Dualismin renesanssi

Mikä ihmeen dualismi?

Dualismi viittaa käsitteeseen kaksi (lat. duo) ja se on ajankohtainen etenkin kun puhumme digiajasta, on ja off -maailmastamme. Lapsemme ovat jo jonkin aikaa eläneet hyvin dualistisessa maailmassa digiaivoineen. Tällä on erittäin suuri merkitys, ei vain maailmankuvan muodostumiseen, vaan myös käyttäytymiseen ja neurofysiologisiin ilmiöihin.

Dualismin renessanssi

Filosofiassa dualismilla tarkoitetaan pääsääntöisesti oppia kahtalaisuudesta, kahtiajaosta, kaksijakoista käsitystä todellisuudesta. Digiajassa aivomme tuottavat yhtenään meille ärsykkeitä, joissa mukana on oletus kahden itsenäisen substanssin (alkuperusteen) olemassaolosta. Näin uusi mediayhteiskunta on käytännössä pääsääntöisesti dualistinen ja tuottaa kuvitelman, jolle ei ole todellisuudessa vastinetta. Digiajassa vastine luodaan sosiaalisen muistin tai perinteisen käyttäytymisemme antamana ohjeena, vaikka se olisikin uudessa tilanteessa virheellinen. Syntyy käyttäytymistä, jota on vaikea ymmärtää, tai sitä selitetään väärin alkaen pirstoa se dualistisiin osasiinsa.

Vanhassa ontologisessa filosofiassa viitataan kaksijakoisuuteen perinteisen hengen ja materian välillä. Taustalla on deduktion isäksi kutsutun Rene Descartesin opit kaksijakoisesta käsityksestä todellisuudesta. Kvanttimekaniikassa tunnetaan vaikkapa käsite aalto-hiukkasdualismi ja hallintotieteissä EU pyrkii jakamaan valtaansa hallinto- ja valvontaelinten välillä. EU:n kriisin yhteydessä tämä on tullut korostetusti esille haettaessa yhtäällä valvontaa kansallisvaltioiden velkaantuneille talouksille, ja toisaalla yhä tiiviimpää ja keskitetympää tapaa hoitaa kansallisvaltioiden tapaan koetun uuden kuvitteellisen liittovaltion paisuvaa byrokratiaa. Kaikki medioissa esitetyt mallit ovat tyypillisen dualistisia.

Uskonnonfilosofia taustalla

Omassa lutherilaisessa teologiassamme dualismilla tarkoitetaan yleensä kahden hallintovallan eli kahden regimentin oppia. Kirkon ja valtion regimentin erosta on joskus puhuttu paljonkin, mutta nykyisin se on vähentynyt. Median esille nostamat ja kirkkoa ravistelevat kriisit ovat merkki dualismin kasvusta myös tällä suunnalla.

Valtaa nykyisin käyttävän median on vaikea löytää paikkaansa dualistisen maailmankuvan ulkopuolisena regimentin oppina, ja tämä näkyy myös muualla kuin Suomessa protestanttisen kirkon aseman muutoksena, josta virastaan eläkkeelle siirtynyt piispamme käytti kovaa kieltä ja puhui vainoista. Samaa käsitettä käytti myös Paavin kirkko ja hänen kardinaalinsa. Dualistiseen maailmankuvaan ei mahdu kolmea vallankäyttäjää. Media vallan vahtikoirana, moraalin vartijana ja normiston rakentajana, hakee itselleen maallistuvassa dualismissa kirkon aiemmin käyttämää valtaa.

Kyse ei ole toki suvaitsemattomuuden kasvusta vaan vallan dualistisesta jaosta ja sen ongelmasta medioitten kriisissä, jossa sosiaaliset ja kulttuureja koko ajan ravistelevat kansalaismediat, yhteisömediat, muuttavat reaaliaikaisesti dualistista maailmankuvaamme. Sellainen muutos luo turvattomuutta.

Suurkulttuurien dualismi

Oma lutherilainen dualismimme on paljon vaatimattomampaa kuin vaikkapa katolisten kansallisvaltioiden saati gnostilaisten tai taolaisten oppien maailmankuvat. Näissä mukana on vanhastaan kaksi voimakasta jumalaa tai jumalallista voimaa, esimerkkinä vaikkapa taolaisuuden yin-yang -kahtiajako ja gnostilaisuuden tyypillinen kaksijakoinen todellisuus. Näin kaksinapainen dualismi sisältää aina myös omassa kulttuurissamme ajatuksen hengestä ja materiasta tai pohdintaa antimateriasta osana jumaluutta.

Kulttuureilla on taipumusta integroida toisiinsa dualismin henkeen ja materiaan liittyvät pohdinnat sekä tieteen abstraktit ilmiöt ja ajattelu, eikä niitä voi mitenkään erottaa toisistaan uudessa mediayhteiskunnassamme. Syntyy kaksi voimaa, joista toinen edustaa henkeä ja toinen ainetta, toinen sielua ja toinen ruumista, toinen äärellistä ja toinen ääretöntä, toinen valoa ja toinen pimeyttä, toinen hyvää ja toinen pahaa. Politiikassa syntyy kaksinapainen "herruus", hallitus ja oppositio, kahden poliittisen järjestelmän järjestetty samanaikainen vaikutus tai musiikissa duurin ja mollin kolmisoinnut koetaan toistensa polaarisiksi vastakohdikseen.

Tunteet ja fysiologia

Dualistinen maailmankuva on mukana silloin, kun puhumme tunteista ja vaikkapa psykofyysisestä ihmisestä ja erottelemme hänet fysiologisesta ja biologisesta evoluution tuotteesta kaksikotiseksi kasviksi. Kun tunteet erotellaan fyysisestä toiminnasta, ihmisen biologisesta perustasta, syntyy myyttinen maailmankuva, jossa dualismi hallitsee. Näin tunne voidaan jopa kokea järjen vastakohtana ja teemme taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia tekoja joko kuvitteellisen tunteen tai järjen ohjaamina.

Oikeasti näin ei ole, vaan käytämme ainoastaan dualistista tapaamme hahmottaa maailmaa ja sen paljon mutkikkaampaa tapaa toimia etenkin sellaisessa abstraktissa käsitteistössä, jossa mukana ovat äärettömät ja valon nopeudella tapahtuvat reaaliaikaiset uudet prosessimme. Niiden kuvaaminen ja ymmärtäminen ilman dualismia on jo pedagogisesti usein ongelmallista, eikä meillä ole sellaista evoluutionaarista taustaa, jolla kykenisimme ymmärtämään vaikkapa suhteellisuusteorian tai kvanttimekaniikan mukanaan tuomaa teknologiaa ja sen sosiaalisia ja kulttuurisia sovelluksia, joihin lukeutuvat usein vaikkapa evolutionaarisen talousopin sosiaaliset ja taloudelliset uudet innovaatiot organisaatioineen. Finanssi-innovaatiot ovat yksi esimerkki taloudesta, joka muuttuu ja synnyttää uutta sosiaalista ja taloudellista rakennetta dualistisesti asia kuvaten. Se kuva on väärä.

Dualismi on helppo ratkaisu

Dualismin vastakohtana esitellään usein monismia tai pluralismia, joissa todellisuuskäsitys on monijakoinen. Tällöin alkuperäinen maailmankuva ja sen psykologia sisältävät jo useita alkuperusteita ja kaaosteorian tapaan määrättömän määrän muuttujia, joista totuutta haetaan. Totuus joko löytyy, tai sitä lähestytään, käytettyjen menetelmien avulla, mutta sitä ei aleta vakuuttaa totuudeksi poliitikon tapaan dualismia hyödyntäen.

Tällainen yhtenäisyyden oppi, klusteritalouden kaltainen maailmankuva, muistuttaa holistista persoonallisuutta. Tässä maailmankuvassa maailmankaikkeus ei ole koskaan perustunut vaikkapa fysikaalisesta ja aineettomasta henkisestä ulottuvuudesta, eikä dualismi ole lainkaan ainut ratkaisu vaikkapa psykofyysisenä esiteltyyn ongelmaan. Samoin ajatus EU:n liittovaltiosta dualistisena mallina on sekin pois suljettu ja vain yksi mahdollisuus monien muiden joukossa.

