistä kivenpyörittäjinä ja karjalaisista sanapyörittäjinä. Ei niissä ole mitään perää. Vielä 1800-luvulla juuri itäsuomalaiset kuvattiin juroina ennen Topeliusta. Topeliuksen tarinoita siivitti hänen isänsä, joka keräsi Lönnrotin tapaan runoja Itä-Karjalasta. Topelius ihaili taas isänsä työtä ja karjalaista heimoa.
Menneenpäs pojat tämän viimeisenkin myytin yli niin että heilahtaa.
torstai 11. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti