Megafonilla annettu hiljainen signaali

Kun suomalainen hiihtäjä ja juoksija sai arvokisoissa mitalin, kansa ei paukutellut henkseleitään, vaan tyytyi rauhallisena odottelemaan ensin dopingtestin tulokset. Suomalaiset ovat oppivaista kansaa ja vartovat pettymyksiä. Samalla kun pettymyksiä tuli yhtenään, toistuvasti, kiinnostus lajeihin alkoi kadota. Ironia, satiiri ja sarkasmi tuli aiemman ilonpidon pilaajaksi. Syntyi moraalivaje ja koko kansainvälinen maineemme rapautui, menestyksemme muuttui vaatimattomaksi. Kun suomalaiset ministerit tulevat kehysriihestä, nämä paukuttelevat henkseleitään ja kehuvat toisiaan, kirjoittaa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan pitkänä perjantaina vuonna 2013. Myöhemmin selviää, ettei vasemmiston edustaja ole tiennyt mitä kehysriihessä päätettiin. Hän kertoo saaneensa munilleen. Pääsiäisen sanomassa mukana ovat juuri munat. Nyt ne olisi voinut maalaamisen sijasta tervata. Oikeammin kukaan ministereistä ei tiennyt ja kirjoitin siitä jo aiemmin, ennen pääsiäistä, naamakirjaani. Sosiaalinen media kuhisi aiheesta. Nyt oli pielessä ja paljon kertoivat kaikki aistit ja signaalit tuosta tapahtumasta. Trullien juttuja levisi sosiaaliseen mediaan. Joku oli salannut jotain tai kaikki olivat ulkona omista päätöksistään. Suomeen oli rakennettu omalaatuinen veroparatiisi Kyproksen huumassa ja malliin. Varainsiirto köyhiltä rikkaille oli alkanut. Lehti (HS 29.3) vahvistaa tuon pääkirjoituksessaan ja todistaa sen tulleen jo tavaksi, ministereitten henkseleitten paukuttelun ja myöhemmin jälkipyykin siitä, mitä tulikaan tehdyksi? Tällainen osaamattomuuden moraalikato on pahinta mitä voisi kuvitella hallitukselta ja sen ministereiltä, asiantuntijoilta. Eikö heitä käytetä? Soten ja kuntarakenneuudistuksen yhteydessä on käynyt ilmi, ettei käytetä. Käytetäänkö sitten oikein missään? Luotettiinko siihen että kuuden puolueen konsensus riittää? Porsaanreikiä moraalissa Tällainen ilmiö on pelottava. Miten on mahdollista, että hallitus tekee päätöksiä, joista se ei itse tiedä mitään tai ne selviävät sille vasta jälkikäteen, dopingtestin valmistuttua. Kun kyseessä on hallituksen ministereitten yhteiset sopimukset ja heidän valmistelemat päätökset, niiden sisällön voisi olettaa syntyvän tavalla, jossa he ovat olleet hengessä mukana. Ajaneet siellä joko oman äänestäjäjoukkonsa etua ja kansakunnan parasta, vasemmisto myös köyhää kansaa muistaen. Mutta ei. Asiat ovat mutkikkaita kansalle kerrottaviksi, kertoi pääministeri televisiossamme. Hänen kädet kävivät kuvaten, miten mutkikkaita ne ovat ja millä tavalla verot kulkevat ja ministerit tilkitsevät niiden menoreittejä, Veikko Vennamon aikanaan kuvaamia porsaanreikiä. Ne pitää tilkitä, viittoili pääministeri ilmeikkäästi. Nyt porsaanreiät olivat niin hankalia, etteivät ministerit niitä itsekkään tunteneet. Mieleen tuli kouluaikani ja matematiikan opettaja, jolla oli tapana kuvata lukion pitkän matematiikan opiskelijoille hänelle itselleen liian mutkikkaita asioita harpiksi muutetulla sukkanauhalla. Sen riisuminen oli jo tapaus sinänsä. Sukkanauhan avulla iäkkään naisen käsi teki epämääräisiä mutkia liitutauluun. Kuvio muistutti epäsymmetristä kolmannen asteen polynomifunktiota, jolla oli tarkoitus pyyhkiä pois integraalifunktiota derivoinnin kääntöpuolena. Sellaiseen vaaditaan sukkanauhaa. Vaikea asia pitkän matematiikan lukiolaiselle mutta niin myös ikääntyneelle opettajalle. Toisiaan kiittelevät ministerit epäilyttävät Kun opettaja ei itse ole oikein varma esittämästään, hän alkaa aliarvioida oppilaitaan ja ylenkatsoa heitä. Syntyy surrealistista kuvaa tai puhetta. Sitä seuratessa kokee myötähäpeää ja ahdistuu. Kääntää katseensa muualle. Kun ministerit eivät enää tiedä, mitä tekevät tai mistä päättävät, heidän tulisi ymmärtää antaa muille mahdollisuus tehdä nuo päätökset ja siirtyä oppositioon. Kansaa kun alkaa ahdistaa, syntyy tuttu myötähäpeän kokemus. On vaarallista, että päädytään sellaiseen kehysriiheen, josta tiedottaminen viipyy sen vuoksi, etteivät ministerit tiedä mistä ovat päättäneet ja kansa joutuu odottamaan medioiden ja virkamiesten kykyä selvittää asiantuntijoiden kautta, mistä nyt voisi olla kysymys. Dopingvyyhti alkaa selvitä jälleen kerran. Kansan yhteinen moraalipääoma saa kolhuja. Ollaanko me noin huonoja? Joko taas? Kansa sosiaalisissa medioissa seuraa prosessia ja epäilee henkseleitten paukuttelun päättyvän jälleen nololla tavalla. Se ei yhdy liioiteltuun riemuun. Joku on äänestänyt vasemmistoa ja nyt tulee munille. Ei sellainen ole kivaa solidaarisen kansakunnan kokemana, jossa moraalivaje ei ole niin pitkällä kuin ammattipoliitikon elämässä. Jos koulussa, oppilaitoksessa, opettaja ei tiedä mitä opettaa, lääkäri kirurgina on epävarma siitä, mitä hän on operoimassa ja mihin se johtaa, elämä käy epävarmaksi. Yhteiskunta joutuu ilman uskottavaa kipparia ajelehtivaan tilaan. Kun päättäjinä on useita Kari -nimisen isän tytärtä, valtiovarainministeri mukaan lukien, mielessä käy Karille tehty laulu, Kala-Eemelin valssi. “Karin kaukaisen jään kainaloon.” Nyt hallitus kulkee karilta karille. Ministeriksi kun tuli valita taitavaksi tunnettuja kansalaisia ja valelääkärit ovat vain painajaista, joka on toki tilastollinen mahdollisuus tuhansien lääkäreitten joukossa. Miten nämä ministerit tumpeloivat nyt koko ajan? Miten sellainen on tilastollisesti mahdollista? Onko tämä sixpackin hiljainen kuiskaus ja signaali vai megafonin tervehdys kansakunnalle? Välikysymys oppositiolta sixpackin uskottavuudesta, taidoista, olisi noloa. Tyhmyydestä ei voi ketään rangaista. Tyhmyydestä ei voi rangaista Parlamentarismissa opposition on miltei mahdoton puuttua sellaisen hallituksen tekoihin, jotka ovat vahingossa syntyneitä, tai niitä pyydetään anteeksi, koska ministeri ei tiennyt tekonsa seurauksia tai tiesi, mutta ei muuten vain välittänyt ja häpeää nyt itseään. Varmaan myös silloin, kun tulee tyhmyydestä ja osaamattomuudesta munille. Sehän on inhimillistä, siirtää varoja köyhiltä rikkaille. Tapaus Himanen on myös tällainen tapaus. Hautalan tapaus taas on vielä avoin ja odottaa uutta tulemistaan. Sen sijaan kehysriihen tietämättömyydessä tapahtuneet tulonsiirrot ovat doping skandaalien tapaan ymmärrettäviä ja kansa voi hyvinkin äänestää ministereitä, jotka eivät tienneet tekojensa seurauksia. Tietämättömyys ja tyhmyys ei ole harmaalla vyöhykkeellä liikkumista. Se on jo ihan pimeää, sanoisi kansa, joka pimeydessä vaeltaa. Moraalikato vie kansakunnan pimeyden ytimeen. Siinä taas on jotain samaa kuin kristillisessä perinnössä, jossa Kristus pyyttä ristillä anteeksi rikosta, jossa pyövelit eivät tienneet mitä tekivät. Pääsiäisen sanomaan kuuluu antaa anteeksi sellaiset rikokset, joiden takana on pelkkä tietämättömyys tai tyhmyys. Tyhmyydestä ei voi rangaista edes pyöveliä. Se on ihmiskunnan perisynti. Kypros on etäinen saari kaukana Välimerellä ja moni ministeri ei ole siellä käynyt eikä maantieto ole välttämättä kaikkien rakastama oppiaine koulussa. Miksi ministerin olisi tiedettävä, mihin valtioon tuo saari kuuluu, ja millaisia pankkeja siellä mahdollisesti majailee? Kyproksen kriisistä ja suomalaisten sotilaiden majailusta saarella on kulunut jo tovi, eikä sen historiaa voi tietää uudempi sukupolvi. Maailmalla on paljon veroparatiiseja, eikä kukaan kuvittelekaan että niitä siirrettäisiin pohjoiselle napa-alueelle vaikka Suomi vaatisikin juuri Jäämeren puoleisen pallonpuoliskon ymmärtämistä logistisesti järkevänä ja luonnonvaroiltaan rikkaana sijoituskohteena omille vähäisille euroilleen ja osaamiselleen tai venäläisten varoille. Kuka nyt sellaiseen hyiseen helvettiin veroparatiisia rakentaisi? Eivät ainakaan venäläiset sijoittajat, joille Siperia ja sen suuret joet latvavesineenkin ovat ankeita paikkoja asustaa. Annetaan siis Kyprokselle anteeksi ja siirretään omatkin varat rikkaille. Katsotaan mitä siitä syntyy? Tuleeko työpaikkoja vai tekevätkö itse työnsä? Syytä verottomia varoja ei ole ainakaan Kyprokselle siirrellä. Hiljainen signaali ja uhri Hiljainen viikko tuo mieleen hiljaiset signaalit, joita suomalaisetkin seuraavat hakiessaan tukea suurille päätöksilleen sijoittaa kansakunnan varoja ja yhteisiä ponnistuksia kevään saapumista odotellessa. Hiljaisella signaalilla tarkoitetaan tapahtumia, jotka kertovat tarkkanäköisille visionääreille missä mennään jo etukäteen ikään kuin Mooseksen sauvalla ohjaten. Tällöin Mooseksella ei tarkoiteta Paavo Lipposta ja hänen visiointitaitojaan. Lipposen ääni kantautui kuuroillekin korville ja sokea Reettakin näki missä nahkurin orret odottavat. Suomalaisille tyypillisiä hiljaisia visioita ovat vaikkapa talvisotaa edeltäneet tapahtumat, venäläiset pommikoneet ja ensimmäiset kaatuneet tuotuna kotipitäjän siunattuun maahan Kannakselta. Oikeammin tuossa vaiheessa hiljaiset signaalit ovat menneet ohi kansakunnan johtajilta. Aiemmin sellaisia olivat ruotsalaisten kertomat historiankirjoitukset, joista Sakari Topelius ja J.L. Runeberg tulivat tutiksi. Ne olivat romanttisia kertomuksia urheasta kansakunnasta ja sen saavutuksista ja niiden varaan oli mahdollista rakentaa myös tulevaisuutta hiljaisten signaalien saapuessa. Fiktiiviset signaalit, mytologiset sadut, muuttivat kansakunnan kuvitelmat ja pilasivat kyvyn ymmärtää hiljaiset signaalit. Se, että kaikki ei aina mennyt kuten oli kirjoitettu, kerrottiin myöhemmin johtuvan sattumuksista ja maan joutumisesta ajopuuksi suurten tapahtumien pyörteissä. Kukaan ei vielä silloin huomannut kirjoittaa historiaa, jossa taustalla olisi ollut vahinko tai virhe, ministereitten saunassa tai kehysriihessä tekemät päätökset, joiden seurauksia ei ehkä tunnettu lainkaan ja joita olisi voinut pyyttä anteeksi. Joskus virheet ovat kalliita. Kuinka pyytää anteeksi virheitä, jos niiden hintana on henkensä menettäneet ihmiset? Sellaisia virheitä ei voi tulla. Kansakunnan muisti ei niitä käsittele virheinä. Signaali katoaa ja jää vain tapa reagoida myöhemmin kiusaten ja mytologiaan sankarimyytti. Uhri ja sankaruus, kristillinen traditio, liittyivät näin Suomessa toisiinsa. Alusmaan signaalit muuttuivat sille tyypillisiksi jopa liki kansanmurhaa muistuttavassa tapahtumassa, Stalinin vainoissa. Viihde signaalien välittäjänä Yhdysvalloissa hiljaisia signaaleja annetaan kansakunnalle viihteen ja elokuvan keinoin. Steven Spielberg tunnetaan erityisen taitavana pienten ja hiljaisten signaalien antajana. Hän vain antaa ne megafonilla. Sellaisena ne on helppo ymmärtää viihteenä. Tällainen megafoni voi olla vaikkapa kymmenien metropolien yllä leijailevat mustanpuhuvat ja auringon peittävät lautaset, jotka kuvaavat hävityksen kauhua maailmojen sodassa. Tai sitten merten syvyyksistä nouseva uhka ahmien pienen kyläpahan asukkaat ja rantavahtina toimivan sheriffin lapset. Valkohai on tällainen suomalaista sutta muistuttava uhka. Se on menneen maailman signaali ja sitä liioitellaan naurettavuuksiin saakka takaraivoa kolkutellen. Suden pelko Sonkajärvellä ei ole tämän maailman signaali ja kertoo taantumasta Pohjois-Savossa. Susitutkija ei uskalla siellä enää edes liikkua kiväärimiesten pelossa. Sudella ja karhulla on suomen kielessä monta pelkoa ja kauhua kesyttävää nimeäkin kuten hukka, otso, mesikämmen jne. Maailman lopun tunnelmia voi kuvata myös hyökyaallolla ja meteoriiteilla sekä muutaman päivän aikana saapuvalla, metropolin hävittävällä jääkaudella. Terroristien kaatamat pilvenpiirtäjät ovat nekin hiljaisia ja pieniä signaaleja terroristeille. Megafonin kaltainen signaali vaientaa myöhemmin oikeat ja pienemmät signaalimme. Emme reagoi niihin ajoissa kun emme niitä kuule viihteen pauhulta lainkaan. Ammattikiusaaja vaimentaa viimeisenkin yrityksen kertoa missä mennään ja miksi. Kiusanteon ammattilaisten yhteiskunnassa pienet signaalit liittyvät ihmisten häpäisemiseen, joka kohdistetaan yhteisön yhteen henkilöön ja tämän identiteettiin. Häpeään saatettu ihminen pyrkii siinä pakoon paniikissa tuhoamalla itseään ja ympäristöön, pääosassa Sylvester Stallonen kaltainen olento tai ylivertaiset voimat saava sankari. Megafoni signaalille on valtava, emmekä reagoi oikeaan, pieneen työpaikan tai koulun tuottamaan signaaliin lainkaan. Suuret ikäluokat tuottivat megaluokan meteliä, johon seuraavan sukupolven signaalit katosviat. 1950-luvulla syntyneet olivat unohdettua sukupolvea ja tänään syntyvät lapset ovat sitä samaa. Olemme siirtyneet lapsinemme 1950-luvulle. Suuret ja pienet ikäluokat toistavat itseään oskilloiden ja aaltona pieneten vuosisatoja. Välillä tulee megaluokan signaaleja ja välillä on hiljaisempaa, pieniä signaaleja. Laajennetut itsemurhat ja kouluampumiset, masennus, päihdeongelmat ja uupumus, krooninen ärtymys ja mielen vikaantuminen ovat luonnollisempia ja vähemmän kiinnostavia kuvattavia työpaikoillamme. Koulujen sadisteille ja psykososiaalisesti vinksahtaneille työyhteisöille johtajineen megasignaalit ovat suoja tehdä rötöksiä. Kun ne saapuvat, pienet signaalit, emme ole niitä huomaavinammekaan. Vaikka signaaleja on ollut ympärillämme jo vuosia ja yhteinen pahanolon tunne syntyy niistä. Häpäisy sosiaalisen aseman heikentämisenä on liki yleisin aihe vanhoissa lännen filmeissä ja niiden matkiminen koulussa ja työelämässä on osa kiusaamiskultiamme ja myös uskonnollista traditiota. Megafonilla esitettynä hiljainen arjen signaali häviää ja saamme nukuttua taas yömme ilman kiusaava ja valvottava omantunnon ääntä. Messiaaninen traditio Ihmiset ilkkumassa, nolaamassa ja häpäisemässä on osa kristillistä kärsimysnäytelmää ja muistuttaa arjen elämästämme kouluissa ja työpaikoillamme. Messiaaninen tapa kääntää poskensa on vain ongelma silloin, kun uhri oikeasti kieltäytyy rakastamasta itseään ja poistuu työpaikaltaan, sairastuu, tai kieltäytyy saapumasta kouluun. Kuoleman jälkeen hankittava kirkas kruunu ei pue ketään tässä omassa ajassamme. Kun kiusaaja osaa asiansa, hänen poistaminen on mahdotonta kehysriihestä vedoten hänen virheisiinsä. Kiusaaja kun ei tee mielestään virheitä. Hän voi kertoa häpeävänsä itseään tai saaneensa munille mutta niin tekevät muutkin. Hän ei ajattele edustavansa instituutiota ja vuosisataista keräytynyttä moraalipääomaa vaan narsistista ja sairasta omaa egoaan. Näin on lopulta parempi luovuttaa ja syrjäytyä kuin uskoa ministeriin, joka ei tiedä mitä tekee ja millä tavalla hänen päätöksensä vaikuttavat yksilön tai yhteisön elämään, kansakunnan yhteiseen moraalipääomaan. Kuuden puolueen hallitus syö moraalipääomaa ja se on pahinta mihin voidaan kansakuntana joutua. Samoin käy valtion, joka huomaakin olevansa osa suurta valtioiden välistä liittoa. Kun kansallinen vastuu katoaa, katoaa myös yhteinen moraalipääoma. Brysselissä sitä ei ole lainkaan. Jos kansakunnan yhteinen moraalipääoma on syöty tai loppumassa EU:n aiheuttamien ja ministereillemme mahdottomien tehtävien seurauksena, maksammeko liian korkeaa hintaa eurooppalaisesta signaalista, joka ei tavoita enää tajuntaamme lainkaan. Sitä ei ole tarkoitettu enää suomalaisten kuultavaksi tai virheillä, tietämättömyydellä, ei ole enää merkitystä omassa parlamentissamme. Tämän ymmärtäminen on hiljaisen signaalin vastaanottamista, oivaltamista. Kun meppimme eivät enää kuule lainkaan oman maansa signaaleja, edes niitä ääneen huudettuja, onko yhteinen Eurooppamme uhka demokratiallemme, kansakunnan demokraattisille instituutioillemme. Kuinka syvällä taantumassa kansakuntamme medioineen on jo ajautunut? Poliitikot eivät edusta osaamattomuudessaan enää meitä vaan poliittista instituutiota, joka ei kosketa kansallisvaltiota ja sen vanhoja instituutiotamme. Päätöksenteossa puoliväliasetelma kahden välissä on pahinta. Pääministerimme esitteli Euroopasta ja omasta asemastamme siellä visiottoman mallin, jossa ei ollut ideologista perustaa tai kansallista haastetta lainkaan. Pitäisikö protestanttisen Pohjolan ja Suomen ottaa messiaaninen vastuu koko ajan muiden rötöksistä ja hallituksen osaamattomuudesta? Eikö tästä katolisesta maailmasta erottu aikanaan juuri tämän moraalivajeen seurauksena? Onko tämä signaali kadonnut vuosisatojen saatossa tavoittamattomiin? Onko sillä enää merkitystä ja tulisiko median luopua sellaisista signaaleista, joita kansakunta ei enää tunnista lainkaan? Hallituksella ei ole varaa hajota Oppositio ei voi hajottaa hallitusta, jolla on kansakunnan enemmistön tuki takanaan. Näin siitäkin huolimatta, että sen ministerit eivät tunne oman maansa kuntakarttaa ja sen sosiaalisia tai taloudellisia rakenteita tai kehysriihessä ministerit eivät tiedä mistä tekevät päätöksensä, saavat munilleen omista päätöksittään. Varainsiirto köyhiltä rikkaille on pahinta, mihin tässä tilanteessa olisi voitu mennä. Sen moraalittomampaa tekoa vasemmistolta ei voinut odottaa. Tämä ei ole kuitenkaan asian ydin. Ydin on siinä, että ministeri ja puolueensa puheenjohtaja sen myöntää, eikä toimi lainkaan. Ei tee itse johtopäätöksiä. Ei myöskään puolue-elimet. Karttaharjoitelmat voivat olla toki täysin järjettömiä ja yhdistää toisiinsa alueita, joita erottavat monet vedenjakaja-alueet tai etäisyydet, jotka ovat puolen Euroopan mittaisia. Kukaan ei toki vakavissaan odottanutkaan sijaintiehdot täyttäviä GIS -karttoja tältä hallitukselta. Pääkaupungin ympärille voi hyvinkin muodostua panta, joka pitää sen kahleissaan. Se on suomalaista metropolipolitiikkaa. Se että asiantuntijat kehottavat päätymään lopulta ratkaisuun, joka on sama kuin ennen kuntarakenneuudistuksen sote -pohdintaa, ei hämmästytä enää ketään. Se ei ole ongelman ydin. Ydin on se, ettei ministeri vedä siitä johtopäätöksiä. Kun poliitikot eivät tiedä tai tunne maata tai Eurooppaa, muuten kuin turisteina, mukaan voi tulla mitä tahansa stereotyyppistä ajattelua ja pohdintaa, jossa on liki 1700-luvun tieteen maailmankuvaa yhdistettynä kahteen täysin vastakkaiseen maantieteelliseen maailmankuvaan. Kun uudistus voi olla paljon kehnompi kuin alkuperäinen, tehtäköön virheitä, jotka kansa maksaa. Signaalit virheistä, karkeistakin, ovat kadonneet. Mikä on syynä tähän omituisena pidettävään osaamattomuuteen? Tämä kysymys on tärkeä mutta ei tärkein. Tärkeää on kysyä, miksi hallitus ei vedä johtopäätöksiä instituutiona? Ei sixpackina ja Kataisen ministerilistana, egoistisina ihmisinä, vaan kuuden puolueen omituisena instituutiomme moraalipääomaa syövänä joukkiona. Megafonin signaalit Miksi vaivautua opiskelemaan, jos ministereinä on henkilöitä, joiden osaamattomuus on mitätöimässä kaiken opitun? Miksi vaivautua opettamaan, jos tuloksena on opettaja, jonka harppina on sukkanauha ja kartalle piirtyy kuva vaikeasti häiriintyneestä ihmisestä, jakaen oppilaansa neljään kategoriaan, joista viimeistä hän ei suostunut edes näkemään saati tervehtimään paarialuokan alimpina olentoina? Kun paarialuokka on työttömänä ja syrjäytynyt, se ei käy enää edes vaaleissa. Kun hiljaiset signaalit ovat huutavia ja kirkuvia, miten ne voi enää esitellä pieninä ja hiljaisina sellaisessa yhteisössä, jossa on mahdollista kuulla vain megafonien kautta kerrottu signaali? Kun luu heitetään lähimmälle haukkuvalle koiralle, miksi poliittinen kenttä olisi jaettava analysoitavaksi jollain muulla, sitä kehnommin kuvaavalla tavalla? Kun sosiaalinen media, kansainvälinen media ja monet asiantuntijoiden tarjoamat verkostot, tarjoavat käyttäjilleen mahdollisuuden tuntea päätöksentekotilanne ministereitämme paremmin, miten siltä voi salata enää uuden mediayhteiskunnan paljastamat virheet? Kun näillä virheillä ei ole merkitystä, miksi hakea parempaa suoritusta poliitikkona? Vai onko kyse signaalin tarkentumisesta ja sosiaalisen median tuomasta uudesta paineesta jopa ohi opposition ja perinteisen mediamme? Oliko oppositio ajan tasalla kehysriihen aikaan? Heräsikö oma mediamme vasta vuorokauden sen jälkeen kun sosiaalinen media piti sen valveilla? Kuka siis sytytti valon ja ketkä vain työskentelivät siinä? Kun mediayhteiskunta elää reaaliaikaisessa taloudessa, tieto liikkuu valon nopeudella. Sosiaalisen median talous ja strategia on nyt syytä ottaa Suomessa vakavasti ( Matti Luostarinen 2012: Social media - Economy and Strategy). Poliitikko on ihminen joka voi pyytää anteeksi. Oman puolueen poliitikko saa anteeksi virheensä nöyränä ihmisenä tai huijatessaan köyhän kansan edustajaa. Reaaliaikainen talous ei kysy motiivia. Vain signaalia ja sen laatua sekä pelissä olleen pelaajan kykyä täyttää paikkansa. Katsomossa oleva pelaaja ei tee maaleja. Munilleen saanut pelaaja tekee havaintoja katsomossa. Se on turha havainto. Kun hallitus jää kiinni yhtenään osaamattomuudestaan, miten oppositio voi haastaa sellaisen hallituksen? Kun osaamattomuus koskee kehysriihtä, jossa kaikki osoittautuivat yhtä osaamattomiksi, oppositio on voimaton. Tai joku ei ymmärrä tai myönnä olevansa muita osaamattomampi. Pelin analysointi tapahtuu katsomosta. Kansa ei istu katsomossa vaan se tekee maalit jos on tehdäkseen. Se myös analysoi tapahtumat sosiaalisessa mediassa reaaliaikaisesti eikä jää tuulettelemaan maalin jälkeen ministereittensä tapaan henkseleitään paukutellen. Onko mahdollista, että tehtiin salainen saunasopimus ja se on yhtä pitävä kuin hiihtäjiemme tapa välttää dopingskandaalin aiheuttamat seuraukset? Siinä yhteinen rötös yhdistää. Tai perussuomalaisten pelko. Kansan pelko.

Olemmeko me todella ruotsalaisia?

Ovatko suomalaiset ruotsalaisia kuten meille väitettiin propagandassa. On väitetty aina. Vai ovatko suomalaiset lähtöisin Uralilta, kuten olemme koulussa joskus oppineet. Volgan mutkasta, vanhoja Volgan lauttureita Ilja Repinin maalauksen tuttuja hahmoja, ryysyläisiä. Joskus ehkä muuttaneet näille seuduille. Osa kuitenkin myös lännestä ja osa asui täällä jopa yli viimeisen jääkauden saamelaisina, alkuperäiskansana. Ikään kuin odottaen suomalaisten saapumista luvattuun maahan mutta ilman Moosesta johtajanaan. Hän johti maan Brysselin ytimeen ja syliin, alusmaana. Ja samalla meni ruotsalaisten maahan tuoma puolue alamäkeen. Aina savolainen supliikki ei onnistu. Inhorealismi iskee kasvoille, kansa kaikkivaltias perustaen oman puolueensa, perussuomalaiset. Ketä ovat nämä suomalaiset? Ovatko naiset Kreikasta ja miehet Siperiasta? Ruotsalaiset puhuivat joskus suomalaisten mongolipoimusta kunnes tuli Armi Kuusela ja poimu katosi. Jos tänään olisi jotain aasialaista, kiinalaista osaamista, siitä ei taitaisi olla ainakaan vahinkoa. Tulee sekin aika jolloin halutaan näyttä aasialaisilta. Delfiinin geenit ja norpan aivot, suden jolkutus Suomalaisten geeneistä, DNA-rakenteista 98 % ,on yhteisiä delfiinien kanssa ja niinpä tunnemme suurta veljes- tai sisarrakkautta myös Saimaan norppiin. Nämä kun asuivat täällä myös yli jääkauden ja ovat maan alkuperäisväestöä. Suomalaiset ovat aina rakastaneet alkuperäistä ja ensimmäistä. Miten valittu kansa voisi olla jotenkin ruotsalainen? Suomen kallioperäkin on maailman vanhinta. Mille kalliolle ruotsalaiset olisivat nousseet merestä tai Nooan arkista? Uskoi mihin tahansa oppiin, tieteeseen tai Raamattuun, Ruotsi ei ole voinut olla ensimmäinen kotipaikkamme. Alkusuomalaisten viha ja raivo ei syntynyt ruotsalaisesta kansanpuolueesta. Tuo tunne syttyi kun tapasimme matkoillamme saalistavia susilaumoja kilpailemassa luonnon antimista, mutta sinnekin suuntaan yhteisiä geenejä on reippaasti enemmän kuin erottavia. Profiilissa lukee 90 % ja ylikin yhteistä. Rooman perustajat, Romulus ja Remus, imetettiin naarassuden toimesta ja ihmissusia nyt tapaa tuon tuosta raatelemassa kiusaajana lähimmäistään. Häpäisemässä heidän saavutuksiaan alfa -ihmisiä. “Sus sinunatkoon” ei tarkoita kuitenkaan petoa vaan Jeesusta. Sudenkorento on sekin Jeesuksen korento, ei pedon. Missä tapaa niin taajaan romuluksia ja remuluksia kuin Suomessa? Irlannissa. Se on samantapainen kiusattu kansa ongelmineen. Kun kaksi kulttuuria, katolinen ja protestanttinen, törmää toisiinsa syntyy terroria. Jos toinen kiusaa toista, alfa uros omega parkaa. Suomalaisten sisällissota oli Euroopan verisin. Kielemme on täynnä väärinymmärryksiä ja ei vähiten käännettäessä vaikkapa Raamattua. Kielellä me kuitenkin ajattelemme, uneksimme ja tulemme ymmärretyksi. Ja se ei ole lähelläkään ruotsin kieltä. Meidän maailmankuvamme, hermeneuttinen elämämme kielen kautta hankittuna, eroaa sekin rajusti lännestä ja Ruotsista. Jos olisimme ruotsalaisia, olisimme olleet jo aikoja osa Venäjää. Koko Skandinavia olisi samaa itäistä naapuriamme. Puskurivaltio puuttuisi, suomalaiset. Tämä on totinen tosi. Ruotsi olisi osa itäistä kulttuuria eikä Pohjolan demareiden sosialistinen hyvinvointivaltio jota porvarit nyt hohtavat, kiusaavat. Sen näkee kaduilla Malmössä. Jesuiitta Paavina Etelä-Amerikasta - Argentiinasta Kun Paavien kirkko hajosi, se kiersi idästä ja pysähtyi lopulta Suomen rajalla kohtaan, jossa läntinen puoli kirkosta oli rajansa miekalla piirtänyt. Pähkinäsaaren rauhan raja piirrettiin miekalla 12.8. vuonna 1323. Se kulkee liki samalla kohtaa kuin tärkein luonnonmaantieteellinen rajamme ja myös antropologinen rajamme. Takavuosina sitä kutsuttiin myös susirajaksi. Se on vyöhykkeellä, josta lähtevät suuret juoksijamme, painijamme, keihäänheittäjämme ja rallikuskimme. Kiusatut yhden ilmeen jäämiehet. Ilme kun kertoo sielun tilasta, narsismin häiriöstä geeneissä. Se on eri asia kuin sirkutella idols -ihmisenä. Ei pidä sotkea näitä kahta narsismia toisiinsa. Irlannissa tapaa yhden ilmeen ihmisiä. Vain alkoholi tuo näkyville toisen ilmeen. Kuolemannaamio on se kolmas. On joku poikkeus joka vahvistaa vain säännön. Sama koskee myös muita, etenkin savokarjalaisia merkkihenkilöitämme. Ja heitä on paljon. Jonkun mielestä ehkä liiankin paljon etenkin politiikassamme. Ei erottaja vaan yhdistäjä Tämä suuri raja kulki vanhoja vedenjakaja-alueita ja korpimaita, jossa susikaan ei viihtynyt. Majavia ei vielä silloin maassa ollut ensikään. Ne ovat siirtosuomalaisia kuten moni muukin verrattain myöhään maahan levinnyt laji, joko ihmisen tuomana kulttuurilajina tai etenkin idästä levinneenä ja luontoomme juurtuneena lajien kirjona. Jääkauden jälkeen leviäminen alkoi ensin hitaasti ja jatkuu kaiken aikaa eikä loppua ole näkyvissä omana aikanamme vaikka kuinka lajeja hävitetäänkin ihmisen toimesta lopulliseen hautaansa ja sukupuuttoon. Tämä oma aikamme muistetaan juuri tästä, sukupuuttoon kuolevista lajeista, geenivarannoista. Ihmisiä miljoonia vuosia vanhemmista maapallomme asukkaista. Näistä vain mehiläisen katoamista pelätään. Mehiläisten katoamista pelätään mutta ei muurahaisten. Pääosa välttämättömästä elämästä on merissä ja maan alla möyrimässä. Maa ja vesi ovat eläviä siinä missä ilmakin. Luontoa muka tunteva suomalainen ei tunne kasveja ja mikrobien elämää juuri lainkaan ja on äärimmäisen ihmiskeskeinen, ihmissovinisti. Vihreän liikkeen luontoymmärrys on sekin keskiluokkaista turhamaisuutta ja ylensyönnin aiheuttamaa pahoinvointia. Heidi Hautala on tässä kehno ristiinnaulittava, ellei nyt Messiaalle sallita uhrina rötöksiä ja vallan halua, oman edun tavoittelua. Suomi on osa kalottia ja napa-alueella matkat ovat olleet kalotilla lyhyitä. Päälaki on kalotti ja täin kulkemat matkat ovat lyhyitä. Matka tapaaman alapään karvoituksen elämää on pitkä. Merialueen lajit, esimerkkinä siivekkäät lokit, ovat samaa alkuperää mutta kuitenkin eri lajia kalotin saarilla ja rannikoilla majaillen. Keväällä järvenlahdella muuttoaikaan voi tavat useita eri lokkilajeja. Ne voivat jopa risteytä keskenään, kertoo joku biologi havainneensa. On nähty suurempiakin ihmeitä. Hybridinen eläin, muuli. Elämme hybridien aikaa ja yhteiskuntaa mediayhteiskunnan rinnalla. Tuliko Jeesus aasin jälkeläisellä ratsastaen Jerusalemiin? Oliko valittu eläin siis sittenkin hybridi, hevosen ja aasin risteymä, muuli? Olisiko se ollut vihje meille? Ihmisten kohdalla muutot ovat olleet pitkiäkin vaelluksia ja napa-alueilta on jatkettu poikki Pohjois-Amerikan aina Andeille ja Etelä-Amerikkaan saakka. Ihminen kun on ollut koko aja liikkeessä ja vaihtanut asuinpaikkaansa luonnonolojen muuttuessa. Näin Jesuiitta munkki Argentiinassa voi hyvinkin olla viikinkien jälkeläisiä. Eivätkä viikingit ainoita matkaajia olleet. Ainostaan aggressiivisimpia ja häijyjä ryöstäjiä. Oliko argentiinalaisen jesuiitan valinta Paaviksi vihje meille suomalasille? Lukiko joku kirjan Arctic Babylon? Luki kyllä mutta ei ehkä huomannut viestiä. Eläkkeelle jäävää Paavia. Väärin asiansa ymmärtänyttä. Löytyikö se kirjasta? Historiaan jälkensä jättävät vain sotaisat kansat ja tapahtumat. Rauhalliset tapahtumat ja kansojen liikkeet jäävät kirjaamatta kokonaan. Totuutta on vaikea löytää jos ei kulje sen teitä. Kulttuurien rajapinta Kun roomalaiskatolinen maailma ja idästä tullut uskonto kohtasivat toisensa käännytystyö ja muu aggressiivinen vallankäyttö sekä ryöstely olivat sama asia. Heimonujakat ja laajemmat sotaretket eivät toki erottuneet paikallisen väestön kokemana julmuutena. Kaskeava kansa huuhtakuninkaineen eli omaa elämäänsä ja siirtyi paikasta toiseen sekä pyrki sopeutumaan rauhattomuuksiin. Niin mekin pyrimme elämään läpi jatkosodan ja Eurooppa ei Napoleonin retkistä paljoa piitannut Pohjolassa. Ruotsalaisten ja suomalaisten retket läpi Euroopan aina Turkkiin saakka olivat pienen ryöstelevän miesjoukon seikkailua jossa muonitus hoidettiin matkan varrella. Kuningas palasi retkeltään vuosikymmenen kuluttua yksin. Kirjoitin niistä blogeissani kuvatessani kuninkaitamme, keisareita ja presidenttejä ennen presidentinvaaleja. Niistä taisi tulla parikymmentä pitkää artikkelia. Meillä on ollut todella omituisia vallanpitäjiä ja heidän tarinansa on ollut vierasta kertomusta esi-isillemme Suomessa. Pääosa kertomuksista on myyttisiä ja sepitteellistä mytologiaa. Se, mistä kautta Savossa ja Hämeessä raja ylitettiin, kertoi paljon tulijasta. Idän kauppiaat ja “laukkuryssät” etenivät eri reittejä kuin rosvojoukot. Elämä oli rajavyöhykkeellä väkivaltaista ja savolaiset oppivat kielen, joka muistutti raja-alueiden tapaa vältellä konflikteja. Kielteisiä ilmaisuja välteltiin ja saatiin maine sanapyörittäjien maakuntana ja myöhemmin piällysmiehinä. Kielestä tuli keskeinen väline eikä sillä ollut juurikaan tekemistä Ruotsin tai Venäjän, Novgorodin kanssa. Totta kai lainasanoja oli, kuinkas muuten. Niin on nytkin. Suomessa elettiin kuitenkin hyvin sulkeutunutta elämää, jossa geenit toki vaihtuivat mutta ei tavalla, josta nyt saatamme kuvitella. Väkeä kun oli vain murto-osa nykyisestä ja asuttiin pienissä kylissä eikä kaupunkitaajamia ollut. Matkat olivat pitkiä ja vaarallisia. Teitä ei tarvittu. Vesitiet riittivät. Välillä veneet nostettiin harteille. Hämeessäkin teitä oli lopulta vain härkätie ja Novgorodin hallitsemilla alueilla geneettinen rakenne pysyi kokonaan toisena kuin nykyisessä Lounais-Suomessa. Ero on nykysinkin, DNA:lla mitaten, vielä suurempi kuin eurooppalaisten valtioitten välillä havaitaan. On käytettävä tieteen välineitä kun eroja pohditaan ja niiden syntyä. Ei sepitteellistä tarinointia ja faktoja, jotka on itse keksitty pönkittämään sepitteellistä fiktiota. Kiven pyörittäjistä sanan pyörittäjiin Hämeessä kieli sai toisenlaisen asun ja vesistöjä linnoitettiin ja suojattiin omia kansalaisia toisin kuin Savossa, jossa vesistöt yhdistävät rikkonaista saaristoa eikä linnoittaminen joka rannalta ollut edes mahdollista. Oikeammin linnoitustyöhön suomalaiset eivät itse ryhtyneet vaan ulkopuolinen vieras, valloittaja. Linnat ja niiden läänitykset kertoivat herroista joista ei pidetty. Ei pidetä tänäänkään. Sotilastilat tai kirkon ylläpitämät, torppareitten riesat, olivat yhtä epämiellyttäviä. Omaa kulttuuria häpäisevä vallankäyttäjä, kiusaaja, ei ollut suosiossa. Kartanoilla olivat omat torpparinsa ja luostarilaitoksella lampuotinsa. Kloster, Kluostari, Kluostarinen, Luostarinen kertoi luostarilaitoksen lampuoidin saamasta sukunimestä idässä asuen. Sukunimen syntyä ja siirtymistä voi seurata aina 200-luvun Turkkiin. Idässä oli Valamo ja lännessä kokonaan toisen kirkkokunnan luostarilaitos. Niissä ei vain hiljennytty munkkien tapaan vaan opiskeltiin, viljeltiin maata, hoidettiin sairaita, käytiin kauppaa, pidettiin myös kuria ja järjestystä jne. Niin tehdään tänäänkin. Suomessa luostarilaitos ja katolinen kirkko jäivät vaatimattomiksi. Uskonpuhdistus kohdistui liki pakanauskoon, ei niinkään katoliseen kirkkoon ja sen juonitteluun ja vallankäyttöön. Ei Suomi ollut toki ruotsalainen. Suomea ei ollut oikein olemassakaan sellaisena kun sen nyt koemme. Oli vain Välskärin kertomukset ja satusetä Topeliuksen sepitteellinen Suomi, Maamme kirja. Jonka toinen satusetä, Juhani Aho, käänsi sata vuotta myöhemmin ja kokonaan uudella kielelläkin. Ja kolmas iisalmelainen elokuvantekijä modernisoi 1950-luvun välinein ja kielellä Koljonvirralla. Siinä oli jo monta sepitteellistä satua päälletysten. Ei suomalainen kulttuuri ollut erityisen aggressiivinen, päinvastoin. Se pyrki pysymään omillaan ja varoi konflikteja. Geenit olivat kuin delfiinin geenit ja kyky sopeutua luontoon oli kuten sudella laumaeläimenä. Jumaluus oli sekin luonnosta ja kieli onomatopoeettinen, luonnon ääniä matkiva. Kielessä lirisi, lorisi, sirisi, sorisi ja leppälintu oli veren punainen siinä missä leppäpuun pinta. Siinä kielemme muistutti vaikkapa kiinan kieltä. Siinäkin on paljon onomatopoeettisia symboleja. Alkuperäiskansoilla kielessä on paljon ilmaisuja, jotka kuvaavat luotoa hyvin personoivalla tavalla ja antaen sille ihmisille tyypillisiä piirteitä. Niin oli myös omassa kielessämme ja ihmisten maailmankuvassa. Kiusatun alusmaan ja luonnonkansan normit sekä moraali Normit tulivat sieltä, luonnosta ja kielestä, sekä moraali, ei toki aikoihin yhdeltä suunnalta vaan monelta suunnalta sitä integroiden. Niin toki tapahtuu myös tänään ja poikkeuksellisen nopeasti kiitos sähköisten viestimiemme. Aiemmin vain kehitys ei kehittynyt vaan pysyi samana ja elämän tarkoitus ei ollut tehdä työtä ja ansaita palkkaa, hakea elintasoa tai rikastua, rakastua, viihdyttää itseään. Oma kulttuuri taisteli vierasta kulttuuria vastaan ja menestyi siinä hyvin. Vastaan otettiin sellaista, joka hyväksi koettiin ja siihen osallistui koko kansa, ei vain eliitti. Tosin kansaa ei tietenkään ollut eikä valtiota käsitteenä. Se on syytä aina muistaa. Opintomatkoja tehtiin Eurooppaan ja Pietariin, innovaatio oli diffuusinen, leviävä. Elämä muuttui pragmaattiseksi ja hyväksyi pietistisiä liikkeitä ja protestanttisuuden. Ilmiöt, uudet tuulet ja liikkeet, tulivat pääosin Ruotsin kautta mutta myös suoraan Euroopasta ja yhä enemmän luonnollisesti Pietarista. Pietarin vaikutus näkyi vahvana. Ruotsalaisten kuningas lähetti pohjalaisia jopa uskontonsa vuoksi maanpakoon. Mukana oli myös oman sukupuuni pietistisiä esi-isiä. Vain kerran on maassa näin toimittu ja pakolaiset saivat sympatiat mukanaan pitkälle retkelleen, josta myös palasivat. Environmentalistinen maailmankuva Suomalaisen kulttuurin ja elämänmuodon synty oli tiukasti sidottu luontoon ja se kävi aktiivisesti kauppaa jokaiseen ilmansuuntaan ja eniten vuosituhansien saatossa liikuttiin luonnollisesti vesillä. Siinä suomalainen muistutti norppaa tai delfiiniä, nisäkästä, joka osasi käyttää vettä ja sen reittejä valaan tapaan liikkuen ja tiedottaen liikkeistään pitkin jokia, järviä, merenlahtia ja myös talvista jäätä. Talvella oli helpoin edetä pitkiäkin matkoja eikä talvisia oloja pelätty. Siinäkin ihminen muistutti valasta. Sillä ei ollut Pohjolan luonnossa merkittäviä uhkia kun mukana olivat varusteet, keihäät ja kirveet sekä yhteisöllinen tapa käyttäytyä. Viestit näkyvät tarvittaessa kauas. Muu luonto haistoi ihmisen jo peninkulmien päästä ja väistyi. Valaiden ja delfiinien tapaan ihminen oli sosiaalinen eläin, älykäs, viestitti paljon ja poikkesi muista maanisäkkäistä. Kädellisiä sukulaisia ei Pohjolassa ollut tropiikin tapaan. Jos olisi ollut, se olisi auttanut ymmärryksen synnyssä. Syntyi kaukaisia siirtokuntia ja tutustuttiin outoihin kulttuureihin hyvinkin kaukana lähtöalueelta. Savolaiset Etelä-Savosta asuttivat Oulujoen suistoa mutta myös pohjoisen Ruotsin. Koti oli siellä mihin se pystytettiin. Pysyvän ja maata viljelevän sekä kiertävän elämän välinen raja oli kauan kuin veteen piirretty viiva. Pohjanmaalla ja lännessä elettiin toisin kuin idässä. Harva asutus piti taudit kurissa ja väkiluku tuplautui useaan kertaan nopeammin kuin muualla Euroopassa joita rutot ja epidemiat vainosivat. Turku toki paloi mutta ei sekään yhtenään, kuten monet Euroopan tiheään asutut kaupungit, joissa tulipalot olivat yhtenään riesana. Yhdyskuntarakennettaan pohtiessaan Suomi ei seuraillut idässä millään tavalla ruotsalaisten mallia. Miten olisi voinutkaan? Ruotsin Lappi alkaa jo Vaasan korkeudelta ja raja kulki niiltä kohden mennen pitkin vedenjakoalueita aina Laatokalle saakka. Savosta matkanneet toivat omat mallinsa mukanaan. Ne eläisivät myös Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Suomalaisen arkkitehdin suunnittelema Gateway Arch Missisipin rannoilla St Louisissa esittelee museossaan näitä Pohjolan tuomisia. Modernin ajan nomadit Osa meistä on Suomessa läpikulkumatkalla tänäänkin ja maan sisällä muuttaa joka vuosi yli miljoona ihmistä. Paikkaan sidottuja ihmisiä ja ammatteja, areaalisia elinkeinoja, on luonnonvarojen käytössä vähän. Pääosa ammateista on lokaalisia, jossa sijainti voi olla mikä tahansa. Palvelut vallitsevana elinkeinona tulivat kuvaan mukaan myöhään ja silloin Suomi oli jo kaukana siitä mallista, jota ruotsalaisuus oli edustanut kahdeksan vuosisadan aikana. Suomi siirtyi liki keräilytaloudesta maatalouteen ja teollisuuden kautta palveluelinkeinoihin ja informaatioyhteiskuntaan parin sukupolven aikana. Tämä on muistettava myös silloin kun puhutaan kaupungistumisesta ja kaupunkilaistumisesta alkaen 1960-luvulta. Ei pidä sotkea sepitteellisiä tarinoita ja vuosisatoja toisiinsa kuten kirjassa joka esittelee da Vinci koodia. Puheet ruotsalaistumisesta ja Suomesta osana Ruotsia ovat omalaatuisella tavalla koko historiamme vääristäviä Välskärin kertomusten tapaan. Satua sadun päälle. On pikemminkin pohdittava sitä, miten kaukana läntinen naapuri on Suomesta ja sen historiasta verrattuna niihin kansakuntiin, jotka asustavat Keski-Eurooppaa. Jopa suomalaiset ovat geneettisesti kuin kaksi eri kansakuntaa. Kun rajoja piirrellään, karttaharjoitelmia tekevät yleensä sellaiset ihmiset, joille regionaalinen alue on maataloudesta tai metsätaloudesta tuttua tai ihmiset ovat syntyneet vaikkapa kaivoskaupungeissa, hiilipölyssä, ja ovat kalvakoita. Kannattavat samaa jalkapallojoukkuetta koko ikänsä. Maailma näyttää siltä kuin miltä lähiympäristö näyttäytyy yhteisöineen. Se ei ole totuus maailmasta ensinkään. Sepitteelliset alueet ja sisäsyntyinen elämä Näin syntyi käsite spatiaalisesta ja mentaalisesta alueesta erona kartalle piirrettävään regionaaliseen alueeseen. Alue syntyi geenien tuottamana ja sisäsyntyisesti mutta samalla myös myöhemmin rationaalisesti ja opittuna, sepitteellisinä aluehenkinä. Kansallisuusaate ja sen tunnukset olivat näitä sepitteellisiä alueita siinä missä maakunnat ja kunnat. Ne opetettiin kouluissa, maakunnallisissa medioissa ja kirjallisuudessa, omilla symboleilla ja mukana olin usein kilpailua. Oma alue oli oltava jossain parempi kuin muu sepitteelliset aluehenget. Aluehengillä pönkitettiin maan haurasta itsetuntoa. Kylien väliset tappelut olivat tätä vaihetta ja omat pesäpalloseurat, alueellinen identifioitumien sepitteelliseen yhteisöhenkeen. Kansallisuusaate ja ruotsalaisuus olivat sama asia ja niin syntyi sepitteellinen tarina Suomesta osana Ruotsia. Ruotsista tuli kielenä virallinen pakkoruotsi kouluumme siinä missä koko outo ruotsalainen kulttuuri oli opiskeltava historiallisena sepitteenä. Suomalainen itsetunto pidettiin mahdollisimman alhaalla ja nöyryyttäen sitä juuri näillä itsenäistymisemme ajan ruotsalaisten sepitteellisillä kertomuksilla. Syntyi ruotsalaisen näköinen Suomi ja sen sepitteellinen historia ja ylväät pittoreskit maisemakuvat. Topelius maalaili heimoille stereotyypit ja niihin jopa uskottiin. Nyt samaa sepitteellistä kertomusta viljellään Brysselistä ja aiemmin Neuvostoliitosta. Kyky ottaa vastaan sepitteellisiä ja mytologisia viestejämme on hyvin suomalainen ilmiö ja liittyy juuri heikkoon kansalliseen itsetuntoon ja kiusaamiseen, kartano- ja herrakulttuurin mukanaan tuomaan eliitin tapaan käyttää valtaa ja viedä kansan omaa sosiaalista ja kulttuurista itsetuntoa. Euroopassa kansakunnat ovat jälleen stereotyyppejä, joita johtaa omalaatuinen euron sidottu ydin sekä medioiden kuvaama salaperäinen strategia feodaaliajan tapaan eläen. On tapahtunut syvää taantumaa, jota viihteellinen media tukee topeliaaniseen tapan stereotyyppejä rakennelleen kansakuntien kohtaloista. Puhutaan pohjoisen valtiosta ja näiden samankaltaisesta liitosta mukana vaikkapa Suomi ja Hollanti. Media pelin rakentajana on tyypillinen kasvoton peluri päätoimittajansa takana. Kolonialismista tuttu hajota ja hallitse kiusaamiskulttuuri Tätä samaa menetelmää britit, ranskalaiset, espanjalaiset jne. käyttivät alusmaihinsa ja sitä kutsuttiin imperialismiksi, kolonialismiksi. Hajottaminen ja hallitseminen, kansallisen itsetunnon hävittäminen, sosiaalisten sekä kulttuuristen saavutusten mitätöinti, kuului tähän menetelmään, jolla alkuperäiskansat ja niiden kulttuurit hävitettiin, luotiin alkoholismia, masennusta ja kyvyttömyyttä vastata häpeän tunteeseen. Tunteillaan käyvät ihmiset alkavat ajatella tunteillaan järjen käytön sijaan. Taantuma kääntyy frustraatioksi ja toivottomuudeksi. Häpeä muokataan masennuksen kautta päihdeongelmiin, uupumukseen, krooniseen ärtyisyyteen ja mielen vikaantumiseen. Näin syntyvät laajennetut itsemurhat, kouluampumiset, terrorismi, perhesurmat ja kiusattu kulttuuri alkaa taantua. Mikään ei vaikuta ihmiseen ja kansakuntaan enemmän kuin häpäisy laumassa ja laajemmassa kuvassa maineen pilaaminen. Valta perustuu juuri tällä pelottelulla luotuun ja sen synnyttämään neuvotteluasemaan. Tähän perustuu EU ja sen imperialistinen luonne alusmaan elämää eläneessä Suomessa. Suomessa euro ja Eurooppa ovat tunteeseen vaikuttavia emotionaalisia ongelmiamme. Uutta eurooppalaista eliittiä ei siedetä aiemman ruotsalaisen ja venäläisen rinnalle. Eikä tulekaan sietää. Media vallan käyttäjänä ei poikkea mitenkään poliittisesta vallankäytöstä ja häpäisemisestä. Se pyrkii jopa ottamaan kansalaismediat omaan käyttöönsä. Toki tähän pyrkii myös poliittinen vallankäyttäjä. Välineet ovat vain vanhoja, tuttuja. Taantuma eläimeksi Eläimeksi taantuva laumadynamiikka on alfojen tapa hoitaa pahansuopuuttaan ilkkumalla, nolaamalla, vähättelemällä ja kieltämällä kokonaan toisen olemassaolo katsomalla ohi. Suomalaisessa lukiossa Iisalmessa jopa rehtori käytti tätä menetelmää jakaen oppilaat neljään luokkaan, joista viimeisintä hän ei nähnyt lainkaan. Alistava kulttuuri pyrkii aina hakemaan rikoskumppaneita, yleisöä itselleen. Lopulta uhri kieltää itseltään luvan rakastua, kerjää lisää kuritusta, Suomessa kirjaimellisesti kysymällä, olenko minä nyt varmasti kolmen A:n kunnossa? Kiusattu kansakunta ja sen joutuminen alusmaana väärän vallankäytön kohteeksi vaatii kiusaamisen nostamisen arvovaltaiselle agendalle. Tähän kuuluu EU ja euro sekä sen asema osana kiusaamiskulttuuria, häpäisemistä. Hallitus ja sitä myötäilevä media häpäisevät koko ajan oppositiota ja halveksivat omaa kansaansa. Periferiaan karkotukset, ostamiset ja myymiset, selän takana sopimiset ovat keinoja myydä valta-asemaa mitään alhaisuuden muotoa kaihtamatta. Ruotsalainen kulttuuri käytti tätä häpäisyä koko ajan ja etenkin suomalaisten kohdalla myös eliittinä. Hyväksytyksi tuleminen vaati nöyrtymistä siinä missä tsaarin ajan Venäjällä ja EU:n sisällä sitä vaativat vähäisimmät vätyksetkin virkamiehinä Suomessa. Ilmiö ei ole Suomessa uusi. Näin sepitteellinen kertomus toi mukanaan valtaa joka koski aikanaan Ruotsia, Neuvostoliittoa ja nyt Euroopan ydintä. Sisäsyntyinen alue sen sijaan pysyi geeneissä ja piilossa, ikään kuin takaraivoon piilotettuna. Se tuli kyllä esille vaiheessa, jolloin tämä alue hukutettiin altaan alle, kuten vaikkapa Lokan ja Porttipahdan kohdalla Korvasen, Rieston, Madetkosken, Pillirannan ja Lokan kylissä. Se on viimeinen keino kun kaikki muut on jo käytetty. Alueeseen sidotut ja siitä irtautuneet Enemmistö ihmisistä on vaeltajia, tai turisteja, flaneeraajia, oman aikamme kulkureita ja paimentolaisia, moderneja nomadeja, vaeltavaan elämään tottuneita ja varovat juurtumista rajojen ahdistamaan alueeseen. Taustalla on pelko joutua juuri alueen ja sepitteellisten henkien kautta häpäistäväksi. Tutkimuksissa ihmisryhmät on jaettu usein kuuteen tai kahdeksaan pääryhmään. Alaryhmiä on paljon enemmän ja syntyy eräänlainen hierarkinen taksonomia. Kun flaneeraaja tai nomadi törmää rajojen rakentelijaan, tämä alue jätetään mahdollisimman pian ja viedään oma yritys sekä osaamispääoma mukana. Rajojaan rakentelevat, areaalisen elinkeinon kasvatit, jäävät siten köyhtyvän ja kuihtuvan maailmankuvansa vankina vararikkoa odottavan ja taantuvan yhdyskunnan vangiksi. Sosiologiassa Durkheim käytti käsitettä Gemeinschaft kuvatessaan agraaria tai alkuteollista yhdessäolo-organisaatio. Se oli agraarin ajan tuote ja myös esiteollisen ajan yhdyskunnan kuvausta osana sosiaalista roolijakoa työkulttuurissa. Sellaiseen törmää Suomessa vielä tänäänkin. Häpäisy ja Gemeinschaft kulttuurin tuotteet tukevat nykyisin kaikkia kiusaamisen slummikulttuurin muotoja. Suurten metropolien vaikutusalueilla näitä syntyy aina. Oireet vievät kohti yhdyskuntarakenteen vararikkoa ja ne tulisi havaita jo pienistä ja hennoista, hiljaisista signaaleista ajoissa. Kansakunnan sisälle syntyvät slummit ovat erittäin vaarallisia. Peluri johtajana - kyläpäällikkönä Johtajia yhdessäolo-organisaatioon, slummiin, haettaessa turvaudutaan usein ns. pelurin elämää viettävään persoonallisuustyyppiin. Tällä ihmisryhmällä on kyky laskennalliseen pohdintaan mutta samalla myös tunne-elämältään moraalittomaan peliin. Puhutaan myös saneerausjohtajasta. Pelaaja aloittaa jossain vaiheessa peliteoreettisen strategian. Hän toimii omilla säännöillään ja sulkee sellaiset ulos, jotka eivät hyväksy narsistisen pelurin moraalittomia sääntöjä. Peluri sulkee lohduttomasta pelistään ulkopuolelle sellaiset jotka eivät suostu hänen sääntöihinsä. Tätä Suomessa tapaa tänään paljon myös puhtaana häpäisynä ja pitkälle vietynä eristämisenä lääkäreiden puuttumatta niihin lainkaan selvissäkin ja pitkään jatkuneissa tapauksissa. Areaalisten elinkeinojen yhteyteen pelaajan maailmakuva sopii. Sen sijaan vapaasti elämänsä rakentavat lokaaliset ammatit eivät pelaaja arvosta, tai oikeammin he voivat valita itse työnantajansa, ja lokaalisissa ammateissa johtajan on oltava tunne-elämältään empaattinen, leander -tyyppinen johtaja. Kiusaaja managerina ja pelurina ei saa työlleen, siis kiusaamiselle, yleisöä. Ilman yleisöä ei synny verkostoja. Ensimmäisenä ulos lähtevät Gemeinschaft-tyyppisestä ja pelurin ohjaamasta narsistisesta yhteisöstä nomadin elämään oppineet nopeaälyiset innovaattorit ja viimeisenä pelurin moraalitonta elämää joutuu sietämään arealaiseen elämään sidotut ihmiset rajoineen ja luonnonvaraelinkeinoineen. Maatiloilla tavattavat omituiset laiminlyönnit selittyvät yhteisön pahoinvoinnilla, kiusaamisella. Näin rajoista tulee pelin väline ja ne ovat usein sisäkkäisiä himmeleitä. Ei niinkään takavuosien suurimman sosiologisen tyyppiryhmän flaneeraajan odottamia keskus- ja valitusalueita kehämäisine rakenteineen ja keskitettyine, hierarkisine hallintomalleineen. Himmelit vastan keskus ja vaikutusalueet - keskusta vastaan demarit Suomessa edellistä mallia alkoivat suosia maalasiliito-keskusta agraarin yhteisön mallina ja jälkimmäistä teollisen yhdyskunnan sosiaalidemokraattiset päättäjät. Ilmiö ei liittynyt mitenkään sen enempää Ruotsiin kuin Venäjälle vaan johti hyvin suomalaiseen yhdyskuntarakenteiden suunnitteluun tai sen puuttumiseen, ajelehtimiseen. Kompromississa haettiin usein kolmatta mallia ja samalla maaseudun ja kaupungin yhdyskuntarakenteet erkautuivat toisistaan niin maankäytöllisesti kuin ekologisesti järkevän taloudellisen ja sosiaalisen suunnittelun näkökulmasta. Kiusaamiseen kuuluivat maaseutua ja maalaisuutta halventaneet käsitteet, joita lähiöihin muuttaneet kaupunkilaiset käyttivät. Alipalkatut naiset puhuivat suuruuden ekonomiasta ja muistuttivat alfa -urosta jopa madaltamalla ääntään. Kansainvälinen globaali toimintojen suunnittelu ja sijaintiehtojen tutkimus, GIS teknologia ja innovointi, ei tullut Suomeen lainkaan. Sitä ei tunnettu kuin hyvin kapean tiedemiespiirin sisällä, eikä sitä opetettu kouluissa lainkaan. GIS esiintyi Suomessa vain kännyköissä ja kulttuuri siellä syntyi Nokian ja suomalaisen innovaatiopolitiikan kautta, jonka valinta tehtiin jo 1970-luvulla eikä sitäkään ohjattu millään tavalla Ruotsista saati Venäjältä. Se oli suomalainen valinta. Valintaa ja sen kulttuuria ja taloutta yksipuolistaneet ilmiöt ymmärrettiin ja sitä vastustaneet lyötiin siirtämällä heidät periferiaan, häpäisemällä. Näin siitä huolimatta että kestävän kehityksen ensimmäiset signaalit olivat havaittavissa jo 1950-luvulla. Suomalainen innovaatio ja Pelle Peloton Suomalainen, tieteellistekninen innovointi poikkesi organisatorisesta, kulttuurisesta ja symbolisesta innovoinnista ja rajasi sen pelkästään tekniseen löydökseen ja sen sovellukseen. Suomea pidettiin kulttuurisesti outona maana. Pelurin käyttö johtajana johti kiusaamiseen ja kiusaaminen kilpailevan luovan kulttuurin ahdistamiseen ulos työpaikoiltaan. Tuloksena oli avaininnovaatioreiden katoaminen ja 1970-luvun arkkitehtuurissa se näkyi betonilaatikkoina, kun muualla maailmalla kaareilevat muodot alkoivat täyttää ympäristön Oscar Nimeyrin tapaan ympäristöä suunnitellen. Brasilian pääkaupungin suunnittelu oli keskeisin tuon ajan tapahtumista jota Suomessa ei seurattu käytännössä lainkaan. Ei saanut seurata. Oli käytävä salaa. Suomessa ei näytetty Ranskan kommunistisen puolueen päämajan suunnittelua Oscar Nimeyrin toimesta ja omat työväentalomme saivat toisen suunnan nekin. Suomi jatkoi sulkeutuneen maan politiikkaansa koko Kekkosen kauden. Konsensus kukoisti. Pohjansodasta sisällissotaan ja kansanmurhaan Koko sodan jälkeinen aika oli Suomessa poliittisten pelureiden ja sosiaalisesti ahdistavan, sulkeutuneen Suomen aikaa. Puhuttiin Kekkosslovakiasta. Tätäkään oppia suomalaiset eivät toki hankkineet Ruotsista vaan se oli osa suomalaista omaa ahdistusta ja sodan jäkeistä traumaa. Sen käsittelyä välteltiin, pelättiin. Puhuttiin sankaritarinasta ja Väinö Linna kertoi sen myös sellaisena ja savolainen, iisalmelainen Edvin Laine käsitteli sitä elokuvassaan vuonna 1955 juuri sankaritarinana. Samoin Laine kuvasi myös Suomen sodan 1808-09 aikaisia tapahtumia ja sen taistelukohtauksia Iisalmessa, Koljonvirralla. Hän romantisoi ne ja esitti ikään kuin suomalaiset olisivat olleet ruotsalaisen armeijan johdossa 1900-luvun koomisia hahmoja ja kieli oli sekin käsitteineen savolaisen kääntäjän työtä. Tyypillistä oli häpäistä maalaista, savolaista. Kääntäjänä toimi kirjailija Juhani Aho 1900-luvun alussa ja käännettävän oli Zacharis Topeliuksen ehkä tunnetuin historiallinen työ, Välskärin kertomukset. Topelius tunnettiin oman aikansa poliitikkona, lehtimiehenä, kirjailijana, mutta etenkin lasten satusetänä. Hän käytti runsasta mielikuvitustaan mm. Välskärin kertomusten, Rautatien, Maamme kirjan ja lastujen kirjoittajana. Hänelle myönnettiin kunniatohtorin arvo mutta professorin arvosta hän kieltäytyi. Sen sijaan Aho odotti saavansa Nobelin kirjallisuuspalkinnon eikä se aivan katteeton odotus ollutkaan. Aho myötäili parhaansa mukaan oman aikansa vallankäyttäjää, kiusaajaa. Sepitteellinen ja mytologinen historiallisena totuutena Suomessa oli näin jo kauan vallinnut traditio, jossa sepitteellisistä tarinoista ja mytologiasta tehtiin omaan aikaansa sopivia uusia sepitteitä ja kansa piti niitä historiallisena totuutena. Silloinkin kun jopa sanat ja käsitteet olivat väärästä historiallisesta ajasta hankittuja eikä niitä olisi tullut käyttää historiallisen kuvauksen esitykseen. Tyypillinen suomalainen sepite on Yhdysvalloista löytyvä Urho -patsas, joka kuvaa suomalaista pyhimystä “Pyhää Urhoa” karkottamassa heinäsirkkoja suomalaisten viinitarhureitten viljelmiltä. Tarina on luonnollisesti keksitty ja sen keksijät olivat juopottelevia miehiä hakemassa mainetta maalleen ja etsimässä yhtä ylimääräistä vapaapäivää jakamaan jo vakiintunutta irlantilaisten juhlapyhää. Tänään tätä juhlapyhää vietetäänkin Minnesotassa monin menoin useissa kaupungeissa ja Pyhän Urhon legendaan kuuluva veistos löytyy mm. Managhasta. Legendan synnytti suomalainen Richard Matsson 1950-luvulla kilpailemaan irlantilaisten kanssa Pyhän Patricin päivänä. Suomalaiset ja irlantilaiset tunnetaan tavoista, joissa alkoholi ja juhliminen voi jatkua myös keksittyjen ja sepitteellisten tarinoiden tukemana. Irlannissa ja Suomessa alusmaan kulttuurit ja tapa häpäistä muistuttavat läheisesti kiusaamisessa toisiaan ja Pohjois-Irlannissa ilmiö johti katolisten ja protestanttien verisiin yhteenottoihin ja järjestäytyneeseen terroriin. Totuus on tarua ihmeellisempi Kun pohjoiset kalottialueet ovat olleet aina vilkasta läpikulkualuetta, maailma on muuttunut siellä geeneineen rajusti. Luonto on joutunut sopeutumaan vuoroin jääkausiin ja vuoroin napojen vaihtumiseen ja trooppiseen ilmastoon. Soistamme löytyy turvetta, joka on trooppisen ilmaston tuotetta. Sen löytämiseen kairan ei tarvitse upota edes kovin syvälle turvesuota kartoitettaessa. Tiedemiehen totuus on kertomuksena aina paljon mutkikkaampi ja uskomattomampi kuin kirjailijoiden tai toimittajien sepitteelliset, ryyppyjuhlissa keksityt tarinat, Välskärin kertomukset ja Pyhän Urhon maineteot heinäsirkkojen karkottajana viinitarhoilta. Me emme ole olleet ikiaikaisesti näillä nurkilla ja muutamme koko ajan muualle, viimeistään noin sadan vuoden kohdalla. Näin lyhyen elämänkaaren aikana emme ehdi imeä itsemme kovin monen kulttuurin tuotteita, ellei se ole jo valmiina geeneissämme. Ja se todellakin on tallennettuna geeneihimme. Ilman tätä koodistoa me emme ehtisi saada aikaan lyhyen elämänkaaren aikana juuri mitään merkittävää. Pääosa oppimanamme pitämästä on toki valmiina geeneissämme. Liskot katosivat taivaalle Eivät liskot toki sukupuuttoon kuolleet vaan nousivat siivilleen. Linnuilla, jotka ovat syntyneet liskoista ja jotka kykenevät suunnistamaan maailman ääriin geeniensä opastamana, ei ole kouluopetusta ja kompassia. Tässä ihminen ei poikkea mitenkään lajikumppaneistaan luonnossa. Me emme ole ruotsalaisia emmekä venäläisiä vaan pikemminkin nisäkkäitä, jotka ovat sopeutuneet pohjoiseen ympäristöön geeniensä avulla. Se näkyy silmiemme värissä ja korvien, huulten koossa, ihossa, ruumiimme ulokkeissa, sisäelimissä, metaboliassa, tavassamme lihoa ja käyttäytyä vuodenaikojen kierrossa. Sen sijaan masennus, alkoholi ja häpäisy ovat vallan käyttöön kuuluvaa kiusaamiskulttuuria. Ei toki geneettinen ilmiö. Suomi on oleellisesti pohjoisempi maa kuin Ruotsi. Omaa kulttuuriamme ei pidä myöskään muuttaa sellaiseksi elämäksi, joka ei sovi geeneillemme. Ja vain siksi, että joku hupsu hallitus on muuttamassa samaan aikaan rajojamme ja työaikoja miten sattuu ja kysymättä asiantuntijoilta, ihmisiltä itseltään, sopiiko se heille. Lääkärille sopii kaikki joka tuo heille työtä ja vaurautta, sairaaloita. Jos areaalisen, maahan sidotun elämän, on muututtava lokaaliseksi vain siksi, että muuten koettaan konkurssi, sitten konkurssi on koettava. Niin mahdotonta on muuttaa luonnonvaroihin ja maahan sidottuja elinkeinoja ja siihen geeninsä koulineita ihmisiä joksikin toiseksi, lokaaliseksi todellisuudeksi. Edes häpäisemällä, kuten koko 1970-luku oli. Miljoonien vuosien tarina Areaalisista elinkeinosta päädymme aina kohti kiertäviä nomadielinkeinoja ja nisäkkäänä kohti omia juuriamme meressä. Niiden etsiminen Ruotsista on ajan haaskausta. Me löydämme ne aina kohdusta ja sielläkin vedestä. Koemme sikiökaudella kaikki lajinkehityksemme vaiheet, myös kiduskannet ja karvapeitteen. Elinkeinoa ja juuriaan, vettä elinympäristönään, ei voi muuttaa lokaaliseksi muuten kuin virtuaalisella kartalla. Peluri poliitikkona ja suunnittelijana on hirvittävä virhe ja kansakunnan on korjattava moraalivajeesta syntyvät virheet heti ne havaitessaan. Jokaisen demokraattisen valtion ainut todellinen voimavara on geeneihin rakennettu ja sukupolvelta toiselle siirtyvä kasautuva moraalipääoma. Sen ikä on vuosituhansissa, ei vuosisadoissa. Sen geneettinen oppi taas on vuosimiljoonien mittainen ja sitä me emme tunnista, vaan pidämme itsestäänselvyytenä ymmärtämättä, miksi. Peluri voi muuttaa lakia Tätä taustaamme Pohjolassa ei korvaa mikään laki. Peluri kun voi ne kiertää moraalittomana ja pyytää anteeksi rötöksiään ministerinä, virkamiehenä tai kirkonmiehenä, liikemiehenä. Kertoa olevansa tavallinen rötöstelijä eikä sittenkään parempi ihminen äärivasemmalla, kun oikealla on parempi ihminen puhuen vaikkapa meille vieraampaa ruotsia. Kun kyse on kielestä, tunnekielestä, sen ymmärtäminen on mahdotonta etenkin jos pidämme omaa kieltämme jollakin tavalla vähempiarvoisena. Tällöin ongelma on emotionaalinen ja liittyy heikkoon itsetuntoon. Se ei korjaudu kiusaamalla muita mutta ei myöskään hyväksymällä häpäisyn, kiusaamisen. Suomalainen ihminen on pääsääntöisesti kahden ääripään välillä, eikä ole ääri-ilmiö geeneiltään, päinvastoin. Tavallinen, keskiluokkainen ihminen, hakee onnensa pienistä asioista, eikä seikkaile vihreän naisen tapaan äärivasemmalla tai ruotsalaisen miehen tapaan äärioikealla, parempaa ihmistä näytellen ja kansalaismedioillemme nenänsä nyrpistellen ja rahvasta kauhistellen. Oma tarinamme ruotsalaisina on sepiteellinen ja olemme sen jo oppineet. Se ei ole totta. Zacharias Topelius kirjoitti siitä kirjoja mutta jo ennen häntä kalevalaiset runonlaulajat lauloivat ne käyttämättä kirjoitusta tallentamiseen. Lönnrot taas kirjoitti niistä osan ylös ja sepitteli itse loput. Lönnrot oli lääkäri. Suomalainen luottaa lääkärin sepitteiseen loruun. Me elämme geeniemme varassa. Näemme, tunnemme, puhumme ja ajattelemme geeneillämme. Olemme harvinaisen lähellä niitä geenejä, joita napa-alueella ja kalotissa tavataan. Matka tässä suunnassa, meridiaaneja, leveyspiirejä pitkin kulkien on paljon lähempänä meitä kuin edeten kohti Välimerta tai tropiikkia, meitä varmasti häpäiseviä kulttuureja, imperialismia.

Loppun kaluttu maailmako

Forssa Lehden päätoimittaja Kari Grahn kirjoittaa lehdessään (21.3), kuinka Agropoliksen tarina on kaluttu loppuun ja ideoista ei tullut mitään. Samaan aikaan lehti kertoo, kuinka Jokioisille halutaan koko luonnonvara-alueen kansallinen tutkimus ja sen hallinto. On omituista haukkua omat hankkeet ensin maan rakoon, maakunta tumpeloksi, ja herätä sitten hakemaan maakuntaan uutta luovaa osaamista pyrkien keskittämään Jokioisiin koko luonnonvaratutkimuksen hallinto. Mitä päätoimittajan mielessä mahtoi liikkua? Ei uutta maan pelastamisessa Tausta päätoimittajan kirjoitukselle löytyy maan päälehdestä. Ei niinkään omasta maakunnasta ja sen saamattomuudesta harmaan talouden ja rouvan kartanossa. Kun hallituksen kehysriiheen ei ole tulossa muuta kuin ruumenia, se muistuttaa Urjalan taikayötä. Varstat lyövät maihin, mutta tuloksena on vain uusia karttaharjoitelmia himmeleineen. Maan päälehti (HS 21.3) kirjoittaa, kuinka hallitus ei tee mitään ja Kypros yrittää rimpuilla irti pattitilanteesta. Meppi Riitta Manner avaa sydämensä, kuinka hän ei koskaan enää käykään Bysselissä. Suomalaisena meppinä eläminen ei ole helppoa ja kaupunki on nuorelle naisellekin tylsä. Vielä 1980-luvun puolella sen rakentaminen oli luovaa ja innovoivaa. Nyt ainut, mikä lentää, ovat kahvikupit ja tuoremehut lentokoneessa. Idealismi on kadonnut ja korvautunut tylsällä byrokratialla ja vehkeilyllä. Missä EU siellä ongelma. Riika Manner haluaa hakea lapset päiväkodista ja nakkikastiketta, pienen arkisen elämänsä. Moni ymmärtää häntä. Vain presidentti Mauno Koivisto on luottavainen. Hän kehottaa kansakuntaa luottamaan tulevaisuuteen. Mitään kamalaa ja lopullista ei ole vielä tapahtunut. Jos muotoiluvuosi 2012 menikin poskelleen, luovuutta on ehkä jossain muualla, piilossa. Sama nainen. Koutaniemi, voitti liki kaikki palkinnot kameran kanssa liikkuen. Luovuus on keskittynyt samoille ihmisille. Siinä ei ole mitään uutta kun kysymys on innovoinnista samalla. Johtajuus on kadoksissa Kiusaajien yhteiskunta on menettänyt johtajansa. Kriisissä ihminen alkaa ajatella tunteillaan ja järjen käyttö hämärtyy. Tunteista kuluttavin on häpeä. Ministeri Hautala sai kokea mitä se tarkoittaa. Häpeä synnyttää ihmisessä eliminaatiorefleksin. Häpeään joutuva ihminen alkaa tuhota itseään ja ympäristöään. Laajennetut itsemurhat, koulusurmat, perhesurmat, terrorismi saavat voimansa häpeästä jota tuotetaan kiusaamalla. Kiusaaminen työpaikoilla on häpäisemistä, jolla pyritään heikentämään ihmisen sosiaalista asemaa. Häme on agraari kartanokulttuurin maaseutuyhteisönä ja vanhana savupiipputeollisuuden tuotteena häpäisevä yhteiskunta. Häpeä muokkautuu masennukseksi, alkoholismiksi, uupumukseksi, krooniseksi väsymykseksi ja lopulta mielen vikaantumisen lähteeksi, kirjoittaa Jari Sarasvuo blogissaan. Kiusaamisessa johtajat, alfat, annostelevat rakkauttaan, hyväksyvää huomiota, kanssakäymistä. Pahansuopuus on laumadynamiikassa kiusaamisen yhteinen työkalu ja sen käytössä Suomi on yhtä hyvä kuin pesäpallossa. Agraari helvetti Jokioisissa on hirvittävä kokemus suljettuna sinne yksin vuosikymmeniksi. Ilkkuminen, nolaaminen. vähättely ovat lasten leikkiä sen helvetin rinnalla, jonka ammattikiusaajat osaavat. Suomalainen pahansuopuus on geeneissä Miten helposti kiusaaja saa työlleen seuraajia? Lauman laidalle jäädä omegaparka maksaa kiusatuksi tulemisestaan hirvittävän hinnan. Hän heikkenee silmissä, menettää elämänhalunsa, laiminlyö itseään, läheisiään ja omia mahdollisuuksiaan. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta työyhteisössä, joka on kiusaava ja hakee itselleen kiusattavan omegan, kirjoittaa Sarasvuo. Kun kiusaaminen on julkista, se muuttuu moninkertaiseksi. Vahvat eivät välttämättä sorru. Tai sorru ensin. Mutta sortuvat varmasti jossakin vaiheessa hekin. Ihminen sortuu aina lopulta minäparka käytökseen ja itsesääliin. Jokainen sortuu tavallaan ja voimavarojensa osoittamalla tavalla, kirjoittaa Juha Kokkila, kiusaamisen tutkijana. Koulukiusaamisessa lapset eivät kiusaamista keksi. Se siirtyy sinne vanhemmilta. Se siirtyy sinne geeneissämme. Kun kiusaamalla saa käyttää valtaa, eikä siitä joudu vastuuseen, rikos tehdään aina johdettaessa ongelmayhteisöjä. Pakomuuton eteen joutunut yhteisö on aina ongelmayhteisö ilman nepotismiakin. Jokioisten nepotismi teki siitä vaarallisen, paljastaa aiheesta tehty tutkimus. Johtamisesta tehty väitöskirja on hyvä lukea. Pienet arkipäiväiset sanat ja eleet voivat pilata työyhteisön ja työsuhteen hetkessä. Sama koskee vaikenemista. Kiusaaja osaa kaikki ne välineet, joita väitöskirja esittelee. Se, ettei Riika Manner halua enää Brysselin, on ymmärrettävää. Niin periksiantamaton ei pidä olla, että pilaisi koko elämänsä vain osoittaakseen voimansa tai uupumuksensa. Rakkauden ruma loppu Järjestöiltä ei tullut hallitukselle apua ja Obama hymyilee väkinäisesti ensivierailullaan Israelissa. Ilkka Joenpalo kirjoittaa, kuinka nyt olisi aika sopia. Ei siis mitään uutta medioissa, ajankuvassa, kun vielä keski-ikäinen mies, professori Panu Rajala, haukkuu entisen vaimonsa, Katri Helenan, kirjassaan. Rakkaus saa ruman lopun kun sen kohtaa lahjakas kirjoittaja ja professori sekä kasan rakastama tohmajärveläinen nainen. Mies vie naiselta hänen tarkoin varjellun yksityisyyden ja osaa myös nöyryyttää. Suomalaisten sinivalkoinen ääni muuttuu tavalliseksi naiseksi siinä missä vihreiden Heidi Hautala. Hänen kohdallaan paljastuksiin, häpeään, johti niin ikään rakastuminen mieheen, ei tällä kertaa suomalaiseen. Lopputulos on kuitenkin sama. Taulu, jonka tein jo 1970-luvulla ja jonka nimenä on “rakkauden rumuus”. Pidän sitä yhtenä parhaista töistäni. Agropoliittana Agropolis syntyi aikanaan omasta ideastani ja kirjasta, jonka nimi on “strategia“. Strategiaa oli parisataa sivua ja pääkohtia kolme. Idean taas toimitin lounaishämäläisten viiden tähden kunnan yritysideakilpailuun. Minulla on se tallessa ja myös ehdot, joilla siihen osallistuin. Ne rikottiin. Tein turhaan yli puoli vuosikymmentä ilmaista työtä kunnille. Se on lounaishämäläistä arkea, kiusaamista. Se on hyvin järjestelmällistä ja siihen osallistuvat kaikki lehtensä kautta. Pieni pitäjälehti pitää siinä pilkkanaan koko maakunnan elämää. Muutama ihminen terrorisoi koko yhdyskuntaa kutsuen kirjoituksiaan ironiaksi. Kömpelöitä savolaisten tarinoita. Niillä ammutaan alas jokainen uusi orastava idea. Kiusaaminen, johtajan puute, karkottaa yrittäjät maakunnasta. Ei ole tiedeyhteisön perintöä, jolla elää Jokioisissa. Luovuudesta ja innovoinnista ei makseta lainkaan. Vain rutiinista. Suorittavasta työstä ja hallinnoinnista, byrokratiasta. Köydellä ei voi työntää. Tiedeyhteisön moraali ja arvot syntyvät vuosisatojen saatossa siinä missä agraari maatalouskulttuurikin tai teollinen osaaminen. Jos se puuttuu, tiedeyhteisön tuotteet ovat kohta omegan asemassa ja kiusattuja siinä missä alfaurokset hakkaavat tosiaan kylätappeluissa. Ei sellainen ole tiedeyhteisön hallinnon paikka. Sieltähän puuttuu kokonaan tiedeyhteisön toiminnan moraalikin. Se kertyy sukupolvelta toiselle ja se on tunnettava myös tiedettä avustavan henkilöstön toimistoissa ja laboratorioissamme. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Ja Jokioisissa pohjavesi on kadonnut kokonaan. Idea oli Japanista Agropolis ideaan kuului toteuttaa vuodesta 1991 alkaen verkostoitunut, klusterirakenteinen palvelukeskus kansalliseen käyttöön ja soveltaen japanilaista mallia Suomeen siirrettynä. Se vaati paljon sovellutustyötä koskien hyvinvoinnin taloutta. Siis miten muuttaa rakenteita julkisen ja yksityisen välillä ja uutta teknologiaa soveltaen näiden sitä edes huomaamatta. Apuna kun ei voinut käyttää kehittymätöntä mediaa. Malli oli Tatsunon kirjaksi tallentama ja sen historia oli keiretsuissa ja suomalaisessa osuustoimintaliikkeessä sekä Porterin työskentelyssä ko. ajan Ruotsissa. Niillä kun oli paljon yhteistä tuotuna tulevan EU-Suomen osaamiskeskusohjelmaan Esko Ahon hallituksessa. Esko Ahon harvardilainen ajattelu helpotti prosessissa. Jonkun muun koulukunnan pääministeri ei olisi prosessia hyväksynyt. Ahon johtajuus ja terävä äly auttoivat. Ruotsiin lanseerattu ohjelma muutettiin Suomeen sopivaksi. Näin myös kävi. Se oli hallituksen tärkein innovaatio-ohjelma Suomessa siirrettäessä aluekehitysvastuu lääneiltä maakunnillemme. Onnistuimme siinä kiitettävästi ja MTT Jokioisilla oli mukana ohjelman toteutuksessa. Teknologiakeskus siirtyi samalla Viikkiin, maankäytön solmu avautui ja vaikea taantuma kääntyi nousukaudeksi. Maaseutu alkoi virkistyä sekin. Kyläyhteisöjen toiminta sai avustusta ja elimme voimakkaan nousun kautta. Nyt meillä on sote-kartalla viisi vakavasti otettavaa kansainvälistä yliopistokeskusta Oulussa, Kuopiossa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Oma keskuksemme on veitsen terällä kuudentena. Jälleen kerran. Johtajuus puuttuu ja oma savimaakunta torkkuu siinä missä koko suomalainen maaseutu ja sen luonnonvarainhoitajat. Vastuu on nyt heidän. Hallitus on kyvytön. Paul Samuelson - hyvinvoinnin taloustiedettä Näin agropolis strategiana siirtyi 1990-luvun alussa MTT:n laitosten sisälle ja ohjelmahankkeina maakuntahallinnolle, kunnille ja yrityksille. Mukaan tulijoita jarruteltiin. Kyse oli koko maata kattavasta luonnonvaraohjelmasta osana hyvinvointitaloutta Paul Samuelsonin ja hänen oppilaittensa James Buchanan ja Ronald Coasen opein. Molemmat saivat nobelinsa juuri ohjelman teon aikoihin vuosina 1986 ja 1991. Kirjoitin molemmista artikkelit mutta en Forssa Lehteen. Toinen tehtävä oli vaikeampi. Siihen kuului uuden sähköisen median sisäänajo agronetin nimellä ennen intenetin valtakauden alkua. Sen tuominen 1990-luvun alun Hämeeseen oli mutkikkaampaa kuin rautateitten rakentaminen Matin ja Liisan aikaan Lapinlahdelle tai Humppilaan suunniteltavan lentokentän. Rautatie ja lentokenttä kun ovat jo olemassa ja päättäjille, poliitikoille, niiden esittely riittää, karttakuva mistä on kysymys, mihin ne sijoittuva kaavassa. Sen sijaan netti oli tuolloin vieras ja sen sisäänajo oli ongelmallisempaa. Etenkin sosiaalisen median ymmärtäminen 1990-luvulla oli strategiana ja talousmallina Suomessa vaikeaa. Sitä ei voinut piirtää kartalle. Ja lukeminen oli vaikeaa. Julkinen sektori taloustieteessä on suomalaisille vaikeampaa kuin Yhdysvalloissa, vaikka toisin voisi kuvitella. Paul Samuelsonin kaltaiset tutkijat ja heidän kouluttamat nobelistit ovat Yhdysvalloissa olleet aina suosittuja ja arvostettuja. Yhdysvallat ei ole kiusaava yhteiskunta toisinajattelijalle, päinvastoin. Vanha kartanokulttuuri ja sen vierellä oleva taantuva teollinen kulttuuri torjuivat 1990-luvulla Hämeessä kaiken. Innovaation diffuusio, leviäminen, oli kadonnut sekin kokonaan. Kun Agropolis -lehteä vietiin kaupungintalolle, ne kannettiin sieltä samana päivänä roskiin. Lukeminen ei ollut helppoa silloin vuonna 1991. Vain pragmaattinen syötävä oli kelvollista Helppoa se ei ole kaikille vieläkään ja luulen, ettei kirjojani ole luettu Lounais-Hämeessä lainkaan. Näin sitä huolimatta, että viimeisin on levinnyt agropolis strategian tapaan yli sataan valtioon ainakin seuraten kirjan verkostomyyntiä ja maailman johtavia yliopistoja niitä levittämässä oppikirjoinaan. Myönnän, että osa niistä on vaikeita. Forssan Lehden kolumnisti on vahvistamassa tätä pakinoillaan. Hän ja hänen kaltaisensa hoitavat talouden kuntoon. Kolmas ja vaatimattomin osa liittyi MTT:n toiminnan esittelyyn ja tiedekeskukseen, joka toteutettiin EU:n Life rahoituksella ja MTT:n yksin siihen osallistuessa sen jälkeen, kun kunnat vetäytyivät hankkeesta. Tuloksena oli Elonkierto puisto. Se, kuten kaikki muutkin strategian toteutuvat osat, voivat hyvin sekä jatkavat kehitystään toivottavasti jatkossa metsäntutkijoiden, riistan ja kalatalouden tutkijoiden rinnalla myös Suomessa. Mikä sitten ideoista jäi toteutumatta? Jotain sellaista, jota alkuperäisessä ideassa ei koskaan ollutkaan. Ainostaan lehden toimittajan omana ideana, johon kuului mahdollisesti 1970-luvun tiede- ja teknologiapuistojen kaltaista kiinteistöjen vuokrausta Nokian insinöörien käyttöön. Sellaista mukana ei koskaan ollutkaan. Se maailma, ylimielinen ja keskitetty, kun ei liity suomalaiseen maaseudun ja sen luonnonvarojen käytön kehittelyyn osana globaalia ja kansainvälistä yhteistyötä. Päinvastoin. Tätä kehitystä jarrutetaan kaikin keinoin. Kehitystyö agro- ja bioparkeissa ei ole päättynyt vaikka kuntien toimintaympäristö on Suomessa muuttunut ja ne keskittyvät nyt sote -ohjelmaan ja kuntarakenneuudistukseensa. Se, etteivät nämä nyt enää kykene seuraamaan uusia prosesseja, innovaatioita, on kuntien omaa kriisiä ja mediayhteiskunnan kilpailua sosiaalisen median viedessä strategiassa yhä suuremman osan ilmoitus- ja mainostuloista. Tabloidi lehti on osa tätä kehitystä.

Karttaharjoitelma numero kaksi

Suomalaisen yhdyskuntarakenteen historian toinen karttaharjoitelma paikallishallintomme järjestelyiksi sote -alueina on valmiina. Selvitysryhmässä ei näe alue- ja yhdyskuntasuunnittelijan sormen jälkeä, mutta poliittinen tarkoituksenmukaisuus näkyy. Uusin Suomen poliittinen kartta ei noudata saavutettavuuslukuja, sijaintiehtoja, lokalisaatioteorioita eikä edes kulttuuri- tai luonnonmaantieteellisiä rajojamme. Pitkien etäisyyksien keskusalueita Sen sijaan se arvostaa pitkiä etäisyyksiä ja siitä esimerkkinä ovat vaikkapa Lappi ja Pohjois-Suomi, jossa kolmasosa maasta on tyhjemmässä kohti Ounas- ja Kemijoen yhtymäkohtaan tai sen suistoa Tornionjoen suistoalueen rinnalla. Ihmiset kun arvostavat palvelukeskittymiä ja jokien suistot vetävät väkeä ilman rajojen apuakin juuri näille alueille. Näin harvaan asuttu maa ja sen tuhansien vuosien tuloksena syntynyt yhdyskuntarakenne kylineen ja kirkonkylineen autioituu jos tähän yhdyskuntarakenteeseen Suomessa suostutaan. Joku sanoo maan jo autioituneen. Ei pidä paikkaansa. Se oli paikoin jopa elpymässä ennen uutta aaltoa, jossa suunnittelukäytäntö muuttui takaisin kohti maaseudun autioittavaa metropolipolitiikkaa. Sen toteuttajat olivat poliitikot. Nämä taas asuivat joko Brysselissä tai kehä kolmosen sisäpuolella. Ajattelu oli vinoutunut Suomeen sopivaksi ja maantiedon oppimäärä oli nolla. Puhuttiin vain pakkoruotsista kun olisi kuulunut puhua sivistyksestä, pakkomaantiedosta biologian ja historian, yhteiskuntatieteiden rinnalla. Keskus- ja vaikutusalueiden ikivanhat rajat Vanha läänit hävitettiin jo kerran hallinnollisina ja poliittisina alueinamme. Nyt ne on osin palautettu. Koko Keski-Suomi ja Savo-Karjala ovat neljän läänin muodostamia sosiaali- ja terveyskarttojamme. Se takaa Jyväskylän, Kuopion, Joensuun ja Mikkelin menestyksen, mutta lopettaa politikoinnin lähes sadassa pienemmässä kunnassa ja kaupungissa. Yliopistotason palvelut haetaan koko alueella Kuopiosta, Kallaveden rannalta. Itä-länsisuunnassa meillä ei ole valtateitä ja kunnanisät eivät ole näistä pitäjistä koskaan kuulleetkaan ja tapaavat tosiaan henkitoreissa sairaalassa. Koska terveysmaatiedosta tuli maan ainutta maantietoa? Se on sittenkin vain marginaalinen osa rajojen tarvetta. Onko Suomi vain köyhien apua ja rahan jakoa, sosiaalimaantiedettä? Sekin on vain viimeinen osa kun pohditaan aluemaantieteen rajoja. Ensin tulevat luonnolliset rajat, luonnonmaantiede, sitten biosääriset rajat ja tämän päälle talousmaantieteelliset rajat. Missä ne nyt luuraavat? Mihin ne on kadotettu? Kyllä Mauri Palomäki niitä käytti eikä rakentanut keskus- ja vaikutusaluerajojaan maantieteilijänä tyhjän päälle. Poliittiset rajat ovat ihmisen tekemiä ja voivat olla aivan väärässä paikassa. Näin väitti Putin Stalinin ymmärtäneen ja selitti sen talvisodan syyksi. Ihan järkevä selitys, jos raja on 17 kilometrin päässä miljoonakaupungista, Pietarista. Ei rajoilla pidä aiheuttaa ongelmia talousalueelle. Nyt ei ole muuta tehtykään. Kainuun malli ja Oulun kohtalo Omalaatuisin on ollut aina Mauri Palomäen 1960-luvulla rakentama seutukaava-alue jossa Oulun vaikutusalue ei ole Oulujokilaakso vaan pikemminkin Iijoen vaikutusalue ulottuen Venäjän rajalla ja jatkuen Perämeren teräsrannikolle. Puolen Suomen pääkaupunkina esiintyvä Oulu ja Kalevan levikkialue joutuu nöyrtymään tässä Kainuun mallille sekä Kala-, Pyhä- ja Siikajoen kunnille ja niiden yhteiselle liitolle. Oulujoen kohtaloa ja Iijoen kaupunkia Oulussa, sen yliopistossa maantieteilijänä vaikuttaen ihmetteli. Oli pakko lukea kaikki maantieteen mahdolliset laudaturit, jotta sen olisi ymmärtänyt. Vaasalainen professori Mauri Palomäki oli tehnyt politiikkaa. Kokkolasta ja Kruunupyystä sekä Kuusamosta ja Sotkamosta matka kohti yliopistokaupunkia terveyspalveluineen on vielä lohduttomampi kuin Saarijärveltä tai Äänekoskelta, Lieksasta ja Liperistä, Rantasalmelta ja Savonlinnasta kohti Kuopiota. Forssalaiset ovat oppineet tämän suunnan kirot kuihtuvassa kaupungissaan operoidessaan itään Hämeenlinnaan ja Lahteen, kakkos- ja kymppitien