Holismi (“holos” kokonaisuus) taas viitaa ontologiaan, jossa arkikielellä kuvaten kokonaisuuden oletetaan olevan suuremman kuin sen osien summan. Kokonaisuuteen kun liittyy aina, klustereiden tapaan, ominaisuuksia (emergenttejä piirteitä) joita ei toki esiinny sen yksittäisissä osissa erikseen ja niitä tarkkaillen. Näin kokonaisuutta on tutkittava kokonaisuutena, ei sen osina. Esimerkkinä molekyyli ei sisällä elämää, mutta yhdessä molekyylit muodostavat solun ja solu on elävä organismi. Holisti tutkii mistä osista kokonaisuus muodostuu, millaisen verkoston osat muodostavat ja mitä emergenttejä ominaisuuksia kokonaisuuteen syntyy osien vuorovaikutuksen seurauksena ymmärtäen myös systeemin ympäristöä.

Psykofyysisenä (engl. mind-body problem) dualismi kuvataan usein mielen ja kehon yhteisenä liittona. Aristotelee esitti aikanaan sydämen mielen ja tunteiden sijaintipaikkana ja Hippokrates oletti aivojen olevan yhteydessä myös mielen tiloihimme. Näin psykofyysinen alkoi vähin erin kehittyä kohti aivojen ja mielen välistä ongelmallista suhdetta osana dualistista ihmiskuvaa. Rene Descartes ratkaisi ongelman puhuen interaktionismistaan ja henkiaineesta, joka oli aivoista erillistä, mutta kausaalisesti toisiinsa vaikuttavia dualistisia ilmiöitä. Tajunnanilmiöt selitettiin aineettoman avulla, siinä missä käsitys vaikkapa sielusta ja sen luonteesta.

Dualismi elää ja voi hyvin

Dualsimi elää myös tieteen piirissä. Tällöin oletamme kuinka materiaaliset ja ekonomiset tekijät määrittävät sosiaalista elämää ja sen usein ei-materiaalisia poliittisia ja kulttuurisia ilmiöitämme ja niiden kausaalisuhteita. Näin euro ja sen kriisi oli dualistisessa maailmassa liki taikauskoa ja muuttui populismin kautta gigantiksi jättiläiseksi happiteltassa maaten tai lopulta moderniksi Sammoksi.

Euron huolimattomat käyttäjät oli saatava valvonnalla kuriin, ja kun kriisin kärki taittui lisäämällä euron uskottavuutta satojen miljardien sitoumuksin, seuraava vaihe oli perustaa globaalia maailmaa ja markkinataloutta valvova eurooppalainen valvontaelin ja sille hallinto, liittovaltion tapainen byrokratia. Ilmiö on puhtaan dualistinen ja vailla minkäänlaista visiota uudesta EU:n holistisesta tulevaisuudesta monikulttuurisena ja pluralistisena prosessina globaalissa ympäristössään. Se mitä Yhdysvallat on nyt, ei sovi lainkaan EU:n käyttöön.

Kun vastaavasti kuntia viedään hallinnollisesti yhteiseen talousalueeseen palvelujen järjestämiseksi, osa kokee tämän mentaalisen alueen menetyksenä ja on tunneihmisiä ja toiset kylmän rationaalisia järki-ihmisiä. Jälleen taustalla on dualistinen tapa manipuloida, tai ehkä asian kuvaamiseksi ei muuta keinoa löydy dualistisessa mediassamme. Lähipalvelut ja yhteisöllisyys eivät ole dualistisia harhoja vaan tapa pitää huolta joko lapsista tai aikuisista omalla kylällä. Kaikki kun eivät luota dualistiseen hallintoon ja sen toimivuuteen uuden yhteiskuntamallin toivossa.

Erityisen voimakkaina digiajan uudet dualismin opit elävät ihmisen mielen ja terveyden hoidossa, jossa mukana ovat monet meille vieraat kulttuurit ja tapamme kokea ihminen vanhastaan joko sielullisena ja psykiatrisena, psykologisena olentona rinnan fysiologisen ja biologisen olennon kanssa.

Käsite psykosomaattinen tuo mieleen ihmisen, jolla on erikseen psyykkinen ja fysiologisesta ja biologisesta olennosta poikkeava hoidettava sisällään, jossa mukana ovat edelleen monet kansanomaiset hoitomenetelmät tai taikausko ja mytologia, jolloin globaalissa maailmassa taolainen yin ja yang kohtaa suomalaisen luonnonhoitajan menetelmät sulassa sovussa ja yhteisen dualistisen maailmakuvan toimiessa yhdistäjänä.