Turha potkia tutkainta vastaan

Kunnat hakevat päättäjineen askelmerkkejä. Odotetaan avauksia. Niitä odotellessa sote -uudistus tahtoo viivästyä odottaen kuntarakenneuudistusta tai päinvastoin. Näin odotellessa omat kehäpäätelmät hidastavat vääjäämätöntä tarvetta tehdä päätöksiä, kantaa vastuuta. Pääkaupunkiseudulla vastuun kanto on kovin erilaista kuin vaikkapa Lounais-Hämeessä ja Koillismaalla, tunturi-Lapissa ja Pohjanmaan lakeuksilla. Optimaalisia rajoja haetaan Kunnat ovat uusien vaatimusten edessä kovin erilaisessa asemassa. Lisäksi kovin asiakeskeiseen organisaatioon oppineet kaupunkikunnat eivät aina ymmärrä lähempänä yhdessäolo-organisaatiota operoivia pieniä maalaiskuntia. Kuntakulttuuri on kovin erilaista. Toisessa on helpompi panna pää pensaaseen ja odottaa tämän ajan menevän ohi. Ei se nyt mene. Sotea seuraa keskiasteen koulutuksen rakenteet ja lopulta pienille kunnille jää vain tekninen virasto. Sen työt, etenkin kunnallinen kaavamonopoli, eivät kuntarajoista piittaa. Niille sopisi parhaiten GIS -tekniikka ja optimaaliset ratkaisut. Nyt siellä odotellaan jotta uusille toiminnoille saadaan myös jatkossa fyysinen sijainti. Kaikella toiminnalla kun on aina dimensio alueelle jossa se sijaitsee. Virtuaalimaailmaa ei ole olemassakaan. Se on puhdas illuusio. Somerolta merkittävä aloite Someron perussuomalaiset tekivät valtuustoaloitteen neuvottelujen aloittamisesta Forssan suuntaan. Se oli hyvä avaus. Loimaalla odotellaan silloinkin, kun Somerolla ymmärretään, kuinka tutkainta voi myös ohjailla. Omalla suunnittelulla ja oikea-aikaisella siirrolla shakissa saadaan aikaan tuloksia. Painostetaan vastapuoli siirtoihin joita itse ohjaillaan. Jokaisen siirron torjuminen ei ole nyt järkevää. Forssa työttömyys on yli 16 % ja se ei voi kohta työllistää naapureitaan nauhakaupungissa. Nauhakaupungin toisessa päässä on kohta flunssa. Loimaan siirto saa aikaan siirtoja Forssassa. Ne suuntautuvat kohti Turkua, jota Loimaa ja Someroa tahtovatkin. Ei se helppoa ole, kun Hämeenlinna on ollut läänin pääkaupunkina kovin kauan ja vaalipiirin rajakin tulee vastaan. Toki sellaisen rajan voi aina muuttaakin. Läänit hävisivät maaherroineen hetkessä, eikä kukaan itke niiden perään. Ehkä viimeinen maaherra? On ikävää olla viimeinen virassaan. Se kun kertoo viran olleen turhan. Tulkinta on väärä. Virasta saattoi olla myös näkyvänä poliittisena mandaattivirkana vahinkoa. Se ruokki maaseudulle tyypillistä yhdessäoloyhteisön nepotismia ja ohitti näin aidon kilpailun. Syntyi moraalivajetta. Loimimuolaan talousalue Tutkainta vastaan on turha potkia. Ihmisen toiminnassa päädytään aina lopulta rationaalisiin ratkaisuihin, energiaa säästäviin muotoihin. Ihminen säästää liikkumisessa. Kuntien rajat eivät ole tässä tavoitteessa likimainkaan optimaalisia. Kirjoitin tästä Helsingin Sanomiin ja Suomen Kuvalehteen. Kuvasin optimaaliset rajat kartalla. Ne rajat lähestyvät nyt savialueella huimaa vauhtia Forssan, Someron ja Loimaan kaupunkien toimesta. Samalla saavutetaan alueen perinteistä ikivanhaa luonnonmaantieteellistä ja kulttuurimaantieteellistä rajaa. Aivan täysin sitä ei vieläkään saavuteta. Lisäksi Muolaan karjalaiset asutettiin sodan jälkeen juuri tälle alueelle. Heitä, heidän jälkeläisiään, on väestöstä arviolta runsas neljännes. Muolaa oli Kannaksen vanhin pitäjä ja asukasluku lähellä Viipurin kaupungin vastaavaa. Loimimuolaan talousalue savialueen sydämessä olisi talousmaantieteellisesti solmukohdassa ja vahva vaikuttaja. Pienten on liittouduttava yhteen ja vaikutettava tätä kautta. Noin 70 000 asukasta olisi vahva vaikuttaja Hämeenlinnan talousalueen rinnalla. Mittasi sitä miten tahansa. Luonnolliset rajat kunniaan Luonnossa energiaa säästetään kaikkialla ja aina samoissa olosuhteissa päädytään samoihin rakenteisiin. Joidenkin filosofien mukaan suunnittelu on siksi turhaa. Sillä voidaan joskus jopa hidastaa kehitystä ja vääjäämätöntä ratasta, jossa joen kulku seuraa Loimijoessa varmasti painovoimaa säästävää muotoa. Joki mutkittelee ja meanderoi tekemättä yhtään turhaa työtä. Pisimmällä kehitys on suistossa, deltan rakenteissa, nuorinta se on latvavesistössä. Suurten jokien deltat ovat maapallon elämän kehtoja. Jos joen kulku muuksi muutetaan alkaa uusi eroosio, rantojen kulutus ja toisaalla sedimentaatio. Paluu takaisin optimaaliseen rakenteeseen sen jälkeen, kun ihminen on sitä rikkonut. Ihminen rikkoo koko ajan luonnon rauhaa, tasapainoa. Metsässä tulipalo tai hakkuuaukio palaa hitaasti takaisin suomalaiseksi havumetsäksi. Se on sen auringon energiaa säästävin muoto. Jos muuhun pyritään, sillä halutaan ihmisen toimesta lisätä puun tuottoa. Pelto on tällainen auringon energiaa tuhlaava järjestelmä. Sen tehtävänä on sitoa mahdollisimman paljon auringon energiaa ihmisen käyttöön, ravinnoksi. Se siis tuhlaa energiaa. Se on 7000 miljoonan ihmisen elinehto ja syy samalla ilmastomuutoksemme. Olemme noidankehässä, jossa ei voi tehdä koko ajan kehäpäätelmiä kunnantalolla tai hallintoneuvostoissa. Irti tuhlaavista rakenteista Kunta ei ole tarkoitettu pelloksi. Kun rahaa on vähän ja ihmistyövoimasta puutetta, silloin on aika rakentaa tuhlaavasta systeemistä mahdollisimman edullinen. Tässä esteenä voi olla vain ihmisen turhamaisuus. Turhamaiset johtajat ovat tuhlareita. Ihmisellä on taipumusta myös raadollisuuteen, oman edun tavoitteluun. Vain yhdessä voidaan tinkiä. Maassa on 700 kirkkoa ja ne voidaan säilyttää. Ne ovat sosiaalisen pääoman ankkuripaikkoja ja muistoja vuosisatojen päähän myös tulevaisuudessa siitä normistosta ja moraalista, jonka kasautuvan pääoman tuotteena syntyi lopulta ekologisesti kestävä talous. Juuri kuolleen nobelisti James Buchanan mukaan demokraattinen kansakunta voi menestyä vain moraalisten resurssien mukaisesti ja tätä pääomaa kartuttaen. Se edellyttää vapaata kilpailua ja lailla ihminen voi kahlita myös itsensä rikkomasta näitä rajoja. Mutta myös vapauttaa itsensä näistä laeista. Suomessa lait ovat ankarampia kuin välimereisessä maailmassa. Luonto pakotti kansakunnan tiukempaan kulttuuriin ja talouteen sekä normiston ylläpitoon ja noudattamiseen. Kulttuuri ja talous ei voinut joutua kaaokseen talven pakkasissa ja hallaöinä keskikesällä, katovuosina. Tämä on syytä hyväksyä eikä pitää sitä rasistisena. Sen tuloksena kun oli pragmaattinen normisto ja lainsäädäntö sekä suurten muutosten pelko, innovaatioiden varominen. Kaikki uusi ei ollut hyvästä. Jyvät ja akanat levisivät samassa tuulessa. Buchanan mukaan myytti julkisen vallanpitäjän epäitsekkyydestä johtaa monenlaisiin väärinkäsityksiin. Lakipohjainen, julkisen vallan operoima järjestelmä ei ole toki altruistinen, itsekkään voitontavoittelun ulottumattomissa. Näin syntyi suomalainen herraviha. Herrat eivät olleetkaan pelkästään kansalle hyvää tahtovia vaan myös itsekkäitä ja raadollisia ihmisiä hekin. Käytännön kokemus paljastaa kuinka järjestelmän heikkoudet johtuvat ihmisen raadollisuudesta. Organisaatiota voidaan vain paikata, oikaista kannustimilla, mutta ainoastaan aito kilpailu pitää itsekkyytemme kurissa, olimmepa liike- tai virkamiehiä, kirkonmiehiä.