solmukohdasta kohti kolmostietä ja nelostietä. Vallan ja varojen katoaminen tässä suunnassa on turmiollista hakiessa sieltä poliitikkona äänensä. Väärä maantiede rankaisee aina. Huonosta ja väärästä teoriasta seuraa huonoa ja väärää käytäntöä, itsepetosta. Kaiken keskellä yksin Forssalaisten vaalipiiriraja tulee vastaan jo muutaman kymmenen kilometrin päässä. Toisin kuin muualla Suomessa. Tynkäkunta on muutaman köyhän maalasipitäjän varaan rakennettu verrattaessa muuhun maahan. Kylätappelut voivat jatkua. Jo Loimaa yhteisessä Loimijokilaaksossa kuuluu uudessa sote -kartassa vaikutusalueineen Turun kaupunkiin ja Somerolta lähdetään Tampereelle hakemaan apua hankalimpaan tautiin uuden karttaharjoitelman mukaan eläen. Sitä on vaikea siellä ymmärtää, kun ennen on lähdetty Turun tai Helsingin suuntaan asioimaan. Ja että Vaasasta lähdettäisiin Tampereelle on aivan mahdoton ajatusleikkinäkin. Mutta nyt on leikitty näin. Kiusalla. Ei vaikutusalueiden kulkusuunnat siitä miksikään muutu oli kartta vaikka kuinka poliittinen. Somero ja Forssa vain tyhjenevät ja maaseutu autioituu, sosiaaliset ongelmat kehä kolmosen ulkopuolella pahenevat, syntyy tuttu metropolia ympäröivä slummi. Kiusaamalla slummin muodostumista voidaan vauhdittaa. Suomi on tunnetusti kiusaajien valtakunta ja se näkyy poliittisella kartalla. Missä metropoli? Helsinki metropolialueen on kuin tynkäkaupunki verrattuna Kuopioon ja Ouluun. Kaksi pientä maakuntakeskusta ovat saaneet paljon suuremman merkityksen palvelupisteinä kuin koko metropolialue ja ainut sellainen koko maassa. Kun poliittista karttaa piirretään pääkaupunkiseutu ja metropoli jakautuu pienempiin palasiin kuin koko muu maa yhteensä, kun piti käydä päinvastoin. Aikaa karttaharjoitelmaa tehdessä käytettiin eniten pohdittaessa pääkaupunkiseudun muutaman kunnan rajoja. Yksi kadotettu musta lammas sai aikaa enemmän kuin kaikki muut yhteensä. Koko muu valtakunta oli käyty läpi pelkkänä huitaisuna. Poliittinen kartta syntyi sellaisten poliitikkojen työnä, jotka asuvat kehä kolmosen sisällä ja elämöivät siellä. Tällaista työtä syntyy, kun maata ei tunneta ja maantiede on jäänyt lukion maantiedon varaan. Hyvä jos on silloinkaan opittu muuta kuin biologian lehtorin antama perusta maantiedon maina ja kansoina, luonnonmaantieteen ja kulttuurimaantieteen perusteina. Kun maantiede on vieras syntyy hirvittäviä virheitä. Käärmekunnat nauhakaupunkeina Suurten ja pienten alueiden rinnalla ovat omalaatuiset käärmekunnat, jossa ruotsikieliset ovat saaneet omat kuntansa Kärsämäeltä ja Merijärveltä, Raahesta aina niin kauas etelään kuin Kokemäki tekee mahdottomaksi jatkaa karttaharjoitusta. Vaasalaisilla, porilaisilla ja raumalaisilla on oltava omat leikkikalunsa ja hiekkalaatikkonsa ja turkulaisilla omansa. Parainen ja Kemiö, Salo pärjäävät Forssan tapaan vanhan kyläasutuksensa turvin. Se on omalaatuinen ratkaisu ja kertoo ongelmasta erottaa maantieto maantieteestä. Tuleva sukupolvet saava aikanaan ihmetellä käärmekuntiaan ja niiden kuolleita päitä sekä muutaman tuhannen ja satojen tuhansien kuntiaan. Kumpi mahtaa autioitua ensin? Jokilaaksoko Turussa vai Somero ja Forssa Tampereen vaikutusalueella? Loimaa käyttäen Turun palveluja ja Tammela käyttäen Forssan palveluja? Näin olemattomien alueiden ja käärmekuntien rinnalla ovat palveluineen muutaman kilometrin päässä liki 400 000 asukkaan Turku ja miljoonan asukkaan metropoli, sekä Urjala osana Akaan käärmekuntaa. Asukkaita on vain kymmenesosa mutta, so what. Riihimäki pärjää rautatien ja kolmostien varressa ja hakee palvelunsa pääkaupunkiseudulta unohtaen rajansa. Forssa, Somero ja Loimaa eivät voi. Poliittinen kartta on niiden kirona hävittänyt savialueen rikkaimman kulttuurin ja talouden vuosisadoiksi. Näin on ollut jo kauan ja muutaman poliitikon pitäessä yllä omaa valtaansa ja hakien äänensä Hämeenlinnasta ja Lahdesta. Moraalivaje syvenee Kyse on koko ajan moraalivajeesta ja sen tuomasta karttaharjoitelmasta. Ihmiset tarvitsevat karttojaan muuhunkin kuin sosiaalipalveluihin ja hakiessaan lääkärin apua. Nämä palvelut eivät saa maksaa talousalueillamme maaseudulla maltaita. Mistä nämä olemattomat kunnat saavat vetovoimansa ja vaurautensa tässä uudessa mallissa? Miksi ne eivät ole osa metropolia tai Turkua? Mihin näitä Sastamalan ja Parkanon kaltaisia alueita, köyhiä käärmekuntia, tarvitaan Tampereen ja Pohjois-Savon 300 000 asukkaan palelualueiden rinnalla? Miten Tampereen yliopistollinen alue ulottuu Vaasaan saakka? Miksi Mauri Palomäen malli ei kelvannut täällä, kun hän nyt oli juuri vaasalainen, yliopiston rehtori ja maantieteilijä. Nyt hän pyörii haudassaan. Vanhat keskus- ja vaikutusalueet on tuotu palvelemaan osaa Suomea ja osa on alkanut pelata poliittista maantiedettä. Ei niin voi tiedettä tehdä ja yhdyskuntia suunnitella talous- ja sosiaalimaantieteessä, suunnittelumaantieteessä, talousmaantieteessä.

Tuvalu Jumalan puolesta

Sain kotisivulleni vieraita valtiosta, jossa kysyttiin julkaisujani ja kuvia käännettynä ko. valtion viralliselle kielelle. Englanniksi kääntäminen oli jo onnistunutkin. Heitä, käännöstä pyytäviä, oli muutama kymmenen. Olin pyynnöstä otettu. Arvelin olevani ensimmäinen suomalainen, jolta tällaista kysyttiin. Kahdeksan saaren kieli, Tuvalu, on kuin yhdeksän miehen saappaat historialtaan. Eurooppalaiset kutsuivat protektoraatin saaria Ellicesaariksi löytöretkien aikaan. Vaakunassa on paljon puhuva teksti “Tuvalun mo te Atua”, Tuvalu Jumalan puolesta. Se toistuu usein myös Tuvalu Echoesa, hallituksen julkaisemassa lehdessä. Sain siitä tuvalunkielisen version “Sikuleo o Tuvalu”. Turisti saa sen käsiinsä joko Air Fijin tai Air Pacificin lentoyhtiöiltä tai viimeistään Vaiaku Lagi Hotellissa. Matkalla sinne tapaa katuvarsien asumuksia, kairapalmujen lehdistä tehtyjä kattoja, falessoja, sekä yhteisölliseen käyttöön tarkoitettuja maneapa -rakennuksia. Jos siellä ei pelata korttia, siellä tanssitaan, lauletaan tai kokoustetaan. YK:n jäseneksi ja tasavallaksi Kyseinen saarivaltio liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin varsin myöhään erottuaan sitä ennen vuonna 1975 omaksi siirtokunnakseen. Netissä sen verkkotunnus on suomalaisille tuttu omasta televisiostamme (tv). Käytämme tuota käsitettä päivittäin. Kun tuo tunnus ilmestyi kotisivulleni olin mielissäni. Oletin Suomen television, virallisen viestijämme, kiinnostuneen sanomastani. Harmaan maan harmaat viestit, harmaa vyöhyke, harmaat kuitit ja harmaat naiset kartanoissa, homehtuvissa kiinteistöissä ja kiusaajien työpaikoilla toi mieleen terveen yhteiskunnan moraalisen kääntöpuolen tuppilautoineen ja narsistisine häiriöineen. Kun yhteiskunta tai aluetalous kadottaa moraalisen selkärankansa, se alkaa rapautua päihteitten kautta. Se ei enää siedä itseään ja syntyy moraalivaje, terve yhteisöllisyys korvautuu epäterveillä ilmiöillä. Niitä ei uskalleta enää edes lähestyä. Sota ja rauha muuttuu soteksi ja sekoiluksi, kuntarakenneuudistuksen mielivallaksi. MTT mielenterveyden hoitajana vaihtuu sekin Akropoliksen irvikuvaksi, Kreikka ja Kypros ottomaanien jälkeen venäläisten valuuttojen pesuksi, oma kansanmurha Pietarin alueen oikeutetuksi turvaamiseksi 105 päivän kansallisessa helvetissämme. Olemme kulkemassa kohti kovenevia aikoja, jossa Herra kahdeksan saaren Tuvalua siunatkoon Arktisen Babylonin tulvalta. Olin väärässä. Minua ei lähestynyt kansallinen televisiomme, mediayhteiskunnan ja mediakratian mediapolis jumalineen Pasilasta tai Bulevardilta. Bulevardista tuli sosiaalisen pääoman muisto, joka kosketti niin Lounais-Hämeessä kuin metropolialueen jumalten maailmassa, poliksessa. Agropolis oli ajettu karille suomalaisena punavihreänä värisokeutena. Kun kartta on kateissa kompassillakaan ei ole käyttöä. Se, että minua lähestyi kokonainen kansakunta ja itsenäinen valtio, jonka varhaiset vaiheet liittyvät Samoan ja Tongan, Fidzin ja Queenslandin siirtolaisten matkoihin sekä Alvaro Neiran Capitana -laivan seikkaluihin tammikuussa 1568, saivat minut innostumaan poikkeuksellisella tavalla. Edvard Ellicen mukaan aluksi Euroopassa kutsuttu maailma, myöhemmin omille teilleen lähtenyt valtio, oli muutakin kuin vain Perun guanokaivosten orjatyövoimaa 1800-luvulta. Funafuti ja Fongafale, Vaiakuti heräsivät eloon muistini lokeroissa, maantieteilijän mielessä. Maantieteilijä on aina löytöretkeilijä, ei yhden paikan vankina elävä byrokraatti ja alati vainottu ihminen. Muistiini palasi Sydneyn yliopiston geologit ja etenkin Edgeworth David ja hänen vaimonsa, joka kirjoitti kokemuksistaan huikean matkakertomuksen. Maantieteilijänä olin sen toki lukenut. Funafuti ja atollit, korallisaaret, kahdeksan saaren omalaatuinen kulttuuri tulvi kotiini ja työhuoneeseen kuin Galapagossaaret aikanaan Darwinin elämään. Paradigmainen ravistelu Saarivaltio on jakautunut useampaan pienempää osaan, ikään kuin osavaltioon. Nämä edelleen 129 vielä vaatimattomampaan osaan ikään kuin suomalaisiin kuntiin, jotka eivät halua liittyä toisiinsa. Näillä atolleilla halua liittymiseen ehkä olisikin mutta esteet ovat fyysisiä, todellisia, ei kuvitteellisia ja keksittyjä, hallinnollista vehkeilyä tai poliittista pelleilyä. Narsismi, pienten kylien nepotismi, poliitikkojen elämää ruokkivana lähteenä oli esillä medioissamme Claes Anderssonin kuvaamana psykoanalyytikkojen kongressissa. Andersson piti narsismia poliitikon välttämättömänä hengen tuotteena ja valon tuojana yhteisten asioiden hoitoon. Muuten ei voi menestyä. Siinä sokea on taluttamassa näkeviä. Freud ja Darwin muuttivat maailmankuvaamme ehkä vielä enemmän kuin monet filosofit tai fyysikot sekä tähtiin tuijottelijat. Toinen vei meidät unen maailmaan ja piilotajuntamme lokeroihin ja toinen taas siirsi meidät Jumalan kuvasta apinan kuvaksi. Oikea tiede muuttaa maailmaa ja uskomuksiamme paradigmaisesti ja kerralla aivan kunnolla ravistellen. Hybridiyhteiskunnan ja mediapolisten maailma on sairas maailma narsismiltaan. Se kokee tuhansia fobioita ja etääntyy itsestään. Tämän etäisen saarivaltion ja sen osien kohdalla ilmastomuutos on konkreettinen pelko, ei sellaista etäistä teoriaa, josta Suomessa puhutaan ja odotetaan keskieurooppalaista kesää ja lumetonta talvea, paratiisia. Tässä tasavallassa asuvat pelkäävät oikeita asioita, eivätkä tee niistä itselleen silti maailmaa mullistavaa medianumeroa. Näin siitäkin huolimatta, että taifuunit ja muut luonnonmullistukset iskevät maahan säännöllisesti hävittäen liki kaiken eteensä osuvan. Pelkona on, että meriveden nousu huuhtoo atollit ja niiden saaret takaisin sinne, mistä ne ovat joskus vuosituhansien saatossa merestä nousseet koralliyhdyskuntien ahkerana työnä. Eurooppalaisen sivilisaation tuttu historia Kansa valtion eri osissa on sopuisaa eikä vaadi itselleen alueellisia erillisoikeuksia, kuten meillä kunnissamme ja jokainen omalla tontillaan. Maa oikeastaan asutettiinkin vasta ajanlaskumme alussa ja ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat sinne keskiajalla 1500-luvulla. Odotetusti eurooppalaiset veivät maasta orjia, toivat sinne tauteja ja muuttivat radikaalisti sen elämää. Valkoisen miehen tauti levisi jokaiseen maailman kolkkaan. Käännytystyö kristityiksi alkoi 1800-luvun lopulla. Kristinusko on nyt valtion valtauskonto olkoonkin, että siihen liitetään paikallisia mystisiä menoja ja ikivanhaa mytologiaa. Kuten meilläkin tehtiin ja tehdään edelleenkin. Omaa kulttuuriahan meillä ei ole vaan kulttuuri on aina evoluution tuote joka on kuin korallisaarten atollien helminauhaa ja niiden syntyhistoriaa, jossa omaa ei voi olla ensikään. Vain yhteistä ja muualta tullutta. Jos joku sen hukuttaa, hukuttajan omat juuret ovat kaukana ja kulttuuri ahnetta ja moraalitonta. Sen vuoksi ei ole tarvis muuttaa korallisaarten asukkaaksi. Päinvastoin. Niiden hävittäminen on helpompaa kun niitä ei tunne lainkaan. Yhdysvalloissa, Euroopassa, Kiinassa asuen ei tiedä hukuttaneensa Tuvalun valtiota. Sen medioiden ääni ei kuulu oman mediapoliksen ääriin. Hyttysen ääni ei ulotu taivaisiin. Se että alueen rahtilaivat Nivaga II ja Manu Folau lähettävät viestejään kuin Titanicin kannelta ei auta hukkuvia atollisaarilla. Maailman kiintiöt pakolaista ovat täynnä tulevaisuudessa. Oikeammin ne ovat sitä jo nyt. Käännyttäjien ja valloittajien jälkeen tulevat kauppiaat Saarivaltioon saapui myös kauppiaita ja se liitettiin eurooppalaiseen maailmankuvaan ja hallintoon, imperiumiin. Tätä kautta maa joutui myöhemmin Yhdysvaltain miehittämäksi ja se oli myös japanilaisten suuren kiinnostuksen kohde. Sotien jälkeen maan väestön suuri enemmistö, yli 92 %, äänesti itsensä irti vanhasta emämaasta ja samalla myös lähiympäristön ahdistavasta ikeestä. Naapurivaltiot ja imperiumi sijoitti siihen runsaasti ja maa alkoi vaurastua. Saarivaltio muuttui tasavallaksi. Yhdistyneen kuningaskunnan lippu poistettiin käytöstä mutta palautettiin myöhemmin uudelleen. Elettiin samaa vuotta jolloin Suomi liittyy EU:n jäsenmaaksi. Toiset liittyvät, toiset taas pyrkivät eroon. Itsenäisyyttään varjelevat ovat viisaampia kuin siitä ehdoin tahdoin luopuvat. Luopuvilla on aina oma lehmä ojassa, ei niinkään yhteinen. Vaikka muuta vakuuttavatkin. Saarivaltio vuokrasi verkkotunnuksensa Yhdysvaltain käyttöön yksityisen yrityksen kautta. Se sai teollaan merkittäviä lisätuloja eikä ostanut ilmaa, kuten Pohjolassa sijaitseva valtio Saksasta samaan aikaan. Tätä saarivaltiota hoitivat järkevät ihmiset ja lukutaito oli korkeampi kuin Pohjolassa. Siitä tuli Kansanyhteisön täysjäsen. Samaan aikaan maassa koettiin itsenäisyyden ajan pahin siviilionnettomuus. Koulupalossa kuoli 18 koulutyttöä ja heidän ohjaajansa. Sitä surtiin kauan. Parlamentarismi toimii Saarivaltio on edustuksellinen demokratia. Sen päämies on Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Elisabet II. Häntä edustaa maassa kenraalikuvernööri, jonka on oltava maan kansalainen. Hänellä on aivan oikeaa valtaa toisin kuin Pohjolan kuninkaallisilla ja presidenteillä. Kun Pohjolassa jotain uudistetaan, se menee överiksi, hölmöläisten tavaksi kantaa valoa tupaansa tai rakentaa ikkuna kaatamalla talon perustuksetkin, kantavat seinät. Parlamentin jäsenet valitaan joka neljäs vuosi eikä siellä ole turhia jäseniä. Kultakin osa-alueelta, saarelta, valitaan vain kaksi edustajaa parlamenttiin. Parlamentti voi käyttää epäluottamuslausetta hallituksen hajottamiseen. Seitsemällä osa-alueella on yleisillä vaaleilla valitut valtuustot. Valtuustot ovat pieniä eikä siellä juonitella turhista. Kun kokoonnutaan päätetään asiasta, joka on yhteinen ja välttämätön hoidettava. Päättäjinä ovat narsismista vapaat terveet ihmiset, eivät kaikkein sokeimmat oman edun tavoittelijat. Maassa kunnioitetaan sananvapautta, painovapautta ja uskonnonvapautta. Korruptiota ei tunneta. Nepotismi on ongelma, jota on vaikea välttää, ja sen pelossa on oltu erityisen tarkkoja. Katolisen kirkon ja Euroopan ongelmista on opittu. Nepotismin mukanaan tuoma rappio ja moraalivaje ovat tuttuja pelkoja pienille yhteisöille. Kiusaaminen kulttuurina on mahdotonta ja juopottelu olisi hukuttanut kansakunnan jo aikoja tuonelan virtaan vaikeissa luonnon katastrofeissa. Oikeuslaitos on valtiossa itsenäinen ja kasitasoinen. Vetoomustuomioistuin ja korkein oikeus sekä imperiumin pääkaupungissa sijaitseva valtakunnanneuvosto takaavat oikeuden toteutumisen. Rikollisuus ja päihteet eivät ole ongelmana valtiossa. Paikallinen tapaoikeus ja brittiläinen siviilioikeus ovat toimiva kokonaisuus. Vankiloita ei juurikaan tarvita. Jos anteeksi pyydetään sitä myös tarkoitetaan. Pornografia ja homoseksuaalisuus ovat valtiossa lailla kiellettyjä. Omaa armeijaa valtio ei tarvitse. Armeijan korvaa pelastus- ja valvontatehtäviin koulutettu organisaatio. Konservatiivisuus on pienyhteisön näkyvin piirre etenkin syrjäisimmillä saarilla. Saaret ovat kuitenkin täyteen ahdettuja ja valtio on ahtaimmin asuttu maailmassa. Ihmisten on tultava keskenään toimeen tai soudettava 6000 kilometriä kohti seuraavaa saarta. Tuhat turistia vuosittain Valtiossa vieraillee vuosittain turisteja. Heitä käy noin 10 % koko valtion väkiluvusta. Yhdysvallat on keskeinen tukija ja sosiaalisia uudistuksia on tehty suomalaisen some mallin mukaan mutta ripeämmin. Julkista sektoria on pienennetty ja henkilöstöleikkauksilla on voitu vähentää ulkomaisen tuen tarvetta. Tulokset ovat olleet oleellisesti parempia kuin Kreikassa tai Italiassa, imperiumin omassa osaamisessa ja Yhdysvalloissa, Japanissa. Maan omaa kieltä, kahdeksan saaren kieltä, ja englantia opetetaan kaikissa kouluissa. Lisäksi kussakin osavaltiossa puhutaan omaa murretta. Murteet jaetaan eteläisiin ja pohjoisiin murteisiin hieman samaan tapaan kuin Suomessa läntisiin ja itäisiin murrealueisiin. Rahaa valuuttana kulutetaan vähän. Yhteisöpalveluina tehdään sellaista jossa kuitteja ei kysytä. Elämä ei ole valuutan kierrätystä, byrokratiaa. Kristilliseen kirkkoon, protestanttiseen seurakuntaan, kuuluu 97 % väestöstä. Perinteiset uskomukset lisäävät uskontoon omia sosiaalisen pääoman tuotteita ja virallista valtionuskontoa laki ei tunne. Uskonto on tärkeässä asemassa etenkin syrjäisimmillä seuduilla ja saarilla. Valtiossa on peruskoulu ja opettaja jokaista 12 oppilasta kohden. Kulujen pienentämiseksi oppilaitoksia on yhdistetty ja toisen asteen koulutus on lähellä korkeakoulua. Elämä opettaa ja luonto on koko ajan tärkein kouluttaja. Modernisaatiokehitys Ensimmäinen HIV -positiivinen maassa havaittiin vuosituhannen alussa. Kun klamydiaa tavattiin 17 %:lla väestöstä nousi valtava mediakohu. Diabetes, sydän- ja verisuonitaudit ovat suurimmat kuolinsyyt. Johonkin on kuoltava kun viina ja liikenne eivät tapa. Merenpinnan nousu on vaikeuttanut infran hoitoa ja alavilta mailta väestöä joudutaan siirtämään kaiken aikaa myös siirtolaisina naapurivaltioihin. Väestön majoittaminen ja kouluttaminen pakkomuuttojen yhteydessä saarelta toiselle aiheuttaa suuria taloudellisia ongelmia. Saarivaltio on yksi maailman ylikansoitetuimmista. Syrjäisten alueiden vanhatestamentillinen ajattelu jarruttaa uusien innovaatioiden hyväksymistä ja tyypillistä on vedota uuden vedenpaisumuksen mahdottomuuteen. Nooan arkki ei ole ohjelmassa ja sen rakentamiseen varat eivät riittäisi. Meren pintaan ja sen nousuun Tuvalussa ei voi juurikaan vaikuttaa. Ja se nousee koko ajan syöden rantoja. Maaseudun yhteisö on organisaationa tyypillinen yhdessäolo-organisaatio (Gemeinschaft). Asiaorganisaatio (Gesellschaft) toimii kyllä hallinnossa ja arjen elämässä, pragmaattisessa luontouskonnon pääomassa. Protestanttinen oppi oli helppo omaksua sen osaksi. Pohjoinen lumi ja pakkanen on kuin kaamos ja meri joka atolleja huuhtelee. Se ei anna anteeksi virheitä. Yötanssien kulttuuri Perheen ja lähiyhteisön taidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Laulu- ja tanssiharrastukset, kortinpeluu ja paikalliset kokoukset muistuttavat Suomalaista perinnettä ja agraarin ajan romantiikkaa. Alueiden väliset riidat ja eripura, kylätappelut ovat nekin hyvin perinteisiä ja odottavat maan länsimaistumista. Kauneuskilpailuja järjestetään ja missit ovat suosittuja myös poliitikkoina. Idols -kisoja järjestetään. Käsityöt ovat puusta tai metallista tehtyjä, taidokkaita mattoja ja koruja, koristeellisia koreja sekä seremoniallisia taideteoksia. Musiikki on melodialtaan viisisävelistä ja mukana on eurooppalaisille tuttu neliosainen homofonia. Usein mukana on surumielisiä säveliä ja hautajaisista tuttuja melankolisia virsiä. Lauluja on tilattu erityisiltä säveltäjiltä ja sanoja tekevät suuressa arvossa pidetyt lyyrisen sanailun hallitsevat taitajat. Pilalauluja ei harrasteta. Ironia ja satiiri ei kuulu kansanhuveihin muuten kuin englantilaisena huumorina. Sille nauretaan. On pakko nauraa. Se on osa yhteisöllistä tapaa pysyä hengissä. Kansantansseilla on haluttu kunnioittaa etenkin johtajia ja arvossa pidettyjä henkilöitä, ei niinkään jumalia. Erityisen suosittuja ovat olleet ns. “yötanssit” joihin protestanttiset käännyttäjät suhtautuivat aikanaan kielteisesti ja niitä pyrittiin irstaina menoina muuttamaan synneiksi. Synti lisäsi niiden viehätystä. Nykyisin kitarat ja sähkösoittimet korvaavat takavuosien lyömäsoittimet, paten ja nafan. Jostakin syystä maan populaarimusiikki ei ole saanut suurta kansainvälistä huomiota. Euroviisuissa saarivaltio ei saisi juurikaan suomalasia musiikin taitajia enemmän huomiota. Se olisi outoa kuultavaa. Pelkkä outous ei riitä menestykseen. Sanojen symbolit kadoksissa Kirjallisuutta maassa on suuresta lukutaidosta huolimatta vähän. Kansankielen kirjoitus on jäänyt odottamaan taitajaansa ja Uusi Testamentti kyettiin kääntämään kansankielelle vasta vuonna 1977. Koko Raamattu käännettiin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1987. Tuvalu kahdeksan saaren yhteisenä kielenä on kuin oma kielemme Agricolan ja Lönnrotin jäljiltä. Näin myös oman kotisivustoni kohdalla kielen kääntäminen suomesta tai englannista kansankieliseksi, tuvaluksi, on ongelmallista. Ongelmaa lisää taikausko, jonka mukaan maan tai valtion loi aikanaan myös meille suomalaisele tutut, luonnosta löytyvät henget tai asukkaat. Tässä tapauksessa Te Pusi eli ankerias ja Te Ali, eli kampela. Ylijumalien ohella maassa esiintyy lisäksi vähäisempiä jumalia ja henkiä hierarkisessa järjestyksessä elämää jäsentäen. Tällainen malli maalimankuvaksi ei edistä kielellistä luovuutta tai symbolirakenteiden innovointia. Maailma pysähtyy kielen uudistumisen tasolle tai alkaa taantua kuten nyt Pohjolassa. Saarivaltion symboleissa, vaakunnassa ja lipussa, käytössä on ollut kahtakin mallia. Tähdet ovat ikään kuin meressä olevia saaria tai atolleja. Vaakunassa ovat tutut merta kuvaavat aallonmerkit ja kokoontumista tai yhteisöä luonnehtiva symboli “talo”. Koko komeus on banaanilehtien ja simpukoiden koristamaa ja tuttua mistä tahansa mereisestä kulttuuristamme. Kansallislaulussa ja sen nimessä on samalla maan motto joka näkyy myös lipussa “Tuvalu mo te Atua” (Tuvalu Jumalan puolesta). Päihteet eivät leviä saarivaltioon Alkoholia maassa käytetään vähän sen harvinaisuuden vuoksi. Vain joka viides käyttää alkoholia, kun Suomessa alkoholia käytetään hieman yli 10 litraa henkeä kohden vuodessa, puhtaaksi alkoholiksi muutettuna, ja siis 5-10 % alkoholina, aikuisväestölle laskettuna, noin 350 litraa kutakin alkoholin ystävää kohden. Määrä on kasvanut Pohjolassa ns. kostealta 1970-luvulta lähes nelinkertaiseksi. Kun myös Suomessa on mahdollisesti raittiita ja kohtuukäyttäjiä, eniten käyttävä viidennes kuluttaa 5-10 %:n alkoholijuomaa, olutta ja viinejä, lähes kymmenkertaisen määrän eli 3500 litraa vuodessa. Siis noin kymmenen litraa vuorokaudessa. Paitsi viikonloppuisin ja pyhien aattoina, jolloin määrä moninkertaistuu. Tämä näkyy meren pinnan nousuna ja laskuna atolleilla ja saarivaltioissa, jossa korkein mäki on alle 5 metriä merenpinnasta. Maantieliikenteessä saarivaltiossa käytetään autojen sijasta mieluummin polkupyörää, mopedia ja moottoripyöriä. Taksit ja minibussit ovat niin ikään yleisiä. Turisteja saarilla uhkaa kolera, dengue-kuume ja tuberkuloosi. Hepatiitti A-rokote on suositeltavaa saarilla liikuttaessa. Saarilla ei saa alkoholia edes kymmentä litraa vuorokaudessa. Tiellä liikutaan vasenta laitaa ja kukaan ei ole etuajo-oikeutettu ellei niin ole erikseen ilmoitettu. Sama käytäntö löytyy myös brittien omalta saarelta. Turistit kuluttavat aikaansa luonnossa liikkuen ja laguuneissa uiskennelleen, sukellellen. Funafutin luonnonsuojelualue on maailmakuulu. Nunanumean kirkontornista avautuvat komeat näköalat merelle ja atolleille, kakki saaret näkyvät yhdellä silmäyksellä. Saarilla vierailee noin tuhat turistia vuosittain. Maailman pienimmäksi muuttuva valtio Maailman neljänneksi pienimmän Tuvalun valtion 12 373 asukkaasta suurin osa näkyy sen korkeimman mäen laelta, siinä missä Vatikaanin tai Naurun asukkaat omissa valtioissaan. Tuvalun kahdeksan atollia, joissa on yhteensä 129 saarta, hallinnollinen keskus Funafutin on vaarassa hukkua lähivuosina meren aaltoihin. Tuvalun korkein kohta on vain viisi metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä ovat lähtöisin mm. jalkapalloliiton FIFA:n meitä edustavammat jäsenet, Pekingin olympialaisten hyvin muistamamme juoksijanuorukaiset Okilani Tinilaus ja Aseneta Manoa sekä painonnostaja Logona Esau. Juuri edesmenneen jalkalappolegendamme Kai Pahlmanin banaanipotku olisi sopinut hyvin tämän banaaneista ja kookospalmun tuotteista sekä kalasta, meren antimista, elävän valtion sporttiseksi tunnukseksi. Okilani ja Aseneta eivät saaneet mitaleja. Eivät toki saaneet omat edustajammekaan. Eivät päässeet edes semifinaaleihin. Ja meitä on sentään lähes tuhatkertainen määrä ja juomme olutta ja viininä miljoona kertaisesti saarivaltioiden kyvyn hukuttaa janonsa trooppisessa ilmastossa kookosmaitoa nauttien. Tuvalun ainoan lentokentän kiitotie on samalla heidän ainoa jalkapallokenttä ja silti he sijoittuva FIFA:n tilastoissa meidän rinnalle ja ohitsekin. Pian he ohittavat meidät myös hiihtolajeissa, mutta eivät ikinä mäenlaskussa. Meri nousee korkeimman mäen laelle ennen tätä ihmettä. Se pelastaa meidät tältä häpeältä.